01/2014 - A

ASUKAS INVÅNAREN
1 2014
A-yhtiöiden tiedotusja sidosryhmälehti
A-bolagens info- och
intressenttidning
A-YHTIÖT
”asumispalveluja
vauvasta vaariin”
- asumisen
vahva osaaja
www.a-yhtiot.fi
Pääkirjoitus l Ledare
YHTIÖT - BOLAGEN
“ASUMISPALVELUJA VAUVASTA VAARIIN”
- ASUMISEN VAHVA OSAAJA
Korjataanko? – Tietenkin!
A
A-yhtiöissä on se onnellinen tilanne, että
yhtiön talot ovat niin
hyvin hoidettuja ja ylläpidettyjä, ettei sitä paljon puhuttua korjausvelkaa ole päässyt
syntymään. Siitä johtuen voi
yhtiö keskittyä aina kunnolla
käynnissä oleviin saneerauksiin ja arvioida myös rauhassa
tulevia saneeraus- ja korjaustarpeita.
Suurin haaste tällä hetkellä on alati koventuvat ja
muuttuvat määräykset siitä,
mitä toimenpiteitä tulee saneerauksissa ja korjauksissa
tehdä, että nykymääräykset
täyttyvät.
Toinen merkittävä määrääjä on lainsäädäntö, ja sen
tiukentuessa joudutaan toimiviakin kohteita muuttamaan ja korjaamaan.
Joukahaisentie 3:n osalta on yhtiö onneksi saanut itse pääsääntöisesti linjata ne toimenpiteet,
joita kohteessa tehdään. Toisaalta päätöksiin ovat
vaikuttaneet valtion myöntämät avustukset joillekin toimenpiteille, joita on esimerkiksi hissien ja
esteettömyyden rakentaminen. Lisäksi julkisivujen
lisälämmöneristämiseen saa avustusta.
Kohteessa siis tullaan
hyödyntämään kaikki saatavat avustukset, jotta
lopulliset
kustannukset
saadaan painettua niin
alas kuin mahdollista. Näin
ollen, monen vaikuttavan
tekijän summana, on yhtiö
päättänyt rakentaa kohteeseen hissit, uusia pihan ja
muun kulkemisen esteettömäksi sekä uusia kaikki
huoneistot uutta vastaaviksi.
Tulevien kustannusten
hallitsemiseksi asennetaan
julkisivuihin lisälämmöneristys ja asennetaan uudet
julkisivulevyt.
Omenamäen palvelukeskuksen ja koko korttelin
osalta tilanne on se, että
muuttunut
pelastuslaki
aiheuttaa sen, että nykytoiminnan jatkumiseksi,
tulee kohteeseen rakentaa automaattinen sammutusjärjestelmä. Se työ onkin sitten heti seuraava,
Joukahaisentien jälkeen.
Teppo Riski
kiinteistöpäällikkö
Skall vi reparera? – Naturligtvis!
A
-bolagen befinner sig i den lyckliga situationen att bolagets hus är så välskötta och
välhållna att någon reparationsskuld, som
det talas så mycket om, inte uppstått. Därför kan
bolaget alltid koncentrera sig fullt på de pågående
saneringarna och i lugn och ro bedöma kommande
sanerings- och reparationsbehov.
Den största utmaningen för närvarande utgörs
av bestämmelserna om saneringar och reparationer. Problemet är att de hela tiden skärps och
ändras, vilket gör det svårt att veta vad man kan
och bör göra för att villkoren i de för ögonblicket
gällande bestämmelserna skall uppfyllas. Lagarna
skärps också de och leder till att även sådant, som
fungerar, måste ändras och repareras.
I fråga om Joukahainenvägen 3 har bolaget
lyckligtvis i huvudsak själv fått bestämma vilka åtgärder, som vidtas. Å andra sidan har de stöd, som
staten beviljat för vissa av åtgärderna, inverkat på
besluten.
Det gäller till exempel hissinstallationerna och
de lösningar, som syftar till att göra boendet i fas-
Hae tietoa kätevästi netistä
2
tigheten fritt från hinder. Också tilläggsisoleringen
av fasaderna hör till de åtgärder, som utlovats stöd.
Alla tillgängliga stödformer utnyttjas med andra ord för att de slutliga kostnaderna skall bli så
låga som möjligt.
Det är således många bidragande faktorer, som
lett till att bolaget beslutat bygga hissar i husen,
förnya gårdsplanen och allt som allt göra det möjligt att röra sig hinderfritt samt att sätta alla lägenheter i nyskick. Fasaderna får tilläggsisolering och
ny fasadbeklädnad för att man skall ha kontroll
över kommande kostnader.
Beträffande Äppelbackens servicecenter - och
hela kvarteret - är situationen den att räddningslagen i sin reformerade form betyder att husen måste
förses med ett automatiskt sprinklersystem för att
den nuvarande verksamheten skall kunna fortsätta.
Det arbetet står genast i tur efter Joukahainenprojektet.
Teppo Riski
fastighetschef
www.a-yhtiot.fi
Toimisto Kontor
ma-pe / må-fre 10.00-16.00
Vuorikatu 3 06100 Porvoo
Berggatan 3 06100 Borgå
Puh./tel (019) 521 3600
Fax
(019) 521 3636
[email protected] • www.a-yhtiot.fi
Asiakaspalvelu Kundbetjäning
Katarina Stenström
asiakaspalvelusihteeri
kundbetjäningssekreterare
Anne Hannus
kiinteistösihteeri fastighetssekreterare
Hallinto Administration
Mika Vuori
toimitusjohtaja VD
Teppo Riski
kiinteistöpäällikkö fastighetschef
Carola Gustafsson
talouspäällikkö ekonomichef
Päivi Nousiainen
kiinteistösihteeri fastighetssekreterare
Rami Niemi
isännöitsijä disponent
Jukka Sulin
isännöitsijä disponent
henkilökohtaiset sähköpostisoitteet
[email protected]
Huolto Service
Arkisin/vardagar 8.00-16.00
(019) 521 3600
Huoltopäivystys Servicedejour i nödfall
040 592 8505
ASUKAS
INVÅNAREN
A-yhtiöiden tiedotus- ja sidosryhmälehti
A-bolagens info- och intressenttidning
Päätoimittaja Mika Vuori
Toimittaja
Kaisa Viitanen
Svensk text
Rolf Gabrielsson
Summary
Jörgen Wollsten
Paino SLY-Lehtipainot/
Kirjapaino Uusimaa
Porvoo 2014
KANNESSA A-asukas Robert Gaggl
istuttamassa kesäkukkia
Jousitie 4:ssä
A-ASUKAS A-INVÅNARE 1/2014
A-yhtiöiden henkilöstö l A-bolagens personal
A-bolagen har i år sammanställt ett litet handledningshäfte åt sina sommararbetstagare.
A-bolagen
sysselsätter
19 unga
A-bolagen ger i sommar jobb
åt 19 unga, vilket är mer än
någonsin tidigare.
A-yhtiöt on tehnyt hienoa työtä toteuttamalla tänä vuonna kesätyöntekijöitään varten aivan oman opaslehtisen.
A-yhtiöt työllistää
19 nuorta kesätöihin
A-yhtiöt palkkaa tänä kesänä
historiansa suurimman määrän
kesätyöntekijöitä. 19 nuorta
työskentelee kesän mittaan
konsernin palveluksessa.
Huoli nuorten surkeista kesätyömahdollisuuksista on ollut koko kevään
ajan vahvasti esillä niin tiedotusvälineissä kuin nuorten ja heidän lähipiirissä keskuudessa.
Nuorten taistelu kesätyöpaikoista
näkyi myös A-yhtiöiden kesätyöntekijähaussa. Konsernin www-sivuilla
julkaistu työpaikkahaku toi valtaisan
määrän hakemuksia. Kyselyjä ja vapaamuotoisia työpaikkahakemuksia
alkoi A-yhtiöihin tippua jo ennen
haun julkistamista. Aikaisimmat olivat liikkeellä jo heti vuodenvaihteen
jälkeen.
A-yhtiöt pystyi vastaamaan erittäin hyvin nuorten työpaikkatarpeeseen. Yhtiö palkkasi 19 nuorta kesätyöntekijää, mikä on pian 50 vuotta
täyttävän konsernin ennätys.
Nuoret sijoittuvat A-yhtiöiden
kiinteistönhoidon palvelukseen lähinnä nurmikonleikkuu- ja kitkemistöihin kahdelle eri huoltoalueelle
yhtiön omien kiinteistönhoitajien
avuksi.
Muutama taitava ja jo kokenut
kesätyöntekijä muodostaa tuttuun
tapaan ”maalaustiimin”, joka kiertää
eri kohteissa kunnostamassa ja maalaamassa mm. ulkokalusteita. .
A-yhtiöiden kiinteistönhoitajat
kesälomailevat tänäkin vuonna vuorotellen, eikä varsinaista ammattiapua tarvita.
Kesätyöntekijöiden suuri määrä
on vahvasti perusteltu. A-yhtiöiden
huollolla on vuosi vuodelta yhä
enemmän kiinteistöjä hoidettavanaan, joten työntekijöiden tarve kasvaa. Lisäksi A-yhtiöissä jatketaan tänä
kesänä isompia pihakorjauksia, joissa
nuorista on iso apu.
Nuoria kesätyöntekijöitä tarvitaan siksikin lukumäärältään paljon,
koska iso osa nuorista voi tai haluaa
olla töissä vain osan kesää. Ensimmäinen joukko nuoria aloittaa työt kesäkuun alussa.
Nuorten kesätyöntekijöiden ohel-
A-ASUKAS A-INVÅNARE 1/2014
la A-yhtiöissä työskentelee tänäkin
vuonna puutarha-alan ammattilainen Hanna Härö-Alanko.
A-yhtiöiden kesätyöntekijät käyttävät yhtiön oman huoltoväen tapaan konsernin omia työvaatteita.
A-yhtiöiden kesätyöntekijät
Fanny Aaltonen
Rasmus Edsvik
Nicholas Hagström
Liinu Holopainen
Joona Häkkinen
Ninni Johansson
Melissa Koskenlaita
Mathias Lindlöf
Joonas Nousiainen
Taru Pietikäinen
Toni Päkki
Elli Rahkonen
Hilla-Maria Saarenpää
Daniel Silander
Jori Soutukorva
Luyang Syvänen
Mikko Toivanen
Veera Uusimäki
Maria Valkonen
Ungdomarnas skrala sommaranställningsmöjligheter har hela våren varit föremål för oro såväl i massmedia
som bland ungdomarna själva och i
deras närståendes krets.
