Tehtäviä Myrskyluodon Maijaan ENNAKKOTEHTÄVÄT 1. Tutustu

Tehtäviä Myrskyluodon Maijaan
ENNAKKOTEHTÄVÄT
1. Tutustu Myrskyluodon Maijan tarinaan lukemalla artikkeleita Anni Blomqvistista. jonka
kirjasarjaan Myrskyluodon Maija perustuu. Millaisia odotuksia ennakkotiedot kirjasarjan
sisällöstä luovat musiikkinäytelmää kohtaan?
2. Myrskyluodon Maijaa esitetään tällä hetkellä paitsi Lappeenrannan kaupunginteatterissa
myös Jyväskylän kaupunginteatterissa. 1970-luvulla Myrskyluodon Maija esitettiin
televisiossa sarjana, ja sillä oli paljon katsojia. Etsin Internetistä kolme eri lähdettä, joissa on
katsojapalautetta. Lue esimerkiksi arvosteluja, keskustelupalstoja, blogeja tai teattereiden
kotisivuja. Millaisista asioista katsojat ovat olleet vaikuttuneita?
3. Myrskyluodon Maijan tarina sijoittuu suomalaiseen saaristoon 1800-luvulla. Pohdi, miten
elämä yli sata vuotta sitten erosi nykyisestä.
4. Sääty-yhteiskunta alkoi murtua Suomessa 1800-luvulla, mutta erot säätyläisten ja rahvaan
välillä säilyivät pitkään. Selvitä, mitä sääty-yhteiskunnalla tarkoitetaan, ja mitä puolestaan
ovat ihmisjoukkona säätyläiset ja rahvas.
5. Myrskyluodon Maijassa on kohtaus, jossa Maija kirkotetaan. Selvitä Internetistä, mitä
termillä tarkoitetaan.
6. Kuvittele, että siirtyisit aikakoneella 130 vuotta taaksepäin, mutta koulusi, kotisi ja
Lappeenrannan linnoitus olisivat niillä paikoilla, missä ne ovat nytkin. Miten kulkisit
kätevimmin kouluun tai linnoitukselle markkinoille? Paljonko matkaan kuluisi aikaa?
TARKKAILUTEHTÄVÄT
1. Maija menee vanhempiensa päätöksestä vaimoksi Jannelle. Miksi vastentahtoisesta
avioliitosta syntyy vahva rakkaus?
2. Pohdi näytelmän naiskuvaa. Millaiseksi Maija kuvataan?
3. Tarkastele myrskyluodon miljöötä. Miten siihen suhtaudutaan? Millaisia ominaisuuksia
alue vaatii asujiltaan?
4. Maija on toisaalta uskonnollinen, ja toisaalta hän on hyvin taikauskoinen. Millaisiin
enteisiin Maija kiinnittää huomiota?
5. Millaisin keinoin Myrskyluodon Maijaan luodaan merellistä tunnelmaa?
6. Vahva yhteisö on näytelmässä Maijalle sekä turva että painostaja. Missä kohtaa yhteisö
mielestäsi sortaa Maijaa tai hänen perhettään? Missä kohtaa yhteisö tukee Maijaa tai hänen
perhettään?
7. Kirjallisuudessa motiivilla tarkoitetaan jotakin toistuvaa esinettä, toimintaa tai hahmoa,
joka kuljettaa tarinaa eteenpäin. Havainnoi katsoessasi, mikä on tässä näytelmässä motiivi ja
mikä sen tehtävä on.
8. Mitä musiikin tyylilajeja tunnistat? Miten tyylilaji kytkeytyy kohtauksen sisältöön ja
tunnelmaan?
9. Kappaleessa Kuka voi luontoa lukea käytetään tehokeinona puhekuoroa. Miksi? Millä
instrumentaatiolla vahvistetaan tekstin tunnelmaa?
10. Missä kohtaa bändi tekee äänimaiseman? Miten?
11. Miten vaikutelma virsimusiikista syntyy kirkottamiskohtauksessa?
JÄLKIKÄSITTELYTEHTÄVÄT
Keskustellen
1. Käykää läpi tarkkailutehtävät yhdessä tai pienryhmissä keskustellen.
2. Mikä laulu jäi eniten mieleen? Miksi? Millainen kappaleen tunnelma oli?
3. Olisiko Maijan tarina mahdollinen nykyajassa? Millaisiin olosuhteisiin hänet pitäisi viedä,
että tarinassa toteutuisi myrskyluodon eristäytyneisyys?
4. Aiheella tarkoitetaan tarinan pintatasoa. Esimerkiksi katsomassasi musiikkinäytelmässä se
on Maija-nimisen naisen elämä ulkosaaristossa. Teema on aiheen syvempi taso, se mistä
tarinan avulla halutaan katsojalle kertoa ja mitä hänet halutaan saada ajattelemaan. Minkä
koit Myrskyluodon Maijan teemaksi?
5. Esitä perusteltu mielipiteesi Myrskyluodon Maijasta koko luokalle.
Kirjoittaen:
1. Kirjoita nyky-Maijan tarina.
2. Kirjoita arvostelu Lappeenrannan kaupunginteatterin Myrskyluodon Maijasta.
3. Kirjoita 1800-luvulla eläneelle Maijalle kirje, jossa tuot esille, millaista elämäsi nykySuomessa on. Vaikka elämämme nyt saattaa vaikuttaa kovinkin erilaiselta, yritä kertoa
kirjeessäsi myös niistä asioista, joihin Maija voi samastua ja jotka hän voi ymmärtää omasta
ajastaan käsin.
