rv1_KRISTITTY_1_2015_web

kristitty
Kristitty
Kristillinen
K
r i s t i l l i n aikakauslehti
en julkaisu
Näkinkuja
Helsinki
Hämeentie3,500530
a 00530
Helsinki
KANNEN KUVA: SAKARI RÖYSKÖ
HELSINGIN SAALEM-SEURAKUNNAN JULKAISU • 1/2015
Teemana:
Esteetön
seurakunta
Helpottava uutinen:
vessa on pian jokaisen
seurakuntalaisen käytettävissä.
2
5. helmikuuta 2015
KRISTITTY
pääkirjoitus
Meidän koti on kaikenikäinen, monikulttuurinen,
perhekeskeinen ja tulevaisuutta rakentava
Mika Yrjölä [email protected]
E
räs Saalemin vahvuuksista
koko
sen olemassaoloajan on ollut seurakunnan kyky tavoittaa
erilaisia ihmisiä. Se on
ollut koti niin työläisille, työttömille kuin
työnantajille. Turvasatama laitapuolen
kulkijoille ja laivamiehille, merikapteeneille
ja merkonomeille. Jumalanpalveluksiin ovat mahtuneet lapset ja nuoret, vanhemmat ja isovanhemmat.
Saalemin uuteen strategiaan kirjasimme, että yksi
arvoistamme on yhteisöllisyys. Olemme välittävä
seurakunta kaikille.
KUVA: SAKARI RÖYSKÖ
Näköyhteys ja matala kynnys ristiin
Kun Saalem-temppeliä rakennettiin 1970 luvulla,
Kai Antturi antoi yhden ohjeen arkkitehdille: kadulta pitää näkyä risti – eikä seurakuntaan saa olla kyn-
nystä. Kynnyksetön temppelimme onkin saanut olla
ottamassa vastaan tuhansia ihmisiä joka vuosi. Eräs
tärkeä ihmisryhmä keskuudessamme on vammaiset. Heitä ei kuitenkaan 1970-luvun rakennusratkaisuilla osattu ottaa tarpeeksi huomioon, ja monille
vammaisille Saalem onkin vaikeasti navigoitava koti.
Näihin päiviin saakka meillä ei ole ollut esimerkiksi
niinkin tärkeää yksityiskohtaa kuin INVA-mitat täyttävää saniteettitilaa.
tulla Saalemiin rollaattoreilla tai pyörätuoleissa.
Pääkerroksen sivuosaan rakennetaan parhaillaan
Saalemin ensimmäistä esteetöntä vessaa. Samalla
laajennetaan valo-ohjaus, äänitys, ja videotykkitiloja
– ja saamme striimaukselle myös tilaa samaan yhteyteen. Käynti tulee tapahtumaan joko kirjakioskin
vierestä tai salin sivuovesta. Alasalin vessojen remonttien yhteydessä tulemme rakentamaan toisen
esteettömän vessan.
Vihdoinkin esteetön vessa seurakunnan
tiloihin!
Uudistuneissa nettisivuissa tietoa myös
esteettömyydestä
Tämän kevään aikana siihen on tulossa muutos.
Kaikki, jotka olemme käyttäneet Saalemin saniteettitiloja tiedämme kokemuksesta, että ne tarvitsevat
kipeästi uudistamista – samat pytyt ovat palvelleet
40 vuotta – yli 2 miljoonaa asiakaskäyntiä! Toivomme, että saamme varat, jolla voimme uudistaa ne
kaikki seuraavan parin vuoden aikana. Halusimme
kuitenkin aloittaa siitä, mikä on suurin puutteemme, ja josta ovat kärsineet eniten ne, joiden täytyy
Olemme halunneet huomioida vammaiset seurakuntalaisemme ja vieraamme myös uudistetuilla
nettisivuillamme: http://saalem.fi/yhteystiedot/
esteettomyys/
Me jokainen voimme tehdä oman osuutemme
kodin rakentamisesta: hymy, oven avaus ja tervehdys voivat olla raivaamassa esteitä Saalemiin tulemiselta kenen tahansa edestä.
Tervetuloa kotiin, Marjo ja Ari Peltola
1) Keitä olette, mistä tulette ja miten
päädyitte Saalemille?
- Olemme kolmihenkinen perhe, johon kuuluvat me
vanhemmat sekä nelivuotias poikamme. Tulemme
alunperin pohjanmaalta, mutta opiskeluaikamme
vietimme Jyväskylässä, jossa kuuluimme paikalliseen helluntaiseurakuntaan. Töiden perässä muutimme Helsinkiin ja täällä käytyämme muutamassa
muussakin seurakunnassa tutustumassa päädyimme lopulta Saalemille. Koimme Saalemin isoksi,
mutta kotoisaksi paikaksi, jossa oli hyvä ja lämmin
ilmapiiri.
2) Mitä toivotte Saalemilta, toiminnasta
ja ihmisiltä?
- Saalemilla on monipuolisesti tarjottavaa monen
ikäiselle ja eri elämän tilanteissa kulkeville. Meille
kristitty 1/15
KRISTILLINEN AIKAKAUSLEHTI
Sähköposti: [email protected]
Osoitteenmuutokset Saalemin toimistoon (yhteystiedot takasivulla)
TOIMITUS
Mika Yrjölä, päätoimittaja
Tiipi Jokinen, toimitussihteeri
TOIMITUSNEUVOSTO
Niilo Mähönen
Sakari Röyskö
Elina Rautio
Jari Aho
Remo Ronkainen
Saalem-seurakunnan työntekijät
tärkeimpiä ovat tietysti lapsiperheelle suunnatut
toiminnat. Pyhäkoulu nyt tässä vaiheessa on hyvä
tuki oman lapsen kasvatuksessa. Aikaisemmin
koimme äiti-lapsipiirin hyvänä paikkana kokea ja
jakaa uskoa muiden vanhempien kanssa. Koemme
tärkeänä myös nuorten ja varhaisaikuisten huomioimisen seurakunnassa, koska se antaa myös nuorille
mahdollisuuden löytää uskovaisia ystäviä ja saada
juuri heille suunnattua opetusta.
3) Terkut seurakunnalle!
- Kiitos hyvästä seurakunnasta, joka todellakin tuntuu kodilta ja jossa on aina lämmin vastaanotto sinne tullessa.
T eksti ja kuva T iina M atela
sisältö
1 Kansi
2 Pääkirjoitus, Tervetuloa kotiin ja Sisällys
3 Ilmoitustaulu ja jäsentapahtumat
4-5 Miten kohdata vammainen?
6-7 Teologia
8 Simon Kyreneläinen –musikaali
9 Minun tarinani: Kairos-kurssi
10-11 Lähetyssivut
12 Saalemin visuaalinen ilme ja verkkosivut uudistuivat
13 Nuortensivu
ULKOASU JA TAITTO
Antti Kamppinen/Aikamedia Oy
14 Kolumni
15 Penkistä bongattu
JULKAISIJA
Helsingin Saalem-seurakunta / Saalem-Lähetys ry
16 Yhteystiedot
PAINO
Art-Print Oy, Kokkola
ISSN 1457-898x
Seuraava Kristitty nro 2/2015 ilmestyy viikolla 14
KRISTITTY
5. helmikuuta 2015
ILMOITUSTAULU
Saalem’s English Family Service eli kansainvälinen jumalanpalvelus 1.3. ja 15.3. sunnuntaina
klo 14. Tämä tilaisuus on aina joka kuun ensimmäisenä ja kolmantena sunnuntaina. Jumalanpalvelus vastaa monikulttuurisen seurakuntamme tarpeisiin. Tervetuloa! Saalem’s English
Family Service is on 1st and 15th of March at 2pm.
Welcome!
Uskon perusteet –kurssi pidetään 13.4. –
18.5.2015 maanantai-iltaisin klo 18-20.30. Kurssi
on tarkoitettu erityisesti vasta uskoon tulleille,
mutta myös pidempään uskossa olleet ovat tervetulleita. Tarkoituksena on antaa uskolle Raamattuun pohjautuva kestävä perusta sekä käydä
läpi sitä mitä Jeesuksen seuraaminen merkitsee.
Iltojen aikana saadaan opetusta sekä tutustutaan toinen toisiimme. Ilmoittautumiset 1.4.2015
mennessä:
[email protected] tai 050 300 7185.
Kairos-kurssi haastaa ottamaan osaa lähetykseen! Kairos-kurssi on yhteiskristillinen lähetysaiheinen kurssi, joka kouluttaa, inspiroi ja haastaa kristittyjä aktiiviseen osallistumiseen etenkin
saavuttamattomien kansojen saavuttamiseksi.
Kurssi kestää kaksi viikonloppua ja siinä tulee
olla läsnä alusta loppuun. Saalemissa pidettävän
Kairos-kurssin aikataulu on seuraava: 1.-3.5. ja
14.-17.5.2015 Kurssin hinta on 90 e sisältäen materiaalit, ruoat ja kahvit. Lisätietoja ja ilmoittautumiset email kairos(at)saalem.fi Sari Jaloselle puh.
040 411 7749
Miesten aamut starttaavat jälleen. Kevään ensimmäinen miesten aamu 14.2. klo 9-11. Aamut
aina kuun toisena lauantaina. Opetusta, yhteisöllisyyttä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita – sekä
tietysti tuhti aamiainen. Tule mukaan!
