Inderes Template

NEXSTIM
1.3.2017 10:13
Yhtiöpäivitys
Odotusten mukainen H2-raportti, nykyinen
rahoitus riittää FDA-lupaprosessiin asti
Analyytikko
Nexstimin H2-raportti oli odotustemme mukainen. Yhtiö arvioi nykyisten kassavarojen
sekä Bracknorin ja Sitran kanssa solmitun rahoitusjärjestelyn turvaavan rahoituksen
Q4’18 asti, minkä pitäisi riittää yhtiölle elintärkeään NBT-laitteiston FDA-lupaprosessiin
asti. Nexstim oli saanut pienennettyä H2:lla merkittävästi kassan polttamisvauhtia ja
tilanne näyttää pitkästä aikaa pieniä vakautumisen merkkejä. Nostamme tästä syytä
tavoitehinnan 0,15 euroon (aik. 0,12 euroa). Toistamme kuitenkin vähennä-suosituksen
yhtiöön liittyvien merkittävien riskien ja vielä seuraavan 12 kuukauden aikana
voimakkaasti liudentuvan osakemäärän vuoksi.
Yhtiö onnistui laskemaan kassan polttamisvauhdin 2,0 MEUR:oon H2:lla
Petri Kajaani
+358 50 527 8680
[email protected]
Suositus
Vähennä
Edellinen: Vähennä
Nexstimin H2-liikevaihto laski 16 % vertailukaudesta ja oli 1,6 MEUR (H2’15: 1,9 MEUR).
Ennusteemme oli 1,5 MEUR. Liikevaihdon lasku johtui jakelukanavamuutoksesta, jonka
johdosta yhtiö siirtyi NBS-laitteistossaan Yhdysvalloissa jälleenmyyjämalliin. Tämä
painaa lyhyellä aikavälillä liikevaihtoa, mutta pienentää samalla yhtiön omaan
myyntitoimintaan liittyviä kuluja. H2-liiketulos oli -2,6 MEUR, kun ennusteemme oli -2,4
MEUR. Liiketappio supistui merkittävästi vertailukaudesta (H2’15: -5,4 MEUR), mikä
johtui keväällä 2016 keskeytetystä monikeskustutkimuksesta ja syksyllä tehdyistä
uudelleenjärjestelyistä. Nexstim oli saanut laskettua kassan polttamisvauhdin 2,0
MEUR:oon H2:lla, mikä oli linjassa yhtiön kesällä asettamien tavoitteiden kanssa.
Helmikuussa aloitettu noin 2 MEUR maksava täydentävä NBT-laitteiston
potilastutkimus tulee kuitenkin painamaan tulostasoa seuraavan 12-16kk:n ajan.
Odotamme siksi vuoden 2017 liiketappion jäävän lähes vuoden 2016 tasolle ja
liikevoittoennusteemme on -6,0 MEUR (2016; -6,7). Nexstim itse arvioi liikevaihdon
kasvavan tilikauden 2017 aikana ja tilikauden tuloksen olevan tappiollinen.
Tavoitehinta
0,15 EUR
Edellinen: 0,12
9,0
8,0
7,0
6,0
5,0
4,0
3,0
2,0
1,0
0,0
11/14
5/15
11/15
5/16
Nexstim
11/16
OMXHCAP
Lähde: Bloomberg
Nykyiset kassavarat ja rahoitusjärjestely vievät yhtiön Q4’18 asti
Eilisen päätös
Nexstimin kassatilanne oli vuoden 2016 lopussa hyvä 8,2 MEUR. Yhtiö solmi syksyllä
selkä seinää vasten rahoitusjärjestelyn Bracknorin ja Sitran kanssa, josta on tähän
mennessä nostettu 8,8 MEUR vvk-lainojen ja suunnattuihin anteihin rinnastettavien
SEDA-sopimusten kautta. Samaan aikaan osakemäärä on kasvanut 8 miljoonasta 57
miljoonaan liudentaen vanhojen omistajien osuutta yhtiössä merkittävästi. Bracknorilla
ja Sitralla on yhteensä vielä 3,2 MEUR:n edestä käyttämättömiä SEDA-sopimuksia, joilla
