PSAVI kirjepohja pol

PSAVI/321/05.12.01/2017
KUTSU
3.3.2017
Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kirjastot
Laki yleisistä kirjastoista 1492/2016 – pykälät käytäntöön
Uusi kirjastolaki tuli voimaan 1.1.2017. Laissa säädetään yleisistä
kirjastoista ja niiden toiminnasta sekä toiminnan paikallisesta,
alueellisesta ja valtakunnallisesta edistämisestä, kirjastojen yhteistyöstä
ja valtionrahoituksesta.
Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
järjestävät yhteistyössä uutta lakia käsittelevän koulutus- ja
keskustelutilaisuuden. Tilaisuudessa kuullaan ministeriön, juridiikan
asiantuntijan ja Kuntaliiton puheenvuorot.
Tarkoituksena on käsitellä yhteisesti mm. kirjastolain tavoitteita ja lain
yleisille kirjastoille asettamia tehtäviä. Luentojen lisäksi on varattu
runsaasti aikaa keskusteluun ja pohdintaan. Kuinka laki pannaan
toimeksi, kuinka me sen teemme?
Tilaisuus on suunnattu yleisten kirjastojen ja kuntien toimijoille.
Aika
keskiviikkona 29.3.2017 klo 9.30–15.40
Paikka
Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto, Pakkalan sali, Kaarlenväylä
3, Oulu.
Koulutus on osanottajille maksuton. Aluehallintovirasto tarjoaa
osallistujille aamu- ja iltapäiväkahvit. Osallistujat vastaavat itse matkayms. kuluista. Lounas on omakustanteinen.
Ilmoittautuminen
Sitovat ilmoittautumiset viimeistään 21.3.2017 tämän linkin kautta.
Lisätietoja
Merja Kummala-Mustonen [email protected], puh. 0295
017 552 tai 050 3963 013
Tervetuloa!
Merja Kummala-Mustonen
kirjastotoimen ylitarkastaja
POHJOIS-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO
puh. 0295 017 500
[email protected]
fax 08 314 0110
www.avi.fi/pohjois
Linnankatu 1-3
PL 293, 90101 Oulu
2/2
Laki yleisistä kirjastoista 1492/2016 – pykälät käytäntöön
Aika
keskiviikkona 29.3.2017 klo 9.30–15.40
Paikka
Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto, Pakkalan sali, Kaarlenväylä 3, Oulu.
Ohjelma
9.30
Aamukahvi (Pohjois-Suomen AVI tarjoaa)
9.50
Tilaisuuden avaus, ylijohtaja Terttu Savolainen, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
10.00
Lain tavoite ja yleisen kirjaston tehtävät – keskiössä yhteiskunnallinen vaikuttavuus,
johtaja Hannu Sulin, opetus- ja kulttuuriministeriö
10.45
Kirjastolaki kohtaa asiakkaat, johtaja, lakimies Esko Lukkarinen, Lounais-Suomen
aluehallintovirasto
11.30
Tauko
11.40
Kuntalaisten osallistaminen, erityisasiantuntija Johanna Selkee, Kuntaliitto
12.10
Lounas (omakustanteinen)
13.10
Pykälät käytäntöön – tärkeimmät tavoitteet, yhteiset sisällöt. Puhetta ryhmissä,
työskentelyn vetäjänä kirjastoasiantuntija Päivi Jokitalo, Kirtekst
Päiväkahvit AVIn tarjoaman lakikakun kera työskentelyn lomassa (n. klo 14.15–
14.30)
15.40
Hyvää kotimatkaa!
Vastaavien tilaisuuksien muut paikat: (tarkemmat tiedot AVIen tapahtumakalentereissa sekä
kirjastot.fi:n ammattikalenterissa)
14.3. Kouvola
16.3. Vaasa (ruotsinkielinen)
28.3. Rovaniemi
30.3. Varkaus
31.3. Jyväskylä