pdf

Tarinaa tuottajilta
Emme me tämän vuoden uudet tuottajat osanneet täysin arvatakaan, mihin sitä
tuli mukaan lähdettyä kun ilmoittauduimme halukkaiksi näytelmää tuottamaan.
Tuottaja, sehän kuullostaa hienolta. Mutta mitä se tuottajana oleminen itse
asiassa tarkoittaa? Valehtelematta ainakin viittäsataa sähköpostia, kymmeniä
Facebook-viestejä, liian monta puhelua johon kukaan ei vastaa – ja fiiliksiä
turhautumisesta innostukseen. Tuottajana oleminen tarkoitti myös kaikkea
vessapaperin oston, eurojen laskemisen ja kinkkukiusauksen teon väliltä.
Ja täytyy myöntää, että hauskaa on ollut! Pseudossa on mukana niin
käsittämättömän huippua porukkaa, että ei tästä voi kuin tykätä.
Vihdoin kuukausien työn tulos on täällä: Vain muutaman popcornin tähden.
Tämän eteen on lähes sata kandiseuralaistamme uurastanut lukemattomia
tunteja. Kiitämme käsikirjoittajia, lavastajia, puvustajia, maskeeraajia, sanoittajia,
sovittajia, laulajia, meastroja, bändiä, näyttelijöitä, koreografeja, tanssijoita,
mustia miehiä, äänimiehiä, valomiehiä sekä kaikkia muitakin miehiä ja naisia
autokuskeistamme catering-tiimiin! Erityiskiitos ihanille ohjaajillemme Juusolle ja
Ilonalle, jotka ovat herättäneet visioillaan paperilla olevat sanat eloon. Ja tehneet
myös paljon enemmän, ihan kaikkea. Ja me uudet tuottajat kiitämme myös
Lauria, jota ilman tästäkään ei olisi tullut mitään. Lauri on jaksanut vastailla
meidän käsittämättömän moniin viesteihin, jotka voisi tiivistää kaikki sanoihin:
Lauri auta, neuvo, tee jotain!
Toivottavasti Oludlavan tapahtumat
herättävät teissä tunteita, sillä niitä
tämän näytelmän tekemisessä
ei ole säästelty!
Tuottajat,
Viivi, Saija, Eveliina ja Lauri
Ohjaajien tervehdys
JUUSO: Hei, se meidän teksti pitää olla huomiseen mennessä valmis.
ILONA: Ja sanot sen puoli kymmeneltä illalla?
JUUSO: Hei kamoon, tästä oli viesti siellä
proggis-vastuuhenkilöt-facebooksivulla kolme viikkoa sitten.
ILONA: Viestejä lentelee suunnasta jos toisesta jatkuvasti; oli sitten
pellen nenä ostamatta tai ainejärjestön lehti kaipaa haastatteluja...
JUUSO: Siitä tuli mieleen, meillä ei ole tarpeeksi meikkaajia ja teatteri
on täynnä romua, ei vielä varattu ja mahdollisesti tulessa.
ILONA: Mutta hahmojen puvut on melkein valmiit! Ne näyttävät tosi
hienoilta!
JUUSO: Minun mielestäni voisivat olla seksikkäämpiä.
ILONA: Tästähän oli puhetta.
JUUSO: Okei, okei. Mutta siis, meidän pitäisi kirjoittaa jotain, mikä
tiivistää ohjaajan työn ytimekkäästi ja hauskasti.
ILONA: Jotain tuntien työstä aikataulujen parissa tai loputtomasta
taistelusta kelloa vastaan? En tiedä saako siitä kauhean hauskan kuuloista.
JUUSO: Komiikkaa varmaan saisi irti kirjoitusvirheiden metsästämisestä
käsiksestä?
ILONA: Se on minun sukulaiseNI!
JUUSO: Näen sinut lentävän strapetsien yli.. argh!
ILONA: No, onneksi näyttelijät tuntuvat – ainakin vielä – kestävän meitä.
JUUSO: Joo, ei voi kuin ihailla. Oma hermoni olisi varmaan jo mennyt
moneen otteeseen, jos pitäisi kuunnella kerrasta toiseen, miten jalat ovat
väärässä paikassa ja puhe liian nopeaa.
ILONA: Toisaalta Muumivideoiden ja Tintti-pätkien katsominen on hauskaa ja
hyvää vaihtelua.
