Yhtiöesite

FIRST NORTH NORDIC RULEBOOK -SÄÄNTÖJEN MUKAINEN YHTIÖESITE
14.11.2014
Nixu Oyj
Listautuminen First North Finland -markkinapaikalle
Listautumisanti enintään 1 134 091 osaketta
Merkintähinta 4,40 euroa osakkeelta
Nixu Oyj (”Yhtiö”) tarjoaa listautumisannissa (”Listautumisanti”) merkittäväksi enintään 1 134 091 uutta
osaketta (”Tarjottavat Osakkeet”) osakekohtaiseen merkintähintaan 4,40 euroa (”Merkintähinta”) jäljempänä
tässä yhtiöesitteessä (”Yhtiöesite”) kuvatulla tavalla.
Tarjottavien Osakkeiden merkintäaika alkaa 20.11.2014 klo 9.30 ja päättyy arviolta 4.12.2014 klo 16.30. Ohjeita
merkinnän tekemiseksi ja Listautumisannin tarkemmat ehdot on esitetty jäljempänä kohdissa ”Listautumisannin
ehdot” ja ”Ohjeita Sijoittajille”. Tarjottavat Osakkeet tuottavat Yhtiön muiden osakkeiden (Tarjottavat Osakkeet
ja Yhtiön muut osakkeet yhdessä ”Osakkeet”) kanssa yhtäläiset oikeudet ja oikeuttavat kaikkiin tulevaisuudessa
mahdollisesti jaettaviin osinkoihin. Jokainen Osake oikeuttaa yhteen ääneen Yhtiön yhtiökokouksessa.
Tarjottavat Osakkeet merkitään Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämään kaupparekisteriin
(”Kaupparekisteri”) arviolta 9.12.2014.
Ennen Listautumisantia Osakkeet eivät ole olleet kaupankäynnin kohteena millään säännellyllä markkinalla tai
monenkeskisessä kaupankäynnissä. Yhtiö tulee jättämään listalleottohakemuksen NASDAQ OMX Helsinki
Oy:lle (”Helsingin Pörssi”) Osakkeiden listaamiseksi Helsingin Pörssin ylläpitämälle monenkeskiselle First
North Finland -markkinapaikalle (”First North”) kaupankäyntitunnuksella NIXU. Osakkeiden ensimmäisen
kaupankäyntipäivän First Northissa arvioidaan olevan 11.12.2014. Helsingin Pörssin hyväksyttyä Yhtiön
listalleottohakemuksen First North Nordic Rulebook -sääntöjen mukaisena Hyväksyttynä Neuvonantajana
Yhtiölle toimii Summa Capital Oy, joka toimii myös Listautumisannin pääjärjestäjänä (”Pääjärjestäjä”). FIM
Pankki Oy toimii Listautumisannin merkintäpaikkana (”Merkintäpaikka”).
First North on vaihtoehtoinen markkinapaikka, jota ylläpitää NASDAQ OMX -konserniin kuuluva Helsingin
Pörssi. First North -yhtiöihin ei sovelleta samoja sääntöjä kuin säännellyillä markkinapaikoilla. First North
-yhtiöt noudattavat pienille kasvuyhtiöille sovellettuja, vaatimustasoltaan alhaisempia sääntöjä. First North
-yhtiöihin sijoittaminen saattaa sisältää suuremman riskin kuin päämarkkinoiden yhtiöihin sijoittaminen. Kaikilla
First North -markkinapaikan yhtiöillä on Hyväksytty Neuvonantaja, joka valvoo, että sääntöjä noudatetaan.
Hyväksytty Neuvonantaja tekee arvioinnin kaupankäynnin kohteeksi hakeutuvasta yhtiöstä. Helsingin Pörssi
hyväksyy hakemuksen kaupankäynnin kohteeksi ottamisesta.
Tätä Yhtiöesitettä ei saa lähettää kokonaan tai osittain eikä suoraan tai välillisesti kenellekään Yhdysvalloissa,
Australiassa, Etelä-Afrikassa, Hongkongissa, Japanissa, Kanadassa, tai Singaporessa taikka millään muulla
sellaisella alueella, jossa Tarjottavien Osakkeiden toimittaminen tai tarjouksen tekeminen Tarjottavista
Osakkeista ei olisi sallittua, olevalle henkilölle. Tarjottavia Osakkeita ei saa, suoraan tai välillisesti, tarjota,
myydä, jälleenmyydä, siirtää eikä toimittaa mihinkään tällaiseen maahan, ellei Yhtiö yksinomaisen harkintansa
mukaan päätä toisin. Tämä Yhtiöesite ei ole tarjous Tarjottavien Osakkeiden myymiseksi Yhdysvaltoihin tai
Yhdysvalloissa, eikä Yhtiön osakkeita ole rekisteröity eikä niitä rekisteröidä Yhdysvaltain vuoden 1933
arvopaperilain, muutoksineen (”Yhdysvaltain arvopaperilaki”) tai minkään Yhdysvaltain osavaltion
arvopaperilakien mukaisesti, eikä niitä siten saa tarjota tai myydä suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa tai
Yhdysvaltoihin ilman Yhdysvaltain arvopaperilain rekisteröintivaatimuksista säädettyä poikkeusta ja soveltuvia
Yhdysvaltain osavaltioiden arvopaperilakeja noudattaen.
Tarjottaviin Osakkeisiin sijoittamiseen liittyy riskejä. Lisätietoja on esitetty kohdassa ”Riskitekijät”.
Pääjärjestäjä ja Hyväksytty Neuvonantaja
YLEISTÄ YHTIÖESITTEESTÄ
Tämä Yhtiöesite on laadittu Osakkeiden hakemiseksi monenkeskisen kaupankäynnin kohteeksi Helsingin Pörssin ylläpitämälle First North markkinapaikalle. Yhtiöesite on laadittu First North -markkinapaikkaan sovellettavien First North Nordic Rulebook -sääntöjen mukaisesti.
Arvopaperimarkkinalain (746/2012, muutoksineen) 4 luvun 3 §:n 5) -kohdan mukaisen poikkeuksen perusteella Listautumisannin
yhteydessä ei laadita arvopaperimarkkinalain mukaista esitettä. Yhtiöesitteeseen ei siten sovelleta Euroopan komission asetusta (EY) N:o
809/2004 (muutoksineen), arvopaperimarkkinalain 3-5 luvun mukaisia esitteitä koskevia säännöksiä (edellä mainittua poikkeusta lukuun
ottamatta) eikä valtiovarainministeriön arvopaperimarkkinalain 3-5 luvun mukaisista esitteistä antamaa asetusta 20.12.2012/1019.
Yhtiöesitettä ei voida käyttää arvopapereiden hakemiseksi kaupankäynnin kohteeksi pörssilistalla tai muulla säännellyllä markkinalla, vaan
First North Nordic Rulebook -sääntöjen mukaisesti monenkeskisen kaupankäynnin kohteeksi hakeutumisen yhteydessä.
Yhtiöesite on laadittu yksinomaan suomen kielellä. Yhtiöesitteeseen ja Listautumisantiin liittyvät oikeudelliset seikat määräytyvät Suomen
lain mukaan ja suomalaisilla tuomioistuimilla on yksinomainen toimivalta mahdollisissa Yhtiöesitteeseen tai Listautumisantiin liittyvissä
riidoissa.
Tässä Yhtiöesitteessä Yhtiö tarkoittaa Nixu Oyj:tä, ja ”Nixu”, ”Nixu-konserni” tai ”Konserni” tarkoittaa Nixu Oyj:tä ja sen tytäryhtiöitä
yhdessä, ellei asiayhteydestä selvästi ilmene, että ilmaisulla tarkoitetaan vain Nixu Oyj:tä, sen tytäryhtiötä tai liiketoimintaa tai joitakin näistä
yhdessä.
HUOMAUTUS SIJOITTAJILLE
Tässä Yhtiöesitteessä esitettävät tiedot ovat peräisin Yhtiöltä tai muusta Yhtiöesitteessä mainitusta lähteestä. Sijoittajien tulee luottaa
ainoastaan Yhtiöesitteen sisältämiin tietoihin sekä Yhtiön julkistamiin yhtiötiedotteisiin. Tarjottaviin Osakkeisiin sijoittamista harkitessaan
sijoittajien tulee tukeutua omiin selvityksiinsä Yhtiöstä ja Listautumisannin ehdoista ja tehdä itsenäinen arvionsa Tarjottavien Osakkeiden
merkitsemisen tai ostamisen oikeudellisista, verotuksellisista, liiketoiminnallisista ja taloudellisista sekä muista seuraamuksista ja riskeistä.
Riskejä on selostettu tämän Yhtiöesitteen kohdassa ”Riskitekijät”. Mahdollisia sijoittajia kehotetaan tutustumaan koko Yhtiöesitteeseen
harkitessaan sijoituspäätöstä. Suomen tai minkään muun valtion arvopaperi- tai sääntelyviranomaiset eivät ole antaneet Listautumisantia
koskevaa suositusta.
Ketään ei ole valtuutettu antamaan mitään muita kuin Yhtiöesitteeseen sisältyviä tietoja tai lausuntoja. Mikäli muita kuin Yhtiöesitteeseen
sisältyviä tietoja tai lausuntoja annetaan, on huomattava, että ne eivät ole Yhtiön tai Pääjärjestäjän hyväksymiä. Listautumisantiin ja
Osakkeiden listalleottoon liittyen annetut tiedot tai lausunnot, jotka eivät vastaa tässä Yhtiöesitteessä annettuja tietoja ja lausuntoja, ovat
pätemättömiä. Pääjärjestäjä toimii Listautumisannissa ainoastaan Yhtiön puolesta eikä pidä ketään muuta tahoa asiakkaanaan. Pääjärjestäjä
on sitoutunut ainoastaan Yhtiötä kohtaan eikä anna neuvoja Listautumisannista tai tästä Yhtiöesitteestä muille kuin Yhtiölle.
Tämän Yhtiöesitteen luovuttaminen ei missään olosuhteissa merkitse sitä, että sen sisältämät tiedot pitäisivät paikkansa muulloin kuin
Yhtiöesitteen päivämääränä tai että Nixun liiketoiminnassa tai markkinaolosuhteissa ei olisi tapahtunut muutoksia Yhtiöesitteen päivämäärän
jälkeen. Sijoittajia kehotetaan seuraamaan Yhtiön julkistamia yhtiötiedotteita. Tämän Yhtiöesitteen sisältämät tiedot eivät ole Yhtiön tai
Pääjärjestäjän vakuutus tai takuu tulevista tapahtumista, eikä niitä tule pitää sellaisina.
Monissa maissa, kuten erityisesti Yhdysvalloissa, Australiassa, Etelä-Afrikassa, Hongkongissa, Japanissa, Kanadassa ja Singaporessa
Yhtiöesitteen jakelua sekä Tarjottavien Osakkeiden tarjoamista on rajoitettu lainsäädännössä. Tarjottavien Osakkeiden merkittäväksi
tarjoaminen ei koske henkilöitä, jotka ovat sellaisilla alueilla, joilla tällainen tarjoaminen olisi lainvastaista. Yhtiö tai Pääjärjestäjä eivät ole
tehneet eivätkä tee mitään toimia Yhtiöesitteen (tai muiden Listautumisantiin liittyvien tarjous- tai julkistusmateriaalien tai lomakkeiden)
hallussapidon tai jakelun sallimiseksi sellaisilla lainkäyttöalueilla, joilla tällainen hallussa pitäminen tai jakelu voi ilman edellä mainittuja
toimia johtaa lakien tai säännösten rikkomiseen. Yhtiöesitettä tai muuta ilmoitusta taikka osakeantimateriaalia ei saa jakaa tai julkaista
millään lainkäyttöalueella, ellei se ole lainsäädännön ja säännösten mukaista. Yhtiö tai Pääjärjestäjä ei ota mitään oikeudellista vastuuta
sellaisten henkilöiden puolesta, jotka ovat hankkineet Yhtiöesitteen vastoin näitä rajoituksia. Yhtiöesite ei muodosta Tarjottavien Osakkeiden
myyntitarjousta henkilöille, jotka ovat sellaisella lainkäyttöalueella, jossa tällaisen tarjouksen tekeminen on lainvastaista. Yhtiöesite ei
myöskään muodosta kehotusta Tarjottavia Osakkeita koskevan ostotarjouksen tekemiseen henkilöille, jotka ovat sellaisella
lainkäyttöalueella, jolla tällaisten kehotusten tekeminen on lainvastaista.
Ellei erikseen tässä Yhtiöesitteessä ole mainittu, (i) Listautumisannissa tarjottuja Tarjottavia Osakkeita ei saa tarjota, myydä, jälleenmyydä,
siirtää tai toimittaa suoraan tai välillisesti Euroopan talousalueen (”ETA”) jäsenvaltioissa tai ETA-jäsenvaltioihin, jotka ovat saattaneet
voimaan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/71/EY, annettu 4. päivänä marraskuuta 2003, arvopapereiden yleisölle
tarjoamisen tai kaupankäynnin kohteeksi ottamisen yhteydessä julkistettavasta esitteestä ja direktiivin 2001/34/EY muuttamisesta
(muutoksineen) (muut kuin Suomi), ellei poikkeussäännös sovellu, eikä Yhdysvalloissa tai Yhdysvaltoihin, eikä Australiassa, EteläAfrikassa, Hongkongissa, Japanissa, Kanadassa tai Singaporessa taikka muussa maassa tai muuhun maahan, jossa Tarjottavien Osakkeiden
tarjoaminen ei olisi sallittua, ja (ii) tätä Yhtiöesitettä ei saa lähettää yhdellekään henkilölle kohdassa (i) mainittuihin maihin.
Listautumisannin mukaisen Tarjottavien Osakkeiden merkinnän hyväksymisen ehtona on, että Yhtiö voi luottaa merkitsijän merkinnän
yhteydessä antamien tietojen oikeellisuuteen. Yhtiö pidättää itsellään oikeuden hylätä minkä tahansa Tarjottavien Osakkeiden merkinnän,
jonka Yhtiö tai sen edustajat uskovat aiheuttavan lain, säännön tai määräyksen rikkomisen tai rikkomuksen. Sijoittajien ei tule pitää tässä
Yhtiöesitteessä esitettyjä tietoja oikeudellisena neuvonantona taikka sijoitus- tai veroneuvonantona. Tehdessään sijoituspäätöstä sijoittajien
tulee tukeutua omiin arvioihinsa Nixusta ja Listautumisannin ehdoista sekä sijoituspäätöksen eduista ja riskeistä.
SISÄLLYSLUETTELO
YLEISTÄ YHTIÖESITTEESTÄ ........................................................................................................................... 1
HUOMAUTUS SIJOITTAJILLE ........................................................................................................................... 1
YHTIÖ JA LISTAUTUMISANTI LYHYESTI ..................................................................................................... 6
RISKITEKIJÄT ...................................................................................................................................................... 8
Nixun toimintaympäristöön liittyviä riskejä ................................................................................................ 8
Nixun liiketoimintaan liittyviä riskejä ......................................................................................................... 9
Taloudelliseen asemaan ja rahoitukseen liittyviä riskejä ........................................................................... 15
Osakkeisiin, First North -listautumiseen ja Listautumisantiin liittyviä riskejä .......................................... 16
TÄRKEITÄ TIETOJA YHTIÖESITTEESTÄ ..................................................................................................... 19
Hallituksen vastuulausunto ........................................................................................................................ 19
Yhtiöesitteen saatavillaolo ......................................................................................................................... 19
Tulevaisuutta koskevat lausumat ............................................................................................................... 19
Taloudellisten ja eräiden muiden tietojen esittäminen ............................................................................... 19
TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ ............................................................................................................................. 22
LISTAUTUMISANNIN JA FIRST NORTH -LISTAUTUMISEN TAUSTA JA SYYT SEKÄ VAROJEN
KÄYTTÖ .............................................................................................................................................................. 23
LISTAUTUMISANNIN EHDOT ......................................................................................................................... 24
Yleistä ........................................................................................................................................................ 24
Listautumisanti .......................................................................................................................................... 24
Pääjärjestäjä ............................................................................................................................................... 24
Merkintähinta ............................................................................................................................................. 24
Merkintäsitoumuksen vähimmäismäärä .................................................................................................... 24
Merkintäaika .............................................................................................................................................. 25
Merkintäpaikka ja merkintäsitoumuksen antaminen ................................................................................. 25
Merkintäsitoumuksen sitovuus .................................................................................................................. 25
Allokaatio ja menettely yli- ja alimerkintätilanteissa ................................................................................. 25
Merkintöjen hyväksyminen ja Listautumisannin tuloksen julkistaminen .................................................. 25
Tarjottavien Osakkeiden maksaminen ....................................................................................................... 26
Vahvistusilmoitukset ................................................................................................................................. 26
Tarjottavien Osakkeiden kirjaaminen arvo-osuustileille............................................................................ 26
Osakkeenomistajien oikeudet .................................................................................................................... 26
Luovutusrajoitukset (Lock-up) .................................................................................................................. 26
Kaupankäynti Osakkeilla ........................................................................................................................... 26
Oikeus peruuttaa Listautumisanti .............................................................................................................. 26
Tarjottavien Osakkeiden tarjoaminen muualla kuin Suomessa ................................................................. 27
2
Osakeyhtiölain tarkoittamat tiedot ............................................................................................................. 27
Sovellettava laki......................................................................................................................................... 27
Muut seikat ................................................................................................................................................ 27
OHJEITA SIJOITTAJILLE .................................................................................................................................. 28
Yhteisöjen merkinnät ................................................................................................................................. 28
Merkintä asiamiehenä ................................................................................................................................ 28
Toimenpidemaksut..................................................................................................................................... 28
Verotus....................................................................................................................................................... 28
Tarkemmat ohjeet ...................................................................................................................................... 28
PÄÄOMARAKENNE JA VELKAANTUNEISUUS........................................................................................... 29
OSINGOT JA OSINKOPOLITIIKKA ................................................................................................................. 31
MARKKINA- JA TOIMIALAKATSAUS ........................................................................................................... 32
Johdanto kyberturvallisuusmarkkinoihin ................................................................................................... 32
Nixun toimintaympäristö ja kilpailutilanne ............................................................................................... 36
LIIKETOIMINNAN KUVAUS............................................................................................................................ 38
Yleiskuvaus ja historia ............................................................................................................................... 38
Liiketoimintamalli ..................................................................................................................................... 40
Asiakkaat ................................................................................................................................................... 44
Missio, visio ja liiketoimintastrategia ........................................................................................................ 45
Oikeudellinen rakenne ............................................................................................................................... 47
Nixun organisaatio ja henkilöstö ............................................................................................................... 48
Immateriaalioikeudet ................................................................................................................................. 48
Tutkimus ja kehitys .................................................................................................................................... 48
Vakuutukset ............................................................................................................................................... 49
Oikeudenkäynnit ja välimiesmenettelyt ..................................................................................................... 49
Merkittävät sopimukset .............................................................................................................................. 49
Liiketoimet johdon, hallituksen jäsenten tai edellä mainittujen henkilöiden perheenjäsenten, merkittävien
omistajien tai Nixu-konserniin kuuluvien yhtiöiden kanssa ...................................................................... 49
ERÄITÄ TALOUDELLISIA TIETOJA ............................................................................................................... 50
Tuloslaskelman tietoja ............................................................................................................................... 50
Taseen tietoja ............................................................................................................................................. 51
Nixun rahavirtalaskelma ............................................................................................................................ 52
Nixun tunnusluvut ..................................................................................................................................... 52
LIIKETOIMINNAN TULOS, TALOUDELLINEN ASEMA JA TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT ................ 54
Nixun liiketoiminnan tulokseen vaikuttavia tekijöitä ................................................................................ 54
Tapahtumia edellisen tilikauden päättymisen jälkeen ja viimeaikaiset suuntaukset .................................. 54
3
Tulosennuste ja tulevaisuuden näkymät .................................................................................................... 55
Tärkeimpien Nixu-konsernin tuloslaskelmaerien kuvaus .......................................................................... 56
Liiketoiminnan tulos .................................................................................................................................. 57
Rahoituksen lähteet ja rahavirrat ............................................................................................................... 58
Investoinnit ................................................................................................................................................ 59
Taseen ulkopuoliset vastuut ....................................................................................................................... 59
YHDISTYMINEN PANORAMA PARTNERSIN KANSSA .............................................................................. 60
PRO FORMA -TALOUDELLISET TIEDOT ...................................................................................................... 61
Tilintarkastamattomien Pro forma -tietojen kokoamisessa noudatetut periaatteet ..................................... 61
Tilintarkastamattomat pro forma -tuloslaskelma- ja -tasetiedot ................................................................ 62
Tilintarkastamattomien Pro forma -tietojen liitetiedot ............................................................................... 65
Pro forma -tunnusluvut .............................................................................................................................. 68
HALLINTO, JOHTO JA TILINTARKASTAJAT ............................................................................................... 69
Yleistä hallinnosta ..................................................................................................................................... 69
Hallitus....................................................................................................................................................... 70
Johtoryhmä ................................................................................................................................................ 72
Hallituksen ja johtoryhmän omistukset ...................................................................................................... 73
Tilintarkastajat ........................................................................................................................................... 74
OSAKKEET JA OSAKEPÄÄOMA..................................................................................................................... 75
Yhtiö ........................................................................................................................................................ 75
Yhtiön osakkeet ......................................................................................................................................... 75
Valtuutukset ............................................................................................................................................... 76
Suurimmat osakkeenomistajat ................................................................................................................... 76
Laimentuminen .......................................................................................................................................... 77
Yhteenveto osakkeisiin liittyvistä oikeuksista ........................................................................................... 77
VEROTUS ........................................................................................................................................................... 80
Yleistä ........................................................................................................................................................ 80
Osinkojen verotus ...................................................................................................................................... 80
Luovutusvoitot ........................................................................................................................................... 81
Varainsiirtovero ......................................................................................................................................... 82
MERKINTÄSITOUMUKSET JA LUOVUTUSRAJOITUKSET ....................................................................... 84
Osakkeiden liikkeeseenlaskua ja luovutusta koskeva rajoitus (lock-up) ................................................... 84
Panorama Partnersin entisten pääomistajien merkintäsitoumukset ja luovutusrajoitus ............................. 84
Merkintäsitoumukset ................................................................................................................................. 84
NIXU OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS ...................................................................................................................... 85
NÄHTÄVILLÄ OLEVAT ASIAKIRJAT ............................................................................................................ 87
4
LIITTEET ........................................................................................................................................................... 88
LIITE 1 - NIXUN TILINTARKASTAMATON PUOLIVUOTISKATSAUS 30.6.2014 PÄÄTTYNEELTÄ
KUUDEN KUUKAUDEN JAKSOLTA
LIITE 2 - NIXUN TILINTARKASTETTU TILINPÄÄTÖS, TOIMINTAKERTOMUS JA
TILINTARKASTUSKERTOMUS 31.12.2013 PÄÄTTYNEELTÄ TILIKAUDELTA
LIITE 3 - NIXUN TILINTARKASTETTU TILINPÄÄTÖS, TOIMINTAKERTOMUS JA
TILINTARKASTUSKERTOMUS 31.12.2012 PÄÄTTYNEELTÄ TILIKAUDELTA
LIITE 4 - PANORAMA PARTNERSIN TILINTARKASTAMATON VÄLITILINPÄÄTÖS 30.6.2014
PÄÄTTYNEELTÄ KUUDEN KUUKAUDEN JAKSOLTA
LIITE 5 - PANORAMA PARTNERSIN TILINTARKASTETTU TILINPÄÄTÖS JA
TILINTARKASTUSKERTOMUS 31.12.2013 PÄÄTTYNEELTÄ TILIKAUDELTA
LIITE 6 - TILINTARKASTAJAN RAPORTTI YHTIÖESITTEESEEN SISÄLTYVISTÄ PRO FORMA TALOUDELLISISTA TIEDOISTA
5
YHTIÖ JA LISTAUTUMISANTI LYHYESTI
Seuraavaa yhteenvetoa ei ole tarkoitettu kattavaksi esitykseksi, vaan se on johdanto tässä Yhtiöesitteessä
esitettäviin yksityiskohtaisiin tietoihin. Sijoitusta harkitsevien tulee perustaa Tarjottavia Osakkeita koskeva
sijoituspäätöksensä Yhtiöesitteessä esitettäviin tietoihin kokonaisuutena eikä ainoastaan tähän yhteenvetoon.
Lisäksi sijoitusta harkitsevien kehotetaan tutustumaan sijoituspäätöksensä tueksi myös Yhtiön julkaisemiin
yhtiötiedotteisiin. Tarjottaviin Osakkeisiin liittyviä riskejä on kuvattu kohdassa ”Riskitekijät”.
Nixun historia ja liiketoiminta lyhyesti
Nixu on Yhtiön johdon käsityksen mukaan Pohjoismaiden suurin kyberturvallisuuspalveluihin erikoistunut
asiantuntijayritys kyberturvallisuuspalveluihin keskittyneiden työntekijöiden määrällä mitattuna. Nixu huolehtii
asiakkaidensa kyberturvallisuudesta sisäisen tietohallinnon, digitaalisen liiketoiminnan sekä teollisen internetin
asiakassegmenteissä. Nixu auttaa asiakkaitaan hankkeissa, joissa edellytetään tietoturvan suunnittelua, toteutusta
tai tarkastusta. Nixu varmistaa asiakkaidensa tietojen luottamuksellisuuden, liiketoiminnan jatkuvuuden sekä
sähköisten palvelujen toimivuuden ennakoimalla ja ehkäisemällä tietoturvaan liittyviä riskejä.
Nixu-konsernin liikevaihto 31.12.2013 päättyneellä tilikaudella oli 12,0 miljoonaa euroa. Konsernin pro forma liikevaihto, mukaan lukien lokakuussa 2014 hankittu uusi tytäryhtiö Panorama Partners Oy (”Panorama
Partners”) sekä pois lukien marraskuussa 2014 eriytetty Nixu Software Oy, oli 15,1 miljoonaa euroa 31.12.2013
päättyneellä tilikaudella. Panorama Partnersin liikevaihto vastaavalla tilikaudella oli 3,9 miljoonaa euroa. Nixukonsernin käyttökate oli 0,6 miljoonaa euroa (4,6 prosenttia liikevaihdosta) ja pro forma -käyttökate 1,4
miljoonaa euroa (9,3 prosenttia pro forma -liikevaihdosta) 31.12.2013 päättyneellä tilikaudella. Nixu työllistää
Yhtiöesitteen päivämääränä yli 140 henkilöä.
Nixu perustettiin vuonna 1988 ja sen ensimmäisinä vuosina liiketoiminnan pääpaino oli alkuvaiheen internetin
ydinteknologioiden koulutuksessa, mutta konsultoinnin ja tuotekehityksen osuus liiketoiminnasta alkoi kasvaa
1990-luvun alkuvuosina. Nixun liiketoiminta on muuttunut vuosien varrella merkittävästi IT-alan yleisen
kehityksen myötä. Nykyisen Nixun kannalta merkittävä päätös tehtiin vuonna 2006, jolloin Nixu päätti keskittyä
kyberturvallisuuspalveluihin ydinliiketoimintanaan. 2010-luvun alussa tietoturva sai aiempaa laajempaa
huomiota kasvaneiden uhkien sekä toimialan monimuotoistumisen myötä. Tämän jälkeen Nixu on asteittain
luopunut kyberturvaan liittymättömistä liiketoiminnoistaan ja keskittyy nykyisin yksinomaan
kyberturvallisuuspalveluihin. Vuosina 2006–2013 Nixun kyberturvallisuuspalveluiden liikevaihto on kasvanut
keskimäärin 27 prosenttia vuosittain.
Vuosi 2014 on ollut merkittävä Nixun historiassa. Alkuvuodesta tehtiin merkittävä organisaatiouudistus, missä
aiemmat liiketoimintayksiköt purettiin ja toiminta keskitettiin yhdeksi kokonaisuudeksi. Samalla annettiin
enemmän toimivaltaa eri osaamisalueiden vastuuhenkilöille. Timo Kotilainen luopui Yhtiön toimitusjohtajan
tehtävästä ja tehtävään nimitettiin aiemmin Yhtiössä myyntijohtajana toiminut Petri Kairinen. Vuoden 2014
alkupuolella käynnistettiin myös strategiaprosessi liiketoimintastrategian päivittämiseksi, ja kesällä 2014 Yhtiö
ilmoitti aikeestaan selvittää listautumista First North -markkinapaikalle. Lokakuussa Nixu yhdistyi tekemällään
yritysostolla erään merkittävimmän suomalaisen kilpailijansa, käyttäjähallintaan ja digitaaliseen identiteettiin
erikoistuneen Panorama Partnersin, kanssa. Yhdistyminen Panorama Partnersin kanssa tukee Nixun strategiaa
erityisesti digitaalisen liiketoiminnan asiakassegmentissä, ja sen myötä Nixu tarjoaa johdon käsityksen mukaan
tänä päivänä Suomessa laajinta osaamista digitaalisen identiteetin hallintaan ja suojaamiseen. Marraskuussa
2014 entisen tytäryhtiön Nixu Software Oy:n osakkeiden omistus ja Yhtiön Nixu Software Oy:ltä olevat
lainasaamiset ja muut DNS-, DHCP- ja IP-osoitehallinnan ohjelmistotuoteliiketoimintaan liittyvät varat ja velat
siirrettiin osittaisjakautumisella jakautumisessa perustetulle NSW Global Oy:lle
Visio ja strategia
Nixun visiona on tulla Pohjois-Euroopassa luotetuksi kumppaniksi ja ensimmäiseksi vaihtoehdoksi
kyberturvallisuuden palveluita kysyttäessä, sekä tarjota paras työpaikka kyberturvallisuuden ammattilaisille
Nixu pyrkii kasvamaan toimintamarkkinoitaan nopeammin ja tavoittelee keskipitkällä aikavälillä yli 15 prosentin
vuotuista liikevaihdon kasvua. Kasvun kannalta keskeinen tavoite on markkinaläsnäolon laajentaminen. Yhtiön
johdon näkemyksen mukaan Nixulla on tämänhetkisellä tarjoomallaan vahva asema suomalaisissa
asiakkuuksissa, ja tätä asemaa ja osaamista voidaan hyödyntää markkinaläsnäolon laajentamiseen.
6
Markkinaläsnäoloa pyritään laajentamaan seuraavilla toimenpiteillä:
!
!
!
!
Kasvu digitaalisen liiketoiminnan ja teollisen internetin kyberturvallisuusratkaisuissa
Kumppanuuksien syventäminen
Maantieteellisen läsnäolon laajentaminen muihin Pohjois-Euroopan maihin
Valikoidut yrityskaupat Suomessa ja ulkomailla
Kasvun lisäksi Nixu pyrkii parantamaan kannattavuuttaan. Keskipitkällä aikavälillä Nixun tavoite on ylittää
vuotuisesti 10 prosentin käyttökatetaso. Katetasoa pyritään parantamaan seuraavilla toimenpiteillä:
! Uusien palveluiden ja palvelumallien kehittäminen
! Laskutettavuusasteen parantaminen
! Operatiivisen tehokkuuden parantaminen
Listautumisannin ja First North -listautumisen tausta ja varojen käyttö
Listautumisannin ja First North -listautumisen ensisijaisena tavoitteena on mahdollistaa Nixun kasvustrategian
toteuttaminen, nopeuttaa kasvua, lisätä Nixun tunnettuutta ja vahvistaa pääomarakennetta. Nixu aikoo käyttää
Listautumisannista saamansa varat ensisijaisesti toimintansa laajentamiseen liiketoimintastrategiansa mukaisesti
ja likviditeettitilanteensa parantamiseen. Lisäksi Listautumisannista saatuja varoja voidaan käyttää muun muassa
Panorama Partnersin hankintaa varten otetun lainan lyhentämiseen.
First North -listautuminen parantaa myös Nixun kiinnostavuutta sekä asiakkaiden että osaavien työntekijöiden
näkökulmasta ja lisää yleisön Nixua kohtaan kokemaa kiinnostusta. Listautumisannin ja listautumisen avulla
hankitaan lisäksi Yhtiölle pääsy pääomamarkkinoille, kasvatetaan Yhtiön osakkeenomistajien määrää ja lisätään
Osakkeiden likviditeettiä. Listautumisen myötä Osakkeita voidaan myös käyttää tehokkaammin vastikkeena
mahdollisissa yritysostoissa sekä Nixun henkilöstön ja avainhenkilöiden palkitsemisessa.
Yhteenveto Listautumisannista
!
Yhtiö tarjoaa merkittäväksi enintään 1 134 091 Tarjottavaa Osaketta merkintähintaan 4,40 euroa
osakkeelta. Listautumisannin seurauksena Yhtiön Osakkeiden lukumäärä voi nousta enintään 6 112 035
Osakkeeseen.
!
Tarjottavien Osakkeiden yhteenlaskettu enimmäismäärä vastaa noin 18,6 prosenttia Yhtiön Osakkeista
ja Osakkeiden tuottamasta äänimäärästä Listautumisannin jälkeen olettaen, että kaikki Tarjottavat
Osakkeet merkitään.
!
Mikäli kaikki Tarjottavat Osakkeet merkitään yllä mainituin ehdoin, Nixu saa Listautumisannista 4,99
miljoonan euron tuotot ennen First North -listautumiseen ja Listautumisantiin liittyvien palkkioiden ja
kulujen vähentämistä.
!
Yhtiön hallitus päättää menettelystä Tarjottavien Osakkeiden yli- ja alimerkintätilanteessa.
!
Yhtiö tiedottaa Listautumisannin tuloksesta yhtiötiedotteella arviolta 5.12.2014.
!
Yhtiön Osakkeiden ensimmäisen kaupankäyntipäivän First North -markkinapaikalla arvioidaan olevan
11.12.2014.
Listautumisannin ehdot on kuvattu kokonaisuudessaan kohdassa ”Listautumisannin ehdot” ja tarkempia ohjeita
sijoittajille on esitetty kohdassa ”Ohjeita Sijoittajille”.
7
RISKITEKIJÄT
Tarjottaviin Osakkeisiin sijoittamiseen liittyy riskejä, joista osa saattaa olla huomattavia. Sijoitusta harkitsevien
tulee huolellisesti sijoituspäätöksen perustaksi harkita erityisesti seuraavassa esitettäviä riskitekijöitä muiden
tässä Yhtiöesitteessä esitettyjen tietojen lisäksi. Kukin esitetty riskitekijä saattaa vaikuttaa olennaisen
haitallisesti Nixun liiketoimintaan, tulokseen, taloudelliseen asemaan ja/tai tulevaisuuden näkymiin ja täten
Nixuun tehdyn sijoituksen arvoon. Myös muilla, kuten tuntemattomilla ja vähäisinä pidettävillä riskeillä ja
epävarmuustekijöillä, voi olla tällainen vaikutus. Tiettyjä Nixun toimintaan liittyviä seikkoja, joita tulisi harkita
ennen Tarjottaviin Osakkeisiin sijoittamista, on esitetty muiden asioiden ohella kohdissa ”Liiketoiminnan
kuvaus” ja ”Liiketoiminnan tulos, taloudellinen asema ja tulevaisuuden näkymät”. Riskitekijöiden
esitysjärjestyksellä ei ole tarkoitus osoittaa niiden toteutumisen todennäköisyyttä taikka niiden keskinäistä
tärkeysjärjestystä.
Nixun toimintaympäristöön liittyviä riskejä
Nixu ei välttämättä pysty reagoimaan riittävän nopeasti informaatioteknologian ja kyberturvallisuusuhkien
nopean kehityksen aiheuttamiin muutoksiin tietoturvapalveluiden kysynnässä
Nixun asiakaskuntaan kohdistuvat kyberturvallisuusuhkat ovat lisääntyneet, ja viime vuosina on paljastunut
useita laajoja ja ammattimaisia tietomurtoja. Samaan aikaan informaatioteknologia kehittyy jatkuvasti ja sen
myötä myös teknologian vaatimat kyberturvallisuusvaatimukset ja erilaisten kyberturvallisuuspalveluiden
kysyntä. Informaatioteknologian kehityksen ja kyberturvallisuusuhkien monipuolistumisen seurauksena
erilaisten tietoturvallisuuspalveluiden kysyntä saattaa vaihdella huomattavasti, ja tietoturvallisuuspalveluiden
tarjoajien tulee jatkuvasti kehittää uusia ratkaisuja sekä muuttaa palveluvalikoimaansa kysynnän muutosten
vuoksi. Nixu ei välttämättä kykene riittävän nopeasti reagoimaan informaatioteknologian kehityksen ja uusien
kyberturvallisuusuhkien aiheuttamiin kysynnän muutoksiin, mikä voi vaikuttaa haitallisesti Nixun
kilpailukykyyn markkinoilla sekä kykyyn säilyttää asiakkaansa. Uusien palveluiden kehittäminen vaatii myös
Nixulta huomattavasti resursseja ja asiakkailta saatavat tuotot eivät välttämättä riitä kattamaan kehitystyön
kustannuksia. Mikäli Nixu ei kykene tehokkaasti kehittämään palveluitaan vastaamaan informaatioteknologian ja
kyberturvallisuusuhkien kehitykseen ja reagoimaan tarvittavan nopeasti vaihtelevaan palveluiden kysyntään,
tällä voi olla olennainen haitallinen vaikutus Nixun liiketoimintaan, tulokseen, taloudelliseen asemaan,
tulevaisuudennäkymiin ja/tai Osakkeiden arvoon.
Heikko talouskehitys ja makrotaloudessa vallitseva epävarmuus voivat vaikuttaa haitallisesti IT-markkinoihin
ja Nixun liiketoimintaan, tulokseen ja taloudelliseen asemaan
Nixun liiketoiminta on osittain riippuvainen IT-markkinoiden kehityksestä (kuten esimerkiksi uusien
tietojärjestelmähankkeiden määrästä), johon yleinen taloudellinen tilanne vaikuttaa. Vaikka IT-markkinoiden
odotetaankin kokonaisuutena kasvavan lähitulevaisuudessa, jatkuu yleinen taloudellinen tilanne Suomessa ja
muualla euroalueella epävarmana, ja taloudellinen kasvu on ollut heikkoa. Matalasuhdanteen pitkittyminen on
lisännyt yritysten painetta tehostaa toimintojaan kannattavammiksi, mikä on vähentänyt yritysten investointeja,
aiheuttanut yritysten investointien päätöksenteon viivästymistä tai investointien siirtämistä tulevaisuuteen. Nämä
tekijät voivat vaikuttaa epäsuotuisasti IT-markkinoiden kehitykseen. Heikko taloustilanne saattaa myös lisätä
asiakkailta saatavien maksujen viivästyksiä tai laiminlyöntejä, sekä lisätä hintakilpailua.
Nixun riippuvuus IT-markkinoiden kehityksestä on kuitenkin rajallista siitä syystä, että
kyberturvallisuusmarkkinan keskeiset kasvuajurit eivät ole riippuvaisia yleisestä talousympäristöstä. Mikäli
heikko talouskehitys pitkittyy edelleen tai taloudellinen kasvu heikentyy ja epävarmuus lisääntyy, tällä voi silti
olla olennainen haitallinen vaikutus Nixun liiketoimintaan, tulokseen, taloudelliseen asemaan,
tulevaisuudennäkymiin ja/tai Osakkeiden arvoon.
Maailmanlaajuiseen poliittiseen ilmapiiriin liittyvät epävarmuudet kuten Ukrainassa käynnissä olevan konfliktin
tuoma epävarmuus ja kriisin mahdollinen kärjistyminen saattavat lisäksi johtaa uusiin kansainvälisiin
pakotteisiin ja pahimmassa tapauksessa laajamittaiseen kansainväliseen konfliktiin. Tällä voi olla laajakantoisia
vaikutuksia kansainväliseen taloustilanteeseen. Mikäli kansainvälisiä pakotteita lisäksi merkittävästi laajennetaan
esimerkiksi asettamalla IT-alaan kohdistuvia vientikieltoja, tällä voi olla suora vaikutus Nixun liiketoimintaan
sikäli kuin tällaiset laajennetut pakotteet kohdistuvat Nixun nykyisiin tai tuleviin asiakkaisiin. Näillä seikoilla
voi olla olennaisen haitallinen vaikutus Nixun liiketoimintaan, tulokseen, taloudelliseen asemaan ja/tai
Osakkeiden arvoon.
8
Nixu ei välttämättä pysty reagoimaan riittävän nopeasti sen toimintaympäristöä koskeviin
lainsäädäntömuutoksiin tai varmistumaan siitä, ettei se tiedostamattaan laiminlyö voimassa olevaa tai
muuttuvaa lainsäädäntöä
Nixun on omassa toiminnassaan noudatettava sovellettavia lakeja ja säännöksiä, kuten tietosuoja-, kilpailu-, ja
työoikeudellisia säännöksiä sekä yhtiö- ja verolakeja. Varsinkin tietosuojaan ja tietoturvaan liittyvä sääntely on
viime vuosina ilmi tulleiden mittavien tietomurtojen johdosta muutospaineessa. Muutokset lainsäädännössä ja
säännöksissä voivat edellyttää Nixun liiketoiminnan, liiketoimintamallien tai strategian mukauttamista, mikä voi
aiheuttaa Nixulle lisäkustannuksia. Muutokset voivat aiheuttaa Nixulle uusia velvoitteita tai vaikeuttaa
harjoitettavia tai suunniteltuja liiketoimintoja siten, että Nixu ei pysty harjoittamaan liiketoimintaa kannattavasti.
Yhtiön johto uskoo tällä hetkellä omaavansa tarvittavat toimintamallit ja resurssit lakien ja säännösten
noudattamisen varmistamiseksi. Ei ole kuitenkaan poissuljettua, että Yhtiön johdon tulkinta voimassa olevasta
lainsäädännöstä tai sääntelystä osoittautuu virheelliseksi, tai että Nixu tiedostamattaan joko sisäisessä
toiminnassaan tai asiakastoimeksiannoissa laiminlyö tai tulee laiminlyömään voimassa olevaa tai muuttuvaa
lainsäädäntöä tai muita säännöksiä. Ellei Nixu kykene noudattamaan sovellettavaa lainsäädäntöä ja säännöksiä,
tämä saattaa aiheuttaa taloudellista vahinkoa Nixulle esimerkiksi korvausvaatimusten muodossa, heikentää
Nixun liiketoimintamahdollisuuksia sekä vahingoittaa sen mainetta. Näillä seikoilla voi olla olennainen
haitallinen vaikutus Nixun liiketoimintaan, tulokseen, taloudelliseen asemaan, tulevaisuudennäkymiin ja/tai
Osakkeiden arvoon.
Talouskasvun nopeutuminen voi johtaa palkkainflaatioon, jolla voi olla olennainen vaikutus palveluyritysten
kustannuksiin
Jos taloudellinen kasvu nopeutuu, palkkainflaatio saattaa kiihtyä. Koska työvoimakustannukset ovat
palveluyritysten selkeästi suurin kustannuserä, palkkatason muutoksilla on olennainen vaikutus palveluyritysten
kustannuksiin ja siten kannattavuuteen. Myös talouskasvun nopeutumisella voi näin ollen olla olennainen
haitallinen vaikutus Nixun tulokseen, taloudelliseen asemaan, tulevaisuudennäkymiin ja/tai Osakkeiden arvoon.
Nixun liiketoimintaan liittyviä riskejä
Nixu ei välttämättä kykene pitämään palveluksessaan tai rekrytoimaan tarvittavaa määrää tietoturvaosaajia
ja muita avainhenkilöitä taikka muuten takaamaan näiden resurssiensa täysimääräistä riittävyyttä
Asiantuntijayrityksenä Nixun menestyminen ja sen kilpailukyky ovat suoraan sidoksissa sen henkilöstön
osaamiseen, viihtyvyyteen ja Nixun kykyyn pitää palveluksessaan sekä rekrytoida ja kouluttaa uusia
huippuammattilaisia. Tietoturvallisuusalan asiantuntijoiden kysyntä on korkealla tasolla tietoturvapalveluita
tarjoavien yritysten keskuudessa. Lisäksi viranomaiset ja muiden toimialojen yritykset palkkaavat enenevissä
määrin osaajia omaan palvelukseensa. Etenkin kouluttautuneiden tietoturvaosaajien saatavuus voi olla heikkoa.
Yritysostokohteiden integraatio ja vastaavat tavanomaisen liiketoiminnan ulkopuoliset muutostilanteet asettavat
lisähaasteita henkilöstön viihtyvyyden turvaamiselle. Mikäli Nixu epäonnistuu henkilöstön motivoimisessa ja
sen viihtyvyyden ylläpitämisessä, tämä voi pahimmassa tapauksessa johtaa suurenkin työntekijäjoukon
irtisanoutumiseen.
Asiantuntijoiden menestyksekäs rekrytointi vaatii Nixulta myös huomattavia resursseja. Nixulla on tällä hetkellä
rajalliset resurssit rekrytointiprosessien ja -strategian ylläpitämistä ja kehittämistä varten, eikä ole takeita siitä,
että Nixun resurssit riittävät varmistamaan uusien tarvittavien osaajien rekrytoimisen tulevaisuudessa. Nixun
liiketoiminnan kehitys nojaa myös vahvasti sen nykyiseen johtoryhmään, jonka resursseihin kohdistuu
mahdollisten yrityskauppojen, yritysostokohteiden integroimisen ja muiden tavanomaisen liiketoiminnan
ulkopuolisten merkittävien hankkeiden johdosta huomattavaa kuormitusta. Nixun johtoryhmän resurssien
rajallisuus tai jonkin johtoryhmän jäsenen menetys voi rasittaa johtoryhmälle kuuluvien tehtävien tavanomaista
suorittamista, ja vaikuttaa haitallisesti Nixun kykyyn kehittää liiketoimintaansa ja toteuttaa strategiaansa
menestyksekkäästi.
Vaikka Nixulla ei tähän mennessä ole ollut merkittäviä vaikeuksia hankkia ja pitää palveluksessaan työntekijöitä
ja johdon avainhenkilöitä, ei ole takeita siitä, että Nixu kykenee rekrytoimaan riittävää määrää osaavaa
henkilöstöä samalla tavalla myös tulevaisuudessa. Ellei Nixu kykene rekrytoimaan, kouluttamaan, motivoimaan
ja pitämään palveluksessaan riittävästi pätevää henkilöstöä sekä johtoa, se ei välttämättä pysty kilpailemaan
tehokkaasti ja toteuttamaan täysimääräisesti strategiaansa. Työntekijöiden irtisanoutuminen voi myös johtaa
asiakassuhteiden menettämiseen ja vaikeuttaa uusien asiakastoimeksiantojen hankkimista. Mikäli riittävän
9
merkittävä osa Nixun henkilöstöstä päättäisi irtisanoutua, Nixun koko liiketoiminnan jatkuvuus saattaisi
vaarantua, ellei se kykenisi rekrytoimaan korvaavia työntekijöitä riittävän nopeasti.
Kaikilla yllä esitetyillä tekijöillä voi olla olennainen haitallinen vaikutus Nixun liiketoimintaan, tulokseen,
taloudelliseen asemaan, tulevaisuudennäkymiin ja/tai Osakkeiden arvoon.
Asiakkaisiin kohdistuvat tietoturvauhat tai mahdolliset puutteet Nixun asiakkaille toimittamissa palveluissa
voivat toteutuessaan aiheuttaa Nixulle merkittäviä välittömiä ja välillisiä haitallisia seuraamuksia
Tietojärjestelmiä ei ole mahdollista saada täysin suojatuiksi tietojärjestelmämurroilta ja muilta väärinkäytöksiltä.
Nixun asiakkaan toimiala, tietojärjestelmiin kohdistuvat riskit, lainsäädäntö ja muu sääntely määrittelevät kunkin
asiakkaan toimintaympäristössä vaadittavan tietoturvan tavoitetason. Tietoturvapalveluja tuottaessaan Nixu
käsittelee säännöllisesti asiakkaidensa arkaluonteisia tietoja, ja Nixun asiakaskuntaan lukeutuu lisäksi useita
sellaisia julkisen sektorin sekä säännellyillä toimialoilla toimivia yksityisen sektorin toimijoita, joiden
toiminnassa syntyvät tiedot ovat erityisen arkaluonteisia. Nixun asiakkaisiin kohdistuu enenevissä määrin
erilaisia tietoturvauhkia, kuten esimerkiksi tietomurtoja, yritysvakoilua, väärinkäytöksiä ja inhimillisiä virheitä.
Mikäli Nixun kehittämät tietoturvaratkaisut osoittautuvat puutteellisiksi, tai mikäli jokin Nixun asiakkaaseen
kohdistuva tietoturvauhka toteutuu muusta syystä, tämä voi johtaa muun muassa Nixun asiakkaan tai kolmannen
osapuolen arkaluonteisten tietojen vuotamiseen, muuttumiseen, vaurioitumiseen tai väärinkäyttämiseen, ja/tai
Nixun asiakkaan tai kolmannen osapuolen tietojärjestelmien vaurioitumiseen.
Edellä kuvatun kaltaisten riskien toteutuminen voi johtaa Nixun kannalta merkittäviin haitallisiin seuraamuksiin,
kuten korvausvastuuseen. Vaikka Nixu pyrkiikin asiakassopimuksissaan mahdollisuuksien mukaan rajoittamaan
vastuutaan, jotkin asiakassopimukset sisältävät Nixulle ankaria vaatimuksia ja vastuuehtoja. Asiakassopimusten
perusteella Nixu on myös yleensä suhteessa asiakkaaseen täysimääräisesti vastuussa alihankkijoistaan ja
toimittamistaan kolmansien osapuolten ohjelmistoista ja tuotteista. Nixu voi siten joutua muun muassa
merkittävään vahingonkorvausvastuuseen suhteessa asiakkaisiin ja kolmansiin osapuoliin. Nixuun voi myös
kohdistua muita sopimusperusteisia ja/tai oikeudellisia sanktioita, ja Nixun asiakkaalle saattaa syntyä oikeus
sopimuksen ennenaikaiseen päättämiseen. Nixun maine ja luotettavuus tietoturvapalvelujen tuottajana voi kärsiä,
mikä puolestaan voi johtaa olemassa olevien asiakassuhteiden irtisanomiseen ja vaikeuksiin uusien
asiakassuhteiden hankkimisessa. Lisäksi tapahtuneiden tietomurtojen selvittämisestä, vahinkojen rajoittamisesta
ja tarvittavien jatkotoimenpiteiden suorittamisesta aiheutuvat kustannukset voivat jäädä kokonaan tai osittain
Nixun kannettaviksi. Erinäisten tietoturvauhkien jatkuvasti lisääntyessä Nixu saattaa myös joutua
tulevaisuudessa tekemään merkittäviä lisäinvestointeja tietojärjestelmiinsä. Näillä seikoilla voi toteutuessaan olla
olennainen
haitallinen
vaikutus
Nixun
liiketoimintaan,
tulokseen,
taloudelliseen
asemaan,
tulevaisuudennäkymiin ja/tai Osakkeiden arvoon.
