Tästä - Sovinto

Lehti, jota pitelet käsissäsi on historiansa toinen Sovinnon Sanomat. Tätä lehteä oli
tekemässä Aittis-hankkeen kolme työharjoittelijaa: Anni, Laura ja Aki. Lehti pitää sisällään
muotia, ruokareseptejä, kulttuuria ja yleistä tietoa eri aiheista. Lehden tekeminen oli
haastavaa, mutta myös kovin antoisaa hommaa. Mutkia matkassa oli, mutta niistä selvittiin
voittajina.
Joulukin tulee kovaa vauhtia ja sekin on otettu huomioon erilaisilla jouluherkkuresepteillä
ja jouluaiheisilla askarteluohjeilla. Kuinka moni aikoo leipoa piparitaikinan itse? Joululomaa
Sovinnon koulutuslinjat pitävät 21.12.2012-1.1. 2013 välisenä aikana. Opiskelemaan ja
töihin tullaan siis 2.1.2012. Lounas-kahvilamme tarjoaa joulupuuron kaikille 19.12.2012.
Rentouttavaa joulua ja rauhaisaa Uutta Vuotta kaikille Sovinnossa toimiville!
Anni, Aki, Laura
Salla ja Ismo
2 / 2012
Sovinto Ry
Sovinto ry on vaihtoehtoinen ammattikoulu, joka sijaitsee Helsingin Roihupellossa. Koulu
on hyvin monikulttuurinen ja tälläkin hetkellä koulussa on oppilaita monesta eri maasta.
Koulussa on erinomaiset valmiudet suorittaa useita eri ammatillisia tutkintoja kouluttajien
opastuksella. Rauhallisessa oppiympäristössä saa tarpeeksi tukea jotta jokainen voisi
ponnistaa työelämään omista heikkouksistaan huomimatta.
Koulurakennuksessa on tavanomaista opinahjoa rauhallisempi tunnelma ja läsnäolosta ja
Kahvila/ravintolan herkullisista antimista on helppo nauttia. Kouluttajat ja ohjaajat ovat
erityisen joustavia ja omistautuneita työlleen jotka mielellään auttavat oppilaita arjen
askareissa ja kiperien kysymysten ratkomisessa. Sovinto ry:llä oppiminen ei ole pelkkää
puuduttavaa luokassa istumista vaan opetus tapahtuu paljolti tekemisen ja hyvän
yhteishengen avulla.
Sovinnolla toimii myös työpajoja. Työpajatoiminta on päivittäista työharjoittelua 17 – 28
-vuotiaille viitenä päivänä viikossa. Pajalla saa hyvän perehdytyksen työtehtäviin, joten
aikaisempaa työkokemusta tai koulutusta ei tarvita. Tärkeintä on omata halu oppia uutta ja
etsiä positiivista suuntaa omaan elämään. Työpajat toimivat kiinteästi Sovinto ry:n
Vaihtoehtoisen Ammatti- ja oppisopimuskoulun ammattiin valmistavien linjojen yhteydessä.
Täällä toimii myös Aittis-hanke. Se on kaikenikäisille, jotka tarvitsevat toimintaa ja
tekemistä. Aittiksessa saa tukea monen moneen asiaan. Myös Aittishankkeessa on
työharjoittelumahdollisuus. Sekä pajalaiset että työharjoittelijat osallistuvat viikottain
elämäntaitoryhmään, luoviin toimintoihin ja liikuntaan. Tätä lehteä tekivät Aittiksen
työharjoittelijat.
Anni ja Aki
Koulutuslinja haastattelut
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
Mitä olet tehnyt ennen tänne tuloa?
Miksi juuri Sovinto?
Miksi olet hakenut juuri kyseiselle linjalle?
Mitä olet tykännyt?
Sovinnon plussat ja miinukset?
Mitä haaveita ja tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on?
Mitä harrastat?
Puuseppäalan koulutus
Eevi Rissanen, 37 vuotta
1. Valmistuin viime vuonna meribiologiksi ja olin työtön ennen Sovinto Ry:lle
tuloa.
2. Satuin näkemään ilmoituksen ja se kolahti heti. Olin kiinnostunut käsillä
tekemisestä
3. Varmaan se että se kolahti ja nimenomaan puulinja.
4. Olen tykännyt tosi paljon, välillä on haastavaa.
5. Plussat: tykkään kun on tekemällä oppimista. Tietenkin myös teoria mutta
käytännön hommat miellyttävät enemmän. Kun näkee oman käden jäljen niin
hyvässä kuin pahassakin. Näkyy oppimisenkaari kun minäkin aloitin peukalo
keskellä kämmentä, eli näkyy oma kehittyminen. Puu on haastava materiaali,
materiaalin kanssa saa taistella ihan tosissaan. Miinukset: koulutuslinja voisi
kestää pidempään kuin vuoden verran vaan.
6. Haluan mennä töihin jossain vaiheessa että saisin rahaa ja maksettua
opintovelat pois.
7. Valokuvaus, urheilu, liikun aika paljon, kenties liikaakin ja käsityöt.
Catering-alan koulutus
Adile Korhonen, 46 vuotta
1. Olen toiminut pankki ja rahoitus-alalla assistenttina.
2. Täällä on lyhyempi koulutusjakso kuin muissa alan kouluissa, en halunnut
opiskella kolmea vuotta.
3. Alunperin kiinnostuin kahvilatoiminnasta. Mollin sivuilta hain koulutuspaikkoja
ja silmiini osui sovinnon tarjoama kahvilapalvelu.