Kampen om sommarjobb syntes
också i A-bolagen. Platsannonsen,
som publicerades på koncernens
webb-sidor, resulterade i ett mycket
stort antal ansökningar. Förfrågningar och fritt formulerade ansökningar
hade redan tidigare droppat in. De
första var ute i mycket god tid redan
genast efter årsskiftet.
A-bolagen hade möjlighet att
svara på de ungas stora arbetsplatsbehov. Totalt 19 anställdes, ett rekord
i den snart 50-åriga koncernens historia.
De unga kommer att hjälpa Abolagens fastighetsskötare med fastighetsskötsel av olika slag såsom
gräsklippning och ogräsbekämpning. Några skickliga och redan erfarna sommaranställda bildar som vanligt tillsammans ett målarteam, som
skall reparera och måla bland annat
utomhusmöbler.
A-bolagens fastighetsskötare semestrar också i sommar i tur och ordning och därför behövs ingen egentlig professionell säsonghjälp.
Det stora antalet sommaranställda är väl motiverat. A-bolagen har
år för år allt flera fastigheter att sköta, varför det behövs mera arbetstagare. Dessutom fortsätter de större
gårdsreparationerna också i sommar
och där har man stor hjälp av ungdomarna.
De sommaranställdas stora antal
har också sin förklaring i det faktum
att många av dem bara vill eller kan
jobba en del av sommaren. Den första kontingenten unga träder i tjänst i
början på juni.
Trädgårdsbranschproffset Hanna
Härö-Alanko återfinns också hon i år
bland de säsonganställda, som alla i
likhet med A-bolagens egen underhållspersonal använder koncernens
egna arbetskläder.
3
Rakentaminen ja peruskorjaus l Byggande och grundsanering
A-passiivitalot
valmistumassa
Asukkaaksi haku loppukesästä
A-yhtiöiden tämänhetkinen
uudisrakennushanke, A-passiivitalojen rakentaminen Peippolaan, on jo edennyt siihen
hienoon vaiheeseen, jossa työt
keskittyvät huoneistoihin ja
toisaalta julkisivujen viimeistelyyn. Talot valmistuvat ensi
syksynä.
A-yhtiöiden tulevat passiivitalot
sijaitsevat Tolkkistentien varressa
osoitteessa Peippolankaari 2-4.
A-yhtiöt rakennuttaa tontille viisi
rivitalomaista luhtitaloa, joissa on yhteensä 40 asuntoa.
Rakennusmenetelmä on A-yhtiöille aivan uusi – ja koko Suomessakin vielä vähemmän tunnettu.
A-yhtiöiden tulevat talot ovat passiivikivitaloja, jotka siis alun alkaenkin
rakennetaan mahdollisimman vähän
lämmitysenergiaa vaativiksi.
A-yhtiöiden kannalta kohde on
poikkeava muutenkin kuin rakennustekniikaltaan. A-passiivitaloista rakentuvat yhtiön ensimmäiset aktiivisen asukkaan kodit. Vuokralaiset pää-
sevät itse päättämään omista lämmitys- ja muista asumiskuluistaan.
Kohteessa on myös panostettu
ekologisuuteen ja uusiutuviin luonnonvaroihin perustuviin menetelmiin.
A-passiivitalot ovat koko rakentamisen ajan herättäneet kiinnostusta niin asunnonhakijoissa kuin ihan
myös päiväkävelijöissä.
Nyt rakennustyömaalla näyttää jo
hyvältä.
– Ulkorappaustyöt pääsivät käynnistymään heti yöpakkasten mentyä.
Työt huoneistoissa edistyvät erinomaisesti. Myös pihojen viimeistelyt
ovat käynnissä, kertoo A-yhtiöiden
kiinteistöpäällikkö Teppo Riski.
Urakkasopimusten mukaan talot
valmistuvat lokakuussa. Töissä ollaan
kuitenkin tällä hetkellä hieman edellä
aikataulusta.
– A-passiivitaloihin tulee erillinen
asukashaku, josta ilmoitetaan lehtiilmoituksin. Haku alkaa loppukesällä,
sitä ennen ei asuntohakemuksia voi
tehdä, Teppo Riski sanoo.
A-passiivitaloihin tulee 10 neljän
huoneen ja keittiön asuntoa ja 30
kaksiota. Kaikissa asunnoissa on oma
sauna. Isoissa asunnoissa on lisäksi
takka.
A-passiivitalojen julkisivuja rapataan parasta aikaa. Sitä mukaa, kun piha-alueideden rakennustyömaa pienenee, tehdään myös pihojen kunnostuksia.
Joukahaisentie 3:n saneeraus alkaa syyskuussa
Peruskorjauspuolella
A-yhtiöiden
seuraava suurhanke on Kevätkumpu
kakkosessa sijaitsevien Joukahaisentie 3:n talojen saneeraus. Työt ensimmäiseksi korjattavassa talossa alkavat
syyskuussa.
A-yhtiöt on koko ajan peruskorjannut talojaan niiden ikäjärjestyksessä. Tänä vuonna kattavaan peruskorjaukseen lähtee Joukahaisentie
3:n kaksi taloa, jotka ovat valmistuneet vuonna 1977. Taloja on korjattu
jo kerran aiemminkin, vuonna 1997.
– Meillä A-yhtiöissä tilanne korjaustarpeiden osalta on suorastaan
ihanteellinen. Meillä on pidetty kiinteistöistä huolta ja niitä korjattu koko
ajan, joten mitään paniikkia ei ole.
Menemme kohde kerrallaan ikäjär-
4
jestyksessä ja voimme kussakin kohteessa miettiä korjaustarpeet laajasti,
A-yhtiöiden kiinteistöpäällikkö Teppo Riski toteaa.
Joukahaisentie 3:n taloja odottaa
täydellinen muutos.
Erittäin merkittävä muutos on
se, että kolmekerroksisiin taloihin
rakennetaan hissit ja samalla talot
muutetaan pihoja myöten niin esteettömiksi kuin vain mahdollista.
Toinen ydinkohta peruskorjauksessa
on kaikkien huoneistojen saneeraus
uutta vastaaviksi.
Peruskorjaus on niin mittava, että talot joudutaan tyhjentämään sen
ajaksi asukkaista. Työt alkavat syyskuun alussa talosta DEF. Sen asukkaat on irtisanottu nykyisistä asun-
noistaan, ja A-yhtiöt järjestelee heille
täyttä vauhtia uusia asuntoja. Asukkaat valitsevat joko uuden vakituisen
asunnon tai nk. väistöasunnon, josta
he palaavat remontin jälkeen vanhaan kotitaloonsa.
Joukahaisentie 3:n tontti on iso, ja
sen vuoksi työmaa voidaan turvallisesti rakentaa niin, että toisessa talossa asutaan koko ajan.
– Pientä haittaa, kuten sähkön tai
veden lyhytaikaisia katkoja, voi tottakai työmaa-aikana tulla, mutta niistä
infotaan eikä mitään merkittävää asumishaittaa pääse syntymään, Teppo
Riski kertoo.
Koko peruskorjauksen on määrä
valmistua vuoden 2015 kuluessa.
Peruskorjauksen budjetti on kaik-
kiaan useampi miljoona euroa. Ayhtiöt on saanut hankkeelle merkittävästi valtion tukia. Hanke rahoitetaan
korkotukilainalla.
– Tulevaa vuokratasoa emme tietystikään voi vielä määrittää, mutta
kaikille lienee selvää, että se tulee
nousemaan nykyisestä. Mutta vuokralla saa sitten asua esteettömässä
talossa, uudenveroisessa asunnossa
ja aivan lähellä Kevätkummun ostoskeskusta, Riski sanoo.
Kun peruskorjausaika lähestyy,
A-yhtiöt ryhtyy jakamaan tarkempaa
tietoa Joukahaisentie 3:n asukkaille.
Rakennusaikana tiedotusvastuu on
urakoitsijoilla.
A-ASUKAS A-INVÅNARE 1/2014
A-passivhusen nästan färdiga
Ansökan om lägenhet kan börja göras på sensommaren
A-bolagens pågående nybyggnadsprojekt, uppförandet av
A-passivhusen i Pepot, har
redan avancerat så långt att
tyngdpunkten flyttats över på
lägenheterna och å andra sidan finslipningen av fasaderna.
Husen blir färdiga i höst.
A-passivhusen finns vid Tolkisvägen
på adressen Pepotbågen 2-4.
På tomten uppförs fem lofthus i
radhusform med sammanlagt 40 bostäder.
Byggnadsmetoden är helt ny för
A-bolagen – och också i hela Finland
är den än så länge mindre känd. Husen är passivstenhus, som från första
början byggs så att de kräver så lite
uppvärmningsenergi som möjligt.
Ur A-bolagens synvinkel sett är
det inte bara byggnadstekniken, som
gör att det här byggnadsprojektet
skiljer sig från tidigare projekt.
Hyresgästerna kan själva bestämma storleken på sina uppvärmningsoch andra boendekostnader. Man har
också satsat på teknologi och meto-
der, som baserar sig på förnybara naturtillgångar.
A-passivhusen har hela tiden
väckt intresse både bland bostadssökande och också helt vanliga flanörer.
Nu ser det redan helt bra ut på byggplatsen.
– Fasadputsarbetena inleddes genast när frostnätterna var förbi. Arbetena inne i lägenheterna framskrider
helt planenligt. Också arbetena på
gårdsplanerna är i full gång, berättar A-bolagens fastighetschef Teppo
Riski.
Enligt entreprenadavtalen skall
husen stå färdiga i oktober. Man lig-
ger emellertid för närvarande något
före tidtabellen.
– Lägenhet i A-passivhusen kommer att kunna sökas via ett förfarande, som vi senare annonserar om i
tidningarna. Ansökningsprocessen
startar på sensommaren, före det kan
ansökningar inte göras, upplyser Teppo Riski.
A-passivhusen inrymmer 10 bostäder med fyra rum och kök och
30 bostäder med två rum och kök.
Samtliga bostäder har egen bastu. I
de stora bostäderna finns dessutom
en eldstad
Saneringen av Joukahainenvägen 3
börjar i september
A-bolagens följande stora grundreparationsprojekt finns i Vårberga, där
husen vid Joukahainenvägen 3 skall
saneras. Arbetena på det första huset
inleds i september.
