YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos 7.3.2017 EHDOTUS

YMPÄRISTÖMINISTERIÖ
Muistio
7.3.2017
Luonnos
EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYSTÄ
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista annettua Euroopan unionin direktiiviä 2011/92/EU muutettiin direktiivillä 2014/52/EU.
Direktiivin täytäntöönpanemiseksi annettiin hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 259/2016). Samassa yhteydessä YVA-lakia ja eräitä muita lakeja esitettiin muutettaviksi myös
YVA-menettelyn ja hankekaavoituksen yhdistämiseksi tapauksissa, joissa tarvitaan
sekä YVA että yksittäistä hanketta koskeva kaava, sekä eräiden Espoon yleissopimuksen määräysten kansallisen täytäntöönpanon täydentämiseksi. Lait tulevat voimaan x.5.2017.
Uudistuksessa ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain soveltamisala, arviointimenettely sekä viranomaisten tehtävät säilyisivät pääosin ennallaan.
Ympäristövaikutusten arviointimenettelyä edellyttävien hankkeiden luettelosta ja
menettelyn yksittäistapauksessa soveltamisen perusteista säädettäisiin lain tasolla
nykyisen valtioneuvoston asetuksessa säätämisen sijaan.
Lakiuudistuksen vuoksi myös YVAa koskeva valtioneuvoston asetus tulee uudistaa.
Vaikka edellä mainitut asiat siirtyvätkin asetuksesta lain liitteisiin, asetustasoisia
säädöstarpeita jää kuitenkin jäljelle. Näitä säädöstarpeita liittyy YVA-menettelyn soveltamista yksittäistapauksessa koskevan päätöksen tekemiseen, arviointiohjelman ja
–selostuksen sisältöön sekä niitä koskeviin kuulutuksiin.
YLEISPERUSTELUT
1
Johdanto
Asetus annetaan uuden ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain
(xx/2017) valtuussäännösten nojalla. Uuden ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain asetuksenantovaltuudet ovat lain 3 §:ssä (lain soveltamisala ja arviointimenettelyn soveltaminen), 10 §:ssä (yhteysviranomainen), 16 §:ssä (arviointiohjelma), 17 §:ssä (arviointiohjelmasta kuuleminen), 19 §:ssä (arviointiselostus), 20
§:ssä (arviointiselostuksesta kuuleminen).
Lain 3 §:n asetuksenantovaltuus on mainitun pykälän 3 momentissa, joka 2 momentin ohella koskee päätöksen tekemistä YVA-menettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa. Mainitun 3 momentin mukaan päätettäessä arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa on otettava huomioon muun muassa hankkeen ominaisuudet ja sijainti sekä vaikutusten luonne. Näistä voidaan antaa tarkempia säännöksiä
valtioneuvoston asetuksella.
2
Lain 10 §:n asetuksenantovaltuus on mainitun pykälän 1 momentissa. Sen mukaisesti
yhteysviranomaiset ovat elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus sekä ydinlaitoshankkeissa työ- ja elinkeinoministeriö. Asetuksenantovaltuus koskee tarkempien
säännösten antamista yhteysviranomaisen tehtävistä.
Lain 16 §:n asetuksenantovaltuuden tarkoituksena on mahdollistaa lakia tarkempien
säännösten antaminen arviointiohjelman sisällöstä. Vastaava valtuussäännös tarkempien säännösten antamisesta arviointiselostuksen sisällöstä on 19 §:ssä. Yleisellä tasolla sisältövaatimuksista säädetään lain näissä pykälissä.
Lisäksi laissa on arviointiohjelmasta (17 §) ja arviointiselostuksesta (20 §) kuulemista koskevat valtuudet. Nämä valtuudet koskevat arviointiohjelmasta ja –selostuksesta
julkaistavien kuulutusten sisältövaatimuksia.
2
2.1
Nykytila ja sen arvi ointi
Lainsäädäntö
Nykyinen valtioneuvoston asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä
(713/2006) sisältää voimassa olevaa lakia tarkentavat säännökset viranomaisten tehtävistä (1 luku), arviointimenettelyn soveltamisesta (2 luku), sekä arviointiohjelman
ja –selostuksen sisällöstä sekä niitä koskevista kuulutuksista (3 luku).
