COM(2016) 464 final
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. elokuuta 2016 (OR. en) 11701/16 ENER 299 ENV 531 SAATE Lähettäjä: Saapunut: Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja 29. heinäkuuta 2016 Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Kom:n asiak. nro: COM(2016) 464 final Asia: KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Jäsenvaltioiden edistyminen energiatehokkuutta koskevien vähimmäisvaatimusten kustannusoptimaalisten tasojen saavuttamisessa Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2016) 464 final. Liite: COM(2016) 464 final 11701/16 akv DGE 2B FI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.7.2016 COM(2016) 464 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Jäsenvaltioiden edistyminen energiatehokkuutta koskevien vähimmäisvaatimusten kustannusoptimaalisten tasojen saavuttamisessa FI FI Sisällysluettelo 1. Johdanto ....................................................................................................................... 3 2. Mitä on kustannusoptimaalisuus? ................................................................................ 4 3. Sovellettavat määräykset.............................................................................................. 5 4. Katsaus kansallisiin kustannusoptimaalista tasoa koskeviin laskelmiin ...................... 6 5. Eteneminen kohti kustannusoptimaalisuutta ................................................................ 8 5.1. Uudet rakennukset........................................................................................................ 8 5.2. Olemassa olevat rakennukset / peruskorjaukset ........................................................... 9 5.3. Rakennusosien korvaaminen...................................................................................... 10 5.4. Suunnitelmat eron kaventamiseksi ............................................................................. 11 6. Päätelmät .................................................................................................................... 11 2 1. JOHDANTO Tässä kertomuksessa tarkastellaan jäsenvaltioiden edistystä niiden pyrkimyksissä saavuttaa uusien ja olemassa olevien rakennusten sekä rakennusosien energiatehokkuutta koskevien vähimmäisvaatimusten kustannusoptimaaliset tasot. Kertomuksella täytetään komission velvoite raportoida Euroopan parlamentille ja neuvostolle rakennusten energiatehokkuudesta annetun direktiivin 2010/31/EU 1, jäljempänä ’direktiivi’, 5 artiklan 4 kohdassa ja 23 artiklassa tarkoitetun delegoidun vallan käytöstä. Tällä kertomuksella tuotetaan tietoa myös tukemaan direktiivin käynnissä olevaa uudelleentarkastelua, joka on yksi energiaunionia koskevan puitestrategian 2 toimenpiteistä. Rakennuksilla on keskeinen asema EU:n energiatehokkuusstrategiassa. Energian loppukulutuksesta lähes 40 prosenttia 3 ja kasvihuonekaasupäästöistä 36 prosenttia aiheutuu taloista, toimistoista, kaupoista ja muista rakennuksista. Euroopan rakennuskannan energiatehokkuuden parantaminen on ratkaisevaa, jos aiotaan saavuttaa EU:n päästövähennys- ja energiatehokkuustavoitteet vuoteen 2020 mennessä. Se auttaa myös saavuttamaan pitemmän aikavälin tavoitteet, jotka on asetettu ilmasto- ja energiapolitiikan puitteissa vuosille 2020–2030 4 ja vähähiiliseen talouteen siirtymistä vuonna 2050 koskevassa etenemissuunnitelmassa 5. Rakennusten energiatehokkuutta koskeva direktiivi on EU:n tasolla tärkein oikeudellinen väline, jolla parannetaan rakennusten energiatehokkuutta. Edellisen direktiivin 2002/91/EY 6 mukaisesti jäsenvaltioiden piti asettaa energiatehokkuutta koskevat vähimmäisvaatimukset uusille ja olemassa oleville rakennuksille. Vaatimukset kuitenkin vaihtelevat eri puolilla EU:ta. Monissa jäsenvaltioissa ei vertailtu energiansäästöpotentiaalia