Voi hyvin Kuopiossa!

”Innokkaita hiustenleikkaajia löytyy kouluista yleensä helposti,
kunhan ensin löytää huumorintajuisen rehtorin.
ANTI-festivaalilla taidetta lasten tapaan
ILMOITUS
Hyvinvointiliite
Voi hyvin Kuopiossa!
Elä
Immeisiksi!
Sykettä?
Biletys?
Lanit?
VAPAALLA
Tämän vuoden ANTI-festivaalin teokset pohtivat lasten ja nuorten paikkaa kaupunkitilassa ja taiteen tekemisessä.
Syksyinen ANTI-festivaali saapuu Kuopion kaduille jo 13. kerran. Julkisessa tilassa järjestettävä, kaikille avoin ja ilmainen live art -festivaali nostaa tällä kertaa esille lapset ja nuoret taiteentekijöinä. Varaudu katselemaan maailmaa lasten silmin ja uusimaan näkökulmasi – sekä hiuksesi. - Anni Ylönen, teksti & John Lauener, kuva
Lapsi kädessään sakset. ANTIssa
leikataan tänä syksynä taiteentekijöiden iän lisäksi vapaaehtoisten hiukset.
Kandalainen Mammalian Diving Reflex
-ryhmä tarjoilee jännittävän Haircuts by
Children -teoksen, jonka idea kiteytyy
kysymykseen: antaisitko lapsen leikata
hiuksesi? Luulisi lopputuloksen olevan
jotain muuta kuin ihan kiva uusi tukka.
Ryhmän taiteellinen ja tutkimuksen
johtaja Darren O’Donnell kuitenkin
vakuuttaa, että useimmat asiakkaat ovat
viihtyneet.
”Projektin nimi kertoo jo paljon,
joten ihmiset tietävät ottavansa riskin –
mikä onkin projektin tarkoitus. Kerran
Norjassa eräs henkilö suuttui hieman,
kun ei ymmärtänyt mistä oli kyse ja luuli
vain saavansa ilmaisen hiustenleikkuun.
Joillakin on taas varattuna aika oikeaan parturiin samalle päivälle”, kertoo
O’Donnell, jonka hiukset lapset ovat
myös usein päässeet leikkaamaan.
16
Uljas 5 | 3. 9. 2014
”Vaikka onhan se helppoa minulle,
koska olen kaljuuntuva mies.”
Lasten parturissa 8–12-vuotiaat lapset
saavat ammattilaiselta lyhyen opastuksen ja sen jälkeen he pääsevät hiuksiin
kiinni. Teosta on esitetty vuodesta 2006
lähtien kymmenissä eri kaupungeissa,
muun muassa Torontossa, Lontoossa ja
Belgiassa. O’Donnell:n mukaan innokkaita hiustenleikkaajia löytyy kouluista
yleensä helposti, kunhan ensin löytää
huumorintajuisen rehtorin. Ryhmä etsii
mielellään osallistujiksi sellaisia lapsia,
jotka eivät välttämättä muuten pääse
juurikaan nauttimaan kulttuurista.
Tällaisia ovat usein maahanmuuttajasekä maahanmuuttajien lapset. Kuopion
nuoret parturi-kampaajat tulevat AlaPyörön koululta.
”Yleensä lapsilla on upea päivä – jotkut
ovat kuvailleet sitä jopa elämänsä parhaaksi päiväksi”, hymyilee O’Donnell.
Mammalian Diving Reflex on nähty aikai-
semminkin ANTIssa, sillä ryhmä järjesti
Children’s Choice Awards -projektin
vuonna 2011. Silloin koululaisryhmä
kiersi läpi festivaalin tapahtumat ja
kertoi niistä suorat sanat sekä palkitsi
parhaat. Muita festivaalin tämän vuoden
varmistuneita esiintyjiä ovat Nicola
Conibere teoksellaan Assembly, jossa
esiintyjien lukumäärä muuttuu katsojien
määrän mukaan, sekä Lenine Bourke
teoksellaan Kävelevä naapurusto, jossa
lapset ja nuoret opastavat kulkijaa eri
kävelyreiteillä. Lisäksi ohjelmistossa
on duettosarja, jossa ammattilaiset
toteuttavat jonkin taideteoksen lapsen
kanssa, parina muun muassa Kris Grey
ja 9.-luokkalainen Noora Hyvärinen.
