Yksilöllinen ja yhteisöllinen keittiö

Teksti: Viestitär Ky / Mari Saarelainen
Kuvat: Valmistajat
Tulevaisuuden keittiö
on sosiaalinen
tila, jossa näkyvät
yksilölliset
mieltymykset.
Nykyään keittiötä ei piilotella
vaan yhteisöllisyys on siirtynyt
ruokailusta ruuanvalmistukseen.
Kun ennen kutsuttiin perhe ja
vieraat aterialle valmiiksi laitettuun pöytään, vietetään nyt
ystävien kanssa iltaa yhdessä
ruokaa laittaen.
Keittiöiden suunnittelussa huomioidaan yhä enemmän yksilöllisiä
tarpeita ja mieltymyksiä. Yksi
tarvitsee tilaa leipomiseen, toinen
tykkää kestitä ystäviään ja joku
10
www.viihtyisakoti.fi
Yksilöllinen ja
yhteisöllinen keittiö
haluaa valmistaa ruokaa yhdessä
perheen ja sukulaisten kanssa.
”Tarpeet ovat hyvin erilaiset sekä
ruoanvalmistuksen, säilytystilojen
että tilankäytön suhteen” kertoo
Puustellin mallistosuunnittelija
Sirkku Aine.
Novartin tuotepäällikkö Eeva
Kokkosen mukaan ihmiset arvostavat keittiöissä etenkin käyttömukavuutta ja yksilöllisiä ratkaisuja. Monille ruuanlaitto ei ole
pelkästään välttämättömyys vaan
harrastus, johon käytetään aikaa
ja panostetaan. Se näkyy myös
keittiöissä, intohimoinen kahvin
ystävä voi hankkia kalusteisiin
integroidun keittimen ja kylmistä
drinkeistä pitävä jääpalakoneella
varustetut kylmälaitteet. Jollekin
toiselle suuri kivinen leivinpöytä
voi olla se, johon satsataan.
Yhtenäistä tilaa
Keittiö yhdistyy usein avoimeksi
tilaksi olohuoneen ja ruokailutilan
kanssa. Avoin tila mahdollistaa
keittiössä ja olohuoneessa puuhaavien seurustelun keskenään.
Ruokaa valmistava äiti voi samalla
tarkkailla olohuoneessa leikkiviä
lapsia ja emäntä voi helposti seurustella vieraiden kanssa, ystävät
voivat myös samalla osallistua
ruuan laittoon.
”Kun keittiö on osa avointa oleskelutilaa, keittiökaapistojen tulee
olla yhä enemmän kalustemaisia
ja yhdistyä muuhun tilaan värien ja
kuosien kautta”, toteaa Kokkonen.
Suuren pinnat ja sileät
Neve-ovet tekevät tästä
Ala Carte -keittiössä äärimmäisen pelkistetyn.
on helppohoitoinen, äänetön ja
miellyttävä materiaali, joka ei
myöskään naarmuta ruokailuvälineiden tai astioiden pintoja”,
Aine kertoo.
Hän uskoo, että tulevaisuudessa
asunnot mukautuvat paremmin eri
elämäntilanteen tuomiin muutoksiin esimerkiksi helposti liikuteltavien väliseinien avulla ja asunnoista tulee yhä avarampia, mutta
ei kuitenkaan laboratorioita.
Keittiöitä uusitaan nykyään noin
10 – 12 vuoden sykleissä, koska
ihmiset muuttavat paljon ja keittiöt
halutaan oman tyylin mukaisiksi.
Tulevaisuudessa elämänkaariajattelua toteutetaankin ehkä sekä
arkkitehtuurissa että keittiöissä.
Keittiö suunnitellaan turvalliseksi lapsille, mutta huomioidaan
myös ikääntymisen tuomat vaatimukset.
Puuta ja ekologiaa
Keittiökaapit ovatkin nykyään
hyvin kalustemaisia, sokkelin
tilalla on usein jalat, yläkaapit ovat
kevyitä ja laadukkaisiin materiaaleihin satsataan. Yhtenäisen tilan
takia kiinnitetään myös kodinkoneiden ja kaappimekanismien
äänenvoimakkuuksiin entistä
enemmän huomiota.
Vaivatonta imua!
Vedit minua välittömästi puoleesi magneetin
tavoin. Tahdoin kanssasi heti saman katon
alle. Allawayn keskuspölynimureista löydät
omasi niin pieneen kuin isoon kotiin. Valmiiseen tai rakenteilla olevaan. Pieni ja pyöreä
Duo erityisesti kaupunkikoteihin ja vapaa-ajan
asuntoihin.
Käy katsomassa, millaista imua sinä ja kotisi
tarvitsette: www.allaway.fi
Puu on suomalaisille läheinen
materiaali, ja aito puu on myös
maailmalla entistä enemmän
näkyvillä. Myös muut luonnonmateriaalit kuten kivitasot ovat
suosittuja. Trendikeittiö on tällä
hetkellä valkoinen tai musta ja
vedikkeetön.
