Tähkä 12/2014 - Hämeenlinnan Saalem

Hämeenlinnan helluntaiseurakunta Saalemin tiedotuslehti 12/2014
Joululaulujen ilta
Su 14.12. klo 16:00
Yhteislaulua, musiikkiesityksiä
Joululähetyskahvio klo 15:00 alkaen
SEURAKUNNAN
KIRJAMYYNTIPISTEEN
KAUTTA JOULUUN 2014
Joululehdet, kalenterit,
uutuudet, musiikki
Avoinna tilaisuuksien
yhteydessä!
Kirjamyyntipiste etsii vahvistusta tiimiin. Oletko sinä yksi heistä?
Lisätietoja 0400 771934 / Eino
<< PRO1 - Itella Posti Oy <<
Itella Green
TÄHKÄ
LÄHELLÄ JUMALAA, LÄHELLÄ IHMISTÄ
R
iku, mikä on seurakuntamme
näky? Tämä tai tämän kaltaisia
kysymyksiä nousee aika ajoin
seurakunnan keskeltä. Varsinkin
nuoremman polven edustajat pohtivat aidosti ja rehellisesti toimintansa
mielekkyyttä. Onko asia, jossa olen
mukana, kannattamisen arvoinen?
Mihin antamani panos johtaa? Mihin tavoitteeseen seurakuntana pyrimme?
Toki yleisellä tasolla tiedämme kysymykseen vastauksen. Olemme Jeesuksen kutsumia ja pelastamia ihmisiä, ja toinen toistamme
tukien ja kuormaa kantaen seuraamme Jeesusta ja kutsumme toisia mukaan tähän joukkoon. Tämän kaltainen vastaus ei kuitenkaan
tyydytä kysymyksen asettajia, koska se vaikuttaa liian abstraktiselta.
- Meidän näkymme on olla lähellä Jumalaa
ja lähellä ihmistä, vastasin spontaanisti eräälle
kysyjälle. Hän oli vastaukseeni silminnähden
tyytyväinen.
Vastauksen annettuani jäin pohtimaan, olisiko meidän syytä kirjata näkymme selvästi
ja kommunikoida se ymmärrettävällä tavalla
kaikille seurakuntalaisille.
Olen ollut mukana useissa prosesseissa,
joissa on etsitty seurakunnalle yhteistä näkyä.
Olen huomannut, että prosessien erilaisuudesta huolimatta on lopputulos kuitenkin yhtenevä. Tämä johtuu siitä, että kyse ei ole meidän näystämme, vaan seurakunnan perustajan
ja rakentajan Jeesuksen Kristuksen näystä.
tä se on vieläkin hyvin ajankohtainen ja sopusoinnussa tiivistetyn moton ”Lähellä Jumalaa,
lähellä ihmistä” kanssa. Liitän sen tämän kirjoituksen jatkeeksi.
Saakoon Pyhä Henki johdattaa meitä näitten suuntaviivojen mukaan. Silloin tulemme
näkemään, kuinka Jumalan työ meissä ja meidän keskellämme saa vahvistua.
r iku t u r u n e n
Hämeenlinnan helluntaiseurakunta elää
Raamatun antamien arvojen ja ohjeiden
mukaisesti, rakentuen kohti Jumalaa, kohti
keskinäistä yhteyttä ja välittäen Jumalan armoa ja rakkautta ympärillä elävään maailmaan.
Tästä esimerkkinä huomaamme, että ”Lähellä Jumalaa ja lähellä ihmistä” -ajatus nousee suoraan Herramme antamasta rakkauden
kaksoiskä skystä: ”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”.
Kohti Jumalaa (Karismaattinen)
Jokin aika sitten löysin dokumentin, johon
on kirjattu joitakin vuosia sitten tehty näky
seurakunnallemme. Sitä lukiessani koin, et-
Kaikessa toiminnassa ja kokoontumisissamme pyrimme kohtaaman elävän Jumalan. Jumala puhuu Sanansa ja antamiensa armolahjojen välityksellä. Kohtaamme Jumalaa
J
ohannes kirjoittaa mielenkiintoisella tavalla oman kokemuksensa evankeliumissaan: Ja kun
jo oli aamu, seisoi Jeesus rannalla. Opetuslapset eivät kuitenkaan
tienneet, että se oli Jeesus. Niin Jeesus sanoi heille: ”Lapset, onko teillä mitään syötävää?” He vastasivat
hänelle: ”Ei ole.” Hän sanoi heille:
”Heittäkää verkko oikealle puolelle venhettä, niin saatte.” He heittivät
verkon, mutta eivät jaksaneet vetää
sitä ylös kalojen paljouden tähden.
Silloin se opetuslapsi, jota Jeesus rakasti, sanoi Pietarille: ”Se on Herra.”
Kun Simon Pietari kuuli, että se oli
Herra, vyötti hän vaippansa ympärilleen, sillä hän oli ilman vaatteita,
ja heittäytyi järveen. (Joh. 21:4-7)
me kiireen keskellä elävät ihmiset antaisimme tilaa itsessämme tuolle samalle tunteelle!
–Olen Jeesukselle rakas.
Jumalallisessa rakkaudessa ei oikeastaan ole
voimakkuusasteita. Tuo rakkaus on äärettömän suurta ja pyhää. Tuo rakkaus antoi kaiken. Tuo rakkaus osti meidät synnin orjat vapaiksi. Jumala tuli ihmiseksi. Fil. 2:5-8 Paavali
kirjoittaa: - Olkoon teillä se mieli, joka myös
Kristuksella Jeesuksella oli, joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten
kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; hän nöyryytti itsensä
ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti. Tälle mykistävälle itsensä
tyhjentämiselle ovat teologit antaneet nimen
ja käsitteen Kenosis.
Kenosis (κένωσις) merkitsee Jumalan tulemista ihmiseksi. Jeesus luopui taivaallisesta
kirkkaudesta ja kunniastaan meidän ihmisten
vuoksi. Jumalallinen rakkaus Jeesuksessa otti
orjan, ihmisen muodon, ja eli ihmisenä kuuliaisesti. Hän tuli palvelemaan meitä. Hän tuli
toteuttamaan Isänsä tahdon ja osti meidät vapaiksi. Palvelkaamme siis mekin toisiamme,
alamaisuudessa ja nöyryydessä, Hänen esimerkkinsä mukaisesti.
Keskinäinen yhteys on toimintaamme tärkeämpää. Seurakunta tulee rakentumaan
enemmän terveille ihmissuhteille kuin toiminnalle. Voitamme ihmisiä, varustamme
heitä, valtuutamme heidät ja vapautamme
heidät palvelemaan Jumalaa ja lähimmäisiään.
Jokainen seurakuntalainen on kutsuttu välittämään Jumalan rakkautta omien ihmissuhteidensa kautta arjessa. Seurakunta kannustaa jäseniään aitoihin ihmissuhteisiin myös
seurakunnan ulkopuolella. Luomme toimintamalleja, jotka auttavat seurakuntalaisia
kohtaamaan lähimmäisiään Jumalan rakkaudella. Seurakunta järjestää tilaisuuksia, joissa eri kohderyhmille evankeliumin ilosanoma
esitetään ajankohtaisella ja selkeällä tavalla.
