03/2014 - A

ASUKAS INVÅNAREN
3 2014
A-yhtiöiden tiedotusja sidosryhmälehti
A-bolagens info- och
intressenttidning
A-YHTIÖT
”asumispalveluja
vauvasta vaariin”
- asumisen
vahva osaaja
www.a-yhtiot.fi
Pääkirjoitus l Ledare
YHTIÖT - BOLAGEN
“ASUMISPALVELUJA VAUVASTA VAARIIN”
- ASUMISEN VAHVA OSAAJA
Mennyttä, tulevaa ja olevaa
Lisäksi aktiivisuus ylläpitokorjauksissa mahdollisti sen, että
monia korjauksia voitiin jakaa
tasaisemmin tuleville vuosille ja
näin ollen voitiin vuoden 2015
vuokrankorotuspaineita tasata
hieman edellisvuotta pienemmällä korjausten osuudella. Lisäksi tehdyt, energiaa säästävät
toimenpiteet pienentävät energiakuluja.
Talouspuolella pitää muistaa
erityisesti mainita asukkaat: Aasukkaat ovat erinomaisia vuokranmaksajia. Vakaat vuokratulot ovat olennainen osa yhtiön
talouden hoitoa ja ne osaltaan
mahdollistavat tarkan budjetin
laatimisen.
A
-yhtiöiden uudiskohde,
Peippolankaaren passiivitalot, on valmis. Uudet asukkaat muuttivat kuun
vaihteessa tyytyväisinä uusiin,
energiatehokkaisiin koteihinsa.
Hanke on merkittävä virstanpylväs yhtiön historiassa sekä
urakointimuodon että epäperinteisen rakennustekniikkansa takia ja myös siksi, ettei
Suomesta varmaankaan löydy
muita vuokrataloyhtiöitä, joiden asunnoissa on takka.
Vuoden 2015 budjetti on laadittu ja sen vaikutus vuokriin
laskettu. EI KOROTUSTA!
Kun asiaa tarkastelee hieman syvemmin, voi vain ihmetellä, miten se on
mahdollista.
Tilastokeskuksen mukaan ARA-asuntojen vuokrat ovat nousseet vuoden aikana koko maassa 4,2
prosenttia viime vuoteen verrattuna. Inflaatio on
tällä hetkellä 1,1 % ja veden hinta nousee n. 6%.
Minä tiedän miksi A-yhtiöissä on toisin: yhtiön
omaisuus, eli kiinteistöt, ja talous ovat niin hyvin
hoidettu, että tämä on mahdollista.
Yhtiö on tehnyt paljon merkittäviä korjauksia
hieman etupainoisesti, johtuen tarjolla olleista valtion avustuksista, joiden avulla hankkeet pystyttiin
toteuttamaan merkittävästi tavallista halvemmalla.
Tällä hetkellä on yhtiön strategian mukainen toiminta hieman pysähdyksissä. Odottelemme kaupungilta esityksiä seuraavan uudiskohteen tontista, ja kun tonttia ei ole ja opiskelijatalot makaavat
valituksen johdosta hallinto-oikeuden pöydällä, on
pitkästä aikaa tilanne, ettei yhtään uudiskohdetta
ole työn alla. Toivottavasti pääsemme kuitenkin pian uuden hankkeen kimppuun!
Tunnelmallista syksyä toivottaen
Teppo Riski
A-yhtiöiden kiinteistöpäällikkö
Återblick, på kommande och nuläge
A
-bolagens nyaste projekt, passivhusen vid
Pepotbågen, har slutförts. Invånarna flyttade
i månadsskiftet belåtna in i sina nya energieffektiva bostäder. Projektet är en betydande milstolpe i bolagets historia både i fråga om anbudsförfarandet och beträffande den icke traditionella
byggnadstekniken samt också för att det knappast
på något annat håll i Finland finns ett hyresbostadsbolag, som har bostäder med eldstad.
Budgeten för år 2015 är färdig och dess inverkan på
hyrorna har räknats ut. INGA FÖRHÖJNINGAR!
Vid en närmare granskning kan man inte annat
än förundra sig över hur det kan vara möjligt. Enligt
statistikcentralen har hyrorna i ARA-bostäder stigit
med 4,2 procent i hela landet jämfört med fjolåret.
Inflationen är nu 1,1 procent och vattenpriset stiger
med ca 6 procent.
Jag vet varför situationen i A-bolagen är en annan: egendomen, det vill säga fastigheterna är så
välskötta att det möjliggör en oförändrad hyresnivå.
A-bolagen har något tidigarelagt många betydande reparationer och därigenom kunnat utnyttja tillbudsstående statsbidrag med påföljd att
projekten blivit kännbart billigare än normalt. Ak-
2
tiviteten på underhållsreparationssidan gjorde det
dessutom möjligt att sprida ut många reparationer
jämnare på de kommande åren och sålunda kunde
2015 års hyreshöjningstryck jämnas ut med en något mindre reparationsandel än föregående år. De
energisparåtgärder, som vidtagits, minskar i sin tur
energikostnaderna.
Invånarna förtjänar i det här sammanhanget ett
alldeles speciellt omnämnande: A-invånarna är utmärkta hyresbetalare. Stabila hyresintäkter är av väsentlig betydelse för A-bolagens ekonomi och möjliggör för sin del uppgörandet av en exakt budget.
För närvarande råder en viss stagnation i A-bolagens strategienliga verksamhet. Vi väntar på tomtförslag från staden för vårt nästa nybygge, och eftersom vi ingen tomt ännu har och studiebostadshuset ligger på förvaltningsdomstolens bord på
grund av att klagan väckts, är situationen för första
gången på länge den att vi inte har något nybygge
på gång. Förhoppningsvis skall vi ändå snart kunna
starta ett nytt projekt.
Stämningsfull höst.
Teppo Riski
A-bolagens fastighetschef
Toimisto Kontor
ma-pe / må-fre 10.00-16.00
Vuorikatu 3 06100 Porvoo
Berggatan 3 06100 Borgå
Puh./tel (019) 521 3600
Fax
(019) 521 3636
[email protected] • www.a-yhtiot.fi
Asiakaspalvelu Kundbetjäning
Katarina Stenström
asiakaspalvelusihteeri
kundbetjäningssekreterare
Anne Hannus
kiinteistösihteeri fastighetssekreterare
Mirka Vepsäläinen
kiinteistösihteeri fastighetssekreterare
Hallinto Administration
Mika Vuori
toimitusjohtaja VD
Teppo Riski
kiinteistöpäällikkö fastighetschef
Carola Gustafsson
talouspäällikkö ekonomichef
Päivi Nousiainen
kiinteistösihteeri fastighetssekreterare
Rami Niemi
isännöitsijä disponent
Jukka Sulin
isännöitsijä disponent
henkilökohtaiset sähköpostisoitteet
[email protected]
Huolto Service
Arkisin/vardagar 8.00-16.00
(019) 521 3600
Huoltopäivystys Servicedejour i nödfall
040 592 8505
ASUKAS
INVÅNAREN
A-yhtiöiden tiedotus- ja sidosryhmälehti
A-bolagens info- och intressenttidning
Päätoimittaja Mika Vuori
ToimittajaKaisa Viitanen
Svensk text Rolf Gabrielsson
SummaryJörgen Wollsten
Paino SLY-Lehtipainot/
Kirjapaino Uusimaa
Porvoo 2014
KANNESSA Sisäänmuuttoa A-passiivi-
taloihin marraskuun alussa
A-ASUKAS A-INVÅNARE 3/2014
A-yhtiöiden henkilöstö l A-bolagens personal
LYHYESTI
Joka viides asunnonhakija
on alle 25-vuotias
A-yhtiöissä on tällä hetkellä
asuntojonossa 338 taloutta,
mikä on suurin määrä sitten
marraskuun 2008. Joka viides
hakija on alle 25-vuotias.
A-yhtiöiden vuokra-asuntoihin on
koko ajan jonoa. Viime vuonna asuntojonossa oli keskimäärin 260 hakijaa.
Tänä vuonna hakijoiden määrä on
pompannut reilusti yli 300:n.
A-yhtiöt seuraa jatkuvasti asuntojonoa. Ne hakemukset, jotka ovat
olleet jonossa kolme kuukautta ja
joita ei ole uudistettu, poistetaan
automaattisesti. Muutaman kerran
vuodessa asuntohakemukset tarkistetaan myös kattavammin.
Viimeisin suuri tarkistus tehtiin
28. lokakuuta. Vaikka A-yhtiöille oli
juuri valmistunut 40 uutta asuntoa,
hakijajono oli pisin sitten vuoden
2008 marraskuun.
Yksi merkittävä syy on Porvooseen tulevien opiskelijoiden asuntopula.
– Varsinkin heinä-elokuussa meille tuli todella paljon opiskelijoiden
hakemuksia. Osa hakemuksista on
nyt mennyt vanhaksi. Toivon todellakin, että opiskelijat ovat saaneet
asunnon muualta, sanoo A-yhtiöiden
Asunnonhakijat A-yhtiöiden vuokrahuoneistoihin
Pvm
1 h+k
2 h+k
3 h+k
4-5 h+k
yht.
14.05.20141111375117316
28.10.20141071644423338
15.11.2008181975121350
30.11.200912385279244
28.09.20101781063115330
21.03.2011166814715309
16.11.2012811083825252
31.12.20139397397236
Vuonna 2014 perusteelliset tarkistukset asuntojonossa on tehty toukokuun puolivälissä ja lokakuun lopussa. Alempana vuosien 2008-2013 tulokset syksyltä (paitsi
v. 2011, jolloin isot tarkistukset tehtiin vuoden ensimmäisellä puoliskolla.
asiakaspalvelusihteeri Katarina Stenström.
Myöhemmin syksyllä puolestaan
seniorit ovat olleet aktiivisina asunnonhaussa. Lähestyvä talvi ja lumityöt ovat saaneet ihmiset pohtimaan
jaksamistaan omakotitaloissa.
– Yleisestikin meillä on käynyt
enemmän asiakkaita sekä jättämässä
hakemuksia että kyselemässä. Kävijöistä on heijastunut epävarmuus siitä, mitä Porvoon kaupunki tekee jat-
kossa suoraan omistamilleen vuokraasunnoille. Vaikka olemme yrittäneet
rauhoitella, ihmiset haluavat varmuutta hakemalla asuntoa muualta,
Katarina Stenström kuvaa.
Yksiöistä ja kaksioista on eniten
pulaa, ja tänäkin syksynä 80 prosenttia A-yhtiöihin tulleista hakemuksista
kohdistuu niihin.
Isompiin huoneistoihin on tällä
hetkellä 67 hakijan jono.
Var femte bostadssökande
är under 25 år
338 personer köar nu för en
A-hyresbostad. Var femte bostadssökande är under 25 år.
Det är hela tiden kö till A-bolagens
hyresbostäder. I fjol var bostadskön
i medeltal 260 personer lång. I år är
den rejält längre, över 300 personer
köar nu för en bostad.
A-bolagen följer fortlöpande med
kön. De ansökningar, som funnits i
kön över tre månader och som inte
förnyats, avlägsnas automatiskt. Några gånger i året går man mera heltäckande igenom ansökningarna.
Den senaste, större genomgången gjordes den 28 oktober. Fastän
A-bolagen just byggt 40 nya bostäder
var bostadskön längre än någonsin
efter november 2008.
En betydande orsak är bostadsbristen för dem, som kommer till Borgå för att studera.
– I synnerhet i juli-augusti fick vi
verkligt många ansökningar av studerande. En del av dem har nu blivit
föråldrade. Jag hoppas verkligen att
de studerande funnit en bostad på
annat håll, säger A-bolagens kundbetjäningssekreterare Katarina Stenström.
Senare på hösten är det igen seniorerna, som varit aktiva bostadssökande. Den annalkande vintern och
snöarbetena har fått många egnahemsboende att fundera på hur de
skall orka.
A-ASUKAS A-INVÅNARE 3/2014
– Allmänt taget har vi också haft
mera besök av kunder, som lämnat
in ansökningar eller kommit för att
höra sig för om bostadsläget. Det
verkar råda en hel del osäkerhet om
vad Borgå i fortsättningen kommer
att göra med de hyresbostäder, som
staden äger direkt. Fastän vi försökt
ge lugnande besked vill folk vara på
den säkra sidan genom att söka bostad på annat håll, beskriver Katarina
Stenström situationen.
Bristen på ettor och tvåor är
störst. Också denna höst gäller 80
procent av de bostadsansökningar,
som A-bolagen fått, bostäder av den
här storleken.
Större lägenheter söks för närvarande av 67 personer.
I KORTHET
Asukastyytyväisyys
taas tutkinnassa
A-yhtiöt on kolmen viimeisen syksyn
aikana tehnyt systemaattisesti asukastyytyväisyyskyselyn vuokralaisilleen.
