Paimenen kirje 2.2012 - Tampereen adventtiseurakunta

K
E
V
Ä
T
2
0
1
1
Paimenen kirje
kesä 2012
JK
Minä luotan sinun armoosi (Ps. 13:6)
Paimenen kirje
”Kiittäkää kaikesta.”
PAAVALIN SANAT (1. Tess. 5:18) ovat
haastavat. Tuleeko kiittää kaikesta,
vastoinkäymisistä, sairaudesta ja
huonoista ihmissuhteista? Ja jos tulee,
mitä se auttaa? Sain 40-vuotislahjaksi
(minulla on kastejuhlavuosi), Merlin
Carothersin Kiitoskirjat (Päivä 2012).
”Meidän tulee uhrata kiitosuhri silloin, kun
ympärillämme on täysi pimeys” (s. 85).
Kiitos merkitsee asioiden hyväksymistä
Jumalan sallimuksena. Siitä seuraa
uskon vahvistuminen kaikesta
huolehtivaan Taivaan Isään.
!
Otsikon haastava ajatus sivuaa
myös seurakuntaelämää. Toukokuun
alussa seurakunnan johtokunnan
kokoukseen oli kutsuttu Suomen
adventtikirkon johtoa keskustelemaan
Ilomäentien kirkkorakennuksen
tulevaisuudesta. Talousjohtaja Harri
Saarinen valotti Adventtikirkon
omistamien kiinteistöjen kulukehitystä.
Vuonna 1951 valmistuneen Ilomäentien
kirkkokiinteistön kulut 2011 olivat yli
44.000 €. Tontin vuokrasopimus
Tampereen kaupungin kanssa päättyy
2014. Talvella tehty kirkon kuntokartoitus
paljasti monia puutteita sekä ulko- että
sisäpuolella. Saarinen ilmoitti ettei
Unionilla ole myöntää rahaa remonttiin.
Kokouksessa pohdittiin seurakunnan ja
kirkkorakennuksen tulevaisuutta ja
merkitystä:
!
- Jeesus eli ihmisenä ihmisten
joukossa. Hän osoitti myötätuntoa kaikille
ja palveli ihmisiä joita kohtasi. Seurakunta
ei ole olemassa vain itseään, vaan myös
ympäristöään varten. Painopisteen tulee
olla ihmisten palvelemisessa, joka ottaa
huomioon tämän ajan tarpeet, korosti
puheenvuorossaan Adventtikirkon johtaja
Kalervo Aromäki.
!
Suomalaisen piirikunnan esimies
Erkki Haapasalo puolestaan totesi, että
Adventtikirkko antaa seurakunnalle
vapaat kädet sen miettiessä
kirkkorakennuksen tulevaisuutta.
!
Myönteisenä keskusteluissa nähtiin
kehitys, kun kirkon tilojen käyttöaste on
kasvanut ulkopuolisten yhteisöjen
toimiessa viikoittain tiloissamme.
!
Jospa aloittaisimme seurakunnassa
kiitoskampanjan? Kiittäisimme
rapautuvasta julkisivusta, yli 30-vuotiaasta
kaukolämmönvaihtimesta, vetävistä
ikkunoista, uusimista vaativista
sähköjohdoista ja putkista sekä
kosteusvaurioista! Siten laskelmoiva
uskomme totutetaan uskomaan
näkymättömän Isämme huolenpitoon
”joka tilassa” (1938 käännös).
!
”Herra sotii teidän puolestanne” (2.
Moos. 14:14).
!
!
!
Jatkuu sivulla 11
Tampereen adventtiseurakunnan tiedotuslehti. Toimittanut Jorma Katainen ja avustajat. [email protected],
puh. 045 139 1555. Ilmoitathan osoitteesi muuttuessa, tai jos et halua tätä julkaisua. Seuraava ilmestyy syyskuussa.
Luettavissa myös internetissä tampereenadventtikirkko.com. Kansi: Laura Immonen osallistui vappuna Jeesusmarssiin. Takakansi: Niihamanselkä toukokuussa Aitopirtin rannasta katsottuna.
2
S
E
Q
U
O
I
A
C
L
U
B
Sata vuotta sitten, huhtikuussa 1912,
painui Atlantin syvyyksiin
uppoamattomaksi mainostettu höyrylaiva
Titanic neitsytmatkallaan Amerikkaan.
Jälkeenpäin on arvailtu miksi niin kävi.
Syitä on etsitty laivan kapteenista, laivan
rakenteista tai vauhdista.
!
Myös laivan tähystäjät joutuivat
epäiltyjen penkille. Titanicilla tähystäjiä oli
vartiovuorossa kaksittain. Toinen
turmayön tähystäjistä, Frederich Fleet,
25, huomasi ensimmäisenä kohtalokkaan
jäävuoren. Havainto tuli liian myöhään
törmäyksen välttämiseksi. Turmassa kuoli
noin 700 Fleetin työtoveria 800:n
matkustajan lisäksi.
!
Fleet selviytyi hengissä, sillä hänet
oli määrätty yhden pelastusveneen
soutajaksi. Fleet syytti koko loppuikänsä
itseään Titanicin turmasta. ”Jos olisin
nähnyt jäävuoren aikaisemmin, eivät
kaikki nämä matkustajat olisi kuolleet”.
Hän avioitui 1919. Työskenneltyään
vuosia merillä ja telakalla Fleet päätyi
myymään lehtiä kadunkulmaan
Southamptonissa.
!
Kaupungissa hänet tunnettiin
hiljaisena ja yksinäisenä miehenä.
Epäilemättä jos herra Fleet olisi kokenut
traumaattisen kriisinsä tänään, hänet olisi
ohjattu kriisiavun piiriin. Fleet joutui
kantamaan yksin syyllisyyden taakkansa.
!
Traumaattinen kriisi laittaa psyykeen
kovalle koetukselle. Niin kauan kuin
W
ik
i
Traumaattinen kriisi tapahtuu yllättäen ja nopeasti.
Usein kaikki muuttuu niin ettei elämää kykene
kunnolla hallitsemaan. Tässä herra Fleetin tarina.
pd
ia
Titanicin tähystäjän
TRAAGINEN MUISTO
kaikki on hyvin elämme eräänlaisen
harhan vallassa: minulle ei voi tapahtua
mitään. Kun luemme muille sattuneista
rikoksista ja onnettomuuksista, ne
koskettavat hetken häipyäkseen
unohduksiin. Mutta kun kriisi tulee lähelle,
tajuamme oman haavoittuvaisuutemme.
!
Traumaattisia kriisejä ovat mm.
kuolema, onnettomuudet, hukkumiset,
tulipalot, itsemurhat, väkivallan kohteeksi
joutuminen, mutta myös äkilliset
sairaudet kuten sydän- ja aivoinfarktit.
Yhdelle sattunut tapahtuma järkyttää
samalla lukuisia ihmisiä.
!
Miten Frederich Fleetin
traumaattinen kriisi eteni? On tiettyjä
mielen lainalaisuuksia. Katsellessaan
pelastusveneessä jättilaivan katoamista
mereen, Fleet varmaan ajatteli: Tämä on
minun syytäni ja pahaa unta josta herään!
Fleet kykeni toisaalta työskentelemään
rauhallisesti muiden pelastuneiden
hyväksi.
!
Reaktiovaiheessa tulivat itku,
ahdistus, pelko, häpeä, itsesyytökset,
viha ja aggressiot, ehkä tarve löytää
syyllinen. Somaattisista oikeista Fleet
saattoi kokea sydänoireita, vapinaa,
pahoinvointia, väsymystä ja stressiä.
!
Työstämiseksi kutsuttu vaihe seurasi
ehkä kolmen päivän kuluttua New
Yorkissa, jonne haaksirikosta pelastuneet
poiminut Carpathia-alus saapui. Herra
Fleet varmaan koki tilapäisiä muisti- ja
3
keskittymisvaikeuksia, ihmissuhteet
joutuivat koetukselle, hermot olivat
pinnalla ja halu vetäytyä yksinäisyyteen.
Tulevaisuus näytti epävarmalta.
Masennus hiipi mieleen. Tätä vaihetta
Fleet varmasti koki useita kuukausia. !
!
