Jeesus, lasten ystävä ”Mummu, meidän kerhossa puhuttiin, että

Jeesus, lasten ystävä
”Mummu, meidän kerhossa puhuttiin, että Jeesus on lasten ystävä”, Leku sanoo.
Kuljet aina vierelläni, olet paras ystäväni.
Näin me sanomme hartaushetkessä ja sillä tarkoitetaan Jeesusta, Leku muistelee.
”Se on totta”, mummu toteaa.
Äidit ja isät olivat halunneet tuoda lapsia Jeesuksen luo siunattaviksi.
Opetuslapset olivat yrittäneet estää lapsia tulemasta Jeesuksen luo ja sanoneet, että lapset häiritsevät ja
että Jeesuksella ei ole aikaa lapsille. Mutta Jeesus on erimieltä. Hänen sanomansa on, että ”Sallikaa lasten
tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta”.
Jeesus otti lapsia syliinsä ja siunasi heitä, kertoi mummu. Jeesus on lasten ystävä. Jeesuksen sanoin kaikkien
on tultava sellaisiksi kuin lapset ja luotettava Jumalaan lasten tavoin.
Ystävyys on tärkeä lahja ja arvokas asia.
Meidän kaikkien tulee kunnioittaa ja välittää toisistamme, niin lapsista kuin aikuisista. Meidän elämämme
on mukavampaa, kun meillä on ystäviä. Heidän kanssaan saamme leikkiä, jutella, jakaa murheita ja iloja.
Meidän on hyvää muistaa myös rukoilla ystävien puolesta.
Leku kävi hakemassa Lasten Raamatun ja yhdessä mummun kanssa he etsivät kuvan, jossa Jeesus oli lasten
keskellä.
Jeesus siunaa ystävää.
Anna hänen ymmärtää:
Lämmin säde auringon
minulle hän on.
Olen niin yksinäinen, Jumala näet sen.
Voisitko minulle antaa
ystävän läheisen?
Anne-Mari Kaskinen