Käytin energiahoitoja yhä enemmän, mutta mikään ei auttanut Johanna Niskakoski on pärjännyt elämässään usein sinnikkyydellään. Kuten vaihto-oppilasvuotena, kun isäntäperheet osoittautuivat katastrofeiksi. Yksinhuoltajaäiti toivoi saavansa ilmaisen au pairin ja toisessa perheessä äiti purki Johannaan omaa pahaa oloaan. Juuri 18 vuotta täyttäneelle, kaukana kotoaan olevalle Johannalle vuosi oli koettelemus. Hän palasi kotiin murtuneena ja aikuistumiseen pakotettuna. Ystävien ja perheen arvo oli tullut todelliseksi. Kulissit kunnossa Välivuoden jälkeen Johanna pääsi oikeustieteelliseen. Uuden elämänvaiheen myötä jo lapsuudessa vaivanneet pelot ottivat nuoren naisen otteeseensa. − Koin turvattomuutta ja pelkoa. Vanhempani olivat huolissaan ja neuvottomia. Kun opintoni alkoivat kärsiä hain apua opiskelijaterveydenhuollosta. Päätin, että joko tämä homma parantuu tai sitten lopetan opinnot kokonaan. Karsin osa-aikatyöt ja valitsin mieleisiä kursseja. Vähitellen opinnot alkoivat sujua. Muutaman vuoden päästä Johannan elämä oli kuin menestyksen käsikirjasta: hänellä oli arvostettu tutkinto, hyvä työ, miesystävä, paritalon puolikas, auto ja koira. – Kuitenkin sisälläni oli valtava tyhjyys. Elin täydellisessä nukkekodissa. Ystäväni sanoi jälkeenpäin, että näytin aivan hypotermian partaalla olevalta ihmiseltä; hymyilin, mutta olin jo lähes kuollut. Voiman kanavoijaksi Johanna haki elämäänsä uutta sisältöä. Auttamishalu ja eläinrakkaus veivät hänet eläintensuojelutyöhön. − Se imaisi minut heti mukaansa. Kerran heille tuotiin vanha koira, jota oli kohdeltu kaltoin. Koira sai kummallisia kohtauksia; se alkoi juosta vauhkona ympäri pientä asuntoa, eikä sitä saanut millään rauhoittumaan. Johanna sai vinkin eläinten luontaishoitajasta, jonka hoitomuoto oli energia. – Sovin hoitajan kanssa, että hän antaa hoitoa koiralle seuraavana päivänä kello 18. Ihmetyksekseni hoitaja sanoi, ettei tule itse paikan päälle. No, seuraavana iltana koira oli juoksemassa jälleen ympäri kämppää. Yhtäkkiä se huokaisi ja meni paikalleen nukkumaan. Kello oli kuusi illalla. Johannalla oli yliluonnollisen pelko, ja samalla näkyvänkin maailman murheet ja ALFA–UUTISET ”Kuvittelevatko, et käsi olkapäälle ja lätinää vaikuttais jotain?” oli Johanna Niskakosken mielipide rukouspalvelijoista. jatkuvat painajaiset tuntuivat olevan toisinaan liian raskaita kestää. – Päätin, etten usko näkemääni mutta samalla homma koukutti. Ajattelin, et nyt taisi löytyä jotain, millä taistella omia pelkoja vastaan ja millä vois auttaa muita. – Aloin käydä vaihtoehtokursseja, ostelin kirjoja, parantavia kiviä ja muuta materiaalia. Tarve kasvoi koko ajan. Oli saatava enemmän, uudempaa ja vahvempaa. – Koin, että löysin kasvotonta, mutta toimivaa voimaa ja tietoa, joka auttoi minua ja jolla osasin auttaa muita. Joskus tosin mietin, olivatko neuvoni oikeita ja teinkö apua tarvitseville todella hyvää. Johannalla oli kaksi roolia; toinen valtion virassa rationaalisena lakinaisena, toinen hengen maailmassa. Jälkimmäinen oli hänestä kiinnostavampi. Johannan upotessa syvemmälle löytämäänsä uuteen maailmaan, hän sai huumaavia kokemuksia. Pelot tuntuivat