A-bolagen
har
fortlöpande
grundreparerat sina hus i åldersordning. De två husen vid Joukahainenvägen 3, som nu står i tur, byggdes år
1977. De har reparerats en gång tidigare, år 1997.
– A-bolagens situation i fråga om
reparationsbehoven är rent av idealisk. Vi har skött om våra fastigheter
och kontinuerligt reparerat dem, ett
objekt i taget i åldersordning och kan
på det sättet ta hänsyn till reparationsbehoven i deras fulla omfattning i
respektive objekt, konstaterar A-bolagens fastighetschef Teppo Riski.
Husen vid Joukahainenvägen 3
står inför en fullständig förändring,
som framförallt innebär att trevåningshusen får hissar. Gårdsplanerna
görs så fria från hinder som möjligt.
Saneringen av samtliga lägenheter
till nyskick är en annan av kärnpunkterna i grundreparationsprojektet.
Projektet är så omfattande att
husen måste utrymmas för den tid
grundreparationerna pågår. Arbetena inleds i början på september
i DEF-huset. Invånarna i huset har
sagts upp från sina lägenheter och
A-bolagen är i full färd med att ordna
nya bostäder åt dem. Invånarna kan
välja mellan en annan stadigvarande
När grundreparationen närmar sig börjar A-bolagen distribuera närmare information åt invånarna.
Under själva reparationsskedet ligger informationsansvaret på entreprenörerna.
bostad eller en tillfällig bostad, därifrån de sedan återvänder till hemhuset, när det väl är reparerat.
Joukahainenvägen 3 har en stor
tomt och därför kan reparationsarbetsplatsen anläggas så att invånarna
tryggt kan bo kvar i det andra huset
medan reparationerna i grannhuset
pågår.
– Små olägenheter så som kort-
A-ASUKAS A-INVÅNARE 1/2014
variga ström- eller vattenavbrott kan
förstås förekomma, men därom ges
information och några betydande
boendeolägenheter skall inte uppstå,
försäkrar Teppo Riski.
Meningen är att hela grundreparationsprojektet skall vara genomfört
under år 2015.
Budgeten går på flera miljoner
euro. A-bolagen har fått ett betydan-
de statsstöd för projektet. Det finansieras med räntestödslån.
– Den kommande hyresnivån
kan vi naturligtvis inte ännu säga så
mycket om, men det torde stå klart
för alla att den kommer att stiga. Men
som valuta för den högre hyran får
man sedan bo i ett hus utan hinder, i
lägenheter i nyskick och alldeles nära
Vårberga köpcentrum, säger Riski.
5
Rakentaminen ja peruskorjaus l Byggande och grundsanering
Opiskelijatalon rakentaminen
lähdössä käyntiin syksyllä
A-yhtiöissä availlaan parasta
aikaa opiskelijatalosta jätettyjä
urakkatarjouksia. Porvoonjoen
länsirannalle, Aleksanterinkaarelle suunnitellun talon rakennustyöt on määrä käynnistää
tänä syksynä.
– Mikäli urakkatarjoukset tuovat
meitä tyydyttävän tuloksen ja hanke
voidaan niiden pohjalta käynnistää,
töihin ryhdytään niin pian kuin vain
mahdollista. Hanke käsitellään tietys-
6
ti sitä ennen A-yhtiöiden hallituksessa ja rahoitusasiat kaupunginvaltuustossa, kiinteistöpäällikkö Teppo Riski
kertoo.
Opiskelijatalo on koko Porvoon
yhteinen hanke. Niin Porvoon kaupunki kuin porvoolaiset oppilaitokset
havahtuivat muutama vuosi sitten
toden teolla siihen faktaan, että Porvoossa on opiskelijapaikkoihin nähden aivan liian vähän opiskelija-asuntoja. Porvoo ei opiskelukaupunkina
houkuta, jos kohtuuhintaisia asuntoja ei ole tarjolla.
Porvoon kaupunki antoi opiskelijatalon rakennuttamisen kokonaan
omistamalleen A-konsernille.
Paikaksi löydettiin Tolkkistentien
ja Aleksanterinkaaren kulmaus Porvoonjoen länsirannalla. Tontti on aivan Porvoon Campuksen vieressä, ja
lähellä on palveluita.
Kaari Arkkitehtien suunnittelemaan taloon tulee yhteensä 119
asuntoa. Valtaosa niistä on opiskelijoiden toivomasti pieniä yksiöitä.
Taloon rakennetaan myös muutama
isompia huoneistoja, jotka voivat
toimia yhtä lailla opettajien kuin useampilapsisten opiskelijaperheiden
asuntoina.
Opiskelijatalon maantasakerrokseen tulee viisi liikehuoneistoa. Niistä kaksi on alusta pitäen suunniteltu
täyttämään elintarviketilan vaatimukset täyttäviksi.
– Se on äärimmäisen järkevää ja
kustannuksia säästävää. Jos liiketilaa
ryhdytään myöhemmin muuttamaan
ravintolatoiminalle, työ on todella
kallista, Teppo Riski sanoo.
Aivan samalla lailla järkevää on se,
että vaikka tuleva uudisrakennus tehdään nyt opiskelijoille, sen suunnittelussa on alusta pitäen otettu huomioon monikäyttöisyys.
Talo voidaan tulevaisuudessa, jos
sellainen tarve on, muuttaa tavalliseksi asuintaloksi tai vaikkapa senioritaloksi.
A-ASUKAS A-INVÅNARE 1/2014
”Haastava hanke”
Opiskelijatalonarkkitehtisuunnittelusta on vastannut Tytti Tolvanen
Kaari Arkkitehdeistä. Hän on aiemminkin työskennellyt A-yhtiöiden
hankkeiden parissa, viimeksi Aleksanterinkaarelle valmistuneessa senioritalossa.
Opiskelijatalo oli Tytti Tolvaselle
projekti, jota hän kuvaa hymyillen
”kohtuullisen
mielenkiintoiseksi
hankkeeksi”.
– Ehkä kaikkein vaikeinta oli
kehittää perussolusta, pienestä opiskelija-asunnosta, toimiva kokonaisuus, jossa vielä on otettu huomioon
mm. kylpyhuoneiden esteettömyys
sitä mahdollisuutta varten, että
asunnot joskus muuttuisivat senio-
riasunnoiksi. Aikamoista mitoituspalapeliä, arkkitehti kuvaa.
– Asiaa ei tehnyt yhtään helpommaksi se, että talossa on paljon erilaisia tiloja, esimerkiksi lähes koko
ensimmäinen kerros on liiketiloja.
Myös kaupunkikuvalliset vaatimukset asettivat haasteita.
– Tavoitteena oli näyttävä rakennus, ei kuitenkaan liian erikoinen, ja
toisaalta rakennus, joka ei tule liian
kalliiksi.
Suunnittelussaan Tytti Tolvanen
pyrki myös miettimään sekä talon
rakennusvaihetta että tulevaa pihaelämää niin, että siitä on mahdollisimman vähän häiriötä naapureille.
Stadsbildsmässigt blir det kommande studiebostadshuset en stilig byggnad. Vidstående illustration visar en liten etta.
Byggstart på A-bolagens
studiebostadshus i höst
A-bolagen har fått in offerter
på studiebostadshusbygget,
som enligt planerna i höst skall
starta på västra åstranden vid
Alexandersbågen.
-Om offerterna tillfredsställer oss och
projektet på basen av dem kan sparkas i gång skrider vi till verket så fort
som möjligt. Projektet behandlas naturligtvis före det i A-bolagens styrelse och finansieringsfrågorna i stads-
fullmäktige, berättar fastighetschef
Teppo Riski.
Studiebostadshuset är ett gemensamt projekt för hela Borgå. Både Borgå stad och läroanstalterna i
staden vaknade för några år sedan
på allvar upp till det faktum att det i
Borgå finns alltför få studiebostäder i
förhållande till antalet studieplatser.
Borgå är ingen lockande studieort
om här inte finns bostäder till ett rimligt pris.
A-koncernen fick av sin ägare,
Borgå stad, i uppdrag att bygga ett
studiebostadshus.
A-ASUKAS A-INVÅNARE 1/2014
Det bestämdes att det skulle placeras på västra åstranden i hörnet av
Tolkisvägen och Alexandersbågen.
Tomten ligger precis bredvid Borgå
Campus och i närheten av ett mångsidigt tjänsteutbud.
Huset, som planerats av Kaari
Arkkitehdit, kommer att inrymma
119 bostäder. Största delen är små
ettor, vilket varit ett önskemål från de
studerandes sida. Också några större
bostäder byggs med tanke på såväl
lärare som studentfamiljer med flera
barn.
Gatuplanet får fem affärslokaler.
Två av dem har från första början planerats så att de fyller kraven på livsmedelsutrymmen.
-Det är mycket förnuftigt och kostnadseffektivt. Det blir verkligt dyrt
att senare ändra ett affärsutrymme så
att det lämpar sig för restaurangverksamhet, förklarar Teppo Riski.
Förnuftigt är det också att man i
planeringen beaktat mångsidigheten
även om huset nu byggs åt studerande.
Huset kan i framtiden vid behov
ändras till ett vanligt bostadshus eller
till exempel ett seniorhus.
7
Talous ja vuokrat l Ekonomi och hyror
A-yhtiöiden tunnusluvut
Näin luet taulukkoa oikein
A-yhtiöt julkaisee jokaisessa
asukaslehdessään emoyhtiön
tunnusluvut. Vuosikatsauksessa, joka on juuri ilmestynyt,
esitetään sekä koko konsernin
että emoyhtiön tunnusluvut.
A-yhtiöt julkaisee omat tunnuslukunsa samalla tavalla kuin ne kiinteistöalalla yleisesti kerrotaan. Tunnusluvuissa on kohtia, jotka saattavat jäädä
asukkaille epäselviksi. Sen vuoksi tässä A-asukkaassa esitellään tunnuslukutaulukon taulukon ohella tarkemmat sanalliset selvitykset.
Käyttöaste
”Laskennalliset vuokratuotot”-kohta
näyttää sen, paljonko A-yhtiöt on
budjetissaan laskenut saavansa vuokrista rahaa, jos kaikki asunnot ovat
koko ajan vuokrattuina. ”Toteutuneet
vuokratuotot” kertovat puolestaan
sen, kuin paljon vuokrarahoja on todellisuudessa A-yhtiöiden tileille tullut.