JUUSO: Ainakin se tuntui tepsivän. Siitä voisi kirjoittaa, miten mahtava
fiilis on nähdä näyttelijöiden muuttuvan enemmän ja enemmän hahmoikseen.
ILONA: Toivottavasti muutos ei ole lopullinen – ainakin Jekaterina voisi
pidemmän päälle herättää närää kurssikavereissa.
JUUSO: Hei, monet miehet pitävät määrätietoisista naisista.
ILONA: Niin... Pitäisiköhän meidän toivottaa kaikki vielä tervetulleiksi?
JUUSO: Erinomainen idea. Ja kiittää koko valtavaa proggista uskomattomasta
työstä.
ILONA: Ilman jokaisen osallistuneen panostusta emme olisi tässä tänään.
Kiitos kaikille!
Me olemme Ilona ja Juuso
ja tämä - on NÄYTELMÄMME!
Vain Muutaman Popcornin tähden
Ohjaajat
Juuso Korhonen
Ilona Vahe
Tuottajat
Viivi Kirvesmäki
Saija Väänänen
Eveliina Jormanainen
Lauri Nurmi
Käsikirjoittajat
Eveliina Jormanainen
Kim Sihvonen
Toini Valmari
Joona Tynkkynen
Elina Karppa
Henna Karppa
Ilona Vahe
Jukka Suutala
Juuso Korhonen
Katri Vartiainen
Maria Sariola
Veera Kangaspunta
Viivi Kirvesmäki
Leo – Oludlavan kaupungin orpokodissa kasvanut
nuori mies, jonka kryptinen ennustus lähettää matkalle
etsimään kauan kadoksissa ollutta sukulaistaan.
Autiosaarelle ottaisi mukaan:
Bruno, muistikirja, vaihtosukat
Näyttelijät
Matti Eloranta
Maija Tarkka
Henna Karppa
Aleksi Karinen
Katja Pelkonen
Sara Mörö
Karolina Kangaspeska
Laura Harmanen
Antti Romppainen
Lari Saloranta
Neea Laaksonen
Koreografit
Lisa Salo
Saana Kauma
Veera Kangaspunta
Sara Mörö
Meri Smolander
Lilja Rintamäki
Sanna-Riina Nurmi
Katja Pelkonen
Petra Ahola
Otto Soininen
Tanssivastaavat
Veera Kangaspunta
Sara Mörö
Tanssijat
Veera Kangaspunta
Petra Ahola
Pauliina Juujärvi
Saana Kauma
Sanna-Riina Nurmi
Miitta Hyppönen
Lisa Salo
Otto Soininen
Miska Laakso
Juho Vanhanen
Meri Smolander
Lilja Rintamäki
Bruno – Toinen oludlavalainen poi.. tyt.. no, orpo.
Leon paras kaveri. Bruno ei ole vielä löytänyt
paikkaansa maailmassa. Kenties hän kätkee
sisälleen enemmän kuin mitä päältäpäin arvaisi?
Autiosaarelle ottaisi mukaan: Leo, leotardi, leopardi
Maestrot
Ilkka Rauma
Lauri Moilanen
Bändi
Ilkka Rauma
Lauri Moilanen
Jani Periniva
Jaakko Lassila
Olli Lainiala
Taneli Väisänen
Ilari Ryhänen
Laura Kivelä
Jukka Suutala
Timo Kaivosoja
Laulajat
Leena Männikkö
Liisa Hänninen
Johanna Peltonen
Nelli Vanhapiha
Sovitus
Ari Lehtonen
Milla Korhonen
Bändi
Äänimiehet
Jussi Risku
Antti Tuokko
Madame Babuška Baranovški
– Kiertelevä ennustajaeukko. Yliluonnolliset lahjat
eivät ole tuoneet Madamelle rikkautta, mutta osuvista
ennustuksista saatu palkkio lämmittää hänen
sydäntään – yleensä nestemäisessä muodossa.
Autiosaarelle ottaisi mukaan:
Viinipullo, korttipakka, lesti kotipolttoista
Sanoittajat
Katri Vartiainen
Matti Eloranta
Piia Haapaniemi
Taneli Väisänen
Joona Tynkkynen
Ilkka Haapala
Juuso Korhonen
Miitta Hyppönen
Lisa Salo
Liisa Tarkkanen
Toini Valmari
Liisa Hänninen
Maija Tarkka
Ilona Vahe
Eveliina Jormanainen
Lavastusvastaavat
Josefina Rytkönen
Meri Smolander
Lavastajat
Ilkka Haapala
Juho Vanhanen
Milla Korhonen
Josefina Rytkönen
Meri Smolander
Piia Haapaniemi
Toni Kulju
Taija Kaipiainen
Kim Sihvonen
Ella Ruikka
Linnea Rajala
Lasse Vekama
Jekaterina Julmanova – Sirkuksen popcornmyyjä.