kustannuksiin erilaisten energiatehokkuusvaatimusten optimitason määrittämiseksi. Kun kustannusoptimaalisia tasoja ei laskettu, selkeää kustannustehokasta energiansäästöpotentiaalia ei tunnettu. Jäsenvaltioiden edistymistä tässä asiassa oli myös varsin vaikea vertailla, koska kansalliset ja alueelliset lähestymistavat sekä parametrit ja metodologiat poikkesivat toisistaan. EU:n lainsäätäjät päättivät vahvistaa direktiivillä vertailumekanismin, jonka avulla lasketaan uusien ja olemassa olevien rakennusten energiatehokkuusvaatimusten kustannusoptimaalinen taso sekä asuinrakennusten (omakotitalot, kerrostalot jne.) että muiden rakennusten (toimistot, opetuslaitokset, sairaalat jne.) osalta. Tämä vertailumekanismi osoittaa, asettavatko jäsenvaltiot kustannusoptimaalisen tason alittavia energiatehokkuusvaatimuksia, jolloin kansallisen rakennuskannan kustannustehokasta energiansäästöpotentiaalia jää hyödyntämättä. Vertailumekanismi perustuu menetelmäkehykseen, joka mahdollistaa energiatehokkuutta ja uusien energialähteiden sisällyttämistä koskevien toimenpiteiden ja tällaisten toimenpiteiden 1 2 4 5 6 EUVL L 153, 18.6.2010, s. 13. COM(2015) 80 final. Vuonna 2010. Katso Energy, transport and environment indicators, vuoden 2012 laitos’, Euroopan komissio. Tätä arviota varten on yhdistetty energian loppukulutus kotitalouksissa ja palvelusektorilla. Olisi huomattava, että lukuun sisältyy esimerkiksi kotitalouden laitteiden sähkönkulutus mutta ei teollisuusrakennusten energiankulutus. COM(2014) 15 final. COM(2011) 112. Jotta vuodelle 2050 asetetut tavoitteet voitaisiin saavuttaa, yhdistetyllä asumis- ja palvelusektorilla olisi vähennettävä hiilidioksidipäästöjä jopa 88–91 prosenttia (vuoden 1990 tasoon verrattuna). EYVL L 1, 4.1.2003, s. 65. 3 eri yhdistelmien välisen vertailun. Menetelmä perustuu primäärienergian käytön tehokkuuteen ja kustannuksiin, ja siinä otetaan huomioon rakennusten arvioitu käyttöikä. Tämän kehyksen avulla komissio voi mitata jäsenvaltioiden edistymistä energiatehokkuuden vähimmäisvaatimusten kustannusoptimaalisen tason saavuttamisessa. Jäsenvaltioiden edistymistä energiatehokkuuden kustannusoptimaalisuuteen liittyviä ja vähimmäisvaatimuksia koskevien direktiivin säännösten täytäntöönpanossa tarkasteltiin, kun arvioitiin Euroopan rakenne- ja investointirahastojen ennakkoedellytyksiä infrastruktuurin, julkisten rakennusten ja asuinrakennusten energiatehokkuuden osalta. Myös Euroopan investointipankki käyttää kustannusoptimaalisia vertailuarvoja arvioidessaan investointien odotettua tehokkuutta rakennusten uudistamis- ja nykyaikaistamishankkeissa ja -ohjelmissa. Seuraavissa jaksoissa selitetään menetelmäkehystä, oikeudellisia näkökohtia ja vaatimuksia sekä jäsenvaltioiden edistymistä energiatehokkuutta koskevien vähimmäisvaatimusten kustannusoptimaalisten tasojen saavuttamisessa. 2. MITÄ ON KUSTANNUSOPTIMAALISUUS? Kustannusoptimaalinen taso määritellään direktiivin 2 artiklan 14 kohdassa. Se tarkoittaa (primäärienergiankulutuksena kWh/m2 mitattavaa 7) energiatehokkuutta, joka johtaa alimpiin kustannuksiin rakennuksen arvioidun taloudellisen elinkaaren aikana (asuinrakennuksilla 30 vuotta ja muilla 20 vuotta). Kustannuslaskelmiin (jotka esitetään nettonykyarvoina) sisältyvät energiatehokkuustoimiin ja uusiutuvan energian käyttöä koskeviin toimiin tehtyjen investointien kustannukset, kunnossapito- ja käyttökustannukset, energiakustannukset, tuotetun energian myyntitulot ja käytöstä poistamiseen liittyvät kustannukset (purkukustannukset rakennuksen elinkaaren päättyessä). Kustannusoptimaalisuuteen perustuva menetelmäkehys perustuu tavanomaiseen kustannus– hyötyanalyysikehykseen. Siinä ei oteta huomioon kaikkia ulkoisia tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa rakennuksen käytön elinkaarikustannuksista tehtäviin