Käsi kädessä – iltapäivä nuorille ja aikuisille
kehitysvammaisille Saalemin alasalissa 28.2.
ja 28.3. klo 14-16.30. Käsi kädessä-toiminta on
pääkaupunkiseudun helluntaiseurakuntien järjestämää toimintaa kehitysvammaisille ja heidän
perheilleen/avustajille. Toiminta on luonteeltaan
hengellistä ja osallistujien hengelliset tarpeet
huomioon ottavaa ja se on puettu iloiseen ja välittömään muotoon. Ikärajaa ei ole, eikä myöskään
pääsymaksua tilaisuuksiin, joissa on kahvitarjoilu. Toiminta perustuu toisten kanssa olemiseen
Jumalan Sanan opetuksen, musiikin ja rukouksen
lomassa.
Kaunis aamu – naistentapahtumat jatkuvat,
joka kuun neljäntenä lauantaina klo 10-13. Näissä
aamuissa naiset kohtaavat: tutustumme toisiimme, rohkaisemme, inspiroidumme Sanasta, virkistymme! Pistähän päivät jo kalenteriisi: 28.2.,
28.3., 25.4. ja huipentumana kevätjuhla 23.5.
TEKO-pajassa puuhataan ja tuunataan kevään
aikana jälleen kaikkea mukavaa ja hyödyllistä.
TEKO-iltojen tarkoituksena on antaa seurakuntalaisille mahdollisuus oppia uusia käden taitoja
ja tuoda ystäviä seurakuntaan, luoda yhteyttä
eri-ikäisten seurakuntalaisten kesken, innostaa
seurakuntalaisia rukoilemaan lähetystyön ja lähetystyöntekijöiden puolesta sekä hankkia varoja lähetystyöhön. Kevään illat klo 17.30-21 4.2.,
25.2., 18.3., 8.4. ja 29.4.
Mahdolliset muutokset päivitetään seurakunnan nettisivuille tai viikko-ohjelmaan.
MUISTATHAN ilmoittaa Saalemin toimistoon
nimi- ja osoitemuutokset sekä muutokset perhesuhteissa mahdollisimman pian, jotta kortistomme pysyy ajan tasalla. Muutokset osoitteella
sähköpostitse [email protected] tai puhelimitse
(09) 774 1010.
3
4
WWW.SHUTTERSTOCK.COM
5. helmikuuta 2015
KRISTITTY
KRISTITTY
5
5. helmikuuta 2015
Kuinka kohdata vammainen?
S
uomen vammaishistoria ulottuu 1500-luvulle. Valtio ja kirkko huolehtivat vuosisatojen
saatossa poikkeavista ja köyhistä ihmisistä.
Vammaisen omaa ääntä tai kokemuksia ei
niinkään kuunneltu. Suhtautuminen vammaisiin on muuttunut hiljalleen meidän päiviimme
asti. Yhtenä muutosvoimana ovat olleet YK:n ihmisoikeussopimukset ja erityisesti vammaisten oikeuksia koskeva yleissopimus vuonna 2006. Niissä
maailman yli miljardin vammaisen ihmisarvo ja oikeudet tunnustetaan ja vammaiset ovat saamassa
yhdenvertaisen aseman terveiden rinnalla.
Vammaisaktivisti Kalle Könkkölä on todennut1:
ripalveluun liittyvät vaatimukset virheettömästä
eläimestä3 tai ylipappi Aaronin jälkeläisiin kohdistuneet kiellot, ettei kukaan, jolla on jokin vamma,
saa milloinkaan astua uhraamaan Herralle kuuluvia
tuliuhreja4. Tiedämme kuitenkin, että se, mikä oli
laissa esikuvaa, kuin varjo tulevasta, on täytetty, kun
Jeesus antoi itsensä Jumalan vaatimana virheettömänä uhrina Jumalalle5. Se, joka ei ennen kelvannut
pappispalvelukseen, on Uudessa liitossa osa ”valit-
”Maailma on kova ja yhteisön taistelun rinnalla
jokainen vammainen käy omaa henkilökohtaista
kamppailuaan. Elämän puristuksessa tarvitaan
paikkaa, jossa voi latautua, paikkaa, jossa voi imeä
voimaa, jotta taas voi lähteä kääntämään maailman vipua.”
vuoksi hän on syntynyt sokeana? Hän itsekö vai hänen vanhempansa?” – onhan muistissamme Vanhan testamentin sanat: ”Herra, sinun Jumalasi, on
kiivas Jumala, joka aina kolmanteen ja neljänteen
polveen panee lapset vastaamaan isiensä pahoista
teoista”7. Jeesus vastasi kuitenkin: ”Ei hän eivätkä
hänen vanhempansa. Niin on tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki.”8
Voisi olettaa, että seurakunta on vammaiselle se
”paikka, jossa latautua tai imeä voimaa”. Näin ei
kuitenkaan aina ole ollut, ei meidänkään päivinämme. Seurakunnissakin vammaiset voidaan kokea pelottavina tai ahdistavina. Heille on käännetty selkä
nopeasti, jos ihmeparantumista ei ole tapahtunut.
Aloittaessani oman työni Saalemin vammaistyöryhmässä kuulin monesti sanat: ”olla vain ihminen
ihmiselle”. Jos kohtaamme toisemme ihmisinä, rajaaidat väistyvät. Mutta voi olla, että näemme vammaisen vain toimintaesteisenä, liikuntavammaisena, sokeana tai kuurona. Jeesus kohtasi ihmisen ja
näki sisimpään sanoessaan halvaantuneelle: ”Ystä-
väni / Poikani, sinun syntisi on annettu anteeksi.”2
Yhteiskunnassa vallinneen kielteisen ilmapiirin
lisäksi asenteeseemme kohdata vammainen on
saattanut jopa vaikuttaa Vanhan testamentin uh-
tua sukua, kuninkaallista papistoa, pyhää heimoa,
Jumalan omaa kansaa”6.
Jeesuksen aikalaisten tavoin saatamme miettiä
vielä tänäänkin, ”kuka on tehnyt sen synnin, jonka
Jeesus ’näki’ vuodematolla makaavan miehen
Betesdan lammikolla. Tällä ei ollut ketään, joka olisi
auttanut häntä.9 Jeesuksen esimerkkiä noudattaen
meidänkin tulisi ’nähdä’ vammaiset keskellämme tai
siellä, missä heitä kohtaamme ja myös, kuten Jeesus, tarjota apuamme. Rukoillessamme vammaisen
puolesta meillekin sopivat Jeesuksen sanat: ”Mitä
haluat minun tekevän Sinulle?”10 Kun Jeesus paransi kaksi sokeaa, he lähtivät seuraamaan Jeesusta11.
Jospa mekin voisimme olla vammaisille sellainen
kosketuspinta taivaaseen, että vammainen haluaa
seurata Jeesusta yhtä lailla tänä päivänä.
Ihmisyyteen kuuluu, että kaipaamme hyväksyntää ja aitoa kohtaamista. Tarja Varjosen blogi Ristin
Voitossa12 on erinomainen esimerkki vammaisen
kohtaamisesta: ”Vuonna 1988 kotiseurakunnak-
semme tuli Myyrmäen helluntaiseurakunta. Muutin sinne arkana ja huonolla itsetunnolla. Pelkäsin,
että näkövammaisena minua aletaan parannella
enkä saa olla tasavertainen seurakuntalainen.
Toisin kuitenkin kävi. Seurakuntalaisten hyvässä
hoidossa ja sielunhoidossa vahvistuin ja uskaltauduimme menemään myös kuoroon. Löysimme
hyviä ystäviä ja itsetuntoni kasvoi. Minusta tuntui,
että vasta silloin tulin todellisesti uskoon ja sain
kokea todellisen Jumalan rakkauden ihmisten välityksellä.”
Haluaisin nähdä, että tulevina vuosina keskellämme on runsaasti vammaisia, oman paikkansa
seurakunnasta löytäneitä ja että olisimme kaikki
yhtä, erottelematta ketään, Jeesuksen tahtoa noudattaen13.
A nneli K arras
1) Huoneekseni tuli maailma. Kalle Könkkölä, Heini
Saraste WSOY 2010, s. 116-117
2) Luuk. 5:17-26, Mark. 2:1-12
3) 3 Ms 1:3, 3 Ms 22:21-25
4) 3 Moos. 21:16-23
5) Hepr. 9:11-14
6) 1 Piet. 2:9
7) 2 Moos. 20:5
8) Joh. 9:1-41
9) Joh. 5:1-18
10) Luuk. 18:35-43
11) Matt. 20:29-34
12) Ristin Voitto 10.4.2014
13) Joh. 17:21
6
5. helmikuuta 2015
KRISTITTY
Teologia
Vammaisena seurakunnassa
J
okainen meistä on Jumalan ajatuksen hedelmä. Jokainen on haluttu. Jokainen on rakastettu. Jokaista tarvitaan” (Benedictus XVI)
Vammaisuus koskettaa tavalla tai toisella
lähes jokaista meistä. Erään arvion mukaan
joka viidennellä väestöstä on jonkinlainen pitkäaikaisvammaisuus. Silti vammaisen kohtaaminen ei
ole aina helppoa. Kyse ei läheskään aina ole välinpitämättömyydestä. Useinkaan emme tiedä, miten
vammaiseen lähimmäiseen olisi suhtauduttava. On
helpompi väistää, ettei tekisi virhettä.
