Vertaukset, kreiat ja ihmekertomukset SAARNAN POHJANA Helsingin hiippakunnan synodaalikokous 28.9.2010 @ 14 ja 1630 Lauri Thurén, eksegetiikan professori, UEF Saarnaa valmistaessaan pappi saa eteensä usein kolmenlaisia evankeliumitekstejä. Niitä tulisi ensin ymmärtää itse ja sitten soveltaa toisia(kin) varten. Tässä pajassa keskitymme ensimmäiseen tehtävään. Kysymys on papin ydinosaamisesta. Kirkollinen perinne isistä ja reformaattoreista lähtien on ripustanut näihin teksteihin omaa teologiaansa. Historiallis-kriittinen eksegetiikka on nähnyt ne raaka-aineena historiallisen Jeesuksen/evankelistan etsimisessä. Joskus tuntuu, että lapsi on hulahtanut pesuveden mukana: Vertausten, kreiojen ja ihmekertomusten oma sanoma on hukkunut myöhempien aikojen tarpeiden alle. Uusi eksegetiikka, joka ammentaa modernista kirjallisuustieteestä ja retoriikasta, tulee apuun. Tarkoitus on lukea näitä kertomuksia tekstitasolla. Unohdetaan hetkeksi dogmatiikka, hengelliset sovellukset, fiktiiviset ”historialliset” hahmot. Katsotaan, miten nämä kertomukset toimivat sinällään. Kirjallisuustiede antaa käyttöömme käsitteitä kuten tekstin sisäinen kertoja ja sisäisyleisö. Narratiivisuudesta opimme, että tarinalla on oma kaarensa. Retoriikasta opimme, että kertomuksella pyritään vaikuttamaan yleisöön; ei se ole opinkappaleiden staattista esillepanoa. Näin kohtaamme kertoja-Luukkaan ja kertoja-Jeesuksen, jotka ovat todellisia hahmoja tekstissä. Kohtaamme myös todellisen yleisön (esimerkiksi fariseukset ja kirjanoppineet). Näiden sinänsä kiinnostavat ”historialliset” vastineet saavat nyt odottaa. Vasta kun näemme, miten kertomus toimii omilla ehdoillaan, myös opilliset ja historialliset kysymykset saavat asiallisempia vastauksia. Kysymme siis yksinkertaisesti: Mitä kehyskertomuksen Jeesus halusi saada aikaan kuulijoissaan, jotka myös esiintyvät tuossa kehyksessä? Tehtävä ei olekaan helppo, niin läpikotaisin olemme dogmaattisen ja historiallisen ajattelun hapattamia. Ainakaan eksegetiikan ammattilaiset eivät juuri ole kyenneet lukemaan näitä tekstejä niin kuin ne on painettu. Mutta yritetään! Annan käytännön vinkkejä siihen, miten vertauksia ja kreioja voisi ymmärtää oikein. Ihmeistäkin voidaan puhua. TILANNE HALTUUN Jeesus ei kertonut vertauksiaan muuten vain. Ne on aina tarkoitettu johonkin tilanteeseen, ne on kerrottu eläville ihmisille, joiden ajatuksiin ja käytökseen Jeesus pyrki vaikuttamaan. Vertausta lukiessa tulisi aina miettiä sen alkuperäistä tilannetta. Näin helpolla tavalla kuka tahansa voi oivaltaa niiden sisällön uudella tavalla. Vertauksista ei kannata etsiä mitään mystistä tai ihmeellistä tasoa. Niiden ensimmäiset vastaanottajat kuulivat ne korvillaan yhden kerran. Hämäräperäinen tai turhan syvällinen jaarittelu ei olisi sanonut tuolloin mitään. Siksi terve cityjärki on vertausta tulkitessa tarpeen. Samalla on hyvä muistaa, ettei vertausten tarkoitus ollut vain havainnollistaa tai elävöittää jotakin teologista asiaa. Jeesus ei kertonut vertauksia siksi, että hänen sanomansa olisi helpompi ymmärtää. Päinvastoin. Tarkoitus oli, ettei Jumalan valtakunnan salaisuutta niin vain tajuttaisi, Mark. 4:12. Vertaukset ovat kuin suljettuja ovia. Perinteiselle raamatunselitykselle ovet jäävätkin kiinni. Se kun oli kiinnostunut vertausten historiasta ja kuvitelluista kantamuodoista. Itse tarinat ja niiden vastaanottajat jäivät vähemmälle huomiolle. Nyt uusi tutkimus tarjoaa avaimia näihin vanhoihin oviin. On hyvä asettua Jeesuksen alkuperäisen kuulijan asemaan, unohtaa aiemmin kuullut hienot selitykset ja antaa tekstin itsensä