Yhteinen julkilausuma kansainvälisen naistenpäivän

Euroopan komissio - Ilmoitus
Yhteinen julkilausuma kansainvälisen naistenpäivän 2017 kunniaksi
Bryssel 7. maaliskuuta 2017
Euroopan unioni seisoo naisten ja tyttöjen rinnalla sekä Euroopassa että muualla maailmassa niin kuin
se teki jo perustamisensa aikaan.
Naisten ja miesten tasa-arvo kirjattiin jo 60 vuotta sitten Rooman sopimukseen yhdeksi unionin
perusarvoksi. Sen lisäksi EU sitoutui periaatteeseen, jonka mukaan samasta työstä on maksettava
sama palkka. Se oli tuolloin erittäin harvinaista koko maailmassa. EU on siitä asti näyttänyt tietä ja
edistänyt tasa-arvoa kaikilla rintamilla. EU puolustaa väsymättä naisten oikeuksia kaikkialla
maailmassa. Se myös auttaa naisia torjumaan syrjintää ja sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa.
Vuonna 2017 useammat naiset käyvät töissä, valmistuvat yliopistosta ja toimivat aktiivisesti
politiikassa tai eurooppalaisten yritysten johtotehtävissä kuin koskaan aikaisemmin. Euroopan
komissiossa naisten osuus koko henkilöstön määrästä on 55 prosenttia. Kuitenkin liian moni nainen,
varsinkin yksinhuoltaja, joutuu yhä ponnistelemaan Euroopan unionissa saavuttaakseen taloudellisen
riippumattomuuden. Naisten työllisyysaste EU:ssa oli vuonna 2016 ennätykselliset 65,5 prosenttia
mutta se oli silti paljon alhaisempi kuin miesten 77 prosenttia.
Paljon on silti tehtävä niin Euroopassa kuin sen ulkopuolellakin. Naiset ovat usein suurimmassa
vaarassa konfliktitilanteissa, kaikkein köyhimmillä ja ilmastonmuutoksesta eniten kärsivillä alueilla sekä
silloin, kun he muuttavat joko vapaaehtoisesti tai pakosta kotimaastaan. Myös ihmiskaupan uhriksi
joutuneiden naisten määrä viimeisimmässä muuttoaallossa unionin alueelle on kasvanut
eksponentiaalisesti.
Suvaitsematon suhtautuminen naisiin ja suoranainen naisviha ilmenevät niin julkisesti kuin
nimettömästi ja pelkurimaisesti internetissä. Hyökkäykset naisten oikeuksia vastaan ovat kasvussa.
Liian moni eurooppalainen on yhä sitä mieltä, että sukupuoliyhteys ilman toisen osapuolen
suostumusta voi olla oikeutettua. Naiset ovat myös ensimmäisiä syrjinnän ja väkivallan kohteita
varsinkin konfliktialueilla kaikkialla maailmassa.
Kaikesta huolimatta naiset eivät lannistu vaikeinakaan aikoina vaan etsivät usein ensimmäisinä
ratkaisua ongelmiin ja visioivat paremmasta tulevaisuudesta maalleen. Sen vuoksi EU tukee edelleen
naisten ryhmiä kaikkialla maailmassa, myös kaikkein haastavimmissa olosuhteissa, kuten
Afganistanissa ja Syyriassa.
EU jatkaa toimintaansa sekä EU:n alueella että sen ulkopuolella:
- Euroopan komissio parantaa tasa-arvoa keskeisillä aloilla, kuten työ, palkat ja päätöksenteko sekä
suoja väkivaltaa vastaan, strategisella toimintaohjelmallaan sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi
vuosina 2016–2019.
- Vuosi 2017 on omistettu kaikenlaisen naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan poistamiselle.
- Komissio ehdottaa tänä vuonna uutta aloitetta, jolla pyritään helpottamaan vanhempien ja
omaishoitajien työ- ja perhe-elämän yhdistämistä.
- Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän ehdotetun uudistuksen tavoitteena on tarjota
Euroopasta turvaa etsiville, kovia kokeneille naisille terveydenhoitoa, oikeudellista tukea,
traumaneuvontaa ja psykososiaalista hoitoa.
- Komissio seuraa jatkossakin sukupuoliulottuvuutta ihmiskaupan ehkäisemisessä ja torjunnassa, ja
sitä varten komissio seuraa ihmiskaupan vastaisen politiikkansa ja lainsäädäntönsä
täytäntöönpanoa.
- Ulkosuhteissa komissio keskittyy auttamaan erityisesti naisia ja tyttöjä, jotka suljetaan
koulutuksen, terveydenhoito- ja perhesuunnittelupalvelujen, työmarkkinoiden ja poliittisen elämän
ulkopuolelle ja joihin sovelletaan epätasa-arvoisia sääntöjä ja lakeja, kun on kyse perinnöstä,
kansalaisuudesta tai maanomistuksesta. Komission toimet eri puolilla maailmaa perustuvat
sukupuolten tasa-arvon edistämistä koskevaan EU:n vuosien 2016–2020 toimintasuunnitelmaan.
- Varmistaakseen, että heikoimmassa asemassa olevat saavat apua, komissio ottaa
sukupuolinäkökulman aina järjestelmällisesti huomioon humanitaarisessa avussa kaikkialla
maailmassa.
- Komissio näyttää edelleen tietä YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden, kuten sukupuolten tasaarvon, täytäntöönpanossa.
Emme saa emmekä aio lopettaa sukupuolten tasa-arvon edistämistä tai naisten ja tyttöjen
suojelemista vaan tuemme heitä, jotta he voivat hyödyntää kykyjään täysimääräisesti. Euroopan
unioni on yhtä sitoutunut kuin 60 vuotta sitten varmistamaan, että naisia kohdellaan tasa-arvoisesti
kaikkialla maailmassa.
Allekirjoittajat:
Komission ensimmäinen varapuheenjohtaja Frans Timmermans
Unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja, komission varapuheenjohtaja Federica
Mogherini
Budjetista ja henkilöstöstä vastaava komissaari Günther Oettinger
Euroopan naapuruuspolitiikasta ja laajentumisneuvotteluista vastaava komissaari Johannes Hahn
Kansainvälisestä yhteistyöstä ja kehitysasioista vastaava komissaari Neven Mimica
Muuttoliike-, sisä- ja kansalaisasioista vastaava komissaari Dimitris Avramopoulos
Työllisyys- ja sosiaaliasioista, osaamisesta ja työvoiman liikkuvuudesta vastaava komissaari Marianne
Thyssen
Humanitaarisesta avusta ja kriisinhallinnasta vastaava komissaari Christos Stylianides
Oikeus-, kuluttaja- ja tasa-arvoasioista vastaava komissaari Vera Jourová
2017 Annual Report on Gender Equality
STATEMENT/17/463
Lisätietoa tiedotusvälineille:
Christian WIGAND (+32 2 296 22 53)
Melanie VOIN (+ 32 2 295 86 59)
Lisätietoa yleisölle: Europe Direct -palvelu, puh. 00 800 67 89 10 11 tai sähköposti