Entisessä elämässään Jekaterina toimi kokkina
Michelin-tähden ravintolassa, mutta potkut saatuaan
hän vannoi kostavansa koko maailmalle aseinaan
veitsenterävä kieli ja ilkeyttä tihkuva mieli.
Autiosaarelle ottaisi mukaan:
Juorulehti, vaseliinia, popparisuolaa
Maskivastaavat
Elina Karppa
Henna Karppa
Puvustusvastaava
Hanna Forss
Maskeeraajat
Elina Karppa
Henna Karppa
Henna Pekki
Jasmiina Sjövik
Anni Saukkola
Suvi-Maria Seppänen
Maiju Sutinen
Krista Korja
Puvustajat
Hanna Forss
Marleena Aaltonen
Marianne Mikkola
Jatta Näsänen
Anni Saukkola
Jasmiina Sjövik
Katri Vartiainen
Meri Smolander
Lilja Rintamäki
Catering-vastaava
Kim Sihvonen
Catering
Kim Sihvonen
Liisa Kellokumpu
Tiia Kirjonen
Monique Inéz – Sirkuksen viehättävä akrobaatti.
Monique odottaa jonain päivänä saapuvaa prinssiään - mutta
voihan siinä välissä muutaman silmäniskun ja lentosuukon
heittää suuntaan jos toiseenkin. Pelkää kuollakseen pellejä,
mikä välillä tekee sirkuselämän hankalaksi.
Autiosaarelle ottaisi mukaan: Huulipuna, peili, trapetsi
Valomies
Anselmi Kovalainen
Lavamestari
Ella Ruikka
Mustat miehet
Ilkka Haapala
Toni Kulju
Taija Kaipiainen
Josefina Rytkönen
Piia Haapaniemi
Grafiikka
Katri Vartiainen
Hanna Forss
Kim Sihvonen
Milla Kelahaara
Käsiohjelman taitto
Lauri Nurmi
Erityiskiitos
Tuula Kalttonen-Mäkinen
Kiertuevastaava
Elina Karppa
Valokuvaus
Anselmi Kovalainen
Françoise Jacques Nicolas Jean-Marié Xaviér Royale
de la Negarét – Sirkuksen maanis-depressiivinen pelle.
Tuo tahatonta komiikkaa toisten elämään. Korviaan myöten
rakastunut Moniqueen, mutta ei surukseen saa vastakaikua.
Autiosaarelle ottaisi mukaan: Ei mitään. Ei millään ole väliä.
Ennustus
Angel’s Eyes – von Hertzen Brothers
San. Katri Vartiainen
Kor. Lisa Salo
Sul ehkä voin
mä paljastaa,
mitä mieles sun nyt halajaa.
Tän maailman
taa kurkistan.
Voin nähdä ajan tulevan.
Tapahtuu.
Toteutuu.
Tuleva mulle avautuu
mut jälleen sumuun kietoutuu.
Ei se näy, jos jalat maahan painaa.
Apu löytyy pullosta
kun valuu alas mun kurkusta
ja johan todellisuus loitontuu.
Lahjain kallisarvoinen
löytää tiedon kätketyn.
Maksaa saapi palkan sen,
jonka työn’ on arvoinen.
Tietää saa,
jos maksaa.
Tuleva mulle avautuu
mut jälleen sumuun kietoutuu.
Ei se näy, jos jalat maahan painaa.
Apu löytyy pullosta
kun valuu alas mun kurkusta
ja johan todellisuus loitontuu.
Lopuks viel muista ehto tää:
vastuu tulkinnasta sulle jää.
Darja – Sirkuksen toinen akrobaatti, sekä telttakepeistä
vastaava insinööri. Kiltti ja huolehtivainen, ei tekisi
pahaa kärpäsellekään, ellei se uhkaisi sirkusta.
