Raamattu- ja yhteysretriitit ry:n HALLITUS [email protected] * Iris Rajamaa, puheenjohtaja Raamattu- ja yhteysretriitit ry:n kevätkokous /vuosikokous 22.3.2014 Yhdistyksemme kevätkokous pidettiin lauantaina 22.3.2014 Helsingissä. Tavanomaisten sääntömääräisten vuosikokousasioiden lisäksi keskusteltiin vakavasti yhdistyksen toiminnan tulevaisuudesta. Syyskokous oli jo alustavasti päättänyt, että kevätkokouksessa käsitellään yhdistyksen lakkauttamisasiaa. Päätettiin, että yhdistys lakkautetaan aikaisintaan v. 2015 siten, että pidetään erillinen lakkauttamiskokous, josta tieto lähetetään kaikille Raamattu- ja yhteysretriitit ry:n (Kristillinen Ashram) jäsenille. Toistaiseksi yhdistys toimii niiden voimavarojen puitteissa, joita sillä on. Yhdistyksen talous on hyvä ja toiminnantarkastajat (ent. tilintarkastajat) suosittelivat tili- ja vastuuvapautta. Mahdollisen lakkauttamisen yhteydessä täytyy miettiä varojen jakamista yhdistyksen sääntöjen mukaan. Punavuorenkatu 2 A 4, 00120 Helsinki, p. 040 7786242 [email protected] Toukokuu 2014 * Soile Salorinne, rahastonhoitaja puh. 050 5775971 [email protected] * Maija Järvelä - puh. 040 7585153 * Tapani Rajamaa - puh. 040 7163578 [email protected] RUKOUS VAI OSTOSLISTA Kol.1:9 ”Siitä lähtien, kun saimme tästä kuulla, mekin olemme lakkaamatta rukoilleet teidän puolestanne ja pyytäneet, että te saisitte runsaasti hengellistä viisautta ja ymmärrystä ja tulisitte täydelleen tuntemaan Jumalan tahdon.” Ashramlehtinen Anja Stenius - [email protected] Yhdistyksen nettisivut sekä suomeksi että ruotsiksi: www.kristillinenashram.fi KRISTILLISEN ASHRAMIN VUOSIMAKSU on 15 euroa. Jos et ole vielä maksuasi suorittanut ja haluat edelleen tukea työtämme toivomme sinun maksavan jäsenmaksusi tilille Raamattu- ja yhteysretriitit r.y. Nordea 111230352002 (IBAN FI94 1112 3000 3520 02). HYVÄÄ JA SIUNAUSRIKASTA KESÄÄ! Syksyn ohjelmasta seuraavassa Ashramlehtisessä loka-marraskuun vaihteessa. Eräässä seurakunnassa oli aktiivinen ja toimiva rukouspiiri. Siellä esitettiin monenlaisia esirukouspyyntöjä. Monet rukoilivat ääneen. He luettelivat Herralle monia pyyntöjä ja tarpeita. Asioista tuli kuin ostoslista. Mutta oli eräs mies, Heikki, joka rukoili eri lailla kuin muut. Hän oli myös vanhempi ja enemmän elämää kokenut kuin toiset. Jotkut miettivät, miksi Heikin rukous aina kosketti kaikkia. Kun kerran luettiin Kolossalaiskirjettä huomattiin, että Heikkihän rukoili kuin Paavali. Paavali kertoo Kolossalaiskirjeen 4. luvussa miten hän ja hänen matkakumppaninsa rukoilevat kolossalaisten puolesta ja vielä kehottaa: ”Rukoilkaa lakkaamatta, valvokaa rukoillen ja kiittäen.” Paavali sanoo vielä, että esim. Epafras, Kristuksen Jeeuksen palvelija, taistelee rukouksin kolossalaisten puolesta, että nämä pysyisivät lujina ja nuhteettomina ja vankkumatta noudattaisivat kaikessa Jumalan tahtoa. Kun ajattelen omaa rukoustani niin kyllä se monesti muistuttaa enemmän ostoslistaa kuin valvovaa rukousta. Miten osaisimme