4. Olen tykännyt tosi paljon, mikäs täällä ollessa.
5. Plussat: hyvä ilmapiiri yleisesti ottaen. Aikuismaista, harmonista ja
monipuolisia koulutuslinjoja. Miinukset: vedetään niin pienellä budjetilla että
ei välttämättä laitteet ole asian ja ajanmukaiset. Voisi olla enemmän
määrärahoja.
6. Haaveenani on ollut jo kauan oman kahvilan perustaminen. Se on syynä
miksi tänne hain. Työllistyminen mahdollisimman pian kun valmistun, se on
ihan ehdoton.
7. Mökkeily Hollolassa ja pojan tytön hoitaminen.
Auto- ja pienkonealan koulutus
Niko Nissinen, 23 vuotta
Autokorinkorjaaja
1. Olin työharjoittelussa Aavi Technologies Oy:lla.
2. Koska olen aina harrastanut teknisiä hommia ja tykännyt rakentaa
kaikenlaista. Sovinnolla saa opiskella tekemällä.
3. Koska uusien asioiden oppiminen kiinnosti, erityisesti metallityöt.
4. Tosi jees, tekemistä riittää.
5. Plussat: opiskelijoita neuvotaan ja autetaan todella hyvin. Miinuksia minulla
ei ole.
6. Tehdä näyttötutkinto Sovinnolla ja sitten mahdollisesti lisää opiskelua tai töitä
tulevaisuudessa.
7. Musiikintekoa yli kymmenen vuoden ajan ja juuri saatu levytyssopimus.
Tietokoneiden kanssa väkertäminen.
Auto- ja pienkonealan koulutus
Tea Pihlainen, 31 vuotta
1.
2.
3.
4.
Työskentelin päivähoidon erityisavustajana.
Se oli työkkärin listalla ja sopivasti alkoi kurssi täällä viime syksynä.
Olen vaihtamassa alaa ja tykkään työskennellä käsin.
Olen viihtynyt hyvin. Tykkään tehdä töitä, näkee heti onko työssään
onnistunut.
5. Plussat: Pääsee oppimaan tekemällä, eikä luokassa istumalla. Miinuksia ei
ole.
6. Vaikea sanoa. Katson päivä kerrallaan. Työpaikka olisi mukava juttu.
7. Käsityöt: kudon, luen, lasten harrastukset niiden lisäksi.
Auto- ja pienkonealan koulutus
Pienkoneala
Jani Harju, 28 vuotta
1. Työskentelin kirjansitojana perheyrityksessä. Suoritin ammattitutkinnon.
2. Etsin alunperin sähköhommia, sitten aloitin työharjoittelun venehommissa,
sitä kautta löytyi mieluinen ala.
3. Eka paikka jonne pääsin opiskelemaan.
4. Olen viihtynyt tosi hyvin, mukavaa ja rentoa hommaa. Pääsee tekemään
monipuolisesti töitä käsillä.
5. Plussa: Hyvä opintosuunnitelma. Pääsee työharjoittelun kautta kiinni
työelämään. Miinusta ei tule mieleen. Olen viihtynyt niin hyvin, ettei pahaa
sanotttavaa ole.
6. Haluaisin valmistua täältä. Haluaisin sen jälkeen työllistyä vene hommissa.
Olen myös miettinyt mahdollisesti yrittäjän uraa.
7. Aika paljon kaikkea enimmäkseen liikuntaa: australialaista jalkapalloa,
talviurheilulajit jne.
Rakennusalan koulutus
Niko, 20 vuotta
1.
2.
3.
4.
5.
Kyllästyin kotona olemiseen.
Opiskelin ammattikoulussa. Olin töissä raksalla, istuskelin himassa.
Koska tää on mukava mesta.
Ihan jees. Mukava tulla aamuisin.
Plussat: Saa päivärutiinin kohdilleen. Tulee tehtyä muutakin, kuin istuttua
himassa. Miinusta tulee tiistaista, koska silloin on luovia toiminnoita.
6. Oma työ rakennusalalta, auto ja asunto.
7. En mitään sen kummempia.
Työelämänvalmennus
Työharjoittelu
Johanna Himanen-Korp, 27 vuotta
1.
2.
3.
4.
5.
Kotona työttömänä.
Sossu ehdotti Sovintoa.
Olen ollut niin kauan työtön.
Sovinnolla on ihanaa ja tosi hyvä yhteishenki ja joustava meininki.
Plussat: työaika, hyviä tyyppejä, apua ja tukea elämään. Miinukset:
sokkeloinen rakennus.
6. Päätyä kunnon työelämään ja hyvä palkallinen työ.
7. Lapset, kodinhoito ja elokuvat.
Siivous
Työharjoittelu
Ville Koponen, 29 vuotta
1.
2.
3.
4.
5.
Työttömänä ollut kaksi vuotta.
Sossu kertoi Sovinnosta.
Hain tekemistä arkeen.
Olen tykännyt ja täällä on hyvä työilmapiiri.
Plussat: rentoa menoa ja hyvä opastus työhön. Miinukset: sokkeloinen
rakennus.
6. Haluaisin opiskella varasto-alan koulutuksen ja siitä työelämään.
7. Pelaaminen pleikkarilla ja elokuvat.
Anni, Aki ja Laura
Kulttuurin kirjoa Sovinnolla
Sovinto on monikulttuurinen koulu. Monikulttuurisuus merkitsee kulttuurien välistä
keskustelua, arvostusta ja vuorovaikutuksta. Suomessa kulttuurinen monimuotoisuus on
lisääntynyt 1900-luvun lopulla vilkastuneen maahanmuuton myötä. Monikulttuurisuuskäsite on yleistynyt julkisessa kielenkäytössä maahanmuuttajaväestön kasvun myötä.