Tämän vuoden kyselykaavakkeet lähtivät A-koteihin lokakuussa ja niiden
tuloksia selvitetään parhaillaan konsernin toimistossa.
Kaikkina kolmena vuonna peräkkäin asukastyytyväisyyskysely on tehty samalla kaavakkeella eri otannoin
niin, että nyt kaikki A-yhtiöiden talot
ja niiden vuokralaisten mielipiteet on
haarukoitu läpi.
Kyselylomakkeessa on tiedusteltu
vuokralaisten näkökantoja niin A-yhtiöiden palveluihin kuin omaan kotitaloonsa ja asuntoonsa.
Tämän vuoden asukastyytyväisyyskyselyn yhteenvedot esitellään
tämän lehden seuraavassa numerossa.
A-yhtiöt on aiemmissa asukastyytyväisyyskyselyissä saanut vuokralaisiltaan erittäin hyvät arviot. Asukastyytyväisyyttä kuvaa hyvin sekin, että
yli yhdeksän kymmenestä vuokralaisesta on kyselyjen mukaan valmis suosittamaan A-yhtiöitä vuokranantajana
myös ystävilleen.
Belåtenheten
kartläggs igen
A-bolagen har varje höst de tre senaste
åren systematiskt kartlagt hur belåtna
hyresgästerna är. Den här hösten fick
A-hemmen frågeformuläret i oktober
och resultaten gås som bäst igenom på
koncernens kontor.
Enkäterna har varje gång gjorts
med samma formulär, men med olika
invånarurval. I och med årets kartläggning har A-bolagens alla hus gåtts
igenom och samtliga hyresgäster haft
möjlighet att komma till tals.
Med hjälp av enkätformuläret har
A-bolagen hört sig för om hyresgästernas synpunkter på såväl koncernens
tjänster som det egna hyreshuset och
den egna bostaden.
Resultaten av höstens belåtenhetsenkät redovisas i tidningens decembernummer.
Asukaslehti tulee
vielä jouluksi
A-yhtiöiden tiedotuslehti A-asukas ilmestyy vuonna 2014 vielä neljännen
kerran juuri ennen joulua. Lehti kertoo muun muassa joulun ja vuodenvaihteen näkymisestä kiinteistönhuollossa.
3
Rakentaminen ja peruskorjaus l Byggande och grundsanering
A-passiivitalot koostuvat viidestä eri talosta. Tontilla on runsaasti tilaa erilaiselle toiminnalle.
A-passiivitaloissa asutaan nyt
Marraskuun alku toi asukkaat
sisään A-yhtiöiden upouusiin
passiivitaloihin Peippolaan.
Vastavalmistuneet
Peippolankaari
2-4:n talot Tolkkistentien varressa
ovat ainutlaatuinen kohde A-yhtiöiden pian 50-vuotiaassa historiassa.
A-passiivitalot on alusta pitäen
suunniteltu mahdollisimman vähän
lämmitysenergiaa vieviksi. Ne on rakennettu passiivikivitaloina, ja viiden
eri talon kohde on ensimmäinen Suomessa koskaan näin mittavana toteutettu hanke.
Samalla ne ovat aktiivisten asukkaiden koteja. Vuokralaiset voivat
vaikuttaa suuresti omiin asuinkustannuksiinsa niin lämmityksen kuin
muun energiankulutuksen osalta.
A-passiivitaloissa on yhteensä 40
asuntoa, joista 30 on kaksioita ja 10
neljän huoneen ja keittiön asuntoja.
Kaikissa asunnoissa on oma sauna,
isommissa huoneistoissa myös takka.
Haku passiivitaloihin oli aiemmin
syksyllä, ja kiinnostus oli ennätysmäinen. Passiivitalot valmistuivat aivan
aikataulussaan lokakuussa.
Koko kiinteistö on valmis kaikilta
muilta osiltaan, asukkaiden piha-alueita rajaavat aidat tehdään keväällä.
Talojen rakentaminen maksoi
noin 7 miljoonaa euroa. Asunnot ovat
vapaarahoitteisia vuokrahuoneistoja.
Kaksin verroin tyytyväinen vuokralainen
Mervi Svensk on yksi A-yhtiöiden uusien A-passiivitalojen asukkaista. Erittäin tyytyväinen sellainen.
– Etsimme asuntoa perheellemme
aktiivisesti kaksi vuotta. Meitä on neljä henkeä ja koira, entinen asunto oli
käynyt auttamatta pieneksi meille. Sen
asumiskustannukset olivat myös liian
suuret meille.
– Oli ihana muuttaa asuntoon, joka oli puhdas, lämmin ja energiateho-
4
kas. Meidän ei tarvitse miettiä, tuleeko
meille heti tuhansien eurojen sähkölaskua, Mervi Svensk sanoo.
– Voimme keskittyä asumiseen.
Asunto tuntui meistä kaikista heti
omalta kodiltamme.
Asunnon lisäksi Svenskin perhe
arvostaa asuinalueen rauhallisuutta ja
sitä, että lapsille löytyy samanikäisiä
leikkikavereita.
Mervi Svensk on itse asiassa kak-
sinkertaisesti tyytyväinen A-yhtiöiden
vuokralainen. Hän omistaa Leivontatarvike Juhlavan, joka on elokuusta
2013 alkaen toiminut Suomentalossa
Runeberginkadun ja Mannerheiminkadun kulmassa.
– Nykyinen liiketilamme oli etsiessäni ainut sopiva niin kooltaan kuin
hintatasoltaan Porvoon keskustassa.
Keskustan liiketilojen vuokrataso on
järjetön, se ei totisesti houkuttele yrit-
täjiä Porvooseen.
Vähittäismyymälän lisäksi liiketilassa toimii Juhlavan verkkokauppa ja
varasto.
– Tilat ovat nykyisin aika tapissa, mutta niiden riittävyys on paljon
kiinni järjestelystä. Liiketila on hyväkuntoinen, ja erityisesti arvostan isoja
näyteikkunoita, Mervi Svensk sanoo.
– Paikka on hyvä, ja asiakkaamme
saavat pysäköityä autonsa Jokikadulle.
A-ASUKAS A-INVÅNARE 3/2014
Uusi tontti
etsinnässä
Köket i tvåorna i passivhusen öppnar sig mot vardagsrummet, vilket skapar en känsla av rymd.
Nu bos det i
A-passivhusen
Invånarna började flytta in i A-bolagens splitternya passivhus i Pepot i
början på november.
Husen vid Pepotbågen 2-4 intill
Tolkisvägen är ett unikt objekt i Abolagens snart 50-åriga historia.
A-passivhusen har från första
början planerats med siktet inställt
på en så liten energiförbrukning som
möjligt. De har uppförts som passivstenhus.
De är första gången ett så här
stort projekt, bestående av fem hus
förverkligats i Finland.
Bostäderna i husen är tänkta för
aktiva invånare. Hyresgästerna kan
själva i hög grad påverka sina boendekostnader både i fråga om uppvärmning och också beträffande övrig energiförbrukning.
Det finns sammanlagt 40 bostäder i A-passivhusen, 30 är tvåor och
10 bostäder på fyra rum och kök.
Alla bostäder har egen bastu och
de större bostäderna dessutom eldstad.
Bostäderna kunde sökas tidigare i
höst. Intresset var rekordstort.
Passivhusen blev färdiga i oktober, helt enligt tidtabellen. Hela fastigheten är färdig till alla andra delar
än ingärdningen av invånarnas privata gårdsplansområden, som sker först
i vår.
Det kostade ca 7 miljoner euro att
bygga husen. Bostäderna är frifinansierade hyreslägenheter.
Egen bastu är en sällsynt lyx för personer, som bor på hyra. I A-passivhusen finns
det bastu i alla lägenheter.
A-ASUKAS A-INVÅNARE 3/2014
Peippolankaaren passiivitalot ovat
–aivan aiheesta – ylpeydenaihe Akonsernille.
– Olen kuullut vasta muutamia
kommentteja taloon muuttaneilta,
mutta ne ovat olleet äärimmäisen
positiivisia, sanoo A-yhtiöiden
hallituksen puheenjohtaja Torolf
Bergström.
– Ja hyvä niin, sillä kyllä meistäkin tuntuu hienolta, että olemme voineet saada aikaan tällaisen
rakennusryhmän ja vieläpä näin
keskeiselle paikalle Porvoon keskustassa.
A-passiivitalojen valmistumisen jälkeen A-yhtiöillä on kuitenkin edessä pakkotauko rakentamisessa. Seuraavana käynnistyväksi
suunniteltu opiskelijatalo Näsissä
seisoo valituksen vuoksi, eikä Porvoon kaupunki ole voinut tähän
mennessä osoittaa A-konsernilla
uutta tonttia, jonka suunnittelu
voitaisiin käynnistää.
– Uuden tontin etsiminen
on kuitenkin juuri nyt työn alla
ja uskon, että ratkaisu voi löytyä
piankin, sanoo Bergström, joka on
aktiivisesti neuvotellut tonttiasioissa Porvoon kaupunginjohdon
kanssa.
A-yhtiöiden intressissä on
ennen muuta löytää tontti, jolle
voisi kohota normaaleja, ARArahoitteisia vuokrakoteja. Nyt
valmistuneet A-passiivitalot olivat
ensimmäinen vastaava hanke moniin vuosiin.
Tonttipulalla oli oma merkityksensä A-yhtiöiden vuoden
2015 budjetin rakentamiseen. Jos
tontti olisi ollut, sille olisi varattu
tulevalle vuodelle suunnitteluraha.
A-yhtiöiden hallituksen puheenjohtaja Torolf Bergström pitää
erittäin valitettavana asiana sitä,
että Aleksanterinkaaren varteen
Näsiin suunniteltu opiskelijatalo
joutuu odottamaan tontin naapurikiinteistön tekemän valituksen
käsittelyä. Bergström sanoo, että
viivästyminen on sekä iso harmi
niin asuntoja tarvitseville opiskelijoille kuin myös A-yhtiöille.
– A-yhtiöille talon suunnittelu
on maksanut paljon, ja nyt nämä
rahat makaavat ikään kuin tyhjän
panttina. Talosta ehdittiin myös
saada urakkatarjoukset, ja ne olivat meidän kannaltamme todella
hyvät. Pelkään pahoin, etteivät
uudet tarjoukset ole välttämättä lainkaan niin edulliset, Torolf
Bergström sanoo.
5
Rakentaminen ja peruskorjaus l Byggande och grundsanering
Hissikuilut ovat jo rakenteilla DEF-talossa.
Saneeraus etenee vauhdilla
Joukahaisentie 3:ssa
.
A-yhtiöiden
tämänhetkinen
suuri peruskorjauskohde ovat
Joukahaisentie 3:n kaksi kerrostaloa Kevätkumpu kakkosessa.
Syyskuun alussa käynnistynyt
peruskorjaus on edennyt tähän
asti todella mallikkaasti aikataulussaan.
Tällä hetkellä peruskorjaus on käynnissä puiston puoleisessa DEF-talossa. Kadun varressa olevassa ABCtalossa asutaan vielä rauhassa, sen
peruskorjaus käynnistyy ensi maaliskuussa.
Peruskorjauksen mittavimpia osia
on hissien asentaminen vuonna 1977
valmistuneisiin kolmekerroksisiin taloihin.
– DEF-talossa hissitornien ja uusi-
6
en sisäportaiden asennus on parasta
aikaa käynnissä ja hienosti aikataulussa. Näin siitäkin huolimatta, että
töiden käynnistyttyä löytyi yhden
porrashuoneen edestä yllätyksenä
kallio heti maanpinnan alta. Se jouduttiin räjäyttämään ja louhimaan,
kertoo A-yhtiöiden kiinteistöpäällikkö Teppo Riski.
– Myös huoneistojen sisäpuolisissa töissä edetään täydellä höyryllä.
Joukahaisentie 3:n talot saavat
hissien ohella kokonaan uudet julkisivut, ja kaikki asunnot peruskorjataan
uudenveroisiksi. Peruskorjaukseen
kuuluu käyttö- ja kiertovesiverkostojen sekä sähköistyksen uusiminen
kokonaan.
Joukahaisentie 3:n taloissa on
yhteensä 40 asuntoa. Peruskorjaus
vaatii asuntojen tyhjentämistä saneerauksen ajaksi.
Peruskorjaushankkeen kokonais-
Pihan puolella työmaa-alue on rajattu huolella niin, ettei DEF-talon saneeraus
häiritse ABC-talon elämää.
kustannus on noin 4,5 miljoonaa euroa, josta hissien rakentaminen vie yli
puolet.
