Askel edellä 2013

AskelEdellä
kuusakoski oy asiakaslehti 2013
Puolustusvoimat
marssii ympäristön asialla
Saneerauspurku
onnistuu keskellä kauppakeskusta
Rakennustyömailla
kierrätyksessä huipputuloksia
1
Pääkirjoitus
Rehtiä suomalaista työtä ja
suoraviivaista palvelua jo
lähes sadan vuoden ajan
Kuusakoski
palvelee
vastuullisesti
Ympäristövastuullisuus
on jokaiselle
yritykselle
avainasia.
Y
mpäristövastuullisuus on jokaiselle yritykselle avainasia. Siitä saa myös kilpailuedun, kun teolliseen arvoketjuun sisällytetään huippuluokan materiaali- ja ener-
giatehokkuus. Tässä Kuusakoski auttaa asiakkaitaan monin tavoin. Kuusakosken toiminnassa ympäristövastuullisuus on tinkimätön arvo. Kun näemme läheltä jätteitä,
ymmärrämme paitsi niiden kuormituksen ympäristölle, myös niiden arvon kierrätettyinä ja uudelleenkäytettyinä. Meillä on vahva teknologiaosaaminen ja menetelmät
materiaalien tehokkaaseen hyödyntämiseen. Olemme luoneet yhdessä asiakkaidemme kanssa uudenlaisia palveluita parantaaksemme asiakkaidemme tuottavuutta, ympäristövastuun läpinäkyvyyttä, raportointia ja operatiivista tehokkuutta. Kuusakosken
kanssa on helppo onnistua ja saada viivan alle muutakin kuin hyvä mieli ja merkittävät
säästöt. Yhteistyö on tuottavaa ja taloudellisesti kannattavaa.
Yrityskulttuuriimme kuuluu rehti suomalainen suoraviivaisuus, asioiden tekeminen hyvällä otteella ja ystävällinen asiakaspalvelu. Vastuullinen johtaminen ja jatkuva panostaminen henkilöstön koulutukseen ja osaamisen kehittämiseen varmistavat korkealaatuisen palvelun Kuusakosken asiakkaille. Toimintaympäristössä tapahtuva murros
luo haasteita, toisaalta antaa mahdollisuuksia. Näissä kansallisissa talkoissa haluamme olla mukana kehittämässä uudenlaisia ajattelumalleja ja ratkaisuja suomalaiselle
teollisuudelle. Tämän vuoden aikana Kuusakoski on tehnyt kymmeniä uudenlaisia palvelusopimuksia, joiden tavoitteena on asiakkaiden liiketoiminnan kannattavuuden parantaminen innovatiivisten ratkaisujen kautta. Yhteistyö Puolustusvoimien kanssa
edellyttää vastuullisesta suhtautumista ympäristön kunnioittamiseen. Tämä on
kirjattu myös puolustusministeriön strategiaan. Aiheesta lisää seuraavalla aukeamalla.
Uuden toiminnanohjausjärjestelmän avulla pystymme jatkossa paremmin
vastaamaan asiakkaidemme tarpeisiin. Yhdessä asiakaspäälliköidemme
kanssa kartoitamme yrityksenne tarpeet ja etsimme niihin sopivat palveluratkaisut.
Huolehditaan ympäristöstä ja rakennetaan parempaa huomista.
Se onnistuu Kuusakosken kanssa!
2
Juha Ahvenainen
liiketoimintajohtaja, palvelut
Ajankohtaista
sisältö
PuolustusvoimILLA
Puolustusvoimat ympäristön asialla.............4
tähtäimessä puhdas luonto
WEEE ja tietoturvapalvelu............................. 10
Sivu 4
Kivikolmio Kuusakoski-konserniin..................11
Rakennustyömailla kierrätys pelaa..............12
Saneeraus alkaa
puhtailta pinnoilta
Kuusakoski purku-urakoi Forumissa
Sivu 12
Uudistunut Forumin Kukontori
suunnitteluvaiheen havainnekuvassa.
Rakennusjätteistä jopa 90 % saadaan
hyötykäyttöön.
Janne Lainea, SARC Oy
Saneerauspurkua kaupan keskellä.............. 14
Asbesti ja muut haitta-aineet.........................16
Uusi toiminnanohjausjärjestelmä.................17
Green Office -päivä Kivikossa....................... 18
Alteams laajentaa Puolaan............................ 18
Kuusakosken messu-uutisia...........................19
JULKAISIJA KUUSAKOSKI OY
PÄÄTOIMITTAJA MARJA-LEENA AHTIAINEN
TOIMITUKSEN OSOITE KUUSAKOSKI OY,
ASIAKASLEHTI, PL 9, 02781 ESPOO
TOIMITTAJAT Teija Horppu, Hanna Rusila, Kati Vehkakoski
ULKOASU MAINOSTOIMISTO QUEENS OY
KANSI Queens Oy
PAINO MARKPRINT OY
3
Kuvat: Puolustusvoimat
Miljoonien kilojen
TEKSTI: HANNA RUSILA
Tykkejä terässulattoon, ammushylsyjä messinkitehtaalle, laivoja
alumiiniharkoiksi. Puolustusvoimat tarvitsee osaavan kumppanin,
kun sen materiaali vanhenee ja tekee tilaa uudelle.
P
uolustushankinnat puhuttavat paljon,
kaikesta Puolustusvoimien hävitykseen pää-
Vastuulliset kumppanit
mutta moniko tulee ajatelleeksi sitä,
tyvästä kierrätettävästä materiaalista.
Kuusakoskea ja Puolustusvoimia yhdistää toi-
mihin käytöstä poistuva puolustusmateriaali päätyy?
Kuusakoskelle aihe on tuttu, sillä yhteistyötä Puolustusvoimien kanssa on tehty jo
ainakin 1940-luvulta lähtien.
