Informaatioteknologian tiedekunnan tohtorikoulu 2016

Informaatioteknologian tiedekunta
Tohtorikoulu
Sami Kollanus ([email protected])
RAPORTTI 2016
7.2.2017
Informaatioteknologiantiedekunnantohtorikoulu2016
Tähän dokumenttiin on koottu lyhyesti Informaatioteknologian tiedekunnan tohtorikoulutuksen tilaa kuvaavaa tilastotietoa. Aluksi esitetään tietoa kooste tiedekunnasta valmistuneista tohtoreista ja sen jälkeen tietoa aktiivisista jatko-opiskelijoista.
Valmistuneettohtorit
Informaatioteknologian tiedekunnassa valmistui vuonna 2016 kaikkiaan 26 tohtoria, mikä
on enemmän kuin koskaan aiemmin. Taulukossa 1 on yhteenveto vuonna 2016 valmistuneista sekä vertailutieto pidemmällä aikavälillä (3 ja 10 vuotta) tarkasteltuna. Pidemmällä
aikavälillä tarkasteltuna viimeisen kolmen vuoden aikana on valmistuneiden määrässä
(23/vuosi) on nähtävissä selvää kasvua kymmenen vuoden keskiarvoon (18,4 /vuosi) verrattuna. Pitkällä aikavälillä tarkasteltuna suunnilleen kolmannes tiedekunnassa valmistuneista
tohtoreista on valmistunut tietojenkäsittelytieteiden laitokselta ja kaksi kolmannesta tietotekniikan laitokselta.
Tutkintojen määrän lisäksi tiedekunnan suhteellinen osuus kaikista Jyväskylän yliopistosta
valmistuneista tohtoreista on kasvanut viime vuosina. Vuonna 2016 informaatioteknologian
tiedekunnan osuus koko yliopistossa valmistuneista tohtoreista oli 16,5 %, kun vastaava
suhde viimeisen kolmen vuoden (2014-2016) aikana oli 14,6 % ja kymmenen vuoden (20072016) tarkastelujaksolla 12,4%.
Taulukko 1 Tilastotietoa IT-tiedekunnassa vuonna 2016, viimeisen kolmen vuoden (20142016) ja 10 vuoden (2007-2016) aikana valmistuneista tohtoreista
Vuosi 2016
3 vuotta
2014-2016
10 vuotta
2007-2016
Kaikki tohtorit tiedekunnassa
26
69 (23 /vuosi)
184 (= 18,4 /vuosi)
Tietojenkäsittelytieteiden laitos
12
23
59
Tietotekniikan laitos
14
46
125
Osuus kaikista Jyväskylän yliopiston tohtoreista
16,5 %
(26/158)
14,6 %
(69/476)
12,4 %
(184/1489)
Ulkomaalaisia
14 (54 %)
31 (44,9 %)
82 (44,6 %)
Naisten osuus
8 (30,8 %)
15 (21,7 %)
43 (23,4 %)
Keskimääräinen (mediaani) ikä
35 vuotta
34 vuotta
32 vuotta
Keskimääräinen (mediaani)
valmistumisaika
4,2 v
4,3 v
4,2 v
4-v tavoiteajassa valmistuneet
10 (38,5 %)
27 (39,1 %)
80 (44 %)
Informaatioteknologian tiedekunta
Tohtorikoulu
Sami Kollanus ([email protected])
RAPORTTI 2016
7.2.2017
Ulkomaalaisten osuus vuonna 2016 Informaatioteknologian tiedekunnassa valmistuneista
tohtoreista oli 54 %. Pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna ulkomaalaisten osuus valmistuneista on ollut n. 45 %, mikä on jonkin verran suurempi kuin osuus kaikista tiedekunnan
jatko-opiskelijoista (34 %). Ulkomaalaisten osuus tiedekunnassa valmistuneista on selvästi
suurempi kuin koko Jyväskylän yliopistossa. Esimerkiksi vuonna 2015 kaikista yliopistossa
valmistuneista tohtoreista 22 % oli taustaltaan ulkomaalaisia.