A-yhtiöt sai noin 1,2 miljoonaa
euroa valtion energia-, hissi- ja käynnistysavustuksia.
A-ASUKAS A-INVÅNARE 3/2014
Hansatie 4:n ja 6:n remontti
valmistuu jouluksi
A-yhtiöt remontoi parasta aikaa neljää kerrostaloaan Kevätkumpu ykkösessä Hansatiellä.
Hansatie 4:n ja Hansatie 6:n taloissa on parasta aikaa käynnissä sekä
kattojen että ikkunoiden ja parvekkeiden ovien uusiminen.
Kattojen uusimisessa ollaan jo
loppusuoralla. Hansatie 4:n talojen
katot ovat jo valmistuneet ja Hansatie
6:n kattoja viimeistellään.
Ikkunaremontti käynnistyi lokakuun lopussa ja valmistuu viimeisil-
täkin osin hyvissä ajoin ennen joulua.
Ikkunaremontti ei käytännössä
aiheuta minkäänlaista asumishaittaa,
sillä työ on nopeaa, ikkunoiden vaihdot viimeistelyineen kestävät kussakin huoneistossa keskimäärin vain
kaksi päivää. Iso osa töistä tehdään
huoneiston ulkopuolella.
Urakoitsija ilmoittaa jokaiseen
huoneistoon tarkat työskentelypäivät. Asukkaiden tulee ainoastaan
huolehtia siitä, että ikkunanvaihtajille
on riittävästi työskentelytilaa ikkunoi-
den lähellä. Asukkaiden kannattaa
myös harkita ennalta, onko lemmikkieläimet tarpeen viedä remonttipäiviksi muualle.
Ennen nyt käynnissä olevia katto- ja ikkunaremontteja Hansatie
4:n ja 6:n taloissa tehtiin jo aiemmin
syksyllä parvekkeiden etulevytysten
vaihdot uusiin.
Hansatie 4:n ja 6:n kolmekerroksiset talot ovat valmistuneet vuosina
1973-1974. Taloissa on yhteensä 72
asuntoa. Talot ovat nykyisin vapaara-
hoitteisia vuokrataloja.
A-yhtiöillä on suunnitteilla tulevina vuosina peruskorjata Kevätkummun alueella useita eri kiinteistöjä.
Näiden urakkojen yhteydessä Hansatie 4:n ja 6:n talot tullevat samaan
julkisivuihinsa vielä lisälämmönerityksen ja uuden levytyksen.
Hansatie 4:n ja 6:n taloja on viimeksi korjattu mittavasti vuonna
2006, jolloin asuntojen keittiöt uudistettiin.
Reparationen av Hansavägen 4 och 6
färdig till julen
A-bolagen reparerar som bäst sina fyra höghus vid Hansavägen i Vårberga.
Både taken, fönstren och balkongdörrarna förnyas.
I fråga om taken är man redan
inne på slutrakan. Taken på husen
vid Hansavägen 4 är färdiga och sista
handen läggs vid taken på husen vid
Hansavägen 6.
Fönsterreparationerna inleddes i
slutet på oktober och blir klara i god
tid före julen. Det tar bara i medeltal
två dagar per lägenhet att ersätta de
gamla fönstren med nya, varför några
boendeolägenheter inte hinner uppstå, i synnerhet som en stor del av arbetet sker utanför respektive lägenhet.
Entreprenören meddelar hyresgästerna när deras respektive bostad
står i turen att få fönstren utbytta.
Hyresgästerna behöver bara se till att
det finns tillräckligt med utrymme
vid fönstren för arbetarna att ta bort
fönstren och sätt in nya. För invåna-
re med husdjur kan det vara skäl att
överväga om djuren borde föras till
något annat ställe för den tid fönsterarbetena pågår.
Före de nu pågående tak- och
fönsterreparationerna fick balkongerna på de fyra husen redan tidigare
i höst nya fasadskivor.
Trevåningshusen är från åren
1973 och 1974. De rymmer sammanlagt 72 bostäder och är numera frifinansierade hyreshus.
Till A-bolagens planer för de närmaste åren hör grundreparation av
flera fastigheter i Vårberga. Fasaderna
på husen vid Hansavägen 4 och 6 torde i det sammanhanget tilläggsisoleras och snyggas upp med nya ytskivor.
Större reparationer i husen gjordes
senast år 2006 då köken förnyades.
Hansatie 4:n taloissa ikkunoita vaihdetaan parasta aikaa.
Saneringen av Joukahainenvägen 3 framskrider med fart
De två höghusen vid Joukahainenvägen 3 är A-bolagens för
närvarande största grundreparationsobjekt. Reparationerna inleddes i början på september och har
framskridit föredömligt väl, helt
enligt tidtabellen.
Arbetena pågår för närvarande
på parksidan, i DEF-huset. I ABChuset vid gatan bor man tillsvidare
helt normalt i väntan på att repa-
rationerna där skall komma igång i
mars nästa år.
Trevåningshusen från år 1977 får
nu hissar. Hissinstallationen utgör en
stor del av grundreparationsprojektet.
– Installationen av hisstorn och
nya innetrappor är tidtabellsenligt i
full gång i DEF-huset. Detta trots att
man framför ett av trapphusen oväntat stötte på berg genast under mar-
A-ASUKAS A-INVÅNARE 3/2014
kytan, vilket krävde sprängnings- och
schaktningsarbeten, berättar A-bolagens fastighetschef Teppo Riski.
– Också inne i lägenheterna är
det full fart på reparationerna.
De två husen får inte bara hissar utan också helt nya fasader, och
samtliga lägenheter sätts i nyskick.
Också bruks- och cirkulationsvattenledningsnäten samt elinstallationerna förnyas helt.
Det finns totalt 40 bostäder i de
två husen. Bostäderna måste tömmas
för den tid grundreparationsarbetena
pågår.
Grundreparationsprojektet kostar
ca 4,5 miljoner euro, varav över hälften går till installationen av hissar.
A-bolagen får omkring 1,2 miljoner
euro i statligt energi-, hiss- och startunderstöd för projektet.
7
Talous ja vuokrat l Ekonomi och hyror
Vuoden 2015 talous tasapainotetaan muuten
A-yhtiöiden vuokrat eivät nouse
A-yhtiöt tarjosi lokakuun lopulla aravavuokralaisilleen erittäin iloisen uutisen: asuntojen
neliövuokrat pysyvät vuonna
2015 sentilleen samansuuruisina kuin nyt.
– Tiettyjä paineita vuokrankorotuksiin olisi toki ollut, mutta toisaalta
olemme pystyneet kompensoimaan
esimerkiksi energiaan liittyviä kulueriä kulutusta pienentämällä, Ayhtiöiden toimitusjohtaja Mika Vuori
sanoi esitellessään konsernin emoyhtiön Porvoon A-asuntojen budjettia
asukastoimikunnalle 28.10.
Osassa A-yhtiöiden kohdistuvissa kustannuksissa, kuten kiinteistöverossa ja jätehuollossa, on tulossa
nousua tähän vuoteen verrattuna,
mutta toisaalta monet muut, kuten
käyttö ja huolto sekä sähkö, maksavat
konsernille aivan saman verran kuin
tänäkin vuonna.
Porvoon
kaupunginvaltuusto
päättää kiinteistöverosta vasta 13.
marraskuuta olevassa kokouksessaan. Kaupunginhallituksen esitys on
korottaa veroa. A-yhtiöiden budjetti
valmistui lokakuussa.
– Ennakoimme budjetissamme
nousun, joten se ei aiheuta meille
yllätyksiä. Jätehuollon kustannukset
ovat olleet jo tänä vuonna suuremmat kuin aiemmin. Valitettavasti siihen on syynä asukkaidemme huolimattomuus lajittelussa. Kun jätehuolto havaitsee biojätteen joukossa
sekajätettä, siitä seuraa ylimääräisiä
tyhjennyksiä ja myös maksuja, A-yhtiöiden talouspäällikkö Carola Gustafsson selvittää.
Rahoituskulut
suurin menoerä
A-yhtiöiden suurin kuluerä ovat rahoituskulut. Ne ovat A-asunnoissa
ensi vuonna yhteensä 4,5 miljoonaa
euroa, joista lainan lyhennykset ovat
2,8 miljoonaa euroa.
– Niiden osalta olemme hyvässä tilanteessa jo siksi, että olemme
vuonna 2014 maksaneet tiettyjä lainoja kokonaan pois, joten vaikka uusia on jouduttu ottamaan, lainasumma ei ole noussut.
A-yhtiöiden lainoista valtaosa on
nk. yhtenäislainoja, joissa korkotason
heilahdukset eivät näy. Pankkilainoista taas iso osa on sidottu 12 kuukauden euroboriin.
– A-yhtiöillä on vain muutama
laina, johon korkotason heilahdukset
voisivat nopeastikin vaikuttaa, talouspäällikkö sanoo.
Merkittävin selittäjä vuokrien pysymiseen samoina on A-yhtiöiden
päätös selvitä kiinteistöjensä korjauksista ensi vuonna noin 130 000 euroa
pienemmällä summalla kuin kuluvana vuonna.
– Olemme korjanneet kiinteistöjämme koko ajan systemaattisesti,
ja pari viime vuonna olemme lisäksi
tehneet tiettyjä korjauksia hieman
etupainotteisesti, koska energiaavustuksia on ollut saatavilla. Voim-
me siis ottaa yhden kevennetyn korjausvuoden, A-yhtiöiden kiinteistöpäällikkö Teppo Riski sanoo.
A-yhtiöiden emoyhtiössä Porvoon A-asunnoissa aravavuokrat
ovat tänä vuonna keskimäärin 10,64
euroa kuukaudessa neliöltä. Kaikkien
vanhojen asuntojen vuokrat pysyvät
samansuuruisina.
Myös vapaarahoitteisten
vuokrat ennallaan
A-yhtiöiden omistamissa vapaarahoitteisissa vuokra-asunnoissa vuokrat perustuvat aina vuokranantajan
ja vuokralaisen keskinäisiin sopimuksiin, eikä niiden vuokria julkisteta
kuin yhtiön tilinpäätöksessä keskimääräisenä kuukausineliövuokrana.
Mutta myös vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat pysyvät entisellään ensi
vuonna.
A-yhtiöiden taloissa on jonkun
verran liikehuoneistoja. Liikehuoneistojen vuokralaiset saivat tiedon ensi
vuoden vuokristaan lokakuun lopulla.
Ekonomin balanseras år 2015 på annat sätt
A-bolagens hyror stiger inte
A-bolagen kom i slutet på
oktober med en verkligt glad
nyhet åt sina aravahyresgäster: kvadratmeterhyrorna är år
2015 på centen de samma som
nu.
– Det fanns nog ett visst höjningstryck, men vi har å andra sidan
lyckats kompensera till exempel en
del energiutgiftsposter genom att
minska förbrukningen, sade A-bolagens verkställande direktör Mika
Vuori då han presenterade koncernens moderbolags, Borgå A-bostäder
Ab:s budget för invånarkommittén
den 28.10.
Fastighetsskatten stiger nästa år
och avfallshanteringen blir dyrare,
8
men till exempel driften och underhållet samt elektriciteten kostar koncernen exakt lika mycket som i år.
Stadsfullmäktige i Borgå slår fast
fastighetsskattesatsen den 13 november. Stadsstyrelsen föreslår att
den skall höjas. A-bolagens i oktober
fastslagna budget baserar sig ifråga
om fastighetsskatten på stadsstyrelsens förslag.
– Därför har vi inga överraskningar att vänta på den punkten. Avfallshanteringen har redan i år kostat
mera än tidigare. Tyvärr beror det på
våra hyresgästers slarv med avfallssorteringen. När avfallsbolaget upptäcker blandavfall bland bioavfallet
förorsakar det extra tömningar och
också avgifter, förklarar A-bolagens
ekonomichef Carola Gustafsson.
Finansieringskostnaderna är A-
”A-bolagen har bara några
lån, som nabbt kunde
påverkas av räntekast.”
bolagens största utgiftspost. De uppgår nästa år till 4,5 miljoner euro, varav 2,8 miljoner är låneamorteringar.
– I det avseendet har vi det bra
förspänt redan av den orsaken att vi
år 2014 helt betalat bort vissa lån och
därför har låneamorteringarna ökat
med bara ungefär 300 000 euro fastän vi varit tvungna att också ta nya
lån.
Största delen av A-bolagens lån
är sådana, att de inte berörs av kast i
räntenivån. En stor del av banklånen
är igen bundna till 12-månaders eu-
roborränta.
– A-bolagen har bara några lån,
som till och med snabbt kunde
påverkas av räntekast, konstaterar
ekonomichefen.
Att hyrorna inte behöver höjas
beror till största delen på A-bolagens
beslut att klara av nästa års fastighetsreparationer med ett 130 000 euro
mindre anslag än i år.
