Toimisto: Ravintolakolmio-ryhmä • Haapaniemenkatu 7

2/2011
Toimisto: Ravintolakolmio-ryhmä • Haapaniemenkatu 7-9 b • 00530 Helsinki • Puh. 020 7424 200 • Fax 020 7424 209 • www.ravintolakolmio.fi
Heimo Keskinen
Viime vuosi tilinpäätösten valossa
Viime vuoden kirjat ovat jälleen kiinni. Kaikkien vaikeuksien jälkeen
olen viime vuoden tulokseen tyytyväinen, varsinkin ottaen huomioon meitä rasittavat investointien tuomat ja jo ennakoidut haittatekijät. Liikevaihtomme parani tasan 10 %. Liikevoittomme yli kaksinkertaistui ja rahoitustuloksessa oli myös merkittävä parannus.
Tämä on mahdollista vain edellisvuoden vaatimattoman tuloksen
jälkeen. Tavoitteemme on tietysti huomattavasti korkeammat saatuamme kaikki nykyiset investoinnit päätökseen. Kuluneesta vuodesta odotamme selvästi viime vuotta parempaa. Siinä meitä auttaa
yleiset suhdanteet, mutta kyllä siinä tarvitaan erittäin vahvasti
ammattitaitoista johtamistakin.
Alkuvuonna 2011 tuloksenteko-ongelmia
Vuoden alusta kauppa on käynyt hyvin. Liikevaihtomme on kehittynyt neljän ensimmäisen kuukauden aikana 14,3 %. Elintarvikkeiden
hintojen nousu on yllättänyt ainakin meidät. Mainittakoon että
esimerkiksi naudan lihan hinta on noussut jo neljä kertaa tänä
vuonna ja viidennestä puhutaan.
Koska meillä ruuan osuus
liikevaihdosta on lähes 70 %, olemme katteiden osalta jääneet tavoitteista runsaasti. Myös henkilöstön lisääntyminen ja osittain vaihtuminen on vaikuttanut poikkeuksellisen suuren perehdyttämispanostuksen myötä tehokkuuden tavoitteista jäämiseen. Kun myyntikate
jää tavoitteista ja työvoimakulut ylittävät tavoitteet, ei hyväkään
myynti riitä tuloksen tekemiseen. Onneksi tiedämme, mistä heikko
tulos johtuu ja osaamme ja joudumme sen korjaamaan kesän ja
loppuvuoden aikana. Tulos syntyy ainoastaan tekemällä ja nyt
katsotaan kenestä olikaan tekijöiksi.
Tavoitteista emme tingi.
Juttutuvan ympäristössä yksistään kaupankäynti keskellä huikeaa
rakennustyömaata on ollut haasteellista, mutta tähän olemme
tienneet varautua. Täytyy kiittää meidän todella uskollisia asiakkaitamme, että he eivät ole meitä täysin jättäneet, vaikka toimintamme
ei ole aina ravintolaliiketoimintaa muistuttanut. Ja tietenkin iso kiitos
kuuluu myös koko henkilökunnalle jaksamisesta ja uskosta, että
kyllä remontti saadaan valmiiksi.
Tiedottamisen haasteita
Kaikissa mittauksissamme aina havaitsemme, että tiedottaminen
henkilökunnalle on ollut heikkoa. Kun Jennin kanssa nyt keväällä
päätimme ottaa koko henkilökunnalle Pohjolan laajan perusturvavakuutuksen (henkilökunta on vakuutettu myös vapaa-ajalla niin
tapaturmien kuin muun sairastamisen osalta), niin samalla päätimme, että varmistamme oikeanlaisen / uuden tiedonkulun perillemenon. Sovimme, että Pohjola vakuutuksesta Minna Itkonen kiertää
yksiköissämme kertomassa meidän taloudellisesti suuresta panostuksesta henkilökuntaa kohtaan ja miten se toimii käytännössä.
Valitettavasti emme saaneet henkilökuntaa liikkeelle hyvästä yrityksestä huolimatta ja kysymyksessä oli juuri kuulijaa koskeva merkittävä etu. Tiedottaminen on hankalaa; siinä kun on vastuu kertojalla,
mutta myös kuulijan pitää ottaa vastuuta. Jatkossa jokaisen kannattaa miettiä ennen valittamista, että onko itsellä ollut minkäänlaista
mielenkiintoa tarjottavaa informaatiota kohtaan, sitäkin tarvitaan.
Panostuksemme henkilöstöetuihin on aivan varmasti alan huippua –
ja tästä olisimme halunneet infota henkilökuntaamme. Jää pakosti
miettimään, onko tällä panostuksella todellisuudessa mitään merkitystä, ja kyseessä on kuitenkin satojen tuhansien vuosipanostus.