Maailman terveysjärjestön WHO:n teettämä tutkimus erottaa vammaisuuskäsitteen määrittelyssä
eri tasoja. Ensimmäinen ja näkyvin taso on orgaaninen, ja se näkyy sairauden tai tapaturman aiheuttamana tai synnynnäisenä haittana. Toinen taso on
psyykkinen, ja ilmenee henkisen suorituskyvyn vähentymisenä tai rajoittuneisuutena. Kolmas, edellisistä muodostuva taso on sosiaalinen. Vammainen
ihminen on usein estynyt harjoittamaan sitä osaa,
joka hänelle elämässä kuuluisi.
Asenteet esteinä
Esteettömyys on viime vuosina ymmärretty tärkeäksi vammaisen ihmisen elämää helpottavaksi tekijäksi. Kotien ja julkisten tilojen suunnittelussa siihen
on alettu kiinnittää huomiota. Kirkkorakennuksen
esteettömyys on erityisen tärkeää, kun seurakunta
WWW.SHUTTERSTOCK.COM
haluaa toivottaa vammaisen ihmisen tervetulleeksi
hengelliseen kotiin.
Nykyisessä yhteiskunnassa on kuitenkin myös
monia näkymättömiä esteitä. Viihdeteollisuuden
kautta on syntynyt kauneuden, nuoruuden ja terveyden kultti. Saksan evankelisen kirkon piispa Martin
Hein sanookin eräässä haastattelussa: ”Raamatul-
lis-kristillistä ihmiskuvaa rastittaa yhä pidemmälle
täydellisyyttä haluavan yhteiskunnan odotusten
paine”. Hän jatkaa, että ihannekuvitelmien ja täydellisen suorituskyvyn varaan rakentuva ajattelu ei
pysty näkemään niitä, jotka eivät täytä näitä vaatimuksia.
Onko tämä vaara poissuljettu kristillisissä
piireissä? Etenkin karismaattiseen kristillisyyteen
– sen myönteistä uskonhenkisyyttä väheksymättä
– liittyy se vaara, että Jumalan ihmetyöt nähdään
yksipuolisesti vain luonnonlait ylittävinä ihmeinä.
Silloin elämää sinänsä, vaikka sen on suurin ihme,
ei osata arvostaa. Moni vammainen elää kuitenkin
rikasta hengellistä elämää ja kokee Jumalan ihmeitä,
vaikka joutuukin hyväksymään henkilökohtaiset
rajoitteensa.
Sveitsiläinen Ruth Bai-Pfeifer kertoo osallistumisestaan erään tunnetun parantajaevankelistan
järjestämään suurtapahtumaan. Puhuja väitti jokaisen sairaan paranevan, jos vain uskoo. Myöhemmin evankelista kuoli sairauden murtamana. Ruth
Bai-Pfeifer perusti järjestön, jolle hän antoi nimeksi
”Usko ja vammaisuus”. Hänen mielestään kristillisen yhteisön on oltava ihmiselle kuin allas, josta
tämä saa ammentaa voimaa ja lohtua arkeen, joka
varsinkin vammaiselle voi olla vaikea. Vammaisella
tulee olla sama oikeus arvokkaaseen elämään kuin
muillakin ihmisillä ja sama oikeus elää uskoaan todeksi kuin kaikilla kristityillä.
KRISTITTY
7
5. helmikuuta 2015
KUVA: SAKARI RÖYSKÖ
Esteitä kaatava seurakunta
Kristillinen ihmiskuva poikkeaa ratkaisevasti täydellisyyden kultista. Kristillinen ihmiskuva on yhtä aikaa
ylevä ja realistinen. Jumalan kuvana jokainen ihminen on ainutlaatuisen arvokas. Hänen arvonsa ei ole
riippuvainen taustasta, arvostuksesta, ulkonäöstä,
sivistyksestä tai kansallisuudesta. Jumalan sanan
järkkymätön ilmoitus on, että jokainen ihminen on
arvokas luomisen perusteella. Jokainen ihminen on
myös hyväksytty, sillä Jumala sovitti Kristuksessa
maailman itsensä kanssa.
Samalla Raamattu antaa ihmisestä – myös uskovasta – hyvin realistisen kuvan. Jokainen on syntynyt
keskelle langennutta ihmiskuntaa. Pelastettuinakin
olemme samalla syntisiä ja elämme anteeksiantamuksesta. Jokainen ihminen kantaa mukanaan
katoavaisuutta. Myös parhaimman näköiset ja onnistuneimmat ”kauniit ja rohkeat” joutuvat alistumaan siihen tosiasiaan, että ajan hammas jättää
heihinkin armottomat jälkensä, ja rohkeus muuttuu
ennen pitkää selviytymistaisteluksi. Seurakunnassa
kenenkään ei tarvitse esittää täydellistä. Yhteisö,
jossa inhimillinen hauraus hyväksytään, on puoleensa vetävä.
Viime aikoina olen vieraillut monissa hyvin erilaisissa seurakunnissa ja tehnyt arviointeja niiden toiminnasta. Yleensä nykyaikaisissa seurakunnissa on
tervetulotiimi. Useimmiten se koostuu ihmisistä, joi-
den seurakunta haluaa edustavan itseään. Saalemiin
tullessani tapasin ystävällisessä tervetulotiimissä
minulle tutun nuoren, jolla on Downin syndrooma.
Yhdessä isänsä kanssa hän toivotti ihmiset tervetulleeksi seurakuntaan. Heti tunsin, että tämän nuoren
läsnäolo oli lämmin ja vahva viesti ihmisarvosta vahvempi kuin mitkään julkilausumat.
Seurakunnalla on paremmat mahdollisuudet
kuin millään instanssilla vaikuttaa vammaisuuden
aiheuttamaan eristyneisyyden ongelmaan. Kristus
kaatoi kaikki ihmisiä erottavat väliseinät ja vapautti
niiden eristämät ihmiset. Hän kääntyi pelkäämättä niidenkin puoleen, joita muut väistivät, ja osoitti
heille rakkautta ja arvostusta. Kun seurakunnassa
vallitsee sama henki, asenteelliset esteet kaatuvat,
eikä kenenkään tarvitse epäröidä, olenko hyväksytty.
Käytännön toimet tarpeen
Aidot kristilliset asenteet ovat välttämättömiä, mutta niiden lisäksi tarvitaan käytännön toimia. Raamattu käyttää usein sanaa ”laupeus”. Nykykielessä
se tuntuu vanhentuneelta. Silti laupeus on jotakin
niin tärkeää, että eräät teologit kutsuvat sitä evankeliumin peruskäsitteeksi.
Laupeus on sukua kolmelle sanalle, jotka ovat
sitä tutumpia. Rakkaus, armo ja myötätunto kuvaavat laupeuden olemusta. Niiden vaikutus on hyvin
käytännöllinen. Kun Jeesus haluasi antaa eräälle lainopettajalle esimerkin laupeudesta, hän kertoi laupiaasta samarialaisesta, joka ei kulkenut tiepuoleen
joutuneen ohi, vaan osoitti käytännöllistä auttamisen halua. Sen jälkeen Jeesus sanoin lainopettajalle:
suuttaan kohtaan. Laupeus etsii käytännöllisen tien
tavoittaa ihminen rajoitteista huolimatta. Vammaisen kohdalla ne vaativat usein hyvin konkreettista
toimintaa. Yksi Uuden testamentin vaikuttavimpia
esimerkkejä tästä on kuvaus neljästä miehestä, jotka
purkivat katon voidakseen kantaa halvaantuneen ystävänsä Jeesuksen luokse.
Elämäntyönsä erityisesti kuulovammaisten hyväksi tehnyt itävaltalainen lääkäri Johannes Fellinger
korostaa vammaisen roolia myös antavana osapuolena. Linzin helluntaiseurakunnan vanhimpana toimiva Fellinger sanoo, että parhaiten suhtautuminen
vammaiseen on toteutunut silloin, kun seurakunnassa ymmärretään välttää holhoamista ja opitaan näkemään se rikkaus, joka usein juuri rikkinäisen astian
kautta astuu esiin. Fellinger muistuttaa, että sokeana
syntyneen kohdatessaan Jeesus torjui opetuslasten
olettamuksen jonkun tahon syyllisyydestä ja ilmoitti, että vammaisuus voi palvella suurta tarkoitusta:
”jotta Jumalan teot tulisivat julki”.
Suhtautuminen vammaisuuteen kertoo paljastavasti kristityn ja kristillisen seurakunnan hengellisestä kypsyydestä. Useinkaan vammaiset ihmiset eivät
kaipaa erityishuomiota vaan samaa asemaa kuin
muillakin on. Siihen kuuluvat hyväksyntä, mahdollisimman häiriötön viestintä ja esteetön liikkuminen.