vihdoin väistyvän. Silti taustalla häivähti välillä kysymys, mitä hän oli oikein tekemässä. – Yritin kysellä opettajiltani, mistä voimme tietää, että olemme hyvän puolella. En saanut tyydyttävää vastaus- ta. Sanottiin vain, että kyseessä on universaali rakkauden energia ja eihän energiassa voi olla mitään pahaa. Mutta energian lähdettä kukaan ei osannut kertoa. Erikoisia asioita tapahtui, mutta mistä voima oli peräisin? Jälkeenjääneitä Johanna oli vaihtoehtomessuilla. Hänen rahansa oli huvenneet parantaviin kiviin ja ystävä oli kirmannut shamaanirumpukurssille. Johanna oli väsynyt ja janoissaan. – Huikkasin mielessäni ylös; jos siellä on joku, niin haluaisin nyt istua alas ja virkistyä. Mietin, pitäiskö mun kokea täällä vielä jotain? Kohta huomasinkin käytävän, jolla ystävällisen näköinen tyttö tuli vastaani ja kysyi haluaisinko, että puolestani rukoillaan. Tuo tyttö johdatti Johannan kristilliselle rukousklinikalle, Healing Roomsiin. – Mulle kristillinen rukous oli aivan kuollutta touhua, jotain mitä tehdään koulun joulujuhlassa. Mutta kun tyttö sanoi, et se on ilmaista, innostuin; multahan oli rahat jo loppuneet. Lisäksi näin huoneessa tuolin ja vesikannun. Pian Johanna ahdistui ja hän päätti lähteä rukouspalvelun odotustilasta. Hän kuitenkin taas huikkasi mielessään ylös, että jos hänen on jäätävä, jokin estäisi lähtöaikeet. – Luokseni tuli sympaattinen nainen juttelemaan. Ajattelin, et tuo on ainakin normaali ja hyvä tyyppi. Hän kertoi mulle Alfa-kurssista. Ajattelin, että onpa kuolettavan tylsää. Mieluummin menisin vaikka nypläämään! Johanna itki rukouspalvelussa, mutta ei pitänyt sitä minään. – Mietin, et nää tyypit on jotain jälkeenjääneitä. Kuvittelevatko, et käsi olkapäälle ja lätinää vaikuttais jotain? Eikö ne tajuu, et pitää käydä kalliita kursseja ja saada vihkimykset, jotta siunaamisilla olisi vaikutusta? Mä ajan formulaa ja nää tyytyy keppihevosiin! Kun rukouspalvelijat kysyivät, haluaisiko Johanna Jeesuksen elämäänsä, hän vastasi, että ”Pistä tulemaan vaan!” Rukoilijoiden innostus huvitti Johannaa. Ennakkoluuloja Johanna päätti kuitenkin käydä pyörähtämässä messuilla mainostetulla Alfa-kurssilla, joka alkoi muutaman päivän päästä. Hän suunnitteli käyvänsä toteamassa, että uskovat ovat ihan ufoja, pelottavia ja ahdistavia tyyppejä. − Messuilla tapaamani nainen oli ovella halaamassa. Hän oli aidosti ilahtunut kun tulin. Ilmoittautuessaan alustavasti kurssille Johanna oli ilmoittanut, että hänellä on laktoositon ruokavalio. Hän oli tottunut siihen, etteivät ihmiset ymmärtäneet, että hän ei oikeasti voi syödä tavallisia kermaperunoita. – Ne olivat varanneet mulle laktoositonta ruokaa, ja se oli hyvää! Mietin, et kannattipa tulla. Opetus oli Johannan mielestä tylsää, mutta ihmiset ja keskustelut vaikuttivat kiinnostavalta. – Oli hienoa kun sai esittää kysymyksiä ja kertoa mitä mieltä itse oli. Johanna jatkoi kurssia uteliaisuudesta. Samaan aikaan hän kävi jatkokurssia energiahoidosta. Alfa-viikonlopussa Johanna huomasi olevansa pienryhmänsä ainut kurssilainen. Hän saikin runsaasti tilaa omille kysymyksilleen. Hän pohti kristinuskon historian raskasta taakkaa