– Vi har hela tiden systematiskt reparerat våra fastigheter och de senaste åren dessutom gjort vissa reparationer med en liten framförhållning
eftersom det gått att få energibidrag.
Vi kan därför bra hålla en något lägre
profil i reparationsverksamheten ett
år, säger A-bolagens fastighetschef
Teppo Riski.
I A-bolagens moderbolag, Borgå
A-bostäder Ab är aravahyrorna i år i
A-ASUKAS A-INVÅNARE 3/2014
Porvoon A-asunnot Oy:n budjetti vuonna 2015
56000
442933
166251
1701099,1
1411068
227984
2817148,87
1101768
Henkilöstökulut
Hallintopalvelut
Käyttö ja huolto
Siivous
839500
Henkilöstökulut
48548
Henkilöstökulut
Lämmitys
Hallintopalvelut
Vesi ja jätevesi
447632
Käyttö ja huolto
Sähkö
Siivous
Jätehuolto
Hallintopalvelut
302678
Vesi ja jätevesi
Käyttö ja huolto
Sähkö
Siivous
Jätehuolto
Henkilöstökulut
Lämmitys
Vahinkovakuutukset
Hallintopalvelut
Vesi ja jätevesi
Käyttö ja huolto
Sähkö
Siivous
Jätehuolto
Lämmitys
Vahinkovakuutukset
Vesi ja jätevesi
Vuokrat
tuskulut
medeltal 10,64 euro i månaden per
Sähkö
kvadratmeter. Hyrorna i alla gamla
bostäder
förblir oförändrade.
Jätehuolto
I A-bolagens frifinansierade hyVahinkovakuutukset
resbostäder
baserar sig hyrorna alltid
på avtal
mellan
Vuokrat hyresvärden och hyresgästen.
Kiinteistövero
Dessa
hyror offentliggörs inte
på annat sätt än i form av en genKorjaukset
omsnittlig månadshyra i bokslutet.
Men också
hyrorna i dessa frifinanMuut hoitokulut
sierade bostäder förblir oförändrade
nästa Oman käytön alv
år.
I A-bolagens
hus finns också en
Lainanlyhennykset
del affärslokaler. Hyresgästerna i dessa fickKorko‐ ja muut rahoituskulut
i slutet på oktober besked om
nästa års hyror.
Hankinnat
1701099,1
Ny tomt söks
Kiinteistövero
2817148,87
Korjaukset
Muut hoitokulut
1701099,1
56000
442933 166251
Kiinteistövero
2817148,87
Korjaukset
Muut hoitokulut
1411068
Oman käytön alv
166251
Lainanlyhennykset
839500
110176
Korko‐ ja muut rahoituskulut
1411068
Oman käytön alv
Lainanlyhennykset
Korko‐ ja muut rahoituskulut
Passivhusen vid Pepotbågen är med rätta något att vara
Hankinnat
Muut hoitokulut
stolt
över för A-koncernen.
– Jag har än så länge hunnit få bara några komOman käytön alv
mentarer av personer, som flyttat in i husen, men de
har
alla varit synnerligen positiva, säger A-bolagens
Lainanlyhennykset
839500
styrelseordförande Torolf Bergström.
Korko‐ ja muut rahoituskulut
– Och bra så, för visst känns det också för oss fint
attHankinnat
vi har kunnat få till stånd de här husen och det dessutom på en så här central plats i kärnan av Borgå.
Nu är A-bolagen ändå48548
tvungna att hålla en paus i
30000
byggandet. Hyresbostadshuset för studerande i Näse,
som skulle stå i turen att börja byggas, väntar på att den
klagan, som väckts mot projektet, skall avgöras i Förvaltningsdomstolen. Borgå stad har inte heller till dags
dato kunnat anvisa A-koncernen en tomt, där planeringen av ett nytt byggnadsprojekt kunde inledas.
– Sökandet efter en ny tomt pågår ändå som bäst och
jag tror att det kan ge resultat till och med ganska snart,
A-ASUKAS A-INVÅNARE 3/2014
78666 Vuokrat
89625
Vuokrat
56000
442933
Kiinteistövero
2817148,87
Korjaukset
2817148
1701099,1
285841
Vahinkovakuutukset
Lämmitys
30000
56000
281084
Hankinnat
227984
48548 30000
839500
1101768
44
säger Bergström, som aktivt förhandlat med stadsledningen.
281084
I A-bolagens intresse ligger framförallt att få en tomt,
där man kunde bygga normala ARA-finansierade hyresbos- 285841
täder. 48548 30000
302678
78666
Tomtbristen satte också sin prägel på uppgörandet av Abolagens budget för år 2015. Om det funnits en tomt skulle
89625
447632
man ha tagit in ett planeringsanslag
för den i budgeten.
A-bolagens styrelseordförande
281084 Torolf Bergström beklagar djupt att bostadshuset för studerande, som skall byggas
285841
vid Alexandersbågen i Näse, måste läggas på is i väntan på
302678
78666av den klagan, som grannfastighedomstolsbehandlingen
ten väckt. Dröjsmålet är beklagligt inte bara för de studerande, som
behöver bostad, men också för A-bolagen.
89625
– Planeringen av huset har kostat A-bolagen en hel del
och nu ligger de pengarna på sätt och vis till ingen nytta. Vi
hann redan få in offerter på bygget och de var ur vår synpunkt sett verkligt förmånliga. Jag är illa rädd att de nya offerterna inte nödvändigtvis alls blir lika förmånliga.
9
Talous ja vuokrat l Ekonomi och hyror
Aravataloihin korjauksia
839 500 eurolla
A-yhtiöt on budjetoinut aravatalojensa tulevan vuoden
korjauksiin 839 500 euroa.
Vaikka summa on tätä vuotta
pienempi, korjaukset tuovat
näkyviä parannuksia moniin
A-taloihin.
Puolet 839 500 euron korjausbudjetista on varattu huoneistojen korjauksiin. A-yhtiöissä huoneistojen korjaukset ovat tarpeen ennen muuta
asukkaiden vaihtuessa, varsinaista
rikkomista tai yleensä välinpitämätöntä asumista A-yhtiöiden taloissa
esiintyy vähän.
Huoneistokorjauksiin varatussa
summassa on otettu huomioon myös
äkkitilanteet, esimerkiksi vesivahingon aiheuttama korjaustarve.
Toiseksi suurin osuus, neljännes
koko korjausbudjetista, on varattu rakennusten yleisten tilojen korjauksiin
ja kunnostuksiin.
A-yhtiö on jo useamman vuoden
remontoinut talojen saunoja.
Ensi vuonna on tarkoitus päivittää niin Joukahaisentie 11:n kuin Sibeliuksenbulevardi 11-13:n saunat
nykypäivään.
Talojen ulkorakenteiden, ulkorakennus ja varusteiden kunnostamiseen on korjausbudjetissa varattu
hieman reilut 116 333 euroa. Raha
kuluu ennen muuta Kesätuulentie
8:n ja Karhupolku 2-4:n pihapiireihin.
Muut korjausbudjetin osat ovat
pieniä summia. Kiinteistötekniikkaan
liittyviin korjauksiin on varattu 31 000
euroa, saneerauksiin liittyviin korjauksiin ja varauksiin budjetissa on 25
000 euroa.
A-yhtiöt on parin viime vuoden
aikana tehnyt erittäin paljon korjauksia talojensa pihoissa, joten tule-
vana vuonna näihin töihin on varattu
”ainoastaan” 43 000 euroa. Isoin pihakorjaus on suunniteltu tehtäväksi
Nordenskiöldinkatu 24:ssä.
Ohessa näkyvä korjauskulujen jakauma kertoo ainoastaan A-konsernin emoyhtiön, Porvoon A-asunnot
Oy:n, tilanteen. Myös vapaarahoitteisessa kiinteistökannassaan A-yhtiöt
pystyy vuonna 2015 säästämään vastaavissa korjauksissa, sillä aravatalojen lailla myös niissä on viime vuosina
tehty paljon korjauksia.
Aravahus repareras för 839 000 euro
A-bolagen har budgeterat
839 500 euro för reparationer
i aravahusen nästa år. Även
om summan är mindre än i år
kommer reparationerna att resultera i kännbara förbättringar
i många A-hus.
Hälften av reparationsbudgeten är
reserverad för lägenhetsreparationer.
Sådana behövs i synnerhet då hyresgäster flyttar ut och nya in. Det är sällsynt att något direkt söndras eller att
det förekommer oansvarigt boende i
A-bolagens hus.
I den summa, som reserverats
för lägenhetsreparationer, har också
beaktats plötsliga reparationsbehov
till exempel till följd av vattenskador.
Den näststörsta delen, eller en
fjärdedel av hela reparationsbudgeten går till reparation och iståndsättning av offentliga utrymmen i byggnaderna.
A-bolagen har redan i flera år reparerat husens bastur.
Nästa år är det meningen att uppdatera bastuutrymmena i Joukahainenvägen 11 och Sibeliusbulevarden
11-13 till dagens krav.
För iståndsättning av yttre konstruktioner, skjul och utrustning finns
reserverat totalt 116 333 euro. Pengarna går framförallt till gårdsplansarbeten vid Sommarvindsvägen 8
och Björnstigen 2-4.
Till övriga delar handlar reparationsbudgeten om små summor.
För fastighetstekniska reparationer
reserveras 31 000 euro och för saneringsrelaterade reparationer och beredskap 25 000 euro.
A-bolagen har de senaste två
åren gjort en mängd reparationer på
husens gårdsplaner och därför anslås
”bara” 43 000 euro denna gång för
sådana arbeten. Enligt planerna skall
den största gårdsplansreparationen
nästa år göras vid Nordenskiöldsgatan 34.
Vidstående reparationskostnadsspecifikation visar endast situationen för A-koncernens moderbolags,
Borgå A-bostäder Ab:s del. Också i
A-bolagens frifinansierade fastighetsbestånd kan man år 2015 spara på
motsvarande reparationsmoment,
för liksom i aravahusen har man också i dessa hus gjort en hel del reparationer de senaste åren.
PORVOON A-ASUNNOT OY, VUOKRAT ALKAEN 1.1.2015
Tasausryhmä/ Utjämn.grupp 19,70 €/jyv.m²/kk/ €/ grad.m²/mån.
Tasausryhmä/ Utjämn.grupp 2
Ilmarisentie 2b ja 8/ Ilmarinenvägen 2b och 8
Johannisbergintie 10/Johannisbergsvägen 10
Fredrika Runebergin katu 5/Fredrika Runebergs gata 5
Jousitie 8/Pilbågsvägen 8
Jousitie 4 ja 6/Pilbågsvägen 4 och 6
*) Ilmarisentie 4, 6 ja 8/Ilmarinenvägen 4, 6 och 8
*) Joukahaisentie 3/Joukahainenvägen 3
Joukahaisentie 11/Joukahainenvägen 11
Lähdepolku 3-4/Källstigen 3-4
Kesätuulentie 8/Sommarvindsvägen 8
Karhupolku 2-4/Björnstigen 2-4
Tap. Löfvingin k 6-8, 10-14/St. Löfvings g 6-8, 10-14
Sammontie 4/Sampovägen 4
10,30 €/jyv.m²/kk/ €/ grad.m²/mån.
* vapautuneet rajoituksista / befriade från begränsningar
Asunnoissa, joissa on vapaa vuokranmääritys, vuokrantarkistus tehdään vuokrasopimuksen mukaisesti.
I de bostäder, som inte längre följer aravabestämmelserna, justeras hyran enligt hyreskontraktet.
10
A-ASUKAS A-INVÅNARE 3/2014
PORVOON A‐ASUNNOT OY KORJAUSKULUJEN JAKAUMA 2015
Porvoon A-asunnot Oy, korjauskulujen jakauma 2015
Pihojen kunnostaminen ja uusiminen
43000
5 %
Huoneistokorjaukset
411333,3333
49 %
Rakennusten ulkorakenteiden, ulkorakennusten ja varusteiden kunnostaminen ja uusiminen
116333,3333
14 %
Rakennusten yleisten tilojen korjaukset ja kunnostukset
212833,3333
25 %
Saneerauksiin liittyvät korjaukset ja varaukset
25000
3 %
Kiinteistötekniikkaan liittyvät korjaukset
31000
4 %
KORJAUSBUDJETTI YHTEENSÄ 839 500 €
Tasausryhmä/ Utjämn.grupp 3
11,40 €/jyv.m²/kk/ €/ grad.m²/mån.
Tasausryhmä/ Utjämn.grupp 5
12,40 €/jyv.m²/kk/ €/ grad.m²/mån.
