Uusi Tähkä 5/2011 - Hämeenlinnan Saalem

Hämeenlinnan Saalem -seurakunnan jäsenlehti 5/11
UUSI ILTA
K
uukauden toisena tiistaina olet tervetullut Lyseon Janne-Saliin Uuteen iltaan
Uusi-ilta on tarkoitettu niin nuorille, kuin vanhemmille. Näissä illoissa kerrotaan Jumalan muuttavasta voimasta erilaisten ihmisten elämässä. Lokakuun Uusi-ilta tapahtumassa vierailee Kari K Korhonen, entinen rikollinen,
huumekauppias ja narkkari, jonka elämä muuttui hänen
kohdattuaan Jumalan rakkauden. Marraskuussa vieraana on
Miri Moriah Israelista. Miri jäi leskeksi nuorena pienten lasten kanssa. Hänen elämänsä on elävä todistus Jumalan huolenpidosta. Tänään Miri johtaa kansainvälistä avustustyötä,
tuoden juutalaisia orpolapsia Israeliin. Joulukuussa vierainamme ovat Ismo ja Päivi Valkoniemi. Ismo on konkurssin
kokenut liikemies, joka nyt yhdessä vaimonsa Päivin kanssa
työskentelee Samaria-lähetyksessä, auttaen päihdeongelmaisia uuteen alkuun elämässään.
Monipuolista musiikkia
Uusi-ilta tilaisuuksissa kuullaan myös monipuolista musiikkia. Lokakuun musiikkivieraana on Hämeenlinnalainen
nuorten bändi The Fellow, marraskuussa ylistyslauluryhmä
Gardia ja Joulukuussa pari äänitettä julkaissut Ida Bois ryhmineen. Olet tervetullut!
O nni H aapala
Olet tervetullut kotiin!
Turuntietä keskustaan ja Poltinahon
suuntaan kulkee aamusta iltaan
jatkuva liikennevirta. Kuinka moni
ohikulkija huomaa punatiilisen
rakennuksen? Tiesitkö, että
Saalemiin olet juuri Sinä tervetullut!
H
ämeenlinnan Saalem seurakunta on helluntaiseurakunta, jonka tilaisuudet ovat kaikille
avoimia. Seurakuntamme ydintehtävä on palvoa
elävää Jumalaa, elää uskoamme todeksi keskinäisessä yhteydessä ja välittää sanomaa Jumalan
rakkaudesta ympärillä elävään maailmaan. Tämä
lehtinen kertoo jotain seurakunnastamme.
Kertomus Rakastavasta Isästä
Jeesus kertoi Luukkaan evankeliumin 15 luvussa
vertauksen, joka Raamatussa on otsikoitu kertomukseksi Tuhlaajapojasta ja hänen veljestään.
Tarkemmin vertauksen luettua, otsikko voisi
kuulua myös kertomukseksi Rakastavasta Isästä. Tutussa kertomuksessa nuorempi veli pyytää ennakkoperintöä isältään. Isä suostuu tähän
omituiseen pyyntöön, poika lähtee maailmalle ja
tuhlaa omaisuutensa eläen huoletonta ja irstasta
elämää. Maahan tuli kuitenkin huonot ajat, poika ajautui sikojen paimeneksi ja edes sitä ruokaa,
jota hän sioille syötti, ei annettu hänelle syötäväksi. Lopulta poika teki ihmiskunnan pisimmän
matkan mennen itseensä. Hän palasi isän kotiin,
odottaen pääsevänsä edes palkkalaiseksi.
Isä näki kaukaa poikansa,juoksi tätä vastaan,
halasi poikaansa kyynelet silmissä ja järjesti suuret juhlat: ”Minun poikani oli kuollut ja hän virkosi eloon.” Juhlille riitti aihetta!