TOIMITUS
Päätoimittaja:
Riku Turunen
Toimitussihteeri:
Daniel Sohlman
Taitto:
Taifuuni Design
Veljeni ja sisareni, olet Jeesukselle aivan yhtä rakas kuin Johannes! Nyt joulunaikana pysäytä oravanpyöräsi ja astu Hänen rakkautensa hoitavaan syleilyyn. Seimen lapsi Jeesus
haluaa hoitaa sinua armollaan ja rakkaudellaan. - Olkaa siunatut, Jeesuksen nimessä!
Toimittajat:
Sakari Saarinen,
Anssi Tuominen
Maritta Kärkkäinen
Seppo Kaski
s eppo k a s k i
Valokuvaajat:
Veli-Matti Mustonen
Arto Stenberg
Toimisto:
Helluntaiseurakunta Saalem
Turuntie 12
13130 Hämeenlinna
Puhelin: (03) 6822 233
Email: info(at)saalem.net
Aivan kuin Johannes haluaisi viestittää, että
muut opetuslapset eivät tunnistaneet Jeesuksen läsnäoloa, mutta että hänellä, Johanneksella, oli jokin erityinen kyky tunnistaa Mestari. Oliko tuo Johanneksen kyky jotenkin
poikkeuksellinen, sitä emme tiedä. Ilmaisu, se
opetuslapsi, jota Jeesus rakasti, on sykähdyttävä. Lause kuvailee Johanneksen rakastetuksi
tulemisen tunnetta. –Olen Jeesukselle rakas!
Toimisto avoinna
ajanvarauksen perusteella
puh. 045-107 4870
www.saalem.net
Tiedämme, ettei Jeesus ollut puolueellinen.
Hän rakasti Pietaria ja Johannesta aivan yhtä
paljon. Hän rakastaa tänään myös sinua ja minua aivan yhtä paljon. Johanneksen kokemus
oli yksilöllinen ja persoonallinen. Voi, kunpa
KUVA: VELI-MATTI MUSTONEN
2
Kohti keskinäistä yhteyttä
(Rakastava)
Kohti ympärillä elävää maailmaa
(Voittava)
HETKI RAAMATUN SANAN ÄÄRELLÄ
OLET OPETUSLAPSI, JOTA
JEESUS RAKASTAA!
rukouksessa, ylistyksessä ja palvonnassa. Annamme aikaa ja tilaa aidolle Jumalan kohtaamiselle ja Pyhän Hengen toiminnalle.
LAPSITYÖHÖN UUDET NIMET JA TUNNUKSET
P
salmi 139:14 ”Minä olen ihme, suuri
ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä
ovat sinun tekosi, minä tiedän sen.”
Lapset ovat käyneet monet vuodet pyhäkoulussa ja raamattuluokassa seurakunnassamme.
Lapsistamme nousee uusi sukupolvi. Kuninkaan jengissä heitä varustetaan olemaan
rohkeita Jeesuksen todistajia, jotka tietävät
olevansa todellisen Kuninkaan tyttäriä, poikia, prinsessoja, prinssejä ja sotureita!
Jos koet sydämessäsi paloa viedä Jumalan valtakuntaa eteenpäin siten, että antaisit
oman panoksesi palvellen lasten maailmassa,
ota rohkeasti yhteyttä seurakuntamme lapsija nuorisopastoriin. Tarvitsemme sinua!
Nyt minulla on ilo esitellä teille lapsityön uudet nimet ja logot!
Isän ihmeet on uusi nimi pyhäkoululle, ja se
on tarkoitettu 3-6 -vuotiaille. Raamattuluokan
korvaa Kuninkaan jengi, joka on suunnattu 7-12
-vuotiaille.
Näiden uusien nimien ja logojen kautta haluamme tuoda lasten parissa tehtävälle työlle
enemmän näkyvyyttä, uudistusta ja iloa. Ennen
kaikkea tavoitteemme on se, että lapset voisivat
löytää oman identiteettinsä Taivaan Isän ihmeenä ja lähteä seuraamaan Jeesusta, ja sillä matkalla
nähdä ihmeitä ilman määrää! Niin kuin Jumala
teki ihmeen pikkupojan kautta, jolla oli vain viisi
leipää ja kaksi kalaa, niin samalla tavalla Hän voi
käyttää myös meidän lapsiamme.
Psalmi 149:2 ”Riemuitkoot ’Saalemin lapset’
kuninkaastaan”
L a p s i - j a n u o r i s o pa s to r i
j onna -M a a r e t H e i n on e n
JUHO SAARIKKO SIVIILIPALVELUKSEEN
J
uho-Matias Saarikko on seurakuntanuori, joka on tullut siviilipalvelukseen seurakuntaan vuodeksi, 17.11.
alkaen lokakuuhun 2015 asti. Tässä kysymyksiä Juholle, että saisimme vähän tietää
hänestä ihmisenä ja seurakuntalaisena.
Kuka olet?
-Olen Juho-Matias Saarikko, mutta mua
kutsutaan yleensä vaan Juhoksi. Olen 19-vuotias ja harrastan musiikkia ja longboardailua.
Olen Hämeenlinnasta kotoisin ja myös asunut Hämeenlinnassa koko ikäni.
Milloin olet tullut uskoon?
Mä oon uskovaisesta perheestä. Äiti tuli uskoon vuonna -94. Muistan, kun olin pieni ja
menin äidin kanssa sunnuntaisin kirkkoon
ja kävin siellä pyhäkoulussa. Olen aina uskonut Jumalaan ja Jeesukseen, mutta varsinaisen uskonratkaisun tein seurakunnan leirillä
10-vuotiaana.
Missä palvelustehtävissä palvelet seurakunnassa?
Aloitin palvelemaan seurakunnassa 15-vuotiaana, kun seurakunnasta eräs ihminen kysy multa, että voisinko johtaa hänen ja yh-
den muun kanssa ylistystä leirillä. Siitä lähtien
olen ollut ylistysjutuissa mukana. Tälläkin
hetkellä olen Alive-illoissa yhdessä ylistysbändissä. Parin viime vuoden aikana olen palvellut vähän miksausjutuissa. 1,5 vuotta sitten
aloitin palvelemaan Saalemin varhaisnuorten P.O.P-illoissa. Olen myös Saalemin Alivenuortentiimissä. Vähän kaikkeahan mä oon
tehnyt: koristellut ja pistänyt valoja nuorteniltaa varten, kaikkea semmosia pienii juttuja.
Yritän olla mahdollisimman paljon avuksi, mikäli aika ja voimat sen sallii!
Miten vietät vapaa-aikaasi?
-Vapaa-ajalla olen aika paljon musiikin parissa, tykkään nykyään soittaa rumpuja ja
vähän syntikkaa sekä tehdä musaa. Tykkään myös olla, syödä ja jutella kavereiden kanssa! Olen myös alkanut käydä kuntosalilla. Kesäsin tykkään pistää kuulokkeet
päähän ja mennä lautaileen tai mennä pelaamaan jalkapalloa! Olen myös tosi kiinnostunut lukemaan erilaisia hengellisiä kirjoja!