Seuraava uusi tiedottamisen väline on sisäinen Intrawebbimme, joka
saadaan käyttövalmiiksi koko henkilökunnalle syksyn aikana. Toivottavasti saamme tämänkin avulla uusia apuja tiedottamiseen.
Alalla positiivista virettä, mutta ongelmiakin riittää
Ehkä suurimpana muutoksena koko valtakunnassa oli Sedu Koskisen
imperiumin hajoaminen. Siellä rahoittajat joutuivat tekemään sen,
mitä vielä oli tehtävissä, eli terveiden osien pelastaminen toimivan
johdon lukuun. Mitä niille osille tapahtuu, mitkä jäivät rahoittajien
järjestelyjen ulkopuolelle, kuullaan varmasti joskus jälkisoittojen
myötä. Koska yökerhotoiminta jatkaa edelleen liikevaihdon laskua,
ties monesko vuosi jo peräkkäin, niin sillä sektorilla tullaan näkemään
vielä lisääkin muutoksia. Mielestäni koko yökerhoelämä on muuttunut. Alalle tuli liikaa kapasiteettia ja samaan aikaan kysyntä on vähentynyt merkittävästi. Tämä johtaa auttamattomasti rakenteellisiin
muutoksiin. Ainakin pääkaupunkiseudulta katsottuna fine dining
ravintolat ovat startanneet alkaneen vuoden parhaiten, mutta koko
ruokaravintolatoiminta on kehittynyt hyvin edelliseen vuoteen
nähden. Pitkästä aikaa myös juomaravintolat ovat päässeet kasvuun
mukaan vaikkakin vain hienoiseen, mutta kuitenkin suunta on jo
ylöspäin.
Martti Tyynismaa
NÄKEMIIN JA KIITOS!
9000 työpäivää takana. Mielenkiintoinen olotila. Osaanko olla lähtemättä aamulla? Osaanko yleensäkin olla? Käykö minulle kuten monelle eläkeläiselle, että yksi meno päivässä vie koko päivän? Eräs ystäväni sanoi, että hänelläkin on yhtä kiire kuin kaikilla eläkeläisillä, mutta
hänelle on selvinnyt mistä kiire tulee. Kaikki pitää tehdä omalla ajalla!
Töissä ollessa voi vaikkapa apteekissa poiketa työajalla, mutta nyt
pitää erikseen lähteä ja se pitää lukea allakasta – muuten ei muista.
Kiitollisuus on nyt osuvin olotila. Kiitollisuus ihmisistä, kiitollisuus
yhdessä tekemisen elämyksistä, kiitollisuus läheisyydestä, kiitollisuus
hymystä, kiitollisuus lämpimistä sanoista.
Elämän varrella on ollut monia sanoja ja sanontoja, jotka ovat aikansa
eläneet, kuluneet tai muuten elinkaarensa päätöspisteessä. Pitkän
työuran päätteeksi olen löytänyt kolme sanaa, jotka eivät ole käytössä
kuluneet. Niitä jokaista voi käyttää miten paljon tahansa, ne eivät kulu
ja ne ovat; YSTÄVÄ, RAKAS ja KIITOS!
Ravintolatyö on palvelutehtävä ja olemme mukana elämysteollisuudessa. Elinehtomme on asiakas. Erottavia tekijöitä on etsitty myös
viime vuodet. Parhaita menestyjiä ovat nyt ja jatkossa palveluyritykset, jotka jaksavat kehittää jatkuvasti toimintaansa asiakkaan
näkökulmasta. Ilo nähdä tyytyväinen asiakas on paras palkinto
työstämme.
Liiketoiminnan menestystarinassa asiakas on ykkönen, johtamisen
menestystarinassa läsnäolo on ykkönen. Menestyvä johtajuus saavutetaan vain puheiden ja tekojen yhtenäisyydellä. Tämän kombinaation
onnistuminen luo pohjan työhyvinvoinnille ja työssä jaksamiselle.
Minä uskon, että ihmisen tehdessä valintoja työelämässä, niiden
taustalla on aina oma kokemus arvostuksesta. Pysyn, haluan kehittyä ja panostaa kun saan arvostusta – lähden, kun jään vaille arvostusta.
Haluan kiittää kaikkia, joiden kanssa olen päässyt nauttimaan työn,
yhteistyön ja yhdessäolon ilosta. Onnea kaikille elämänne valintoihin. Pitäkää toisistanne ja asiakkaista huolta!