Oliko herra Fleetillä ystäviä, joiden
kanssa käsitellä kokemustaan? Ilmeisesti
ei. Ei ollut kriisiryhmien verkostoa, joka
olisi tullut avuksi. Turman jälkeen hänen
elämänsä jatkui itsesyytösten vallassa.
Hän ei voinut koskaan unohtaa tuota
kohtalokasta yötä eikä sitä, että hän teki
jäävuorihavaintonsa hetkeä liian
myöhään. !
!
!
!
!
Viimeinen naula arkkuun oli hänen
vaimonsa kuolema joulukuussa 1964.
!
Nyt herra Fleet oli yksin, köyhänä,
masentuneena ja pian asunnottomana
vanhuksena. Viimeisessä kirjeessään
ystävälleen hän kirjoitti:
!
"En tuntenut vanhempiani. Olen ollut
orpo koko ikäni. Äitini hylkäsi minut
vauvana. Olen aina ollut köyhä ja
veloissa. Rakas ystäväni. Kirjoitan sinulle
muutaman rivin, koska olen isoissa
ongelmissa. Olen menettänyt vaimoni ja
nyt joudun jättämään kotini, jossa olen
elänyt".
! Herra Fleet löydettiin kuolleena
asuintalonsa takapihalta tammikuun 10.
päivänä 1965.
Frederich Fleetin viimeinen leposija
Southamptonin Hollybrookin
hautausmaalla. Kuva David Searle.
Lähde: Ilta-Sanomat 20.4
Kun kriisi kohtaa
1 Älä jää yksin, anna yhteystietosi paikkakunnan kriisiryhmälle.
2 Järjestä itsellesi seuraa sukulaisista, ystävistä ja
naapureista.
3 Jaa kokemuksesi ja tuntemuksesi.
4 Älä ota rauhoittavia tai unilääkkeitä.
5 Muista, että voimakkaat reaktiot ja oireet kuuluvat asiaan.
6 Jos paha olo jatkuu, ota yhteyttä terveyskeskukseen ja kerro
mitä olet kokenut.
!
Kirjasta Henkiseen hyvään oloon, WSOY 2002, psykologi Sall Saari
4
S
E
Q
U
O
I
A
C
L
U
B
JUUTALAISTYTTÖ
LÖYSI MESSIAAN
RACHEL HYMAN, 31, on kokenut
kutsumuksekseen tehdä tunnetuksi
juutalaista ja nykyisraelilaista
musiikkia. Ensimmäisellä Suomen
kiertueellaan Rachel konsertoi 8.4
Ilomäentien kirkossamme, jossa hän
kertoi miten hänestä tuli
adventistikristitty.
Pekka Kärkkäinen
sankarinsa surmaamisesta. Minulla oli
hengellinen kaipausta ja suostuin
lähtemään kristittyjen kirkkoon. Puin
ylleni kaikki juutalaiset koruni kuten
Daavidin tähden. Kirkossa nuori nainen
lauloi Jeesuksesta lämpimästi ja
tunteella. Ajattelin: miten hän voi uskoa
sellaiseen mikä ei ole totta?
Kuitenkin janosin rauhaa sydämeeni.
Kotona menin makuuhuoneen komeroon
soittamaan Johnille (komeroon ettei isä
kuulisi puheluani!) Kerroin Johnille mitä
olin kirkossa kokenut. Puhelun päätyttyä
tulin ulos komerosta. Isä oli kuunnellut
koko ajan. Hän huusi, että olin hullu ja
sairas, kun olen tehnyt sellaista. Isäni on
pitkä mies, pelkäsin hiukan häntä. En
tiennyt mitä tehdä. Ajattelin etten voi löytää
Jumalaa jos jään. Pakkasin laukkuni ja
kirjoitin David-veljelleni hyvästiksi, että
minun on mentävä ja löydettävä itseni.
Avasin oven, menin ulos pimeään.
Minulla ei ollut rahaa, autoa, ei ajokorttia,
enkä tuntenut ketään. Tunsin itseni hyvin
yksinäiseksi. Asuin joidenkin minulle
vieraiden ihmisten luona. Jatkoin
koulunkäyntiä.
Eräällä tunnilla olin stressantunut enkä
tiennyt mitä tekisin koulusta päästyäni.
Kaipasin perhettäni, mutta tiesin etten voi
”
Useimmat juutalaiset eivät ole
uskonnollisia, pikemminkin ateisteja. He
eivät ymmärrä holokaustin tapahtumia
miksi Jumala salli sen. Vanhempani eivät
myöskään olleet uskonnollisia. Vaikka he
ovat juutalaisia, eivät he opettaneet minulle
mitään uskonnosta. Ollessani 17 vuoden
iässä he olivat eronneet jo viisi kertaa.
Asuin äidin kanssa Atlantassa. Äiti eli
teinitytön tavoin. Seitsemäntoista
vuotiaana olin käynyt jo seitsemää lukiota
ja kyllästynyt elämään. Muutin isäni ja
kaksosveljeni Davidin luo Teksasiin
ajatuksena, että voisin elää normaalia
elämää.
Kerran kuuntelin erään nuoren miehen,
Johnin, soittavan kitaraa samalla laulaen.
Hän pyysi minut mukaan laulamaan.
Lauloimme yhdessä. Hän ehdotti minulle:
tulisitko kannssani kirkkoon? En tiennut
mitä sanoa. Me juutalaiset olemme sitä
mieltä, että kristityt syyttävät meitä heidän
5
Sapattijumalanpalvelukset internetissä
Nykyisin on mahdollista katsoa internetissä reaaliajassa
adventtiseurakunnan jumalanpalveluslähetyksiä ja muitakin
tapahtumia osoitteessa http://media7.adventist.fi/live
Useimmiten lähetykset tulevat Tampereen Aitolahden
adventtiseurakunnasta, mutta myös muualta. Arkistoituja
jumalanpalveluksia löytyy noin kuukauden ajan osoitteessa http://
media7.adventist.fi. Saarnat jäävät talteen tähän mediakirjastoon pysyvästi.
Koska monissa seurakunnissa on dataprojektori ne voivat halutessaan käyttää
ohjelmia osana jumalanpalvelustaan: tietokone kytketään projektoriin ja
äänentoistoon, sitten kuva heijastetaan valkokankaalle. Kotona lähetyksistä voi
nauttia tietokoneen ruudulta. YLEn radio ja tv-kanavilla tulossa olevista
Adventtikirkon hartausohjelmista saa tietoa Adventtikirkon nettisivuilta http://
www.adventist.fi ja Media7 Radio ja TV:n Facebook-sivulta http://
www.facebook.com/media7rtv. Jos sinulla on Facebook-tili, ”tykkää”
sivustamme, niin saat tietoa ohjelmistamme. Lähempiä tietoja: Orvo Miettinen
[email protected], puh. 040 5874478.
palata. Päätin rukoilla. Ajattelin, että jos
Jumala on kaikkivoipa, hän vastaa.
Kirjoitin paperille rukoukseni: Rakas
Jumala, auta minua saamaan lounas,
olen niin nälkäinen. Lähetä luokseni joku
tyttö, joka voi kertoa elämän tarkoituksen.
Laitoin kirjeen laukkuuni ja menin
naisten vessaan.
Oletko koskaan kohdannut Jumalan
vessassa? Kampasin hiuksiani. Sinne tuli
brasilialainen tyttö, joka ei tuntenut minua
ennestään. Hän laittoi käden päälleni.
- Pyhä Henki kertoi minulle, että sinuun
sattuu parhaillaan. Saanko olla sinun
enkelisi? Hämmästyin ja rohkaistuin. Hän
kutsui minut kotiinsa. Tutkimme yhdessä
Raamattua. Tyttö kertoi miten Jeesus oli
Raamatun ennustusten täyttymys. Hän
kertoi olevansa seitsemännen päivän
adventisti, ja että hän käy sapattisin
heidän kirkkonsa tilaisuuksissa.
- Anteeksi, tarkoitat varman, että
sunnuntaisin?
- Ei, vaan sapattisin. Me vietämme
lepopäivänämme Raamatun sapattia.
