Tilaa tai lataa

Kylmän viileitä faktatietoja
ruoan säilyttämisestä.
siemens-home.fi
Siemens. Tuo tulevaisuuden kotiisi.
Pidä pääsi kylmänä
– ja alenna sähkökustannuksia.
Ensimmäistä jääkaappia tuijoteltiin hämmästyksellä vuonna
1923. Sen ylpeät keksijät, Baltzar von Platen ja Carl Munters,
mullistivat maailman
valkoisella neliskanttisella
kaapillaan.
2
Ensimmäisen kerran lämpö oli muutettu kylmäksi, ja miljoonien
ihmisten arkipäivä muuttui.
Nykyään osaamme valmistaa tilavia ja tehokkaita jääkaappeja,
joihin voidaan asettaa elintarvikkeita ennen kuulumattoman
tehokkaaseen säilytykseen. Lisäksi pystymme säilyttämään
ruokatuotteemme tuoreina paljon aikaisempaa pidempään
älykkäiden säilytyslaatikoiden ja lämpötila-alueiden avulla.
Näistä asioista ja siitä, kuinka pystymme samalla pitämään
sähkölaskumme pienenä, kerrotaan tässä kirjasessa.
3
”Parasta ennen” – merkinnässä
ei ole kyse vain päivämäärästä.
Säilytä fiksusti – heitä vähemmän pois!
Me haluamme syödä hyvin, emmekä halua heittää ruokaa
pois turhaan. Todellisuudessa kuitenkin puolet kotitalouksien, suurtalouksien ja ravintoloiden ruoasta päätyy
jätteeksi.* Monesti se on aivan turhaa. Tavalliselle perheelle se merkitsee noin 500 euron menoerää vuodessa.**
Kun elintarvikkeet asetetaan niiden oikeille paikoille
oikeanlaiseen jääkaappiin, ne säilyvät kaksi kertaa kauemmin kuin tavallisessa jääkaapissa.
Lintua, kalaa tai jotain siltä väliltä?
Kuinka erilaisia elintarvikkeita tulisi oikein säilyttää?
Ihmiset heittävät vuosittain uskomattomia määriä ruokaa
pois – aivan turhaan. Meiltä saat lukuisia hyviä vihjeitä,
kuinka saat ruokatuotteesi säilymään pitempään samalla
kun säästät sekä kukkaroasi että ympäristöäsi. Pois heittämämme ruoka aiheuttaa vuosittain noin 1,9 miljoonan
tonnin hiilidioksidipäästöt, mikä vastaa 700 000 auton
päästöjä.**
Tuore kala, jauheliha, raakamakkara ja kana ovat esimerkkejä ruokatarvikkeista, jotka asettavat suuria vaatimuksia
oikealle säilytykselle ja oikealle lämpötilalle. Myös hedelmät ja kasvikset säilyvät paljon kauemmin, kun niitä
säilytetään viisaasti.
Muista, että hyvällä jääkaapilla ja hyvällä pakastimella
yhdistettynä terveeseen järkeen pärjää pitkään!
Muistisääntö.
Jääkaapin suositeltava lämpötila on +2 – +5 astetta ja
pakastimen –18 tai alhaisempi.
* Lähde: http://ec.europa.eu/environment/eussd/pdf/bio_foodwaste_report.pdf
** Lähde: http://svt.se/svt/jsp/Crosslink.jsp?d=22620&a=2680034&from=tipsa, Ruotsin televisio, 19. tammikuuta
4
Parasta ennen -päivämäärä on laatua koskeva merkintä.
Valmistaja takaa, että ruokatuotteen ominaisuudet joita
siihen normaalisti liitetään, säilyvät moitteettomina
kyseiseen päivään saakka. Yleensä mitään mullistavaa ei
kuitenkaan tapahdu heti mainitun päivämäärän jälkeen,
vaan ruokatuote on vielä hyvin syömäkelpoinen, jos se
on säilytetty oikein. Käytä silmiäsi, nenääsi ja hyvää
jääkaappia!
5
6
Liha.
On aina tärkeätä laittaa tuore liha ja jauheliha heti jääkaappiin, kun ne on tuotu
kaupasta kotiin. Jos liha pidetään koko ajan suhteellisen viileässä lämpötilassa
kaupasta kotiin tuotaessa, se säilyy kauemmin. Ellei liha haise pahalta tai ole
tahmaista, se voidaan syödä myös parasta ennen -päivämäärän jälkeen.
Liha on kuitenkin kuumennettava kunnolla.
Jääkaappi (2–5 astetta)
• Appelsiinit
• Marjat
• Mansikat
• Päärynät
• Omenat
Hedelmät ja vihannekset.
Hedelmät ja vihannekset vaativat erilaisia lämpötiloja. Joitakin niistä on parasta säilyttää 6–12 asteessa, kun taas toiset vaativat 2–5 asteen lämpötilaa.
