Itä-Suomen yliopiston lukuvuoden avajaiset
Joensuu 7.9.2016
Professori Tapio Määttä
Vanhan akateemisen hokeman mukaan sama henkilö ei voi olla yhtä aikaa hyvä opettaja, hyvä
tutkija ja hyvä akateeminen johtaja. Saamani vuoden opettajan tunnustus lämmittää mieltäni
erityisesti siksi, että olen kymmenkunta vuotta toiminut oikeustieteiden laitoksen johtajana ja
kokenut panostaneeni liian vähän opetukseen ja sen kehittämiseen. Samalla kun kiitän
tunnustuksesta, ajattelin pohtia yliopisto-opetuksen johtamisen haasteita laitosjohtajan
näkökulmasta.
Opetuksen vapaus on olennainen osa yliopiston perusidean mukaista tutkimuksen vapautta.
Yliopistossa jokainen opettaja opettaa mitä haluaa haluamillaan menetelmillä. Tutkimuksen ja
opetuksen vapaus synnyttää yliopiston.
Vaikka opetuksen vapaus on koko yliopiston olemassaolon perusta, opetustakin voi ja pitää
yliopistossa toki johtaa.
Uskon siihen, että yliopistoissa opettajat ja tutkijat tekevät lähtökohtaisesti ihan järkeviä asioita, kun
heidän annetaan tehdä omalla tavallaan niitä asioita, mistä he ovat motivoituneita ja innostuneita.
Yliopisto-opetuksen johtaminen on näin ollen yksinkertaisesti opettajien innostuksen ja motivaation
ylläpitämistä ja vahvistamista.
Entä miten toimia niissä tilanteissa, joissa yliopiston odotetaan uudistuvan tavalla, joka edellyttää
opettajien opettavan uusia asioita uusilla tavoilla, opettavan vaikkapa kesäisin tai hyödyntävän uutta
opetusteknologiaa? Olemme yliopistoissa tällä hetkellä tilanteessa, jossa opettajien odotukset
opetuksen ja tutkimuksen vapaudesta eivät aina ole samansuuntaisia yliopistoihin kohdistuvien
ulkoisten muutospaineiden kanssa.
Muutoksen keskelläkin uskon yliopisto-opetuksen johtamisen olevan pohjimmiltaan opettajien
innostuksen vahvistamista. Kyse on roolituksesta: kaikkien opettajien ei tarvitse tehdä samoja asioita
samalla tavalla tai innostua samoista uusista asioista. Opetusta johtavana laitosjohtajana olenkin
kokenut tärkeimmäksi tehtäväkseni tunnistaa jokaisen opettajan vahvuudet ja antaa tilaa jokaiselle
toteuttaa ja syventää omalla tavallaan omaa osaamistaan.
Olen laitosjohtajana toimiessani kovasti pohtinut sitä, miten voisin edistää monitieteisyyttä
tutkimuksessa ja opetuksessa. Uskon vahvasti Itä-Suomen yliopiston strategiseen tavoitteeseen
vahvistaa ”Monitieteistä, uusiutuvaa ja kansainvälistä tutkimusta”.
Monitieteinen tutkimus ja monitieteinen opetus ovat vahvassa yhteydessä toisiinsa. Monitieteinen
tutkimusyhteistyö edellyttää perustakseen sellaista ymmärrystä toiselta tieteenalalta ja sellaista
henkilöiden välistä luottamusta, joka parhaiten syntyy yhteisen monitieteisen opetuksen kautta.
Monitieteisyys akateemisena ideana on vahvasti yhteydessä opetuksen vapauteen. Näkökulma on
vain vähän erilainen. Monitieteisyys opetuksessa tarkoittaa yllättäviä, ennakoimattomia ja yksilöllisiä
yhdistelmiä, kohtaamisia ja törmäyksiä. Eräät nyky-yliopiston kehityssuunnat valitettavasti näyttävät
uhkaavan monitieteisyyttä, vaikka kaikki sitä juhlapuheissa kannattavatkin. Suurin monitieteisen
opetuksen ja monitieteisen tutkimuksen uhka on yliopistoissa keskusjohtoisesti toteutettava
prosessien virtaviivaistaminen – toimintojen tehostaminen hallintovetoisesti siten, että kaikki
tekisivät samoja asioita samalla tavalla.
Monitieteisen opetuksen turvaamiseksi ja vahvistamiseksi meidän on ponnekkaasti vaalittava
yhtäältä opettajien opetuksen vapautta, toisaalta luotava rakenteita, jotka mahdollistavat
opiskelijoille yksilöllisten, yllättävien ja outojenkin valintojen tekemisen. En haluaisi olla
rakentamassa yliopistosta tuotantolaitosta, jonka onnistuminen mitataan vain sen perusteella,
kuinka nopeasti sisäänotettu ”tuoteaihio” saadaan valmiina ulos ja kuinka onnistuneesti valmis
maisteri sijoittuu prosessikaavion päässä hänelle ajateltuun valmiiseen työmarkkinalokeroon.
