TARINA JA MARKKINOINTISYSTEEMI ©2013 Mediayh.ö Bermuda Oy TARINA ja MIELIKUVA Sinä tunnet toimialasi ja asiakkaidesi haasteet. Harva kuitenkin tunnistaa todelliset vahvuutensa tai ainakaan osaa kertoa siitä kiinnostavasti ja mieleen jäävästi ja vieläpä oikeille asiakkaille parhaimpia keinoja käyttäen. Me rakennamme tulevaisuuden tarinaa – mitä sinä ja yrityksesi voisivat olla. Sitä miten haluamme asiakkaidesi ajattelevan sinusta. Tarinan tehtävä on välittää suhteesi asiakkaisiin, mitä haastetta ratkaiset asiakkaasi maailmassa. Tarina pitää sisällään myös arvosi, mikä on tapasi toimia ja miten suhtaudut tekemiseen ja ympäröivään maailmaan. Minkä tunteen haluat asiakkaissasi herättää. Tarina konkretisoi strategiasi asiakkaasi näkökulmasta! Loppujen lopuksi on kyse siitä miten konkretisoit oman kilpailuetusi erottuvasti ja mieleenjäävästi, herätät huomion siten että se johtaa ostopäätökseen. Toisin sanoen mitä sinä merkitset asiakkaallesi. Tarina on väline tuon merkityksen välittämiseen. Bermudan kolmio ONLINE STRATEGIA PALVELU Bermudan kolmio on todellakin olemassa! Sen keskiössä on yrityksesi tuo äsken mainittu kuuluisa tarina, merkitys asiakkaallesi. Kolmion kärkinä, joihin tarina kulminoituu ja konkretisoituu on 1) MARKKINOINTI - kaikki viestit jotka välittävät tarinaasi kuvin, sanoin ja mielikuvin luoden vahvan muistijäljen. 2) MYYNTI, johon kaikki markkinointi tähtää, ja jonka ehdoilla systeemi tulee rakentaa. 3) PALVELU, digitaalinen tai henkilökohtainen, kärki jossa asiakkaan tarinan esiin nostamat toiveet täytetään tai tuhotaan. TARINA / YDINVIESTI =merkitys asiakkaille MARKKINOINTI www.numeron.fi MYYNTI Työkalut myyn.in ja markkinoin.in Rakennamme markkinoinnin, myynnin ja palvelun yhteispelin tehokkaas5 toimivaksi systeemiksi tarinasta käsin. Missiomme on löytää uusia työkaluja ja toimintamalleja tarinan kertomiseen ja ennen kaikkea markkinoinnin ja myynnin yhdistämiseen – miten kytkeä markkinointi ja viestintä tiukemmin euroihin ja myynnin tuloksiin. Kolmion kärkien pitää myös tukea saumattomasti toisiaan, johdonmukaisesti ja ohjattavasti. Periaatteina systemaattisuus, jatkuvuus, rakentaminen pala palalta sekä hallittu riskinotto. Mie67ävää: missä on sinun markkinoin6si suurin haaste ja myynnin pullonkaula q q q q q q q q q Punaisen langan puute Resurssit ja osaaminen Paljon ideoita, ei aikaa tai kykyä toteuDaa Ei ole tarpeeksi kontakteja tai tapaamisia En tavoita oikeita asiakasryhmiä Epäselvät markkinoin.vies.t Myynnin tulokset, kauppojen määrä Kausivaihteluiden tasaaminen En .edä mitä tuloksia markkinoinnista on saatu q q q q q q q q q Verkkosivujen kävijämäärät alhaiset Verkkosivujen tuloksellisuus Kampanjoiden tuoDamat myynnin tulokset Irralliset toimenpiteet, joilla ei jatkumoa Kesken jääneet markkinoin.projek.t Pitäisikö olla Facebookissa? Myynnintukimateriaalien huono laatu Jälkimarkkinoinin mahdollisuuksien käyDö ...? ©2013 Mediayh.ö Bermuda Oy MARKKINOINTISYSTEEMIT Kirkas viesti Valitettavan usein markkinointi on sarja irrallisia toimenpiteitä, jotka tehdään koska markkinointia pitää tehdä. Tavoitteita asetetaan, mutta tuloksia ei kyetä seuraamaan – saati että niistä otettaisiin oppia. Viestisi pitää olla kunnossa ennen kuin kannattaa sitä lähteä levittämään. Ensimmäinen askel systeemin rakentamisessa on viestisi terävöittäminen kohderyhmiäsi puhuttelevaksi. 1 TERÄVÖITETÄÄN ja KOHDENNETAAN VIESTIT 2 RAKENNETAAN MITATTAVA JA OHJATTAVA MARKKINOINTI-‐ SYSTEEMI, JOKA KYTKETÄÄN TIIVIISTI MYYNTIIN 3 OPITAAN TULOKSISTA, KOKEILLAAN JA PARANNETAAN SYSTEEMIÄ JATKUVASTI Luomme yhdessä systemaa:sen markkinoinnin toimintamallin, joka tuo vääjäämä;ömäs5 yrityksellesi lisää asiakkaita ja kauppaa ennemmin tai myöhemmin. Asiakkaasi ehdoilla Analysoimme yhdessä myynnin ja markkinoinnin prosessisi ja paikallistamme pahimmat esteet asiakkuuden syntymiselle – missä ovat pullonkaulat, missä kohtaa asiakkaan päätösprosessia voimme parhaiten vaikuttaa asiakassuhteen syntymiseen tai syvenemiseen. Mietimme mitkä kanavavalinnat sopivat toimialaasi ja resursseihisi. Miten tarina toimii tehokkaimmin kussakin