Vanhempi veli kuuli juhlinnan, palatessaan
väsyneenä töistä kotiin . Vanhempi veli vihastui
kuuleessaan juhlinnan syyn. Hän kieltäytyi tulemasta mukaan juhlaan, monta vuotta hän oli
raatanut isänsä pelloilla ilman minkäänlaista juhlaa. Rakastava isä tuli ulos toisen kerran samana
päivänä, nyt kertoakseen vanhemmalle pojalleen
rakkaudestaan: ”Kaikki mikä on minun on myös
sinun.”
Seurakuntana tahdomme välittää samaa Taivaallisen Isän rakkautta sinulle. Tahdomme toivottaa kotiin tervetulleiksi kaikki ne, jotka ovat
pettyneitä siihen, mitä tämä maailma on tarjonnut. Tahdomme julistaa myös armoa ja Taivaan
Isän siunausta kaikille, jotka ovat omilla töillään
yrittäneet ansaita itselleen Isän Rakkautta. Taivaan Isä on tullut meitä kaikkia vastaan Golgatan
keskimmäiselle ristille. Nyt on syytä juhlia, Isä
osoittaa rakkauttaan!
Onni Haapala
Markus Pölönen Saalemin uusi nuorisopastori
Hämeenlinnan
helluntaiseurakunnassa aloitti
lokakuun alussa uusi nuorisopastori.
Tässä esitellään mies lyhyesti,
tarkemmin voi tulla tutustumaan
paikan päälle vaikkapa nuorteniltaan.
Kuka olet ja mistä tulet?
Markus Pölönen, 26-vuotias mies Tohmajärveltä.
Miksi aloitat nuorisopastorina Hämeenlinnassa?
Olen etsinyt paikkaani palvella Herraa ja
rukoillut siihen Jumalan ohjausta. Asiat ovat
menneet sitä rataa, että seurakunta on halukas
ottamaan minut töihin ja minä halukas tulemaan
sinne töihin. Motiivina toimia nuorisopastorina
on halu palvella Jumalaa, auttaa Hämeenlinnan
nuoria ja muitakin ihmisiä löytämään elämä Jumalan suunnitelmassa ja tukea heitä elämään sitä
todeksi.
Kuinka tulit uskoon?
Tulin uskoon kirjan kautta. Olin silloin
20-vuotias ja elämässäni oli vaikea ajanjakso.
Olin alamaissa, toivoton ja koin sisimpäni tyhjäksi. Olin jo ennen uskoontuloani uskonut Jumalan
olemassaoloon. Rukoilin hätärukouksen, että en
jaksa enää elää ja että annan Jumalalle vuoden
aikaa muuttaa elämäni. Meni vähän aikaa ja eräs
ihminen tuli ostamaan minulta keikkapianoani, jota olin myymässä internetissä. Lähtiessään
hän antoi kirjan, jonka jättäminen osoittautui todella arvokkaaksi teoksi. Kirja kertoi Raamatun
pohjalta siitä, kuinka Jumala rakastaa minua ja
kuinka Jeesus haluaa pelastaa minut. Ymmärsin,
että en ollut pelastettu ja että tarvitsin syntisenä
Kuva: Vellu Mustonen
ihmisenä Jeesuksen Pelastajakseni. Kirjan lopussa oli rukous, jonka sai rukoilla halutessaan tulla
uskoon. Rukoilin Jeesusta tulemaan sydämeeni
ja antamaan syntini anteeksi. Annoin siinä rukouksessa elämäni kokonaisuudessaan Hänelle.
Sen jälkeen sain kokea kuinka Jeesus lähti muuttamaan elämääni parempaan suuntaan. Olen
kiitollinen Jumalalle, että Hän lähetti tämän ihmisen tuomaan kirjan ja sanoman pelastuksesta.
Mitä olet opiskellut?
Olen käynyt peruskoulun, lukion ja opiskellut
muutakin. Viimeisimpänä kävin kolme lukuvuotta Iso Kirja –raamattuopistoa ja siellä opiskelin seurakuntatyöntekijän opinnot.