laskelmiin. Vastaavasti myöskään energiatehokkuuteen ja uusiutuvien energialähteiden käyttöön rakennuksissa tehtävistä investoinneista yhteiskunnalle koituvia myönteisiä vaikutuksia ei oteta lukuun kustannusoptimaalisuuden menetelmäkehyksessä. Tällaisia vaikutuksia voivat olla työpaikkojen ja vaurauden syntyminen, tuottavuuden paraneminen, rakennusten käyttäjien parempi terveys ja rakennusten arvo. Energiatehokkuuden monia hyötyjä ei oteta menetelmässä millään lailla huomioon, joten jäsenvaltiot voivat asettaa kustannusoptimaalista tasoa korkeammat vähimmäisvaatimukset. Kustannusoptimaalinen menetelmäkehys olisi ymmärrettävä välineeksi tukea jäsenvaltioita niiden asettaessa rakennusten energiatehokkuuden vähimmäisvaatimuksia ja tarkastellessa niitä uudelleen ottaen huomioon markkinakehityksen ja teknologian edistymisen. Siinä vahvistetaan periaatteet energiatehokkuutta ja uusiutuvien energialähteiden sisällyttämistä koskevien toimenpiteiden sekä tällaisten toimenpiteiden yhdistelmien vertailuun. Vaikka kustannusoptimaalisuuteen perustuva menetelmä asettaa laskelmille puitteet, jäsenvaltioille jää huomattavaa joustovaraa valita laskelmien parametrit (esim. viiterakennukset, energiatehokkuuden laskentamenetelmän, energiatehokkuutta ja uusiutuvia 7 Primäärienergialaskelmissa eritellään energian tarve eri käyttötarkoituksiin: tilojen lämmitykseen, jäähdytykseen, tuuletukseen, kotitalouksien lämminvesituotantoon ja valaistukseen. Tuloksena saatava primäärienergian kokonaiskysyntä lasketaan käyttämällä kansallisia primäärienergian muuntokertoimia. Mahdollinen paikalla tuotettu primäärienergia vähennetään primäärienergiankokonaiskysynnästä. 4 energialähteitä koskevat toimenpiteet, kustannukset, energian hinnat ja alennukset). Eri jäsenvaltioiden kustannusoptimaalisia tasoja ei näin ollen voida suoraan verrata. Kustannusoptimaalisuuteen perustuvaa menetelmää voidaan kuitenkin käyttää määriteltäessä kansallista vertailuarvoa energiatehokkuuden kansallisiin minimivaatimuksia varten sekä arvioitaessa ja verrattaessa sitä, kuinka kunnianhimoiselle tasolle nämä vaatimukset on jäsenvaltioissa asetettu. Kustannusoptimaalisuuteen perustuvan menetelmäkehyksen käyttö auttaa osaltaan vähimmäisvaatimusten asettamisessa uusille ja olemassa oleville rakennuksille ja rakennusosille (esim. seinät, katot, ikkunat jne.) teknistä ja taloudellista energiansäästöpotentiaalia sekä erityisiä kansallisia ja alueellisia olosuhteita mukaillen. Sen avulla voidaan myös määritellä kotitalouksille ja investoijille kustannustehokkaat tehokkuustasot. Näin ollen jäsenvaltiot eivät voi asettaa liian löyhiä vaatimuksia, koska ne haittaisivat energiasäästöjen toteuttamista. Lisäksi markkinaosapuolet saavat tietoa kustannustehokkaimmista energiatehokkuustoimista ja uusiutuvan energian lisäämistoimista ja kokonaisuuksista uusia ja olemassa olevia rakennuksia sekä yksittäisten rakennusosien vaihtamista varten. 3. SOVELLETTAVAT MÄÄRÄYKSET Säännökset, jotka koskevat kustannusoptimaalisen tason laskemista perustaksi energiatehokkuuden vähimmäisvaatimusten asettamiselle ja tarkastelulle kansallisella ja alueellisella tasolla, ovat rakennusten energiatehokkuusdirektiivin keskeinen osatekijä. Direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa edellytetään jäsenvaltioiden varmistavan, että rakennusten tai rakennuksen osien energiatehokkuutta koskevat vähimmäisvaatimukset vahvistetaan kustannusoptimaalisten tasojen mukaisesti. Direktiivin 5 artiklassa säädetään menetelmäkehyksestä, jäsenvaltioiden velvoitteesta raportoida komissiolle laskelmista ja komission velvoitteesta raportoida Euroopan parlamentille ja neuvostolle jäsenvaltioiden edistymisestä. Yksityiskohtaiset säännökset energiatehokkuutta koskevista vähimmäisvaatimuksista, joilla voidaan saavuttaa kustannusoptimaaliset tasot, vahvistetaan