”Suomessa käytetään kodin sisustuksessa paljon valkoista. Se on
”Ulosvedettävät mekanismit toimivat hiljaisesti ja hyllyt on
varustettu liukumista estävällä
pinnoilla. Puustelli -laatikostoihin
olemme suunnitelleet huovasta tehdyn vaihtoehdon. Huopa
Novartin valmistamiin
kaappeihin on saatavana
sähköiset ovimekanismit, jotka
helpottavat varsinkin ylös
aukeavien ovien käyttöä.
Myynti: K-raudat, Rautiat ja LVI-liikkeet kautta maan.
Selkeälinjaisessa keittiössä
yhdistyy tummat ja vaaleat
sävyt sekä erilaiset materiaalit.
Puustellin uutuus pintakuviona
on tammi, joka on tässä
kuultovärjätty tumman
suklaan sävyllä.
harvoin ristiriidassa ympäristön
muiden osien kanssa ja muuntautuu pienelläkin väripilkulla
aivan uudeksi. Myydyistä keittiöistämme yli puolet on valkoisilla
ovilla, ja sileä ovi on suosituin.
Suomalaiset suosivat pelkistettyjä
linjoja, vaaleita sävyjä ja puuta
kuten muutkin skandinaavit,
mutta käytämme myös koristeellisempaa tyyliä. Ehkä meissä
kytee pieni slaavilaisuus”, pohtii
Kokkonen.
”Eri materiaalipintojen ja pintakäsittelyjen ääripäät kuten, kiiltävä
ja matta, sulautuvat vaivattomasti
samaan keittiöön. Tummien ovien
matalakiiltoinen harjattu puupinta
sekä kiiltävä valkoinen kvartsitaso
ovat ajattoman tyylikäs yhdistelmä. Eri luonnonmateriaalit ja
luonnolliset sävyt keskustelevat
voimakkaasti keskenään”, Aine
kertoo tämän hetken trendeistä.
Hän uskoo suomalaisten keittiöissä olevan tulevaisuudessakin
12
www.viihtyisakoti.fi
vaaleaa puuta, hillittyjä värejä ja
tietysti skandinaavista henkeä.
Aidot luonnonmateriaalit kestävät
trendien vaihtelut, joten niiden
käyttöikä on usein pintatrendejä
pidempi. Kestävä kehitys ja ekologiset arvot näkyvät kuluttajien
valinnoissa.
”Puun pintakäsittelyt toteutamme
aina ympäristöarvoja kunnioittaen, ilman liuottimia, myös
kiiltävät pinnat. Erikoisviiluissa
käytämme nopeasti kasvavia sekä
kasvatettuja puulajeja, joten ne
ovat ekologisia materiaaleja”, kertoo Aine. Hän uskoo ekologisuuden merkityksen tulevaisuudessa
yhä kasvavan.
Tulevaisuuden
tekniikkaa
Kodinkoneisiin voidaan nykyään
sisällyttää paljon tietotekniikkaa. Koneet opastavat käyttäjää.
Keittolevyt voivat tunnistaa raaka-aineita ja ehdottaa reseptejä.
Jääkaappi ja pakastin tietävät
sisältönsä ja voivat tulevaisuudessa ilmoittaa pilaantuvista tai
loppuvista tuotteista.
”Kuinka halukkaita ihmiset ovat
käyttämään toimintoja, jos se
vaatii esimerkiksi tuotteiden
koodaamisen jääkaapin tietokoneelle”, pohtii Kokkonen, joka
tässäkin asiassa uskoo ihmisten
haluavan ennen kaikkea käyttömukavuutta.
Keittiökoneiden valmistajat keksivät yhä innovatiivisempia laitteita.
Viime vuonna Electrolux Design
Lab -kilpailun voitti kannettava
ruuanlämmitin Etana, jonka toiminta perustuu sähkömagneettiseen induktioon. Laite kiinnitetään suoraan kattilan, pannun tai
kahvimukin kylkeen, jolloin astian
sisältö alkaa lämmetä.
Sähköiset mekanismit lisääntyvät
myös keittiökalusteissa. Ovien
sähköiset avausmekanismit hel-
Myös lehtikuusi kuuluu puustellin uutuuksiin. Laatikoiden tavarat pysyvät paikoillaan huopapintaisissa lokeroissaan.
pottavat etenkin vanhusten ja
liikuntarajoitteisten toimintaa.
Pistorasiat ponnahtavat pöytätasosta esille painalluksella.
”Keittiö suunnitellaan huomioiden käyttäjien laaja kirjo – lapsesta
vaariin. Halu elää omassa kodissa
mahdollisimman kauan on vanhemman sukupolven suurin toive.
Sähköisesti avautuvat laatikot ja
kaapinovet ovat elämää helpottavia tekijöitä kaikille käyttäjille”,
kertoo Kokkonen
”Uskon, että ekologisuus ja
turvallisuusasiat tulevat entistä
enemmän kuvaan mukaan. Tulevaisuuden keittiö on tyyleistä ja
trendeistä riippumatta ekologista
teknologiaa täynnä, vaan ei näkyvillä. Ekologisuus on tärkein
kriteeri myös kodinkoneissa, ja
sen merkitys lisääntyy”, Aine
toteaa.