Mitä odotat työltäsi?
Odotan saavani olla Jumalan käytössä niin,
että tehdään Jumalan kanssa hyviä juttuja ihmisille. Toivon voivani tuoda hyvää sanomaa Jeesuksesta Hämeenlinnalaisille ja auttaa ihmisiä
niin seurakunnassa kuin sen ulkopuolellakin.
Odotan myös saavani tehdä yhteistyötä toisten
kanssa, niin että yhdessä näemme, kuinka Jumala
rakkaudessaan toimii.
Mitä haaveita sinulla on?
Toivon näkeväni maailman täyttyvän Kristukseen uskovista ihmisistä. Haluan nähdä Jumalan
seurakunnan toimivan Kristuksen edustajana
niin, että kaikki ihmiset haluavat päästä Jeesuksen kanssa hyviin väleihin. Odotan Jumalan tekevän ihmeitä ja todistavan siten rakkaudestaan
ja siitä totuudesta, että Jeesus elää ja on tie Isän
yhteyteen. Haaveeni on päästä taivaaseen ja nähdä Jeesus Kristus kasvoista kasvoihin.
nuortennurkka
Mitä Jeesus voi tarjota tänään?
Kuva: MATTI Mustonen
Kun otat askeleen kohti Jumalaa, Hän
ottaa kaksi askelta kohti sinua.
kuulla joskus Jumalan kutsuvan sinua puoleensa, mutta et ehkä ole tunnistanut sitä Jumalaksi kaiken kiireen äärellä. Miettiessään Mestari Klubi-iltojen aloitusta, Elise Oikari
joutui miettimään onko Jeesuksella vielä jotakin
annettavaa nykymaailmassa. Jumala kuitenkin
kutsui työhön nuorten pariin ja nyt 13–17-vuotiaille suunnattuja Mestari Klubeja on järjestetty
jo noin vuoden verran. ”Jos Jeesus voi minulle
antaa rauhan, tasapainon ja toivon henkilökohtaiseen elämääni, niin varmasti Hän haluaa antaa sen
muillekin.” sanoo Elise. Hengattuaan nuorena itsekin Kirkkopuistossa, hän tietää nuorten tunteet
ja ajatukset ja löydettyään Jumalan hän myös tietää elämällä olevan jotain parempaa tarjottavana.
Mestari Klubi on tarkoitettu nuorille, jotka haluavat tulla omana itsenään juttelemaan, pelailemaan
tai vaikka vaan syömään iltapalaa, siellä voit myös
kysellä sekä kyseenalaistaa. Mestari Klubin näkynä ja tavoitteena on kertoa Hämeenlinnan nuorisolle, että elämä ei ole vain sitä, mitä silmin voi
nähdä. Tyhjän elämän vaihtoehtona on Jumala,
joka rakastaa ja välittää jokaisesta nuoresta juuri
sellaisena kuin hän on ja missä olosuhteissa hän
Olet saattanut
2
elää. Mestari Klubin toisena vastuuhenkilönä oleva Jani Laakso sanoo: ”Halumme olla välittämässä
sitä samaa rakkautta, jota itsekin olemme saaneet
kokea ja uskomme, että Jeesus Kristus haluaa antaa ihan jokaiselle Hämeenlinnan nuorelle tulevaisuuden ja toivon.” Vapaakirkollakin on alkanut
joka lauantaiset Gospel Cafét. Sinnekin saat mennä samalla tavalla kuin Mestari Klubiin.
Miten tutustua uskoviin nuoriin?
Kummatkin edellä mainitut illat on tarkoitettu
nuorille, jotka eivät tunne Jeesusta. Sinun ei siis
tarvitse olla ammattiuskova mennäksesi jompaankumpaan tilaisuuteen, vaan sinne saa mennä
juuri sellaisena kuin on.
