Tietotekniikan koulutustarjonta 2016

Teknologiateollisuus ry
Tietoalan toimihenkilöt ry
Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry
Tietotekniikan palvelualan koulutustarjonta 2016
LUOTTAMUSMIESTEN PERUSOPINNOT
Luottamusmiesten perusopinnot on suunnattu ensisijaisesti vasta valituille luottamusmiehille. Koulutus
soveltuu myös pidempään tehtävässä toimineelle luottamusmiehelle, joka ei ole saanut koulutusta
tehtäväänsä tai haluaa päivittää omaa osaamistaan. Perusopinnot koostuvat kolmesta kahden päivän
lähiopetusjaksosta.
Kurssit on räätälöity tietotekniikan palvelualalle ja kurssille otetaan vain tietotekniikan palvelualan yritysten
luottamusmiehiä.
LM 1: Luottamusmiestoiminnan perusteet (2 pv)
Tavoite: Koulutus antaa osallistujalle perusvalmiudet toimia luottamusmiehenä tietotekniikan palvelualan
työpaikalla. Koulutus selkeyttää luottamusmiehen tehtäviä, oikeuksia ja velvollisuuksia sekä auttaa häntä
toimimaan työpaikallaan käytännön valvontatehtävissä.
Sisältö: Tietotekniikan palvelualan neuvottelutoiminta ja osapuolet, Suomen työmarkkinajärjestelmä,
luottamusmiehen rooli, tehtävät ja tiedonsaanti, työehtosopimuksen keskeinen sisältö, paikallinen
sopiminen, erimielisyyksien käsittely työpaikalla.
8. – 9.2.2016, Sokos Hotel Pasila, Helsinki
5. – 6.9.2016, Sokos Hotel Pasila, Helsinki
Kurssisihteeri: Minna Anttonen, minna.anttonen(at)ytn.fi
LM 2: Yhteistoiminta (2 pv)
Tavoite: Koulutuksen tavoitteena on syventää luottamusmiehen osaamista sekä roolia, tehtäviä ja
vaikuttamisen mahdollisuuksia.
Sisältö: Yhteistoimintalain sisältö ja tarkoitus, yt-menettely, yt-neuvotteluesitys, tiedot yrityksen
taloustilanteesta ja niiden analysointi, lomautus ja kollektiivi-irtisanomiset, työttömyysturva.
14. – 15.3.2016, Sokos Hotel Pasila, Helsinki
10. – 11.10.2016, Sokos Hotel Pasila, Helsinki
Kurssisihteeri: Minna Anttonen, minna.anttonen(at)ytn.fi
Teknologiateollisuus ry
Tietoalan toimihenkilöt ry
Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry
Tietotekniikan palvelualan koulutustarjonta 2016
LM 3: Työlainsäädäntö ja sopimukset (2 pv)
Tavoite: Koulutuksen tavoitteena on syventää luottamusmiehen osaamista sekä roolia, tehtäviä ja
vaikuttamisen mahdollisuuksia.
Sisältö: työlainsäädännön keskeinen sisältö, oikeudet ja velvollisuudet työsuhteessa, työsopimuksen
ehtojen muuttaminen, henkilöperusteinen irtisanominen.
23. – 24.5.2016, Sokos Hotel Pasila, Helsinki
7. – 8.11.2016, Sokos Hotel Pasila, Helsinki
Kurssisihteeri: Minna Anttonen, minna.anttonen(at)ytn.fi
Introduction to the Collective Agreement
Target group: All personnel representatives in IT Service sector (shop stewards, deputy shop stewards,
Occupational Safety Delegates etc.)
Contents and objectives: The training includes the main provisions of the Collective Agreement and the
local bargaining principles. The training improves personnel representatives’ ability to conclude local
agreements and resolve disputes locally.
Spring 2016, the date will be confirmed later
Kurssisihteeri: Minna Anttonen, minna.anttonen(at)ytn.fi
Teknologiateollisuus ry
Tietoalan toimihenkilöt ry
Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry
Tietotekniikan palvelualan koulutustarjonta 2016
TÄYDENTÄVÄ KOULUTUS
Henkilöstön edustajien neuvottelupäivät
Kohderyhmä: Tietoalan henkilöstön edustajat, jotka osallistuvat yrityskohtaisten sopimusten valmisteluun
ja tekemiseen työpaikalla (luottamusmiehet ja varaluottamusmiehet, yt-neuvottelukunnan jäsenet,
työsuojeluvaltuutetut ja varatyösuojeluvaltuutetut) sekä hallintoedustajat ja EWC-edustajat.
