17.6. - Nokian seurakunta

Pyhä nöyryys
Oma paikka kirkossa on tärkeä. Aika
monelle se löytyy kirkon takapenkistä.
Kuva: Valkeajoki, Kangas
Mutta monet ensimmäiset tulevat
viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi.
Mark. 10:31
Taivasalla-päivä
perjantaina 17.6.
Koskenmäen srk-talolla
Avoin päivä lapsille yhdessä oman
aikuisen kanssa. Askartelua, leikkiä,
ulkoilua. Omat eväät.
Päivän aikataulu:
10–11 yhteistä ohjattua ohjelmaa
11–12 eväät ja elämän eväät
12–15 puuhapisteet käytössä oman
aikataulun mukaan
Kastetut
Vertti Kalle Ilmari Kortelahti
Saaga Sylvia Marjamäki
Sara Johanna Kosonen
Avioliittoon kuulutetut
Toni Tapio Olavi Vuorio ja
Tiina Maria Salminen
Tero Tapio Soltin ja
Milla Anniina Ruha
Tuukka Tapio Olli ja
Anniina Eliisa Lahti-Kala
NOKIAN
SEURAKUNTA
Välkkeen suvirunot ja -laulut
ti 21.6. Kulmakivessä klo 18
Välke on vapaaehtoisten
esiintyjäryhmä.
Ryhmä on laulanut ja lausunut
jo lähes 5 vuoden ajan Nokian
diakoniatyön
hyvän tahdon
lähettiläänä. Nyt
Välke esittää
lauluja ja runoja
kesästä.
Seurakunnan juhannusjuhla
Urhatussa 24.6. klo 18 alkaen
Klo 18 lipunnosto
klo 18.30 Kansanlaulukirkko
klo 19.15 vapaata ajanviettoa
klo 20 syttyy kokko (säävaraus)
Buffetista pientä maksua vastaan suolaista ja
makeaa, grillimakkaraa, muurinpohjalättyjä,
kahvia, teetä ja mehua.
Lapsille ongintaa ja muuta ohjelmaa.
Arpajaiset.
Pyhäpäivän retki
Vivamoon
sunnuntaina 31.7.
Lähtö Nokialta n. klo 7.30,
paluu n. klo 23.
Päivän ohjelmassa juhlamessu,
lounas, kahvikonsertti, kohtaamisia,
Kädet-näytelmä.
Retkimaksu 80 €.
Ilmoittautuminen viimeistään 29.6.
Marille 045 868 6896 (voi myös jättää
viestin).
Kuolleet
Saga Elisabet Kantonen 101 v.
Niilo Einari Koivisto 93 v.
Pekka Tapio Koskinen 76 v.
Yrjö Kalervo Toivo 74 v.
Pekka Pauli Ilari Palonen 68 v.
Sunnuntai 19.6.
UP1-riparin konfirmaatiomessu
Nokian kirkossa klo 10. Marita Tuomi,
Maarit Kujanpää.
U1-riparin konfirmaatiomessu Nokian
kirkossa klo 13. Lassi Peurakoski,
Maarit Kujanpää.
Kyytiä tarvitsevat, ottakaa yhteyttä diakoniatyöntekijöihin pe 17.6. mennessä.
Merja Heinilä 050 430 7172,
Marjut Kuusijoensuu-Prusi 040 664 6968,
Hannele Koivisto 050 430 7173.
Kansanlaulukirkko
Urhatun juhannusjuhlassa vietetään tänä vuonna Kansanlaulukirkko.
Nimensä mukaisesti Kansanlaulukirkon musiikki on peräisin monille
tutusta ja rakkaasta kansanlauluperinteestämme. Sävelmät on koonnut Seurakuntien Lapsityön Keskuksen musiikkisihteeri Kaija Eerola ja
uudelleen sanoittanut kirjailija Anna-Mari Kaskinen. Kansanlaulukirkko on jumalanpalvelus, jossa virsien paikalla lauletaan hengelliseksi
sanoitettuja kansanlauluja, muun muassa Kotimaani ompi Suomi ja
Arvon mekin ansaitsemme. Raamatun tekstit ja liturgiset osat ovat tavalliseen tapaan omilla paikoillaan.
Urhatun Kansanlaulukirkossa musisoivat:
kesäkanttori Maarit Kujanpää, piano
pastori Lassi Peurakoski, tinapilli ja muita puhaltimia
Risto Hakala, basso
kanttori Minna Viinikainen, haitari.
Maarit Kujanpää on tehnyt lopputyönään sovituksia kansanlaulukirkon lauluista eri soittimille. Näinköhän pääsemme niitä kuulemaan
nokialaisessa juhannusillassa?
Juhannus
Juhannus on saanut nimensä pyhimys Johannes Kastajalta. Yleensä pyhimyksille
omistetut päivät ovat heidän kuolinpäiviään. Silloinhan he syntyivät uuteen, ikuiseen
elämään. Johannes Kastaja on poikkeus, häntä juhlistetaan hänen syntymäpäivänään.
Hänen syntymäpäivänsä on täsmälleen kuusi kuukautta ennen joulua eli Jeesuksen
syntymäpäivää.
Johannes Kastajan elämää kuvaavat Raamatun lisäksi lukemattomat apokryfikertomukset. Apokryfitraditioiden mukaan häntä pidetään Jeesuksen serkkuna. Apokryfikirjat kertovat, että Johannes olisi äitinsä Elisabetin kuoleman jälkeen paennut erämaahan ja siellä saanut oppinsa enkeleiltä. Monia juutalaisia eli erämaassa Johanneksen
tapaan meditoimassa ja opettamassa seuraajiaan. Johanneksen liikkeen suuri uutuus
verrattuna muihin vastaaviin erämaaliikkeisiin oli kaste ja siihen vaadittava kääntymys.
Messu Siuron kirkossa klo 10. Timo
Uotila, Minna Viinikainen.
Messu Pinsiön kirkossa klo 12. Timo
Uotila, Minna Viinikainen.
Kahvila–Puoti Kulmakivi
Härkitie 12 B
Aukioloajat
Kesäkuu: klo 10–16, ei keittolounasta
keskiviikkoisin.
Tiistai 21.6.
Heinäkuu: suljettu 4.–31.7.
Kesän kootut kukat – Välkkeen runoElokuu: 1.–26.8. klo 11–15 (ei keittolouja lauluilta Kulmakivessä klo 18.
nasta), 29.8. alkaen avoinna normaalisti
Keskiviikko 22.6.
klo 10–16.
Avoin rukoushetki Srk-keskuksen
Kabinetissa kesäkuun ajan Sylvi Kinnusen
Sakastissa klo 14.
näyttely ”Vuosien vieriessä”.
Yhteislaulutilaisuus Hinttalassa klo 18. Kes- Puodista kotimaista lähikäsityötä mökkikikesän lauluja haitarin säestyksellä, laulat- ja tuliaislahjoiksi.
tamassa mm. kanttori Minna Viinikainen.
Korkeemäenkatu 8, 37100 Nokia • 03 280 4111
Kirkkoherranvirasto avoinna ma 9–17, ti 9–15, ke–pe 9–13
www.nokianseurakunta.fi • Nuorten omat sivut www.pappila.fi