hiljentyä Jumalan eteen ja kuunnella mitä Hän sanoo? Miten rukoilla oman uskomme ja toisten uskon kestämisen puolesta? Ja sen puolesta, että kaikessa noudattaisimme Jumalan tahtoa. Kristillisissä ashrameissa rukoilemme usein. Onhan ohjelmassamme oikein mainittu ”rukousryhmät” omana ohjelmakohtanaan. Vaikka rukousryhmien rukousaiheet ovat luottamuksellisia eikä niistä ashramin päättymisen jälkeen enää puhuta, olen silti joskus yksityisesti muistanut rukouksessa joitakin ihmisiä ja heidän vaikeuksiaan. Mutta siitä, että olisin taistellut rukouksin jonkun puolesta, olen kyllä kaukana. Uskon, että kysymys ei olekaan siitä miten ”hyvin” me osaamme rukoilla, vaan siitä minkälainen on suhteemme Jumalaan, Isään. Hänen varassaan me kaikki olemme. Toivon oppivani rukoilemaan Paavalin tavoin tai vaikka Heikin. Iris Rajamaa Västanfjärdin vanha kirkko ASTUN JUMALAN HUONEESEEN Herran huoneeseen. Meidän Herrastamme sanotaan evankeliumissa, että Hän meni ”tapansa mukaan” sapattina synagoogaan (Lk. 4:16). Hän, jolla oli suora yhteys Isään, piti tärkeänä mennä pyhäpäivänä yhdessä seurakunnan kanssa kuulemaan sanaa ja rukoilemaan. Sen tulisi kuulua viikkojärjestykseemme. Omasta puolestani olen tietenkin vuosien varrella ”joutunut” näin tekemään, mutta voin myös kertoa, että yksi kesälomani nautinnoista on ollut kerran vuodessa istua luonnon keskellä ja kuunnella radiojumalanpalvelusta. Toiseksi pidän tärkeänä, että menemme seurakunnan tilaisuuksiin sekä antamaan että saamaan. Jumalanpalvelushan ei ole papin teatteriesitys katsomolle, vaan seurakunnan yhteinen jumalanpalvelus, jossa saamme rukouksin tukea saarnaajaa, kantaa lähimmäisiä esirukouksen paareilla Jeesuksen eteen sekä ylistää ja kiittää Häntä, joka meitä rakastaa. Toisaalta jokainen meistä menee myös ottamaan vastaan. Viime aikoina eläkeläispastorina, olen huomannut miten vaikeaa vanhan saarnaajan on olla sanankuulija. Joka tapauksessa me kaikki tarvitsemme sitä ravintoa, jota Pyhä Henki tahtoo meille välittää yhteisessä jumalanpalveluksessa. Saarnaaja sanoo, että Jumalan huoneeseen on astuttava ”varoen”. Hän tarkoitti ilmeisesti temppeliä. Minun mielessäni on kirkko tai muu seurakunnan kokoontumispaikka. Se on ”Jumalan huone” siinä mielessä, että se on varattu kohtaamispaikaksi Jumalan ja ihmisen välillä, vaikka Jumala voi toki kohdata meidät ihan missä paikassa tahansa. Tämä kirjoitus ei pyri olemaan yhtä vakava kuin Saarnaajan sana (Saarn. 4:17), mutta se antaa kuitenkin aiheen pieneen pohdiskeluun. Kerron, mitä itse nykyään kaipaan. Yksi sellainen asia on hiljaisuus ennen tilaisuuden alkua. Koen tarvitsevani keskittymistä ja mahdollisuutta rukouksessa hiljentyä. Ymmärrän, että asia voidaan nähdä toisinkin. Joku kokee hyvänä sen, että häntä tullaan tervehtimään ja että hän voi näin alusta lähtien kokea olevansa kotonaan, ystävien seurassa. Kysyn vain, eikö keskustelua voi käydä jumalanpalveluksen päätyttyä. Pohdintani ensimmäinen toteamus onkin, että on syytä