Sademetsät

”Mielestäni mikään ei ole maailmalle
tärkeämpää kuin sademetsät! Lasteni - ja
koko maailman tulevaisuus on niistä kiinni”
Heikki Kotajärvi, sademetsä-kummi
Sademetsät
FAKTA
2015
Tavoitteenamme on pysäyttää metsäkato yhteistyössä
paikallisten ihmisten ja muiden toimijoiden kanssa. Suojelemme myös uhanalaisia lajeja ja niiden
elinympäristöjä eri puolilla maailmaa.
© JUHA-PEKKA KERVINEN / WWF
Uhat
Sademetsien häviäminen on yksi 2000-luvun suurimmista ympäristöongelmista. Sademetsien mukana katoavat tuhannet kasvi- ja eläinlajit, joista osaa ei vielä edes tunneta. Metsien tuhoutuminen nopeuttaa myös
ilmastonmuutosta.
Sademetsiä kaadetaan karjanlaidunten, sellu- ja öljypalmuplantaasien sekä soijaviljelmien tieltä ja raivataan viljelymaaksi. Metsiä ja niiden lajeja uhkaavat myös laittomat hakkuut, metsäpalot, salametsästys
ja kaivostoiminta.
Ratkaisumme
Toimimme kentällä
Sademetsissä elää kaksi kolmasosaa maailman kasvi- ja
eläinlajeista ja niiden luonto on yksi maapallon monimuotoisimmista. Myös miljoonat ihmiset saavat sademetsistä ruokaa, vettä ja toimeentulonsa. WWF suojelee
sademetsiä eri puolilla maailmaa.
WWF Suomella on kehitysyhteistyöhankkeita Indonesian Borneolla, Himalajalla sekä Itä-Afrikassa. Tuemme
suojelualueiden ja kansallispuistojen perustamista sekä
parhaita metsänhoitomenetelmiä, kehitämme sademetsäalueiden ekomatkailua, metsitämme hakattuja alueita ja
elvytämme kestäviä perinteisiä metsän- ja maankäyttötapoja. Edistämme myös merkittävien suojelusopimusten
syntyä. Tuemme salametsästyksen ja laittomien hakkuiden vastaista työtä. Lisäksi edistämme sademetsätuotteiden vastuullista tuotantoa ja tuemme alueiden asukkaita
kestävien elinkeinojen kehittämisessä.
• Varustamme ja koulutamme salametsästyksen
ja laittomien hakkuiden vastaisia partioita.
• Tuemme yhteisö- ja kylämetsien perustamista,
metsien istutuksia sekä kestävää peltometsäviljelyä.
•Kehitämme metsiä säästäviä vaihtoehtoisia elinkeinoja, kuten kumipuiden pienviljelyä Borneolla ja ekoturismia Nepalissa.
•Vähennämme polttopuun tarvetta ja sitä kautta
metsiin kohdistuvaa painetta biokaasulaitosten
ja aurinkopaneeleiden avulla sekä kehitämme
metsiä säästäviä karjanlaidunnusmenetelmiä.
•Koulutamme ja varustamme kyläyhteisöjä suojelemaan metsiä metsäpaloilta.
• Tuemme suojeluviestintää edistävää kyläradioiden toimintaa ja ympäristökasvatusta.
1 000 000
TAVOITTEENAMME ON
SUOJELLABORNEOLLA
MILJOONA HEHTAARIA
SADEMETSÄÄ.
© ANDRÈ BAERTSCHI / WWF-CANON
•Julkaisemme tutkimuksia ja selvityksiä muun muassa sademetsien
lajistosta, metsien tarjoamista ekosysteemipalveluista, metsiä uhkaavista
tekijöistä ja suojeluratkaisuista.
•Tuotamme tietoa sademetsiin vaikuttavien yritysten vastuullisuudesta.
•Luomme työkaluja ja ratkaisuja, joilla
yritykset voivat mitata ja parantaa
toimintaansa (esimerkiksi paperin
ostajan opas, paperi- ja palmuöljymittari ja paperiyhtiöiden vastuullisuutta
mittaava ympäristöindeksi).
Vaikutamme poliittiseen
päätöksentekoon
• FAKTA 2015 • SADEMETSÄT
Tuotamme tietoa
Sademetsissä elää kaksi kolmasosaa
maailman kasvi- ja eläinlajeista
• Vaikutamme aktiivisesti kehityspoliittiseen päätöksentekoon Suomessa ja maailmalla.
• Selvitämme ja arvioimme valtioiden toimia muun muassa laittomien hakkuiden ja puukaupan ehkäisemiseksi sekä maailmanlaajuisen metsäkadon pysäyttämiseksi.
• Tuemme Indonesian, Brunein ja Malesian valtioiden Heart of Borneo -suojeluohjelmaa.
WWF Suomen hankealueella tavoitteenamme on suojella miljoona hehtaaria koskematonta sademetsää.
Teemme yhteistyötä yritysten kanssa
• Edistämme sademetsien suojelua yhteistyössä maailman suurimpien metsäyhtiöiden
kanssa. Olemme luoneet vastuullista puukauppaa edistävän, maailmanlaajuisen metsä- ja
puutuotteiden verkoston (Global Forest and Trade Network), jonka jäseninä on merkittäviä kansainvälisiä metsäteollisuuden yrityksiä.
• Edistämme ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää metsä- ja plantaasitaloutta FSC-metsäsertifioinnin ja uuden sukupolven plantaasit -ohjelmamme avulla.
• Työskentelemme yritysten kanssa edistääksemme vastuullisen, RSPO-sertifioidun palmuöljyn ja vastuullisesti tuotetun soijan tuotantoa ja käyttöä.
• Sitoutamme plantaasi- ja metsäyhtiöitä orankien sekä muiden lajien suojeluun Borneolla.
Otamme ihmiset mukaan
• Työskentelemme kansainvälisissä hankkeissamme aina yhteistyössä paikallisten asukkaiden kanssa.
• Tuotamme suomalaiselle kuluttajalle tietoa sademetsäystävällisistä valinnoista.
• Innostamme koululaisia ja opiskelijoita Suomessa ja kansainvälisissä hankkeissamme
toimimaan sademetsien suojelemiseksi. Tuotamme kouluihin osallistavaa opetusmateriaalia, joka sisältää kertomuksia ympäristöstä ja tavallisten ihmisten mahdollisuuksista
toimia paremman maailman puolesta.
LUE LISÄÄ JA OSALLISTU!
wwf.fi
wwf.fi/sademetsat
wwf.panda.org/about_our_earth/about_forests/
facebook.com/wwfsuomi
wwf.fi/sademetsakummiksi
WWF.FI
Miksi meitä tarvitaan?
Tavoitteemme on pysäyttää luonnon köyhtyminen ja rakentaa
tulevaisuus, jossa ihmiset ja luonto elävät tasapainossa.