komission delegoidussa asetuksessa (EU) N:o 244/2012 8, jäljempänä ’asetus’. Asetukseen sisältyvä menetelmä on laadittu direktiivin liitteen III mukaisesti, ja sitä on täydennetty suuntaviivoilla 9, jotka eivät ole oikeudellisesti sitovat. Asetukseen sisältyy sen liitteessä III malli, jota jäsenvaltiot voivat käyttää valmistellessaan kustannusoptimaalisuuslaskelmiaan ja raportoidessaan niitä komissiolle. Asetuksessa niin ikään täsmennetään tärkeimmät näkökohdat, joita on käsiteltävä kustannusoptimaalisuutta koskevissa kansallisissa raporteissa direktiivin liitteen I mukaisesti. Kansallisiin raportteihin olisi sisällyttävä kaikki syöttötiedot ja käytetyt oletukset sekä laskelma energiatehokkuutta koskevien kansallisten vähimmäisvaatimusten ja laskettujen kustannusoptimaalisten tasojen välisestä erosta. Ihannetapauksessa energiatehokkuutta koskevat vähimmäisvaatimukset pitäisi asettaa lasketulle kustannusoptimaaliselle tasolle siten, ettei niiden välille jää eroa. Vaihtoehtoisesti ne olisi asetettava korkeammalle tasolle, jolloin otettaisiin huomioon energiatehokkuuden hyödyt, jotka eivät sisälly kustannusoptimaalisuuteen perustuvaan menetelmään. 8 9 EUVL L 81, 21.3.2012, s. 18. EUVL C 115, 19.4.2012, s. 1. 5 Jos energiatehokkuutta koskevien vähimmäisvaatimusten ja kustannusoptimaalisten tasojen välillä kuitenkin on ero ja vaatimukset ovat tasoja korkeammat, jäsenvaltioiden on perusteltava tilanne taikka esitettävä suunnitelma eron pienentämiseksi ennen kustannusoptimaalista tasoa koskevien laskelmien seuraavaa uudelleentarkastelua. Direktiivin johdanto-osan kappaleen 14 mukaan eroa voidaan pitää merkittävänä, jos kustannusoptimaaliset tasot ovat 15 prosenttia alhaisemmat kuin voimassa olevat energiatehokkuutta koskevat vähimmäisvaatimukset. 4. KATSAUS KANSALLISIIN KUSTANNUSOPTIMAALISTA TASOA KOSKEVIIN LASKELMIIN Komissio vastaanotti vuoden 2013 toisen puoliskon ja vuoden 2014 aikana yhteensä 30 kertomusta 27 jäsenvaltiosta. Yhdistynyt kuningaskunta toimitti yhden kertomuksen IsoBritannian ja Pohjois-Irlannin osalta ja erillisen kertomuksen Gibraltarin osalta. Belgia toimitti erilliset kertomukset Brysselin pääkaupunkialueen, Flanderin alueen ja Vallonian alueen osalta. Kreikka ei toimittanut kansallista kustannusoptimaalista tasoa koskevaa kertomusta ennen tämän kertomuksen laatimista. Valtaosa jäsenvaltioista noudatti kustannusoptimaalisuuteen perustuvaa menetelmää laskiessaan kustannusoptimaalisia tasoja ja raportoidessaan niistä direktiivissä ja asetuksessa edellytetyn mukaisesti. Kansallisten kustannusoptimaalista tasoa koskevien laskelmien yksityiskohtaisen teknisen arvioinnin suoritti ulkoinen toimeksisaaja, ja se on saatavilla verkossa 10. Komissio suorittaa tarkoituksenmukaiset seurantatoimet toimittamatta jätettyjen tai epätäydellisten raporttien osalta. Kustannusoptimaalisten tasojen laskennassa on seuraavat vaiheet: • • • • • yksilöinti vertailurakennusten määrittely energiatehokkuutta ja uusiutuvia energialähteitä koskevien toimenpiteiden primäärienergian kysynnän laskeminen kokonaiskustannusten laskeminen sekä kustannusoptimaalisten tasojen laskeminen sekä kustannusoptimaalisten tasojen ja energiatehokkuuden vähimmäisvaatimusten välisen mahdollisen eron laskeminen. Ensimmäisessä vaiheessa määriteltiin vertailurakennukset uusille ja olemassa oleville omakotitaloille, kerrostaloille, toimistorakennuksille ja muille asiaankuuluville rakennuksille, jotka eivät ole asuinkäytössä. Vertailurakennusten pitäisi olla kansallisessa rakennuskannassa tyypillisiä rakennuksia, ja niille pitäisi olla kansallisessa lainsäädännössä vahvistetut erityiset energiatehokkuusvaatimukset. Joissakin jäsenvaltioissa oli kuitenkin vaikeaa vahvistaa vertailurakennukset, jotka kuvaisivat kansallista rakennuskantaa hyvin, koska rakennustyyppejä koskevat tilastotiedot