Harmaa Talous - Tietojohtajakilta Man@ger

harmaa talous 1/16
1
Sisällys
Pääkirjoitus
3
Fucsin Kuulumisia
5
PJ Kertoo
6
Lukekaa TEKin
7
Keskiaukeaman poika
8
Reaktorin nurkkaus
10
Concept design: The beginning
of everything
12
Palaute ja posti:
15
Tietojohtajakilta Man@gerin kiltalehti Harmaa Talous
ISSN 2343-4546 (painettu)
ISSN 2343-4554 (verkkojulkaisu)
Päätoimittaja: Joonas Tyrväinen
Tekstit: Joonas Tyrväinen, Nico Ylirönni, Jere Rantalainen, Teemu Mikkonen,
Laura Pihala, Reaktor
Kansi: Arttu Kukkonen
Kuvat: Tuntemattomat lähteet
Taitto: Petri Salminen
2
harmaa talous
1/16
Pääkirjoitus
Heipä hei.
Kulttuurivastaavan pesti tuntui kolmannen vuoden kiltatoimijasta sopivan rennolta pestiltä, josta selviytyisi helposti. Riittää kun tekee lehden ajoissa niin kaikki
ovat tyytyväisiä. Jos aikaisemmat numerot ovat jollekin syystä tai toisesta olleet
pettymyksiä, tulee tämäkin olemaan. Normaalisti keväällä ilmestyvä Harmaan
talouden vuoden ensimmäinen numero saapuu tänä vuonna piristämään (tai
pilaamaan) kaikkien kesää.
Lehden tekeminen on lähtökohtaisesti helppoa hommaa, koska muut kirjoittavat
sisällön puolestasi ja palauttavat materiaalin hyvissä ajoin ennen deadlinea. Myös
lehden taittaminen onnistuu sopivan avun kanssa, kun ensimmäisen sivun tekeminen tuottaa jo tuskaa kulttuurivastaavan huikaisevilla lehdentaittotaidoilla. Tänä
vuonna Harmaa talous ei olekaan enää synkän harmaa vaan mustavalkoinen.
Keväällä olleiden vuosijuhlien teema jatkuu myös rakkaassa kiltalehdessä, koska
miksi hyvää vaihtamaan.
Tähän voisin myös kertoa toisen tarinan mustavalkoisesta Man@gerista, mutta
kaikki ovat tämän tarinan haalareista varmasti jo aikaisemmin kuulleet, joten
todettakoon, että hyvä kun rahat eivät aikoinaan riittäneet. Tulevaisuudessa
pitäydytään tutussa ja turvallisessa harmaassa myös lehden osalta.
Kulttuurivastaava päätti vielä hankaloittaa itsensä ja kaikkien muiden elämää
muuttamalla vastuuta karkuun Ranskan maalle, mutta kiltatoiminta ei tunne
maiden rajoja. Vihdoin Harmaa Talous 1/2016 on tullut valmiiksi, vaikka pitkään
siinä kestikin. Ei voi muuta sanoa kuin, että syksyllä uudestaan.
P.S. historian valkoisin keskiaukeama.
Lämpinin kesäterveisin
Joonas Tyrväinen
Kulttuurivastaava
harmaa talous 1/16
3
4harmaa talous 1/16
Fucsin Kuulumisia
Hellou!
Joku erittäin viisas on taas kerran
antanut fuksille puheenvuoron, ja
ajattelin käyttää sen perinteisesti
kerraten mennyttä vuotta. Ja se on
kulunut yllättävän nopeasti ja sekavasti,
aivan kuten tämä teksti tulee kulumaan.
Tätä tekstiä kirjoittaessani, siitä on noin
yhdeksän kuukautta kun astelin Festiaan ensimmäistä kertaa. Vaikka olen
koko elämäni asunut Tampereella tai
sen läheisyydessä, olen sitä ennemmin
käynyt vain muutaman kerran kampuksella, joten olin aika eksyksissä. Mutta
auttaa aina kun seuraa vain massaa ja
löysinkin suhteellisen kivuttomasti
paikalle. Siellä nyt oli yleistä diipadaapaa, tärkeimpänä fuksiryhmiin jako ja
tutorien esittely.