Asiakasprojekteihin liittyy erityisesti odottamattomien viivästysten ja ylimääräisen työn johdosta
epävarmuustekijöitä, joista saattaa johtua Nixun kokonaan tai osittain kannettaviksi tulevia kustannuksia;
tämän lisäksi Nixu ei välttämättä pysty aina allokoimaan henkilöstöresursseja, jaksottamaan pitkäaikaisiin
projekteihin liittyviä suorituksia tai ennustamaan toimintaansa ennakoimallaan tavalla
Osa Nixun liiketoiminnasta koostuu asiakkaiden yksilöllisiin tarpeisiin räätälöidystä ratkaisutoimituksista.
Vaikka suuri osa Nixun projekteihin liittyvästä hinnoittelusta on tuntipohjaista, projekteihin kuuluu usein osaalueita, joille on erikseen sovittu kiinteät hinnat. Etenkin pitkäaikaisiin projekteihin saattaa liittyä
odottamattomia ja alun perin vaikeasti ennakoitavia viivästyksiä, tai projektien työmäärä saattaa osoittautua
huomattavasti alun perin suunniteltua suuremmaksi esimerkiksi uusien teknologisten innovaatioiden ja
tietoturvallisuusuhkien seurauksena. Projektin alkuperäinen suunnitelma saattaa myös muuttua projektin
edetessä Nixusta riippumattomista syistä. Edellä mainittujen tekijöiden aiheuttamasta ylimääräisestä työstä ja
siihen liittyvistä kustannuksista ei välttämättä ole projektin aloitusvaiheessa mahdollista sopia tyhjentävästi
asiakkaan kanssa, minkä vuoksi ne saattavat jäädä kokonaan tai osittain Nixun kannettaviksi.
Asiakkaiden maksusuoritukset on pitkäaikaisissa projekteissa joskus sidottu sovittuihin tulosmittareihin tai
osasuorituksiin. Mikäli Nixu ei kykene täysimääräisesti ja oikea-aikaisesti saavuttamaan näitä tavoitteita,
saattavat asiakkaiden maksusuoritukset pienentyä tai jäädä kokonaan maksamatta, minkä lisäksi asiakkaalle
saattaa syntyä oikeus sopimuksen ennenaikaiseen päättämiseen ja/tai vaatia Nixulta hyvitystä. Sopimuksen
päättyessä ennenaikaisesti on myös mahdollista, ettei Nixu kykene nopeasti siirtämään ennenaikaisesti
päättyneelle projektille allokoituja henkilöstöresursseja uuteen projektiin. Tämä heikentää Nixun
henkilöstöresurssien käyttöastetta. Vaikka Nixu saavuttaisi tulosmittarit tai osasuoritukset, joihin asiakkaiden
10
maksusuoritukset on sidottu, tai vaikka tällaisista tulosmittareista tai osasuorituksista ei ole sovittu, asiakkaiden
ennakoidut maksusuoritukset saattavat projektien pitkittyessä viivästyä.
Pitkäaikaisiin projekteihin liittyvien suoritusten oikea-aikaiseen jaksottamiseen Nixun tuloskehitystä
ennakoitaessa liittyy yllä kuvatuista syistä epävarmuustekijöitä ja on mahdollista, ettei jaksotus ja sen myötä
Nixun ennakoitu tuloskehitys toteudu Nixun ennakoimalla tavalla. Toisaalta Nixun asiakastoimeksiannot ovat
keskimäärin pienehköjä ja lyhytkestoisia, mikä osaltaan heikentää Nixun liiketoiminnan ennustettavuutta.
Vaikka Nixu pyrkii rakentamaan pitkäaikaisia asiakassuhteita etenkin suurten yritysten kanssa, ja suurin osa
Nixun asiakkuuksista on toistuvia, toistuvuudesta ja jatkuvuudesta ei ole takeita.
Yllä mainitut asiakasprojekteihin liittyvät riskitekijät voivat toteutuessaan vaikuttaa olennaisen haitallisesti
Nixun liiketoimintaan, tulokseen, taloudelliseen asemaan, tulevaisuudennäkymiin ja/tai Osakkeiden arvoon.
Julkisen sektorin asiakkuuksiin liittyy erityisiä kelpoisuus- ja muita vaatimuksia ja prosesseja, joita Nixu ei
välttämättä kykene noudattamaan ja/tai jotka saattavat tehdä projekteista heikosti kannattavia, minkä lisäksi
julkisen sektorin asiakkuuksien keskittyminen kolmansien tahojen hallinnoimien puitesopimusten alle
kasvattaa Nixun asiakasmenetyksiin liittyviä riskejä
Nixulla on asiakkaina useita julkisen sektorin toimijoita, ja Nixu pyrkii myös jatkossa panostamaan julkisen
sektorin asiakkuuksiin. Asiakkaan toiminnan luonteesta johtuen julkisen sektorin asiakassopimukset sisältävät
usein Nixun kannalta ankaria erityisvaatimuksia ja niihin liittyviä auditointi-, sertifiointi- ja
turvallisuusselvitysvelvoitteita. Puutteet näiden erityisvaatimusten noudattamisessa voivat Nixun kannalta johtaa
sopimusperusteisiin sanktioihin ja sopimuksen irtisanomiseen. Mikäli erityisvaatimukset esimerkiksi
lainsäädännön ja viranomaiskäytännön muutosten seurauksena tiukentuvat entisestään, niiden noudattaminen
vaatii Nixulta enemmän resursseja, mikä lisää kustannuksia. Mikäli Nixun toimintamallit osoittautuvat
sopimattomiksi tiukentuneisiin vaatimuksiin nähden, tai mikäli toimintamalleja ei kyetä muuttamaan
kustannustehokkaasti, tämä voi vaikuttaa haitallisesti Nixun kykyyn toimia julkisyhteisöjen luotettavana
tietoturvallisuuspalveluiden tarjoajana ja viime kädessä johtaa julkisen sektorin asiakassuhteiden menettämiseen.
Näillä seikoilla voi toteutuessaan olla olennainen haitallinen vaikutus Nixun liiketoimintaan, tulokseen,
taloudelliseen asemaan, tulevaisuudennäkymiin ja/tai Osakkeiden arvoon.
Julkisen sektorin asiakkaat noudattavat voimassa olevaa hankintalainsäädäntöä. Kilpailutusprosessien
vaatimuksenmukaisuuksien hallinta vaatii Nixulta huomattavia resursseja. Julkisen sektorin asiakassopimusten
neuvotteluvara on myös huomattavasti rajoitetumpi verrattuna yksityisen sektorin asiakkaisiin, ja sopimusten
ehdot ovat usein Nixun kannalta epäedullisempia verrattuna yksityisen sektorin asiakkaiden kanssa solmittaviin
vastaaviin sopimuksiin esimerkiksi hinnoittelun ja vastuiden osalta. Mikäli Nixu ei kykene allokoimaan
riittävästi resursseja julkisten hankintojen kilpailutusprosessien hallintaan tai mikäli solmittujen sopimusten
hinnoittelu tai muut ehdot johtavat heikosti kannattaviin tai tappiollisiin asiakasprojekteihin, tällä voi olla
olennainen
haitallinen
vaikutus
Nixun
liiketoimintaan,
tulokseen,
taloudelliseen
asemaan,
tulevaisuudennäkymiin ja/tai Osakkeiden arvoon.
Nixun julkisen sektorin asiakkuuksien tuottamasta liikevaihdosta merkittävä osa perustuu kolmansien tahojen
hallinnoimiin puitesopimuksiin, jotka kilpailutetaan määräajoin voimassa olevan hankintalainsäädännön
mukaisesti. Mikäli voimassa olevia puitesopimuksia irtisanotaan, tai mikäli Nixua ei tulevissa kilpailutuksissa
valita puitesopimustoimittajaksi, tämä voi johtaa julkisen sektorin asiakkuuksista tulevan liikevaihdon
merkittävään laskuun. Puitesopimusjärjestelyt saattavat myös kokonaisuutena rajoittaa Nixun mahdollisuuksia
hankkia uusia julkisen sektorin asiakkaita ja/tai kasvattaa myyntiä olemassa oleville julkisen sektorin asiakkaille.
Näillä seikoilla voi olla olennaisen haitallinen vaikutus Nixun liiketoimintaan, tulokseen, taloudelliseen
asemaan, tulevaisuudennäkymiin ja/tai Osakkeiden arvoon.
Ei ole varmuutta siitä, ettei Nixu saata toiminnassaan tietämättään loukata kolmansien immateriaali- tai
muita oikeuksia
Osana kokonaisratkaisuja Nixu toimittaa asiakkailleen myös kolmansien osapuolten tai avoimen lähdekoodin
ohjelmistoja ja laitteita. Tämän lisäksi Nixu kehittää ja myy asiakkailleen tiettyjä palveluita, menetelmiä,
konsultoinnin työkaluja ja ohjelmistokomponentteja, joihin liittyvät immateriaalioikeudet Nixu joko kokonaan
tai osaksi omistaa. Vaikka Nixu ei tällä hetkellä ole vastaajana missään immateriaalioikeusrikkomusta
koskevassa oikeudenkäynnissä, eikä Nixun tiedossa ole tällaisen oikeudenkäynnin tai vastaavan menettelyn
uhkaa taikka mihinkään sen ohjelmisto- tai laitetoimittajaan kohdistuvaa merkittävää vastaavaa oikeudenkäynnin
tai menettelyn uhkaa, ei ole varmuutta siitä, etteivätkö kolmansien osapuolten Nixun asiakkailleen toimittamat
11
ohjelmistot taikka Nixun itsensä kehittämät sovellukset, palvelut tai ratkaisut saata loukata kolmansien
osapuolten immateriaali- tai muita tällaisiin ohjelmistoihin, sovelluksiin, palveluihin tai ratkaisuihin liittyviä
oikeuksia. Nixun tai sen lisenssinantajien kannalta kielteisellä päätöksellä tällaisessa immateriaalioikeuksien
rikkomista koskevassa oikeudenkäynnissä tai muussa vastaavassa menettelyssä voi olla merkittäviä haitallisia
seuraamuksia Nixulle. Nixu on esimerkiksi joissakin asiakassopimuksissaan sitoutunut korvaamaan vahinkoja,
joita asiakkaalle voi aiheutua sen johdosta, että Nixun toimittama ratkaisu tai palvelu loukkaa kolmansien
tahojen oikeuksia. Nixu ei myöskään välttämättä pystyisi jatkossa toimittamaan tiettyä kokonaisratkaisua
asiakkailleen, mikäli siihen sisältyvän kolmannen tahon ohjelmiston tai laitteen katsottaisiin rikkovan jonkin
tahon oikeuksia. Lisäksi oikeuksien loukkaustapaukset saattavat vahingoittaa Nixun mainetta ja siten vaikeuttaa
uusien asiakkuuksien hankkimista ja/tai johtaa asiakassuhteiden menettämiseen. Näillä seikoilla voi
toteutuessaan olla olennainen haitallinen vaikutus Nixun liiketoimintaan, tulokseen, taloudelliseen asemaan,
tulevaisuudennäkymiin ja/tai Osakkeiden arvoon.
Sopivien yritysostokohteiden löytämiseen, kohteiden integraatioon tai yritysostojen tavoiteltujen hyötyjen
saavuttamiseen liittyy epävarmuustekijöitä; tämän lisäksi mahdolliset yritysostot saattavat vaatia huomattavia
resursseja ja kustannuksia ja niistä saattaa seurata ennakoimattomia riskejä ja vastuita
Vaikka Nixu nojaa strategiassaan ensisijaisesti orgaaniseen kasvuun, Nixu etsii myös jatkuvasti vaihtoehtoja
kasvulle yritysoston tai -ostojen kautta. Nixu ei välttämättä kuitenkaan löydä sopivia ostokohteita, jotka tukisivat
Nixun strategiaa tai muutoin sopisivat Nixun toimintoihin. Ei myöskään ole takeita siitä, että Nixu onnistuu
integroimaan mahdollisen yritysostokohteen liiketoiminnan menestyksekkäästi omaan liiketoimintaansa, tai että
Nixu onnistuu saavuttamaan toivottuja strategisia tavoitteita tai synergiaetuja, eivätkä mahdolliset yritysostot
näin välttämättä tuota odotettua liikevaihtoa tai voittoa. Mahdollisista yritysostoista saattaa myös seurata Nixulle
ennakoimattomia riskejä ja piileviä vastuita, joihin ei ole pystytty varautumaan. Yritysostomahdollisuuksien
tutkiminen ja yritysostojen mahdollinen toteuttaminen voivat viedä Yhtiön johdolta huomattavia resursseja,
jolloin Nixun varsinainen liiketoiminta saattaa kärsiä. Edellä mainituilla riskeillä voi toteutuessaan olla
olennainen
haitallinen
vaikutus
Nixun
liiketoimintaan,
tulokseen,
taloudelliseen
asemaan,
tulevaisuudennäkymiin ja/tai Osakkeiden arvoon.
Yhtiö on 9.10.2014 hankkinut Panorama Partnersin osakekannan. Vaikka Yhtiön johdon käsityksen mukaan
Nixun ja Panorama Partnersin liiketoimintojen yhdistämisellä saavutetaan hyötyjä, yhtiöiden ja niiden
toimintojen yhdistäminen asettaa myös haasteita. Vaikka Yhtiön johdolla ei ole syytä olettaa, että integrointiin
liittyisi erityisiä ongelmia, integrointiprosessiin ja toimintojen yhteensovittamiseen saattaa, kuten vastaavissa
järjestelyissä yleensäkin, liittyä ennalta tiedostamattomia riskejä. Ei ole takeita siitä, että Nixu kykenee
yhdistämään liiketoiminnat ilman vaikeuksia, kuten esimerkiksi avaintyöntekijöiden tai asiakkaiden menetyksiä,
käynnissä olevien liiketoimintojen häiriintymistä ja mahdollisia menetelmien ja toimintatapojen
yhteensopimattomuuksia. Mikäli tällaiset riskit toteutuvat, tai Yhtiön johdon on liiketoiminnan kehittämisen
sijaan keskityttävä integraatioprosessissa mahdollisesti esiin nousevien vaikeuksien ratkaisuun, tällä voi olla
haitallinen vaikutus Nixun kykyyn saavuttaa Panorama Partnersin hankinnalla tavoiteltuja hyötyjä. Nixu ei
muutenkaan voi taata, että ne hyödyt, joita Nixu yhdistymiseltä odottaa, toteutuvat. Odotetut hyödyt riippuvat
monesta tekijästä, eikä ole takeita siitä, että ne saavutettaisiin kokonaisuudessaan tai suunnitellussa aikataulussa,
taikka ettei Panorama Partnersin integrointi aiheuttaisi odottamattomia kustannuksia. Näillä epävarmuustekijöillä
voi toteutuessaan olla olennainen haitallinen vaikutus Nixun liiketoimintaan, tulokseen, taloudelliseen asemaan,
tulevaisuudennäkymiin ja/tai Osakkeiden arvoon.
Nixun pro forma -taloudelliset tiedot eivät välttämättä anna oikeaa kuvaa Nixun liiketoiminnasta,
liiketoiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta
Tähän Yhtiöesitteeseen sisällytetyt Nixun tilintarkastamattomat pro forma -taloudelliset tiedot on laadittu
ainoastaan havainnollistamistarkoituksessa, ja niiden luonteesta johtuen ne koskevat oletettua tilannetta.
Tilintarkastamattomien pro forma -taloudellisten tietojen tarkoituksena on esittää, millainen vaikutus Nixu
Software -liiketoimintojen eriyttämisellä, Panorama Partnersin hankinnalla ja Nixu Oyj:n henkilöstölle,
avainhenkilöille ja hallitukselle suunnatuilla osakeanneilla (yhdessä ”Järjestelyt”) olisi ollut, jos Järjestelyt
olisivat tapahtuneet pro forma -taloudellisissa tiedoissa esitettyinä ajankohtina, eivätkä ne sen vuoksi kuvaa,
millainen Nixun liiketoiminnan tulos tai taloudellinen asema todellisuudessa on. Tilintarkastamattomien pro
forma -taloudellisten tietojen tarkoituksena ei ole myöskään ennakoida, millainen Nixun liiketoiminnan tulos tai
taloudellinen asema on tulevaisuudessa.
Pro forma -taloudelliset tiedot perustuvat Nixun taloudellisiin tietoihin, ja niihin on tehty tiettyjä mm. Nixu
Software -liiketoiminnan eriyttämiseen ja Panorama Partnersin hankintaan liittyviä oikaisuja, kuten on esitetty
12
yksityiskohtaisemmin kohdassa ”Pro forma -taloudelliset tiedot”. Lopulliset Nixu Software -liiketoimintaan
liittyvät Nixulta pois siirtyvät varat ja velat voivat olennaisesti poiketa Pro forma -tiedoissa esitetyistä, sillä
lopulliset siirtyvät määrät määräytyvät osittaisjakautumisen täytäntöönpanopäivänä. Myös lopullinen Panorama
Partnersin hankinnasta maksettava kauppahinta sekä lopulliset Nixulle siirtyvien varojen ja velkojen sekä
hankinnan yhteydessä syntyvän konserniliikearvon määrät voivat olennaisesti poiketa näissä Pro forma -tiedoissa
esitetyistä, sillä lopulliset määrät määräytyvät hankintapäivänä tai myöhemmin. Pro forma -oikaisut perustuvat
saatavilla oleviin tietoihin ja oletuksiin, ja niiden tosiasialliset vaikutukset saattavat poiketa tässä Yhtiöesitteessä
esitetystä, minkä seurauksena tilintarkastamattomissa Pro forma -tiedoissa esitetty liiketoiminnan tulos ja
taloudellinen asema voivat poiketa Nixun toteutuneesta liiketoiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta.
Ei ole takeita siitä, että Nixu kykenee saavuttamaan ja ylläpitämään hyväksytyn tietoturvallisuuden
arviointilaitoksen aseman, tai että arviointilaitosliiketoiminta kehittyisi odotetulla tavalla
Yritykset ja julkisyhteisöt voivat tietoturvallisuuden arviointilaitoksista annetuin lain (1405/2011,
arviointilaitoslaki) tarkoittaman arviointilaitoksen suorittaman arvioinnin avulla todistaa, että niiden toiminta
täyttää sovellettavat tietoturvallisuusvaatimukset. Näin yritykset voivat varautua esimerkiksi kansainvälisiin
hankintakilpailuihin, joissa edellytetään viranomaisen laatimaa turvallisuusselvitystä, tai osoittaa kansalliselle
viranomaiselle, että sen toiminnassa on toteutettu määrätty tietoturvallisuuden taso. Arvioinnissa
tietoturvallisuusvaatimusten todentaminen voi tapahtua esimerkiksi Kansallisen turvallisuusauditointikriteeristön
(KATAKRI) avulla.
Nixu uskoo, että arviointilaitosten suorittamien arviointien kysyntä tulee kasvamaan tulevaisuudessa, minkä
vuoksi Nixu hakee parhaillaan hyväksytyn tietoturvallisuuden arviointilaitoksen asemaa. Tietoturvallisuuden
arviointilaitoksen hyväksymisen edellytyksenä on, että laitos täyttää arviointilaitoslain mukaiset
hyväksymiskriteerit. Hyväksymisen edellytyksenä on muun muassa toiminnallinen ja taloudellinen
riippumattomuus, henkilöstön riittävä koulutus ja osaaminen, välineiden, laitteiden ja järjestelmien riittävyys,
laitoksen vastuuhenkiöiden luotettavuus sekä toimitilojen ja tietojenkäsittelyn turvallisuus. Arviointilaitoksen
suorittamien arviointien menettelytavasta ja sovellettavista arviointikriteereistä säädetään laissa ja
Viestintäviraston ohjeissa.
Viestintävirasto hyväksyy tietoturvallisuuden arviointilaitokset ja ohjaa ja valvoo niiden toimintaa.
Arviointilaitoksen on tunnettava arviointitoimintaa koskeva lainsäädäntö sekä muut toimintaan liittyvät
vaatimukset. Laitoksen on myös noudatettava mahdollisia tietoturvallisuuden arviointilaitoksen
hyväksymispäätöksen ehtoja, rajoituksia ja muita määräyksiä. Jos hyväksytty tietoturvallisuuden arviointilaitos
toimii olennaisesti tai jatkuvasti säännösten vastaisesti tai se ei enää täytä hyväksymiselle asetettuja vaatimuksia,
Viestintävirasto voi peruuttaa hyväksynnän. Viestintäviraston ohjeen mukaan esimerkiksi salassapitoon ja
tietoturvallisuuteen liittyvien velvoitteiden laiminlyöntejä voidaan tietoturvallisuuden arviointilaitoksen
tehtävien luonteen vuoksi pitää olennaisina puutteina.
Ei ole takeita siitä, että Nixu kykenee saavuttamaan ja ylläpitämään hyväksytyn tietoturvallisuuden
arviointilaitoksen aseman, tai että arviointilaitosliiketoiminta kehittyisi odotetulla tavalla. Lisäksi
arviointilaitoksen asemasta seuraa Nixulle uusia velvoitteita. Arviointilaitoksen aseman saavuttamatta jääminen
tai menettäminen voi vaikuttaa haitallisesti Nixun maineeseen sen asiakkaiden keskuudessa. Näillä seikoilla voi
siten toteutuessaan olla olennainen haitallinen vaikutus Nixun liiketoimintaan, tulokseen, taloudelliseen
asemaan, tulevaisuudennäkymiin ja/tai Osakkeiden arvoon.
Nixun toimintaan liittyy operatiivisia riskejä erityisesti työntekijöiden, yhteistyökumppaneiden tai muiden
sidosryhmien tekemien inhimillisten virheiden tai muun puutteellisen tai haitallisen toiminnan, sekä Nixun
käyttämien järjestelmien ja laitteiston toimintahäiriöiden tai saatavuuden keskeytymisen johdosta
Nixun toimintaan liittyy operatiivisia riskejä erityisesti työntekijöiden tai yhteistyökumppaneiden tai muiden
sidosryhmien tekemien inhimillisten virheiden, virhearviointien tai muun puutteellisen tai haitallisen toiminnan
johdosta sekä Nixun käyttämien järjestelmien ja laitteiston toimintahäiriöiden tai saatavuuden keskeytymisen
johdosta. Nixulla on riskienhallintaan ja sisäiseen valvontaan liittyviä sisäisiä ohjeita ja Nixu seuraa ohjeiden
noudattamista resurssiensa puitteissa. Ei ole kuitenkaan takeita siitä, että riskienhallintaan ja valvontaan liittyvät
resurssit olisivat kaikissa tilanteissa riittävät. Nixu ei myöskään voi varmistua siitä, että yksittäiset työntekijät,
yhteistyökumppanit tai muut sidosryhmien edustajat kaikissa tilanteissa toimisivat moitteettomasti,
noudattaisivat soveltuvaa viranomaissääntelyä tai Nixun antamia sisäisiä ohjeita taikka siitä, ettei operatiivisia
riskejä voisi toteutua ohjeiden noudattamisesta huolimatta. Ei ole myöskään takeita siitä, että Nixun toimittamat
palvelut ja ratkaisut ja sen käyttämät järjestelmät ja laitteet toimivat kaikissa tilanteissa moitteettomasti.
13
Mahdollisella operatiivisten riskien toteutumisella voi olla olennainen haitallinen vaikutus Nixun
liiketoimintaan, tulokseen, taloudelliseen asemaan, tulevaisuudennäkymiin ja/tai Osakkeiden arvoon.
Ei ole takeita siitä, että Nixu kykenee onnistuneesti toteuttamaan liiketoimintastrategiaansa
Nixun strategian toteuttamisen kulmakivi on markkinaläsnäolon laajentamisen kautta tapahtuva kasvu.
Markkinaläsnäoloa pyritään laajentamaan kasvulla digitaalisen liiketoiminnan ja teollisen internetin
kyberturvallisuusratkaisuissa, kumppanuuksia syventämällä, maantieteellisen läsnäolon laajentamisella muihin
Pohjois-Euroopan maihin sekä valikoiduilla yrityskaupoilla Suomessa ja ulkomailla. Kasvun lisäksi Nixu pyrkii
parantamaan kannattavuuttaan uusien palveluiden ja palvelumallien kehittämisen sekä laskutettavuusasteen ja
operatiivisen tehokkuuden parantamisen kautta.
Nixun toimiala kehittyy nopeasti ja on mahdollista, että Nixun nykyinen strategia ei osoittaudu
kilpailukykykyiseksi, tai että Nixu ei kykene riittävän nopeasti sopeuttamaan tai muuttamaan strategiaansa
muuttuvassa toimintaympäristössä. Monilla tekijöillä, kuten henkilöstövaihdoksilla, kilpailulla ja yleisillä
taloudellisilla tai toimialaan liittyvillä olosuhteilla voi olla haitallinen vaikutus Nixun kykyyn toteuttaa
strategiaansa. Suomen kyberturvallisuusmarkkinoiden koko ja kehitys voivat rajoittaa Nixun kasvustrategian
toteuttamisen mahdollisuuksia Suomessa. Ei myöskään ole takeita siitä, että Nixu onnistuu
kansainvälistymispyrkimyksissään tavoittelemallaan tavalla. Etenkin Suomen ulkopuolelle tehtäviin
kasvuinvestointeihin voi liittyä tuntemattomia poliittisia, taloudellisia ja operatiivisia riskejä. On myös
mahdollista, ettei Nixu kykene toistamaan palvelukonseptiaan eri maissa esimerkiksi paikallisista
erityisvaatimuksista, lainsäädännöstä tai Nixun brändin tuntemattomuudesta johtuen. Ulkomaalaiset asiakkaat
saattavat muun muassa näistä syistä Nixun sijasta suosia paikallisia kyberturvallisuuspalvelujen tarjoajia.
Epäonnistumisella liiketoimintastrategian toteuttamisessa tai sopeuttamisessa voi olla olennainen haitallinen
vaikutus Nixun liiketoimintaan, tulokseen, taloudelliseen asemaan, tulevaisuudennäkymiin ja/tai Osakkeiden
arvoon.
Nixu toimii vahvasti kilpailluilla markkinoilla, ja kilpailun lisääntyminen saattaa johtaa Nixun
markkinaosuuksien menetykseen
Nixun kilpailijoita ovat erityisesti suuremmat tietotekniikan, ja muut palveluyritykset, jotka ovat viime vuosina
laajentaneet toimintaansa tietoturvapalveluihin ja siihen liittyvään konsultointiin. Tällaisilla yhtiöillä on jo
entuudestaan laaja asiakaskunta, laajempi tuote- ja/tai palveluvalikoima sekä suuremmat resurssit kuin Nixulla.
On mahdollista, että Nixun asiakkaat haluavat tulevaisuudessa keskittää kaikki IT-palvelunsa, mukaan lukien
tietoturvapalvelut, yhdelle palveluntarjoajalle. Nixun kilpailijat voivat tällöin saavuttaa kilpailuetua
hyödyntämällä kokoaan ja laajempaa tarjontaansa, esimerkiksi tarjoamalla tietoturvapalveluita suhteellisen
alhaisella hinnalla verrattuna muihin tarjoamiinsa IT-palveluihin. Myös alalle tulon investointivaatimukset ovat
suhteellisen alhaiset, minkä seurauksena uudet yritykset voivat suhteellisen helposti ryhtyä kilpailemaan Nixun
kanssa. Nixu pyrkii torjumaan tätä riskiä tarjoamalla omia palveluitaan omalla brändillään osana näiden
yleispalveluyhtiöiden palveluita. Mikäli Nixu menettää yllä olevien tekijöiden johdosta markkinaosuuksiaan
kilpailijoilleen, tällä voi olla olennainen haitallinen vaikutus Nixun liiketoimintaan, tulokseen, taloudelliseen
asemaan, tulevaisuudennäkymiin ja/tai Osakkeiden arvoon.
Nixun toimialalla esiintyy kausivaihteluita; niiden ennakoiminen saattaa olla vaikeaa, ne saattavat johtaa
siihen, ettei Nixun palveluiden kysyntä aina vastaa sen käytettävissä olevia henkilöstöresursseja, ja
neljännesvuosittainen liikevaihto voi vaihdella merkittävästi
Nixun toimialalla esiintyy kausivaihtelua, ja liiketoiminta on yleensä vilkkainta vuoden toisen ja viimeisen
neljänneksen aikana. Etenkin julkisen sektorin asiakkaat tekevät tyypillisesti merkittävän osan vuotuisista
palveluhankinnoistaan vuoden lopulla. Kausivaihtelujen ennakoiminen voi olla vaikeaa ja on mahdollista, että
Nixun kulloinkin käytettävissä olevat henkilöstöresurssit eivät riitä vastaamaan senhetkiseen kysyntään tai
käänteisesti, että kysyntää ei käytettävissä oleviin henkilöstöresursseihin nähden ole riittävästi. Etenkin
kesälomakauden aikana Nixun henkilöstöresurssit eivät ole täysimääräisesti käytettävissä. Nixun liiketoiminnan
työvoimavaltaisuuden seurauksena tämä johtaa liiketoimintavolyymin laskuun vuoden kolmannen neljänneksen
aikana. Näiden Nixun toimialalle ominaisten piirteiden takia sen neljännesvuosittainen liikevaihto voi vaihdella
merkittävästi, ollen vuoden viimeisellä neljänneksellä tavallisesti suurempi ja vuoden kolmannella neljänneksellä
tavallisesti alhaisempi kuin ensimmäisellä ja toisella neljänneksellä. Kausivaihtelut voivat myös olla ennakoitua
suurempia tai pienempiä, eikä Nixu välttämättä pysty varautumaan niihin asianmukaisesti. Kausivaihteluilla voi
siten olla olennainen haitallinen vaikutus Nixun liiketoimintaan, tulokseen, taloudelliseen asemaan,
tulevaisuudennäkymiin ja/tai Osakkeiden arvoon.
14
Vakuutusturva voi osoittautua riittämättömäksi
Yhtiön johdon käsityksen mukaan Nixulla on toimialalla tavanomainen vakuutusturva. Vakuutuksissa on
kuitenkin vastuuvapauksia ja vastuunrajoituksia sekä vakuutuskorvausten määrän että vakuutustapahtuman
osalta. Nixulla ei ole vakuutusturvaa sellaisten vahinkojen osalta, jotka eivät ole vakuutuskelpoisia tai joille ei
ole saatavissa vakuutusta kohtuullisin ehdoin. Ei myöskään ole varmuutta siitä, että Nixun nykyistä
vakuutusturvaa ei irtisanota tai että se on tulevaisuudessa saatavilla taloudellisesti kohtuullisin ehdoin. Mikäli
jollekin Nixun omaisuudelle, jota se ei ole vakuuttanut, aiheutuu vahinkoa tai aiheutunut vahinko ylittää
korvattavan enimmäismäärään, Nixu saattaa joutua hankkimaan lisää rahoitusta korjatakseen taikka
korvatakseen vahingoittuneen omaisuuden, tai Nixu saattaa menettää vahingoittuneen omaisuuden arvon osittain
tai kokonaan. Millä tahansa edellä kuvatuista riskeistä saattaa toteutuessaan olla olennainen haitallinen vaikutus
Nixun liiketoimintaan, tulokseen, taloudelliseen asemaan, tulevaisuudennäkymiin ja/tai Osakkeiden arvoon.
Ei ole takeita siitä, että Nixu kykenee tunnistamaan, valvomaan ja hallitsemaan kaikkia sen liiketoimintaan
liittyviä riskejä
Vaikka Nixu noudattaa johdon ja hallituksen määrittelemiä menettelytapoja riskien tunnistamisessa, valvonnassa
ja hallinnassa, nämä menettelytavat eivät välttämättä tunnista kaikkia riskejä, ja riskit voivat olla merkittävästi
ennustettua suuremmat. Epäonnistumisella riskien tunnistamisessa, seurannassa ja hallinnassa voi olla
olennainen
haitallinen
vaikutus
Nixun
liiketoimintaan,
tulokseen,
taloudelliseen
asemaan,
tulevaisuudennäkymiin ja/tai Osakkeiden arvoon.
Taloudelliseen asemaan ja rahoitukseen liittyviä riskejä
Yhtiön rahoitusehtoihin sisältyvien kovenanttien rikkoutuminen tai rahoituksen ehtojen laiminlyönti voi
vaarantaa rahoituksen jatkuvuuden tai nostaa rahoituksen kustannuksia
Yhtiö nosti Panorama Partnersin hankintaa varten lokakuussa 2014 4,0 miljoonaa euroa pankkilainaa. Yhtiön
rahoittajalla on rahoitussopimusten kovenanttiehtojen mukaan oikeus irtisanoa rahoitussopimukset ja eräännyttää
pankkilaina, Yhtiön luotolliseen pankkitiliin liittyvä limiitti sekä muut Yhtiön rahoittajalle olevat vastuut, mikäli
kovenanttiehdot eivät tarkasteluajankohtinaan täyty tai Yhtiö ei muutoin noudata rahoitussopimusten ehtoja.
Kovenanttiehdot liittyvät konsernin velanhoitokykyyn ja rahoitusrakenteeseen. Rahoitusehtoihin sisältyvien
kovenanttien rikkoutuminen ja vieraan pääoman muiden velvoitteiden täyttymättä jääminen voi nostaa
rahoituksen kustannuksia ja vaarantaa rahoituksen jatkuvuuden. Epäonnistuminen rahoitusriskien hallinnoinnissa
voi vaarantaa myös uuden vieraan pääoman hankinnan. Nämä seikat voivat vaikuttaa epäedullisesti Yhtiön
rahoituskuluihin ja rahoituksen saatavuuteen tulevaisuudessa, millä voi olla olennainen haitallinen vaikutus
Nixun liiketoimintaan, tulokseen, taloudelliseen asemaan, tulevaisuudennäkymiin ja Osakkeiden arvoon.
Nixun rahoituskustannukset ovat alttiit korkotasojen vaihtelulle
Nixulle aiheutuu korkoriski markkinakorkojen muutoksista Nixun korollisten lainojen korkotason ollessa
suurelta osin sidottu vaihtuviin markkinakorkoihin. Korkotasojen muutokset voivat vaikuttaa Nixun saatavilla
olevan rahoituksen kustannuksiin ja Nixun olemassa oleviin rahoituskustannuksiin. Nixu on osittain suojautunut
lokakuussa 2014 nostettuun pankkilainaan liittyvään korkoriskiin koronvaihtosopimuksella, joka astuu voimaan
kaksi vuotta kyseisen lainan nostamisesta. Vaikka korkotasojen muutoksilla on Nixun nykyisillä lainamäärillä
Nixuun vain rajallinen vaikutus, on mahdollista, että korkotasojen merkittävällä nousulla voi olla olennainen
vaikutus Nixun rahoituskustannuksiin erityisesti, jos korkotason nousu on pitkäaikainen. Korkotasojen
vaihteluun liittyvien riskien toteutumisella voi olla olennainen haitallinen vaikutus Nixun liiketoimintaan,
tulokseen, taloudelliseen asemaan, tulevaisuudennäkymiin ja/tai Osakkeiden arvoon.
Nixun tulorahoituksen ja pääoman saatavuuden jatkuvuudesta tulevaisuudessa ei ole varmuutta
Nixu rahoittaa liiketoimintaansa ja kasvuaan pääasiassa tulorahoituksella sekä lisäksi oman ja vieraan pääoman
ehtoisella rahoituksella. Nixun rahoitusasemaan ja maksuvalmiuteen vaikuttavat tulevaisuuden rahavirrat ja
niihin liittyvät riskitekijät sekä rahoituksen saatavuus. Nixun tulorahoituksen ja pääoman saatavuuden
jatkumisesta samanlaisena tulevaisuudessa ei ole varmuutta. Erityisesti rahoitusmarkkinoiden ja makrotalouden
epävarmoissa olosuhteissa ei voi olla varmuutta siitä, että Nixun saatavissa on lisärahoitusta taloudellisesti
kilpailukykyiseen hintaan tai ollenkaan. Finanssisektorin epävarmuus sekä tiukentuva sääntely saattavat lisäksi
vaikuttaa pankkien ja muiden ulkopuolisten rahoittajien mahdollisuuksiin tarjota rahoitusvaihtoehtoja, vähentää
pankkien mahdollisuuksia luotonantoon, kiristää luotonannon ehtoja sekä nostaa lainarahoituksen hintaa. Nämä
15
seikat voivat vaikuttaa epäedullisesti Nixun rahoituskuluihin ja rahoituksen saatavuuteen tulevaisuudessa, millä
voi olla olennainen haitallinen vaikutus Nixun liiketoimintaan, tulokseen, taloudelliseen asemaan,
tulevaisuudennäkymiin ja/tai Osakkeiden arvoon.
Mikäli konserniliikearvoon liittyvät tuotto-odotukset eivät tulevaisuudessa vastaa tämän hetken oletuksia,
voidaan konserniliikearvon poistoaikaa joutua muuttamaan tai tekemään konserniliikearvon tasearvosta
arvonalentumiskirjaus
Nixun 30.6.2014 pro forma -taseen mukaan Panorama Partnersin hankinnan yhteydessä syntyy 3 922,9 tuhatta
euroa konserniliikearvoa, joka muodostaa noin 40 prosenttia Nixun pro forma -taseen kokonaisarvosta. Pro
forma -tiedoissa esitetty konserniliikearvon määrä perustuu 9.10.2014 suoritetun käteisvastikkeen määrään ja
siinä on huomioitu arvioidut hankintaan liittyvät kulut sekä osakkeiden ostosopimuksen mukainen arvioitu
kauppahinnan tarkistuserä. Nettovarojen (oma pääoma) määrä perustuu Panorama Partnersin tasetietoihin
30.6.2014 ja erien alustavaan arvonmääritykseen. Lopullinen konserniliikearvo perustuu lopulliseen
ostosopimuksen mukaiseen hankintamenoon, hankintapäivän varoihin ja velkoihin sekä hankitun
nettovarallisuuden arvoon kyseisenä päivänä. Näin ollen konserniliikearvon lopullinen määrä saattaa poiketa Pro
forma -tiedoissa esitetystä. Konserniliikearvon poistoaika Nixun tilinpäätöksessä on 5 vuotta. Mikäli
konserniliikearvoon liittyvät tuotto-odotukset eivät tulevaisuudessa vastaa tämän hetken oletuksia, voidaan
konserniliikearvon poistoaikaa joutua muuttamaan tai tekemään konserniliikearvon tasearvosta
arvonalentumiskirjaus joko osittain tai kokonaan. Tällä voi olla olennainen haitallinen vaikutus Nixun tulokseen
ja/tai taloudelliseen asemaan.
Nixu Oyj:n taseessa oleviin tytäryhtiöosakkeiden arvoon liittyy arvonalentumisriski ja tällä voi olla
vaikutuksia Yhtiön tulokseen ja oman pääoman jakokelpoisiin varoihin
Nixu Oyj hankki 9.10.2014 Panorama Partnersin koko osakekannan. Pro forma -tiedoissa on esitetty Panorama
Partnersin osakkeiden alustava arvioitu kokonaishankintamenon määrä. Lopullinen osakkeiden hankintameno
voi poiketa Pro forma -tiedoissa esitetystä. Mikäli Panorama Partnersin liiketoimintaan liittyvät tulonodotukset
eivät toteudu odotetulla tavalla, voi Yhtiö menettää omistuksensa arvon osittain tai kokonaan. Mikäli näin
tapahtuisi, Nixu Oyj voi joutua tekemään tytäryhtiöosakkeiden kirjanpitoarvosta arvonalentumiskirjauksen joko
osittain tai kokonaan. Tällä voi olla olennainen haitallinen vaikutus Nixu Oyj:n tulokseen ja oman pääoman
jakokelpoisten varojen määrään tulevaisuudessa, ja siten Nixu Oyj:n osingonmaksukykyyn. Tällä voi olla
olennainen haitallinen vaikutus Osakkeiden arvoon.
Nixun liiketoimintaan liittyy luottoriski
Nixun luottoriski muodostuu pääasiallisesti myyntisaatavista ja muista liiketoimintaan liittyvistä saatavista.
Vaikka tällaisten saatavien määrä ei ole merkittävä Nixun liiketoiminnan laajuuteen nähden, luottoriskin
toteutumisella voi olla olennainen haitallinen vaikutus Nixun liiketoimintaan, tulokseen, taloudelliseen asemaan,
tulevaisuudennäkymiin ja/tai Osakkeiden arvoon.
Myönnetyt avustukset saatetaan joutua maksamaan kokonaan tai osittain takaisin, mikäli niiden ehtoja ei
täytetä tai noudateta
Tekes on myöntänyt Nixulle tutkimus- ja kehityshankkeisiin avustuksia, ja on mahdollista, että avustuksia tai
lainoja tullaan hakemaan myös tulevaisuudessa. Myönnettyihin avustuksiin liittyy niiden ehtojen perusteella
takaisinperintäriski, mikäli niihin sovellettavia ehtoja ei noudateta. Mahdollisella takaisinperinnällä voi olla
haitallinen vaikutus Nixun liiketoimintaan, tulokseen, taloudelliseen asemaan, tulevaisuudennäkymiin ja/tai
Osakkeiden arvoon.
Osakkeisiin, First North -listautumiseen ja Listautumisantiin liittyviä riskejä
Osakkeisiin liittyy arvostusriski ja niiden likviditeetti saattaa jäädä heikoksi
Yhtiön Osakkeet eivät ole aiemmin olleet säännellyllä markkinalla tai monenkeskisessä kaupankäynnissä
kaupankäynnin kohteena, joten ei voi olla varmuutta siitä, että Osakkeille muodostuu aktiiviset tai likvidit
jälkimarkkinat tai, että Osakkeiden hinta olisi kaupankäynnissä korkeampi kuin Listautumisannissa maksettu
merkintähinta.
16
First North -markkinapaikan luonteen johdosta First North -yhtiöiden osakkeilla on keskimäärin vähäisempi
likviditeetti kuin päämarkkinoilla kaupankäynnin kohteena olevilla arvopapereilla. Myös osakkeiden
arvovaihtelu saattaa olla suurempaa. First Northissa listattujen yhtiöiden osakkeiden likviditeetti ja
myyntimahdollisuudet voivat olla heikot. Lisäksi Osakkeet eivät ole säännellyllä markkinalla tai
monenkeskisessä kaupankäynnissä kaupankäynnin kohteena merkintäaikana eikä Listautumisannissa merkittyjä
Tarjottavia Osakkeita voi myydä ennen merkintäajan päättymistä ja Tarjottavien Osakkeiden kirjaamista arvoosuustileille.
Osakkeiden listaamisen jälkeinen markkinahinta saattaa vaihdella merkittävästikin johtuen erilaisista tekijöistä,
kuten esimerkiksi Nixun kyvystä saavuttaa liiketoimintatavoitteensa. Nixu ei pysty ennakoimaan tai arvioimaan
hintavaihtelua. Osakemarkkinoihin yleisesti ja erityisesti pienempien yhtiöiden osakkeiden markkinoihin on
liittynyt historiallisesti merkittäviä kurssi- ja volyymivaihteluita, jotka eivät aina ole olleet suhteessa yhtiöiden
tuloksentekokykyyn. Vastaavat kurssivaihtelut voivat vaikuttaa Osakkeiden arvoon negatiivisesti riippumatta
Nixun todellisesta tuloksentekokyvystä.
Osakkeiden arvon kehittymiseen vaikuttavat muun muassa markkinoiden yleinen kehitys sekä tiedot Nixun
toteutuneesta ja ennakoidusta taloudellisesta kehityksestä. Osakkeiden hinnanmuodostus markkinoilla saattaa
myös häiriintyä, jolloin osakekurssi ei heijasta kaikkea markkinoilla saatavilla olevaa tietoa. Sijoittajien tulee
olla tietoisia siitä, että Tarjottaviin Osakkeisiin sijoittamiseen liittyy korkea riski ja että Osakkeiden positiivisesta
kurssikehityksestä ei ole varmuutta.
Yhtiön osingonmaksusta tai tulevien osinkojen määrästä ei ole takeita
Mahdollisten osinkojen maksaminen ja niiden määrä riippuvat Nixun tulevasta tuloksesta, taloudellisesta
asemasta, kassavirrasta, käyttöpääoman tarpeesta ja muista tekijöistä. Osakeyhtiölain (624/2006, muutoksineen)
ja Suomessa vallitsevan käytännön mukaan yhtiöiden osakkeille maksetaan osinkoa pääsääntöisesti vain kerran
vuodessa ja vasta varsinaisen yhtiökokouksen vahvistettua yhtiön tilinpäätöksen ja päätettyä mahdollisesta
osingonjaosta yhtiön hallituksen osingonjakoehdotuksen perusteella.
Yhtiön osingonmaksukykyyn vaikuttavat useat tekijät, kuten tämänhetkinen ja ennustettu taloudellinen tilanne,
käyttöpääoman tarpeet, kassavirta ja tulos, oman pääoman jakokelpoisten varojen määrä sekä mahdolliset
Yhtiötä tai sen tytäryhtiöitä sitovat lainasopimusehdot. Osingonjako ei saa vaarantaa osakeyhtiölain mukaista
yhtiön maksukykyä ja hallituksen on myös varmistettava yhtiön maksukyvyn säilyminen ennen osingonjaosta
päättämistä. Varmuutta tulevien osinkojen määrästä, taikka edes osingonjaon toteutumisesta, ei siten voi olla.
Yhtiön tietyltä tilikaudelta maksamat osingot eivät myöskään ole yhteydessä kyseisen tilikauden jälkeisiltä
tilikausilta maksettaviin osinkoihin.
Tulevien osakeantien tai -myyntien vaikutus osakekurssiin ja laimentuminen
Yhtiö sekä Yhtiön hallituksen ja johtoryhmän jäsenet, joiden odotetaan omistavan Listautumisannin
toteutumisen jälkeen arviolta yhteensä noin 10,85 prosenttia Osakkeista, ovat sopineet Pääjärjestäjän kanssa, että
he eivät Tarjottavien Osakkeiden arvo-osuustileille kirjaamista seuraavan kuuden (6) kuukauden aikana tietyin
poikkeuksin laske liikkeelle tai myy (suoraan tai määräysvallassaan olevien yhteisöjen kautta) Osakkeita ilman
Pääjärjestäjän suostumusta. Yhtiö ja myyntirajoituksiin sitoutuneet tahot voivat laskea liikkeeseen tai myydä
Osakkeita myyntikiellon päättymisen jälkeen tai Pääjärjestäjän suostumuksella. Tällaiset liikkeeseenlaskut,
osakemyynnit tai niitä koskevat odotukset voivat vaikuttaa haitallisesti Osakkeiden markkinahintaan.
Merkittävien osakemäärien liikkeeseenlasku tai myynti taikka käsitys siitä, että tällaisia liikkeeseenlaskuja tai
myyntejä voi tulevaisuudessa tapahtua, voi vaikuttaa haitallisesti Osakkeiden markkinahintaan ja Yhtiön kykyyn
hankkia varoja tulevaisuudessa pääomankorotusten avulla. Lisäksi mahdollisesti tulevaisuudessa toteutettavat
suunnatut osakeannit taikka merkintäetuoikeusannit, joissa osakkeenomistajat päättävät olla käyttämättä
merkintäetuoikeuksiaan, voivat laimentaa osakkeenomistajien suhteellista osuutta Osakkeista ja Osakkeiden
tuottamista äänistä.
Ulkomaalaisten sijoittajien mahdollisuuteen hankkia Yhtiön osakkeita saattaa kohdistua rajoituksia
Suomen lainsäädännön mukaan Yhtiön osakkeenomistajilla on omistustensa suhteessa merkintäetuoikeus Yhtiön
laskiessa liikkeeseen uusia osakkeita tai uusien osakkeiden merkintään oikeuttavia arvopapereita. Tietyt
osakkeenomistajat, jotka asuvat tai joiden rekisteröity osoite on Suomen ulkopuolella, eivät kuitenkaan
17
välttämättä voi käyttää merkintäetuoikeuksiaan kotimaassaan voimassa olevien lakien ja määräysten vuoksi,
mistä johtuen näiden osakkeenomistajien omistusosuus Yhtiössä voi laimentua.
Rajoituksia ulkomaisten sijoittajien osakemerkinnöille tai -ostoille saattaa myös johtua ulkomaalaisten
yritysostojen seurannasta annetusta laista (172/2012, muutoksineen), jonka mukaan eräät ulkomaisten omistajien
yritysostot vaativat työ- ja elinkeinoministeriön vahvistuksen.
Listautuminen aiheuttaa Nixulle uusia, listayhtiönä toimimiseen liittyviä velvoitteita
First Northiin listautumisen johdosta Nixulta edellytetyt johtamis-, suunnittelu-, raportointi- ja
seurantajärjestelmät ovat listaamattomilta yhtiöiltä edellytettyä laajemmat, ja niistä aiheutuu Nixulle uusia
kustannuksia.
Nixu on pyrkinyt valmistautumaan huolellisesti First North -listautumisesta johtuvien
velvoitteiden noudattamiseen. Tästä huolimatta on mahdollista, että Yhtiö ei pysty täyttämään kaikkia First
North -listayhtiöltä vaadittavia velvoitteitaan, esimerkiksi tiedonantovelvollisuuteen liittyen.
Nixun tavoitteena on tuottaa ja julkaista luotettavaa tietoa oikea-aikaisesti markkinoille. Mikäli Nixun
julkaisema tieto kuitenkin osoittautuu virheelliseksi, harhaanjohtavaksi tai se ei muutoin täytä kaikkia
säännösten edellyttämiä vaatimuksia, tai mikäli julkistettavaksi säädetyn tiedon julkistaminen viivästyy tai
laiminlyödään, seurauksena voi olla sijoittajien ja muiden sidosryhmien luottamuksen menettäminen sekä
mahdolliset sanktiot. Tällaisten riskien toteutumisella voi olla olennainen haitallinen vaikutus Nixun
liiketoimintaan, tulokseen, taloudelliseen asemaan ja/tai Osakkeiden arvoon.
Yhtiön listautumisen toteutumisesta suunnitellulla tavalla ei ole varmuutta
Listautumisannin tarkoituksena on mahdollistaa Yhtiön listautuminen First Northiin. Vaikka Yhtiön käsityksen
mukaan Yhtiö täyttää listautumiselle asetetut edellytykset, ei ole takeita siitä, että listautuminen ei viivästy
viranomaisten tai First Northin asettamien vaatimusten johdosta.
Lisäksi on mahdollista, että Listautumisanti toteutuu vain osittain tai Listautumisanti jää kokonaan toteutumatta,
mikäli Tarjottavien Osakkeiden kysyntä ei ole riittävää eivätkä kaikki Tarjottavat Osakkeet tule merkityiksi
Listautumisannissa, tai mikäli listautuminen First Northiin ei toteudu.