IT-tiedekunnan vuonna 2016 valmistuneet tohtorit valmistuivat keskimäärin (mediaani) 35vuotiaina ja 4,2 vuodessa. Heistä 30,8% oli naisia. Keskimääräinen valmistumisaika on hyvin
samaa tasoa kuin pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna, mutta erityistä vuoden 2016 tilastoissa oli naisten aiempaa suurempi osuus ja valmistuneiden aiempaan korkeampi keskimääräinen (mediaani) ikä.
Jatko-opiskelijoidenmäärä
Taulukossa 2 on esitetty tilastotietoa IT-tiedekunnan aktiivisista jatko-opiskelijoista (tilanne
24.1.2017). Aktiiviseksi luokiteltuja jatko-opiskelijoita on 160.
Ulkomaalaisten (muu kuin Suomen kansalaisuus) osuus kaikista tiedekunnan jatkoopiskelijoista on 36 % ja he edustavat 23 eri kansallisuutta. Kansallisuuksista suurimmat
ryhmät ovat kiinalaiset (14) ja venäläiset (7). Vertailun vuoksi voidaan todeta, että ulkomaalaisten osuus Jyväskylän yliopiston kaikista jatko-opiskelijoista vuonna 2015 oli 21 %.
Naisten osuus kaikista tiedekunnan jatko-opiskelijoista on 39 %, mutta se vaihtelee suuresti
eri tutkimusryhmien kesken. Myös laitosten välillä on suuri ero. Tietojenkäsittelytieteiden
laitoksen jatko-opiskelijoista naisia on 49%, kun naisten osuus tietotekniikan laitoksen jatkoopiskelijoista on 28 %.
Kaikkien tiedekunnan jatko-opiskelijoiden keskimääräinen (mediaani) ikä on 36 vuotta.
Huomattavaa on se, että se on jonkin verran korkeampi kuin tiedekunnasta valmistuneiden
tohtoreiden keskimääräinen ikä pidemmällä aikavälillä. Tämä johtuu pääasiassa siitä, että
opintojen pitkittyessä ja iän kasvaessa lisääntyy riski siihen, että opinnot jäävät pysyvästi
kesken.
Taulukko 2 - lukuja IT-tiedekunnan jatko-opiskelijoista (31.1.2017)
IT-TDK
TKTL
TTL
Jatko-opiskelijoiden määrä
160
84
76
Ulkomaalaisten osuus
58 (36 %)
26 (31 %)
32 (42 %)
Naisten osuus
62 (39 %)
41 (49 %)
21 (28 %)
Keskimääräinen ikä (mediaani)
36
Informaatioteknologian tiedekunta
Tohtorikoulu
Sami Kollanus ([email protected])
RAPORTTI 2016
7.2.2017
Erivaiheessaolevatopiskelijat
Kuviossa 1 on esitetty yhteenveto eri vaiheissa olevien jatko-opiskelijoiden määrästä erikseen koko tiedekunnassa ja laitoksilla. Tässä on arvioitu vaihe opiskelijoiden todellisen etenemisen mukaan siten, että alkuvaiheen opiskelijoiksi lasketaan opintojen aloitusajankohdasta riippumatta kaikki, joiden arvioitu edistyminen vastaa alle yhden vuoden kokopäiväistä työmäärää. Loppuvaiheen opiskelijat ovat sellaisia, joiden valmistuminen edellyttää
korkeintaan vuoden kokopäivätoimista työskentelyä. Keskivaiheen opiskelijoiksi lasketaan
kaikki muut.
70
60
63
59
Aloitusvaihe
Keskivaihe
50
Loppuvaihe
38
40
35
28
27
30
32
22
16
20
10
0
IT-TDK
TKTL
TTL
Kuvio 1 Eri vaiheissa olevien jatko-opiskelijoiden määrä, koko tiedekunta ja laitokset
erikseen (tilanne 31.1.2017)