Kutsu ja ohjelma - Aluehallintovirasto

1.2.2017
LSSAVI/551/05.12.01/2017
Laki yleisistä kirjastoista 1492/2016 – pykälät käytäntöön
Uusi kirjastolaki tuli voimaan 1.1. 2017. (pykälät 7 ja 8 1.1.2018 alkaen). Laissa säädetään yleisistä
kirjastoista ja niiden toiminnasta sekä toiminnan paikallisesta, alueellisesta ja valtakunnallisesta
edistämisestä, kirjastojen yhteistyöstä ja valtionrahoituksesta.
Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto järjestävät yhteistyössä
uutta lakia käsittelevän koulutus- ja keskustelutilaisuuden 23.2.2017 Tampereen
kaupunginkirjasto – Pirkanmaan maakuntakirjaston tiloissa, Lehmussalissa.
Tilaisuus on suunnattu yleisten kirjastojen ja kuntien toimijoille. Tilaisuudessa kuullaan ministeriön,
juridiikan asiantuntijan ja kuntaliiton puheenvuorot. Tarkoituksena on käsitellä yhteisesti mm.
kirjastolain tavoitteita ja lain yleisille kirjastoille asettamia tehtäviä Luentojen lisäksi on varattu
runsaasti aikaa kollegiaaliseen keskusteluun ja pohdintaan: Kuinka laki pannaan toimeksi, kuinka
me sen teemme?
Tilaisuus on osallistujille maksuton. Osallistujat vastaavat itse matkakustannuksista ja lounas on
myös omakustanteinen.
Ilmoittautumiset 16.2.2017 mennessä
https://www.webropolsurveys.com/S/302335C209C0C32F.par
Lisätietoja
kirjastotoimen ylitarkastaja Anneli Ketonen, [email protected], 0295 018 818
kirjastotoimen ylitarkastaja Marjariitta Viiri, [email protected], 0295 018 823
Tervetuloa!
LÄNSI- JA SISÄ SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO
puh. 0295 018 450
Vaasan päätoimipaikka
fax 06 317 4817
Wolffintie 35
[email protected]
PL 200, 65101 Vaasa
www.avi.fi
Jyväskylän toimipaikka
Cygnaeuksenkatu 1
Jyväskylä
Tampereen toimipaikka
Uimalankatu 1
Tampere
OHJELMA
Aika
Paikka
23.2.2017 kello 9.30 – 15.30
Tampere, Pääkirjasto Metso, Lehmus-Sali, Pirkankatu 2
9.30
Aamukahvi (aluehallintovirasto)
9.50
Tilaisuuden avaus
10.00
Lain tavoite ja yleisen kirjaston tehtävät – keskiössä yhteiskunnallinen
vaikuttavuus
Kulttuuriasiainneuvos Leena Aaltonen, opetus- ja kulttuuriministeriö
10.30 - 11.15
Laadukkaat ja saavutettavat kirjastopalvelut kuuluvat sivistyksellisiin
perus- ja ihmisoikeuksiin
Oikeustieteen professori, HTT Pauli Rautiainen, Itä-Suomen yliopisto
Tauko
11.30
Kuntalaisten osallistaminen
Erityisasiantuntija Johanna Selkee, Kuntaliitto
12.00
Lounas (omakustanteinen)
13.00
Puhetta ryhmissä – Tärkeimmät tavoitteet, yhteiset sisällöt, pykälät
käytäntöön
Työskentelyn vetäjänä Päivi Jokitalo, Kirtekst
Päiväkahvit ja lakikakku työskentelyn lomassa
15.30
Tilaisuus päättyy
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston Opetus- ja kulttuuritoimen koulutuskalenteri löytyy
osoitteesta: http://koulutuskalenteri.blogspot.fi/ . Päivitämme sinne tilaisuuksiamme sitä mukaa, kun ne
varmistuvat. Sivujen kautta löydät ilmoittautumislinkit ja lisätiedot tilaisuuksiin. Suosittelemme
tutustumista myös AVI:n muihin tapahtumiin osoitteessa www.avi.fi – Tapahtumat ja koulutukset.
Tervetuloa!
LÄNSI- JA SISÄ SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO
puh. 0295 018 450
Vaasan päätoimipaikka
fax 06 317 4817
Wolffintie 35
[email protected]
PL 200, 65101 Vaasa
www.avi.fi
Jyväskylän toimipaikka
Cygnaeuksenkatu 1
Jyväskylä
Tampereen toimipaikka
Uimalankatu 1
Tampere