se saa merkitä Nexstimin osakkeita 15 %:n alennuksella. Tämän lisäksi Bracknorilla on
tällä hetkellä ”in the money” warrantteja 0,14 euron merkintähinnalla noin 7 miljoonaa
kappaletta, jotka uskomme sen käyttävän pian. Rahoitusjärjestely kantaa Nexstimin
Q4’18 asti, jolloin odotamme yhtiön jo saaneen tuloksia elintärkeästä
aivohalvauspotilaiden kuntoutustutkimuksesta. Yhtiö tulee ennusteidemme mukaan
tekemään 2017-2018 aikana yhteensä noin 11 MEUR tappiota (jonka jälkeen yhtiöllä
pitää viimeistään olla valmiina uusi rahoitusjärjestely) ja tällä välin vanhojen omistajien
omistus yhtiössä tulee laimenemaan nykyisen olemassa olevan rahoitusjärjestelyn
takia vielä merkittävästi. Nexstimin tulevaisuus on yhden kortin varassa (NBT-laitteiston
potilastutkimuksen onnistuminen ja sen kautta FDA-luvan saaminen) ja pidämme
osaketta erittäin suuren riskin ja epäedullisen rahoitusjärjestelyjen takia vielä tällä
hetkellä epähoukuttelevana. Yhtiön liikevaihtopohjainen EV/Sales-arvostus on korkea
7-8x, ja parhaimmassakin skenaariossa odotamme yhtiön kääntyvän voitolliseksi vasta
pitkällä 2020-luvun puolella. Nexstimin osake sopii mielestämme vain erittäin korkean
riskinsietokyvyn sijoittajalle.
.
12 kk vaihteluväli
Potentiaali
0,22 EUR
0,122-2,49 EUR
-31,2 %
Ohjeistus
Perustuen liiketoiminnan
ennusteeseensa yhtiö arvioi
liikevaihdon kasvavan tilikauden 2017
aikana ja tilikauden tuloksen odotetaan
olevan tappiollinen.
Ohjeistusmuutos:
Uusi ohjeistus
Avainluvut
Liikevaihto Liikevoitto
(EBIT)
MEUR
MEUR
Liikevoittomarginaali
%
Tulos ennen
veroja (PTP)
MEUR
Tulos/
osake
EUR
Osinko/
osake
EUR
EV/
Liikevaihto
(x)
EV/
EBITDA
(x)
EV/
EBIT
(x)
P/E
(x)
Osinkotuotto
%
2015
2,5
-10,4
-410,2 %
-9,8
-1,23
0,00
19,0
-4,8
-4,6
-5,3
0,0 %
2016
2,5
-6,7
-269,7 %
-6,7
-0,14
0,00
1,3
-0,5
-0,5
-1,1
0,0 %
2017e
2018e
2,9
3,4
-6,0
-5,4
-211,3 %
-158,3 %
-6,2
-6,0
-0,08
-0,07
0,00
0,00
6,9
7,6
-3,4
-4,9
-3,2
-4,8
-2,9
-3,0
0,0 %
0,0 %
2019e
4,5
-4,7
-105,7 %
-5,4
-0,07
0,00
7,2
-7,0
-6,8
-3,3
0,0 %
18
2
20
12
OPO / osake 2017e, EUR
P/B 2017e
Nettovelkaisuusaste 2017e, %
Omavaraisuusaste 2017e, %
-0,02
-10,4
-108,4 %
-14,5 %
CAGR EPS, 2016-2019, %
CAGR kasvu, 2016-2019, %
ROE 2017e, %
ROCE 2017e, %
Markkina-arvo, MEUR
Nettovelka 2017e, MEUR
Yritysarvo (EV), MEUR
Taseen koko 2017e, MEUR
1
-22 %
22 %
-446 %
-67 %
NEXSTIM
1.3.2017
Odotettu Q4-raportti
Liikevaihto ja -voitto hyvin lähellä ennusteita
H2-liiketulos oli -2,6 MEUR, kun ennusteemme oli -2,4 MEUR.
Liiketappio supistui merkittävästi vertailukaudesta (H2’15: -5,4
MEUR), mikä johtui keväällä 2016 keskeytetystä
monikeskustutkimuksesta ja syksyllä tehdyistä
uudelleenjärjestelyistä. Koko vuoden osalta liikevaihto pysyi
vertailukauden tasolle 2,5 MEUR:ssa ja liiketulos oli -6,7 MEUR
(2015: -10,4 MEUR).
Nexstimin H2-liikevaihto laski 16 % vertailukaudesta ja oli 1,6
MEUR (H2’15: 1,9 MEUR). Ennusteemme oli 1,5 MEUR.
