Koirat tekivät minusta rennomman ihmisen - Heidi Ekholm
minun t a r i n a n i Koirat tekivät minusta rennomman ihmisen Voiko alle viiden kilon hiirulainen muuttaa koko elämän? Kyllä voi. Heidi Ekholm-Talas kertoo, kuinka työlleen omistautunut yrittäjä löysi stressinpoistolääkkeen. Saammeko esitellä: Hans ja Jens. Teks ti S anna Kek k i Kuvat Anna Häm äläinen I Heidi Ekholm-Talas on kiinnostunut koiriensa myötä eläinten oikeuksista. – Olen jäsenenä neljässä eläinsuojeluyhdistyksessä. Toivoisin poliitikoilta ja oikeuslaitoksilta järeämpiä otteita eläinsuojelurikkomuksiin, hän sanoo. 30 ilona stun työpaikkani lattialla jalat koukussa. Sylissäni pienellä kerällä nukkuu Hans, seitsemän viikkoa vanha chihuahuan pentu. Olen hakenut Hansin aamulla mieheni Jonnin kanssa Tampereelta. Silitän koiran pehmeää selkää ja mietin, kuinka tämä pieni hiirulainen on jo nyt onnistunut sulattamaan sydämeni. Kuiskaan Hansin korvaan, että aion pitää hänestä hyvää huolta. Olen pyytänyt vanhempani käymään toimistolle. Tällainen on nyt muuttanut meille, sanon, kun näytän heille Hansia. Äitini ja isäni eivät ole aavistaneet mitään, sillä en ole kertonut etukäteen edes heille aikeistani hankkia koira. Luultavasti olisin vain saanut kuulla, että kiireisen yrittäjän arkeen ei sovi lemmikki. Ihastelemme yhdessä Hansia, joka on niin pieni, että se mahtuu kämmenelleni. Hans painaa vain 700 grammaa, ja on pieni kuin linnunpoikanen. Lähden äitini kanssa eläintarvikekauppaan. Ostamme Hansille kaulapannan, hihnan, ruokakupin, kantokassin, kynsisakset, harjan, takin, tossut ja silmänpuhdistusainetta. Hans on koko ajan sylissäni. Illalla käyn esittelemässä uuden tulokkaan mummolleni. Hans muutti elämääni paljon. Ennen sitä omistauduin työlleni ja elin kiireistä tapahtumamarkkinointiyrittäjän arkea. Puhelimeni soi jatkuvasti. Vastasin siihen vaikka keskellä yötä, sillä halusin olla koko ajan tavoitettavissa. Aamulla ensimmäiseksi ja illalla viimeiseksi tarkistin sähköpostini. En ehtinyt pysähtyä, vaan pohdin koko ajan, mitä tekisin seuraavaksi yritykseni eteen. Suunnittelin ja tein yritykseni mainosmateriaalit, selvitin asioita viranomaisilta, laskin ja maksoin palkat, heitin promootiokeikkoja ja edustin messuilla. En osannut rentoutua, sillä ajattelin, että menettäisin jonkun tärkeän mahdollisuuden. En todellakaan ollut harkinnut, että hankkisin kaiken kiireen keskelle koiran. Eräänä kesälauantaina ajatus vain tuli mieleeni aamupalapöydässä. Koira voisi olla kiva, sanoin Jonnille. Olen aina ollut liikkeissäni impulsiivinen ja niin olin nytkin. Aamupalan jälkeen avasin tietokoneen ja aloin tutkia internetistä vaihtoehtoja. Haaveilin pienestä koirasta, koska halusin, että koira voisi matkustaa kanssani. Tuohon aikaan chihuahuat olivat paljon esillä, koska ne olivat monen julkisuuden henkilön lempikoiria. Chihujen ulkonäkö miellytti silmääni. Ne näyttivät satuolennoilta. Viikon kuluttua sylissäni makasi Hans. ( Jat k u u ) » Ei mennyt kuin muutama päivä, kun päästin Hansin nukkumaan sänkyymme. Kuka? Nimi: Heidi Ekholm-Talas Ikä: 35 Asuu: Helsingissä