Hyvää kesää!
Martti
Joonas Keskinen
Lasipalatsin johto vaihtuu
15.6.2011 Martin jäädessä ansaitulle eläkkeelle, siirtyy virallisesti
minun vastuulleni Lasipalatsin toimitusjohtajuus, Ravintolakolmioryhmän keskitetty markkinointi ja myyntipalvelun johtaminen.
Lasipalatsin terasseja on ehostettu kevään aikana ja muun muassa
kahvilan terassi on uudistettu kokonaan ja Laituri-terassille olemme
saaneet lisää asiakaspaikkoja. Terassipäällikkönä toimii tänä kesänä
jo neljättä vuotta Lasipalatsin terasseilla työskentelevä Joel Karron,
jolla on vahva ote terassien kokonaiskehittämiseen ja myyntitehokkuuden parantamiseen.
Lasipalatsin Caféssa ruoan myynti on noussut muutamassa vuodessa todella merkittävästi, ja näin ollen se on jo 23% koko Lasipalatsin
ruoan myynnistä. Kesäisin suhde kasvaa Cafén osuuden suhteen,
kun tilat laajenevat terasseille. Kesällä lounaita meneekin parhaimpina päivinä jopa 500 kpl! Näin ollen keittiön ja Cafén yhteistyö pitää
kokea merkittävän tärkeänä. Nämä määrät osoittavat sen, että Niina
ja Pete ovat tehneet todella hyvää yhteistyötä. Tästä on hyvä jatkaa
eteenpäin.
Jenni Keskinen
Juoksemalla hyvää duunifiilistä!
Martilla on hyvin vahva markkinoinnillinen ja johtamisjärjestelmiin
perustuva tausta ja näin ollen myös Lasipalatsin johtaminen on tehty
pääosin niistä lähtökohdista. Martti on myös johtanut toimintaa aina
hyvin asiakaslähtöisesti. Heti alusta lähtien haluan painottaa, että
uutta ”Marttia” minusta ei ole tulossa, vaan minä tulen johtamaan
Lasipalatsia ja markkinointia ”Joonaksena”. Oma osaamiseni perustuu monipuoliseen ravintola-alan kokemukseen. Olen kiertänyt
meidän lähes kaikki ravintolat salin puolella ja myös osittain eri
keittiöissä. Lisäksi olen kartuttanut työ- ja kielitaitoani sekä Saksassa
että Englannissa. Koulutuspohjan olen saanut Perhossa yo-kokkilinjalla ja Haaga-Heliasta olen valmistunut restonomiksi. Näin ollen
itse perustan johtamiseni Lasipalatsissa omiin kokemuksiini,
ravintola-alan ammatilliseen osaamiseen. Tämän lisäksi perheyrittäjyys on sen verran selkärangassa, että työajat ja työtehtävät näen
itselläni hyvinkin moninaisina.
Tiedostan olevani vielä nuori ja vaikka monipuolista kokemusta on
jo takana, niin minulla on erittäin paljon opittavaa nykyiseen työtehtävään. Otan uuden työtehtäväni vastaan hyvin nöyränä ja suurena
haasteena, mutta pyrin kehittymään ja oppimaan määrätietoisesti.
Näin isossa yrityksessä koen tärkeänä asiana partneriemme (Tiina,
Niina ja Pete) hyvän yhteistyön, ja sen että saan työlleni heidän
täyden tuen. Tällä tavoin yhdessä panostamalla tulevaisuuden
haasteisiin, uskon saavuttavamme motivoituneen henkilöstömme
kanssa hyvää ja ammattimaista asiakastyötä.
Koko kuluneen vuoden ajan olemme siirtäneet Martin oppeja,
kontakteja ja hiljaista tietoa minulle sekä tapaamisilla että yhteisillä
keskusteluilla. Sellaista valtavaa kontaktipohjaa, jonka Martti on
uransa aikana ympärilleen muodostanut, ei minulla tule todennäköisesti olemaan ikinä mahdollisuutta edes saavuttaa. Mutta siitä olen
todella kiitollinen Martille, että hän on pyrkinyt siirtämään kaikki
meidän yritykselle tärkeimmät kontaktit minulle. Tietysti minun
täytyy luoda oman aikakauteni kontaktit, ja tämän urakan alkumetreillä olenkin saanut Martilta apua ja hyviä oppeja. Martti on myös
korostanut minulle aina verkostoitumisen tärkeyttä, ja sitä minä
teen kokoajan ja tulen aina tekemään. Koen myös hyvin tärkeänä,
että Martti on luvannut mentoroida minua tarvittaessa jatkossakin,
mitä tulee markkinointi-/ asiakastyöhön.