Liikevaihdon lasku johtui jakelukanavamuutoksesta, jonka
johdosta yhtiö siirtyi NBS-laitteistossaan Yhdysvalloissa
jälleenmyyjämalliin. Tämä painaa lyhyellä aikavälillä liikevaihtoa,
mutta pienentää samalla yhtiön omaan myyntitoimintaan liittyviä
kuluja.
Ennustetaulukko
MEUR / EUR
H2'15
H2'16
H2'16e
H2'16e
Konsensus
Konsensus
Alin
Ylin
Erotus (%)
2016
Vertailu
Toteutunut
Inderes
Tot. vs. Inderes
Toteutunut
Liikevaihto
1,9
1,6
1,5
6%
2,5
Liikevoitto
-5,4
-2,6
-2,4
8%
-6,7
Tulos ennen veroja
-5,3
-2,5
-2,4
4%
-6,7
EPS
266 %
-0,56
-0,73
-0,16
-0,04
Osinko/osake
0,0
0,0
0,0
Liikevaihdon kasvu-%
5%
-16 %
-20 %
4,8 %-yks.
-1,8 %
Liikevoitto-% (oikaistu)
-289 %
-162 %
-160 %
-2,5 %-yks.
-270 %
0,00
Lähde: Inderes *EPS ei ole vertailukelpoinen merkittävästi kasvaneen osakemäärän vuoksi
Ennustemuutokset
Lähivuodet menevät NBT-tutkimuksen panostuksiin
Pidimme lähivuosien 2017-2018 liikevaihtoennusteemme yhtiön
H2-raportin jälkeen lähes ennallaan. Odotamme NBSlaitteistojen myynnin kasvavan noin 20 %:n vauhtia lähivuosina ja
yhtiön nykyisen liiketoiminnan tappiotahdin olevan noin 4 MEUR
per vuosi. Tähän 4 MEUR:n tappiotahtiin tulee kuitenkin hieman
ylimääräisiä kuluja vuodelle 2017 ja myös alkuvuonna 2018, sillä
yhtiö aloitti helmikuussa NBT-laitteiston täydentävän 60 potilaan
lisätutkimuksen, jonka hinta-arvioksi yhtiö on antanut noin 2
MEUR. Suurin osa tästä tulee vuoden 2017 kuluiksi, joten
odotamme liiketappion olevan noin 6,0 MEUR:n luokkaa vuonna
2017. Kun potilastutkimus on tehty (arviolta Q1’18) yhtiö kerää
tutkimuksen tiedot ja valmistelee FDA-lupahakemuksen
alkukesästä 2018, joka myös aiheuttaa paljon ylimääräisiä kuluja.
Nämä huomioiden arviomme yhtiön tekevän vuosien 2017-2018
aikana kumulatiivisesti noin 11,4 MEUR:n liiketappion.
Jos tutkimustulokset ovat positiivisia Nexstimin kannalta ja FDAlupaprosessi menee läpi (arviolta H2’18), voi yhtiö optimistisessa
aikataulussa alkaa NBT-laitteiston kaupallistamisen
Yhdysvalloissa jo vuoden 2018 lopussa. Tätä varten yhtiö
tarvitsee merkittävän määrän lisärahoitusta, sillä tarvittavaan
infrastruktuuriin ja kaupallistamiseen voi mennä arviolta 10-20
MEUR lisää rahaa ennen kuin yhtiö voi kääntyä voitolliseksi.
NBT-laitteiston myynti ei tule kuitenkaan arviomme mukaan
näkymään yhtiön liikevaihtoluvuissa arviomme mukaan
merkittävästi ennen vuotta 2020. Tässä välissä yhtiön
osakekurssin vaikuttaa enemmänkin kuinka
positiivisia/negatiivisia tutkimustuloksia potilaskokeista saadaan
eikä niinkään sen hetkinen tuloskunto.
