vaan kasvetaan - Suomen muistiasiantuntijat

harri kankare
Ratkaisukeskeinen
psykoterapeutti,
työyhteisövalmentaja,
TtM Harri Kankare
haastaa jaksamisen
käsitteen ja uskoo,
että jokaisesta voi
tulla johtaja.
tysleireiltä itsekin selviytynyt wieniläinen
parhaimmillaan signaali löytää enemmän
muitakin työhyvinvointia tuottavia ratkaisu-
psykiatri Viktor Frankl huomasi, että ihmi-
elämänarvoa tuottava työ ja siten tärkeä
ja. Hyvinvoivilla työyhteisöillä on hyvät joh-
set, jotka selvisivät näistä kamalista olois-
kuunneltavaksi. Vaihtoehtoisesti työyhtei-
tajat. Johtajuuden merkitys korostuu siinä,
ta, säilyttivät tarkoituksen elämälleen. Ly-
söä ja johtamista voi kehittää suuntaan,
onnistuuko työyhteisö nousemaan hyvän
hyesti voisi todeta, että kun ihminen löytää
jossa työ luo enemmän merkityksellisyyt-
kehityksen kehälle. Toisaalta menestyneet
tarkoituksen sille, mitä tekee, löytää hän
tä ja ainutkertaista elämää. Tämä jos mikä
johtajat onnistuvat vain alaisten tukemina.
siihen myös keinot. Työnilo syntyy yhtei-
luo hyvinvointia työhön.
Peruskysymykseni onkin aina alaisille seu-
sestä tavoitteesta, kehittämisen liikkeestä
maan johtamisessa?
me vietetty tunti työpaikalla on liian ar-
Ihmisläheinen työ saattaa
olla hyvinkin kuormittavaa tai uuvuttavaa. Mistä
ammentaa voimaa, jotta ei
itse työntekijänä
nääntyisi?
vokasta ”dropattavaksi”, hukkaan heitet-
– Ihmisten lähellä olemisen voi nähdä haas-
olla joskus tarpeellinen. Hyvä kehittämisen
täväksi. Koettu työtyytymättömyys onkin
teena, seikkailuna, jolloin se myös kuormit-
teoreettinen viitekehys löytyy Yrjö Enge-
taa vähemmän kuin ihmisten välttäminen.
strömin kehittävästä työntutkimuksesta.
Kokemukseni mukaan paras lääke työn-
Tämän päivän ajattelua on se, ettei ke-
iloon on edellä kuvattu syväsukellus miksi
hittämisprojekteja pitäisi lähteä erikseen
-kysymykseen. Toki tämän rinnalle tarvitaan
jalkauttamaan, sillä työyhteisön pitäisi olla
ja rohkeudesta.
– Logoterapia puhuu ihmisen elämän
ainutkertaisuudesta. Uskonkin, ettei elämää kannata tuhlata työhön, joka ei luo
Johtajaksi ei synnytä,
vaan kasvetaan
raava: oletko auttanut esimiestäsi onnistu-
elämäntarkoitusta. Jokainen elämästäm-
Millaisin keinoin työyhteisön kehittämisprosessin
voisi käynnistää?
– Ulkopuolinen valmentaja tai coach voi
prosessissa alusta asti niin vahvasti osallisena, ettei erillistä jalkauttamista tarvita.
Työyhteisö luo yhdessä oppimalla omat
kasvu- ja kehityspisteensä.
Teksti Elina Hemmilä,
yhteisöpedagogi AMK,
syttyvät uudella tavalla eloon vanhasta
järjestöavustaja, Suomen
työstään. Hyvä tekniikka on ratkaisukes-
muistiasiantuntijat ry
keinen ”kehystäminen”, jossa työtä tar-
KUVA Janette Vuolteenaho
kastellaan aivan uusista näkökulmista. Täl-
– Vaikka kehittämisprosessissa
laisen kasvun ja kehityksen johtaminen on
Miksi ajatus jaksamisesta
ei sovi työyhteisön
hyvinvoinnin kehittämiseen?