■
Ihmettelin! Hehän ovat kuten me
juutalaiset, tuntevat Vanhan testamentin,
eivät syö makkaraa tai juo alkoholia,
kuten emme mekään. Rukoilin Jeesusta
ja sanoin: Haluan palvella sinua. Silloin
Jumalan rauha täytti minut. Tunsin hänen
läsnäolonsa.
Heräsin seuraavana aamuna uutena
luomuksena. Mutta koti jossa asuin, oli
ateistinen. Kun omistajat kuulivat mitä
minulle oli tapahtunut, he käskivät minun
lähteä pois.
Minua lohdutti noina päivinä Jeesuksen
lupaus. ”Jokainen, joka minun nimeni
tähden on luopunut talostaan, veljistään
tai sisaristaan, isästään, äidistään tai
lapsistaan tai pelloistaan, saa
satakertaisesti takaisin ja perii
iankaikkisen elämän” (Matt. 19:29).
Minä adoptoin sinut, sanoi Jumala.
Kaksitoista vuotta myöhemmin voin
todistaa, että Jumala on pitänyt minusta
huolen.
!
Olen siunattu todella satakertaisesti.
Miksi Jumala sallii uskovalle vastoinkäymisiä? Lue 1. Piet. 1:6,7
6
S
E
Q
U
O
I
A
C
L
U
B
Miten Jumala pelastaa
ihmisen?
Raamattu opettaa kristityn pelastuksesta 1) jo toteutuneena,
2) parhaillaan toteutuvana ja 3) tulevaisuudessa toteutuvana
kokemuksena. Monimutkaistako? Ei ollenkaan.
1 MENNEISYYS
Kääntymys
Kääntymys samoin kuin katumus ja
parannus on käännetty usein kreikan
sanasta, jonka verbimuoto on metanoeo
ja joka tarkoittaa 'muuttaa mielensä',
'katua'. Vastaava heprean sana on
naham, joka merkitsee 'olla pahoillaan',
'katua'. Daavidin katumus aviorikoksen ja
murhan jälkeen osoittaa elävästi, miten
kääntymyskokemus valmistaa tietä
synnin voittamiseen. "Minä tiedän pahat
tekoni, minun syntini on aina minun
edessäni. Sinua, sinua vastaan olen
rikkonut, olen tehnyt vastoin sinun
tahtoasi. Jumala luo minuun puhdas
sydän ja uudista minut, anna vahva
henki." (Ps. 51:5,6,12.)
tarkoittaa oikeaksi tai vanhurskaaksi
tunnustamista ja julistamista.
Teologisessa kielenkäytössä
'vanhurskauttaminen' on "jumalallinen
teko, jolla Jumala julistaa katuvan
syntisen vanhurskaaksi ja pitää häntä
vanhurskaana.”
!
Vanhurskauttamisemme perustana
ei ole meidän kuuliaisuutemme, vaan
Kristuksen kuuliaisuus: "yhden
kuuliaisuus tekee kaikista
vanhurskaita" (Room. 5:18,19). Abraham
vanhurskautettiin hänen ollessaan vielä
ympärileikkaamaton; häntä ei siis
vanhurskautettu ympärileikkauksen
perusteella (Room. 4:9,10). Abraham
ilmaisi uskonsa siinä, että hän vei
poikansa Iisakin uhrialttarille (Jaak. 2:21).
!
”Usko vaikutti yhdessä hänen
tekojensa kanssa, teoissa usko tuli
todeksi" (2:22).
!
Vanhurskauttamisen perustana eivät
ole teot eikä myöskään kuollut usko.
Tarvitaan aitoa uskoa, joka vaikuttaa
rakkautena (Gal.5:6) ja puhdistaa sielun.
Vanhurskauttaminen
'Vanhurskauttaminen' on käännös kreikan
kielen sanasta dikaioosis (Room. 4:25),
joka merkitsee syyttömäksi toteamista, tai
dikaiooma (Room. 5:16), joka tarkoittaa
(vapauttavaa) tuomiota. Sen pohjana
oleva verbi dikaioo, vanhurskauttaa,
Pyhitys
Sana on käännös kreikan sanasta
hagiasmos, joka pohjautuu verbiin
hagiazoo, 'pyhittää, erottaa pyhään
tarkoitukseen'; heprean kielessä vastaava
verbi on qadash, 'erottaa tavanomaisesta
käytöstä' Vanhurskauttaminen ja pyhitys
Pelastuskokemus voidaan saada vain
Jeesuksen Kristuksen kautta. "Minä olen
tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän
luo muuten kuin minun kauttani" (Joh.
14:6).
7
2 NYKYISYYS
!
Rukous ja Raamatun tutkiminen
auttaa meitä jatkuvasti kasvamaan
Jumalan yhteydessä. Jumala toivoo
saavansa muuttaa langenneet olennot
kuvansa kaltaisiksi muuttamalla heidän
tahtonsa, mielensä, halunsa ja luonteensa.
!
Pyhä Henki aiheuttaa uskovissa
ratkaisevan muutoksen (Gal. 5:22,23). "Se,
joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn,
tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te
ette saa aikaan mitään" (Joh. 15:5).
!
Kristuksessa nämä ominaisuudet
muodostavat meidän täydellisyytemme.
Hän toteutti täydellisesti ja kerta kaikkiaan
meidän pyhityksemme ja lunastuksemme.
Paavali vetosi uskoviin, että nämä
eläisivät eettisesti Jumalan tahdon
mukaista, pyhää elämää
(1.Tess. 4:7). Uusina
luomuksina uskovilla on uusia
velvollisuuksia. "Ennen te
annoitte itsenne saastaisuuden
ja pahuuden palvelukseen ja
saitte aikaan pahuutta.
Antautukaa nyt palvelemaan
Jumalan tahtoa, niin hän
pyhittää teidät" (Room. 6:19).
Hengen täyttämän ihmisen
korkein tavoite on elämällään
miellyttää Jumalaa (1.Tess. 4:1).
Meidän on antauduttava hengen
työskentelyn kohteeksi
katsomalla Kristukseen.
!
"Kristus elää
minussa" (Gal. 2:20) Kristuksen
lahjoittamat "suuret ja kalliit
lupaukset" auttavat meitä
tulemaan "osallisiksi
jumalallisesta luonnosta" (2.
Piet. 1:4). Tämä jumalallisesta
luonnosta osallistuminen
uudistaa sisäisen ihmisen ja
tekee meistä Kristuksen
kaltaisia, vaikkakin eri tasolla:
vaikka Kristus tuli ihmiseksi,
uskova ei tule Jumalaksi. Sen
Vauva ei heti ymmärrä Jumalan rakkautta. Sitä
sijaan uskovat tulevat
vastoin hän heti ymmärtää äidin ja isän huolenpidon.
luonteeltaan Jumalan kaltaisiksi.
8
Riikka Katainen
liittyvät läheisesti toisiinsa;
vanhurskauttaminen on sitä, minkä
Jumala tekee meidän puolestamme, kun
taas pyhitys on sitä, mitä Jumala tekee
meissä. Sen tajuaminen, että Vapahtajan
veri peittää syntisen menneisyytemme,
päästää parantavat voimat vaikuttamaan
koko ihmisessä. Meissä asuvan Hengen
avulla voimme nauttia pelastuksen
siunauksista.
S
E
Q
U
O
I
Kukaan ei voi lisätä mitään siihen, mitä
hän on tehnyt. Meidän hääpukumme eli
vanhurskauden viittamme hankittiin
Kristuksen elämällä, kuolemalla ja
ylösnousemuksella. Pyhä Henki ottaa nyt
valmiin tuotteen ja toteuttaa sen kristityn
elämässä. Tällä tavalla "Jumalan koko
täyteys" valtaa meidät (Ef. 3:19).
A
C
L
U
B
MITÄ IHMINEN
KATUU
LOPPUPELEISSÄ?
3 TULEVAISUUS
Pelastuksemme on lopullisesti ja täysin
toteutunut silloin, kun meidät kirkastetaan
ylösnousemuksessa tai muutetaan
kuolemaa maistamatta taivaaseen.
!
"Me riemuitsemme siitä toivosta, että
pääsemme Jumalan kirkkauteen" (Room.
5:2).
!