Haluaisin myös maalata ja piirtää enemmän.
Miten teit ratkaisun valita siviilipalveluksen?
-Kun tuli se hetki, että pitäisi päättää, menenkö armeijaan vai siviilipalvelukseen, päätin
kysyä Jumalalta. Vaikka olin itse jo siviilipalvelukseen kallistunut, rukoilun jälkeen mulle tuli rauha siviilipalvelukseen menemisestä.
Uskon, että olen hyödyllisempi ja saan käyttää kaikkia lahjojani, kun menen siviilipalvelukseen.
Miten päädyit valitsemaan Saalemin siviilipalveluspaikaksi?
-No ihan rehellisesti Saalem ei ollut ensimmäinen vaihtoehtoni palveluspaikaksi.
Olisin halunnut mennä Hämeenlinnan perhekeskukseen sivariksi, mutta he eivät pystyneet ottamaan mua sinne. Ajattelin, että olisin kysynyt kulttuurikeskus ARX:sta tai
HAMK:sta, että voisiko jompikumpi heistä ottaa mut sivariks. Jotenkin en sit kysynyt
heiltä, ja pikkuhiljaa Saalem alkoi tuntua hyvältä paikalta. Kysyin Rikulta ja Jonnalta asiasta, että olisiko mahdollista tulla Saalemiin
sivariks, jos en pääsisi noihin kyseisiin toisiin
paikkoihin, ja he molemmat tuntuivat olevan
innoissaan asiasta, joten sekin tietysti vaikutti päätökseen, kun tunsi itsensä tervetulleeksi! Uskon, että tämä siviilipalvelukseen meneminen ja palveluspaikan valitseminen on ollut
Herran johdatusta!
Mitä odotat tulevalta vuodelta siviilipalveluksessa?
-Odotan, että pääsisin käyttämään mun lahjoja ja mun vahvuuksia seurakunnan hyödyksi. Tykkään olla musiikin kanssa tekemisessä,
tykkään rakennella kaikkee musiikkiin liittyvää ja tykkään myös maalata!
Onko tulevaisuudensuunnitelmia
siviilipalvelusvuoden jälkeen?
Muistan, kun multa kysyttiin unelmista ja
haaveista pari vuotta sitten ja sanoin, että haluan työskennellä musiikin parissa ja ne perusjutut, perheen ja jonkun kivan talon. Mutta
nyt mulla on ihan erilaiset unelmat ja haaveet!
Haluaisin kierrellä maailmaa ja kertoa Jumalan rakkaudesta ja kaikesta, mitä Hän on tehnyt mun elämässä ja yksinkertaisesti levittää
Jumalan rakkautta! Haluaisin myös muuttaa
ulkomaille ja tehdä lähetystyötä. Erityisesti
lasten ja nuorten kanssa haluaisin tehdä töitä.
Siksi juuri siviilipalveluksen jälkeen ajattelin
mennä opiskelemaan sosiaali-ja terveysalalle
lähihoitajaksi ja erikoistua lapsiin ja nuoriin.
Mutta ehkä tärkein asia on se, että saisin joka päivä elää Herran johdatuksessa, mihin se
sitten ikinä veisi minut! On ihmeellistä, miten
Jumala pikkuhiljaa antaa uusia unelmia ja miten Hän johdattaa niihin!
Mitä ovat lempikohtiasi raamatusta?
-Minulla ei ole ollut ikinä semmosta lempiraamatunkertomusta, mutta viime vuoden ajan mulle on tosi kovaa kolahtanut tarina tuhlaajapojasta. Siinä hyvin kerrotaan
Jumalan rakkaudesta ja siitä, että vaikka kuinka monta kertaa me tehtäis syntiä ja vaikka
kuinka monta kertaa oltais menty väärälle reitille ja lähettäis Jumalan luota pois, mutta jos
me tullaan takaisin Jeesuksen luo, kadutaan ja
pyydetään syntejämme anteeksi, niin Jumala
on kuin tuhlaajapojan isä, hän iloitsi suuresti
ja syleili palannutta poikaansa, järjesti suuret
juhlat ja puki poikansa parhaisiin vaatteisiin!
Se kertoo hyvin Jumalan armosta, rakkaudesta ja siitä, että Kristus riittää!
Lempiraamatun jakeeni:
Psalmi 94:18-19
Kun minä ajattelen: ”Minun jalkani horjuu”, niin sinun armosi, Herra, minua tukee.
Kun minulla on sydämessäni paljon murheita, niin sinun lohdutuksesi ilahuttaa minun
sieluni?
Psalmi 73:28
Mutta minun onneni on olla Jumalaa lähellä, minä panen turvani Herraan, Herraan, kertoakseni kaikkia sinun tekojasi.
Sananlasku 3:5
Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi äläkä
nojaudu omaan ymmärrykseesi.
H a a s tat t eL ijana : n ikita
s u n dHo LM
3
HELENIUKSEN KONSERTISTA
L
aulaja, lauluntekijä ja muusikko
Hanna-Maria Helenius vieraili Hämeenlinnan helluntaiseurakunnassa perjantai-iltana 7. marraskuuta kello 18.00. Konsertin ohjelmisto koostui
Hanna-Marian itse tekemistä lauluista. Hoitavien ja rohkaisevien laulujen lomassa laulaja jakoi ajatuksiaan ja kokemuksiaan elämästä, sen haasteista, mutta myös
Jumalasta, jonka läsnäoloon ja läheisyyteen voi tulla tilanteessa kuin tilanteessa.
Lauluista ja puheista heijastui kiitollisuus
Jumalaa kohtaan hänen armostaan ja rakkaudestaan.
Konserttiin oli saapunut n. 80 kuulijaa, jotka saivat hyvän ja koskettavan musiikin lisäksi nauttia hyvästä tarjoilusta konsertin päätteeksi.
p irkko r u u s k a
KUVA: ARTO STENBERG
HÄMEENLINNASSA JA JANAKKALASSA TEHDÄÄN
HARVINAISTA PÄÄSIÄISMUSIKAALIA!
P
ääsiäisen kertomuksessa vähälle huomiolle jäänyt Simon Kyreneläinen
nousee päätähdeksi Lasse Heikkilän
käsikirjoittamassa musikaalissa. Teos kertoo Jeesuksen ristinkantajan näkökulmasta
pääsiäisen ajan tapahtumista. Miellyttämisen halu ja fanaattisuus, puolueettomuus ja
vastakkainasettelu, valta ja rakkaus, uskonnollisuus ja totuuden etsintä törmäävät toisiinsa. Musikaalissa tutkiskellaan arvoja ja
ajatuksia, jotka ovat kulkeneet ihmisten
mukana aikakaudesta toiseen: millä perusteella toisen voi tuomita, millaisten asioiden pohjalta teemme ratkaisumme, kuinka
löytää oma paikkansa sosiaalisessa ympäristössä?
naan: yksi haluaa kehittyä laulajana, toinen
tahtoo kartuttaa jo ennestään rikasta esiintymiskokemusta, kolmas haluaa kokea jotain aivan uutta. Yhteistyön voimin toteutettavassa
musikaalissa rikotaan rajoja ja mennään oman
mukavuusalueen ulkopuolelle. Luvassa on
jännittäviä hetkiä uusien ihmisten parissa ja
luottamuksen rakentamista niin itseään kuin
muita kohtaan.