Koko tämän vuoden ajan kaikki Ravintolakolmio-ryhmän keskitetyt
markkinointisopimukset ja Lasipalatsin markkinointiasiat on tehty jo
minun nimissä. Tämä Martin harkittu eläkkeelle siirtyminen on
mielestäni mahdollistanut erittäin järkevällä tavalla vastuun siirtämisen minulle. Kaikkiin minulle siirrettyihin markkinointipäätöksiin
olen aina ensiksi muodostanut oman mielipiteen ja vasta tämän
jälkeen olemme Martin kanssa katsoneet kokonaisuutta, jolloin
minulle ei ole tullut valmista vastausta vaan kokoaikainen markkinointioppiminen on edennyt mielestäni hallitusti ja asteittain.
Lasipalatsin ravintolapäällikkönä aloitti viime syksynä Tiina Ropponen, joka on omalla vahvalla osaamisellaan ja asenteellaan ottanut
vahvasti paikkansa sekä ravintolan että Bio Rexin puolella. Nyt
minun työnkuvani muuttuessa, Tiina nimitetään 15.6. Ravintola
Lasipalatsin ja Lasipalatsin Bio Rexin ravintolatoimenjohtajaksi,
Onnea Tiinalle!
Toukokuussa koittaa aina Ravintolakolmio-ryhmän juoksijoille
tuomiopäivä, kun Helsinki City Run starttaa. Tänä vuonna mahtava
sää suosi juoksijoita ja saimme kasaan hienon joukkueen 16 juoksijasta eri yksiköistä 21,2 kilometrin puolimaratonille. Mukana oli taas
niin vanhoja konkareita kuin uusiakin juoksijoita ja jälleen kerran oli
ilo huomata kuinka kaikki pääsivät hienosti maaliin! Lienee kaikilla
ollut taas matkanvarrella muutama synkempi kilometri, mutta
porukassa juoksemisen parhaisiin puoliin kuuluu yhdessä tsemppaamisen meininki! Onhan se kieltämättä hieno tunne päättää
juoksu stadikalle 13 251 juoksijan joukossa, mutta varmasti paras
tunne tulee maaliviivan jälkeen kun koko urakka on ohi.
Tänä vuonna meidän Ryhmän kovimman ajan ja samalla maagisen
alle kahden tunnin ajan juoksi Cantina Westin Mauricio Ruales! Hieno
juoksu Maurilta, onnea siitä vielä. Kiitos myös kaikille muille mukana
olleille, päivä oli oikein mukava. Ensi vuonna onneksi kalenteri on
vihdoin hieman suotuisampi, sillä juoksu juostaan la 5.5.2012 ja
äitienpäivä on vasta viikon päästä tästä! Nythän suurin osa juoksijoista on urhoollisesti ollut töissä seuraavana päivänä, joka on ollut
yksi vuoden kiireisimmästä päivistä.
Nyt sitten juoksutreenit jatkuvat kohti seuraavaa juoksutapahtumaa; la
3.9. juostava Helsinki Midnight Runia! Kyseessä on klo 21.00 Helsingin
keskustassa starttaava 10 kilometrin pituinen kisa. Tämä on hyvää
harjoittelua, jos 21,2 kilometrin puolimaraton tuntuu vielä liian haastavalta. Muutama paikka tähän kisaan on vielä jäljellä, joten jos kiinnostuit ota minuun yhteyttä.
Uusi Pohjolan laaja terveysturva lanseerattu
Toukokuun aikana ja kesäkuun alussa on lanseerattu uusi vakuutuksemme, joka koskee meillä päätoimisesti työskenteleviä. Uuden
vakuutuksen myötä myös vanhat vaivat voi nyt hoidattaa kuntoon ja
saimme työterveyshuoltoa hoitavan Lääkärikeskusyhtymän lisäksi
paljon uusia yhteistyökumppaneita, jotka nopeuttavat hoitoon
pääsyä ja varmistavat tarvittavan kuntoutuksen operaation jälkeen.
Ilokseni tästä on ollut myös jo ihan konkreettista apua! Yhdessä
yksikössämme työntekijällemme oli arvioitu operaatio-aika kunnalliselle puolelle joulukuulle, eli yli puolen vuoden päähän ja meille
vuoden kiireisimpään aikaan. Nyt uuden vakuutuksen puitteissa
operaatio siirtyi yksityiselle puolelle ja sopiva aika saatiin alkusyksyyn. Työntekijämme koki positiiviseksi asiaksi muun muassa sen,
että vakuutuksen turvin operaatiolle voi katsoa sopivimman ajan
niin omasta kuin töiden puolesta ilman pelkoa, että tipahtaa taas
jonotuslistan hännille. Toinen positiivinen asia hänen mielestään oli
tieto operaation jälkeen olevasta 10 fysioterapiakäynnistä.