www.antifestival.com
http://mammalian.ca/projects/#haircutsby-children
ANTI – Contemporary Art Festival
23.–28.9.2014 Kuopiossa
Live art sekä ääni-, kuva- ja tekstipohjaisia
teoksia taiteilijoilta ympäri maailmaa
24.9. jaetaan ensimmäisen kerran ANTI Festival International prize for live art - taidepalkinto
26.9. seminaari ”Lapset nykytaiteen kentällä
– toimijoita vai kohteita?” Muotoiluakatemialla
(maksullinen)
Tulukkee ravintolaan,
käyttäkää meitä olohuoneenanne
Kuopion kaupunki ja ravintoloitsijat tekevät yhteistyötä
paikallinen alkoholipolitiikka (Pakka) -mallissa.
Kuopion kaupungin ehkäisevän päihdetyön koordinaattori (vs.) Tiina Nykky haastatteli Vararengasravintoloiden
toimitusjohtajaa Mika Hämäläistä ja Ravintolamestareiden toimitusjohtajaa Ari
Alankoa.
Käykö teillä opiskelijoita ravintoloissanne?
Haircuts by Children 25.9. klo 14-17, 26.9. klo
16-19 ja 27.9. klo 14-17, paikkana Style in Room,
Torikatu 13 - mukaan pääsee ilmoittautumalla
[email protected] tai puh. 050 409
8519 tai festivaalin aikana ANTI-toimistossa
Sokos Hotelli Puijonsarvessa
Passionin ja Henrys pubin asiakaskunnasta
iso osa on opiskelijoita, Pannuhuoneella
erityisesti kesällä opiskelijoita käy paljon.
Henrys pubin laaja livemusiikkitarjonta houkuttaa opiskelijoita. Passionissa järjestetään
opiskelijabileitä erilaisilla teemoilla. Opiskelijat käyvät myös ruokaravintoloissa, joissa
on usein opiskelija-alennuksia. Kannattaa
seurata tiedotusta opiskelija-alennuksista,
erilaisia kampanjoita on paljon käynnissä!
Mitä toiveita ravintoloitsijoilla on opiskelijoille?
Alanko ja Hämäläinen toivovat että nuoret
tulisivat ravintoloihin aiemmin ja viettäisivät siellä aikaa, tutustuen uusiin ihmisiin,
seurustellen – ravintolassa voi pelata vaikka
lautapelejä.
”Alanko ja Hämäläinen
toivovat että nuoret tulisivat ravintoloihin aiemmin
ja viettäisivät siellä aikaa,
Opiskelijat voivat myös itse vaikuttaa
ravintoloiden ohjelmaan: Opiskelijajärjestöt
voivat ideoida ja järjestää bileet ravintolan
tiloissa, yhteistyössä ravintoloiden kanssa.
Miksi opiskelijoiden kannattaisi tulla
ravintolaan?
Mikäli opiskelija nauttii alkoholia, on sen
nauttiminen ravintolassa turvallisempaa
kuin muualla, koska nuori on ravintolassa
kontrolloidussa ympäristössä. Ammattilaiset
valvovat tilannetta, jos nuoren juominen
meinaa ”mennä överiksi”. Tällöin ravintolassa se viimeinen juoma jää juomatta.
Vararengasravintoloiden toimitusjohtaja Mika Hämäläinen ja Ravintolapäälliköiden
toimitusjohtaja Ari Alanko kannustavat opiskelijoita viettämään aikaa ravintoloissa.
Kannattaa kokeilla myös alkoholittomia
drinkkejä! Alkoholiannosten välissä olisi
hyvä juoda vettä tai limpparia.