Ihmisten erilaisuus ja hyväksyminen ovat
tärkeässä roolissa jo musikaalin harjoitusvaiheessa, sillä kuorolaisia löytyy moneen ju-
Musikaalin harjoituksissa vallitsee mahtava
yhteishenki: yhdessä nauretaan, opitaan ja kehitytään. Jokaisen henkilökohtainen osallistuminen ja osaaminen on keskiössä, kun tehdään
porukalla uusien ihmisten kanssa uusia asioita. On upeaa nähdä, kuinka jokainen astuu ulos
kuorestaan yhteisen päämäärän vuoksi.
Musikaali toteutetaan Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan, Janakkalan seurakunnan,
Hämeenlinnan helluntaiseurakunnan ja Vanajaveden opiston välisenä yhteistyönä, ja mukaan
produktioon voi tulla yli seurakuntarajojen.
Musikaalin ohjaa Hannele Martikainen, musiikin harjoittaa Markku Sintonen ja esityksen säestyksestä vastaa Tuomas Nikkanen.
Musikaalin on säveltänyt ja käsikirjoittanut
Lasse Heikkinen. Musikaali esitetään pääsiäisenä 2015, perjantaina 3.4. Janakkalan Pyhän
Laurin kirkossa ja maanantaina 6.4. Hämeenlinnan kirkossa.
L iisa M at H Lin / tÄHkÄ
MITÄ TAPAHTUI MAHDOLLISUUS MUUTOKSEN –KAMPANJASSA?
M
ahdollisuus Muutokseen –kampanja toteutui Päijät- ja Kanta-Hämeessä ajalla 15.9.-12.10.2014.
Monet ovat kysyneet, mitä kampanjan aikana oikein tapahtui ja mitä sen jälkeen?
Mahdollisuus Muutoksen –kampanjan konkreettinen suunnittelu alkoi syksyllä
2013. Kampanjaseurakunnat valmistautuivat
monin eri tavoin mm. valitsemalla puhelinavustajat ja kirjakuriirit, rukouksin sekä järjestämällä Mahdollisuus Muutokseen –tapahtumia. Missio oli erityisesti medianäkyvyyteen
perustuva evankelioimiskampanja.
Seurakunnat järjestivät kampanjan aikana
yhteensä 181 tilaisuutta. Rekisteröityjä kirjakuriireja oli 613, puhelinvastaajia oli noin 80.
Lehdissä oli mainoksia 46 kpl, radiossa
1090 ilmoitusta, nettisivun katsoi 181 279,
televisiossa 391 mainosta, julkinen liikenne 265, ulkomainonta 63 730, seurakuntien
MM-materiaali 211 911. Kampanja on siis ollut mittavasti mediassa esillä.
Kampanjan tarkoituksena oli saada ihmisiä
tilamaan ”Elämäsi muutos” –kirja, joka rakentui 15 erilaisesta muutoskertomuksesta. Kir-
4
KUVA: ARTO STENBERG
jan pystyi tilaamaan netin kautta, puhelimitse
tai tekstiviestillä. Varsinaisen kampanjan aikana tilattiin 1289 kirjaa ja kampanjan jälkeen
noin 200 kirjaa. Sen lisäksi seurakunnat ovat
jakaneet omissa tilaisuuksissaan kirjaa noin
8500 kappaletta. Yhteensä kirjoja on jaettu 10
000 kappaletta.
Noin 1300 kirjasta kirjakuriirit
toimittivat tilanneille noin 3240%. Osan kanssa yhteys on jatkunut haastattelujen kautta.
Kirjoja tilattiin Lahteen 352 kpl, Hämeenlinnaan 219 kpl, Heinolaan 72 kpl, Hollolaan
61 kpl ja Nastolaan 49 kpl. Merkillepantavaa
on se, että kampanja-alueen ulkopuolelle tilattiin toiseksi eniten, eli 348 kpl.
Kirjojen tilaajista oli 68% naisia ja
32% miehiä. Yllättävää oli se, että 1980- ja -90
-luvulla syntyneet tilasivat noin 26% kaikista
kirjoista.
Kamppanjan kautta seurakunnat ovat innostuneet jälleen evankelioimisesta. Tarkoi-
tuksena on jatkossa kehittää evankelioimistyötä. Seurakuntien yhteisesiintyminen on
syventänyt yhteyttä. Elenia Areenalle järjestetty tapahtuma kokosi yhteensä noin 1500 kävijää ja se koettiin onnistuneeksi mission huipentumaksi Hämeenlinnassa.
Mahdollisuus Muutokseen –rukousillat ovat olleet innostavia.
Niitä on järjestetty eri seurakunnissa Hämeen parhaaksi –komitean koordinoimana.
Kampanja on päättynyt, mutta seurakutien
missio jatkuu edelleen. Seurakunnan perustehtävä on todistaa Kristuksesta. Ollaan edelleen innokkaita Herran työssä!
t ino V a r j oL a / tÄHkÄ
TUHLAAJAPOIKA – KAMARIOOPPERA TEHTIIN
TUNTEELLA JA RAKKAUDELLA
K
uulijat pääsevät nopeasti, kuin huomaamatta, mukaan maalaistalon pihapiiriin. Kiireinen työpäivä on päättynyt. Palvelijat ovat kerääntyneet isännän
ympärille. Palvelijatar Saara laulaa, ja samassa veljekset saapuvat pellolta. Jo Tuhlaajapoika-oopperan ensimmäiset sävelet
tempaavat kuulijat mukaansa.
Salolainen Christianus-kuoro on johtajansa Arto Tinell’in kanssa tehnyt suurtyön.
Esitys on kerta kaikkiaan iso projekti. Christianus on laulanut yli 40 vuotta. Kuorolaiset
ovat vaihtuneet, mutta johtaja Arto Tinell pysyy paikallaan kuoron edessä. Tai oikeastaan
ei pysy. Hän on alati liikkeellä, ja hänen esiintymisensä kuoronsa edessä on jo eräänlainen
kokemus.
Arto Tinell on on ohjannut ja säveltänyt oopperan.
Arto Tinell kertoo. – Olin Salon sokeritehtaalla laskentapäällikkönä 34 vuotta, mutta
musiikki on elänyt voimakkaana minussa lapsesta saakka. Soitan pianoa ja pasuunaa, olen
opettanut musiikkia ja johtanut erilaisia kuoroja. Nyt olen eläkkeellä.