Mikäli Sinulla on asiasta kysyttävää, älä epäröi ottaa yhteyttä
minuun! Vakuutus on otettu nimenomaan sen takia, että siitä olisi
hyötyä.
Antti Halttunen
Cantina West – Tex Mex -ruoan kehto
Olen työskennellyt erilaisissa ravintola-alan tehtävissä 15 vuoden
ajan ja koulutukseltani olen restonomi. 2004 tammikuussa olin
starttaamassa Kaurismäen veljesten omistaman Andorran kulttuurikompleksiin avattavaa elokuvateatteri-, yökerho- ja tilausravintolakokonaisuutta. Kyseistä kompleksia olin johtamassa vuoden 2009
alkuun saakka, jonka jälkeen koin olevan aika kokeilla jotain uutta.
Pitkän harkinnan ja useiden eri liikeideoiden läpi kahlaamisen
jälkeen päätin lähteä kokeilemaan osaamistani yrittäjänä. Maaliskuussa 2009 aloitimme ystäväpariskunnan kanssa yrittäjinä Kirkkonummella Ravintola Hvitträskissä, ”Eliel Saarisen, Herman Geseliuksen ja Armas Lindgrenin Ateljeekodissa”. Yrittäjänä toimimisen
jälkeen oli aika miettiä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Törmäsin
työpaikkailmoitukseen, jossa etsittiin ravintolapäällikköä Cantina
Westiin, mielenkiintoni heräsi ja siitä alkoi urani Ravintolakolmioryhmän palveluksessa.
Nyt toimin Cantina Westin ravintolatoimenjohtajana, jonka tehtäviin
kuuluu henkilöstön johtamista, Cantinan liikeidean eteenpäin
viemistä ja elämyksellisyyden tuottamista. Tärkeänä osana johtamista on hoitaa toimintaa tuloksellisesti, kuitenkaan unohtamatta
henkilökunnan hyvinvointia ja työviihtyvyyttä. Siksi panostammekin nyt Cantinassa työntekijöiden viihtyvyyden parantamiseen.
Teemme kesän aikana monia pieniä muutosremontteja, joiden uskon
jatkossa tekevän työstä mielekkäämpää, eikä fyysisesti ihan niin
raskasta kuin se tähän asti on ollut. Pyrimme parantamaan yhteishenkeä ja luomaan Cantinaan sellaista me-henkeä, että muutkin
haluavat meille töihin. Viihdyn työssäni erittäin hyvin ja meillä on
oikeasti todella hyvää ja osaavaa henkilökuntaa, jonka kanssa
kohtaan mielelläni tulevaisuuden tuomat haasteet.
Tervetuloa moikkaamaan Kasarmikadulle!
Marko Helenius
Uusi roolini
Minulla on ollut kunnia ottaa vastaan paikka Ravintolakolmioryhmän strategisessa johtoryhmässä, iso kiitos luottamuksesta.
Vastuualueinani ryhmässä ovat ruokasopimukset sekä keittiömestareiden yhteistyön kehittäminen. Alla muutamia ajatuksia siitä, missä
vastuualueideni kanssa kuljetaan tällä hetkellä. Päävastuuni on
edelleen Graniittiravintololat Oy:n keittiöiden johtaminen. Partnerina
olen ehtinyt jo olla yli kahdeksan vuotta.
Ruokasopimukset
Tällä hetkellä sopimusten rustaamiseen haasteensa heittää elintarvikkeiden hintojen erittäin nopea ja kova nousu. Olemme sitoutuneet muutamien isoimpien yhteistyökumppaniemme kanssa vuosisopimuksiin ja onkin erittäin tärkeää, että niissä pitäydytään. Tämä
on pelkästään yhteistyökumppaneitamme kohtaan lojaalia sekä
tietysti oman tuloksen teon kannalta ainoa mahdollisuus, pahimmillaan voimme menettää vuosisopimusten jälkihyvitteet sekä yhteistyökumppaniemme luottamuksen.
Ensi vuoden sopimusneuvottelut ovat lomien jälkeen jo ovella ja
tulemme etsimään ensi vuodeksi sopimuksiimme avoimin mielin
ratkaisuja, jotka parhaiten sopivat markkinatilanteeseen sekä omaan
toimintaamme. Tällä tarkoitan tiettyjen tuotteiden osalta harkintaa
nettohinnoittelun ja vuosihyvitteen välillä.
