hanna-hipon pikkuleivät

N
M
,
I
E
E
A
L
H
EIVOTA
Erilaiset pikkuleivät ja kakkuset ovat erittäin herkullisia.
Sitä paitsi monet pikkuleivät on varsin helppo tehdä.
Ja ennen kaikkea keittiössä touhuaminen on kivaa.
Eipä siis muuta kuin käsienpesulle ja leipomaan!
HENRIN KAHVELIKAKKUSET
200 g
1,5 dl 5 dl 1 tl 1 rkl 1 2 rkl VINKKI:
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7. 8.
voita
sokeria
vehnäjauhoja
leivinjauhetta
kanelia
munankeltuainen
siirappia
Vatkaa pehmeä voi ja sokeri valkoiseksi vaahdoksi.
Vatkaa kananmuna voi-sokerivaahtoon.
Lisää siirappi ja sekoita.
Sekoita jauhot, leivinjauhe ja kaneli. Lisää ne taikinaan.
Pyörittele taikinasta pienen pieniä palloja, joiden halkaisija on noin 2 cm.
Nostele pallot leivinpaperin päälle uunipellille.
Paina pallot litteiksi ja raidallisiksi haarukalla eli kahvelilla.
Paista kahvelikakkuja 200-asteisen uunin keskiosassa
noin 8–10 minuuttia.
Pikkuleivät ovat mainio lahjaidea.
Pakkaa pikkuleivät kauniiseen
lasipurkkiin. Pane kannen päälle
pala kangasta ja sido kangasnauha tai naru rusetiksi
HANNA-HIPON PIKKULEIVÄT
200 g
2 dl 3 dl 2 tl 5,5 dl 3 dl 1 tl voita
kermaa
sokeria
leivinjauhetta
vehnäjauhoja
perunajauhoja
kardemummaa
1. Sulata voi ja anna jäähtyä hetki.
2. Sekoita voisulaan kerma ja sokeri.
3. Sekoita leivinjauhe, vehnäjauhot, perunajauhot ja
kardemumma.
4. Lisää jauhoseos taikinaan ja sekoita tasaiseksi.
5. Pyöritä taikinasta pieniä palloja, joiden halkaisija on
noin 2 cm.
6. Nostele pallot leivinpaperin päälle uunipellille.
7. Paista pikkuleipiä 200-asteisen uunin keskiosassa
noin 10 minuuttia, kunnes ne saavat hiukan väriä.