18
TÄRKEITÄ TIETOJA YHTIÖESITTEESTÄ
Hallituksen vastuulausunto
Toteamme, että Yhtiöesitteessä esitetyt tiedot ovat parhaan tietomme mukaan oikeita ja että Yhtiöesitteessä ei
parhaan tietomme mukaan ole sellaisia puutteita, jotka saattaisivat vääristää Yhtiöesitteen antamaa kuvaa ja että
kaikki oleelliset tiedot hallituksen kokouksien pöytäkirjoista, tilintarkastajien merkinnöistä ja muista sisäisistä
asiakirjoista sisältyvät Yhtiöesitteeseen.
Nixu Oyj
Hallitus
Yhtiöesitteen saatavillaolo
Yhtiöesite on saatavilla arviolta 17.11.2014 Merkintäpaikasta ja Yhtiön pääkonttorista osoitteessa Keilaranta 15,
02150 Espoo sekä Yhtiön verkkosivustolta osoitteesta www.nixu.com/sijoittajat sekä Pääjärjestäjän
verkkosivustolta osoitteesta www.summa.fi.
Tulevaisuutta koskevat lausumat
Yhtiöesitteessä esitetään lausumia, jotka kuvaavat muun muassa Nixu johdon nykyisiä näkemyksiä ja odotuksia
Nixun tulevasta tuloksesta, taloudellisesta asemasta, liiketoimintastrategiasta sekä tulevaa toimintaa ja päämääriä
koskevista suunnitelmista ja tavoitteista. Tällaisia tulevaisuutta koskevia lausumia on esitetty muun muassa
Yhtiöesitteen kohdissa ”Yhtiö ja Listautumisanti lyhyesti”, ”Riskitekijät”, ”Markkina- ja toimialakatsaus”,
”Liiketoiminnan kuvaus”, ”Liiketoiminnan tulos, taloudellinen asema ja tulevaisuuden näkymät” sekä
”Yhdistyminen Panorama Partnersin kanssa”.
Tulevaisuutta koskevat lausumat liittyvät sekä Nixuun että niihin sektoreihin ja toimialoihin, joilla se toimii.
Lausumat, joissa käytetään ilmauksia ”aikoa”, ”arvioida”, ”ennakoida”, ”ennustaa”, ”odottaa”, ”olettaa”,
”pyrkiä”, ”saattaa”, ”suunnitella”, ”tavoitella”, ”tähdätä”, ”uskoa”, ”voida”, tai muut vastaavat ilmaisut
ilmentävät tulevaisuutta koskevia lausumia.
Kaikkiin tulevaisuutta koskeviin lausumiin liittyy tunnettuja ja tuntemattomia riskejä sekä epävarmuustekijöitä,
joiden seurauksena Nixun todellinen tulos, toiminnan taso tai saavutukset voivat poiketa huomattavasti
tulevaisuutta koskevissa lausumissa esitetystä. Esimerkkejä tällaisista riskeistä ja epävarmuustekijöistä on
esitetty muun muassa kohdassa ”Riskitekijät”. Lisäksi, vaikka Nixun liiketoiminnan tulos, taloudellinen tilanne
ja maksuvalmius sekä kehitys niillä toimialoilla, joilla Nixu toimii, olisivat yhdenmukaiset tämän Yhtiöesitteen
tulevaisuutta koskevien lausumien kanssa, ne eivät välttämättä anna viitteitä tulevien kausien tuloksista tai
kehityksestä.
Taloudellisten ja eräiden muiden tietojen esittäminen
Taloudelliset tiedot
Nixun tilintarkastetut tilinpäätökset 31.12.2013 ja 31.12.2012 päättyneiltä tilikausilta sekä Nixun
tilintarkastamaton puolivuotiskatsaus 30.6.2014 päättyneeltä kuuden kuukauden jaksolta ja Panorama Partnersin
tilintarkastettu tilinpäätös 31.12.2013 päättyneeltä tilikaudelta sekä tilintarkastamaton välitilinpäätös 30.6.2014
päättyneeltä kuuden kuukauden jaksolta on laadittu Suomessa voimassaolevien kirjanpitolain (1336/1997),
kirjanpitoasetuksen (1339/1997) ja työ- ja elinkeinoministeriön yhteydessä toimivan kirjanpitolautakunnan
yleisohjeiden ja lausuntojen (”Suomalainen Kirjanpitokäytäntö”) mukaisesti. Nixun tilintarkastamaton
puolivuotiskatsaus 30.6.2014 päättyneeltä kuuden kuukauden jaksolta on esitetty First Northin Sääntöjen kohdan
4.6 e i–ix edellyttämässä laajuudessa. Nixun tilintarkastetut tilinpäätökset 31.12.2013 ja 31.12.2012 päättyneiltä
tilikausilta on tilintarkastanut KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy päävastuullisena tilintarkastajanaan
KHT Heikki Lassila. Panorama Partnersin tilintarkastetun tilinpäätöksen 31.12.2013 päättyneeltä tilikaudelta on
tilintarkastanut KHT-yhteisö Revico Grant Thornton Oy päävastuullisena tilintarkastajanaan KHT Juha-Pekka
Keimmo. Panorama Partnersin hankinnan yhteydessä Panorama Partnersin tilintarkastajaksi valittiin 9.10.2014
KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy päävastuullisena tilintarkastajanaan KHT Heikki Lassila.
19
Kyseiset tilinpäätökset sekä edellä mainitut puolivuotiskatsaus ja välitilinpäätös ovat Yhtiöesitteen liitteinä sekä
nähtävillä tämän Yhtiöesitteen voimassaoloaikana Yhtiön pääkonttorissa osoitteessa Keilaranta 15, 02150 Espoo
arkisin työaikana klo 9-16 ja Yhtiön verkkosivustolla osoitteessa www.nixu.com/sijoittajat.
Tietyt tässä Yhtiöesitteessä esitetyt luvut, mukaan lukien taloudelliset tiedot, on saatettu pyöristää. Siten
taulukoiden sarakkeiden tai rivien lukujen summat eivät välttämättä vastaa tarkalleen sarakkeiden tai rivien
loppusummana esitettyjä lukuja. Lisäksi tietyt prosenttimäärät, kuten tunnusluvut, on laskettu pyöristämättömien
lukujen perusteella, joten ne eivät välttämättä täysin vastaa niitä prosenttilukuja, jotka saataisiin tulokseksi
tekemällä kyseiset laskutoimitukset pyöristettyjen lukujen perusteella.
Pro forma -tiedot
Yhtiöesitteessä esitetyt tilintarkastamattomat pro forma -taloudelliset tiedot (”Pro forma”, ”Pro forma -tiedot”)
on esitetty havainnollistamaan lukijalle, mikä Nixun liiketoiminnan tulos ja taloudellinen asema olisi voinut olla,
jos Nixu Software -liiketoiminnan eriyttäminen, Panorama Partnersin hankinta ja Nixu Oyj:n henkilöstölle,
avainhenkilöille ja hallituksen jäsenille suunnatut osakeannit (”Järjestelyt”) olisivat tapahtuneet aiemmin.
Tilintarkastamattomat Pro forma -tiedot on laadittu ainoastaan havainnollistamistarkoituksessa, ja niiden
luonteesta johtuen ne koskevat oletettua tilannetta. Tilintarkastamattomien Pro forma - tietojen tarkoituksena on
esittää, millainen vaikutus Järjestelyillä olisi ollut, jos Järjestelyt olisivat tapahtuneet Pro forma -tiedoissa
esitettyinä ajankohtina, eivätkä ne sen vuoksi kuvaa, millainen Nixun liiketoiminnan tulos tai taloudellinen
asema todellisuudessa on. Tiedot eivät myöskään havainnollista, millainen Nixun liiketoiminnan tulos ja
taloudellinen asema on tulevaisuudessa.
Pro forma -oikaisut perustuvat saatavilla oleviin tietoihin ja oletuksiin. Ei ole mitään varmuutta siitä, että
tilintarkastamattomia yhdistettyjä Pro forma -tietoja laadittaessa käytetyt oletukset osoittautuvat oikeiksi. Pro
forma -tiedoissa ei ole otettu huomioon mahdollisia synergiaetuja.
Pro forma -tuloslaskelma 31.12.2013 päättyneeltä tilikaudelta ja pro forma -tuloslaskelma 30.6.2014 päättyneeltä
kuuden kuukauden jaksolta on koottu olettaen, että Järjestelyt olisivat tapahtuneet 1.1.2013. Pro forma -tase
30.6.2014 on koottu olettaen, että Järjestelyt olisivat tapahtuneet 30.6.2014. Pro forma -tiedot on laadittu
Suomalaisen Kirjanpitokäytännön mukaisesti ja noudattaen Nixun soveltamia tilinpäätöksen laatimisperiaatteita.
Pro forma -tiedot perustuvat tietoihin, jotka on otettu Nixun tilintarkastetusta tilinpäätöksestä 31.12.2013
päättyneeltä tilikaudelta ja tilintarkastamattomasta puolivuotiskatsauksesta 30.6.2014 päättyneeltä kuuden
kuukauden jaksolta sekä Panorama Partnersin tilintarkastetusta tilinpäätöksestä 31.12.2013 päättyneeltä
tilikaudelta ja tilintarkastamattomasta välitilinpäätöksestä 30.6.2014 päättyneeltä kuuden kuukauden jaksolta.
Pro forma -tiedot on esitetty kohdassa ”Pro forma -taloudelliset tiedot”.
Suomalaiseen Kirjanpitokäytäntöön perustumattomat tunnusluvut
Nixu on sisällyttänyt tähän Yhtiöesitteeseen tiettyjä keskeisiä tunnuslukuja, mukaan lukien liikevoitto ennen
poistoja (”käyttökate”) ja käyttökate % liikevaihdosta; liikevoitto ennen kertaluonteisia kuluja ja liikevoitto
ennen kertaluonteisia kuluja % liikevaihdosta sekä oikaistu osakekohtainen tulos, jotka eivät ole Suomalaisen
Kirjanpitokäytännön mukaan määriteltyjä tunnuslukuja. Johto uskoo, että nämä Suomalaiseen
Kirjanpitokäytäntöön perustumattomat taloudelliset tunnusluvut tarjoavat tarkoituksenmukaista lisätietoa sekä
johdolle että sijoittajille jättämällä esittämättä tietyt erät, jotka eivät välttämättä kuvaa liiketoiminnan
operatiivista tulosta. Näitä tunnuslukuja ei tulisi tarkastella erillisinä tai Suomalaisen Kirjanpitokäytännön
mukaisten tunnuslukujen korvikkeina, vaan niitä tulisi tarkastella yhdessä raportoidun tuloksen
vertailukelpoisimpien Suomalaiseen Kirjanpitokäytäntöön perustuvien tunnuslukujen kanssa. Lisätietoja näistä
tunnusluvuista on esitetty kohdassa ”Eräitä taloudellisia tietoja – Nixun tunnusluvut”.
Koska kaikki yhtiöt eivät laske yhdenmukaisella tavalla näitä edellä mainittuja Suomalaiseen
Kirjanpitokäytäntöön perustumattomia tunnuslukuja, kyseiset tässä Yhtiöesitteessä esitetyt tunnusluvut eivät
välttämättä ole vertailukelpoisia muiden yhtiöiden käyttämien samoilla tai samankaltaisilla termeillä kutsuttujen
tunnuslukujen kanssa.
20
Markkinoita, taloutta ja toimialaa koskevat tiedot
Ellei toisin mainita, tässä Yhtiöesitteessä olevat lausumat, jotka koskevat Nixun markkina-alueita, sen markkinaasemaa kyseisillä alueilla sekä muita markkinoilla toimivia yrityksiä, perustuvat yksinomaan Nixun
kokemuksiin, sisäisiin tutkimuksiin ja arvioihin sekä Nixun omiin markkinaoloja koskeviin selvityksiin, joiden
Nixu katsoo olevan luotettavia ja jotka Nixu on varmistanut kohtuullisella tavalla. Nixu arvioi toiminta-alueensa
markkinoiden kasvuvauhtia ja markkinaosuuksiensa kehitystä pääasiassa markkinatutkimusten perusteella.
Tähän Yhtiöesitteeseen sisältyy myös markkinoihin, talouteen ja toimialaan liittyviä tietoja, jotka ovat joko
peräisin yhdestä tai useammasta nimetystä ulkopuolisesta lähteestä taikka ne on johdettu useista
toimialajulkaisuista ja/tai muista ulkopuolisista lähteistä. Mainituissa lähteissä on yleensä todettu, että niiden
sisältämät tiedot on hankittu luotettavina pidetyistä lähteistä, mutta niiden oikeellisuutta ja täydellisyyttä ei taata.
Nixu ei ole itse varmentanut tällaisia tietoja.
Verkkosivustolla olevat tiedot
Yhtiö ja Pääjärjestäjä julkaisevat tämän Yhtiöesitteen verkkosivustoillaan. Muut Yhtiön tai Pääjärjestäjän
verkkosivustoilla tai millä tahansa muulla sivustolla esitetyt tiedot eivät ole osa tätä Yhtiöesitettä eikä sijoitusta
harkitsevien tule perustaa päätöstään arvopapereihin sijoittamisesta tällaisiin tietoihin.
21
TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ
Listautumisannin merkintäaika alkaa
Listautumisannin merkintäaika voidaan keskeyttää (aikaisintaan)
Listautumisannin merkintäaika päättyy viimeistään (arvio)
Listautumisannin tulos julkistetaan (arvio)
Tarjottavat Osakkeet kirjataan arvo-osuustileille (arvio)
Kaupankäynti Osakkeilla alkaa First Northissa (arvio)
Tilinpäätöstiedote tilikaudelta 2014
Seuraava varsinainen yhtiökokous
22
20.11.2014
25.11.2014
4.12.2014
5.12.2014
10.12.2014
11.12.2014
27.2.2015
16.4.2015
LISTAUTUMISANNIN JA FIRST NORTH -LISTAUTUMISEN TAUSTA JA SYYT SEKÄ VAROJEN
KÄYTTÖ
Listautumisannin ja First North -listautumisen ensisijaisena tavoitteena on mahdollistaa Nixun kasvustrategian
toteuttaminen, nopeuttaa kasvua, lisätä Nixun tunnettuutta ja vahvistaa pääomarakennetta. Nixu aikoo käyttää
Listautumisannista saamansa varat ensisijaisesti toimintansa laajentamiseen liiketoimintastrategiansa mukaisesti
ja likviditeettitilanteensa parantamiseen. Lisäksi Listautumisannista saatuja varoja voidaan käyttää muun muassa
Panorama Partnersin hankintaa varten otetun lainan lyhentämiseen.
First North -listautuminen parantaa myös Nixun kiinnostavuutta sekä asiakkaiden että osaavien työntekijöiden
näkökulmasta ja lisää yleisön Nixua kohtaan kokemaa kiinnostusta. Listautumisannin ja listautumisen avulla
hankitaan lisäksi Yhtiölle pääsy pääomamarkkinoille, kasvatetaan Yhtiön osakkeenomistajien määrää ja lisätään
Osakkeiden likviditeettiä. Listautumisen myötä Osakkeita voidaan myös käyttää tehokkaammin vastikkeena
mahdollisissa yritysostoissa sekä Nixun henkilöstön ja avainhenkilöiden palkitsemisessa.
Mikäli kaikki Tarjottavat Osakkeet merkitään kohdassa ”Listautumisannin ehdot” -kuvatuin ehdoin, Nixu saa
Listautumisannista 4,99 miljoonan euron tuotot ennen First North -listautumiseen ja Listautumisantiin liittyvien
palkkioiden ja kulujen vähentämistä.
23
LISTAUTUMISANNIN EHDOT
Yleistä
Nixu Oyj tarjoaa yksityishenkilöiden ja yhteisöjen merkittäväksi (”Yleisösijoittajat”) Suomessa ja tietyin
edellytyksin eräiden kokeneiden sijoittajien (”Instituutiosijoittajat”) (yhdessä ”Sijoittajat”) merkittäväksi
Euroopan talousalueella (”ETA”) suunnatusti Listautumisannissa Tarjottavia Osakkeita jäljempänä kuvatuin
ehdoin.
Tarjottavat Osakkeet ovat euromääräisiä ja arvo-osuusmuotoisia Yhtiön uusia osakkeita, joiden ISIN-tunnus on
FI0009008387.
Listautumisanti
Ylimääräinen yhtiökokous valtuutti 30.10.2014 Yhtiön hallituksen päättämään yhdestä tai useammasta
osakeannista. Valtuutus sisältää oikeuden poiketa Yhtiön osakkeenomistajien etuoikeudesta merkitä uusia
osakkeita edellyttäen, että siihen on painava taloudellinen syy, mukaan lukien osakkeiden tarjoamien yleisölle
ja/tai institutionaalisille sijoittajille mahdollisen First North -listautumisen yhteydessä. Tarjottaessa osakkeita
yleisölle ja/tai institutionaalisille sijoittajille mahdollisen First North -listautumisen yhteydessä, valtuutuksen
perusteella voidaan päättää antaa enintään 2 200 000 Yhtiön uutta osaketta.
Yhtiön hallitus päätti 13.11.2014 yhtiökokouksen valtuutuksen perusteella Listautumisannista, jossa Yhtiö
tarjoaa enintään 1 134 091 Tarjottavaa Osaketta näiden Listautumisannin ehtojen mukaisesti. Listautumisannin
tavoitteena on mahdollistaa Nixun kasvustrategian toteuttaminen, nopeuttaa kasvua, lisätä Nixun tunnettuutta ja
vahvistaa pääomarakennetta. Listautumisannilla kasvatetaan Yhtiön osakkeenomistajien määrää ja lisätään
Osakkeiden likviditeettiä. Näillä perusteilla Yhtiön hallitus katsoo merkintäetuoikeudesta poikkeamiselle olevan
Yhtiön kannalta osakeyhtiölain (624/2006, muutoksineen) 9 luvun 4 pykälän 1 momentin tarkoittama painava
taloudellinen syy.
Hyväksytystä Tarjottavien Osakkeiden merkinnästä Yhtiölle suoritettu merkintähinnan (”Merkintähinta”)
maksu merkitään kokonaisuudessaan sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Tämän johdosta Yhtiön
osakepääomaa ei koroteta Listautumisannin yhteydessä.
Tarjottavien Osakkeiden enimmäismäärä vastaa noin 18,6 prosenttia Yhtiön Osakkeista ja osakkeiden
tuottamasta äänimäärästä Listautumisannin jälkeen olettaen, että kaikki Tarjottavat Osakkeet merkitään.
Listautumisannin seurauksena Yhtiön Osakkeiden lukumäärä voi nousta enintään 6 112 035 Osakkeeseen.
Pääjärjestäjä
Listautumisannin Pääjärjestäjänä toimii Summa Capital Oy. Summa Capital Oy:n osoite on Bulevardi 6 A 9,
00120 Helsinki.
Merkintähinta
Kunkin Tarjottavan Osakkeen Merkintähinta on 4,40 euroa.
Tarjottavien Osakkeiden Merkintähinta on sama kaikille Listautumisantiin osallistuville. Merkintähintaa
määriteltäessä on otettu huomioon muun muassa vallitseva markkinatilanne, toimialalla toimivien yhtiöiden
arvostuskertoimet, sekä Nixun tulosodotukset. Merkintähinta vastaa Yhtiön hallituksen käsitystä Osakkeen
arvosta.
Merkintäsitoumuksen vähimmäismäärä
Listautumisannissa
merkintäsitoumuksen tulee käsittää vähintään
250 Tarjottavaa Osaketta.
Merkintäsitoumuksen mukaisen Tarjottavien Osakkeiden määrän tulee olla jaollinen kymmenellä. Saman
Sijoittajan yhtä useammat merkintäsitoumukset yhdistetään yhdeksi merkintäsitoumukseksi.
24
Merkintäaika
Tarjottavien Osakkeiden merkintäaika alkaa 20.11.2014 kello 9.30, ja se päättyy arviolta 4.12.2014 kello 16.30.
Yhtiön hallituksella on oikeus keskeyttää Listautumisanti mahdollisessa ylimerkintätilanteessa. Listautumisantia
ei voida keskeyttää pankkipäivän kuluessa eli kello 9.30–16.30 välisenä aikana. Listautumisanti voidaan
keskeyttää aikaisintaan 25.11.2014.
Yhtiön hallituksella on oikeus pidentää Listautumisannin merkintäaikaa. Mahdollinen merkintäajan pidennys
julkistetaan yhtiötiedotteella, josta ilmenee merkintäajan uusi päättymisajankohta ja tarkemmat ohjeet.
Listautumisannin merkintäajan pidentämistä koskeva yhtiötiedote on annettava viimeistään Listautumisannin
merkintäajan yllä esitettynä arvioituna päättymispäivänä.
Merkintäpaikka ja merkintäsitoumuksen antaminen
Listautumisannin merkintäpaikkana toimii FIM Pankki Oy (”Merkintäpaikka”).
Yleisösijoittajat voivat antaa merkintäsitoumuksen Merkintäpaikan verkkopalvelussa osoitteessa www.fim.com.
Erikseen sovittaessa Yleisösijoittaja voi antaa merkintäsitoumuksen myös FIM Pankki Oy:n asiakaspalvelussa,
Pohjoisesplanadi 33 A, 00100 Helsinki ([email protected], puh. +358 9 6134 6250).
Instituutiosijoittajat voivat antaa merkintäsitoumuksia Pääjärjestäjältä / Merkintäpaikalta saatavien tarkempien
ohjeiden mukaisesti (Pääjärjestäjän puh. + 358 20 743 0280, Merkintäpaikan puh. +358 9 6134 6250).
Merkintäsitoumusta annettaessa on noudatettava kohdassa ”Ohjeita Sijoittajille” esitettyjä menettelyohjeita sekä
muita Merkintäpaikan mahdollisesti antamia tarkempia ohjeita.
Merkintäsitoumuksen sitovuus
Annettu merkintäsitoumus on sitova eikä sitä voi muuttaa tai peruuttaa. Yhtiöllä on oikeus hylätä
merkintäsitoumus osittain tai kokonaan, ellei sitä ole annettu tai sen tarkoittamia Tarjottavia Osakkeita maksettu
näiden ehtojen, kohdassa ”Ohjeita Sijoittajille” esitettyjen menettelyohjeiden tai Merkintäpaikan antamien
tarkempien ohjeiden mukaisesti.
Allokaatio ja menettely yli- ja alimerkintätilanteissa
Yhtiön hallitus päättää oman harkintansa mukaan Tarjottavien Osakkeiden allokaatiosta Yleisösijoittajille ja
Instituutiosijoittajille.
Yhtiön hallitus päättää menettelystä Tarjottavien Osakkeiden yli- ja alimerkintätilanteessa. Mahdollisessa
ylimerkintätilanteessa Yhtiön hallitus pyrkii hyväksymään merkintäsitoumukset kokonaan 250 Tarjottavaan
Osakkeeseen saakka.
Yhtiön tarkoituksena on kuitenkin Tarjottavien Osakkeiden allokoinnissa hyväksyä Panorama Partnersin entisten
pääomistajien merkinnät täysimääräisinä kohdassa ”Merkintäsitoumukset ja luovutusrajoitukset – Panorama
Partnersin entisten pääomistajien merkintäsitoumukset ja luovutusrajoitus” kuvattuun 5 681 Tarjottavan
Osakkeen enimmäismäärään saakka kunkin sanotun henkilön osalta. Nixu-konsernin palveluksessa
Listautumisannin merkintäajan alkamispäivänä 20.11.2014 olevat henkilöt voidaan tämän jälkeen asettaa
etusijalle Tarjottavien Osakkeiden allokoinnissa. Yhtiön tarkoituksena on hyväksyä Nixu-konsernin
palveluksessa olevien henkilöiden merkintäsitoumukset täysimääräisinä 2 500 Tarjottavaan Osakkeeseen saakka.
Mahdollisessa ylimerkintätilanteessa sekä hylättyjen että leikattujen merkintöjen merkintähinta palautetaan
Sijoittajille merkintäsitoumuksessa ilmoitetulle pankkitilille arviolta seitsemän (7) pankkipäivän kuluessa.
Palautettavalle merkintähinnalle ei makseta korkoa.
Merkintöjen hyväksyminen ja Listautumisannin tuloksen julkistaminen
Yhtiön hallitus päättää arviolta 5.12.2014 Listautumisannissa tehtyjen merkintöjen hyväksymisestä ja
Tarjottavien Osakkeiden lopullisesta määrästä. Hallituksella on oikeus hyväksyä tai hylätä merkinnät osittain tai
kokonaan. Yhtiö tiedottaa Listautumisannin tuloksesta yhtiötiedotteella arviolta 5.12.2014.
25
Yhtiön hallituksella on oikeus hylätä merkintäsitoumus osittain tai kokonaan, ellei merkintäsitoumusta ole
annettu ja maksettu näiden ehtojen tai Merkintäpaikan antamien tarkempien ohjeiden tai soveltuvien säännösten
mukaisesti.
Tarjottavien Osakkeiden maksaminen
Yleisösijoittajat maksavat merkintäsitoumuksensa tarkoittamat
Merkintäpaikan antamien tarkempien ohjeiden mukaisesti.
Tarjottavat
Osakkeet
merkittäessä
Instituutiosijoittajat maksavat merkintäsitoumuksensa tarkoittamat Tarjottavat Osakkeet 8.12.2014 mennessä
Merkintäpaikan antamien tarkempien ohjeiden mukaisesti.
Vahvistusilmoitukset
Hyväksytyistä Tarjottavien Osakkeiden merkinnöistä lähetetään vahvistusilmoitukset merkintäsitoumuksen
antaneille Sijoittajille arviolta 10.12.2014. Merkintäsitoumus on vahvistusilmoituksesta ja sen vastaanottamisesta
riippumatta sitova.
Tarjottavien Osakkeiden kirjaaminen arvo-osuustileille
Merkintäsitoumuksen antajalla on oltava arvo-osuustili suomalaisessa tai Suomessa
tilinhoitajayhteisössä, ja hänen on ilmoitettava arvo-osuustilinsä numero merkintäsitoumuksessaan.
toimivassa
Listautumisannissa merkityiksi hyväksytyt ja maksetut Tarjottavat Osakkeet kirjataan Sijoittajien arvoosuustileille arviolta 10.12.2014.
Osakkeenomistajien oikeudet
Tarjottavat Osakkeet tuottavat osakkeenomistajan oikeudet Yhtiössä sen jälkeen kun Tarjottavat Osakkeet on
rekisteröity Kaupparekisteriin ja merkitty Yhtiön osakasluetteloon arviolta 10.12.2014.
Luovutusrajoitukset (Lock-up)
Yhtiö ja Pääjärjestäjä ovat sopineet, että Yhtiö ei tietyin poikkeuksin ilman Pääjärjestäjän antamaa etukäteistä
kirjallista suostumusta laske liikkeeseen tai muutoin luovuta Yhtiön osakkeita Tarjottavien Osakkeiden arvoosuustileille kirjaamista seuraavan kuuden (6) kuukauden aikana.
Yhtiön hallituksen ja johtoryhmän jäsenet ja Pääjärjestäjä ovat sopineet, etteivät kyseiset henkilöt tietyin
poikkeuksin ilman Pääjärjestäjän antamaa etukäteistä kirjallista suostumusta myy tai muutoin luovuta suoraan tai
määräysvaltayhteisöjensä kautta omistamiaan Yhtiön osakkeita Tarjottavien Osakkeiden arvo-osuustileille
kirjaamista seuraavan kuuden (6) kuukauden aikana.
Kaupankäynti Osakkeilla
Yhtiö aikoo jättää hakemuksen Helsingin Pörssille Osakkeiden ottamiseksi kaupankäynnin kohteeksi First
Northissa. Osakkeiden ensimmäisen kaupankäyntipäivän arvioidaan olevan 11.12.2014. Osakkeiden
kaupankäyntitunnus on NIXU.
Osakkeet eivät ole ennen Listautumisantia olleet kaupankäynnin kohteena millään säännellyllä markkinalla tai
monenkeskisessä kaupankäynnissä.
Oikeus peruuttaa Listautumisanti
Yhtiön hallituksella on oikeus peruuttaa Listautumisanti markkinatilanteen tai Nixun taloudellisen aseman,
Nixun liiketoiminnan olennaisen muutoksen tai muun vastaavan syyn johdosta, tai mikäli Yhtiön First North listautuminen ei toteutuisi. Listautumisantia ei kuitenkaan voida peruuttaa sen jälkeen, kun Yhtiön hallitus on
päättänyt Tarjottavien Osakkeiden merkintöjen hyväksymisestä eli arviolta 5.12.2014.
26
Mikäli hallitus päättää peruuttaa Listautumisannin, annetut merkintäsitoumukset raukeavat ilman eri
toimenpiteitä, ja Tarjottavista Osakkeista maksettu merkintähinta palautetaan Sijoittajien merkintäsitoumuksessa
ilmoittamalle pankkitilille arviolta seitsemän (7) pankkipäivän kuluessa hallituksen päätöksestä. Palautettaville
varoille ei makseta korkoa. Yhtiö ilmoittaa mahdollisesta peruutuksesta Sijoittajille merkintäsitoumuksissa
annettujen yhteystietojen perusteella.
Tarjottavien Osakkeiden tarjoaminen muualla kuin Suomessa
Eräiden maiden säännökset saattavat asettaa rajoituksia Listautumisantiin osallistumiselle. Lisätietoja
Tarjottavien Osakkeiden tarjoamista koskevista rajoituksista on esitetty Yhtiöesitteen kohdassa ”Huomautus
Sijoittajille”.
Yhtiön hallituksella on oikeus hylätä mikä tahansa Tarjottavien Osakkeiden merkintä, jonka Yhtiön hallitus
katsoo olevan lain, säännöksen tai määräyksen vastainen.
Osakeyhtiölain tarkoittamat tiedot
Osakeyhtiölain 5 luvun 21 pykälässä tarkoitetut asiakirjat ovat merkintäajan kuluessa nähtävillä Yhtiön
pääkonttorissa osoitteessa Keilaranta 15, 02150 Espoo ja Yhtiön verkkosivustolla osoitteessa
www.nixu.com/sijoittajat.
Sovellettava laki
Listautumisantiin sovelletaan Suomen lakia. Listautumisantia mahdollisesti koskevat erimielisyydet ratkaistaan
toimivaltaisessa tuomioistuimessa Suomessa.
Muut seikat
Yhtiön hallitus päättää muista Listautumisantiin liittyvistä seikoista ja niistä aiheutuvista käytännön
toimenpiteistä.
Lisätietoja Tarjottavien Osakkeiden merkitsemiseen liittyvistä seikoista on esitetty kohdassa ”Ohjeita
Sijoittajille”.
27
OHJEITA SIJOITTAJILLE
Yhteisöjen merkinnät
Listautumisantiin osallistuvien yhteisöjen on esitettävä Merkintäpaikassa asiakirjat, jotka osoittavat, että
merkintäsitoumuksen antaneella yhteisöllä ja sen puolesta toimineilla luonnollisilla henkilöillä on oikeus merkitä
Tarjottavia Osakkeita ja toimia kyseisen yhteisön puolesta. Mikäli yhteisön toimialaan kuuluu arvopapereiden
kauppa tai yhteisö on ottanut käyttöön osakeyhtiölain mukaisen yleistoimialan, riittää tällaiseksi asiakirjaksi
yhteisön enintään kolme (3) kuukautta vanha kaupparekisteriote. Mikäli arvopaperikauppa ei kuulu yhteisön
toimialaan eikä yhteisö ole ottanut käyttöön edellä tarkoitettua yleistoimialaa, merkintäsitoumuksen antajan on
toimitettava enintään kolme (3) kuukautta vanhan kaupparekisteriotteen lisäksi ote Tarjottavien Osakkeiden
merkintää koskevasta yhteisön päättävän elimen kokouksen pöytäkirjasta.
Lisäksi yhteisön puolesta toimivalla luonnollisella henkilöllä on oltava valtakirja, ellei nimenomaisen henkilön
oikeus edustaa yhteisöä käy muutoin ilmi joko kaupparekisteriotteesta tai yhteisön päättävän elimen
kokouspöytäkirjan otteesta. Valtuutetulla henkilöllä on oltava mukanaan henkilöllisyystodistus.
Mikäli valtakirjaa, yhteisön päättävän elimen kokouspöytäkirjan otetta tai muuta selvitystä ei ole toimitettu tai
jos vaadittuja tietoja ei ole annettu täydellisinä Merkintäpaikan antamien ohjeiden mukaisesti tai ne ovat vääriä
tai puutteellisia, voidaan merkintäsitoumus hylätä.
Merkintä asiamiehenä
Listautumisannissa merkintäsitoumuksen voi antaa myös asiamiehen kautta, jolloin asiamiehellä tulee olla
valtuutus merkintäsitoumuksen antamiseen. Valtuutetun tai muun toisen henkilön puolesta toimivan asiamiehen
tulee antaa täydelliset tiedot merkintäsitoumuksen antavasta henkilöstä ja itsestään sekä lisäksi vakuutus siitä,
että asiamies on oikeutettu merkintäsitoumuksen antamiseen. Mikäli valtakirjaa tai muuta selvitystä ei ole
lainkaan annettu tai jos vaadittuja tietoja ei ole annettu täydellisinä Merkintäpaikan antamien ohjeiden
mukaisesti tai ne ovat vääriä tai puutteellisia, voidaan merkintäsitoumus hylätä.
Toimenpidemaksut
Sijoittajilta ei peritä merkintäsitoumuksen antamisesta eikä Tarjottavien Osakkeiden merkinnästä palkkioita tai
maksuja. Tilinhoitajayhteisöt perivät palveluhinnastonsa mukaisen maksun arvo-osuustilin tai muun säilytyksen
avaamisesta ja ylläpitämisestä.
Verotus
Tarjottavien Osakkeiden merkitsemistä harkitsevien sijoittajien verotukseen liittyviä asioita on esitetty kohdassa
”Verotus”.
Tarkemmat ohjeet
Merkintäpaikalla on oikeus antaa tarkempia ohjeita. Yhtiön hallituksella on oikeus hylätä merkintäsitoumus
osittain tai kokonaan, ellei merkintäsitoumusta ole annettu Merkintäpaikan antamien tarkempien ohjeiden
mukaisesti.
28
PÄÄOMARAKENNE JA VELKAANTUNEISUUS
Seuraavassa taulukossa on esitetty Nixun pääomarakenne ja velkaantuneisuus 30.6.2014 (i) niin kuin se on
raportoitu tilintarkastamattomassa puolivuotiskatsauksessa 30.6.2014 päättyneeltä kuuden kuukauden jaksolta ja
(ii) perustuen tilintarkastamattomiin Pro forma -tietoihin, jotka on esitetty havainnollistamaan, mikä Nixun
liiketoiminnan taloudellinen asema olisi voinut olla, jos 5.11.2014 toteutunut Nixu Software - liiketoiminnan
eriyttäminen, 9.10.2014 toteutunut Panorama Partnersin hankinta ja hankinnan yhteydessä tehty 4,0 miljoonan
euron pankkilainan nosto sekä syyskuussa 2014 toteutetut suunnatut osakeannit Yhtiön henkilöstölle,
avainhenkilöille ja hallituksen jäsenille olisivat tapahtuneet aiemmin.
Listautumisannista saatavien varojen arvioitua nettomäärää, noin 4,4 miljoonaa euroa (olettaen että kaikki
Tarjottavat Osakkeet merkitään), ei ole sisällytetty alla olevaan taulukkoon. Taulukkoa tulee lukea yhdessä
Yhtiöesitteen kohtien ”Eräitä taloudellisia tietoja”, ”Liiketoiminnan tulos, taloudellinen asema ja tulevaisuuden
näkymät” ja ”Pro forma -taloudelliset tiedot” sekä Yhtiöesitteeseen liitettyjen Nixun ja Panorama Partnersin
tilintarkastettujen tilinpäätösten ja tilintarkastamattomien puolivuotistietojen ja välitilinpäätöksen kanssa.
30.6.2014
(toteutunut)
(tilintarkastamaton)
30.6.2014
(pro forma)
(tilintarkastamaton)
-
333,3
-
333,3
2,7
3 666,7
2,7
3 666,7
2,7
4 000,0
Oma pääoma
Osakepääoma
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto
Kertyneet voittovarat
Tilikauden voitto
Yhteensä
94,8
18,2
2 499,8
309,9
2 922,8
94,8
411,8
1 979,6
232,3
2 718,6
Oma pääoma ja korollinen vieras pääoma yhteensä
2 925,5
6 718,6
1 324,0
1 142,4
512,2
1 654,6
Tuhatta euroa
Lyhytaikainen korollinen vieras pääoma
Vakuudellinen1)
Vakuudeton
Yhteensä
Pitkäaikainen korollinen vieras pääoma
Vakuudellinen1)
Vakuudeton
Yhteensä
-
Korollinen vieras pääoma yhteensä
-
-
Nettovelkaantuneisuus
Rahat ja pankkisaamiset
Rahoitusarvopaperit
Likviditeetti
-
1 324,0
Lyhytaikainen nettovelkaantuneisuus
Pitkäaikaiset lainat rahoituslaitoksilta
Pitkäaikainen korollinen vieras pääoma
Nettovelkaantuneisuus
1)
-
333,3
333,3
-1 324,0
-1 321,3
2,7
2,7
3 666,7
3 666,7
-1 321,2
2 345,4
-
Lyhytaikaiset lainat rahoituslaitoksilta
Lyhytaikainen korollinen vieras pääoma
Annetut vakuudet ovat yrityskiinnityksiä
29
Lisätietoja tilintarkastamattomista pro forma -taloudellisista tiedoista on esitetty Yhtiöesitteen kohdassa ”Pro
forma -taloudelliset tiedot”. Pro forma -tiedot on esitetty ainoastaan havainnollistamistarkoituksessa. Pro forma tietojen tarkoituksena on esittää millainen vaikutus Järjestelyillä olisi ollut, jos Järjestelyt olisivat tapahtuneet
Pro forma -tiedoissa esitettyinä ajankohtina, eivätkä ne sen vuoksi kuvaa, millainen Nixun liiketoiminnan tulos
tai taloudellinen asema todellisuudessa on. Tiedot eivät myöskään havainnollista, millainen Nixun
liiketoiminnan tulos ja taloudellinen asema on tulevaisuudessa.
Nixu-konsernin taseen ulkopuoliset vastuut esitetään Yhtiöesitteen kohdassa ”Liiketoiminnan tulos,
taloudellinen asema ja tulevaisuuden näkymät – Taseen ulkopuoliset vastuut”.
Panorama Partnersin taseen ulkopuoliset vastuut on esitetty Yhtiöesitteen liitteinä 4 ja 5 olevissa Panorama
Partnersin tilintarkastetussa tilinpäätöksessä 31.12.2013 päättyneeltä tilikaudelta ja tilintarkastamattomassa
välitilinpäätöksessä 30.6.2014 päättyneeltä kuuden kuukauden jaksolta.
30
OSINGOT JA OSINKOPOLITIIKKA
Osakeyhtiölain mukaan yhtiökokous päättää osinkojen jakamisesta yhtiön hallituksen esityksen perusteella.
Osinkoa jaetaan yleensä kerran tilikaudessa ja osinko voidaan maksaa vasta sen jälkeen, kun yhtiökokous on
hyväksynyt yhtiön tilinpäätöksen.
Yhtiön hallitus on 25.9.2014 määrittänyt Yhtiön voitonjakopolitiikan. Voitonjakopolitiikan mukaisesti Yhtiö
pyrkii jakamaan 30–70 prosenttia tilikauden tuloksesta osakkeenomistajille voitonjakona. Tämän lisäksi voidaan
jakaa lisävoitonjakoa. Voitonjaossa huomioidaan Nixun lyhyen aikavälin tarpeet käyttää tulorahoitusta kasvun
edistämiseen. Vaikka tämän voitonjakopolitiikan muuttaminen ei ole suunnitteilla, ei voida antaa takeita siitä,
että osinkoa tai muuta voitonjakoa todella maksetaan tulevaisuudessa taikka takeita minään vuonna maksettavien
osinkojen tai muun voitonjaon määrästä. Lisätietoja on esitetty kohdassa ”Osakkeet ja osakepääoma –
Yhteenveto osakkeisiin liittyvistä oikeuksista – Osingot ja muu voitonjako” sekä ”Riskitekijät – Osakkeisiin, First
North -listautumiseen ja Listautumisantiin liittyviä riskejä – Yhtiön osingonmaksusta tai tulevien osinkojen
määrästä ei ole takeita”.
Mikäli osinkoa jaetaan, kaikki Osakkeet oikeuttavat samaan osinkoon. Tarjottavat Osakkeet tuottavat yhtäläiset
oikeudet Yhtiön muiden osakkeiden kanssa ja oikeuttavat tulevaisuudessa jaettaviin osinkoihin siitä lähtien, kun
Tarjottavat Osakkeet on merkitty Kaupparekisteriin ja Yhtiön osakasluetteloon.
Yhtiö on 31.12.2012 ja 31.12.2013 päättyneiltä tilikausilta maksanut osinkoa seuraavasti:
Tilikausi päättynyt
Osinko (euroa/osake)
Oikaistu (euroa/osake) 1)
Osingot yhteensä (euroa)
31.12.2013
0,75
0,18
888 948,75
31.12.2012
0,25
0,06
296 316,25
1)
Osinko oikaistuna 13.10.2014 ja 10.11.2014 tehdyillä osakemäärien korotuksilla ja oikaisuissa on siten käytetty Yhtiön
Yhtiöesitteen päivämäärän osakemäärää 4 977 944.
Tietoja osinkotulojen verotuksesta on esitetty kohdassa ”Verotus”.
31
MARKKINA- JA TOIMIALAKATSAUS
Johdanto kyberturvallisuusmarkkinoihin
Nixun liiketoiminta koostuu pääasiallisesti erilaisten kyberturvallisuuspalveluiden tuottamisesta asiakkaille.
Kyberturvallisuudella tarkoitetaan teknologioita, ratkaisuja, palveluita ja muita menetelmiä, joilla suojataan
yritysten, muiden organisaatioiden tai yksittäisten käyttäjien tietoja ja tietojärjestelmiä sähköisissä verkoissa
tapahtuvaa rikollisuutta (kyberrikollisuus) ja muita toimintahäiriöitä vastaan.
Kyberturvallisuus on toimialana jatkuvasti kehittynyt yleisen teknologisen kehityksen ja siihen liittyvien uhkien
kehittymisen myötä. 1990-luvulla ja 2000-luvun alkupuolella puhuttiin yleisistä tietoturvauhkista, joita olivat
pääasiallisesti virukset ja madot, ja joita vastaan suojauduttiin erilaisilla palomuureilla ja torjuntaohjelmilla. Uhat
rajoittuivat pitkälti yksittäisten päätteiden ja lähiverkkojen rajapintaan internetin kanssa. Alkuvaiheessa uhkia
loivat lähinnä harrastelijat, mutta 2000-luvun edetessä uudenlaisia uhkia on syntynyt ammattimaisen verkossa
toimivan rikollisuuden yleistyessä.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana tapahtunut yhteiskunnan nopea sähköistyminen muun muassa
pilvipalveluiden ja mobiililaitteiden yleistyessä on johtanut siihen, että sähköisten uhkien määrä on kasvanut
merkittävästi. Virusten, matojen ja erilaisten vakoilu- ja haittaohjelmien lisäksi yritykset ja muut yhteisöt
joutuvat kohtaamaan aiemmin mainittujen yhä kehittyneempien versioiden ohella myös monimuotoista vakoilua,
tietovarkauksia ja muuta sähköisissä verkoissa tapahtuvaa rikollisuutta, joissa hyödynnetään erilaisia
järjestelmien haavoittuvuuksia. Sähköistymisen ja uhkien laajentumisen myötä tietoturvan sijasta on ryhdytty
puhumaan kyberturvallisuudesta ja kyberrikollisuudesta.
Maailmanlaajuisesti kyberturvallisuus on noin 74 miljardin euron suuruinen markkina, jonka koon arvioidaan
kasvavan vuosina 2014–2019 keskimäärin 10 prosentin vuosittaista kasvuvauhtia noin 120 miljardiin euroon.
Vuodesta 2011 vuoteen 2014 markkinan kasvu on ollut noin 14 prosenttia vuodessa. Pohjois-Amerikka on
suurin maantieteellinen markkina 43 prosentin osuudellaan ennen Eurooppaa (26 prosenttia). Aasian osuus
markkinasta on noin 18 prosenttia, Lähi-idän seitsemän prosenttia ja Etelä-Amerikan kuusi prosenttia. Kasvua
odotetaan tapahtuvan kaikilla markkinoilla, mutta nopeinta sen odotetaan olevan Etelä-Amerikassa ja Aasiassa.
Euroopassa markkinan ennustetaan kasvavan vuosina 2014–2019 keskimäärin seitsemän prosentin kasvuvauhtia
noin 19 miljardista eurosta noin 27 miljardiin euroon. 1
Seuraavassa kaaviossa on kuvattu kyberturvallisuusmarkkinan ennustettua maantieteellistä jakautumista vuonna
2014. 2
Yhteensä € 74 mrd (2014E)
6%
7%
43 %
18 %
26 %
Pohjois-Amerikka (€ 32 mrd)
Aasia (€ 13 mrd)
Etelä-Amerikka (€ 4 mrd)
Eurooppa (€ 19 mrd)
Lähi-itä ja Afrikka (€ 5 mrd)
1
Lähde: MarketsandMarkets: Cyber Security Market - Global Advancements, Forecasts & Analysis (2014-2019); raportin luvut muunnettu
euroiksi kurssilla 1 EUR = 1,30 USD
2
Lähde: MarketsandMarkets: Cyber Security Market - Global Advancements, Forecasts & Analysis (2014-2019); raportin luvut muunnettu
euroiksi kurssilla 1 EUR = 1,30 USD
32
Kyberturvallisuusmarkkina voidaan jakaa palveluihin ja teknologisiin ratkaisuihin. Palveluiden osuus koko
maailmanlaajuisesta markkinasta on lähes puolet ja tämä osuus on sama myös Euroopassa. Palveluiden osuuden
koko markkinasta odotetaan säilyvän lähivuosina samalla tasolla. Nixu toimii pääasiassa
kyberturvallisuuspalvelumarkkinalla, jonka arvioitu koko Euroopassa on noin yhdeksän miljardia euroa vuonna
2014. Kyberturvallisuuspalveluihin luetaan kuuluvaksi konsultointi, suunnittelu ja integrointi, riski- ja uhkaarviot, Managed Services sekä koulutus. Managed Services tarkoittaa palveluntuotantoa, jossa jokin prosessi tai
järjestelmä tuotetaan hallittuna palveluna organisaation ulkopuolella. Markkinan arvioidaan kasvavan
Euroopassa keskimäärin noin seitsemän prosenttia vuosittain 2014–2019 välisenä aikana. Kaikkien
palvelutyyppien odotetaan kasvavan lähivuosina, mutta suurinta kasvua ennustetaan tapahtuvan Managed
Services -alueella (noin 13 prosenttia vuosittain). 3
Seuraavassa kaaviossa on kuvattu maailmanlaajuisen kyberturvallisuusmarkkinan ennustettua jakautumista
palveluihin, teknologiaan ja muihin ratkaisuihin vuonna 2014. 4
Kyberturvallisuusteknologia ja muut
ratkaisut
€ 40 mrd
54 %
M uu maailma
€ 25 mrd
74 %
Kyberturvallisuuspalvelut
€ 34 mrd
46 %
Eurooppa
€ 9 mrd
26 %
Seuraavassa kaaviossa on kuvattu Euroopan kyberturvallisuuspalvelumarkkinan ennustettua kehitystä
palvelutyypeittäin 2014–2019.5 Tässä ja myöhemmissä kaaviossa CAGR-% tarkoittaa kertyvää vuotuista
kasvuprosenttia, joka havainnollistaa keskimääräistä vuotuista kasvua tarkastelujaksolla.
CAGR-%
(14–19)
(€ mrd)
14
12
+5%
+7%
10
+ 13 %
8
6
+5%
4
+3%
2
0
+5%
2014
2015
2016
Konsultointi
Suunnittelu ja integraatio
2017
Riski- ja uhka-arviot
2018
2019
Managed Services
Koulutus
Yhtiön johdon käsityksen mukaan yritykset ja muut organisaatiot, kuten julkishallinnon toimijat, ovat jo pitkään
varautuneet riittämättömästi kyberturvallisuusuhkiin. Viime vuosina lukuisat vakoilu- ja tietomurtotapaukset
3
Lähde: MarketsandMarkets: Cyber Security Market - Global Advancements, Forecasts & Analysis (2014-2019)
Lähde: MarketsandMarkets: Cyber Security Market - Global Advancements, Forecasts & Analysis (2014-2019); raportin luvut muunnettu
euroiksi kurssilla 1 EUR = 1,30 USD
5
Lähde: MarketsandMarkets: Cyber Security Market - Global Advancements, Forecasts & Analysis (2014-2019); raportin luvut muunnettu
euroiksi kurssilla 1 EUR = 1,30 USD
4
33
ovat saaneet maailmanlaajuista huomiota ja johtaneet siihen, että yritykset ja muut organisaatiot yhä enenevissä
määrin ymmärtävät kyberturvallisuuden tärkeyden. PwC:n vuonna 2014 julkaiseman kyselytutkimuksen mukaan
48 prosenttia vastanneista yrityksistä koki, että kyberrikollisuuteen liittyviä riskejä tunnistetaan ja seurataan
enemmän kuin vuotta aikaisemmin.6 Esimerkkejä viimeaikaisista merkittävistä tapauksista ovat:
!
!
!
Kiinan valtion yhdysvaltalaisiin yrityksiin kohdistamat vakoilutapaukset vuonna 2013
Yhdysvaltalaisten kauppaketjujen kassajärjestelmien kautta tehdyt kymmenien miljoonien kuluttajien
luottokorttitietojen varkaudet vuosina 2013 ja 2014
Noin 80 miljoonan JPMorgan Chase -pankin asiakkaan tietojen varkaus, joka nousi julkisuuteen
syksyllä 2014
Yritysten havaitsemien tietomurtojen määrä on moninkertaistunut viime vuosien aikana. Seuraavassa kuvassa on
kuvattu yritysten havaitsemien tietomurtojen määrän maailmanlaajuista kehitystä vuosina 2009–2014 tehdyissä
kyselytutkimuksissa.7
Tietomurtojen määrä
Indeksi (2009=100)
1,400
1,259
CAGR
+ 66 %
1,200
1,000
800
732
668
850
600
400
200
0
276
100
2009
2010
2011
2012
2013
2014
Yhtiön johdon näkemyksen mukaan yritysten ja muiden organisaatioiden tulee kyberuhkien lisääntyessä nostaa
kyberturvallisuuteen tehtävien investointien määrää merkittävästi nykyiseltä tasolta, jonka arvioidaan olevan
kansainvälisesti alle viisi prosenttia kaikista IT-investoinneista8. Kansainvälisen kyselytutkimuksen mukaan
yritysten kyberturvallisuusbudjetit ovat kasvaneet merkittävästi vuosien 2010–2014 välillä, keskimäärin 17
prosenttia vuosittain. Vuosien 2013 ja 2014 välillä keskimääräiset budjetit ovat tutkimuksessa laskeneet neljä
prosenttia, mikä on seurausta kehityksestä pienissä yrityksissä, joiden liikevaihto on alle 100 miljoonaa
Yhdysvaltain dollaria. Keskisuurten ja suurten yritysten kyberturvallisuusbudjetit kasvoivat vuosien 2013 ja
2014 välillä keskimäärin viisi prosenttia. Kyberturvallisuusbudjettien maailmanlaajuista kehitystä vuosien 2010–
2014 välillä on kuvattu seuraavassa kuvassa.9
6
Lähde: PwC: Global Economic Crime Survey 2014
Lähde: PwC: The Global State of Information Security 2015
8
Lähde: PwC: The Global State of Information Security 2015
9
Lähde: PwC: The Global State of Information Security 2015
7
34
Kyberturvabudjetin suuruus
Indeksi (2010=100)
250
CAGR
+ 17 %
200
150
100
100
123
127
2011
2012
195
186
2013
2014
50
0
2010
Kyberturvallisuusalan keskeisiä kasvuajureita ovat:
10
11
!
