Vedelle uudet väylät

Talo kuntoon OSA 12 Putkiremontti
Tässä sarjassa kerromme remonteista, joilla nostat talosi
energiatehokkuutta, viihtyisyyttä ja arvoa.
!
Seuraavassa
numerossa: takka
ja hormi vanhaan
taloon.
Vedelle
uudet väylät
Espoo
Vanhan hirsitalon asukkaat halusivat pisteen
pisaroiden tihkumiselle vesijohdosta. Talousvesiputket piti saada kuntoon kattilalta alkaen.
TEKSTI TIMO PÄÄSKY KUVAT JOONAS VUORINEN
E
spoon Röylään vuonna 1894 valmistuneen Hofgård-kartanon päärakennuksen putkistot ovat kaiketi
1950-luvulta. Kunnostus alkaa talousvesiputkista, mitä isäntä CarlAxel Selenius perustelee kylmän veden nousujohdon tihkumisella kellarissa.
– Putket ovat niin happamia, että kohta
tulee vesi läpi.
Isäntä haluaa, että johdot nuorentuvat
vuosimallia 1956 olevan Högfors-lämmityskattilan talousveden kupariputkista alkaen. Samalla talousveden lämpötilalle laitetaan säätö.
Lämmönjaon putket pattereille sekä valurautaiset ja osin muoviset viemäriputket
ovat Seleniuksen mukaan yhä siinä kunnossa, ettei niiden uusimisella ei ole pakottava kiire.
Putkiremonttikilpailutuksen voitti porilaislähtöinen Laadukas Koti. Työnjohtaja
Roni Mäkinen ja asentaja Jussi Leminen
kartoittivat talon paikat ennen tarjouksen
tekoa. Remontin aikana voi asua, ja vesikatko kestää enintään muutaman tunnin.
Seleniuksen mukaan alaltaan noin 400-neliöisessä hirsitalossa riittää tekemistä. Pohdinnassa on muun muassa lämmityksen uu-
50 Meidän talo 2/2015
siminen: kattila polttaa öljyä noin 10 000 litraa vuodessa!
Komposiitista ripeästi
Torstaisen työpäivän aluksi Roni Mäkinen ja
Jussi Leminen selvittävät runkoputkireittejä. Runkoputkiläpivientien ja -vetojen aloituksen lisäksi päivän tavoitteita ovat vanhojen putkien purku ja asennuksen käynnistyminen märkätiloissa. Remonttikohteina ovat
talon kaksi keittiötä, pesutilat ja ulko-oven
luona oleva painepesuripiste.
Leminen aloittaa tositoimet saunasta.
Katkaistuaan vedet ja irrotettuaan vanhat
kupariputket hän vetää uudet kytkentäjohdot pinta-asennuksena Uponorin 16 millin läpimittaisesta muovi-alumiini-komposiittiputkesta. Hän asentaa myös uudet vesikalusteet, suihkusekoitushanan ja sekoitushanan.
Komposiittiasennus sujuu ripeästi: ensin
muoviset putkikannakkeet kiinni seinään,
sitten putkien pituudet rullamitalla, mutkat
käsitaivuttimella ja katkonta putkisaksilla.
Liitokset syntyvät näppärästi Geberit-puristintyökalulla, kun Leminen on ensin tökännyt putkien päihin hylsyt ja liittimet.
Mäkinen starttaa vastaavat kytkentäjoh-
Asentaja Jussi Leminen saa vanhan
kattilan kukoistamaan kupariputkella
ja Geberit Mapress-putkiosilla. Samalla hän uusii varoventtiilin, lämmin- ja
kylmävesisulkuventtiilit sekä sekoitusventtiilin, jolla säädetään lähtevän
talousveden lämpötila 70–80-astei­
sesta noin 60-asteiseksi. Lopuksi kattilahuoneen uusitut putket eristettiin.
toasennukset kylpyhuoneissa, minkä jälkeen hän harppoo läpivientien pariin. Runkolinjoissa käytetään muovista suojaputkellista Pex-putkea.
Ensimmäisen välipohjan läpivienti vaikuttaa helpolta. Ällistys on suuri, kun Mäkisen poraama ohjausreikä 40 sentin paksuisen puu- ja betonikerroksen läpi osuukin tavoitellun putkikotelon sijasta kylpyhuoneen
oven pieleen. Sijaintiharhan aiheuttaa pystysuora jätevesiputki, joka kulkee välipohjassa viistosti yli metrin matkan. Yhtä viistoja runkoputkiläpivientejä ei voida tehdä,
joten kylpyhuoneeseen tarvitaan myös uusi verhokotelo.
Enää poraus isommalla poranterällä alaja yläsuunnasta, ja läpiviennit kylmän sekä kuuman veden runkoputkille valmistuvat vihdoin.