Se toteutuu Kristuksen toisessa
tulemuksessa, kun hän ilmestyy
"pelastaakseen ne, jotka häntä
odottavat" (Hepr. 9:28). Hänessä me
olemme jo taivaan valtaistuinsalissa (Kol.
3:1-4). Tämä suuri tapahtuma toteutuu
sinä aikana, "jolloin kaikki pannaan
kohdalleen" (Ap.t. 3:21).
!
Jumala ei hyväksy meitä Kristuksen
kaltaisen luonteemme perusteella, ei
myöskään moitteettoman käytöksemme
vuoksi. Pelastava vanhurskaus on
peräisin Jeesukselta, ainoalta
vanhurskaalta Ihmiseltä, ja Pyhä Henki
tuo sen meidän omaksemme. Me emme
voi lisätä mitään Kristuksen
vanhurskauden lahjaan, voimme vain
ottaa sen vastaan.
!
Kun Pyhä Henki tuo ristiinnaulitun
sydämeemme, Henki tuo sen ainoan
perustan, jolla Jumala voi meidät
hyväksyä.
!
Vain tämän perusteella olemme sekä
oikeutettuja että sopivia pelastukseen.
Australialainen sairaanhoitaja
listasi blokissaan viisi asiaa,
jotka kaduttavat eniten
kuolemaa lähestyviä.
www.inspirationandchai.com
1. Kunpa olisi ollut
rohkeutta elää niin kuin itse
halusin, ei niin kuin muut
minulta odottivat.
2. Kunpa olisin tehnyt
vähemmän töitä.
3. Kunpa olisin ollut
rohkeampi ilmaisemaan
tunteeni.
4. Kunpa olisin pysynyt
yhteydessä ystäviini.
5. Kunpa olisin antanut
itselleni luvan olla
onnellinen.
Pahin erehdys
minkä voi tehdä,
on pelätä
jatkuvasti, että
tekee
erehdyksen.
ELBERT
HUBBARD
(1856-1915)
Otteita Adventtikirkon perusopetuksesta
nro 10, Pelastuskokokemus, kirjasta
Tunnustuskirjana pyhä Raamattu (Kirjatoimi
1995).
9
”
Oli elämäni
iso jytky
Aarre Harjun, 56, kastepäivää
vietettiin mieliinpainuvasti
Ilomäentien kirkossamme
Adventtikirkon
kansainvälisenä
kastejuhlapäivänä 19.5.
Aarre Harjun hengellinen kasvu alkoi äidin vaikutuksesta. Kodin perintö
vahvistui Anne-puolison kanssa keskusteluissa ja rukouksissa. Talvella pastorin
kanssa käydyt kastekorttitutkistelut auttoivat ratkaisussa Jeesuksen puolelle.
Jumalanpalveluksen jälkeen Aarre sai halauksia ja siunaustoivotuksia
osakseen.
- Olen hyvin kiitollinen kaikille teille antamastanne tuesta, liikuttunut Aarre sanoi
kiitospuheenvuorossaan.
KUVAT Pekka Kärkkäinen
10
S
E
Q
U
O
I
Jatkoa sivulta 1
A
C
L
U
B
keräykseen. Keräyslistoja ja -lippaita on
saatavilla seurakunnassa. Johtokunta
päätti, että eri tilaisuuksissa kerätään
kolehteja Sympatian
hyväksi.
Keräykseen voit
osallistua myös
tilisiirron kautta:
VUONNA 1911 Suomen adventtikirkon
johtaja, tanskalaissyntyinen, tulisieluinen
saarnaaja Louis Muderspach aloitti
evankeliointityön Tampereella. Hänen
tulkkinaan toimi saarnatyöhön juuri
valmistunut Aarne Rintala. Kokoukset
Hämeenpohjan salissa keräsivät
runsaasti yleisöä. Moni tuli herätykseen,
antoi elämänsä Jeesukselle ja kastettiin.
Seurakunta perustettiin 1.9.1912, jolloin
siihen liittyi 52 uskoontullutta. Syksyllä
1.9 tulee kuluneeksi sata vuotta
seurakuntamme perustamisesta. Sitä
juhlimme asianmukaisesti samana
historiallisena päivänä.
SampoPankki
800015-554242, Nordea
114630-1042404, 101430-223566,
Osuuspankki 573008-2147466
KESÄ on tullut ja aika nauttia
kaikesta mitä Suomen suvi tarjoaa.
Jumalan siunausta sinun kesääsi!
SYMPATIAKERÄYS on käynnissä. Viime
vuoden tulos oli 209.072,62 €. Meillä on
jälleen mahdollisuus osallistua eri tavoin
Jorma Katainen
JK
NYYTTÄRIT kuukauden viimeisenä sapattina jumalanpalveluksen jälkeen ovat olleet suosittuja.
Kuvassa yhteisruokailu 26.5, jonka monipuolista tarjoiluvalikoimaa kiiteltiin. Nyyttäreissä on nyt
kesätauko, syksyllä jatketaan. Kiitos kaikille järjestelyistä ja mukanaolosta!
11
Millaista
elämä oli
JEESUKSEN AJAN
Palestiinassa?
Talven ja kevään aikana 55 PLUS
LÄHEISESTI tilaisuuksiin
kokoonnuttiin joka toinen keskiviikko
kymmenen kertaa, viimeisen kerran
16.5. Laulutuokion, kevyen jumpan ja
teetarjoilun ohessa tutustuttiin
pastorin johdolla Jeesuksen ajan
elämään Palestiinassa. Seuraavassa
otteita yhdestä luennosta.
Palestiinassa asui Lupauksen kansa,
erilainen kuin mikään muu kansa maan
päällä. Jumala oli asettanut sen sinne.
Israelilla oli Jahvelta saatu ikuinen
pappeus. Heidät oli valittu. Mutta se ei
ollut kuuliainen ja Jahve rankaisi heitä
ajaen lopulta sen maanpakoon,
Babyloniaan. Herra oli armollinen ja
laupias ja kansa sai aloittaa uudelleen.
”Pyrkikää hyvään, älkää pahaan, jotta
saisitte elää! Silloin Herra Jumala Sebaot
on teidän kanssanne, niin kuin te sanotte
hänen olevan” (Aam. 5:14).
Jeesuksen aikana ihmiset käyttivät
itsestään nimeä heprealainen tai
israelilainen. Jälkimmäinen johtuu
sanasta Israel kantaisän Jaakobin eli
Israelin mukaan. Juutalainen puolestaan
tulee Jaakobin pojasta Juudasta, jonka
heimon jäseniä maanpakolaisuudesta
palanneet suureksi osaksi olivat.
Jeesuksen aikana juutalaisten
mielenrauhaa häiritsi kansa, joka asui
sen alueella, samarialaiset. Kun
juutalaiset palasivat
pakkosiirtolaisuudesta, maassa oli
samarialaisilla jo oma alueensa ja oma
uskontonsa. Samarialaiset katsoivat
edustavansa oikeata uskontoa, kuten käy
ilmi samarialaisen naisen
puheenvuorosta kaivolla hänen
kohdattuaan Jeesuksen: ”Meidän isämme
ovat kumartaneet ja rukoilleet Jumalaa
tällä (Garissimin) vuorella, kun taas te
väitätte, että oikea paikka rukoilla on
Jerusalemissa" (Joh. 4:20).
Juutalaisten ja samarialaisten välillä
vallitsi syvä epäluulo ja viha.
”Samarialaisen ojentama leivänpala on
saastaisempi kuin sianliha” (Talmud).
Jeesus viittaa monesti puheissaan
samarialaisiin halutessaan ojentaa
kovasydämisiä ja kiittämättömiä
juutalaisia; esimerkiksi vertauksessaan
laupiaasta samarialaisesta tai kymmenen
pitalisen parantamisesta, joista yksi,
samarialainen, palasi kiittämään
Jeesusta.
SUURI DIASPORA
Kuinka suuri Palestiinan väkiluku oli
Jeesuksen aikana? Kysymys on vaikea
vastattavaksi. Joku on arvioinut kaksi
miljoonaa: tähän lukuun kuuluvat paitsi
juutalaiset, myös 500 000 samarialaista,
12
S
E
Q
U
O
I
edomilaista ja mooabilaista. Israelin
kansallisen suuruuden tunnetta lisäsi se,
että Pyhän maan ulkopuolella eli
miljoonia diasporajuutalaisia Egyptissä,
Foinikiassa, Syyriassa, VähässäAasiassa, Kreikassa, Roomassa ym.