Mutta luultavasti kaikki muistaa omat
tunnelmansa alkuvuodesta. Ihmetystä
ja hämmennystä, harkoja ja laskareita,
Tetapk:ta ja TRT:tä, eli toisinsanottuna
kyyneleitä ja hikeä. Onneksi opiskelijoiden terveydestä huolehditaan ja tarjotaan erilaisia rentoutumiskeinoja, siis
tapahtumia. Kaikkia en todellakaan ala
luettelemaan, mutta sanottakoon että
kavereiden kanssa on FWR:ssä riehuttu
ympäri keskustaa, kolmioissa on juhlittu
ja etsitty kavereita tanssilattialta,
haalarit: on ja Man@gerin vujuilla oli
huhujen mukaan juomista (ainakin
hauskaa).
Itse olen keskittynyt hieman enemmän
opiskeluun keväällä, tai ainakin niin
uskottelen itselleni. Joka viikko sama
sykli toistunut, Iman ja Ifyn laskarit,
luultavasti jokin harkkatyö (syyttävä
sormi osoittaa Organisaatiot ja ihmisten johtamiseen…) ja jotain Englantiakin
on opiskeltu. Hallitustoimissa on pyöritty, nakkeilemassa on oltu ja töissä on
käyty. Paljon tekemistä ja liian vähän
aikaa. Mutta se ei oikeastaan ole haitannut. Kaverit ovat pitäneet huolen
jaksamisesta, ja hauskaa on silti ollut.
Kaikki kylläkin muuttui heti kun Tamppi
paljastettiin ja Wappu alkoi. Nyt on
saanut otettua kunnolla irti arjesta ja
rentouduttua sitten huolella. Olen
aikaisemmin seurannut sivusilmällä kun
joku haalariväki juhlii wappua ja pitää
hauskaa, ennen varsinaista vappupäivää ja ihmetellyt Sannin sanoin että
mitähän wappua, Mutta nyt luulen
ymmärtäväni teekkariwapun tärkeyden
ja miksi se on olennainen osa teekkarikulttuuria. Sillä teekkarit palkitsevat
itseään kuluneesta vuodesta ja rentoutuvat ennen viimeisiä tenttejä. Kahteen
viikkoon pyritään tunkemaan mahdollisimman paljon mahdollisimman monipuolisia tapahtumia, joissa riehua
kavereiden kanssa. Ja kaikki huipentuu
Suomen neidon lakitukseen ja teekkarikasteeseen, huhujen mukaan lämpimään Tammerkoskeen.
Kuten sanoin alussa, teksti on sekava.
Jos siinä on jokin punainen lanka ollut,
niin se on katkennut, kadonnut ja vaihtanut väriään. Kaipa se voisi olla että,
vaikka vuosi tuntuu ajoittain raskaalta,
niin aina on kavereita, jotka auttavat
jaksamaan.
Eipä siinä
mittään, kiitokset lukemisesta
ja sateista
kesää kaikille!
Nico
harmaa talous 1/16
5
PJ Kertoo
Tervehdys rakkaat kiltalaiset!
iloinen havaitessani ihmisten antaman
panoksen yhteisen päämäärän saavuttamiseksi, vaikkakin hallituksen oma
wapina hieman söikin puhtia.
Yhteishenki ja halu kehittää kiltaa
ovatkin olleet eteenpäin työntäviä
voimia tässä kevään aikana ja haluankin
kiittää kaikkia kiltalaisia tuesta tämän
kevään aikana. Pari helppoa kurssia ja
kandi osoittautuivatkin vähän työläämmiksi kuin olin ajatellut, mutta lähes
kaikesta on nyt selvitty. Fysiikan työtkin
ovat vielä hieman vaiheessa, mutta
niistäkin on tarkoitus selviytyä kesän
aikana :D.
Kevään työrupeama on siis ainakin
omasta näkökulmasta suoritettu mallikkaasti, joskin välillä hommat ovatkin
tuppautuneet kasautumaan. Tähän
tietysti auttaisi se, ettei kaikkea jättäisi
viime tippaan, mutta jo “hyväksi” havaittua metodia on vaikea alkaa muuttamaan. Vaikka kaikki deadlinet asetettaisiin nyt 10 vuoden päähän,
todennäköisesti kaikki tulisi silti tehtyä
vasta päivää ennen palautusta, näin se
vain menee. Tämäkin on silti yksi niistä
asioista, johon on syksyllä kiinnitettävä
paremmin huomiota.
Eipä siinä sen kummempia, kaipa tässä
tuli oleellisimmat asiat turinoitua.