Yliopisto tarvitsee myös omaa tietään ja elämänsä tarkoitusta etsiviä haahuilijoita, jotka eivät kulje
jonkun valmiiksi viitoittamaa opintopolkua vaan rakentavat itseään motivoivan ja innostavan
monimuotoisen paketin eri alojen opinnoista. Opetusta johtavana laitosjohtajana ja opettajana
haluan omalta osaltani olla varmistamassa tulevaisuudessakin, että yliopistossa on tilaa yksilöllisiä
valintoja tekeville oman tiensä kulkijoille. Ilahduttavan paljon tapaankin sellaisia opiskelijoita, jotka
ovat yliopistossa myös sivistyäkseen, eivät vain mahdollisimman pikaisella läpikulkumatkalla
työmarkkinapääomaansa kasvattamassa. Ilahduttavan usein huomaan olevani tekemisissä sellaisen
opiskelijan kanssa, joka on kiinnostunut tekemään töitä oppimisensa eteen ja joka arvostaa sitä, kun
opettajina emme päästä häntä siitä mistä aita on matalin.
Uskon siis sellaiseen yliopistoon, jossa jokainen opettaja opettaa mitä haluaa ja jokainen opiskelija
opiskelee mitä haluaa. Sellaisessa yliopistossa päätöksenteko on luonnollisesti läpinäkyvää, avointa
ja vuorovaikutteista. Opettajat ja tutkijat pystyvät vaikuttamaan työnsä sisältöön ja työssään
tapahtuviin muutoksiin. Opiskelijat ovat osa yliopistoyhteisöä ja heidän palautettaan ja
kehittämisehdotuksiaan kuunnellaan ja kerätään aktiivisesti.
Monitieteisyyteen vahvasti panostaneina olemme Itä-Suomen yliopistossa jo monessa asiassa
hyvällä tiellä kohti tällaista akateemiseen vapauteen vahvasti toimintansa perustavaa yliopistoa.
Itä-Suomen yliopistossa on yksi Suomen yliopistojen laajimmista vapaista sivuaineopinto-oikeuksista.
Esimerkiksi kaikki oikeustieteiden ja kauppatieteiden laitosten opintojaksot ovat vapaasti kenen
tahansa muun oppiaineen opiskelijan suoritettavissa. Kuka tahansa Itä-Suomen yliopiston opiskelija
voi suorittaa oikeustieteen ja kauppatieteen opintojaksoja ilman rajoituksia tai kynnyskursseja.
Muissa yliopistoissa oikeustieteessä ja kauppatieteessä oikeus suorittaa sivuaineopintoja on
huomattavasti rajoitetumpaa. Poikkeuksellista verrattuna muihin yliopistoihin on myös se, että ItäSuomen yliopistossa sekä kauppatieteisiin että oikeustieteisiin (julkisoikeuden HTM-tutkintoon)
otetaan yliopiston sisäisinä pääaineenvaihtajina siirto-opiskelijoita eli koulutusalan vaihto yliopiston
sisällä on joustavaa.
Tämä Itä-Suomen yliopiston laaja vapaan sivuaineopinto-oikeuden perinne on arvokas ja vaalimisen
arvoinen.
Kokemukseni mukaan Itä-Suomen yliopistossa voi sanoa olevan myös suopea ilmapiiri
sivuaineopiskelijoille. Tältä kannalta on arvokasta, että Itä-Suomen yliopiston hallitus on tänään
kokouksessaan vahvistanut yliopiston sisäiseen rahanjakomalliin vuosiksi 2017–2020 mekanismin,
joka palkitsee sivuaineopetusta tuottavat laitokset taloudellisesti tästä panostuksesta. Tiedekunnille
ja laitoksille sivuaineopiskelijan suorittama opintopiste on täsmälleen yhtä arvokas kuin tiedekunnan
tai laitoksen oman pääaineopiskelijan suorittama opintopiste.
Suomen parasta yliopistollista oppimisympäristöä strategiamme mukaisesti rakentaessamme tulisi
jatkossa kiinnittää enemmän huomiota vielä siihen, että tutkintojen rakenteet olisivat sellaisia, että
niissä on tilaa sivuaineille. Samalla on myös rakennettava joustavia väyliä vaihtaa koulutusalaa,
kuten siis oikeustieteissä ja kauppatieteissä tällä hetkellä jo toimitaan.
Tällaiset rakenteelliset seikat ja niistä viestiminen ovat yliopisto-opetuksen johtamisen keinoja,
tapoja edistää yliopiston, tiedekunnan ja laitoksen kannalta tärkeitä asioita opetuksen ja oppimisen
vapautta kunnioittaen. Yliopisto-opetuksen johtaminen on siis myös erilaisten strategisten
tavoitteiden ja muutossuuntien osoittamista, ylhäältä ministeriöstä ja yliopiston johdosta tulevien
muutospaineiden logiikan avaamista opettajille ja opiskelijoille. Yliopiston strategisista tavoitteista
yhä avoimemmin viestimällä voimme suunnata opettajien innostuksen ja motivaation uusiinkin
kohteisiin, kuten kesäopetukseen, oppimisympäristöjen kehittämiseen tai monitieteisen opetuksen
vahvistamiseen.
Toivotan kaikille yliopistoyhteisön jäsenille hyvää alkanutta lukuvuotta!