Pelkästään Egyptissä heitä oli miljooona.
On arvioitu, että Rooman valtakunnan
sisäpuolella heitä oli 7-8 miljoonaa.
Nämä juutalaissiirtolat olivat hyvin
kiinteitä yhteisöjä: juutalaiset asuivat
yhdessä, samoissa kaupunginosissa ja
heillä oli oma organisaationsa. Juutalaiset
eivät suostuneet sulautumaan
ympäristöönsä. Kuitenkin he erosivat
Palestiinassa asuvista juutalaisista
veljistään sillä he elivät ja olivat koko ajan
kosketuksissa pakanallisen maailman
kanssa. Näin he saivat vaikutteita, ja
heille muodostui toisenlainen
maailmankuva. Jotkut juutalaiset olivat
saaneet tai ostaneet Rooman
kansalaisoikeuden, kuten käy ilmi
Paavalin lausunnosta (Apt. 22:24-28).
A
C
L
U
B
FARISEUKSET JA SADDUKEALAISET
muodostivat kaksi puoluetta ja
vastustivat toisiaan. Lainopettajat eli
kirjanoppineet omistautuivat
uskonnollisten kysymysten tutkimiseen.
He pitivät itseään pyhän perinnön
vartijoina ja spesialisteina. Heidän
hallussaan oli opetus ja oikeudenkäyttö,
he nimittivät tuomarit ja määrittelivät
lakipykälät. Rabbit eli opettajat tunnettiin
vaatimattomasta pukeutumisestaan ja
harkitusta puhetavastaan. Jotkut
paastosivat 300 päivää vuodessa, ja
lausuivat jopa 100 rukoussiunausta
päivässä. He elivät Mooseksen laissa ja
lain vuoksi.
Fariseus oli ylpeä ja ilmitoi sen
näkyvästi. Poliitiikkaan fariseukset
suhtautuivat pidättyvästi paitsi jos
kysymyksessä oli uskonnollinen asia.
Roomalaisia ei oltu huomaavinaan.
Jeesuksen ajan farisealaisuudessa oli
kaksi linjaa: jyrkät ja vapaamielisemmät.
Fariseuksilla ja saddukeuksilla oli
erilainen tulkinta laista ja poliitiikasta.
Molemmat ryhmät halusivat varmistaa
Israelin säilymisen. Pakanoiden kanssa ei
veljeilty vaan pysyttiin erillään.
Saddukealaiset eivät hyväksyneet mitään
”ylimääräistä” kuten ylösnousemusta,
oppia enkeleistä ja pahoista hengistä,
nämä kaikki olivat heistä vaarallisia
oppeja. Jeesuksen aikana saddukealaiset
olivat varakkaammasta luokasta,
korkeista virkamiehistä, rikkaista
kauppiaista, maanomistajista, papeista.
He pitivät yllä temppeliä ja uskontoa,
mutta myös tukivat kymmenyksillä
talouselämää. Roomalaisia he vihasivat.
Jeesukseen he suhtautuivat yhtä
vihamielisesti kuin fariseukset, Jeesus
häiritsi heidän messiastoiveitaan koska
hän esiintui vaatimattomasti ja
arkipäiväisesti.
TEMPPELI
Missä juutalainen asuikin, hän tunsi
suurta haikeutta Jerusalemiin; se oli
hänen henkinen äitikaupunkinsa.
Jokainen 20 vuotta täyttänyt maksoi
temppelille veroa, ja erityinen lähetystö
lähti vuosittain viemään ”pyhää rahaa”
temppelin ylläpitämiseksi.
Temppelin organisaatio vaati arviolta
20 000 miehen henkilökunnan. Pappien
tuli olla täysin terveitä ruumiiltaan ja
heidät vihittiin tehtäväänsä monimutkaisin
menoin. Pappi oli etuoikeutettu sillä hän
perheineen sai elatuksensa temppelistä,
uhrilihoista ja näkyleivistä. Papisto oli
jakautunut 24 luokkaan, joista arvottiin
palvelusvuorolaiset. Leeviläiset avustivat
uhritoimituksissa.
13
Miksi Jeesus moittii fariseuksia
Raamatussa parin sivun verran (Matt.
23)? Lähinnä kolmesta syystä:
1) He ovat valehtelijoita, ”valkaistuja
hautoja”, toisin sanoen he asettavat
ihmisten harteille taakkoja, joita eivät
halunneet itse pikkusormellaankaan
liikuttaa.
2) He olivat ylpeitä ja rakastivat
ensimmäisiä paikkoja pidoissa, siis
kunniankipeitä.
3) He olivat ritualisteja: huolehtivat
tilleistä ja kuminoista kymmenysten
maksamisessa, mutta laiminlöivät
lähimmäisen rakkauden. He olivat
perinteiden enemmän kuin hengen
edustajia.
Siksi Jeesus sanoi heille: ”Voi teitä!”
Fariseusten joukossa oli myös hartaita
ja vilpittömiä uskovaisia. Nikodemos ja
Paavali olivat fariseuksia; heistä kasvoi
suuria Jumalan aseita. Ei pidä myöskään
unohtaa Gamalielia, joka puolusti
alkuseurakunnan kristittyjä Sanhedrinin
edessä (Apt. 5:38,39)
Roomalaiset hävittivät v. 68 luostarin,
munkit surmattiin tai he pakenivat. Ennen
tuota he ehtivät kätkeä kallioluoliin pyhät
kirjansa saviruukuissa. Qumranin
kirjakääröjen löytyminen 1947 oli
sensaatio. Se vahvisti Jumalan sanan
muuttumattomuuden.
HENGELLINEN ELÄMÄ
Israelissa uskonto ja arki nivoutuivat
yhteen saumattomasti.
Näyttää siltä, että Jeesuksen aikana
rukoiltiin aamulla, keskipäivällä ja illalla.
Rukouksen ajaksi uskova kietoi
ympärilleen rukousviitan, ja kiinnitti
otsalleen ja käsivarteensa rukouskapselit.
Rukouksessa hän kääntyi kohti
Jerusalemia tai temppeliä kohti.
Rukouksessa lausuttiin kaksi tekstiä.
Ensimmäinen oli rukoilijalle osoitettu
kehotus ja uskontunnustus (5. Moos.
6:4-8). Toisessa rukouksessa oli
kahdeksantoista osaa, jossa käytiin läpi
Israelin uskonnolliset ihanteet, kiitettiin
Abrahamin, Isakin ja Jaakobin Jumalaa,
suurta, voimallista ja peljättävää
hallitsijaa, kaiken hyvän antajaa, viisasta
ja pyhää Jahvea. Edelleen pyydettiin
jokapäiväistä leipää, henkisiä lahjoja ja
syntien anteeksiantoa, Jerusalemin
uudelleenrakentamista, Israelin
hajaannuksen päättymistä ja Jumalan
valtakunnan tuloa.
Jeesuksen opettama Isä meidän rukous oli eräänlainen tiivistelmä
samasta, mutta laajennettu koskemaan
koko ihmiskuntaa.
ESSEALAISET
Oli kolmaskin uskonnollinen ryhmä.
Kuolleenmeren lähellä Qumranissa eli
Jeesuksen aikana essealaisten
erakkoyhdyskunta. Tämä ryhmä oli
saanut alkunsa n. 150 eKr., kun joukko
kiihkouskovaisia oli paennut
asumattomalle seudulle pyhittääkseen
koko elämänsä Jumalan lain tutkimiseen,
noudattamiseen ja puolustamiseen.
Essealaisten hengellinen elämä oli
korkealla tasolla. Jumalan yhteyteen
pääsi vain lain noudattamisen kautta. Oli
taisteltava pahojen voimien vaikutusta
vastaan. Aikojen lopulla tulee viimeinen
tuomio, kadotukseen tuomitut tuhotaan,
ennaltamäärätyt pyhät pääsevät Jumalan
kunniaan. Kuulostaa raamatulliselta, eikö
totta!