”Mene ja tee sinä samoin”
Jeesuksen opettama laupeus ei ole almun heittämistä vähäosaisemmalle, vaan asettumista hänen
rinnalleen. Laupeuden harjoittaminen voidaankin
määritellä käytännölliseksi toiminnaksi, jossa lähtökohtana on kunnioitus lähimmäistä ja hänen erilai-
K laus K orhonen
8
5. helmikuuta 2015
KRISTITTY
Simon Kyreneläinen
– musikaali tulee jälleen maaliskuussa 2015
KUVAT VILLE SAARIKANGAS
Simon Kyreneläisen esitykset tarjoavat erinomaisen välineen kutsua ystäviä, sukulaisia tai työtovereita Saalemiin. Korkeatasoiset esitykset välittävät samalla selkeän
evankeliumin. Seurakuntalaisten toivotaan erityisesti hyödyntävän tätä poikkeuksellista mahdollisuutta rohkeasti - kokemukset viime vuodelta olivat erittäin rohkaisevia.
Liput esityksiin ovat myynnissä Lippu.fi kautta sekä seurakuntamme kirjakioskissa.
S
imon Kyreneläistä ei voi kutsua pelkäksi musikaaliksi, vaan myös ajatuksia herättäväksi
spektaakkeliksi. Sen ydinsanoma käsittelee
eri henkilöhahmojen kautta totuutta ja sitä,
mitä se on. Keskeisimmässä osassa on tietenkin nimiosaa esittävän Lasse Riutamaan hahmo,
joka vaihtaa mielipidettään, kuin sukkia. Vasta kohdatessaan Jeesuksen, hänen ajatuksensa selkeytyvät hiljalleen. Riutamaa hehkuttaa musiikin monitasoisuutta, haastavuutta ja upeutta.
Peter Mata tekee vaikuttavan roolisuorituksen
niinkin kiistellystä persoonasta, kuin Jeesus. Omien
sanojensa mukaan hänen hahmonsa on musikaa-
lin supersankari. Harvapa voi sanoa pelastaneensa
koko maailman kuolemallaan.
Musikaali ei herättänyt kaikissa esiintyjissä heti
lämmön tunteita. Mariaa esittävä Vilja Riutamaa
kertoo, että olisi saattanut jänistää roolistaan, jos
mainoksia ei olisi jo ehditty painaa. Onneksi tämä
heleä-ääninen laulajatar päätti kohdata musikaalin
mukanaan tuomat haasteet. Hänen välillä sydäntäkin riipaiseva laulunsa puhuttelee katsojia nuoresta
vanhempaan.
Lasse Heikkilä uudisti tämän aikoinaan kirjoittamansa teoksen, ennen kuin päästi sen Saalemin
lavalle ohjaajan, laulajien ja näyttelijöiden käsitel-
täväksi. Suuri kiitos sitkeästä taivuttelusta ja valtavasta ennakkotyöstä kuuluu kapellimestari Teemu
Hämäläiselle. Hän mahdollisti eri alan ammattilaisten yhteistyön tässä paljon työtunteja vaatineessa
projektissa. Puvustus vie katsojat suoraan muinaiseen Israeliin, lavastus temppelistä torille. Jos viime
vuonna tämä musikaalispektaakkeli jäi sinulta näkemättä, suosittelen hetimiten lippujen ostamista
itselle ja kaverille.
K ati R ossi
KRISTITTY
9
5. helmikuuta 2015
Jumala ilmestyy Kairos-kurssilla
O
SHUTTERSTOCK.COM
nneksi kukaan teistä ei ollut paikalla kun
kävin oman kurssini! Kriiseilin ja itkin
läpi koko Kairoksen. Kyyneleistäni ei voi
syyttää Kairos-kurssia vaan se oli minun
tapani reagoida Jumalan suuren kutsun
ja elämän olosuhteiden ristitulessa. Olin edennyt
Jumalan koulussa vaiheeseen, joka kulminoitui
kertakaikkiseen ravisteluun Kairos-kurssilla. Omien
prosessieni keskellä en heti pystynyt näkemään, että
muillakin kurssilaisilla oli oma tarinansa. Tie, jota
Herra oli heitä siihen asti kuljettanut, tuntui ihmeellisellä tavalla tulleen taitoskohtaansa juuri Kairoskurssilla.
Jumalan valitsema hetki
Kairos tarkoittaa aikaa, ei kronologista kellonaikaa
vaan erityistä Jumalan valitsemaa hetkeä. Kun aika
on kypsä, profetiat täyttyvät, Jumala liikkuu, muutos
tapahtuu.
On koskettavaa kuunnella, kun kurssilaiset esittäytyvät ja kertovat, miksi ovat Kairos-kurssilla.
Viime aikoina minussa on syntynyt uusi herkkyys
tunnistaa Jumalan johdatus ja Kairos-hetki niin kurssilaisten kuin fasilitaattoreidenkin (kurssin vetäjien)
elämässä.
Tajuan, kuinka äärettömän arvokas jokainen
osallistuja on Jumalan suunnitelmissa. Se, että joku
näennäisen rauhallisena istuu kurssilla, on ehkä vuosia kestäneiden kamppailujen tulos. On kysymys
sieluista, omasta ja muiden. Taistelu ei ole lihaa ja
verta vastaan, senhän me olemme oppineet. Kun
kurssi alkaa, monta taistelua on jo voitettu. Nämä
ihmiset ovat päättäneet erottaa aikaansa Jumalalle
ja odottavat Hänen kohtaamistaan. Hetki on pyhä ja
Kairos-matkamme voi alkaa. Aika on täyttynyt, Jumala liikkuu.
Olette ehkä lukeneet Kairos-kurssista jotain tähän tapaan:
”Kairos-kurssi on yhteiskristillinen lähetysaiheinen kurssi, joka kouluttaa, inspiroi ja haastaa kristittyjä aktiiviseen osallistumiseen etenkin saavuttamattomien kansojen saavuttamiseksi.
Kairos-kurssi ei ole pelkkä pään tason tietopaketti vaan yksilön elämää ja maailmankuvaa,
samoin myös seurakunnan työmuotoja haastava
kurssi. Kurssi sopii kaikille, jotka haluavat syttyä
näystä, jota Jeesus itse kantaa sydämellään.
Kurssilla käytetään erilaisia opetusmenetelmiä
kuten ryhmäkeskusteluja, lyhyitä luentomaisia
esittelyitä, hartaushetkiä ja videoita. Kurssilaiset
osallistuvat ryhmiin, rukouksen ja ylistyksen johtamiseen sekä erityisaktiviteetteihin. Sisällöllisesti
kurssilla paneudutaan lähetyksen raamatullisiin,
historiallisiin ja strategisiin perusteisiin sekä kulttuurienvälisen kohtaamisen periaatteisiin. Ryhmissä pohdimme, miten nämä teemat vaikuttavat meidän elämäämme ja rukoilemme sekä kansojen että
toinen toistemme puolesta.”
Kurssiesitteessä voidaan parhaimmillaankin kuvata vain puitteet, jotka Kairos-kurssilla luodaan.
Kun järjestämme Kairos-kurssin, on kuin rakentai-
simme alttarin, joka on merkityksetön ilman itse uhria. Jos kurssilainen tulee mukaan ja asettaa itsensä
tälle alttarille sanoen: ”Tässä olen, Herra, tee mitä
tahdot”, voimme yhdessä huutaa Herran puoleen,
että tuli lankeaisi taivaasta ja muuttaisi kaiken. Ja
näin todella tapahtuu. Ensin me itse muutumme,
sen jälkeen perheemme, olosuhteemme, elämäntilanteemme muuttuvat. Ovet alkavat avautua meille
tällä Kairos-matkalla, jossa Jumalan kunniasta tulee
elämämme ykkösasia, niin kotona kuin kansojen
keskuudessakin.
On vaikea selittää otsikossa mainittua Jumalan
ilmestymistä. Näyttäisi siltä, että Jumala haluaa
sitoutua periaatteisiin, joita Kairos-kurssilla opetetaan. Kurssi on työväline, jota Herra käyttää. Ju-
malan ilmestyminen on mysteeri, jonka olen saanut
todistaa monella kurssilla. En tekisi oikeutta tälle
mysteerille kuvaamalla pelkkiä raameja, joiden puitteissa Jumalan kohtaaminen, Kairos-hetki tapahtuu.
Ihmiskielessä ei kuitenkaan ole sanoja, joilla Jumalan
suuruuden ilmestymistä voisi tyhjentävästi selittää.
Voit saada oman Kairos-kokemuksesi vain osallistumalla kurssille sydän avoimena rukoillen, että Jumala toteuttaisi ihmeellisen tahtonsa myös sinun
elämässäsi.
T ervetuloa K airos - kurssille !
S ari J alonen -G onzález
10
5. helmikuuta 2015
lähetyssivut
KRISTITTY
P alstan koonnut : M arika A nttila K uva : K laus K orhonen
Leikkeitä lähettikirjeistä
pian vastaan, kun saavuimme työalueillemme maan
köyhimpiin romanikyliin. Agristeu oli yksi niistä kylistä, joiden lapsille Betlehem-säätiön vapaaehtoistyöntekijöiden kanssa jaoimme jouluisen lahjakassin.