Ennustemuutokset
2016e
2016
Muutos
2017e
2017e
Muutos
2018e
2018e
Muutos
MEUR / EUR
Inderes
Toteutunut
%
Vanha
Uusi
%
Vanha
Uusi
%
Liikevaihto
2,4
2,5
3%
2,9
2,9
-1 %
3,5
3,4
-1 %
Käyttökate
-6,2
-6,3
2%
-3,9
-5,7
48 %
-3,4
-5,3
54 %
Liikevoitto ilman kertaeriä
-6,5
-6,7
2%
-4,0
-6,0
53 %
-3,6
-5,4
52 %
Liikevoitto
-6,5
-6,7
2%
-4,0
-6,0
53 %
-3,6
-5,4
52 %
Tulos ennen veroja
-6,8
-6,7
-2 %
-4,5
-6,2
36 %
-4,3
-6,0
38 %
EPS (ilman kertaeriä)
-0,12
-0,14
20 %
-0,08
-0,08
-4 %
-0,08
-0,07
-2 %
Osakekohtainen osinko
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
Lähde: Inderes
2
NEXSTIM
1.3.2017
Tuloslaskelma ja ennusteet vuosineljänneksittäin
Tuloskehitys puolivuositasolla
2015
H1'16
H2'16
2016
H1'17
H2'17
2017e
2018e
Liikevaihto
2,5
0,9
1,6
2,5
1,0
1,8
2,9
3,4
2019e
4,5
Käyttökate
-10,0
-3,9
-2,4
-6,3
-3,1
-2,6
-5,7
-5,3
-4,6
Poistot ja arvonalennukset
-0,4
-0,2
-0,2
-0,4
-0,2
-0,2
-0,3
-0,1
-0,2
Liikevoitto ilman kertaeriä
-10,4
-4,1
-2,6
-6,7
-3,3
-2,7
-6,0
-5,4
-4,7
Liikevoitto
-10,4
-4,1
-2,6
-6,7
-3,3
-2,7
-6,0
-5,4
-4,7
Nettorahoituskulut
0,5
-0,1
0,1
0,0
-0,1
-0,1
-0,2
-0,6
-0,7
Tulos ennen veroja
-9,8
-4,2
-2,5
-6,7
-3,4
-2,8
-6,2
-6,0
-5,4
Verot
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
Vähemmistöosuudet
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
Nettotulos
-9,8
-4,2
-2,5
-6,7
-3,4
-2,8
-6,2
-6,0
-5,4
EPS (oikaistu)
-1,23
-0,09
-0,05
-0,14
-0,04
-0,03
-0,08
-0,07
-0,07
EPS (raportoitu)
-3,09
-0,59
-0,35
-0,84
-0,42
-0,35
-0,13
-0,07
-0,07
Tunnusluvut
2015
H1'16
H2'16
2016
H1'17
H2'17
2017e
2018e
2019e
Liikevaihdon kasvu-%
14,4 %
38,8 %
-15,6 %
-1,8 %
15,0 %
15,0 %
15,0 %
20,0 %
30,0 %
Oikaistun liikevoiton kasvu-%
33,0 %
-16,5 %
-52,5 %
-35,4 %
-19,6 %
5,6 %
-9,9 %
-10,1 %
-13,2 %
Käyttökate-%
-395,0 %
-441,8 %
-149,7 %
-254,7 %
-306,4 %
-140,4 %
-200,1 %
-154,6 %
-102,3 %
Oikaistu liikevoitto-%
-410,2 %
-460,8 %
-162,5 %
-269,7 %
-322,0 %
-149,2 %
-211,3 %
-158,3 %
-105,7 %
Nettotulos-%
-389,3 %
-473,3 %
-157,5 %
-271,1 %
-329,3 %
-153,3 %
-216,5 %
-174,9 %
-122,3 %
Lähde: Inderes
Liikevaihto ja liikevoitto-%
0%
0,0
1,8
-50%
-0,5
1,6
-100%
1,4
-150%
1,2
-200%
1,0
-250%
0,8
-300%
0,6
-350%
0,4
-400%
-3,5
0,2
-450%
-4,0
0,0
-500%
-4,5
H1'16
H2'16
Liikevaihto
Lähde: Inderes
3
Liikevoiton kehitys kvartaaleittain
2,0
H1'17
-1,0
-1,5
-2,0
-2,5
-3,0
H2'17
H1
Oikaistu liikevoitto-%
H2
2016
Lähde: Inderes
2017e
NEXSTIM
1.3.2017
Arvostus
Arvostustaso
2014
2015
2016
2017e
2018e
2019e
6,15
6,46
0,16
0,22
0,22
0,22
Markkina-arvo
44
52
8
18
18
18
Yritysarvo (EV)
36
48
3
20
26
32
P/E (oik.)
neg.
neg.
neg.
neg.
neg.
neg.
P/E
neg.
neg.
neg.
neg.
neg.
neg.