ristiretkineen. Hän ei suostuisi olemaan hyväksymättä tiettyjä ihmisryhmiä uskonnon nimissä. Samalla jokin uskon asioista puhutussa kiinnosti häntä valtavasti. – Mulle sanottiin, että koska olen noin kiinnostunut, mun pitäisi antaa aidosti Jeesukselle mahdollisuus vastata kysymyksiini ja tulla sydämeeni. Silloin mietin, etten pysty siihen. Johannan sisällä kasvoi kurssin aikana tietoisuus valkeudesta ja pimeydestä. Silloin Johanna ajatteli pystyvänsä sellaiseen. – Rukoilin lehdessä olleet uskoontulon aakkoset. Odotin, mutta mitään ei tapahtunut. Muutaman päivän päästä tuli pettymys; tää oli bluffia! Kokeilin uudestaan, mutta sittenkään ei tapahtunut mitään. Pettyneenä kerroin tilanteen Leenalle. Hän vastasi, ettei usko ole tunteista kiinni. Jumala on kyllä kuullut rukouksesi. Pelkojen puristuksessa Ennen Alfa-kurssia Jeesus oli Johannalle historiallinen henkilö, josta voidaan kiistellä loputtomasti. – Jeesus oli myös pelottava, sillä hänhän riehui temppelissä ja kaatoi pöytiä. Päätin, ettei Jeesus kaada mun pöytääni. Kurssin jälkeen Johannan ihmissuhde kariutui ja hän sairastui kilpirauhasen vajaatoimintaan. Pelot räjähtivät silmille. – Käytin energiahoitoja itselleni yhä enemmän, hamusin kotiini aina vain lisää kiviä ja enkelikortteja, mutta mikään ei auttanut. Johannan naapurissa asunut Leena oli uskova ja Johanna purki hänelle sydäntään koiralenkeillä. Leena jaksoi kuunnella. – Se tuntui todelliselta lähimmäisen rakkaudelta. Leena toi myös lehtiä, joissa ihmiset kertoivat uskostaan. – Kysyin Leenalta, miten tuon voiman voi saada, hän vastasi, että pyytämällä. Yhdessä jutussa uskoontuloa verrattiin kuntosalijäsenyyteen. Voit liittyä mukaan, mutta voit myös erota, jos haluat. Hengen ohjaukseen Syksyllä 2009 Johanna istui Leenan mukana seurakunnassa. Hän rukoili: ”Olen kontannut omia polkujani tähän saakka. Mulla on paha olo. Tee elämästäni sellainen kuin haluat, sellainen kuin sen pitäisi olla.” Sitten alkoikin tapahtua. – Rakkausenergia oli ollut kuin epävakaassa tuulessa lepattelua. Mulle tuli halu kasvattaa juuret. Mutta en tajunnu Raamatusta mitään, ihan kuin olis lukenut puhelinluetteloa. Johanna sai opetusta, että Pyhä Henki auttaa ymmärtämään Raamattua ja siitä löytyy elämä. Mutta Pyhä Henki tuntui energiavirtoihin tottuneesta Johannasta pelottavalta. – Sain järkytyksekseni tietää, että sehän oli joku tyyppi! Mutta sitten luin Raamatusta, et Pyhä Henki on lohduttaja ja puolustaja. Eihän sellaista tarvii pelätä. Kesällä 2010 Johanna lähti Pohjanmaalle Missionuorten opetuslapseuskouluun. Raamattu alkoi elää ja hän oppi mitä uskovana eläminen tarkoittaa. Lisäksi rinkka pelkoja putosi harteilta. Jeesus ei enää pelota Tänään Jeesus on Johannalle persoona joka elää edelleen. Hän on oikeudenmukainen ja armollinen. – Jos mulla on paha olo, häntä kiinnostaa. Mulla on taho, jonka puoleen kääntyä; Jeesukselle on annettu kaikki valta. Jeesuksen jälkeen ei tarvita jatkokurssia! – Vaikka petyn välillä itseeni ja tekoihini, saan pyytää Jeesusta näyttämään kuka hän on ja miten hän näkee minut. Olen nähnyt häivähdyksen Jeesuksesta. Hän on tuonut rauhan ja toivon elämääni. Mari Turunen