4. Ohessa on luettavaksi Myrskyluodon Maijan rakkauslaulu. Päivitä sanat nykyaikaan
sopiviksi. Voit säilyttää alkuperäisen rytmin tai luopua siitä. Säilytä kuitenkin vuoropuhelun
rakenne laulussa.
MYRSKYLUODON MAIJAN RAKKAUSLAULU
Janne
Onko mitään yhtä maukasta
kuin kylmä kirnupiimä
kera leivän jok on vielä uuninlämmin?
Maija
Onko mitään yhtä upeaa
kuin kevään ensi aamu
kun sä heräät siihen vielä virkeämmin?
Janne
Onko mitään yhtä makeaa
kuin tuore maitojuusto
juuri silloin kun sitä tekee mieli?
Maija
Onko mitään yhtä raikasta
kuin nuori ketunleipä
juuri silloin kun sitä tekee mieli?
Janne
Onko mitään yhtä sinistä
kuin kevättaivaan sini
kun se heijastuu rakkaasi silmiin?
Maija
Onko mitään yhtä kaunista
kuin ulkoluodon luonto
kun se tuudittuu poutaisiin pilviin?
Janne
Onko mitään yhtä kutsuvaa
kuin vaimon hellä katse
kun se hymyn sun huuliltasi noutaa?
Maija
Onko mitään yhtä polttavaa
kuin miehen lämmin kämmen
kun se hellästi hiusten lomaan soutaa?
J&M
Maukkaampaa, makeempaa,
parempaa, raikkaampaa,
sinisempää, kauniimpaa,
kutsuvampaa, polttavampaa:
Janne
Olla vierelläsi Maija
Maija
Olla sylissäsi Janne
J&M
Juuri silloin kun sitä tekee mieli
Tekstiä analysoiden:
1. Tarkastele, mitä runon muodon ja rakenteen ja toisaalta runolle ominaisen kielen piirteitä
on Maijan ja Jannen häävalsissa. Mitkä piirteet osoittavat, että kyseessä on nimenomaan
laululyriikka?
Vie minut vietellen vierelles sun,
leijaillen keinuta varttani mun.
Silmissäin varmaankin raukkauden näät,
sinun ja minunhan nää ovat häät.
Valssiin mut vaivuta,
uumaani taivuta,
hiuksiain lennätä,
syliini ennätä,
onneen mut onneen sut
onneemme yhteiseen vie, vie, vie.
Valtavan riemun nään silmissäs sun,
leikiten nauramaan saathan sä mun.
Aikojen loppuun sä vierellein jäät,
sinun ja minunhan nää ovat häät.
Valssiin mut vaivuta,
uumaani taivuta,
hiuksiain lennätä,
syliini ennätä,
onneen mut onneen sut
onneemme yhteiseen vie, vie, vie.
Rakastan, rakastan, rakastan sua
uskothan, uskothan, uskothan mua!
Uniini saakka sä sieluuni näät,
sinun ja minunhan nää ovat häät.
Valssiin mut vaivuta,
uumaani taivuta,
hiuksiain lennätä,
syliini ennätä,
onneen mut onneen sut
onneemme yhteiseen vie, vie, vie.
2. Analysoi seuraavaa kohtausta.
a) Tee havaintoja naisen ja miehen rooleista.
b) Tee havaintoja henkilöiden välisistä suhteista.
c) Miksi lasten, erityisesti Mikaelin roolia korostetaan tässä kohtauksessa? Millaisia
ennakointeja kohtaukseen on rakennettu?
MIKAEL
(Tulee juosten.) Äiti äiti äiti, mää näin näkin, mää näin näkin!
MAIJA
Herra Jumala, missä - missä muut lapset on...
MIKAEL
Totta kalliolla te hyppeli, tällai...vättänäkittä vähäten...mää näin vättänäkin!
MAIJA
Västäräkki...kauheeta että mää pelästyin...
AUGUST
Musta tuleekin viisas mies ja kaljaasinkippari ja mä saankin opetella
kirjoittamaan.
MIKAEL
Tulee muttaki kaljakippali. Ja miet.
MARIA
Luuletteko äiti että minäkin saan opetella kirjoittamaan?
MAIJA
Totta kai saat.
AUGUST
Isä sanoin että mää vaan saan opetella.
MAIJA
Yleensä sen taidon oppivat vaan miehet.
MIKAEL
Mä olet miet.
MARIA
Mitä varten vaan miehet?
MAIJA
Niiden joiden täytyy osata purjehtia ja suorittaa asioita muiden edestä, niiden
täytyy osata kirjoittaa etteivät asiat mene sekaisin niiden paljoudessa.
MARIA
Sitten minä tahdon olla mies.
MAIJA
Eikös muka ole hyvä olla nainen?
MIKAEL
Äiti on hyvä nainen, mutta mää olen miet.
MAIJA
Olkaa te iloisia siitä mitä olette ja että olette terveitä.
MARIA
Kattokaa miten hassusti kissa nukkuu!
Kuka osaa luontoa lukea
sen viestit sanoiksi pukea?
Kun kissa nukkuu nenä rintaa vasten,
niin mitä se kertoo, mitä se tietää?
Se huonoa tietää säätä,
tuiskua sekä heikkoa jäätä.