Saatat myös tavata Pauli Lindroosin risti ja rukoustuoli mukanaan torin seudulla viikonloppuiltaisin. Paulilla on sydämellään kertoa ihmisille
Jeesuksesta ja opastaa ihmisiä seurakuntien yhteyteen. Hänenkin kanssaan voi mennä juttelemaan
uskosta ja Jumalasta. Mestari Klubi seuraavan kerran perjantaina 28.10 klo 20.30.
Gospel Café on Vapaakirkon tiloissa lauantaiiltaisin, tulevaisuudessa ehkä perjantaisin. Lisäksi
olet lämpimästi tervetullut Saalemin Alive–nuorteniltoihin lauantaisin klo. 19.
H elli K ärkkäinen
Historian havinaa
Tyylikäs tehonainen
Jumalan sana leviää nopeasti
Tässä on pieniä välähdyksiä
evankeliumin leiväimisestä
maassamme.
S
iihen aikaan kun Eurooppa ja monet
valtakunnat korjasivat raunioituneita
maisemia toisen maailmansodan jälkeen
ja elettiin 1940-luvun loppua, tuli myös Helsinkiin kuuluisa evankelista Frank Mangs.
Hän oli armoitettu ja pidetty herätyspuhuja.
Hän saapui Helsinkiin ja piti messuhallissa
suuria kokouksia, joissa sadat ihmiset tekivät
uskonratkaisun. Nämä ihmiset hajaantuivat
eri seurakuntiin, sillä kokoukset olivat yhteiskristillisiä.
Mitä mutinaa?
Niihin aikoihin vaikutti Helsingin Saalemissa seurakunnan johtaja Eino Manninen
ja helluntaiherätys kasvoi kaikkialla hyvin
nopeasti. Eino Manninen ja piispa Gulin
olivat molemmat helsinkiläisiä ja edustivat
hertäystä omilla tahoillaan. Gulin kysyi kerran Manniselta: ”Mitä on tuo outo mutina
teidän helluntailaisten kokouksessa?” Helluntailaiset näet rukoilevat hiljaa supisten ja
monet heistä jopa kielillä puhuen ja tästä oli
seurauksena hiljainen mutina. Juuri tätä asiaa
Gulin nyt tiedusteli Manniselta. Maninninen
oli hymyillen katsonut Muromaa ja sanonut:
”Mutta jos se voima onkin siinä mutinassa.”
Billy Grahm Suomessa
Kaikkialla maailmassa noina aikoina ilmestyi voimakkaita julistajia ja evankelistoja.
Eräs noista maailman kuuluisimmista evankelistoista oli Billy Graham, amerikkalainen
baptistisaarnaaja, jonka kokouksiin suurille
stadioneille kerääntyi yli satatuhatta kuulijaa
kerralla. Näin sanoma levisi nopeasti. Billy
Graham vieraili Helsingin stadionilla 1954
ja siellä oli noin 15 tuhatta kuulijaa kerralle.
Vierailipa Billy Graham toisenkin kerran Helsingin stadionilla elokuussa 1987. Parhaissa
kokouksissa oli yli 40 tuhatta kuulijaa kerralla
paikalla ja uskonratkaisun tehneitä tuon viikon aikana lasketaan olleen noin 9250 henkilöä. Tulkkina toimi tuolloin jo nyt edesmennyt evankelista Kalevi Lehtinen.
Herätyskristillisyyden periaate on se, että jokaisen ihmisen on tehtävä oma henkilökohtainen ratkaisu, päästäkseen sisään Jumalan
Valtakuntaan. Tähän ratkaisuun antaa voiman Jeesus Jumalan poika, joka rakastaa ja
auttaa meitä, jos vain me tahdomme sitä.
S akari S aarinen
KUVA: VELI-MATTI MUSTONEN
Kiitollisuus
monivaiheisesta
elämästä on
mukana arjen
tunnelmissa.