Erittäin kiitollisen vastaanoton saivat myös Saalemin
ja muiden ystävien kutomat neuleet. Agristeussa vallitsi muutenkin odottava ja innostunut tunnelma, sillä
Fidan tukemana alamme heti kevään tullen rakentaa
toimintakeskusta, jossa lapset saavat koulun jälkeen
tukea koulunkäyntiinsä ja johon nuori seurakunta saa
kokoontumispaikan. On todella rohkaisevaa nähdä,
että määrätietoinen työ lasten hyväksi tuottaa tulosta. Nuoret, jotka ovat saaneet tukea koulunkäyntiinsä
ja ennen kaikkea oppineet tuntemaan Jeesuksen, eivät lähde kerjäämään. Monet heistä auttavat heimotovereitaan selviämään elämästä kunniallisesti.
Liikennetottumukset Romaniassa ovat usein lievästi ilmaistuna vähän vapaampia kuin Suomessa,
emmekä nytkään välttyneet vaaratilanteilta. Mieleemme muistui lähetysveteraani Åke Söderlundin
ajatus, että ”niin kauan kuin Herra meitä tarvitsee,
olemme kuolemattomia”. Kiitämme rakasta kotiseurakuntaamme Saalemia siitä, että olemme saaneet
pieneltä osaltamme olla mukana työssä, jonka uskomme kantavan runsasta hedelmää. Kiitokset kaikille uhraajille, ahkerille neulojille sekä muusikoille,
jotka hyväntekeväisyyskonsertein tukivat joulukampanjaamme.
29.12.2014 Klaus & Satu Korhonen, Wien/
Itävalta
K
Klaus ja Satu Korhonen veivät ennen joulua Itävallasta käsin avustuksia Romanian köyhiin romanikyliin.
M
eillä on menossa vuoden kiireisin viikko, kun
uudet hakemukset ensi vuotta varten pitää
saada Ulkoministeriölle. Olemme molemmat tehneet myös kenttämatkoja sekä Kongoon että
Ugandaan pakolaisten luokse, tarkoituksena arvioida
kulunutta projektikautta sekä kartoittaa vuoden 2015
tarpeita. Juha teki reissunsa Suomen ulkoministeriön
vieraiden kanssa ja Silja ensimmäisen kenttämatkansa ihan itsekseen paikallisten koordinaattoreiden
kanssa. Ei ole sanoja kertomaan niistä valtavista tarpeista, joita näillä evakoilla ja pakolaisilla on, mutta
on myös rohkaisevaa nähdä konkreettisia tuloksia, kun apu on mennyt perille. Olemme kuluneena
vuonna saaneet tukea pakolaisia ja evakkoja koulunkäynnissä, rakentaa heille turvallisia leikkipaikkoja,
tehdä kotikäyntejä, auttaa traumatisoituneita lapsia
ja vanhempia eteenpäin elämässä sekä parantaa
pakolaisten ja evakkojen ruokaturvaa. Vuonna 2015
keskitymme yhä enemmän traumatisoituneiden lasten auttamiseen ja erityisesti Siljan rooli sen koordinoinnissa lisääntyy.
Edellisessä uutiskirjeessämme kerroimme muuttomme tuomista haasteita ja kulttuurisokista. Olemme selvästi siirtyneet jo sopeutumisvaiheeseen, ja
elämä on jonkin verran tasoittunut. Olemme kiitollisia, että Taivaan Isä on pitänyt meistä huolta!
19.12.2014 Juha, Silja & Benjamin Koski,
Kampala/Uganda
S
ää suosi tämänkertaista jouluavustusmatkaamme Wienistä Romaniaan. Lunta ei ollut lainkaan,
kun ajoimme Unkarin läpi ensimmäiseen kohteeseemme lähelle Aradin kaupunkia. Romanialaisitävaltalainen pariskunta Dorin ja Marion Moldovan
ovat tehneet siellä jo toistakymmentä vuotta työtä
hylättyjen lasten hyväksi. Heidän perustamaansa
”Toivon kotiin” otettaan pienokaisia, joita äidit synnytyksen jälkeen eivät ole voineet ottaa hoiviinsa.
Tällaisia lapsia syntyy yksistään Aradin alueella vuosittain kolmisen sataa. Modovanit hoitavat lapsia niin
kauan, että jokaiselle saadaan hyvä sijaiskoti. Saimme jättää heille erän neuleita sekä muuta ystävien
lahjoittamaa apua.
Matkallamme
yhteistyöjärjestömme
Betlehem-säätiön kohteisiin yövyimme Sibiun eli Hermannstadtin kaupungissa, joka viime aikoina on ollut
julkisuuden valokeilassa siitä syystä, että Romanian
vastavalittu presidentti Klaus Iohannis on toiminut
valintaansa asti kaupungin pormestarina. Sibiu on
malliesimerkki Romanian viime vuosien myönteisestä kehityksestä: tieverkosto on parantunut, vanhojen
kaupunkien historiallisia keskuksia on entisöity ja
yleiskuva on siistiytynyt. Romaniasta on harmillisen
usein länsimaisessa lehdistössä esitetty vain nurjaa
puolta, vaikka maa on kaunis ja sen asukkaat ahkeria
ja ystävällisiä. Suurin haaste vastavalitulle presidentille on maan johtoon pesiytyneen korruption poiskitkeminen.
Romanikylien arkitodellisuus tuli kuitenkin hyvin
iitollisina menneenä vuotena koetuista monista rukousvastauksista saamme aloitella vuotta 2015. Huolimatta monista ilmassa olevista
uhkista voimme todeta, että vielä näyttää olevan
työnteon aika. Riskejä on aina. Siitä muistutti jälleen
lentokoneen putoaminen Indonesiassa. Se vei mukanaan yli 40 uskovaa, jotka olivat matkalla uudenvuoden juhliin Singaporeen. Mukana oli myös yksi korealainen lähettiperhe. Suuri kysymysmerkki jää ilmaan
taas kerran, mutta on vaan jätettävä vastauksen antaminen kaikkivaltiaan Herramme haltuun.
Arto on viikonvaihteeksi menossa Ruotsiin Eskilstunaan lähetystapahtumaan. Häntä on pyydetty
puhumaan sekä suomen- että ruotsinkielisissä kokoontumisissa. Loppiaisen aikaan Arto on Italiassa.
On kiitosaihe, että Italian päähelluntailiike (AdD),
joka erkaantui helluntaiperheestä (PEF) parisenkymmentä vuotta sitten, on menneenä vuotena tullut takaisin. Matka liittyy tähän prosessiin. AdD on
yksi suurimmista helluntailiikkeistä Euroopassa. Se
on vasta viime aikoina saanut lähetystyönsä käyntiin.
Monessa suhteessa näyttäisi olevan mahdollisuudet
hedelmälliseen yhteistyöhön sen kanssa.
Ajankohtainen rukousaihe on Empowered21 -liikkeen tulevaisuus Euroopassa. Tuo liike, jonka tarkoitus on innostaa Pyhän Hengen alueen uudelleen
löytämiseen, on käynnistynyt kituliaasti Euroopassa,
toisin kuin monessa muussa maanosassa. Tarvitsemme viisautta Herralta löytääksemme oikeat askeleet
ja oikeat henkilöt erityisesti karismaattisten liikkeiden parista. Onhan meillä helluntaiyhteys jo PEF:n
kautta. Olisi kuitenkin siunaus maanosallemme, jos
Hengen toiminta pääsisi koskettamaan enenevästi
kaikkia kirkkokuntia.
Brysselissä Arto pistäytyy 22.1. suunnittelemassa PEF:n mediatyötä ja Euroopan helluntaiperheen
yhteistä rukouspäivää vuodelle 2015. Tammikuun
lopussa kutsuu puolestaan Brasilia. Siellä on vuonna
2016 maailmankonferenssi, ja olemme lähetyskomissiona vastuussa lähetysohjelmasta. Brasilialaiset
järjestäjät toivoivat Arton komission puheenjohtajana tulevan suunnittelukokoukseen Sao Pauloon.
Kaikessa tässä tarvitsemme voimia, viisautta ja
varjelusta. Kiitos, että kannatte rukouksin meitä molempia. 10.1. tulee täyteen 45 vuotta yhteistä matkaa.
Siitä suuri kiitos Jeesukselle, jonka nimeen liittomme
siunattiin!
2.1.2015 Arto & Sirkka Hämäläinen
KRISTITTY
11
5. helmikuuta 2015
Saalemin seniorilähetti Arto Hämäläinen:
” Saadessani pikkupoikana lähetyskutsun
en arvannut sen vievän yli 80 eri maahan.”
SAKARI RÖYSKÖ
I
rtaantuessani Fida Internationalin työsuhteesta ikäni vuoksi huhtikuun alussa 2014 siirryin Saalemin
seniorilähetiksi. Fidan toiminnanjohtajan tehtävän
olin jo jättänyt viitisen vuotta sitten, mutta olin jatkanut Fidassa neuvonantaja-emerituksen roolissa ja
osa-aikaisessa työsuhteessa sen jälkeen. Toki teen
vieläkin palveluksia Fidalle tarpeen mukaan.
Vaikka työsuhdekuviot ovat muuttuneet, ovat tehtäväni viime vuosina olleet samantapaiset. Painopiste
on ollut ulkomailla. Olen johdattunut palvelemaan eri
helluntaiverkostoja maailmalla. Se pohjautuu paljolta
niihin kontakteihin, jotka syntyivät Fida-vuosinani. Fidahan oli pitkään myös Suomen helluntailiikkeen kansainvälinen edustaja ennen helluntaikirkon syntyä.
