Nro 45
6. marraskuuta 2013
RV
Ristin Voitto
Digi-
Ristin voitto
<< PRO1 - Itella Posti Oy <<
Itella Green
www.aikashop.fi
w w w. r i s t i n v o i t t o . f i
Muista
isää
10.11.!
”Isän kuolema ei vienyt mahdollisuuksia pärjätä”
Luistelija Mika Poutala on isänpäivänä poissa kotoa. Sivu 2
Vastavalo
En huutaisi,
jos kuuntelisit
Pääkirjoitus » Muuttuva seurakunta
» Miksi pitäisi pyytää
anteeksi, jos on
oikeassa? Sivut 10–11
» Maahanmuuttajatyö
haastaa Sivu 4
■ Mikkelissä perusevankeliumia
Sivu 6
■ Hitler on muotia Aasiassa Sivu 13
■ Lisää vapaakirkollista yhteistyötä?
Sivut 16–17
Sivu 3
» puheenaihe » uutiset » keskustelu » usko ja elämä » ajassa » radio-TV » ilmoitukset
2 puheenaihe
6. marraskuuta 2013
Kun lapsuuden yllä on
unohduksen verho
[email protected]
Mika Poutala on nyt saman
ikäinen kuin Sakari Poutala oli
E
kuollessaan.
letään kaunista kesää 1990.
Seitsemänvuotias Mika
Poutala palaa seurakunnan
kesäleiriltä isoveljensä Markuksen kanssa.
Kotona kokoonnutaan keittiön pöydän
ääreen. Päivi-äidillä on asiaa.
Isä on kuollut leirin aikana. Suruviesti
päätettiin kertoa pojille vasta leirin jälkeen.
Vain puoli vuotta aiemmin diagnosoitu sidekudossyöpä on tehnyt tehtävänsä. Sakari Poutala on kuollessaan vasta 30-vuotias.
– Pitkin elämää on tuntunut, että isä oli
jo aikuinen, tavallaan vanha. Nyt ymmärrän, että isä oli tosi nuori kuollessaan, tänä
vuonna itse kolmikymppistynyt luistelija
Mika Poutala pohtii.
Ei muistoja
Isän ja pojan viimeisestä tapaamisesta sairaalassa Poutalalla ei ole muistikuvaa – niin kuin ei monesta muustakaan asiasta koko lapsuuden ajalta. Asiat ovat vain pyyhkiytyneet pois.
– Melkein kaikki muistoni perustuvat valokuviin tai siihen, että joku muu on muistellut tilanteita, Poutala sanoo.
– Muistojen katoamisen täytyy liittyä jotenkin isän kuolemaan, muuta en osaa sanoa. En kuitenkaan itse muista, että olisin
ollut hirveän surullinen.
– Kun äiti kertoi isän kuolemasta, tuli heti
tunne, että isi on mennyt parempaan paikkaan. Tiesin myös, että minulla on Taivaan
Isä, joka pitää huolta.
– En ole koskaan tuntenut, että olisin jotenkin kärsinyt. Olen ollut sujut asian kanssa.
Keskustelut läheisten kanssa piirtävät toisenlaista kuvaa. Syksyllä koulunsa aloittava
Mika muuttuu hymypojasta surumieliseksi pikkumieheksi. Iltaisin itkettää, kun isän
ikävä on niin kova. Käydään terapiassa. Rakennellaan arkea uudelleen.
Mutta tästä aikuinen Mika ei itse muista
mitään. Ehkä ihminen on luotu niin, että liian kovat asiat vain pyyhkiytyvät sielun pinnalta pois – vieden samalla mennessään
myös muistamisen arvoisia asioita.
– Moni on sanonut, että minulle pitäisi
jossain vaiheessa tulla voimakas mullistus
isän kuoleman vuoksi, viimeistään nyt, kun
olen itse pienen pojan isä. Että alkaisin yhtäkkiä muistaa asioita. Vielä ei ole kuitenkaan mitään kriisiä kuulunut, Poutala sanoo ja katsoo lattialla telmivää kaksivuotiasta Elieliä.
asuvalle Mikalle monta tärkeää taitoa.
– En ollut koskaan kateellinen kenellekään, jos perheessä oli isä. Jos jollain kaverilla oli tosi mukava faija, niin nautin kyllä olostani poikkeuksellisen hyvin siinä kodissa.
Puolitoista vuotta vanhemmalla isoveljellä Markuksella on ollut myös tärkeä rooli esikuvana.
– Broidi joutui varmaan pakostikin huolehtimaan minusta lapsena. Olen luonteeltani paljon huolettomampi kuin Markus.
