Nuuksion Nuuskinnan tehtävien malliratkaisut

1
Nuuksion Nuuskinta
Erävaelluksen SM-kilpailut 2013
Malliratkaisut
2
Esipuhe
Nuuksion Nuuskinta - Erävaelluksen SM-kilpailu kisattiin 5.-8.9.2013 Nuuksiossa. Kilpailun
järjestivät Järvi-Espoon Eräpartiolaiset ry yhteistyössä Espoon Akilleksen suunnistajien ja
lukuisien talkoolaisten kanssa. Kiitokset kaikille kisaajille ja järjestäjille.
Tähän vihkoseen on kerätty kilpailun tehtävien malliratkaisut opiksi tuleviin kisoihin ja
jälkipeliä varten. Toivomme, että jälkipeli käydään saunan lauteilla, tulevilla retkillä ja
kilpailun keskustelupalstalla, eikä siihen tarpeettomassa määrin tarvita tuomarineuvostoa.
Laajempi otos kisan karttoja ja papereita tulee kisan nettisivuille pienellä viiveellä kisan
jälkeen.
Nuuksion Nuuskinta - Järjestely- ja tehtävätoimikunnan puolesta kilpailunjohtaja
ps.
Mikäli tämän julkaisun sisällöstä tulee kysyttävää myöhemmin tai haluat esimerkiksi käyttää
tehtäviä uudestaan, yhteystietoni ovat seuraavat:
[email protected]
0500 444 939
3
Sisällysluettelo:
Sisällysluettelo:
Arvostelupöytäkirja: Rinkka
Matkatehtävä: Kalevalainen rap
Malliratkaisu: Suuntatehtävä
Malliratkaisu Eksymisohje
Malliratkaisu: Arviointi
Malliratkaisu: Jätteiden lajittelu
Malliratkaisu ja arvosteluohje: Nuuksion lajit
Arvostelupöytäkirja: Trangian käytön opettaminen
Malliratkaisu: Lampetra planeri
Mallivastaus ja arvosteluohje: Nuuksion ja Sipoonkorven kansallispuistot
Malliratkaisu: Polttoaineet
Malliratkaisu ja arvosteluohje: Puiden käyttötarkoitukset
Arvostelupöytäkirja: Nilkan nyrjähdys
Arvostelupöytäkirja: Kuksa
Arvostelupöytäkirja: Majoite ja nuotio
Arvostelupöytäkirja: Ampiaisloukku
Malliratkaisu ja arvosteluohje: Lammet ja järvet
Digikameralla keräily
Malliratkaisu ja arvosteluohje: Mehiläistalous
Malliratkaisu: Vaeltajan matematiikkaa
Mallivastaus: Juomavesi
Mallivastaukset: Havainnointi
Etsintä mallikartta
Arvostelupöytäkirja: Myrkytys
Malliratkaisu: Myrkytys
Malliratkaisu: Ritsa ja metsästyskortti
Arvostelupöytäkirja: Vihta
Malliratkaisu: Vaeltajan lupa-asiat
Malliratkaisu: Mehujen tunnistus
Arvostelupöytäkirja: Tikkupulla
Mallivastaus ja arvosteluohje Kasken poltto
Malliratkaisu ja arvosteluohje Nuuskinta
Arvostelupöytäkirja: Salama
Malliratkaisu: Geologiaa
Malliratkaisu: Tangram
Malliratkaisu: Haltia
Arvostelupöytäkirja: Hukkuvan pelastaminen
1/2
Reittihärveli
4
Nuuksion Nuuskinta
Erävaelluksen SM-kilpailu 2013
Rasti 15
Tehtävä Avoin 2 Naiset ja veteraanit 2 Nuoret ja retki 2
Tehtäväryhmä: Erävaellustiedot ja -taidot
Arvostelupöytäkirja: Rinkka
Rinkka digikuvataan ennen arvostelua.
Tukevuus 2,5
Liitokset ovat kireällä.
Melkein kireällä tai osa kireällä.
Löystyneet, mutta pysyy hyvin kasassa.
Hajonnut tai hajoaa minä hetkenä hyvänsä.
1,5 p
1,0 p
0,5 p
0p
Rakenne on tukeva ja soveltuu kantolaitteelle hyvin.
Jotenkin
Ei sovellu
1p
0,5 p
0p
Siisteys 2,5
Rinkan ulkonäkö on viimeistelty. Esim narujen päät katkaistu, riukujen kulmat
pyöristetty ja pussiosan kangas tai muovi on suorassa
1,5 p
Viimeistelyä on tehty, mutta jotain on jäänyt tekemättä tai jossain on
epäonnistuttu.
p
Viimeistelyä on yritetty, mutta jäänyt kesken tai epäonnistunut osittain.
0,5 p
Viimeistelemätön
0p
Rinkan runko on suora ja säännöllinen (malli huomioiden).
Melkein edelläkuvattu.
p
Tahattomasti vino tai epäsäännöllinen.
Käytettävyys 3
Rinkka voidaan avata ja sulkea
Rinkan avaaminen vaatii osittain rakenteen purkamisen
Rinkan avaaminen vaatii pussiosan purkamisen
1,0
1p
0,5
0p
1p
0,5 p
0p
Rinkka on mitoitettu kantajan selän pituuden ja leveyden mukaan 1 p
Rinkka on mitoitettu pieleen.
0p
Olkaviillekkeet ovat säädettävissä solmuista tai muuten
1p
Ei säädettävissä tai puuttuu
0p
Arvosteli: _______________________
Puhelin : _______________________
Yhteensä: _________ / 8,0 p
5
Nuuksion Nuuskinta
Erävaelluksen SM-kilpailu 2013
Rasti ML
Tehtävä Avoin 3 Naiset ja veteraanit 3 Nuoret ja retki 3
Retki 24 2
Tehtäväryhmä: Erävaellustiedot- ja taidot
Maksimipisteet: 3,0 p.
Matkatehtävä: Kalevalainen rap
Arvostelupöytäkirja
- nelipolvinen trokee (va-ka van-ha Väi-nä-möinen, ti-ti ti-ti ti-ti taa taa)
hahmottuu selvästi
hahmottuu jotenkin
ei hahmotu
1,0 p.
0,5 p.
0 p.
- riimit
ainakin neljä riimiparia (esim. koittaa-soittaa) TAI
kaksi multiriimiä (esim. ostaa-bostaa-kostaa-nostaa) 1,0 p.
- sisältö
tarina hahmottuu
ei hahmotu, esim. hauskoja riimejä peräkkäin
- omaperäisyys
0,5 p.
0 p.
0,5 p.
esim. lauluosa
kehorytmit
nelipolvisesta trokeesta luopuminen b-osassa
beatboxaus (suulla tuotettu rytmi/äänimaailma)
Arvosteli: ____________________ Puh: ________________
Yhteensä ______ / 3,0 p
6
Nuuksion Nuuskinta
Erävaelluksen SM-kilpailu 2013
Rasti 11
Tehtävä Avoin 6 Naiset ja veteraanit 6
Tehtäväryhmä: Erävaellustiedot ja -taidot
Malliratkaisu: Suuntatehtävä
D-muotoisen puolikuun näkyessä aurinko sijaitsee 90 astetta kuun "oikealla" puolella
(=myötäpäivään kuusta). Jos ei oteta huomioon mitään sijaintiin tai kesäaikaan liittyvää
korjausta, niin aurinko on klo 21 luoteessa (=315). Tällöin kuu olisi suunnassa 315 - 90 =
225
Kun otetaan huomioon kesäaika, niin tästä suunnasta on vähennettävä yhtä tuntia vastaava
15 astetta, jolloin vastaukseksi saataisiin 210 astetta.
Koska Nuuksio ei sijaitse Suomen virallisen aikavyöhykkeen mukaisella 30 pituuspiirillä,
vaan 24 astetta 33,5" eli on "jäljessä" 30 pituuspiiriltä 5 astetta 26,5". Tämä pitää vähentää
kesäajalla
korjatusta luvusta. Lopullinen oikea on siis:
204,5 astetta
Arvosteluportaat:
0,3 p kaikilla lounaissuunnan arvoilla 180-270
0,75 p arvoilla: 220-230
1,5 p arvoilla: 209-212
1,25 p arvoilla: 200-208
3,0 p arvoilla: 202-206
7
Nuuksion Nuuskinta
Erävaelluksen SM-kilpailu 2013
Rasti 11 Rasti LL retki 24
Tehtävä Nuoret ja retki 6 Retki 24 3
Tehtäväryhmä: Suunnistus
Malliratkaisu Eksymisohje
Malliratkaisu lähteen Järvi-Espoon Eräpartiolaiset ry Vartionjohtajan käsikirja 2009
mukaisesti:
Miten toimia eksymistilanteessa
Seuraavat ohjeet pätevät eksymisen asteesta riippumatta. Olit sitten Lapin kairalla lumimyrskyssä tai
juoksemassa iltarastien rastiväliä tai harjoittelet ensimmäisiä kertoja suunnistusta lippukunnan
retkellä.
1. Totea tilanne.
2. Pysy rauhallisena ja laske tarvittaessa rinkka maahan.
3. Merkitse kartalle viimeinen paikka, jossa tiesit varmasti sijaintisi.
4. Arvioi, kuinka kauan on kulunut siitä, kun olit siellä.
5. Arvioi kulkunopeutesi perusteella, paljonko olet kulkenut sen jälkeen.
6. Arvioi suunta, mistä tulit ja mihin lähdit viime sijainnistasi.
7. Luonnostele kartalle ympyrä, jonka sisällä olet.
8. Tarkastele ympäristön maamerkkejä. Löytyykö kartalta mitään samaa? Älä kuitenkaan
paikanna itseäsi liian heppoisin perustein. Tässä tilanteessa löytää maastosta aina jonkun
nyppylän, jonka kuvittelee löytävänsä kartalta.
9. Jos et saa paikannettua itseäsi sinulla on kaksi vaihtoehtoa:
a. Palaa takaisin sinne, mistä olit tulossa.
b. Valitse suunta, joka on oletettavasti kohti määränpäätäsi JA siellä on joku selkeä
maastokohde, johon osut vaikka olisit huomattavasti sivussa määrittelemästäsi
paikasta.
Eksymistilanteessa ei saa ajaa joukkoa loppuun. Pitää tauottaa eteneminen sopivasti niin, että matka
kuitenkin etenee. Tarvittaessa matkan varrelle voi jäädä vaikka yöksi, ei kuitenkaan järjestetyssä
tapahtumassa, kuten riihityksessä tai pt-kisassa, sillä muuten järjestäjät käynnistävät etsinnät turhaan.
Eksymistilanteessa ei saa eksyä toisistaan eli joutua erilleen, koska silloin on entistä vaikeampi jatkaa
matkaa määränpäähän. Toki osa voi jäädä tauolle, kun yksi käy vilkaisemassa maisemia mäen päältä,
kunhan löytää varmasti takaisin. Eksyminen on siis luonnollinen osa suunnistusta, ei siis mikään
henkiinjäämistaistelu, ja pyrkimyksenä on loppuun asti päästä ajoissa perille.