– Välillä tulee pikku yllätyksiä. Ne ovat
kuitenkin haasteita eivätkä ongelmia, Roni
Mäkinen heittää.
Myös toinen välipohja on hankala. Mäkinen poraa ohjausreiän toisen kerroksen kylpyhuoneeseen maaten selällään kylpyhuoneen yläpuolisessa säilytyskomerossa. Välipohja ilmenee 55-senttiseksi. Konstikkaiden
vaiheiden jälkeen nämäkin aukot tulevat valmiiksi.
Onneksi läpiviennit kellarista ensimmäi-
Komposiittiputken rakenne
GRAFIIKKA UPONOR
Monikerroksisen
putken päämateriaalit ovat polyeteenimuovi ja
ruostumaton teräs.
PE-RT
Limi- tai puskusaumahitsattu alumiiniputki
PE-RT
Liima muovin ja
metallin liitoksiin
2/2015 Meidän talo 51
Onnittelut
voittajille!
A-LEHTIEN VUODEN 2014
SUURARVONNASSA JAETTIIN
UPEAT PALKINNOT SEURAAVILLE
ONNEKKAILLE:
PÄÄVOITTO:
75 000,00 €
RAHAA PUHTAANA KÄTEEN
Matti Stråhlberg
Ylitornio
KESÄVOITTO:
10 000,00€
Suvi Väisänen ≤ Vääksy
KUUKAUSIVOITTO:
2 000,00 €
Irja Leinonen ≤ Melalahti
Sirpa Rajala ≤ Äänekoski
Risto Tiihonen ≤ Kuopio
Kaarina Manninen ≤ Helsinki
Airi Koskinen ≤ Pori
Jarmo Komulainen ≤ Kuhmo
Mari Nuutinen ≤ Kuopio
Reijo Kauhanen ≤ Varkaus
Eeva Anttinen ≤ Kauniainen
Suvi Hokkanen ≤ Tikkakoski
Jukka Määttälä ≤ Rovaniemi
Päivi Heinänen ≤ Saarijärvi
sen kerroksen keittiöön ovat jo olemassa, ja vaakaläpiviennit kellarin väliseinien läpi ovat helpot toteuttaa.
Tunnista putkiremontin tarve
Runkolinjat suojaputkellisina
Seuraavana aamuna urakka jatkuu runkoputkien vedoilla
ja liitännöillä, komposiittiputkituksilla sekä lämmityskattilan putkituksella. Vaikuttaa jo siltä, että homma valmistuu iltaan mennessä.
Jussi Leminen vetää lämpimän veden runkoputkitukset
kattilahuoneesta kellarin keskiosassa olevan noin 20-neliöisen harrastustilan, mopoverstaan, kohdalle. Muovinen
kylmävesiputki sinne jo tulee. Edelleen hän vetää lämminja kylmävesirunkoputket saunan seinän taakse ja sieltä
ensimmäisen kerroksen keittiöön.
Leminen liittää verstaan kohdalla ja saunan seinän takana runkoputkia toisiinsa messinkiliittimillä ja lisää sulkuventtiilit. Vielä haaroitus saunaan ja kytkennät siellä
komposiittiputkiin, niin hän siirtyy kattilahuoneen putkien äärelle.
Roni Mäkinen puolestaan kiskoo toiset runkoputket välipohjan aukon kautta ylös ensimmäisen kerroksen kylpyhuoneeseen ja jatkaa sieltä toisen kerroksen kylpyhuoneeseen ja keittiöön. Ykköskerroksen kylpyhuoneessa hän
asentaa runkoputkiin messinkiset T-liittimet haaroitusosineen, liittää komposiittiputket ja kiirehtii sitten ylemmän kylpyhuoneen kytkentöihin.
Käyttövesi- ja viemäriputkistot
kestävät tavallisesti 40–50 vuotta.
Kestoikään vaikuttavat lähinnä
putkimateriaali ja veden laatu.
Hanoilla ja muilla vesikalusteilla
kestoikä on usein putkia lyhyempi.
Älä luota putken silmämääräisarviointiin. Hyväkuntoiselta
vaikuttava rööri saattaa olla
jo niin heikossa kunnossa, että
vesivahinko on akuutti uhka.
Luotettavimmin putkiston arvioi
lvi-alan asiantuntija.
Läpivienti välipohjaan vaatii pitkän poranterän.
Komposiittiputki taittuu putkitaivuttimella.
Vastoinkäymiset eivät haittaa
Puolen päivän jälkeen Leminen saa lämmityskattilan putkikytkennät lähes loppuun. Kuuman käyttövesilinjan putkitus ulottuu kuparisena noin 1,5 metrin päähän kattilasta ja jatkuu siitä Pex-runkoputkilla.