Minulla on kolmessa verkostossa puheenjohtajuus, nimittäin Euroopan helluntaiyhteisössä (PEF),
sen lähetysjaostossa (PEM) ja Maailman helluntaiyhteisön (PWF) lähetyskomissiossa. Lisäksi edustan Suomen helluntaikirkkoa PWF:ssa ja Maailman
Assemblies of God –yhteisössä (WAGF). Minulla on
myös oppituoli Brysselisssä Continental Theological
Seminaryssa (CTS). Toimin neuvonantajana myös
Aasian helluntailähetysten katto-organisaatiossa
(PAM). Lisäksi on joukko muita yhteyksiä, jotka aina
joskus vaativat aikaani.
Merkittävän osan lähetystehtävästäni täyttää
opetus lähetystyön käynnistämisestä. Monet Aasian,
Afrikan ja Latinaisen Amerikan helluntaikirkot ovat
käynnistämässä omaa lähetystyötään. Olen saanut
palvella yli 20 eri maassa opettaen perusasioita lähetystyön pohjan luomisesta, sen edellyttämistä rakenteista ja tavoitteista. Kymmenkunta vuotta sitten
kirjoitin kirjan näistä perusasioista (How to Start Missionary Work in New Sending Countries, suomeksi
Päämääränä kasvu). Sitä on käännetty jo 14 eri kielelle. En arvannut sen tulevan näin suureen tarpeeseen.
On ollut innostavaa nähdä lähetystyön käynnistyvän
useilla entisillä lähetyskentillä kuten esimerkiksi Etiopiassa, Tansaniassa, Keniassa, Indonesiassa, Papua
Uudessa Guineassa, monissa Latinalaisen Amerikan
maissa ja itäisessä Euroopassa. Jotkut maat, joissa
seurakunta elää ahdistettuna, ovat siitä huolimatta
alkaneet lähettää lähettejä muihin maihin. Sitä on ollut koskettavaa seurata.
Viime vuoden ohjelmaan seniorilähettinä kuului
kaksi käyntiä Ukrainassa (PEF:n puheenjohtajana).
Osallistuin Maailman evankelisen allianssin (WEA)
lähetyskonferenssiin Turkissa (WEA:n lähetyskomission kutsumana edustajana), Transform Networkin
konferenssiin Ranskassa ja Kaakkois-Aasian PAMkonferenssiin Indonesiassa. Lisäksi edustin Suomea
USA:ssa Amerikan Assemblies of Godin 100-vuotisjuhlassa ja WAGF:n kongressissa Springfieldissä Missourissa. Lähetyskoulutuksen merkeissä olin
syyskuun lopussa Venezuelassa. Loppuvuoden ohjelmassa oli myös opetusmatka Brasiliaan. Lisäksi oli
muutamia PEF:n ja PEM:n toimintaan liittyviä työmatkoja Euroopassa.
Saadessani pikkupoikana lähetyskutsun en arvannut sen vievän yli 80 eri maahan. Nyt saan toteuttaa
kutsumustani kotiseurakuntani tukemana. Saalem rahoittaa merkittävän osan toiminnastani, mutta matkojeni maksajina on muitakin tahoja. Itse työn teen
vapaaehtoisena eläkeläisenä ilman palkkaa Saalemista. Ennen muuta koen arvokkaana hengellisen tuen
kotiseurakunnan taholta. Toivon, että siinä tuessa ei
unohdeta myöskään puolisoani Sirkkaa.
A rto H ämäläinen
Yhteisön asenteet vaikuttavat lapsen elämään
T
ansaniassa vammaiset lapset ja nuoret jäävät liian usein hylätyiksi. Vammaisuuden syitä ei usein
ymmärretä ja siihen liittyy kielteisiä mielikuvia.
Fidan ja Tansanian FPCT-helluntaikirkon vuonna 2005 alkanut kehitysyhteistyöhanke taistelee
vammaisten lasten, nuorten ja heidän perheidensä
oikeuksien ja paremman elämän puolesta. Nyt, vahvan vaikuttamistyön sekä konkreettisen avun myötä,
muutos parempaan ja ihmisarvoisempaan elämään
on alkanut.
Jokainen lapsi on Jumalalle rakas
Yli 1000 vammaista lasta ja heidän perheensä ovat saaneet monenlaista apua, kuten apuvälineitä liikkumiseen,
päässeet terveyspalveluiden piiriin sekä saaneet tie-
toutta omista oikeuksistaan. Perheet ovat ymmärtäneet, että heille on tarjolla tukea.
– Jos auttaisimme vain yhtä vammaista lasta,
mutta emme vaikuttaisi koko yhteisön asenteisiin,
apu olisi turhaa. Lapsi ei saisi apua sairaalassa, eikä
löytäisi ystäviä koulusta. Vaikuttamalla kaikilla tasoilla ihmisten asenteisiin vammaisuutta kohtaan,
autetaan lasta parhaalla tavalla, kuvailee projektin
paikallinen työntekijä William.
Vuonna 2012 hanke sai kehitys- ministeri Heidi
Hautalalta kunnia- maininnan tuloksekkaasta ja vaikuttavasta työstä.
T eksti ja kuva : L assi M äkinen
Hel sin gin K rist ill in en
Mu siik kik ou lu
• Bändisoittimet
• Jousisoittimet
• Puhallinsoittimet
• Piano, myös pop/jazz
• Laulu, myös pop/jazz
• Teoria
Lämmitys- ja viilennyskäyttöön
Ilmoittautuminen
www.kristillinenmusiikkikoulu.fi
Soita 045 672 2011 tai 0400 433 399
Hesatek Oy
Ilmalämpöpumput
12
5. helmikuuta 2015
KRISTITTY
Saalemin visuaalinen ilme ja verkkosivut
uudistuivat
Verkkosivujen etusivulla on ns. kuvakaruselli, jossa eri sukupolvia, sukupuolta ja kulttuuria edustavien seurakuntalaisten kasvot vaihtuvat vuorollaan. Kaikista tuoreimmat
uutiset on luettavissa etusivulta.
S
aalemin strategia vuosille 2015-2020 korostaa kotia. Uutta Tervetuloa kotiin! -strategiaa tukemaan julkaistiin tammikuussa
uusi visuaalinen ilme ja verkkosivut.
Verkkosivut ovat nykyään useille ensimmäinen kynnys seurakuntaan. Verkkosivujen avulla
tehdään tutustumiskierros, jonka aikana selvitetään
kannattaako seurakuntaan tutustua tarkemmin paikan päällä vai ei.
Mielikuvilla on yllättävän iso merkitys – vaikkapa
siihen, uskaltaudummeko astumaan seurakunnan
ovesta sisään. Työntekijöistä ja muutamista vapaaehtoisista koostuva joukko pysähtyikin miettimään,
millainen Saalem on ja kuinka sen tulisi esittäytyä
niille, jotka eivät Saalemia ennestään tunne.
Uusi ilme huomioi seurakuntaperheen
Saalemin uudessa visuaalisessa ilmeessä on huomioitu seurakunnan identiteetti, joka edustaa suomalaisen yhteiskunnan läpileikkausta, ja johon kuuluu
myös monikulttuurinen, kansainvälinen yhteisö.
Verkkosivuilla valokuvien runsaalla käytöllä koti ja
perheenjäsenet tuodaan lähemmäs sivustolla vierailevaa. Saalemin uuden visuaalisen ilmeen avulla
on myös haluttu korostaa yhteisöllisyyttä ja lämpöä
– kotia, jossa viihdytään ja joka on täynnä elämää.
Koko perhe saman katon alle
Jatkossa Saalemin verkkosivut löytyvät ainoastaan osoitteesta www.saalem.fi. Esimerkiksi Fuelin
omat verkkosivut siirtyvät uudistuksessa Saalemin
verkkosivuille ja osoite www.fuel.fi ohjaa Saalemin
Fuel-sivuille. Toistaiseksi Hakunilan ja Vuosaaren
aluetyön omat verkkosivut säilyvät ennallaan.
– Saalemin strategian mukaisesti päätimme, että
koko perhe löytyy jatkossa saman katon alta, samasta osoitteesta, linjaa seurakunnan johtaja Mika
Yrjölä päätöstä.
Verkkosivujen esittelykierros
Verkkosivu-uudistuksen tavoitteena oli muun muassa parantaa tiedon löydettävyyttä. Uusilla verkkosivuilla sisällöt onkin jaoteltu uusiin aihekokonaisuuksiin, jotta tieto olisi aiempaa helpommin
löydettävissä.
Verkkosivuilla on haluttu huomioida myös ne,
jotka eivät ennestään tunne Saalemia. Heitä varten sivustolle on luotu esimerkiksi Keitä olemme ja
Usein kysyttyä -sivut.
Kehitystyö jatkuu
Uudistus toteutettiin vapaaehtoisvoimin. Työryhmässä on ollut mukana viestinnän, graafisen suunnittelun, ohjelmoinnin ja valokuvauksen ammattilaisia. Lisäksi yhteistyötä on tehty työntekijöiden ja eri
toimintoja edustavien vapaaehtoisten kanssa.
Verkkosivujen kehitystyö jatkuu edelleen. Sivusto
elää ja kehittyy osin seurakunnan muutosten myötä.