Autiosaarelle ottaisi mukaan:
Taulukkokirja, harjoitustrikoot, hellehattu
Leon ja Brunon laulu
Barney Stinson – Suit Song
san. Matti Eloranta
kor. Saana Kauma
Onko tässä järkee seikkailulle lähteesen hullun sanastaMut jos mulla
onkin sukulainense täytyy etsiä
Siis sirkukseen sä lähdet nyt
ja ehkä vielä yllätyt
elämäsi suurin show
Nyt lähdetään sirkukseen!
Elämästäsi puuttuu sellainen
joka olisi kuin perhettä
Täällä Oludlavan orpokodissa oot
elänyt vain tähteistä
Mut ilman ystäviä vaan
ei tarvinnut oo sun kasvaa
sielt parhaan ystävän sä sait
Siellä tapasit Brunon!
Yhdessä aina (Bruno!)
ystävät parhaimmat (ja Leo!)
ei parempaa seuraa
lähtemään seikkailulle (nyt!)
DNA:t keräämään
perhettä etsimään
hänet on löydettävä
(Leo: ”Hei bruno..”)
Onneksi on seuraks - ystävä
(Bruno) Saankohan mä sitten perillä
käydä silittämäs leijonaa? (Leo: Tuskin)
(Bruno) No entä jos käyn luona
taikurin ja opin ruokaa taikomaan
(Leo: Tuskin)
(Leo) Ottaisitko nyt ihan iisisti tää on
mulle tärkeää (Bruno: Joojoo)
(Bruno) Saankohan sit käydä trapetsil...
(Leo) Abadabada rauhoituhan nyt
siinä. Ehkä. Mutta muista, ensin
kerätään näytteet.
D! N! A!
Mitä ees odottaa, mitä kokea saa
nämä kaksi ystävää
Huoleton olla voit heillä aukoton on
suunnitelma mielessään
Nyt toivotaaan et löydetään
sellainen johon luottaa saa
ei mikään hullu taikka sekopää
Nyt löytääksenne etsimänne teidän on
mentävä sirkukseen
SIRKUKSEEN!
Popcornii suoraan lärviin
Little Shop of Horrors – Dentist Song
san. Piia Haapaniemi
kor. Veera Kangaspunta, Sara Mörö
Kun olin kokki, - kaikist’ parhain
pomo kadulle mut laittoikin.
Väitti räkää sopas kelluvan
no parit ripulit lahjoitin
mut syyttä häätöi, kylmästi
Silloin tiesin sen
Tiesit mitä??
Maissii mä heitän
moukat antaa jonkun setelin.
Näin paska sirkus
haaveissain jo musersin sen.
Popcornii suoraan lärviin,
mä näytän vaan keskisormii.
Oih, mä oon ovela!
Viel koston mä saan!
Ihanat akrobaatit
Flashdance - Maniac
san. Taneli Väisänen
kor. Veera Kangaspunta, Sara Mörö
Mä olen liian ainutlaatuinen
sorsivat vain, nyt keittoja keitä en, vaan Kovat treenit jälleen takana on,
Olo heillä on voittamaton.
Kovat vaatimukset heille asetetaan,
Mukaan pääse ei kuka vaan.
Maximiliano – Sirkuksen tirehtööri ja kantava voima.
Sirkus on Maximilianolle kaikki kaikessa, ja kantaa
harteillaan kaikkia sen murheita. Ovatko paikalle
saapuvat nuorukaiset kaivattu toivonpilkahdus?
Autiosaarelle ottaisi mukaan:
Ei tässä ole aikaa mihinkään lomamatkaan!
Heille tärkee ulkonäkönsä on,
Kauneudella rajaa ei oo.
Kun kauneus ja taidot yhdistetään,
Tulee meil’ akrobaatit nää.
Elo alkaa tympiin,
ja silmis sumenee jo.
Hauskuutan työkseni muita,
en pysty nauraa.
Ihmispyramideja, kokovoltteja ilmassa, Näenkö hänet siellä,
Nää temput tekee heistä parhaita.
pomppaako sydämeni?
Muutosta kaipaisin,
Joten katsokaa, uskokaa tai älkää
mut tyhjät on käteni.
Heitä parempaa tai kauniimpaa ei oo.
Hei katsokaa, uskokaa tai älkää
Luojani armas,
Heitä parempaa tai kauniimpaa ei oo. jeesaisit tien kulkijaa.
Jos en saisi hauskuuttaa,
Murheellinen Pelle
kiskoisin narun kaulaan.