Silloin, kun harjoitellaan suunnistamista, eksyminen kuuluu asiaan. Edellä on kuvattu
tarvittavat toimintaohjeet eksymistilanteisiin. Soitteleminen suunnistusharjoituksissa johtajille
kännykällä ei paranna oppimistulosta tai lisää suunnistajan varmuutta. Siksi puhelimen käyttö
suunnistusvälineenä tulisi päättäväisesti kieltää.
8
Nuuksion Nuuskinta
Erävaelluksen SM-kilpailu 2013
Rasti 12
Tehtävä Avoin 7 Naiset ja veteraanit 7 Nuoret ja retki 7
Tehtäväryhmä: Erävaellustiedot ja -taidot
Malliratkaisu: Arviointi
1. Arvioi puun korkeus. Oikea: 11,9 m
2. Arvioi etäisyys kohteeseen, joka on osoitettu tähystysputkella. Oikea: 8 140 m masto,
varakohde sumun sattuessa _______ m merkitty rastilipulla
3. Mikä on normaalipainoisella keskivertomieskisaajalla energian kulutus erävaelluksen SMkisojen vaellustaipaleella tunnissa?
Tässä haetaan energiankulutusluokkaa, jota kuvataan lähteessä seuraavasti: Kohtalainen
fyysinen aktiivisuus: reipas kävely (6-8 km/t), kuntosaliharjoittelu, muokkausjumppa, kevyt
pallopeli, tanssi, lumityöt, halonhakkuu.
(lähde UKK-Instituutti - Liikunta kuluttaa energiaa)
Oikea: 6 x 70 kCal = 420 kCal tai 1 757 kJ (toinen riittää)
Kohtalainen fyysinen aktiivisuus: reipas kävely (6-8 km/t), kuntosaliharjoittelu,
muokkausjumppa, kevyt pallopeli, tanssi, lumityöt, halonhakkuu. => 5-7 MET
Vapaa-ajan harrastusten fyysinen rasittavuus vaihtelee tavallisesti 2 ja 7 MET:n välillä.
Ihannepainoisella miehellä tämä vastaa 140-480 kilokalorin kulutusta tunnissa ja naisella
120-380 kilokalorin kulutusta tunnissa.
Vertailun vuoksi radan testikävelyllä kilpailuvarustuksessa ja -vauhtia järjestelysihteerin
sykemittarin ilmoittama kulutus oli seuraava:
retkisarjan perjantai aika 8:15 kulutus 4500 kCal = 545 kCal/h
retkisarjan lauantai aika 6:15 kulutus 3150 kCal = 504 kCal/h
Malliratkaisua korkeampaa tulosta selittää yli 20 asteen helle ja keskiverto avoimen sarjan
kisaajaa hieman heikompi kunto.
4. Arvioi kolmen merkityn puun rajaaman maa-alueen projektiopinta-ala eli kohtisuora pintaala suoraan ylhäältä katsottuna.
Oikea: 43,9 m2
Rastilipun puoleinen kolmion kanta vaaitettuna ja kohdistettuna kolmipistelaserilla oli 12,01
m puiden sisäpuolelta. Puiden keskipisteiden välinen etäisyys on 0,15 m lisää. Kohtisuora
etäisyys kannasta kolmanteen puuhun 7,15 m + puoli paksuutta 0,075 m.
((12,01+0,15)m*(7,15+0,075)m)/2 = 43,9 m2
9
Nuuksion Nuuskinta
Erävaelluksen SM-kilpailu 2013
Rasti 13
Tehtävä Avoin 8 Naiset ja veteraanit 8 Nuoret ja retki 8
Tehtäväryhmä: Luonnontuntemus ja -suojelu
Malliratkaisu: Jätteiden lajittelu
Astia
Jäte
Perustelu
Vaarallinen jäte
Paristo
HSY ohjeistaa lajittelemaan
kaikki paristot vaaralliseksi
aineeksi (entinen nimitys
ongelmajäte), jolloin niiden
sisältämät metallit saadaan
paremmin hyötykäyttöön.
Vaarallinen jäte
otsalampun akku
HSY:n ohje
Ei mikään edellisistä
rikkinäinen 5 € seteliraha
Suomen Pankki tekee päätöksen
rikkinäisten tai vahingoittuneiden
setelien lunastamisesta Euroopan
keskuspankin päätöksen
(EKP/2003/4) 3 artiklan
mukaisesti.
Rikkinäisellä setelillä tarkoitetaan
tässä yhteydessä setelin osaa,
joka on pinta-alaltaan yli puolet
alkuperäisestä setelistä. Sillä
tarkoitetaan myös seteliä, josta on
jäljellä vain puolet tai vähemmän
kuin puolet, mutta asiakas näyttää
toteen, että puuttuvat osat ovat
tuhoutuneet.
Vahingoittuneena pidetään seteliä,
joka on likaantunut, värjäytynyt tai
kulunut niin pahasti, että setelin
aitouden tarkastaminen on
vaikeutunut.
Asiakkaan on toimitettava
rikkinäinen tai vahingoittunut
seteli omaan pankkiinsa, jossa
täytetään rikkinäisten setelien
lähetyslomake.
Kartonki ja pahvi
maitotölkki
HSY:n ohje
Puujäte
lämpökäsitelty
terassirallipuu
HSY:n ohje. Lämpökäsitelty
puu ei ole painekyllästettyä,
joka menee vaaralliseen
jätteeseen.
Kartonki ja pahvi
pitsalaatikko (rasvainen)
HSY:n ohje:
Kartonkikeräykseen SAA
10
LAITTAA
● pizzalaatikot, myös
hieman rasvaiset
Energiajäte
muovipussi
HSY:n ohje
● muovituotteet, jotka
on merkitty
muovilajin
osoittavalla
tunnuksella 01, 02,
04, 05 tai 06
● elintarvikkeisiin ja
muihin tuotteisiin
käytetytmuovipakkau
kset, myös 07tunnuksella merkityt
● muovikassit, -pussit
ja -kelmut
Sekajäte
puutarhaletkun pätkä
HSY:n ohje. Valmistettu
PVC:stä, jota ei voi laittaa
energiajätteeseen.
Metalliromu
rikkinäinen vasara
HSY:n ohje
Ei mikään edellisistä
Suomen lippu
Sisäministeriön ohje:
Miten lippu hävitetään?
Liput on perinteisesti hävitetty
polttamalla ja se on
edelleenkin suositeltavin lipun
hävitystapa. Mikäli
polttaminen ei ole mahdollista,
lipun voi hävittää leikkaamalla
se niin pieniksi paloiksi, että
lipun tunnistettavuus katoaa.
Tämän jälkeen lipun voi
hävittää talousjätteen
mukana, mieluiten kuitenkin
useammassa erässä.
11
Nuuksion Nuuskinta
Erävaelluksen SM-kilpailu 2013
Rasti 14
Tehtävä Avoin 9 Naiset ja veteraanit 9 Nuoret ja retki 9
Tehtäväryhmä: Luonnontuntemus ja -suojelu
Malliratkaisu ja arvosteluohje: Nuuksion lajit
1. Liito-orava 2 rp
2. Haapa 2 rp, yleisesti lehtipuu tai väärä lehtipuu (avain kriteerinä pehmeä puuaines) 1 rp
3. Pohjantikka ja käpytikka 2 rp. Yleisesti tikka tai väärä tikka esim palokärki 1 rp
4. Saukko 2rp
5. metsästys 2 rp (rauhoitettu -74)
6. Hilleri 2rp
7. Minkki 2 rp
8. Koskikara 2 rp
9. Kehrääjä 2 rp (kehrääjälintu käy myös)
10. Pohjantikka 2 rp, tikka tai väärä tikkalaji 1 rp
11.Kangaskiuru 2 rp, Kiuru (leivonen) tai väärä kiurulaji 1 rp
12. Piikkikotilo 2 rp
13. Lehtojen/lehtometsien hakkuu tai muuttaminen pelloksi 1rp, lehtoalueiden pirstoutuminen
1rp
14. Haapatyttöperhonen, Archiearis notha (2 rp kummasta tahansa)
14. Tyttöperhonen tai väärä tyttöperhonen esim koivutyttöperhonen 1 rp
15. Poppelikääröyökkönen, Ipimorpha contusa (2 rp kummasta tahansa)
yökkönen tai väärä yökkönen 1 rp
16. Maitepunatäplä, Zygaena filipendulae (2 rp kummasta tahansa)
punatäplä tai väärä punatäpälä 1 rp
Oikea vastaus antaa 2 rp/ kohta. Melkein oikea vastaus 1 rp.
Lähteitä:
http://www.biomi.org/biologia/espoo/ ja wikipedia
Suomen luonto tunnistusopas. Lasse J. Laine. Otavan Kirjapaino Oy, Keuruu 2013
12
Nuuksion Nuuskinta
Erävaelluksen SM-kilpailu 2013
Rasti 15
Tehtävä Avoin 10 Naiset ja veteraanit 10 Nuoret ja retki 10
Tehtäväryhmä: Erävaellustiedot ja -taidot
Arvostelupöytäkirja: Trangian käytön opettaminen
Opetusryhmän tervehtiminen
Ei tervehditä
0,5 p.
0 p.
Partion jäsenten esittely oppilaille ainakin etunimillä
Ei esitellä
0,5 p.
0 p.
Trangian käyttötarkoituksen esittely
Ei esitetä
0,5 p.
0 p.
Trangian kasaaminen oikeaoppisesti
- tasainen alusta
- osat paikoilleen takertelematta
- aikuinen sytyttää tulen
0,5 p.
0,5 p.
0,5 p.
Oppilaiden laittaminen kasaamaan trangiaa
Osa oppilaista kasaa trangiaa (ei kaikki)
Oppilaat eivät kokoa
1,0 p.
0,5 p.
0 p.
Partion selkeä työnjako tulee esiin opetustilanteessa, esim. yksi puhuu ja toinen esittelee,
yksi kertoo tietyt asiat ja toinen toiset jne.
1,0 p.
Toinen partion jäsen hoitaa koko opetuksen
0,5 p.
Ei selkeää työnjakoa.
0 p.
Kuuma mehu kupissa
Kuuma vesi kattilassa
Kylmä vesi
1,0 p.
0,5 p.
0 p.
Arvosteli: ____________________ Puh: ________________
Yhteensä ______ / 6,0 p
13
Nuuksion Nuuskinta
Erävaelluksen SM-kilpailu 2013
Rasti 16
Tehtävä Avoin 11 Naiset ja veteraanit 11
Tehtäväryhmä: Luonnontuntemus ja -suojelu
Malliratkaisu: Lampetra planeri
1. Viereisessä vesistössä on tavattu eliölaji Lampetra planeri. Millä nimellä se tunnetaan
suomeksi?
OIKEA VASTAUS: pikkunahkiainen TAI puronahkiainen (kumpi tahansa 1 p.)
2. Mihin eläinkunnan luokkaan eliölaji nahkiaisen tavoin kuuluu?
OIKEA VASTAUS:Ympyräsuisiin (1 p.)