Vancouverin opetukset
Pian isän kuoleman jälkeen Mika Poutala
kokeili ensimmäistä kertaa luistelua. Siitä alkoi urheilullinen uraputki, josta Poutala on
tunnettu viimeiset kymmenen vuotta.
Poutaloiden keittiön seinällä on neljä kelloa. Suomen lisäksi ne käyvät olympiakaupunkien Torinon, Vancouverin ja Sotshin aikaa – niissä Poutala on Suomea edustanut.
Sotshin kisakomennus varmistui viime viikolla.
Ja Sotshin eteen Poutala – tai pikemminkin koko perhe – tekee nyt töitä. Sunnuntaina isänpäivänä Mika on Kanadassa maailmancup-kilpailussa.
– Olen vähentänyt reissaamista niin, että
harjoittelukaudella tulen aina normaalisti viikonloppuisin kotiin. En ole seitsemää
päivää pidempään poissa.
Ulkomaanvuorokausia Poutalalle kertyy
vuosittain sata. Jos Suomessa olisi yksikin
pikaluisteluhalli, määrä puolittuisi.
Poutalan perhe on tyypillinen huippuurheiluyksikkö: kompromissitkin tehdään
niin, että ne ovat aina alisteisia urheilulle.
Nykytekniikka on tullut reissulaisten avuksi. Eliel ja Sanni-vaimo tulevat kuvaruudulle
Skypen avulla usein matkojen aikana.
– Sotshi tulee olemaan kuitenkin vain
kisa muiden joukossa, vaikkakin tärkeä,
Mika Poutala sanoo.
Vancouverissa 2010 Poutala luisteli 500
metrillä elämänsä alkuerät ja lähti finaaleihin johtoasemasta. Putoaminen viidennelle
sijalle tuotti karvaan pettymyksen.
– Vaikka olin kuinka tolkuttanut itselleni,
ettei urheilu ole koko elämä, niin silloin kyllä
tuntui, että kaikelta putosi pohja pois.
Alhosta noustiin aikanaan, ja käteen jäi
hyvä oppi arvojärjestyksestä. Vaikka Poutala suuntaa uusiin kisoihin yhtä täysillä kuin
ennen, miehen puheesta kuulee, että urheilussa aina vaanivaan epäonnistumisen mahdolliseen suhtaudutaan nyt eri tavalla.
Elämässä on läsnä myös 14-vuotiaana
tehty iso ratkaisu: Jumalan täytyy olla aina
ykkönen. Yläkouluikäinen luistelijalupaus
ilmoitti tuolloin valmentajalle, ettei aio enää
harjoitella perjantai-iltaisin, koska ei halunnut jättää Saalemin nuorteniltaa väliin.
Hyviä miehiä ympärillä
Monista Sakari-isän ystävistä tuli vuosien
saatossa Mikalle huolehtijoita ja miehen
malleja. Pete kuskasi seurakunnan kerhoon
ja partioon. Riston kanssa oli mukava viettää aikaa, ja ystävyys on jatkunut aikuisenakin. Äidin uusi puoliso Jukka oli kätevä käsistään ja näytti nyt uudessa omakotitalossa
Kellot keittiön seinällä kertovat, mitä aikaa olympiakaupungeissa eletään. Mika
ja Eliel Poutala viettävät isän kotipäiviä
yhdessä. – Rennon yhdessä olemisen
merkitys korostuu, koska olen paljon poissa, Mika Poutala sanoo.
RV
Jos jollain kaverilla oli tosi mukava faija,
niin nautin kyllä olostani poikkeuksellisen hyvin siinä kodissa.
pääkirjoitus 3
6. marraskuuta 2013
Sanni Poutala
Mika Poutala: ”Isätön poika voi onnistua”
Anssi Tiittanen
RV
– Se oli elämäni yksi tärkeitä
päätöksiä. Valmentaja oli viisas ja
alkoi suunnitella harjoittelun tämän linjauksen mukaan. Ratkaisu
tuki myös urheilua eikä päinvastoin.
Ristin Voitto
Kristillinen viikkolehti ■ Vuodesta 1912 ■ Päätoimittaja Leevi Launonen
Suomen helluntaiseurakuntien julkaisu ■ 102. vuosikerta, ISSN 0355-4155 ■ www.ristinvoitto.fi
Toimituksen postiosoite rv.toimitus@aikamedia. fi ■ Aikamedia/RV-lehti, Jäspilänkatu 2, 04250 KERAVA ■ fax (09) 495 676
lukeminen vienyt
mennessään
Onko olemassa sellainen riski,
että ison osan vuodesta maailmalla viettävä urheilija alkaa elää kuin
kahta elämää? Onko olemassa matka-Mika ja koti-Mika?