Henna Rajaniemi laulaa Saaran
osan
- Perustin Christianus-kuoron vuonna
1973. Muutaman vuoden ajan minulla oli kesätyö Savonlinnan oopperakuorossa, jonka
jäsenenä lauloin. Siellä myös kuuntelin mielenkiinnolla toisten esityksiä, ja siitä sain innostuksen säveltää tämän oopperan.
Tinell kertoo, että hän olisi halunnut tehdä
oopperan jo paljon aikaisemmin, mutta hän ei
löytänyt sopivaa libreton kirjoittajaa. - Tavoitin Pekka Ruokomäen, ja hän suostui libreton
kirjoittamiseen Luukkaan evankeliumin Tuhlaajapoika-tekstiin.
Sanoma anteeksiannosta
Pääosassa, Tuhlaajapoikana on
Lasse Riutamaa.
Libreton tekijä eli oopperan sanoittaja Pekka
Ruokomäki kertoo oopperan tekstistä. - Työs-
kentelen matematiikan lehtorina, mutta harrastan kirjoittamista ja olen tehnyt muun muassa
monologeja. Arto sai minut houkuteltua kirjoittamaan tekstin oopperaan. Viimeistelimme
sen yhdessä Arton kanssa. Arto on vaimoni Sinikan veli, joten yhteistyö on luontevaa.
Kehitimme yhdessä juonta tekstin ympärille ja mietimme, mitä otetaan mukaan ja millä
täydennetään.
Tenori Lasse Riutamaa tuhlaajapoikana
Sekä Ruokomäki että Tinell jakavat kiitosta esiintyjille. – Pääosan esittäjä Lasse Riutamaa on vieraileva vahvistus kuorollemme.
Hän on ammattimuusikko ja pedagogi Teatterikorkeakoulussa ja Sibelius Akatemiassa. Myös muut laulajat ovat kerrassaan upeita.
Kaiken ikäisille sopivan oopperan päärooleissa laulavat myös Anne Siekkinen, äiti,
Matti Siekkinen, isoveli/kievarin isäntä ja
Henna Rajaniemi, palvelijatar Saara.
so. Puvustus on kuorolaisten omaa suunnittelua. Lavasteiden suunnittelu ja kokoonpano on
Jaakko Kosken ja maalaukset Sinikka Oppaan
tekemiä. Tuhlaajapoika-ooppera kestää väliaikoineen runsaat kaksi tuntia.
Tuhlaajapoika-ooppera esitetään Hämeenlinnan helluntaiseurakunnan rukoushuoneessa
loppiaisena, 6. tammikuuta kello 16.
Salolaisen Christianus-kuoron Tuhlaajapoika on näyttävä ja mukaansa tempaava kamariooppera.
e er o k etoLa
Kuorolaisilla on eripituisia soolo-osia.
Oopperaa säestää Angela Saarinen, piano, Iina-Sofia Tinell sello ja Hans Tinell, kontrabas-
Ruokomäki on tyytyväinen työhönsä. Koin tämän teoksen kirjoitustyön aivan erilaisena kuin aikaisemmat tekstini. Paitsi, että se
oli haasteellista ja mielenkiintoista, oli toisaalta
ilahduttavaa nähdä, minkälaiseksi kokonaisuus
lopulta muodostuisi. Olin suorastaan hämmästynyt lopputuloksen onnistumisesta.
Loppiastiistaina 6.1. klo 16:00 - Ohjelma: 10¤
5
Tuhlaajapoika_juliste A3.indd 1
7/11/14 1:48 PM
JOULUTERVEISIÄ MAAILMALTA
sa jo tutuksi tulleeksi kiertueella, jossa tapaamme lähes kaikki Fidan Euroopan lähetit. Näillä
matkoilla olemme saaneet kokea yliluonnollista Jumalan apua ja johdatusta. Erikoisesti jäi
mieleemme vierailu Itävallan Klagenfurtin kaupungissa, jossa vanha seurakunta on saanut uudistua ja työ on kääntynyt ihanaan kukoistukseen viimeisten vuosien aikana.
2. Mikä on ollut vuoden suurin
haaste?
Markku ja Marke:
H
ämeenlinnan Saalem-seurakunnan
lähetystyö on viime vuodet suuntautunut Aasiaan, Eurooppaan ja Lähi-itään. Lähettiemme työ on monipuolista ja kokonaisvaltaista ihmisen auttamista.
Siihen kuuluu terveyskasvatus- ja evankeliointityö Venäjällä, alkoholisti- ja narkomaanityö Israelissa, oppilaskoti- ja opetustyö Thaimaassa sekä seurakuntatyö
maallistuneessa Euroopassa.
Pyysin lähettejämme vastaamaan lyhyesti kahteen tätä vuotta koskevaan
kysymykseen
sekä
kertomaan,
millä sanoilla he tahtovat tervehtiä seurakuntaa jouluna 2014. Näin he vastasivat:
1. Mikä on ollut kuluneen vuoden
kohokohta, highlight?
Markku ja Marketta Helin:
Oli aivan mahtavaa nähdä Bosniassa
kurssilaistemme
asenne,
sitoutuneisuus
ja
myös
osaaminen
kesäkuussa pidetyssä terveyskasvatuskoulutukseemme kuuluneessa ”Valintojen Polku”
-näyttökokeessa. Jokainen oli paneutunut tehtäväänsä tosi hyvin, ja oli ilo seurata, miten
he esittivät kysymyksiä ja perustelivat eri teemoihin liittyneitä asioita. Ehkä paras palaute
kurssilaisiltamme oli opettaja Milanin toteamus kysymykseen, mitkä ovat hänen tuntemuksensa oman osuutensa jälkeen. Hän sanoi olevansa pahoillaan, pahoillaan siksi, että
pääsi tähän ohjelmaan vasta nyt. Milan: ”Voi
kuinka paljon olisin voinut tehdä oppilaitteni
hyväksi, jos olisin tiennyt ja osannut sen, mitä
osaan nyt. Mutta nyt tiedän mitä teen, kun uusi lukukausi alkaa syksyllä!”
Heikki ja Susanna Kangas:
Yksittäistä kohokohtaa on vaikea nostaa
esille. Ehdottomasti yksi sellaisista oli vie-
6
railu Hämeenlinnan Saalemin ehtoolliskokoukseen, jossa sain tavata suuren joukon
tuttuja lähes 30 vuoden ajalta. Susanna ei kesäloma-aikataulumme vuoksi valitettavasti päässyt mukaan tuohon kohtaamiseen.
Israelissa eräs tärkeistä tapauksista oli Israel Hai –seurakuntaverkoston 10-vuotisjuhla Haifassa. Tapasimme paljon entisiä narkomaaneja ja alkoholisteja, jotka olivat tulleet
uskoon ja nyt palvelevat monenlaisissa hengellisissä tehtävissä eri puolilla maata. On ollut hienoa saada olla Lev Hatsafon –yhdistyksen kautta mukana tukemassa tällaista suurta
Jumalan työtä, jonka kautta sadat ovat löytäneet vapauden ja pelastuksen Jumalassa.