Mannerheiminkatu 36/Mannerheimgatan 36
Nordenskiöldinkatu 24/Nordenskiöldsgatan 24
*) Mannerheiminkatu 25/Mannerheimgatan 25
Sibeliuksenbulevardi 11-13/Sibeliusbulevarden 11-13
Tulliportinkatu 4/Tullportsgatan 4
Linjatie 34/Linjevägen 34
Galgbackantie 9/Galgbacksvägen 9
Sibeliuksenbulevardi 6/Sibeliusbulevarden 6
Tasausryhmä/ Utjämn.grupp 4
Tasausryhmä/ Utjämn.grupp 7
11,10 €/jyv.m²/kk/ €/ grad.m²/mån.
F. E. Sillanpään katu 4/F.E. Sillanpääs gata 4
Huuhkajantie 5/Uvvägeb 5 - Kurjentie 6/Tranvägen 6
A-ASUKAS A-INVÅNARE 3/2014
Tasausryhmä/ Utjämn.grupp 6
13,40 €/jyv.m²/kk/ €/ grad.m²/mån.
Laamanninpolku 2 / Lagmansstigen 2
14,20 €/jyv.m²/kk/ €/ grad.m²/mån.
Aleksanterinkaari 6 / Alexandersbågen 6
11
Säästä energiaa! l Spara energi!
Näin säästämme
energiaa yhdessä
A-yhtiöissä pysyvät lämmitysvesi- ja sähkökulut kurissa. Se
vaatii niin vuokranantajan kuin
vuokralaisten toimia ja yhteistyötä.
Energiataloudellinen toiminta on Ayhtiöiden kantavia toimintaperiaatteita. Sen eteen konsernissa tehdään
koko ajan suunnitelmallisesti töitä.
Yksi tärkeä osa energiataloutta on
lämmityskulujen pitäminen kurissa –
kuitenkaan vuokralaisten asumismukavuudesta tinkimättä.
– A-yhtiöissä on tehty paljon lämmönkulutuksen pienentämiseen tähtääviä toimia, esimerkkinä ikkunoiden vaihdot, joita on viime vuosina
toteutettu paljon ja joita on tarkoitus
tulevinakin vuosina jatkaa, sanoo Ayhtiöiden isännöitsijä Rami Niemi.
A-yhtiöt on panostanut myös
kiinteistötekniikkaan ja sen valvontajärjestelmiin.
Toimien tehokkuudesta kertoo
hyvin se, että viime vuonna lämmön
kokonaiskulutus oli kuusi prosenttia pienempi kuin edellisenä. Tämän
vuoden kokonaiskulutuksia ei luonnollisesti vielä tiedetä, mutta seuranta ei osoita ainakaan nousua.
– Kiinteistönomistajana me olemme lämmön suhteen tehneet oikeastaan lähes kaiken voitavan, mutta silti
etsimme koko ajan uusia näkökulmia
ja uusia keinoja, vaikka ne sitten vai-
kutuksiltaan olisivat pienempiä kuin
aiemmat, isännöitsijä sanoo.
Rami Niemen mukaan yksi esimerkki jatkossa pohdittavista asioista
on porraskäytävien oikea lämpötila
kylmänä aikana.
– Jokainen ymmärtänee, että porraskäytävien lämmittäminen ei ole
halpaa lystiä. Nykyisin meillä saattaa
kylmän aikaan olla porraskäytävissä
noin 18 astetta. 15 astetta toisi aikamoisen säästön. Lisäksi alempi lämpötila voisi olla pakkasesta sisään tuleville asukkaille miellyttävämpi.
Asukkaiden lämmönsäästökeinot
ovat yksinkertaisia.
– Tuttu juttu kaikille on se, että
kylmän aikaan ei päästetä lämmintä
turhaan ulos, vaan tuuletetaan nopeasti ristivedolla. Jos asunnossa on niin
kuuma, että sitä pitää viilentää, on jotain vialla, isännöitsijä Niemi sanoo.
Jos patterit lämpiävät epätasaisesti tai jos niistä kuuluu lorinaa,
kannattaa pyytää huoltomiestä katsomaan tilannetta.
Huonosti tiivistetyt ikkunat ja
parvekkeenovet ovat aikamoisia lämmönhukkaajia.
Mukava asumislämpötila kodissa
on 20-22 astetta. Kannattaa muistaa
nyrkkisääntö: 1 ºC huonelämpötilassa
= 5 prosenttia lämmityskuluissa.
– Lämmönsäästö ulottuu myös
yleisiin tiloihin. Auki jätetty rapunovi
hukkaa energiaa ja on lisäksi myös
turvallisuusriski, isännöitsijä muistuttaa.
VEDENKULUTUKSESSA A-yhtiöt on
esimerkillinen kiinteistöyhtiö. Konsernissa asukaskohtainen vedenkulutus on 145,84 litraa vuorokaudessa.
Se on erinomainen tulos. Vastaavantyyppisissä kiinteistöyhtiöissä vedenkulutus voi helposti olla jopa 200 litraa/asukas/vuorokausi.
A-yhtiöt on panostanut paljon
asentamalla huoneistoihin virtausta
vähentäviä suuttimia ja huoltamalla
vesikalusteita.
– Asukkailla on edelleen merkittävä rooli vedenkulutuksessa. Pienikin
tippavuoto laskee huomattavan määrän vettä viemäriin. Erityisesti vuotava vessanpönttö on varoitusmerkki:
nyt huoltomies paikalle, Rami Niemi
sanoo.
Tärkeät säästöt syntyvät yksinkertaisesti muistamalla se, ettei lotraus
kannata.
Jo kahden henkilön taloudessa
astioiden huuhtominen juoksevalla
vedellä voi kuusinkertaistaa veden
kulutuksen
astianpesukoneeseen
verrattuna. Pyykki kannattaa pestä
täysinä koneellisia. Kiinteistöpesula
säästää. Uudet astian- ja pyykinpesukoneet kuluttavat vettä vain puolet
verrattuna 15 vuotta vanhoihin koneisiin.
SÄHKÖKULUTUS on A-yhtiöissä pysynyt hyvinkin vakaana, vaikka kiinteistöjen määrä on kasvanut.
– Yhtiönä olemme panostaneet
kiinteistöissä muun muassa valaisin-
ten uusimisiin yleisissä tiloissa, ja se,
sekä tietysti liiketunnistinten käyttö,
jatkuu tulevaisuudessakin.
Asukkaat maksavat itse oman
huoneistosähkönsä. Siinä on paljon
säästön varaa.
Suomalaiskodeissa on paljon aiempaa enemmän sähkölaitteita. Helpoin konsti säästöön onkin tarkkailla
niitä: jokainen turhaan päällä oleva
kuluttaa sähköä. Energiatehokkaat
lamput ja valojen katkaiseminen tiloista, joissa ei oleskella, ovat yksinkertaisia säästövinkkejä.
Viihde-elektroniikan valmiustilat
ovat isoimpia turhan energian kuluttajia. Ne syövät paljon sähköä lepotilassakin.
Motiva on laskenut, että jos asukas katsoo 37-tuumaista LCD-televisiota päivittäin 3 tuntia ja laite on loput ajasta valmiustilassa, se kuluttaa
vuodessa saman verran energiaa kuin
keskikokoinen A+ -luokan jääkaappi.
Jatkuvasti käyttövalmis pöytätietokone taas voi vuosittain kuluttaa yhtä
paljon sähköä kuin sähkökiuas. Kannettava tietokone kuluttaa sähköä
vain kymmenen prosenttia tavalliseen koneeseen verrattuna
Keittiössä sähköä kuluu edelleen
ruoan kylmäsäilytykseen, jääkaappiin ja pakastimeen. Liian kylmänä
pidetty jääkaappi kuluttaa turhaan,
samalla se pilaa ruokia. Kylmälaitteiden säännöllinen huolto vähentää
selvästi kulutusta.
Tiesitkö nämä?
• Jos peität patteritermostaatin esi-
merkiksi huonekaluilla tai verhoilla,
se ei tunnista todellista huonelämpötilaa eikä säädä venttiiliä oikein.
•
Yhden asteen nousu huonelämpötilassa merkitsee viiden prosentin lisäystä lämmityskuluihin.
•
Ihminen tottuu yhdessä viikossa
yhden asteen pudotukseen huonelämpötilassa.
•
Sälekaihtimet ja/tai verhot ikkunan edessä ainakin yöaikaan vähen-
tävät talvella kodin lämmönhukkaa
yhden ikkunalasin verran.
tavallisen tietokoneen kuluttamasta
sähköstä.
•
• Astioiden pesu käsin on konetiska- • Silityskuiva pyykki vie 30 prosent-
Helpoin tapa säästää kotona sähköä
on sammuttaa virta tarpeettomista
sähkölaitteista. Valmiustila kuluttaa
sähköä, vaikka laitetta ei käytetä.
•
Suuri osa televisioiden ja tietokoneiden sähkönkulutuksesta syntyy,
kun laitteet ovat valmiustilassa odottamassa käyttöä.
•
Kannettavat tietokoneet kuluttavat keskimäärin vain kymmenesosan
usta edullisempaa vain, jos astiat sekä
pestään että huuhdotaan altaissa.
pesulämpötilan 60 asteesta 85-95
asteeseen.
tia vähemmän sähköä kuin kaappikuiva.
• Uunissa, jonka lämpötila on 200 °C, •
on vielä puolen tunnin kuluttua lämpöä noin 120 °C.
Auton lohko- tai letkulämmitintä
tarvitaan kovillakin pakkasilla enintään kaksi tuntia.
•
• Auton sisätilan lämmittimen käy-
Pyykinpesukoneen sähkönkulutus
puolittuu, kun muutat pesulämpötilan 60 asteesta 40 asteeseen. Sähkönkulutus kaksinkertaistuu, jos muutat
töstä on eniten hyötyä pienillä pakkasilla, jolloin kosteus tiivistyy ja jäätyy kovaksi auton laseihin.
Lähde Motiva
12
A-ASUKAS A-INVÅNARE 3/2014
Så här sparar vi
tillsammans energi
I A-bolagen hålls värme-, vatten- och elkostnaderna i styr.
Det förutsätter åtgärder från
såväl hyresvärdens som hyresgästernas sida samt samarbete
dem emellan.
Energiekonomi är en av de bärande
principerna i A-bolagens verksamhet
och något, som koncernen hela tiden
målmedvetet försöker främja.
Att hålla värmekostnaderna i styr
är en viktig del av de energiekonomiska strävandena, dock utan att pruta på hyresgästernas bostadskomfort.
– A-bolagen har vidtagit många åtgärder för att minska värmeförbrukningen, till exempel bytt fönster, vilket gjorts i stor utsträckning
de senaste åren. Meningen är att det
skall ske också under de kommande
åren, säger A-bolagens disponent Rami Niemi.
A-bolagen har också satsat på
fastighetsteknik och därtill kopplade
kontrollsystem.
Den totala värmeförbrukningen
var i fjol sex procent mindre än föregående år och inget tyder på att den
åtminstone skall öka i år.
I fortsättningen söker A-bolagen
nya sätt att minska värmeräkningen.
Rätt temperatur i trapphusen under
den kalla årstiden är till exempel något, som tål att fundera på. I dag kan
det hända att det är 18 grader varmt i
trapphusen. Redan en sänkning till 15
grader skulle innebära en betydande
inbesparing.
De sätt att spara värme, som står
invånarna till buds, är enkla.
– Bekant för alla är att man inte
i kallt väder skall släppa ut värme i
onödan utan i stället vädra snabbt
med korsdrag. Om det är så hett i
bostaden att man måste kyla ned den
är det någonting som inte är som det
skall, säger Niemi.
Om radiatorerna blir ojämnt varma
eller om det hörs porlande ljud från
dem är det skäl att be en fastighetsskötare komma och ta en titt på saken.
Dåligt isolerade fönster och balkongdörrar är verkliga värmefrossare.
Ungefär 20-22 grader är en komfortabel bostadstemperatur. En tumregel, som det lönar sig att hålla i min-
Att skölja kärl i rinnande vatten kan redan i ett tvåpersoners hushåll sexdubbla vattenförbrukningen jämfört med
diskmaskinsanvändning.
net, är att 1 grad i rumstemperaturen
betyder 5 procent i värmekostnader.
Att lämna en trappdörr öppen är
slöseri med energi och dessutom en
säkerhetsrisk, understryker disponenten.
VATTENFÖRBRUKNINGEN i A-bolagen
har fåtts ned till 145,84 liter per invånare och dygn, vilket är ett utmärkt
resultat. I fastighetsbolag av motsvarande typ kan förbrukningen vara rent
av 200 liter per invånare och dygn.