Hyvää kesää vain kaikille vielä meikäläisenkin puolesta. :)
Jere Rantalainen, puheenjohtaja
Niin vain on taas puoli vuotta melkein
vierähtänyt ja aika siirtyä kesälaitumille. Välillä on saanut riehua hommien
kanssa enemmän, joskus vähemmän,
mutta kaikesta on silti selvitty kunnialla. Jos joku ei vielä siis tiedä, niin olen
tosissaan Man@gerin puheenjohtaja
tänä vuonna ja yhdessä hallituksen
kanssa ollaankin puuhattu kaikenlaista
hauskaa. Tavoitteena onkin ollut järjestää kaikkea kivaa jäsenistölle, kuten
saunoja, sitsejä ja eksoottisia
liikuntatapahtumia.
Killan 16-vuotista taivalta juhlittiin tänä
vuonna Bravo Plazassa Black & White
-teemaisesti, jossa myös myönnettiin
tämän vuoden Pro Tietojohtajaksi Jussi
Myllärniemi. Jussi on toiminut tärkeänä
linkkinä killan ja laitoksen välillä sekä
ollut mukana viemässä eteenpäin killan
alumnitoimintaa.
On ollut hienoa seurata jo setä-ikää
lähestyvänä teekkarina nuorten innokkuutta järjestää kaikkea tapahtumaa,
joskin välillä pitää vähän toppuutella
touhuamisen lomassa. Itse ainoana
vuosikurssistani (vanhoja PJ kääkkänöitä lukuunottamatta) olenkin antanut
toiminnan uudistua nuorison mukana ja
vanhentuneita normeja onkin tarkoituksella pyritty karistamaan pois.
Wappukin oli ja meni tässä hiljattain,
joskin viime vuosista oma meno on jo
onneksi rauhoittunut. Kuitenkin itselle
sopivia tapahtumia löytyi sopivasti ja
killan wapputapahtuma Wapinakin
osoittautui taas menestyksekkääksi.
Hallitus näki jälleen huikeasti vaivaa
tapahtuman järjestämiseksi, ja olenkin
6
Lukekaa TEKin
TEK-hefe tääl moro
Moromoro! Killan uudehko TEK-kiltayhdyshenkilö esittäytyy! Eli nimeni on Teemu Mikkonen ja aloitin Man@gerin TEK-vastaavana vuoden 2016 alusta. Makkarapäälliköinnin ohella vastaan kiperiin kysymyksiinne TEKin jäsenpalveluista.
Tulkaa rohkeasti nykimään hihasta tai laittakaa mailia, mikäli koette että pystyn
tuskaanne helpottamaan!
Kevätlukukausi alkaa olla lopussaan ja kesätyöt ovat monilla jo alkamassa. Mikäli
työhaastattelut ja palkkaneuvottelut ovat vielä käymättä ja haet oman alasi töitä,
katso ehdottomasti TEKin opintopistekohtaiset palkkasuositukset. Jos kesätyöt
osuivat onnellisesti kohdallesi, tai olet töissä ympäri vuoden, lueppas alta tärkeääkin tärkeämpää asiaa TEKin IAET-kassaan liittyen!
IAET kassa on Insinöörien, Arkkitehtien ja Ekonomien työttömyyskassa, joka
maksaa jäsenilleen ansiosidonnaista työttömyyskorvausta. Jos biojäte osuu puimuriin ja satut jäämään työttömäksi, kassasta saat työttömyyskorvauksen, jonka
avulla pystyt syömään muutakin kuin makaronia työttömyyden aikana. Työttömyyskassaan voit liittyä heti työsuhteen alkaessa. Jos liityt kassaan jo opiskeluaikana, voit valmistumishetkelläsi keskittyä rauhassa töiden hakemiseen ja taloutesi
on turvattuna!
Työssäoloehto toteutuu, kun kassan jäsen on tehnyt työttömyyttä edeltävien 28
kuukauden aikana 26 viikkoa työtä, vähintään 18 tuntia/viikko. Selitinkö riittävän
vaikeasti? Opiskeluaika pidentää tätä tarkasteluaikaa seitsemällä vuodella ja voit
kerätä vaaditut tunnit/päivät/kuukaudet osissa, esimerkiksi kesätöiden avulla.