3. Mitä eliölaji käyttää ravinnokseen kutuaikanaan?
OIKEA VASTAUS: Ei mitään (1 p.)
4. Millä nimellä eliön poikasia eli toukkia kutsutaan?
OIKEA VASTAUS: Likomato (1 p.)
5. Kuinka monta vuotta toukkavaihe kestää?
OIKEA VASTAUS: 4-7 vuotta (kaikki vastaukset 4-7 v väliltä 1 p. myös vastaukset 4 ja 7 =>
1 p.)
lähde: riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (rktl.fi)
14
Nuuksion Nuuskinta
Erävaelluksen SM-kilpailu 2013
Rasti 17
Tehtävä Avoin 12 Naiset ja veteraanit 12 Nuoret ja retki 11
Tehtäväryhmä: Luonnontuntemus ja -suojelu
Mallivastaus ja arvosteluohje: Nuuksion ja Sipoonkorven kansallispuistot
1. Koska on perustettu Nuuksion kansallispuisto?
Oikea: 1994 2 rp ( 1 rp 1993 tai 1995)
2. Koska on perustettu Sipoonkorven kansallispuisto?
Oikea: 2011 2 rp ( 1 rp 2010 tai 2012)
3. Mikä seuraavista on osa Nuuksion kansallispuiston logoa?
a
b
c
d
Oikea: b
4. Mikä seuraavista on osa Sipoonkorven kansallispuiston logoa?
a
d
b
c
15
Oikea: D
5. Mihin maakuntaan tai maakuntiin kuuluvat edellä mainitut kansallispuistot?
Oikea: Uudenmaan maakuntaan 1 rp (Itä-Uudenmaan maakunta, johon Sipoo kuului,
yhdistyi Uudenmaan maakuntaan vuoden 2011 alussa) toinen rp, jos muita ei mainittu.
6. Mitkä tahot kannattivat Sipoonkorven kansallispuiston perustamista Suomen hallituksen
pyytäessä kannanottoja (mainitse viisi)?
Lähde: Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Sipoonkorven kansallispuistosta: “Esityksestä
on pyydetty lausunnot valtiovarainministeriöltä, puolustusministeriöltä, maa- ja
metsätalousministeriöltä, Metsähallitukselta, Suomen ympäristökeskukselta, Uudenmaan
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan liitoilta,
Helsingin, Vantaan ja Keravan kaupungeilta, Sipoon kunnalta, Uudenmaan
virkistysalueyhdistykseltä, Uudenmaan riistanhoitopiiriltä, Maa- ja metsätaloustuottajain
keskusliitto ry:ltä, Svenska Lantbruksproducenternas Centralförbund rf:ltä, Rannikon
metsäkeskukselta, Sipoonkorven yhteistyöverkostolta, Suomen luonnonsuojeluliitto ry:ltä,
Natur och Miljö rf:ltä sekä Suomen WWF:ltä. Lisäksi lausunnon ovat toimittaneet Helsingin
luonnonsuojeluyhdistys ry, Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys ry, Bird Life Suomi ry,
Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry, Kaupunkimetsäliike ja Stadin Rantaryhmä sekä
yhteisesti Suomen Liikunta ja Urheilu SLU ry, Suomen Latu ry, Suomen Suunnistusliitto ry,
Suomen Ratsastajainliitto ry ja Suomen Kiipeilyliitto ry
Lausunnonantajat, lukuun ottamatta Uudenmaan riistanhoitopiiriä, kannattavat
kansallispuiston perustamista.”
7. Nuuksio kuuluu Euroopan Unionin luontodirektiivin edellyttämään suojelualueverkostoon.
Millä nimellä tämä verkosto kansanomaisesti tunnetaan?
Oikea: Natura 2000 (Myös vastauksella Natura saa 2 rp)
Lähde: YO46 Natura 2000 -luontotyyppiopas, Ympäristöministeriö 2001
Luontodirektiivi edellyttää, että kukin jäsenvaltio esittää kohteita eurooppalaiseen
suojelualueverkkoon, jota kutsutaan nimellä Natura 2000.
8. Nuuksion kansallispuiston syntyyn ja alkuvaiheen kehittymiseen vaikutti Järvi-Espoon
Eräpartiolaiset ry:n tekemä ja Metsähallituksen 1993 julkaisema tutkimus. Minkä niminen
tutkimus oli?
Oikea: Nuuskinta ‘93 Retkeily Nuuksiossa
1 rp vastauksella: Nuuksion nuuskinta tai Nuuskinta
16
9. Minkä kuntien alueella sijaitsee Nuuksion kansallispuisto?
Espoo, Vihti, Kirkkonummi 1 rp/kunta ( + 1 rp, jos muita ei ole mainittu)
10. Valitse kartalle merkityistä pisteistä seuraavat kirjaamalla niitä vastaava numero
väittämän perään:
a) Nuuksion kansallispuiston pohjoisin piste
35 Ketunkorven alue Luukkaan
ulkoilualueen tuntumassa kuuluu kansallispuistoon erillisenä alueenaan.
b) Nuuksion korkein kohta
36
Nuuksion järviylängön korkein paikka 123 m merenpinnan yläpuolella Mylly-majalammen
länsipuolinen kallio. Espoon korkein paikka Saarijärven eteläpuolisella kalliolla vain 114 m.
(Lähde: Lepsämän alueen maaperä, Geologian tutkimuskeskus 2002)
c) Nuuksion syvin järvi tai lampi
40
Nuuksion Pitkäjärvi 16 m (sijainti paikallistettu maanmittauslaitoksen paikkatietoikkunan
syvyyskäyrien perusteella)
Siikajärvi 14 m, Bodom 13 m, Kaitalampi 13 m, Saarijärvi 13 m, Kattilajärvi 10 m, Velskolan
pitkäjärvi 8 m, Myllyjärvi Lahnus 7 m, Sahajärvi 6,5 m, Kolmperä 5 m, Luukinjärvi 4 m,
Loojärvi 4 m, Kalajärvi 2 m
Lähde: Selvitys Espoon järvien tilasta, Uudenmaan ympäristökeskuksen raportteja 17, 2008
Lähde: Maanmittauslaitoksen syvyystiedot paikkatietoikkuna.fi
d) vanhimman ulkoilualueen tukikohta
44
Pirttimäki hankittu Helsingin kaupungille 1946
(Solvallan pujottelurinteen urheilumaja rakennettu 1948)
Nuuksionpää hankittu Helsingin kaupungille 1960-luvulla -> siirtynyt Metsähallitukselle
pääosin
Kattila hankittu Helsingin kaupungille 1970-luvulla -> siirtynyt Metsähallitukselle 1996
Luukki hankittu Helsingin kaupungille 1961
Salmi hankittu Helsingin kaupungille 1963
Karjakaivo hankittu Helsingin kaupungille 1963
Nuuksion kansallispuisto perustettu 1994
Oittaa hankittu Espoon kaupungille 1960-luvun puolivälissä
17
Nuuksion Nuuskinta
Erävaelluksen SM-kilpailu 2013
Rasti 18
Tehtävä Avoin 13 Naiset ja veteraanit 13
Tehtäväryhmä: Erävaellustiedot ja -taidot
Malliratkaisu: Polttoaineet
1. Dieselöljy 41,50 GJ/tn = 11,528 MWh/tn => 41,50 MJ/kg =
11,528 kWh/kg
0,845 t/m3 = 0,845 kg/l => 35,07 MJ/l = 9,74 kWh/l (myös diesel 2 rp)
2. Nestekaasut 46,30 MJ/kg = 12,861 kWh/kg
0,580 kg/l => 26,85 MJ/l = 7,46 kWh/l
3. Kevyt polttoöljy 42,50 MJ/kg = 11,806 kWh/kg (myös lämmitysöljy 2 rp)
0,845 kg/l => 35,91 MJ/l = 9,98 kWh/l
4. Palaturve 5,04 MJ/l = 1,40 kWh/l
0,380 kg/l = > 13,26 MJ/kg = 3,68 kWh/kg (turve 1 rp)
5. Puupelletti 16,92 MJ/kg = 4,70 kWh/kg
0,690 kg/l => 11,67 MJ/l = 3,24 kWh/l (myös pelletti 2 rp)
6. Koivuhalko 5,40 MJ/l = 1,50 kWh/l
0,400 kg/l => 13,5 MJ/kg = 3,75 kWh/kg (koivuklapi, koivu tms myös 2 rp,
pelkkä puu 1 rp)
Oikeasta polttoaineen tunnistuksesta 2 rp, oikeasta lämpöarvon valinnasta 2 rp.
Lähde: Suomessa käytettävien polttoaineiden ominaisuuksia, Eija Alakangas, VTT Energia
2000
18
Nuuksion Nuuskinta
Erävaelluksen SM-kilpailu 2013
Rasti 19
Tehtävä Avoin 14 Naiset ja veteraanit 14
Tehtäväryhmä: Luonnontuntemus ja -suojelu
Malliratkaisu ja arvosteluohje: Puiden käyttötarkoitukset
1. Mäntylauta: hirsimökit, huonekalut, sisustus paneeli (ei märkätiloihin), aidan tolpat ym
maan kanssa kosketuksiin joutuvat rakenteet, polttopuu, tervan ja spriin valmistus,
2. Haapalauta: Lauteet, tulitikut (hyväksytään, vaikka Suomessa ei tehdä enää), jäätelötikut,
puukengät, pesäpallomailat, puujalat, puusillat, maakellarin juureslaarit ja hedelmälaatikot,
paanukatot, paperiteollisuus, lastulevyn ja vanerin valmistus, huonekaluteollisuus,
3. Katajalauta: Koristepuutyöt, tarve-esineet kuten voiveitsi, paistinlasta, aidanseiväs,
savustus
4. Rauduskoivu puu: vaneriteollisuus, puusepänteollisuus, sellu, huonekaluteollisuus,
polttopuu, sukset, saunavihta
5. Kuusilauta: kantavat rakenteet rakentamisessa, ulkoseinäverhous, kuivien tilojen
paneloinnit, ovet- ja ikkunat, listat, huonekaluteollisuus, märkätilojen panelointi, soitinten
valmistaminen, riukuaita, pärekatot
6. Hieskoivu puu: Vaneriteollisuus, puusepänteollisuus, sellu, polttopuu, puubiomassasta
polttoaineeksi, sidonta vitsas
7. Tervaleppälauta: savustus, savusaunan lämmitys, koristepuusepän työt, puukengät,
astiat, taulun kehykset, laudelaudat, saunojen, märkätilojen ja kuivien tilojen panelointi,
soitinten valmistus (eristyisesti sähkökitarat ja harmonikat), huonekalu- ja
puusepänteollisuus, listat- ja valumuotit,
8. Harmaaleppälauta: savustus, savusaunan lämmitys, koristepuusepän työt, huonekalu- ja
puusepänteollisuus, lämpövoimalat,
9. Lehtikuusi puu: laivanrakennus, ulkokalusteet ja piharakenteet, puhelin- ja sähköpylväät,
ratapölkyt, pitkospuut, tynnyrit, lattialankut märkätiloihin, laiturit, huonekalut
10. Pihlaja lauta: Haravan piikit, tynnyrit, kärryjen aisat ja renkaat, astiat,
huonekaluteollisuus, taulun kehykset, koriste-esineet, vaneriteollisuus
Oikein tunnistetut puulajit arvostellaan siten, että oikeasta vastauksesta saa 2 rp.