Sovinnolla opiskelee paljon eri maista tulleita ihmisiä. Tällä hetkellä Sovinnolla opiskelee ja
työskentelee Kongosta, Afganistanista, Thaimaasta, Kazakstanista, Perusta, Brasiliasta,
Venäjältä, Skotlannista, Somaliasta, Iranista, Irakista, Kreikasta, Gambiasta ja Saksasta
tulleita ihmisiä.
Kaikki tulevat toistensa kanssa todella hyvin toimeen ja Sovinnolla vallitsee mukava
yhteishenki. Kaikilla on hauskaa ja mukavaa työskennellä, ihmiset tykkäävät opiskella
täällä. Henkilökunta on todella ymmärtäväistä ja mukavia, joten heille saa aina puhua
tarpeen tullen. Toisia tuetaan ja autetaan kaikin mahdollisin keinoin. Kaikki ihmiset täällä
ovat samanarvoisia!
Kyseiseen karttaan on merkitty lipuilla eri maan lippuja. Lippu kartassa tarkoittaa sitä, että
Sovinnolla opiskelee joku kyseisestä maasta.
Muutamia omia kertomuksia Sovinnolla opiskelevilta oppilailta, jotka ovat maahanmuuttaja
taustaisia.
Manneh, 31vuotta
Olen kotoisin Gambiasta ja suomeen päädyin avioutumalla suomalaisen naisen kanssa.
Ikävöin eniten kotimaastani perhettä ja kavereita. Tulevaisuudelta toivon työllistyväni
mieluisaan työhön. Koen Suomessa asumisen tietyllä tavalla haastavaksi.
Sharif, 17vuotta
Olen kotoisin Somaliasta ja sieltä lähdin Etiopiaan, jossa asuin 2,5 vuotta. Äitini on asunut
Suomessa n.6-7 vuotta ja hän pyysi minut Suomeen asumaan. Tulin tänne isäni ja
pikkuveljeni kanssa. Etsin netistä opiskelupaikkoja ja sieltä löytyi Sovinto Ry, joka tuntui
todella mukavalta koululta. Opiskelen tällä hetkellä autopuolella ja se tuntuu ”omalta”.
Tulevaisuudessa toivon ammattia autokoripuolelta. Tarkoitus olisi hommata kuormaautokortti jossakin vaiheessa, jotta pääsisin työskentelemään esim. lentokentälle tai
kaupanalan logistiikkaan. Haluaisin asua Helsingissä mahdollisimman kauan. Harrastan
jalkapalloa ja käyn kuntosalilla 4 kertaa viikossa. En kaipaa kotimaastani mitään, koska
Suomessa on helppo ja hyvä olla.
Samson, 38vuotta
Olen kotoisin Liberiasta. Vuonna 1989 lähdin Lontooseen sisäoppilaitokseen, jossa vietin 2
vuotta. Yritin päästä Lontoosta Amerikkaan opiskelemaan, mutta viisumiongelmien takia
en päässyt lähtemään, koska 15 vuotta kestäneen Liberian sisällissodan takia viisumi
evättiin. Perhettä on kova ikävä, koska en ole nähny heitä 15 vuoteen. He eivät pääse
tänne, koska meillä on taloudellisesti heikkoa. Suomenkielen oppiminen on haastavaa.
Ihmiset ja kulttuuri on erilaista Suomessa kuin kotimaassani. Opiskelen Sovinnolla
puuseppäalan koulutusta ja toivon saavani siitä ammatin. Minulla on pohjalla kokkikoulutus
ja toivon voivani tulevaisuudessa yhdistää nämä. Harrastan karaoken laulaminen
baareissa ja kohtuullinen kaljan nauttiminen. Olen myös harrastanut tennistä, jalkapalloa ja
rugbya Englannissa, mutta nykyään minulla ei ole aikaa näille harrastuksille. Talvisin
hiihdän.
Anni, Aki ja Laura
Muoti
Muoti tarkoittaa jonakin ajankohtana vallitsevaa ja suosiossa olevaa verrattain lyhytaikaista
tyyliä tai makusuuntaa. Uusi muoti syntyy kun tarpeeksi moni ihminen alkaa ottaa
ympäriltään vaikutteita joissain tietyissä asioissa. Nykyajan yhteiskunta ja media
painostavat ihmisiä pysymään muodin mukana, mikä osaltaan nostaa ihmisten tahtoa
seurata muotia/ valtavirtaa. Puhekielessä 'muoti' -sanalla tarkoitetaan yleensä vaatemuotia
ja muotivaatteita, koska muodin vaikutus näkyy selkeimmin juuri pukeutumisessa. Monilla
onkin joku tyyli-ikoni, jonka pukeutumisesta otetaan vaikutteita.
Värivalikoimasta löytyy niin tummia kuin myös kirkkaita ja hentoja värejä: punaista,
mustaa, valkoista, oranssia, ruskeaa, viininpunaista ja harmaata eri sävyissä sekä
hempeitä pastellisävyjä. Murretut värit nousevat tänäkin vuonna syksyn tullen pintaan,
niiden ohella kirkkaita värejä käytetään varsinkin yksityiskohtina ja tehostevärinä.