Prosentteina A-yhtiöiden käyttöaste on lähes sata. Noin puolen
prosentin heitto odotetussa ja toteutuneessa käyttöasteessa johtuu yksinkertaisesti siitä, että kun asukkaat
vaihtuvat, asunnoissa tehdään muuton yhteyksissä tarpeen mukaan kor-
jauksia, jolloin huoneisto saattaa olla
lyhyen aikaa tyhjänä.
A-yhtiöiden käyttöaste on todella
erinomainen. Se vaikuttaa suoraan
A-yhtiöiden taloudenpitoon suunnitellusti. Lähes sadan prosentin käyttöaste on tietysti omalta osaltaan vaikuttamassa myös siihen, ettei vuokria
ole tämän vuoksi tarpeen vuoksi korottaa.
Vaihtuvuus
Kohta ”vaihtuvuus” kertoo yksinkertaisesti ja yleensä asukkaiden hyvin
ymmärrättävissä olevana sen, kuinka
paljon A-yhtiöissä tapahtuu muuttoja
– joko sisään/ pois tai yhtiöiden sisällä
asunnosta toiseen.
A-yhtiöissä vaihtuvuus on vain
hieman reilut kymmenen prosenttia,
eli A-yhtiöiden vuokralaisena asutaan
pitkään ja mielellään vielä samassa
asunnossa, johon on alun perin muutettu.
Vuokrasuhteen päättyminen häätöön on A-yhtiöissä todella harvinainen tapaus. Viime vuonna koko konsernissa tehtiin vain yksi häätö.
Saamiset kiinteistön
tuotoista
”Saamiset kiinteistön tuotoista” ovat
yhtä kuin tieto siitä, kuinka säntillisesti vuokralaiset huolehtivat vuokranmaksustaan. A-yhtiöissä vuokrarästi
Hakijamäärät A-asuntoihin
taas kasvussa
Viime vuonna asukkaiden vaihtuvuus oli A-yhtiöissä tavanomaistakin pienempää.
Selitys löytyy ennen muuta epävarmasta taloudellisesta tilanteesta,
joka saa ihmiset empimään asuntolainan ottoa – tai pankit empimään
asuntolainoja antoa.
Taloustilanne näkyy myös Ayhtiöiden asuntoihin hakevien määrissä.
Vuonna 2013 A-yhtiöiden asuntoihin oli keskimäärin 260 ruokakunnan jono.
8
Tänä keväänä jonot ovat olleet kasvamassa.
Toukokuun puolivälissä tehdyssä
hakijoiden päivityksessä jonossa oli
316 taloutta. Yli 300 hakijan kirjauksia
on A-yhtiöissä viimeksi tehty vuoden
2010 jälkipuoliskolla.
Asuntoa jonottavia on entiseen
tapaan eniten kaksioihin (137) ja yksiöihin (111). Kolmen huoneen keittiön
perhehuoneistoa hakevien määrä (51)
on normaalia korkeampi.
A-yhtiöille valmistuu syksyllä 40
asunnon uudiskohde, A-passiivitalot.
ovat todella pieni murhe, kuten myös
oheinen tunnuslukutaulukko näyttää.
Keskineliövuokra
A-yhtiöiden
aravavuokrakannassa
neliövuokrat määritellään joka syksy
budjetoinnin yhteydessä ja uudet neliövuokrat otetaan käyttöön vuoden
alussa.
Vuokranmääritys tehdään tasausryhmien avulla. Aravakohteet on
jaettu seitsemään eri tasausryhmään.
Kussakin tasausryhmässä olevissa taloissa vuokralaiset maksavat samaa
neliövuokraa, vuokria ei siis määritellä talo kerrallaan. Isot vuokranantajat käyttävät järjestelmää yleisesti.
A-yhtiöiden vuokralaiset ovat olleet
tyytyväisiä järjestelmään.
A-yhtiöiden aravavuokrataso kerrotaan aina julkisesti.
Vapaarahoitteissa kohteissa vuokra määritellään aina vuokranantajan
ja vuokralaisen keskinäisellä sopimuksella. Kahdenvälisiin sopimuksiin
perustuvia tietoja ei luonnollisesti
julkisteta.
Vapaarahoitteissa kohteissa eri
huoneistoissa voi olla käytössä eri
neliövuokrat vaikkapa asunnon kunnon tai muita asuntoja huonomman
sijainnin vuoksi.
A-yhtiöissä aravatalojen ja vapaarahoitteisten kohteiden keskivuokrataso on hyvin samansuuruinen.
Se johtuu siitä, että A-asunnoilla on
runsaasti uudehkoja aravakohteita,
joissa vuokran on oltava riittävä kattamaan rakennuslainojen lyhennyksiä. Vapaarahoitteiset talot ovat taas
enimmäkseen vanhoja.
Keskimääräiset
hoitokulut
Tämä kohta herättää A-yhtiöiden
vuokralaisissa joskus hämmennystä:
”Noinko paljon me maksamme kiinteistönhoidosta ja rappusiivouksista?”.
Tunnuslukujen ”Hoitokulut” -kohta sisältää kuitenkin kiinteistön lämmityksen, veden ja jäteveden, sähkön, kiinteistöveron ja useita muita
menoeriä. Kiinteistönhoito ja siivous
ovat vain pieni osa kokonaisuutta.
Hoitokulut ovat A-yhtiöissä erittäin maltilliset.
Korjauskustannukset
Tämä kohta tunnusluvuissa on yleensä hyvin ymmärretty. Kyse on siis siitä
summasta, jolla A-yhtiöt korjaa talojaan ja niiden huoneistoja ja pihoja.
Korjauksia tehdään A-yhtiöissä
koko ajan sekä ennakkosuunnitelmien mukaan että myös nopeasti
tarpeen mukaan. Tyyppiesimerkki pikaista korjausta vaativista töistä ovat
vesivahingot.
Antalet bostadsansökningar
ökar igen
Invånaromsättningen i A-bolagens
bostäder var i fjol ännu mindre än
normalt.
Det berodde framförallt på den
osäkra ekonomiska situationen. Folk
funderar två gånger innan de tar ett
bostadslån och bankerna är för sin del
återhållsamma i sin utlåning.
Den ekonomiska situationen avspeglar sig också i antalet bostadssökande. I medeltal 260 hushåll köade
i fjol för en hyresbostad i A-bolagens
hus.
Kön har i vår börjat växa.
En uppdatering i mitten på maj
visade att 316 hushåll stod i kö för en
bostad. Kön har senast varit över 300
hushåll lång i slutet på år 2010.
Liksom tidigare är tvåor (137)
och ettor (111) de mest efterfrågade
bostadstyperna. Familjelägenheter
på tre rum och kök söks nu av fler än
vanligt (51).
A-bolagen får i höst 40 nya hyreslägenheter, då A-passivhusen blir
färdiga.
A-ASUKAS A-INVÅNARE 1/2014
LYHYESTI
I KORTHET
A-yhtiöiden
hallitus jatkaa
TUNNUSLUVUT NORMVÄRDEN 31.12.2013
KONSERNI/ KONCERNEMOYHTIÖ / MODERBOLAG
Käyttöaste / Användningsgrad
Keskimääräinen käyttöaste (asunnot) / Genomsnittlig användningsgrad (bostäder)
Tuloutetut vuokratuotot 1-12/201310 965 611,699 027 377,74
Redovisade hyresintäkter 1-12/2013
Laskennalliset vuokratuotot 1-12/2013 Kalkylerade hyresintäkter 1-12/2013
11 024 051,77 99,47 %
9 075 063,02 99,47 %
Vaihtuvuus % / Omsättning %
Vaihtuvuus ajalla 1.1.-31.12.2013 / Omsättning 1.1.-31.12.2013
Irtisanomisten määrä (myös as.vaihdot) Antal uppsägningar (också bostadsbyten)
183
12,09 %
155
12,53 %
Asuntojen lukumäärä yhteensä 1 5141 237
Totalantal bostäder
Saamiset kiinteistön tuotoista / Hyresfordringar
(myös liikehuoneistot / inkl. affärsutrymmen)
Vuokra- ja jälkiper. siirretyt saamiset 69 200,6357 949,40
Hyresfordringar 31.12.2013
Vuokralla olevat huoneistoneliöt 31.12.2013 Uthyrda lokal-kvm 31.12.2013
93 564,50
0,74 €/m²
74 738,00 0,78 €/m²
Keskineliövuokra / Medelkvadratmeterhyra
A-yhtiöiden hallituskokoonpanot pysyvät samoina kuin viime toimintakaudellakin.
21. toukokuuta koolla ollut yhtiökokous nimesi Porvoon A-asunnot
Oy:n hallitukseen puheenjohtajaksi
Torolf Bergströmin, varapuheenjohtajaksi Anders Rosengrenin ja hallituksen jäseneksi Jarmo Grönmanin. He
kolme edustavat A-yhtiöiden omistajaa Porvoon kaupunkia.
A-yhtiöiden
arava-asukkaiden
edustajana hallituksessa työskentelee
Harri Rainio.
Tytäryhtiö A-Lukaalin hallituksen
muodostavat Torolf Bergström, Anders Rosengren ja Jarmo Grönman.
A-bolagens
styrelser fortsätter
A-bolagens styrelser fortsätter i oförändrad form.
Styrelsen för Borgå A-bostäder Ab
återvaldes på bolagsstämman den 21
maj. Det betyder att Torolf Bergström
fortsätter som ordförande, Anders
Rosengren som viceordförande och
Jarmo Grönman som styrelseledamot.
Alla tre representerar A-bolagens ägare, Borgå stad.
Harri Rainio fortsätter som representant för A-bolagens aravainvånare.
Styrelsen för dotterbolaget A-Lukaali fick följande, oförändrade sammansättning: Torolf Bergström, Anders Rosengren och Jarmo Grönman.
asunnot (lasketaan huhtikuun mukaan) / bostäder (räknas per april)
Huhtikuun 2013 laskennalliset vuokratuotot Kalkylerade hyresintäkter, april 2013
919 005,77
10,47 €/m²/kk 756 238,87 10,45 €/m²/kk
Huoneistoneliöt 30.4.2013 87 760,50 77 400,50
Lägenhetsyta 30.4.2013
Keskimääräiset hoitokulut / Genomsnittliga skötselkostnader
(myös liikehuoneistot, mukaan ei lasketa pääoma-, korjaus- ja tontinvuokrakuluja)
(inkl. affärsutrymmen, icke inkl. kostnader för kapital, reparationer)
Hoitokulut 1.1.-31.12.2013 Skötselkostnader 1.1.-31.12.2013
3 462 029,45 3,08 €/m²/kk
3 674 117,86 4,10 €/m²/kk
Huoneistoala 31.12.2013 93 564,5074 738,00
Lägenhetsyta 31.12.2013
Korjauskustannukset Raparationskostnader
(myös liikehuoneistot / inkl. affärsutrymmen)
1 489 120,02 1,33 €/m²/kk763 127,87 0,85 €/m²/kk
Huoneistoala 31.12.2013 93 564,5074 738,00
Lägenhetsyta 31.12.2013
A-ASUKAS A-INVÅNARE 1/2014
Kiinteistöyhdistys
valitsi johtonsa
Porvoon Kiinteistöyhdistys on valinnut A-yhtiöiden toimitusjohtajan Mika Vuoren uudeksi kaudeksi yhdistyksensä hallitukseen ja sen varapuheenjohtajaksi.