P/Kassavirta
-5,7
-11,0
6,4
-9,5
-3,1
-3,3
P/B
5,1
14,6
1,7
-10,4
-2,3
-1,3
P/S
19,8
20,5
3,0
6,2
5,2
4,0
EV/Liikevaihto
16,2
19,0
1,3
6,9
7,6
7,2
EV/EBITDA
neg.
neg.
neg.
neg.
neg.
neg.
Osakekurssi
EV/EBIT
neg.
neg.
neg.
neg.
neg.
neg.
Osinko/tulos (%)
0,0 %
0,0 %
0,0 %
0,0 %
0,0 %
0,0 %
Osinkotuotto-%
0,0 %
0,0 %
0,0 %
0,0 %
0,0 %
0,0 %
Lähde: Inderes
Tulostrendi (rullaava 12 kk)
Liikevoiton ja liikevoitto-%:n kehitys
Liikevaihdon ja kannattavuuden kehitys
3
0,0 %
0
0,0 %
3
-50,0 %
-2
-50,0 %
2
-100,0 %
-4
-100,0 %
2
-150,0 %
-6
-150,0 %
1
-200,0 %
1
-250,0 %
-8
-200,0 %
-10
-250,0 %
0
-300,0 %
-12
Liikevaihto (rullaava 12 kk)
4
Liiketulos-% (rullaava 12 kk)
-300,0 %
Liiketulos (rullaava 12 kk)
Liiketulos-% (rullaava 12 kk)
NEXSTIM
1.3.2017
Tase ja kassavirtalaskelma
Tase
Vastaavaa (MEUR)
2014
2015
2016
2017e
2018e
Pysyvät vastaavat
1,0
1,0
0,9
0,8
0,9
Liikearvo
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
Aineettomat oikeudet
0,5
0,6
0,7
0,5
0,5
Käyttöomaisuus
0,4
0,3
0,2
0,3
Sijoitukset osakkuusyrityksiin
0,0
0,0
0,0
0,0
Muut sijoitukset
0,0
0,0
0,0
Vastattavaa (MEUR)
2014
2015
2016
2017e
2018e
8,6
3,5
4,5
-1,7
-7,7
0,1
0,1
0,1
0,1
0,1
Kertyneet voittovarat
-9,8
-20,1
-27,3
-33,5
-39,5
0,4
Omat osakkeet
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
Uudelleenarvostusrahasto
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
Muu oma pääoma
18,3
23,6
31,7
31,7
31,7
Oma pääoma
Osakepääoma
Muut pitkäaikaiset varat
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
Vähemmistöosuus
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
Laskennalliset verosaamiset
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
Pitkäaikaiset velat
3,5
3,2
3,8
10,2
8,5
Vaihtuvat vastaavat
13,0
8,2
9,5
10,9
3,2
Laskennalliset verovelat
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
Varastot
0,2
0,4
0,3
0,3
0,4
Varaukset
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
Muut lyhytaikaiset varat
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
Lainat rahoituslaitoksilta
2,9
2,7
2,5
9,0
7,3
Myyntisaamiset
1,3
0,9
1,1
1,2
1,5
Vaihtovelkakirjalainat
0,5
0,5
1,3
1,3
1,3
Likvidit varat
11,5
6,9
8,2
9,4
1,4
Muut pitkäaikaiset velat
0,1
0,0
0,0
0,0
0,0
14,0
9,2
10,4
11,7
4,1
3,3
Taseen loppusumma
Lyhytaikaiset velat
1,9
2,4
2,1
3,2
Lainat rahoituslaitoksilta
0,0
0,0
0,0
1,0
1,0
Lyhytaikaiset korottomat velat
1,4
1,1
0,4
0,5
0,5
Muut lyhytaikaiset velat
Taseen loppusumma
0,5
1,3
1,7
1,7
1,7
14,0
9,2
10,4
11,7
4,1
Taseen avainlukujen kehitys
100%
0%
50%
-20%
0%
-50%
2013
2014
2015
2016
2017e
2018e
-40%
2019e
-60%
-100%
-80%
-150%
-200%
-100%
-250%
-120%
-300%
-140%
Omavaraisuusaste (vas.)
Nettovelkaantumisaste (oik.)