Hannu ja Marjatta Kettunen:
Lähetystyön saralla vuoden kohokohta oli
loka-marraskuussa tekemämme lähetysmatka
Thaimaahan. Saimme jakaa hengellistä hyvää
seurakuntavierailujen, lähetyspäivien ja työntekijäseminaarien puitteissa eri lääneissä. Suurinta oli kuitenkin jakaa thailaisten uskovien
kanssa se hengen yhteys ja kristillinen rakkaus, joka on lujin sitein liittänyt meidät toisiimme jo lähes viidenkymmenen vuoden ajan.
Toivo ja Helena Karvonen:
Elämässä on erilaisia haasteita. Jo useamman vuoden ajan meillä ja Thaimaassa Phraen
seurakunnalla on ollut yhteisenä haasteena
saada oma kirkkorakennus. Olemme saaneet
elää ihmeessä koko rakennusvaiheen ajan.
Nyt tuo suuri ihme ja Toivon alun perin saama näky on toteutunut. Vihkiäiset pidetään
6.12.2014. Se on vuoden kohokohta meille ja
Phraen thai-seurakunnalle. Suuri kiitos kohoaa Jumalalle tästä saavutuksesta!
Kun jätetään terveysongelmat ja tehtävien priorisointiongelmat sivuun, niin tässä yksi mielenkiintoinen haaste: Pietarissa opetusviranomaisille pitämässämme seminaarissa
oli yksi psykologi-juristi, joka osoitti koulutuksessa elein, sanoin ja kirjallisessa palautteessaan, että me suomalaiset emme ymmärrä venäläistä ajattelua eikä ohjelmamme
ole Venäjälle soveltuva eikä edes ajankohtainen. Mietimme, voimmeko antaa hänen sillä asenteella toteuttaa omaa näyttökoettaan
lainkaan, koska asiat esitellään koululaisille ja sanoma on oltava selkeää ja oikeaa. Rukoilimme viisautta ja oikeita menettelytapoja
hänen kanssaan. Kun sitten olimme esitelleet
näyttökokeen idean ja tuli hänen vuoronsa,
hän yllätti meidät täysin. Psykologi-juristi oli
ryhmänsä paras ja aivan hehkui intoa! Osuutensa jälkeen hän kertoi, että nyt hän ymmärtää tämän menetelmän toimivuuden ja tämä
on aivan mahtava juttu! Hän lupasi myös antaa juristina apua, jos joskus sitä tarvitsisimme, ja pyysi, että pitäisimme häneen yhteyttä!
Ei siis auta lannistua, ”pikku haasteet” piristävät kummasti elämää!
Suurin haaste edelleen on kuitenkin kouluttajien puute. Tarvetta olisi eri puolilla maailmaa, mutta lähtijöistä on puute. Rukoillaan
siis elon Herraa…
Heikki ja Susanna:
Suurin haaste on ollut Lev Hatsafon –yhdistyksen rahankeräyskampanjan koordinointi. Kampanjan tavoitteena on yhden
oman kodin hankkiminen päihdevieroituskodin tarpeisiin.
Hannu ja Marjatta:
Aikaisempina vuosina Thaimaahan ja Burmaan perustamiemme oppilaskotien ja koulun lisäksi avasimme oppilaskodin tänä vuonna kolmannessa Kaakkois-Aasian maassa
erään vuoristoheimon lapsille ja nuorille.
Toivo ja Helena:
Oman elämämme kohokohta on myös joulukuulla, kun pääsemme muuttamaan omaan
rivitaloasuntoon Hämeenlinnassa. Sekin on
ihme, jonka Isämme avulla voimme toteuttaa.
Riku ja Ruut Turunen:
Riku ja Ruut:
Kuluneen vuoden kohokohta on ollut kokea,
että on oikeaan aikaan oikealla paikalla. Olemme vuoden aikana käyneet eri Euroopan mais-
Suurin haaste on olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan tekemässä oikeita asioita. Olemme työssämme tekemisissä ihmisten kanssa
– siksi ihmisen tulisi olla etusijalla. Yhteistyökumppanimme Espanjassa puki tämän ajatuksen oivallisesti sanoiksi toteamalla: Ensin
yhteys, sitten yhteistyö. Yhteyden luomiseen
tulee löytää aikaa. Se ei synny tyhjästä.
3. Millä sanoilla haluatte tervehtiä seurakuntaa tänä jouluna?
Markku ja Marketta:
Maailmalta ja varsin läheltä Euroopastakin kuuluvat ikävät ja hälyttävät uutiset laittavat monet lähimmäiset pelkäämään sitä,
mitä on edessä. Näiden tilanteiden keskellä antaa entistä enemmän arvoa sille, että itse
Taivaan Jumala on meidän keskellämme. Häneen voidaan turvautua ja olla levollisella mielellä. Hän johdattaa meitä ja tarvittaessa kantaa vaikeiden paikkojen yli. On mahtavaa, kun
saamme yhdessä juhlia Kuningasten Kuninkaan syntymäjuhlaa ja samalla siunata sekä
rohkaista toinen toistamme. Paras on edessä!
Heikki ja Susanna:
Meille tuli ydinperheeseemme suuri elämänmuutos marraskuun alussa, kun 19-vuotias Shirona-tyttäremme lähti Israelin armeijaan. Tätä tilannetta mietiskellessä ja
rukoillessa meitä vanhempia on rohkaissut se
uskonhenkisyys, joka tuossa vaikeaan tehtävään lähteneessä nuoressa naisessa on. Hänen
elämänsä on ollut monille täällä vahvistukseksi ja lohdutukseksi.
Siksi haluamme itse lohduttautua ja muistuttaa teitä suomalaisen joulun keskelle roomalaiskirjeen sanoin: ”Mutta me tiedämme,
että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.”
Hannu ja Marjatta:
Toivotamme riemullista Vapahtajamme
syntymäpäiväjuhlaa koko seurakunnalle. Kun
hiljennymme jälleen seimen sanoman äärellä,
niin muistakaamme niitä miljoonia maailman
lapsia, jotka vaeltavat elämän polkuaan pimeydessä, että heillekin loistaisi joulun Valo.
Toivo ja Helena:
Tahdomme toivottaa Vapahtajamme siunaamaa joulua ja uutta vuotta 2015 kaikille
teille tämän lehden lukijoille!
Riku ja Ruut:
Iloitaan siitä, että nimemme ovat kirjoitetut taivaan kirjaan. Älkäämme unohtako,
mitä hyvää Hän on meille ja meidän kauttamme tehnyt! Olkaamme lähellä Jumalaa ja lähellä toisiamme. Nyt joulun aikaan
meille tarjotaan siihen oiva mahdollisuus!
SYNNINTUNTO, MIES JA MAAPALLO
T
ämä on kertomus miehestä, jolla oli
ankara syyllisyydentunto, ja lievittääkseen sitä hän lähti maailmanympärysmatkalle. Hän oli omasta mielestään
ihan kunnon mies. Ei rikoksia, ei asiaa poliisien kanssa, työt ja muutkin asiat sujuivat hyvin.