ERITYINEN PÄIVÄ
Sapatti, viikon seitsemäs päivä, erotti
juutalaisen pakanoista. Sapatti oli merkki
Jumalan ja hänen kansansa välisestä
liitosta, ja Herran päivänä tuli lakata
työstä, hengähtää ja levätä, kuten Jumala
14
S
E
Q
U
O
I
oli levännyt saatuaan luomistyönsä
valmiiksi. Babylonian pakkosiirtolaisuuden
aikana sapatti sai korostetun merkityksen.
Baabelissa heillä ei ollut temppeliä, joten
sapatista tuli kokoava voima. Ennen
onnettomuutta Herra oli varoittanut mitä
heille tapahtuu jos he hylkäävät sapatin
(3. Moos. 26:33-35). Kun luopumus jatkui,
kansaa rangaistiin ja maa sai hyvityksen
pitämättä jääneistä sapateista (2. Aikak.
36:21). Pakkosiirtolaisuudesta palattuaan
Israel otti sapatinvieton niin tosissaan,
että Jeesus joutui oikomaan heitä sen
johdosta; sapatista oli tullut pikkumaisten
sääntöjen orjuuttama päivä.
Rabbien opetuksen mukaan sapatti
alkoi perjantaina kun kolme tähteä ilmestyi
taivaalla. Sapatti oli ilonpäivä.
Pukeuduttiin puhtaisiin vaatteisiin,
nautittiin hyvää ruokaa ja kokoonnuttiin
jumalanpalvelukseen.
Sapatti oli silmiinpistävä ilmiö noin
aikoina. Edes roomalaiset eivät
uskaltaneet kajota siihen. ”Tämä
kummallinen rotu hukkaa joka
A
C
L
U
B
seitsemännen päivän elämästään eikä tee
mitään” (room. historioitsija Tacitus, n.
55-120). Sapatista johtuen Rooma
vapautti juutalaiset miehet
sotapalveluksesta. Pelättiin, että he
lakkaisivat sotimasta, kun perjantai-illan
sapattitorven ensimmäinen törähdys,
hazzan, kuuluisi.
Miksi Jeesus valitsi maailmaan
tulolleen tuollaisen ajan ja olosuhteet?
Raamattu kertoo, että hän tuli oikeaan
aikaan, Jumalan aikataulun mukaisesti.
Tärkeintä meidän on uskoa, että hän
saapui tänne sinun ja minun tähden. Vain
siten vapautuisimme synnin, perkeleen ja
kuoleman vallasta ja perisimme
iankaikkisen elämän. Jeesus saapui
taivaan asunnoista, kieltäytyi elämän
mukavuuksista, jotta meitä voidaan kutsua
Jumalan lapsiksi hänen uhrinsa tähden.
Siihen saamme uskoa, siitä iloita!
55 Plus läheisesti - tilaisuuksissa pidettyjen
luentojen lähteenä käytettiin Daniel Ropsin
kirjaa Sellaista oli elämä Jeesuksen ajan
Palestiinassa (WSOY 1980).
JK
55 PLUSSALAISET kokoontuneena hartaushetkeen Ulla Kataisen johdolla. Kuvassa kevään
2011 (18.5) päätöstilaisuuteen osallistuneita.
Lisää 55 Pluskuvia seuraavalla sivulla
15
KEVÄTRETKI. 55 plussalaiset tutustuivat 6.6 Viikinsaaren upeaan luontoon.
Mukana oli myös Mirjam-tyttönen. Kameran takana oli Tapio Katajisto.
Seurakunnan johtokunta päätti kokouksessaan 13.6 tukea Ilomäentien
seurakunnan 18-30 vuotiaita nuoria aikuisia Kallioniemen leirimaksuissa 50
€:lla. Tuen saa leirimaksukuittia vastaan. Kuitti ja IBAN-pankkitilinumero os.
Tampereen adventtiseurakunta / Pertti Harjula, Ilomäentie 5, 33230 Tampere.
Lisätietoja Jorma-pastorilta. 045 139 1555 [email protected].
Kallioniemen leiritilan kotisivu: http://kallioniemenleirit.net/Tervetuloa.html
S
ÄKU
N
I
E
H
U
YSKU
Y
S
U
E
Q
U
O
I
A
C
L
U
B
’12
Kirjeet tessalonikalaisille
7.7 Evankeliumi saapuu
!
Tessalonikaan
14.7 Suhteiden ylläpitäminen
21.7 Tessalonika Paavalin aikana
28.7 Iloinen ja kiitollinen
4.8 Apostolien esimerkki
11.8 Ikuiset ystävät
18.8 Pyhää elämää
25.8 Kristukseen uskovina
!
kuolleet
1.9 Viimeiset tapahtumat
8.9 Seurakuntaelämää
15.9 Lupaus vainotuille
22.9 Antikristus
29.9 Uskollinen seurakunta
Kesän ja alkusyksyn aikana adventtikirkoissa tutkitaan Paavalin kahta
kirjettä Tessalonikan seurakunnalle. Englanninkielistä raamattuaineistoa eri
ikäisille löytyy http://www.adventist.org/bible-study/sabbath-school.html
TESSALONIKAN KAUPUNGIN USKOVAT eivät kokoontuneet kirkossa vaan
kodeissa. Tuon ajan pakanallisessa maailmassa he kohtasivat vastoinkäymisiä
ja jopa vainoja. Heidän elämässään oli raskaita hetkiä kuten meillä tänään.
Noissa olosuhteissa he olisivat voineet vajota pessimismiin. Sen sijaan Paavalin
kirjeiden kautta he saivat uutta rohkeutta elää uskonsa todeksi. Kuoleman
arvoituskin selvisi. Selvisi myös mitä tapahtuu, kun Jeesus saapuu uudelleen.
Kirjeet tessalonikalaisille ovat todella kohottavaa luettavaa.
Tilaa Raamatun Sanoma osoitteesta PL 94, 33101 Tampere, tai puh.
03 361 1200. Jatkuva kestotilaus vain 36 €. Lisänä vaikuttavia
kertomuksia Adventtikirkon maailmalla tekemästä lähetystyöstä.
17
LAURALLE
JEESUS
MERKITSEE KAIKKEA
LAURA IMMONEN, 23, OTTAA USKONASIAT
TOSISSAAN. TAMPEREELLA VAPPUNA PIDETTY
JEESUS-MARSSI INNOSTI LAURAN MUKAAN
KANTAMAAN JESUS-JULISTETTA HALKI KAUPUNGIN
(KANSIKUVA JA OIK.).
JK
OLETKO TYYTYVÄINEN ELÄMÄÄSI?
pistää stoppia tekemisille, että tulisi
tarpeeksi nukuttua jne.
✸ Kyllä, elämä on koko ajan parempaa.
MITEN SELVIÄT KRIISEISTÄ?
MISTÄ HAAVEILET TÄNÄÄN?
✸ Herran avulla ja luonteella, joka myöskin
on Herralta saatu. Edellisistä kriiseistä
selviytyminen vahvistaa myös seuraavissa
selviytymistä.
✸ Lähetystyöstä.
OLETKO OPTIMISTI VAI PESSIMISTI?
✸ Optimisti, sillä onhan miulla Herra, jonka
avulla voi saavuttaa suuria!
MITÄ HARRASTAT?
MISSÄ OLET ONNISTUNUT ELÄMÄSSÄSI?
✸ Juoksua, lukemista, seurakunnissa
käyntiä. Ne tuovat sisältöä elämään ja
antavat tasapainoa arjen puuhiin.
✸ Elämään aitona, palvellen Herraa.
Koitan elää niin, että olisin
mahdollisimman läpinäkyvä ja aito.
KOLUATKO KIRPPUTOREJA JA
ROMULIIKKEITÄ?
JOKAISELLA ON LUONTEENSA VALOISAT
PUOLET. OLETKO TIEDOSTANUT OMASI?
✸ Tykkään tosi paljon kirppareista, käyn
kirppareilla suunnilleen kerran viikossa.
Jos joku tavara/vaate on ostettu kirpparilta,
niin miun silmissä sen arvo kasvaa heti.
Pidän silmät auki kirppareilla, jos löytyy
muillekin jotain tarvittavaa/mukavaa
joskus .
✸ Positiivisuus, iloisuus ja pirteys on miun
juttuja.