Farkkuja löytyy eri sinisten sävyjen lisäksi myös kirkkaan värisinä, ja niissä on usein
kiinnostavia leikkauksia tai yksityiskohtia, farkkuja on esimerkiksi viininpunaisina ja
smaragdin vihreinä. Syksyn muotihitti on karvaliivi. Sen avulla asuun saa mukavan
pehmoisen tunnelman, ja se on lämmin. Karvaliivi on helppo yhdistää esimerkiksi
trikoopaidan ja farkkujen kanssa. Nahkaa (aitoa ja edullisempaa tekonahkaa) näkyy paljon
vaatteissa ja asusteissa. Nahka näyttääkin pysyvän aina muodissa, ehkäpä
ajattomuutensa vuoksi. Tämän hetken mielipiteitä jakava muodissa oleva vaate taitaa olla
jumpsuit, eli niin sanottu aikuisten potkupuku. Näitä vaatekappaleita näkyy eri kuoseilla, ja
toisten mielestä se on jopa ihan baarikelpoinen vaate.
Talven muodissa näkyy käytännöllisyys; kauppoihin on ilmestynyt tarjolle paljon erilaisia
pipoja, säärystimiä, villapaitoja ja huiveja. Ne ovat enimmäkseen muhkeita ja itsetehdyn
näköisiä, paksusta langasta neulottuja. Karvalakit ovat tulleet takaisin muotiin, niitä
löytyykin eri mallisina. Syksyn ja talven mittaan kaupoista löytää tietenkin paljon erilaisia ja
eri mallisia talvitakkeja. Perus toppatakki on tehnyt näyttävän paluun, ja niitä löytyy mustan
lisäksi eri metallinhohtavissa sävyissä sekä erilaisin leikkauksin. Myös parkatakkien suosio
näyttää jatkuvan vielä ainakin tälle talvelle. Näiden lisäksi perus villakangastakki pysyy
edelleen muodissa, niitä löytyy nyt erimallisina etenkin punaisena ja mustana.
Korut
Asukokonaisuuksia piristetään erilaisilla koruilla ja asusteilla. Kuten vaatteissa, myös
koruissa näkyy paljon niittejä, pääkalloja, sulkia, helmiä, neonvärejä, timantteja ja
naisellisuutta. Korujen värimaailma on todella laaja. Kulta ja hopea pysyvät edelleen
suosiossa, mutta myös pronssin sävyiset korut tekevät taas tuloaan. Sormukset ovat joko
ohuita ja kevyitä, tai suuria, näyttäviä ja dramaattisia. Nyt näkyy paljon myös miltei koko
sormen peittäviä niin sanottuja nivel-sormuksia. Korujen aiheina on paljon eläimiä, etenkin
pöllöjä löytyy monenlaisia. Materiaaleissa kierrätysaiheiset korut jatkavat suosiotaan,
koruja valmistetaan muunmuassa vanhoista lasten leluista tai esimerkiksi vetoketjuista tai
tietokoneen osista. Heijastimia tehdään nykyään paljon korumaisina. Tällöin heijastin on
helppo liittää asuun kauniina yksityiskohtana, ilman että se on vain ”pakollinen paha”.
Alusvaatteet
Alusvaatteissa näkyy naisellisia piirteitä; pitsin lisäksi on hempeitä, puuterisia sävyjä sekä
paljetteja ja kimalletta, kunnon glitteriloistetta! Näiden lisäksi tai vastapainoksi tarjolla on
myös räväköitä ja kirkkaita värejä sekä iloisen värikkäitä kuoseja. Neonvärit ovat
suosiossa vielä syksylläkin. Kirkkaat alusvaatteet saavat myös näkyä vaatteiden alta.
Alusvaateosastoilla syksyn ja talven ”herkkuväri” on selvästi pinkki! Pikkujoulukauden
kunniaksi alusvaatteissakin kimaltaa paljon strasseja sekä paljetteja, mutta myös
perinteisempää kukkakuosia on tarjolla näyttävissä väreissä.
Meikki
Meikki on hento ja luonnollinen tai vaihtoehtoisesti tumma ja voimakas. Etenkin
juhlameikissä näkyy punaisia huulia, sumusilmiä ja paljon kullan hohdetta, joko vain yhtä
osa-aluetta korostaen tai sitten periaatteella ”mitä enemmän sitä näyttävämpää”.
Juhlasesongin aikana meikki on täynnä draamaa ja tummuutta. Kynnet ovat isot ja
näyttävät: värikästä lakkaa ja erilaisia koristeita. Rakennekynnet ovat jokaisen naisen
ystävä, niiden avulla kynnet saa helposti näyttämään kauniilta ja hyväkuntoisilta.
Hiusmuodissa uutta ovat pastellisävyt ja liukuvärjäys. Kampauksissa suositaan kiharaa ja
nutturoita, niistä tehdään tupeeraamalla isoja ja näyttäviä tai vaihtoehtoisesti
yksinkertaisen huoliteltuja.
Kengät
Kengistä löytyy tänä syksynä uutena villityksenä tulleet kiilakorolliset tennarit, joita on
tarjolla melkein kaikilta eri merkeiltä. Niiden lisäksi muodissa pysyvät edelleen ”Ugg
-kengät”, prätkäsaappaat, mokkanahkaiset hapsukengät ”inkkarityyliin”, nahkasaapikkaat,
korkokengät ja kiilakorot sekä erilaiset lenkkarit. Kenkien väreinä toimivat punainen,
musta, valkoinen, harmaa, ruskea (etenkin konjakin sävyisenä) ja kimalle; paljetteja näkyy
myös kengissä. Lisäksi yksityiskohtina löytyy niin karvaa kuin niittejäkin. Erityylisissä
kengissä on paljon neulevarsia.