Kouluikäisenä hän oli pannut mieleensä, että maapallo on todella pyöreä ja sen ympärysmitta on vähän yli 40 000 kilometriä. Sekin
oli hänelle opetettu, että maapallo on jaettu
pituuspiireihin ja leveyspiireihin. Senkin hän
muisti jo kouluajoilta, että pituuspiirin lähtökohta on Lontoossa ja sanovat sitä nollameridiaaniksi. Hän muisti sanonnat ” itäistä pituutta” ja ”pohjoista leveyttä”. Nuo hän muisti
jo nuoruudestaan.
Usein mies kävi kirkossa ja sanankuulossa, ja lähes aina hän kuuli sanottavan, ettei
hän ole vaeltanut niin kuin tulisi, vaan on tehnyt virheitä. Mistä he tiesivätkin puhua juuri
noin, sillä hänen elämänsä oli juuri tuollaista. Oli asioita, joissa omatunto sanoi, että teit
väärin, mutta hän työnsi nuo aina sivuun. Mitä enemmän hän kuunteli selostusta, ettei hän
ole tehnyt oikein, sitä ahdistuneemmaksi hän
tuli. Istuessaan kaikessa rauhassa joku kuiskasi
hänelle, että hän on laiska, ahne ja ilkeä.
Sitten kerran mies meni tilaisuuteen, jossa joku puheenpitäjä luki raamatusta näin:
”Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas hän siirtää meistä rikkomuksemme.” Ps.
103:12 Lause iskeytyi mieheen voimakkaasti, kun hän kuuli, että rikkomukset siirretään
jonnekin itään. Onko todella näin? Suuressa
synnintunnossa hän päätti lähteä katsomaan
paikkaa idässä, missä rikkomukset olisivat ehkä pinottuina tai kuopattuina.
Maantiedettä muistavana hän päätti lähteä
matkaan sieltä Lontoosta, jossa tähtitornissa
olisi se nollapiste. Ja hän lähti, laittoi kuntoon
paperit ja otti rahaa mukaansa matkaa varten,
joka nyt alkoi. Varmuuden vuoksi mies kysyi: ”Onko itä tässä?” Tähtitornin hoitaja sanoi, että tässä on nolla ja siellä, missä on Japani, siellä on itä. ”Osta lentolippu Tokioon, ja
kysy heiltä lisää asiasta.”
Istuessaan suuressa lentokoneessa oli hänen vieressään eräs, joka sanoi: ”Olet aika
tuhlari, hurvittelet vain etkä pidä köyhistä
huolta. Olet lentokoneen laiskin ja syntisin.”
Nämä ajatukset häipyivät hetkeksi, kun
mies katseli mahtavaa Siperiaa ja sen suunnattomia metsiä, soita ja erämaita. Hän oli kuul-
lut, että Siperia on niin suuri, että kaikki maailman ihmiset mahtuisivat sinne asumaan.
Mutta lopulta oltiin Tokiossa.
Mies muisti, että tätä sanottiin Kaukoidäksi. Hän tiedusteli asiaa taksilta, joka vei häntä hotelliin, että missä täällä on itä. ”Jaa, missä
itä”, ihmetteli taksinkuljettaja. ”En tiedä sellaista paikkaa. Tämä on Japani, ja te olette Tokiossa. Itähän on siellä Tyynen valtameren takana. Menkää sinne.”
Nukuttuaan yön Tokion miljoonakaupungissa hän totesi, ettei siellä ole mitään itää, ja
kiireesti hän osti lentolipun, joka veisi hänet
San Franciscoon Amerikan Yhdysvaltoihin yli
Tyynen valtameren.
Aina syyttävä omatunto oli myös tullut koneeseen ja sanoi häntä huikentelevaksi maailmankiertäjäksi ja, että hän oli laiska. Hänen
oli myönnettävä, että näin oli ja huonouden
tunto lisääntyi samalla, kun kone nousi korkeuksiin ja alla avautui mahtava Tyynen valtameren ulappa. Syyttävän mielen väliin sujahti
ajatus: ”Kyllä on mahtava tämä suuri valtameri. Jumala on suuri.”
Kun kone oli laskeutunut San Franciscon
lentokentälle, tapasi hän iloisia nuoria opiskelijoita, joilta hän heti kysyi: ”Sanokaa, missä
täällä on itä?” He katsoivat toisiinsa: ”Jaa itä.”
”Niin, menisin sinne.” Sitten he nauroivat miehelle ja sanoivat: ”Tämä on Yhdysvaltain länsirannikkoa Tyynen valtameren lähellä. Täällä
ei ole itää, mutta menkää meidän itärannikolle New Yorkiin. Siellä he neuvovat teitä.”
”Amerikan länsirannikko mutta ei itää, minä lähden kiiruusti New Yorkiin.” Kone nousi ilmaan. Alapuolella oli mahtava Yhdysvaltain maa. Miljoonat valot tuikkivat suurista
kaupungeista ja, kun kone teki laskuaan suurelle lentokentälle, oli valomeri mahtavaa katseltavaa.
Mies meni Lontoon tähtitornin hoitajan
toimistoon ja kertoi: ”Olen taas täällä. En ole
löytänyt itää mistään, en mistään.” Virkailija kysyi: ”Miksi te sitten haluaisitte sen idän
löytää?” Mies vastasi: ”Niin katsokaas, virkailija, minulla on huono omatunto. En saa rauhaa missään. Lentokoneessakin syyttäjä sanoi
minulle, että olen suuri syntinen ja laiska ja ilkeä ja huikentelevainen ja tuhlari.
Ja tässä kertomuksessa sattui niin onnellisesti, että virkailija oli kristitty ja ymmärsi heti, mistä nyt oli kysymys. Mies on herätyksen
tilassa ja on toivoton syntinen. Sitten virkailija
alkoi kertomaan Jumalan Pojasta, Jeesuksesta, joka eli Israelin maalla ja teki pelkkää hyvää ihmisille, mutta kateelliset kirjanoppineet
ja Israelin johtomiehet määräsivät Jeesuksen
kuolemaan ristillä. Se oli kauhea rangaistus,
mutta se kuului Jumalan suunnitelmaan näin
pelastaa ne ihmiset, jotka uskovat, että kaikki meidän syntimme olivat hänen päällänsä
ristillä. Hänet siis tehtiin synniksi. Virkailija
sanoi: ”Myös sinun syntisi hän kantoi.” Kun
mies kuuli tämän, hän alkoi itkemään. Hän itki siinä kauan.
Sitten tähtitornin hoitaja rukoili miehen
puolesta, ja äkkiä miehen kasvot kirkastuivat.
Hän kuoli minun tähteni. Niin, tämä on nollameridiaani tämä Lontoon tähtitorni. Tässä
voi itä ja länsi yhtyä. Muista, että Jeesus tehtiin ikään kuin nollaksi meidän tähtemme.
Onnellisena mies lähti kotimatkalle. Päivä
oli ikimuistettava. Mies ymmärsi, että innoitettu raamattu sanoi idästä ja lännestä juuri oikealla tavalla.
KUVA ANSSI TUOMISEN ARKISTOISTA
ANSSI KELAA...