Arvidssonin Teija
tutustui Jeesukseen
jo 4-vuotiaana, kun
hänen isänsä tuli
uskoon ja otti innokkaan pienen tytön
mukaansa seurakuntaan. Vaikka Jumala oli
löytänyt Teijan, Teija ei vielä nuoruusvuosina
löytänyt armollista Jeesusta. Usko perustui pitkälti omiin tekoihin ja itse yrittämiseen, niin kuin
monella nuorella uskovalla. Jumalan armon sisäistäminen tapahtui vasta opiskeluaikana OKL:n
raamattupiirissä. Teija ymmärsi, ettei hänen tarvitse yrittää tehdä itsestään hyvää kelvatakseen
Jumalalle. Jeesus on ristillä tehnyt kaiken meidän
puolestamme ja meidän tulee katsoa häneen, ei
itseemme. Se oli suuri löytö. Armo on kantanut
tähän päivään asti.
Opettaja ja poliitikko
hengellinen matka alkoi 21-vuotiaana. Ihan tavallinen kaljoitteleva mies hän oli ennen sitä. Ei ollut hengellistä perintöä
tai historiaa, mutta nuoren vaimon suvussa oli tuolloin voimakasta
herätystä, joten esirukousten kantamana Einokin tuli uskoon. Pian
40-vuotinen uskontaival pitää sisällään monenlaista vaihetta, tehtävää
ja vaikeutta. Koskettavimpia oli 35-vuotiaan veljen sairastuminen ja
menehtyminen keuhkosyöpään. Muutamia päiviä aikaisemmin veli
oli ilmaissut kädenpuristuksella halukkuutensa uskoa samaan Jeesukseen, kuin Eino. - Ihminen voi pelastua viimeisillä hetkilläänkin, jos
siihen annetaan tilaisuus. Kannattaisi toki elämän hyvinä päivinä ratkaista, missä viettää ikuisuutensa.
Einon oma
Torilla tavataan
Ei ole mielekästä, että uskon kanssa sulkeudutaan omiin bunkkereihin,
vaan ihmisiä pitää uskaltaa kohdata siellä, missä he ovat. Markkinoilla
ollaan sen tähden, että siellä on paljon ihmisiä. Asiakkaita on ollut laidasta laitaan, sanoo Eino. Myös kirpputoritavaraa on myytävänä, mutta päätarkoitus on hengellisten asioiden pitäminen kaupunkilaisten
mielissä. Halukkaille annetaan kirjoja ja musiikkia mukaan. Meidän
kanssa voi tulla keskustelemaan kaikista asioista, myös säästä, Eino
tähdentää luonteenomainen pilke silmäkulmassaan. Vuosien saatossa
on tullutkin sellasia tuttuja, jotka joka kerta tulevat käymään. Jatkuvuus onkin yksi johtoajatus, että aina uudestaan voi tulla juttelemaan.
Kaiken jälkeen Einolla on vielä innokasta halua tehdä Herran työtä.
Jotakin hänen elämänsä esimerkistä ja uskosta kertoo se, että kaikki
neljä aikuista tytärtä ovat uskossa. Ei ole mikään itsestäänselvyys, että
jälkikasvu seuraa vanhempia. Nykyinen sukupolvi pureskelee nämä
asiat tarkkaan, ennenkuin itse tunnustautuvat Jeesuksen omiksi. Mut-
KUVA: teijan arkisto
Herätyskristillisyyden periaate
henkireikä markkinoilla
Muutaman vuoden ajan Hämeenlinnan
markkinoilla, kuun ensimmäisenä
tiistaina, on voinut mennä Saalemseurakunnan kojulle juttelemaan ja
keskustelemaan vakavamminkin.
Varmiten siellä tapaa Eino Piisilän,
jolla on päävastuu seurakuntamme
toritoiminnasta.
Teija ei jää
laakereille
lepäämään
Eino Piisilä
ta näistä voi keskustella lisää siellä torilla. Toivomme ja odotamme,
että tulette rohkeasti keskustelemaan, sanoo Eino lopuksi.