Nykky muistuttaa, että alkoholinkäytöstä kannattaa olla tietoinen, sillä naisilla 16
annosta viikossa ja 5 annosta tai enemmän
kerralla juotuna, ja miehillä 24 alkoholiannosta viikossa tai 7 annosta tai enemmän
kerralla juotuna, ovat jo riskirajoja, joiden
säännöllinen ylittäminen aiheuttaa terveyshaittoja. Omaa alkoholinkäyttöään voi arvioida esim. netissä täytettävien testien avulla,
joita löytyy esimerkiksi Päihdelinkin sivuilta,
http://www.paihdelinkki.fi/testit.
Tiina Nykky
Uljas 5 | 3. 9. 2014
17
LIIKKUMAAN KAMPUKSILLA
Liikkumaan
kampuksilla
Pelien äärellä
D
HALUATKO
SYKETTÄ
ELÄMÄÄN ?
Tutustu liikuntakalenteriin.
igitaalinen pelaaminen
on monelle mieleistä
ajanvietettä. Pelatessa
aika menee kuin siivillä,
ja pelien äärellä ollaan
usein myös sosiaalisessa kontaktissa
toisten pelaajien kanssa. Pelit tarjoavat
jännitystä, yhteenkuuluvuuden tunnetta,
tavoitteellista etenemistä sekä itsensä ja
muiden kanssa kisailua. Pelaillessa käsien
ja silmien yhteistyö voi kehittyä. Lisäksi
useat pelaajat ovat hankkineet pelien
avulla itselleen hyvän kielitaidon.
Pelaamiseen liittyy myös riskejä.
Monet pelit on kehitetty varsin koukuttaviksi, ja pelaamaan pääsemisen helppous
eli nopea mielihyvä on ihmisluonnolle
houkuttelevaa. Peli käyntiin, pikaisesti
aivot narikkaan ja arkihuolet väistykööt!
Tietämättään monen pelaajan tunnistamattomat tarpeet tyydyttyvät pelaa-
www.sykettä.fi
NÄIN PÄÄSET LIIKKUMAAN:
A
B
C
REKISTERÖIDY MAKSA
ILMOITTAUDU
KÄYTTÄJÄKSI LIIKUNTATARRA TUNNEILLE
Täytä rekisteröitymislomake sivulla
www.sykettä.fi.
Liikuntamaksut syyslukukaudelle 2014
30 €
15 €
S
e saattaa olla oire Kuopion korkeakoululiikunnan mahtavasta
liikuntatarjonnasta!
Mukana on laidasta laitaan
liikuntapalveluja kaikille liikkujille! On
kevyttä kuntojumppaa ja kehonhuoltotunteja aloitteleville sekä power cardiota
ja sykenyrkkeilyä aktiivisemmille liikkujille. Ohjattua liikuntaa vieroksuville on
kuntosalien käyttöoikeus sekä avoimia
lajivuoroja eri palloilulajeissa. Palvelut on
suunnattu kaikille Itä-Suomen yliopiston
sekä Savonia-amk:n opiskelijoille ja henkilöstölle, korkeakoulujen tuen ansiosta
liikkuminen on super edullista!
Käyttäjät ovat kokeneet seuraavanlaista SYKETTÄ:
”Pukuhuonekeskustelujen mukaan
osallistujat ovat olleet tyytyväisiä tosi
monipuolisiin palveluihin. Itse olen
löytänyt uudelleen liikunnan riemun ja
hyvän olon!”
”Loistava hinta-laatusuhde, vähävaraisille opiskelijoille esim. kuntoklubien
jäsenmaksut ovat mahdottomia. Hienoa,
että opiskelijoille tarjotaan mahdollisuus
säännölliseen liikuntaan ja hyvinvointiin
lähellä opiskelupaikkaa. ”
Jänskättääkö? Tule kokeilemaan ilmaiseksi 1.9.-14.9. välisenä aikana! Ihan ekana:
Muista rekisteröityä.
Tsekkaa liikuntakalenteri:
www.sykettä.fi
Sykettä facebookissa:
www.facebook.com/sykettasavilahdella
KAUPUNKI TARJOAA
lija,
n suunnitte
luliikunna
Korkeakou
–hanke
ilahdella”
”Sykettä Sav
avonia.fi
nhela@s
saara.ha
5087
p. 044 785
K
alennushintaiseen lippuun Kuopio-hallissa, Niiralan ja Lippumäen uimahalleissa,
Kuopion museossa, taidemuseossa ja
korttelimuseossa, kaupunginorkesterin
konsertissa Musiikkikeskuksessa sekä
Kuopion kaupunginteatterissa.