Perhe: Aviomies Jonni ja koirat Hans, 5, ja Jens, 4 Ammatti: Tapahtumamarkkinointialan yrittäjä Harrastaa: Koiria, yrittämistä, järjestötoimintaa, verkostoitumista, kunnallispolitiikkaa, mökkeilyä, puutarhanhoitoa ja Ranskan Rivieraa, jossa pariskunnalla on kakkoskoti. ilona 31 minun t a r ina ni minun t a r i n a n i olisi juuri nyt luovutusikäisiä pentuja! Huusin Jonnille, että varaan lentoliput Roomaan. Kahden päivän kuluttua istuin koneessa. Kun saavuin Roomaan, juoksin kentän pääovelle, jossa tuleva perheenjäsenemme odotti minua kennelin isännän kanssa. Teimme aamupäivän helteessä tarvittavat paperit, jonka jälkeen juoksin takaisin Suomeen menevään koneeseen. Minulla oli Italiassa vain tunti aikaa, joten minun oli pakko luottaa siihen, että koira oli kunnossa ja sellainen kuin omistajat olivat kuvailleet sähköpostilla. Olimme etukäteen päättäneet, että uuden tulokkaan nimi olisi Jens. Ennen koiria en osannut rentoutua, sillä ajattelin, että menettäisin jonkun tärkeän mahdollisuuden. Psst... Hansilla ja Jensillä on oma blogi, joka löytyy osoitteesta www.hanskasenkorjaamo.com Hans oli alusta saakka reipas pikkuherra. Ensimmäisenä yönä se ei itkenyt lainkaan, vaan nukkui tyytyväisenä omassa petissään sänkymme jalkopäässä. Ei mennyt kuin muutama päivä, kun päästin Hansin nukkumaan sänkyymme. Pelkäsin, että jompikumpi meistä kierähtäisi pienen päälle, mutta Hans halusi vain kaivautua syvemmälle vällyjen alle ja osasi ottaa itselleen tilaa. Hansin myötä arkeni alkoi rauhoittua. Vaikka olin yhä paljon menossa, nyt mukanani kulki Hans aina kun mahdollista. Se istui sylissäni toimistollakin, kun tein töitä. Koiralla oli minuun stressiä lievittävä vaikutus. Jos jokin asia nosti pulssiani, paijasin vain hetken pehmeää karvaa ja rauhoituin. Olin myös pienestä pitäen kävellyt unissani, mutta Hansin tulon jälkeen tapa loppui. En osaa selittää sitä muulla kuin Hansin myön32 ilona teisellä vaikutuksella minuun. Alussa kävimme valtataistelua siitä, kuka perheessämme määräsi. Hans totteli miestäni heti, mutta minun piti näyttää sille kaapin paikka. Eräänä päivänä olimme lähdössä ystäviemme luo kylään ja olin nostamassa Hansia peiton alta pois, kun se murisi ja näykkäisi kättäni. Pistin koiran selälleen lattialle ja toruin. Sillä kerralla tieto meni itsepäisen nelijalkaisen päähän. Luulen, että Hans tajusi itsekin tehneensä väärin. Sydämeni oli särkyä joka kerta, kun jouduin jättämään hiirulaisen yksin kotiin. Siksi aloimme harkita toisen koiran ottamista, kun Hans oli kahdeksan kuukautta vanha. Istahdin jälleen internetin ääreen ja aloin surffata kennelien sivuilla. Löysin pariskunnan, joka piti kenneliä Rooman maaseudulla. Heillä Suukotin Jensin nenänpäätä kopan ritilän läpi, kun lentokone rullasi kiitoradalle. Mieheni oli meitä vastassa Hansin kanssa. Kuvasimme videokameralla, kun koirat nuuskivat toisiaan. Äkkiä Hans alkoi murista ja haukkua italialaiselle pikkuveljelleen. Ikimuistoisen perhetapahtuman dokumentointi loppui siihen. Muutamien ensimmäisten viikkojen aikana Hans ei päästänyt Jensiä sänkyyn ja kiusasi