Käyttötarkoitukset arvostellaan pareittain, eli vaikka partio ei olisi tunnistanut puulajia oikein,
se voi saada puulaji-käyttötarkoitusparista 2 rp. Epätyypillisestä käyttötarkoituksesta saa -1
rp. Arvosteltaessa käytettävä harkintaa, koska malliratkaisuun ei välttämättä ole lueteltu
kaikkia mahdollisia vastauksia.
19
Nuuksion Nuuskinta
Erävaelluksen SM-kilpailu 2013
Rasti 19
Tehtävä Nuoret ja retki 12
Tehtäväryhmä: Luonnontuntemus ja -suojelu
Malliratkaisu ja arvosteluohje: Puiden käyttötarkoitukset
1. Pihlaja puu: Haravan piikit, tynnyrit, kärryjen aisat ja renkaat, astiat, huonekaluteollisuus,
taulun kehykset, koriste-esineet, vaneriteollisuus
2. Haapa puu: Lauteet, tulitikut (hyväksytään, vaikka Suomessa ei tehdä enää), jäätelötikut,
puukengät, pesäpallomailat, puujalat, puusillat, maakellarin juureslaarit ja hedelmälaatikot,
paanukatot, paperiteollisuus, lastulevyn ja vanerin valmistus, huonekaluteollisuus,
3. Kataja lauta: Koristepuutyöt, tarve-esineet kuten voiveitsi, paistinlasta, aidanseiväs,
savustus
4. Koivu puu: vaneriteollisuus, puusepänteollisuus, sellu, huonekaluteollisuus, polttopuu,
sukset, saunavihta, puubiomassasta polttoaineeksi, sidontavitsas
5. Kuusi lauta: kantavat rakenteet rakentamisessa, ulkoseinäverhous, kuivien tilojen
paneloinnit, ovet- ja ikkunat, listat, huonekaluteollisuus, märkätilojen panelointi, soitinten
valmistaminen, riukuaita, pärekatot
6. Paju lauta: Punontatyöt (esim pajukorit, kalanpyydykset ja matot), pajupilli,
puutarharakenteet (esim kukkakepit ja aitarakennelmat), hakkeena biopolttoaineisiin,
7. Mänty puu: hirsimökit, huonekalut, sisustus paneeli (ei märkätiloihin), aidan tolpat ym
maan kanssa kosketuksiin joutuvat rakenteet, polttopuu, tervan ja spriin valmistus,
8. Tammi lauta: parketti, ovet ja ikkunat, listat, keittiökalusteet ja huonekalut, ulkokalusteet,
alkoholijuomatynnyrit, laivanrakennus,
9. Lehtikuusi puu: laivanrakennus, ulkokalusteet ja piharakenteet, puhelin- ja sähköpylväät,
ratapölkyt, pitkospuut, tynnyrit, lattialankut märkätiloihin, laiturit, huonekalut
10. Vaahtera: huonekaluvaneri, taidepuusepänteollisuus, työkalujen varret ja kädensijat,
aseiden tukit, kävelykepit, piiput (tupakointi), soitinten valmistus, hattu- ja kenkämuotit,
tynnyrit, parketti.
Oikein tunnistetut puulajit arvostellaan siten, että oikeasta vastauksesta saa 2 rp.
Käyttötarkoitukset arvostellaan pareittain, eli vaikka partio ei olisi tunnistanut puulajia oikein,
se voi saada puulaji-käyttötarkoitusparista 2 rp. Epätyypillisestä käyttötarkoituksesta saa -1
rp. Arvosteltaessa käytettävä harkintaa, koska malliratkaisuun ei välttämättä ole lueteltu
kaikkia mahdollisia vastauksia.
20
Lautanäytteet:
a. Pihlaja
b. Harmaaleppä
c. Haapa
d. Mänty
e. Kuusi
f. Koivu
g. paju
h. tammi
Maastoon merkatut puut:
1. Pihlaja
2. Haapa
4. Rauduskoivu
6. Hieskoivu
7. Mänty
9. Lehtikuusi
10. Vaahtera
21
Nuuksion Nuuskinta
Erävaelluksen SM-kilpailu 2013
Rasti 20
Tehtävä Avoin 15 Naiset ja veteraanit 15 Nuoret ja retki 13
Tehtäväryhmä: Ensiapu ja pelastuspalvelu
Arvostelupöytäkirja: Nilkan nyrjähdys
Potilas makuulle
5 rp
Istuva tai puoli-istuva asento 3 rp
Seisominen
0 rp
Vammakohtaa painetaan/puristetaan käsin tai siteellä
Vammakohtaa ei puristeta tai paineta
5 rp
0 rp
Vammakohta nostetaan koholle
Vammakohtaa ei nosteta koholle
5 rp
0 rp
Vammakohtaa kylmennetään oikeasti esim. vedellä ja rätillä
Partio kertoo jäähdyttävänsä vammakohtaa
Ei kylmennystä.
5 rp
3 rp
0 rp
Rastihenkilö toimii toisena potilaana, joka on mennyt paniikkiin nilkan nyrjähtämisestä.
Rastimies toimii seuraavasti:
-Voivottelee jatkuvasti ja kyselee onko jalka murtunut. Lopettaa saadessaan itselleen
kohdistetun vastauksen kysymykseen.
-Kyselee levottomasti ja jankuttamalla seuraavia kysymyksiä: Tuntuuko jalka jo paremmalta?
Pääseekö jatkamaan kisaa? Onko nilkka turvonnut?
-Pyrkii tarttumaan nilkkansa nyrjäyttänyttä olkapäästä kiinni. Väistyy sivummalle selkeän
käskyn saatuaan.
Partio rauhoittelee rastihenkilön esittämää potilasta ja vastaa, että jalka ei ole murtunut. 4 rp
Vain toinen
2 rp
Partio ei rauhoittele tai ei kerro nilkan vammasta.
0 rp
Partio ohjaa rastimiehen esittämän potilaan sivummalle.
Partio ei ohjaa rastimiehen esittämää potilasta sivummalle.
4 rp
0 rp
Lähde SPR:n ensiapukirja 2012 sivut 59 ja 11.
Arvosteli: _________________________ puhelin: ____________ Yht ___/28 rp -> 4,0 p
22
Nuuksion Nuuskinta
Erävaelluksen SM-kilpailu 2013
Rasti MP
Tehtävä Avoin 16 Naiset ja veteraanit 16
Tehtäväryhmä: Erävaellustiedot ja -taidot
Arvostelupöytäkirja: Kuksa
Arvosteluperusteet:
Siisteys ja numeron merkintä
2,0 p
Kuksassa ei ole nähtävillä työkalujen jälkiä ja yleisilme on siisti ja viimeistelty
1,0 p
Kuksassa on joitakin työkalun jälkiä ja hiontaa ei ole viety loppuun asti
0,7 p
Kuksassa on työkalun jälkiä ja työstön keskeneräisyyksiä, mutta pinta on kuitenkin pääosin
hiottu, mutta esim. nokeentunut
0,3 p
Kuksasta saa tikkuja
0p
Partion numero on merkitty luettavasti, siististi ja koristeellisesti
Yksi edellä mainituista puuttuu
Kaksi edellä mainituista puuttuu
Ei ole merkitty
Tilavuus vähintään Avoin sarja 2,0 dl 2,0 p
p
Tilavuus vähintään 2,0 dl
2,0 p
Tilavuus yli 1,5 alle 2,0 dl
1,5 p
Tilavuus yli 1,0 - 1,5 dl
1,0 p
Tilavuus yli 0,5 - 1,0 dl
0,5 p
Tilavuus alle 0,5 dl
0p
1,0 p
0,7 p
0,3 p
Tilavuus väh. Muut sarjat 1,5 dl 2,0
Tilavuus vähintään 1,5 dl
Tilavuus yli 1,0 alle 1,5 dl
Tilavuus yli 0,5 - 1,0 dl
Tilavuus yli 0,2 - 0,5 dl
Tilavuus alle 0,2 dl
2,0 p
1,5 p
1,0 p
0,5 p
0p
Toimivuus ja kuksamaisuus
3,0 p
Astia pitää vettä ja siitä voi juoda hyvin. Astia pysyy pystyssä pöydällä.
1,5 p
Astia vuotaa hieman tai reuna on sellainen, että siitä on huono juoda, tai ei pysy pystys
1,0 p
Astia on lähes käyttökelvoton, mutta pitää hetken veden sisällään
0,5 p
Astia on käyttökelvoton (vuotaa pahoin tai ei ole kuppiosaa)
0p
Astia näyttää kuksalta hyvin
Astia näyttää kuksalta jotenkin
Astia ei näytä kuksalta
0,5 p
0,3 p
0p
23
Kuksan reunat ovat alle 1,5 cm paksut
Kuksan reunat ovat noin 1,5-2,0 cm paksut
Kuksan reunat ovat yli 2,0 cm paksut
0p
1p
0,5 p
Kahvassa reikä
1,0 p
Kahvassa reikä, josta menee helposti sormi tai useampi läpi ja ote on hyvä
1,0 p
Kahvassa on reikä josta menee sormi tai useampi läpi jotenkin ja ote on
käyttökelpoinen
0,6 p
Kahvassa reikä, mutta sormi ei oikein mene läpi tai ote on huono
0,3 p
Ei reikää kahvassa
0p
Pisteet
_______/ 8,0 p
Arvosteli:
___________________________________________________________________
Puhelinnumero: _______________________
24
Nuuksion Nuuskinta
Erävaelluksen SM-kilpailu 2013
Rasti MT
Tehtävä Avoin 17 Naiset ja veteraanit 17 Nuoret ja retki 14
Tehtäväryhmä: Erävaellustiedot ja -taidot
Arvostelupöytäkirja: Majoite ja nuotio
Majoite
Pystyssä siten, että pitää veden sateella ja kaikki partion jäsenet mahtuvat suojaan
1,0p
Vaatisi pientä viilausta, että suojaa riittää tai kangas niin löysällä, että vuotovaara
kovalla sateella.
0,5 p
Vuotaminen todennäköistä tai kaikki eivät mahdu suojaan.
0p
Siististi ja ryhdikkäästi pystyssä.
Vähän sinne päin
Ei pystytetty.