GG Caravan – On se hienoo
Viihdytys ihmisten,
san. Joona Tynkkynen
pitää minut liikkees.
kor. Veera Kangaspunta, Sara Mörö
(se pitää liikkees,
se pitää pystys)
On nimi minun suuri,
Mut voi kun itsekin,
Ei kukaan sitä muista.
osaisin viihtyy.
Sydänt joskus riipii,
mut ystävät ei sitä huomaa.
Mufa Sasan – Taikuri. Mystikko. Ihmeidentekijä.
Nainen, jonka käsissä hiekka muuttuu kullaksi
ja galaksit räjähtävät. Sirkuksen pelastus voi
löytyä hänen silinterihattunsa kätköistä...
Autiosaarelle ottaisi mukaan:
Samppanjaa, suitsukkeita, puhdasta magiaa
Mulla on vastuu
Kishin Douji – Zenki / Vajura on
san. Ilkka Haapala
Sirkuksen on, sirkuksen on
minutkin on - (onni hylännyt)
Tulokseton arvaamaton
sen kohtalo on
Mitään varmaa ei, tulevaisuutein
tullessaan tuo, ellei kohtalo suo
Nyt on itseni ja alaiseni
vaarassa elämäntapa!
Vaan en helpolla , aio luovuttaa
loiste menneen mua innoittaa
Elanto taiteilijoiden painavasti
velvoittaa!
Mulla on vastuu, vastuu
Rohkeudella, taidolla noustaan
varma oon, en aio joustaa
otan menneen kiinni,
nostan korkeuksiin
Mulla on vastuu, vastuu
Sirkuksemme ainut mulle on
pidän siitä kii,
konkurssi nuolee suupielii
Kohtalo on
kohtalo on
arvaamaton - (mulla on vastuu)
Sirkus mun on
seurue on
se rakkain on
Omar Al'adin – Sirkuksen puudelinkouluttaja.
Mies, joka on omistanut elämänsä koirien
kasvattamiselle ja stailausvinkkien jakamiselle.
Autiosaarelle ottaisi mukaan:
Hiuslakkaa, kaulapantoja, raippa
Komisario Heidi Molokoff – Oludlavan poliisipäällikkö.
Turhautunut, koska ei ikinä ole pystynyt saattamaan
rikollisia oikeuden eteen polttavasta halustaan
huolimatta. Tuoko Oludlavan historian suurin
rikos hänelle vihdoin tyydytyksen?
Autiosaarelle ottaisi mukaan:
Pamppu, käsiraudat, kunniamerkit
Mä oon magiaa
Lady Gaga – Marry the Night
san. Juuso Korhonen
kor. Saana Kauma
Yön pimeä vallitseese silmät sun
sokaiseemutta pimeinkin yöalistuu
kun sen lyö tää kirkkaus
Räjähdys ravistaa
taivaita heilauttaa
pantterillaan taikuri ratsastaa
varjot voittaa
On aika taikuuden
aika taikuuden
aika taikuuden
Tarvitset taikaa, sen ihmeitä
ei tarvii huolta kanssani kantaa
Tarvitset taikaa, huoles heitä
sen kaiken sulle taika voi antaa
Syöksytään syvyyteen
noustaan taas korkeuteen
harmaasta valkoiseen,
teltan kulahtaneen
taas teen
Tartu viitanhelmaan
Lähde matkustamaan
yli merten ja maan
sut vien kulkemaan, muhun luota
Voimalla taikuuden
voimalla taikuuden
Tämä on taikaa, se tietää
ei todellisuus voi meitä voittaa
Tämä on taikaa, se sietää
nää vaikeudet ja aamu taas koittaa
Mm-mm-magiaa, mm-mm magiaa,
mm-mm-mä oon magiaa
Oh-mm-magiaa, mm-mm magiaa,
mm-mm-mä oon magiaa
Loisteeni tää, kaiken varjoon jättää
ei rubiinien loistekaan voi mua
himmentää
Kahdesta yhden, suuremman teen
ajan pysäytän ja luonnonlait muutan
Katsomoon istu, pidä tiukasti kii
Voin sun maailmasi muuttaa
ja tajunnan räjäyttää
Mä olen taikaa, oon valkeus
mun edessäni kumartaa kaikkeus
hallitsen aikaa, totuutta
mun sormet koskettaa avaruutta
Oh-mm-magiaa, mm-mm magiaa,
mm-mm-mä oon magiaa
Oh-mm-magiaa, mm-mm magiaa,
mm-mm-mä oon magiaa
Oh-mm-magiaa, mm-mm magiaa,
mm-mm-mä oon magiaa
Mä olen taikaa, taikaa
Mä olen taikaa, taikaa
kamoon, kamoon
Taikaa, taikaa, taikaa, taikaa…
Kuumaa huumaa
Eternal Erection - Bad Stuff
san. Miitta Hyppönen & Lisa Salo
kor. Katja Pelkonen
Nyt kaikki hiljaa ja paikallaan
tai joudun voimaa käyttään
Virkavalta määrää, mikään meiltä ei
täällä huomaamatta jää
Kumihanskan kanssa tutkin tarkasti
mä kolon jokaisen, oh-oh!
