Saarna Tampereen Tuomasmessussa 31.12. 2014 Peppi Sievers Evankeliumi ja saarna Luuk. 13: 6-9 Jeesus esitti vielä vertauksen: ”Eräällä miehellä oli viinitarhassaan kasvamassa viikunapuu. Hän meni etsimään siitä hedelmiä, mutta ei löytänyt. Silloin hän sanoi puutarhurille: ’Jo kolmena vuotena olen käynyt etsimässä hedelmiä tästä viikunapuusta, mutta en ole löytänyt. Kaada se, sehän vain vie voiman maasta.’ Mutta puutarhuri vastasi: ’Herra, anna sen olla vielä yksi vuosi. Minä muokkaan ja lannoitan maan sen ympäriltä. Jospa se ensi vuonna tekee hedelmää. Jollei niin käy, käske sitten kaataa se.’” Rakkaat sisaret ja veljet Jeesuksessa Kristuksessa! Puhun teille tänä iltana siitä, miten ymmärrän Jumalan aikamuotoa, ikuista preesensiä. Jumalan ikuista tässä ja nyt – tilaa, jonka kautta myös kaikki me olemme yhteydessä toisiimme, Kristuksen ruumiin osasina, sen jäseninä ja soluina. Jumalan aikamuoto sisältää menneet, nykyiset ja tulevat sukupolvet salatulla ja ihmeellisellä tavalla. Miten tätä voisi mieltää, ymmärtää? Edes jollakin tavalla? Puhuuko äsken kuullussa Jeesuksen vertauksessa puutarhuri tosiaan yhdestä vuodesta, kirjaimellisesti 365 päivästä? Sanooko Jeesus, että jossain vaiheessa on aikamme, mahdollisuutemme lopussa? Meidän vuotemme tai aikamme; se, että Jumala odottaa meidän hyväksyvän, siis: ottavan rakkautensa vastaan, on päätöksessä? Siten, että sen jälkeen emme voi enää olla armon kohteena, että meitä kohtaisi irti hakkaaminen, ikuinen ero rungosta, iankaikkinen ero yhteydestä? Sanalla sanoen sehän olisi Helvetti. Vai onko meillä enemmän aikaa? Enemmän aikaa ”näyttää”, että kannamme hyvää hedelmää, täysin oman laatuistamme hedelmää, siis: että voimme saada aikaan jotakin hyvää täällä ihmisten keskellä sinä aikana kun täällä kuljemme? Saamme aikaa, jotta voimme välittää evankeliumin ilosanomaa ja Jumalan hyvyyttä ympärillemme juuri meidän hedelmiemme kautta? Uskon, että näin on. Muistattehan toisen Raamatun kohdan, jossa viinitarhan työnte- kijät saavat päivän päätteeksi saman palkan, vaikka toiset heistä ovat olleet työssä koko päivän, ja jotkut toiset tulivat tarhalle vasta aivan viime tipassa? Tuon viinitarhan ja samalla kaiken luodun omistaja sanoo meille kurjille ja toisiamme kadehtiville: ”saanhan minä tehdä omallani, mitä minä haluan”. Hän sanoo myös: ”minä annan kenelle minä haluan antaa”; kun nurisemme sitä vastaan, että olemme muka tehneet enemmän kuin joku toinen, tai paremmin kuin joku toinen… Että meille kuuluisi enemmän eikä tuolle toiselle… Jumalan aikamuodossa kaikki tapahtuu ikuisessa preesensissä jotenkin täysin käsittämättömällä tavalla. Totta kai on niin, että Jeesus syntyi kerran ja vain kerran tänne maailmaan, hän syntyi mieheksi, tiettyyn kulttuuriin ja aikaan. Hän kasvoi aikuiseksi kuten muut lapset ja nuoret, mekin täällä tänään. Hän ja hänen vanhempansa suorittivat kaikki kulttuuriset ja uskonnolliset rituaalit, kuten muun muassa ympärileikkaus kahdeksantena päivänä, siis meidän suunnaltamme katsottuna juuri näin uutena vuotena. Jeesus eli siis historiallisena henkilönä tiettynä aikana. Hän tunsi ihmisenä kaikki ihmisen elämän kivut ja kärsimykset, yksinäisyydenkin, ystävien hylkäämisen, jopa Jumalan hylkäämisen ristinpuulla mutta myös ilon, kiitollisuuden ja riemun, ystävyyden, yhteyden ja rakkauden. Samalla on niin, että