0,5 p
0,2 p
0p
Majoite
Nuotio (Jos nuotio ei pala, tulee alla olevista kohdista nolla pistettä, arvostele silti ne) 0 p
Pohjatyöt tehty asiallisesti
0,5 p
Ei ole
0p
Sammutusvettä varattu vähintään 2 litraa 1,0 p
vähintään 1 litra
0,5 p
vähemmän tai ei ollenkaan
0 p (rastimies kysyy, jos ei nähtävillä.
rinkasta siinä vaiheessa kaivettua ei lasketa mukaan)
Palavaa tavaraa ei ole liian lähellä nuotiota. 0,5 p
On
0p
Partion jäsen valvoo tulta, kyllä
Ei
0,5 p
0p
Yhteensä: _____ / 4 p
Arvosteli: ________________________
Puhelin: ____________________
25
Nuuksion Nuuskinta
Erävaelluksen SM-kilpailu 2013
Rasti MT
Tehtävä Avoin 17 Naiset ja veteraanit 17 Nuoret ja retki 14
Tehtäväryhmä: Erävaellustiedot ja -taidot
Arvostelupöytäkirja: Majoite (Varatehtävä metsäpalovaroituksen varalta)
Partion numero: _______
Majoite
Pystyssä siten, että pitää veden sateella ja kaikki partion jäsenet mahtuvat suojaan
1,0 p
Vaatisi pientä viilausta, että suojaa riittää tai kangas niin löysällä, että vuotovaara
kovalla sateella.
0,5 p
Vuotaminen todennäköistä tai kaikki eivät mahdu suojaan.
0p
Majoite
Siististi ja ryhdikkäästi pystyssä.
Vähän sinne päin
Ei pystytetty.
1,0 p
0,5 p
0p
Leirialue siisti arvosteluhetkellä
Tavarat hyvässä järjestyksessä ja vain tarpeelliset ulkona rinkasta
Tavarat jotenkin siististi tai joku roska hallitsemattomasti maassa.
Tavarat levällään tai useampi roska maassa levällään.
1,0 p
0,5 p
0p
Leirialue siisti aamulla
Täysin roskaton
Puunlastuja tai edellisten retkeilijöiden jättämiä roskia.
Partion jättämiä roskia maassa.
1,0 p
0,5 p
0p
Arvosteli: ________________________
Yhteensä: _____ / 4 p
Puhelin: ____________________
26
Nuuksion Nuuskinta
Erävaelluksen SM-kilpailu 2013
Rasti MT
Tehtävä Avoin 18 Naiset ja veteraanit 18 Nuoret ja retki 15
Tehtäväryhmä: Luonnontuntemus ja -suojelu
Arvostelupöytäkirja: Ampiaisloukku
Ripustettavuus:
Loukku pystytään ripustamaan tukevasti ja siirtämään paikasta toiseen ripustuksen
hajoamatta.
1,0 p.
Loukku pystytään ripustamaan, mutta siirtäessä tai tyhjennettäessä ripustus todennäköisesti
pettää
0,5 p.
Loukkua ei voida ripustaa
0 p.
Tukevuus:
Loukku voidaan tyhjentää ja kuljettaa paikasta toiseen hajottamatta sitä 1,0 p.
Tyhjennettäessä tai kuljetettaessa loukkua hajoaa niin, että sitä joudutaan korjailemaan
uudelleen toimintaan saattamiseksi
0,5 p.
Loukku leviää käsiin kun siihen koskee
0 p.
Siisteys:
Ripustukset on siistit ja samassa kohdassa kiinni eripuolilla. Pullo on leikattu siististi. 1,0 p.
Ripustukset vinossa. Pullo on leikattu epäsiististi. Ripustukset ovat epäsiistit.
0,5 p.
Siisteyteen ei ole kiinnitetty huomiota. Ripustus on epäsiisti.
0 p.
Testauksessa:
1 ampiainen loukussa
useampi ampiainen loukussa
1 p.
2 p.
Arvosteli: ___________________ puh: ________________
Yhteensä: _____ / 5,0 p
27
Nuuksion Nuuskinta
Erävaelluksen SM-kilpailu 2013
Rasti MP
Tehtävä Avoin 19 Naiset ja veteraanit 19 Nuoret ja retki 16
Tehtäväryhmä: Erävaellustiedot ja -taidot
Malliratkaisu ja arvosteluohje: Lammet ja järvet
Reitin varrella/lähellä olevia järviä ja lampia.
1. Kattilajärvi
Järven itärannassa jyrkässä rinteessä hiidenkirnu. Hiidenkirnu->kattila->Kattilajärvi.
Hiidenkirnu 2 rp
2. Kilpilampi.
Lampi on täynnä “kilpiä” eli ulpukan lehtiä. 2 rp.
3. Vääräjärvi
Muotoon perustuva nimi. Väärä tai käyrä muoto.2 rp
4. Saarijärvi
Järven keskellä iso saari. 2 rp
5. Tuhkuri.
Tuhkuri ->Hilleri tai vesikko 2 rp.
6. Lullampi
Pieni hyllyvärantainen lampi. ->Keinuva maasto rannalla. -> keinua, tuudittaa ->lulla sana
ruotsinkielestä 2 rp
7. Kalatoin
Lammessa ei ole ollut kaloja. 2 rp
8. Mylly-Majalampi
Maja osuus viittaa taas majavan pesään tai erämiehen majaan 1 rp jommasta kummasta.
Purossa joka virtaa Lepsämänjokeen on ollut vanha myllynpaikka. 1 rp.
9. Pöksynhaara. Pöksynhaara nimi tulee järven kaksihaaraisesta muodosta. 2 rp.
10. Ruuhijärvi.
Paikallisten asukkaiden mukaan järvestä ja sen rannoilta on löytynyt vanhoja ruuhia. 2 rp.
Ruuhi = yhdestä puusta koverrettu tasapohjainen pieni vene.
Yleisohjeena vastaus jossa on jotain oikeaa niin suht reilulla kädellä voi antaa yhden
raakapisteen. Arvostellaan ns. kilpailijoiden eduksi. 2 rp. vaatii hyvin lähelle yllä olevaa
vastausta.
28
Digikameralla keräily
29
Nuuksion Nuuskinta
Erävaelluksen SM-kilpailu 2013
Rasti 21
Tehtävä Avoin 22 Naiset ja veteraanit 22 Nuoret ja retki 19
Tehtäväryhmä: Luonnontuntemus ja -suojelu
Malliratkaisu ja arvosteluohje: Mehiläistalous
1. 40 kg
(kaikki vastaukset välillä 30-50 kg 0.5 p.)
2. - siitepöly
- kittivaha eli propolis
- mehiläisvaha
- pölytys
(0.5 p / oikea vastaus, 2 oikeaa --> max pisteet 1 p.)
3. Munat ja toukat
(0.5 p.)
4. Hunajakennot
(0.5 p.)
5. Mehiläishoitaja irrottaa hunajan hunajakennoista linkoamalla. (0.5 p.)
6. Nuoret työläiset muodostavat pesään niin sanotun talvipallon kuningattaren
ympärille.
Kovilla pakkasilla pallo tiivistyy ja löystyy lauhemmilla ilmoilla. Pallon sisäosissa on
lämpöä 20 astetta. Sisäosissa ollessaan mehiläiset liikkuvat ja ruokailevat, pallon
ulommaiset mehiläiset ovat kylki kyljessä kiinni toisissaan ja kehittävät lämpöä
liikuttamalla siipilihaksiaan. (työläiset kuningattaren ympärillä 0.5 p., sisäosien
merkittävä lämpötilaero ympäristöönsä 0.5 p.)
lähde:
http://opetus.ruokatieto.fi/Suomeksi/Oppimateriaali/Ruokaketju/Maatila/Kotielaimet/Mehilaise
t
30
Nuuksion Nuuskinta
Erävaelluksen SM-kilpailu 2013
Rasti 22
Tehtävä Avoin 22, Naiset ja veteraanit 22
Tehtäväryhmä: Erävaellustiedot ja -taidot
Malliratkaisu: Vaeltajan matematiikkaa
1. Onko luku
1111122222333334444455555666667777788888999990000099999888887777766666555
5544444333332222211111
jaollinen kolmella? O: on. Luku on kolmella jaollinen, jos sen numeroiden summa on
kolmella jaollinen.
2. Seikkailija-Samuli on vaeltamassa ja pohtii kulkunopeuttaan.
Torstaina Samuli kulkee keskinopeudella 6,0 km/h 6,0 tuntia.
Perjantaina Samuli vaeltaa 40,0 km 8,0 tunnin aikana.
Lauantaina Samuli kipittää 35 km nopeudella 7,0 km/h.
Mikä on Samulin keskinopeus, kun nämä kolme etenemistä lasketaan yhteen?
O: 111km / 19h = 5,8km/h
3. Pertti ja Martti ovat vaelluksella. Pertin keskinopeus on 5km/h. Martti yrittää olla nopeampi
ja pitää yllä keskinopeutta 6km/h. Samalla kuitenkin Martin energiankulutus kasvaa
verrattuna Perttiin. Pertti pystyy kulkemaan 8h ja joutuu sitten etsimään ruokaa ja syömään
sitä 3 tunnin ajan etenemättä. Martti pystyy kulkemaan 6h ja joutuu sitten pitämään 4 tunnin
ruokatauon. Kumpikin joutuu lepäämään klo 20.00 - 06.00 välisen ajan. Lepoaikana ei etsitä
eikä syödä ruokaa vaan nukutaan. Jos ruokatauko katkeaa levon ajaksi, on sitä jatkettava
lepoajan jälkeen. Kun vaellus alkaa molemmilla, vatsat täynnä, torstaina klo 12.00, niin
a) Kumpi on ensin vaeltanut 200km?
O: Pertti
b) Milloin hitaampi vaeltajista on perillä?
O: Maanantaina klo 9:20
TO Pertti 5x8 = 40 km PE 40 km tauko 14-17 3x5=15 LA 5x5=25 tauko 11-14 6x5=30 SU
2x5=10 tauko 08-11 8x5=40 perillä sunnuntaina klo 19 summa=200 km
TO Martti 6x6=36 km tauko 18-08 PE 6x6=36 km tauko 14-18 2x6=12 km. LA 4x6=24 km
tauko 10-14 6x6=36 km SU tauko 06-10 6x6=36 summa=180 tauko 16-06 MA 20/6= 3 h
20 min klo 9:20
4. Veijo oli vaeltamassa Tampereelta Turkuun. Matkalla häntä tuli vastaan seitsemän
mummoa, joista jokaisella oli viisi koria, joista jokaisessa oli neljä aikuista kirjekyyhkyä, joista
jokaisella oli kolme poikasta, joista jokaisella oli jalkasäiliö, joissa jokaisessa oli kaksi
kirppua. Montako elävää olentoa oli tarinan mukaan menossa Turkuun? O: yksi. Mihin
suuntaan kukakin oli menossa?
31
Nuuksion Nuuskinta
Erävaelluksen SM-kilpailu 2013
Rasti 25
Tehtävä Avoin 25 Naiset ja veteraanit 25 Nuoret ja retki 21
Tehtäväryhmä: Erävaellustiedot ja -taidot
Mallivastaus: Juomavesi
1.
Mitä seuraavista aineista voit käyttää veden puhdistamiseen?