Joiltakin osin asetukseen liittyy säädöshierarkiasta johtuvia muutostarpeita. Joukossa
on säännöksiä asioista, joista tulisi säätää laissa, kuten yleinen ympäristöministeriön
toimivaltaa koskeva säännös 1 §:ssä ja hankeluettelon sisältävä säännös 6 §:ssä.
Asetuksessa on myös säännöksiä, joiden ei ole katsottu olevan enää tarpeen. Esimerkiksi asetuksen 3 §:ssä (Suomen ympäristökeskuksen tehtävät) on säädetty tehtävistä,
joista asetustasosta säätämistä ei ole pidettävä tarpeellisena.
Keskeisimmin muutostarpeita kohdistuu kuitenkin voimassa olevan asetuksen 7
§:ään, jossa on kriteerit arviointimenettelyn soveltamiselle yksittäistapauksessa sekä
3 lukuun. Muutettu YVA-direktiivi asettaa uusia vaatimuksia YVA-ohjelman ja –
selostuksen sisällölle. Lisäksi näistä 7 §:ää voidaan pitää säännöksenä, joka luonteensa vuoksi kuuluisi lakitasolle (vaikutus yksityisten oikeuksien ja velvollisuuksien
perusteisiin).
2.2
YVA-direktiivin vaatimukset
YVA-direktiivi asettaa tiettyjä edellytyksiä YVA-menettelyn yksittäistapaukselliselle
soveltamiselle. Näistä on säädetty direktiivin 4 artiklan 2 kohdassa, joka viittaa III
liitteen arviointiperusteisiin. Mainitussa liitteessä luetellut kriteerit on siis tarpeen
saattaa osaksi kotimaista lainsäädäntöä. Tämä on tarkoitus tehdä uudella YVA-lailla.
Direktiivissä säädetään kuitenkin myös tiedoista, jotka hankkeesta vastaavan tulee
toimittaa yksittäistapauspäätöksen tekemistä varten (5 artikla ja uusi II a liite). Tätä
koskeva säännös on tarpeen sisällyttää uuteen YVA-asetukseen.
3
YVA-ohjelman ja -selostuksen sisältövaatimuksiin (8 ja 9 §) kohdistuu muutostarpeita direktiivin 5 artiklasta ja IV liitteestä johtuen.
Direktiivin 6 artiklassa säädetään sähköisestä ilmoittamisesta. Tämän vuoksi on syytä säätää kansallisesti YVAa koskevien kuulutusten sähköisyydestä.
3
Keskeis et tavoi tteet ja ehdotukset
Asetuksen tavoitteet ovat pitkälti samat kuin direktiivin muutoksen ja uuden YVAlainkin: Tavoitteena on, että ympäristövaikutusten arviointi otetaan entistä paremmin
ja yhtenäisemmin huomioon suunnittelussa ja päätöksenteossa. Uudistuksessa halutaan myös lisätä tiedon saantia ja osallistumismahdollisuuksia ja sujuvoittaa menettelyitä. Esityksen tavoitteena on myös osaltaan panna kansallisesti täytäntöön YVAdirektiivin muutos.
Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi valtioneuvoston asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä. Esitys sisältää lakia täydentävät säännökset yhteysviranomaisen tehtävistä, hankkeesta yksittäistapauspäätöksentekoa varten vastaavan toimittamista tiedoista, arviointiohjelman ja –selostuksen sisältövaatimuksista sekä arviointiohjelmaa ja –selostusta koskevien kuulutusten sisällöstä.
4
Esityksen vaikutuk set
Asetuksella ei ole havaittu olevan uudesta YVA-laista erillisiä taloudellisia, yhteiskunnallisia tai ympäristövaikutuksia.
Viranomaisvaikutusten voidaan katsoa olevan vähäisessä määrin positiivisia. 1 §:n
perusteella yhteysviranomaisen tehtävien voidaan odottaa vähenevän hieman mainitun pykälän 5- ja 6-kohtien poistumisen myötä.