– Sanoisin näin, että on olemassa kaksi arkea. Olen ihan sama ihminen koko ajan, mutta olen ottanut matkat mahdollisuutena erilaiseen ajankäyttöön.
Kotona vapaa-aikana painottuu
perheen kesken oleminen. Tarve
korostuu, koska isä on niin paljon
poissa.
Reissussa taas Poutala käyttää
lähes kaiken vapaa-ajan opiskelemiseen. Lukemistossa on johtamista, ajankäyttöä, ihmissuhdetaitoja ja esiintymistä.
Edessä on urheilu-uran jälkeinen aika, jolloin Poutala haluaisi
valjastaa urheilemalla ja lukemalla oppimansa asiat hyötykäyttöön.
– Moni ihminen kaipaa käytännön opetusta siihen, miten elämässä saa eri osa-alueet toimimaan.
Uskon simppeliin opastukseen, itsekin opiskelin valokuvausta pitkälti yksinkertaisten nettivideoiden avulla, Poutala kertoo.
– Pitää edetä askel kerrallaan.
Ensinnäkin: mikä saa innostumaan ja motivoitumaan? Mikä taas
saa muuttamaan omia tapoja, jotka
ohjaavat elämää?
– Itsekin olen sellainen, että sytyn helposti moniin asioihin, mutta suurimman osan kohdalla huomaan parissa viikossa, että hei,
ei tää ollutkaan niin toimiva juttu. Olen hyvä aloittamaan, mutten
saattamaan loppuun.
– Asian pitää olla tosi tärkeä ja
sen pitää tuntua merkitykselliseltä pitkään, että se lopulta toteutuu,
Poutala sanoo ja viittaa talonrakennukseen ja urheiluun.
Ura puhujana on lähtökuopissa. Poutalalla on jo kiinnitys Speakers Forumiin. Vielä pitää kuitenkin lukea paljon, ehkä kirjoittaa
myös kirja.
– Kirja voisi olla hyvä maali itselle, ja asiakkaallekin takuu siitä, että
kaveri tietää, mistä puhuu.
Muuttuva seurakunta
”ÄlKÄÄ MuKAuTuKo tämän maailman menoon, vaan muuttu-
kaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on
Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä.”
Tämä Raamatun jae jättää vain kaksi vaihtoehtoa: mukautumisen maailman menoon tai uudistumisen Jumalan tahdon
mukaan. Muuttumattomuus, paikalleen pysähtyminen, ei ole
vaihtoehto. Maailma ympärillämme muuttuu jatkuvasti, ja se
pakottaa meidätkin muutokseen. Muutumme siis yhdessä ympäröivän maailman kanssa, mutta meidän muutokseemme vaikuttavat arvot tulevat aivan muualta.
Entä mitä on mielen uudistus? Tämä raamatullinen käsite joutuu tarpeettoman usein törmäyskurssille ympäristön ulkoisen
muutoksen kanssa. Joskus ennen vanhaan asiat yksinkertaistuivat niinkin selviksi, että farkkujen ostaminen oli mukautumista ja suorien housujen pitäminen mielen uudistusta.
Seurakunnissamme eletään muutoksen aikaa tai ainakin sen odotuksessa. Monille muutos on toivon kipinä.
Toisille se puolestaan tuottaa pelkoa mukautumisesta.
On kuitenkin syytä huomata, että pysähtyneisyys ei ole
koskaan Herrasta. Aina, kun Herran Henki vaikuttaa, jotakin muuttuu.
Kristus on sitoutunut esittelemään Isälleen seurakunnan, joka on pyhä ja moitteeton.
Aina, kun Herran
Henki vaikuttaa,
jotakin muuttuu.
Esko Matikainen
Kirjoittaja on Suomen Helluntaikirkon toiminnanjohtaja.
Orpokodin avajaiset Viitasaarella
Jos isä ei olisikaan kuollut
Sakari Poutala on haudattu Malmin hautausmaalle.
– Haudalla tulee käytyä harvoin.
Yleensä kerran vuodessa jouluna,
Mika sanoo.
Olisiko elämä erilaista, jos isä ei
olisi kuollut?
– Varmasti olisi. En kuitenkaan
ole varma, olisivatko asiat paremmin. Jumalan suunnitelmaan kuului tämä.
Poutala uskoo, että yksi osa sisällä palavaa liekkiä on halu näyttää, että isätönkin poika voi pärjätä elämässä.
– Jos isä ei olisi kuollut, tuskin
olisin esimerkiksi koskaan aloittanut luistelua.
Ehkä Sakarikin katsoo isänpäivänä kisoja ja on ylpeä jäällä viilettävästä Mikasta.