Keittiömestarit
Keittiömestareiden yhteistyö Ravintolakolmio-ryhmässä on saatu
hyvin liikkeelle, edeltäjieni monien vuosien työ aiheen parissa näkyy
meillä keittiömestaritapaamisina noin 5 kertaa vuodessa sekä mukavan avoimena ilmapiirinä. Yhtenä isona asiana edistämässä tätä
avoimuuden syntyä on ollut keittiömestarimatka, joka on järjestetty
jo vuosien ajan yhteistyössä Kespron kanssa, iso kiitos siitä myös
Kespron suuntaan. Tänä vuonna matka suuntautuu Madridiin
2.-5.10.
Oman näkemykseni mukaan tätä avoimuutta ja hyvää yhteishenkeä
ei todellakaan voi pitää itsestään selvyytenä alallamme, tämä on asia
mihin haluan että panostamme jatkossakin; tämä on myös hyvä
peruskallio, mihin voimme rakentaa tulevaa. Mestariporukkamme
vahvuus tulevaisuudessa tuleekin varmasti parhaiten esiin juuri tuon
avoimen ilmapiirin ja sen ylläpitämisen kautta, tällä avoimuudella ja
avun pyytämisen helppoudella uskon, että selviämme monista
haastavistakin asioista eteenpäin ilman turhaa pään seinään lyömistä. Ammattitaitoa ja näkemystä ryhmästä löytyy yllin kyllin.
Oman roolini mestariporukassa näenkin lähinnä kokoonkutsujana ja
järjestelijänä, joka on tarpeen tullen yhteydessä yhteistyökumppaneihin. Kaikista isoista asioita päätämme aina yhdessä ja jokainen
saa varmasti äänensä kuuluviin. Mahtavan yhteishengen ylläpito ja
vaaliminen on myös erittäin tärkeää kehittäessämme ryhmäämme
tulevaisuuden haasteisiin.
Yllä muutamia ajatuksia täältä Hakaniemestä hotelliremontin keskeltä, seuraavalla kerralla voidaankin sitten paneutua vaikka aikaansaannoksiin täällä Hakaniemessä ja vastuualueiden parissa.
Anders Löfman
Lämpimät terveiset Confetista!
Taloudellinen näkökulma (meillä taloudellinen tulos)
Myynnillisesti elämme Confetti Restaurants Oy:n toistaiseksi parasta
aikaa. Kulunut alkuvuosi on ylittänyt odotukset hyvällä tavalla.
Kannattavuus ei vielä ole tavoitellulla tasolla, mutta tämä on mielekkäämpi haaste kuin että asiakkaita ei olisi.
Asiakasnäkökulma (asiakastulos)
Palautteen perusteella hyvät myynnit jatkuvat. Kokkikoulu saa
poikkeuksetta erinomaista palautetta ja Tony’s Delissä korjaavaa
palautetta tulee huomattavasti vähemmän kuin vuosi sitten vaikka
asiakkaita on enemmän, kiitosta sitäkin enemmän. Asiakasnäkökulmassa haluaisin myös nostaa esille toiminnan, jota kutsumme
”asiakasraportiksi”. Tarjoiluhenkilökunta täyttää joka ilta muutamalla ruksilla ja vapaamuotoisella lauseella, mistä asiakkaat ovat löytäneet meille ja mikä on heidän käyntinsä tarkoitus (business/
ystävätapaaminen etc). Yhden illan perusteella ei juuri tutkimuksia
luoda, mutta kuukausitasolla tulee jo mukavasti aineistoa. Toukokuussa oli harvinaisen paljon suuria ryhmiä. Nämä ovat minun
näkemykseni mukaan suoraa seurausta siitä, että "ystävä suositteli"
on kestosuosikeissa vastauksissa kysymykseen, miten löysit meidät.
Ts. pitkäjänteinen työ tuottaa tulosta. Walk in -asiakkaita on myös
paljon enemmän kuin vuosi sitten. Lieneekö sattumaa vai onnistuttiinko oikeasti tekemään sisääntulosta houkuttelevampi markiisin
vaihdolla ja logoa koskevilla toimenpiteillä? Yllättävän usea vastaa
myös "ständi/ banderolli" kysyttäessä miten löysit meidät.