”Jokaisella meistä on oma tarinamme siitä, kuinka olemme tähän hetkeen tulleet ja mitä olemme Jumalan kanssa kokeneet.
Tämä kertomus on yhtä arvokas
riippumatta siitä, kauanko olemme
uskossa olleet ja kuinka syvältä
olemme pelastuneet. Vanha tapa
pitää tilaisuuksissamme lyhyitä
todistuspuheenvuoroja ja toisaalta
nyt julkaista Mahdollisuus Muutokseen -kampanjaan liittyen muutoskertomuksia on muistuttanut oman
todistuksemme arvosta. Jokaisen
meistä olisi hyvä muistaa, mistä
olemme pelastuneet ja valmistautua lyhyesti siitä kertomaan.
Arkielämässämme tulee toisinaan
tilanteita luontevasti aiheesta puhua varsinkin, jos sitä muistamme
rukouksessa pyytää. Hyvin harvoin
kukaan myöskään kyseenalaistaa
ihmisen henkilökohtaista kertomusta siitä, mitä Jumala on hänelle
tehnyt.”
sakari saarinen
”Jokohan löysin idän”, ajatteli mies ja lähti kysymään lentokentän neuvonnasta, missä
on itä. Virkailija katsoi miestä pitkään. Sitten
hän sanoi: ”Tämä ei ole itä. Tässä on Yhdysvaltain itärannikko.” Sitten hän jatkoi: ”Koska
näytätte olevan kiinnostunut maantieteestä,
niin matkustakaa nyt Lontooseen sinne tähtitornin luo. Sieltä saatte neuvoja. Täällä emme
tunne itä-nimistä paikkaa.”
Koneen lentäessä kohti Englantia puhui
syyttäjä taas miehelle: ”Olet tuhlari, hurvittelet rahasi ja näin teet turhaa hommaa. Olet
suuri syntinen.” Sitten kone laskeutui Lontoon lentokentälle.
7
SEURAKUNNAN TYÖNTEKIJÄT JA LÄHETIT
Riku Turunen
johtava pastori
puh. 050 527 0150
s-posti:
[email protected]
Jonna-Maaret Heinonen
nuorisopastori
puh. 045 107 4871
s-posti: jonna-maaret.
[email protected]
Seppo Kaski
vanhimmiston
puheenjohtaja
puh. 0400 787 742
s-posti:
[email protected]
Ruut Turunen
seurakuntapastori
puh. 045 107 4870
s-posti:
[email protected]
Eino Piisilä
Saalemin vahtimestari
puh. 0400 771 934
s-posti:
[email protected]
Takajärven leirikeskus / Mika Koskunen
puh. 050 560 1114
s-posti:
[email protected]
LÄHETYSTYÖNTEKIJÄT
Susanna ja Heikki
Marketta ja Markku
Kangas
P.O Box 165, 79830
Kfar Harif, Israel
Helin
Fida Health Promotion FHP
(lääkintälähetys), koordinaattorit
puh. 040 503 3625
s-posti: mhelin@nic.fi
puh. +972 54 430 3665
s-posti: hessu.kangas@
wippies.com
Helena ja Toivo
Karvonen
Marjatta ja Hannu
Kettunen
Thaimaa
Mae Hong Son oppilaskoti
/ Thaimaa / Kaakkois-Aasia
puh. 050 344 1938
s-posti:
[email protected].fi
puh. 0400 388 066
s-posti: helenakarvonen
@hotmail.com
Lähetyspiiri
Sana ja rukous
P.O.P –ilta
EX Nuoret –pikkujoulut
Jumalanpalvelus
13:00
18:30 Riikka Pelkonen, Mauri Hämäläinen (j)
18:00 Varhaisnuorten P.O.P –ilta
14:00 Linkkikeskus (Liikekatu 2), nyyttärit 11:00 Reijo Vierula, Riku Turunen, Sade
(eht, jäsenasiat)
18:00 Hämeen parhaaksi –Mahdollisuus
Muutokseen kiitosjuhla, HOPE
Viikko 50
Ma
08.12.
Ti
09.12.
Lähetyspiiri
Sana ja rukous
To
11.12.
Perhekuoro
Pe
12.12.
P.O.P –ilta
La
13.12.
Alive-nuortenilta
Su
14.12.
Jumalanpalvelus
13:00
18:30 Soihdut: Kiitosjuhla, Mauri Hämäläinen,
Raimo Vastamäki (j)
18:30 Harjoitukset Saalemissa,
uudet laulajat tervetulleita!
18:00 Varhaisnuorten pikkujoulut
„P.O.P – Hollywood“
19:00 Nuorten pikkujoulut
„Hollywood—ALIVE“
11:00 Markku Veilo, Riku Turunen, Stemma
15:00 Lähetyskahvio
16:00 Joululaulujen ilta,
monipuolinen musiikiohjelma
Viikko 51
Ma
15.12.
Ti
16.12.
Ke
17.12.
Su
21.12.
Lähetyspiiri
Sana ja rukous
Vanhimmisto
Jumalanpalvelus
13:00
18:30 Seppo Kaski, Eino Piisilä (j)
18:00
11:00 Jonna-Maaret Heinonen,
Joonas Heinonen (j), Elvi-Maria Veijonen,
puuro & glögi
Sana ja rukous
Jouluaamun hartaus
Jumalanpalvelus
18:30 Anssi Tuominen (p+j)
08:00 Seppo Kaski
11:00 „Vuoden vaihtuessa“ - kiitostilaisuus,
Ruut Turunen
Jumalanpalvelus
11:00 Riku Turunen, Perhekuoro
(eht, jäsenasiat)
Ti
To
Su
Fidan Länsi-Euroopan
aluepäällikkö
puh. 050 527 0150
s-posti:
riku.turunen@fida.info
23.12.
25.12.
28.12.
Viikko 1
Su
04.01.
Helluntaiseurakunta Saalem, Turuntie 12, 13130 Hämeenlinna
Puh. 03 6822 233 - s-posti: [email protected] - www.saalem.net
Ilmoitusaineisto seuraavaan kuukausitiedotteeseen 30.12. mennessä
osoitteeseen: [email protected]
Saalemin sali- ja toimintatilavaraukset: [email protected]
SEURAKUNNAN PANKKIYHTEYS:
IBAN: Fi34 5680 0020 0679 93
BIC: okoYFiHH
VIITENUMEROT LAHJOITUKSIIN
8
Viikko 49
Ma
01.12.
Ti
02.12.
Pe
05.12.
La
06.12.
Su
07.12.
Viikko 52
Ruut ja Riku Turunen
Seurakuntatyö
Lähetystyö
Evankeliointi
Kiinteistömenot
Ristin Voitto / Tähkä
JOULUKUUN OHJELMA
Sunnuntaisin:
Isän ihmeet (3-6 vuotiaille), Kuninkaan jengi (7-12 vuotiaille)
10016
10029
10294
10184
10249
*** Ohjelmamuutokset ovat mahdollisia. Seuraa tarkempaa ilmoittelua Kaupunkiuutisissa, RV:ssä sekä
netissä! ***
KUVA: ARTO STENBERG