5
Asian val mistelu
Asetus on valmisteltu virkatyönä ympäristöministeriössä. Sen kanssa samanaikaisesti
on valmisteltu luonnos valtioneuvoston asetukseksi ympäristövaikutusten arvioinnista. Asetusluonnokset olivat lausunnolla ja niistä saatiin yhteensä xx lausuntoa
(täydennetään)
Lausunnoista laadittu yhteenveto on julkaistu hankkeen internetsivuilla (hankeikkunalinkki).
Lausuntojen perusteella
Asetusluonnos on tarkastettu oikeusministeriön laintarkastusyksikössä.
4
YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT
1 §. Hankkeesta vastaavan toimittamat tiedot yksittäistapauksessa tehtävää päätöksentekoa varten
Ehdotetussa 1 §:ssä olisi yksityiskohtainen säännös niistä tiedoista, joita hankkeesta
vastaavalta on edellytettävä yksittäistapauksessa tehtävää YVA-menettelyn soveltamista koskevaa päätöstä varten.
Säännös perustuisi muutetun YVA-direktiivin 4 artiklaan, jonka mukaan hankkeita
tapauskohtaisesti tutkittaessa tulee ottaa huomioon liitteessä III luetellut arviointiperusteet, sekä II a liitteeseen, jossa säädetään tiedoista, joita hankkeesta vastaavalta
edellytetään yksittäistapausta koskevan päätöksen tekemiseksi.
Edellytettäviä tietoja olisivat hankkeen ominaisuudet (esimerkiksi koko hankkeen
koko ja suunnitelma; yhteisvaikutus muiden olemassa olevien ja/tai hyväksyttyjen
hankkeiden kanssa; luonnonvarojen käyttö; jätteiden muodostuminen; pilaantuminen
ja haitat; suuronnettomuus- ja/tai katastrofiriskit; ihmisten terveydelle koituvat riskit), hankkeen sijainti (esimerkiksi nykyinen ja hyväksytty maankäyttö sekä luonnonympäristön sietokyky), hankkeen mahdollisten vaikutusten laatu ja ominaisuudet
(esimerkiksi vaikutusten suuruus ja alueellinen laajuus, rajat ylittävät vaikutukset,
vaikutusten todennäköisyys sekä yhteisvaikutus muiden olemassa olevien ja/tai hyväksyttyjen hankkeiden vaikutusten kanssa).
Kriteerien luettelo on muotoiltu tyhjentäväksi.
2 §. Täydentävät arviointiperusteet yksittäistapausta koskevassa päätöksenteossa
Asetuksen 2 §:n säännöksessä täydennettäisiin muilta osin ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetussa laissa (3 § 3 momentti, II liite) säädettyjä arviointiperusteita, jotka soveltuvat yksittäistapausta koskevassa päätöksenteossa. Näistä perusteista on säädetty direktiivin 4 artiklan 3 kohdassa ja III liitteessä. Siten pykälä perustuisi suoraan direktiiviin.
3 §. Arviointiohjelma
Arviointiohjelman sisältövaatimuksia koskevaa 3 §:ää vastaava säännös on vanhastaan ollut YVA-asetuksen 9 §:ssä. Säännös säilyisi pääosin ennallaan. YVAdirektiivistä tulevat tarkennukset tehtäisiin kohtiin, jotka koskevat vaihtoehtoja (kohtuulliset vaihtoehdot), vaikutusalueen ympäristön nykytilan ja sen kehityksen kuvausta ja ympäristövaikutusten arviointia
4 §. Arviointiselostus
Arviointiselostuksen sisältövaatimuksia koskevaa 4 §:ää vastaava säännös on vanhastaan ollut YVA-asetuksen 10 §:ssä. Sisältö vastaisi muutetun YVA-direktiivin artiklan 5 kohdan 1, liitteen IV ja Espoon sopimuksen liitteen II sisältöjä.
5
5 §. Kuulutus
Kuulutusta koskeva säännös on vanhastaan ollut YVA-asetuksen 11 §:ssä. Uuteen
asetukseen esitettävä säännös olisi samansisältöinen. Asetusehdotuksen 5 §:ssä on
kuulutuksessa vaadittava sisältö yksilöity tyhjentävästi.
Asiakirjat voisi toimittaa sähköisessä muodossa. Taustalla on direktiivin vaatimus
sähköisestä tiedottamisesta.