Kuudennettoista olivat kaikkien aikojen kemmakat - Puumala

Torstai 11. elokuuta 2011 n:o 32
WWF:n Suomen
pääsihteerille
kansainvälinen
luottamustehtävä
Puumalan kesäasukas, WWF:n Suomen pääsihteeri,
kauppatieteiden tohtori Liisa Rohweder on valittu kansainvälisen WWF:n viestintää ja markkinointia ohjaavan
komitean puheenjohtajaksi. Nimitys on kunnia WWF
Suomelle, sillä ohjausryhmä vastaa WWF:n brändiin
liittyvistä suurista linjoista ja globaaleista suojelu- ja
markkinointiviestintästrategioista. Luottamustoimi on nyt
ensimmäistä kertaa suomalaisella ja Liisa on ensimmäinen
nainen, joka on valittu puheenjohtajaksi.
MTLH järjestää tuettuja
lomia lepoa ja virkistystä
tarvitseville
Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry on yksi lukuisista
pienen ihmisen puolesta toimivista, mutta varsin näkymättömiin jääneistä järjestöistä.
Vuonna 1954 perustettu järjestö syntyi sodanjälkeisen
ajan tarpeisiin. Perustamisasiakirjan mukaan tarkoituksena oli vähävaraisten ja rasittuneiden perheenäitien sekä
virkistystä kaipaavien lasten terveys- ja lomahuollon
järjestäminen.
Lisäksi yhdistys järjesti maaseudulla asuville aistiviallisille lapsille asianmukaista hoitoa, teki valistustyötä
ja antoi suurperheille aineellista tukea.
57. vuosikerta
Viisi paria purjehti
yöaikaan
avioliiton satamaan
Puumalan kirkossa vietettiin historiallisia iltahetkiä perjantaina, kun yön pimeydessä vihittiin viisi
pariskuntaa niin sanotusti nonstoppina. Vihkiminen
käynnistyi iltakymmeneltä. Kullekin parille oli varattu aikaa kaksikymmentä minuuttia. Avioliittoja
siunasivat papit Helena Castrén ja Antti Tullinen
vuorotellen.
Parisuhdeilta oli
puolisojen yhteistä aikaa
Riitta ja Markku Leminen antoivat Sahanlahdella
keskiviikkona pidetystä parisuhdeillasta kotiläksyksi
puhumistehtävän: Miten parisuhteessanne osoitetaan
rakkautta?
Sanat, puhuminen ja kuuntelu ovat tärkeitä, mutta
välittämistä voi osoittaa myös muuten: tuoda kaupasta
toisen lempiruokaa, laittaa aamulla auto valmiiksi
puolisolle, silittää paita tai osoittaa iloa toisen tullessa kotiin.
Seurakunnan järjestämä parisuhdeilta oli tarkoitettu
yhteiseksi hetkeksi puolisoille. Jutustelun, musiikin
ja runojen lomassa nautittiin yhteistä ateriaa ja keskityttiin oman elämän lähimpään ihmiseen.
Kuudennettoista olivat kaikkien aikojen kemmakat
Puumalassa vietettiin kuudettatoista kertaa kemmakoita. Harjoittelu on tehnyt tehtävänsä,
sillä Pasi Partanen luonnehtii
kolmipäiväistä tapahtumaa
”kaikkien aikojen kemmakoiksi”.
-Joka päivä oli paljon ihmisiä
ja lippuja myytiin ennakkoon
todella paljon, sanoo Pasi.
Pasi Partanen laskeskeli karkeasti, että Puumalassa liikkui
torstai-sunnuntai aikavälillä
kymmenisentuhatta ihmistä.
Lippuja myytiin yli 5.000
kappaletta kolmena iltana.
Erityisesti torstai-ilta hämmästytti 1.600 lipulla järjestäjät
täysin.
Perjantaina oli teltassa 1.600
henkilöä ja lauantaina se oli
tupaten täysi 1.800 ihmisellä. Viikonlopun ehdoton ykkösesiintyjä oli Jenni Vartiainen.