Yhteiskunnan digitalisoituminen. Digitalisoitumisella tarkoitetaan esimerkiksi liiketoiminnan ja
julkishallinnon toimintojen siirtymistä sähköisiin kanaviin ja sisältöihin. Kun ennen kyberturvallisuus
koski lähinnä tietohallinto-organisaatioita, nykyään kyberturvallisuuteen liittyvät asiat koskettavat yhä
enemmän toimintoja laajemmin. Sen lisäksi, että digitalisoituminen toimii kasvuajurina
kyberturvallisuusalalle,
Yhtiön
johto
kokee,
että
digitalisoitumiseen
liittyvien
kyberturvallisuushaasteiden ratkaiseminen voi puolestaan toimia kasvuajurina digitalisoitumiselle.
!
Pilvipalveluiden ja langattomien yhteyksien lisääntyminen. Viime vuosien aikana on nähty
merkittävää kasvua esimerkiksi pilvipalveluiden käytössä, datakeskusten rakentamisessa ja
langattomien palveluiden hyödyntämisessä. Kasvutrendit ovat voimakkaita – esimerkiksi
pilvipalvelumarkkinan arvioidaan kasvavan Suomessa 40 prosenttia vuosittain 2012–2015 välillä10.
Yhä useammat organisaatiot ulkoistavat IT-infrastruktuurinsa erilaisille palveluntarjoajille, erilaisia
palveluja tarjotaan yhä enemmän internetin yli, ja esimerkiksi yhä suurempi osa teollisista
tuotantolaitteista ja työkoneista kommunikoi verkon yli (teollinen internet). Käyttäjien tarve päästä
käsiksi organisaatioiden luottamuksellisiin tietoihin erilaisilla mobiililaitteilla, mistä tahansa ja ympäri
vuorokauden on samalla kasvanut. Tämä kehityskulku luo organisaatioille tarpeen suojata
luottamuksellisia tietojaan entistä paremmin ja se vaatii tietojen suojauksen lisäksi erilaisia menetelmiä
käyttäjien tunnistamiseen.
!
Kyberrikollisuuden
kasvu.
Vuonna
2014
kyberrikollisuuden
arvioidaan
aiheuttavan
maailmantaloudelle yli 300 miljardin euron vahingot.11 Kyberrikollisuuden odotetaan lisääntyvän ja
kehittyvän vahvasti myös tulevaisuudessa, mikä kasvattaa tarvetta yhä kehittyneemmille
kyberturvallisuusratkaisuille, niin suurille kuin pienillekin organisaatioille. Koska organisaatioiden
luottamuksellisia tietoja on usein myös alihankkijoiden, palveluntarjoajien ja muiden
yhteistyökumppaneiden hallussa, organisaatioon kohdistuva tietovarkaus voi tapahtua myös näiden
kolmansien osapuolien kautta. Tämä tuo mukanaan tarpeen suojata organisaatioverkostojen tietoja
kokonaisvaltaisesti.
!
Lainsäädännön kehittyminen. Lainsäädännön odotetaan asettavan lisääntyviä vaatimuksia esimerkiksi
asiakkaiden henkilökohtaisten tietojen suojaamiseen. Tästä esimerkkinä on käynnissä oleva
yleiseurooppalaisen tietosuojasääntelyn uudistus, jonka tuloksena kaikkia Euroopan unionin
jäsenvaltioita koskevan tietosuoja-asetuksen odotetaan astuvan voimaan lähiaikoina. Vaatimusten
laiminlyöntiin liittyvän yleisen maine- ja luottamusriskin ohella myös lainsäädännölliset taloudelliset
sanktiot tulevat todennäköisesti lisäämään kyberturvallisuusratkaisujen kysyntää.
!
Valtioiden kyberturvallisuusstrategiat ja julkisen kysynnän kasvu. Lainsäädännön kehittymisen
ohella useat valtiot ovat määritelleet omia kyberturvallisuusstrategioitaan, joilla pyritään suojaamaan
yhteiskunnan ydintoimintoja kyberiskuilta, erityisesti kriisitilanteissa. Esimerkiksi Suomessa
Lähde: Liikenne ja viestintäministeriö: Suomalainen pilvimaisema 2013
Lähde: Intel/McAfee: Net Losses - Estimating the Global Cost of Cybercrime 2014
35
valtioneuvosto on vuonna 2013 antanut kyberturvallisuusstrategiasta periaatepäätöksen, jonka mukaan
Suomen tulisi olla vuoteen 2016 mennessä maailmantasolla edelläkävijä kyberuhkiin varautumisessa ja
niiden aiheuttamien häiriötilanteiden hallinnassa. Esimerkkinä Suomen kyberturvallisuusstrategian
jalkauttamisen kohdealueista on hallinnon turvallisuusverkko (TUVE), joka on ylimmän valtiojohdon
korkean varautumisen tietoverkko tarvittavine palveluineen. Verkon käyttäjiksi tulevat esimerkiksi
valtion ylin johto, ministeriöt sekä yleisen järjestyksen, turvallisuuden, pelastustoiminnan,
rajaturvallisuuden, hätäkeskustoiminnan, ensihoitopalvelun sekä maanpuolustuksen keskeiset
viranomaistahot. 12
Koska kyberturvallisuusinvestointien tarve johtuu laajemmista yhteiskunnallisista ja teknologisista
kasvuajureista, toimialan kasvu ei ole merkittävästi sidoksissa yleiseen talouskehitykseen tai IT-markkinoiden
kehitykseen.
Nixun toimintaympäristö ja kilpailutilanne
Nixun tämänhetkinen päämarkkina-alue on Suomi ja Nixun liikevaihdosta merkittävin osa tulee suomalaisilta
asiakkailta. Liiketoiminta on siten osittain riippuvaista Suomen talouden ja kotimaisten IT-markkinoiden
yleisestä kehityksestä, kuten esimerkiksi uusien tietojärjestelmähankkeiden määrästä. Näiden vaikutus on
kuitenkin rajallinen, koska edellä mainitut kyberturvallisuusmarkkinan keskeiset kasvuajurit eivät ole
riippuvaisia yleisestä talousympäristöstä.
Suomen bruttokansantuote on supistunut vuosien 2008 ja 2013 välillä keskimäärin 1,0 prosenttia vuosittain,
mikä on heikompaa kuin Euroopan Unionissa keskimäärin. Vuonna 2009 tapahtuneen merkittävän talouden
supistumisen (-8,5 prosenttia) jälkeen Suomen talous kasvoi vuosina 2010–2011 noin kolme prosenttia vuodessa.
Tämän jälkeen bruttokansantuote on supistunut -1,0 prosenttia vuonna 2012 ja -1,4 prosenttia vuonna 2013.13
Vuoden 2014 ei odoteta tuovan merkittävää muutosta, mutta vuodelle 2015 ennustetaan maltillista noin yhden
prosentin kasvua. Vuonna 2013 Suomessa tehdyt yleiset investoinnit vähenivät noin viisi prosenttia ja vuonna
2014 investointimäärien ennustetaan pienenevän edelleen noin kolme prosenttia. Investointimäärien odotetaan
kääntyvän kasvuun jälleen vuonna 2015.14 Haastavassa taloustilanteessa monet yritykset ovat joutuneet
vähentämään ja lykkäämään investointejaan, mikä osaltaan myös vaikuttaa IT-markkinaan.
IT-markkinan koko Suomessa oli noin kuusi miljardia euroa vuonna 2013. Toimiala kääntyi finanssikriisin
jälkeen taas kasvu-uralle vuonna 2011 ja on kasvanut noin 2,5–3 prosenttia vuodessa vuosina 2011–2013. Myös
vuosille 2014–2015 ennustetaan noin kahden prosentin kasvua. Suomen IT-markkina voidaan edelleen jakaa
laitteisiin, ohjelmistoihin ja IT-palveluihin. Laitemarkkina vastaa noin 25 prosenttia, ohjelmistomarkkina hieman
yli 20 prosenttia ja IT-palvelut yli 50 prosenttia kokonaismarkkinasta. Sekä ohjelmisto- että IT-palvelumarkkinat
ovat kasvaneet viime vuosina noin kolme prosenttia. Vuosina 2014–2016 ohjelmistomarkkinan odotetaan
kasvavan keskimäärin noin neljä prosenttia ja IT-palvelumarkkinoiden noin kolme prosenttia vuosittain. 15
Suomen kyberturvallisuuspalvelumarkkinan kasvulle ei tiedetä olevan olemassa ennustetta, mutta Yhtiön johdon
käsityksen mukaan kasvu Suomessa on verrannollista markkinan yleiseen kasvuun Euroopassa (seitsemän
prosentin ennustettu keskimääräinen vuotuinen kasvu vuosina 2014–2019).
Kyberturvallisuusmarkkinalla toimii useita erilaisia toimijoita. Nixun kaltaisten kyberturvallisuuteen
keskittyneiden palveluyhtiöiden ohella markkinoilla on esimerkiksi seuraavankaltaisia toimijoita:
!
Tietoturvateknologiaan erikoistuneita yhtiöitä, jotka tuottavat tietoturvallisuuteen liittyviä ratkaisuja,
kuten palomuureja ja muita laitteita sekä ohjelmistoja. Nämä tietoturvateknologian tarjoajat voivat
osittain kilpailla Nixun kaltaisten yritysten kanssa, mutta toisaalta myös toimia niiden
teknologiatoimittajina projekteissa. Tällaisia yhtiöitä ovat esimerkiksi F-Secure, FireEye, Intel Security
ja Palo Alto Networks.
!
Yleisten kyberturvallisuuspalveluiden tuottajat, jotka tuottavat asiakkailleen standardiluonteisia,
skaalautuvia palveluita, kuten palomuureja tai haavoittuvuuksien hallintaa ulkoisena palveluna. Erona
Nixun kaltaisiin toimijoihin on tyypillisesti teknologia- ja tuotekonseptinäkökulman korostunut
painotus. Tällaisia yhtiöitä ovat esimerkiksi Cygate, Dell SecureWorks ja Verizon Enterprise.
12
Lähde: Turvallisuuskomitea: Kansallisen kyberturvallisuusstrategian toimeenpano-ohjelma
Lähde: Eurostat
14
Lähde: Finanssialan Keskusliitto: koonti Suomea koskevista talousennusteista 25.9.2014
15
Lähde: Marketvisio/Gartner 2014
13
36
!
IT-integraattoreita, jotka tarjoavat kyberturvallisuuteen liittyviä palveluita ja ratkaisuja osana muuta
IT-tarjoomaansa. Tällaisia yhtiöitä ovat esimerkiksi Accenture, CGI ja Tieto.
!
Kansainväliset konsultointi- ja tilintarkastusyhteisöt, jotka tarjoavat kyberturvallisuuskonsultointia
osana muuta palvelukokonaisuuttaan, pääasiassa riskinhallintanäkökulmasta. Tällaisia yhtiöitä ovat
esimerkiksi Deloitte, Ernst & Young, KPMG ja PricewaterhouseCoopers.
!
Teleoperaattoreita, jotka tarjoavat tietoturvapalveluita pääosin tietoliikenneyhteyksien sivutuotteena.
Tällaisia yhtiöitä ovat esimerkiksi DNA, Elisa ja Sonera.
Pääosaa edellä mainituista toimijoista yhdistää, että kyberturvallisuuspalvelut eivät ole niiden pääliiketoimintaa,
vaan oheistuotteita ja -palveluita, joilla täydennetään ja tuetaan muuta liiketoimintaa. Tämä eroaa oleellisesti
Nixusta ja muista kyberturvallisuuteen keskittyneistä palveluyhtiöistä, jotka pyrkivät luomaan arvoa
erikoistumisella ja oman erikoisalansa asiantuntemuksella. Esimerkiksi sitoutumattomuus tiettyihin teknologisiin
ratkaisuihin luo näille yrityksille hyvät edellytykset toimia omalla erikoistoimialallaan edelläkävijöinä ja
räätälöidä asiakkailleen tällä alueella niiden tilanteeseen kulloinkin sopivimmat ratkaisut. Vaikka erityyppisten
toimijoiden välillä on osittain kilpailua, ne voivat myös tehdä yhteistyötä – esimerkiksi
tietoturvateknologiayhtiöt ja IT-integraattorit voivat toimia Nixun kaltaisten yritysten kumppaneina
projektitoimituksissa.
Nixu on Yhtiön johdon käsityksen mukaan pohjoismaisella markkinalla kyberturvallisuuspalveluihin
keskittyneiden työntekijöiden määrällä mitattuna suurin kyberturvallisuuspalveluihin erikoistunut
asiantuntijayritys,
ja
tarjoaa
segmentissään
laaja-alaisimmin
palveluita
asiakkaidensa
eri
kyberturvallisuustarpeisiin. Nixun kilpailijat vaihtelevat sen mukaan, minkälaisesta palvelusta on kyse. Nixun
segmentissä Suomessa kilpailijat ovat lähtökohtaisesti pieniä ja/tai erikoistuneita valikoituihin palveluihin tai
osaamisalueisiin, eikä Suomen markkinalla ole Yhtiön johdon käsityksen mukaan täysin Nixun kaltaista toista
toimijaa. Esimerkkejä Nixun suurimmista kilpailijoista segmentissään ovat identiteetin- ja pääsynhallintaan
erityisosaamisalueenaan keskittyvä Trusteq (liikevaihto 2013: 4,8 miljoonaa euroa) ja muiden palveluiden ohella
erityisesti tekniseen tietoturvaan erikoistunut nSense (liikevaihto 2013: 3,9 miljoonaa euroa).16
16
Lähde: Kilpailijat Yhtiön johdon käsityksen mukaan; Trusteq Oy:n ja nSense Oy:n tilinpäätökset 2013
37
LIIKETOIMINNAN KUVAUS
Yleiskuvaus ja historia
Nixu on Yhtiön johdon käsityksen mukaan Pohjoismaiden suurin kyberturvallisuuspalveluihin erikoistunut
asiantuntijayritys kyberturvallisuuspalveluihin keskittyneiden työntekijöiden määrällä mitattuna. Nixu huolehtii
asiakkaidensa kyberturvallisuudesta sisäisen tietohallinnon, digitaalisen liiketoiminnan sekä teollisen internetin
asiakassegmenteissä. Nixu auttaa asiakkaitaan hankkeissa, joissa edellytetään tietoturvan suunnittelua, toteutusta
tai tarkastusta. Nixu varmistaa asiakkaidensa tietojen luottamuksellisuuden, liiketoiminnan jatkuvuuden sekä
sähköisten palvelujen toimivuuden ennakoimalla ja ehkäisemällä tietoturvaan liittyviä riskejä.
Nixu-konsernin liikevaihto 31.12.2013 päättyneellä tilikaudella oli 12,0 miljoonaa euroa. Konsernin pro forma liikevaihto, mukaan lukien lokakuussa 2014 hankittu uusi tytäryhtiö Panorama Partners sekä pois lukien
marraskuussa 2014 eriytetty Nixu Software Oy, oli 15,1 miljoonaa euroa 31.12.2013 päättyneellä tilikaudella.
Nixu-konsernin käyttökate oli 0,6 miljoonaa euroa (4,6 prosenttia liikevaihdosta) ja pro forma -käyttökate 1,4
miljoonaa euroa (9,3 prosenttia pro forma -liikevaihdosta) 31.12.2013 päättyneellä tilikaudella. Nixu työllistää
Yhtiöesitteen päivämääränä yli 140 henkilöä. Nixu Oyj:n osuus oli 93 prosenttia koko Nixu-konsernin
liikevaihdosta ja 74 prosenttia Nixu-konsernin yllä mainitusta pro forma -liikevaihdosta 31.12.2013 päättyneellä
tilikaudella. Panorama Partnersin liikevaihto vastaavalla tilikaudella oli 3,9 miljoonaa euroa, mikä vastaa 26
prosenttia Nixu-konsernin yllä mainitusta pro forma -liikevaihdosta mainitulla tilikaudella.
Nixu perustettiin vuonna 1988 Teknillisen korkeakoulun tietotekniikan opiskelija Pekka Nikanderin toimesta.
Nimessä yhdistyivät perustajansa kutsumanimi Niksu sekä Unix-sana. Nixun alkuvaiheessa liiketoiminnan
pääpaino oli alkuvaiheen internetin ydinteknologioiden koulutuksessa, mutta konsultoinnin ja tuotekehityksen
osuus liiketoiminnasta alkoi kasvaa 1990-luvun alkuvuosina. 1990-luvulla Nixun tuotteisiin kuuluivat muun
muassa internet-pohjaiset sähköpostijärjestelmät, ISP-alustat ja Namesurfer DNS-hallintaohjelma.
Merkittävimpiä asiakkuuksia tuolloin olivat Nokia, Ericsson ja TeliaSoneran edeltäjä Telecom Finland.
Edellämainittu pioneerityö Suomen internet-palveluiden rakentamisessa auttoi Nixua voittamaan vuonna 1998
kilpailutuksen Saudi-Arabian kansallisen internet-verkon toteuttamisesta. Onnistuminen Saudi-Arabiassa
kasvatti Nixun uskottavuutta, osaamista ja taloudellisia resursseja, poikien myös muita projekteja Lähi-idässä.
Uudet projektit osoittautuivat kuitenkin kannattamattomiksi ja Nixun ulkomaisten toimintojen merkitys pieneni
nopeasti. Lähi-idän liiketoiminnoista ja Nixu Middle East FZ LLC-tytäryhtiöstä luovuttiin vuonna 2008.
Nixu kasvoi 1990- ja 2000-lukujen vaihteessa myös yrityskauppojen kautta. Vuosina 2000–2002 toteutettiin
ChargeGate-hanke, jonka tavoitteena oli rakentaa Nixun omaan innovaatioon perustuva internetiin ja
matkapuhelimiin tarkoitettu mikromaksamisjärjestelmä. Järjestelmästä päätettiin sittemmin luopua, ja sen
taustalla ollut menetelmä patentoitiin ja myytiin Ciscolle. ChargeGate-hankkeen tuloksena Nixulle kertyi
merkittävää mobiilialustoihin ja tietoturvalliseen ohjelmointiin liittyvää osaamista, jota päästiin hyödyntämään
myöhemmässä liiketoiminnassa.
Tietoturvapalvelut olivat olleet osa Nixun toimintaa alusta asti. Niiden kysyntä kasvoi 2000-luvulle tultaessa ja
vuosikymmenen puolivälissä Nixussa tunnistettiin tietoturvaliiketoiminnan kasvanut kaupallinen potentiaali.
Nixu päätti vuonna 2006 keskittyä tietoturvapalveluihin ydinliiketoimintanaan. Timo Kotilaisesta tuli tuolloin
uusi toimitusjohtaja ja Nixussa ryhdyttiin toteuttamaan uutta strategiaa. Tämän seurauksena julkaistiin
seuraavina vuosina useita uusia tietoturvallisuusalan palvelukonsepteja. Vuonna 2006 Namesurfer-tuote ja liiketoiminta yhtiöitettiin Nixu Software Oy:ksi. Samana vuonna Mastercard ja Visa hyväksyivät Nixun PCI data
security -standardin mukaiseksi tietoturvatarkastajaksi. Vuonna 2007 tehdyn strategiatyön tuloksena tarkastusten
tekoon painottunutta palvelutarjontaa päätettiin laajentaa kattamaan kaikki tietoturvallisuuden osa-alueet.
Asiakkaat olivat tyytyväisiä kaikkien tietoturvapalvelujen saantiin yhdeltä toimittajalta ja tietoturvan toteutusten
liiketoiminta kasvoikin Nixun muuta toimintaa nopeammin.
2010-luvun alussa tietoturva sai aiempaa laajempaa huomiota kasvaneiden uhkien sekä toimialan
monimuotoistumisen myötä. Tapahtui terminologinen muutos, jossa aiemmin tietoturvaksi kutsuttua alaa alettiin
kutsua laajemmin kyberturvallisuudeksi. Kyberturvallisuus nähtiin aiempaa laajempana kokonaisuutena, joka
koskettaa entistä laajempaa joukkoa eri toimijoita, ja monipuolisempana kokonaisuutena kattaen yhä enemmän
eri osa-alueita.
2010-luvun alkupuolella Nixu teki vielä merkittävissä määrin resurssivuokraustyyppistä ohjelmistokehitystä,
jossa asiakkaat vuokrasivat Nixulta ohjelmoijia työskentelemään omissa projekteissaan. Nixu oli esimerkiksi
38
keskeisessä roolissa Nokian Meego-käyttöjärjestelmän turva-arkkitehtuurin toteuttamisessa sekä tekemässä
turvallisiin pilvipalveluihin liittyvää sovelluskehitystä F-Securelle. Nokian lopettaessa Meego-hankkeensa Nixu
joutui vähentämään ohjelmistokehityksen henkilöstöään vuodenvaihteessa 2012–2013. Samaan aikaan Nixu
päätti ohjelmisto-osaamisen alueella keskittyä tietoturvallisen ohjelmistokehityksen konsultointiin, sekä
sellaiseen tietoturvalliseen ohjelmistokehitykseen, joka palvelee samoja asiakassegmenttejä kuin Nixun muut
tietoturvapalvelut ja toimii osana Nixun tietoturvan kokonaistarjontaa. Tämän seurauksena Nixu alkoi luopua
resurssivuokraustyyppisestä ohjelmistokehityksestä, joka ei liity kyberturvallisuuteen. Vuonna 2013 Nixu myös
luopui erillisestä vuokraprojektipäällikköliiketoiminnastaan ja testausautomaatiotoiminnastaan.
Vuosi 2014 on ollut merkittävä Nixun historiassa. Alkuvuodesta tehtiin merkittävä organisaatiouudistus, missä
aiemmat liiketoimintayksiköt purettiin ja toiminta keskitettiin yhdeksi kokonaisuudeksi. Samalla annettiin
enemmän toimivaltaa eri osaamisalueiden vastuuhenkilöille. Osaamisalueita on kuvattu tarkemmin kohdassa
”Liiketoimintamalli – Osaamisalueet”. Samalla Timo Kotilainen luopui Yhtiön toimitusjohtajan tehtävästä ja
tehtävään nimitettiin aiemmin Yhtiössä myyntijohtajana toiminut Petri Kairinen. Vuoden 2014 alkupuolella
käynnistettiin myös strategiaprosessi liiketoimintastrategian päivittämiseksi, ja kesällä 2014 Yhtiö ilmoitti
aikeestaan selvittää listautumista First North -markkinapaikalle. Lokakuussa Nixu yhdistyi tekemällään
yritysostolla erään merkittävimmän suomalaisen kilpailijansa, käyttäjähallintaan ja digitaaliseen identiteettiin
erikoistuneen Panorama Partnersin, kanssa. Yhdistyminen Panorama Partnersin kanssa tukee Nixun strategiaa
erityisesti digitaalisen liiketoiminnan asiakassegmentissä, ja sen myötä Nixu tarjoaa johdon käsityksen mukaan
tänä päivänä Suomessa laajinta osaamista digitaalisen identiteetin hallintaan ja suojaamiseen. Lisätietoja
yhdistymisestä Panorama Partnersin kanssa on esitetty kohdassa ”Yhdistyminen Panorama Partnersin kanssa”.
Marraskuussa 2014 Nixu Software Oy:n osakkeiden omistus ja Yhtiön Nixu Software Oy:ltä olevat
lainasaamiset ja muut DNS-, DHCP- ja IP-osoitehallinnan ohjelmistotuoteliiketoimintaan liittyvät varat ja velat
siirrettiin osittaisjakautumisella jakautumisessa perustetulle NSW Global Oy:lle.
Yllä kuvattu historia osoittaa, että Nixu on muuttunut liiketoiminnaltaan hyvin erilaiseksi yhtiöksi kuin vielä
kymmenen vuotta sitten. Nixu keskittyy nykyisin yksinomaan kyberturvallisuusliiketoimintaan. Seuraava kuva
havainnollistaa Nixun nykyisen kyberturvallisuuteen keskittyvän liiketoiminnan, Panorama Partnersin ja Nixun
lopetettujen liiketoimintojen liikevaihdon kehitystä vuosina 2006–2013. Muista toiminnoista luopumisen
siirtymäaika on vielä osittain kesken, mistä johtuen pieni osa Nixun liikevaihdosta tulee edelleen muutamille
asiakkaille tehdystä kyberturvallisuuteen liittymättömästä, resurssivuokraustyyppisestä ohjelmistokehityksestä.
Tätä toimintaa jatketaan toistaiseksi, kunnes Nixu saa ohjelmistokehityksen resurssinsa kohdistettua strategiansa
mukaiseen, vahvasti kyberturvallisuuteen liittyvään ohjelmistokehitykseen. Tämä liikevaihto sisältyy kuvassa
lopetettuihin liiketoimintoihin.
Nixun lopetettuihin liiketoimintoihin kuuluvat seuraavassa kuvassa:
!
!
!
!
!
entisen tytäryhtiön Nixu Software Oy:n liiketoiminta (eriytetty 2014),
entisen tytäryhtiön Nixu Middle East FZ LLC:n liiketoiminta (luovuttu 2008),
muuhun kuin kyberturvallisuuteen liittyvä henkilöstövuokraustyyppinen ohjelmistokehitys (lopetettu
pääosin vuosina 2012–2013; pieni osa liiketoiminnasta on vielä toistaiseksi jäljellä, kunnes Nixu saa
kohdistettua ohjelmistokehityksen resurssinsa strategiansa mukaiseen liiketoimintaan);
erillinen vuokraprojektipäällikköliiketoiminta (lopetettu 2013), sekä
testausautomaatiotoiminta (lopetettu 2013).
39
Liikevaihto
(€ milj.)
CAGR-%
(06– 13)
16
14
12
10
4,4
3,7
9,0
9,8
2,2
4,8
8
6
4
2
4,0
3,1
3,3
1,9
2,9
3,1
0,7
*
2006
2006
0
1,5
+27 %
3,8
1,6
4,3
6,0
2,4
2,1
*
*
2007
2008
2009
2007
2008
2009
Nixun kyberturvallisuuspalvelut
3,4
2,7
2010
2011
2010
2011
Nixun lopetetut liiketoiminnat
9,8
2012
2012
Panorama Partners
3,9
+29 %
2013
2013
*
Tilikaudet ovat kuvan vuosina molemmilla yrityksillä 1.1.–31.12. (12kk), lukuun ottamatta Nixun seuraavia tilikausia: 2006: 1.4.2006–
31.3.2007 (12kk); 2007: 1.4.2007–31.3.2008 (12kk); 2008: 1.4.2008–31.12.2008 (9kk, skaalattu kuvaan 12kk tasolle jakamalla luku
yhdeksällä ja kertomalla kahdellatoista). Luvut on esitetty havainnollistamistarkoituksessa, eivätkä ne ole tilikausien poikkeavuuksien
johdosta ole täysin vertailukelpoisia. Esitetyt Nixun kybertuvallisuuspalveluiden ja lopetettujen toimintojen liikevaihtoluvut ovat
tilintarkastamattomia ja ne on johdettu Nixun kirjanpitoaineistosta kyseisiltä kausilta. Panorama Partnersin liikevaihtoluvut perustuvat
tilintarkastettuihin tilinpäätöksiin kyseisiltä tilikausilta.
Kuvaa tulee lukea yhdessä Yhtiöesitteen kohtien ”Eräitä taloudellisia tietoja”, ”Liiketoiminnan tulos,
taloudellinen asema ja tulevaisuuden näkymät” ja ”Pro forma -taloudelliset tiedot” sekä Yhtiöesitteeseen
liitettyjen Nixun ja Panorama Partnersin tilintarkastettujen tilinpäätösten ja niiden liitetietojen kanssa.
Liiketoimintamalli
Liiketoimintamallin perusta
Nixun liiketoimintamallin ydin on asiakaslähtöisyys. Aiemmin tietoturvallisuusasioista vastasi organisaatioissa
lähes yksinomaan tietohallinto, mutta nykyisin kyberturvallisuuteen liittyvät asiat koskettavat useita eri
vastuuhenkilöitä eri puolilla organisaatiota. Yhtiön johdon käsityksen mukaan asiakkaat haluavat lisääntyvässä
määrin hankkia kaikki kyberturvallisuuteen liittyvät palvelut samalta toimittajalta. Nixu pyrkii toimintamallillaan
vastaamaan tähän tarpeeseen. Vastatakseen asiakkaidensa tarpeisiin ja viedäkseen tarvittavat ratkaisumallit
suoraan oikeille vastuuhenkilöille ja päätöksentekijöille, Nixu on tunnistanut organisaatioiden
kyberturvallisuuteen liittyvät vastuualueet ja segmentoinut ratkaisutarjontansa erilaisia asiakastarpeita
mahdollisimman hyvin vastaavaksi. Määritellyt asiakastarpeet ovat: Tietohallinnon tietoturvan ratkaisut,
Teollisen internetin tietoturvaratkaisut ja Digitaalisen liiketoiminnan tietoturvaratkaisut. Seuraava kuva
havainnollistaa näihin asiakastarpeisiin jalkautettua Nixun toimintamallia.
Toimitusmallit
Asiakassegmentit
Nixun
osaamisalueet
!
Tietohallinto
Teollinen
Internet
Osaamisalueet
Digitaalinen
liiketoiminta
Neuvonantopalvelut
Toteutusprojektit
Jatkuvat
palvelut
Lisenssien
jälleenmyynti
Tietohallinto (Corporate and IT Security)
Organisaatioiden tietohallinto-organisaatio on perinteisin asiakas kyberturvallisuuspalveluille.
Tietohallinto on tyypillisesti tietohallintojohtajan alaisuudessa vastuussa organisaation laajuisesta
tietoturvan toteutuksesta, pääalueinaan esimerkiksi tietoliikenneyhteydet, sisäverkot, liiketoiminnan ja
päätöksenteon tukijärjestelmät ja työasemat. Tietohallinnon tyypillisenä haasteena on tietoturvan
40
optimaalisen tason valinta riskienhallinnan ja kustannustehokkuuden kannalta. Lisäksi on löydettävä
yritykselle oikeat ja tietoturvaltaan riittävät tietoturvaratkaisut, jotka mahdollistavat mahdollisimman
sujuvan toiminnan.
Nixu tuntee yrityksiin kohdistuvat uhkat, ja pystyy näin optimoimaan asiakkaidensa tietoturvaprosessit
ja -arkkitehtuurit kustannustehokkaiksi, mutta samalla turvallisiksi. Nixu voi ottaa vastuulleen yrityksen
koko tietoturvahallinnon ja osallistua erilaisten tietoturvan hallintajärjestelmien, politiikkojen ja
ohjeistusten toteutukseen. Nixu voi myös toteuttaa asiakkailleen suuria henkilö- ja osaamisresursseja
vaativia hankkeita niiden tietoturvallisuuden määrittelyssä, toteutuksessa sekä järjestelmien ja
kokonaisuuksien auditoinnissa.
!
Teollinen internet (Industrial Internet)
Perinteisesti yritysten tuotantojärjestelmät ovat olleet irrallaan laajemmista verkoista ja
järjestelmäkokonaisuuksista. Teollisen internetin esiinmarssi on kuitenkin esimerkiksi siirtänyt
teollisuuslaitosten tuotannonohjauksen entistä avoimempaan verkkoympäristöön ja mahdollistanut
aivan uudenlaisia liiketoiminnan ratkaisuja, joilla teolliset laitteet kommunikoivat automaattisesti
keskenään. Tämä kehitys on tuonut kyberturvallisuusasiat uudella tavalla ajankohtaisiksi tuotantoorganisaatioille. Vikasietoisuuden täytyy olla huipputasoa liiketoiminnan ja yhteiskunnan kannalta
elintärkeiden tuotannon IT-järjestelmien kytkeytyessä toisiinsa internetin ylitse. Saatavuuden ja
toimintavarmuuden ohella keskeisiä haasteita ovat teollisuusvakoilun ja muiden kyberuhkien torjunta.
Tuotannon
ohella
myös
tuotesuunnitteluorganisaatiot
joutuvat
nykyään
huomioimaan
kyberturvallisuuden toiminnassaan. Kun tuotteisiin lisätään kasvavassa määrin eri järjestelmiä ja
ominaisuuksia, jotka kommunikoivat internetin ylitse, pitää kyberturvallisuus huomioida jo tuotteiden
suunnitteluvaiheessa, jotta niiden haavoittuvuuksia voidaan vähentää ja toimintavarmuutta parantaa.
Nixu tukee asiakkaidensa tuotanto- ja tuotesuunnitteluorganisaatioiden järjestelmien toimintaa
tarjoamalla turvallisia kommunikaatiokanavia ja turvallista ohjelmistokehitystä, sekä yrityksen henkisen
pääoman suojaamismalleja myös kansainvälisessä alihankkijaverkostossa. Varmentamalla tehokkaasti
asiakkaidensa järjestelmien tietoturvan, Nixu mahdollistaa niille myös uudenlaisia liiketoimintamalleja.
Teollinen internet on merkittävä painopiste Nixun kasvustrategiassa.
!
Digitaalinen liiketoiminta (Digital Business)
Sähköinen kaupankäynti ja asiointi ovat haastaneet monia perinteisiä toimintamalleja ja muutos on
kiihtyvä. Tarjottaessa palveluita verkossa, tietoturvallisuus merkitsee paitsi suojattuja tietoja, myös
esteetöntä ja sujuvaa pääsyä. Tämän kehityksen myötä kyberturvallisuus koskettaa yhä enemmän myös
verkkoliiketoimintajohtajia, markkinointijohtajia ja muita liiketoiminnan vastuuhenkilöitä, jotka
vastaavat asiakasrajapinnasta.
Nixu auttaa asiakkaitaan tuottamaan toimintavarmempia, turvallisempia ja helppokäyttöisempiä
sähköisiä palveluja. Nixun tavoite on olla esteettömän verkkoliiketoiminnan mahdollistaja niin, että
asiakkaat saavat yhdellä kirjautumisella käyttöönsä kattavia ja huolellisesti laadittuja
palvelukokonaisuuksia palveluntarjoajan ja tämän kumppanien järjestelmistä. Nixu osallistuu
konsulttina loppuasiakkaiden digitaalisen identiteetin hallinnan mahdollistavien järjestelmien
suunnitteluun, niiden ohjelmistojen turvalliseen kehittämiseen sekä erilaisiin integrointiprojekteihin ja
järjestelmätarkastuksiin. Nixu voi myös valvoa asiakkaidensa järjestelmiin kohdistuvia murtoyrityksiä
sekä konsultoida tietosuojan toteutumista. Digitaalinen liiketoiminta on teollisen internetin ohella
merkittävä painopiste Nixun kasvustrategiassa. Yhdistyminen Panorama Partnersin kanssa tukee Nixun
strategiaa erityisesti juuri tällä saralla.
41
Osaamisalueet
Nixulla on laaja valikoima kyberturvallisuuden osaamisalueita, joissa työskentelee kunkin alueen asiantuntijoita.
Kun asiakkaan tarpeet on tunnistettu, niiden perusteella luodaan kokonaisvaltaisia ratkaisu- ja palvelukonsepteja,
joissa tuodaan yhteen oleellinen osaaminen eri osaamisalueilta. Seuraava kuva havainnollistaa Nixun
osaamisalueiden asemaa Nixun liiketoimintamallissa.
Toimitusmallit
Asiakassegmentit
Nixun
osaamisalueet
Tietohallinto
Teollinen
Internet
Osaamisalueet
Digitaalinen
liiketoiminta
Neuvonantopalvelut
Toteutusprojektit
Jatkuvat
palvelut
Lisenssien
jälleenmyynti
Nixun osaamisalueet voidaan luokitella seuraavasti:
!
Identiteetin- ja pääsynhallinta
Toimiva identiteetin- ja pääsynhallinta tehostaa organisaation toimintaa ja tuo kustannussäästöjä.
Käyttäjähallinta on moniulotteinen palvelukehys, joka sitoo liiketoimintaprosessit, käyttäjä- ja
käyttövaltuushallinnan sekä teknologiat toisiinsa. Nixu auttaa asiakkaitaan varmistamaan toimivan
käyttäjähallinnan kokonaisuuden. Tämä on tärkeää sekä organisaation sisäisten käyttäjien kannalta että
etenkin sähköisen asioinnin asiakasportaaleissa. Yhdistyminen Panorama Partnersin kanssa lokakuussa
2014 vahvisti merkittävästi Nixun asemaa identiteetin- ja pääsynhallinnan alueella.
!
Tietoturvatarkastukset
Riippumattoman ja luotettavan tietoturvan asiantuntijatalon tekemä tietoturvatarkastus varmistaa, että
tietojärjestelmien ja organisaatioiden tietoturva toimii hyvin ja on vaatimustenmukainen.
Tietoturvatarkastuksen tuloksena asiakas saa Nixun asiantuntijoilta yksityiskohtaisen ja kattavan
raportin tarkastettavan kohteen tietoturvallisuuden tasosta, vaatimustenmukaisuudesta sekä ohjeet
korjausten tekemiseen.
!
Turvallinen ohjelmistokehitys ja hankinta
Turvallinen ohjelmistokehitys varmistaa ohjelmiston turvallisuuden jo sen rakentamisvaiheessa.
Aikaisessa vaiheessa tehdyt tietoturvakorjaukset ja -muutokset ovat merkittävästi edullisempia
verrattuna jälkikäteen testaus- tai tuotantovaiheessa tehtyihin muutoksiin. Nixun palvelut kattavat
vaatimusmäärittelyn, projektihankinnat, suunnittelun ja toteutuksen.
!
Riskien- ja jatkuvuudenhallinta
Operatiivisten riskien hallinta tukee organisaation päätöksentekoa tunnistamalla ja vaikuttamalla uhkiin,
joilla voi olla vaikutusta organisaation toimintaan tai sen tavoitteiden saavuttamiseen. Nixu vastaa
asiakkaiden tarpeeseen hallita operatiivisia riskejä ja liiketoiminnan jatkuvuutta. Nixun asiantuntijat
kartoittavat riskit ja kehittävät näille hallintamenetelmät.
!
Tietoturvan hallinta
Kaikissa yrityksissä on oltava toiminnan jatkumisen ja laadun varmistavia kontrolleja, jotka ohjaavat
yrityksen toimintaa tehokkaalla ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Toimivalla tietoturvallisuuden
johtamisjärjestelmällä (ISMS) voidaan helposti reagoida muuttuvaan toimintaympäristöön. Nixu tarjoaa
tietoturvallisuuden johtamisjärjestelmien kehittämistä ja ylläpitoa projekteina ja jatkuvana palveluna.
42
!
Vaatimustenmukaisuuden hallinta
Lakien ja säännösten noudattamisen ohella toimijoilta vaaditaan tänä päivänä myös eri standardien ja
sopimusten noudattamista ja tämän osoittamista. Vaatimustenmukaisuuden hallintaan kuuluu
vaatimusten tunnistaminen, nykytilan arvioiminen, vaatimusten noudattamatta jättämiseen liittyvien
kustannusten ja riskien arviointi sekä korjaavien toimenpiteiden priorisointi ja suorittaminen. Nixu
auttaa asiakkaitaan tunnistamaan vaatimukset ja arvioimaan niihin liittyvät riskit. Nixun asiantuntijat
auttavat myös suunnittelemaan ja toteuttamaan korjaavat toimenpiteet.
!
Tilannekuva ja verkkoturvallisuus
Nopeassa muutoksessa olevissa tietoteknisissä ympäristöissä tietoturvan tason ylläpitäminen on vaikeaa
ilman jatkuvaa näkyvyyttä uhkakenttään ja ympäristön tapahtumiin. Laadukas tietoturvan tilannekuva
nopeuttaa poikkeamien havainnointia ja siten vähentää hyökkääjän aikaa hyväksikäyttää ympäristöä.
Tilannekuva on johtamisen työkalu, joka esittää päätöksenteon kannalta oleellisen tiedon
mahdollisimman nopeasti ja luotettavasti päätöstä tekevälle henkilölle. Nixu auttaa tilannekuvan ja
verkkoturvallisuuden rakentamisessa.
!
Tietoturvaloukkausten hallinta ja tutkinta
Tietoturvaloukkauksen tapahtuessa on tärkeää, että tilanteeseen reagoidaan välittömästi. Näin vahingot
saadaan minimoitua ja tilanne normalisoitua mahdollisimman nopeasti. Nixu voi tarjota
kokonaisvaltaista palvelua, jossa asiakkaalle tarjotaan ympärivuorokautinen päivystys ja tuki
poikkeustilanteiden varalta – esimerkiksi hyökkäyksen tapahtuessa Nixun asiantuntijat vastaavat
tutkinnan johtamisesta ja forensiikasta, pyrkivät pysäyttämään hyökkäyksen, pyrkivät minimoimaan
vahingot sekä jäljittämään hyökkääjän.
Osaamisalueiden osaamisen pohjalta luodaan asiakkaille niiden tarpeisiin vastaavia ratkaisu- ja
palvelukokonaisuuksia, jotka voivat pitää sisällään osia yhdeltä tai useammalta osaamisalueelta. Esimerkiksi
tietohallinnolle (Corporate and IT Security), tuotetaan useista eri osaamisalueista koostuvaa Nixu Tiger TeamTM
-palvelukokonaisuutta, joka tarjoaa asiakkaalle tietoturvaryhmän ulkoistettuna palveluna. Organisaation
tietoturvaa johdetaan kokonaisvaltaisesti asiakkaan puolesta, ja varmistetaan, että prosessit ja ihmiset toimivat
oikein. Digitaalisen liiketoiminnan alueella Nixu rakentaa palveluntarjoajille turvallisia ja suojattuja palveluita,
joiden avulla kuluttaja-asiakas pystyy tunnistautumaan palveluntarjoajan eri verkkopalveluihin
kertakirjautumisella. Samalla Nixu konsultoi palveluntarjoajaa kuluttajatietojen tietosuojan hallinnasta ja
varmistaa teknisen toteutuksen.
Toimitusmallit
Asiakkaan tarpeiden ja Nixun osaamisalueiden pohjalta luodut palvelut ja ratkaisut voidaan toimittaa asiakkaille
joko kertaluonteisina neuvonantoprojekteina, teknologiapohjaisina toteutusprojekteina tai tuotteistettuina
jatkuvina palveluina. Toteutusprojekteihin saattaa liittyä tilanteita, joissa asiakkaalla on tarve lisenssien
hankinnalle, jolloin Nixu voi toimia lisenssien jälleenmyyjänä, ja asiakas saa hankittua kokonaisvaltaisen
ratkaisun Nixun kautta. Lisenssimyynti voi sisältää myös laitetoimituksia esimerkiksi tilanteissa, joissa jokin
ohjelmisto on valmiiksi asennettu laitteelle. Hyödyntämällä erilaisia toimitusmalleja Nixu tuo asiakkailleen
oikean ratkaisun kuhunkin tarpeeseen aina asiakkaan tilanteeseen parhaiten sopivalla toimitusmallilla. Seuraava
kuva havainnollistaa toimitusmallien asemaa Nixun liiketoimintamallissa.
Toimitusmallit
Asiakassegmentit
Nixun
osaamisalueet
Tietohallinto
Teollinen
Internet
Osaamisalueet
Digitaalinen
liiketoiminta
Neuvonantopalvelut
Toteutusprojektit
Jatkuvat
palvelut
Lisenssien
jälleenmyynti
43
Jatkuvat palvelut ovat tuotteistettuja palvelukokonaisuuksia, joita toimitetaan asiakkaille toistaiseksi
voimassaolevilla sopimuksilla. Esimerkkejä jatkuvista palveluista ovat jo aiemmin mainittu Nixu Tiger TeamTM
sekä automatisoitu ohjelmistohaavoittuvuuksien hallintapalvelu Nixu WatsonTM. Toteutusprojektit jatkuvat usein
Nixu Ratkaisutuki-palvelun puitteissa, jossa tarjotaan vasteajallinen tuki asiakkaille.
Nixu Oyj:n liikevaihdosta 31.12.2013 päättyneellä tilikaudella 40 prosenttia tuli neuvonantopalveluista, 41
prosenttia toteutusprojekteista, 15 prosenttia jatkuvista palveluista ja neljä (4) prosenttia lisenssimyynnistä.
Jatkuvien palveluiden ja toteutusprojektien osuus Nixu Oyj:n liikevaihdosta on kasvanut voimakkaasti viime
vuosina, perinteisten neuvonantopalveluiden suhteellisen osuuden laskiessa.
Seuraava kaavio kuvastaa Nixu Oyj:n liikevaihdon jakaantumista toimitusmalleittain 31.12.2010 ja 31.12.2013
päättyneillä tilikausilla.
2010
2013
Lisenssimyynti 3 %
Jatkuvat palvelut
9%
Toteutusprojektit
25 %
Lisenssimyynti 4 %
Jatkuvat palvelut
15 %
Neuvonantopalvelut
40 %
Neuvonantopalvelut
63 %
Toteutusprojektit
41 %
Lokakuussa 2014 toteutettu Panorama Partnersin hankinta vahvisti Nixun jatkuvien palveluiden toimitusmallin
osuutta liikevaihdosta. Tämän toimitusmallin mukaiset palvelut muodostivat noin kolmanneksen Panorama
Partnersin liikevaihdosta 31.12.2013 päättyneellä tilikaudella.
Asiakkaat
Nixu-konserni palvelee laajasti eri toimialoja, ja sen asiakkaiden joukossa on toimialojen merkittävimpiä
yrityksiä. Suomen 100 suurimmasta yrityksestä Nixu Oyj on historiansa aikana tuottanut palveluita yli 60:lle.17
Esimerkkejä toimialoista ovat kauppa ja maksunvälitys, puolustusteollisuus, verkkopalvelut, pankki- ja
rahoitusala, telekommunikaatio ja laitevalmistajat, perusteollisuus, media ja valtionhallinto. Vuonna 2013 Nixu
Oyj toteutti yli 400 projektia yli 140 asiakkaalle noin 20 maassa. Lokakuussa 2014 osaksi Nixu-konsernia tullut
Panorama Partners tuottaa palveluita muun muassa vakuutus- ja eläkevakuutus-, liikenne- ja
telekommunikaatiotoimialoille.
Nixu pyrkii rakentamaan pitkäaikaisia asiakkuuksia etenkin suurten yritysten kanssa. Nixu Oyj:n vuoden 2013
liikevaihdosta 91 prosenttia tuli asiakkailta, jotka olivat Yhtiön asiakkaita myös vuonna 2012. Vaikka monet
asiakkuudet ovat pitkäaikaisia, Nixun liiketoiminta ei ole kriittisesti riippuvaista yksittäisten asiakkaiden
tilauksista. Yhtiön kymmenen suurinta asiakasta toivat noin 59 prosenttia Yhtiön liikevaihdosta vuonna 2013.
Julkisen sektorin liikevaihdosta merkittävä osa perustuu kolmannen tahon hallinnoimiin puitesopimuksiin, jotka
on seuraavassa liikevaihdon jakautumista asiakkuuksittain kuvaavassa kaaviossa esitetty yhtenä asiakkaana.
Yhtiön asiakastyytyväisyys on erittäin korkea – kyselyn perusteella noin 97 prosenttia asiakkaista ilmoittivat,
että ne voivat suositella sen palveluita.18
Seuraavat kaaviot kuvastavat Nixu Oyj:n liikevaihdon jakaantumista asiakkuuksittain ja sektoreittain 31.12.2013
päättyneellä tilikaudella.
17
18
Lähde: Suomen suurimmat yritykset Talouselämä 12/2013 mukaan
Lähde: Nixun asiakastyytyväisyyskysely, kevät 2014
44
Asiakas 1 - 15 %
Muut - 41 %
Julkinen ja 3. sektori - 28 %
Asiakas 2 - 13 %
Asiakas 3 - 7 %
Asiakas 10 - 2 %
Asiakas 9 - 2 %
Asiakas 8 - 3 %
Asiakas 4 - 7 %
Yksityinen sektori - 72 %
Asiakas 5 - 5 %
Asiakas 6 - 3 %
Asiakas 7 - 3 %
Panorama Partnersin kahdeksan suurinta asiakasta toivat noin 90 prosenttia sen liikevaihdosta 31.12.2013
päättyneellä tilikaudella. Julkisen ja kolmannen sektorin suhteellinen osuus Panorama Partnersin liikevaihdosta
31.12.2013 päättyneellä tilikaudella oli noin 26 prosenttia.
Missio, visio ja liiketoimintastrategia
Missio
Nixun missiona on varmistaa digitaalisen yhteiskunnan toimivuus.
Yhteiskunnan toimivuus on yhä enemmän riippuvaista erilaisten järjestelmien saavutettavuudesta ja
toimivuudesta. Kansalaisten palvelut siirtyvät sähköisiksi ja koko infrastruktuuri toimii sähköisten järjestelmien
avulla. Yritysten liiketoiminta pysähtyisi ilman verkkoyhteyksiä ja tietojärjestelmiä. Tätä todellisuutta uhkaa
lamaantuminen kyberuhkien toteutuessa. Nixu auttaa varmistamaan yhteiskunnan toimivuuden ja pitää huolen,
että uhat eivät estä uusien tehokkuutta tuovien toimintatapojen käyttöönottoa ja asioiden internetin (Internet of
Things) kehittymistä. Asioiden internet viittaa käynnissä olevaan kehityskulkuun ja tulevaisuuden tilaan, jossa
erilaiset koneet ja laitteet keskustelevat laajasti keskenään.
Visio
Nixun visiona on tulla Pohjois-Euroopassa luotetuksi kumppaniksi ja ensimmäiseksi vaihtoehdoksi
kyberturvallisuuden palveluita kysyttäessä, sekä tarjota paras työpaikka kyberturvallisuuden ammattilaisille.
!
Luotettava asiantuntija. Luottamus on tärkein avain toimialalla menestymiseen.
!
Helposti lähestyttävä kumppani. Nixun brändin tulee olla tunnettu ja haluttu sekä loppuasiakkaiden
että toimituskumppaneiden keskuudessa. Nixun tulee olla ketterä ja asiakaslähtöinen erikoisosaaja.