Lähde: Inderes
DCF-laskelma
Kassavirtalaskelma (MEUR)
2016
2017e 2018e 2019e 2020e 2021e 2022e 2023e 2024e 2025e 2026e 2027e
Liikevoitto
-6,7
-6,0
-5,4
-4,7
-3,5
-1,2
2,3
2,7
3,6
5,7
+ Kokonaispoistot
0,4
0,3
0,1
0,2
0,2
0,2
0,4
0,6
0,7
0,9
6,8
1,1
- Maksetut verot
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
- verot rahoituskuluista
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
+ verot rahoitustuotoista
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
- Käyttöpääoman muutos
-0,3
-0,1
-0,2
-0,5
-0,8
-1,3
-2,0
-1,8
-2,3
-2,0
-2,4
5,5
Operatiivinen kassavirta
-6,6
-5,9
-5,5
-5,0
-4,2
-2,3
0,7
1,5
2,0
4,6
+ Korottomien pitkä aik. velk. lis.
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
- Bruttoninvestoinnit
-0,3
-0,2
-0,2
-0,3
-0,6
-1,0
-1,4
-1,5
-2,0
-2,0
-2,4
Vapaa operatiivinen kassavirta
-6,9
-6,1
-5,7
-5,4
-4,7
-3,3
-0,8
0,0
0,0
2,6
3,1
+/- Muut
8,1
4,2
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
Vapaa kassavirta
1,2
-1,9
-5,7
-5,4
-4,7
-3,3
-0,8
0,0
0,0
2,6
3,1
Diskontattu vapaa kassavirta
2,6
-4,3
-3,5
-2,6
-1,6
-0,3
0,0
0,0
0,7
0,7
1,0
Diskontattu kumulatiiv. vapaakassavirta
-1,6
0,1
4,4
7,9
10,5
12,1
12,4
12,4
12,4
11,7
11,0
Velaton arvo DCF
-1,6
- Korolliset velat
-3,8
+ Rahavarat
8,2
-Vähemmistöosuus
0,0
-Osinko/pääomapalautus
0,0
Oman pääoman arvo DCF
Oman pääoman arvo DCF per osake
Rahavirran jakauma jaksoittain
2,8
2017e-2021e
127%
0,03
Pääoman kustannus (WACC)
Vero-% (WACC)
Tavoiteltu velkaantumisaste D/(D+E)
Vieraan pääoman kustannus
Yrityksen Beta
20,0 %
5,5 %
1,00
4,75 %
Likviditeettipreemio
11,00 %
2027e
-13%
3,0 %
Oman pääoman kustannus
18,8 %
Pääoman keskim. kustannus (WACC)
16,6 %
5
2022e-2026e
-14%
15,0 %
Markkinoiden riski-preemio
Riskitön korko
0,0
2017e-2021e
2022e-2026e
2027e
NEXSTIM
1.3.2017
Tiivistelmä
Tuloslaskelma
2014
2015
2016
2017e
2018e
Osakekohtaiset luvut
2014
2015
2016
2017e
2018e
Liikevaihto
2,2
2,5
2,5
2,9
3,4
EPS
-1,46
-1,23
-0,14
-0,08
-0,07
EBITDA
-7,4
-10,0
-6,3
-5,7
-5,3
EPS oikaistu
-1,46
-1,23
-0,14
-0,08
-0,07
-335,8
-395,0
-254,7
-200,1
-154,6
Operat. kassavirta per osake
-0,95
-1,16
-0,14
-0,07
-0,07
EBIT
-7,8
-10,4
-6,7
-6,0
-5,4
Tasearvo per osake
1,20
0,44
0,10
-0,02
-0,09
Voitto ennen veroja
-10,4
-9,8
-6,7
-6,2
-6,0
Osinko per osake
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
Nettovoitto
-10,4
-9,8
-6,7
-6,2
-6,0
Voitonjako, %
0
0
0
0
0
Kertaluontoiset erät
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
Osinkotuotto, %
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
Tase
2014
2015
2016
2017e
2018e
Tunnusluvut
2014
2015
2016
2017e
2018e
Taseen loppusumma
14,0
9,2
10,4
11,7
4,1
P/E
neg.
neg.
neg.
neg.
neg.
Oma pääoma
8,6
3,5
4,5
-1,7
-7,7
P/B
5,1
14,6
1,7
neg.
neg.
Liikearvo
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
19,8
20,5
3,0
6,2
5,2
Korolliset velat
2,9
2,7
2,5
10,0
8,3
P/Liikevaihto
P/CF
neg.
neg.
neg.
neg.
neg.
