työntekijä jää vanhuuseläkkeelle

VANHUUSELÄKE
TYÖNANTAJA
TYÖNTEKIJÄ JÄÄ VANHUUSELÄKKEELLE
Työntekijä voi jäädä vanhuuseläkkeelle oman valintansa mukaan täytettyään alimman vanhuus­
eläkeiän. Eläke voi alkaa aikaisintaan työsuhteen päättymistä seuraavan kuukauden alusta.
Vuoden 2017 eläkeuudistus toi muutoksia vanhuuseläkkeisiin. Vanhuuseläkeikä nousee
asteittain vuonna 1955 ja sen jälkeen syntyneillä.
TOIMET TYÖNTEKIJÄN
JÄÄDESSÄ ELÄKKEELLE
TYÖNTEKIJÄN PITÄÄ
IRTISANOUTUA
Ennen eläkkeelle jäämistä työntekijä irtisanoutuu töistä.
Työntekijän kanssa sovitaan työsuhteen päättymispäivä
irtisanomisaika huomioiden. Päättymispäivä kannattaa
ajoittaa kuukauden loppuun, sillä eläkkeen maksu ei kos­
kaan ala kesken kuukauden.
Työntekijä
•irtisanoutuu ja
•hakee eläkettä.
Työnantaja
•
lähettää Eloon tiedot työsuhteen
päättymisestä ja palkoista.
Esimerkki: Työntekijä täytti 63 vuotta toukokuun 3. päivänä.
Hän oli sopinut työnantajansa kanssa, että työsuhde päättyy
syntymäpäivänä. Eläke alkoi vasta seuraavan kuun alusta eli
1.6. eli työntekijä oli melkein kuukauden ilman tuloja.
WWW.ELO.FI/ELAKEPALVELU
ARVIOT TULEVASTA
ELÄKKEESTÄ JA
ELÄKKEEN
HAKEMINEN
Työntekijä saa arvion vanhuuseläkkeen
määrästä ja voi hakea vanhuuseläkettä
osoitteessa www.elo.fi/elakepalvelu.
VINKKAA
TYÖNTEKIJÄLLE!
VANHUUSELÄKE
TYÖNANTAJA
KIRJAUDUTAAN
PANKKITUNNUKSILLA
TARKISTA TYÖNTEKIJÄSI ELÄKEIKÄ
Arvion eläkkeen määrästä ja eläkeiän voi katsoa www.elo.fi/elakepalvelu
SYNTYMÄVUOSI
VANHUUSELÄKEIKÄ
TAVOITE-ELÄKEIKÄ
YLIN VANHUUSELÄKEIKÄ/
VAKUUTTAMISVELVOLLI­SUUDEN
YLÄIKÄRAJA
1952
1953
1954
1955
1956
1957
1958
1959
1960
1961
1962
1963
1964
1965
1966
1967
1968
1969
1970
1971
1972
1973
1974
1975
1976
1977
1978
1979
1980
1981
1982
1983
1984
1985
1986
1987
1988
1989
1990
1991
1992
1993
1994
1995
1996
1997
1998
1999
2000
2001
2002
2003
2004
2005
2006
2007
2008
2009
2010
2011
2012
2013
2014
2015
63
63
63
63
63
63
64
64
64
64
65
65
65
65
65
65
65
65
65
65
65
66
66
66
66
66
66
66
66
66
66
66
66
67
67
67
67
67
67
67
67
67
67
67
67
67
68
68
68
68
68
68
68
68
68
68
68
68
68
68
68
68
68
68
–
–
63
64
64
64
65
65
66
66
66
66
67
67
67
67
67
67
67
68
68
68
68
68
68
68
69
69
69
69
69
69
69
69
70
68
68
68
68
68
68
69
69
69
69
70
70
70
* arvio
VANHUUSELÄKE
TYÖNANTAJA
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
3 kk
6 kk
9 kk
3 kk
6 kk
9 kk
2 kk *
3 kk *
4 kk *
6 kk *
7 kk *
8 kk *
9 kk *
10 kk *
*
1 kk *
2 kk *
3 kk *
4 kk *
5 kk *
6 kk *
7 kk *
8 kk *
9 kk *
10 kk *
11 kk *
*
1 kk *
2 kk *
3 kk *
4 kk *
5 kk *
6 kk *
7 kk *
8 kk *
9 kk *
9 kk *
10 kk *
11 kk *
*
1 kk *
1 kk *
2 kk *
3 kk *
4 kk *
5 kk *
5 kk *
6 kk *
7 kk *
7 kk *
7 kk *
8 kk *
8 kk *
8 kk *
9 kk *
9 kk *
9 kk *
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
9 kk *
1 kk *
6 kk *
10 kk *
3 kk *
8 kk *
*
4 kk *
9 kk *
10 kk *
*
2 kk *
4 kk *
5 kk *
7 kk *
9 kk *
11 kk *
1 kk *
2 kk *
4 kk *
6 kk *
7 kk *
9 kk *
11 kk *
*
2 kk *
3 kk *
5 kk *
6 kk *
8 kk *
9 kk *
11 kk *
*
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
v
TYÖNTEKIJÄ HAKEE ELÄKETTÄ
Vanhuuseläkettä kannattaa hakea noin paria viikkoa ennen
eläkkeelle jäämistä. Työntekijä voi hakea eläkettä sähköi­
sessä eläkepalvelussamme, joka löytyy osoitteesta www.
