16.9. - Nokian seurakunta

Pannat Mansessa
EROSTA ETEENPÄIN
Syyskuun viimeisellä viikolla Tampereella
näkee tavallista enemmän pantapaitoja. 27.–
28.9. noin 600 diakoniatyöntekijää, lehtoria ja
pappia osallistuu piispa Matti Revon koolle
kutsumaan synodaalikokoukseen.
Kokoukseen saapuu edustajia myös kansainvälisistä ystävyyshiippakunnista ja ekumeenisista kumppaneista Tampereella. Kokouksen
aiheena on Armoa! Aihe viittaa tulevaan reformaation merkkivuoden 2017 teemaan.
Kokous alkaa
pyhiinvaelluksella
armoa? Keskustelijoina ovat kirjailija Torsti
Lehtinen, professori emeritus Kari Immonen,
pastori Kai Sadinmaa, kirkolliskokousedustaja Katri Korolainen ja pastori Antti Lehrbäck.
Laikun lavalla on tiistaina 27.9. klo 12.30 ainutkertainen runoperformanssi. Pirkkalaiskirjailijoiden ja kokousväen yhdessä työstämien
ja esittämien runojen teemana on Armoa!
Kokouksen aloittavalla urbaanilla pyhiinvaelluksella osallistujat kulkevat yrityksiin,
yhteisöihin, oppilaitoksiin tai uskonnollisiin
yhteisöihin eri puolille Tamperetta ja sen lähiympäristöä. Kokouksella on pyhiinvaelluksen tiimoilta kymmeniä yhteistyökumppaneita. Piispa Matti Repo kuvaa pyhiinvaeltajien
kulkevan armoa etsimässä.
– Tutkimme yhteisellä matkalla, mitä merkitsee armo tämän päivän yhteiskunnassa, tässä
kaupungissa ja tässä maassa.
Mukaan vaeltamaan
Aamulehti järjestää Siperian keskusaukiolla
tiistaina 27.9. klo 11 alkaen yleisölle avoimen paneelikeskustelun teemalla Riittääkö
Tasausmyyjäiset
ke 28.9. Kulmakivessä
klo 10–14
Arki-illan mukavaa puuhaa, mahdollisuus tutustua lähialueen perheisiin,
leppoisaa yhdessä oloa,
tekemistä koko perheelle
sekä tarjolla maksuton
iltapala. Kanttorila
ma 19.9. klo 17.30–19.30
Pinsiön kirkko
ma 26.9. klo 17.30–19.30
Linnavuoren srk-talo
ma 3.10. klo 17.30–19.30
Lahjoita syksyn satoa,
kahvia, käsitöitä tms.
Tuo lahjasi Kulmakiveen
26.–27.9.
Kuolleet
Anja Iines Naskali 90 v.
Pentti Iisakki Malkamäki 89 v.
Anna-Liisa Maria Juhola 89 v.
Ritva Marjatta Tanttinen 76 v.
Perhekerhot
Pe 16.9. Pinsiön kirkko klo 9–12
Ma 19.9. Koskenmäen srk-talo klo
9–12
Ti 20.9. Tottijärven srk-talo klo 9–12
Ti 20.9. Urhattu klo 9–11.30. Kirkkohetki klo 10.30. Sanna Erkanaho.
Perjantai 16.9.
Kaakaopyhäkoulu Linnavuoren srktalossa klo 14–15.30.
Sunnuntai 18.9.
Messu Nokian kirkossa klo 10,
Rovastikunnallinen kehitys-
NOKIAN
SEURAKUNTA
Torstaina 22.9. klo 18.00 - 19.15
Kahvila-puoo Kulmakivessä
Härkiie 12 B
Nokian seurakunta, MLL:n Nokian yhdistys ja Nokian kaupunki
järjestävät yhdessä Erosta eteenpäin -illan. Illan aiheena on:
“Miten erota parisuhteesta tunnetasolla?”.
Aiheesta alustaa perheneuvoja, pari- ja perhepsykoterapeuu,
lähetys- ja aikuistyön koordinaaaori Leena Jokinen.
Maksuton lastenhoito laisuuden ajan, varaukset numerosta 050 313 2253
perjantaihin 16.9. mennessä. Lastenhoidon järjestää MLL:n Nokian yhdistys
yhteistyössä Tredun Nokian toimipisteen lähihoitajaopiskelijoiden kanssa.
Tilaisuus on maksuton. Kahvitarjoilu.
Tiistai-iltana 27.9. on messu Tampereen tuomiokirkossa klo 19.30. Messun jälkeen tuomiokirkkoon voi jäädä Hiljaiseen kirkkoon
viettämään aikaa Jumalan kanssa. Myöhemmin kokousväen seuraan voi liittyä myös ravintola Telakalla, jossa jammaillaan bluesin,
rockin ja gospelin tahtiin klo 21.30 alkaen; Retriitti ”Enkeli kulkee edelläsi”
House band, Heikki Silvennoinen ja yllätys- 30.9.–2.10.16 viikonloppuna
vieraita.
Sosiaalisessa mediassa kokousta voi seurata (pe klo 18–su klo 15) kurssikeskus Urhatussa
hashtageilla #synodaalikokous #pannatman- Täysihoito omin liinavaattein 120 € / hlö.
Tiedustelut ja ilmoittautumiset ma 19.9. mennessä
sessa ja #tresynodi.
Perheiden illat
Kastetut
Lauri Henrik Johannes Hämäläinen
Joonas Jouko Roger Alho
Oliver Karl Kristian Sahonen
Linnea Aino Karoliina Mustapuro
Topias Antti Iivari Hiltune
Ilta eroa harkitseville tai eronneille
Leena Jokinen, Marjut Kuusijoensuu-Prusi.
