Tulevaisuudentutkimus Pirkanmaalla

1
Tulevaisuudentutkimus
Pirkanmaalla
Markus Pöllänen
Lehtori, Tampereen teknillinen yliopisto
Pirkanmaan ennakointiammattilaisten kokoontumisajot
28.5.2012
29.5.2012
2
Tulevaisuudentutkimuksen lähtökohtana
historian tuntemus
Jo muinaiset roomalaiset…
29.5.2012
3
Tulevaisuudentutkimuksen opetuksen
historiaa Suomen yliopistoissa
• Tulevaisuudentutkimuksen Verkostoakatemia
(TVA) perustettiin 1998, perustajina 16
suomalaisyliopistoa, joiden joukossa TTY ja
Tampereen yliopisto
• TVA:n Perustehtävänä tarjota
tulevaisuudentutkimuksen sivuainekokonaisuus
perustutkintoa opiskeleville (aik. 15 opintoviikkoa,
nyt 25 opintopistettä)
• Opetus käynnistyi ja laajeni nopeasti 2000-luvun
taitteessa
• TVA:lla on myös tutkija- ja jatkokoulutusohjelmia
29.5.2012
4
• TVA:n koordinaattorina on alusta alkaen ollut
Tulevaisuuden tutkimuskeskus, joka on nykyisin
Turun yliopiston erillislaitos
• Opetuksen järjestävät eri yliopistojen paikalliset
koulutusyhteyshenkilöt, mutta rakenne ja
keskeiset sisällöt ovat yhteiset koko TVA:n
opetuksessa
29.5.2012
5
Tulevaisuudentutkimuksen opetus nyt
• Tulevaisuudentutkimuksen opintosuorituksia ensimmäisen
10 vuoden aikana yli 3000 => tulevaisuustietoisuus ja osaaminen levinnyt laajalle
• Yliopistouudistusten jälkeen TVA:han kuuluvat Aaltoyliopisto, Helsingin yliopisto, Lapin yliopisto, Lappeenrannan
teknillinen yliopisto, Oulun yliopisto, Turun yliopisto ja Åbo
Akademi sekä Tampereen yliopisto ja TTY
• Edelleen keskeistä Tulevaisuudentutkimuksen
opintokokonaisuus, johon kuuluvat jatkossa opintojaksot:
•
•
•
•
•
TUTU1 Tulevaisuusajattelu ja skenaariot, 5 op
TUTU2 Tulevaisuudentutkimuksen perusteet, 5 op
TUTU3 Tulevaisuudentutkimuksen menetelmät, 5 op
TUTU4 Tulevaisuudentutkimuksen menetelmät käytännössä, 5 op
TUTU5 Vaihtuvateemainen tulevaisuudentutkimuksen opintojakso, 5 op
29.5.2012
Tulevaisuudentutkimuksen
opintokokonaisuus, 25 op
Muutosvauhdin kiihtyessä ja toimintaympäristöjen monimutkaistuessa
menestys riippuu yhä enemmän kyvystä ennakoida ja rakentaa
tulevaisuutta. Tulevaisuudentutkimus on tiedonala, joka tarjoaa
käyttöön tietoa, työkaluja ja menetelmiä tulevaisuuden tekemisen ja
päätöksenteon tueksi.
Opinnot tarjoavat näkökulmia organisaatioiden tulevaisuustiedon
tuottamiseen ja hyödyntämiseen ja työkaluja tulevaisuustyöskentelyyn
esimerkkinä mm. verstas-, strategia-, visio- ja skenaariotyöskentely.
Tulevaisuudentutkimusta ja ennakointia hyödynnetään hyvin erilaisissa
työtehtävissä niin yrittäjänä ja yksityisellä sektorilla kuin
julkishallinnossa ja yhteiskunnallisissa tehtävissä. Ennakointitietoa
tuotetaan ja hyödynnetään mm. t&k-tehtävissä, kuluttajatutkimuksessa,
markkina-analyyseissa, strategiatyöskentelyssä,
yhdyskuntasuunnittelussa ja osaamistarpeiden ennakoinnissa.
7
Tulevaisuudentutkimuksen verkostot
- kansallinen
Tulevaisuusvaliokunta
Kansalliset
ja alueelliset
ennakoinnin
yksiköt
Millennium-projektin
Helsinki noodi
Tulevaisuuden
tutkimuskeskus
TULEVAISUUDENTUTKIJOIDEN
YHTEISÖ SUOMESSA
Tulevaisuuden
tutkimuksen
seura
Rooman Klubin
Suomen yhdistys
Tulevaisuudentutkimuksen
VerkostoAkatemia
29.5.2012
8
Tulevaisuudentutkimuksen verkostot
- kansainvälinen
Millennium
Projekti
WFSF
World Futures
Studies Federation
WFS
World Future Society
Rooman Klubi
TULEVAISUUDENTUTKIJOIDEN
KANSAINVÄLINEN
TIEDEYHTEISÖ
Worldwatch
-instituutti
29.5.2012
Tulevaisuudentutkimuksen perustana
faktat ja havainnot
Datan ja tiedon keräys
Tosiasioiden maailma
Faktat
Nykytilanteen ymmärtäminen
Analyyttinen ajattelu
Tiedon yhdistäminen havaintoihin
Havaintojen maailma
Näkemykset
Nousemassa olevat ilmiöt ja kysymykset
Uudet ajatukset ja näkemykset
Uudenlainen tulevaisuusajattelu ja
strategiat
TVA
Tulevaisuudentutkimuksen ja
ennakoinnin luonne
• Tulevaisuutta ei voi empiirisesti tutkia: sitä ei voi
haastatella, sille ei voi lähettää kyselylomaketta eikä sitä voi
tutkia mikroskoopilla.
• Tulevaisuudentutkimuksen käsite viittaakin näkökulmaan,
josta käsin nykyhetkeä ja tietoa menneisyydestä lähestytään.
• Tutkimusaineiston muodostavat tilastot, aikasarjat,
asiantuntijahaastattelut ja mm. teoriat talouden,
teknologian ja yhteiskunnan kehityksen dynamiikasta.
• Tavoitteena on teoreettisen ja empiirisen tutkimuksen avulla
rakentaa perusteltuja näkemyksiä tulevaisuuden
kehityskuluiksi.
• Monitieteisyys ja laaja-alaisuus ovat ratkaisevan tärkeitä,
koska ainakin pitemmällä aikavälillä kaikki vaikuttaa
kaikkeen: talous teknologiaan ja päinvastoin,
ympäristöongelmat talouteen tai arvot ja sattumat kaikkeen.
Hanna-Kaisa Aalto / Tulevaisuuden tutkimuskeskus
Mitä ennakointi on?
• Ennakointi (foresight) on
tulevaisuudentutkimuksen menetelmällistä
soveltamista organisaatioiden, yritysten ja
alueiden tulevaisuuden hallinnassa.
• Ennakointiprosessi koostuu
•
•
•
•
•
tulevaisuuden menetelmällisestä analyysistä
interaktiivisten menetelmien hyödyntämisestä
verkottumisesta
strategisen visioinnin lisäämisestä ja
tulevaisuuslähtöisestä toiminnasta.
Anita Rubin
12
Tulevaisuudentutkimuksesta ja sen
tulevaisuudesta
• Tulevaisuudentutkimuksen opetus Tampereen
yliopistoissa
• Tulevaisuudentutkimuksen opetus muualla kuin
yliopistoissa
• Tutkimus - tulevaisuudentutkimuksen
soveltaminen tutkimushankkeissa yliopistoissa ja
muualla
29.5.2012