Case YTK - Javerdel Oy

Vakuuttava työttömyyskassa
Asiakas:
Yleinen työttömyyskassa YTK
Yleinen työttömyyskassa YTK perustettiin vuonna
1991. YTK tarjoaa eri alojen työntekijöille ansiosidonnaista työttömyysturvaa. Työttömyyskassan tavoitteena on myös tukea työelämän joustavuutta ja
hyvää työllistymistä. YTK:lla on n. 320 000 asiakasta.
JäsenYYden aBC
Vakuutetun oikeudet
ja velvollisuudet
Vakuuttava työttömyyskassa
Lähtötilanne:
Kassan jäsenyyksien hoito ja jäsenten asioiminen siirtyy yhä vahvemmin sähköiseen ympäristöön.
Päivärahahakemuksia tulee päivittäin tuhansia ja järjestelmän on toimittava suurella käyttökuormituksella. Tästä syystä YTK:n tietojärjestelmät eivät salli pitkiä tuotantokatkoksia. Tämä vaatii IT-puolelta vahvaa osaamista
ja varmaa palveluntarjontaa. Sähköiseen toimintaan on haettu osaamista myös ulkopuolisten asiantuntijoiden
taholta. Yhteistyö Javerdelin kanssa alkoi vuonna 2006 kilpailutuksen kautta.
Ratkaisu:
”Javerdelilla on kilpailukykyinen palvelutarjooma. Olemme hyödyntäneet Javerdelin palveluista erityisesti palvelinten kokonaishallinnan ja ylläpidon palveluja. Lisäksi dokumentinhallintaa ja intran kehittämistä on edistetty
yhteistyössä. Vuoden 2012 aikana olemme yhdessä valmistelleet varautumissuunnitelmaa ja high availability
-ratkaisuja sähköisten palvelujemme jatkuvan toiminnan turvaamiseksi. Erityisen mieluisaa on ollut se, että
Javerdelin vastuuhenkilöt ovat pysyneet samoina. Yhteistyö on tällöin toimivaa ja tieto kulkee hyvin.”
Tulokset:
”Yhteistyö sujuu jo puolesta sanasta, kun molemmat tuntevat toiminnan kokonaisvaltaisesti puolin ja toisin.
Kumpikin osapuoli on myös kehittynyt yhteistyön aikana. Javerdel ymmärtää oikeasti asiakkaan liiketoimintaa
ja tarpeita. Toivommekin, että yhteistyö jatkuu sellaisena kuin se on ollut tähän asti, ja että Javerdel pystyy
kasvamaan ja venymään oman kasvumme tahtiin myös tulevaisuudessa.”
”Yhteistyö sujuu jo puolesta sanasta”
Tuomas Toivonen
Tietohallintopäällikkö
Yleinen työttömyyskassa YTK
Javerdel Oy • Valimotie 13 bB, PL 258, FIN-00381 Helsinki • Vipusenkatu 12, FIN-57200 Savonlinna
Asiakaspalvelu arkisin klo 8.00-17.00, puh. +358 20 7558 609 • www.javerdel.fi