Kengillä on helppo muuttaa asukokonaisuutta, kunhan kaapissa on muutama pari
erityylisiä kenkiä.
Nykyään on alettu huomioimaan enemmän myös käytännöllisyyttä; syksyn tullen
kumisaappaita löytää kaupan hyllyiltä yhä laajemmassa valikoimassa. Niitä löytyy nyt
paljon eri värisinä ja eri kuosisina, ja erityisesti kirkkaan väriset saappaat ovat tänä
syksynä katukuvan piristys. Niitä näkee todella paljon ihan kaupungillakin liikkuessa.
Miesten muoti
Miesten muodissa pysyvät farkut, etenkin eri sinisen sävyissä, mutta myös kirkkaammissa
väreissä. Nyt on muodikasta kääriä housujen lahkeet niin, että nilkat näkyvät. Kauluspaidat
ovat joko värikkäitä, kuosillisia tai yksinkertaisia. Ruutuja näkyy kaikenlaisissa paidoissa
paljon. Miehet ovat alkaneet sallia muodissaan yhä enemmän myös neule- ja villatakkeja.
Niiden lisäksi myös villapaidat ovat päässeet miestenkin suosioon.
Takit ovat näyttäviä, mutta samalla myös yksinkertaisia; rohkeilla leikkauksilla pelataan
paljon. Kaupoissa ja katukuvassa näkyy paljon etenkin merimies -mallisia
villakangastakkeja, erilaisia bleisereitä ja muhkeita toppatakkeja. Myös toppaliivejä näkyy
edelleen.
Asusteina toimii isot ja näyttävät kellot. Niissä pätee periaate ”mitä erikoisempi, sitä
parempi”, mutta niiden vastapainoksi suosiossa pysyy edelleen klassiset ja yksinkertaisen
tyylikkäät kellot suurella näytöllä. Miesten korumuoti on hillittyä, materiaaleissa jatkaa
metalli, nahka ja hopea. Naisten kannattaa tarkistaa mitä kaikkea kauppojen
miestenosastojen koruhyllyistä löytyy, koska usein miesten mallistot ovat edullisempia
suhteessa naisten vastaaviin. On tosin hyvä huomioida se, että ongelmia saattaa aiheutua
siitä kun miesten rannekorut ja sormukset taitavat olla yleisesti ottaen naisille liian isoja...
Asusteina käytään paljon myös pipoja ja huiveja.
Nykyään myös miehet ovat alkaneet käyttää rohkeammin laukkuja. Monella merkillä onkin
nykyään oma laukkumallistonsa myös miehille.
Anni ja Laura
Haastattelimme ja kuvasimme ihmisiä kadulla. Moni saa ideoita pukeutumiseensa toisilta.
Tahdoimme löytää katukuvasta kiinnostavan näköisiä asukokonaisuuksia, ja saada
kuvattua niitä.
Kysymykset
1. Nimi ja ikä?
2. Mistä saat ideoita pukeutumiseesi?
3. Luottovaatteesi/asusteesi?
4. Kauanko käytät arkiaamuina aikaa laittautumiseen?
5. Ketä ihailet?
1.
2.
3.
4.
5.
Saila, 30vuotta
Kadulta ja taiteesta
Tunika, hattu/lätsä ja farkut
10 minuuttia. Tunti jos on tiedossa joku tärkeä tapaaminen.
Lady Gagaa.
1. Konsta, 18vuotta
2. Nämä ylläni olevat ovat arkivaatteeni, ja niille on ihan käytännön syynsä. Huivi tuli
päähän Tuskassa, kun meinasin saada auringonpistoksen ja kastelin huivin. Huivi
ollut päässä siitä lähtien. Ensimmäiset maiharini sain pienenä, kun äiti osti ne
minulle syyskengiksi. Sen jälkeen olen käyttänyt maihareita aina. Rannesuojat (ei
näy kuvassa, ovat paidan hihojen alla) tulee varmaan folk-metallista. Takana
roikkuvat huivit tulivat siitä, kun sain kaveriltani palkkioksi ensin yhden huivin.
Laitoin sen roikkumaan housuista kun ei ollut muuta käyttöä.
Olen aina pukeutunut metallityylisesti, ja ihan ala-asteelta lähtien olen pukeutunut
pelkkään mustaan. Tällä hetkellä lopputulos on kuten kuvassa. Tästä pitäisi vielä
viedä vähän rankemmaksi. Ideoita on, mutta rahan puute on esteenä.
3. Perus remmihousut, maiharit, kommando villapaita.
4. Noin 1 tunti.
5. Turisaksen laulajaa Mathias ”Warlord” Nygårdia.
http://eerinin.blogspot.fi/
1. Erika, 20 vuotta.
2. Seuraan blogeja joista saan silloin tällöin vaikutteita, myös julkkiksilta sekä
tavallisilta tallaajilta kaduilta saan ideoita.
3. Luottohousut ovat Carlingsista ostetut DR.denimit sekä musta nahkatakki.
4. Arkena ei mene kuin 10- 15 min kokonaisuudessaan.
5. Ihailen tällä hetkellä eniten Kenzaa (skandinavian suosituin bloggari) sekä Demi
Lovatoa. Demi on hyvin kaunis ja inspiroiva sekä tekee hyvää työtä koulukiusattujen
eteen. Kenza puolestaan viehättää ulkonäöllään sekä pukeutumisellaan.