2014
2015
2016
2017e
2018e
EBITDA
-7,4
-10,0
-6,3
-5,7
-5,3
Nettokäyttöpääoman muutos
0,7
0,7
-0,3
-0,1
-0,2
Operatiivinen kassavirta
-6,8
-9,3
-6,6
-5,9
-5,5
Vapaa kassavirta
-7,6
-4,7
1,2
-1,9
-5,7
EBITDA-marginaali (%)
Kassavirta
Yhtiökuvaus
Nexstim on lääkintälaitteita kehittävä yhtiö, joka pyrkii parantamaan aivohalvauspotilaiden
kuntoutusta kallon ulkopuolisella aivostimulaatiolla. Yhtiön liikevaihto vuonna 2016 oli 2,5 MEUR
ja liiketulos -6,7 MEUR. Konsernissa työskentelee noin 20 henkilöä.
Suositushistoria
Suositus
Tavoite
4.5.2015
Päivämäärä
Lisää
5,80 €
5,11 €
25.8.2015
Lisää
7,00 €
6,48 €
28.9.2015
Osta
8,00 €
6,50 €
22.12.2015
Osta
7,70 €
6,50 €
28.2.2016
Myy
3,00 €
5,69 €
1.3.2016
Myy
1,00 €
1,99 €
1.4.2016
Myy
1,30 €
1,95 €
7.6.2016
Myy
0,80 €
0,91 €
15.9.2016
Vähennä
0,40 €
0,47 €
3.11.2016
Vähennä
0,20 €
0,26 €
30.12.2016
Vähennä
0,12 €
0,14 €
1.3.2017
Vähennä
0,15 €
0,22 €
6
Osakekurssi
EV/Liikevaihto
16,2
19,0
1,3
6,9
7,6
EV/EBITDA
neg.
neg.
neg.
neg.
neg.
EV/EBIT
neg.
neg.
neg.
neg.
neg.
Suurimmat omistajat
%-osakkeista
Nordea Bank Finland
66,3 %
Sitra
10,1 %
Svenska Handelsbanken, Branch Operation in Finland
4,7 %
Clearstream Banking S.A.
1,4 %
Haapaniemi Ossi
1,1 %
Haapaniemi O.Law Oy
0,9 %
Vastuuvapauslauseke
Raporteilla esitettävä informaatio on hankittu useista eri julkisista
lähteistä, joita Inderes pitää luotettavana. Inderesin
pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta
Inderes ei takaa esitettyjen tietojen virheettömyyttä. Mahdolliset
kannanotot, arviot ja ennusteet ovat esittäjiensä näkemyksiä.
Inderes ei vastaa esitettyjen tietojen sisällöstä tai
paikkansapitävyydestä. Inderes tai sen työntekijät eivät
myöskään vastaa raporttien perusteella tehtyjen
sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta tai muista
vahingoista (välittömät ja välilliset vahingot), joita tietojen
käytöstä voi aiheutua. Raportilla esitettyjen tietojen perustana
oleva informaatio voi muuttua nopeastikin. Inderes ei sitoudu
ilmoittamaan esitettyjen tietojen/kannanottojen mahdollisista
muutoksista.
Mahdolliset kannanotot, arviot ja ennusteet ovat esittäjiensä
näkemyksiä. Inderes ei vastaa esitettyjen tietojen sisällöstä tai
paikkansapitävyydestä. Inderes tai sen työntekijät eivät
myöskään vastaa tämän raportin perusteella tehtyjen päätösten
taloudellisesta tuloksesta tai muista vahingoista (välittömät ja
välilliset vahingot), joita tietojen käytöstä voi aiheutua. Raportilla
esitettyjen tietojen perustana oleva informaatio voi muuttua
nopeastikin. Inderes ei sitoudu ilmoittamaan esitettyjen
tietojen/kannanottojen mahdollisista muutoksista.
Tuotetut raportit on tarkoitettu informatiiviseen käyttöön, joten
raportteja ei tule käsittää tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa,
myydä tai merkitä sijoitustuotteita. Asiakkaan tulee myös
ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta.
Tehdessään päätöksiä sijoitustoimenpiteistä, asiakkaan tulee
perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, sekä arvioonsa
sijoituskohteen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon
omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa
käytettävä neuvonantajia. Asiakas vastaa sijoituspäätöstensä
tekemisestä ja niiden taloudellisesta tuloksesta.