Kiinteistöyhdistystä johtaa asianajaja Olavi Kailari. Hänen ja Mika
Vuoren lisäksi hallitukseen kuuluvat
Pär Björnström, Milla Elomaa, Jan
Klemets, Kai Nilsson, Teppo Riski,
Ari-Pekka Eerola, Dan Tallberg ja
Frank Wendelin.
Kiinteistöyhdistyksen vuosikokous pidettiin 21. toukokuuta.
Porvoon
Kiinteistöyhdistyksen
jäseninä ovat Porvoon ja Loviisan taloyhtiöt. Yhdistys tarjoaa jäsenilleen
mm. maksuttomia koulutusiltoja ja
paikallista jäsenneuvontaa.
9
Henkilöstö-,
Talous ja vuokrat l Ekonomi
och hyror
Porvoon Asunnot Oy:n
henkilöstö-, hoitoja rahoituskulut 2013
hoito- ja rahoituskulut 1.1.-31.12.2013
yhteensä 6 566 204,44
Henkilöstö
6%
Korko- ja muut
rahoituskulut
26 %
Hallint
2%
Muut hoitok+alv
1%
Korjaukset
12 %
Kiinteistövero
4%
Vuokrat
1%
Vahinkovak.
1%
Jätehuolto
3%
Sähkö
4%
A-bolagens nyckeltal
Detta är vad de betyder
Nyckeltalen för A-bolagens
moderbolag finns i varje nummer av kundtidningen. Årsberättelsen, som precis getts ut,
innehåller däremot nyckeltalen
för både moderbolaget och för
hela koncernen.
A-bolagen publicerar sina egna
nyckeltal på det sätt, som är brukligt i
fastighetsbranschen. Talen kan kanske ändå delvis vara svåra att förstå
10
och därför förklarar vi dem närmare
i det här numret av tidningen i anslutning till den traditionella nyckeltalstabellen.
Användningsgrad
”Kalkylerade hyresintäkter” -punkten
visar hur mycket pengar A-bolagen i
sin budget beräknat att hyrorna skulle inbringa i fall alla bostäder vore
uthyrda hela tiden. ”Redovisade hyresintäkter” åter anger hur mycket hyrorna de facto inbringat, och användningsgraden hur många procent de
utgör av de kalkylerade intäkterna.
A-bolagens användningsgrad är
nästan etthundra procent.
Kastet på ungefär en halv procent
mellan förväntad och förverkligad
användningsgrad beror helt enkelt
på att någon lägenhet kan stå tom en
kortare tid i samband med att en hyresgäst flyttar ut, varvid lägenheten
vid behov repareras.
A-bolagens användningsgrad är
verkligen utmärkt.
Den inverkar direkt på A-bolagens ekonomi som planerat och betyder också att hyrorna åtminstone
inte behöver höjas för den skull att
användningsgraden skulle vara dålig.
Omsättning
Punkten ”omsättning” visar helt enkelt vad också invånarna i regel väl
förstår, nämligen i vilken omfattning
hyresgäster flyttar in eller ut i A-bolagens bostäder eller från en bostad till
en annan.
Omsättningen är bara drygt tio
procent. A-bolagens hyresgäster är
med andra ord långvariga och ofta
också trogna den bostad, till vilken
A-ASUKAS A-INVÅNARE 1/2014
V
LYHYESTI I KORTHET
Medelkvadratmeterhyra
to
%
Käyttö ja huolto
17 %
Siivous
3%
Lämmitys
14 %
Vesi- ja jätevesi
6%
A-bolagens nyckeltal presenteras på
föregående uppslag. Diagrammet visar
åskådligt hur mycket av den hyra
invånarna betalar går till bestridande
av Borgå A-bostäder Ab:s personal-,
skötsel- respektive finansieringskostnader.
de ursprungligen flyttat.
Vräkningsbeslut är ytterst sällsynta i A-bolagen. I fjol verkställdes endast en vräkning.
Hyresfordringar
”Hyresfordringar” visar hur plikttroget hyresgästerna betalar sina hyror.
Hyresskulder är ett verkligt litet problem i A-bolagen, vilket också framgår
av vidstående nyckeltalstabell.
A-bolagens aravahyror fastställs varje
höst i samband med budgeteringen
av följande års verksamhet. De nya
hyrorna per kvadratmeter tas sedan i
bruk vid årsskiftet.
Hyrornas storlek bestäms med
hjälp av utjämningsgrupper. Aravahusen är indelade i sju utjämningsgrupper.
Hyresgästerna i hus, som hör till
samma utjämningsgrupp, betalar alla samma kvadratmeterhyra. Hyrorna
fastställs alltså inte hus för hus. Det
här är ett system, som större hyresvärdar vanligen alla tillämpar. A-bolagens hyresgäster har varit nöjda med
arrangemanget.
A-bolagen berättar helt öppet vilken aravahyresnivån är.
I de fritt finansierade bostäderna
baserar sig hyrorna på avtal mellan
hyresvärd och hyresgäst och är sålunda inte offentliga.
I de fritt finansierade husen kan
hyrorna mellan olika lägenheter i
samma hus variera beroende på till
exempel lägenhetens skick eller sämre läge i förhållande till andra bostäder.
Medelhyran i A-bolagens aravahus respektive fritt finansierade
fastigheter ligger på nästan samma
nivå. Det beror på att A-bolagen har
rikligt med rätt nya aravahus, där hyran måste vara tillräckligt hög för att
täcka bygglånens amorteringskostnader medan åter de fritt finansierade husen för det mesta är äldre.
Genomsnittliga
skötselkostnader
Den här punkten förbryllar ibland Abolagens hyresgäster: ”Betalar vi så
där mycket för fastighetsskötsel och
trappstädning!”
Nyckeltalet ”skötselkostnader” innehåller emellertid värme, vatten och
avloppsvatten, el, fastighetsskatt och
flera andra utgiftsposter. Fastighetsskötsel och städning är bara en liten
del av det hela.
Skötselkostnaderna är ytterst
måttliga i A-bolagen.
Reparationskostnader
Den här punkten är vanligen lätt att
förstå. Det är fråga om den summa,
som A-bolagen lägger ned på reparation av sina hus och lägenheter samt
på gårdarna.
Reparationer görs hela tiden, både förhandsplanerade och som reaktion på snabbt uppkomna behov.
Vattenskador är ett typexempel på
det sistnämnda.
A-ASUKAS A-INVÅNARE 1/2014
Hansatien julkisiut muuttuvat korjauksen myötä sekä tyylikkäiksi että lämmitysenergiaa säästäviksi.
Pian valmistumassa
A-yhtiöillä on parasta aikaa käynnissä
julkisivukorjaus Hansatie 10:n taloissa Kevätkumpu ykkösessä. Työt ovat
sujuneet niin mallilleen, että remonttityöt saadaan kiinteistössä loppuun
alkukesän aikana.
Hansatie 10:ssa on uusittu julkisivulevyt ja samalla lisätty lämmöneri-
tystä. Julkisivuremontin yhteydessä
vaihdettiin myös ikkunat ja parvekkeiden ovet.
A-yhtiöt pystyi toteuttamaan mittavan korjauksen ilman lisälainoitusta,
koska remonttia varten oli kerätty varoja ennakkoon.
Korjaus alkoi viime syksynä.
Snart färdigt vid Hansavägen 10
A-bolagen håller på att slutföra fasadreparationerna på husen vid Hansavägen 10 i Vårberga. Arbetena har framskridit så väl att allt väntas vara färdigt i
början på sommaren.
Fasadskivorna har förnyats och
värmeisoleringen byggts på. Också
fönster och balkongdörrar har bytts ut.
A-bolagen kunde genomföra den
omfattande reparationen utan att behöva ta mera lån eftersom medel för
ändamålet samlats i förväg.
Ole tarkkana biojätteen kanssa
A-yhtiöissä kiinteistöjen hoitokulut
ovat yleisesti pysyneet erinomaisesti
kurissa. Jätekulut ovat kuitenkin kasvava ongelma.
A-yhtiöiden jätefirma on ryhtynyt
entistä tarkemmin valvomaan, että
biojäteastioissa on vain sinne kuuluvaa jätettä. Jos biojäteastiassa on yhtään – edes biojätteiden pakkaamiseen
käytetyn muovipussin verran – väärää
materiaalia, biojäteastiaa ei tyhjennetä
vaan sitä varten tilataan erikseen sekajätetyhjennys.
Ylimääräisistä tyhjennyksistä ja
lisäksi sekajätemaksusta koituvat kustannukset ovat kolminkertaiset normaaliin verrattuna.
Vuositasolla turhat kulut ovat noin
20 000 – 30 000 euroa.
A-yhtiöiden neuvo asukkaille on;
jos olet vähänkään epävarma, mitä
voit biojätteisiin viedä, pane roskat
mieluummin sekajätteisiin.
Käytännön apuna A-yhtiöiden
biojäteastioihin asennetaan parasta aikaa pienempiä kansia, jolloin astioihin
on vaikeaa saada biojätepussia isompaa roskakassia.
11
Isännöinti ja huolto l Disponentverksamhet och service
Jousitie 8:n keskipiha vaatii kunnon saneerausta palvellakseen talokunnan asukkaita entistä paremmin. Töiden valmistuttua loppukesästä uudistetussa pihassa on suunniteltu järjestettäväksi kaikille A-asukkaille tarkoitettu vuosittainen pihatapahtuma eli sikajuhlat.
Runsaasti korjauksia tulossa
A-taloihin kesän mittaan
A-yhtiöiden taloja ja pihoja
kunnostetaan parasta aikaa,
ja lisää korjauksia on luvassa
kesän mittaan.