Kuopio haluaa panostaa opiskelijoiden hyvinvointiin tarjoamalla matalan
kynnyksen mahdollisuuden kokeilla
Hampaiden kuluminen
(eroosio)
O
www.facebook.com/sykettasavilahdella
@isyy.fi
p. 044 576
8419
WWW.SYKETTÄ.FI
A2_syketta_S2014.indd 1
23.5.2014 13:09:34
piskelijoiden suunterveys
on hyvin sidoksissa yleiseen
trendikulttuuriin. Nuorten
suosima urheilu kuntosaleilla
ja palloiluharrastusten parissa
on tuonut mukanaan urheilujuomat ja
niiden käyttöön liittyvän juomakulttuurin.
”Tämä näkyy päivittäisessä työssä hammaslääkärien ja suuhygienistien vastaanotoilla”,
toteaa YTHS:n vastaava hammaslääkäri Ari
Pahkala. Nuorten suosima urheilu kuntosaleilla ja palloiluharrastusten parissa on
tuonut mukanaan urheilujuomat ja niiden
käyttöön liittyvän juomakulttuurin.
”Kuopio haluaa panostaa
opiskelijoiden hyvinvointiin
liikunta- ja kulttuuripalveluja. Samalla
kaupunki toivottaa uudet opiskelijat
tervetulleiksi kaupunkiin.
Hyvinvointikorttia jaetaan Humanistisen ammattikorkeakoulun, Itä-Suomen
yliopiston, Savon ammatti- ja aikuisopiston sekä Savonia-ammattikorkeakoulun
ensimmäisen vuoden opiskelijoille.
Hampaiden kuluminen (E.Linkosalo)
18
Uljas 5 | 3. 9. 2014
Petri Miettinen, kriisityöntekijä
Minna Riekkinen, hankesuunnittelija,
Pelituki-hanke
kuopionkriisikeskus.fi ja pelituki.fi
olit suunnitellut? Yritätkö saada pelaamalla
tappioitasi takaisin? Oletko valehdellut
läheisillesi pelaamisesta? Aiheuttaako
pelaaminen ja rahojen menettäminen
morkkista?
Jos olet huolissasi omasta tilanteestasi,
kannattaa asia ottaa puheeksi ystävien
kanssa tai hakeutua avun piiriin. Apua voit
saada mm. Kuopion kriisikeskuksesta.
Kuopion Kriisikeskus
Kriisipuhelinpäivystys ja ajanvaraus
ma - pe klo 8 - 21
la - su klo 14-21
(017) 262 7733
Valinnat vaikuttavat suunterveyteen
Facebookissa sykkii!
sirpa.risto
Opiskelijoiden hyvinvointikortti
- elämyksiä liikunnasta ja kulttuurisuopion kaupunki tarjoaa
uusille opiskelijoille hyvinvointikortin, jolla pääsee
tutustumaan kaupungin
monipuoliseen liikunta- ja
kulttuuritarjontaan. Hyvinvointikorttia
jaetaan ensimmäisen vuoden opiskelijoille.
Kortti oikeuttaa yhteen käyntiin tai
Ilmoittautuminen aukeaa 7 vrk ennen
jokaista liikuntatuntia.
Muista ilmoittautua ohjattujen tuntien lisäksi
myös avoimille lajivuoroille.
NAUTI!
SIRPA RISTO
Järjestö- ja
liikuntasiht
eeri,
Itä-Suomen
yliopiston
ylioppilaskunt
a
”Välillä on hyvä pysähtyä
miettimään omaa pelaamistaan
Ilmoittaudu tunneille nettisivujen
etusivun liikuntakalenterin kautta.
Ryhmäliikuntatarra
Sisältää kaikki palvelut ja etuudet!