Inderesin tuottamia raportteja ei saa muokata, kopioida tai
saattaa toisten saataville kokonaisuudessaan tai osissa ilman
Inderesin kirjallista suostumusta. Mitään tämän raportin osaa tai
raporttia kokonaisuudessaan ei saa missään muodossa
luovuttaa, siirtää tai jakaa Yhdysvaltoihin, Kanadaan tai Japaniin
tai mainittujen valtioiden kansalaisille. Myös muiden valtioiden
lainsäädännössä voi olla tämän raportin tietojen jakeluun liittyviä
rajoituksia ja henkilöiden, joita mainitut rajoitukset voivat koskea,
tulee ottaa huomioon mainitut rajoitukset.
Inderes antaa seuraamilleen osakkeille tavoitehinnan. Inderesin
käyttämä suositusmetodologia perustuu osakkeen
tämänhetkisen hinnan ja 12 kuukauden tavoitehintamme
väliseen prosenttieroon. Suosituspolitiikka on neliportainen
suosituksin myy, vähennä, lisää ja osta. Inderesin
sijoitussuosituksia ja tavoitehintoja tarkastellaan pääsääntöisesti
vähintään neljä kertaa vuodessa yhtiöiden osavuosikatsausten
yhteydessä, mutta suosituksia ja tavoitehintoja voidaan muuttaa
myös muina aikoina markkinatilanteen mukaisesti. Annetut
suositukset tai tavoitehinnat eivät takaa, että osakkeen kurssi
kehittyisi tehdyn arvion mukaisesti. Inderes käyttää
tavoitehintojen ja suositusten laadinnassa pääsääntöisesti
seuraavia arvonmääritysmenetelmiä: Kassavirta-analyysi (DCF) ja
lisäarvomalli (EVA), arvostuskertoimet, vertailuryhmäanalyysi ja
osien summa -analyysi.
Käytettävät arvonmääritysmenetelmät ja tavoitehinnan perusteet
ovat aina yhtiökohtaisia ja voivat vaihdella merkittävästi riippuen
yhtiöstä ja (tai) toimialasta.
Inderesin suosituspolitiikka perustuu seuraavaan jakaumaan
suhteessa osakkeen nousuvaraan 12-kk tavoitehintaan:
Suositus
Osta
Lisää
Vähennä Myy
Nousuvara 12-kk tavoitehintaan
>15 %
5-15 %
5-5 %
< -5 %
Inderesin tutkimusta laatineilla analyytikoilla tai Inderesin
työntekijöillä ei voi olla 1) merkittävän taloudellisen edun ylittäviä
omistuksia tai 2) yli 1 %:n omistusosuuksia missään tutkimuksen
kohteena olevissa yhtiössä. Inderes Oy voi omistaa
seuraamiensa kohdeyhtiöiden osakkeita ainoastaan siltä osin,
kuin yhtiön oikeaa rahaa sijoittavassa mallisalkussa on esitetty.
Kaikki Inderes Oy:n omistukset esitetään yksilöitynä
mallisalkussa. Inderes Oy:llä ei ole muita omistuksia analyysin
kohdeyhtiöissä. Analyysin laatineen analyytikon palkitsemista ei
ole suoralla tai epäsuoralla tavalla sidottu annettuun
suositukseen tai näkemykseen. Inderes Oy:llä ei ole
investointipankkiliiketoimintaa.
Inderes tai sen yhteistyökumppanit, joiden asiakkuuksilla voi olla
taloudellinen vaikutus Inderesiin, voivat liiketoiminnassaan
pyrkiä toimeksiantosuhteisiin eri liikkeeseenlaskijoiden kanssa
Inderesin tai sen yhteistyökumppanien tarjoamien palveluiden
osalta. Inderes voi siten olla suorassa tai epäsuorassa
sopimussuhteessa tutkimuksen kohteena olevaan
liikkeeseenlaskijaan. Inderes voi yhdessä
yhteistyökumppaneineen tarjota liikkeeseen laskijoille Corporate
Broking -palveluita, joiden tavoitteena on parantaa yhtiön ja
pääomamarkkinoiden välistä kommunikaatiota. Näitä palveluita
ovat sijoittajatilaisuuksien ja -tapahtumien järjestäminen,
sijoittajaviestinnän liittyvä neuvonanto, sijoitustutkimusraporttien
laatiminen. Inderes on tehnyt tässä raportissa suosituksen
kohteena olevan liikkeeseen laskijan kanssa sopimuksen, jonka
osana on tutkimusraporttien laatiminen. Lisätietoa Inderesin
tutkimuksesta: http://www.inderes.fi/research-disclaimer/