Jumalan aikamuodossa, tuossa ikuisessa preesensissä myöskään Jeesuksen syntymästä, kärsimisestä, kuolemasta ja riemullisesta ylösnousemuksesta ei ole kulunut miltei kahtatuhatta vuotta, vaan Jeesus syntyy meidän vuoksemme, kulkee meidän vuoksemme ristille ja kuolee meidän syntiemme tähden ja takia. Hän lunastaa meidät, sinut ja minut, teollaan. Hän tekee sen ainutkertaisena tekona 2000 vuotta sitten, mutta samalla meidän jokaisen menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden ihmisen takia. Hän lunastaa meidät ikuisesta erossa olosta takaisin yhteyteen ja elämään. Yksinäisyyden ja tavoittamattomuuden ahdistuksesta yhteyteen ja jakamiseen. Tämä ei ole pelkkä fraasi tai klisee vaan kokemuksellisesti tavoitettavissa. Miten sen sitten voisi tavoittaa, yhteyden ja läheisyyden Jumalan kanssa? Ajattelen, ja koen itsessäni, että Jumala kaipaa meitä ihmisiä luokseen kaiken aikaa ja kaikkialla. Jumalan rakkaus, kaipaus meihin ei ole mitään kuivunutta, etäistä tai abstraktia, vaan Hän kaipaa meitä tunnetasolla ja intohimolla, kuten rakastettua kaivataan. Tähän voit saada tuntumaa vaikkapa Raamatun Laulujen laulu –kirjasta. Yksi kokemuksellinen asia, jonka voimme Jumalan aikamuodossa oikeasti saavuttaa ihan keskellä arkipäiväämme on tilanteet, joissa menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus yhtäkkiä ”herättävät” toisensa eloon. Se on armon, ja rakkauden kokemista. Vai mitä sanot nuoresta naisesta, joka yhtäkkiä keskellä jumalanpalvelusta muistaa kokonaan unohtamansa tunteen kaksivuotiaasta itsestään isovanhempien maatilalla aurinkoisena kauniina kesäpäivänä, keskellä peltoa. Näissä kokemuksissa, joita erottaa 30 vuotta, yhdistyvät täydellisen turvan tunne: mitään pahaa ei voi tapahtua, ja kaikki asiat ovat hyvin. Nainen, joka tuon kaksivuotiaan kokemuksensa on täydelleen unohtanut, ja jonka jälkeen hänellä on elämässä kertynyt monenlaista rikkomisen ja turvattomuuden tunnetta, kokee yhtäkkiä näin. Samassa jumalanpalveluksessa, täysin turvassa, nuori nainen alkaa unelmoida tulevaisuudesta, ehkä työstään toisten auttajana. Hän kokee olevansa yhtä muiden ihmisten kanssa, levollisesti ja turvallisesti. Rakkautta ja hyvää riittää hänelle ja muille. Toisen hyvä ei ole itseltä pois. Mitä muuta se on kuin Jumalan aikamuodossa, tuossa ikuisessa preesensissä oloa? Se on hyvän Jumalan hoidossa oloa. Yritetään ensi vuonna pitää mielessä se, kuinka meidän Jumalamme kaipaa yhteyttä meihin, läheistä ja jokahetkistä yhteyttä. Tai siis pitää mielessä sitä, että me tämän ihmeellisen tarjouksen ottaisimme vastaan koko olemuksellamme ja koko ajan enemmän omassa elämässämme. Ja muistaisimme siten pitää yhteyttä Jumalaan omalta puoleltamme jokaisessa tässä ja nyt hetkessämme. Rukoilkaamme: Jumala, sinä joka olet tässä hetkessä ja täytät kaiken, anna meidät toisillemme ja avaa meille läsnäolon salaisuus. Jumala, sinä joka olet kaikkina aikoina lähellä luomaasi ihmistä, anna meidän ymmärtää, kuinka lyhyt meidän aikamme on, että osaisimme käyttää sen oikein. Jumala, sinä joka olet ikuinen, anna meidän tämän maailman muutosten väsyttämien ihmisten levätä sinun muuttumattomuudessasi. Armon ja laupeuden Jumala, sinä joka annoit ainoan Poikasi tulla ihmiseksi, että meillä olisi elämä ja yltäkylläisyys, auta meitä ottamaan vastaan elämän lahjat, jotka jaat meille tänään. Aamen.