puhua. Opetan teille kaksi helppokäyttöistä työkalua, joiden avulla ymmärrätte Jeesuksen vertauksia – ja monia muitakin Raamatun kertomuksia – paremmin kuin kahdeksan eksegeettiä kymmenestä. Nämä välineet nousevat yleisen kirjallisuudentutkimuksen työkalupakista. SANOMA TULEE LOPUSSA JA SE YLLÄTTÄÄ Ensimmäinen oivallus on tämä: Vertauksella ja kreialla on samanlainen rakenne kuin vitsillä. En tarkoita että ne olisivat vitsejä, päinvastoin. Mutta samalla tekniikalla toinen saa ihmiset nauramaan, toinen ymmärtämään jotakin tärkeää. Muistele jotakin hyvää vitsiä jonka olet kuullut. Tarina alkaa odottavissa tunnelmissa, matkan varrella tulee jo lievää tirskahtelua, mutta vasta aivan lopussa tulee yllättävä lause joka räjäyttää yleisön nauramaan. Stand-up -koomikot käyttävät siitä nimitystä punch line. Tästä voisi piirtää vaikka hienon kaavakuvan. Miten vitsi menee pieleen? Jos yleisö nauraa alussa, mutta varsinaisen punch linen kohdalla seuraa jäätävä hiljaisuus. Joko juttu oli huono tai sitten kertoja epäonnistui. Mistä me tiedämme nauraa oikeassa kohdassa? Joku siitä että muutkin nauravat. ”Se viimeksi nauraa joka hitaimmin ajattelee.” Mutta yleensä me vain tiedämme. Jokin sisäänrakennettu taju – ilman mitään teoreettista koulutusta – saa meidät nauramaan juuri oikealla hetkellä. Ilman vitsin viimeistä lausetta tarina jäisi roikkumaan ilmaan. Toisaalta pelkkä viimeinen lause ei vielä naurattaisi ketään. Vertaus toimii aivan samalla tavalla, samoin Jeesuksesta kerrotut lyhyet tarinat. Vertaus lähtee hitaasti liikkeelle, sitten jännitys nousee – ja lopussa tulee yllättävä kohta, joka synnyttää kuulijassaan oivalluksen. Vertauksella on yksi sanoma, yksi tarkoitus, ja se löytyy yleensä juuri lopusta. Kun sisään on uitettu muita merkityksiä, tuo sanoma on hukkunut. Kirkon perinteessä vertauksia on luettu allegorisesti eli joka yksityiskohdalle on pyritty löytämään jokin hieno hengellinen merkitys. Ja sitten itse loppuhuipennus on unohdettu. Aivan kuin vitsi joka lauseelle pitäisi nauraa. Takavuosien raamatuntutkijatkin sortuivat samaan selittelyyn. Joku saattaa muistaa, että näin opetti jo vanha Jülicher. Niinpä, mutta hänen omatkin selityksensä olivat dogmatiikkaa pullollaan. Viime vuosina hän on menettänytkin suosiotaan uusallegoristen näkökulmien noustessa esiin. Ehkäpä moderni kirjallisuustiede auttaisi. KOLME LÄHTÖKOHTAA Älä etsi tarinan hahmoille suoraa vastinetta uskonopista tai Jeesuksen ajan elämästä. Kukaan hahmoista ei ole suoranaisesti Jumala, Jeesus, fariseus tai publikaani – vaikka niin usein väitetään. Vertaus jättää aina pelivaraa, tilaa oivaltamiselle. Vertaukseen ei saa keksiä lisää henkilöitä tai ajatuksia. Tuhlaajapoika ei katunut tekosiaan eikä hänellä ollut pikkuveljeä. Vertausta ei saa tulkita uskonopin tai hengellisten periaatteiden valossa. Niiden avulla väkevä vertaus vesitetään ja sen sanoma hukkuu. Hyvä tarina ei selittelyjä kaipaa. Jos kuulemme jutun ruotsalaisesta, norjalaisesta ja suomalaisesta, emme tarvitse oppituntia näiden maiden bruttokansantuotteesta tai kulttuurielämästä. Vaikka Jeesuksen vertaukset sijoittuvat meistä etäämmälle, kyllä niitäkin ymmärtää usein sellaisenaan, ilman yksityiskohtaista historiallista taustatietoa. Kunhan malttaa odottaa loppuun asti. VIISI KYSYMYSTÄ Kun vertauksen sanomaa etsitään, tarvitaan perussetti hyviä kysymyksiä. Näitä kannattaa kysyä muiltakin raamatunkohdilta, niin oikea merkitys löytyy paljon helpommin. Samalla väärät tulkinnat karisevat luonnostaan. Kuka? Kuka kertomuksen kertoo? Jeesus on ensimmäinen vastaus, mutta mitä merkitsee että