ovat niukkoja ja tietojen jaottelu koon, iän, rakennusmateriaalien, käyttötapojen ja ilmastovyöhykkeen mukaan on puutteellista. Monissa jäsenvaltioissa rakennusten energiatehokkuustodistusten antamisessa käytetyt tietokannat olivat suureksi avuksi toimivan vertailurakennusten joukon valinnassa kustannusoptimaalisten tasojen laskemista varten. Laskelmien toisessa vaiheessa yksilöitiin energiatehokkuutta koskevat toimenpiteet (esim. tietyn U-arvon 11 kaksinkertaiset ikkunalasit), uusiutuvia energialähteitä koskevat toimenpiteet (esim. aurinkoenergiaan perustuva vedenlämmitys) ja asiaankuuluvia vaihtoehtoisia hyvin 10 11 https://ec.europa.eu/energy/en/topics/energy-efficiency/buildings. U-arvo (lämmönläpäisykerroin) on rakennusmateriaalien ja -elementtien jne. lämpöeristyskyvyn mitta. 6 tehokkaita järjestelmiä koskevat toimenpiteet (esim. lämmön ja sähkön yhteistuotanto, kaukolämmön jakelujärjestelmät, kondenssikattilat ja lämpöpumput), jotka kaikki vaikuttavat vertailurakennusten energiatehokkuuteen. Näitä toimenpiteitä sovelletaan valittuihin vertailurakennuksiin, ja niiden tuloksena saatava energiatehokkuus ja niiden kokonaiskustannukset lasketaan. Yksittäisiä energiatehokkuustoimia ja uusiutuvien energialähteiden käyttöön liittyviä toimia voidaan yhdistellä kokonaisuuksiksi (esim. kaksinkertaiset ikkunat, kondenssikattila ja vedenlämmitys aurinkoenergialla) tai niiden muunnoksiksi (esim. joukko toimenpiteitä, joilla saadaan aikaan vapaaehtoisuuteen perustuva, ympäristömerkinnöin sertifioitu rakennus). Ainakin yhden tällaisista kokonaisuuksista tai muunnoksista olisi täytettävä lähes nollaenergiarakennukselle asetetut vaatimukset uusien ja mahdollisesti myös olemassa olevien rakennusten osalta direktiivin 9 artiklassa määritellyn mukaisesti. Kävi ilmi, että joissakin jäsenvaltioissa olisi voitu tarkastella useampia toimenpiteitä, erityisesti uusiutuvaan energiaan perustuvia toimenpiteitä. Useampien uusituvan energian toimenpiteiden tarkastelu olisi voinut tuottaa alhaisemmat kustannusoptimaaliset tasot erityisesti jäsenvaltioissa, joissa on suurempi potentiaali integroida uusiutuvan energian käyttöjärjestelmiä rakennuksiin. Kolmannessa vaiheessa lasketaan eri toimenpiteiden, kokonaisuuksien ja/tai muunnoksien energiatehokkuus valituissa vertailurakennuksissa käyttäen CEN-standardeja 12 tai vastaavaa kansallista laskentamenetelmää. Energiatehokkuuslaskelmien tulokset esitetään vuotuisena primäärienergian kysyntänä neliömetriä (hyötypinta-alaa) kohti (kWh/m2). Ulkoinen toimeksisaaja suoritti palvelusopimuksen 13 perusteella tarkastuksen siitä, noudatettiinko kansallisissa energiatehokkuuden laskentamenetelmissä direktiivin liitteessä I ja EN 15603 -standardin liitteessä A 14 vahvistettuja vaatimuksia. Kävi ilmi, että joissakin kansallisissa energiatehokkuuden laskentamenetelmissä ei otettu huomioon kaikkia näkökohtia, jotka vaikuttavat suoraan ja välillisesti rakennusten energiatehokkuuteen. Monissa kansallisissa menetelmissä ei esimerkiksi tarkastella uusiin teknologioihin liittyviä toimenpiteitä (esim. paikkakohtaisia tuuliturbiineja tai yhteistuotantoa) eikä passiivisia ratkaisuja (esim. päivänvalo ja luonnollinen tuuletus). Tämän seurauksena saadut kustannusoptimaaliset tasot ovat mahdollisesti odotettua korkeammat riippuen siitä, kuinka kattavia kansalliset energiatehokkuuden laskentamenetelmät ovat. Seuraava vaihe on eri toimenpiteiden, kokonaisuuksien ja/tai muunnosten kokonaiskustannusten laskeminen, joka perustuu nettonykyarvoon ja kokonaiskustannuksiin perustuvaan lähestymistapaan. Tämä tarkoittaa, että kunkin vertailurakennukseen sovelletun toimenpiteen/kokonaisuuden/muunnoksen osalta otettiin huomioon kaikki rakentamisen (tai peruskorjauksen) ja sitä seuraavan rakennuksen käytön kokonaiskustannukset. Tarkastellut laskenta-ajanjaksot olivat