Komissio valmistelee Euroopan sosiaalisten oikeuksien

Euroopan komissio - Lehdistötiedote
Komissio valmistelee Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin seuraavaa
vaihetta
Bryssel 23. tammikuuta 2017
Brysselissä meneillään olevassa korkean tason konferenssissa Euroopan komissio ottaa
lisäaskeleen kohti Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin perustamista. Asiasta annetaan
piakkoin yksityiskohtaisempi ehdotus. Euroopan komissio ilmoitti myös järjestävänsä
yhdessä Ruotsin kanssa sosiaalialan EU-huippukokousta myöhemmin tänä vuonna.
Yli 600 osallistujaa keskustelee Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarista järjestetyn julkisen
kuulemisen tuloksista. Osallistujien joukossa on jäsenvaltioiden viranomaisten, EU:n toimielinten,
työmarkkinajärjestöjen ja kansalaisyhteiskunnan edustajia sekä yli 20 jäsenvaltioiden ministeriä ja
monta komission jäsentä. Sen jälkeen kun puheenjohtaja Juncker ilmoitti aloitteesta syyskuussa
2015, EU:n viranomaiset, jäsenvaltiot, työmarkkinajärjestöt, kansalaisyhteiskunta ja kansalaiset ovat
keskustelleet laajasti sen sisällöstä ja roolista sekä siitä, miten tasapuolisuus ja sosiaalinen
oikeudenmukaisuus varmistetaan Euroopassa. Keskustelut ollaan saamassa päätökseen, mikä auttaa
komissiota valmistelemaan pilaria koskevaa ehdotusta, joka on tarkoitus esittää maaliskuussa. Tässä
yhteydessä puheenjohtaja Jean-Claude Juncker ilmoitti isännöivänsä Göteborgissa 17. marraskuuta
2017 Ruotsin pääministeri Stefan Löfvenin kanssa sosiaalialan huippukokousta, jossa käsitellään
oikeudenmukaisia työpaikkoja ja oikeudenmukaista kasvua.
Puheenjohtaja Jean-Claude Juncker totesi ”t ehneensä jo toimikautensa alussa selväksi, että
Eurooppaa on kehitettävä sosiaalisemmaksi. Tältä osin onkin saavutettu merkittävää edistymistä.
Tämä vuosi tulee olemaan käänteentekevä. Laaja-alaisen julkisen kuulemisen perusteella nyt on oikea
aika perustaa Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilari. Ruotsissa järjestettävä sosiaalialan huippukokous
vauhdittaa toimia ja nostaa sosiaaliset tavoitteet sinne, mihin ne kuuluvat eli EU:n asialistan kärkeen.”
Pääministeri Stefan Löfven totesi, että ”näinä vaikeina aikoina meidän on näytettävä, että voimme
parantaa ihmisten arkea. Meidän kaikkien on pyrittävä luomaan sosiaalisempi Eurooppa, mikä
tarkoittaa oikeudenmukaisia työoloja, tehokkaita työmarkkinoita ja vahvaa työmarkkinaosapuolten
välistä vuoropuhelua. Uskon, että marraskuun sosiaalialan huippukokouksessa pääsemme lähemmäs
tätä tavoitetta.”
Tämänpäiväinen konferenssi antaa tilaisuuden vaihtaa näkemyksiä sidosryhmien kanssa. Komissio
järjesti pilarista laaja-alaisen julkisen kuulemisen viime vuonna. Siihen saatiin yli 16 000 vastausta.
Euroopan parlamentti antoi viime viikolla päätöslauselman(*). Myös alueiden komitea on jo antanut
lausunnon. Euroopan talous- ja sosiaalikomitea (ETSK) antaa lausunnon myöhemmin tässä kuussa.
Lisäksi kantaa ovat ottaneet eurooppalaiset ja kansalliset työmarkkinaosapuolet (BusinessEuropen
raportti, ETUC:n raportti).
Tausta
Taloustilanteen parantumisesta huolimatta viime aikojen pahimman talous- ja sosiaalikriisin
vaikutukset ovat olleet kauaskantoisia. Työelämä ja yhteiskunta muuttuvat nopeasti. Globalisaatio,
digitaalinen vallankumous, muuttuvat työtavat ja väestökehitys tuovat uusia mahdollisuuksia mutta
myös uusia uhkia. Vauraampi ja tulevaisuuteen suuntautunut Eurooppa, jossa taloudellinen ja
sosiaalinen kehitys kulkevat käsi kädessä, on kaikkien velvollisuus ja etu.
Sosiaalisemman ja oikeudenmukaisemman Euroopan kehittäminen on nykyisen komission keskeinen
tavoite. Unionin tilaa vuonna 2015 käsittelevässä puheessaan puheenjohtaja Juncker ilmoitti
haluavansa perustaa Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin. Varapuheenjohtaja Dombrovskis ja
komissaari Thyssen esittivät 8. maaliskuuta 2016 ensimmäisen tätä aloitetta koskevan alustavan
suunnitelman. Pilarissa vahvistetaan joukko periaatteita toimivien ja oikeudenmukaisten
työmarkkinoiden ja sosiaaliturvajärjestelmien tukemiseksi. Se on tarkoitettu viitekehykseksi, jonka
pohjalta arvioidaan osallistuvien jäsenvaltioiden suoriutumista sosiaali- ja työllisyysasioissa ja tuetaan
kansallisen tason uudistuksia. Sen pitäisi etenkin antaa suuntaa uudelle lähentymisprosessille koko
Euroopassa. Laaja-alainen julkinen kuuleminen antoi mahdollisuuden keskustella komission vuonna
2016 esittämistä ensimmäisistä ideoista. Kuuleminen päättyi joulukuun lopussa. Komissio aikoo antaa
ehdotuksen Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin perustamisesta maaliskuussa.
Marraskuussa järjestettävä sosiaalialan huippukokous antaa sidosryhmille tilaisuuden keskustella
Euroopan tasolla asetetuista poliittisista tavoitteista ja aloitteista. Samalla voidaan keskustella siitä,
miten Euroopan unioni, jäsenvaltiot ja työmarkkinaosapuolet voivat saavuttaa yhteiset taloudelliset ja
sosiaaliset tavoitteet. Huippukokouksessa pyritään saattamaan yhteen valtion ja hallitusten päämiehiä,
työmarkkinaosapuolia ja muita keskeisiä vaikuttajia, jotta ne voivat yhdessä tehdä työtä
oikeudenmukaisten työpaikkojen ja oikeudenmukaisen kasvun edistämiseksi.
Lisätietoja
Oikeudenmukaisia työpaikkoja ja oikeudenmukaista kasvua käsittelevää sosiaalialan huippukokousta
koskeva lehdistötiedote
#SocialSummit17
Taustatiedote: Kohti Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilaria – Kysymyksiä ja vastauksia
Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin verkkosivu
Seuraa komissaari Thysseniä Facebookissa ja Twitterissä
Työllisyyden ja sosiaaliasioiden pääosasto
(*): Päivitetty 23.1.2017 klo 16.30.
IP/17/114
Lisätietoa tiedotusvälineille:
Christian WIGAND (+32 2 296 22 53)
Sara SOUMILLION (+32 2 296 70 94)
Lisätietoa yleisölle: Europe Direct -palvelu, puh. 00 800 67 89 10 11 tai sähköposti