!
Kyberturvallisuuspalvelut. Nixun tarjooman ei tule koostua pelkästään asiantuntijapalveluista, vaan
laajemmin palveluista, joissa otetaan eri asiakassegmenttien tarpeet kokonaisvaltaisesti huomioon.
Palveluihin pyritään sisällyttämään laajemmin perinteisiä palveluita täydentäviä korkean teknologian
komponentteja, joilla Nixu erottuu kilpailijoistaan. Palveluiden halutaan johtavan tulevaisuudessa yhä
useammin jatkuviin palvelusopimuksiin.
!
Laajentuminen Pohjois-Eurooppaan. Nixun tulee kasvaakseen avata yhä enemmän ovia muista
Pohjois-Euroopan maista ja saavuttaa niissä sama asema, joka Nixulla jo Suomessa on.
!
Paras työpaikka tietoturva-ammattilaisille. Edelläkävijänä säilyminen edellyttää, että Nixulla on
palveluksessaan parhaat ihmiset. Siksi Nixun tulee tarjota työpaikka, jossa asiantuntijat voivat tehdä
mielekästä työtä, oppia, pitää hauskaa, kohdata kiinnostavia tehtäviä, jakaa osaamistaan ja saada reilun
kompensaation panoksestaan. Nixun henkilöstön osaamistasosta on tällä hetkellä osoituksena yli 100
henkilöstölle myönnettyä sertifikaattia, jotka liittyvät esimerkiksi eri teknologioihin tai
laatujärjestelmiin.
45
Liiketoimintastrategia
Nixu uudisti liiketoimintastrategiansa vuoden 2014 alkupuolella. Kasvu- ja kannattavuustavoitteidensa
saavuttamiseksi Nixu on asettanut strategiset tavoitteet, suunnitellut toimenpiteet ja tunnistanut tarvittavat
kyvykkyydet tuleville vuosille.
Nixu pyrkii kasvamaan toimintamarkkinoitaan nopeammin ja tavoittelee keskipitkällä aikavälillä yli 15 prosentin
vuotuista liikevaihdon kasvua. Kasvun kannalta keskeinen tavoite on markkinaläsnäolon laajentaminen. Yhtiön
johdon näkemyksen mukaan Nixulla on tämänhetkisellä tarjoomallaan vahva asema suomalaisissa
asiakkuuksissa, ja tätä asemaa ja osaamista voidaan hyödyntää markkinaläsnäolon laajentamiseen.
Markkinaläsnäoloa pyritään laajentamaan seuraavilla toimenpiteillä:
!
Kasvu digitaalisen liiketoiminnan ja teollisen internetin kyberturvallisuusratkaisuissa, jotka ovat Nixun
asiakassegmenteistä kasvun painopistealueet. Digitaalisen liiketoiminnan asiakkaita Nixu auttaa
tuottamaan toimintavarmempia, turvallisempia ja helppokäyttöisempiä sähköisiä palveluja. Strategiansa
mukaisesti Nixu osallistuu loppuasiakkaiden digitaalisen identiteetin hallinnan mahdollistavien
järjestelmien suunnitteluun, niiden ohjelmistojen turvalliseen kehittämiseen sekä erilaisiin
integrointiprojekteihin ja järjestelmätarkastuksiin. Tätä strategiaa tukee myös lokakuussa 2014
toteutettu Panorama Partnersin hankinta. Teollisen internetin asiakassegmentissä Nixu tukee
asiakkaidensa tuotanto- ja tuotesuunnitteluorganisaatioiden järjestelmien ja tuotteiden toimintaa ja
kehitystä tarjoamalla turvallisia kommunikaatiokanavia ja turvallista ohjelmistokehitystä, sekä
yrityksen henkisen pääoman suojaamismalleja.
!
Kumppanuuksien syventäminen. Kumppanuusstrategian jalkauttamisesta esimerkki on syyskuussa 2014
julkaistu Nixun ja Elisan yhteistyösopimus kyberturvallisuuspalveluiden kehittämiseksi ja
toimittamiseksi. Yhteistyön on tarkoitus mahdollistaa kattavat ulkoistetut tietoturvaratkaisut yhden
kumppanin kautta. Kumppanuusmalleilla saavutetaan molemminpuolisia etuja. Esimerkiksi Elisa
laajentaa Nixu-yhteistyön myötä kyberturvallisuuspalveluiden puolustusarkkitehtuurinsa ulottumaan
tietoverkkorungosta aina loppuasiakkaan päätelaitteisiin asti, mahdollistaen yritysasiakkaille
tietoturvaratkaisuiden entistä helpomman ja joustavamman käyttöönoton. Vastaavasti Nixu pääsee
yhteistyön myötä osallistumaan uudentyyppisiin, mahdollisesti aikaisempaa suurempiin projekteihin.
Kumppanuuksia on tarkoitus syventää paitsi teleoperaattoreiden, niin myös IT-integraattoreiden ja
teknologiakomponentti- ja ohjelmistotoimittajien kanssa. Kumppanuusmallista, jossa Nixu tuottaa
kumppaninsa tuotteeseen/palveluun kyberturvallisuuteen liittyviä osia, käytetään nimitystä ”Cyber
Security by Nixu”.
!
Maantieteellisen läsnäolon laajentaminen muihin Pohjois-Euroopan maihin. Yhtiön johto on
tunnistanut Pohjois-Euroopan kyberturvallisuuspalvelumarkkinat mielenkiintoiseksi mahdollisuudeksi
markkinaläsnäolon laajentamisessa. Yhtiön johdon arvion mukaan Pohjois-Euroopasta löytyy
mahdollisia asiakasyrityksiä, jotka haluavat suomalaisten yritysten tapaan investoida merkittävästi
kyberturvallisuuden parantamiseen. Vuonna 2013 Nixu osallistui asiakasprojekteihin jo 20 maassa.
Näistä valtaosa oli projekteja, jotka toimitettiin suomalaisten yritysten tytäryhtiöille. Nixun tavoitteena
on tulevina vuosina kuitenkin perustaa paikallisia toimistoja sopiville uusille markkinoille, joiden kautta
voidaan palvella myös paikallisesti toimivia, ulkomaisia yhtiöitä. Tämä laajentuminen on tarkoitus
toteuttaa orgaanisesti tai valikoitujen yrityskauppojen avulla.
!
Valikoidut yrityskaupat Suomessa ja ulkomailla. Nixu voi hankkia yrityskaupoilla lisää asiakkuuksia,
kerätä uutta osaamista, hakea synergiahyötyjä palveluiden ristiinmyynnistä sekä laajentua uusille
alueille. Esimerkkinä tällaisesta yrityskaupasta on lokakuussa 2014 toteutettu Panorama Partnersin
hankinta, jota on kuvattu tarkemmin kohdassa ”Yhdistyminen Panorama Partnersin kanssa”.
Kasvun lisäksi Nixu pyrkii parantamaan kannattavuuttaan. Keskipitkällä aikavälillä Nixun tavoite on ylittää
vuotuisesti 10 prosentin käyttökatetaso. Katetasoa pyritään parantamaan seuraavilla toimenpiteillä:
!
Uusien palveluiden ja palvelumallien kehittäminen. Nixu pyrkii toimimaan edelläkävijänä ja
täydentämään henkilötyöhön perustuvia palveluitaan teknologiakomponenteilla sekä tuotteistetuilla
palveluilla, toimitustavoilla, konsultoinnin työkaluilla tai ohjelmistokomponenteilla, eli niin kutsutuilla
Nixun helmillä (Nixu Pearls). Näin pyritään erottautumaan normaalista Nixun kilpailijoidenkin
46
tarjoamasta tuntihinnoitellusta henkilötyöstä, luomaan asiakkaille lisää arvoa kokonaisvaltaisempien
ratkaisujen kautta sekä lisäämään palveluiden skaalautuvuutta. Tämä mahdollistaa Nixun kannalta
paremman hinnoittelun, ja auttaa sitä välttämään tilanteita, joissa asiakkaat tekevät toimittajavalintoja
pelkästään hintatasoon perustuen.
!
Laskutettavuusasteen parantaminen. Hintatason ohella tärkeimpiä kannattavuuteen vaikuttavia tekijöitä
on työn laskutettavuusaste, jota pyritään nostamaan suurempien toimeksiantojen ja jatkuvien
palveluiden osuuden kasvattamisella sekä Nixun resurssien paremmalla hallinnalla. Suurempien
toimeksiantojen ja jatkuvien palveluiden kasvun mahdollistavat yllä mainittujen kumppanuusmallien
lisäys sekä uudet tuotteistetut palvelut sekä toimitustavat.
!
Operatiivisen tehokkuuden parantaminen. Nixun nykyinen hallintorakenne kykenee tukemaan Nixun
kasvua, ja tavoitteena on kasvun myötä pienentää hallintokulujen suhteellista osuutta liikevaihdosta ja
lisätä operatiivista tehokkuutta. Hallintokulut kattavat esimerkiksi erillisen myyntitiimin. Yhtiön johdon
käsityksen mukaan erillinen myyntitiimi poikkeaa toimialalle tyypillisesti järjestelystä, jossa laskuttavat
konsultit myös myyvät uusia projekteja. Nykyisellä myyntitiimillä kyetään vastaamaan liikevaihdolta
suuremman liiketoiminnan tarpeisiin.
Yllä mainittujen strategisten tavoitteiden saavuttamiseksi on tunnistettu kolme kriittistä organisaation
kyvykkyyksien osa-aluetta:
(1) Jotta Nixu voi toimia kyberturvallisuusosaamiseltaan edelläkävijänä, sillä tulee olla käytössään
toimialan kyvykkäin henkilöstö ja organisaatio, minkä johdosta henkilöstön rekrytointi, oppiminen,
ammatillinen kasvu ja kyberturvallisuuskulttuurin edistäminen on asetettu erityisasemaan.
(2) Nixun tulee tunnistaa kolmen asiakassegmentin (tietohallinto, digitaalinen liiketoiminta ja teollinen
internet) tarpeet ja muokata ratkaisujaan näille segmenteille sopiviksi.
(3) Nixun tulee tunnistaa kokemuksen tuomia parhaita käytäntöjä ja aineetonta omaisuutta, sekä tuotteistaa
näitä Nixun helmiä (Nixu Pearls) tuomaan lisäarvoa ja kilpailuetua asiakastoimeksiantoihin. Nixun helmet
voivat olla tuotteistettuja palveluita, toimitustapoja, konsultoinnin työkaluja tai ohjelmistokomponentteja,
jotka tehostavat Nixun toimintaa tai erottavat Nixun tarjooman kilpailijoiden tarjonnasta.
Edellä mainittujen kyvykkyyksien saavuttamiseksi on määritelty toimenpiteitä ja työkaluja, joissa huomioidaan
sekä kaupallisia, operatiivisia että kehitystyöhön liittyviä näkökulmia. Organisaation kyvykkyyksien
kehittyminen on osa-alueittain vastuutettu nimetyille Yhtiön johtoryhmän jäsenille, joiden tehtävänä on järjestää
tavoitteiden saavuttamiseksi tarvittava tuki organisaatiolle.
Nixun liiketoiminta on johdon käsityksen mukaan kohtuullisen hyvin suojattua uusilta kilpailijoilta.
Liiketoimintastrategian
toteuttamista
palvelee
yllä
esitettyjen
seikkojen
lisäksi
se,
että
kyberturvallisuuspalveluliiketoimintaa on leimannut tyypillisesti vähäinen asiantuntijoiden vaihtuvuus, minkä
Yhtiön johto näkee suojaavan Nixun toimintaa erityisesti sen onnistuessa toteuttamaan parhaan työpaikan
visiotaan. Lisäksi alalle pääseminen edellyttää mahdollisilta uusilta toimijoilta merkittävän luottamus- ja
uskottavuuspääoman rakentamista asiakkaiden suuntaan, koska ala on enemmän osaamis- kuin hintaohjautuva.
Nixu pyrkii lisäksi toimimaan myös alueilla, joissa toimintaa rajoittavat ulkopuoliset tahot. Perinteisesti tällainen
osa-alue on ollut maksukorttiyhtiöiden Payment Card Industry -tietoturvastandardi (PCI DSS), jossa Yhtiö on
kansainvälisesti akkreditoitu toimija. Lisäksi Nixu on hakenut tietoturvallisuuden arviointilaitoksista annetuin
lain mukaiseksi akkreditoiduksi tietoturvallisuuden arviointilaitokseksi, mikä mahdollistaa suomalaiset
viranomaisauditoinnit tietoturvallisuuden osalta sekä tietoturvallisuuden hallintajärjestelmiä koskevat ISO27001auditoinnit. Arviointilaitostoiminta liittyy Nixun osaamisalueista vaatimustenmukaisuuden hallintaan.
Oikeudellinen rakenne
Nixu-konserni koostuu tämän Yhtiöesitteen päivämääränä emoyhtiöstä Nixu Oyj:stä sekä sen täysin omistamista
tytäryhtiöistä Panorama Partners Oy:stä ja Nixu Certification Oy:stä. Panorama Partners Oy on Suomessa
rekisteröity, Nixun lokakuussa 2014 ostama osakeyhtiö, jonka kotipaikka on Helsinki. Se tarjoaa emoyhtiönsä
tapaan kyberturvallisuuspalveluita. Nixu Certification Oy on Suomessa rekisteröity, kesäkuussa 2014 perustettu
osakeyhtiö, jonka kotipaikka on Espoo. Se on tarkoitus harjoittaa arviointilaitostoimintaa yllä kuvatun
akkreditoidun tietoturvallisuuden arviointilaitoksen aseman saavuttamisen jälkeen.
47
Marraskuussa 2014 Yhtiön entinen tytäryhtiö Nixu Software Oy eriytettiin kohdissa ”Yleiskuvaus ja historia” ja
”Liiketoiminnan tulos, taloudellinen asema ja tulevaisuuden näkymät – Tapahtumia edellisen tilikauden
päättymisen jälkeen ja viimeaikaiset suuntaukset” kuvatulla tavalla Yhtiön konsernista.
Yhtiö ei omista merkittäviä osuuksia muista yhtiöistä.
Nixun organisaatio ja henkilöstö
Seuraavassa taulukossa on esitetty Nixu-konsernin työntekijöiden lukumäärä 30.6.2014 sekä keskimäärin
vuosina 2012–2013:
Työntekijöiden lukumäärä19
30.6.2014
2013 (keskimäärin)
2012 (keskimäärin)
Nixu-konsernin työntekijöiden lukumäärä
119
118
123
2
2
5
-
joista määräaikaisia työntekijöitä
Nixun työntekijöiden lukumäärä kasvoi lokakuussa 2014 toteutuneen Panorama Partnersin hankinnan myötä 35
henkilöllä ja väheni 14 henkilöllä entisen tytäryhtiön Nixu Software Oy:n eriyttämisen myötä marraskuussa
2014. Nixun palveluksessa on Yhtiöesitteen päivämääränä 142 henkilöä, joista Yhtiön palveluksessa on 107
henkilöä ja Panorama Partners Oy:n palveluksessa 35 henkilöä. Nixu Certification Oy:llä ei tämän Yhtiöesitteen
päivämääränä ole työntekijöitä.
Yhtiö on syyskuussa 2014 toteuttanut suunnatut maksulliset osakeannit sen henkilöstölle, avainhenkilöille ja
hallituksen jäsenille, joita on kuvattu tarkemmin kohdassa ”Osakkeet ja osakepääoma – Yhtiön osakkeet”.
Osakeanneissa merkityt osakkeet rekisteröitiin Kaupparekisteriin 13.10.2014.
Immateriaalioikeudet
Nixu pyrkii kehittämään omaa aineetonta omaisuuttaan tukemaan palveluliiketoimintaansa. Nämä ns. Nixun
helmet (Nixu Pearls) voivat olla palveluita, menetelmiä, konsultoinnin työkaluja ja ohjelmistokomponetteja,
jotka osana asiakastoimeksiantoja tuovat Nixulle kilpailuetua ja tehokkuutta. Nixun toimittaa osana
liiketoimintaansa asiakkailleen myös kolmansien osapuolten teknologiaa tai lisenssejä, joihin liittyvää aineetonta
omaisuutta Nixu ei omista. Lisenssitoimituksia on kuvattu kohdassa ”Liiketoimintamalli – Toimitusmallit”.
Tutkimus ja kehitys
Nixu budjetoi vuosittain työaikaa ja varoja kehitystyöhön, jolla pyritään investoimaan painopistealueilla
tapahtuvaan palvelujen kehittämiseen. Tämän keskitetysti koordinoidun kehitystyön lisäksi Nixun osaamisalueet
tekevät jatkuvaa kehitystä omiin toimintamalleihinsa ja työkaluihinsa liittyen. Yleisesti voidaan todeta
kyberturvallisuusmarkkinan muuttuvan niin nopeasti, että jatkuva kehittäminen ja kehityksen kärjessä
pysyminen ovat edellytyksiä kilpailukyvyn ylläpitämiseen.
Nixu osallistuu myös Tekesin rahoittamaan strategisen huippuosaamisen keskittymän (SHOK) DIGILE Oy:n
tutkimusohjelmaan ”Internet of Things”, jonka tavoitteena on rakentaa yhteensopivia teknologisia ratkaisuja,
rajapintoja sekä ekosysteemiä, jossa ratkaistaan muun muassa se, miten toisistaan täysin poikkeavat esineet
voivat keskustella ja vaihtaa tietoja keskenään. Tekesiltä saatava rahoitus on avustusmuotoista.
Lisäksi Nixu osallistuu Tekesin rahoittamaan tutkimushankkeeseen SAICS (Situation Awareness in Information
and Cyber Security), jolla pyritään kehittämään Nixun kyberturvallisuuspalveluita proaktiivisemmiksi ja
tilannekuvan paremmin huomioiviksi. Tekesiltä saatava rahoitus on avustusmuotoista.
Nixu kirjaa tutkimusmenot niiden syntymiskauden kuluksi. Kehittämismenot, jotka aiheutuvat uusien tai
kehittyneempien tuotteiden suunnittelusta, aktivoidaan taseeseen aineettomiksi hyödykkeiksi. Nixun
konsernitaseeseen aktivoidut kehittämismenot liittyvät kokonaisuudessaan eriytettyyn Nixu Software liiketoimintaan.
19
Sisältäen entisen tytäryhtiön Nixu Software Oy:n työntekijät
48
Nixulla ei edellä kuvatun lisäksi ole merkittävää tutkimus- tai tuotekehitystoimintaa.
Vakuutukset
Yhtiön johto katsoo, että Nixun toiminta ja varat on vakuutettu toimialan markkinakäytäntöä vastaavalla tavalla
sekä Nixua koskevien lainsäädäntöön ja sopimukseen perustuvien vaatimusten mukaisesti.
Oikeudenkäynnit ja välimiesmenettelyt
Nixu ei ole viimeisen kahdentoista kuukauden aikana ollut osallisena oikeudenkäynnissä, hallintomenettelyssä
tai välimiesmenettelyssä, jolla voisi olla merkittävä vaikutus Nixu-konsernin taloudelliseen asemaan tai
kannattavuuteen.
Merkittävät sopimukset
Panorama Partnersin hankintaa koskevaa kauppakirjaa on kuvattu tarkemmin kohdassa ”Yhdistyminen
Panorama Partnersin kanssa” ja Yhtiön rahoitussopimuksia kohdassa ”Liiketoiminnan tulos, taloudellinen
asema ja tulevaisuuden näkymät – Rahoituksen lähteet ja rahavirrat”.
Liiketoimet johdon, hallituksen jäsenten tai edellä mainittujen henkilöiden perheenjäsenten, merkittävien
omistajien tai Nixu-konserniin kuuluvien yhtiöiden kanssa
Yhtiö on syyskuussa 2014 toteuttanut Yhtiön henkilöstölle, avainhenkilöille ja hallituksen jäsenille suunnatut
osakeannit. Anteihin on liittynyt lainajärjestelyjä muun muassa Yhtiön ja johtoryhmän jäsenten välillä. Anteja ja
lainajärjestelyjä on kuvattu kohdassa ”Osakkeet ja osakepääoma – Yhtiön osakkeet”. Yhtiön johtoryhmän
jäsenille annettujen lainojen osuus oli 6 900 euroa. Yhtiön hallituksen jäsenten ja johtoryhmän omistukset
Yhtiössä on kuvattu kohdassa ”Hallinto, johto ja tilintarkastajat – Hallituksen ja johtoryhmän omistukset”.
49
ERÄITÄ TALOUDELLISIA TIETOJA
Seuraavissa taulukoissa on esitetty eräitä Nixun taloudellisia tietoja 30.6.2014 ja 30.6.2013 päättyneiltä kuuden
kuukauden jaksoilta sekä tilinpäätöstietoja 31.12.2013 ja 31.12.2012 päättyneiltä tilikausilta. Tässä kohdassa
esitettäviä tietoja on luettava yhdessä kohdassa ”Liiketoiminnan tulos, taloudellinen asema ja tulevaisuuden
näkymät” esitettävien tietojen kanssa sekä Yhtiöesitteeseen liitettyjen Nixun tilinpäätösten ja
puolivuotiskatsauksen kanssa. Nixun tilintarkastetut tilinpäätökset 31.12.2013 ja 31.12.2012 päättyneiltä
tilikausilta sekä tilintarkastamaton puolivuotiskatsaus 30.6.2014 päättyneeltä kuuden kuukauden jaksolta
vertailutietoineen on laadittu Suomalaisen Kirjanpitokäytännön mukaisesti. Nixun tilintarkastamaton
puolivuotiskatsaus 30.6.2014 päättyneeltä kuuden kuukauden jaksolta on esitetty Helsingin Pörssin First North
Nordic Rulebook -sääntöjen kohdan 4.6 e i–ix edellyttämässä laajuudessa.
Alla esitetyt taloudelliset tiedot eivät sisällä kaikkia Nixun puolivuotiskatsauksen ja tilinpäätösten sisältämiä
tietoja.
Tuloslaskelman tietoja
Tuhatta euroa
LIIKEVAIHTO
Liiketoiminnan muut tuotot
Materiaalit ja palvelut
Henkilöstökulut
Palkat ja palkkiot
Henkilöstösivukulut
Eläkekulut
Muut henkilöstösivukulut
Henkilöstökulut yhteensä
Poistot
Suunnitelman mukaiset poistot
Poistot yhteensä
Liiketoiminnan muut kulut
LIIKEVOITTO (-TAPPIO)
1.1.–30.6.
1.1.–31.12.
2014
2013
2013
2012
(Tilintarkastamaton) (Tilintarkastamaton) (Tilintarkastettu) (Tilintarkastettu)
6 428,4
6 485,2
11 989,9
13 462,3
161,5
104,0
218,1
152,5
-452,6
-521,1
-760,9
-1 244,4
-3 479,3
-3 747,3
-6 811,2
-7 114,9
-611,1
-162,5
-4 252,9
-639,9
-177,5
-4 564,6
-1 221,7
-344,4
-8 377,3
-1 250,2
-375,3
-8 740,5
-68,6
-68,6
-38,5
-38,5
-89,6
-89,6
-50,7
-50,7
-1 388,7
-1 367,1
-2 513,3
-2 735,5
427,2
97,9
467,0
843,7
Rahoitustuotot ja -kulut
Muut korko- ja rahoitustuotot
Muilta kuin saman konsernin
yrityksiltä
Korkokulut ja muut rahoituskulut
Muille kuin saman konsernin
yrityksille
Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä
0,0
0,0
0,6
3,2
-64,0
-64,0
-1,8
-1,8
-11,0
-10,4
-6,5
-3,3
VOITTO (TAPPIO) ENNEN VEROJA
363,3
96,1
456,6
840,3
Tuloverot
Vähemmistöosuus
-73,4
20,1
-35,6
1,4
-129,6
0,6
-201,2
-0,9
TILIKAUDEN VOITTO (TAPPIO)
309,9
61,9
327,6
638,2
50
Taseen tietoja
Tuhatta euroa
30.6.
31.12.
2014
2013
2013
2012
(Tilintarkastamaton) (Tilintarkastamaton) (Tilintarkastettu) (Tilintarkastettu)
VASTAAVAA
PYSYVÄT VASTAAVAT
Aineettomat hyödykkeet
Kehittämismenot
Aineettomat oikeudet
Aineettomat hyödykkeet yhteensä
214,2
58,4
272,6
81,1
32,1
113,2
139,3
44,9
184,3
0,0
31,7
31,7
Aineelliset hyödykkeet
Koneet ja kalusto
Aineelliset hyödykkeet yhteensä
147,6
147,6
131,9
131,9
133,6
133,6
97,5
97,5
PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ
420,2
245,1
317,8
129,2
VAIHTUVAT VASTAAVAT
Saamiset, lyhytaikaiset
Myyntisaamiset
Muut saamiset
Siirtosaamiset
Lyhytaikaiset saamiset yhteensä
3 247,5
100,2
602,6
3 950,2
3 319,8
112,5
409,5
3 841,8
2 707,3
99,0
403,5
3 209,8
2 974,4
97,8
593,0
3 665,1
Saamiset yhteensä
3 950,2
3 841,8
3 209,8
3 665,1
Rahat ja pankkisaamiset
1 324,0
1 577,4
2 148,7
2 034,0
VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ
5 274,2
5 419,2
5 358,5
5 699,2
VASTAAVAA YHTEENSÄ
5 694,4
5 664,3
5 676,3
5 828,4
Tuhatta euroa
30.6.
31.12.
2014
2013
2013
2012
(Tilintarkastamaton) (Tilintarkastamaton) (Tilintarkastettu) (Tilintarkastettu)
VASTATTAVAA
OMA PÄÄOMA
Osakepääoma
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto
Edellisten tilikausien voittovarat
Tilikauden voitto (tappio)
94,8
18,2
2 499,8
309,9
94,8
18,2
3 061,1
61,9
94,8
18,2
3 061,1
327,6
94,8
3,2
2 719,2
638,2
OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ
2 922,8
3 236,0
3 501,8
3 455,5
54,3
19,8
20,5
21,1
2,7
2,7
0,0
0,0
21,8
21,8
13,4
13,4
455,9
845,5
164,3
304,8
VÄHEMMISTÖOSUUS
VIERAS PÄÄOMA
Pitkäaikainen
Lainat rahoituslaitoksilta
Pitkäaikainen vieras pääoma yhteensä
Lyhytaikainen
Ostovelat
51
Muut velat
Siirtovelat
Lyhytaikainen vieras pääoma yhteensä
591,5
1 667,3
2 714,6
555,1
1 007,9
2 408,5
619,9
1 347,9
2 132,1
583,7
1 449,9
2 338,4
VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ
2 717,3
2 408,5
2 154,0
2 351,7
VASTATTAVAA YHTEENSÄ
5 694,4
5 664,3
5 676,3
5 828,4
Nixun rahavirtalaskelma
Tuhatta euroa
Liiketoiminnan rahavirta
Investointien rahavirta
Rahoituksen rahavirta
1.1.–30.6.
1.1.–31.12.
2014
2013
2013
2012
(Tilintarkastamaton) (Tilintarkastamaton) (Tilintarkastettu) (Tilintarkastettu)
203,8
-7,6
665,7
391,4
-170,9
-154,4
-278,3
-67,3
-857,6
-294,7
-272,8
-273,8
Rahavarojen muutos
Rahavarat kauden alussa
Rahavarat kauden lopussa
-824,7
2 148,7
1 324,0
-456,6
2 034,0
1 577,4
114,6
2 034,0
2 148,7
50,4
1 983,6
2 034,0
Nixun tunnusluvut
1.1.–30.6.
Liikevaihto, tuhatta euroa
Käyttökate, tuhatta euroa
Käyttökate % liikevaihdosta
Liikevoitto, tuhatta euroa
Liikevoitto % liikevaihdosta
1
Liikevoitto ennen kertaluonteisia kuluja , tuhatta euroa
Liikevoitto ennen kertaluonteisia kuluja1, %
liikevaihdosta
Tilikauden tulos, tuhatta euroa
Osakekohtainen tulos, euroa3
Oikaistu osakekohtainen tulos, euroa1,2,3
Osakkeiden lukumäärä kauden lopussa3
Osakkeiden lukumäärä keskimäärin3
*
Tilintarkastettu
1.1.–31.12.
2014
(Tilintarkastamaton)
6 428,4
495,8
7,7 %
427,2
6,6 %
476,2
2013
(Tilintarkastamaton)
6 485,2
136,4
2,1 %
97,9
1,5 %
97,9
2013
(Tilintarkastamaton)
11 989,9*
556,6
4,6 %
467,0*
3,9 %
467,0
2012
(Tilintarkastamaton)
13 462,3*
894,4
6,6 %
843,7*
6,3 %
843,7
7,4 %
309,9
0,07
0,08
4 741 060
4 741 060
1,5 %
61,9
0,01
0,01
4 741 060
4 741 060
3,9 %
327,6*
0,07
0,07
4 741 060
4 741 060
6,3 %
638,2*
0,13
0,13
4 741 060
4 741 060
1
Nixu käsittelee kertaluonteisina erinä sellaiset poikkeukselliset kuluerät, joilla ei katsota olevan jatkuvaa vaikutusta Nixulle. Tällaisia
poikkeuksellisia kulueriä ovat mm. liiketoiminnan muihin kuluihin sisältyvät 5.11.2014 toteutuneen osittaisjakautumisen valmisteluun
liittyvät kertaluonteiset kulut sekä rahoituskuluihin sisältyvät suunnitellun listautumisen ja listautumisannin valmisteluun, suunnattuihin
osakeanteihin, sekä rahoitussopimuksen järjestämiseen liittyvät kertaluonteiset kulut. Liikevoittoon kaudella 1-6/2014 sisältyi kertaluonteisia
kuluja 49,0 tuhatta euroa.
2
Oikaistu tilikauden tulos = tilikauden tulos + kertaluonteiset kulut verovaikutus huomioiden. Kauden 1-6/2014 tulokseen sisältyi
kertaluonteisia kuluja yhteensä 105,3 tuhatta euroa, verovaikutus huomioiden 84,3 tuhatta euroa.
3
Oikaistu kaikilla esitetyillä kausilla 10.11.2014 rekisteröidyn maksuttoman osakeannin vaikutuksilla, jossa kutakin yhtä osaketta kohti
annettiin kolme uutta Yhtiön osaketta.
52
30.6.
2014
2013
(Tilintarkasta- (Tilintarkastamaton)
maton)
51,3 %
57,1 %
-1 321,2
-1 577,4
-45,2%
-48,7%
119
113
Omavaraisuusaste %
Korollinen nettovelka, tuhatta euroa
Nettovelkaantumisaste %
Henkilöstön lukumäärä kauden lopussa
31.12.
2013
2012
(Tilintarkasta(Tilintarkastamaton)
maton)
61,7 %
59,3 %
-2 126,8
-2 020,7
-60,7%
-58,5%
118
122
Tunnuslukujen laskentakaavat
Käyttökate
=
Omavaraisuusaste (%)
=
Korollinen nettovelka
=
Nettovelkaantumisaste (%)
=
Liikevoitto + poistot
Oma pääoma
taseen loppusumma
Pitkäaikaiset lainat rahoituslaitoksilta + lyhytaikaiset lainat rahoituslaitoksilta –
rahoitusarvopaperit –rahat ja pankkisaamiset
Korollinen nettovelka
Oma pääoma
Osakekohtainen tulos
=
Oikaistu osakekohtainen tulos
=
x 100
x 100
Tilikauden tulos
Ulkona olevien osakkeiden lukumäärä keskimäärin kauden
aikana
Oikaistu tilikauden tulos
Ulkona olevien osakkeiden lukumäärä keskimäärin kauden
aikana
53
LIIKETOIMINNAN TULOS, TALOUDELLINEN ASEMA JA TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT
Seuraava katsaus tulee lukea yhdessä tämän Yhtiöesitteen kohtien ”Tärkeitä tietoja Yhtiöesitteestä –
Tulevaisuutta koskevat lausumat”, ”Tärkeitä tietoja Yhtiöesitteestä – Taloudellisten ja eräiden muiden tietojen
esittäminen”, ja ”Eräitä taloudellisia tietoja” sekä tähän Yhtiöesitteeseen liitettyjen Nixun ja Panorama
Partnersin tilintarkastettujen tilinpäätösten, Nixun tilintarkastamattoman puolivuotiskatsauksen ja Panorama
Partnersin tilintarkastamattoman välitilinpäätöksen kanssa. Tämä katsaus sisältää tulevaisuutta koskevia
lausumia, joihin liittyy riskejä ja epävarmuustekijöitä. Sijoittajien tulee myös perehtyä tämän Yhtiöesitteen
edellä mainittujen kohtien lisäksi kohtiin ”Riskitekijät” ja ”Liiketoiminnan kuvaus”. Näissä Yhtiöesitteen
kohdissa kuvattujen tärkeiden tekijöiden seurauksena liiketoiminnan todelliset tulokset saattavat poiketa
huomattavasti tässä tai tulevaisuuteen liittyvissä lausumissa kuvatuista tuloksista tai niihin perustuvista tulevista
tuloksista.
Nixun liiketoiminnan tulokseen vaikuttavia tekijöitä
Nixun liiketoiminnan tulos riippuu suuressa määrin Nixun laskuttavien asiantuntijoiden määrästä, tuntihinnoista
ja laskutusasteesta. Nixun kasvaessa tulokseen vaikuttavat merkittävästi Nixun kyky ylläpitää laskutusastetta
henkilöstömäärän kasvaessa, sekä myynnin, hallinnon ja muiden operatiivisten kulujen kehitys suhteessa
liikevaihtoon. Liiketoiminnan tulokseen vaikuttavat myös ohjelmistoratkaisutoimituksissa myytyjen kolmansien
osapuolien lisenssituotteiden hinta ja katerakenne. Lisäksi Nixun tulokseen tulevat vaikuttamaan mahdolliset
Panorama Partnersin integroinnista koituvat kustannukset sekä yhdistymisestä aiheutuvat vaikutukset
liikevaihtoon ja kustannustasoon. Koska merkittävä osa Nixun kuluista on luonteeltaan kiinteitä, liikevaihdon
nousu tai lasku vaikuttaa voimakkaasti Nixun kannattavuuteen.
Kyberturvallisuuspalveluiden ennakoitua kehitystä on kuvattu tarkemmin kohdassa ”Markkina- ja
toimialakatsaus – Johdanto kyberturvallisuusmarkkinoihin”. Palveluiden odotetaan kasvavan Euroopassa
20
vuosina 2014–2019 keskimäärin seitsemän prosenttia vuosittain. Toimialan kasvun keskeisinä ajureina ovat
yhteiskunnan digitalisoituminen, pilvipalveluiden ja langattomien yhteyksien lisääntyminen, kyberrikollisuuden
kasvu, lainsäädännön kehittyminen sekä valtioiden kyberturvallisuusstrategiat ja julkisen kysynnän kasvu.
Vaikka edellä mainitut kehityssuunnat vaikuttavat Yhtiön johdon mukaan selviltä ja todennäköisiltä nykyisissä
olosuhteissa, ei ole varmuutta siitä, kuinka kehitys toteutuu lyhyellä tai pitkällä aikavälillä Nixun markkinoilla.
Toimialan yleisen kehityksen vaikutus Nixun liiketoimintaan voi myös vaihdella.
Tapahtumia edellisen tilikauden päättymisen jälkeen ja viimeaikaiset suuntaukset
Yhtiössä tehtiin alkuvuodesta 2014 merkittävä organisaatiouudistus, missä aiemmat liiketoimintayksiköt
purettiin ja toiminta keskitettiin yhdeksi kokonaisuudeksi. Samalla Timo Kotilainen luopui Yhtiön
toimitusjohtajan tehtävästä ja tehtävään nimitettiin Yhtiössä myyntijohtajana toiminut Petri Kairinen.
Organisaatiomuutosta on kuvattu tarkemmin kohdissa ”Liiketoiminnan kuvaus – Yleiskuvaus ja historia” sekä
”Liiketoiminnan kuvaus – Liiketoimintamalli”.
Vuoden 2014 alkupuolella käynnistettiin myös strategiaprosessi liiketoimintastrategian jalkauttamiseksi, ja
kesällä 2014 Yhtiö ilmoitti aikeestaan selvittää listautumista First North -markkinapaikalle. Nixun strategiaa on
kuvattu tarkemmin kohdassa ”Liiketoiminnan kuvaus – Missio, visio ja liiketoimintastrategia”.
Nixu on päättänyt hakea tietoturvallisuuden arviointilaitoksista annetun lain (1405/2011) mukaista
tietoturvallisuuden arviointilaitoksen asemaa. Tätä tarkoitusta varten Yhtiö on perustanut Nixu Certification Oy nimisen kokonaan omistetun tytäryhtiön, joka on rekisteröity Kaupparekisteriin 19.6.2014.
Yhtiö allekirjoitti 27.6.2014 osittaisjakautumista koskevan jakautumissuunnitelman, jonka mukaan Yhtiön
omistamien Nixu Software Oy:n (y-tunnus 1766817-0) osakkeiden omistus ja sen Nixu Software Oy:ltä olevat
lainasaamiset ja muut DNS-, DHCP- ja IP-osoitehallinnan ohjelmistotuoteliiketoimintaan liittyvät varat ja velat
siirtyvät selvitysmenettelyittä perustettavalle NSW Global Oy:lle siten, että Yhtiön osakkeenomistajista tulee
NSW Global Oy:n osakkeenomistajia Yhtiön jakautumisen täytäntöönpanohetken mukaisen omistuksensa
suhteessa. Jakautumisen tarkoituksena oli selkeyttää Nixu-konsernin rakennetta eriyttämällä Nixu Software Oy:n
DNS-, DHCP- ja IP-osoitehallinnan ohjelmistotuoteliiketoiminta muusta Nixun liiketoiminnasta.
Jakautumissuunnitelma rekisteröitiin Kaupparekisteriin 2.7.2014 ja jakautuminen pantiin täytäntöön ja
20
Lähde: MarketsandMarkets: Cyber Security Market - Global Advancements, Forecasts & Analysis (2014–2019)
54
rekisteröitiin 5.11.2014. Jakautumisen täytäntöönpanon jälkeen Nixu Software Oy on eriytetty Yhtiön
konsernista eikä Yhtiöllä ole liiketoimia Nixu Software Oy:n kanssa. Nixu Software Oy:llä on oikeus käyttää
”Nixu” -nimeä liiketoiminnassaan 12 kuukauden ajan jakautumisen täytäntöönpanosta lukien.
Yhtiö on syyskuussa 2014 toteuttanut suunnatut maksulliset osakeannit sen henkilöstölle, avainhenkilöille ja
hallituksen jäsenille, joita on kuvattu tarkemmin kohdassa ”Osakkeet ja osakepääoma – Yhtiön osakkeet”.
Osakeanneissa merkityt osakkeet rekisteröitiin Kaupparekisteriin 13.10.2014.
Nixu hankki lokakuussa 2014 Panorama Partnersin koko osakekannan ja nosti tätä varten 4,0 miljoonaa euroa
pankkilainaa. Järjestelyä on kuvattu tarkemmin kohdassa ”Yhdistyminen Panorama Partnersin kanssa” ja lainaa
kohdassa ”Rahoituksen lähteet ja rahavirrat”.
Yhtiön 30.10.2014 pidetty ylimääräinen yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään harkintansa mukaan
Yhtiön listautumisesta First North -markkinapaikalle, sekä listautumisen yhteydessä toteutettavasta yleisölle ja
institutionaalisille sijoittajille suunnatusta osakeannista sekä maksuttomasta osakeannista Yhtiön
osakkeenomistajille. Lisäksi yhtiökokous päätti Yhtiön yhtiöjärjestyksen muuttamisesta, ja valitsi Yhtiön
hallituksen uudeksi varsinaiseksi jäseneksi Kati Hagrosin.
Yhtiö on marraskuussa 2014 toteuttanut maksuttoman osakeannin Yhtiön osakkeenomistajille (ns. osakesplit),
jota on kuvattu tarkemmin kohdassa ”Osakkeet ja osakepääoma – Yhtiön osakkeet”. Osakeannissa annetut
osakkeet rekisteröitiin Kaupparekisteriin 10.11.2014.
Viime vuosina julkisuuteen tulleet vakoilu- ja tietomurtotapaukset ovat lisänneet yritysten ja muiden
organisaatioiden tietoisuutta kyberuhkiin liittyen, ja yhä useammat organisaatiot ovat itse joutuneet
kyberrikosten uhreiksi. Kyberrikollisuuden kasvun ohella muita merkittäviä toimialan kasvuun vaikuttavia
suuntauksia ovat esimerkiksi yhteiskunnan digitalisoituminen, pilvipalveluiden ja langattomien yhteyksien
lisääntyminen, lainsäädännön kehittyminen sekä julkisen kysynnän kasvu.
Nixun kustannuksissa on tapahtunut 31.12.2013 päättyneen tilikauden jälkeen vähäistä, tavanomaista nousua,
kuten palkkojen ja vuokrien indeksikorotuksia. Nixu on 31.12.2013 päättyneen tilikauden jälkeen tehnyt vähäisiä
tavanomaisia korotuksia myyntihinnastoonsa, millä pyritään kompensoimaan yleistä kustannustason nousua.
Yhtiön liiketoiminnan tulosta 30.6.2014 päättyneeltä kuuden kuukauden jaksolta on kuvattu kohdassa
”Liiketoiminnan tulos”.
Tulosennuste ja tulevaisuuden näkymät
Yhtiön johto arvioi, että Nixu-konsernin vuoden 2014 liikevaihto kasvaa merkittävästi 31.12.2013 päättyneen
tilikauden 11 989,9 tuhannesta eurosta. Kasvun merkittävin yksittäinen tekijä on Panorama Partnersin hankinta
lokakuussa 2014. Tämän lisäksi toteutuneen liikevaihdon sekä loppuvuoden projekti- ja myyntinäkymien
perusteella johto arvioi Nixu Oyj:n (emoyhtiön) ja Panorama Partners Oy:n liikevaihtojen kasvavan orgaanisesti
vuoden 2014 aikana.
Konsernin vuoden 2014 tulokseen vaikuttavat negatiivisesti marraskuussa 2014 eriytetyn Nixu Software Oy:n
tulos eriyttämiseen asti sekä eriyttämisestä johtuvat kertaluonteiset kustannukset. Lisäksi Panorama Partnersin
hankinta lokakuussa 2014 ja Yhtiön suunnitteilla oleva listautuminen vuoden 2014 toisen vuosipuoliskon aikana
kuormittavat merkittävästi johdon resursseja ja aiheuttavat kertaluonteisia kuluja. Perustuen toteutuneeseen
käyttökatteeseen sekä loppuvuoden näkymiin johto kuitenkin arvioi Nixu-konsernin vuoden 2014 käyttökatteen
parantuvan merkittävästi vuoden 2013 tasolta (556,6 tuhatta euroa). Parannus johtuu Panorama Partnersin
hankinnan lisäksi Nixu Oyj:n (emoyhtiön) kannattavuuden parantumisesta.
Tulosennusteen laadinnassa on otettu huomioon Yhtiön liiketoiminnalle normaali kausiluonteisuus. Osa
tulosohjeistusta koskevista oletuksista liittyy asioihin, joihin Yhtiön johto voi vaikuttaa, kuten esimerkiksi Nixun
tuote- ja palveluvalikoimaan, hinnoitteluun, markkinointiin, konsernin kustannusrakenteeseen sekä investointien
määrään ja ajoitukseen liittyvillä toimenpiteillä. Yhtiön johto ei voi vaikuttaa muutoksiin, jotka tapahtuvat sen
määräysvallan
ulkopuolella.
Tällaisia
ovat
esimerkiksi
yleinen
taloudellinen
suhdanne,
kyberturvallisuuspalveluiden yleinen kysyntä ja henkilöstökustannusten tason yleiset muutokset.
Yhtiön johto pitää Nixun toimintamarkkinoiden lyhyen sekä pitkän aikavälin kasvunäkymiä positiivisina.
Kohdassa ”Tapahtumia edellisen tilikauden päättymisen jälkeen ja viimeaikaiset suuntaukset” kuvatun
55
kyberrikollisuuden kasvun ja muiden merkittävien toimialan kasvuun vaikuttavien suuntausten, kuten
esimerkiksi yhteiskunnan digitalisoitumisen, pilvipalveluiden ja langattomien yhteyksien lisääntymisen,
lainsäädännön kehittymisen sekä julkisen kysynnän kasvun odotetaan kasvattavan toimialan kysyntää
organisaatioiden kasvattaessa budjettejaan ja investoidessa yhä enemmän kyberturvallisuuteen.
Kyberturvallisuuspalveluiden ennakoitua kehitystä ja suuntauksia on kuvattu tarkemmin kohdassa ”Markkina- ja
toimialakatsaus – Johdanto kyberturvallisuusmarkkinoihin”. Toimintamarkkinoiden suuntausten toteutumisesta,
toteutumisen ajoituksesta tai vaikutuksesta Yhtiön liiketoiminnan tulokseen ja taloudelliseen asemaan ei ole
takeita. Myös yleinen talouskehitys ja sen vaikutukset ovat toimintamarkkinoihin vaikuttavia
epävarmuustekijöitä.
Tärkeimpien Nixu-konsernin tuloslaskelmaerien kuvaus
Liikevaihto
Liikevaihto koostuu pääasiassa neuvontapalvelujen, toteutusprojektien ja jatkuvien palvelujen myynnistä.
Liikevaihto sisältää myös lisenssien jälleenmyyntituottoja. Kertalisenssit tuloutetaan lisenssitoimituksen tultua
hyväksyttyä. Lisenssiylläpito ja määräaikaiset lisenssit jaksotetaan lisenssin voimassaoloajalle.
Liiketoiminnan muut tuotot
Liiketoiminnan muut tuotot koostuvat pääasiassa Tekesiltä saaduista tuotekehitysavustuksista sekä henkilöstöltä
perityistä työpaikkaruokailun veloituksista. Liiketoiminnan muissa tuotoissa esitetään myös kertaluontoisina
erinä esimerkiksi patenttien myynnistä syntyvät luovutusvoitot.
Materiaalit ja palvelut
Materiaali- ja palvelukulut koostuvat pääasiassa alihankintapalvelujen hankintakuluista sekä lisenssiostoista.
Lisenssiostot jaksotetaan samoin kuin lisenssimyynti.
Henkilöstökulut
Henkilöstökulut sisältävät Nixun palveluksessa olevien henkilöiden palkkakulut sosiaalikuluineen. Erään
sisältyvät myös hallituspalkkiot sosiaalikuluineen.
Poistot ja arvonalentumiset
Poistot pitävät sisällään kehittämismenojen, aineettomien oikeuksien sekä koneiden ja kaluston suunnitelman
mukaiset poistot. Nixun tuloslaskelmaluvuissa esitetyt aktivoitujen kehittämismenojen poistot ovat liittyneet
ainoastaan Nixu Software Oy:n kehittämismenoihin.
Liiketoiminnan muut kulut
Liiketoiminnan muut kulut ovat varsinaisen liiketoiminnan yhteydessä syntyneitä kuluja, joita ei voida kohdistaa
muihin kulueriin (materiaaleihin ja palveluihin tai henkilöstökuluihin). Liiketoiminnan muut kulut koostuvat
pääasiassa vuokra-, matka-, tietotekniikka-, markkinointi- ja hallintokuluista, ostetuista palveluista ja muista
liiketoiminnan kuluista.
Liikevoitto (-tappio)
Liikevoitto (-tappio) lasketaan vähentämällä yhtiön liikevaihdon ja liiketoiminnan muiden tuottojen summasta
materiaalit ja palvelut, henkilöstökulut, liiketoiminnan muut kulut sekä poistot ja arvonalentumiset.
Rahoitustuotot ja -kulut
Rahoitustuotot koostuvat lähinnä pankkitalletusten korkotuotoista ja valuuttakurssivoitoista. Rahoituskulut
koostuvat pääasiassa pankkitililimiittien korkokuluista ja provisioista sekä valuuttakurssitappioista.
Rahoituskuluissa esitetään myös kertaluontoisia kuluja kuten listautumisesta aiheutuneet kulut.
56
Liiketoiminnan tulos
Tässä kohdassa esitettävä taloudellinen informaatio perustuu Nixun tilintarkastettuihin konsernitilinpäätöksiin
31.12.2013 ja 31.12.2012 päättyneiltä tilikausilta ja tilintarkastamattomaan puolivuotiskatsaukseen 30.6.2014
päättyneeltä kuuden kuukauden jaksolta sisältäen 5.11.2014 eriytetyn Nixu Software -liiketoiminnan
taloudelliset vaikutukset kaikilla esitetyillä kausilla. Nixun toimintakertomukset 31.12.2013 ja 31.12.2012
päättyneiltä tilikausilta sisältyvät tämän Yhtiöesitteen liitteisiin 2 ja 3.
Panorama Partnersin 9.10.2014 toteutetun hankinnan ja Nixu Software -liiketoiminnan eriyttämisen taloudellisia
vaikutuksia on havainnollistettu Yhtiöesitteen kohdassa ”Pro forma -taloudelliset tiedot”.
30.6.2014 päättynyt kuuden kuukauden jakso verrattuna 30.6.2013 päättyneeseen kuuden kuukauden jaksoon
Liikevaihto
Nixun liikevaihto 30.6.2014 päättyneeltä kuuden kuukauden jaksolta oli 6 428,4 tuhatta euroa. Liikevaihto
pieneni 56,8 tuhatta euroa eli 0,9 prosenttia verrattuna 30.6.2013 päättyneen kuuden kuukauden jakson
liikevaihtoon, joka oli 6 485,2 tuhatta euroa. Merkittävimpiä konsernin liikevaihtoa heikentäviä tekijöitä olivat
resurssivuokraustyyppisestä ohjelmistokehityksestä, erillisestä vuokraprojektipäällikköliiketoiminnasta sekä
testausautomaatiotoiminnasta luopuminen, lisenssiliikevaihdon aleneminen edellisen kauden poikkeuksellisen
korkeasta tasosta sekä eriytetyn Nixu Software Oy:n liikevaihdon pienentyminen (19,7 tuhatta euroa).
Kyberturvallisuuteen liittyvien palveluiden liikevaihto kuitenkin kasvoi noin 400 tuhatta euroa kompensoiden
suurimman osan heikentävien tekijöiden vaikutuksesta.