Tarkemmat kassan ehdot löytyvät osoitteesta www.tek.fi
Hauskaa kesää teille vanhoille körmyille, sekä hyvä syksyn alkua niille onnellisille
fukseille, jotka tämän lehden koppaavat käteensä fuksiviikolla! TEKin opiskelijajäsenyys kannattaa muutenkin kuin herkullisten makkarahetkien yhteydessä. Tehkää TEKin oikea valinta!
Kiltayhdyshenkilö
Tietojohtajakilta Man@ger
Teemu Mikkonen
harmaa talous
1/16
7
Keskiaukeaman
Otsikko poika
8
harmaa talous
1/16
em
Te
u
Reaktorin nurkkaus
Being a first year master’s student of Information and Knowledge Management
and having studied both business and ICT before, I am really keen on always
learning more and more about how companies actually do these things: How do
industry leaders such as Reaktor actually create the great digital solutions we all
know, and what can be learned from their experiences.
This is the reason why I applied for Reaktor Academy mentoring program for
spring 2016. By now, it has been an awesome opportunity not only to deepen my
knowledge in concept design and UI design, but also to learn more about the
things around it. Unlike some university assignments, real world projects are not
done in isolation. If you want to, for example, work as an UI designer, it is always
beneficial to know more about topics like programming, visual design, agile methods, analytics, branding, and so on. These are all examples of the topics the Academy sessions are held about. Each session has one topic and takes place in the
evening time at Reaktor’s office in Helsinki. Sessions include lectures, workshops,
real life case examples, food, and even sauna!
In the end of the Academy, we will organize a hackathon for all the participants.
The hackathon will take place in the end of May and we are currently gathering
ideas for things to hack. The idea is that everyone should have a chance to try out
also something they are not good at: I, for example, would love to try to do some
mobile app coding without any pressures. This is what the whole Reaktor Academy is all about: learning and sharing knowledge! Though, we do have many awesome participants in the Academy, so I would advice everyone to stay tuned for the
hackathon results!
On the next spread is an article from one of the Reaktor Academy participants
about the Concept Design Session.
10
harmaa talous
1/16
harmaa talous
1/16
11
Concept design: The beginning of everything
Reaktor Academy is a mentoring
program for people who want to
learn how to create excellent digital
services. This blog post was written by
one of the participants. The Academy started off with a lesson
about concept design. The lesson was
given by Fernando, who is a service
designer at Reaktor, co-founder at
Fruitkit and a growth partner at Reaktor Ventures. The session consisted
of an introduction to concept design
and quick team projects.
What is concept design?
Concepts are solutions to unsolved
problems or new solutions to problems
that are solved in a poor manner. A new
concept can be a product, a service, or a
combination of the two. The task
of creating concepts is referred
to as concept design”, says
Fernando.
Think about a Toyota family
van and a Ferrari sports car.
They are the same type of objects – cars. However, no one will
perceive them as the same type
of a product. The automobile
makers came up with two different results because they started out with two different
concepts.
When you think about problem
solving there are two spaces –
problem and solution.
The problem space is about
“what” – what is the problem
and what will the product or
service accomplish. The solution
space is about “how” – how are
you going to implement the product or
service. Concept design lies in the
problem space and it’s all about defining your solutions.
Reaktor Academy mission:
Fix the hotel industry
After a brief introduction to Concept
Design Fernando gave us a mission of
building a concept for the hotel business. That was a bit of a surprising
moment for us Academy-goers – many
of us had thought the industry was
already pretty mature with traditional
giant hotel chains, traveling agencies
and services like Airbnb. We started by quickly brainstorming
ideas about what we didn’t like about
hotels. This is what we came up with:
12
harmaa talous
1/16
I was in a team with Annina, Irina, Niki
and Antti. We thought online hotel
booking services generally provide a
very poor user experience. First, they
feel impersonal. Let’s say that by a
coincidence you and I are both planning
to go to Barcelona at the same time: no
matter how you and I are different
types of people, we will most likely get
the same offers on hotel booking
services.
Second, booking services often feels
like there are silent middle men
between travellers and hotels. We
often feel that our wishes and needs are
not delivered to hotels too well.
Our solution was to ask users to join
our service through their a social
network account of theirs. The idea was
to segment users and personalize the
service better. However, social
networks are not the only source of big
data: we would grow our own data bank
within our service as people use it.