Kristus näkee jo edeltä käsin seurakunnan puhtaana ja tahrattomana. Mutta hän näkee myös seurakuntaa uhkaavat vaaralliset
trendit ja kehityskulut. Osa näistä uhkakuvista tulee seurakunnan sisältä, osa ulkopuolelta. Ylipaimenemme Jeesus haluaa havahduttaa seurakunnan paimenet näkemään ajan luonteen ja
reagoimaan siihen oikealla tavalla. ”Älkää jokaista henkeä uskoko”, varoitti apostoli Johannes.
Seurakuntien ja herätysliikkeen muiden johtohenkilöiden on
tietoisesti varauduttava muutosten tulvaan. Juuri, kun tuntuu
siltä, että olemme saaneet yhden muutosprojektin valmiiksi, on
kolme keskeneräistä jo odottamassa – kaikki Talvipäivien hyväksyminä.
Paavalin mukaan meidän on oltava avoimia muutokselle. Rakenteistamme ei saa tulla kuvia, joita jäämme kumartamaan.
Yhtä lailla seurakunnan on oltava herkkä tajuamaan ympäröivästä yhteiskunnasta tulevat signaalit.
nais
Yksi alue, jossa tarvitaan oikeaa muutosta, on naisten asema seurakunnan palveluviroissa. Se on vanha
hä
asia, jota Pyhä Henki haluaisi meidän selkeyttävän hänen kunniakseen.
sa
Myös seurakunnan ulkopuolella käydään samaan aikaan keskustelua naisten asemasta,
Sik
mutta täysin erilaiselta arvopohjalta. Siksi tarvitsemme profeetallista ääntä ja apostolista näkökykyä erottaa nämä virtaukset
toisistaan. Silloin emme mukaudu tämän
maailman ajan mukaan, vaan muutumme
mielen uudistuksen kautta.
ESKo HAlME
[email protected]
Kalle Rantanen raportoi orpokodin vihkiäisistä Viitasaaren Pasalan kylässä.
RV 9/1947.
Helluntaiherätyksen ensimmäinen Orpokoti Viitasaarella, jota on uudelleen rakennettu ja laajennettu, vihittiin tarkoitukseensa juhannuspäivänä.
–– Varsinainen vihkiäisjuhla alkoi klo 14
uskovaisten ja kutsuvieraiden läsnäollessa. Kuopion Elim-seurakunnan sekakuoron
laulettua tilaisuuteen sopivia lauluja, lausui
Orpokodin talouden hoitaja Juho Pennanen kaikki vieraat tervetulleeksi. Saarnaaja Vilho Hartonen piti ihanan ja sydämille käyvän juhlapuheen. Veli Soininen esitti kodin historiikkia koskevan selostuksen.
Viitasaaren kunnan edustajana puhui huol-
toesimies K. Vesterinen. Puheessaan hän
kiinnitti huomiota siihen suureen ja arvokkaaseen työhön mitä tämän kodin kautta
on tehty ja tullaan tekemään, vähäosaisten
hyväksi, lausuen iloitsevansa siitä, että tällainen laitos on noussut juuri heidän kuntansa alueelle, ilman kunnan varoja ja avustuksia.
Antaako pasuuna selvän äänen, kysyy
Jouko Heinikainen tarkoittaen RV-lehteä. RV 15/1984.
Rakas Ristin Voitto. Olen lukenut sinua
vuosikymmenet. Olen pitänyt sinua helluntaiherätyksen virallisena lehtenä. Olen tottunut luottamaan antamaasi sanomaan.
–– Viime aikoina olen joutunut kyselemään: kumpi on muuttunut, sinä vai minä,
sillä olen nykyisin sinua lukiessani usein
harmistunut ja joskus tullut melkein vihaiseksi.
Minusta tuntuu, että sinä olet kiinalaistunut. Tuntuu, kuin olisit päästänyt sivuillesi kiinalaisen periaatteen: antaa kaikkien
kukkien kukkia, eli antaa kaikkien kirjoitusten päästä sivuillesi. Sitä vain kyselen, miten rakentavaa tämä on.
–– Viimeisessä lähetyslehdessä oli lausuma, jossa sanottiin, että on kieroutunutta
jakaa ihmiset evankelistoiksi ja opettajiksi.
Onko Raamattu kieroutunut ja milloin, sillä vielä eilen minun painokseni suoritti tämän jaon Efesolaiskirjeessä?
Tekisi mieleni sanoa, että jo riittää. Sekaisin tässä menee vähemmästäkin, kun viskellään kaikissa opintuulissa.
Olen nykyisin
sinua lukiessani
usein
harmistunut
ja joskus
tullut melkein
vihaiseksi.