– Seurakunnassa on eletty viime aikoina useiden
muutosten keskellä, ja tämä on heijastunut myös
verkkosivuprojektiin. Osa suunnitelmista toteutetaan vasta verkkosivujen julkaisun jälkeen, kertoo
tiedotusvastaava Tiina Matela.
T eksti : I lona Y rjölä
K uvat : S aalemin kotisivu ja S akari R öyskö
Kertoisitko tarinasi?
antaa kasvot Saalemille sekä todentaa sitä, miten usko ja suhteemme Jumalaan näkyy elämässämme. Etsimmekin nyt erilaisia, toisiaan täydentäviä lyhyitä tarinoita. Siis
voisitko kertoa tarinan Jumalasta ja itsestäsi?
Kertoisitko esimerkiksi siitä, miksi seuraat Jeesusta tai kuinka rukouksiisi vastattiin?
Jos olet valmis jakamaan tarinasi verkkosivuilla, ota yhteyttä Saalemin toimistoon joko lähettämällä tarinasi tai ilmoittamalla, että sinua
voidaan haastatella. Tarinat julkaistaan Saalemin verkkosivuilla kevään aikana ja ne valitaan
julkaistavaksi toimituksellisen prosessin kautta.
HALUAMME
LISÄTIETOJA:
Tiedotusvastaava Tiina Matela
GSM: 050 3007 185 (ma–pe klo 12.30–17.30)
S-posti: [email protected]
Uudella visuaalisella ilmeellä tuodaan seurakuntalaiset lähemmäksi verkkosivuilla vierailevaa.
KRISTITTY
13
5. helmikuuta 2015
nuorten sivu
KUVA: SAKARI RÖYSKÖ
Waltteri Haapala [email protected]
Valmis?
ajoin törmään ajatukseen ”valmiista ihmisestä”, siitä etten enää
olisi suurta tarvetta sisäiselle kasvulle ja ”jalostumiselle”. Oletko sinä
valmis tapaus, aikuinen, jonka elämä on kasvanut päätepisteeseensä?
Minua pelottaa ajatus, että olisin valmis ja tullut luonteeltani, käytöstavoiltani ja uskovana siihen pisteeseen, etten enää kasva ja muutu.
Toki elämässämme on vaiheita, jolloin olemme saavuttaneet jonkin
kasvun päämäärän. Vaikkapa kun lapsi aloittaa koulun, kuuluukin jo itse
kyetä seuraamaan kelloa ja olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kun
muutamme omaan kämppään vanhempien turvallisesta kodista, on yksi
AIKA
kasvun porras edessämme. Kun minulle sanottiin: ”Olet nyt isä”, tajusin
että minulle annettiin syliin pieni ihmislapsi josta pitää huolta. Erilaisia
kasvun portaita otamme pitkin elämän matkaa.
Olen ehkä valmis pyörittämään omaa kotia, olen ehkä valmis isyyteen, jopa valmis paimeneksi seurakunnalle. Mutta olla valmis ihmisenä,
ei en usko, että se on tarkoituksellista tässä ajassa. Ymmärtää se itsestä
ja toinen toisista, että olemme jokainen vielä vaiheessa, Jumalan kasvattavan ja ohjaavan käden suojassa.
SHUTTERSTOCK.COM
OLIN ostanut
2 munkkia kmarketista ja sit menin oottamaam mun bussia ja sit siin
pysäkil oli joku toinen bussi ja se oli just lähössä ja sit näin ku sielt kaukaa juoksi joku
arabi perhe ja ne missas sen dösän no en antanu sen haittaa mun elämää ja jatkoin
siinä kännykäl oloo sit yhtäkkii ku söin sitä ekaa munkkii ni Jumala puhu mulle et täs
mun ympäril on joku henkilö jolle mun pitäis se toinen munkki antaa no sit olin sillee
et no oispa se multa kiltisti tehty ja en ottanu sitä ajatusta vakavasti ja söin edellee
sitä munkkii ja sit yhtäkkii mun päässä Jumala tyylii huus et ”HERÄÄ! NYT ANNA
SE TOINEN MUNKKI POIS” ja sit hätkähdin ja katoin mun vieres olevii henkilöitä ja
siin oli sellane mummo ja mies ja olin sillee no emmä mun munkkii nyt noille anna
sit yhtäkkii huomasin et se perhe joka oli missannu sen bussin ni oli siin pysäkil
edellee ja sit sen perheen noin 6 vuotta vanha oleva tyttö katto mua tosi surullisesti
ja sit mä hymyilin sille ja se katto mua tosi ujosti ja sit mä yhtäkkii älysin et mun
pitäis antaa se munkki sille tytölle ja sit mä näytin sitä mun munkkii sille tytölle ja
sit se tyttö hymyili ja nyökkäs ja sit mä ojensin sen munkin sille tytölle ja sen isä
sano et se tyttö ei puhu suomee ja sit katoin sitä ja sit se tyttö sano jotain mulle ja
sit se väläytti mulle ehkä maaailman kauneimman ja säteilevimmän hymyn ja sit ku
menin takas siihen pysäkille istuu ni katoin sitä tyttöö ja sen veljee jotka jako sen
munkin yhessä ja mä olin niiiiin onnellinen et sain antaa sen mun pikku munkin sille
tytölle ja et se tuli siitä niiiin onnelliseks, ihana piristys tähän päivään
T eksti : O ona K urppa
TOIVOO KRISTITTY-LEHTI
14
5. helmikuuta 2015
KRISTITTY
Kolumni
Oispa joulu ainainen!
WWW.SHUTTERSTOCK.COM
”MAAILMASSA monta on ihmeellistä asiaa, se
hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.”
Näin sanotaan eräässä laulussa. Yksi asia, jota olen
itse hämmästellyt liittyy jouluun.
Meitä suomalaisiahan pidetään rauhallisina, vähäpuheisina jopa juroina ihmisinä. Emme tervehdi
bussissa vierustoveria. Emme sano päivää rappukäytävässä vastaan tulevalle. Annamme naapureiden elää omaa elämäänsä, emmekä häiritse heitä
jne.
Me emme harrasta niin sanottua ”small talkia”.
Ainakin jos vieras vaikuttaa oudolta tai muukalaiselta niin olemme pidättyväisiä. Mieluummin pysyttelemme omissa oloissamme.
Kun suomalaisilta kysellään, että mitä he odottavat joululta tai mitä he aikovat tehdä jouluna, niin
tyypillinen vastaus on: ”tarkoitus on rauhoittua ja
hiljentyä”. Asiahan näyttää olevan kuitenkin yleisimmin juuri päinvastoin! Rauhoittuminen tarkoittaa sitä, että hyvissä ajoin ennen joulua meistä tulee
tavattoman touhukkaita. Mietitään jouluvalmistelu-
ja. Joulunalus päivinä ravataan kaupoissa ja ostoskeskuksissa. Reissusta palataan onnellinen vaikkakin väsynyt ilme kasvoilla ja lahjapaketteja raahaten.
Tuntuu hyvältä kun saa antaa lahjoja. Matkustetaan
ja käydään tervehtimässä sukulaisia, tuttuja ja jopa
tuntemattomia. Siivotaan, puunataan ja tehdään
kaikenlaisia jouluvalmisteluja. Tehdään joulua. Ja
useimmat meistä tykkäävät siitä.
Viime vuoden lopulla julkisuudessa oli useita
koskettavia kertomuksia siitä, miten ihmiset ovat
halunneet pyyteettömästi auttaa heille itselleen
täysin vieraita ihmisiä heidän ollessaan vaikeuksissa, sairaana, köyhänä, yksinäisenä jne. Sosiaalinen
media on mahdollistanut tällaisten kontaktien syntymisen ja auttamisen mahdollisuuden. Tulisiko tästä uusi hieno jouluperinne meille?
Entäpä hiljentyminen? Me jotka emme turhia
puhele. Vaikenemme monella kielellä. Moni suomalainen ei vuoden mittaan paljon virsiä veisaile
tai laulele hengellisiä lauluja. Ei ainakaan ääneen ja
julkisesti. Mitä tapahtuukaan kun joulu lähestyy?
Kirkkojen ja kappelien ovet vaan paukkuvat kun
riennämme laulamaan virsiä ja joululauluja. Siellä
veisaamme yhdessä toisten kanssa ja tuntuu tosi
mukavalta. Kauppakeskuksissa pärähtävät soimaan
joululaulut jo marraskuussa. Mites puhumattomuutemme käy jouluna? Yhtä äkkiä me alammekin
toivottelemaan hyvää joulua tutuille ja jopa tuntemattomille. Tervehdimme kaupan kassaa ja rohkeimmat meistä jopa bussikuskiakin. Lähetettävien
korttien pino pöydällä vain kasvaa kun mietimme
kuumeisesti, että oliko vielä joku jota pitäisi muistaa. Soitamme sille sukulaiselle, tuttavalle, ystävälle, entiselle työkaverille, jolle on ollut tapana soittaa
kerran vuodessa. Jouluna. Kyselemme kuulumiset ja
toivottelemme hyvät joulut. Ja siitä tulee hyvä mieli.
Oi, jospa miellä olisi joulu ainainen. Tekisimme
kaikkea tuota pitkin vuotta. Se tuntuu niin mukavalta. Joulutervehdykset toki voimme säästää jouluun.