This combination of big data collection
would enable us to act as a platform for
both travellers and hotels because we’d
deliver useful information about guests
to hotels. The current booking systems
make their money by charging hotels
for their fees and ads – we’d provide
harmaa talous
them travel trends analyses which
would be charged for as well.
Other teams had very interesting ideas
as well.
The team “Staysmart” introduced
needs-parameters to search hotels.
Typically, hotel booking systems have
very basic parameters for searching
hotels, such as location, budget, room
type and so on.
Staysmart’s needs-parameters include
practical parameters such as cleaning,
gym, breakfast, parking lot and spa,
which would be targeted for business
travellers in particular: they might
suddenly be in a need to wash a shirt or
tie, they might be travelling with a car,
and so on. This was an interesting
approach because many of us focused
on holiday travellers but in fact, there is
a big market of business travellers.
1/16
13
With a product for hotels. Marharyta,
now a front-end developer, worked in
the hotel industry for two years.
The team introduced an idea of how to
systematically clean hotel rooms using
tablet PCs. The information about
every room would be monitored and it
could be shared with managers and
cleaners. Managers can track the cleaning process and allocate cleaning staff
to clean rooms which need to be cleaned urgently. Nowadays, hotel cleaners
have cleaning carts with tablet PCs
attached on them, so it would be very
easy to deploy the service.
The power of concept design
Concept designs sounds simple and it
should do, too. Concepts should be
simple enough for everyone to
understand – yourself included.
Concepts are the fundamental pillar for
innovation. Many innovative companies
we know nowadays – Apple, Tesla and
Facebook – became successful not
because they are groundbreaking
inventors, but because they are masters
of concept designs. Innovation is not
always about making new things, it’s
about approaching a problem with a
creative concept.
14
harmaa talous
1/16
Palaute ja posti:
K: Onko totta että teekkari ajaa koko
yön? Luulisi ettei diplomi-insinööri
joutuisi olemaan yötöissä
V: Teekkari on kykenevä koko yön
kestävään ajamiseen, vaikkakin ajoneuvo vaihteleekin henkilön mukaan.
Täytyy kuitenkin muistaa, että teekkari
=! Diplomi-insinööri.
K: Moi! Mun ”huma”nisti kaveri kysy
multa miks teekkareilla on parhaat
bileet, enkä osannut vastata hänelle.
Kenties sinä osaisit valaista asiaa
V: Ongelmasi, että et osannut vastata,
onkin varmasti syy tähän bileiden
parhaimmuuteen. Se, että ei muista,
johtaa oman mielikuvan muodostamiseen bileistä. Tämä mielikuva on varmasti erittäin positiivinen jälkikäteen
katsottuna johtuen
muistamattomuudesta.
harmaa talous
K: Rakas kiltalehden päätoimittaja,
miksi kiltalehti on näin helvetisti
myöhässä? Koko kesäni on mennyt
pilalle kun en ole pystynyt käyttämään
saunan sytykkeenä sytykkeistä tutuinta ja parhainta, eli Harmaata taloutta.
Ajat ovat olleet niin kovat, että olen
joutunut turvautumaan sisarkiltamme
Indecsin kiltalehteen. Se on tehty
paksummasta materiaalista kuin mihin
olen tottunut eikä syty yhtä helposti.
Ei oo helppoo perkele. Onneks on ees
kaljaa.
Raikkain syysterveisin,
nimimerkki Önk-tönk
V: Visma määrittelee projektin
myöhästymisen vaaratekijät
seuraavanlaisesti:
projektin määritysvaiheessa ei ole tehty
riittävän huolellista työtä
projektin aikana tulee vastaan jotain
odottamatonta, mitä suunnittelussa ei
ole osattu huomioida
projektin eteenpäin viemiseen ei ole
varattu riittävästi resursseja
Projektin kiltalehti osalta ollaan luultavasti kompastuttu yhteen tai useampaan vaaratekijään. Vuoden toinen
julkaisu saadaan varmasti ennen joulusaunaa valmiiksi, että sytykettä riittää.
1/16
15
Otsikko
M-Filesin tiedonhallintaratkaisu uudistaa tavan tallentaa, suojata ja jakaa
informaatiota. Ainutlaatuinen ja helppokäyttöinen järjestelmämme
organisoi ja käsittelee tietoa perustuen sen sisältöön, ei sijaintiin.
M-Files Oy | Hermiankatu 1 B | 33720 TAMPERE | (03) 3138 7500 | www.m-files.com
16
harmaa talous 1/16