Liikevoitto
Nixun liikevoitto 30.6.2014 päättyneeltä kuuden kuukauden jaksolta oli 427,2 tuhatta euroa. Liikevoitto kasvoi
329,3 tuhatta euroa eli 336,5 prosenttia verrattuna 30.6.2013 päättyneen kuuden kuukauden jakson liikevoittoon,
joka oli 97,9 tuhatta euroa. 30.6.2013 päättyneellä kuuden kuukauden jaksolla Nixulla oli käynnissä
toimintojensa uudelleenjärjestelyitä (edellä kuvattujen liiketoimintojen alasajot sekä kyberturvallisuuspalveluihin
liittyvän organisaatiouudistuksen läpivienti), mistä johtuen liikevoittoa alensivat yleiseen muutosvaiheeseen
liittyvän epätehokkuuden ohella kertaluontoiset kustannukset, jotka liittyivät vapaaehtoisesti irtisanoutuneille
työntekijöille maksettuihin korvauksiin, ilman työvelvoitetta maksettuihin irtisanomisajan palkkoihin sekä
lisäkorvauksiin niille työntekijöille, jotka jatkoivat työntekoa irtisanomisaikansa ajan. 30.6.2014 päättyneellä
kuuden kuukauden jaksolla Nixu on keskittynyt strategiansa mukaisen liiketoiminnan kehittämiseen ilman
vastaavan kaltaisia uudelleenjärjestelyyn liittyviä kustannuksia, mikä on parantanut liikevoittoa merkittävästi
vaikka eriytetyn Nixu Software Oy:n liiketulos pieneni 89,0 tuhatta euroa. 30.6.2014 päättyneen kuuden
kuukauden jakson liikevoittoa parantaa Nixu Software Oy:n vähemmistöosakkeenomistajien tekemästä
osakemerkinnästä tuloutettu 112,9 tuhannen euron voitto. 30.6.2014 päättyneen kuuden kuukauden jaksolla
Nixun liikevoittoa heikentävät 49,0 tuhannen euron kertaluontoiset kulut, jotka liittyvät Nixu Software Oy:n
eriyttämiseen.
Kauden tulos
Nixun voitto 30.6.2014 päättyneeltä kuuden kuukauden jaksolta oli 309,9 tuhatta euroa. Voitto kasvoi 248,1
tuhatta euroa eli 401,0 prosenttia verrattuna 30.6.2013 päättyneen kuuden kuukauden jakson voittoon, joka oli
61,9 tuhatta euroa. Kasvuun vaikuttivat pääasiassa samat syyt, kuin liikevoiton kasvuun. 30.6.2014 päättyneellä
kuuden kuukauden jaksolla kauden tulosta heikensivät 56,4 tuhannen euron kertaluontoiset rahoituskulut, jotka
liittyvät Listautumisannin ja suunnattujen osakeantien valmistelun kustannuksiin. Tilikauden tuloksen kasvua
verrattuna liikevoiton kasvuun vähensi tuloverojen kasvu. Eriytetyn Nixu Software Oy:n tulos heikentyi 86,5
tuhannella eurolla.
31.12.2013 päättynyt tilikausi verrattuna 31.12.2012 päättyneeseen tilikauteen
Liikevaihto
Nixun liikevaihto 31.12.2013 päättyneeltä tilikaudelta oli 11 989,9 tuhatta euroa. Liikevaihto pieneni 1 472,4
tuhatta euroa eli 10,9 prosenttia verrattuna 31.12.2012 päättyneen tilikauden liikevaihtoon, joka oli 13 462,3
tuhatta euroa. Suurin liikevaihdon pienenemiseen vaikuttava tekijä oli resurssivuokraustyyppisestä
ohjelmistokehityksestä luopumisen aloittaminen, minkä vaikutus liikevaihtoon oli noin 1 200 tuhatta euroa.
57
Vuonna
2013
Nixu
myös
luopui
erillisestä
vuokraprojektipäällikköliiketoiminnastaan
ja
testausautomaatiotoiminnastaan, mikä vähensi vuoden 2013 liikevaihtoa noin 200 tuhatta euroa. Eriytetyn Nixu
Software Oy:n liikevaihto pieneni 76,3 tuhatta euroa vuonna 2013.
Liikevoitto
Nixun liikevoitto 31.12.2013 päättyneeltä tilikaudelta oli 467,0 tuhatta euroa. Liikevoitto pieneni 376,7 tuhatta
euroa eli 44,7 prosenttia verrattuna 31.12.2012 päättyneen tilikauden liikevoittoon, joka oli 843,7 tuhatta euroa.
Liikevoiton pienentyminen johtui pääasiassa Nixun liikevaihdon pienentymisestä sekä liiketoiminnan
uudelleenjärjestelyyn
liittyvistä
kustannuksista.
Nixu
vähensi
henkilöstöään
liiketoiminnan
uudelleenjärjestelyiden yhteydessä, mikä tapahtui kuitenkin viiveellä suhteessa liikevaihdon alentumiseen ja
johti liiketuloksen suhteelliseen pienentymiseen. Lisäksi liikevoittoa kuormittivat vuonna 2013 noin 140 tuhatta
euroa kustannuksia, jotka liittyivät vapaaehtoisesti irtisanoutuneille työntekijöille maksettuihin korvauksiin,
ilman työvelvoitetta maksettuihin irtisanomisajan palkkoihin, lisäkorvauksiin niille työntekijöille, jotka jatkoivat
työntekoa irtisanomisaikansa ajan, sekä konsultointikustannuksiin Nixu Software Oy:n eriyttämisen
suunnitteluun liittyen. Eriytetyn Nixu Software Oy:n liiketappio kasvoi 57,6 tuhatta euroa ollen 169,5 tuhatta
euroa vuonna 2013.
Tilikauden tulos
Nixun tilikauden tulos 31.12.2013 päättyneeltä tilikaudelta oli 327,6 tuhatta euroa. Tilikauden tulos pieneni
310,5 tuhatta euroa eli 48,7 prosenttia verrattuna 31.12.2012 päättyneen tilikauden tulokseen, joka oli 638,2
tuhatta euroa. Tilikauden tuloksen pienenemiseen vaikuttivat pääasiassa samat syyt kuin liikevoiton
pienentymiseen.
Rahoituksen lähteet ja rahavirrat
Yleistä
Nixu on historiallisesti rahoittanut toimintojaan pääasiallisesti liiketoiminnan tuottamalla rahavirralla. Panorama
Partnersin lokakuussa 2014 toteutetun hankinnan myötä Nixun rahoitusasema muuttui merkittävästi.
Yhdistymistä Panorama Partnersin kanssa on kuvattu tarkemmin kohdassa ”Yhdistyminen Panorama Partnersin
kanssa”.
Nixun pääomanlähteitä ja velkaantuneisuutta Nixu Software -liiketoiminnan eriyttämisen, Panorama Partnersin
hankinnan ja Nixu Oyj:n henkilöstölle, avainhenkilöille ja hallituksen jäsenille suunnattujen osakeantien jälkeen
on havainnollistettu tilintarkastamattomien Pro forma -tietojen avulla Yhtiöesitteen kohdassa ”Pääomarakenne
ja velkaantuneisuus”. Lisätietoja tilintarkastamattomista Pro forma -tiedoista on esitetty kohdassa ”Pro
forma -taloudelliset tiedot”.
Yhtiö toteutti syyskuussa 2014 suunnatut osakeannit sen hallituksen jäsenille, avainhenkilöille ja henkilöstölle,
joista Yhtiölle kertyi 408,6 tuhannen euron varat (kulujen jälkeen noin 389,3 tuhannen euron nettovarat).
Henkilöstölle ja avainhenkilöille suunnattujen osakeantien yhteydessä Yhtiö tarjosi enemmän kuin 100 osaketta
merkitseville työntekijöille mahdollisuuden lainata Yhtiöltä varoja osakemerkintöjen maksamiseksi. Lainaa
annettiin yhteensä 50 830 euron edestä. Kyseisiä osakeanteja ja lainajärjestelyä on kuvattu tarkemmin kohdassa
”Osakkeet ja osakepääoma – Yhtiön osakkeet”. Lisäksi Nixun on määrä hankkia rahoitusta myös
Listautumisannin myötä. Listautumisannin taustaa on kuvattu tarkemmin kohdassa ”Listautumisannin ja First
North -listautumisen tausta ja syyt sekä varojen käyttö”. Listautumisen jälkeen Nixun maksuvalmiuden
hallinnan odotetaan perustuvan ensisijaisesti liiketoiminnan tuottamaan rahavirtaan.
Nixun rahat ja pankkisaamiset olivat 1 343,1 tuhatta euroa 30.9.2014, kun ne olivat 1 324,0 tuhatta euroa
30.6.2014 ja 2 148,7 tuhatta euroa 31.12.2013.
Rahavirrat
Nixun liiketoiminnan rahavirta 1.1.–30.6.2014 välisenä aikana oli 203,8 tuhatta euroa ja -7,6 tuhatta euroa
vuoden 2013 vastaavana ajanjaksona. Liiketoiminnan rahavirta oli 665,7 tuhatta euroa tilikaudella 2013 eli 274,3
tuhatta euroa enemmän kuin tilikaudella 2012, jolloin se oli 391,4 tuhatta euroa. Tilikauden 2013 liiketoiminnan
rahavirtaan vaikuttivat positiivisesti tilikaudella maksettujen verojen määrän väheneminen 221,9 tuhannella
eurolla verrattuna tilikaudella 2012 maksettuihin veroihin.
58
Investointien rahavirta 1.1.–30.6.2014 välisenä aikana oli -170,9 tuhatta euroa ja -154,4 tuhatta euroa vuoden
2013 vastaavana ajanjaksona. Investointien rahavirta oli -278,3 tuhatta euroa tilikaudella 2013 ja -67,3 tuhatta
euroa tilikaudella 2012. Nixu investoi tilikaudella 2013 eriytetyssä Nixu Software Oy:ssä tehtyyn
tuotekehitykseen.
Rahoituksen rahavirta 1.1.–30.6.2014 välisenä aikana oli -857,6 tuhatta euroa ja -294,7 tuhatta euroa vuoden
2013 vastaavana ajanjaksona. Kauden 1.1.–30.6.2014 rahavirta liittyy maksettuihin 888,9 tuhannen euron
suuruisiin osinkoihin. Rahoituksen rahavirta oli -272,8 tuhatta euroa tilikaudella 2013 ja -273,8 tuhatta euroa
tilikaudella 2012. Nixu Oyj maksoi osinkoja 296,3 tuhatta euroa tilikaudella 2013 ja 260,8 tuhatta euroa
tilikaudella 2012.
Lainarahoitus
Nixu Oyj nosti Panorama Partnersin hankintaa varten lokakuussa 2014 4,0 miljoonaa euroa vaihtuvakorkoista
pankkilainaa. Laina tulee maksaa takaisin tasalyhenteisesti kuudessa vuodessa. Lyhennykset alkavat kuuden
kuukauden päästä lainan nostamisesta. Rahoittajalla on rahoitussopimusten mukaan oikeus muuttaa pankkilainan
hinnoittelua rahoitussopimuksissa sovitulla tavalla. Yhtiö on osittain suojautunut lainaan liittyvään korkoriskiin
koronvaihtosopimuksella, joka astuu voimaan kaksi vuotta lainan nostamisesta. Yhtiöllä on oikeus mutta ei
velvollisuutta käyttää Listautumisannilla kerättäviä varoja pankkilainan ennenaikaiseen lyhentämiseen.
Pankkilainaan sisältyy kovenanttiehtoja, jotka liittyvät konsernin velanhoitokykyyn ja rahoitusrakenteeseen.
Tunnuslukukovenantit lasketaan ja tarkastetaan puolivuosittain virallisen tilinpäätöksen/puolivuotiskatsauksen
perusteella. Yhtiön rahoittajalla on rahoitussopimusten kovenanttiehtojen mukaan oikeus irtisanoa
rahoitussopimukset ja eräännyttää laina, Yhtiön luotolliseen pankkitiliin liittyvä limiitti sekä muut Yhtiön
rahoittajalle olevat vastuut, mikäli kovenanttiehdot eivät tarkasteluajankohtinaan täyty tai Nixu-konserniin
kuuluvat yhtiöt eivät muutoin noudata rahoitussopimusten ehtoja.
Nixu Oyj:llä on käytössään luotollinen shekkitili, jonka limiitin määrä on 800 tuhatta euroa. Limiitti ei ole
Yhtiöesitteen päivämääränä käytössä. Lisäksi marraskuussa 2014 Nixu-konsernista eriytetyllä Nixu Software
Oy:llä oli 50 tuhannen euron limiitin luotollinen shekkitili. Limiitistä oli 31.12.2013 käytössä 22 tuhatta euroa.
Investoinnit
Nixu ei 31.12.2012 ja 31.12.2013 päättyneillä tilikausilla ole tehnyt merkittäviä investointeja. Nixu on kuluvana
tilikautena, 9.10.2014, hankkinut Panorama Partnersin osakekannan. Panorama Partnersin hankintaa on kuvattu
tarkemmin kohdassa ”Yhdistyminen Panorama Partnersin kanssa” ja Panorama Partnersin hankintaan liittyvää
rahoitusta kohdassa ”Rahoituksen lähteet ja rahavirrat”. Nixulla ei ole käynnissä muita merkittäviä
investointeja, eikä Nixu ole myöskään tehnyt päätöksiä tulevista merkittävistä investoinneista.
Taseen ulkopuoliset vastuut
Nixu-konserni
Tuhatta euroa
30.6.2014
30.6.2013
31.12.2013
31.12.2012
Leasingvastuut
Leasingsopimuksista maksettavat määrät
Seuraavan 12 kuukauden aikana erääntyvät
Myöhemmin maksettavat
Yhteensä
167,3
165,5
332,8
169,8
163,3
333,1
172,1
155,6
327,7
213,4
281,5
494,9
Muut vastuut
Vuokravastuut
Takausvastuut
Vuokravakuustilit
Annetut kiinnitykset
Yhteensä
211,4
50,0
87,4
485,0
833,8
264,2
50,0
87,4
485,0
886,5
309,9
50,0
87,4
485,0
932,3
307,4
50,0
5,9
485,0
848,4
59
YHDISTYMINEN PANORAMA PARTNERSIN KANSSA
Osana liiketoimintastrategiansa jalkauttamista Nixu Oyj osti lokakuussa 2014 Panorama Partnersin koko
osakekannan.
Panorama Partners on kyberturvallisuuteen keskittynyt palveluyhtiö, joka työllisti yritysoston aikaan 35
työntekijää ja neljä ulkopuolista konsulttia. Panorama Partners on erikoistunut identiteetin- ja pääsynhallintaan,
tarjoten asiakkailleen palveluita hankkeiden valmistelu-, toimitus-, ylläpito- ja jatkokehitysvaiheissa. Panorama
Partners on ollut edelläkävijänä muun muassa pankki- ja vakuutussektorin digitaalisen identiteetin turvaamisessa
ja kehittämisessä. Panorama Partnersin liikevaihto 31.12.2013 päättyneellä tilikaudella oli 3,9 miljoonaa euroa.
Panorama Partnersin hankinnan vaikutuksia Nixu-konsernin taloudellisiin tietoihin on havainnollistettu kohdassa
”Pro forma -taloudelliset tiedot”.
Vuonna 2003 perustettu Panorama Partners tarjosi ensimmäisinä toimintavuosinaan käyttäjähallinnan
asiantuntijapalveluiden lisäksi kehittämäänsä teknologiatuotetta asiakkailleen. Vuoden 2008 alussa suoritetussa
osittaisjakautumisessa ko. teknologia eriytettiin omaksi yrityksekseen ja on nyt osa Efecte Oy:ta. Vuodesta 2008
lähtien Panorama Partners on keskittynyt identiteetin ja pääsynhallinnan asiantuntijapalveluiden tarjoamiseen.
Panorama Partners on toteuttanut historiansa aikana yli 100 hanketta yli 80 asiakkaalle.
Yhdistyminen Panorama Partnersin kanssa kasvatti Nixun osaamista ja resursseja identiteetin- ja
pääsynhallinnan osa-alueella ja vahvisti Nixun digitaalisen liiketoiminnan asiakaspohjaa. Digitaalinen
liiketoiminta on eräs merkittävä painopiste Nixun kasvustrategiassa. Yhtiön johdon käsityksen mukaan
sähköinen kaupankäynti ja asiointi kasvavat tulevaisuudessa voimakkaasti, ja kuluttajien identiteetin
suojaaminen sekä esteettömän pääsyn mahdollistaminen tulevat olemaan jatkossakin merkittävässä roolissa.
Euroopassa identiteetin suojaamisen ja pääsynhallintaratkaisujen odotetaan kasvavan keskimäärin 11 prosentin
vuotuista kasvuvauhtia vuosina 2014–201921.
Yhdistyminen Panorama Partnersin kanssa oli osoitus Nixun liiketoimintastrategian konkreettisesta
toimeenpanosta, ja Nixu suunnittelee vastaavien tarkasti kohdennettujen yrityskauppojen tekemistä myös
jatkossa, niin nykyisillä kuin uusillakin markkina-alueilla.
Panorama Partnersin osakkeiden kauppakirjan mukainen kaupan täytäntöönpanon yhteydessä maksettu
kauppahinta oli 3 855,0 tuhatta euroa, ja se maksettiin käteisellä. Kauppahintaan tehdään vuoden 2015
ensimmäisen vuosipuoliskon aikana tavanomainen tarkistus muun muassa kaupan täytäntöönpanohetken
mukaisten Panorama Partnersin nettorahavarojen ja nettokäyttöpääoman tason perusteella. Lisäksi kauppahintaa
tarkistetaan tuolloin alentavasti enintään 385,5 tuhannen euron edestä Panorama Partnersin 31.12.2014
päättyneen tilikauden toteutuneen liikevaihdon perusteella. Hankintaa varten nostettua lainarahoitusta on kuvattu
kohdassa ”Liiketoiminnan tulos, taloudellinen asema ja tulevaisuuden näkymät – Rahoituksen lähteet ja
rahavirrat – Lainarahoitus” sekä hankinnan yhteydessä syntynyttä konserniliikearvoa kohdissa ”Riskitekijät –
Taloudelliseen asemaan ja rahoitukseen liittyviä riskejä – Mikäli konserniliikearvoon liittyvät tuotto-odotukset
eivät tulevaisuudessa vastaa tämän hetken oletuksia, voidaan konserniliikearvon poistoaikaa joutua muuttamaan
tai tekemään konserniliikearvon tasearvosta arvonalentumiskirjaus” ja ”Pro forma -taloudelliset tiedot”.
21
Lähde: MarketsandMarkets: Cyber Security Market - Global Advancements, Forecasts & Analysis (2014-2019)
60
PRO FORMA -TALOUDELLISET TIEDOT
Tilintarkastamattomien Pro forma -tietojen kokoamisessa noudatetut periaatteet
Seuraavat tilintarkastamattomat Pro forma -tiedot on esitetty havainnollistamaan lukijalle, mikä Nixun
liiketoiminnan tulos ja taloudellinen asema olisi voinut olla, jos seuraavat transaktiot (yhdessä ”Järjestelyt”)
olisivat tapahtuneet aiemmin:
!
Nixu Software -liiketoiminnan eriyttäminen 5.11.2014 toteutuneella Nixu Oyj:n osittaisjakautumisella;
!
Panorama Partnersin 9.10.2014 (”Hankintapäivä”) toteutettu hankinta; sekä
!
Syyskuussa 2014 Nixu Oyj:n henkilöstölle, avainhenkilöille ja hallituksen jäsenille suunnatut
osakeannit.
Nämä Pro forma -tiedot on esitetty ainoastaan havainnollistamistarkoituksessa. Pro forma -tietojen tarkoituksena
on esittää, millainen vaikutus Järjestelyillä olisi ollut, jos Järjestelyt olisivat tapahtuneet näissä Pro forma tiedoissa esitettyinä ajankohtina, eivätkä ne sen vuoksi kuvaa, millainen Nixun liiketoiminnan tulos tai
taloudellinen asema todellisuudessa on. Tiedot eivät myöskään havainnollista, millainen Nixun liiketoiminnan
tulos ja taloudellinen asema on tulevaisuudessa. Pro forma -oikaisut perustuvat saatavilla oleviin tietoihin ja
oletuksiin. Ei ole mitään varmuutta siitä, että tilintarkastamattomia Pro forma -tietoja koottaessa käytetyt
oletukset osoittautuvat oikeiksi. Pro forma -tiedoissa ei ole otettu huomioon mahdollisia synergiaetuja.
Pro forma -tiedot on koottu yhdenmukaisesti Euroopan komission asetuksen (EY) 809/2004 liitteen II sekä Pro
forma -tiedot esitteessä – Ohje Pro forma -tietojen esittäjälle ohjeiden kanssa sekä noudattaen Nixun soveltamia
tilinpäätöksen laatimisperiaatteita.
Pro forma -kaudet
Pro forma -tuloslaskelma 31.12.2013 päättyneeltä tilikaudelta ja pro forma -tuloslaskelma 30.6.2014 päättyneeltä
kuuden kuukauden jaksolta on koottu olettaen, että Järjestelyt olisivat tapahtuneet 1.1.2013. Pro forma -tase
30.6.2014 on koottu olettaen, että Järjestelyt olisivat tapahtuneet 30.6.2014.
Historialliset taloudelliset tiedot
Pro forma -tiedot perustuvat tietoihin, jotka on otettu Nixun tilintarkastetusta konsernitilinpäätöksestä
31.12.2013 päättyneeltä tilikaudelta ja tilintarkastamattomasta puolivuotiskatsauksesta 30.6.2014 päättyneeltä
kuuden kuukauden jaksolta sekä Panorama Partnersin tilintarkastetusta tilinpäätöksestä 31.12.2013 päättyneeltä
tilikaudelta ja tilintarkastamattomasta välitilinpäätöksestä 30.6.2014 päättyneeltä kuuden kuukauden jaksolta.
Lopulliset Nixu Software -liiketoimintaan liittyvät Nixu-konsernista pois siirtyvät varat ja velat voivat
olennaisesti poiketa Pro forma -tiedoissa esitetyistä, sillä lopulliset siirtyvät määrät määräytyvät
osittaisjakautumisen täytäntöönpanopäivänä. Myös lopullinen Panorama Partnersin hankinnasta maksettava
kauppahinta sekä lopulliset Nixu-konsernille siirtyvien varojen ja velkojen sekä hankinnan yhteydessä syntyvän
konserniliikearvon määrät voivat olennaisesti poiketa näissä Pro forma -tiedoissa esitetyistä, sillä lopulliset
määrät määräytyvät Hankintapäivänä tai myöhemmin vuoden 2015 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana. Näistä
voi aiheutua merkittäviä muutoksia Pro forma -tiedoissa esitettyyn Nixun liiketoiminnan tulokseen ja
taloudelliseen asemaan.
Tässä esitettyjä Pro forma -tietoja tulee lukea yhdessä seuraavien tietojen kanssa: Nixun 31.12.2013 päättyneen
tilikauden tilintarkastettu konsernitilinpäätös ja tilintarkastamaton puolivuotiskatsaus 30.6.2014 päättyneeltä
kuuden kuukauden jaksolta, Panorama Partnersin tilintarkastettu tilinpäätös 31.12.2013 päättyneeltä tilikaudelta
ja tilintarkastamaton välitilinpäätös 30.6.2014 päättyneeltä kuuden kuukauden jaksolta sekä muualla tässä
Yhtiöesitteessä esitetyt tiedot.
Tilintarkastamattomia Pro forma -tietoja koskeva tilintarkastajan raportti on esitetty Yhtiöesitteen liitteessä 6.
61
Tilintarkastamattomat pro forma -tuloslaskelma- ja -tasetiedot
Pro forma -tuloslaskelma 1.1.–30.6.2014
Nixukonserni
Nixu
Softwaren
eriyttäminen
(viite 1)
Hankinnan
pro formaoikaisut
(viite 3)
Suunnatut
osakeannit
(viite 4)
Nixukonserni
Pro forma
(Tilintarkastamaton)
(Tilintarkastamaton)
(Tilintarkastamaton)
(Tilintarkastamaton)
(Tilintarkastamaton)
(Tilintarkastamaton)
(Tilintarkastamaton)
6 428,4
-540,9
5 887,6
2 336,0
47,0
-342,8
44,2
-343,8
-
8 223,5
-114,5
109,8
-
161,5
-452,6
-
-
91,1
-686,6
-3 479,3
228,2
-3 251,1
-1 114,7
-
-
-4 365,8
-611,1
-162,5
55,8
11,5
-555,3
-151,0
-194,6
-73,7
-
-750,0
-224,7
Henkilöstökulut yhteensä
Poistot
Suunnitelman mukaiset
poistot
Konserniliikearvon poistot
-4 252,9
295,5
-3 957,4
-1 383,0
-
-
-68,6
41,8
-26,8
-2,0
-
-
-
-
-
-392,3
Poistot yhteensä
Liiketoiminnan muut kulut
-68,6
-1 388,7
41,8
236,1
-26,8
-1 152,6
-2,0
-281,8
-392,3
-
-
-
-421,1
-1 434,4
427,2
27,8
455,0
369,5
-392,3
-
432,2
0,0
0,0
0,0
1,9
-
-
1,9
-64,0
3,8
-60,1
-0,1
-57,8
8,7
-109,4
-64,0
3,8
-60,1
1,8
-57,8
8,7
-107,5
VOITTO (TAPPIO)
ENNEN VEROJA
363,3
31,6
394,9
371,3
-450,1
8,7
324,7
Tuloverot
Vähemmistöosuus
-73,4
20,1
-8,8
-20,1
-82,2
-75,5
11,6
-1,7
-147,9
-
-
-
-
-
TILIKAUDEN VOITTO
(TAPPIO)
309,9
2,8
312,7
295,8
-438,6
7,0
176,8
Tuhatta euroa
LIIKEVAIHTO
Liiketoiminnan muut
tuotot
Materiaalit ja palvelut
Henkilöstökulut
Palkat ja palkkiot
Henkilöstösivukulut
Eläkekulut
Muut henkilöstösivukulut
LIIKEVOITTO
(-TAPPIO)
Rahoitustuotot ja -kulut
Muut korko- ja
rahoitustuotot
Muilta kuin saman
konsernin yrityksiltä
Korkokulut ja muut
rahoituskulut
Muille kuin saman
konsernin yrityksille
Rahoitustuotot ja -kulut
yhteensä
NixuPanorama
konserni Partners Oy
jakautu(viite 2)
misen
jälkeen
62
-
-5 340,4
-28,8
-392,3
Pro forma -tuloslaskelma 1.1.–31.12.2013
Nixukonserni
Nixu
Softwaren
eriyttäminen
(viite 1)
Hankinnan
pro formaoikaisut
(viite 3)
Suunnatut
osakeannit
(viite 4)
Nixukonserni
Pro forma
(Tilintarkastettu)
(Tilintarkastamaton)
(Tilintarkastamaton)
(Tilintarkastettu)
(Tilintarkastamaton)
(Tilintarkastamaton)
(Tilintarkastamaton)
LIIKEVAIHTO
Liiketoiminnan muut
tuotot
Materiaalit ja palvelut
Henkilöstökulut
Palkat ja palkkiot
Henkilöstösivukulut
Eläkekulut
Muut henkilöstösivukulut
11 989,9
-852,9
11 137,0
3 940,5
-
-
15 077,5
218,1
-760,9
-4,6
84,3
213,5
-676,5
42,2
-544,4
-
-
255,7
-1 220,9
-6 811,2
441,6
-6 369,6
-1 796,3
-
-
-8 165,9
-1 221,7
-344,4
108,1
22,5
-1 113,5
-321,8
-320,7
-119,9
-
-
-1 434,3
-441,7
Henkilöstökulut yhteensä
Poistot
Suunnitelman mukaiset
poistot
Konserniliikearvon poistot
-8 377,3
572,3
-7 805,0
-2 236,9
-
-
-10 041,9
-89,6
-
36,3
-
-53,4
-
-1,8
-
-784,6
-
-55,2
-784,6
Poistot yhteensä
Liiketoiminnan muut kulut
-89,6
-2 513,3
36,3
334,1
-53,4
-2 179,1
-1,8
-490,5
-784,6
-
-
-839,7
-2 669,6
467,0
169,5
636,5
709,2
-784,6
-
561,1
0,6
0,0
0,6
7,4
-
-
8,0
-11,0
7,7
-3,3
-11,9
-215,8
-19,3
-250,3
-10,4
7,7
-2,7
-4,5
-215,8
-19,3
-242,3
456,6
177,2
633,8
704,7
-1 000,4
-19,3
318,9
-129,6
0,6
14,7
-0,6
-114,9
-
-176,4
-
43,2
-
3,9
-
-244,3
-
327,6
191,3
519,0
528,3
-957,2
-15,5
74,6
Tuhatta euroa
LIIKEVOITTO
(-TAPPIO)
Rahoitustuotot ja -kulut
Muut korko- ja
rahoitustuotot
Muilta kuin saman
konsernin yrityksiltä
Korkokulut ja muut
rahoituskulut
Muille kuin saman
konsernin yrityksille
Rahoitustuotot ja -kulut
yhteensä
VOITTO (TAPPIO)
ENNEN VEROJA
Tuloverot
Vähemmistöosuus
TILIKAUDEN VOITTO
(TAPPIO)
NixuPanorama
konserni Partners Oy
jakautu(viite 2)
misen
jälkeen
63
Pro forma -tase 30.6.2014
Nixukonserni
Tuhatta euroa
Nixu Nixu-konserni
Panorama
Softwaren jakautumisen Partners Oy
eriyttäminen
jälkeen
(viite 2)
(viite 1)
Hankinnan
pro formaoikaisut
(viite 3)
Suunnatut
osakeannit
(viite 4)
Nixukonserni
Pro forma
(Tilintarkastamaton)
(Tilintarkastamaton)
(Tilintarkastamaton)
(Tilintarkastamaton)
(Tilintarkastamaton)
(Tilintarkastamaton)
(Tilintarkastamaton)
PYSYVÄT VASTAAVAT
Aineettomat hyödykkeet
Kehittämismenot
Aineettomat oikeudet
Muut pitkävaikutteiset menot
Konserniliikearvo
Aineettomat hyödykkeet
yhteensä
214,2
42,9
15,5
-214,2
-42,9
-
-
-
3 922,9
-
15,5
3 922,9
Aineelliset hyödykkeet
Koneet ja kalusto
Aineelliset hyödykkeet
yhteensä
-
-
15,5
-
-
272,6
-257,1
15,5
-
3 922,9
-
3 938,4
147,6
-11,2
136,3
14,2
-
-
150,6
147,6
-11,2
136,3
14,2
-
-
150,6
420,2
-268,3
151,8
14,2
3 922,9
-
4 088,9
3 247,5
100,2
602,6
-653,2
-21,3
-55,3
2 594,4
78,9
547,3
818,3
14,0
73,5
-
-
17,2
3,9
3 412,7
93,0
641,9
3 950,2
-729,7
3 220,6
905,9
17,2
3,9
4 147,5
Rahoitusarvopaperit
Rahat ja pankkisaamiset
1 324,0
-11,0
1 313,0
512,2
920,2
-1 480,1
389,3
512,2
1 142,4
VAIHTUVAT
VASTAAVAT
YHTEENSÄ
5 274,2
-740,6
4 533,6
2 338,3
-1 463,0
393,2
5 802,1
VASTAAVAA
YHTEENSÄ
5 694,4
-1 009,0
4 685,4
2 352,6
2 459,9
393,2
9 891,0
PYSYVÄT VASTAAVAT
YHTEENSÄ
VAIHTUVAT
VASTAAVAT
Saamiset, lyhytaikaiset
Myyntisaamiset
Muut saamiset
Siirtosaamiset
Lyhytaikaiset saamiset
yhteensä
64
Pro forma -tase 30.6.2014
Nixukonserni
Nixu
Softwaren
eriyttäminen
(viite 1)
Hankinnan
pro formaoikaisut
(viite 2)
Suunnatut
osakeannit
(viite 3)
Nixukonserni
Pro forma
(Tilintarkastamaton)
(Tilintarkastamaton)
(Tilintarkastamaton)
(Tilintarkastamaton)
(Tilintarkastamaton)
(Tilintarkastamaton)
(Tilintarkastamaton)
94,8
-
94,8
7,0
-7,0
-
94,8
18,2
-15,0
3,2
-
-
408,6
411,8
2 499,8
309,9
-520,2
6,5
1 979,6
316,4
1 168,7
295,8
-1 168,7
-364,4
-15,5
1 979,6
232,3
2 922,8
-528,7
2 394,0
1 471,5
-1 540,1
393,2
2 718,6
54,3
-54,3
-
-
-
-
-
Pitkäaikainen
Lainat rahoituslaitoksilta
Pitkäaikainen vieras
pääoma yhteensä
2,7
-2,7
-
-
3 666,7
-
3 666,7
2,7
-2,7
-
-
3 666,7
-
3 666,7
Lyhytaikainen
Lainat rahoituslaitoksilta
Ostovelat
Muut velat
Siirtovelat
Lyhytaikainen vieras
pääoma yhteensä
0,0
-
76,5
201,3
603,3
333,3
-
-
-133,8
-34,4
-255,0
0,0
322,1
557,1
1 412,3
-
455,9
591,5
1 667,3
-
-
333,3
398,5
758,3
2 015,6
2 714,6
-423,2
2 291,4
881,1
333,3
-
3 505,8
VIERAS PÄÄOMA
YHTEENSÄ
2 717,3
-425,9
2 291,4
881,1
4 000,0
-
7 172,5
VASTATTAVAA
YHTEENSÄ
5 694,4
-1 009,0
4 685,4
2 352,6
2 459,9
393,2
9 891,0
Tuhatta euroa
OMA PÄÄOMA
Osakepääoma
Sijoitetun vapaan oman
pääoman rahasto
Edellisten tilikausien
voittovarat
Tilikauden voitto (tappio)
OMA PÄÄOMA
YHTEENSÄ
VÄHEMMISTÖOSUUS
Nixu-konserni
Panorama
jakautumisen Partners Oy
jälkeen
VIERAS PÄÄOMA
-
Tilintarkastamattomien Pro forma -tietojen liitetiedot
Pro forma -tuloslaskelma- ja -tasetiedoissa on käytetty seuraavia oikaisuja ja olettamuksia:
1) Nixu Software -liiketoiminnan eriyttäminen
Nixu Oyj jakautui 5.11.2014 siten, että sen omistamat Nixu Software Oy:n osakkeet sekä sen Nixu Software
Oy:ltä olevat lainasaamiset ja muut DNS-, DHCP- ja IP-osoitehallinnan ohjelmistotuoteliiketoimintaan liittyvät
varat ja velat siirtyivät osittaisjakautumisessa perustetulle NSW Global Oy:lle.
Pro forma -tiedoissa osittaisjakautumisen seurauksena NSW Global Oy:lle siirtyneeseen Nixu Software liiketoimintaan liittyneet varat ja velat on oikaistu pois pro forma -taseesta perustuen 30.6.2014 tasearvoihin.
Vastaavasti eriytettyyn liiketoimintaan liittyneet tuotto- ja kuluerät on oikaistu pro forma -tuloslaskelmista
31.12.2013 päättyneeltä tilikaudelta ja 30.6.2014 päättyneeltä kuuden kuukauden jaksolta.
Nixu Software -liiketoimintaan liittyvät Nixu-konserniin sisältyneet varat ja velat siirtyvät NSW Global Oy:lle
jakautumishetken tasearvoihin. Näin ollen jakautumishetkellä Nixu-konsernista pois siirtyvien Nixu Software liiketoimintaan liittyvien varojen ja velkojen tasearvot voivat poiketa näissä Pro forma -tiedoissa esitetyistä.
65
Panorama Partnersin hankinta
Nixu Oyj hankki 9.10.2014 omistukseensa 100 prosenttia Panorama Partnersin osakekannasta. Alla kuvatuilla
oikaisuilla (2) – (3) havainnollistetaan Panorama Partnersin hankinnan vaikutusta Nixun taloudellisiin tietoihin.
2) Panorama Partnersin taloudelliset tiedot
Pro forma -tuloslaskelmiin on lisätty oikaisuna Panorama Partnersin tuloslaskelmatiedot 31.12.2013 päättyneeltä
tilikaudelta ja 30.6.2014 päättyneeltä kuuden kuukauden jaksolta ja pro forma -taseeseen on lisätty oikaisuna
Panorama Partnersin tasetiedot 30.6.2014 päättyneeltä kuuden kuukauden jaksolta.
Yhtiön johdon näkemyksen mukaan Pro forma -tietoihin sisällytettyjen Panorama Partnersin taloudellisten
tietojen laatimisperiaatteet vastaavat olennaisilta osin Nixun tilinpäätöksen laatimisperiaatteita.
3) Hankinnan pro forma -oikaisut
Hankintameno
Pro forma -tiedoissa on esitetty Panorama Partnersin osakkeiden alustavana kokonaishankintamenona 5 394,3
euroa. Alustava kokonaishankintameno koostuu kaupan täytäntöönpanon yhteydessä maksetusta kauppahinnasta
3 855 tuhatta euroa, Panorama Partnersin 30.6.2014 tasetietojen perusteella arvioidusta kauppahintaan tehtävästä
sopimuksen mukaisesta tarkistuserästä sekä arvioiduista hankintaan liittyvistä välittömistä kuluista.
Kauppahintaan tehdään vuoden 2015 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana tavanomainen tarkistus muun muassa
kaupan täytäntöönpanohetken mukaisten Panorama Partnersin nettorahavarojen ja nettokäyttöpääoman tason
perusteella. Lisäksi kauppahintaa tarkistetaan tuolloin alentavasti enintään 385,5 tuhannen euron edestä
Panorama Partnersin 31.12.2014 päättyneen tilikauden toteutuneen liikevaihdon perusteella.
Käteisvastike rahoitettiin nostamalla 4,0 miljoonaa euroa rahalaitoslainaa. Nostetun lainan käsittely näissä Pro
forma -tiedoissa on kuvattu jäljempänä kohdassa ”Yrityshankinnan rahoitus”. Pro forma -taseessa 30.6.2014
nostetun lainamäärän ylittävä osuus alustavasta kokonaishankintamenosta on kirjattu pienentämään rahoja ja
pankkisaamisia.
Lopullinen osakkeiden hankintameno voi poiketa näissä Pro forma -tiedoissa esitetystä alustavasta
hankintamenosta.
Konserniliikearvo
Pro forma -tiedoissa, se osa alustavasta kokonaishankintamenosta, mikä ylittää Panorama Partnersin 30.6.2014
taseen mukaisten nettovarojen (oma pääoma) määrän, esitetään konserniliikearvona. Hankinnassa syntyvä
konserniliikearvo kohdennetaan niihin Panorama Partnersin omaisuus- ja velkaeriin, joista konserniliikearvon
katsotaan johtuvan. Konserniliikearvon kohdentaminen tarkoittaa konserniaktiivan lisäämistä omaisuuserien
kirjanpitoarvoihin ja vähentämistä velkaerien kirjanpitoarvoista konsernitasetta laadittaessa. Pro forma -tiedoissa
konserniaktiivaa ei ole kohdennettu hankituille varoille ja veloille, vaan se on esitetty konserniliikearvona Pro
forma -taseessa. Konserniliikearvon, 3 922,9 tuhatta euroa, on katsottu syntyvän hankitusta työvoimasta,
hankituista asiakassuhteista sekä Nixun ja Panorama Partnersin toimintojen yhdistämisen tuomista odotetuista
synergioista.
Konserniliikearvon poistojen kirjaaminen on aloitettu heti Panorama Partnersin hankinnan toteuduttua.
Konserniliikearvon poistoaika on 5 vuotta, mikä vastaa liikearvon odotettua taloudellista vaikutusaikaa. Pro
forma -tulolaskelmassa on Panorama Partnersin hankinnasta syntynyttä konserniliikearvoa poistettu 784,6
tuhatta euroa 31.12.2013 päättyneellä tilikaudella ja 392,3 tuhatta euroa 30.6.2014 päättyneellä kuuden
kuukauden kaudella. Konserniliikearvon poistojen kirjaamisella on vaikutusta Nixun konsernitilinpäätöksen
tulokseen poistoajan loppuun asti.
Lopullinen konserniliikearvo perustuu lopulliseen ostosopimuksen mukaiseen hankintamenoon, hankintapäivän
varoihin ja velkoihin sekä hankitun nettovarallisuuden arvoon kyseisenä päivänä. Näin ollen konserniliikearvon
lopullinen määrä saattaa poiketa näissä Pro forma -tiedoissa esitetystä.
66
Yrityshankinnan rahoitus
Nixu nosti kauppahinnan rahoittamiseksi hankinnan täytäntöönpanon yhteydessä uutta tasalyhenteistä kuuden
vuoden pankkilainaa 4 000,0 tuhatta euroa. Lainan nostoon liittyvät transaktiokulut kirjataan tuloslaskelman
rahoituseriin niiden syntyhetkellä. Pro forma -tiedoissa transaktiokulut on oletettu maksettavan käteisvaroilla.
Uuteen pankkilainaan liittyvien pro forma -oikaisujen seurauksena pro forma -taseen pitkäaikaiset lainat
rahoituslaitoksilta kasvavat 3 666,7 tuhatta euroa, lyhytaikaiset lainat pitkäaikaisten lainojen lyhennysosuutta
vastaten kasvavat 333,3 tuhatta euroa ja rahavarat sekä kertyneet voittovarat pienenevät arvioitujen
transaktiokulujen määrällä 85,8 tuhatta euroa. Transaktiokulujen verovaikutus 17,2 tuhatta euroa on kirjattu pro
forma -taseessa siirtosaamisiin ja kasvattamaan kertyneitä voittovaroja.
Pro forma -tiedoissa oikaisut korkokuluihin on laskettu käyttämällä lainasopimuksen lainan nostohetken
mukaista korkoa 3,33 prosenttia. Pro forma -tuloslaskelmaan on pro forma -oikaisuna kirjattu lisää korkokuluja
130,0 tuhatta euroa 31.12.2013 päättyneellä tilikaudella ja 57,8 tuhatta euroa 30.6.2014 päättyneellä kuuden
kuukauden kaudella. Lainaan liittyvät transaktiokulut 85,8 tuhatta euroa lisäävät pro forma -oikaisuna
rahoituskuluja pro forma -tuloslaskelmassa 31.12.2013 päättyneellä tilikaudella. Näihin rahoituskuluihin
tehtyihin pro forma -oikaisuihin liittyvä verokulujen oikaisu pienentää verokuluja 43,2 tuhatta euroa 31.12.2013
päättyneellä tilikaudella ja 11,6 tuhatta euroa 30.6.2014 päättyneellä kuuden kuukauden kaudella. Lainaan
liittyvien liiketapahtumien kirjaamisella, transaktiokuluja lukuun ottamatta, odotetaan olevan vaikutusta Nixun
konsernitilinpäätökseen laina-ajan loppuun asti.
Hankitun yhtiön oman pääoman eliminointi
Panorama Partnersin tasetietojen oma pääoma, joka 30.6.2014 oli 1 471,5 tuhatta euroa, on eliminoitu
tilintarkastamatonta pro forma -tasetta koottaessa.
Seuraavassa esitetään yhteenveto pro forma -omaan pääomaan tehdyistä pro forma -oikaisuista Panorama
Partnersin hankintaan liittyen:
Tuhatta euroa
(tilintarkastamaton)
OMA PÄÄOMA
Osakepääoma
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto
Edellisten tilikausien voittovarat
Tilikauden voitto (tappio)
OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ
Hankitun yhtiön oman
pääoman eliminointi
Yrityshankinnan
rahoitus
Hankinnan pro forma
-oikaisut yhteensä
(viite 2)
-7,0
0,0
-1 168,7
-295,8
-1 471,5
-68,6
-68,6
-7,0
0,0
-1 168,7
-364,4
-1 540,1
4) Suunnatut osakeannit
Nixu Oyj:n hallitus päätti 13.8.2014 saamiensa valtuutusten nojalla Nixu Oyj:n henkilöstölle, avainhenkilöille ja
hallitukselle suunnatuista maksullisista osakeanneista, joissa merkittiin yhteensä 59 221 osaketta 6,90 euron
merkintähintaan.22 Osakeanneilla kerättiin yhteensä 408,6 tuhannen euron varat. Uudet osakkeet merkittiin
Kaupparekisteriin 13.10.2014. Pro forma -taseessa on pro forma -oikaisuna huomioitu näiden suunnattujen
osakeantien vaikutus. Oikaisujen johdosta pro forma -taseen sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto kasvoi
408,6 tuhatta euroa ja rahat ja pankkisaamiset kasvoivat 389,3 tuhatta euroa huomioiden osakeanteihin liittyvät
kulut 19,3 tuhatta euroa vähentävänä eränä. Osakeantiin liittyvät kulut verovaikutus huomioiden pienentää pro
forma -oikaisuna pro forma -taseen oman pääoman tilikauden voittoa 15,5 tuhatta euroa ja verovaikutus lisää
siirtosaamisia 3,9 tuhatta euroa. Osakeanteihin liittyvät kulut on huomioitu rahoituskuluja lisäävänä ja
verokuluja vähentävänä pro forma -oikaisuna pro forma -tuloslaskelmassa 31.12.2013 päättyneellä tilikaudella.
Osakeanteihin liittyvät Nixu-konsernin 30.6.2014 päättyneen kuuden kuukauden jakson tuloslaskelman
rahoituskuluihin sisältyneet toteutuneet osakeantikulut ja niiden verovaikutus on oikaistu pois pro forma
-tuloslaskelmasta 30.6.2014 päättyneeltä kuuden kuukauden jaksolta.
22
Nixu Oyj on sittemmin marraskuussa 2014 toteuttanut maksuttoman osakeannin osakkeenomistajilleen (ns. osakesplit), siten että kutakin
yhtä (1) osaketta kohden osakkeenomistajille annettiin kolme (3) uutta osaketta, jotka merkittiin Kaupparekisteriin 10.11.2014.
Maksuttomasta osakeannista johtuva osakemäärän korotus huomioiden laskennallinen maksullisissa osakeanneissa annettujen osakkeiden
lukumäärä oli 236 884 ja laskennallinen osakekohtainen merkintähinta siten 1,725 euroa.
67
Pro forma -tunnusluvut
Pro forma liikevaihto, tuhatta euroa
Pro forma käyttökate1, tuhatta euroa
Pro forma käyttökate % pro forma liikevaihdosta
Pro forma liikevoitto ennen liikearvopoistoja2, tuhatta euroa
Pro forma liikevoitto ennen liikearvopoistoja % pro forma
liikevaihdosta
Pro forma liikevoitto ennen liikearvopoistoja ja kertaluonteisia
kuluja3, 4, tuhatta euroa
Pro forma liikevoitto ennen liikearvopoistoja ja kertaluonteisia
kuluja3,4 % pro forma liikevaihdosta
Pro forma tilikauden tulos, tuhatta euroa
Pro forma osakekohtainen tulos5, euroa
Pro forma oikaistu osakekohtainen tulos5, 6, euroa
Pro forma omavaraisuusaste7 %
Pro forma korollinen nettovelka8, tuhatta euroa
Pro forma nettovelkaantumisaste9 %
Pro forma henkilöstön lukumäärä kauden lopussa
Ulkona olevien osakkeiden lukumäärä Yhtiöesitteen
päivämääränä
1
2
1-6/2014
1-12/2013
30.6.2014
8 223,5
15 077,5
-
853,3
1 400,9
-
10,4 %
9,3 %
-
824,5
1 345,7
-
10,0 %
8,9 %
-
824,5
1 345,7
-
10,0 %
8,9 %
-
176,8
74,6
-
0,04
0,01
-
0,12
0,19
-
-
-
27,5 %
-
-
2 345,4
-
-
86,3 %
-
-
140
4 977 944
Pro forma käyttökate = pro forma liikevoitto + pro forma suunnitelman mukaiset poistot + pro forma konserniliikearvon poistot
Pro forma liikevoitto ennen liikearvopoistoja = pro forma liikevoitto + pro forma konserniliikearvon poistot
Pro forma liikevoitto ennen liikearvopoistoja ja kertaluonteisia kuluja = pro forma liikevoitto + pro forma konserniliikearvon poistot +
pro forma kertaluonteiset kulut.
4
Nixu käsittelee kertaluonteisina erinä sellaiset poikkeukselliset kuluerät, joilla ei katsota olevan jatkuvaa vaikutusta Nixulle. Tällaisia
poikkeuksellisia kulueriä ovat mm. rahoituseriin sisältyvät suunnitellun listautumisen valmisteluun, suunnattuihin osakeanteihin, sekä
rahoitussopimuksen solmimiseen liittyvät kertaluonteiset kulut. Pro forma liikevoittoon ei sisältynyt kertaluonteisia kuluja esitetyillä
kausilla.
5
Laskettu käyttäen Nixu Oyj:n Yhtiöesitteen päivämääränä liikkeeseenlaskettujen Osakkeiden lukumäärää
3
6
Pro forma oikaistu tulos = pro forma tulos + pro forma konserniliikearvon poistot + pro forma kertaluonteiset kulut verovaikutus
huomioiden. Pro forma tulokseen sisältyy kertaluonteisia kuluja verovaikutus huomioiden 38,1 tuhatta euroa kaudella 1-6/2014 ja 84,1
tuhatta euroa tilikaudella 1-12/2013.
7
Pro forma omavaraisuusaste % = pro forma oma pääoma / pro forma taseen loppusumma x 100
8
Pro forma korollinen nettovelka = pro forma pitkäaikaiset lainat rahoituslaitoksilta + pro forma lyhytaikaiset lainat rahoituslaitoksilta
– pro forma rahoitusarvopaperit – pro forma rahat ja pankkisaamiset
9
Pro forma nettovelkaantumisaste % = Pro forma korollinen nettovelka / pro forma oma pääoma x 100
68
HALLINTO, JOHTO JA TILINTARKASTAJAT
Yleistä hallinnosta
Osakeyhtiölain ja Yhtiön yhtiöjärjestyksen mukaisesti Yhtiön hallinto ja johto on jaettu osakkeenomistajien,
hallituksen ja toimitusjohtajan kesken. Toiminnan johtamisessa toimitusjohtajaa avustaa johtoryhmä. Koska
Yhtiön osakkeita ei listata Helsingin Pörssin pörssilistalle, Yhtiö ei ole velvollinen noudattamaan Suomen
listayhtiöiden hallinnointikoodi (Corporate Governance) -suositusta. Yhtiön hallinnointikäytännöt heijastavat
kuitenkin suositusta Yhtiön kokoon ja liiketoiminnan laajuuteen soveltuvalla tavalla.
Osakkeenomistajat osallistuvat Yhtiön hallintoon pääasiallisesti yhtiökokouksessa tehtävien päätösten kautta.
Yhtiökokous kokoontuu yleensä hallituksen kutsusta. Yhtiökokous on lisäksi pidettävä, jos Yhtiön tilintarkastaja
tai osakkeenomistajat, joiden osakkeet edustavat vähintään yhtä kymmenesosaa kaikista niistä Yhtiön
liikkeeseen laskemista osakkeista, jotka eivät ole Yhtiön itsensä hallussa, kirjallisesti vaativat yhtiökokouksen
koollekutsumista tietyn asian käsittelyä varten.