Pihakorjauksista suurin urakka on
edessä Kevätkumpu kolmosessa, Jousitie 8:n keskipihalla. Koko piha menee uusiksi.
– Tavoitteena on saada pihaan
ihan uusi ilme, hakea siihen vähemmän ”kerrostalomaista” luonnetta.
Eräänlaisena esimerkkinä on ollut
Hansatie 10:n piha. Viihtyisä mutta
samalla tietysti helppohoitoinen,
isännöitsijä Rami Niemi kertoo.
A-huollon perinteisiä kesätöitä on
12
liian isoiksi kasvaneiden puiden kaato
pihoista. Tänä kesänä kaadetaan kolmisenkymmentä puuta eri kiinteistöistä.
Myös asfalttipaikkauksia joudutaan tekemään pihoissa tämän kesänkin mittaan, vaikka juuri viime kesänä niitä tehtiin tehostetusti.
Piharakenteiden ja -kalusteiden
huoltokorjauksia ja -maalauksia tehdään monissa pihoissa. Esimerkiksi
Sammontie 4:n pihassa rakennetaan
uutta aitaa, Sibeliuksenbulevardi 1113:ssa puolestaan maalataan viime
kesänä valmistunutta aitaa.
MYÖS TALOJEN ulko- ja sisäpuolella
tapahtuu paljon.
Ulkopuolisista korjauksista isoim-
pia – ja varsinkin kalleimpia – on Suomentalon eli Runeberginkatu 36:n
rappukäytävien kattoikkunoiden uusiminen ja sekä peltikaton maalaus.
Näkyvää työtä tehdään myös Tapani Löfvingin kadulla, jossa sijaitsee
kaksi A-yhtiöiden suurta kiinteistöä,
Tapani Löfvingin katu 6-8 ja 12-14.
Siellä on edessä julkisivujen maalaushomma. Urakkatarjouksia odotetaan
parhaillaan. Työ on sen verran mittava, että se saattaa jatkua tulevanakin
vuonna.
Useassa Kevätkummun kiinteistössä on joko alkamassa tai jo toteutettu kellaritilojen kunnostuksia.
Kaikki lattiat ja lisäksi seinäpintoja on
maalattu. Korjauksen yhteydessä kellaritilojen valaistus on myös uusittu.
Hansatie 4:n ABC-talossa saneerataan porraskäytävien lattiat. Työssä
käytetään aivan uudenlaista menetelmää, jossa vanhaa lattialaatoitusta ei
tarvitse purkaa vaan se kunnostetaan
pinnoittamalla. Menetelmä säästää
sekä rahaa että asukkaiden hermoja.
Kulku porraskäytävässä pinnoituksen
jälkeen on nimittäin mahdollista jo
muutamien tuntien kuivumisen jälkeen.
– Jos menetelmä on niin toimiva
kuin oletamme, sen avulla tullaan
varmasti jatkossakin saneeraamaan
lattioita, sanoo isännöitsijä Niemi.
Tärkeä osa kesän kunnostuksista
tehdään pihojen pensasistutusten
parissa. Niistä vastaa A-yhtiöiden kesäpuutarhuri Hanna Härö-Alanko.
A-ASUKAS A-INVÅNARE 1/2014
LYHYESTI I KORTHET
Gott om
reparation i sommar
A-bolagens hus och gårdar
sätts som bäst i skick och ytterligare reparationer är på kommande vad sommaren lider.
Det största gårdsreparationsprojektet väntar i Vårberga trean, på mittgårdsplanen vid Pilbågsvägen 8. Hela
gårdsplanen kommer att förnyas.
– Meningen är att ge gårdsplanen
ett helt nytt utseende. Vi försöker skapa något som inte är så ”höghusbetonat”. Hansavägen 10:s gårdsplan är
ett bra exempel. Trivsam men samtidigt lättskött, berättar disponent Rami Niemi.
Fällning av träd, som vuxit sig för
stora på gårdsplaner och i närheten
av hus, hör till de arbeten, som A-bolagens servicepersonal traditionellt
utför varje sommar. I år fälls omkring
trettio träd .
Asfaltslappningar måste också
göras denna sommar, fastän de intensifierades så sent som ifjol.
Gårdskonstruktioner och -möbler
repareras och målas på många håll.
Sampovägen 4 får till exempel nytt
gårdsstängsel och vid Sibeliusbulevarden 11-13 målas det stängsel, som
blev färdigt i fjol.
OCKSÅ UTVÄNDIGT och inne i husen
händer mycket.
Suomihuset vid Runebergsgatan 36 är föremål för en av de större
– och framförallt dyraste - utvändiga
reparationerna, när takfönstren i trappuppgångarna förnyas och plåttaket
målas.
Också vid Stefan Löfvings gatan
görs synliga reparationer på A-bolagens två stora fastigheter, Stefan
Löfvings gatan 6-8 respektive 12-14.
Fasaderna skall målas. Offerter inväntas som bäst.
Det handlar om ett så omfattande
arbete att det kan bli nödvändigt att
fortsätta nästa år.
I flera fastigheter i Vårberga börjar man iståndsätta källarutrymmena
eller har redan gjort det. Golv och
väggar målas. Också belysningen förnyas.
I ABC-huset vid Hansavägen 4 saneras golven i trappuppgångarna.
Det görs med en helt ny metod. I
stället för att riva bort de gamla golvplattorna förnyas ytorna på plattorna. Metoden sparar både pengar och
invånarnas nerver.
Den nya beläggningen torkar
på några timmar, varefter den kan
beträdas och trappuppgången igen
användas.
– Om metoden är så bra som vi
antar kommer vi säkert att också i
fortsättningen sanera golv med den,
säger disponent Niemi.
Sanna Manninen Sammontie 4:n kerrostalopuutarhassa apunaan yksivuotias
Venni-poika.
Saa istuttaa!
A-yhtiöiden kiinteistönhuolto pitää
hyvää huolta konsernin pihojen kesäkunnosta. Vuokralaisilla on niin halutessaan mahdollisuus lisätä pihojen
viihtyvyyttä kesäistutuksin.
A-yhtiöiden asukasyhdistyksellä
on vuosibudjetissaan varattu määräraha, josta eri talokunnat voivat hakea
rahaa kesäkukkaistutusten tekoon. Istutusten hoito on asiaan sitoutuneiden
asukkaiden vastuulla.
Lisätietoja saa A-asukasyhdistyksestä, Aarne Laaksolta 0400 885 473 tai
[email protected].
Joissakin taloissa vapaaehtoiset
asukkaat ovat sitoutuneet isompiinkin
pihahommiin.
Tämän kesän ilahduttava ja kunnioitettava uutuus on kukka- ja hyötykasvitarhan perustaminen Sammontie
4:n pihaan.
Kevätkummussa sijaitsevan talokunnan hankkeen ideoija ja vastuunkantaja on talokunnan luottamushenkilö Sanna Manninen.
– Helppoja hyötykasveja, kuten
hernettä ja mansikkaa, joukkoon kukkia silmäniloksi. Talossa on paljon lapsia, ja uskon, että heistä kasvimaa on
sekä kasvattava että ilo.
Sammontie 4:n kaltaisista hankkeista on aina neuvoteltava etukäteen
A-yhtiöiden edustajien kanssa.
Får plantera!
Trädgårdsmästare Hanna Härö-Alanko håller redan för femte året i rad A-bolagens planteringar i skick och i styr. Hon började i maj och fortsätter till slutet på
september.
A-ASUKAS A-INVÅNARE 1/2014
A-bolagens fastighetsskötselavdelning
sköter koncernens gårdsområden. Hyresgästerna kan emellertid själva om
de så vill öka trivseln på områdena
med sommarplanteringar.
A-bolagens invånarförening har i
sin årsbudget ett anslag, ur vilket invånarkollektiven i respektive hus kan
ansöka om medel för plantering av
sommarblomster. Ansvaret för sköt-
seln av planteringarna vilar på de invånare, som engagerar sig i saken.
Tilläggsuppgifter ges av A-invånarföreningens ordförande Aarne
Laakso, tfn 0400 885 473 eller e-mail
[email protected]
När det gäller projekt, som det vid
Sampovägen 4, bör man alltid först
förhandla med representanter för Abolagen.
13
Isännöinti ja huolto l Disponentverksamhet och service
Kun muutat
vältä turhia kömmähdyksiä
Poismuutto A-yhtiöiden
asunnosta edessä? Tiedäthän,
mitä tehtäviisi poismuuttajan
kuuluu, ettet joudu luopumaan
maksamastasi takuumaksusta
tai pulittamaan lisää vuokranantajallesi?
A-yhtiöt antaa perustiedot poismuuttajalle Asukasoppaassaan, joka
annetaan painettuna versiona jokaiselle vuokralaiseksi tulevalle ja joka
myös löytyy pdf-versiona A-yhtiöiden
www-sivuilta a-yhtiot.fi.
A-yhtiöiden isännöitsijät ovat
havainneet, että viime aikoina poismuuton pelisäännöt ovat niin paljon
unohtuneet, että A-yhtiöt lisää tiedotustaan asiasta.
– Jatkossa tulemme lisäksi antamaan jokaiselle poismuuttajalle
henkilökohtaisesti tiedotteen hyvissä
ajoin, vajaa kuukausi ennen muuttopäivää. Siinä on ohjeistus vielä
tarkemmin, isännöitsijä Rami Niemi
kertoo.
Siivous
– Poismuuttajan ja sisäänmuuttajan
näkökannat siitä, mikä on asunnon
riittävä siisteys, tahtovat aina erota.
Sairaalamaista siisteyttä ei vaadita,
mutta perusneuvo poismuuttajalle
on katsoa siivoamaansa asuntoa ja
miettiä, muuttaisiko itse siihen, Rami
Niemi sanoo.
– Muutoissa ja erityisesti poismuuttajalle taitaa väkisinkin tulla kiire. Siivoukselle kannattaa kuitenkin
varata aikaa.
Siivoukseksi ei riitä lattioiden lakaisu tai imurointi. Lattiat on pestävä.
Samoin kaapit on pyyhittävä myös
sisältä.
Jääkaappien tyhjennys ja siivous
muistetaan yleensä hyvin. Yleisimmät
isännöitsijän huomautukset ja sisäänmuuttajan valitukset koskevat liettä.
– Lieden puhdistaminen on työlästä ja vie aikaa, kyllä me kaikki sen
tiedämme, Rami Niemi myöntää hymyillen.
– Se on kuitenkin tehtävä kunnolla.