T erhi M äkinen
nuorten alive-illat lauantaisin saalemilla klo 19
Aikoinaan 5-vuotias Teija kirjoitti lapsuuden
muistokirjaansa:
Minusta tulee koulunopettaja.
Silloiset oppilaat olivat Teijan omia nukkeja. Uravalinta tuli myöhemmin vielä harkintaan,
mutta niin siinä kävi, että tänä päivänä Teija on
ammattiinsa tyytyväinen luokanopettaja. Takana
on jo 27 työvuotta, mutta työ tuntuu edelleen
mielekkäältä, tärkeältä ja haasteelliselta. Teija
työskenteli kahdeksan vuotta Thaimaassa lähetyslasten opettajana ennen kuin avioituminen
lennätti hänet tänne Hämeenlinnaan.
Ulkomailla oleskellessa Suomen politiikka oli
mielenkiinnon kohteena ja tänne palattuaan Teija liittyi Kristilisdemokraattien paikallisosastoon.
Nykyään hän toimii Hämeenlinnan KD:n puheenjohtajana ja on myös kaupunginvaltuuston jäsen.
Kristittynä on hyvä olla vaikuttamassa yhteiskunnan asioihin.
Itse ymmärrän, että siihen myös Raamattu
kehottaa.
Teijan vastuualueita ovat myös oman seurakunnan naistenillat ja lähetyssihteerin tehtävät.
Kun itse on ollut kentällä, niin ymmärtää, miten
tärkeää läheteille on, että seurakunnasta pidetään yhteyttä.
Teija ei ole persoonaltaan ”evankelistatyyppi”,
mutta on aina valmis keskustelemaan hengellisistä asioista. Hänen mielestään uskon tulisi
ennemminkin näkyä kuin kuulua. Teijalle usko
on elämän vahva perusta, josta nousevat arvot
eivät ole maailman tuulien horjutettavissa. Usko
on turvallista luottamusta Taivaan Isään, jolle voi
kertoa elämän kaikki ilot ja surut.
Teija on mahtava esimerkki ihmisestä, joka
uskaltaa ottaa vastaan elämän moninaiset haasteet ja elää täysillä Jumalan johdatuksessa.
Terhi Mäkinen
3
ILMOITUSTAULU
Hämeenlinnan Saalem-seurakunnan
viikko-ohjelma
Ma klo 13.00Lähetyspiiri
klo 17.00 Kokkikerho 7-12 vuotiaille
Ti klo 18.30 Sana ja rukous,
Ke klo 18.30 Perhekuoron harjoitukset
To klo 18.00 Parillisilla viikoilla
Hyvä Sanoman ilta Hauholla
Pe klo 18.00Varhaisnuortenilta
La klo 19.00Alive-nuortenilta
Su klo 11.00Jumalanpalvelus
Olet Ter vetullut
Tarkemman ohjelman näet Kaupunki Uutisista, nettisivuilta www.saalem.net ja Ristin Voitto lehdestä.
Parasta lämpöä
kotiin ja kiinteistöihin!
Hämeen Maalämpö
050- 540 8228 Ville
www.hameenmaalampo.fi
Lämpöeko
040- 565 2694 Kari
www.lampoeko.fi
toimitus
Päätoimittaja: Onni Haapala
Uskon perusteita: Matti Niemelä
Pinnan Alla: Terhi Mäkinen
Historian Havinaa: Sakari Saarinen
Nuorten Nurkka: Helli Kärkkäinen
Profiili: Daniel Sohlman
Anssi Kelaa: Anssi Tuominen
Valokuvaus: Veli-Matti Mustonen
Aputaitto: Daniel Sohlman
saalem
Toimisto:
Saalem-seurakunta
Turuntie 12
13130 Hämeenlinna
Puhelin: 6822 233
Email: info(at)saalem.net
Toimisto avoinna ti klo 16-18 ja
ke-to klo 10-12
4