Nurkan takana mä jälkeenpäin
sormeani nuolaisen
Vaikka saatat ajatella,
oon yksinkertainen
tän koppalakin alla on mieli likainen
Painaa viranomaisvastuu
Mut alan jo innostuu
Hei jos sä mua uhmaat
voin tehdä jotain tuhmaa
Uuh, aah
Voi tätä huumaa
Sua voisin kurittaa
Tuu vaan
Saat naista kuumaa
Oi saanhan kurittaa
Mä olen tiukka eikä mulla oo
lainkaan omatuntoo
Uran valitsin mä täydellisen
Seurasin mun kohtaloo
On mulla frendi musta ja kuminen
sitä haluun käyttää oh-oh
Herrat tai leidit, molemmat käy
anna mun beibi näyttää
Vaikka saatat ajatella,
oon yksinkertainen
tän koppalakin alla on mieli likainen
Painaa viranomaisvastuu
Mut alan jo innostuu
Hei jos sä mua uhmaat
voin tehdä jotain tuhmaa
Kätketty
Regina Spektor - Samson
san. Liisa Tarkkanen
Jokainen tahtoo onnen
Miksi ei saa?
Se masentaa
Kaikki tienviitat ohjaa
väärään suuntaan
Umpikuja on vastassa
Toivonko turhaa mä parempaa?
Sirkus on rahaton
Miksi rikkaus muilla on?
Varattomuus väsyttää
Luovuus sen alle jää
Ja pelle surullisena
vaeltaa ilman rakkautta
Lemmeks muuttuis fobia
taikavoimalla
Jokainen tahtoo onnen
Miksi ei saa?
Elämä harhauttaa
Kaikki tienviitat ohjaa
väärään suuntaan
Umpikuja on vastassa
Onko turhaa
et toivon vaan?
Leo kauas juuriltaan
irtos yksin kasvamaan
Turhaanko hakee sukuaan
koditonna vaeltaa
Bruno etsii omaa paikkaansa
tahtois jonnekin kuulua
Ei voi kokea hän vapautta
Aavalla tuuliajolla, irrallaan
Mistä löytää oman paikan?
Onni usein piiloutuu
tai menneeseen vain sijoittuu
Voiko itse vaikuttaa
tapaako ollenkaan?
Pitääkö alkaa uskoa
epätoivossakin on toivoa
Eikä aina päättää ennalta
loppuratkaisua?
Heti alussa
Jokainen tahtoo onnen
Kenties sen saa
Sirkus tää
Queen – I Want It All
san. Toini Valmari
Mikä se on siis sirkus tää?
Kuka sitä osaa ymmärtää?
Leo ja Bruno menivät sirkukseen
Leolle sukulaisen löytääkseen.
Nopeasti alkoivat huomata,
sirkus vaikuttaa hieman oudolta.
Tirehtöri huokaa: puute rahasta
ja kas Mustafa poimii sitä hiasta.
Mikä se on siis sirkus tää?
Kuka sitä osaa ymmärtää?
Kuka hän on sukulainen?
Arvaako Leo pian vastauksen?
Joku on ryöstänyt lähipankin.
Komisario vannoo:
rosvot telkien taakse hankin.
Ei pelle kätke rakkauttaan.
Voiko Darja voittaa pellepelkoaan?
Kohta Leo sukulaisensa tunnistaa.
Ryöstösaaliin kohtalo ratkeaa.
Mikä se on siis sirkus tää?
Kuka sitä osaa ymmärtää?
Mikä se on arvoitus tää?
Kuka sen voi meille selvittää?
Siis sirkus tää
Siis sirkus tää
Siis sirkus tää
Etsi diagnoosi
Hakuohjelma sisältää 2 300 eri diagnoosia sekä noin 2 000 ihotautikuvaa.