A-bolagen har gjort en hel del
för att minska vattenförbrukningen,
bland annat installerat strömningsminskande munstycken och skött
väl om vattenarmaturerna, men invånarna befinner sig ändå fortfarande i nyckelroll. Det rinner en ansenlig
mängd vatten ner i avloppet från en
A-ASUKAS A-INVÅNARE 3/2014
kran, som droppar aldrig så lite. En
läckande toalettskål skall om något
få varningsklockorna att ringa: kalla
på fastighetsskötaren!
Byk skall tvättas med så fulla
tvättmaskiner som möjligt. Fastighetens tvättstuga sparar vatten. Dagens
disk- och tvättmaskiner förbrukar bara hälften så mycket vatten som maskinerna för 15 år sedan.
ELFÖRBRUKNINGEN har i A-bolagen
hållit sig på en mycket stabil nivå
fastän antalet fastigheter ökat. Abolagen har i sparsyfte bland annat
förnyat belysningen i gemensamma
utrymmen. Man kommer att fortsätta
på den linjen och också öka användningen av belysningsstyrande rörelsesensorer.
I de finländska hemmen finns
mycket mera elapparater av olika
slag än tidigare. Det lättaste sättet
att spara är att hålla ett öga på dem;
varje apparat, som står påkopplad i
onödan, förbrukar el. Energieffektiva
lampor och släckt belysning i utrymmen, där man inte vistas, är exempel
på enkla sparåtgärder.
Underhållningselektronikens
standby-läge hör till de största onödiga energiförbrukarna. Motiva har räknat ut att om en invånare tittar på en
37-tums LCD-television 3 timmar om
dagen och apparaten däremellan står
i standby-läge är dess energiförbrukning lika stor som i ett medelstort
kylskåp av A+ -klass.
I köket går det ström till kyl- och
frysförvaring av mat. Ett alltför kallt
kylskåp förbrukar onödigt mycket el
och är inte heller bra för maten.
13
Kotivakuutus l Hemförsäkring
Kuinka kalliisti maksat
vahingostasi?
Miksi ihmeessä ottaisin kotivakuutuksen, kun minun vähät
tavarani eivät ole minkään
arvoisia?
Kotivakuutus ei korvaa vain
asukkaan omaisuutta. Se voi
olla pelastus silloin, kun oma
vahinko tekee tuhoa laajemmin.
Selvitysten mukaan noin yhdeksällä
kymmenestä suomalaistaloudesta on
kotivakuutus.
Keskimääräistä vähemmän kotivakuutuksia on kerrostaloissa asuvilla. Erityisesti nuoret, ensimmäiseen
kotiinsa muuttavat tuntuvat unohtavan kotivakuutuksen ottamisen.
Joskus kerrostaloasukkaat kuvittelevat, että talon kiinteistövakuutus
korvaa kaiken. Kiinteistövakuutus ei
kuitenkaan korvaa koskaan asukkaiden omaisuutta.
A-yhtiöiden vakuutusmeklari Antero Miikki kertoo, että meillä suomalaisilla on vakuutuksista kahdenlaista
harhaa.
– Jos talossa syttyy tulipalo tai
sattuu isompi vesivahinko, ainoa vakuutus, joka korvaa asukkaan oman
omaisuuden vahinkoja, on kotivakuutus. Oma kotivakuutus on asukkaan turvana silloinkin, jos esimer-
Talvipimeällä kynttilät luovat tunnelmaa. Mutta ne voivat myös liikaakin kiinnostaa kodin lemmikkieläimiä.
kiksi tulipalo on niin laaja, että asukas
joutuu evakkoon. Toki vastuullinen
vuokranantaja varmasti järjestää tilapäisasuntoja, jos niitä vain on, mutta
velvollisuutta siihen ei ole.
Vielä vakavampana harhana Antero Miikki pitää sitä, että omaa vastuuta muille ei mielletä.
– Asukas voi aiheuttaa toimillaan
tai huolimattomuudellaan vahingon
muille, kiinteistölle ja/tai naapureille.
Tyyppiesimerkki lienee nukahtaminen suihkuun lattiakaivon päälle ja
siitä seurannut vesivahinko. Asukas
on vastuussa tästä, ja ainoa joka korvaa, on oma kotivakuutus.
Kotivakuutuksia on tarjolla paljon. Pääasiassa on olemassa laajoja
ja toisaalta taas suppeita kotivakuutuksia. Edullisimmillaan suppean kotivakuutuksen voi saada pieneen kerrostaloasuntoon jopa noin 50 euron
vuosihintaan.
Vakuutusyhtiöiden ehdot voivat
poiketa paljon toisistaan. Vakuutukset kannattaa ehdottomasti verrata.
– Vastuuosa kannattaa ehdottomasti aina ottaa kotivakuutukseen
mukaan, muistuttaa Antero Mikki.
Yhä useammat suomalaiset vuokranantajat ovat ryhtyneet vaatimaan
kotivakuutuksen vuokrasuhteen solmimisen ehtona. Myös A-yhtiöissä
asiaa on harkittu.
– Asiaa on pohdittu perusteellisesti jo pidemmän aikaa. Pidän
käytännössä lähes varmana, että kotivakuutusehto myös tulee jatkossa
vuokrasuhteen ehtoihimme. Sen valmistelu on kuitenkin hoidettava huolella, asiassa on monta ratkottavaa
yksityiskohtaa, A-yhtiöiden toimitusjohtaja Mika Vuori kertoo.
Hur dyrt betalar du för dina skador?
Varför i all världen skulle jag ta
en hemförsäkring när det lilla
jag har inte är värt någonting?
Hemförsäkringen ersätter inte
bara invånarens egendom. Den
kan vara räddningen också då
en egen skada förorsakar större
förstörelse.
Statistiken visar att ungefär nio av tio
finländska hushåll har hemförsäkring.
De, som bor i höghus, har i medeltal i mindre utsträckning hemförsäkringar. I synnerhet unga människor, som flyttar in i sin första bostad,
tenderar att glömma att teckna en
hemförsäkring.
14
Det händer att höghusinvånare
inbillar sig att husets fastighetsförsäkring ersätter allt. Den ersätter ändå
aldrig invånarnas egendom.
A-bolagens försäkringsmäklare
Antero Miikki berättar att vi finländare har två missuppfattningar om försäkringar.
– Om det bryter ut en brand eller
sker en större vattenskada i huset är
hemförsäkringen den enda försäkringen, som ersätter skador på invånarens egen egendom. Hemförsäkringen skyddar invånaren också vid till
exempel en så omfattande eldsvåda
att en evakuering blir nödvändig. Visserligen ordnar en ansvarskännande
hyresvärd säkert tillfälliga boenden
om sådana bara finns, men någon
skyldighet att göra det finns inte.
Enligt Antero Miikki är det en ännu allvarligare missuppfattning att
man inte skulle ha något eget ansvar
för andra.
– Med egna åtaganden eller sin
oförsiktighet kan en invånare förorsaka andra skada, fastigheten och
eller grannarna. Att somna i duschen
på golvbrunnen med vattenskador
som följd torde vara ett typexempel.
Invånaren bär ansvar för det här och
bara den egna hemförsäkringen ersätter i sådana fall.
Det finns en mängd hemförsäkringar, omfattande och mera
begränsade. En begränsad hemförsäkring för en liten bostad kan man i
bästa fall få för en årspremie på bara
50 euro.
Försäkringsbolagens villkor kan
skilja sig till och med mycket från varandra. Det lönar sig absolut att jämföra försäkringarna.
– En ansvarsdel skall man absolut
alltid inkludera i försäkringsskyddet,
poängterar Antero Miikki.
Allt fler hyresvärdar i Finland har
börjat ställa krav på en hemförsäkring
som villkor för ett hyresförhållande.
Också inom A-bolagen har man övervägt saken.
– Vi har redan en längre tid funderat på det. Jag tar det i praktiken
nästan för givet att vi kommer att
inkludera hemförsäkringsvillkoret i
våra hyresavtalskrav. Beredningen
bör emellertid skötas noggrant, det
finns många detaljer, som måste lösas, berättar A-bolagens verkställande
direktör Mika Vuori.
A-ASUKAS A-INVÅNARE 3/2014
RIKKOMISESTA JOHTUVAT KORJAUSKULUT JA MUUT VELOITUKSET
DEBITERINGSLISTA FÖR SJÄLVFÖRVÅLLADE SKADOR OCH ÖVRIGA AVGIFTER
Huoneistokorjaukset, ikkunat ym.
Lägenhetsreparationer, fönster m.m. laskun mukaan/enligt faktura
Koneet ja laitteet, varusteet
Hushållsmaskiner, tillbehör laskun mukaan/enligt faktura
Väliovi / Mellandörr 95,00
Ikkuna-avain / Fönsteröppnare 7,00
Pesukoneliitännän imusuoja
50,00
Bakslagsventil för tvättmaskin Astianpesukoneen turva-allas
Läckageskydd för diskmaskin
35,00
Tukkeutuneiden hajulukkojen ja viemäreiden avaukset
Öppnandet av stanklås och avlopp
laskun mukaan/enligt faktura
Sähkötarvikkeet (pistorasiat, antennirasiat, laskun mukaan/enligt faktura
katkaisijat, sokeripalat, valaisimien kuvut,
kattorasian suojalevyt ym.)
Eltillbehör (eluttag, antenndosor,
strömavbrytare, lampkupor m.m.)
Kiinteistönhoitajan yöhälytysmaksu 37,00 + päivystyslisä/jourtillägg
(häiriön aiheuttajalta) Fastighetsskötarens nattalarm
(debiteras av fridstöraren)
Liputusmaksu / Debitering för flaggning 25,00
Energiatodistus / Energiintyg 50,00
Ylimääräinen saunavuoro
(ei saunapäivänä) / Extra bastutur (ej normal bastudag) 20,00/t, lisätunnit à 5,00
20,00/t, extratimmar à 5,00
Ylimääräinen saunavuoro (saunapäivänä) 5,00/tunti/timme
Extra bastutur (på normal bastudag)
Oikeudenkäyntimaksu tai peruutusmaksu laskun mukaan/enligt faktura
Rättegångsavgift el. annulering Maksukehoitus / Betalningspåminnelse 5,00 /kerta/gång
Ovenavausmaksut / Öppnandet av lägenhetsdörren
27,00/kpl/st
Loistelamput (sis. asennuksen)
Lysrör (inneh. fastsättning) 52,00/kpl/st
Palovaroitin (sis. asennuksen)
Brandvarnare (inneh. fastsättning) Lukon sarjanvaihto / Byte av låsserie laskun mukaan/enligt faktura
Abloy-avain / Abloy-nyckel 10,00/kpl/st
Ura-avain / Skårnyckel 20,00/kpl/st
Sento/Exec-avain / Sento/Exec-nyckel 30,00/kpl/st
iLoq-lisäavain
iLoq-nyckel, tilläggsbeställning 50,00/kpl/st
Autopaikan avain / Nyckel till bilplats 10,00 /kpl/st
Porraskäytävän, kellaritilojen seinien tai ulkoseinien maalaukset tai
muut korjaukset
Reparation av skador på väggar i
trappuppgången, källaren och på
ytterväggar samt övriga reparationer
laskun mukaan/enligt faktura
Ulosteiden siivoukset
Städning av avföring
laskun mukaan/enligt faktura
Korjaukset piha-alueella laskun mukaan/enligt faktura
arkisin klo 7-16 / vardagar kl. 7-16
24,00
arkisin muina aikoina / vardagar övr. tider 55,00
viikonloput ja pyhät / veckoslut, helger
55,00
(kasvit, piha-kalusteet ym.) Reparation av gårdsområden
(plantor, träd m.m.)
Huoneiston siivous poismuuton yhteydessä laskun mukaan/enligt faktura
Städning av bostaden
i samband med utflyttning
Huoltotyön laskutushinta 37,00/t
Debitering för utfört servicearbete Korjaustyön laskutushinta
Debitering för utfört reparationsarbete A-ASUKAS A-INVÅNARE 3/2014
42,00/t
A-yhtiöt korjaa huoneistojaan tarvittaessa. Jos korjaustarpeen aiheuttaa rikkominen, korjaukset maksaa vuokralainen. Isännöitsijä Jukka Sulin tarkistamassa
huoneistoremonttia, jossa kunnostamista on vain normaalin kulumisen vuoksi.
15
LYHYESTI I KORTHET
Jouluglögejä A-taloissa
A-yhtiöiden talokunnissa järjestetään
joulun alla vapaamuotoisia glögitilaisuuksia. Monien aiempien vuosien tapaista yhteistä, isompaa jouluglögeilyä
ei pidetä.
– Jokainen talotoimikunta tai talon luottamushenkilö päättää, järjestetäänkö tilaisuus vai ei. A-asukasyh-
distys toivoo, että näitä pidettäisiin.