(Jotkut kaupalliset vedenpuhdistusaineet pohjautuvat johonkin näistä)
Oikeat lihavoitu
a) natrium
b) natriumkloridi
c) ammoniumkloridi
d) kloori
1 rp
e) kalium
f) jodi
1 rp
g) potaska
h) tökötti
i) ksylitoli
j) polonium
Väärästä ympyröinnistä - 1 rp (kuitenkin siten, että kohdasta ei tule negatiivisia)
2. Escherichia coli -bakteeria pidetään tällä hetkellä parhaana veden ulosteperäisen
saastutuksen osoittajana. Hyvässä talousvedessä E.coli-bakteereita ei saa esiintyä.
Mikrobiologisten ongelmien uhatessa juomaveden puhtautta, on retkiolosuhteissa
erinomainen puhdistamiskeino:
Veden keittäminen
2 rp
32
3. Olet retkeilemässä ja toteat leiripaikkasi järviveden olevan sinileväistä. Voitko käyttää
vettä telttasaunasi löylyvetenä?
Et voi (ei kannata, terveysriski)
2 rp
4. Mainitse neljä retkeilykäyttöön soveltuvaa tapaa juomaveden puhdistamiseksi
Veden keittäminen
1 rp
Veden suodattaminen (vedensuodatinlaite)
1 rp
Vedenpuhdistustabletit (vedenpuhdistusaineiden käyttö)
1 rp
Ultraviolettipuhdistin
1 rp
Kysymyksistä yhteensä 12 rp => 2 p.
Vedensuodattimen periaatekuva:
33
Nuuksion Nuuskinta
Erävaelluksen SM-kilpailu 2013
Rasti 26
Tehtävä Avoin 26 Naiset ja veteraanit 26 Nuoret ja retki 22
Tehtäväryhmä: Ensiapu ja pelastuspalvelu
Mallivastaukset: Havainnointi
Esineet:
poikamainen koulureppu
matikan kirja 2 lk.
lippis (musta/valk. prodeeraus)
Lego -ukkoja pussissa
sählylasit
nokkahuilu (ei halvin perusmalli)
Henkilöprofiili:
poika
2. luokalla = 7-8 -vuotias
pelaa sählyä
soittaa nokkahuilua
keräilee Lego -ukkoja
HUOM! Esineet tulee sijoittaa reitille siten, ettei rastista tule pisteautomaattia:
ainakin
- 1 esine ylös puuhun
- 1 esine siten, että sen huomaa vain kulkusuunnassa takaviistoon
- 1 esine riittävän kauas kulkureitistä
34
Etsintä mallikartta
35
Nuuksion Nuuskinta
Erävaelluksen SM-kilpailu 2013
Rasti 291
Tehtävä Avoin 31 Naiset ja veteraanit 30 Nuoret ja retki 25
Tehtäväryhmä: Ensiapu ja pelastuspalvelu
Arvostelupöytäkirja: Myrkytys
Ensimmäinen osio:
Tilanteen haltuunotto, partio selvittää mitä on tapahtunut:
-tilanne haltuun ja ripeä kontakti potilaaseen
-käsien pyörittely ja mietiskely jossain parin metrin päässä potilaasta
4 rp
0 rp
-tiedustelee mikä potilasta vaivaa
4 rp.
-esim. oletko syönyt sieniä, mikä on vointi, minkälaisia sieniä olet syönyt, kuinka
paljon, milloin jne
Lääkehiiltä syöttämään
4 rp
Soitto myrkytyskeskukseen
4 rp
Oksettaminen tai siihen kannustus - 8 rp
Erämies vaipuu tämän jälkeen ääritokkuraiseksi. Ei enää saada kontaktia.
Soitto hätäkeskukseen
Kääntö kylkiasentoon
4 p.
4 p.
Arvosteli: ______________________ Puh: _______________yht. ______/ 24 rp => 3,0 p
36
Nuuksion Nuuskinta
Erävaelluksen SM-kilpailu 2013
Rasti 291
Tehtävä Avoin 31 Naiset ja veteraanit 30 Nuoret ja retki 25
Tehtäväryhmä: Ensiapu ja pelastuspalvelu
Malliratkaisu: Myrkytys
Toinen osio:
1. 50 g lääkehiilijauhetta / lääkehiilipurkin ohjeen mukaan 3 rp
2. Kyllä
3 rp
3. Munuainen / munuaiset
3 rp
4. Kavalakärpässieni 3 rp
Pelkkä kärpässieni 2 rp
5. Valkokärpässieni 3 rp
Pelkkä kärpässieni 2 rp
6. Sienisokerin imeytymishäiriötä (vrt. laktoosi-intoleranssi,)
3 rp
7. Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta
3 rp ( 26. huhtikuuta 1986)
8. Keittäminen / kuumentaminen omassa liemessä / pakastaminen / liottaminen
3 rp jos kaksi oikein, yhdestä oikeasta 1 rp. Jos enemmän kuin kaksi kirjoitettu, väärästä - 1
rp
Yhteensä 24 rp => 3,0 p
37
Nuuksion Nuuskinta
Erävaelluksen SM-kilpailu 2013
Rasti 292
Tehtävä Avoin 32 Naiset ja veteraanit 31 Nuoret ja retki 26
Tehtäväryhmä: Luonnontuntemus ja -suojelu
Malliratkaisu: Ritsa ja metsästyskortti
Lähde: www.riista.fi
1. Teeri 10.9.–31.10. EI
2. Metso Varsinais-Suomen maakunnassa sekä Uudenmaan maakunnassa lukuun
ottamatta Lapinjärven, Loviisan ja Myrskylän kuntia Metson metsästys on kielletty. EI
38
3. Metsäjänis 1.9.–28.2. OK
4. Orava 1.12.–31.1. EI
5. Kärppä 1.11.–31.3. EI
39
6. Hirvi 28.9.–31.12. EI
7. Kuusipeura 28.9.–31.1. EI
8. Metsäkauris uros 1.9.–31.1., 16.5.–15.6. Huom! Metsäkaurista saa metsästää ajavaa
koiraa käyttäen vain 29.9.–31.1. välisenä aikana. OK
40
9. Telkkä 20.8. klo 12 –31.12. OK
10. Nokikana 20.8. klo12 –31.12. OK
41
Nuuksion Nuuskinta
Erävaelluksen SM-kilpailu 2013
Rasti MP
Tehtävä Nuoret ja retki 27
Tehtäväryhmä: Erävaellustiedot ja -taidot
Arvostelupöytäkirja: Vihta
Siisteys
Symmetrinen vihta, jossa oksat yhtä pitkiä. Mukana ei ole isopia “rankoja” 1,0 p
Vihdan näköinen tuotos, mutta epäsiistimpi
Lopputulos on kimppu oksia, ei näytä vihdalta.
1,0 p
Kestävyys (arvostellaan saunomisen jälkeen)
Vihta ei sanottavammin ole hajonnut. Toki lehtiä on voinut joku irrota.
Vihta on levähtänyt jonkin verran, mutta pysyy koossa.
Vihta on levinnyt kasaksi oksia, joka ei muistuta vihtaa.
1,0 p
1,0 p
0,5 p
0,0 p
Materiaalivalinnat
Vihta tehty kokonaan rauduskoivusta (sidosvitsaan ei oteta kantaa)
Vihta tehty pääasiassa koivusta, mukana voi olla hieskoivua ja
vähän muuta materiaalia
Vihta tehty jostain muusta kuin koivunlehdistä.
1,0 p
1,0 p
0,5 p
Saunominen
Vihtaa käytetään tosissaan ja sillä vihdotaan saunomisen yhteydessä
selkä ja raajat yms.
Vihdalla vähän varovasti läiskitään. Ei vihdota kunnolla.
Ei vihtaa mukana tai sitä ei käytetä.
1,0 p
1,0p
Pisteet
0,5 p
0p
0,0 p
0,5 p
0,0 p
_______/ 4,0 p
Arvosteli:
___________________________________________________________________
Puhelinnumero: _______________________
42
Nuuksion Nuuskinta
Erävaelluksen SM-kilpailu 2013
Rasti 31
Tehtävä Avoin 32 Naiset ja veteraanit 31
Nuoret ja retki 30 Retki 24 6
Tehtäväryhmä: Erävaellustiedot ja -taidot
Malliratkaisu: Vaeltajan lupa-asiat
lupa-asiat, oikeat vastaukset
1. Moottorikelkkailureitillä saa ajaa moottorikelkalla henkilö, jolla on AM-luokan ajokortti? K/E
E, kyseessä on mopokortti. Oltava vähintään T-luokan ajokortti. Suomen laki.
2. Tällä merkillä rajoitetaan moottorikelkkailua maastossa? K/E
K, Suomen laki
3. Löydät Nuuksion kansallispuistosta kuolleen harakan. Voit halutessasi ottaa sen ja viedä
kotiin. K/E? K, Suomen laki
4. Saat viehekalastaa - sinulla on virveli ja uistin - Nuuksion kansallispuistoon kuuluvalla
Holma-Saarijärvellä, jos sinulla on Etelä-Suomen viehekalastuslupa voimassa ja valtion
kalastuksenhoitomaksu maksettuna? K/E K, Suomen laki
5. Saat poimia sinivuokkoja ja viedä ne kotiin Nuuksion kansallispuistosta? K/E
E, Nuuksion kansallispuiston järjestyssääntö
6. Saat tehdä tulet Pirttimäen keittokatoksen tulisijaan, vaikka voimassa olisi
metsäpalovaroitus? K/E, K, Helsingin kaupungin liikuntaviraston ulkoilualueiden yleiset
järjestyssäännöt.
Kohdat 1.-6. oikeasta 5 rp / kohta
43
7. Olet matkustamassa retkikohteeseen kotimaan lennolla mukanasi tavallisia
retkeilyvälineitä. Rastita kunkin esineen kohdalta jokainen oikea kuljetustapa. (Finavian
ohjeen mukaan 5/2013).
Rastita vastauksesi seuraavan sivun taulukkoon.
Puukko
Linkkuveitsi, pyöreäpäinen terä 5,5cm
Tulitikkuaski
Kaksi tulitikkuaskia
Sytkäri, kaasutäytteinen
Trangian palopesä, puhdas
Trangian palopesä, polttoaineelta haiseva
Bensakeittimen polttoainepullo, tyhjä haiseva
Aurinkoöljypullo 150ml, noin puolillaan
Hammastahna 50ml
Suksivoide, kova purkkivoide “Rexin Sininen”
Suksivoide, “hopealiisteri” 100g
Suksivoiteen poistoaine 250ml peltipurkissa
Pelastusliivi, itsetäyttyvä CO2-patruunoineen
Hätäraketti
Haulikko
Haulikon patruunat 20kpl myyntipakkauksessaan
R
R, K
T
E
T
R, K
E
E
R
R, KM
R, K
R, KM
E
R, K
E
R
R
Oikeasta + 1 rp, väärästä - 1 rp. Maksimi 23 rp. Ei negatiivista lopputulosta tästä kohdasta.
Selite
Ruuma
Käsimatkatavara
Käsimatkatavara
1l
läpinäkyvä
muovipussi
Tasku
Ei
olenkaa
n
Lyhenne
R
K
KM
T
E
Lähteet:
Suomen laki, Nuuksion kansallispuiston järjestyssäännöt, Helsingin kaupungin
liikuntaviraston ulkoilualueiden yleiset järjestyssäännöt, Finavian ohjeet.