Prosessinäkökulma (kehitystulos)
Tony’s Delin toiminta alkaa olla vakiintunutta ja jokapäiväiset pienet
teot muodostavat hallitun kokonaisuuden. Lounastoiminnassa
keskitytään tuotteen saavutetun laadun ylläpitämiseen. Kuulostaa
helpolta, mutta ei ole. Iltatoiminnassa suurin kehittämiskohta on
ollut tuotteen tasalaatuisuuden varmistaminen. Kuulostaa helpolta,
mutta ei ole. Kokkikoulu on Suomen paras omassa toiminnassaan ja
tämän statuksen säilyttäminen vaatii myös jatkuvaa kehittymistä.
Mielenkiintoisia aikoja on edessä.
Oppimisien näkökulma (osaamistulos/ ihmiset)
Perehdyttämistä ja toimintatapojen omaksumista on harjoiteltu
ahkerasti Confetissa. Rekrytointi on onneksi ollut täsmällistä ja
uudet työntekijät ovat nopeasti sulautuneet joukkoomme. Kiitos
tästä kuuluu koko Confetin henkilökunnalle!
Olin mukana suunnittelemassa Ravintolakolmio-ryhmän vuoroesimiehille suunnattua TES- ja työterveyskoulutusta, joka pidettiin 7.6.
Koulutus muuttui viime metreillä pelkäksi TES-koulutukseksi, mutta
aktiiviset osallistujat ottivat MaRa:n lakimiehen Aki Raudaksen
johdolla silti aamupäivästä kaiken irti. Palautteen perusteella vastaaville koulutuksille on kysyntää jatkossakin.
Kesä ei ole Confetin myynnillisesti parasta aikaa. Kokkikoulu on
heinäkuun kiinni ja Tony’s Delissäkin saa pöydän ilman ennakkovarausta. Keräämme kierroksia koneeseen ja toivotan kaikille mukavia
aurinkotunteja.
Mika Gehör
Vilkas kulttuurisyksy starttaa Hakaniemessä!
Tulevasta syksystä on tulossa kulttuurin saralla erityisen vilkas täällä
Hakaniemessä. Helsingin Kaupunginteatterilla on tulossa useita
ensi-iltoja, joista kaksi musikaaleja; Katri Helena suurella näyttämöllä ja Lainahöyhenissä Arena-näyttämöllä. Suomen sinivalkoisemmaksi ääneksi kutsutusta Katri Helenasta tehty musikaali starttaa 25.
elokuuta. Katria näyttelevän Sanna Majurin lisäksi tulemme
näkemään näyttämöllä laajan joukon lahjakkaita näyttelijöitä,
laulajia ja tanssijoita.
Neil Hardwicin ohjaama musikaalikomedia Lainahöyhenissä saa
ensi-illan 8. syyskuuta. Santeri Kinnunen ja Pertti Koivula häikäisevät
yökerhomaailmaan sijoittuvassa musikaalissa.
Helsingin juhlaviikkojen Huvila-kauden korkkaa 19. elokuuta
Jazz-Legendat Allen Toussaint ja Mase Allison Trio. Kuulemani
mukaan ennakkovaraustilanne näytöksiin ja konsertteihin on hyvä,
joten ole ajoissa liikkeellä, jotta pääset nauttimaan hengen ja
ruumiin ravinnosta. Graniittiravintoloissa olemme satsanneet
tulevaan kulttuurikauteen keittiöpäällikkömme Marko Heleniuksen
suunnittelemilla menukokonaisuuksilla, ravintoloistamme löydät
sinulle ja vieraillesi sopivan menun. Käy tutustumassa teatterimenuihimme nettisivuillamme www.graniittilinna.com.
Graniittilinnassa jatkamme elokuussa jo kesäkuussa suuren suosion
saaneella kalapöydällä ja kauden pääherkuilla ravuilla ja sorsalla.
Juttutuvan keittiöremontti saadaan päätökseen elokuun alkuun
mennessä ja olemmekin uudistaneet Juttiksen ruokalistaa klassikoita unohtamatta; tule herkuttelemaan esimerkiksi paistetuilla
muikuilla, mummon lihapullilla jaloviina-kermakastikkeessa ja nauti
alkuruoaksi uusi Go Green salaattibuffet. Lisäksi tulemme kattamaan
Juttutupaan sunnuntaisin klo 12.00. – 17.00 luomubrunssin.
Kehitteillä on myös erilaisia projekteja, joilla varaudumme ja varmistamme tulevaisuuden työntekijätarpeiden täyttämisen. Jahka projektit
pääsevät kunnolla käyntiin, niin kirjoitan niistä syksyllä enemmän.
Yksi kilpailuvaltti meillä on jo nyt käytössä; erittäin laajat ja kilpailukykyiset henkilöstöedut.