usein ja säännöllisesti astua Toinen minulle merkittävä tarve on kokea kirkossa ja erityisesti jumalanpalveluksessa pyhyyden tunnetta. Mielestäni ilo ja lapsen- omainen välittömyys ei ole pyhyyden tunteen vastakohta. Ne kaksi voidaan yhdistää. Oikeastaan, jos yhteisessä kokoontumisessa vallisee aito ja vapaa henki, tässäkään suhteessa ei ole mitään ongelmaa. Molemmat piirteet liittyvät Jumalan kohtaamiseen. Jumala on toisaalta Isä, jonka luokse lapsi voi vapaasti tulla ja sanoa: ”Abba”, minun oma isäni! Toisaalta on syytä muistaa, että Jumala on pyhä. Näistä molemmista Jumalan ominaisuuksista, hänen rakkaudestaan ja pyhyydestään, puhuu risti. Siksi kirkossa ei voi käyttäytyä miten vain. Myös pyhyyden tuntu on säilytettävä. Edellä esitetty ei merkitse sitä, että meidän pitäisi olla kaavamaisia tai että tietyt muodot ovat pääasia. Nimenomaan meidän vanhojen kristittyjen on opeteltava myös toinen toistemme huomioon ottamista. Esimerkiksi lasten ja lapsiperheiden pitää päästä tulemaan kirkkoon, silläkin uhalla, että he häiritsevät. Ehkä vanhemmat voivat opettaa heille joitakin perusasioita kirkossa käyttäytymisestä, mutta kirkosta pitäisi myös tulla lapsille paikka, johon he tulevat mielellään. Ja kun Pyhä Henki ohjaa kokouksen kulkua toisin, kuin kaavamme sanovat, on kaavojen annettava periksi. Monet tavat on annettu avuksi ja tueksi, jotta helpommin voisimme kohdata elävän Jumalan ja kokea Hänen läsnäolonsa. Pääasia on kuitenkin, että Pyhä Henki johtaa jumalanpalvelusta ja kirkastaa meille Kristusta. Jos se ei toteudu, syy voi olla myös minussa, joka olen tullut kirkkoon. Tärkeää on kysyä olenko valmis ottamaan vastaan ja olenko valmis olemaan Pyhän Hengen käytössä. Hän voi tehdä myös yllätyksiä. Siksi on useimmiten parasta, että ”astumme Jumalan huoneeseen”. Tapani Rajamaa KOTIASHRAM TAMPEREELLA 22.2.2014 Meitä oli kolme iloista ashramilaista, jotka helmikuisena aamuna laittauduimme Helsingistä Tampereelle menevään junaan. Tarkoituksemme oli osallistua ashramiin, jonka ystävämme, ashramin entinen sihteeri, Ritva Heikkinen, oli kutsunut kotiinsa. Ritvan koti on aivan aseman lähellä. Hyvin osasimme perille, kun Ritva jo huuteli portaikossa, että ”neljäs kerros”. Näkymä Ritva kodista Tuomiokirkolle on mahtava! Oli ilo tavata entisiä Tampereella asuvia ashramilaisia. Mm. Terttu Koski, Sirkka Saarikivi ja Hilkka Paloniemi (ent. Nieminen) olivat tulleet mukaan. Lisäksi oli muutama uusikin ystävä saapunut. Yhteensä meitä oli noin 10-11 henkeä. Aivan aluksi Ritvan koti siunattiin. Vaikka Ritva on asunut Tampereella taas jo muutaman vuoden ei kotia ole aikaisemmin siunattu ja nyt se sitten tapahtui. Kuitenkin oli sellaisen tuntu, että tässä kodissa on jo paljon rukoiltu ja saatu vastaanottaa siunauksia. Aterioinnin jälkeen vietimme sitten varsinaisen ashramin, johon kuului raamattutunti ja rukousryhmät. Koimme, että olimme kaikki saaneet hengellistä evästä lähtiessämme kotimatkalle. Kiitos Ritva. ”Jeesus on Herra!”