Palloilutarra
Sisältää kaiken muun paitsi ohjatut
ryhmäliikuntatunnit
Myyntipaikat:
- Yliopisto, Lukema
(Yliopistonranta 3, 1. kerros)
- Savonia, Opistotien kampus
(Opistotie 2, 1. kerros)
- Savonia, Microkadun kampus
(Microkatu 1, D-osan 1. kerros)
A
NHEL
SAARA HA
misen kautta. Pelaaminen voi auttaa
säätelemään mielialaa tai pakenemaan
vaikeita tunteita.
Välillä on hyvä pysähtyä miettimään
omaa pelaamistaan, sen etuja ja haittoja.
Kuluuko pelaamiseen liikaa aikaa varastaen tilaa opiskelulta, ihmissuhteilta tai
yöunista? Oletko kotona paikalla, mutta
et läsnä? Meneekö pelaaminen muiden
harrastusten ohi ikään kuin kaventaen
elämää?
Digipelien lisäksi yhteiskuntamme on
kovin liberaali rahapelitarjonnan suhteen.
Netissä rahapelejä on tarjolla 24/7, ja kaupat sekä kioskit pullistelevat automaatteja.
Rahapelit ovat digipelien lailla mukavaa ja
jännittävää ajanvietettä, kunhan homma
ei ns. lähde lapasesta.
Jos pelaat rahapelejä, voit tarkastella tilannettasi vaikkapa seuraavien näkökulmien avulla: Pelaatko välillä enemmän kuin
Tuoremehujen ja mehujuomien kulutusmäärät ovat nelinkertaistuneet viimeisen 30
vuoden aikana. Urheilusuorituksen aikana
oma syljentuotanto vähenee ja siten lisää
happaman juoman aiheuttamaa eroosioriskiä. Välitön hampaiden harjaaminen
happaman juoman nauttimisen jälkeen lisää
”Paras janojuoma on vesi.
hammasvaurioiden riskiä. Hammaseroosioriski kasvaa, kun virvoitusjuomia juodaan
vähintään kerran päivässä ja urheilujuomia
useammin kuin kerran viikossa. Urheilujuomien nauttiminen rasittavan urheilusuorituksen aikana tai heti sen jälkeen altistaa
voimakkaasti hammaseroosiolle, sillä syljen
suojaava vaikutus puuttuu tai on ainakin
pienempi fyysisen rasituksen aikana.
Hammaseroosion edetessä muutokset
hampaan pinnalla kasvavat. Kiilteessä nähdään laakeita kuoppia ja kiilteen ohetessa
keltaisempi hammasluu kuultaa kiilteen läpi.
Hampaiden kulmikkaat muodot pyöristyvät,
poskihampaiden nystermissä nähdään
pyöreitä kuoppia ja täytteet jäävät ympäröivää hammasta korkeammalle. Etuhampaiden kruunumitta lyhenee ja kärkien
läpikuultavuus kasvaa. Hammaseroosioon
liittyy myös hampaiden vihlonta ulkopuolisille ärsykkeille kuten kylmälle, makealle tai
hampaiden harjaukselle.
Tehokkain tapa vähentää happamien ja
makeutettujen juomien aiheuttamia ham-
Nuuskan aiheuttama
kalvolla
muutos suun lima-
masvaurioiden riskejä on vähentää näiden
juomien kulutusta. Paras janojuoma on vesi.
www.yths.fi/palvelut/suunterveys/naposteletko_hampaasi
Nuuskan terveyshaitoista
Nuuskan käyttö on lisääntynyt varsinkin
nuorten urheilevien miesten keskuudessa.
Nuuskaamista pidetään usein vaarattomampana kuin tupakointia, koska siitä
ei tule savua (häkää) keuhkoihin. Nuuska
sisältää kuitenkin 20 kertaa enemmän
nikotiinia kuin tupakka. Keskivertonuuskaaja
saa päivittäin saman määrän nikotiinia kuin
henkilö, joka polttaa tupakka askin päivässä.
Nuuska sisältää myös raskasmetalleja, kuten
lyijyä ja kadmiumia sekä jäänteitä useista
myrkyllisistä kasvinsuojeluaineista.