Sen päätavoitteena on tukea vastaanotolla tehtävää diagnoosin valintaa
sekä tarjota nopea mahdollisuus erotusdiagnoosien kartoittamiseen.
Diagnooseja voi hakea
‡ oireilla
‡ ihottumalöydöksillä
‡ laboratorioarvoilla
‡ katsomalla valitun diagnoosin erotusdiagnooseja
Kuvista on myös linkit Duodecimin uuden Oppiportti-palvelun oppikirjoihin,
^^^VWWPWVY[[PÄ
Tutustu uuteen palveluun Terveysportissa!
^^^[LY]L`ZWVY[[PÄ
Puudelitanssi
Stevie Wonder – Sir Duke
san. Liisa Hänninen
kor. Meri Smolander, Lilja Rintamäki
Et oo tainnut nähdä aiemmin
Hurttalaumaa yhtä pätevää
Temput hurjat kaikki taitaa ne
Ei kylmäks koskaan jätä katsojaa
Mut jos ne sille päälle sattuu ettei
mikään kiinnosta - Saattaa olla että
laumas kohta koostuu diivoista
Jos sä haluut meitä kouluttaa
Joudut ehkä vielä pettymään
Me tehdään ihan niinkuin halutaan
Etkä pysty meitä komentaan
Hyppää, pomppaa, kieri, poseeraa
Sehän meiltä sujuu luonnostaan
Emme tiedä mitään hauskempaa
Kun päästä valokeilaan juoksemaan
Mut me emme kaipaa ollenkaan sun
laistas johtajaa - Ei puudeleiden tarvii
täällä mitään sääntöi noudattaa
Jos sä haluut meitä kouluttaa
Joudut ehkä vielä pettymään
Me tehdään ihan niinkuin halutaan
Etkä pysty meitä komentaan
Sirkus kaatuu
Adele - Skyfall
san. Liisa Tarkkanen
Siitä on kauan
Perustin sirkuksen mahtavan
Hankin eläinkatraan kirjavan
Työtekijäjoukon loistavan
Oltiin maankuuluja
Yleisö meihin hulluna
Yöt jonotti pääsylippuja
Teltta pullotti väkijoukosta
Nyt sirkus kaatuu
Mullaksi maatuu
Taistelen vastaan
Raskasta on luovuttaa
Sirkus tuhoutuu
Ja pirstaloituu
Sirpaleen kiinni saan
Se vain käteni haavoittaa
Mitä oikein tapahtui?
On teltta tyhjä
Popparit kärryyn homehtui
Ei olla enää ryhmä
Pitääkö tän loppua?
Rahatkaan ei riitä Ja poliisit vainoaa
Äh, mitä siitä!
Saanko jäädä tänne
Pasha Parfeny - Lautar
san. Maija Tarkka
kor. Meri Smolander, Lilja Rintamäki
Silloin kun mut jätettiin,
heivattiin orpokotiin
Mietin onko elämässä mitään järkee
Sitten Leon tapasin,
sain uskollisen kaverin
Hän mulle uuden suunnan
elämääni antoi
Tulkaa kaikki sirkustelttaan
Taikuus on mahtavaa,
ne norsut, ja pallot
Tahdon olla taiteilija, nähdä maailmaa
Vaan saanko jäädä tänne
Alkoi taas janottaa,
on popcornit kuin suolaa
Tää sirkus on, aivan upee onnenpotku
Ei mua mikään pidätä,
mä haluun kovasti edetä
Huomaako muut mussa
ison lahjakkuuden
Tulkaa kaikki sirkustelttaan
Taikuus on mahtavaa,
ne norsut ja pallot
Tahdon olla taiteilija, nähdä maailmaa
Taikuus on mahtavaa,
ne norsut, ja pallot
Tahdon olla taiteilija, nähdä maailmaa
Vaan saanko jäädä tänne
Vaan saanko jäädä tänne
Vaan saanko jäädä tänne
Mä tahdon jäädä tänne!
Rakkausduo
Cheek – Syypää sun hymyyn
san. Ilona Vahe
kor. Sanna-Riina Nurmi, Otto Soininen
Oh - - Jeah - - Monique
Miksi sä oisit, oisit, oisit se mulle?
Eihän se koskaan, koskaan, selvinny
mulle?
