hakukuulutuksesta

Hakukuulutus Tampereen yliopiston digitalisaation ohjausryhmään 1.3. 12.3.2017
Haettava opiskelijaedustajan tehtävä
Digitalisaation ohjausryhmä (DigiOhry)
DigiOhryyn haetaan yhtä (1) varsinaista opiskelijaedustajaa.
Valittavan opiskelijaedustajan toimikausi alkaa maaliskuussa 2017 ja päättyy 31.12.2018
Ryhmän tehtävänä on käydä keskustelua ja antaa ohjausta sekä tukea yliopistoyhteisön toiminnan
uudistamiselle digitalisaation avulla. Työryhmä voi kuulla ja konsultoida asiantuntijoita. Ryhmä
kokoontuu 4 kertaa vuodessa. Ohjausryhmän toiminnalla on kolme teemaa.
1.
Tiedekuntien digimentoriverkoston ohjaus
2.
Yliopiston ja Tampere3:n merkittävimpien IT-projektien kokonaiskuvan seuranta
3.
”Digitaalisten palveluprosessien kehittäminen” –projektin käynnistäminen ja seuranta
Hakuohjeet ja hakuaika
Hakuaika on 1.3. - 12.3.2017 klo 23:59. Hakemusten on toimittamistavasta riippumatta oltava
perillä ylioppilaskunnassa ennen määräajan päättymistä.
Myöhästyneitä hakemuksia ei oteta huomioon (VOhjS 12 §).
Hakijat ilmoittautuvat opiskelijaedustajan tehtävään ylioppilaskunnan osoittamalla hakulomakkeella
tai muulla luotettavalla tavalla (VOhjS 11§).
Hakijoiden toivotaan ensisijaisesti käyttävän sähköistä hakulomaketta. Lomakkeen voi täyttää
valintojen verkkosivuilla osoitteessa http://www.tamy.fi/opiskelijaedustaminen.
Paperisia hakulomakkeita voi tiedustella ylioppilaskunnasta koulutuspoliittiselta asiantuntijalta.
Valintaan liittyvät asiakirjat voi toimittaa perille joko postitse (Tamy, Yliopistonkatu 60 A, 33100
Tampere) tai jättämällä ne ylioppilaskuntaan toimiston aukioloaikoina. Asiakirjat osoitetaan
koulutuspoliittiselle asiantuntijalle.
Kelpoisuusvaatimukset ja valintaan vaikuttavat kriteerit
Opiskelijaedustajan kelpoisuusvaatimukset täyttäväksi katsotaan henkilö, jolla on oikeus suorittaa
alempi korkeakoulututkinto, ylempi korkeakoulututkinto, lisensiaatin tai tohtorin tutkinto tai
erikoislääkärin tutkinto Tampereen yliopistossa. (VOhjS 3 §)
Lisäksi opiskelija tulee olla ilmoittautunut läsnäolevaksi ennen haun alkamispäivää. (VOhjS 3 §)
Opiskelijaedustajaksi toimielimeen ei ole kelpoinen henkilö, joka on yliopiston sääntöjen nojalla
vaalikelpoinen kyseisen toimielimen vaalissa joko professorien tai muun opetus- ja
tutkimushenkilöstön ja muun henkilöstön ryhmässä. (VOhjS 3 §)
Hakijan eduksi luetaan aikaisempi kokemus tehtävään liittyvästä luottamustehtävästä,
koulutuksesta tai työstä sekä kiinnostus ja motivaatio tehtävän hoitamiseen. Hakijalta
toivotaan ymmärrystä digitalisaatiosta ja yleiskäsitystä yliopiston tietojärjestelmistä. Lisäksi
valitun henkilön tulee sitoutua tiiviiseen yhteydenpitoon sekä asioiden valmisteluun
yhteistyössä Tamyn toimiston kanssa.
Valintoja tehtäessä huomioidaan eri tieteenalayksiköiden opiskelijoiden edustus sekä laki naisten ja
miesten välisestä tasa-arvosta (vuotuispäätös).
Tampereen yliopiston hallintokieli on suomi.
Valintapäätöksen tekeminen ja valintojen tulos
Päätöksen luottamustehtäviin valittavista henkilöistä tekee ylioppilaskunnan hallitus (PS 27 §).
Toimielimen jäseneksi voi esittää vain kelpoisuusehdot täyttävää ja luottamustehtävään määräajassa
hakenutta henkilöä (VOhjS 12 §).
Hakijoita voidaan tarvittaessa haastatella tai edellyttää heitä vastaamaan hakemusta täydentäviin
kysymyksiin (VOhjS 12 §).
Valintojen tulokset julkaistaan ylioppilaskunnan ilmoitustaululla valinnan jälkeen.
Mikäli yliopiston tai ylioppilaskunnan sääntöihin tehdään valintaan vaikuttavia muutoksia,
julkaistaan tätä kuulutusta täydentävät ja korjaavat määräykset ylioppilaskunnan verkkosivuilla
osoitteessa http://www.tamy.fi/opiskelijaedustajat
Haun verkkosivut ja lisätiedot
Tämä hakukuulutus, hakulomakkeet sekä muut tarpeelliset opiskelijaedustajien valintaa koskevat
tiedot ja ohjeet ovat valintojen verkkosivuilla osoitteessa http://www.tamy.fi/avoimet-tehtavat
Lisätietoja hausta antaa järjestö- ja viestintäasiantuntija (050 361 2454, [email protected]).
Yleistä
Hakukuulutus perustuu yliopistolakiin (558/2009), yliopiston johtosääntöön (myöh. JS) ja vaalijohtosääntöön
(myöh. VJS), ylioppilaskunnan pääsääntöön (myöh. PS), ylioppilaskunnan edustajiston hyväksymään
ohjesääntöön yliopistohallinnon opiskelijaedustajien valintatavasta (myöh. VOhjS) sekä ylioppilaskunnan
hallituksen opiskelijaedustajien valintaohjesääntöä täydentävä vuotuispäätös vuodelle 2017 (myöh.
vuotuispäätös).