asuinrakennusten osalta 30 vuotta ja muiden kuin asuinrakennusten osalta 20 vuotta. Kokonaiskustannukset laskettiin kahdesta eri näkökulmasta, rahoituksen (eli rakennuksen omistajan ja investoijan) näkökulmasta ja makrotaloudellisesta (eli yhteiskunnallisesta) 12 13 14 Energy Performance of Buildings — Overall Energy Use and Definition of Energy ratings, EN 15603, 2008. ENER/C3/2013-414. EN 15603:2008, Energy performance of buildings — Overall energy use and definition of energy ratings, CEN, tammikuu 2008. Standardin liitteessä A viitataan rakennusalan tietojen keräämismetodeihin. 7 näkökulmasta. Rahoituksen näkökulmasta kustannuksiin sisältyvät loppukuluttajan maksamat hinnat, mukaan lukien kaikki sovellettavat verot (mm. alv) ja maksut. Makrotaloudellisesta näkökulmasta laskettaessa hinnoista on poistettu kaikki sovellettavat verot, alv, maksut ja tuet. Jälkimmäiseen on kuitenkin sisällytetty kasvihuonekaasupäästöjen kustannukset. Makrotaloudellisen näkökulman osalta lisäksi vähintään kahdesta herkkyysanalyysissa käytettävästä diskonttokorosta yksi on 3 prosenttia reaalisesti ilmaistuna. Rahoituksen näkökulmasta diskonttokorkojen olisi vastattava kansallista rahoitusympäristöä ja kiinnelainojen ehtoja. Jotkin jäsenvaltiot eivät raportoineet kunnossapito- ja vaihtokustannuksia koskevia tietoja yksityiskohtaisesti. Rakennusten käyttöä ja korjausta koskevien tietojen puute vaikutti erityisesti kustannusoptimaalisen tason laskelmiin laajamittaisen korjaamisen ja rakennusosien korvaamisen osalta. Näin ollen nämä laskelmat oli vaikeampi tehdä kuin uusia rakennuksia koskevat kustannusoptimaalisen tason laskelmat. Viimeiset vaiheet ovat kustannusoptimaalisten tasojen laskeminen ja eron arviointi suhteessa energiatehokkuutta koskeviin vähimmäisvaatimuksiin uusien ja olemassa olevien omakotitalojen, kerrostalojen, toimistorakennusten jne. sekä toisaalta rakennusosien osalta. Kustannusoptimaalisten tasojen laskemista kullekin vertailurakennukselle kuvataan yksityiskohtaisesti asetuksen liitteessä I olevassa 6 kohdassa. Eri toimenpiteiden, kokonaisuuksien ja/tai muunnosten kokonaiskustannuksia verrataan ja alhaisimmat valitaan. Kustannusoptimaaliset tasot ovat kaikkien vertailurakennusten kustannusoptimaalisen energiatehokkuuden keskiarvo kussakin rakennustyypissä (omakotitalot, kerrostalot, toimistorakennukset jne.) siten, että uusia ja olemassa olevia rakennuksia tarkastellaan erikseen. Useimmat jäsenvaltiot raportoivat tuloksista selkeästi esittäen myös käytetyt oletukset (esim. kokonaisuudet/muunnokset, energian hintakehitys, diskonttokorot). Kun kustannusoptimaaliset tasot on laskettu, voidaan määrittää erot energiatehokkuuden vähimmäisvaatimuksiin ja tehdä päätökset siitä, valitaanko kansalliseksi vertailuarvoksi makrotaloudellisesta vai rahoituksen näkökulmasta laskettu arvo. Suuntaviivojen 7.2. kohdan mukaisesti energiatehokkuuden vähimmäisvaatimusten ja kustannusoptimaalisten tasojen välinen ero on kustannusoptimaalisten tasojen ja kansallisissa rakennusmääräyksissä vahvistettujen tehokkuusvaatimusten välinen ero jaettuna kustannusoptimaalisella tasolla, ja se esitetään prosenttilukuna. Jos kustannusoptimaalisten tasojen ja rakennusmääräyksissä vahvistettujen vaatimusten välinen ero on merkittävä (>15 prosenttia), jäsenvaltioiden on esitettävä perustelut kustannusoptimaalisuutta koskevassa raportissaan direktiivin 5 artiklan 3 kohdan ja asetuksen 6 artiklan 2 kohdan mukaisesti. Jos eroa ei voida perustella, niiden on esitettävä suunnitelma tarkoituksenmukaisista toimista eron pienentämiseksi. 