Tavoite ja sisältö: Henkilöstön edustajien neuvottelupäivillä käydään läpi ajankohtaisia Tietotekniikan
palvelualan työehtosopimukseen liittyviä asioita. Neuvottelupäivät antavat tietoa ja tukea henkilöstön
edustajille heidän tehtävissään. Mukana myös Teknologiateollisuuden puheenvuoro.
7. – 8.4.2016, Helsinki Congress Paasitorni
Yritystalouskurssi henkilöstön edustajille
Tavoite ja sisältö: Syventää henkilöstön edustajien taloustaitojen osaamista.
•
•
•
•
•
Kassavirran laskeminen ja tunnusluvut
Kassavirran merkitys strategioiden rahoittamisessa
Konkurssin ennustaminen, z-luvut
Lyhyt katsaus suhdanteisiin ja niiden vaihteluun
Talouspolitiikan mahdollisuudet avoimessa taloudessa
25. – 26.4.2016, Sokos Hotel Pasila, Helsinki
28. – 29.11.2016, Sokos Hotel Pasila, Helsinki
Kurssisihteeri: Minna Anttonen, minna.anttonen(at)ytn.fi
Neuvottelutaitoja henkilöstön edustajille (TJS-opintokeskus)
Koulutus on tarkoitettu henkilöstön edustajille, kuten luottamusmiehille ja työsuojeluvaltuutetuille.
Koulutuksen jälkeen osaat paremmin valmistautua neuvottelutilanteisiin, neuvotella päämäärätietoisesti ja
puolustaa edustamasi ryhmän etuja.
Koulutuksessa opit tunnistamaan oman sosiaalisen toimintatyylisi ja hyödyntämään omia vahvuuksiasi
neuvottelijana. Osaat jäsentää yhteiskunnan muutosten vaikutuksia ja hahmotat, miten ne vaikuttavat
omiin neuvotteluihisi. Koulutuksessa kiinnitetään huomiota myös neuvottelujen jälkihoitoon ja tiedon
kulkuun neuvotteluprosessin kuluessa. Koulutus perustuu yhteisölliseen oppimiseen ja se sisältää
tiimityöskentelyä.
19.2.2016 klo 9.30 - 16, Helsinki
23.9.2016 klo 9.30 - 16, Helsinki
Teknologiateollisuus ry
Tietoalan toimihenkilöt ry
Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry
Tietotekniikan palvelualan koulutustarjonta 2016
Lisätietoja ja ilmoittautuminen kurssille TJS Opintokeskuksen sivujen kautta www.tjsopintokeskus.fi/koulutukset/koulutukset-ja-ilmoittautuminen. Ilmoittautuminen päättyy noin kuukausi
ennen koulutuksen alkamisajankohtaa.
Reilu Peli 1 - Työvälineitä henkilöstön edustajalle ristiriitatilanteisiin (TJS
Opintokeskus)
Koulutus on tarkoitettu työsuojeluvaltuutetuille ja luottamusmiehille. Tavoitteena on, että henkilöstön
edustaja saa käytännön työvälineitä työpaikan ristiriitatilanteiden selvittämiseen. Lisäksi tavoitteena on
löytää henkilöstön edustajalle sopiva rooli osallistua työpaikan kehittämistoimiin, joiden avulla ehkäistään
epäasiallista käyttäytymistä.
Koulutuksessa harjoitellaan työsuojelun kehittämistä työpaikalla yhdessä koko henkilöstön kanssa.
Koulutuksessa tulevat tutuksi myös ulkopuolisten auttajatahojen, kuten työterveyshuollon,
ammattijärjestöjen ja työsuojeluorganisaatioiden toimintatavat sekä aiheeseen liittyvä lainsäädäntö.
5.4. ja 24.5.2016 klo 9.30 – 16, Helsinki
3.10. ja 24.11.2016 klo 9.30 – 16, Helsinki
Lisätietoja ja ilmoittautuminen kurssille TJS Opintokeskuksen sivujen kautta www.tjsopintokeskus.fi/koulutukset/koulutukset-ja-ilmoittautuminen. Ilmoittautuminen päättyy noin kuukausi
ennen koulutuksen alkamisajankohtaa.