Anni ja Laura
Ruokaa helposti ja halvalla
Tonnikalavuoka
3-4dl makaronia (0,33e)
1 säilyke tonnikalaa vedessä (1,45e)
1 purkki ruokakermaa (2dl) oman maun mukaan (0,88e)
2 tomaattia päälle pilkottuna (1,79e/kg)
juustoraastetta päälle (valmis juustoraaste 1,69e)
mausteita oman maun mukaan(pippuri, paprikamauste,aromisuola,chili jne.
uuniin n.10min, niin että juusto on sulanut
Yhteensä; n. 3,00e
1. Laita makaronit kiehuvaan veteen keittymään. Uuni päälle n. 200'C.
2. Pilko tomaatit ja raasta juusto.
3. Kaada valmiista makaroneista vesi pois ja sen jälkeen makaronit uunivuokaan.
Sekoita tonnikala makaronien joukkoon.
4. Kaada sekaan ruokakerma ja laita mausteita oman maun mukaan. Sekoita kaikki
keskenään uunivuuassa.
5. Laita pilkotut tomaatit päälle ja tomaattien päälle juustoraaste.
6. Laita uuniin n.10min (juusto sulannut), ota uunista ja anna vetäytyä hetki huoneen
lämmössä.
7. NAUTI!
Pikkupizzat (n.20kpl)
2,5dl vettä
1 tl kuivahiivaa (1,22e)
1tl suolaa (1,08e/kg)
1tl sokeria (0,99e)
1,5dl juoksevaa leivontamargariinia (1,49e)
vehnäjauhoja sopivasti n.2-3dl (0,79e 2kg pussi)
oman maun mukaan täytteitä
-kinkku
-tomaatti
-juustoraaste
-ananas
-mozzarella
Hinta (pohja): n. 5,00e
1. Mittaa kulhoon vesi, suola, hiiva ja sokeri. Sekoita.
2. Mittaa vehnäjauhot ja juokseva leivontamargariini kulhoon ja sekoita käsin. Taikinan
pitää olla tässä vaiheessa hieman liisterimäistä. Jos taikina on liian kovaa, lisää
vettä ihan vähän.
3. Kun taikina on valmis ala tekemään pizzapohjia. Kasta kädet vehnäjauhoihin ja ota
pieni taikinamöykky käteen. Painele siitä ohut pohja ja laita pellille.
4. Tämän jälkeen täytä pizzapohjat mielesi mukaan. Pohjalle voi laittaa ketsuppia tai
tomaattipyrettä.
5. Laita valmiit pizzat uunii 200'C n. 15 minuutiksi. Tarkkaile pizzoja, etteivät ne pala!
6. NAUTI!
Kauraisat suklaapallot (n.15-20kpl)
1,5-2dl juoksevaa leivontamargariinia (1,49e)
1dl sokeria (0,99e)
3rkl vahvaa keitettyä kahvia (4,70e paketti)
3rkl kaakaoa (3,49e)
3dl kaurahiutaleita (1,35e)
Päälle kookoshiutaleita (0,85e)
Yhteensä; n.10,00e
1. Mittaa kulhoon kaurahiutaleet, kaakao ja sokeri. Sekoita keskenään.
2. Mittaa mukaan juokseva leivontamargariini ja kahvi. Sekoita kunnolla. Jos tuntuu,
että liian kuivaa lisää vähän kahvia ja leivontamargariinia.
3. Mittaa sekoitusta ruokalusikallisen verran muffinssivuokaan ja laita halutessasi
päälle kookoshiutaleita.
4. Laita kaurapallot jääkaappiin n.1 tunniksi.
5. NAUTI!
Anni
Tarvittavaa tietoa vähävaraisille Helsinkiläisille
Jos tarvitset apua, ei ole häpeä mennä ruokajonoon. Apua saa, jos sitä uskaltaa hakea.
Arkipäivän valinnoilla voi vaikuttaa rahan kulutukseensa. Ruoka voi olla hyvää, mutta
myös halpaa. Pullojen kauppaan viemisellä säästää myös loppuhinnassa.
Ruokajonoja
Pelastusarmeija sijaitsee Sörnäisissä. Sinne soittamalla saat keskusteluajan, jonka
jälkeen pääset hakemaan ruokaa. Pelastusarmeija palvelee osoitteessa Uudenmaankatu
40, 00121 Helsinki ja puhelin numero (09) 6812 300.
Veikko ja Lahja Hurstin lapeudentyö Ry eli Hursti sijaitsee Kalliossa. Ruokajakelu
kaikille: Helsinginkatu 19, 00500 keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 12.00 alkaen.
Helsinginkatu 19
00500 Helsinki.
Myllypuron elintarvikejako liikuntamyllyllä tiistaisin ja perjantaisin vuorolappujen jako
alkaa klo. 09.00, joten ole ajoissa paikalla! Myllypurontie 1, 00920 Helsinki.
Paikkoja minne mennä tarvittaessa
Paikoissa on monipuolista tekemistä. Erilaisia harrastetoimintoja, ilmainen netin käyttö,
ruokailua pienellä hinnalla, uusiin ihmisiin tutustumista ja joissakin paikoissa voi saada
terveydenhuoltoakin.
ASUKASTILA MIETO RY
Roihuvuorentie 2, 00820 HELSINKI (kirjaston alakerta)
Toiminnanohjaaja Iikka Lovio puh. 044-0164050, [email protected]
ASUKASTALO SAUNABAARI
Metsäpurontie 25, 00630 HELSINKI, puh. (09) 3104 2283
Neuvonta/henkilökunta puh. (09) 3106 9722
Avoinna ma-to klo 9-15, pe klo 9-14
Kahvila avoinna ma-pe 10-14
ASUKASTILA HOPEALA
Hopeatie 6, 00440 HELSINKI, 1krs.