5. ETENEMINEN KOHTI KUSTANNUSOPTIMAALISUUTTA Yksittäisten jäsenvaltioiden edistyminen energiatehokkuuden vähimmäisvaatimusten asettamisessa kustannusoptimaalisille tasoille esitetään jäljempänä olevissa kuvissa, jotka esittävät kesimääräistä eroa. Katkoviiva esittää 15 prosentin kynnysarvoa, jonka ylittäviä eroja voitaisiin pitää merkittävinä. Raportoitujen kustannusoptimaalisten tasojen ja energiatehokkuuden vähimmäisvaatimusten vertailusta voidaan päätellä, että noin puolet jäsenvaltioista ovat asettaneet 8 energiatehokkuuden vähimmäisvaatimukset, jotka jäävät 15 prosentin kynnysarvon alapuolelle. Esimerkiksi kaikkien luokkien (uudet rakennukset, peruskorjaukset ja rakennusosat) ja rakennustyyppien (omakotitalot, kerrostalot, muut kuin asuinrakennukset jne.) osalta kustannusoptimaalisten tasojen ja vähimmäisvaatimusten keskimääräiset erot ovat kyseisen kynnysarvon alapuolella Tanskassa, Suomessa ja Espanjassa. 5.1. Uudet rakennukset Uusien rakennusten osalta vähimmäisvaatimukset oli asetettu enintään 15 prosenttia kustannusoptimaalista tasoa korkeammiksi (27 laskelmasta) seuraavissa 13 tapauksessa: Belgian Flanderi, Belgian Vallonia, Kypros, Tanska, Viro, Suomi, Ranska, Saksa, Luxemburg, Portugali, Espanja, Ruotsi ja Yhdistynyt kuningaskunta. Liettuassa ja Sloveniassa keskimääräinen ero oli vain hieman 15 prosentin kynnysarvon yläpuolella. Virossa, Ranskassa, Saksassa, Portugalissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa asetettiin niiden kustannusoptimaalista tasoa kunnianhimoisemmat vähimmäisvaatimukset. NEW BUILDINGS 350% 300% Average gap (%) 250% 200% 150% 100% 50% -50% Austria BE-Brussels BE-Flanders BE-Wallonia Bulgaria Croatia Cyprus Czech Republic Denmark Estonia Finland France Germany Greece Hungary Ireland Italy Latvia Lithuania Luxembourg Malta Netherlands Poland Portugal Romania Slovakia Slovenia Spain Sweden UK UK-Gibraltar 0% Energiatehokkuuden vähimmäisvaatimusten ja kustannusoptimaalisten tasojen välisten erojen keskiarvo: Uudet rakennukset 5.2. Olemassa olevat rakennukset / peruskorjaukset Peruskorjausten osalta vähimmäisvaatimukset oli asetettu enintään 15 prosenttia kustannusoptimaalista tasoa korkeammiksi (19 laskelmasta) seuraavissa 9 tapauksessa: Kypros, Tanska, Viro, Suomi, Unkari, Luxemburg, Portugali, Slovenia ja Espanja. Latviassa peruskorjauksia koskeva keskimääräinen ero oli vain hieman 15 prosentin kynnysarvon yläpuolella. Kyproksessa, Portugalissa, Sloveniassa ja Espanjassa asetettiin vähimmäisvaatimukset, jotka olivat juuri kustannusoptimaalisella tasolla tai tätä kunnianhimoisemmat. 9 EXISTING BUILDINGS / MAJOR RENOVATIONS 350% 300% Average gap (%) 250% 200% 150% 100% 50% -50% Austria BE-Brussels BE-Flanders BE-Wallonia Bulgaria Croatia Cyprus Czech Republic Denmark Estonia Finland France Germany Greece Hungary Ireland Italy Latvia Lithuania Luxembourg Malta Netherlands Poland Portugal Romania Slovakia Slovenia Spain Sweden UK UK-Gibraltar 0% Energiatehokkuuden vähimmäisvaatimusten ja kustannusoptimaalisten tasojen välisten erojen keskiarvo: Peruskorjaukset 5.3. Rakennusosien korvaaminen Useimmat jäsenvaltiot laskivat kustannusoptimaaliset joillekin mutta useimmiten eivät kaikille direktiivissä ja asetuksessa vaadituille rakennusosille (seinille, katolle, ikkunoille ja lattialle). Vähimmäisvaatimukset oli asetettu enintään 15 prosenttia kustannusoptimaalista tasoa korkeammiksi (22 laskelmasta) seuraavissa 11 tapauksessa: Belgian Flanderi, Tšekki, Tanska, Suomi, Saksa, Italia, Malta, Slovenia, Espanja, Ruotsi ja Yhdistynyt kuningaskunta. 