elo.fi/elakepalvelu. Ennen eläkkeen hakemista työntekijä
voi laskea palvelussa arvion tulevasta vanhuuseläkkees­
tään. Eläkepalveluun pääsee verkkopankkitunnuksilla.
Mikäli työntekijä on työskennellyt tai asunut ulkomailla, täy­
tetään lisäksi Asuminen ja työnteko ulkomailla -liite (=U-liite).
Hakemuksen voi myös tulostaa osoitteesta www.elo.fi ja
lähettää meille osoitteella:
Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo
Eläkepalvelut
Tunnus 5010419
00003 VASTAUSLÄHETYS
TYÖNANTAJA ILMOITTAA
PALKKATIEDOT ELOON
Kun työntekijän eläkehakemus saapuu yhtiöömme, lähetämme työantajan täytettäväksi työsuhteen päättymisilmoituksen.
Työsuhteen päättymisilmoituksella työnantaja ilmoittaa työ­
suhteen päättymispäivän ja lopulliset ansiot työsuhteen
päättymiseen saakka. Ilmoitettujen ansioiden täytyy olla to­
delliset ansiot, eikä arvioidut ansiot. Eläkepäätös tehdään
näiden tietojen perusteella, joten virheelliset tiedot aiheuttavat työntekijälle virheellisen eläkepäätöksen.
TYÖSKENTELY VANHUUSELÄKKEEN RINNALLA
Vanhuuseläkeläinen voi työskennellä rajoituksetta eikä työs­
kentely vaikuta maksussa olevaan vanhuuseläkkeeseen.
Työeläkemaksut pidätetään palkasta 68 vuoden ikään saak­
ka ja ansiot ilmoitetaan normaalisti Eloon vuosi- tai kuukau­
si-ilmoituksella.
Vanhuuseläkkeen alkamisen jälkeen voi aloittaa uuden työ­
suhteen myös saman työnantajan palveluksessa, jossa työs­
kenteli välittömästi ennen eläkkeelle jäämistä. Tällöin on
huomioitava, että työsuhteiden välillä tulee olla selvä katkos
tai, jos uusi työsuhde alkaa lyhyen ajan sisällä eläkkeelle
jäämisen jälkeen, tulee uuden työsuhteen ehtojen olla olennaisesti erilaiset aikaisempaan nähden. Tällainen olennainen muutos voi olla esimerkiksi työajan lyhentyminen, palkan alentuminen tai työtehtävien muutos.
Vanhuuseläkkeen rinnalla tehdystä työstä karttuu uutta
eläkettä. Uuden eläkekarttuman työntekijä voi hakea mak­
suun ylimmässä eläkeiässä.
ELÄKE TULOSPALKKIOISTA
Jos työntekijä saa tulospalkkioita siirryttyään eläkkeelle,
eläkepäätöstä oikaistaan ainoastaan silloin, jos tulospalkkio
on suurempi kuin maksussa oleva vanhuuseläke viisinker­
taisena. Jos tulospalkkio on tätä alempi, voi tulospalkkiosta
karttuvaa eläkettä hakea ylimmässä eläkeiässä.
Työsuhteen päättymisilmoitus pitää palauttaa heti, kun todelliset ansiot ovat tiedossa. Vasta sitten työntekijän eläke voi­
daan laskea ja hänelle voidaan alkaa maksaa vanhuuselä­
kettä. Eläkepäätöksen lähetämme vain henkilölle itselleen.
KYSY
LISÄÄ
VANHUUSELÄKE
TYÖNANTAJA
Eläkeneuvonta
puh. 020 694 726
ma–pe klo 8–16.30
[email protected]
www.elo.fi