Mun tunteet ei oo kunnolla koskaan
varmaan kohdannu sua
Toisaalt turhalt pelolta
et oo nähnytkään mua
Sinä ihana nainen näät
vain ulkoisen kuvan
Oikeest oon pelkkä mies,
siks oon kattellu sua
Mä vihaan mun nenää,
kuule mun hätää
En mä enää saa peiteltyy tätä
Sua haluun rakastaa ja pitää,
sil ilman sinua
Ei mul ois elämässä mitään
Sadun prinssiis sä vaan ootat ja ootat
Mut jos sä tuut mun mukaan niin sua
suojaan ja hoidan
Mä toisin maailmaas’
taas onnee ja hymyy
Et tiedä mihin pelle tää pystyy
Voisinks mä antaa sen sulle, ja mulle?
Olla sun omas, pyytää sua pysyy
Sus on kaikki mitä mä kartan,
vai ootko prinssi maskin alta
Anna mun pelko tää jo poistuu
Pystytkö näyttää, kertoo,
tunteet ne mulle
Pystynkö luottaa, oikee oisit sä mulle
Sun kauneutta, hehkuus
ei voi kunnolla kuvaa
Mä tiedän et oo samaa
kuin ne kaikista lupaa
Loistos vie maan alta,
ei kyl pelottais kaatuu
Sun hymys on kuin satuu
mitä parhainta laatuu
Tahdot mut täydentää sun eloo,
mun lämpöö, turvaa, rakkautta,
mua hivelee sun kehoo
Monique, sut veisin tähtii halaa, sinne
sylikkäin euforian porteil makaa
Pelot haasta, tunteet säästä
Ja elämääs mut vihdoin päästä
Lupaan rakastaa sua aina ja edelleen
Pyydä multa mitä vain ja sen sulle teen
Voisinhan tehdä sen sulle, ja mulle
Olla sun omas, pyytää sua pysyy
Voin kai laittaa pois ne aatteet, ne jotka
näkee vaan sun vaatteet
Toivon et muistot mun nää jo häipyy
Tahdot siis olla, olla, olla se mulle
Voisiks sä olla, olla, oikee se mulle
Tahdon et annat, annat, tunteet ne
mulle
Pystynhän antaa, antaa, itseni sulle
Teetkö sovinnon
Hercules - Zero to Hero
san. Eveliina Jormanainen
kor. Lisa Salo
Tuu nyt vaan
meitä katsomaan
näytös jollaista et
ennen ole nähnytkään
mikä show
silmäis eessä on
akrobaatit lentää lailla taivaan lintujen
Meistä kun kuulit
niin luulit, luulit
kerjäläiskaarti
on tullut, tullut
mietit kai rauha pois mennyt on
mutta nyt teetkö sovinnon
nähnyt kun tämän shown pian oot
Sut saa Francois
kai nauramaan
haa ha haa
katso tarkkaan vaan
ken katoaa
(ken katoaa)
On viitan tään salaisuus
kai suuri taikuus
hän kääntää sen ja katsot
mitä siellä
ei nyt olekaan
Tuoltahan
saapuu tänne vaan
kaunein sirkuksen
ja komein seura sen
Yhdessä
tanssivat nyt he
ja tunnelmahan on
maalauksesta Picasson
Lopulta kaatumaan ei saa
huominenkaan
meitä nyt osaat arvostaa
nähnyt kun pian tään shown nyt oot
kanssamme teetkö sovinnon
Kai tiedät mitä nähdä saat
taikuus
nyt ihmeen sulle saa aikaan
taikuus
haluutko vaan
taikuutta
kahleet pois
ihmeen näät
taikuus, taikuus
taikuus, taikuus
taikuus, taikuus
Tuu nyt vaan
meitä katsomaan
ihmeitä
sirkusta
ja pieni maailma
elämä on
Meistä kun kuulit
niin luulit, luulit
kerjäläiskaarti
on tullut, tullut
mut kai kanssamme nyt teet
sovinnon
nähnyt kun tämän
nähnyt kun tämän
shown nyt oot!
Kiitämme yhteistyökumppaneitamme
Attendo
Autotalo Laakkonen
Duodecim
Orion
Pihlajalinna
Punanaamio
www.pihlajalinna.fi
kuntatoiminta työterveyspalvelut lääkäriasematoiminta operatiivinen toiminta
hammaslääkäritoiminta
Lääkäri! Meillä rakennat uran lisäksi muitakin unelmia
Rehdisti suurin
Rehdisti
suurin kotimainen
kootimainen
terveyspalveluiden
terveysp
y palveluiden tuottaja
tuottaja
j