Yhteensä 53 rp => 4,0 p
44
Nuuksion Nuuskinta
Erävaelluksen SM-kilpailu 2013
Rasti 32
Tehtävä Avoin 33 Naiset ja veteraanit 32 Nuoret ja retki 31
Retki 24 7
Tehtäväryhmä: Luonnontuntemus ja -suojelu
Malliratkaisu: Mehujen tunnistus
Mehu 1 = Karpalo
Mehu 2 = Mustaherukka
Mehu 3 = Puolukka
Mehu 4 = Kirsikka
Vaihtoehdot:
A
B
C
D
E
F
G
H
I
J
ananas
banaani
kirsikka
taikinamarja
vesimeloni
vadelma
kurkku
hilla
mansikka
juolukka
K
L
M
N
O
P
Q
R
S
T
karpalo
luumu
mustikka
nektariini
variksenmarja
puolukka
mesimarja
mustaherukka
punaherukka
tyrni
Allergikoille huomioksi, että maisteltavat mehut eivät sisällä sitrushedelmiä. Mahdollinen
allergisuus on kuitenkin huomioitava annettujen vaihtoehtojen osalta.
45
Nuuksion Nuuskinta
Erävaelluksen SM-kilpailu 2013
Rasti 33
Tehtävä Avoin 34 Naiset ja veteraanit 33 Nuoret ja retki 32
Retki 24 8
Tehtäväryhmä: Erävaellustiedot ja -taidot
Arvostelupöytäkirja: Tikkupulla
Partion numero: _______
Yhteensä: ______ / 5,0 p
Pulla
Palaminen
ei palaneita kohtia, näyttää hyvin kypsyneeltä, ruskeita kohtia
pulla vaalea, mutta vaikuttaa kypsennetyltä
selviä mustia karstoja
1,0 p
0,5 p
0p
Kypsyys
Leikkaa pulla halki ja maista
kypsä
selvästi raakoja kohtia
kuivunut ihan kovaksi
Koostumus
Ainekset
pulla näyttää ja maistuu pullalta
ei muistuta pullaa
Pullaan on käytetty muita aineksia kuin annettuja
1,0 p
0p
0p
1,0 p
0p
=> 0 p koko tehtävästä
Marjatäyte
Pullan keskiosaan (kohtaan, jossa on ollut paistotikku), on laitettu marjoja
joko kokonaisina tai jotenkin survottuna
1,0 p
marjoja ei ole
0p
Suorituspaikan siisteys
Nuotio
Sammutettu huolellisesti
sammutustyö puutteellinen
0,5 p
0p
Yleissiisteys
Roskia ei jätetty, puunkappaleet siivottu
Roskia tai puuta jätetty
0,5 p
0p
Arvosteli: _______________________ puh _______________
46
Nuuksion Nuuskinta
Erävaelluksen SM-kilpailu 2013
Rasti 34
Tehtävä Avoin, Naiset ja veteraanit, Nuoret, Retki,
Tehtäväryhmä: Luonnontuntemus ja -suojelu
Mallivastaus ja arvosteluohje Kasken poltto
1. Mikä tämä on?
O: Taulakääpä 4 rp (Kääpä 2 rp). Joku muu kääpä 1 rp.
2. 1700-luvulla metsäpalot saivat Suomessa alkunsa yleensä (mainitse kaksi syytä)?
O: Kasken poltto, tervanpoltto, salama.2 rp / oikea
3. 2000-luvulla metsäpalot saavat Suomessa alkunsa yleensä (mainitse kaksi syytä)?
O: Salama, huolimaton tulenkäsittely. 2 rp / oikea
4. Mikä kaskimaille tyypillinen kasvi?
Oikea: Ahosuolaheinä
4 rp
Pisteet myös: Sillä on Suomessa kolme alalajia (varsinainen) ahosuolaheinä (Rumex acetosella ssp.
acetocella), kaitasuolaheinä (Rumex acetosella ssp. tenuifolius) ja somersuolaheinä (Rumex
acetosella ssp.arenicola).
Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Ahosuolahein%C3%A4
47
Tyypilisiä kaskimaalle - lähinnä ahoille - tulevia kasvilajeja: harmaaleppä, koivut,
ahosuolaheinä, nurmirölli, päivänkakkara, rohtotädyke, lillukka, ahosuolaheinä, simake,
maitohorsma, puolukka, siankärsämö ja metsähanhikki.
5. Koska kasken polttoa on käytetty Suomessa maanviljelymenetelmänä?
Oikea: 2400 ekr - 1930-luku
Pisteytys 2600 - 1600 ekr => 2 rp
3000 - 2600 ekr tai 1600-600 ekr =>1 rp
1910-1939 =>2 rp
1880-1909 tai 1939-1944 => 1 rp
Oikea:
Vanhimmat havainnot 2400 ekr Varsinais-Suomessa Lähde:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaskiviljely#cite_note-1
Oikea: Pohjois-Karjala oli viimeisiä alueita Euroopassa, jossa kaskeamista harjoitettiin
laajassa taloudellisessa mitassa 800 -luvulla. Kolin alueella viimeiset
maatalouteen liittyvät kasket poltettiin 1930-luvulla.
Lähde: Kolin kaskiopas; 2006 Lasse Lovén ja Pekka Äänismaa
6. Mitä tarkoitetaan aholla kaskiviljelyyn liittyen?
Oikea: Lähde: http://www.oulu.fi/northnature/finnish/Suomi/ekokaski.html
Aho = kaskimaa, joka jätetty karjan laitumeksi tai jätettiin metsittymään. Kaskiviljelyn
jälkeen kaskimaalle tuli mm. lehtipuita (koivu ja harmaaleppä). Aho on valoisampi kuin
synkkä havumetsä, joten monet ruohovartiset kasvitkin saivat siellä jalansijaa. Laitumina
pidetyillä ahoilla karja llannoitti maaperää. 4 rp
48
7. Miksi kutsutaan osoitettua vauriota männyn rungossa?
Kuva:
Oikea vastaus: Palokoro 4 rp
8. Mitä ilmatieteen laitos kuvaa oranssilla värillä kartalla?
Ruohikkopalovaaraa 4 rp
9. Minä vuonna viitoitetulla reitillä on riehunut metsäpalo?
2008 => 4 rp 2007 tai 2009 2 rp, 2006 tai 2010 1 rp
10. Metsäpalot voidaan luokitella maapaloksi, pintapaloksi ja latvapaloksi sen mukaan, miten
palo tapahtuu. Mikä on palotyypeistä yleisin?
O: Pintapalo on yleisin. 4 rp
11. Mitkä seuraavista kerroksista palavat pintapalossa?
-pohjamaa
-huuhtoutumis- ja rikastumiskerros
-humus- ja karikekerros
-pohja- ja kenttäkerros
-pensaat
-taimet
-täysikasvuiset puut
O: Palotyypeistä yleisin on pintapalo, jossa humus- ja karikekerros, pohja- ja
kenttäkerroksen lajit sekä pensaat ja taimet palavat.1 rp / oikea. -1 rp / väärä
49
12. Mitkä ovat ensimmäisiä paloaukean kasveja noin parin viikon päästä palosta (mainitse 6)
?
O: Vain neljä oikeaa arvostellaan.1 rp / kohta
kastikka
kultapiisku
sarjakeltano
maitohorsma
vadelma
haapa
Maan happamuus alenee palon seurauksena, jolloin olosuhteet typensitoja bakteereille
muodostuvat otollisiksi. Happamuuden laskiessa myös hajotustoiminta nopeutuu, jolloin
ravinteet kiertävät nopeammin kasvien käyttöön. Monien kasvien maanalaiset osat säilyvät
lievemmin vaurioituneilla kohdilla. Jo muutamassa viikossa kastikoiden, kultapiiskun,
sarjakeltanon, maitohorsman, vatun ja haavan versot ilmaantuvat mustan maan pinnalle.
Lähde: Palovartijan painajainen, Metsähallitus
13. Mikä kaskimaille tyypillinen kasvi?
Oikea: Lillukka (Rubus saxatilis) 4 rp
Kansanomaisista nimistä, jotka tarkoittavat samaa kasvia:
linnunmarja, lintukka, ämmänmarja, ämmänhillikka, kissanlillukka ja hämmälillukka => 2 rp
Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Lillukka
50
Nuuksion Nuuskinta
Erävaelluksen SM-kilpailu 2013
Rasti Avoin 35 Naiset ja veteraanit 34
Tehtävä Avoin 37 Naiset ja veteraanit 35
Tehtäväryhmä: Erävaellustiedot ja -taidot
Malliratkaisu ja arvosteluohje Nuuskinta
Siisteys:
Tekstiosuus on siisti ulkoasultaan
0,5 p
Melko siisti
0,25 p
Raportti muodostaa tapainoisen kokonaisuuden
johonkin ei ole vastattu tai tyyli vaihtuu kesken raportin.
yli 2 tyhjää kohtaa
0,5 p
0,25 p
0
Metsätyyppi:
0,5 p
Nimetty seutukunnalle mahdollinen kasvupaikkatyyppi
Ei nimetty
0,25 p
0p
Nimetty seutukunnalle mahdollinen metsätyyppi
Ei nimetty
0,25 p
0p
Katso liitetiedot
Valtakasvillisuus
1,0 p
Kymmenen lajitunnistus 0,1 p / kohta
Maanomistaja: Metsähallitus
vaadita)
Täysin oikein
Melkein oikein
Väärin
0,5 p (Rata 33 piste 94 yksityisten mailla, mutta tätä ei
0,5 p
0,3 p
0p
Soveltuvuus retkipaikaksi
0,5 p
Hyvin perusteltu arvio, huomioitu myös retkeilyn määräykset
0,5 p
Osittain väärin tai kyseenalaisin perustein perusteltu arvio
0,2 p
Arvio perustelematta
0p
(Nuuksion kansallispuiston järjestyssääntö: Kansallispuiston alueella on sallittua tilapäinen
leiriytyminen vain sitä varten varatuilla alueilla)
Suon syntyhistoria (Avoin sarja)
0,5 p
Järviallas kuroutui jääkauden väistyessä erilleen (Yoldian merestä)
(lähde: GTK 2002: Veikkolan kartta-alueen maaperä)
Lampi tai järvi ollut, joka kasvanut umpeen 0,2 p
Yritetty päästä ojittaa huonolla menestyksellä, ei metsäpohjaksi
0,1 p
0,1 p
51
Ojat yritetty padota tai suota ennallistettu
0,1 p
Lammen syntyhistoria (Naiset ja Veteraanit)
Jäänreuna vetäytynyt, jäänyt altaita
Vain toinen
0,25 p
0,15 p
Kulkusuunnan mukaan kallioselänteet kaakosta luoteeseen
0,25 p
Karttaluonnos
Jos karttaluonnoksesta ei voida tunnistaa tai todentaa jotakin arvostelukohtaa, karttaluonnos
ei tältä osin täytä tehtäväänsä ja pudotetaan alokohdan pisteet nollaan.