Hallitus vastaa Yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Hallituksella on yleistoimivalta
päättää kaikista Yhtiön hallintoon ja muihin asioihin liittyvistä kysymyksistä, jotka lain tai yhtiöjärjestyksen
mukaan eivät kuulu yhtiökokoukselle tai toimitusjohtajalle. Hallitus kokoontuu niin usein kuin on tarpeellista
sen velvollisuuksien hoitamiseksi. Hallitus on päätösvaltainen, kun läsnä on enemmän kuin puolet sen jäsenistä.
Hallituksen valitsee yhtiökokous. Yhtiöjärjestyksen mukaan Yhtiön hallitukseen voi kuulua kolmesta seitsemään
varsinaista jäsentä ja tarvittava määrä varajäseniä. Hallituksen jäsenten ja varajäsenten toimikausi päättyy vaalia
ensiksi seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Yhtiön hallituksen jäsenet ovat Kimmo Rasila
(puheenjohtaja), Marko Kauppi (varapuheenjohtaja), Pentti Huusko, Juhani Kaskeala ja Kati Hagros.
Toimitusjohtaja vastaa Yhtiön juoksevasta hallinnosta osakeyhtiölain sekä hallituksen antamien ohjeiden,
määräysten ja valtuutusten mukaisesti ja varmistaa, että Yhtiön kirjanpito on lain mukainen ja että Yhtiön
varainhoito on järjestetty luotettavalla tavalla. Hallitus nimittää toimitusjohtajan ja päättää toimitusjohtajalle
maksettavasta palkkiosta ja toimitusjohtajasopimuksen muista ehdoista. Toimitusjohtaja valitaan tehtäväänsä
toistaiseksi. Yhtiön toimitusjohtaja on Petri Kairinen.
Hallituksen tai johtoryhmän jäsenillä tai toimitusjohtajalla ei ole eturistiriitoja Yhtiössä olevien tehtäviensä ja
heidän yksityisten etujensa ja/tai muiden tehtäviensä välillä, eikä heidän välillään ole perhesuhteita. Ellei alla ole
toisin mainittu, tämän Yhtiöesitteen päivämääränä kukaan Yhtiön hallituksen tai johtoryhmän jäsen taikka
toimitusjohtaja ei ole viimeisen viiden vuoden aikana:
!
saanut tuomioita petoksellisista rikoksista tai rikkomuksista;
!
toiminut johtavassa asemassa, kuten hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsenenä tai kuulunut johtoon
sellaisessa yhtiössä, joka on haettu konkurssiin, selvitystilaan tai saneeraukseen hänen toimiessaan
mainitussa tehtävässä; tai
!
ollut oikeus- tai valvontaviranomaisen (mukaan lukien ammattialajärjestöt) syytteen tai määräämän
seuraamuksen kohteena taikka saanut tuomioistuimelta tuomiota kelpaamattomuudesta toimimaan
jonkin yhtiön hallinto-, johto- tai valvontaelimissä, toimimaan jonkin yhtiön johdossa tai hoitamaan
jonkin yhtiön liiketoimintaa.
Yllä olevasta poiketen Kimmo Rasila on toiminut 22.6.2009 asti toimitusjohtajana ja hallituksen jäsenenä
Virtual Dimension Oy:ssä, jonka toiminta päätettiin lopettaa purkamalla yhtiö osakeyhtiölain mukaisen
vapaaehtoisen selvitysmenettelyn kautta ja joka kyseisen menettelyn myötä purkautui 11.1.2010.
Yhtiön hallituksen, toimitusjohtajan ja johtoryhmän työosoite on Keilaranta 15, 02150 Espoo.
69
Hallitus
Hallituksen puheenjohtaja
Kimmo Rasila
Ekonomi
s. 1957
Suomen kansalainen
Yhtiön hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2006 alkaen, hallituksessa vuodesta 2005 alkaen
Merkittävä työura:
ExecNet Oy, toimitusjohtaja, hallituksen jäsen vuodesta 2003 alkaen
Virtual Dimension Oy, toimitusjohtaja vuosina 2006–2009, hallituksen jäsen vuosina 2006–2009
IBM Finland, eri tehtävissä vuosina 1980–2003, joista johtoryhmässä vuosina 1994–2003
Luottamustoimet:
Boardview Oy, hallituksen jäsen vuodesta 2012 alkaen, hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2013 alkaen
Hallitusammattilaiset ry, hallituksen jäsen vuodesta 2011 alkaen
Procomp Solutions Oy, hallituksen jäsen vuodesta 2011 alkaen
Sulava Oy, hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2010 alkaen
Sysart Oy, hallituksen jäsen vuodesta 2007 alkaen, hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2009 alkaen
Vaadin Oy, hallituksen jäsen vuodesta 2007, hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2008 alkaen
Global Intelligence Alliance Group Oy, hallituksen puheenjohtaja vuosina 2004–2014
Seed Digital Media Oy, hallituksen puheenjohtaja vuosina 2011–2012
Educrane Oy, hallituksen jäsen vuosina 2007–2012
LiLLi Group Oy, hallituksen puheenjohtaja vuosina 2010–2011
Kutsumo Oy, hallituksen varajäsen vuosina 2009–2011
Techila Technologies Oy, hallituksen jäsen vuosina 2008–2009
Xenetic Oy, hallituksen jäsen vuosina 2005–2009
Hallituksen varapuheenjohtaja
Marko Kauppi
Kauppatieteiden maisteri
s. 1970
Suomen kansalainen
Yhtiön hallituksen jäsen vuodesta 2011 alkaen ja hallituksen varapuheenjohtaja vuodesta 2014 alkaen
Merkittävä työura:
Lexe Oy, toimitusjohtaja ja hallituksen jäsen vuodesta 2011 alkaen
SPV Investments Oy, toimitusjohtaja ja hallituksen jäsen vuodesta 2010 alkaen
Coteens Oy, toimitusjohtaja ja hallituksen jäsen vuodesta 2010 alkaen
Tenendum Oy, toimitusjohtaja ja hallituksen jäsen vudesta 2000 alkaen
Arvo Omaisuudenhoito Oy, toimitusjohtaja, osakas vuosina 2005–2009
Mandatum yksityispankki / Sampo Pankki Oyj, yksityispankin johtaja vuosina 2002–2005
Mandatum Pankkiiriliike Oy, päämeklari, osakas vuosina 2000–2002
Enskilda Securities, osakemeklari, instituutiomyynti vuosina 1998–2000
Opstock Pankkiiriliike, päämeklari, instituutiomyynti vuosina 1997–1998
ABB-konserni, useissa business controller ja supply management -tehtävissä vuosina 1993–1997
Vaasan yliopisto, rahoituksen laitos, assistentti vuosina 1992–1993
Luottamustoimet:
NSW Global Oy, hallituksen puheenjohtaja vuoden 2014 marraskuusta alkaen
Nixu Software Oy, hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2014 alkaen
Fleet Innovation Oy, hallituksen puheenjohtaja vuosina 2009–2013, hallituksen jäsen vuodesta 2013 alkaen
E75 Outlet Stores Oy, hallituksen jäsen vuodesta 2009 alkaen
E-Sports Group Oy, hallituksen puheenjohtajana vuosina 2011–2012 ja hallituksen jäsen vuosina 2012–2013
GrandeFun Development Oy, hallituksen jäsen vuosina 2009–2012
70
Hallituksen jäsen
Pentti Huusko
Filosofian maisteri
s. 1948
Suomen kansalainen
Yhtiön hallituksen jäsen vuodesta 2009 alkaen
Merkittävä työura:
Tieto Oyj (entinen TietoEnator Oyj), johtoryhmän jäsen ja usean liiketoimintayksikön vetäjä, vuosina 1989–
2008
Tietojyvä Oy, toimitusjohtaja, vuosina 1986–1989
Ikitieto Oy, toimitusjohtaja, vuosina 1985–1986
Finnoil Oy, tietohallintopäällikkö, vuosina 1983–1985
Kunnallistieto Oy, suunnittelija, osastopäällikkö, vuosina 1977–1983
Luottamustoimet:
Descom Oy, hallituksen jäsen vuodesta 2011 alkaen
Descom Group Oy, hallituksen jäsen vuodesta 2011 alkaen
Metsokallio Oy, hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2009 alkaen
Profit Consulting Oy, hallituksen puheenjohtaja vuosina 2008–2013
Corbel Oy, hallituksen jäsen vuosina 2009–2011
TietoIlmarinen Oy, hallituksen jäsen vuosina 2006–2009
Datafisher Oy, hallituksen jäsen vuosina 2009–2011
Hallituksen jäsen
Juhani Kaskeala
Yleisesikuntaupseeri
s. 1946
Suomen kansalainen
Yhtiön hallituksen jäsen vuodesta 2012 alkaen
Merkittävä työura:
Admiral Consulting Oy, toimitusjohtaja ja hallituksen jäsen vuodesta 2011 alkaen
Suomen puolustusvoimain komentaja, vuosina 2001–2009
Luottamustoimet:
Kaskeala Consulting Oy, hallituksen varajäsen vuodesta 2010 alkaen
Oy Forcit Ab, hallituksen jäsen vuodesta 2010 alkaen
Kone Oyj, hallituksen jäsen vuodesta 2009 alkaen
East Office of Finnish Industries Oy, hallituksen jäsen vuosina 2009–2014
Hallituksen jäsen
Kati Hagros
Valtiotieteiden maisteri, diplomi-insinööri
s. 1970
Suomen kansalainen
Yhtiön hallituksen jäsen 30.10.2014 alkaen
Merkittävä työura:
Kone Oyj, CIO, Senior Vice President vuodesta 2010 alkaen
Nokia Oyj, useissa eri johtotehtävissä Suomessa, Ruotsissa, Singaporessa ja Lontoossa, viimeisinä Vice
President, Quality ja Vice President, Head of CIO Office, vuosina 1997–2010
BNL Information Oy, viestintäkonsultti, vuosina 1995–1996
Luottamustoimet:
Aalto-yliopiston tekniikan tukisäätiö, hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2014 alkaen
Leia Media Oy, hallituksen jäsen vuodesta 2014 alkaen
Vicipass Oy, hallituksen varajäsen vuodesta 2010 alkaen
Hagros & Hagros Oy, hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2009 alkaen
71
Anhaka-Invest Oy, hallituksen jäsen vuodesta 2000 alkaen
Laatukeskus Excellence Finland Oy, hallituksen jäsen vuosina 2007–2012
John Nurminen Oy, hallituksen jäsen vuosina 2009–2010
Johtoryhmä
Toimitusjohtaja
Petri Kairinen
Kauppatieteiden maisteri
s. 1977
Suomen kansalainen
Yhtiön toimitusjohtaja vuoden 2014 helmikuusta alkaen
Johtoryhmän jäsen vuodesta 2006 alkaen
Merkittävä työura:
Nixu Oyj, myynti- ja markkinointijohtaja vuosina 2006–2014
Elcoteq SE, tuotemarkkinointipäällikkö vuosina 2005–2006
AffectoGenimap Oy, myyntipäällikkö vuosina 2002–2005
Luottamustoimet:
Panorama Partners Oy, hallituksen jäsen vuoden 2014 lokakuusta alkaen
Nixu Certification Oy, hallituksen jäsen vuoden 2014 kesäkuusta alkaen
Talousjohtaja, toimitusjohtajan sijainen
Heikki Roikonen
Diplomi-insinööri
s. 1959
Suomen kansalainen
Yhtiön talousjohtaja ja toimitusjohtajan sijainen vuodesta 2010 alkaen
Johtoryhmän jäsen vuodesta 2002 alkaen
Merkittävä työura:
Nixu Oyj, liiketoiminnan ja myynnin johtotehtävissä vuodesta 2001 alkaen
Nokia Oyj, Nokia Internet Communications, tuotemarkkinoinnin tehtävissä vuosina 2000–2001
Fujitsu Siemens Computers Oy sekä edeltäjät Fujitsu Computers Oy ja ICL Personal Systems Oy,
tuotekehityksen ja -hallinnon johtotehtävissä vuosina 1991–2000
Nokia Oyj, Nokia Data, ohjelmistokehittäjä, projektipäällikkö, tiiminvetäjä vuosina 1983–1991
Luottamustoimet:
Panorama Partners Oy, hallituksen varajäsen vuoden 2014 lokakuusta alkaen
Nixu Certification Oy, hallituksen varajäsen vuoden 2014 kesäkuusta alkaen
Nixu Software Oy, hallituksen jäsen vuoden 2014 helmikuusta alkaen
Kehitysjohtaja
Kim Westerlund
Filosofian ylioppilas
s. 1975
Suomen kansalainen
Yhtiön kehitysjohtaja vuoden 2014 helmikuusta alkaen
Johtoryhmän jäsen vuodesta 2008 alkaen
Merkittävä työura:
Nixu Oyj, tietoturva-arkkitehtuureihin erikoistuneen liiketoimintayksikön vetäjä vuosina 2005–2014
Hewlett-Packard Oy, tietoturvakonsultti vuosina 2000–2005
Suomen Posti, järjestelmäasiantuntija vuosina 1995–2000
72
Operatiivinen johtaja
Petteri Arola
Insinööri
s. 1969
Suomen kansalainen
Yhtiön operatiivinen johtaja vuoden 2014 helmikuusta alkaen
Johtoryhmän jäsen vuodesta 2008 alkaen
Merkittävä työura:
Nixu Oyj, liiketoimintayksikön vetäjä vuosina 2008–2014
Ixonos Oyj, kehityspäällikkö vuosina 2007–2008
Fujitsu Services Oyj, ryhmäpäällikkö vuosina 1996–2007
Luottamustoimet:
OWASP, Suomen yksikön vetäjä vuosina 1996–2007
Kaupallinen johtaja
Valtteri Peltomäki
Kauppatieteiden maisteri
s. 1981
Suomen kansalainen
Yhtiön kaupallinen johtaja vuoden 2014 lokakuusta alkaen
Johtoryhmän jäsen vuoden 2014 lokakuusta alkaen
Merkittävä työura:
Nixu Oyj, myyntijohtaja huhtikuu 2014–syyskuu 2014
Nixu Oyj, uusmyyntitoiminnan päällikkö vuosina 2012–2014
Nixu Oyj, tuotemarkkinointipäällikkö vuosina 2008–2012
Capgemini Finland Oy, konsultti vuosina 2007–2008
Hallituksen ja johtoryhmän omistukset
Yhtiön hallituksen ja johtoryhmän jäsenten sekä heidän lähipiirinsä osakeomistukset Yhtiössä tämän
Yhtiöesitteen päivämääränä on esitetty seuraavassa taulukossa:
Nimi
Asema
Osakkeet
Kimmo Rasila
Hallituksen puheenjohtaja
157 132
-
Marko Kauppi
-
16 000
248 800
Hallituksen jäsen
8 000
13 400
Metsokallio Oy:n kautta
Juhani Kaskeala
-
Hallituksen varapuheenjohtaja
Tenendum Oy:n kautta
Pentti Huusko
-
28 000
lähipiiri
Hallituksen jäsen
8 000
12 000
Admiral Consulting Oy:n kautta
Kati Hagros
Hallituksen jäsen
-
Petri Kairinen
Toimitusjohtaja
29 600
Heikki Roikonen
Talousjohtaja, toimitusjohtajan sijainen
132 352
Kim Westerlund
Kehitysjohtaja
22 424
Petteri Arola
Operatiivinen johtaja
11 200
Valtteri Peltomäki
Kaupallinen johtaja
4 000
73
Yhtiöllä ei tämän Yhtiöesitteen päivämääränä ole johdon tai henkilöstön osake- tai optiopohjaisia
kannustinjärjestelmiä. Yhtiön syyskuussa 2014 toteuttamat suunnatut maksulliset osakeannit sen henkilöstölle,
avainhenkilöille ja hallituksen jäsenille ja osakeanteihin liittyvät lainajärjestelyt on kuvattu tarkemmin kohdassa
”Osakkeet ja osakepääoma – Yhtiön osakkeet”. Yhtiön johtoryhmän jäsenille annettujen lainojen osuus oli 6 900
euroa. Yhtiö ei ole antanut takauksia tai muita vastuusitoumuksia hallituksen tai johtoryhmän jäsenten puolesta.
Tilintarkastajat
Yhtiöjärjestyksen mukaan Yhtiöllä on yksi varsinainen tilintarkastaja, jonka tulee olla Keskuskauppakamarin
hyväksymä tilintarkastusyhteisö. Tilintarkastajan toimikausi päättyy valintaa seuraavan varsinaisen
yhtiökokouksen päättyessä. Yhtiön tilintarkastajana toimii KHT-tilintarkastusyhteisö PricewaterhouseCoopers
Oy, päävastuullisena tilintarkastajanaan KHT Heikki Lassila. PricewaterhouseCoopers Oy:n y-tunnus on
0486406-8 ja osoite Itämerentori 2 (PL 1015) 00101 Helsinki.
74
OSAKKEET JA OSAKEPÄÄOMA
Yhtiö
Yhtiö on suomalainen julkinen osakeyhtiö, johon sovelletaan Suomen lakia. Yhtiön virallinen nimi on Nixu Oyj
(englanniksi Nixu Corporation). Yhtiön kotipaikka on Espoo, rekisteröity osoite Keilaranta 15, 02150 Espoo ja
puhelinnumero 09-478 1011. Yhtiö on rekisteröity Kaupparekisteriin 21.6.1989 y-tunnuksella 0721811-7.
Yhtiön toimialana on yhtiöjärjestyksen 2 pykälän mukaan tietotekniikan, tietoliikenteen, televiestinnän,
tiedonhallinnan, tietojenkäsittelyn, tietoturvan ja elektroniikan palvelujen, tuotteiden, järjestelmien ja
ohjelmistojen sekä niihin liittyvien patenttien kehittäminen, tuottaminen, suunnittelu, konsultointi, kauppa,
tuonti, vienti, jakelu, markkinointi, asennus, huolto, koulutus, julkaisu ja muu alaan liittyvä toiminta. Yhtiö voi
omistaa kiinteistöjä ja se voi harjoittaa arvopaperikauppaa.
Yhtiön osakkeet
Yhtiöllä on yksi osakesarja, ja kukin Osake oikeuttaa yhteen ääneen yhtiökokouksessa. Osakkeet on liitetty
arvo-osuusjärjestelmään 26.1.2000. Osakkeiden ISIN-koodi on FI0009008387. Osakkeisiin ei liity
äänestysrajoituksia tai äänileikkureita.
Tämän Yhtiöesitteen päivämääränä Yhtiön rekisteröity osakepääoma oli 94 821,20 euroa ja Yhtiö oli laskenut
liikkeeseen 4 977 944 täysin maksettua Osaketta. Yhtiön osakkeilla ei ole nimellisarvoa. Yhtiön osakkeiden
lukumäärä oli 31.12.2013 päättyneen tilikauden alussa 1 185 265 osaketta ja lopussa 1 185 265 osaketta.
Yhtiön hallitus päätti 13.8.2014 yhtiökokoukselta 4.4.2013 ja 21.5.2014 saamiensa valtuutusten perusteella
suunnatuista maksullisista osakeanneista Yhtiön hallituksen jäsenille, avainhenkilöille ja henkilöstölle.
Osakeantien tarkoitus oli kyseisten henkilöiden sitouttaminen ja kannustaminen, Yhtiön osakaspohjan
laajentaminen ja Yhtiön rahoitusaseman parantaminen. Osakeantien perusteella merkittiin yhteensä 59 221 uutta
osaketta ja kyseiset osakkeet merkittiin Kaupparekisteriin 13.10.2014. Osakeanneissa osakkeiden merkintähinta
oli 6,90 euroa osakkeelta23 ja osakeanneilla kerättiin yhteensä 408 624,90 euron varat. Yhtiön henkilöstölle,
avainhenkilöille ja hallituksen jäsenille suunnatuissa osakeanneissa annettuihin osakkeisiin kohdistuu
luovutusrajoitukset, joiden mukaan (i) henkilöstölle suunnattuja osakkeita (yhteensä 29 521 osaketta) ei saa
luovuttaa tai pantata ennen 30.6.2015, (ii) kullekin avainhenkilölle suunnattujen osakkeiden osalta 500 osakkeen
määrän ylittäviä osakkeita (yhteensä 8 500 osaketta) ei saa luovuttaa tai pantata ennen 31.12.2015 ilman Yhtiön
hallituksen suostumusta, (iii) kullekin johtoryhmän jäsenelle suunnattujen osakkeiden osalta 1 000 osakkeen
määrän ylittäviä osakkeita (yhteensä 9 200 osaketta) ei saa luovuttaa tai pantata ennen 31.12.2016 ilman Yhtiön
hallituksen suostumusta ja (iv) hallituksen jäsenille suunnattuja osakkeita (yhteensä 12 000 osaketta) ei saa
luovuttaa tai pantata ennen kuin osakkeita merkinneiden hallituksen jäsenten hallitusvastuun päättymisestä on
kulunut kuusi kuukautta, kuitenkin siten, että luovutusrajoitus päättyy viimeistään 31.12.2016. Yhtiöllä on
tietyissä tilanteissa oikeus lunastaa merkityt osakkeet itselleen, mikäli merkitsijöiden työ- tai toimisuhteet tai
hallituksen jäsenyys Nixussa päättyy. Yhtiökokouksen 4.4.2013 ja 21.5.2014 antamien osakeantivaltuutusten
perusteella ei enää voida antaa uusia osakkeita.
Henkilöstölle ja avainhenkilöille suunnattujen osakeantien yhteydessä Yhtiö tarjosi enemmän kuin 100 osaketta
merkitseville työntekijöille mahdollisuuden lainata Yhtiöltä varoja osakemerkintöjen maksamiseksi. Lainojen
määrä vastaa kahta kolmasosaa kyseisten työntekijöiden merkitsemien uusien osakkeiden
kokonaismerkintähinnasta ja niiden vuosittainen korko on kaksi (2) prosenttia. Yhtiön henkilöstölle ja
avainhenkilöille osakeantien yhteydessä annettujen lainojen yhteismäärä oli 50 830 euroa, josta johtoryhmän
jäsenille, eli Yhtiön lähipiiriin kuuluville henkilöille, annettujen lainojen osuus oli 6 900 euroa. Lainan pääoma
erääntyy maksettavaksi kahdessa erässä 30.11.2014 ja 28.2.2015. Lainan takaisinmaksua aikaistetaan, mikäli
työntekijän työsuhde Nixuun päättyy ennen takaisinmaksupäivää.
Yhtiön hallitus päätti 6.11.2014 yhtiökokoukselta 30.10.2014 saamansa valtuutuksen perusteella maksuttomasta
osakeannista Yhtiön osakkeenomistajille (ns. osakesplit) siten, että annettavien Yhtiön uusien osakkeiden
yhteenlaskettu määrä oli 3 733 458 kappaletta ja uudet osakkeet annettiin Yhtiön osakkeenomistajien omistuksen
23
Kuten jäljempänä tässä kohdassa on kuvattu, Yhtiö on sittemmin marraskuussa 2014 toteuttanut maksuttoman osakeannin
osakkeenomistajilleen (ns. osakesplit). Maksuttomasta osakeannista johtuva osakemäärän korotus huomioiden laskennallinen maksullisissa
osakeanneissa annettujen osakkeiden lukumäärä oli 236 884 ja laskennallinen osakekohtainen merkintähinta siten 1,725 euroa.
75
suhteessa siten, että kutakin yhtä (1) osaketta kohden osakkeenomistajille annettiin kolme (3) uutta Yhtiön
osaketta. Maksuttomassa osakeannissa annetut osakkeet merkittiin Kaupparekisteriin 10.11.2014. Kyseisen
osakeantivaltuutuksen perusteella ei enää voida antaa uusia osakkeita.
Yllä kuvattuja Yhtiön hallituksen jäsenille, avainhenkilöille ja henkilöstölle suunnattuja maksullisia osakeanteja
ja maksutonta osakeantia lukuun ottamatta Yhtiön osakkeiden lukumäärässä ei ole tapahtunut muutoksia kahden
viimeisen tilikauden ja kuluvan tilikauden aikana. Yhtiön osakepääomassa ei ole tapahtunut muutoksia kahden
viimeisen tilikauden ja kuluvan tilikauden aikana.
Yhtiö ei tämän Yhtiöesitteen päivämääränä omista omia osakkeitaan.
Yhtiöllä ei ole optio-oikeuksia, joiden perusteella voitaisiin merkitä Yhtiön osakkeita.
Valtuutukset
Yhtiön ylimääräinen yhtiökokous 30.10.2014 valtuutti Yhtiön hallituksen päättämään yhdestä tai useammasta
suunnatusta maksullisesta osakeannista. Valtuutuksen perusteella annettavien uusien osakkeiden yhteenlaskettu
määrä on enintään 3 320 000 kappaletta. Valtuutus sisältää oikeuden poiketa osakkeenomistajien mukaisesta
etuoikeudesta merkitä uusia osakkeita edellyttäen, että siihen on Yhtiön kannalta painava taloudellinen syy,
mukaan lukien osakkeiden tarjoaminen yleisölle ja/tai institutionaalisille sijoittajille Yhtiön First North listautumisen yhteydessä, tai mahdollisten tulevien yritysostojen rahoittaminen. Valtuutuksen perusteella
annettavista osakkeista enintään 2 200 000 kappaletta voidaan käyttää tarjottaessa osakkeita yleisölle ja/tai
institutionaalisille sijoittajille mahdollisen First North -listautumisen yhteydessä. Yhtiön hallituksella on
valtuutuksen perusteella oikeus päättää osakeannin muista ehdoista. Valtuutus on voimassa viiden vuoden ajan
ylimääräisestä yhtiökokouksesta eli 30.10.2019 saakka. Yhtiön hallitus päätti 13.11.2014 valtuutuksen
perusteella Listautumisannista kohdassa ”Listautumisannin ehdot” kuvatulla tavalla. Valtuutuksen perusteella
Yhtiön hallitus voi valtuutuksen voimassaoloaikana päättää vielä yhdestä tai useammasta osakeannista, joissa
voidaan antaa enintään 2 185 909 Yhtiön uutta osaketta olettaen, että kaikki Tarjottavat Osakkeet merkitään.
Yhtiön varsinainen yhtiökokous 21.5.2014 valtuutti Yhtiön hallituksen päättämään Yhtiön omien osakkeiden
hankinnasta yhdessä tai useammassa erässä. Valtuutuksen perusteella voidaan hankkia yhteensä enintään 60 000
Yhtiön omaa osaketta omalla pääomalla. Valtuutus sisältää hallituksen oikeuden päättää kaikista Yhtiön omien
osakkeiden hankinnan ehdoista ja siten myös oikeuden hankkia Yhtiön omia osakkeita muutoin kuin
osakkeenomistajien omistusten mukaisessa suhteessa. Valtuutus on voimassa 18 kuukauden ajan varsinaisesta
yhtiökokouksesta eli 21.11.2015 saakka.
Suurimmat osakkeenomistajat
Seuraavassa taulukossa on esitetty Yhtiön kymmenen (10) suurinta osakkeenomistajaa omistusosuuksineen
12.11.2014. Yhtiöllä oli 12.11.2014 yhteensä 208 osakkeenomistajaa.
Osakkeenomistaja
Osakkeita kpl
Osuus osakkeista %
Osuus äänistä %
Peter Gylfe
718 000
14,42
14,42
Tatu Ylönen
453 480
9,11
9,11
Erikoissijoitusrahasto VISIO Allocator
344 000
6,91
6,91
Karila A. & E. Oy
260 000
5,22
5,22
Tenendum Oy
248 800
5,00
5,00
Timo Kiravuo
184 332
3,70
3,70
Lea Viljanen
164 000
3,29
3,29
Rabbe Mattila
157 600
3,17
3,17
Kimmo Rasila
157 132
3,16
3,16
Marko Vannas
146 000
2,93
2,93
76
Yhtiön tiedossa ei ole, että kenelläkään osakkeenomistajalla olisi arvopaperimarkkinalain 2 luvun 4 pykälän
mukainen määräysvalta Yhtiössä.
Hyväksytty Neuvonantaja ei omista Yhtiön osakkeita.
Laimentuminen
Tarjottavien Osakkeiden yhteenlaskettu enimmäismäärä vastaa noin 18,6 prosenttia Yhtiön Osakkeista ja
Osakkeiden tuottamasta äänimäärästä Listautumisannin jälkeen olettaen, että kaikki Tarjottavat Osakkeet
merkitään.
Olettaen, että nykyinen osakkeenomistaja ei merkitse Tarjottavia Osakkeita Listautumisannissa, tämän
suhteellinen osakeomistus vähenee samassa suhteessa. Omistuksen suhteellinen väheneminen on näin ollen noin
18,6 prosenttia olettaen, että kaikki Tarjottavat Osakkeet merkitään.
Yhteenveto osakkeisiin liittyvistä oikeuksista
Osakkeisiin liittyvät oikeudet määräytyvät kulloinkin voimassa olevan osakeyhtiölain, muun Suomessa voimassa
olevan lainsäädännön sekä Yhtiön yhtiöjärjestyksen mukaan.
Osakkeenomistajien merkintäetuoikeus
Osakeyhtiölain mukaan osakkeenomistajilla on etuoikeus merkitä yhtiön uusia osakkeita osakeomistustensa
suhteessa. Osakkeenomistajalle kuuluvasta merkintäetuoikeudesta voidaan kuitenkin poiketa, jos siihen on
yhtiön kannalta painava taloudellinen syy. Päätös, jolla poiketaan osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta
edellyttää, että osakkeenomistajat, joilla on vähintään kaksi kolmasosaa yhtiökokouksessa annetuista äänistä ja
edustetuista osakkeista, ovat sitä kannattaneet.
Yhtiön ulkomaiset osakkeenomistajat eivät kuitenkaan välttämättä voi käyttää merkintäetuoikeuksiaan
kotimaassaan voimassa olevien lakien ja määräysten vuoksi. Tämä rajoitus saattaa laimentaa näiden
osakkeenomistajien omistusosuutta Yhtiössä, jos Yhtiö tulevaisuudessa tarjoaa osakkeitaan merkittäväksi
osakkeenomistajilleen heidän omistustensa suhteessa.
Yhtiökokoukset
Osakeyhtiölain mukaan osakkeenomistajat käyttävät yhtiökokouksessa päätösvaltaansa yhtiötä koskevissa
asioissa. Yhtiön yhtiöjärjestyksen mukaan varsinainen yhtiökokous on pidettävä vuosittain hallituksen
määräämänä päivänä kuuden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Yhtiöjärjestyksen mukaan
yhtiökokoukset voidaan pitää Yhtiön kotipaikan lisäksi Helsingissä.
Yhtiökokous päättää muun muassa tilinpäätöksen vahvistamisesta, osinkojen jakamisesta ja hallituksen jäsenten
ja tilintarkastajan valitsemisesta sekä heidän palkkioistaan. Yhtiökokous päättää myös vastuuvapauden
myöntämisestä hallitukselle ja toimitusjohtajalle. Ylimääräinen yhtiökokous on pidettävä tiettyjen asioiden
käsittelyä varten silloin, kun hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai kun tilintarkastaja tai osakkeenomistajat, joilla
on vähintään kymmenen (10) prosenttia kaikista yhtiön osakkeista, pyytävät sitä kirjallisesti.
Yhtiön yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiökokous kutsutaan koolle kutsulla, joka on julkaistava Yhtiön internetsivuilla aikaisintaan kolme kuukautta ja viimeistään kolme viikkoa ennen yhtiökokousta, kuitenkin aina
vähintään yhdeksän päivää ennen yhtiökokouksen täsmäytyspäivää. Yhtiöjärjestyksen mukaan
osakkeenomistajan on saadakseen osallistua yhtiökokoukseen ilmoittauduttava ennakolta yhtiökokoukseen
kutsussa mainitulla tavalla ja viimeistään kutsussa mainittuna päivänä, joka voi olla aikaisintaan kymmenen
päivää ennen kokouspäivää. Oikeus osallistua yhtiökokoukseen ja äänestää siellä edellyttää, että
osakkeenomistaja on rekisteröity Euroclear Finland Oy:n (”Euroclear”) ylläpitämään osakasluetteloon
viimeistään kahdeksan arkipäivää ennen yhtiökokousta (yhtiökokouksen täsmäytyspäivä). Hallintarekisteröidyn
osakkeen omistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, tulee hakea tilapäistä rekisteröintiä
osakasluetteloon. Tilapäistä rekisteröintiä koskeva ilmoitus on tehtävä viimeistään yhtiökokouskutsussa
ilmoitettavana ajankohtana, joka on lain mukaan yhtiökokouksen täsmäytyspäivän jälkeen. Tällainen ilmoitus
tilapäisestä rekisteröinnistä katsotaan hallintarekisteröidyn osakkeen omistajan osalta ilmoittautumiseksi
yhtiökokoukseen.
77
Yhtiökokouksen päätösvaltaisuus ei edellytä tietyn osakemäärän olevan edustettuna kokouksessa tiettyjä
osakeyhtiölaissa määriteltyjä poikkeuksia lukuun ottamatta.
Äänioikeus
Kukin Osake oikeuttaa omistajansa yhteen ääneen yhtiökokouksessa. Voidakseen osallistua yhtiökokoukseen ja
äänestää siellä osakkeenomistajan tulee olla rekisteröitynä Euroclearin ylläpitämään osakasluetteloon yllä
esitetyllä tavalla. Osakkeenomistaja voi käyttää oikeuttaan osallistua yhtiökokoukseen ja äänestää
yhtiökokouksessa henkilökohtaisesti tai valtuutetun asiamiehen välityksellä.
Yhtiökokouksessa useimmat päätökset tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Kuitenkin eräät päätökset,
kuten yhtiöjärjestyksen muutokset, osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poikkeaminen osakeannin
yhteydessä ja päätökset Yhtiön sulautumisesta, jakautumisesta ja purkamisesta, edellyttävät vähintään kahden
kolmasosan enemmistöä annetuista äänistä sekä kokouksessa edustetuista osakkeista. Lisäksi tietyt päätökset,
kuten osakkeenomistajien omistusosuuksista poikkeava osakkeiden pakollinen lunastaminen Yhtiölle,
edellyttävät kaikkien osakkeenomistajien hyväksyntää.
Osingot ja muu voitonjako
Kaikki Yhtiön Osakkeet, mukaan lukien Listautumisannissa annettavat Tarjottavat Osakkeet, tuottavat yhtäläiset
oikeudet osinkoon ja muihin jako-osuuksiin (mukaan lukien Yhtiön varojen jako purkautumistilanteessa).
Suomessa vallitsevan markkinakäytännön mukaan suomalaisten yhtiöiden osakkeille maksetaan osinkoa
pääsääntöisesti vain kerran vuodessa. Osinkoa voidaan maksaa vasta yhtiökokouksen vahvistettua Yhtiön
tilinpäätöksen ja päätettyä osingonjaosta Yhtiön hallituksen osingonjakoehdotuksen perusteella. Osakeyhtiölain
mukaan osingonjako voi kuitenkin perustua myös kesken tilikauden tätä tarkoitusta varten laadittuun
hyväksyttyyn tilinpäätökseen. Yhtiökokous voi myös valtuuttaa hallituksen päättämään osingonjaosta. Päätös on
voimassa enintään seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen alkuun asti.
Yhtiökokouksen päättämän osingon määrä ei saa ylittää hallituksen osingonjakoehdotuksessa mainitsemaa
määrää. Osakeyhtiölain mukaan osakkeenomistajat, jotka omistavat vähintään kymmenen (10) prosenttia yhtiön
osakkeista, voivat kuitenkin varsinaisessa yhtiökokouksessa osingonjakoehdotuksesta huolimatta vaatia, että
määriteltyjen jakokelpoisten varojen rajoissa osinkona on jaettava vähintään puolet edellisen tilikauden voitosta,
josta vähennetään yhtiöjärjestyksen mahdollisen määräyksen mukainen jakamatta jätettävä määrä.
Osakkeenomistajat voivat kuitenkin vaatia osinkoina maksettavaksi enintään kahdeksan (8) prosenttia yhtiön
omasta pääomasta. Jaettavasta määrästä vähennetään tilikaudelta ennen varsinaista yhtiökokousta mahdollisesti
jaetut osingot.
Osakeyhtiölain mukaan oma pääoma jaetaan sidottuun ja vapaaseen omaan pääomaan. Jaolla on merkitystä
määritettäessä jakokelpoisten varojen määrää. Sidottu oma pääoma koostuu osakepääomasta,
arvonkorotusrahastosta, käyvän arvon rahastosta ja uudelleenarvostusrahastosta. Myös ylikurssirahasto ja
vararahasto kuuluvat sidottuun omaan pääomaan. Muut oman pääoman rahastot kuuluvat vapaaseen pääomaan.
Osinko ei saa ylittää jakopäätöksen perusteena olevan yhtiön vahvistetun tilinpäätöksen osoittamia jakokelpoisia
varoja, joista on vähennetty yhtiöjärjestyksen mahdollisen määräyksen mukainen jakamatta jätettävä määrä.
Aiempien tilikausien tappiot ja aiemmin samalla tilikaudella jaetut osingot vähentävät jakokelpoisten varojen
määrää.
Yhtiön taloudellisessa asemassa edellisen tilinpäätöksen laatimisen jälkeen tapahtuneet merkittävät muutokset on
otettava huomioon osingonjaosta päätettäessä. Jaettavan osingon määrä riippuu aina yhtiön maksukykyisyyden
säilymisestä osingonjaon jälkeen. Osinkoa ei saa jakaa, jos jaosta päätettäessä tiedetään tai pitäisi tietää, että
yhtiö on maksukyvytön tai että osingonjako aiheuttaa yhtiön maksukyvyttömyyden.
Osingot ja muut jako-osuudet maksetaan niille osakkeenomistajille, jotka on merkitty osakasluetteloon
osingonmaksun täsmäytyspäivänä. Osakasluetteloa ylläpitää Euroclear asianomaisen tilinhoitajayhteisön
välityksellä. Oikeus osinkoihin vanhenee kolmessa vuodessa osingonmaksun eräpäivästä. Muun vapaan oman
pääoman jakaminen tapahtuu pääpiirteissään edellä osingonjaosta sanottua vastaavalla tavalla.
78
Lunastusvelvollisuus
Osakeyhtiölain mukaan osakkeenomistaja, jonka omistus ylittää yhdeksän kymmenesosaa yhtiön osakkeista ja
äänistä, on oikeutettu lunastamaan yhtiön jäljellä olevat osakkeet muilta osakkeenomistajilta käypään hintaan.
Lisäksi osakkeenomistaja, jonka osakkeet voidaan edellä mainitulla tavalla lunastaa, on oikeutettu vaatimaan
lunastamiseen oikeutetulta osakkeenomistajalta osakkeidensa lunastamista.
Ulkomaalaisomistusta koskevat rajoitukset
Suomalaisten yhtiöiden ulkomaalaisomistusta koskevat rajoitukset poistettiin 1.1.1993. Ulkomaalaisten
yritysostojen seurannasta annetun lain (172/2012, muutoksineen) (”Seurantalaki”) mukaan eräät yritysostot
vaativat kuitenkin työ- ja elinkeinoministeriön vahvistuksen. Seurantalakia sovelletaan ulkomaisten omistajien
tekemiin yritysostoihin, joiden kohteena ovat puolustusteollisuudessa mukana olevat yritykset ja muut yritykset,
joita toimialansa, liiketoimintansa tai sitoumustensa perusteella on pidettävä yhteiskunnan elintärkeiden
toimintojen kannalta kriittisenä. Ulkomaisella omistajalla tarkoitetaan Seurantalain mukaan (i) ulkomaalaista,
jolla ei ole asuinpaikkaa Euroopan unioniin (”EU”) tai Euroopan vapaakauppaliittoon (”EFTA”) kuuluvassa
valtiossa, (ii) yhteisöä tai säätiötä, jolla ei ole kotipaikkaa EU:n tai EFTA:n jäsenvaltioiden alueella ja (iii)
yhteisöä tai säätiötä, jolla on kotipaikka EU:n tai EFTA:n jäsenvaltioiden alueella, mutta jossa edellä kohdassa
(i) tarkoitetulla ulkomaalaisella tai kohdassa (ii) tarkoitetulla yhteisöllä tai säätiöllä on vähintään yksi
kymmenesosa osakeyhtiön kaikkien osakkeiden yhteenlasketusta äänimäärästä tai vastaava tosiasiallinen
vaikutusvalta muussa yhteisössä tai liikkeessä (”Ulkomainen omistaja”). Seurantalain mukaan vahvistus
tarvitaan, jos Ulkomainen omistaja hankkii omistukseensa vähintään yhden kymmenesosan, vähintään yhden
kolmasosan tai vähintään puolet Seurantalaissa tarkoitetusta seurannan kohteena olevan suomalaisen yrityksen
kaikkien osakkeiden tuottamasta äänimäärästä tai vastaavan tosiasiallisen vaikutusvallan osakeyhtiössä tai
muussa seurannan kohteessa. Hankittaessa puolustusteollisuusyritystä, Ulkomaiseksi omistajaksi katsotaan myös
sellainen luonnollinen henkilö sekä yhteisö ja säätiö, jolla on asuinpaikka tai kotipaikka muussa EU:n
jäsenvaltiossa kuin Suomessa tai EFTA:n jäsenvaltiossa. Yritysostojen seurantaa ja vahvistamista koskevat asiat
käsittelee työ- ja elinkeinoministeriö. Jos voidaan arvioida hankinnan vaarantavan tärkeitä kansallisia intressejä,
ministeriö voi siirtää asian käsiteltäväksi valtioneuvoston yleisistunnossa. Valtioneuvostolla on mahdollisuus
evätä yritysoston vahvistus, jos se on erittäin tärkeän kansallisen edun vuoksi välttämätöntä.
Koska Nixun asiakaskuntaan kuuluu puolustusteollisuuden alalla toimivia tahoja, Nixu voidaan katsoa
Seurantalain tarkoittamaksi puolustusteollisuusyritykseksi ja Seurantalain mahdolliset vaikutukset tulee
huomioida Yhtiön osakkeiden hankinnoissa ja luovutuksissa.
79
VEROTUS
Yleistä
Alla esitetty yhteenveto perustuu tämän Yhtiöesitteen päivämääränä Suomessa voimassa olevaan
verolainsäädäntöön. Muutokset verolainsäädännössä saattavat vaikuttaa verotukseen myös takautuvasti.
Yhteenveto on yleisluontoinen, se ei ole tyhjentävä eikä siinä ole huomioitu eikä selvitetty muiden maiden kuin
Suomen verolainsäädäntöä. Alla esitetty soveltuu Suomessa yleisesti verovelvollisiin luonnollisiin henkilöihin ja
osakeyhtiöihin, ellei toisin nimenomaisesti mainita.
Sijoittamista harkitsevien tulisi kääntyä veroasiantuntijan puoleen saadakseen tietoja Osakkeiden hankintaa,
omistamista ja luovuttamista koskevista Suomen tai muiden maiden veroseuraamuksista. Seuraavassa ei käsitellä
sellaisia osakkeiden omistajien tai haltijoiden erityisiä veroseuraamuksia, jotka liittyvät muun muassa
elinkeinotoimintaa harjoittaviin luonnollisiin henkilöihin, erilaisiin yhtiöiden uudelleenjärjestelyihin,
ulkomaisiin väliyhteisöihin, liiketoimintaa harjoittamattomiin yhteisöihin, tuloverovapaisiin yhteisöihin taikka
avoimiin yhtiöihin tai kommandiittiyhtiöihin. Seuraavassa ei myöskään käsitellä Suomen perintö- tai
lahjaveroseuraamuksia.
Osinkojen verotus
Yleistä osinkojen verotuksesta
Osinkotulojen verokohtelun määrää se, onko osinkoa jakava yhtiö julkisesti noteerattu vai ei. Julkisesti
noteeratulla yhtiöllä tarkoitetaan yhtiötä, jonka osakkeet ovat kaupankäynnin kohteena:
!
!
!
kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annetussa laissa (748/2012, muutoksineen) tarkoitetulla säännellyllä
markkinalla;
muulla säännellyllä ja viranomaisen valvonnassa olevalla markkinalla ETA-alueen ulkopuolella; tai
kaupankäynnistä
rahoitusvälineillä
annetussa
laissa
tarkoitetussa
monenkeskisessä
kaupankäyntijärjestelmässä edellyttäen, että osake on otettu kaupankäynnin kohteeksi yhtiön
hakemuksesta tai sen suostumuksella.
First North on edellä tarkoitettu monenkeskinen kaupankäyntipaikka, joten Yhtiön osinkotulojen verotukseen
soveltuvat säännökset julkisesti noteeratun yhtiön jakamista osingoista.
Suomalaisen julkisesti noteeratun yhtiön ns. sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta (SVOP-rahastosta)
jaettuja varoja pidetään verotusta toimitettaessa osinkotuloina.
Luonnolliset henkilöt
Yleisesti verovelvollisten luonnollisten henkilöiden julkisesti noteeratuista yhtiöistä saaduista osinkotuloista 85
prosenttia on veronalaista pääomatuloa, jota verotetaan kiinteän 30 prosentin verokannan (32 prosenttia yli
40 000 euron pääomatulojen osalta) mukaan, ja loput 15 prosenttia on verovapaata tuloa.
Suomalaisen yhtiön rajoitetusti verovelvolliselle luonnolliselle henkilölle maksamasta osingosta peritään
lähdevero. Osinkoa jakava yhtiö on velvollinen pidättämään lähdeveron lopullisena verona osingon maksamisen
yhteydessä. Lähdeveron määrä on 30 prosenttia, ellei sovellettavassa verosopimuksessa toisin määrätä.
Hallintarekisteröidyille osakkeille maksetusta osingosta peritään verosopimuksen mukainen lähdevero, kuitenkin
aina vähintään 15 prosenttia edellyttäen, että osingon saaja asuu verosopimusvaltiossa. Tällainen menettely
edellyttää kuitenkin, että ulkomainen omaisuudenhoitaja on merkitty verohallinnon pitämään rekisteriin ja että
hänen kotipaikkansa on valtiossa, jonka kanssa Suomella on kaksinkertaisen verotuksen välttämistä koskeva
verosopimus. Lisäksi edellytetään, että ulkomaisella omaisuudenhoitajalla on suomalaisen tilinhoitajayhteisön
kanssa sopimus osakkeiden säilyttämisestä. Vaihtoehtoisesti ETA:an kuuluvassa valtiossa asuvan rajoitetusti
verovelvollisen verotukseen voidaan soveltaa verotusmenettelylain (1558/1995, muutoksineen) säännöksiä.
80
Suomalaiset osakeyhtiöt
Osingot, joita julkisesti noteerattu yhtiö saa toiselta julkisesti noteeratulta yhtiöltä ovat lähtökohtaisesti
verovapaata tuloa. Jos osakkeet kuitenkin kuuluvat osakkeenomistajan sijoitusomaisuuteen, niistä saatavista
osingoista on verotettavaa tuloa 75 prosenttia loppuosan ollessa verovapaata tuloa. Tällaista sijoitusomaisuutta
voi olla ainoastaan raha-, vakuutus- ja eläkelaitoksilla.
Osingot, joita suomalainen muu kuin julkisesti noteerattu yhtiö saa julkisesti noteeratulta yhtiöltä ovat
lähtökohtaisesti kokonaan verotettavaa tuloa. Jos kuitenkin muu kuin julkisesti noteerattu yhtiö omistaa
välittömästi vähintään kymmenen prosenttia osinkoa jakavan julkisesti noteeratun yhtiön osakepääomasta, on
tällaisille osakkeille saatava osinko verovapaata edellyttäen, että osakkeet eivät kuulu osakkeen omistajan
sijoitusomaisuuteen.
Rajoitetusti verovelvolliset
Suomalaisen yhtiön rajoitetusti verovelvolliselle yhteisölle maksamasta osingosta peritään lähtökohtaisesti 20
prosentin suuruinen lähdevero. Suomen verolainsäännön mukaan lähdeveroa ei kuitenkaan peritä osingoista,
jotka maksetaan Euroopan unionin jäsenvaltiossa asuvalle ja kotivaltiossaan tuloveronalaiselle emotytäryhtiödirektiivin (90/435/ETY, muutoksineen) 2 artiklan mukaiselle ulkomaiselle yhtiölle, joka välittömästi
omistaa vähintään kymmenen prosenttia osinkoa jakavan suomalaisen yhtiön pääomasta.
Tietyille ETA-alueella asuville ulkomaisille yhteisöille maksetut osingot ovat myös joko täysin verovapaita tai
niihin sovelletaan alennettua lähdeveroprosenttia riippuen siitä, miten osinkoa verotettaisiin jos se maksettaisiin
vastaavalle suomalaiselle yhteisölle. Soveltuva verosopimus voi kuitenkin velvoittaa soveltamaan tätäkin
alempaa lähdeveroprosenttia. Muista rajoitetusti verovelvollisille yhteisöille maksetuista osingoista pidätetään
täysi lähdevero, ellei sovellettavassa verosopimuksessa toisin määrätä.
Luovutusvoitot
Luonnolliset henkilöt
Osakkeiden myynnistä syntynyt luovutusvoitto verotetaan Suomessa yleisesti verovelvollisen luonnollisen
henkilön pääomatulona ja vastaavasti syntynyt luovutustappio vähennetään luovutusvoitosta.
Luovutusvoittoja verotetaan 30 prosentin (32 prosenttia yli 40 000 euron luovutusvoitoista) verokannan mukaan.
Luonnollisten henkilöiden arvopapereiden myynnistä aiheutuvat luovutustappiot voidaan vähentää
luovutusvoitoista samana ja viitenä luovutusta seuraavana kalenterivuotena. Koska luovutustappiot eivät ole
vähennyskelpoisia muista pääomatuloista kuin luovutusvoitoista, niitä ei huomioida vahvistettaessa
pääomatulolajin alijäämää verovuodelle.
Edellä esitetystä huolimatta yleisesti verovelvollisen luonnollisen henkilön osakkeista saama luovutusvoitto ei
kuitenkaan ole verotettavaa tuloa, jos kalenterivuonna luovutetun omaisuuden yhteenlasketut luovutushinnat
ovat enintään tuhat euroa (lukuun ottamatta omaisuutta, jonka luovutus on Suomen verolainsäädännön nojalla
verovapaata). Vastaavassa tilanteessa luovutustappio ei ole vähennyskelpoinen.
Luovutusvoitto ja -tappio lasketaan vähentämällä myyntihinnasta alkuperäinen hankintameno ja myynnistä
aiheutuneet kulut. Vaihtoehtoisesti luonnolliset henkilöt voivat todellisen hankintamenon sijasta käyttää niin
sanottua hankintameno-olettamaa, jonka suuruus on 20 prosenttia myyntihinnasta tai, jos osakkeet on omistettu
vähintään kymmenen vuotta, 40 prosenttia myyntihinnasta. Mikäli hankintameno-olettamaa käytetään todellisen
hankintamenon sijasta, voiton hankkimisesta aiheutuneiden kustannusten katsotaan sisältyvän hankintamenoolettamaan, eikä niitä voida enää vähentää erikseen myyntihinnasta.