Olemme yhdistyksenä suositelleet,
että talojen glögitilaisuudet keskitettäisiin viikonvaihteeseen 20.-21. joulukuuta mutta jokaisella talokunnalla on
tietysti tässäkin oma päätösvaltansa,
sanoo A-asukasyhdistyksen puheenjohtaja Aarne Laakso.
Julglögg
Inför julen ordnas glöggbjudningar i
fri form i A-bolagens huskollektiv. Någon större gemensam glöggträff enligt
tidigare års modell blir det inte.
– Varje huskommitté eller husets
förtroendeperson bestämmer om det
skall ordnas en glöggbjudning eller
inte. A-invånarföreningen hoppas att
sådana skall ordnas. Från föreningens
sida har vi uttryckt förhoppningen att
de skall koncentreras till den 20-21.12,
men huskommittérna har naturligtvis
också i denna sak full beslutanderätt,
säger A-invånarföreningens ordförande Aarne Laakso.
Asukastoiminta l Invånareverksamhet
25 A-asukasta
muodostaa asukastoimikunnan
A-yhtiöiden talokunnissa
käytiin elo-lokakuussa jo tuttu
asukaskokousten kierros. Nyt
alkavana toimintavuonna
talokunnissa on kaikkiaan 25
luottamushenkilöä, jotka yhdessä muodostavat konsernin
asukastoimikunnan.
Asukaskokousten vuosikimara erosi
tänä vuonna aiemmista siten, että
vuosi sitten valitut asukasluottamushenkilöt jatkoivat tehtävissään, jos
ei talokunta erikseen muuta päättänyt. Konsernin asukastoimikunta teki
vuosi sitten päätöksen siitä, että luottamushenkilöt valitaan kaksivuotiskausiksi. Taustalla oli tarve saada luottamushenkilöille pidempi toimikausi.
Kaikkien eri talokuntien luottamushenkilöt muodostavat A-yhtiöiden tärkeimmän asukasdemokratiaelimen, asukastoimikunnan.
Asukastoimikunnan puheenjohtaja Robert Gaggl vieraili tänä syksynä useassa talokuntakokouksessa.
– Vaikka useassa asukaskokouksessa oli paikalla vain muutama hen-
kilö, minulle jäi kokouksista kohtalaisen positiivinen tunnelma. Asukkaat
halusivat ja saivat lisätietoa asukasdemokratiasta, ja heillä oli myös paljon ehdotuksia talokuntiensa asumiseen ja asumisviihtyvyyteen.
Asumisen turvallisuus on ollut
niin A-yhtiöiden kuin asukasdemokratiaelinten tärkeimpiä viime vuosien asioita.
– Erittäin monet kysymykset ja ehdotukset koskivat turvallisuutta. Sen
ohella yleisimmäksi puheenaiheeksi
nousivat pihaa ja sen viihtyvyyttä
koskevat asiat. Kaikki puheenvuorot
eivät olleet vain risuja, vaan A-yhtiöitä myös kiiteltiin esimerkiksi huollosta ja siivouksesta, Gaggl kertoo.
A-yhtiöiden asukastoimikunta piti ensimmäisen kokouksensa 28. lokakuuta. Silloin asialistalla oli Porvoon
A-asunnot Oy:n ensi vuoden budjetti.
Seuraava kokous on lähiviikkoina.
Lähiviikkoina järjestetään kaksi
talokuntakohtaista asukaskokousta.
Sibeliuksenbulevardi 6:ssa kokous jäi
järjestämättä muiden kanssa samaan
aikaan, ja se pidetään nyt. Uudiskohteessa, Peippolankaari 2-4:ssä A-yhtiöt pitää lakisääteisen ensimmäisen
asukaskokouksen.
Invånarkommittén utgörs
av 25 A-invånare
A-yhtiöiden henkilöstöllä
vauhdikas TYKY-päivä
A-yhtiöiden henkilöstö vietti 21. lokakuuta vuosittaista TYKY-päiväänsä.
Tällä kertaa päivässä oli vauhtia riittämiin, sillä päivän muun ohjelman
kruunasi tiukka kisa karting-radalla.
Kilpailun A-finaalin voitti kiinteistönhoitaja Mauri Soini, toiseksi ajoi
kiinteistönhoitaja Keijo Mikkonen ja
kolmanneksi isännöitsijä Rami Niemi.
B-finaalissa nopein oli kiinteistönhoitaja Kimmo Hedenstam. Seuraaville
sijoille kiilasivat kiinteistönhoitajat
Joona Häkkinen ja Kari Lahti.
Fartfylld TYKY-dag för
A-bolagens personal
A-bolagens personal höll den 21 oktober sin årliga TYKY-dag. Den här gången fick dagen en fartfylld avslutning i
form av en spännande kartingtävling.
A-finalen vanns av fastighetsskötare Mauri Soini, följd av arbetsledare
Keijo Mikkonen på andra plats och
16
disponent Rami Niemi på bronsplats.
Snabbast i B-finalen var fastighetsskötare Kimmo Hedenstam. De
två följande placeringarna togs av fastighetsskötarna Joona Häkkinen och
Kari Lahti.
I A-bolagens hus genomfördes i augusti-oktober den redan välbekanta
invånarmötesrundan. Husen har totalt 25 förtroendepersoner, som tillsammans bildar koncernens invånarkommitté.
Mötesrundan skiljde sig den här
gången såtillvida från tidigare år att
de personer, som valdes för ett år sedan, nu fick förnyat mandat om inte
mötesdeltagarna annat skilt beslöt.
Huskollektivens förtroendepersoner bildar tillsammans invånarkommittén, som är det viktigaste invånardemokratiska organet i A-bolagen.
Invånarkommitténs ordförande
Robert Gaggl deltog i flera av invånarmötena.
– Fastän det på flera möten fanns
bara några personer på plats tyckte
jag att stämningen var förhållandevis
positiv. Invånarna ville ha och fick tilläggsinformation om invånardemokratin, och de kom också med många
förslag gällande boendet och boendetrivseln, berättar Gaggl.
Boendetryggheten har varit ett
av de viktigaste ärendena på såväl
A-bolagens som invånardemokratins
agenda de senaste åren.
– Många frågor och förslag gäller just tryggheten. Ett annat allmänt samtalsämne på mötena var
gårdsplanen och trivseln där. Det
gavs ingalunda bara ris utan A-bolagen fick också tack.
A-bolagens invånarkommitté höll
verksamhetsårets första möte den 28
oktober. På föredragningslistan fanns
Borgå A-bostäder Ab:s budget för
nästa år.
De närmaste veckorna ordnas
invånarmöten i två huskollektiv. Det
gäller Sibeliusbulevarden 6, där ett
invånarmöte inte hölls samtidigt som
i de andra huskollektiven. I nybygget
Pepotbågen 2-4 ordnar A-bolagen
det första lagstadgade mötet.
A-ASUKAS A-INVÅNARE 3/2014
Talokuntien luottamushenkilöitä syksyn ensimmäisessä asukastoimikunnan kokouksessa 28. lokakuuta.
Asukasedustajat konsernitasolla
Boenderepresentanter på koncernnivå
Asukastoimikunta
Boendekommittén
koostuu kaikista eri talokuntien luottamushenkilöistä
består av alla olika hushelheters förtroendepersoner
kokoontuu tarpeen mukaan, vähintään 2-3 kertaa vuodessa
sammanträder vid behov, minst 2-3 gånger per år
kehittää ryhmänä asukasdemokratiaa ja asukasosallisuutta
arbetar som grupp för att utveckla boendedemokrati och -engagemang
tukee talotoimikuntien ja luottamushenkilöiden toimintaa sekä pyrkii auttamaan talotoimikuntien perustamisessa
stöder huskommittén och förtroendepersonerna i deras verksamhet samt
medverkar till att huskommittéer bildas
tehtäväkenttä on määritelty asukasdemokratialaissa
uppgifterna är definierade i lagen om boendedemokrati
Asukashallitus
Boendestyrelse
asukastoimikunta valitsee keskuudestaan
boendekommittén väljer inom sig
A-yhtiöiden asukashallitus koostuu 8 jäsenestä siten, että 1 heistä on Porvoon A-asunnot Oy:n hallituksen asukasedustaja, ja hän myös toimii asukashallituksen kokousten puheenjohtajana. Hänen lisäkseen asukashallituksessa on 5 jäsentä A-asunnoista ja 2 jäsentä A-Lukaalista
A-bolagens boendestyrelse består av 8 medlemmar, av vilka en är den som
företräder de boende i Borgå A-bostäders styrelse och han/hon fungerar också som ordförande vid boendestyrelsens möten. Därutöver består styrelsenav 5 representanter från A-bostäderna och 2 från A-Lukaali.
toimii valmistelevana ja toimeksipanevana elimenä asukastoimikunnan päätösten mukaisesti ja valmistelee asukastoimikunnan esityslistalla olevat asiat
fungerar som beredande och verkställande organ i enlighet med boendestyrelsens beslut och bereder de ärenden som finns på boendekommitténs
föredragningslista
toimii viestinviejänä asukastoimikunnan ja A-yhtiöiden välillä
Asukasjäsen A-asuntojen hallituksessa
asukkailla on yksi edustaja A-konsernin aravavuokrayhtiössä Porvoon Aasunnot Oy:ssä
ehdokkaan hallituksen asukasjäseneksi nimeää vuosittain iso asukaskokous,
asiasta päättää Porvoon A-asunnot Oy:n yhtiökokous
asukasjäsenellä on samat oikeudet ja velvollisuudet kuin muillakin yhtiön
hallituksen jäsenillä
fungerar som budbärare mellan boendekommittén och A-bolagen.
Boenderepresentant i A-bostädernas styrelse
de boende har en representant i styrelsen för A-koncernens aravahyrebolag
Borgå A-bostäder Ab
en kandidat till posten som boenderepresentant utses årligen av det stora
boendemötet, frågan avgörs slutligt av Borgå A-bostäder Ab:s bolagsstämma.
boenderepresentanten har samma rättigheter och skyldigheter som övrigamedlemmar i bolagets styrelse
A-ASUKAS A-INVÅNARE 3/2014
17
Asukastoiminta l Invånareverksamhet
Talojen luottamushenkilöt
kaudella 2014-2015
A-asukas, nämä ihmiset toimivat apunasi asukasdemokratiaan ja
-toimintaan liittyvissä kysymyksissä.