JOS OLISIT SAIRAALASSA, KUKA TULISI
ENSIMMÄISENÄ KATSOMAAN SINUA?
✸ Perhe ja ystävät.
✸ JOUDUTKO KAMPPAILEMAAN
HYVÄKSYÄKSESI ITSESI?
KUINKA PIDÄT HUOLTA JAKSAMISESTASI?
✸ Tasapainoisilla elintavoilla. Tosin koska
oon helposti innostuva kaikesta uudesta,
niin vähän liian helposti haalin itselleni
liikaa tekemistä, että sitten pitää vähän
✸ En nykyään enää, koko ajan
vähenevässä määrin, kun saa koko ajan
kasvaa Herran eheyttävässä rakkaudessa.
18
S
E
Q
U
O
I
A
C
L
U
B
ystävä tuli uskoon kans samaan aikaan,
saatiin yhdessä kokea sekin.
”
Oma elämä on
MITÄ JEESUS SINULLE NYT MERKITSEE?
✸ Kaikkea. Rakkautta ja armoa, parasta
ystävää. Ymmärtäjää. Sitä että miun ei
tarvitse suorittaa, vaan kelpaan
tällaisena. Jeesus merkitsee miulle myös
tukea ja luottamusta, pysyvyyttä
elämässä.
parasta todistusta
Jeesuksesta.
MILLAINEN KRISTITTY OLET MIELESTÄSI
ARVOASTEIKOLLA 1-10?
On helpompaa rakastaa itseään, kun
Herra kuitenkin on rakastanut minua
ensin.
✸ Ei miun mielestä voi arvottaa tällaista
asiaa, sittehän pystyis vertailemaan, että
”toi on arvoasteikossa parempi kristitty
kun mie, yhyy”. Jokainen ollaan kuitenkin
omalla tavallamme Herran seuraajia ja
tehdään parhaamme siinä.
MISTÄ HALUAISIT SINUT MUISTETTAVAN?
✸ Rakkaudesta Herraan,
lannistamattomasta asenteesta ja ilosta.
ONKO TAPANASI MYÖHÄSTELLA / OLLA
AJOISSA PAIKALLA?
MIKÄ MIELESTÄSI ON
USKONELÄMÄN YDIN?
✸ Olla ajoissa. Arvostan täsmällisyyttä.
MITÄ AJATTELET SUOMESTA JA
ISÄNMAASTA?
✸ Rakastaa Herraa ja antaa Herran
vaikuttaa omassa elämässä, jotta tulisi
mahdollisimman paljon Hänen
kaltaisekseen.
✸ On hienoa olla suomalainen, tämä on
hyvä maa asua. Vuodenajat on kyllä
ehdottomasti Suomen rikkaus. Suomessa
minua ärsyttää ylisuvaitsevaisuus, johon
ollaan koko ajan enemmän menossa. Siis
että kaikkea luonnotonta pitäisi hyväksyä
ja suvaita. Suomen ylisuvaitsevainen
asenne myös koko ajan hajoittaa meidän
omaa kulttuuria ja tapoja.
MISSÄ KRISTILLISYYDEN OSA-ALUEELLA
HALUAISIT KASVAA?
✸ Miun mielestä koskaan ei voi tuntea
Raamattua liian hyvin, vaikka olis lukenu
läpi kuinka monta kertaa. Jotenkin
sanasta joka kerta avautuu jotain uutta,
kun Pyhän Hengen kanssa tutkii sanaa.
MILLOIN TULIT USKOON, MITÄ
TAPAHTUI?
MITÄ JEESUS TARKOITTI SANOESSAAN
”LÄHTEKÄÄ MINUN MUKAANI. MINÄ TEEN
TEISTÄ IHMISTEN KALASTAJIA”? (MATT. 4:19)
✸ Kaksi vuotta sitten, loppukeväästä.
Olin elämässäni ajautunut semmoisten
ihmisten seuraan, jotka vei minuu koko
ajan kauemmaksi Herrasta, hiljakseen.
Lopulta sitä oli niin kaukana, että oli
todella paha olla. Onneks Herra silloin
kutsu luokseen. Herralla oli kyllä tosi
mahtava suunnitelma, miun muutama
✸ No nimenomaan et Herra vois käyttää
meitä kalastamaan ihmisiä Hänelle,
voittaa sydämiä.
MITÄ YMMÄRRÄT JEESUKSESTA
TODISTAMISELLA?
19
JK
Tampereen Jeesus-marssiin osallistuneita.
✸ Mie en usko, että usko ois sillä tavalla
henkilökohtainen asia, että siitä ei muille
kuuluisi puhua liikaa. Mie ainakin haluan,
että kaikki tietää, et miun elämässä
parasta on Jeesus, ja et annan kaiken
kunnian Hänelle. Tosiaan oma elämä on
parasta todistusta Jeesuksesta, siitä
armosta ja rakkaudesta.
rakastamisessa meidän rakkaus oikeesti
vasta mitataan. Kuitenkin meidän tulisi
rakastaa kaikkia, myös niitä omasta
mielestä epämiellyttäviä ihmisiä.
MINKÄ NEUVON ANTAISIT ÄSKEN
USKOONTULLEELLE?
✸ Rukoile ja etsiydy seuraan, jossa
korotetaan Jeesusta. Helpottaa kummasti
elämää.
MILLÄ TAVALLA IHMISIÄ TULISI LÄHESTYÄ
HENGELLISESTI?
ENTÄ JOS JUMALA TUNTUU VÄLILLÄ
ETÄISELTÄ, MIKÄ AVUKSI?
✸ Rakkaudella ja ystävyydellä.
MIKSI KAIKKI EIVÄT PELASTU?
✸ Sit täytyisi vaan järjestää enemmän
aikaa Jumalalle omassa elämässä.
Jumalan kanssa voi myös ihan oleilla, ja
oppia kuuntelemaan. Vaikka Jumala
tuntuisi joskus etäiseltä, niin onneksi Hän
ei kuitenkaan oo menossa mihinkään,
vaan on ja pysyy.
✸ Valitettavasti kaikkia ei kiinnosta.
MITEN SAAT JUMALAN HYMYILEMÄÄN?
✸ Olemalla sellainen, joksi Jumala on
miut tarkottunu, ja vaalimalla
mahdollisimman puhdasta sydäntä.
KUN SINUA LOUKATAAN, ONKO SINUN
KRISTITTYNÄ VAIN KESTETTÄVÄ?
SINULLE RAKAS RAAMATUNPAIKKA?
✸ Ei miun tarvitse loukkaantua kun minuu
loukataan.
MINKÄLAINEN IKUISUUS TULEE OLEMAAN
JUMALAN OMILLA?
MITÄ JEESUS TARKOITTI VIHAMIEHEN
RAKASTAMISESTA? (MATT. 5:44)
✸ Ihana!!
✸ 1 Tess 5:15, Sananl. 16:1-4, Fil 4:4-7.
Kiitos, Laura! Jumala sinua siunatkoon!
✸ Helppohan se on rakastaa jotain
ihanaa lähimmäistä, mutta vihamiehen
20
S
E
Q
U
O
I
A
C
L
U
B
Perhepiste?
Perhepiste on seurakuntamme toimintamuoto, jonka tarkoituksena on
kasvattaa perheiden ja yksilöiden hengellistä elämää. Tavoitteena on
järjestää tapaamisia, kokouksia ja illanviettoja toistemme ja Jumalan
kohtaamiseksi. Kotikokoukset ovat yksi tapa kokoontua kasvamaan
Kristuksessa. Tämän vuoden aikana on järjestetty jo kaksi tilaisuutta.
Helmikuussa vietettiin Ystävänpäivän iltaa kirkolla. Maaliskuussa tri
Bright Nwaru esitteli tohtorinväitöskirjansa "Äidin raskauden ja lapsen
varhaislapsuuden aikaisen ruokavalion vaikutus allergian ja astman
kehittymiseen”. Tapahtumiin on osallistunut noin 20-25 ihmistä.