14
Jos vain muuttojen välissä on aikaa, isännöitsijät pyrkivät tarjoamaan
poismuuttaneelle mahdollisuuden
tulla itse siivoamaan ennen kuin konserni tilaa maksullisen siivouksen.
Tupakointi on A-yhtiöiden huoneistoissa kielletty. Tupakoinnin tärvelemä asunto joudutaan siivoamaan
ja kunnostamaan erikoiskeinoin,
jotka maksavat kaksin- tai jopa kolminkertaisesti normaalimenettelyyn
verrattuna.
Varastot
Muuttokiire näkyy valitettavan usein
myös verkkokomeroissa ja ulkovälinevarastoissa, jotka huoneiston tapaan tulee tyhjentää. Verkkokomeron lattian lakaisu kuuluu poismuuttajan tehtäviin.
– Varastojen tavaroita ei myöskään voi jättää käytäville tai pihalle.
Lasku seuraa perässä, isännöitsijä Rami Niemi sanoo.
Mukaan vai ei?
Jotkut isännöitsijän huomautuksista
johtuvat yksinomaan asukkaan haksahduksista. Ikkunanavain ja imusuoja pitää jättää asuntoon, vaikka ne
helposti sujahtavat muuttokuormaan
mukaan.
Asunnon kaikki avaimet täytyy
palauttaa A-yhtiöiden toimistoon.
Niitä ei voi jättää asuntoon.
Normaalia kulumista?
– Silloin tällöin me isännöitsijät joudumme keskustelemaan poismuuttajien kanssa siitä, mikä on asunnon
normaalia kulumista ja mikä taas ei,
Rami Niemi sanoo.
Yleisimmin keskustelut koskevat
lasten piirustuksia seinissä tai lattioissa ja toiseksi lemmikkieläinten
aiheuttamista vahingoista, vaikkapa
ovenkarmien pureskelusta. Ne kumpikaan eivät ole normaalia kulumista.
– Ilkivaltaa, tahallista rikkomista
on A-yhtiöiden huoneistoissa todella
vähän, mistä täytyy olla todella tyytyväinen.
Unohtuiko jotakin?
Haluaisitko sinä itse muuttaa tähän asuntoon? Vaikka muuttaessa olisi kuinka
kiire, pelkkä tavaroiden uloskanto ei riitä, vaan asunto on myös siivottava. Yleisimmin A-yhtiöiden isännöitsijät joutuvat puuttumaan siivouksen laiminlyönteihin keittiöissä.
A-ASUKAS A-INVÅNARE 1/2014
När du flyttar
undvik onödiga tabbar
Skall du flytta ut från din Abolagsbostad? Du vet väl vad
du är skyldig att göra för att
inte behöva avstå från den
garantisumma du betalat eller
tvingas punga ut med mera åt
hyresvärden?
A-bolagen ger information åt utflyttare i den Invånarhandbok, som varje
hyresgäst får i tryckt form och som
också finns på A-bolagens webbsidor
- a-yhtiot.fi - i pdf-form.
A-bolagens disponenter har lagt
märke till att spelreglerna för utflyttning har fallit i glömska till den grad
att det behövs mera information om
saken.
– I fortsättningen kommer vi att
skriftligen och i detalj informera varje
utflyttare i god tid, en knapp månad
före flyttningsdagen, berättar disponent Rami Niemi.
Städning
Glömt något?
Skulle du själv vilja flytta in i den här bostaden? Det räcker inte att man tömmer
lägenheten vid flyttning, hur bråttom det än är, lägenheten skall också städas.
Disponenternas ingripanden i fråga om städningsförsummelser gäller oftast
köken.
A-ASUKAS A-INVÅNARE 1/2014
– Utflyttaren och inflyttaren brukar
alltid ha olika uppfattning om vad
som är tillräcklig renhetsnivå i bostaden. Sjukhusmässig renhet krävs inte,
men ett grundläggande råd till utflyttaren är att efter städningen fråga
sig om han eller hon själv skulle vilja
flytta in i bostaden, säger disponent
Rami Niemi.
– Det verkar alltid bli bråttom vid
flyttningar och speciellt vid utflyttningar. Det lönar sig emellertid att
reservera tid för städningen.
Det räcker inte att man sopar eller
dammsuger golven, de skall tvättas.
Skåpen skall torkas av också invändigt.
Kylskåpen skall tömmas och rengöras och det kommer man vanligen
ihåg att göra. Det som disponenterna
oftast anmärker på och inflyttarna
klagar på är spisarnas skick.
– Det är jobbigt och tidskrävande
att rengöra en spis, det vet vi nog alla,
medger Rami Niemi småleende.
– Det skall ändå göras ordentligt.
Förutsatt att det blir tid mellan
flyttningarna försöker disponenterna
erbjuda utflyttaren en möjlighet att
själv komma och städa innan koncernen beställer städning mot betalning.
Det är förbjudet att röka i A-bolagens lägenheter.
En nedrökt bostad måste städas
och sättas i skick med specialmetoder, som kostar dubbelt eller till och
med tredubbelt mer än en normal
städning.
Lagerutrymmen
Flyttningsbrådskan syns beklagligt
ofta också i nätskrubbarna och förråden för utomhusredskap, vilka liksom själva lägenheten skall tömmas.
Utflyttaren är skyldig att också sopa
golvet i skrubben.
– Saker får inte heller lämnas liggande i korridorerna eller på gården.
Gör man det har man en räkning att
vänta, säger Rami Niemi.
Med eller ej?
Vissa disponentanmärkningar beror
enbart på invånarnas tabbar. Fönstervred och backventil skall lämnas kvar
i lägenheten, fastän de lätt hamnar
med i flyttlasset.
Alla nycklar skall returneras till
A-bolagens kontor. De får inte lämnas
i bostaden.
Normalt slitage?
– Vi disponenter blir då och då tvungna att diskutera med utflyttaren om
vad som är normalt slitage och vad
som inte är det, säger Rami Niemi.
Oftast handlar diskussionerna om
barns teckningar på väggar och golv
eller om skador förorsakade av husdjur, till exempel gnagningsspår på
dörrkarmar.
I ingetdera fallet handlar det om
normalt slitage.
– Vandalism, avsiktlig förstörelse
förekommer ytterst sällan i A-bolagens lägenheter, vilket vi får vara
verkligt tacksamma för, säger disponenten.
15
Asukastoiminta l Invånareverksamhet
Lämpimät vaatteet olivat talkoopäivänä tarpeen. Kuva Linjatie 34:n pihasta.
Kylmä sää karsi talkooväkeä
A-yhtiöiden vuokralaisten perinteinen kevättapahtuma, pihatalkoot,
keräsi tänä vuonna selvästi aiempia
vuosia vähemmän osanottajia. Syykin
oli ilmiselvä: talkoopäivä 3. toukokuuta oli hyvin kylmä ja osin sateinenkin.
Kevättalkoita järjestettiin kaikkiaan 15 eri pihapiirissä. Lisäksi kaksi
talokuntaa järjesti grillaushetken.
Ahkerimmin väkeä oli liikkeellä
Viikinkitien A-taloissa Kevätkummussa. Talkoisiin osallistui 21 asukasta.
Myös Jousitien A-taloissa oltiin porukalla liikkeellä, talkoolaisia oli 17.
Sibeliuksenbulevardi
10-13:n
asukkaat järjestivät omat kevättalkoonsa viikkoa muita myöhemmin.
Niihin osallistui kiitettävästi 15 asukasta.
Kevättalkoiden perusajatus on
siistiä talojen hoidettujen piha-alueiden ympäristöä, esimerkiksi kerätä
roskia teiden ja kevyen liikenteen
väylien varsilta. A-yhtiöiden vuokra-
laiset ovat kuitenkin viime vuosina
halunneet liittää talkoisiin erilaisia
puuhia omassa pihassa, kuten vaikkapa pyöräkellarin siivoamista tai lasten
leikkialueiden siistimistä.
A-yhtiöiden
talkooperinteisiin
kuuluu se, että tarvittavien työkalujen ja huoltomiesten avun lisäksi
vuokranantaja tarjoaa talkoolaisille
kahvia, mehua ja grillattavaa. Lisäksi
talkoopäivänä taloissa on ilmaiset talkoosaunavuorot.
Kallt väder glesade talkoleden
Hyresgästerna i A-bolagens hus samlades också den här våren till traditionellt gårdstalko. Deltagarna var färre
än förr om åren - av uppenbara orsaker, den 3 maj var en mycket kall och
delvis också regnig dag.
Talko hölls på 15 gårdsplaner.
Flitigast var man i farten i A-husen
vid Vikingavägen i Vårberga. Sammanlagt 21 invånare deltog i talkot. Också
från A-husen vid Pilbågsvägen slöt
16
många (17) upp. Vid Sibeliusbulevarden 10-13 hölls talko en vecka senare
och samlade 15 deltagare.
Grundidén med vårtalkona är att
snygga upp gårdsområdenas omgivningar, till exempel genom att
avlägsna sopor längs vägar och lättrafikleder. A-bolagens hyresgäster
har emellertid de senaste åren också
kopplat olika aktiviteter på den egna
gården till talkot, exempelvis städ-
ning av cykelförråd eller uppsnyggning av barnens lekplatser.
Till talkotraditionen hör att hyresvärden inte bara bistår med redskap
och fastighetsskötarhjälp utan också
bjuder talkofolket på kaffe, saft och
grillbart. Dessutom är det gratis bastu
i husen på talkodagen.
Bland talkodeltagarna utlottades
den 21.5 presentkort värda 20 euro.
Vinnarnas namn återfinns här intill.
Onnetar suosi
Talkoisiin osallistuneiden kesken
järjestetään arvonta. Tänä vuonna talkooarvonta suoritettiin
21.5. ja siinä 20 euron suuruisen
lahjakortin voittivat seuraavat
A-asukkaat:
Marita Stjernberg
Mari Björkman
Marjo Heikkilä
Ada Heikkilä
Aila Hyttinen
Max Backman
Minna Virkkilä
Sirkka Virtanen
Andreas Lindo
Eeva Jokelainen
Raija Sevilä
Sven Boman
Kim Hirvonen
Lahjakortit on toimitettu arvonnassa voittaneille.
A-ASUKAS A-INVÅNARE 1/2014
Jousitien kolme A-yhtiöiden kiinteistöä
tekivät tänäkin keväänä ison urakan
siivotessaan korttelin keskellä olevaa
puistoaluetta. Talkoiden jälkeen herkuteltiin Jousitie 4:n grillipaikalla.Kuvat
vasemmalla ja yllä.