T eksti : M auri V enemies
Tule kuuntelemaan Mike Websterin opetusta
Pääkaupunkiseudun Pääsiäisjuhlille
Mike Webster on Spirit and Word Ministries sekä
Life Coach Communications –järjestöjen perustaja
ja johtaja. Hän on saanut koulutuksensa ja väitellyt
tohtoriksi tunnetusta evankelisesta opinahjosta Trinity Evangelical Divinity School, Deerfield, Illinoisista.
Hän on toiminut seurakunnan istuttajana, pastorina, Elim Bible Institute –raamattukoulun johtajana
ja on nykyisin kysyttynä konferenssipuhujana ja seurakuntien konsulttina. Elimin aikana hän toimi myös
Saalem-seurakunnan johtajan Mika Yrjölän saarnataidon opettajana.
Tätä miestä Mika Yrjölä jännitti nuorena
opiskelijana
Mike Webster saapuu puhumaan Pääkaupunkiseudun
Pääsiäiskonferenssiin, joka järjestetään yhteistyössä
Helsingin Saalemin, Helsingin Lähetysseurakunnan
sekä Kontulan Metrokappelin kanssa.
Pääsiäissunnuntaina kukin seurakunta järjestää omat
Ylösnousemusjuhlansa. Musiikissa on palvelemassa
Petri Kosonen Floridasta.
Mike Websteristä tekee erikoisen se, että hän ei ole
ainoastaan erinomainen Raamatun opettaja ja puhuja, vaan hän myös operoi armolahjojen alueella, ja
saattaa kesken saarnan pysähtyä jonkun kohdalle ja
tuoda tiedon sanat tai profetian.
- Yksi pelottavimmista opettajista Raamattukouluajaltani, Mika Yrjölä muistelee: - Aina oli
sellainen alitajuinen pelko, että hän lukee sinua kuin
avointa kirjettä – ja niin hän myös taisi.
Mikessä yhdistyy vahva evankelinen Raamattutuntemus ja raikas karismaattisuus sekä yli 40
vuoden kokemus hengellisestä työstä.
Pääkaupunkiseudun Pääsiäiskonferenssi järjestetään yhteistyössä Helsingin Saalemin, Helsingin
Lähetysseurakunnan sekä Kontulan Metrokappelin
kanssa. Pääsiäissunnuntaina kukin seurakunta järjestää omat Ylösnousemusjuhlansa. Musiikissa on
palvelemassa Petri Kosonen Floridasta.
Pääsiäiskonferenssin lisäksi Tri. Mike Webster
tulee opettamaan Saalemin johtajuuskonferenssissa
7.-8.4.2015.
KRISTITTY
15
5. helmikuuta 2015
Ihmeellinen on
sinun armosi, Jumala!
Sinun siipiesi suojaan
rientävät ihmislapset.
Psalmi 36:7
Kristitty löytyy nyt myös Facebookista.
penkistä bongattu
Tällä palstalla esitellään eri-ikäisiä seurakuntalaisia
Mikael Vainikka
Saalemin ystävällinen vartija ja Life-ohjaaja
Hei Mikael. Mitä kuuluu uuteen vuoteen?
ta. Viimeksi olen kokenut Jumalan rakkautta uuden
vuoden tapahtuman puolesta rukoiltaessa ja itse
tapahtumassa.
- Uuteen vuoteeni kuuluu hyvää, kiitos!
Opiskelet Helmi-liiketalousopistossa.
Mikä sai sinut kiinnostumaan
merkonomiopinnoista?
Miten ymmärrät raamatunpaikan
”sellainen kuin hän on, sellaisia mekin
olemme tässä maailmassa” (1 Joh 4:17)?
- Liiketalous kiinnosti minua jonkin verran yläasteella. Varusmiespalveluksen jälkeen, viime vuonna, sain
mahdollisuuden olla pari kuukautta töissä urheiluliikkeessä, josta sain kiinnostuksen alaan.
- Mielestäni paikka tarkoittaa sitä, että kun olemme
täydessä Jumalan voimassa ja hänen rakkautensa
ympäröimä – kuten Jeesus – mekään emme pelkää
kertoa Hänestä.
Pelaat jalkopalloa Suurmetsän
urheilijoissa. Mikä tekee jalkopalloilusta
“urheilulajien kuninkaan“? Ketkä ovat
esikuviasi lajissa?
Missä maassa haluaisit käydä?
- Haluaisin käydä isäni kotimaassa Nigeriassa, jossa en ole vielä käynyt. Haluaisin tavata sukulaiseni,
joita en ole vielä tavannut ja nähdä millainen maa
Nigeria on.
- Se, että kyseessä on laji, jota voi pelata kuka vaan
missä vaan. Lisäksi jalkapallo on liikuntamuotona todella monipuolista. Ainakin lapsuudessa esikuviani
olivat Thierry Henry, Zidan ja Theo Walcott.
Mitä opettelet elämässäsi tällä hetkellä?
- Opettelen ajoissa paikalle tulemista ja raamatun
tuntemista. Yksi minua viime aikoina puhutellut
raamatunkohta on ollut Matteuksen evankeliumissa
olevat Jeesuksen sanat siitä, kuinka monet ensimmäiset tulevat viimeiset ja viimeiset ensimmäiseksi.
Mainitse jokin raamatun henkilö ja kerro
miksi juuri hän tuli mieleen
- Näin Jeremiasta tehdyn elokuvan vastikään. Eloku-
Mistä unelmoit?
vasta kävi ilmi kuinka Jumala halusi käyttää nuorta
Jeremiaa kertomaan kansalle Hänestä ja kuinka Jeremiaa piestiin, mutta hän siitäkin huolimatta jatkoi
julistamista.
Miltä Jumalan rakkaus tuntuu ja
millaisessa tilanteessa olet tuntenut sitä
viimeksi?
- Jumalan rakkauden tunnetta on vaikea pukea sanoiksi. Se on hyvä tunne, jota ei saa mistään muual-
- Työpaikasta, perheen perustamisesta ja siitä että
saan auttaa muita, niin kuin minua on autettu.
Millaisia terveisiä haluaisit lähettää lehden
lukijoille?
- Siunattua ja iloista kevättä kaikille ja nähdään Saalemilla!
T eksti J ari A ho
K uvat M ikael V ainikkan kotialbumista
Tervetuloa kotiin!
Saalem-temppeli
Näkinkuja 3, Hakaniemi
Toimisto
Näkinkuja 3 C, 2. krs, 00530 Helsinki
Toimisto avoinna ma-pe klo 12.30 – 17.30.
Pastoripäivystyksen numeropalvelu puh.
050 300 7360 ti-to klo 10-13.
SEURAKUNTAPASTORIT
Mika Yrjölä
Seurakunnanjohtaja................ 050 502 9001
Mauri Venemies
Seurakuntapastori,
kotimaan työ .......................... 050 502 9002
MUUT TYÖNTEKIJÄT
Toimisto .....................................................................774 1010
Faksi ............................................................................ 737 726
Internet http://www.saalem.fi
Sähköposti: [email protected] tai
[email protected]
TOIMISTO JA KIINTEISTÖT
Katri Salmela
Lapsityön johtaja......................050 502 9013
Tiina Matela Tiedotusvastaava .................... 050 300 7185
Elina Salminen
Iltapäiväkerhojen ja
lapsi- ja nuorisotyön
koordinaattori.......................... 050 502 9006
Ilari Ilmakangas
Keittiövastaava Aluetyö, Vuosaari..................... 050 441 7176
Esko Matikainen
Seurakuntapastori,
hallinto & opetus....................050 502 9004
Minna Oikarinen
Diakoniatyöntekijä................. 050 502 9005
Waltteri Haapala
Seurakuntapastori,
lapsi- ja nuorisotyö................... 050 502 9011
Rommy Yrjölä
Perhetyöntekijä
(osa-aikainen)......................... 050 502 9003
Maikki Kuittinen
Seurakuntapastori,
kansainvälinen työ
ja koulutus................................. 050 502 9010
Piritta Poutala
Musiikkityönjohtaja
(osa-aik.), Kristillisen
musiikkikoulun rehtori........... 050 502 9008
Ari Kattainen
Seurakuntapastori,
LIFE- ja koulutyö...................... 050 502 9012
Mohammad Modaber
Farsinkielisen työn
pastori........................................ 050 502 9007
Muayad Namrood
Arabityön pastori
Oman työn ohella......................045 353 1010
Jarmo Marjoniemi
Talonmies................................. 050 502 9009
hallintovastaava.......................050 300 7025
KRISTITTY-LEHTI
Tiipi Jokinen, toimitussihteeri (oto) [email protected]
MUITA YHTEYSTIETOJA
Kokousten kuuntelu
(0,049 e/min. + pvm.)...........0600 392 978
Puhelinhartaus (24 t/vrk) . .............737 511
Lähetystori Hämeentie 5 a........... 876 3744
Kristillinen musiikkikoulu.050 502 9008
www.kristillinenmusiikkikoulu.fi
Saalem-seurakunnan/Saalem-Lähetys ry:n tilinumerot:
OP-Pohjola FI3257230220461714
Nordea FI5620653800030928
Danske Bank FI3980001401645891
Saalem-nuoret ry:n tilinumero:
OP-Pohjola FI4557230220461771
KUVAT: SAKARI RÖYSKÖ
SAALEM