veljeään kaikin tavoin. Jens oli kuitenkin sisukas, Hansin metkut eivät häirinneet sitä. Tilanne muuttui, kun vein Jensin eläinlääkärille vatsavaivojen vuoksi. Kun Hans kuuli Jensin vingahtavan tutkimuspöydällä, sen asenne muuttui. Tämän jälkeen pojat alkoivat leikkiä yhdessä köysilelulla. Nyt olen elänyt koirien kanssa lähes viisi vuotta enkä voisi kuvitella elämääni ilman niitä. En ole kertaakaan katunut päätöstämme hankkia koirat. Minua ei harmita edes silloin, kun seison aamuhämärässä loskasäässä. Koirat vaikuttavat moniin päätöksiimme. Ennen olimme kovia matkustamaan. Suosikkikohteemme oli Thaimaa. Nykyään en välitä enää lähteä niin pitkälle, koska en halua olla koirista erossa. Jos matkustamme, menemme mieluiten Ranskaan, jonne voimme viedä myös koirat. Maaliskuussa kävimme Jonnin kanssa ensimmäistä kertaa koirien hankkimisen jälkeen kahdestaan viiden päivän kaukomatkalla New Yorkissa. Vanhempani hoitivat poikia. Olimme päivittäin yhteydessä skypellä ja kuvaviesteillä. Mietimme koiria myös nyt, kun olemme aloittamassa omakotitalon rakentamishanketta. Pyrimme suunnittelemaan talosta koiraystävällisen. Piha aidataan niin, että voin vahtia koiria, kun ne ulkoilevat, ja portaiden askelväleistä tulee sen verran matalat, että koirien on helppo kävellä niissä. Myös näkyvyyden ulos pitää olla esteetön, koska veljekset tykkäävät päivystää ikkunassa. Koirilla on ollut minuun pelkästään hyvä vaikutus. Niiden ansiosta olen rennompi ja rauhallisempi. Jo niiden olemus saa minut hyvälle tuulelle ja hymyn huulilleni. Kotiin on aina ihana tulla, koska tiedän, että hukun suukkoihin. Nykyään osaan myös heittäytyä toimettomana sohvalle lukemaan aikakauslehtiä ja nauttia, kun koirat köllöttelevät kainalossani. Lempiääneni on kynsien rapina parketilla. Tekisin koirieni puolesta mitä tahansa. Ne ovat aarteitani. Ystäväni sanovat, että kohtelen Hansia ja Jensiä paremmin kuin moni kohtelee lapsiaan. Pakkohan minun on, koska ne ovat eläviä ja tuntevia olentoja. Vaikka koirankouluttajat saattavatkin älähtää, tiedän lelliväni Hansia ja Jensiä. Ne ovat saaneet suhteellisen vapaan kasvatuksen, mutta eläinlääkärin mukaan molemmilla on mahtava luonne. Annan niille päivän aikana enemmän rapsutuksia kuin moni koira saa koko elämänsä aikana. Tiedän, että jossain vaiheessa minun pitää luopua lemmikeistäni. Kun ajattelenkin sitä, silmiini nousevat kyyneleet. Toivon, että koirat saavat elää pitkän ja terveen elämän ja yltävät samaan kuin näyttelijä Mickey Rourken chihuahua, joka eli 17-vuotiaaksi. En myöskään haluaisi tehdä lopettamispäätöstä, vaan toivon, että kuolema olisi luonnollinen. Siitä olen varma, että minulla on mummonakin koiria. Vielä joskus toteutan pitkäaikaisen haaveeni ja perustan koirille tarkoitetun orpokodin. Sitä ennen aion kuitenkin nauttia Hansin ja Jensin kanssa tulevasta kesästä. Kun iltaisin makaan sängyssä ja Hans ja Jens antavat pusuja ja tuhisevat, en haluaisi olla missään muualla. n s. Hei, olen Han pö? Enkö olekin sö Kotiin on aina ihana tulla, koska tiedän, että hukun suukkoihin. ilona 33
© Copyright 2024