Talkooväkeä Laamanninpolku 2:ssa, kuva vasemmalla ylhäällä, Viikinkitie
7-9:ssä, kuva vasemmalla, sekä Linjatie 34:ssä, kuva yllä.
Kaikki aukeaman valokuvat ovat A-yhtiöiden asukkaiden ottamia.
A-ASUKAS A-INVÅNARE 1/2014
17
Asukastoiminta l Invånarverksamhet
Hyvä mieli
päällimmäisenä asukaskokouksessa
A-yhtiöt järjesti kaikille arava-asukkailleen nk. ison asukaskokouksen tänä vuonna hieman totuttua myöhemmin, 12. toukokuuta. Iso asukaskokous, jossa vuokranantaja tekee selkoa
taloudestaan ja tulevista rakennus- ja
korjaushankkeistaan, on olennainen
osa A-konsernin asukasdemokratiaa.
A-konsernin emoyhtiön Porvoon
A-asuntojen isoon asukaskokoukseen
osallistui tänä vuonna 39 asukasta eri
taloista. Omenamäen palvelukeskuksen juhlasalissa oli erittäin hyvä kokoushenki.
Ja miksi ei olisi ollut? Tilaisuudessa alustaneet toimitusjohtaja Mika
Vuori, kiinteistöpäällikkö Teppo Riski
ja isännöitsijä Rami Niemi toivat jokainen asukkaille mieluista viestiä.
– Vuosi 2013 oli A-yhtiöille taloudellisesti erittäin hyvä. Talvi oli lämmin, ja siitä syystä syntyi merkittävää
säästöä. Myös muut huoltopuolen
kustannukset olivat tavanomaista alhaisemmat, totesi Mika Vuori.
– Ihan konkreettisesti tämä näkyi
siinä, että kiinteistönhoidosta vastaava konsernin tytäryhtiö A-Lukaali jätti
perimättä kolmen kuukauden kiinteistönhoidon kustannukset perimättä emoyhtiö A-asunnoilta.
Aravayhtiö Porvoon A-asunnot
Oy on voittoa tavoittelematon. Sen
tilinpäätöksessä oli viime vuonna
voittoa hieman vajaat 5 000 euroa.
Tytäryhtiö A-Lukaali teki reilun 700
000 tuhannen voiton.
Teppo Riski kertoi rakennus- ja
peruskorjaustoiminnasta, jotka molemmat etenevät täysin suunnitellusti. Tyytyväisyyttä asukkaissa aiheutti myös isännöitsijä Rami Niemen
katsaus meneillään oleviin ja tuleviin
korjaustoimiin. Paljon ja järkevää tapahtuu.
Täysin yksimielinen kokous nuijittiin viralliselta osioltaan läpi reilussa
tunnissa. Sen jälkeen osa asukkaista
jäi kyselemään vapaasti ajankohtaisia
asioita yhtiön henkilöstöltä.
Borgå A-bostäders
invånarmöte i god anda
A-bolagen höll i år det så kallade stora invånarmötet för alla sina aravahyresgäster den 12 maj.
På invånarmötet, som är en väsentlig del av invånardemokratin i Akoncernen, redogör hyresvärden för
ekonomi och kommande byggnadsoch reparationsprojekt.
I år deltog 39 invånare i A-koncernens moderbolag, A-bostäder Ab:s
stora invånarmöte. I festsalen i Äppelbackens servicecenter rådde en god
mötesanda.
Inledningsanföranden hölls av
verkställande direktör Mika Vuori,
fastighetschef Teppo Riski och disponent Rami Niemi, vilka alla hade glädjande budskap åt mötesdeltagarna.
– 2013 var ekonomiskt ett mycket
gott år för A-bolagen. Vintern var
varm och gav betydande inbesparin-
gar. Också de övriga underhållskostnaderna var lägre än vanligt, konstaterade Mika Vuori.
– Rent konkret syntes det här i det
faktum att koncernens dotterbolag
A-Lukaali, som svarar för fastighetsskötseln, lät bli att fakturera moderbolaget A-bostäder för tre månaders
fastighetsskötselkostnader.
Teppo Riski berättade om byggnads- och grundreparationsverksamheten, som i vartdera fallet framskrider helt planenligt.
Också Rami Niemis översikt av pågående och kommande reparationer
väckte belåtenhet bland invånarna.
Harri Rainio återvaldes som invånarrepresentant i Borgå A-bostäders styrelse.
Det helt enhälliga mötet klubbades igenom på drygt en timme.
39 invånare deltog A-bostäder Ab:s
stora invånarmöte den 12 maj.
18
A-ASUKAS A-INVÅNARE 1/2014
SUMMARY
Avoid mistakes when
moving out
Are you moving out of an A-Companies apartment? Find out what you are
supposed to do and avoid having to give up the security deposit or having to
pay extra money to the landlord.
A-Companies provides basic info
in the Tenant’s Guide, which is given
in printed form to each new tenant
and can also be found in pdf- format in
Finnish and Swedish at the A-Companies’ website a-yhtiot.fi. This year, the
A-Companies property managers will
also start giving personal information
sheets to the tenants who are moving
out.
The basic rules are: properly clean
the apartment, empty the storage
rooms, make sure that all the equipment and utensils belonging to the
apartment are left in the apartment
and remember to return all the keys.
The property manager will check
the apartment when you are moving
out. They will also examine whether
there is any such damage to the apartment which is not resulting from normal everyday living.
The new houses are
nearly completed
The current building project of the
A-Companies, the passive houses in
Peippola, will be completed in the fall.
There will be five new terraced houses,
with a total of 20 apartments.
There will be a separate application
process for the apartments at the end
of the summer. Please check the local
press for more information.
A-yhtiöiden aravavuokralaiset
valitsivat Harri Rainion jatkamaan
asukkaiden esustajana Porvoon Aasunnot Oy:n hallituksessa. Konsernin
toimitusjohtaja Mika Vuori onnittelemassa uudelleenvalittua Rainiota
isossa asukaskokouksessa.
The traditional spring bee of the A-Companies’ inhabitants was held on 3 May.
Although the weather was cold and partly rainy, 144 inhabitants were busy doing
voluntary work.
meeting. At this annual meeting the
landlord reports on the finances, as
well as on repair and building projects.
The meeting also elected a representative of the residents for the housing board of directors. This year the
meeting decided that Harri Rainio is
to continue as the resident’s representative. He has already represented the
tenants for one year on the board. The
choice was unanimous.
tings of outdoor furniture and storage
rooms.
The biggest yard repair will be made at Jousitie 8 in Kevätkumpu, where
the entire center courtyard will be reconstructed as a new kind of cozy recreation area.
During the summer, the A-Companies’ service department will employ 12 summer employees. They will
mainly work with maintenance of yard
areas.
Summer means repairs
Summer Cruise
and summer workers
During the summer many kinds of
repairs will be done in many houses.
Most of them are normal maintenance repairs, such as repairs and pain-
The residents’ association will organize
a cruise in the Porvoo archipelago on
16 June. For more information about
the event, see page 20
Major renovations at
Joukahaisentie 3
Major renovations will start in September in the houses at Joukahaisentie
3 in Kevätkumpu. The houses will be
renovated and will also be equipped
with lifts. The houses will be made as
accessible as possible.
During the renovations the houses
will be emptied, and all residents will
be either re-housed or allocated temporary housing.
Harri Rainio represents
the residents
On 12 May the tenants of Porvoon AAsunnot Oy met in a large inhabitant’s
A-ASUKAS A-INVÅNARE 1/2014
The passive houses in Peippola.
19
Kuva Saaristolinja/ Pamela Westerlund
Kesäristeily
Sommarkryssning
m/s SANDRA D:llä 15.6.2014
med m/s SANDRA D 15.6.2014
A-asukasyhdistyksen kesä alkaa A-asukkaille tarkoitetulla
risteilyllä Uudenmaan kauniissa saaristossa sunnuntaina 15.6.
Sommaren för A-invånareföreningen inleds med en kryssning i
Nylands skärgård för A-invånarna söndagen den 15.6.
Sandra D lähtee Jokirannasta klo 10, ja seilaamme kauniissa saaristossamme kiertäen Emäsalon ja Pellingin (sääolot huomioon
ottaen). Matkalla kuulemme perinnetarinoita. Paluu Jokirantaa n.
klo 18.
Sandra D avgår från Åstranden kl.10 och sedan kryssar vi i vår
vackra skärgård runt Emsalö och Pellinge (om vädret medger).
På resan får vi höra traditionella historier. Retur till Åstranden ca
kl.18.
Matkan hinta
Priset för resan
A-asukkaille 20 €/aikuinen, 5 €/alle 12v lapsi
Ulkopuolisille 40 €/aikuinen, 10 €/alle 12v lapsi
A-invånare 20 €/vuxen, 5 €/barn under 12 år
Utomstående 40 €/vuxen, 10 €/barn under 12 år
Etukäteen tilattava ruokailu
Mat på förhandsbeställning
Lohi- tai lihakeitto + leipä + voi + laivakalja/mineraalivesi 14,50 €
Kahvi + kinkku-juustosämpylä 5,50 €
Kahvi + lohipiiraspala 8,50 €
Alukselta voi ostaa ilman ennakkotilausta virvokkeita.
Lax- eller köttsoppa + bröd + smör + båtöl/mineralvatten 14,50 €
Kaffe + skink-ostsmörgår 5,50 €
Kaffe + en bit laxpaj 8,50e
Det är möjligt att köpa dricka på båten utan förhandsbeställning.
Ilmoittaudu
viimeistään 11.6.14 Aarne Laaksolle, puh. 0400 885 473
ja sen jälkeen maksat matkan ja ennakkoon tilatut ruoat,
mieluiten yhdistyksen pankkitilille, FI39 4050 0010 0054 53,
tai A-asuntojen toimistoon.
20
Bindande anmälan
till Aarne Laakso tfn 0400 885 473 senast 11.6.2014 och efter
det betalas resan och förhandsbeställda maten helst till föreningens bankkonto, FI39 4050 0010 0054 53, eller A-bostädernas
kontor.
Lisätietoja retkestä Aarne Laaksolta,
katso myös www.saaristolinja.com
Tilläggsinformation om utflykten fås av Aarne Laakso.
Kolla även www.saaristolinja.com
Tervetuloa mukaan!
Välkommen med!
A-ASUKAS A-INVÅNARE 1/2014