Karttaluonnoksen tiedot 1,0 p (alakohdista ⅚ antaa täyden pisteet, kaikkia ei tarvi osata)
Laatija
0,2 p
Laatimistarkoitus
0,2 p
pvm ja vuosi
0,2 p (vain toinen 0,1)
Mittakaava
0,2 p (mittakaavajana 0,1)
Pohjoissuuntanuoli 0,2 p (kompassiruusu 0,2; tekstit oikein päin 0,1 )
Koordinaattipiste
0,2 p
Karttaluonnoksen laatu
1,0 p
Karttaluonnos on havainnollinen ja suhteiltaa järkevä
0,5 p
Merkistön tunnistettavuuden tai muun syyn vuoksi havainnollisuudessa olisi
parannettavaa 0,25 p
Karttaluonnos on alueen arviointiin sopimaton
0p
Karttaluonnos on siisti
Karttaluonnoksessa vähän kumituksia tai suttuja
Karttaluonnos on yksi iso suttu
0,5 p
0,25 p
0p
Sijainti
2,0
Karttaluonnos on tunnistettavasti laadittu oikeasta paikasta nurkkapisteet oikein 1,5 p
Virhe < 30 m
1,0
30 m < virhe < 60 m 0,5
virhe > 60 m
0
Alueen koko oikein
0,5 p
Virhe 30 m <
0,25 p
Virhe > 30 m
0
52
Nuuksion Nuuskinta
Erävaelluksen SM-kilpailu 2013
Rasti 37
Tehtävä Avoin 38 Naiset ja veteraanit 36 Nuoret ja retki 34
Retki 24 10
Tehtäväryhmä: Ensiapu ja pelastuspalvelu
Arvostelupöytäkirja: Salama
Partion numero:
____________
Partion jäsen 1
Sijoittuminen
Vyöhyke 1
2
Vyöhyke 1
Vyöhyke 2
1
Vyöhyke 3
0
kyykky+jalat yhteen
2
kyykkyasento
1
muu asento
0
Sijoittuminen
Vyöhyke 1
2
Vyöhyke 1
Vyöhyke 2
1
Vyöhyke 3
0
kyykky+jalat yhteen
2
kyykkyasento
1
muu asento
0
Suojautuminen
Partion jäsen 2
Suojautuminen
Yhteensä
Arvosteli:
____________
/ 8 rp = > 4 p
Puh:
______________
53
Nuuksion Nuuskinta
Erävaelluksen SM-kilpailu 2013
Rasti 39
Tehtävä Avoin 40 Naiset ja veteraanit 38
Tehtäväryhmä: Luonnontuntemus ja -suojelu
Malliratkaisu: Geologiaa
1. Rastipaikalla on nähtävillä pallokiviesiintymä. Kuinka suuri osa maapallon
pallokiviesiintymistä
on tämänhetkisen arvion mukaan Suomessa?
________50______ % (45-55 1,0 p, 40-44 tai 56-60 0,5 p)
2. Nuuksion alueesta puhuttaessa on vakiintuneeksi termiksi tullut järviylänkö. Ylänkö
tarkoittaa kuitenkin aluetta, joka on tietolähteestä riippuen joko 300m tai 200m ylempänä
merenpintaa. Niin korkealle merenpinnasta ei Nuuksiossa ylletä. Tässä mielessä oikeampi
nimitys Nuuksion alueelle onkin järviO: SELÄNNE (1,0 p)
3. Nuuksion järviylängön luoteisosa yltää ensimmäisen Salpausselän tuntumaan.
Harjualueilla esiintyy muuan erikoishaitta.
Aine syntyy uraanin isotooppien 235 ja 238 sekä toriumin isotoopin 232 hajotessa useiden
välivaiheiden kautta pysyviksi lyijyn isotoopeiksi. Mistä aineesta on kyse?
O: RADON (1,0 p)
4. Maailmassa on kolmenlaisia vedessä kelluvia saaria. Nuuksion Mustalammen kelluvat
turvelautat edustavat yhtä tällaista lajia. Miten ne ovat syntyneet?
O: Veden pintaa on nostettu patoamalla (0,5 p) ja reunassa olevasta suosta on irronnut
paloja (0,5 p), jotka ovat jääneet kellumaan.
54
Nuuksion Nuuskinta
Erävaelluksen SM-kilpailu 2013
Rasti 391
Tehtävä Avoin 41 Naiset ja veteraanit 39 Nuoret ja retki 37
Retki 24 13
Tehtäväryhmä: Erävaellustiedot ja -taidot
Malliratkaisu: Tangram
55
Nuuksion Nuuskinta
Erävaelluksen SM-kilpailu 2013
Rasti 392
Tehtävä Avoin 42 Naiset ja veteraanit 40 Nuoret ja retki 38
Retki 24 14
Tehtäväryhmä: Erävaellustiedot ja -taidot
Malliratkaisu: Haltia
1. Mitä ahma söi? O: Poro 2 rp
2. Mikä lintu oli koivupölkyn päällä? O: Korppi 2 rp
3. Mitkä linnut pelasivat shakkia? O: Laulujoutsen tai joutsen 2 rp
4. Minkä merkkinen kamina oli autiotuvassa? O: Harvia 2 rp
5. Mitä Pääkaupunkiseudun viherkehän osia mainittiin seinäkartassa Nuuksion ja
Sipoonkorven lisäksi? Mainitse kaksi.
O: Sipoonselkä, Läntinen saaristo, Itäinen saaristo, Porkkalan saaristo, Porkkala, Meiko,
Petikko, Kaupunkipuistot. Pyydettiin mainitsemaan kaksi. 1 rp kummastakin oikeasta. Jos
mainittu useampia kuin kaksi, - 1 rp jokaisesta väärästä. Kohdasta kuitenkin 0-2 rp.
6. Minkä kallon näit yöretkellä? O: Karhu 2 rp
7. Mikä eläin asusti karhunpesän onkalossa, joka lähti karhun luota? O: Kettu 2 rp
8. Mitkä eläimet olivat joutua kotkan kynsiin? O: Metsäjänis / Metsäjänikset 2 rp jänis 1 rp
9. Ehditkö käydä tornissa. Mitä edistyksellistä oli Haltian katolla? O: Aurinkokeräi-n(-met) /
aurinkopaneeli(t) / ruohokatteinen osuus 2 rp, lämminvesivaraajat 1 rp
10. Mistä koko luontokeskusrakennuksen muoto on saanut inspiraationsa? O: Sotka/telkkä
ja sen muna. Pelkästä sotkasta/telkästä saa myös. 2 rp.
Yhteensä _xx_ / 20 rp => 4 p
56
Nuuksion Nuuskinta
Erävaelluksen SM-kilpailu 2013
Rasti 392
Tehtävä Avoin 43
Tehtäväryhmä: Ensiapu ja pelastuspalvelu
Arvostelupöytäkirja: Hukkuvan pelastaminen
Partion numero: _______
1/2
Pisteet ___ / 3,0 p
Tilanteen kuvaus:
Potilas kelluu/räpiköi vedessä ja pää käy välillä pinnan alla. Potilas on selin rantaan ja ei
reagoi huutoihin tai heitettyihin esineisiin. Potilas ei reagoi pelastajan tarttuessa häneen tms.
Pelastaminen
Partio tekee päätöksen ja toimii nopeasti ja määrätietoisesti
Partio empii korkeintaan 30 sekuntia ennen toimintaa
Partio empii yli 30 sekuntia
1,0 p
0,5 p
0p
Partio yrittää puhuttaa potilasta ennen tämän saavuttamista
Partio ei yritä puhuttaa potilasta
Lähde: Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliitto
0,5 p
0p
Partio aloittaa avun hälyttämisen samanaikaisesti pelastustoimien kanssa
Partio aloittaa avun hälyttämisen, kun potilas on kääritty lämpimään
Lähde: Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliitto
Partio käyttää pelastamiseen kelluvaa apuvälinettä
Partio käyttää pelastamiseen jotain apuvälinettä
Ei apuvälineitä
Lähde: Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliitto
0,5 p
0p
0,5 p
0,2 p
0p
Partio pitää apuvälineen potilaan ja pelastajan välissä tai tarttuu potilasta takaapäin kiinni
lähtiessään kuljettamaan tätä rantaa
0,5 p
Partio tarttuu potilasta edestä tai sivulta ilman apuvälinettä, joka suojaa potilaan
tarrautumiselta ja mukanaan veden alle vetämiseltä
0p
57
Nuuksion Nuuskinta
Erävaelluksen SM-kilpailu 2013
Rasti 392
Tehtävä Avoin 43
Tehtäväryhmä: Ensiapu ja pelastuspalvelu
Arvostelupöytäkirja: Hukkuvan pelastaminen
Partion numero: _______
2/2
Pisteet ___ / 3,0 p
Rannalle vietäessä hän kävelee vaivoin ja ei pysty muodostamaan sanoja, mutta reagoi
vaimeasti puheeseen. Potilaalla on alilämpöisyys, jonka tyypillisiä oireita hän ilmentää:
-vapina tai tärinä
-sekavuus
-uneliaisuus
-hengitys harvaa
Ensiapu
Partio yrittää saada potilaan liikkumaan lämpimikseen
Partio ei yritä
(Potilas ei liiku aktiivisesti, vaan on alilämpöisyyden kourissa)
Lähde: SPR 2012
0,5 p
0p
Partio riisuu potilaan märät vaatteet (toimitsija ohjeistaa, että aluskerraston pinta on iho)
0,5p
Partio ei riisu potilasta
0p
Lähde: Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliitto
Partio auttaa potilaan makuulle
Potilas jää seisomaan
0,5 p
0p
Partio käärii potilaan rastilla olevaan avaruushuopaan
Partio ei lämmitä potilasta
Lähde: SPR 2012
0,5 p
0p
Partio varmistaa potilaan pään lämpimänä pysymisen
Partio ei peitä potilaan päätä
Lähde: Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliitto
0,5 p
0p
Partio soittaa 112
Partio ei soita 112
Lähde: SPR 2012
0,5 p
0p
58
Reittihärveli
Nuuksion Nuuskinnan päivittäiset kisakartat radoittain (A,B,C) löytyvät kisan jälkeen Espoon
Akilleksen reittihärvelistä. Piirrä oma reittisi ja katso, miten kanssakisailijat etenivät.
Ohje:
- Avaa reittihärveli osoitteessa: http://www.espoonakilles.fi/RouteGadget/cgi-bin/reitti.cgi
- Valitse kisan oikea päivä ja avaa härveli.
- Oikeassa yläkulmassa on seuraava näkymä:
1. Valitse Piirrä reittisi.
2. Valitse hissillä rata.
3. Kirjoita partiosi nimi ja numero nimen kohdalle.
4. Split Times-sarakkeessa täytä vain alapuolen Fin-laatikko: kirjoita siihen 10000.
5. Piirrä reittisi ja tallenna piirros.
Jos tulee ongelmia piirron kanssa, valitse oikeasta yläkulmasta Help.