Avoinna arkisin klo 9-14
Ryhmätoimintaa klo 14-16
STOORI & SALLI
Avoinna ma-ke 9-16, to-pe 9-14
Puotinharjun ostoskeskus
Kastelholmantie 2, 00900 Helsinki
puh. (09) 7750 5726, ohjaajat
050 578 1186, terveysneuvonta
KONTULAN LÄHIÖASEMA
Keinulaudankuja 4c, 00940 Helsinki, Puh. (09) 31061952
Lähityöntekijä Karoliina Hjelm puh. (09) 31061953
Avoinna ma-to klo 9-15, pe vain nettitupa
Lisää paikkoja: http://www.kansalaisareena.fi/Henkiinjaamisopas.htm
Asukastilat ja harrastemahdollisuuksia
Lisää tietoa; http://www.hel.fi/hki/sosv/fi/aluetyo/asukastilat/asukastilat2 tai omalta
sosiaalityöntekijältäsi
Eteläinen alue
Helsingin Elokolo
Kumpulan kylätila
Käpylän yhteiskuntaklubi
Kääntöpaikka
Pasilan asukastalo
Itäinen alue
Asukastalo Ankkuri
Symppis
Kivenkolo & Kivimottis
Kulttuuri ja vapaa-ajantila Mellari
MieTo Ry
Myllypuron Mediakirjasto
Toimintakeskus Sampola Ry
Pohjoinen alue
Jakomäen lähiötupa
Viikin asukastalot
Kohtaamispaikka Karvinen
Pihlajamäen asukaslähiö
Läntinen alaue
Asukastalo Renki
Kumppanuustalo Horisontti
Itäinen alue
Kontulan lähiöasema
Myllypuron lähiöasema
Vuosaaren lähiöasema
Anni ja Laura
Joulu on jo ovella
Joulua vietetään vuosittain 24. päivä joulukuuta. Kristityt viettävät joulua Jeesuksen
syntymän muistoksi.
Suomen kielen sana ”joulu” ja ”juhla” ovat ruotsalaisia tai
skandinaavisia sanoja. Sana joulu tulee alun perin ennen kristinuskoa vietetyn
talvipäivänseisauksen juhlan munaisgermaanisesta nimestä. Joulussa ovat yhdistyneet
kristillinen juhla, muinainen roomalainen saturnalia-juhla sekä Euroopan pohjoisten
kansojen maatalousvuoden päättäjäis- ja keskitalven juhla. Joulu on yleinen perhejuhla eri
puolilla maailmaa.
Joulupukki
Nykyisin kansainvälisesti tunnetun joulupukin taustalla on 300-luvulla elänyt Myran piispa
Pyhä Nikolaus, jonka nimestä johtuvat hahmon nimet monissa kielissä, esimerkiksi
englanninkielinen nimitys Santa Claus ja alankomaalainen Sinterklaas. Pyhä Nikolaus oli
tunnettu hyväntekijä, ja hänestä tuli merimiesten, kauppiaiden ja lasten suojelupyhimys.
Legendan mukaan Pyhä Nikolaus kohdisti paljon huomiota lapsiin, jonka vuoksi häntä
pidettiin keskiajalla lasten suojelijana. Nykyisen suomalaisen jouluperinteen mukaan
Joulupukki asuu Joulumuorin, tonttujen ja porojen kera Korvatunturilla, Suomen Lapissa.
Joulutontut auttavat Pukkia tekemään lahjat Joulupukin pajassa Korvatunturilla ja
tarkkailemaan, ketkä lapsista ovat olleet kilttejä. Suomessa Pukki tulee taloon
jouluaattoiltana ja juttelee asukkaiden kanssa. Joulupukki sanoo yleensä tullessaan
"Onkos täällä kilttejä lapsia?” Ollaankos sitä siis oltu kilttejä tänä vuonna?
(www.dansukker.fi)
Sovinto toivottaa kaikille hyvää joulunaikaa!
Piparkakut
Ainekset
1 dl Tummaa siirappia
1 dl Taloussokeria
2 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 tl neilikkaa
125 g voita tai margariinia
1 muna
4,5–5 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
Kiehauta siirappi, sokeri ja mausteet. Lisää rasva ja hämmennä, kunnes se on sulanut.
Anna jäähtyä haaleaksi. Sekoita odotellessa sooda vehnäjauhoihin huolellisesti. Lisää
siirappiliemeen muna ja sitten jauhoseos. Sekoita hyvin. Peitä taikina kelmulla ja anna
kovettua jääkaapissa mielellään yön yli.
Kauli taikina jauhotetulla leivinpöydällä 3–4 mm levyksi. Ota taikinasta muotilla pipareita ja
nosta ne leivinpaperoidulle tai jauhoripotellulle pellille. Paista 200-asteisessa uunissa 7–12
minuuttia piparien paksuudesta ja koosta riippuen. Anna jäähtyä ja koristele luomuksesi
Dansukker tomusokereilla.
Taikinan määrä on 700 g. Halutessasi suuremman määrän pipareita tee taikina
kaksinkertaisena.
