Projektiavustuskriteerit 2017 - Oulun yliopiston ylioppilaskunta

Projektiavustuskriteerit 2017
PROJEKTIAVUSTUSKRITEERIT 2017
Projektiavustusten myöntämiskriteerit
Oulun yliopiston ylioppilaskunta (myöhemmin OYY) myöntää yhdistysluetteloonsa kirjatuille
yhdistyksille avustuksia projekteihin.
Projektiavustusta voidaan myöntää projektiluontoisille, ainutkertaisille ja uusille hankkeille.
Projekti voi olla lyhyt tapahtumaluonteinen tai se voi kestää useamman toimintakauden
ajan, esimerkiksi kehittämishanke. Projektin tulee tukea yhdistyksen sääntömääräistä
toimintaa. Avustusta hakevan järjestön tulee sitoutua OYY:n arvoihin, joita ovat avoimuus,
rohkeus, vaikuttavuus ja yhteisöllisyys.
Projektiavustusta ei myönnetä voittoa tavoitteleviin tapahtumiin, liiketoimintaan, bileisiin
eikä vuosittain toistuvien tapahtumien järjestämiseen. Avustusta voidaan harkinnanvaraisesti
myöntää irtaimiston hankintaan, jos siihen on hyvät perustelut, kuten esimerkiksi järjestön
kiltatilojen muutto. Avustusta ei ole oikeutettua käyttää alkoholituotteiden hankintaan.
Myönnetyistä projektiavustuksista pidetään kirjaa ja projektien toteutumista seurataan.
Avustuspäätöksistä ja niiden perusteluista ilmoitetaan kirjallisesti järjestöille. Ylioppilaskunta
käyttää tarveharkintaa myöntäessään projektiavustuksia. Yksittäisiä yhdistyksiin tai
avustusperusteisiin liittyviä linjaavia päätöksiä tehtäessä on huomioitu, että ne vaikuttavat
kaikkiin samana vuonna myönnettäviin avustuksiin. Mikäli järjestölle myönnetään
projektiavustusta, tulee OYY:n näkyä projektin tai järjestön viestinnässä.
Projektiavustuksen hakeminen
Projektiavustuksen hakemiseen käytetään hakemuspohjaa, joka
järjestöportaalista. Kaikki hakemukset tulee tallentaa järjestöportaaliin.
löytyy
OYY:n
Hakemuksia käsitellään kahdessa hallituksen kokouksessa vuoden aikana. Hallitus päättää
vuoden alussa hakujen päättymisajat. Yhdistys voi hakea avustusta vain yhteen projektiin per
haku. Ylioppilaskunnan hallitus voi halutessaan siirtää hakemuksen uudelleenkäsittelyyn
vuoden toisen projektiavustushaun yhteyteen.
Avustusta voi hakea sekä ennakkoon että takautuvasti. Mikäli mahdollista, avustus
myönnetään tappiontakauksena. Avustusta voi hakea usea järjestö yhdessä, kunhan projektin
rahavirrat hoidetaan keskitetysti yhden järjestön kautta.
Ennakkoon haettaessa liitteenä tulee olla projektisuunnitelma, projektin arvioitu
osallistujamäärä, toteuttamisaikataulu ja talousarvio. Hakemuksessa tulee myös kertoa,
miten OYY näkyy projektin viestinnässä. Talousarviossa tulee näkyä omarahoitusosuus, OYY:n
avustusosuus ja mahdollinen muu ulkopuolinen rahoitus. Valmistuneesta projektista
palautetaan loppuraportti ja tilinpäätös viimeistään kuukausi projektin toteuttamisen
jälkeen.
Takautuvasti haettaessa avustushakemus on jätettävä ennen kalenterivuoden viimeistä
hakupäivämäärää. Avustushakemuksen liitteenä tulee tällöin olla projektin loppuraportti ja
projektin tilinpäätös.
OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA KIRJEET: PL 250, 90014 OULUN YLIOPISTO. VIERAILUT: ERKKI KOISO-KANTTILAN KATU, 2T-OVI, 1.KRS, 90570
1 OULU.
PUH: +358 50 407 9623, [email protected], WWW.OYY.FI
Projektiavustuskriteerit 2017
Projektiavustuksen määrä
Projektiin voidaan myöntää avustusta 50 % projektin kokonaiskustannuksista, mutta
korkeintaan 400 €/projekti. Mikäli järjestö osoittaa aktiivisuutta hankkimalla ulkopuolista
rahoitusta, niin omavastuu laskee ja myönnettävä avustus voi kattaa korkeintaan 70 %
projektin kokonaiskustannuksista. Ulkopuoliseksi rahoitukseksi katsotaan muun muassa
muut avustukset ja sponsoritulot. Ulkopuoliseksi rahoitukseksi ei lasketa OYY:n
projektiavustusta. Avustusta voidaan myöntää maksimissaan sen verran, mitä kustannuksia
jää kattamatta ulkopuolisen rahoituksen jälkeen.
Myönnettävään summaan vaikuttaa lisäksi tapahtuman näkyvyys ja laaja kattavuus
yhdistyksen ja ylioppilaskunnan jäsenistössä. Harkinnan mukaan avustusta voidaan myöntää
pienemmällä omavastuuosuudella hyväntekeväisyyshankkeille tappiontakaukseksi. Mikäli
kuluja tulee vähemmän kuin on arvioitu, avustusta voidaan periä takaisin.
Ekskursiot
Ekskursioiden osalta tuki voi olla maksimissaan 25 €/henkilö, mutta enintään 400 € projektia
kohden. Ekskursioiden ja matkojen tukeminen edellyttää etukäteen sovittua ja yhdistyksen
toimintaa tukevaa ohjelmaa riittävässä määrin suhteessa matkan kestoon. Vuosittaisten ja
toistuvien ekskursioiden, joissa kohdekaupunki tai vierailukohde vaihtuu, ei katsota täyttävän
projektiavustusten määritelmää ”uusi ja ainutlaatuinen projekti”.
Projektien valvonta
OYY:llä on oikeus tarkistaa projektiin liittyvä kirjanpito, varainkäyttö sekä muut asiaan
liittyvät asiakirjat. Tositteet kuluista on esitettävä pyydettäessä. Myönnetyt avustukset
voidaan periä takaisin ja evätä yhdistyksen avustuskelpoisuus määräajaksi, jos avustuksia on
käytetty muuhun tarkoitukseen kuin on ilmoitettu tai annettu tahallisesti virheellisiä tietoja.
Järjestöltä pyydetään aina selvitystä avustusten käytöstä ennen palautuksen vaatimista tai
avustuskelpoisuuden epäämistä. Selvityspyyntö lähetetään yhdistyksen nimenkirjoittajille ja
siihen on vastattava kirjallisesti 30 vuorokauden kuluessa pyynnön esittämisestä. Tarvittaessa
selvityspyynnön esittää OYY:n hallitus, jolle selvitys myös osoitetaan.
Vuonna 2017 hakukierrokset päättyvät 26.3.2017 ja 15.10.2017.
Lisätietoa: kansainvälisten asioiden
[email protected], 040 861 0868.
ja
järjestöasioiden
asiantuntija
Juuli
Juntura,
OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA KIRJEET: PL 250, 90014 OULUN YLIOPISTO. VIERAILUT: ERKKI KOISO-KANTTILAN KATU, 2T-OVI, 1.KRS, 90570
2 OULU.
PUH: +358 50 407 9623, [email protected], WWW.OYY.FI