Huuhkajantie 5 – Kurjentie 6
Uvvägen 5 – Tranvägen 6
Luottamushenkilö/ förtroendeperson Rolf Helenius
Varaluottamushenkilö/ suppleant Seija Anttonen
Turvallisuusyhdyshenkilö/ säkerhetsansvarig Oscar Johansson
Talotoimikunta/ huskommitté Rolf Helenius, Seija Anttonen, Oscar Johansson,
Sirpa Kivistö
Kesätuulentie 8 Sommavindsvägen 8
Luottamushenkilö/ förtroendeperson Merja Hokkanen
Varaluottamushenkilö/ suppleant Pentti Kurttila
Talotoimikunta/ huskommitté Marika Ingelin, Pentti Kurttila, Merja Hokkanen,
Seija Hämäläinen, Vera Mäkeläinen
Karhupolku 2-4 Björnstigen 2-4
Luottamushenkilö/ förtroendeperson Hannu Maho
Joukahaisentie 3 Joukahainenvägen 3
Luottamushenkilö/ förtroendeperson Peter Rosenström
Mannerheiminkatu 25 c Mannerheimvägen 25 c
Varaluottamushenkilö/ suppleant Aili Väisänen
Luottamushenkilö/ förtroendeperson Eija Mäkinen
Varaluottamushenkilö/ suppleant Pirjo Teihola
Ilmarisentie 8 Ilmarinenvägen 8
Varaluottamushenkilö/ suppleant Bror Blomqvist
Tapani Löfvingin katu 10-14
Stefan Löfvings vägen 10-14
Turvallisuusyhdyshenkilö/ säkerhetsansvarig Juhani Lankinen
Luottamushenkilö/ förtroendeperson Merja Forsblom
Talotoimikunta/ huskommitté Tuula Jørgensen, Ingegerd Wallenius, Sylvi Siren,
Bror Blomqvist, Juhani Lankinen, Anita Johansson, George Johansson
Varaluottamushenkilö/ suppleant Tuuli Lattu
Jousitie 6 Pilbågsvägen 6
Sibeliuksenbulevardi 11-13
Sibeliusbulevarden 11-13
Luottamushenkilö/ förtroendeperson Tuula Jørgensen
Luottamushenkilö/ förtroendeperson Marja Kariniemi
Varaluottamushenkilö/ suppleant Andres Salm
Jousitie 4 Pilbågsvägen 4
Luottamushenkilö/ förtroendeperson Robert Gaggl
Varaluottamushenkilö/ suppleant Lasse Lagerström
Turvallisuusyhdyshenkilö/ säkerhetsansvarig Robert Gaggl
Talotoimikunta/ huskommitté Robert Gaggl, Lars Lagerström
Jousitie 8 Pilbågsvägen
Luottamushenkilö/ förtroendeperson Reijo Perälä
Turvallisuusyhdyshenkilö/ säkerhetsansvarig Jens Lindfors
Talotoimikunta/ huskommitté Reijo Perälä, Jens Lindfors, Virpi Lindfors, Aira
Mikkonen, Raili Pikkarainen
Mannerheiminkatu 36 Mannerheimgatan 36
Luottamushenkilö/ förtroendeperson Voldemar Klimask
Varaluottamushenkilö/ suppleant Pekka Turtiainen
Joukahaisentie 11 Joukahainenvägen 11
Luottamushenkilö/ förtroendeperson Anette Schild
Varaluottamushenkilö/ suppleant Kaisa Vasamies-Helenius
Turvallisuusyhdyshenkilö/ säkerhetsansvarig Tuomo Kankkunen
Talotoimikunta/ huskommitté Anette Schild, Kaisa Vasamies-Helenius, Tuomo
Kankkunen, Terttu Kumpulainen
Sammontie 4 Sampovägen 4
Luottamushenkilö/ förtroendeperson Maria Ferm-Salonen
Varaluottamushenkilö/ suppleant Annmari Kinnunen
Turvallisuusyhdyshenkilö/ säkerhetsansvarig Lissa Leinonen
Talotoimikunta/ huskommitté Maria Ferm-Salonen, Annmari Kinnunen, Lissa
Leinonen, Jani Simula, Sanna Manninen, Jenna Bamberg, Henry Sundström,
Salla Mustikkamaa, Pirjo Hyytiäinen, Ville Kannisto, Jyrki Pukero
Johannisbergintie 10 Johannisbergsvägen 10
Luottamushenkilö/ förtroendeperson Sheila Ziualova
Varaluottamushenkilö/ suppleant Kate Lindroos
Linjatie 34 Linjevägen 34
Luottamushenkilö/ förtroendeperson Jakob Thuneberg
Luottamushenkilö/ förtroendeperson Elvi Andersson
Varaluottamushenkilö/ suppleant Gunvor Rosenström
Varaluottamushenkilö/ suppleant Stevan Lazarevic
Turvallisuusyhdyshenkilö/ säkerhetsansvarig Tina Vesterinen
Nordenskiöldinkatu 24 Nordenskiöldsgatan 24
Talotoimikunta/ huskommitté Jakob Thuneberg, Tina Vesterinen, Gunvor Rosenström, Saini Rasela, Janika Ropo
Luottamushenkilö/ förtroendeperson Tiina Lindo
Varaluottamushenkilö/ suppleant Erja Rasmus
18
A-ASUKAS A-INVÅNARE 3/2014
Galgbackantie 9 Galgbackavägen 9
Luottamushenkilö/ förtroendeperson Ira Siltala
Varaluottamushenkilö/ suppleant Else Borgman
Laamanninpolku2 Lagmansstigen 2
Luottamushenkilö/ förtroendeperson Harri Rainio
Varaluottamushenkilö/ suppleant Kauko Aittomäki
Talotoimikunta/ huskommitté Harri Rainio, Raimo Laakkonen, Kauko Niittymäki, Ismo Hyttinen, Heidi Mattila
F.E. Sillanpään katu 4 F.E. Sillanpääs gata 4
Luottamushenkilö/ förtroendeperson Tapani Paananen
Varaluottamushenkilö/ suppleant Tom Grönholm
Aleksanterinkaari 6 Alexandersbågen 6
Luottamushenkilö/ förtroendeperson Jorma Konttinen
Varaluottamushenkilö/ suppleant Gunnel Lindberg
Talotoimikunta/ huskommitté Jorma Konttinen, Gunnel Lindberg, Tarja Takayama
Runeberginkatu 36 Runebergsgatan 36
Luottamushenkilö/ förtroendeperson Usko Tuukkanen
Varaluottamushenkilö/ suppleant Kaisa Viitanen
Turvallisuusyhdyshenkilö/ säkerhetsansvarig Anu Rauta
Merja Forsblom edustaa Tapani Löfvingin katu 10-14:n asukkaita, Hannu Maho
puolestaan on Karhupolku 2-4:n luottamushenkilö.
Talotoimikunta/ huskommitté Usko Tuukkanen, Kaisa Viitanen, Aarne Laakso
Hansatie 10 Hansavägen 10
Viikinkitie 7-9 Vikingavägen 7-9
Luottamushenkilö/ förtroendeperson Kjell Kortman
Luottamushenkilö/ förtroendeperson Veikko Davitsainen
Varaluottamushenkilö/ suppleant Keijo Weckman
Varaluottamushenkilö/ suppleant Kurt Larsson
Hansatie 4-6 Hansavägen 4-6
Luottamushenkilö/ förtroendeperson Ville Saarela
Varaluottamushenkilö/ suppleant Marina Lehtinen
Turvallisuusyhdyshenkilö/ säkerhetsansvarig Kurt Larsson
Talotoimikunta/ huskommitté Veikko Davitsainen, Kurt Larsson, Beata Helenius,
Maj-Britt Eriksson, Irja Larsson, Aatos Rantalainen, Stig Silfver, Irja Ålander, Kalle
Bremer
Asukasedustajat talokunnissa
Hur invånarn är representerade
Luottamushenkilö
Förtroendeperson
a) talokunnan asukkaiden keskuudestaan valitsema henkilö, joka on asukasdemokratian ja –toiminnan moottori omassa pihapiirissään
a) en person som valts av husets boende ur deras egen krets och som är en motor
för boendedemokratin och -verksamheten i den egna gårdskretsen
b) toimii asukasdemokratian ja asukastoiminnan piiriin kuuluvien asioiden tiedottajana niin kotitalonsa asukkaiden kuin isännöitsijän suuntaan
b) fungerar som informatör i frågor som gäller boendedemokrati och boeneaktiviteter i kontakter till både de boende i hemgården och disponenten
c) osallistuu talokuntansa edustajana kaikkien talokuntien luottamushenkilöistä koostuvan A-yhtiöiden asukastoimikunnan työskentelyyn
c) deltar som representant för hushelheten i det arbete som utförs i den boendekommitté som bildas av alla de olika hushelheternas förtroendepersoner
d) kutsuu koolle oman talokuntansa talotoimikunnan
d) sammankallar den egna hushelhetens boendekommitté.
Talotoimikunta
Huskommitén
a) käsittelee kaikkia talokunnan asioita asukkailta tulleiden toiveiden mukaisesti
a) behandlar gårdshelhetens alla frågor i enlighet med förslag från de boende
b) toimii talokunnan luottamushenkilön työn tukena asukasdemokratiatyössä
b) fungerar som som stöd för förtroendepersonen i arbetet för boendedemokratin
c) toimii A-asukasyhdistyksen kanssa yhteistyössä vapaamuotoista asukastoimintaa järjestettäessä
c) fungerar i samarbete med A-invånarföreningen när det gäller arrangemang
av fria aktiviteter inom boendeverksamheten
d) kokoontuu tarvittaessa
d) sammankommer vid behov
Turvallisuusyhdyshenkilö
Säkerhetsansvarig
seuraa, että oman talon/talokunnan turvallisuusasiat ovat säännösten mukaisessa kunnossa
a)ser till att det egna husets / husgruppens säkerhetsärenden uppföljs enligt bestämmelserna
tiedottaa puutteista ja antaa korjausehdotuksia isännöitsijälle
b)informerar disponenten om eventuella brister och ger renoveringsförslag
toimii yhteistyössä talon luottamushenkilön ja talokunnan kanssa
c) samarbetar med husets förtroendeperson och huskommitté
A-ASUKAS A-INVÅNARE 3/2014
19
Summary
Rents will not be
raised at all
Renovation continues
at Joukahaisentie 3
In October, A-Companies made a decision that will delight the tenants.
The state-subsidized rents will not
be raised at all from the beginning of
2015.
There are certain pressures to increase the rents, but A-Companies
are able to compensate for the costs,
for example by reducing energy consumption.
The most important factor explaining why the rents will remain the
same, is that A-Companies has decided to use about 130 000 euros less
than the sum of the current year in
property repairs.
The state-subsidized apartment
rents are at an average of 10,64 euros
per month, per square meter.
The largest current renovation project is the two blocks of flats at Joukahaisentie 3 in Kevätkumpu 2. The renovation started in early September
and it has proceeded smoothly and
on schedule.
The most extensive part of the
renovation is the installation of lifts.
These three-storey buildings were
built in 1977. In addition, the houses
will be fitted with completely new facades and the standard of living will
equal that of completely new apartments.
The renovation will be carried out
one house at a time, and the renovation will be completed in September
next year.
Tenants have moved
into the new houses
The newest buildings in the company, at Peippolankaari 2-4, were completed in October and new residents
moved in early November.
The new buildings are five balcony access block buildings, with a total
of 40 apartments. All apartments have a private saunas.
The construction project is the
first of its kind in the history of the
A-companies, as the houses are built
to be low energy or energy passive
houses.
The residents’
committee started
In A-Companies there is a resident
democracy system, which gives the
tenants opportunities to influence their own living conditions. The
elected residents’ committees of the
individual houses are the most important representative organs in ACompanies.
Residents’ meetings were held
in August-October, and now the
company’s resident council has 24
members.
For more information on resident
democracy, see pages 16-19.
The new passive houses at Peippolankaari 2-4.
If you break, then you
will pay for it
insurance can be bought for smaller,
one- or two-room flats for as little as
€ 50 for a year.
Home insurance is an affordable way
to safeguard your home against damages or loss. Home insurance secures your property, but it will also cover larger and much more expensive
damages, such as water damages.
There are lots of different home
insurance on offer, in different price
ranges and there are also differences
in the ways expenses are covered.
Mainly there are extensive home insurances and other more limited home insurances. The cheaper home
Remember to buy
a home insurance
A-Companies has its’ own real estate
management, which takes care of the
houses and apartments. Normal maintenance work is included in the rent.
However, if the resident breaks
something or would like additional
services, the resident will have to pay
extra charges. A list of the charges for
these services can be found in this issue on page 15.
Ostosretki tallinnaan 29.11.2014
Shoppingutflykt till tallinn 29.11.2014
A-asukasyhdistys järjestää A-asukkaille ostosretken Tallinnaan. Käymme uusitussa Ülemiste-ostos-keskuksessa, mahdollisuus on myös omatoimiseen kiertelyyn Tallinnassa esim. joulutorilla.
A-invånarföreningen ordnar en shoppingutflykt till Tallinn för A-invånarna. Vi besöker det förnyade Ülemiste köpcentrum, det finns också
möjlighet för shopping på egen hand t.ex. besöka jultorget.
Aikataulu lauantaina 29.11.
Erikssonin linja-auto lähtee klo 5.45 Huhtisen Salelta - klo 6.00 Kevätkummun ostoskeskukselta – klo 6.10 Omenamäestä - klo 6.15 Rauhankadun bussipysäkiltä. Paluu Porvooseen on n. klo 23.
Tidtabell lördagen den 29.11.
Erikssons bus avgår kl. 5.45 från Sale i Huktis –
kl. 6.00 från Vårberga köpcentrum – kl. 6.10 från Äppelbacken – kl. 6.15
från busshållplatsen på Fredsgatan. Retur till Borgå ca kl. 23.
Matkan hinta on 30 €/A-asukas (10 €/ lapset alle 16-vuotiaat). Hinta sisältää matkat ja aamiaisen menomatkalla.
Muille kuin A-asukkaille hinta on 55 €/aikuinen
(30 €/lapsi alle 16-vuotias). Hintaan sisältyy kaikki
matkat.
Resan kostar 30 €/A-invånare (10 € för barn under 16 år). I priset ingår
resorna och morgonmål på båten till Tallinn.
För icke A-invånare är priset 55 €/person (30 €/
barn under 16 år). I priset ingår alla resor.
Sitovat ilmoittautumiset 21.11.2014 mennessä
Aarne Laaksolle, puh. 0400 885 473.
Matka maksetaan etukäteen, mieluiten yhdistyksen pankkitilille, FI3940500010005453, tai A-asuntojen toimistoon.
Bindande anmälningar senast 21.11.2014
till Aarne Laakso, tel. 0400 885 473.
Resan betalas på förhand, helst genom inbetalning
på föreningens bankkonto FI3940500010005453,
eller till A-bostädernas kontor.
kuva Eckerö Line
Passi tai virallinen henkilökortti matkalle mukaan!
20
Kom ihåg att ta med pass eller officiellt identitetsbevis!
A-ASUKAS A-INVÅNARE 3/2014