Suomalaiset osakeyhtiöt
Seuraavassa esitetty koskee vain sellaisia suomalaisia osakeyhtiöitä, joita verotetaan elinkeinotulon
verottamisesta annetun lain (360/1968, muutoksineen) nojalla. Osakkeista saatava luovutusvoitto on
pääsääntöisesti osakeyhtiön verotettavaa tuloa, jota verotetaan 20 prosentin yhteisöverokannalla.
Osakkeet voivat olla osakeyhtiön käyttö-, vaihto-, sijoitus- tai rahoitusomaisuutta. Osakkeiden luovutusten ja
arvonalentumisten verotuskohtelu vaihtelee osakkeiden omaisuuslajista riippuen. Osakkeet voivat olla myös
osakeyhtiön muun toiminnan tulolähteen omaisuutta. Tuloverolain (1535/1992, muutoksineen) säännöksiä
81
sovelletaan luovutusvoittoihin, jotka kertyvät muun toiminnan tulolähteeseen kuuluvan omaisuuden
luovutuksesta.
Osakkeiden myyntihinta lasketaan pääsääntöisesti osaksi suomalaisen yhtiön liiketoiminnan tuloa. Vastaavasti
osakkeiden tai merkintäoikeuksien hankintameno on vähennyskelpoinen meno kyseisen yhtiön verotuksessa
osakkeiden tai merkintäoikeuksien luovutuksen yhteydessä. Tiettyjen tiukasti määriteltyjen edellytysten täytyttyä
suomalaisen osakeyhtiön saamat käyttöomaisuuteen kuuluvien osakkeiden luovutusvoitot ovat kuitenkin
verovapaita.
Jos myyvän yhtiön käyttöomaisuuteen kuuluvien muiden kuin luovutusvoittoverovapaussäännöksen piiriin
kuuluvien osakkeiden luovutuksesta syntyy verotuksessa vähennyskelpoinen luovutustappio, tällainen tappio
voidaan vähentää vain käyttöomaisuusosakkeiden luovutuksesta saaduista luovutusvoitoista verovuonna ja
viitenä sitä seuraavana vuotena. Muiden kuin käyttöomaisuusosakkeiden luovutuksesta syntynyt
vähennyskelpoinen luovutustappio voidaan vähentää verotettavasta tulosta verovuonna sekä kymmenenä sitä
seuraavana vuonna yleisten tappiontasausta koskevien säännösten mukaisesti.
Rajoitetusti verovelvolliset
Rajoitetusti verovelvolliset eivät pääsääntöisesti ole Suomessa verovelvollisia suomalaisen yhtiön osakkeiden
myynnistä saamastaan luovutusvoitosta, paitsi jos rajoitetusti verovelvollisella katsotaan olevan tuloverolaissa
tarkoitettu kiinteä toimipaikka Suomessa ja myydyt osakkeet katsotaan kyseisen kiinteän toimipaikan
omaisuudeksi.
Varainsiirtovero
Varainsiirtoveroa (1,6 prosenttia hankintahinnasta) maksetaan yleensä hankittaessa arvopapereita. Uusien
osakkeiden merkintä ei ole kuitenkaan varainsiirtoveron alaista, koska osakemerkintää ei katsota
varainsiirtoverolain (931/1996, muutoksineen) tarkoittamaksi luovutukseksi. Näin ollen, Tarjottavien
Osakkeiden
merkintä
Listautumisannissa
ei
aiheuta
Tarjottavia
Osakkeita
merkitseville
varainsiirtoveroseuraamuksia.
Osakkeiden listaamisen jälkeen hankittaessa Osakkeita luovutustoimin saattaa tulla kuitenkin maksettavaksi
varainsiirtovero. Varainsiirtoveroa ei ole kuitenkaan suoritettava hankittaessa kiinteää rahavastiketta vastaan
arvopapereita, jotka on otettu kaupankäynnin kohteeksi yleisölle avoimessa säännöllisesti toimivassa
kaupankäynnissä. Tällaisina pidetään arvopapereita, jotka ovat kaupankäynnin kohteena:
!
!
!
kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annetussa laissa tarkoitetulla säännellyllä markkinalla;
säännellyllä ja viranomaisen valvonnassa olevalla markkinalla sellaisessa Euroopan talousalueen
ulkopuolisessa valtiossa, joka on hyväksynyt veroasioissa annettavaa keskinäistä virka-apua koskevan
yleissopimuksen; tai
kaupankäynnistä
rahoitusvälineillä
annetussa
laissa
tarkoitetussa
monenkeskisessä
kaupankäyntijärjestelmässä edellyttäen, että yhtiön liikkeeseen laskemat arvopaperit on otettu
kaupankäynnin kohteeksi yhtiön hakemuksesta tai sen suostumuksella ja että arvopaperit on liitetty
arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta annetussa laissa (749/2012, muutoksineen)
tarkoitettuun arvo-osuusjärjestelmään tai sitä vastaavaan ulkomaiseen rekisterijärjestelmään.
Verovapauden edellytyksenä on lisäksi, että luovutuksessa on välittäjänä tai osapuolena sijoituspalvelulaissa
(747/2012, muutoksineen) tarkoitettu sijoituspalveluyritys, ulkomainen sijoituspalveluyritys tai muu sanotussa
laissa tarkoitettu sijoituspalvelun tarjoaja tai että luovutuksensaaja on hyväksytty kaupankäyntiosapuoleksi sillä
markkinalla, jolla luovutus tapahtuu. Lisäksi jos välittäjä tai kaupan toinen osapuoli ei ole suomalainen
sijoituspalveluyritys tai luottolaitos taikka ulkomaisen sijoituspalveluyrityksen tai luottolaitoksen Suomessa
sijaitseva sivuliike tai -konttori, verovapauden edellytyksenä on, että luovutuksensaaja antaa luovutuksesta
ilmoituksen Suomen veroviranomaisille kahden kuukauden kuluessa luovutuksesta tai että välittäjä antaa
luovutuksesta verohallinnolle verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995, muutoksineen) mukaisen vuosiilmoituksen.
Verovapaus ei koske luovutusta, joka perustuu sellaiseen tarjoukseen, joka on tehty ennen kuin edellä tarkoitettu
julkinen kaupankäynti on alkanut, ellei kyse ole listautumisen yhteydessä toteutettavaan osakeantiin välittömästi
liittyvästä, yhdistettyyn osto- ja merkintätarjoukseen perustuvasta yhtiön vanhojen osakkeiden myynnistä, jossa
82
luovutuksen kohde yksilöidään vasta kaupankäynnin alkamisen jälkeen ja kauppahinta vastaa uusista osakkeista
suoritettavaa hintaa.
Kuten edellä on todettu, on First North edellä tarkoitettu monenkeskinen kaupankäyntipaikka, joten Osakkeiden
ostaminen yllä tarkoitetun arvopaperivälittäjän välityksellä on lähtökohtaisesti vapautettu varainsiirtoverosta.
83
MERKINTÄSITOUMUKSET JA LUOVUTUSRAJOITUKSET
Osakkeiden liikkeeseenlaskua ja luovutusta koskeva rajoitus (lock-up)
Yhtiö ja Pääjärjestäjä ovat sopineet, että Yhtiö ei tietyin poikkeuksin ilman Pääjärjestäjän antamaa etukäteistä
kirjallista suostumusta laske liikkeeseen tai muutoin luovuta Yhtiön osakkeita Tarjottavien Osakkeiden arvoosuustileille kirjaamista seuraavan kuuden (6) kuukauden aikana.
Yhtiön hallituksen ja johtoryhmän jäsenet ja Pääjärjestäjä ovat sopineet, etteivät kyseiset henkilöt tietyin
poikkeuksin ilman Pääjärjestäjän antamaa etukäteistä kirjallista suostumusta myy tai muutoin luovuta suoraan tai
määräysvaltayhteisöjensä kautta omistamiaan Yhtiön osakkeita Tarjottavien Osakkeiden arvo-osuustileille
kirjaamista seuraavan kuuden (6) kuukauden aikana.
Yhtiön syyskuussa 2014 toteuttamissa Yhtiön henkilöstölle, avainhenkilöille ja hallituksen jäsenille suunnatuissa
osakeanneissa annettuihin osakkeisiin liittyvät luovutusrajoitukset on kuvattu kohdassa ”Osakkeet ja
osakepääoma – Yhtiön osakkeet”.
Panorama Partnersin entisten pääomistajien merkintäsitoumukset ja luovutusrajoitus
Panorama Partnersin neljä entistä pääosakkeenomistajaa ovat kohdassa ”Yhdistyminen Panorama Partnersin
kanssa” kuvatun Panorama Partnersin hankinnan yhteydessä 9.10.2014 kukin sitoutuneet merkitsemään
Listautumisannissa Tarjottavia Osakkeita vähintään 25 000 euron edestä sekä kyseisiä Tarjottavia Osakkeita
koskevaan luovutusrajoitukseen, jonka mukaan he eivät ilman Pääjärjestäjän antamaa etukäteistä kirjallista
suostumusta myy tai muutoin luovuta kyseisiä osakkeita niiden arvo-osuustileille kirjaamista seuraavan
kahdentoista (12) kuukauden aikana.
Merkintäsitoumukset
Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma on 13.11.2014 antanut Yhtiölle merkintäsitoumuksen merkitä
Tarjottavia Osakkeita Listautumisannissa vähintään määrän, joka vastaa 4,7 prosenttia Yhtiön kaikista
Osakkeista Listautumisannin jälkeen, kuitenkin siten ettei Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varman osuus
Yhtiön kaikista Osakkeista Listautumisannin jälkeen ylitä 4,99 prosenttia.
Erikoissijoitusrahasto eQ Pohjoismaat Pienyhtiö on 12.11.2014 antanut Yhtiölle merkintäsitoumuksen merkitä
Tarjottavia Osakkeita Listautumisannissa vähintään 500 000 euron edestä, kuitenkin siten ettei
Erikoissijoitusrahasto eQ Pohjoismaat Pienyhtiön osuus Yhtiön kaikista Osakkeista Listautumisannin jälkeen
ylitä 10,0 prosenttia.
84
NIXU OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS
1. Yhtiön toiminimi ja kotipaikka
Yhtiön toiminimi on Nixu Oyj, englanniksi Nixu Corporation, ja kotipaikka Espoo.
2. Yhtiön toimiala
Yhtiön toimialana on tietotekniikan, tietoliikenteen, televiestinnän, tiedonhallinnan, tietojenkäsittelyn,
tietoturvan ja elektroniikan palvelujen, tuotteiden, järjestelmien ja ohjelmistojen sekä niihin liittyvien patenttien
kehittäminen, tuottaminen, suunnittelu, konsultointi, kauppa, tuonti, vienti, jakelu, markkinointi, asennus, huolto,
koulutus, julkaisu ja muu alaan liittyvä toiminta. Yhtiö voi omistaa kiinteistöjä sekä se voi harjoittaa
arvopaperikauppaa.
3. Osakkeiden nimellisarvo
Yhtiön osakkeilla ei ole nimellisarvoa.
4. Hallitus
Yhtiöllä on hallitus, johon voi kuulua kolmesta seitsemään varsinaista jäsentä ja tarvittava määrä varajäseniä.
Hallituksen jäsenten ja varajäsenten toimikausi päättyy vaalia ensiksi seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen
päättyessä.
Yhtiöllä on toimitusjohtaja, jonka valitsee hallitus.
5. Yhtiön toiminimen kirjoitus
Yhtiön toiminimen kirjoittavat toimitusjohtaja yksin tai kaksi hallituksen jäsentä yhdessä taikka se tai ne
henkilöt, joille hallitus antaa nimenkirjoitusoikeuden.
6. Tilintarkastajat
Yhtiöllä on yksi varsinainen tilintarkastaja, jonka tulee olla Keskuskauppakamarin hyväksymä
tilintarkastusyhteisö. Tilintarkastajan toimikausi päättyy valintaa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen
päättyessä.
7. Kokouskutsu
Kutsu yhtiökokoukseen on julkaistava yhtiön internet-sivuilla aikaisintaan kolme (3) kuukautta ja viimeistään
kolme (3) viikkoa ennen yhtiökokousta, kuitenkin aina vähintään yhdeksän (9) päivää ennen yhtiökokouksen
täsmäytyspäivää. Osakkeenomistajan on, halutessaan osallistua yhtiökokoukseen, ilmoittauduttava ennakoita
kokouskutsussa mainitulla tavalla ja viimeistään kutsussa mainittuna päivänä, joka voi olla aikaisintaan
kymmenen (10) päivää ennen kokouspäivää.
8. Yhtiökokoukset
Yhtiökokoukset voidaan pitää yhtiön kotipaikan lisäksi Helsingissä.
Varsinainen yhtiökokous on pidettävä vuosittain hallituksen määräämänä päivänä kuuden kuukauden kuluessa
tilikauden päättymisestä.
Ylimääräinen yhtiökokous on pidettävä, milloin hallitus katsoo sen aiheelliseksi tai jos tilintarkastaja taikka
osakkaat, joilla on vähintään kymmenesosa (1/10) kaikista ulkona olevista osakkeista, kirjallisesti sitä vaativat
ilmoittamansa asian käsittelyä varten.
9. Varsinainen yhtiökokous
Varsinaisessa yhtiökokouksessa on
esitettävä
1. tilinpäätös, joka käsittää tuloslaskelman, taseen ja toimintakertomuksen,
2. tilintarkastuskertomus;
päätettävä
3. tilinpäätöksen vahvistamisesta,
85
4. toimenpiteistä, joihin vahvistetun taseen mukainen voitto tai tappio antaa aihetta, sekä osingon jakamisesta,
5. vastuuvapaudesta hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle,
6. hallituksen jäsenten lukumäärästä sekä hallituksen jäsenten ja tilintarkastajan palkkioista,
valittava
7. hallituksen jäsenet ja mahdolliset varajäsenet sekä
8. tilintarkastaja,
käsiteltävä
9. muut kokouskutsussa mainitut asiat.
10. Tilikausi
Yhtiön tilikausi on kalenterivuosi.
11. Arvo-osuusjärjestelmä
Yhtiön osakkeet kuuluvat arvo-osuusjärjestelmään.
86
NÄHTÄVILLÄ OLEVAT ASIAKIRJAT
Seuraavien asiakirjojen jäljennökset ovat nähtävillä tämän Yhtiöesitteen voimassaoloaikana Yhtiön
verkkosivustolla osoitteessa www.nixu.com/sijoittajat ja arkisin klo 9-16 Yhtiön pääkonttorissa osoitteessa
Keilaranta 15, 02150 Espoo.
!
!
!
!
!
!
!
Yhtiön yhtiöjärjestys;
Nixun tilintarkastamaton puolivuotiskatsaus 30.6.2014 päättyneeltä kuuden kuukauden jaksolta;
Nixun tilintarkastettu tilinpäätös, toimintakertomus ja tilintarkastuskertomus 31.12.2013 päättyneeltä
tilikaudelta;
Nixun tilintarkastettu tilinpäätös, toimintakertomus ja tilintarkastuskertomus 31.12.2012 päättyneeltä
tilikaudelta;
Panorama Partnersin tilintarkastamaton välitilinpäätös 30.6.2014 päättyneeltä kuuden kuukauden
jaksolta;
Panorama Partnersin tilintarkastettu tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus 31.12.2013 päättyneeltä
tilikaudelta; ja
Tilintarkastajan raportti Yhtiöesitteeseen sisältyvistä Pro forma -taloudellisista tiedoista.
87
LIITTEET
LIITE 1
NIXUN TILINTARKASTAMATON PUOLIVUOTISKATSAUS 30.6.2014
PÄÄTTYNEELTÄ KUUDEN KUUKAUDEN JAKSOLTA
LIITE 2
NIXUN TILINTARKASTETTU TILINPÄÄTÖS, TOIMINTAKERTOMUS JA
TILINTARKASTUSKERTOMUS 31.12.2013 PÄÄTTYNEELTÄ TILIKAUDELTA
LIITE 3
NIXUN TILINTARKASTETTU TILINPÄÄTÖS, TOIMINTAKERTOMUS JA
TILINTARKASTUSKERTOMUS 31.12.2012 PÄÄTTYNEELTÄ TILIKAUDELTA
LIITE 4
PANORAMA PARTNERSIN TILINTARKASTAMATON VÄLITILINPÄÄTÖS 30.6.2014
PÄÄTTYNEELTÄ KUUDEN KUUKAUDEN JAKSOLTA
LIITE 5
PANORAMA PARTNERSIN TILINTARKASTETTU TILINPÄÄTÖS JA
TILINTARKASTUSKERTOMUS 31.12.2013 PÄÄTTYNEELTÄ TILIKAUDELTA
LIITE 6
TILINTARKASTAJAN RAPORTTI YHTIÖESITTEESEEN SISÄLTYVISTÄ PRO FORMA TALOUDELLISISTA TIEDOISTA
88
LIITE 1 - NIXUN TILINTARKASTAMATON PUOLIVUOTISKATSAUS 30.6.2014 PÄÄTTYNEELTÄ
KUUDEN KUUKAUDEN JAKSOLTA
F-1
PUOLIVUOTISKATSAUS
1.1. – 30.6.2014
Kyberturvamarkkinat kasvussa. Nixu hyvissä asemissa.
30.10.2014
Nixu Oy ! PL 39 (Keilaranta 15), FI-02151 Espoo, Finland Puhelin ! +358 9 478 1011 Fax ! +358 9 478 1030 Y-tunnus ! 0721811-7 Internet ! www.nixu.fi
F-2
PUOLIVUOTISKATSAUS 1.1. – 30.6.2014
2 (13)
Tammi-kesäkuun 2014 pääkohdat:
•
Uusi organisaatiomalli ”One Nixu” astui voimaan Nixu Oy:ssä 1.2.2014 Petri
Kairisen ottaessa samalla toimitusjohtajan tehtävän vastuulleen.
•
Yhtiö onnistui kääntämään konsultointiliiketoimintansa jälleen kasvu-uralle ja
parantamaan keskimääräistä laskutusastettaan.
•
Nixu Oy ilmoitti 3.6.2014 selvittävänsä yhtiön osakkeen listausmahdollisuuksia
NASDAQ OMX First North Finland -markkinapaikalle ja harkitsevansa yleisölle ja
institutionaalisille sijoittajille suunnattavan osakeannin toteuttamista mahdollisen
listauksen yhteydessä. Jos selvitys johtaa siihen, että yhtiö päättää toteuttaa
listauksen ja osakeannin, tämä tapahtuisi markkinatilanteesta riippuen vuoden
2014 lopulla tai vuoden 2015 aikana.
•
Yhtiö on hakenut akkreditoidun tietoturvallisuuden arviointilaitoksen asemaa ja on
käynnistänyt tähän liittyvän kehityshankkeen ja perustanut tytäryhtiö Nixu
Certification
Oy:n.
Arviointilaitosliiketoiminnan
tavoitteena
on
tarjota
riippumattomia, standardien mukaisia kyberturvan auditointipalveluita etenkin
julkishallinnon asiakkaille.
•
Nixu Oy aloitti valmistelut Nixu Software Oy:n eriyttämiseksi konsernista.
Tuoteyhtiö Nixu Softwaren eriyttäminen konsernista on osa Nixu Oy:n
keskittymistä kyberturvapalveluyhtiöksi.
•
Nixu-konsernin liikevaihto katsauskaudella oli 6 428,4 tuhatta euroa (vuotta
aiemmin tammi-kesäkuussa 6 485,2 tuhatta euroa), pieneni 0,9 %.
•
Konsernin liikevoitto katsauskaudella oli 427,2 tuhatta euroa (97,9 tuhatta euroa),
kasvua 336,5% .
•
Taloudellinen ohjeistus vuodelle 2014: Uskomme konsernin liikevaihdon kasvavan
merkittävästi vuoden 2013 tasolta (11 990 tuhatta euroa) ja konsernin
käyttökatteen paranevan samoin merkittävästi vuodesta 2013 (557 tuhatta euroa).
Nixu Oy / 2014 – Nixu_H1_2014_osavuosikatsaus.docx
F-3
PUOLIVUOTISKATSAUS 1.1. – 30.6.2014
3 (13)
Avainluvut
Toimitusjohtaja Petri Kairinen: ”Kyberturvamarkkinat kasvussa. Nixu
hyvissä asemissa.”
”Vuoden ensimmäinen puolikas oli Nixussa voimakkaan muutoksen aikaa. Vuoden alussa
lanseerattiin uusi One Nixu -organisaatio, jonka myötä poistimme vanhan
tulosyksikkörakenteen ja jatkossa raportoimme Nixun kokonaisuutta yhtenä
tulosyksikkönä. Uusi organisaatiomalli tehostaa asiakaslähtöisyyttä ja mahdollistaa
henkilöstön paremman liikkuvuuden eri tehtäviin organisaatiossa.
Nixu Oy / 2014 – Nixu_H1_2014_osavuosikatsaus.docx
F-4
PUOLIVUOTISKATSAUS 1.1. – 30.6.2014
4 (13)
Uuden organisaation lisäksi julkistimme uuden strategiamme, jossa henkilöstön
hyvinvointi ja motivaatio ovat avainasemassa. Haluamme olla paras ja halutuin työpaikka
tietoturva-ammattilaisille. Kaltaisellemme asiantuntijaorganisaatiolle parhaan työpaikan
tavoite tarkoittaa avoimen ja kannustavan kulttuurin jatkuvaa kehittämistä, mutta myös
aina haastavampia ja kehittävämpiä asiakastoimeksiantoja, joissa asiantuntijamme
kehittävät omia taitojaan edelleen.
Asiakasnäkökulmasta
uusi
strategiamme
nostaa
keskiöön
kolme
tärkeää
asiakassegmenttiämme: yritysten tietohallinnon asiakkaat, teollisen internetin ja
tuotekehityksen asiakkaat sekä digitaalisen liiketoiminnan asiakkaat. Tavoitteenamme on
löytää uusia asiakkaita markkinoimalla Nixun laajaa kyberturvallisuuspalveluiden tarjontaa
kohdistetummin ja puhutellen liiketoimintapäättäjiä paremmin heidän tarpeidensa kautta.
Näiden asiakasryhmien nostaminen keskiöön auttaa meitä ottamaan paremmin huomioon
ryhmien erilaiset tarpeet myös omassa palvelukehityksessämme.
Kyberturvallisuusmarkkinoita kasvattavat edelleen aikamme voimakkaat megatrendit:
yhteiskunnan digitalisoituminen ja tämän vastapainona kyberrikollisuuden voimakas
kasvu. Uskomme Nixun olevan hyvässä asemassa pitäessämme huolen siitä, että
sähköiset palvelut voivat kehittyä edelleen ilman kyberuhkien estävää vaikutusta. Tätä
tukee myös missiomme: nixulaiset pitävät digitaalisen yhteiskunnan pyörät pyörimässä.
Tulosmielessä ensimmäinen vuosipuolisko siirsi meidät konsultointiliiketoiminnan osalta
takaisin kasvu-uralle, vaikka ratkaisutoimituksissa välitettyjen kolmansien osapuolien
lisenssien liikevaihto jäikin hieman aiemmasta. Tammikuussa hankkeita käynnistyi vielä
hitaasti, mutta uuden organisaation astuttua voimaan saimme lisää energiaa
asiakastyöhön, ja puolivuotiskauden kuluessa pääsimme takaisin kasvu-uralle. Uskon
meillä olevan kaikki edellytykset voimakkaampaan kasvuun toisella vuosipuoliskolla.
Pitkän tähtäimen tavoitteeksi olemme asettaneet voimakkaan kasvun, jonka tukemiseksi
selvitämme myös mahdollisuutta listautua NASDAQ OMX First North (Finland) markkinapaikalle. Katsauskauden aikana aloitimme myös selvityksen mahdollisesta
yhdistymisestä Panorama Partners Oy:n kanssa sekä selvityksen Nixu Software Oy:n
eriyttämisestä tytäryhtiöstä, joista enemmän katsauksen jälkeisten tapahtumien osiossa.”
Näkymät ja ohjeistus vuodelle 2014
Yhtiön johto arvioi, että Nixu-konsernin vuoden 2014 liikevaihto kasvaa merkittävästi
31.12.2013 päättyneen tilikauden 11 989,9 tuhannesta eurosta. Kasvun suurin yksittäinen
tekijä on Panorama Partnersin hankinta lokakuussa 2014. Tämän lisäksi toteutuneen
liikevaihdon sekä loppuvuoden projekti- ja myyntinäkymien perusteella johto arvioi Nixu
Oy:n (emoyhtiön) ja Panorama Partners Oy:n liikevaihtojen kasvavan orgaanisesti vuoden
2014 aikana.
Konsernin vuoden 2014 tulokseen vaikuttavat negatiivisesti marraskuussa 2014
eriytettävän Nixu Software Oy:n tulos eriyttämiseen asti sekä eriyttämisestä johtuvat
kertaluonteiset kustannukset. Lisäksi Panorama Partnersin hankinta lokakuussa 2014 ja
yhtiön suunnitteilla oleva listautuminen vuoden 2014 toisen vuosipuoliskon aikana
kuormittavat merkittävästi johdon resursseja ja aiheuttavat kertaluonteisia kuluja.
Perustuen toteutuneeseen käyttökatteeseen sekä loppuvuoden näkymiin johto kuitenkin
arvioi Nixu-konsernin vuoden 2014 käyttökatteen parantuvan merkittävästi vuoden 2013
tasolta (556,6 tuhatta euroa). Parannus johtuu Panorama Partnersin hankinnan lisäksi
Nixu Oy:n (emoyhtiön) kannattavuuden parantumisesta.
Nixu Oy / 2014 – Nixu_H1_2014_osavuosikatsaus.docx
F-5
PUOLIVUOTISKATSAUS 1.1. – 30.6.2014
5 (13)
Liikevaihto ja tuloksen kehitys
Nixu-konsernin liikevaihto 30.6.2014 päättyneeltä kuuden kuukauden jaksolta oli 6 428,4
tuhatta euroa. Liikevaihto pieneni 56,8 tuhatta euroa eli 0,9 prosenttia verrattuna
30.6.2013 päättyneen kuuden kuukauden jakson liikevaihtoon, joka oli 6 485,2 tuhatta
euroa. Merkittävimpiä konsernin liikevaihtoa pienentäviä tekijöitä olivat resurssivuokraustyyppisestä
ohjelmistokehityksestä,
erillisestä
vuokraprojektipäällikköliiketoiminnasta sekä testausautomaatiotoiminnasta luopuminen, välitettävän lisenssiliikevaihdon aleneminen edellisen kauden poikkeuksellisen korkeasta tasosta sekä
eriytettävän Nixu Software Oy:n liikevaihdon pienentyminen (19,7 tuhatta euroa).
Kyberturvallisuuteen liittyvien palveluiden liikevaihto kuitenkin kasvoi merkittävästi
kompensoiden suurimman osan pienentävien tekijöiden vaikutuksesta.
Nixun liikevoitto 30.6.2014 päättyneeltä kuuden kuukauden jaksolta oli 427,2 tuhatta
euroa. Liikevoitto kasvoi 329,3 tuhatta euroa eli 336,5 prosenttia verrattuna 30.6.2013
päättyneen kuuden kuukauden jakson liikevoittoon, joka oli 97,9 tuhatta euroa. 30.6.2013
päättyneellä kuuden kuukauden jaksolla Nixulla oli käynnissä toimintojensa
uudelleenjärjestely, mistä johtuen liikevoittoa alensivat yleiseen muutosvaiheeseen liittyvät
kertaluontoiset kustannukset. 30.6.2014 päättyneellä kuuden kuukauden jaksolla Nixu on
keskittynyt strategiansa mukaisen liiketoiminnan kehittämiseen ilman vastaavan kaltaisia
uudelleenjärjestelyyn liittyviä kustannuksia, mikä on parantanut liikevoittoa merkittävästi
vaikka eriytettävän Nixu Software Oy:n liiketulos pieneni 89,0 tuhatta euroa. 30.6.2014
päättyneen kuuden kuukauden jakson liikevoittoa parantaa kertaluonteinen Nixu Software
Oy:n vähemmistöosakkeenomistajien tekemästä osakemerkinnästä tuloutettu noin 113
tuhannen euron voitto. 30.6.2014 päättyneen kuuden kuukauden jaksolla Nixun
liikevoittoa heikentävät noin 49 tuhannen euron kertaluontoiset kulut, jotka liittyvät Nixu
Software Oy:n eriyttämiseen.
Nixun voitto 30.6.2014 päättyneeltä kuuden kuukauden jaksolta oli 309,9 tuhatta euroa.
Voitto kasvoi 248,1 tuhatta euroa eli 401,0 prosenttia verrattuna 30.6.2013 päättyneen
kuuden kuukauden jakson voittoon, joka oli 61,9 tuhatta euroa.
Rahoitus ja investoinnit
Nixu ei ole tehnyt raportointijaksolla merkittäviä investointeja. Investoinnit liittyvät
pääasiassa omien palvelumallien kehittämiseen ja tuotteistamiseen ja ovat näin suoraan
tulosvaikutteisia. Katsauskaudella ei tehty merkittäviä investointeja palvelukehitykseen,
koska organisaatiouudistuksen suunnittelu ja toteutus saivat päähuomion.
Nixu Software Oy jatkoi tuotekehitysmenojensa aktivointia taseeseen. Taseen tutkimus- ja
kehitysmenojen summa 30.6.2014 oli 214,2 tuhatta euroa, kun se 31.12.2013 oli 139,3
tuhatta euroa.
Ensimmäisellä puolivuotisjaksolla 2014 Nixu jakoi omistajilleen osinkoina 888,9 tuhatta
euroa (296,3 tuhatta euroa vastaavalla jaksolla 2013). Likvidit varat 30.6.2014 olivat
1 324,0 tuhatta euroa (1 577,4 tuhatta euroa).
Henkilöstö
Nixun strateginen tavoite on olla toiminta-alueellaan paras ja halutuin työpaikka tietoturvaammattilaisille. Tämä tavoite pitää sisällään yrityksen toimintakulttuuriin liittyvää jatkuvaa
Nixu Oy / 2014 – Nixu_H1_2014_osavuosikatsaus.docx
F-6
PUOLIVUOTISKATSAUS 1.1. – 30.6.2014
6 (13)
parantamista, henkilöstön kuuntelua sekä asiakastoimeksiantoja, jotka mahdollistavat
henkilöstön osaamisen jatkuvan kehittymisen.
Konsernin henkilöstön määrä puolivuotiskauden lopussa oli 119 (113), joten kasvua
edellisvuoteen oli 6 henkilöä eli 5,3%.
Osakkeet ja osakkeenomistajat
Nixulla on vain yksi osakesarja ja kaikilla osakkeilla on yhdenmukaiset oikeudet. Nixu Oy:n
osakkeita oli 30.06.2014 kaupparekisteriin merkittynä 1 185 265. Yhtiön hallussa ei ole
omia osakkeita.
Nixulla oli 20.08.2014 yhteensä 141 osakkeenomistajaa. Osakkeenomistajien lukumäärä
31.12.2013 oli 143.
Optio-ohjelmat ja kannustinjärjestelmät
Yhtiöllä ei ole voimassa olevia optio-ohjelmia tai osakepohjaisia kannustinjärjestelmiä.
Yhtiökokous 2014
Varsinainen yhtiökokous pidettiin 21.5.2014 Espoossa. Yhtiökokouksessa vahvistettiin
vuoden 2013 tilinpäätös sekä myönnettiin hallituksen jäsenille sekä toimitusjohtajalle
vastuuvapaus tilikaudelta 2013. Osinkoa päätettiin jakaa 0,75 euroa osakkeelta eli
yhteensä 888 948,75 euroa.
Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään omien osakkeiden hankinnasta yhdessä tai
useammassa erässä. Osakkeita voidaan hankkia yhtiön omalla vapaalla pääomalla
enintään 60.000 kappaletta. Valtuutus sisälsi hallituksen oikeuden päättää kaikista omien
osakkeiden hankinnan ehdoista. Valtuutus sisälsi siten myös oikeuden hankkia omia
osakkeita muutoin kuin osakkeenomistajien omistusten mukaisessa suhteessa. Valtuutus
on voimassa 18 kuukauden ajan varsinaisesta yhtiökokouksesta lukien.
Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhtiön hallituksen jäsenille suunnattavasta
maksullisesta osakeannista. Valtuutuksen perusteella annettavien uusien osakkeiden
yhteenlaskettu määrä on enintään 12.000 kappaletta. Uudet osakkeet voidaan
osakkeenomistajan etuoikeudesta poiketen antaa suunnatulla osakeannilla hallituksen
jäsenille, jos siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, kuten osakkeiden
käyttäminen hallituksen jäsenten sitouttamistarkoituksessa. Suunnatun osakeannin
edellytyksenä on henkilöstöannin järjestäminen Nixu-konsernin henkilöstölle, jolloin
osakeanti on osa yhtiön laajempaa sitouttamis- ja palkitsemisjärjestelmää. Uudet osakkeet
voidaan antaa vain maksua vastaan siten, että osakkeiden merkintähinta vastaa
henkilöstöannissa määriteltyä osakkeiden merkintähintaa. Yhtiön hallituksella on oikeus
muilta osin tarkemmin päättää osakkeiden merkintäehdoista ja maksuajasta. Valtuutus on
voimassa 18 kuukauden ajan varsinaisesta yhtiökokouksesta lukien eli 21.11.2015
saakka. Tällä valtuutuksella ei peruutettu yhtiökokouksen 4.4.2013 hallitukselle antamaa
osakeantivaltuutusta.
Nixu Oy / 2014 – Nixu_H1_2014_osavuosikatsaus.docx
F-7
PUOLIVUOTISKATSAUS 1.1. – 30.6.2014
7 (13)
Lähiajan riskit
Yhtiön suurimmat lähiajan riskit liittyvät yleisen talouskehityksen aiheuttamaan yleiseen
epävarmuuteen, joka saattaa heijastua avainasiakkaiden siirtyvinä tai peruuntuvina
hankkeina.
Yhtiön kasvuodotukset perustuvat myös voimakkaasti osaavaan henkilöstöön. Mikäli yhtiö
ei onnistu rekrytoimaan ja pitämään palvelukseen suunniteltua määrää tietoturvaasiantuntijoita, tulee tämä vaikuttamaan yhtiön liikevaihdon kehitykseen.
Lisäksi yhtiö on sitoutunut mahdollisen pörssilistautumisen valmistelutöihin, jotka
kuormittavat etenkin yhtiön johtoa.
Katsauskauden jälkeiset tapahtumat
•
Nixu Oy osti Panorama Partners Oy:n koko osakekannan lokakuussa 2014 ja
aloitti yhdistymisprosessin, jossa molemmat organisaatiot yhdistetään uudeksi
organisaatioksi. Tämän prosessin odotetaan toteutuvan vuoden 2015 kesään
mennessä.
•
Nixu Oy toteutti henkilöstöannin syyskuussa 2014, jossa laskettiin liikkeelle 47 221
uutta yhtiön osaketta sekä yhtiön hallitukselle suunnatun annin, jossa laskettiin
liikkeelle 12 000 uutta osaketta.
•
Nixu Oy:n johtoryhmää täydennettiin lokakuussa nimittämällä myyntijohtaja Valtteri
Peltomäki yhtiön kaupalliseksi johtajaksi (CCO). Kaupallisen johtajan tehtävää on
aiemmin hoitanut Petri Kairinen oman tehtävänsä ohella.
•
Nixu Oy aloitti prosessin Nixu Software Oy:n eriyttämiseksi Nixu Oy:stä
osittaisjakautumisella. Jakautumisen seurauksena Nixu Software Oy:n osakkeet
siirtyisivät NSW Global Oy:lle ja Nixu Oy:n nykyisistä omistajista tulisi myös NSW
Global Oy:n omistajia. Nixu Software Oy vaihtaisi samassa yhteydessä nimensä
Fusion Layer Oy:ksi, mutta säilyttäisi oikeuden käyttää Nixun nimeä tuotteidensa
yhteydessä 12 kk ajan.
•
Hallitus päätti kutsua koolle ylimääräisen yhtiökokouksen päättämään Nixu Oy:n
osittaisjakautumisesta, yhtiöjärjestyksen muutoksista, hallituksen kokoonpanosta
sekä hallituksen valtuuttamisesta päättämään Yhtiön mahdollisesta listautumisesta
NASDAQ OMX First North Finland -markkinapaikalle, osakkeen jakamisesta sekä
yhdestä tai useammasta suunnatusta osakeannista. Ylimääräinen yhtiökokous
pidetään 30.10.2014 Espoossa, Dipolissa.
Taloudellinen tiedottaminen
Vuoden 2014 tilinpäätöstiedote julkaistaan 27.02.2015.
Osavuosikatsauksen laadintaperiaatteet
Nixun tilintarkastamattomat osavuositiedot 30.6.2014 päättyneeltä kuuden kuukauden
jaksolta on laadittu Suomalaisen kirjanpitokäytännön mukaisesti ja esitetty First Northin
Sääntöjen kohdan 4.6 (e) edellyttämässä laajuudessa.
Nixu Oy / 2014 – Nixu_H1_2014_osavuosikatsaus.docx
F-8
PUOLIVUOTISKATSAUS 1.1. – 30.6.2014
8 (13)
Konsernin tuloslaskelma (FAS)
Nixu Oy / 2014 – Nixu_H1_2014_osavuosikatsaus.docx
F-9
PUOLIVUOTISKATSAUS 1.1. – 30.6.2014
9 (13)
Konsernin tase (FAS)
!"#$%%$&'"()$&
123!22122&
"#$#%&'!%($'((%('!
*+,-,.+/0&
*+,-,.+/*&
*/,/.,.+/*&
!!
!!
!!
!!
!!
!!
()*++,,-./,!0123144++,!
56578!
99:75!
9;<7:!
()*++==)>+,!0123144++,!
9<678!
9:97?!
9::78!
$)@-),A4>+,!
!!
"#$#%&'!%($'((%('!#B'CCD$&!
!!
<5E75!
!!
5<F79!
:967;!
!!
%(GB'H%('!%($'((%('!
!!
!!
!!
$//.)>+,!
!!
!!
!!
"),4I/)4/)>+,!>//.)>+,!
!!
!!
!!
J101,/)4/)>+,!>//.)>+,!
:!?FE75!
:!;<97;!
:!5E?7;!
K/0/,!@/!L/*44)>//.)>+,!
9!:5<7E!
9!F667<!
5!9<;76!
F!56<75!
F!<9?75!
F!:F;7F!
9&-:0;0&
9&--0;*&
9&-<-;*&
%(GB'H%('!%($'((%('!#B'CCD$&!
123!22122&45!66738&
!!
123!2!!2122&
MN(!"&&MN(!
!!
!!
!!
!!
!!
!!
M>/4+LII-./!
?<7;!
?<7;!
?<7;!
$)@-),+,A*!O/L//*!-./*!LII-./*!P/0/>,-!
9;75!
9;75!
9;75!
5!<??7;!
:!E8979!
:!E8979!
:E?7?!
897?!
:5678!
5!?557;!
:!5:87E!
:!FE97;!
F<7:!
9?7;!
5E7F!
C3+==)>,+*!,)=)4/A>)+*!O-),,-!Q,/LL)-R!
')=)4/A3+*!O-),,-!Q,/LL)-R!
MN(!"&&MN(!#B'CCD$&!
%&BCNNG$'SM$HH$!
%GCK($!"&&MN(!
!!
!!
!!
"),4I/)4/)*+*!O)+P/>!LII-./!
576!
E7E!
597;!
J101,/)4/)*+*!O)+P/>!LII-./!
5!69<78!
5!<E;7F!
5!9:579!
5!6967:!
5!<E;7F!
5!9F<7E!
9&-:0;0&
9&--0;*&
9&-<-;*&
%GCK($!"&&MN(!#B'CCD$&!
123!2!!2122&45!66738&
Nixu Oy / 2014 – Nixu_H1_2014_osavuosikatsaus.docx
F-10
PUOLIVUOTISKATSAUS 1.1. – 30.6.2014
10 (13)
Konsernin rahoituslaskelma (FAS)
Nixu Oy / 2014 – Nixu_H1_2014_osavuosikatsaus.docx
F-11
PUOLIVUOTISKATSAUS 1.1. – 30.6.2014
11 (13)
Konsernin oman pääoman muutoslaskelma (FAS)
Nixu Oy / 2014 – Nixu_H1_2014_osavuosikatsaus.docx
F-12
PUOLIVUOTISKATSAUS 1.1. – 30.6.2014
12 (13)
Annetut vakuudet, vastuusitoumukset ja muut vakuudet
Nixu Oy / 2014 – Nixu_H1_2014_osavuosikatsaus.docx
F-13
PUOLIVUOTISKATSAUS 1.1. – 30.6.2014
13 (13)
Laskentakaavat
Espoossa 30. lokakuuta 2014
Nixu Oy Hallitus
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Petri Kairinen
puhelin: 040 8321 832
Nixu Oy / 2014 – Nixu_H1_2014_osavuosikatsaus.docx
F-14
LIITE 2 - NIXUN TILINTARKASTETTU TILINPÄÄTÖS, TOIMINTAKERTOMUS JA
TILINTARKASTUSKERTOMUS 31.12.2013 PÄÄTTYNEELTÄ TILIKAUDELTA
F-15
F-16
F-17
F-18
F-19
F-20
F-21
F-22
F-23
F-24
F-25
F-26
F-27
F-28
F-29
F-30
F-31
F-32
F-33
F-34
F-35
F-36
F-37
F-38
F-39
F-40
F-41
LIITE 3 - NIXUN TILINTARKASTETTU TILINPÄÄTÖS, TOIMINTAKERTOMUS JA
TILINTARKASTUSKERTOMUS 31.12.2012 PÄÄTTYNEELTÄ TILIKAUDELTA
F-42
F-43
F-44
F-45
F-46
F-47
F-48
F-49
F-50
F-51
F-52
F-53
F-54
F-55
F-56
F-57
F-58
F-59
F-60
F-61
F-62
F-63
F-64
F-65
F-66
F-67
F-68
LIITE 4 – PANORAMA PARTNERSIN TILINTARKASTAMATON VÄLITILINPÄÄTÖS 30.6.2014
PÄÄTTYNEELTÄ KUUDEN KUUKAUDEN JAKSOLTA
F-69
F-70
F-71
F-72
F-73
F-74
LIITE 5 – PANORAMA PARTNERSIN TILINTARKASTETTU TILINPÄÄTÖS JA
TILINTARKASTUSKERTOMUS 31.12.2013 PÄÄTTYNEELTÄ TILIKAUDELTA
F-75
F-76
F-77
F-78
F-79
F-80
F-81
F-82
F-83
F-84
F-85
LIITE 6 - TILINTARKASTAJAN RAPORTTI YHTIÖESITTEESEEN SISÄLTYVISTÄ
PRO FORMA -TALOUDELLISISTA TIEDOISTA
F-86
Tilintarkastajan raportti yhtiöesitteeseen sisältyvistä pro forma taloudellisista tiedoista
Nixu Oyj:n hallitukselle
Olemme saattaneet päätökseen varmennustoimeksiannon, jossa raportoimme Nixu Oyj:n pro forma -taloudellisten tietojen kokoamisesta. Pro forma -taloudelliset
tiedot sisältävät pro forma -taseen 30.6.2014, pro forma -tuloslaskelmat kausilta
1.1.–31.12.2013 ja 1.1.–30.6.2014, sekä näihin liittyvät liitetiedot, ja ne esitetään
Nixu Oyj:n 14.11.2014 päivätyn yhtiöesitteen kohdassa ”Pro forma -taloudelliset
tiedot”. Nixu Oyj:n hallitus on koonnut taloudelliset pro forma -tiedot yhdenmukaisesti komission asetuksen (EY) N:o 809/2004 liitteen II ohjeiden kanssa, ja kokoamisessa sovelletut periaatteet kuvataan yhtiöesitteen kohdassa ”Pro forma taloudelliset tiedot”.
Nixu Oyj:n hallitus on koonnut pro forma -taloudelliset tiedot tarkoituksenaan havainnollistaa yhtiöesitteen kohdassa ”Pro forma -taloudelliset tiedot” kuvattujen
järjestelyjen vaikutusta Nixu Oyj:n taloudelliseen asemaan 30.6.2014 ja taloudelliseen tulokseen kausilta 1.1.–31.12.2013 ja 1.1.–30.6.2014, ikään kuin nämä järjestelyt olisivat toteutuneet pro forma -taseen osalta 30.6.2014 ja pro forma tuloslaskelmien osalta 1.1.2013. Osana tätä prosessia Nixu Oyj:n hallitus on ottanut
taloudellista asemaa ja taloudellista tulosta koskevat tiedot Nixu Oyj:n tilinpäätöksestä 31.12.2013 päättyneeltä tilikaudelta, josta on julkistettu tilintarkastuskertomus, Nixu Oyj:n osavuosikatsauksesta 30.6.2014 päättyneeltä kuuden kuukauden
jaksolta, josta ei ole julkistettu tilintarkastuskertomusta tai yleisluonteisesta tarkastuksesta annettua raporttia.
Hallituksen vastuu pro forma -taloudellisista tiedoista
Nixu Oyj:n hallitus vastaa pro forma -taloudellisten tietojen kokoamisesta kaikilta
olennaisilta osiltaan komission asetuksen (EY) N:o 809/2004 mukaisesti.
Tilintarkastajan velvollisuudet
Velvollisuutenamme on antaa lausunto siitä, onko Nixu Oyj:n hallitus koonnut pro
forma -taloudelliset tiedot kaikilta olennaisilta osiltaan esitettyjen periaatteiden
mukaisesti ja että mainitut periaatteet noudattavat liikkeeseenlaskijan tilinpäätöksen laatimisperiaatteita.
Toimeksianto on suoritettu IAASB:n (International Auditing and Assurance Standards Board) antaman kansainvälisen varmennustoimeksiantostandardin ISAE
3420 Varmennustoimeksiannot esitteeseen sisältyvän taloudellisen pro forma informaation kokoamisesta raportoimiseksi mukaisesti. Tämä standardi edellyttää,
että tilintarkastaja noudattaa eettisiä vaatimuksia sekä suunnittelee ja suorittaa
toimenpiteitä hankkiakseen kohtuullisen varmuuden siitä, onko hallitus koonnut
pro forma -taloudelliset tiedot kaikilta olennaisilta osiltaan komission asetuksen
(EY) N:o 809/2004 mukaisesti.
Emme ole velvollisia päivittämään mitään pro forma -taloudellisia tietoja koottaessa käytetystä mennyttä aikaa koskevasta taloudellisesta informaatiosta antamiamme raportteja tai lausuntoja tai antamaan siitä uusia raportteja tai lausuntoja
tätä toimeksiantoa varten, emmekä ole tässä toimeksiannossa suorittaneet pro
forma -taloudellisia tietoja koottaessa käytetyn taloudellisen tiedon tilintarkastusta
tai yleisluonteista tarkastusta.
PricewaterhouseCoopers Oy, KHT-yhteisö, PL 1015 (Itämerentori 2), 00101 HELSINKI
Puh. 020 787 7000, faksi 020 787 8000, www.pwc.com/fi
Kotipaikka Helsinki, y-tunnus 0486406-8
F-87
2 (2)
Yhtiöesitteeseen sisältyvien pro forma -taloudellisten tietojen tarkoituksena on yksinomaan havainnollistaa merkittävän tapahtuman tai liiketoimen vaikutusta yhtiön oikaisemattomaan taloudelliseen informaatioon, ikään kuin tapahtuma tai liiketoimi olisi toteutunut havainnollistamistarkoitusta varten valittuna aikaisempana
ajankohtana. Näin ollen emme anna minkäänlaista varmuutta siitä, että tapahtuman tai liiketoimen tosiasiallinen tulema olisi sama kuin on esitetty.
Kohtuullisen varmuuden antavaan toimeksiantoon siitä raportoimiseksi, onko pro
forma -taloudelliset tiedot kaikilta olennaisilta osiltaan koottu esitettyjen periaatteiden mukaisesti ja että mainitut periaatteet noudattavat liikkeeseenlaskijan tilinpäätöksen laatimisperiaatteita, kuuluu, että tilintarkastaja suorittaa toimenpiteitä
arvioidakseen, antavatko hallituksen pro forma -taloudellisten tietojen kokoamisessa käyttämät sovellettavat periaatteet kohtuullisen perustan liiketoimesta tai tapahtumasta välittömästi johtuvien merkittävien vaikutusten esittämiselle, ja hankkiakseen tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa evidenssiä siitä,
! onko kyseisiä periaatteita sovellettu pro forma -oikaisuissa asianmukaisesti; ja
! ovatko tuloksena syntyvät pro forma -taloudelliset tiedot sellaiset, että nämä oikaisut on tehty oikaisemattomaan taloudelliseen informaatioon asianmukaisella tavalla.
Toimenpiteiden valinta perustuu tilintarkastajan harkintaan, jossa otetaan huomioon tilintarkastajan käsitys yhtiön luonteesta, siitä tapahtumasta tai liiketoimesta,
jota koskien pro forma -taloudelliset tiedot on koottu, sekä muista relevanteista
toimeksiannon olosuhteista. Toimeksiantoon kuuluu myös pro forma taloudellisten tietojen yleisen esittämistavan arvioiminen.
Käsityksemme mukaan olemme hankkineet lausuntomme perustaksi tarpeellisen
määrän tarkoitukseen soveltuvaa evidenssiä.
Lausunto
Lausuntonamme esitämme, että
! pro forma -taloudelliset tiedot on asianmukaisesti koottu 14.11.2014 päivätyn
yhtiöesitteen kohdassa ”Pro forma -taloudelliset tiedot” esitettyjen periaatteiden mukaisesti ja
! mainitut periaatteet noudattavat Nixu Oyj:n soveltamia tilinpäätöksen laatimisperiaatteita.
Raportin luovuttamista ja käyttöä koskeva rajoitus
Tämä raportti on annettu ainoastaan liitettäväksi First North –markkinapaikkaan
sovellettavien First North Nordic Rulebook –sääntöjen mukaisesti laadittuun yhtiöesitteeseen.
Helsingissä 14. marraskuuta 2014
PricewaterhouseCoopers Oy
KHT-yhteisö
Heikki Lassila
KHT
F-88
[Tämä sivu on tarkoituksella jätetty tyhjäksi]
Yhtiö
Nixu Oyj
Keilaranta 15
02150 Espoo
Yhtiön tilintarkastaja
PricewaterhouseCoopers Oy
Itämerentori 2, PL 1015
00101 Helsinki
Pääjärjestäjä ja Hyväksytty Neuvonantaja
Summa Capital Oy
Bulevardi 6 A 9
00120 Helsinki
Yhtiön oikeudellinen neuvonantaja
Avance Asianajotoimisto Oy
Kluuvikatu 3
00100 Helsinki
Pääjärjestäjän oikeudellinen neuvonantaja
Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy
Eteläesplanadi 14
00130 Helsinki
Merkintäpaikka ja liikkeeseenlaskijan asiamies
FIM Pankki Oy
Pohjoisesplanadi 33 A
00100 Helsinki