Yt-menettelypäivä
Koulutus on suunnattu yksityisen sektorin luottamusmiehille ja yt-edustajille. Koulutuksessa opit, mitä
asioita yt-menettelyssä käsitellään ja mitkä ovat menettelyn vaiheet. Lisäksi opit lukemaan talouden
tunnuslukuja ja tulkitsemaan niistä organisaation taloudellista tilannetta.
Koulutuksessa käydään läpi yt-menettelylain tarjoamia mahdollisuuksia ja opitaan lukemaan yrityksen
tilinpäätöstietoja. Koulutuksen aikana osallistujat tutustuvat muiden liittojen samalla alueella toimiviin
luottamusmiehiin ja yhdyshenkilöihin sekä vaihtavat kokemuksia toimivista käytännöistä.
13.4.2016 klo 9.00 – 17.00, Oulu
19.10.2016 klo 9.00 – 17.00, Turku
Lisätietoja ja ilmoittautuminen kurssille TJS Opintokeskuksen sivujen kautta www.tjsopintokeskus.fi/koulutukset/koulutukset-ja-ilmoittautuminen. Ilmoittautuminen päättyy noin kuukausi
ennen koulutuksen alkamisajankohtaa.
Teknologiateollisuus ry
Tietoalan toimihenkilöt ry
Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry
Tietotekniikan palvelualan koulutustarjonta 2016
TYÖSUOJELUKOULUTUS (TTK)
Kohderyhmä: Koulutus on tarkoitettu kaikille työsuojelutehtävissä toimiville henkilöstön edustajille:
työsuojeluvaltuutetuille, -asiamiehille ja -toimikuntien jäsenille/varajäsenille.
Tavoite: Kurssin tavoitteena on tukea työsuojelun yhteistoimintahenkilöstöä antamalla perustietoa
työsuojelusäädöksistä, työsuojelun yhteistoiminnasta ja työturvallisuuteen liittyvistä suosituksista.
Asiantuntija- ja toimistotyön työsuojelun perusteet
Sisältö: Työsuojelun perusta, vastuut ja yhteistoiminta, Mitä työsuojelu on? Turvallisuuden toteuttaminen
työpaikalla; Lainsäädäntö, vastuut ja velvollisuudet; Työsuojelun yhteistoiminta ja sopimukset; Työn
vaarojen selvittäminen ja arviointi, terveyden ja turvallisuuden osa-alueet; Työkuormituksen hallinta ja
työkyvyn edistäminen, Fyysinen kuormitus, Psykososiaalinen kuormitus, Työkykyä ylläpitävä toiminta
työpaikalla; Työterveyshuolto terveyden ja työkyvyn edistämisen tukena; Työsuojelun kehittäminen;
Työsuojelun toimintaohjelma, toimintajärjestelmät ja -ohjelmat; Turvallisuuden ja terveyden seuranta ja
tunnusluvut; Työhön perehdyttäminen ja työnopastus; Työsuojeluhenkilöstön roolin kehittäminen; Toimialakohtaiset erityiskysymykset.
26.1. – 28.1.2016, Tampere
9.2. – 11.2.2016, Helsinki
23.2. – 25.2.2016, Oulu
15.3. – 17.3.2016, Turku
5.4. – 7.4.2016, Helsinki
24.5. – 26.5.2016, Vantaa
30.8. – 1.9.2016, Helsinki
4.10. – 6.10.2016, Tampere
18.10. – 20.10.2016, Vantaa
1.11. – 3.11.2016, Turku
15.11. – 17.11.2016, Helsinki
Lisätietoja ja ilmoittautuminen kurssille Työturvallisuuskeskuksen sivujen kautta:
http://www.ttk.fi/koulutus/tyosuojelun_peruskoulutus. Ilmoittautuminen päättyy noin kuukausi ennen
koulutuksen alkamisajankohtaa.
Jatkokurssit:
Yksityisten palvelualojen sekä asiantuntija- ja toimistotyön työsuojelun täydennyskurssi.
Tavoite: Kurssin tavoitteena on syventää ja päivittää peruskoulutuksessa käsiteltyjä asioita.
1.3. – 2.3.2016, Turku
12.5. – 13.5.2016, Tampere
13.9. – 14.9.2016, Helsinki
9.11. – 10.11.2016, Oulu
Lisätietoja ja ilmoittautuminen kurssille Työturvallisuuskeskuksen sivujen kautta:
http://www.ttk.fi/koulutus/tyosuojelun_taydennyskoulutus. Ilmoittautuminen päättyy noin kuukausi
ennen koulutuksen alkamisajankohtaa.