Kädentaitajat Myllypirtillä, Kuljuntie
3, klo 13.
Selvästi parempi iltapäivä Urhatun
rantasaunalla klo 14–16. Mukavaa
yhdessäoloa, laulua ja keskustelua
päihdeasioista. Saunomismahdollisuus. Vapaaehtoinen kahviraha Nokian A-killan hyväksi. Pia Heinonen.
Hengellinen hetki eläkeläisille
Maanantai 19.9.
Vihnusrinteen ruokalassa, KankaanKädentaitajat Pommarissa klo 10.
taankatu 61 E, klo 14. Päivi Sirén.
Raamatunluku- ja keskustelupiiri
Erityislasten omaishoitajavanhemKoskenmäen srk-talossa klo 14.
pien ryhmä Koskenmäen srk-talossa
Sirkku Mäkelä.
klo 17. Sirkku Mäkelä, Erja Räty.
Perheiden ilta Kanttorilassa klo
King’s Kids – lasten ja nuorten
17.30.
pyhäkoulu Koskenmäen srk-talossa
Naisten liikuntapiiri Srk-keskuksen
urheilusalissa klo 18. Hanna Avellan. klo 17.30.
Kirkkovaltuuston kokous Srk-kesRaamattupiiri Srk-keskuksen piekuksessa klo 18.
nessä kokoushuoneessa klo 18.30.
Lähetysilta Kulmakivessä klo 18.
Raimo Kortesoja.
Mirja Hukari, Leena Jokinen.
Tiistai 20.9.
Laulusta voimaa -ilta Sarkolassa
Eläkeläisten tiistaikerho Srk-keskukMattilan wanhalla kaupalla kello
sen takkahuoneessa klo 10–11.30.
18.30. Laulamme uudistetun virsikirvammaisten kirkkopyhä. Mukana
kehitysvammaisten pastori Pirjo
Tuiskunen, Timo Uotila ja Maarit
Kujanpää. Kirkkokahvit. Kirkkopyhä
jatkuu messun jälkeen Srk-keskuksessa ruokailulla ja ohjelmalla.
Messu Suoniemen kirkossa klo 10.
Arja Kuusniemi, Eija Virtanen.
Lenkkimessu Nokian kirkossa klo 18.
Sanna Vuorela.
050 430 7175, [email protected] tai
050 430 7172, [email protected].
Gospel-lattarit™-lauantai 24.9.
Seurakuntakeskuksen urheilusalissa klo 16–18.
Varusteiksi liikunnallinen ja mukava vaatetus sekä
sisäkengät. Aiempaa tanssitaustaa ei tarvita. Saunomismahdollisuus. 10 € / h tai 15 € / 2 h tai GL-tuntiliput /
-kausikortti.
Lenkkimessu
su 18.9. Nokian kirkossa klo 18.
Hiljennymme jumalanpalvelukseen syksyisessä luonnossa kirkon ympäristössä kävellen ja vietämme lopuksi
ehtoollista kirkossa.
Eläkeläisten leiripäivä
ti 4.10. Urhatussa klo 9–15.
Päivän hinta 15 €, kuljetus 7 €. Mahdollisuus jalkahoitoon ja hierontaan.
Ilmoittautumiset 23.9. mennessä: Sirkku Mäkelä, 050 566
8961 tai Merja Heinilä, 050 430 7172.
jan virsiä. Laura Niska-Virtanen, Jari
tai Anu Mattila.
Kaakaopyhäkoulu Linnavuoren srktalossa klo 14–15.30.
Keskiviikko 21.9.
Avoin rukoushetki Srk-keskuksen
Sakastissa klo 14.
Siuron raamattupiiri Siuron kirkossa
klo 15. Eija Tuominen.
Naisten liikuntapiiri Srk-keskuksen
urheilusalissa klo 16.15. Hanna
Avellan.
Sanan anna koskettaa -ilta Kulmakiven kabinetissa klo 17. Vieraana
Kati Rolig.
Tottijärven kirkkokuoron syyskauden aloitus Tottijärven seurakuntatalossa klo 18. Aluksi kahvit.
Keskiviikko 28.9.
Tasausmyyjäiset Kulmakivessä klo
10–14. Tarjolla syksyn satoa, säilykkeitä, kotileivonnaisia ja käsitöitä.
Sunnuntai 9.10.
Lasse Heikkilän Tunturimessu
Nokian kirkossa klo 16. Liturgi
Sanna Erkanaho, musiikista vastaa
messubändi ja -kuoro kanttori Heidi
Olkinuoran johdolla.
Kahvila–Puoti Kulmakivi
Härkitie 12 B
Avoinna klo 10-16
Maanantaina diakoniatyöntekijän
Torstai 22.9.
Vapaaehtoisten hengellinen ryhmä tapaamistunti klo 11–12.
Srk-keskuksen alakerran ryhmätilas- Tiistaina nettineuvojat klo 10–12.
Kabinetissa syyskuun ajan Marjasa klo 13. Merja Heinilä.
NMKY:n miesten raamattupiiri Suvi- Leena Erkkilän näyttely ”Siemenen
salaisuus”.
rannassa klo 18.
Kaikille avoin raamattu- ja rukouspiiri Srk-keskuksen Sakastissa klo18.
Perjantai 23.9.
Korkeemäenkatu 8, 37100 Nokia • 03 280 4111
Kirkkoherranvirasto avoinna ma 9–17, ti 9–15, ke–pe 9–13
www.nokianseurakunta.fi • Nuorten omat sivut www.pappila.fi