kanavassa ja tukee muita systeemin osia. Mikä on verkkosivustosi tärkein tehtävä, missä roolissa sosiaalinen media voisi olla systeemissä… Tiedätkö mikä on asiakkuutesi hinta? Jokainen systeemin kriittinen piste mittaroidaan ja sen toimivuus analysoidaan viikoittain tai kuukausittain. Tiedät koko ajan mitä maksat asiakaskontaktista tai syntyneestä asiakkuudesta. Sovelto: Päivitä pää –kampanja. Yli 15000 kävijää, 3500 kampanjapeliä pelannu;a. Bermudan ”musta laa5kko” – Marke5ng Dashboardin kokoaa relevan5n datan tuloskorteille ja toimii ohjauskeskuksena markkinoinnin ak5viteeteille Asiakassuhteen kaari systeemin suunni;elun pohjana. ©2013 Mediayh.ö Bermuda Oy CASE POCUM Pocum Online on liikkuvan työn ohjaukseen keskittynyt toiminnanohjausjärjestelmä. Palvelu on täysin verkkopohjainen ja on otettavissa käyttöön halutun laajuisena koska tahansa suoraan verkkosivuston kautta. Kiteytimme Pocumin tarinan, uudistimme ja viritimme verkkosivuston ja rakensimme systeemin, jota yhteistyössä pyöritämme viikoittain ja kuukausittain. Soittotyön ja markkinoinnin tuomien kontaktien suhde oli lähtötilanteessa 90:10 – puolentoista vuoden jälkeen olemme kääntäneet suhteen toisinpäin. Digitaalinen markkinointisysteemimme tuo tällä hetkellä keskimäärin 12 kontaktia viikossa, testikäyttäjää tai yhteydenottoa. 12% näistä kääntyy maksaviksi asiakkaiksi. Markkinoinnin tulosten parantamisen lisäksi autamme Pocumia kehittämään palveluaan yhä paremmin palvelulupaustaan vastaavaksi, yhä parempaan käyttökokemukseen pyrkien. BERMUDA pähkinänkuoressa Mediayh.ö Bermuda Oy on perusteDu 9/2010. Bermuda Oy:n perustajaosakkailla on 15 vuoden kokemus digitaalisen median tarinankerronnan, suunniDelun ja toteutuksen alalta mm. Satama Interac.ve Oyj:n ja Trainer's House Oyj:n pitkäaikaisina työntekijöinä. Ydin.imimme isäksi laaja ja kokenut freelancer-‐ ja kumppaniverkostomme mahdollistaa keDerän ja tarpeisiin mukautuvan pale.n lähes kaikkiin digitaalisen vies.nnän ja markkinoinnin tarpeisiin, niin isoille kuin pienemmillekin yrityksille. Asiakkaitamme joiden kanssa olemme 6iminä työskennelleet nyt ja menneinä vuosina: (2010-‐2012): Are, ArcTechno, Alma Manu AAC Global, AtBusiness, Barona, Citat, Coolstep, Edupoli, Gofore, Numeron, Finland Events, Dsign Ver: Kivi, Julma Concul5ng, MV-‐ Jäähdytys, Megalock, Pocum, Sfonge, En;eri , Evolvit, Vincit, Patria, Pohjola Vakuutuspalvelut, Sovelto, Surveypal, Tammerprint, Tampereen Ateria , Tampereen Tea;eri, Trainers’ House, Kuljetus Tyvi, Tamturbo, WordDive, Vaasan Oyj, ( -‐ 2010) Aamuleh5, Atria, BasWare, Datex-‐Ohmeda (osa Intrumentariumia, nyk GE), Dansukker, Forenom, Gasum, Henki-‐Sampo, NetHawk, Nokia (eri yksiköitä), Nokia Siemens Networks, Siemens Finland, Ulkoministeriö, Markkinoin5-‐Ins5tuu:, Nokian Renkaat (eri yksiköitä), Sinebrychoff, Turva, Tampereen Ateria, Tampereen Taidemuseo, Saarioinen, Santen Oy, Pfizer, Sampo, Sara Hildenin Taidemuseo, Tampereen Nykytaiteen Museo, Satama Interac5ve, Varma, Vaasan&Vaasan, Vodafone, Wataniya Telecom. Mediayh.ö Bermuda Oy Kauppakatu 3A 10, 6.krs 33200 Tampere www.bermudamedia.fi Asiakkuuspäällikkö Ukko Järvinen ukko.jarvinen@bermuda.fi 045 2644 886 Digitaalinen markkinoin6vies6ntä -‐ vies.en kirkastukset, videot, presentaa.ot, verkkosivustojen suunniDelu ja toteutus, kampanjat, sähköinen suoramarkkinoin., sosiaalinen media -‐ markkinoin.systeemien suunniDelu, jatkuvat tulosperustaiset markkinoin.palvelut Luomme yhdessä yrityksellesi ja toimialallesi sopivan tuloksia tuovan markkinoinnin ja myynnin toimintamallin, jota miDaamme ja kehitämme jatkuvana palveluna tai perinteisin projek.mallein toteuteDuna. Palvelu-‐ ja tuotekehityssuunni7elu -‐ konsep.-‐, käyteDävyys-‐ ja käyDöliiDymäsuunniDelu -‐ visuaalinen/graafinen käyDöliiDymäsuunniDelu -‐ ikonit, kuvitukset, tyylimääriDelyt, graafiset ohjeistot Kehitämme yhdessä digitaalisen tuoDeesi tai palvelusi vastaamaan visuaaliselta ilmeeltään asiakkaiden odotuksia ja haluDua tuotemielikuvaa. SuunniDelujohtaja Mika Kihlakaski mika.kihlakaski@bermuda.fi 040 7710 204 ©2013 Mediayh.ö Bermuda Oy
© Copyright 2025