Kattilan vanhojen kupariputkien tilalla hohtavat uudet
42-milliset Geberit Mapress -putkiosat ja 22 millin kupariputket venttiililisäyksineen. Enää puuttuu putkiosien
liittimien kiristys. Ylempi hoituu käytössä olevalla puristustyökalulla mutta alempi ei – työkalun leuka ei mahdu
rakoon. Tarvitaan Rems-puristustyökalu, ja sen Mäkinen
noutaa lainaksi tutusta lvi-tukkuliikkeestä.
Heti perään Lemiseltä putoaa työkalu. Se murtaa kattilan alaosan sulkuventtiilin, jolloin vesi tyhjentyy lattiaviemäriin. Ei kun uusi venttiili tilalle ja kattilan täyttö tuoreella vedellä. Seuraavaksi temppuilee Oilon KP6 -öljypoltin. Releen vaihto ei auta, mutta sinnikäs pikku rukkaus
saa liekin syttymään.
Päivä on vierähtänyt perjantai-illaksi. Talo jää viikonlopun ajaksi asumiskelpoiseksi: lämmitys toimii, vettä tulee
kylpyhuoneen hanasta ja saunoakin voi.
Talousvesiputkistot asennetaan
nykyisin kupari-, muovi- tai
komposiittiputkista joko uppoasennuksena suojaputkeen tai
pinta-asennuksena. Suihkutilassa
vesijohtojen pinta-asennus suihkukalusteelle tehdään yläkautta.
Kupariputki katkeaa vähin vaivoin putkileikkurilla.
Kulmaosat liitetään lämminvesikierukkaan.
– Jos hana olisi hajonnut myöhemmin, siitä olisi voinut seurata vesivahinko.
Lopuksi Leminen kytkee vedet päälle, huuhtelee putket, tekee 1 000 kPa:n ylipaineella koeponnistuksen ja laatii koepainepöytäkirjan. Dokumentointiin sisältyy
asennusfirman laatujärjestelmän mukaisesti
kaikki tehdyt toimenpiteet, kuvia asennuksesta sekä tiedot materiaaleista. Jos talosta
olisi olemassa rakennuspiirustukset, niihin
merkittäisiin uudet putkitukset.
Kolmipäiväisen urakan hinnaksi tuli noin
7 000 euroa. Työlle annettiin kymmenen
vuoden takuu.
Koeponnistus ja dokumentointi
VUODEN 2015 SUURARVONTA
TILAAJILLE ON ALKANUT!
A-lehtien tilaajana olet mukana 50.000 euron jättipotin
ja muiden upeiden palkintojen arvonnassa.
Jokaisella on oma juttunsa. | Apu | Apu Terveys | Avotakka | Demi | Eeva |
| Image | Kauneus & Terveys | Kotivinkki | Maku | Meidän Mökki |
| Meidän talo | Mondo | Unelmien Talo&Koti | Trendi | Tuulilasi |
| Urheilulehti | Viherpiha | Voi Hyvin |ApuKrypto | ApuRistikot |
Maanantaina Jussi Leminen asentaa loppuun yläkerran kylpyhuoneen putkitukset, pesukoneventtiilin takaisinimusuojineen sekä suihkusekoittajan. Hän uusii myös johdot
keittiön tiskialtaan sekoittajalle.
Kytkemisen yhteydessä kylpyhuoneen pesualtaan vanhan hanan juuresta irtoaa kylmävesiputki, joten Leminen
vaihtaa kalusteen uuteen.
Veden ruskea väri kertoo kylmävesilinjan sinkityn teräsputken
ruostumisesta, vihertävä vesi
taas kylmä- tai kuumavesilinjan
kuparisen vesiputken syöpymisestä. Muita hälyttäviä vuotosignaaleja ovat vesimittarin osoittama
kulutus hanojen ollessa suljettuina
sekä veden vähäinen virtaus
hanasta.
Uusi viemäriputkisto asennetaan
muovi- tai valurautaputkista. Perinteisen putkiremontin
vaihtoehtona on vanhojen
putkien pinnoitus tai sukitus.
Valurautaviemärin pitkälle edenneestä ruostumisesta kertovat tukokset, heikko vetäminen, vuodot
ja viemärinhaju.
Rakennukseen asennettava vesijohto ja siihen liitetyt laitteet pitää
sijoittaa siten, että mahdollinen
vesivuoto havaitaan luotettavasti
ja ajoissa ja että vesijohto voidaan
tarkastaa ja korjata helposti.
Jos purkukohteessa on epäiltävissä asbestia, on ennen purkutöihin
ryhtymistä tehtävä asbestikartoitus. Asbestia voi esiintyä esimerkiksi ennen vuotta 1990 asennettujen putkien eristyksissä.