(lähde: www.dansukker.fi)
Perinteinen joulupuuro
8-10 annosta
Ainekset
4 dl puuroriisiä
5 dl vettä
2 l täysmaitoa
noin 1 tl suolaa
1 rkl Vaniljasokeria
Huuhdo riisit kylmällä vedellä ja kaada kattilaan. Lisää vesi ja keitä kunnes vesi on
imeytynyt kokonaan riiseihin. Kaada maito kattilaan, kuumenna kiehuvaksi silloin tällöin
sekoittaen ja anna puuron kypsyä kannen alla hiljaa poreillen noin 45 minuuttia. Sekoita
välillä. Mausta suolalla ja vaniljasokerilla ja anna puuron tekeytyä 15 minuuttia ennen
syömistä.
Nauti sekahedelmäkeiton kanssa.
(lähde: www.dansukker.fi)
Jouluaskartelua
Lumihiutaleet
Tarvitset: Valkoista paperia, liimaa, taloussokeria, nauhaa ripustamista varten.
Leikkaa paperista haluamasi kokoisia ja taita ne kolmikulmaisiksi. Leikkaa paperiin reikiä,
jolloin siitä tulee lumihiutale. Levitä liimaa paperin toiselle puolelle ja kasta sokeriin. Levitä
tämän jälkeen toisellekin puolelle liimaa ja kasta sekin sokeriin. Anna kuivua ennenkuin
kiinnität ripustusnauhan lumihiutaleeseen.
http://www.birgit.mummu.net/Joulu/Askartelu.htm
Pahvisydämet
Tarvitset: Pahvilaatikkopahvia, Askartelumaalia (punainen ja valkoinen), kynttilän,
juuttinarua.
Leikkaa pahvilaatikkopahvista sydämiä. Maalaa sydämet valkoisella askartelumaalilla ja
anna maalin kuivua. Hankaa kuivuneen maalin pintaan kynttilää ja maalaa sydän
kauttaaltaan punaiseksi. Anna maalin kuivua ja hankaa maalipintaa varovasti
viinipullonkorkilla. Päällimmäinen maali liukuu kynttilän pinnalta pois ja tekee
maalipinnasta kuluneen ja vanhan näköisen. Tee sydämeen reikä esimerkiksi
nahanrei’ittäjällä ja tee juuttinarusta sydämeen ripustuslenkki.
http://www.metsavastaa.net/pahvisydamet
Taikapiparit
Tarvitset: 2 dl ruisjauhoja, 0,5 dl suolaa, noin 2 rkl piparkakkumaustetta, 1 dl kylmää vettä,
1 rkl ruokaöljyä, grillitikku ja ripustuslankaa.
Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita ruokaöljy veden joukkoon ja kaada vesi/öljyseos
kuivien aineiden sekaan. Sekoita aineet keskenään sekaisin. Lisää ruisjauhoja
tarvittaessa. Anna taikinan seistä jonkin aikaa kylmässä tuorekelmulla suojattuna.
Vaivaa kylmää taikinaa ja lisää taikinaan tarvittaessa jauhoja. Laita käsiin tilkka ruokaöljyä
ja litistä taikinapallo litteäksi. Kauli taikina leivinpaperin päällä ohueksi levyksi ja ripottele
pinnalle tarvittaessa jauhoja. Tarvittaessa myös kaulimen voi öljytä. Paina taikinalevystä
piparkakkumuotilla kuvioita ja tee pipareihin tarvittaessa grillitikulla reiät ripustuslankaa
varten. Nosta valmiit piparit leivinpaperilla suojatun pellin päälle.
Paista pipareita 100 asteisessa uunissa noin 3 tuntia tai kunnes ne tuntuvat kovilta. Ota
pelti uunista ja anna pipareiden jäähtyä. Mikäli koristelet pipareita askartelumaaleilla,
varmista että piparit ovat varmasti täysin kuivia ennen maalaamista. Laita pipari peilin
päälle, mikäli peilipinnalle muodostuu höyryä, on pipari vielä kostea. Paista piparia lisää tai
anna kuivua huoneenlämmössä.
Tee pipareihin koristeita valkoisella askartelumaalilla ja anna maalin kuivua. Kiinnitä
pipareihin ripustuslanka ja ripusta piparit kuuseen.
http://www.metsavastaa.net/taikapiparit
Anni
Tilaustöitä Sovinnolta
Autokorityöt:
esim. kolarikorjaukset, tuulilasin vaihdot, muovipuskurin korjaukset
Ismo Mäkinen 044-7097704
[email protected]
Ajoneuvoasennukset:
mm. auton huollot, katsastuskorjaukset, alusta- ja jarrutyöt.
Kim Levander 044-7097701
[email protected]
Pienkonekorjaus ja huolto:
mm.mopojen, moottoripyörien, moottorien, ruohonleikkurien, polkupyörien korjaukset ja huollot
Eero Röytiö 044-7097703
[email protected]
Rakennusala
Opiskelijamme tekevät oppilastöinä erilaisia korjausrakentamisen kohteita, esim. pintojen
uudistamiset, laminaattityöt, huoneiston remontit, huoneiston vesivahingot
Jari Raatikainen 044- 7097716
[email protected]
Puusepänala
Opiskelijamme tekevät oppilastöinä erilaisia puutöitä leikkuulaudoista huonekaluihin, esim. tuolit,
pöydät, hyllyt ja erilaiset laatikot.
Juha Seppälä ja Pekka Kalliosuo 044-7097714
[email protected]
Catering- ala
Opiskelijamme tekevät oppilastöinä suolaisia tai makeita tuotteita. Tilaa esimerkiksi perhejuhliin.
Valmistamme mm.kakut, voileipäkakut, pikkuleivät yms.
Rita Manninen 044-7097711
[email protected]
Anni