Seuraavan kerran kokoonnutaan juhannusaattona, 22.6. klo 18 Leena ja
Markku Laineen Lempäälän kodin pihalla, Lainelantie 11 (Jos sade yllättää
Lempäälän Innilän hiihtomajalla, Sotavallantie 119.) Ruokailu
nyyttäriperiaatteella. Jos tarvitset kyytiä, ota yhteyttä 20.6.
mennessä Leenaan 050 583 2334. Tervetuloa mukaan!
Leena Laine
ALLA: Lempäälässä 5.5 pidettyyn ulkoilupäivään osallistuneita
metsäkävelyllä. Ohjelmaan kuului perhehartaus, rukoustuokio, ruokailua
ja keskinäistä tutustumista.
21
EGW SITAATTEJA
Jokainen kristitty on kutsuttu julistamaan
toisille Kristuksen tutkimatonta rikkautta. 226
Paavalia ympäröi taivaallinen
ilmapiiri. Hänen yhteytensä
Kristukseen jätti tuntuvan
vaikutuksen kaikkiin, jotka
seurustelivat hänen kanssaan. 230
Anna Kristuksen joka päivä näkyä
itsessäsi, ja hän ilmaisee sinun
kauttasi sanansa luovan voiman sinusta lähtee lempeä ja samalla
kuitenkin voimakas vaikutus, joka
uudestiluo muita sieluja Herran,
meidän Jumalamme kuvan
kaltaisiksi. 245
Jumala ei yleensä
suorita ihmeitä
edistääkseen totuuttaan.
Kristuksen toiminta
sopii meille esimerkiksi.
230
245
Martoilla, joilla on intoa ripeään
hengelliseen työhön, on laaja
työkenttä. Mutta ensin heidän
on istuttava Marian kanssa
Jeesuksen jalkain juuressa.
232
Jumala voi käyttää
jokaista henkilöä
vain siinä määrin
kuin hän voi
vuodattaa
henkeään sielun
temppeliin. 247
Sen muistaminen, mitä
Herra on tehnyt
hyväksemme, auttaa
kestämään kaikissa
vaaroissa. 243
Tony Stone
Tosi kristitty ei
työskentele
Jumalan hyväksi
pelkästään
mielijohteesta. 234
Kun palaat
lähetystyöstä, älä
kiitä itseäsi, vaan
ylistä Jeesusta ja
korota Golgatan
ristiä. 251
Ellen G. White, ELÄVÄ USKO, Kirjatoimi 1971
22
S
E
Q
U
O
I
A
C
L
U
B
Seurakunnassa tapahtuu
JUMALANPALVELUKSET Kesäaikana (9.6.-11.8) on joko raamattutunti tai saarna. Herran
ehtoollista vietetään 15.9. Tarkemmat tiedot löytyvät seurakunnan kotisivulta
tampereenadventtikirkko.com.
55 PLUS LÄHEISESTI on nyt kesätauolla.
ADRAN PALVELUPISTE JA SEURAKUNNAN KIRPPUTORI, keskiviikkoisin klo 17-18.
Tarjolla EU-ruokaa pienituloisille. Kirpputorille otetaan vastaan ehjää käyttötavaraa, kirjoja,
koriste-esineitä, astioita, ym. Tuotto seurakunnan hyväksi. Tiedustelut: Ulla 045 120 2390.
Molemmat palvelupisteet ovat kiinni kesäajan.
NUORET AIKUISET KORNERISSA lllanviettoa perjantaisin klo 18.30. Tarkemmin
toiminnasta www.korneri.org. Myös Facebookissa Tampereen adventtinuoret.
Pastori Jorma Katainen on vuosilomalla 25.6.-6.7 ja 30.7.-18.8.
Tampereen
adventtiseurakunta
100 vuotta 1.9
KERTOMUS JEESUKSEN
ELÄMÄSTÄ
RADIO DEI sunnuntaisin klo 17
Tampere 98,8 MHz
Klo 10 jumalanpalvelus, klo 12 lounas
ja klo 14 juhla. E. Haapasalo, K. Aromäki,
J. Katainen ym.
SUOMEN ADVENTTIKIRKON
TAPAHTUMIA
www.adventist.fi
Myös adventtiseurakuntien kokousilmoitukset
Alvime
luontaistuotteita
Keren Lopez
Houhajärventie 1157
38270 Sastamala
044 276 16 51
Myslejä (mansikka, suklaa),
maissihiutaleita,
soijapihvejä,
soijamakkaroita,
soijajuomajauhetta,
kasvislevitteitä, tofupateita,
maapähkinävalmiste, teetä
ym. ym. Edulliset hinnat.
Tilaa ilmainen luettelo!
10.6! !
Osa 18 Jeesus tyynnyttää myrskyn
17.6! !
Osa 19 Opetuslapset evankelioivat
24.6! !
Osa 20 Jeesus ruokkii kansanjoukon
1.7! !
Osa 21 Yö järvellä
8.7! !
Osa 22 Käännekohta Galileassa
15.7! !
Osa 23 Perinnäissääntöjä
22.7! !
Osa 24 Varjot lankeavat
29.7! !
Osa 25 Kirkastusvuorella
5.8! !
Osa 26 Kuka on suurin?
12.8! !
Osa 27 Jos jonkun on jano, tulkoon
19.8 !!
Osa 28 Elämä valo
26.8! !
Osa 29 Hyvä paimen
2.9! !
Osa 30 Laupias samarialainen
9.9! !
Osa 31 Yksi sinulta puuttuu
16.9! !
Osa 32 Lasaruksen herättäminen
23.9! !
Osa 33 Suurin kunnia
30.9! !
Osa 34 Sakkeus tekee parannuksen
[email protected]
(sarja jatkuu)
Laatu  Maku
23
TAMPEREEN
ADVENTTISEURAKUNTA
Ilomäentie 5
tampereenadventtikirkko.com
Pastori, johtokunnan pj. Jorma Katainen 045 139 1555
Seurakunnan vanhimmat Markku Laine 050 592 6916, Leena Laine 050 583
2334, Anne Harju 040 576 2068, Sergio Caja 044 276 1652
Seurakunnanpalvelijat Ulla Katainen, toimikunnan pj. 045 120 2390
Seurakunnan sihteeri Mervi Kanto 044 545 5315
Jäsensihteeri Anneli Rintamäki 040 351 8101
Rahastonhoitaja Pertti Harjula 040 590 7605
Kotiseutulähetys
- Sympatiakeräys Aila Vesterinen 040 559 2558
- ADRAn palvelupiste Anne Harju, Helena Mäentaka 044 353 5860
- Vankilalähetystyö Mauri Laine
Jumalanpalvelustoimikunta Leena Laine, pj.
Perhetyö Sergio Caja, Keren Lopez, Leena ja Markku Laine
Lapsityö Anne Harju
Elämäntavat raittiiksi r.y Jorma Katainen, pj. Jouko Pajulehto, siht.
Kansainvälinen työ Dragoslav Vrcelj, 040 964 5575
Tiedotus jumalanpalveluksen käsiohjelma Anneli Rintamäki. Lehti-ilmoittelu:
Aamulehti/tapahtumakalenteri, Tamperelainen (ke), Nykyaika Jorma Katainen,
internet-kotisivu: Hannu Hinkka 040 911 5264, Jorma Katainen
Isännöitsijä Erkki Vesterinen 040 540 6730
Suojelupäällikkö Pertti Harjula
Tampereen kristillisen koulun johtokunta Jorma Katainen
Toimisto 03 223 6563 (puhelu kääntyy pastorille)
!
!
!
Tony Stone
!!
!
!
!
!
!
! !
!
!
L U E R AA M AT T U A . . .
!
!
"
"
"
"
MAAILMAN VALO, 25 ov.
RAAMATTU AVAUTUU, 26 ov.
ILMESTYSKIRJA AVAUTUU, 16 ov.
"
"
ELÄMÄÄ JA TERVEYTTÄ, 18 ov.
!
!
Tilaa kursseja: Raamattuopisto, PL 200, 00121 Helsinki
puh. 0400 200 770, [email protected]
24
S
E
Q
U
O
I
A
C
L
U
2
B
Sinulle
Jo joutui armas aika
ja suvi suloinen.
Kauniisti joka paikkaa
koristaa kukkanen.
Nyt siunaustaan suopi
taas lämpö auringon,
se luonnon uudeks luopi,
sen kutsuu elohon.
Ruotsalainen 1694
25