Nuuskaaminen ei lisää urheilijan suorituskykyä eikä paranna keskittymiskykyä.
Nuuskan nikotiini vähentää sydämen lyöntikapasiteettia, jolloin fyysinen suorituskyky
heikkenee. Hapen ja ravintoaineiden pääsy
kudoksiin ja soluihin huononee. Kunto
heikkenee asteittain ja ilmenee hikoilua,
unettomuutta ja päänsärkyä.
Suun, kurkun ja nielun alueella nuuska
vaikuttaa haitallisesti. Nuuska ärsyttää
limakalvoa ja jo lyhytaikaisen nuuskaamisen jälkeen suun limakalvolla alkaa näkyä
muutoksia siinä kohdassa missä nuuskaa
pidetään. Nuuska aiheuttaa pahanhajuista
hengitystä, ientulehduksia ja – haavaumia
sekä altistaa suu- ja kurkunpääsyövälle.
Hampaat kellastuvat ja ikenet vetäytyvät.
Varsinkin nuorella iällä nuuskaaminen lisää
suuontelon, nielun ja nenän syöpää. Nuuska
riippuvuus voi syntyä jo muutamassa viikossa käytön aloittamisesta.
Lisätietoa nuuskasta osoitteessa:
www.yths.fi/terveystietoa A-Ö/tupakointi
www.hammasll.fi/suun terveys/terveyden
edistäminen/tupakka
vai terveys
www.kaypahoito.fi/tupakointi/potilaalle/tupakoinnin vieroitus
www.cancer.fi/syovanehkaisy/tupakka
www.pokalehuulessa.fi/fakta.htm
www.suomenash.fi
Ari Pahkala, vastaava hammaslääkäri
Elsa Heikkinen, suuhygienisti YTHS
Uljas 5 | 3. 9. 2014
19
Vuoden opiskelija
ILMOITUS
OPISKELIJAN TERVEYDENHOITO
GALLUP
Yliopisto-opiskelijoiden
opiskeluterveydenhuolto
Yliopisto-opiskelijoiden terveydenhoitopalveluista huolehtii Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS. Kuopiossa YTHS:n terveysasema
on osoitteessa Niiralankatu 23.
YTHS tarjoaa yleisterveyden, mielenterveyden ja suunterveyden palveluja. Akuuteissa
sairausasioissa ota yhteyttä ajanvaraukseen
mieluiten heti aamusta, meillä on käytössä
takaisinsoittojärjestelmä joten et joudu
1. Mikä auttaa jaksamaan opiskelijan arjessa?
2. Mikä huolestuttaa opiskelijan elämässä?
3. Vinkkisi muille opiskelijoille.?
jonottamaan puhelimessa. Terveydenhoitajan
aamupäivystykseen voit tulla ma-pe klo 8-10
ilman ajanvarausta.
Yhteystiedot: Yleisterveys: p. 046 710 1076,
suunterveys p. 046 710 1078 (klo 8-11), mielenterveys p. 046 710 1075.
Yleisterveyden ja mielenterveyden palvelut ovat opiskelijalle maksuttomia.
Opiskeluterveydenhuolto
Savonian opiskelijoille
Kuopion kaupunki huolehtii ammattikorkeakoulun opiskeluterveydenhuollosta. Tavoitteena on edistää opiskelijan hyvinvointia sekä
tukea opiskeluterveyttä ja tulevaa työkykyä.
Opiskeluterveydenhuollon palveluihin on
oikeus riippumatta kotipaikasta kaikilla niillä
opiskelijoilla, jotka opiskelevat päätoimisesti
vähintään kahden kuukauden ajan tutkintoon
tähtäävästi.
Lisätietoa löytyy Internetistä:
https://www.kuopio.fi/web/terveyspalvelut/
ammattikorkeakoulu
tai Savonia reppu > opiskeluhyvinvointi>
Kuopiossa opiskelevien opiskeluterveydenhuolto
Kuopion Savonia ammattikorkeakoulun
terveydenhuollon palvelut löytyvät osoitteesta Suokatu 40 B, 3 krs.