esimerkiksi Luukas kertoo kertomuksen uudestaan omille lukijoilleen? Kenelle? Keitä varten kertomus on tarkoitettu? Keihin sillä pyritään vaikuttamaan? Tämä selviää usein vertauksen alusta. Alkuperäisinä kuulijoina olivat tietyt ihmiset. Evankelistalla on eri yleisö. Mitä? Kertomus tulisi lukea tarkkaan. Usein luulemme muistavamme, mitä tutussa Raamatun kertomuksessa sanotaan. Kun sen lukee huolellisesti läpi, voi yllättyä. Tilanne? Vertausta ennen hyvä kuvitella ja pitää kuvataan usein, missä yhteydessä Jeesus puhui. Tilanne on mielessään. Tarkoitus? Jeesus ei puhunut sattumalta. Hän halusi saada aikaan jotakin alkuperäisissä kuulijoissaan, siinä tilanteessa jossa oltiin. Miten vertaus täyttää tämän tehtävän? Kysy, mitä Jeesus oikein tekee: puolustautuu, jakaa tietoa, lohduttaa? Entä evankelista kertoessaan vertausta eteenpäin? KREIOSTA SELVÄÄ Kreia, takavuosien ’biografinen apoftegma’, on lyhyt kertomus Jeesuksesta, joka päättyy lentävään lauseeseen. Joskus puhutaan myös anekdootista, millä ei nyt tarkoiteta koomista tarinaa. Olennaista vain on löytää sanoma lopusta, ei allegorisoida itse tarinaa. Kuten vitsissä, tarina ilman loppulausetta ei ole mitään, ei liioin loppulause ilman tarinaa. Kreiat ovat usein stereotyyppisiä. Lähtötilanteessa Jeesus joutuu huolella viritettyyn ansaan: sanoit/teit niin tai näin, aina menee väärin. Usein kyseessä on jokin varhaisjuutalaisuudessa paljon pohdittu pulma. Jeesus ei lähde peliin mukaan toivotulla tavalla, vaan heittää pommin takaisin sen virittäjille. Nämä havahtuvat siihen, että juttu uhkaa laueta käsiin. Lopussa Jeesus usein heittää kuolemattoman lauseen. Kreian tarkoitus ei ole osoittaa Nasaretilaisen nopeaa tilanneälyä. En liioin usko, että kyse on ”kiistakeskustelusta”, jonka lopputulemana Jeesus nujertaa vastustajansa verbaalisesti ja sosiaalisesti. Tekstien mukaan hän haluaa enemmän: Opettaa keskustelukumppaneille jotakin tärkeää. Tämän sanoman löytäminen on papin työssä olennaista. Tärkeää on muistaa, että sanoma ei yleensä ole identtinen sen kysymyksen kanssa, jota itse tilanne käsittelee. Jeesus ei puhu oikeastaan veronmaksusta, kuolemanjälkeisestä rangaistuksesta tai naisten kivittämisestä, vaan… IHMEKERTOMUKSIA Pienin muutoksin edellä sanottu sopii myös ihmekertomuksiin. On kysyttävä, mitä tekstin Jeesus tai tekstin evankelista haluavat viestittää omalle yleisölleen, miten he pyrkivät vaikuttamaan näiden ajatuksiin, asenteisiin, arvoihin ja toimintaan. Ihmekertomuksen juttu ei yleensä ole se, että Jeesus tekee yliluonnollisen tempun. Kyllä niitä muutkin juutalaiset tekivät. Ihmeiden historiallisuuden pähkäily ei vie pitkälle, tieteen keinot ovat perin rajallisia kun joku väittää Jumalan tehneen jotakin poikkeuksellista. Takavuosien eksegetiikkaan mahtuu koko joukko koomisia selityksiä ihmeille, harhaanjohtavaa rinnastusta hellenistisiin ihmemiehiin ja eksistentiaalista selitystä. Näiden sijaan voimme kysyä ihmekertomusten merkitystä niiden tekstinsisäisille kuulijoille. TEHTÄVIÄ Etsi tekstin funktiota sen tekstinsisäisille kuulijoille edellä kuvattujen periaatteitten ja kysymysten avulla. Tekstejä voivat olla: Luuk 15 Kadonnut lammas Luuk 15 Kadonnut poika Viiden pisteen vihjeitä: o Jeesus ei kertonut Tuhlaajapoikavertausta syntisille o Vertaus ei huipennu siihen, että isä ottaa pojan avosylin vastaan o Isä ei kuvaa Jumalaa eikä isoveli fariseusta Luuk 16 Epärehellinen taloudenhoitaja Luuk 16 Rikas mies ja Lasarus Luuk 18 Väärämielinen tuomari Luuk 14 Vesipöhöinen mies Joh 8 Kysymys kivittämisestä Matt 22 Kysymys verorahasta Luuk 10 Laupias samarialainen