Vedenpinnan alapuolelle jäävillä miten ja
tärkeää, sillä se vie työyhteisöä eteenpäin
toimimista, on esimiehen
niin työntekijöiden kuin asiakkaidenkin nä-
rooli tärkeä. Itse en koskaan
kökulmasta.
järjestä työvalmennusta ilman
miksi -tasoilla taas paneudutaan etiikkaan
– Kehittämisessä ei myöskään tarvitse
– Sana ”jaksaminen” sisältää implisiittises-
ja syvemmälle motivaatioon: miksi teen
edetä perinteisesti. Ongelmien tavoitteis-
ti aina negaation, ”en jaksa”. Sen sijaan
juuri tätä työtä ja millaisiin teoreettisiin
tamisen (reteam-menetelmä) sijaan asiaa
että puhumme jaksamisesta, voisimme
viitekehyksiin työni pohjautuu? Käytännön
voi lähestyä ikään kuin jo tapahtuneena
esimiesvalmennuksen, jota Harri Kankare luotsaa. Muistiyk-
kysyä, mistä saamme voimaa tai paljonko
mitä -tasolla voisi siis esimerkiksi ajatella
onnistuneena muutoksena ja pohtia sitä,
siköiden johtajille suunnatussa valmennuksessa käsitellään
meillä on työniloa ja toivoa. Tällä tavoin
vaikkapa lastensuojelun kontekstissa tar-
millaisilla askeleilla tai käyttäytymisellä
mm. vahvuuksien, sisun ja toivon voimaa, muutoksen ja
pääsisimme positiiviseen lopputulokseen,
joavansa lapselle puuroa, mutta miten ja
muutos on tapahtunut ja tapahtuisi. Toinen
vaikka jäljelle jäävän hyvän määrä olisikin
miksi -tasoilla työtä voikin pohtia siten, mi-
lähestymistapa on pohtia, mikä on se hyvä,
kokeilevan kehittämisen johtamista sekä vanhusten, henkilö-
pieni. Ei ole yhdentekevää, asennoidum-
ten tässä tilanteessa tulee vahvistaneeksi
jonka toivon työyhteisössäni jatkuvan.
meko tuottamaan ratkaisuja vai valitusta.
kiintymyssuhdetta lapseen. Näin myös
– Yhtä tärkeää on miettiä, miksi ja mi-
ikääntyvän kohdalla. Jokainen kohtaami-
ten työtä tekee. Tilannetta voisi kuvata
nen voi tuottaa sitä hyvää, mitä paitsi van-
jäävuoren avulla. Vedenpinnan yläpuolel-
hus on joskus jäänyt.
Puhut työssäsi työyhteisön tarkoitusjännitteestä
ja ainutkertaisesta elämästä. Mitä tällä tarkoitat?
– Kun haluaa säilyttää ilon, toivon ja
työtä tekee eli mikä on työn perustehtävä
voiman, on löydettävä merkitys omalle
– Tarkoitusjännitteen juuret löytyvät logo-
ja mitkä ovat jokapäiväiset työtehtävät.
työlleen. Olen itse nähnyt, kuinka ihmiset
terapeuttisesta lähestymistavasta. Keski-
//
esimiehien läsnäoloa, sillä he
Suomen muistiasiantuntijat ry järjestää
keväällä 2017 Helsingissä kolmipäiväisen, prosessinomaisen
kunnan ja itse esimiehen kukoistamista.
ovat ne henkilöt, jotka mahdollistavat
muutoksen
työpaikoilla.
Heihin kannattaa sijoittaa, ja he tarvitsevat paljon tukea ja valmennusta, sillä
esimiestehtävissä voi toimia, vaikka olisi
vasta matkalla johtajaksi. Minusta ajatus
siitä, ettei esimies lukisi tai opiskelisi johtajuutta, on vieras. Johtajaksi ei synnytä, vaan
kasvetaan.
la on näkyvä mitä -taso, joka kertoo, mitä
18 Memo 1 • 2017
perään-
kuulutetaankin yhdessä
Muistisairaiden ihmisten hyvinvoinnista vastaavien ammattilehti
Koulutuspäivät ovat perjantait 24.3, 7.4. ja 5.5.2017.
Valmennuksen hinta- ja lisätiedot sekä ilmoittautumiset: muistiasiantuntijat.fi/koulutus tai [email protected].
Suomen
muistiasiantuntijat
• 20171 •19
// Memo
Suomen
muistiasiantuntijat
2017 19
// 1Memo