Opiskeluterveydenhoitajien puhelintunti
on maanantaista perjantaihin klo 8.00 - 9.00
sekä maanantaista torstaihin klo 12 – 13 puh.
044-7186570.
Avovastaanotolle voi tulla tapaamaan
terveydenhoitajaa lyhyelle ajalle ilman ajanvarausta maanantaista torstaihin klo 7.45 - 11.00
ja klo 12 - 13, perjantaisin klo 7.45 – 11.
Mielenterveyteen liittyvissä asioissa voit
myös hakea apua opiskeluterveydenhuollosta, mistä ohjataan tarvittaessa eteenpäin.
Opiskelijoiden suunterveydenhuollon
palvelut ovat saatavissa Kuopion kaupungin
suun terveydenhuoltopalveluyksiköstä, ajanvaraus maanantaista perjantaihin
klo 7.45 - 15.30, puh. 017 186 611 .
Arvio suun hoidon tarpeesta ja kiireellisyydestä tehdään jo ajanvarauspuhelun aikana.
Anton Mustonen
1. Kaverit ja hyvä ryhmähenki. Välillä kannattaa ottaa rennosti ja
käydä esim. mummolassa nauttimassa siitä, että ei tarvitse tehdä
muuta kuin syödä.
2. Moni asia. Liian moni. Niitä ei kuitenkaan kannata jäädä murehtimaan. Tee parhaasi. Tee se nyt! Jos voit tehdä jotain tänään,
älä jätä sitä huomiseen.
3. Kun saat soiton: ” Kuuntele ohjeet tarkkaan. Laita haalarit päälle ja hymy huulillesi. Auto hakee sinut 8 minuutin päästä. Toimi!”
Silloin kannattaa totella! Nuo on parhaita reissuja 
Helena Ojavalli
1. Mahtava opiskelijaporukka, pään nollaaminen salilla tai lenkkipolulla sekä tietysti ruoka! Ja Hunterin bingo!
2. Rahatilanne ja uusintajono.
3. Jos teet jotain, tee se kunnolla.
Katri Havia
1. Opiskelijakaverit antavat tukea vaikka keskellä päivää. Opiskelun ulkopuoliset aktiviteetit, kuten esim. Sykkeen jumpat.
2. Rahatilanne. Vuokrat nousevat ja ei ole aikaa opiskelun ohella
käydä töissä.
3. Kannattaa keksiä kavereiden kanssa joku yhteinen kiva juttu.
Me käymme yhdessä Superpäivillä elokuvissa.
Vilma Westersund
1. Kaverit, urheiliminen & hyvä ruoka. Ja Touhutorstai totta kai!
2. Tentit ja raha.
3. Katsokaa Kummelia!
Vuoden opiskelija Roope Rytkönen opiskelee psykologiaa.
Oman ainejärjestönsä toimintaa elvyttämään lähteneen Rytkösen mielestä ryhmähenki on tärkeää ja sosiaaliset suhteet
tekevät kodin. – Nina Jääskeläinen, teksti & kuva
Tutustu myös verkko- ja mobiilipalveluihin
Yhteystietoja:
Kännykkään:
Netissä:
Kuopion Kriisikeskus:
Ottomitta, apua alkoholinkäytön seurantaan:
http://www.ehyt.fi/fi/ajankohtaista/?a=viewItem&itemi
d=921
Hyvinvointiohjelma Oivamieli:
http://oivamieli.fi/
pelivoimapiiri.ri
Rehti-palvelukartta nuorille:
http://www.rehtipalvelukartta.fi/fi/
mm. Jännä Juttu!-verkkokurssi jännittäjälle:
http://headsted.fi/
Psyykkisen hyvinvoinnin nettipalveluiden kokooma
https://www.mielenterveystalo.fi/Pages/default.aspx
tukinet.net, peluuri.fi
Kriisipuhelinpäivystys ja
ajanvaraus
ma - pe klo 8 - 21
la - su klo 14-21
(017) 262 7733
Kuopion Seudun
päihdepalvelusäätiö:
Ajanvaraus, palveluohjaus
puh. 017-183 672
Alle 21-vuotiaat ajanvaraus
klo 11.30-12.00
puh. 044 718 3310
puh. 044 718 3678
Liitteen tekivät: Jonna Kekäläinen, Elsa Heikkinen, Hanna Koivisto, Raimo Hakkarainen, Katri Ruth, Sirpa Risto, Mikko Aaltonen, Tiina Nykky, Kirsi Heikkinen, Minna Riekkinen, Petri Miettinen, Saara Hanhela
20
Uljas 5 | 3. 9. 2014
Kun aika on
resursseista tärkein
J
oensuun kampuksella toimii yhteensä 26 erikokoista ainejärjestöä,
joiden aktiivisuuden taso vaihtelee. Ensimmäisen vuoden muissa
ainejärjestöissä kiertänyt Rytkönen koki oman ainejärjestönsä
aluksi hieman passiiviseksi ja värittömäksi, eikä tahtonut lähteä mukaan ehdotuksista huolimatta. Toisena vuotena hän
tajusi, että asioihin voi itse vaikuttaa:
puheenjohtajan tehtävät kutsuivat.