Meidän Martti
Me partnerit (ja uskon että aikalailla samaa mieltä on koko henkilökuntamme) yhdessä mietimme Marttia kuvaavia adjektiiveja ja tässä
tulos: Kannustava, Lämmin, Partyanimal, Kikkaratukkainen, Sydämellinen, Visionääri, Ihmisläheinen, Lupsakka, Esimerkillinen, Asiakas on
number 1!
Martti kun olisi monta kertaa oikeutetusti saanut Johtamisentaitopäivänä palkintopokaalin itselleen (olisi sijoittunut top 5 joukkoon,
ottamatta palkintoa itselleen), niin me partnerit päätimme muistaa
häntä eläkkeelle jäämisen päivänä komealla design-palkintopokaalilla
ja tekstillä: Kaikkien aikojen johtaja.
Lainasimme myös Martin omia kauniita sanoja palkinpokaalin kaiverrukseen:
”Kiitos jokaisesta ainutlaatuisesta hetkestä – jäljet ovat sydämessämme, opit mielessämme!”
Toivottavasti Martti laittaa pokaalin arvoiselleen paikalle; siitä voi
nykyiset lastenlapset Lilja, Vilma ja Eemeli (jahka oppivat lukemaan) ja
tulevat Tyynismaat lukea millainen ukki heillä on!
Aurinkoista kesää kaikille lukijoille!
Marraskuussa avautuva uusi ravintola - Ravintola Paasin Kellari tarjoaa teatteribuffetin lisäksi loistavat puitteet kaikkiin tilaisuuksiin. Monipuolinen ja herkullinen teatteribuffet on katettu klo 16.0018.30 käy kaksin, seurueen tai ryhmän kanssa. Varaukset ja tiedustelut Graniittilinnan myyntipalvelusta 020 7424 250.
Oikein ihanaa ja lämmintä kesää kaikille!
Elina Ostela-Pyhälä
Katsaus työntekijämarkkinoihin
Ravintolakolmio-ryhmässä on tällä hetkellä - onneksi - hyvä työntekijätilanne. Avoinna on koko Ryhmässä 3 kokin paikkaa ja yksi vuoromestarin paikka. Jokin aika sitten meillä oli 14 avointa paikkaa.
Tilanteet siis muuttuvat hyvin nopeaan tahtiin. Olemme palkanneet
ennätysmäärän meillä olleita työssäoppijoita vakituiseen työsuhteeseen tämän kevään aikana. Tässä muistutuksen sana koko henkilökunnallemme, ei ainoastaan työpaikkaohjaajillemme; muistakaa
perehdyttää, ottaa tiimin jäseneksi, opettaa, kannustaa, antaa palautetta ja pitää huolta näistä nuorista oppijoista, jotta saamme heistä
jatkossakin tulevaisuuden työntekijöitä. Tiedän, että näin olettekin
tehneet, koska työssäoppijoiden palaute teille päin on jatkuvasti
kiitettävää. Kaunis kiitos jo tehdystä työstä ja jatketaan samaa mallia
eteenpäin.
On paljon tutkittu, mitkä ovat työnantajan valintaperusteet esim.
ammattiin opiskelevien keskuudessa; tässä top 5 kohtaa erään 2011
julkaistun tutkimuksen mukaan 1) työpaikan ilmapiiri, 2) korkea
kiinteä palkka, 3) työtehtävien kiinnostavuus, 4) varmuus työsuhteen jatkuvuudesta ja 5) työn monipuolisuus ja vaihtelevuus.
Työpaikan ilmapiiri on noussut tämänkin tutkimuksen ykkössijalle;
siihen me kaikki - sinä ja minä - voimme onneksi vaikuttaa mm.
luomalla positiivista energiaa omaan työyhteisöömme sekä kiittämällä ja kannustamalla kaveria!
Nimitysuutisia:
Aleksi Malkamäki
Panu Hytönen
Mika Salonen
Joonas Keskinen
Tiina Ropponen
Sirpa Ikonen
Ester Himonas
Joel Karron
Heli Turunen
Matti Miettunen
Jari Lågas
Kokkikoulu Espa
Helmi Grilli
Casa Mare
Lasipalatsi
Lasipalatsi
Lasipalatsi
Lasipalatsi
Lasipalatsi
Lasipalatsi
Lasipalatsi
Lasipalatsi
Keittiömestari
Keittiömestari
Keittiömestari
Toimitusjohtaja
Ravintolatoimenjohtaja
Hovimestari
Myyntisihteeri
Terassipäällikkö
Terassi vuoropäällikkö
Terassi vuoropäällikkö
Terassi vuoropäällikkö
Lämpimät onnittelut ja menestystä!
17.6.2011