Viereen on koottu luettelo tavallisimmista hedelmistä ja vihanneksista, joita
on paras säilyttää jääkaapissa (2–5 asteessa).
• Viinirypäleet
• Porkkanat
• Retiisit
• Kaali
• Salaatti
• Sipuli
Kurkku on hyvin herkkä sekä liian korkeille että liian matalille lämpötiloille.
Sama pätee myös tomaatteihin, joihin tulee voimakkaampi maku, jos niitä
säilytetään huoneen lämpötilassa. Sienet säilyvät parhaiten avoimessa
paperipussissa, joka estää lauhteen muodostumisen.
• Tuoreet pavut
• Sienet
• Valkosipuli
• Parsa
• Pinaatti
Hukkaan heittämisen estämiseksi Siemensin uudet jääkaapit on varustettu innovatiivisilla toiminnoilla, kuten hydroFreshillä. hydroFresh on
laatikko, joka soveltuu hedelmien ja kasvisten säilyttämiseen, koska
laatikon ilmankosteutta voidaan säädellä ja siten vähentää herkkien
hedelmien ja kasvisten kuivumista. Jos hedelmät ja kasvikset säilytetään hydroFresh-laatikossa, ne säilyvät tuoreina kaksi kertaa normaalia pidempään.*
Kala ja äyriäiset.
Tuore kala ja äyriäiset tulee mieluiten säilyttää noin 2 asteessa.
Jääkaapin suositeltava lämpötila, eli noin 5 astetta, ei ole tämäntyyppisten elintarvikkeiden ihanteellinen säilytyslämpötila.
Siemens coolBox -laatikossa lämpötila on muuta jääkaapin lämpötilaa alhaisempi. Näin tuore kala ja äyriäiset säilyvät kaksi kertaa
kauemmin tuoreina.**
Maito ja kerma.
Säilyvyys avatussa pakkauksessa riippuu täysin vuodenajasta ja siitä, kuinka
monesti maito tai kerma on otettu esiin huoneen lämpötilaan. Niitä ei
kuitenkaan pidä koskaan heittää pois ennen kuin on haistanut, ovatko ne
pilaantuneet. Jos tuotteen viimeinen käyttöpäivä lähestyy liian nopeasti,
se voidaan pakastaa ja käyttää ruoanlaittoon tai leivontaan myöhemmin.
Lisätietoja ja muita taulukoita on saatavissa kuluttajille suunnatuista
tietolähteistä (esim.konsumentforeningenstockholm.se) ja elintarvikevirastosta (www.elintarvikevirasto.fi).
*Lähde: CNTA – Laboratorio del Ebro (Espanjan kansallinen teknologian ja ruokaturvallisuuden keskus).
hydroFresh-laatikko verrattuna tavanomaiseen Siemens-vihanneslaatikkoon.
**Lähde: CNTA – Laboratorio del Ebro (Espanjan kansallinen teknologian ja ruokaturvallisuuden keskus).
coolBox-laatikko verrattuna tavanomaiseen Siemens-jääkaappiin.
7
Jääkaappi ja elintarvikkeet.
Paljon on mahduttava säilytykseen.
Täytämme jääkaappimme kaikilla mahdollisilla ruokatarvikkeilla, ja tietyt muutkin tuotteet, kuten kynsilakat ja
paristot, on vuosikausia asetettu samaan säilöön porkkanoiden ja maidon kanssa. Yleinen ja kaikkia tuotteita
koskeva hyvä neuvo on jäähdyttää ruokatarvikkeet niin
nopeasti kuin mahdollista. Bakteerit viihtyvät aivan liian
hyvin ruoassa, joka jäähtyy hitaasti.
Hyviä vihjeitä!
Kaikista hedelmistä ja vihanneksista vapautuu etyleenikaasua, mikä saa ne kypsymään. Tomaateista, luumuista,
omenista ja meloneista vapautuu paljon etyleenikaasua.
Jos esimerkiksi avokadon kypsymisprosessia halutaan
nopeuttaa, se voidaan laittaa samaan pussiin omenoiden
kanssa.
Pähkinät ja siemenet tulee melkein aina säilyttää
jääkaapissa. Poikkeuksena ovat cashewpähkinät, joiden
säilytyslämpötilan tulee olla 8–12 °C. Pekaanipähkinät ja
saksanpähkinät tulee aina säilyttää jääkaapissa, kun ne on
kuorittu.
Hukkaan heittäminen on turhaa!