”Aktiivista toimintakulttuurin kasaamista on takana kaksi vuotta. Koen
sosiaalisen identiteetin luomisen yhdeksi
tärkeimmistä ainejärjestön tehtävistä.
Olemme psykologian opiskelijoita, ja
ainejärjestön tulee tukea tätä. Ajattelen,
että sen ei tarvitse näkyä ulospäin vaan
me tiedämme sen ja olemme ylpeitä
siitä”, Rytkönen kertoo.
Neljättä opintovuottaan aloittelevalla
Roope Rytkösellä riittää tekemistä, sillä
opintojen ohessa on pyörinyt psykologian opiskelijoiden ainejärjestö Oidipus
ry:n puheenjohtajuus sekä oman Skeemake-yrityksen tarjoaminen valmennuskurssien toteutus.
Rytkösen lisäksi yritys on työllistänyt
viisi muuta psykologian opiskelijaa.
”Se on opiskelijalle aika hienoa, että
pääsee pätemään oman alansa asioita
kurssilaisten edessä ja leikkimään vähän
niin kuin psykologian asiantuntijaa. Te-
kemään psykologista konsultaatiotyötä”,
Rytkönen kertoo.
Entä kuinka ratkoa työläältä kuulostava yhtälö työ, aktiivisuus ja opiskelu?
”Se on sama kaikilla, jotka ovat monessa mukana. Ajan suunnittelu ja käyttö.
Jos esimerkiksi kandi pitäisi palauttaa
marraskuun lopussa, ja tiedät ettet ehdi
tehdä sitä ollenkaan lokakuussa, niin
silloin tulee olla itsekuria tehdä se jo elokuussa. Asioita voi tehdä vähän liiankin
etuajassa, Rytkönen kertoo.
Ensimmäisenä syksynä kannattaakin
nähdä vaivaa myös ainejärjestöissä, sillä
siellä ovat todennäköisemmin tulevat
ystävät ja mahdollisesti kollegatkin.
”Kun uusi opiskelija haluaa juurtua
Joensuuhun vähintään opiskeluajakseen,
on paikasta tehtävä koti. Usein luullaan,
että opiskelu tai mikä tahansa materia
tekee kodin, mutta oikeasti sen tekevät
nimenomaan sosiaaliset suhteet”, Rytkönen kertoo.
Roope Rytkönen
Neljännen vuoden psykologian opiskelija.
Valittiin viime keväänä Vuoden opiskelijaksi. Valinnan perusteina oli muun muassa työ
ainejärjestön eteen, yhteishengen rakentaminen ja kiusaamisen vastainen asenne.
Itä-Suomen yliopiston psykologian opiskelijoiden ainejärjestö Oidipus ry:n puheenjohtaja. (www.oidipus.fi)
Opettajana Skeemake-yrityksessä, joka
tarjoaa psykologian valmennuskursseja.
(www.skeemake.fi)
Kirjoittanut kolumneja Psykologi-lehteen ja
työskennellyt Psykologikeskuksella
assistenttina.
Uljas 5 | 3. 9. 2014
21