10 REPLA CEMENT OF BUILDING ELEMENTS 100% 80% Average gap (%) 60% 40% 20% 0% -40% Austria BE-Brussels BE-Flanders BE-Wallonia Bulgaria Croatia Cyprus Czech Republic Denmark Estonia Finland France Germany Greece Hungary Ireland Italy Latvia Lithuania Luxembourg Malta Netherlands Poland Portugal Romania Slovakia Slovenia Spain Sweden UK UK-Gibraltar -20% Energiatehokkuuden vähimmäisvaatimusten ja kustannusoptimaalisten tasojen välisten erojen keskiarvo: Rakennusosien korvaaminen 5.4. Suunnitelmat eron kaventamiseksi Jos jäsenvaltion asettamat vähimmäisvaatimukset eroavat kustannusoptimaalisista tasoista, niiden on perusteltava tilanne ja esitettävä suunnitelma, jossa selitetään toimet erojen kaventamiseksi. Raportoiduista eroista noin kahdelle kolmesta esitettiin eron kaventamista koskevat suunnitelmat. Ihannetilanteessa raporteissa olisi selkeästi ilmoittava konkreettiset toimet erojen kaventamiseksi direktiivissä ja asetuksessa säädetyissä aikatauluissa myös lähes nollaenergiarakennusten vähimmäisvaatimusten osalta (vuosina 2018/2020). Kaikissa kustannusoptimaalisuutta koskeviin raportteihin sisältyneissä suunnitelmissa ei kuitenkaan esitetty vakuuttavia aikatauluja. Erojen kaventamiseksi tehtyjen kansallisten suunnitelmien toteuttamisen seuranta ei sisälly tähän kertomukseen, koska jäsenvaltioilla on seuraavaan viiden vuoden välein tehtävään uudelleen tarkasteluun saakka aikaa poistaa erot. Uudelleentarkastelu suoritettaneen vuoden 2018 alussa. Jäsenvaltioiden on toimitettava vuonna 2018 uudet kustannusoptimaaliset laskelmat. Komissio arvioi niiden perusteella, miten eroja energiatehokkuutta koskevien vähimmäisvaatimusten ja nykyisten kustannusoptimaalisten tasojen välillä on kavennettu. 6. PÄÄTELMÄT Kreikkaa lukuun ottamatta kaikki jäsenvaltiot ovat toimittaneet kustannusoptimaalisuutta koskevat laskelmat. Useimmissa tapauksissa noudatettiin sekä rakennusten energiatehokkuutta koskevan direktiivin että menetelmäkehyksestä annetun delegoidun 11 asetuksen vaatimuksia. seurantatoimet. Muiden osalta komissio suorittaa tarkoituksenmukaiset Kustannusoptimaalisuuden menetelmäkehyksen tavoitteet saavutettiin, koska se tuotti tietoja päätöksenteon tueksi asetettaessa energiatehokkuuden vähimmäisvaatimuksia kansallisella ja alueellisella tasolla nk. oikealle (eli kustannustehokkaalle) tasolle. Kustannusoptimaalisuutta koskevat laskelmat ovat osittaneet, että kustannustehokkaille energiasäästöille on vielä merkittävää potentiaalia, joka voidaan hyödyntää kaventamalla eroa nykyisten energiatehokkuuden vähimmäisvaatimusten ja kustannusoptimaalisen tason välillä. Direktiivissä ja asetuksessa esitettyä, kustannusoptimaalisuutta koskevaan menetelmään perustuvaa vertailukehystä käytettiin ensimmäistä kertaa. Tämä mahdollisti erilaisten energiatehokkuuden ja uusiutuvan energian teknologioiden välisen vertailun ja niiden yhdistelemisen. Työ oli avuksi kansallisille viranomaisille niiden asettaessa realistisia energiatehokkuuden vähimmäisvaatimuksia rakennuksille ja pohjustaessa lähes nollaenergiarakennuksia koskevien tavoitteiden saavuttamista 15. Tällä edistettiin vaativuustasojen nostamista yleisesti eri puolilla EU:ta ja siten rakennusalan teknisen ja taloudellisen energiansäästöpotentiaalin hyödyntämistä, joka on tavoitteena myös energiatehokkuusdirektiivin 16 4 artiklassa tarkoitetuissa rakennusten peruskorjausta koskevissa tulevaisuuteen suuntautuvissa strategioissa. Erityyppisen uusiutuvan energian potentiaalia olisi kuitenkin voitu tarkastella laskelmissa enemmän, ja kansallisista rakennuskannoista olisi voitu hankkia paremmat tilastotiedot. Komissio aikoo käyttää sille perussopimuksessa määrättyä toimivaltaa täysimääräisesti varmistaakseen, että rakennusten energiatehokkuudesta annettu direktiivi pannaan asianmukaisesti täytäntöön. Tähän sisältyy energiatehokkuuden vähimmäisvaatimusten saaminen kustannusoptimaalisille tasoille säädetyn aikataulun mukaisesti, jotta varmistetaan EU:n pitkän aikavälin energia- ja ilmastotavoitteiden saavuttaminen. Rakennusalan tavoitteiden saavuttaminen edistää tätä päämäärää. 15 16 Komission suositus suuntaviivoista lähes nollaenergiarakennusten ja parhaiden käytäntöjen edistämiseksi ja sen varmistamiseksi, että vuoteen 2020 mennessä kaikki uudet rakennukset ovat lähes nollaenergiarakennuksia. EUVL L 315, 14.11.2012, s. 1–56. 12
© Copyright 2024