Seuraavat ohjeet voivat kuulostaa itsestäänselvyyksiltä,
mutta niitä kannattaa noudattaa ruoan turhan pois heittämisen välttämiseksi:
• Suunnittele aina ostoksesi niin tarkkaan kuin mahdollista
• Vältä suurten tuoreruokapakkausten ostamista
• Laita aina sopivan paljon ruokaa
• Käytä ruoantähteitä ruoanlaittoon
• Annostele ruoat rasioihin
• Muista, että parasta ennen -päivämäärässä on aina tietty marginaali
• Säilytä ruokatuotteita oikealla tavalla
Jos käytössäsi on lisäksi Siemens-jääkaappi älykkäine
säilytysratkaisuineen, sinulla on parhaat mahdolliset
edellytykset säilyttää ruokatuotteesi mahdollisimman
hyvinä.
Huolehdi siitä, että säilytysastiat,
muovipussit ja muut, joissa säilytät ruokatuotteita, ovat aina
kuivia ja raikkaita. Kosteus edistää
homehtumista!
8
9
Pakastin ja elintarvikkeet.
”– Mehän voimme pakastaa sen.”
Näin on meistä varmasti suurin osa sanonut ja tehnyt. Ja
jos se tehdään oikein, säilyy ruoka syömäkelpoisena
useita kuukausia. Otetaan esimerkiksi jauheliha: se on
pakattava niin ilma- ja aromitiiviisti kuin mahdollista.
Ennen pakastamista jauheliha on muistettava taputella
tasaiseksi, jotta sen pakastaminen kävisi nopeasti ja
jotta siihen ei muodostuisi jääkiteitä, mikä tekisi lihasta
kuivaa ruoanlaittamisen yhteydessä. Hedelmät ja marjat
säilyvät pakkasessa noin vuoden verran. Jos ne sokeroidaan kevyesti tai laitetaan sokeriliemeen, ne säilyvät vielä
pidempään. Hedelmät on aina hyvä pakastaa, ellei niitä
ehditä syödä, jolloin niitä voidaan käyttää mainiosti
esimerkiksi pirtelöissä. Jos vihanneksia halutaan pakastaa,
ne on hyvä ryöpätä (kiehauttaa nopeasti) ennen sitä.
Kala puolestaan kannattaa pakastaa pienessä määrässä
vettä, jolloin se säilyy kauemmin. Kerran sulaneita elintarvikkeita ei pidä pakastaa uudelleen, koska se lyhentäisi
niiden käyttöikää ja heikentäisi sekä makua että laatua.
Miten on oikeastaan pakastetun ruoan laita?
Monet kysyvät usein, katoaako ruoasta ravintoaineita
sen pakastamisen yhteydessä ja ovatko värit keinotekoisia. Kumpikaan ei ole totta. Ruokatuotteiden
pakastaminen on kaikkein hellävaraisin tapa pidentää
niiden säilyvyyttä ja samalla säilyttää niiden maku, haju,
ravintoarvot ja koostumus. On myös todettu, että tiettyjen pakastettujen elintarvikkeiden ravintoarvot ovat
korkeampia kuin vastaavien, kauppojen hyllyiltä löytyvien
tuotteiden ravintoarvot.*
Kuinka kauan ruoka säilyy pakastimessa?
Alla on esitetty pieni taulukko tavallisimmista pakastettavista elintarvikkeista ja siitä, kuinka kauan niiden voidaan
(suunnilleen) odottaa säilyvän.
Elintarvikkeet ja niiden säilyvyys
• Rasvainen kala: 2–3 kk
• Vähärasvainen kala: 6 –12 kk
• Vähärasvainen liha (naudanliha): 8–12 kk
• Sianliha: 4–6 kk
• Sokeroidut marjat ja hedelmät: 1 v
• Ryöpätyt vihannekset: 1 v
• Leipä: 1 v
*Lähde: Djupfrysningsbyrån: http://www.djupfrysningsbyran.se/cms/index.php?option=com_content&view=article&id=65&Itemid=54
10
Siemens-pakastimet – hyvä investointi.
Sen tulet huomaamaan pian, kaikkien käytännöllisten,
kaupan päälle saamiesi toimintojen lisäksi. Kun pakastimessa on lowFrost, kylmäelementti sijaitsee seinässä ja
vähentää huurteen muodostusta 25 %. Lisäksi sulatusaika on nyt paljon lyhyempi. Kun pakastimessa on
noFrost-toiminto, se sulattaa itse itsensä säännöllisesti
– täysin automaattisesti. Se merkitsee sekä suurempaa
hyötytilavuutta että suurempaa energiatehokkuutta. Jos
haluat pakastaa suuria määriä ruokatuotteita, voit painaa
superFreeze-painiketta, niin lämpötila laskee, ja
ruokatarvikkeet jäätyvät nopeammin. Matala lämpötila
pysyy kuuden tunnin ajan, jonka jälkeen lämpötila palaa
automaattisesti aikaisempaan säätöön.
11
© 2012 BSH Home Appliances AB
Oikeudet muutoksiin pidätetään.
Valmistaja ei vastaa painovirheistä.
FI 310 1099
04/2012
BSH Kodinkoneet Oy
PL 123
00201 Helsinki
Puhelin: 0207 510 700
siemens-home.fi