Sitä tulee Kuusakoskelle vuosittain 3–4
miljoonaa kiloa – melkoinen röykkiö siis. Pari
miljoonaa kiloa on peräisin ampumatarvikehuollosta, loppu muualta.
mijoina vastuullinen suhtautuminen yhteiskuntaan sekä ympäristön kunnioittaminen.
Puolustusvoimissa
ympäristöasioiden
merkitys korostuu koko ajan. Ympäristö-
– Osaava kumppani kierrätysasioissa on
vastuu on kirjattu puolustushallinnon kes-
Neljä vuotta sitten kumppanuus otti uu-
meille välttämättömyys, koska kierrätys ei
keisiin asiakirjoihin, kuten puolustusminis-
den harppauksen, kun Maavoimien materi-
kuulu ydintoimintoihimme, ympäristöpääl-
teriön strategiaan. Viime vuonna valmistui
aalilaitos ja Kuusakoski solmivat puitesopi-
likkö Tytti Martikainen Maavoimien materi-
Puolustusvoimien vuoteen 2025 ulottuva
muksen. Laitoksen kautta kulkee yli puolet
aalilaitoksen esikunnasta kiteyttää.
4
savotta
5
Kuvat: Puolustusvoimat
Periaatteena on käyttää materiaalia
mahdollisimman pitkään. Esimerkiksi vasta
hiljattain on luovuttu vuoden 1929 kenttäkeittiöistä.
toimintasuunnitelma
meniä vuosia – hiljattain armeija on esi-
– Hylätyn materiaalin myynti keräilijöille ei
sekä ympäristönsuojelun perusajatus, jos-
merkiksi luopunut vuoden 1929 kenttä-
ole aina valtiolle taloudellisin vaihtoehto.
sa ympäristöpolitiikka nivotaan ISO 14001
keittiöistä.
Esimerkiksi lakkautettavien joukko-osasto-
ympäristönsuojelun
-standardiin.
Kaikki kuitenkin vanhenee joskus. Käytös-
jen rakennuksista ei välttämättä kannata
– Kymmenessä vuodessa on otettu huimia
tä poistuvaa materiaalia myydään huuto-
kaupata yksittäisiä huonekaluja, mutta suu-
edistysaskeleita. Puolustusvoimat teettää
kaupoissa ja erillismyynneissä yksityishen-
rempina erinä ja ostajan noutamina niiden
jatkuvasti ympäristöselvityksiä ja -riskinar-
kilöille ja yrityksille.
myyminen voi olla kannattavaa, Kauppinen
havainnollistaa.
viointeja, ja esimerkiksi kaikille 48 ampuma-
– Kuljetusmateriaalia kaupataan kuorma-
radallemme on määritelty melualueet, Mar-
autoista moottorikelkkoihin. Myytävänä on
tikainen mainitsee.
ollut myös veneitä ja perämoottoreita, vaat-
Kierrätykseen ja energiaksi
Yleinen mielikuva on, että armeijan toi-
teita ja pientavaraa. Aseita menee deakti-
Kuusakoskelle saapuvan poistomateriaalin
minta ainoastaan kuormittaisi ympäristöä.
voituina keräilijöille, luettelee Maavoimien
skaala on laaja.
Martikainen yllättää kertomalla, että asia
materiaalilaitoksen esikunnan viestintäpääl-
voi olla jopa toisin päin:
likkö Juhani Kauppinen.
Romutuslistalle on mahtunut vuosien varrella Merivoimien laivoja, Maavoimien maas-
– Harjoitusalueille voi muodostua lajeille
Toimintakuntoista kalustoa saatetaan myy-
toautoja sekä aseita rynnäkkökivääreistä
otollisia elinympäristöjä. Esimerkiksi uhan-
dä myös toisille valtioille, jos valtiosopimuk-
kenttätykistöön ja kranaatinheittimiin. Van-
alainen harjusinisiipi viihtyy Säkylän avoimel-
set ja muut reunaehdot sen mahdollistavat.
hentuneiden aseiden poistuessa käytöstä
la ja matalakasvustoisella paahdealueella.
Huutokauppaan vai romuksi?
Kun jatkokäyttömahdollisuuksia ei ole,
materiaalit päätyvät Kuusakoskelle. Tämä-
on hävitettävä myös niiden kanssa yhteensopivat ammukset.
kin polku mietitään tarkkaan, sillä Puolus-
– Eniten Puolustusvoimilta tulee meil-
Puolustusvoimien periaatteena on käyt-
tusvoimien kaikkien päätösten pohjana on
le rautaa. Sitä on saatu tuhansia tonne-
tää kaikkea materiaalia mahdollisimman
kustannustehokkuus.
ja esimerkiksi tykeistä, kranaatinkuorista
pitkään. Aseet kestävät tyypillisesti kym-
6
Ähtärin räjähdelaitoksella
kierrätykseen lähteviä
ammuksia tutkailivat Jarmo
Peltoniemi (vas.), Hannu
Heinonen ja Timo Sikiö.
ja puretuista teräslaivoista, asiakaspäällikkö Hannu Heinonen
Kuusakoskelta kertoo.
Myös joitakin alumiinilaivoja on päätynyt
Kuusakoskelle purkuun.
– Aluksista saadaan nykyisin lähes kaikki
materiaali hyötykäyttöön. Ensin rungosta
poistetaan ongelmajätteet, sitten polttoleikataan se sopivankokoisiksi palasiksi, aines
murskataan ja lopuksi erotellaan muut metallit. Energiapitoiset materiaalit, esimerkiksi puu, toimitetaan voimalaitoksille polttoaineeksi, jolla tuotetaan sähköä ja lämpöä,
Heinonen kuvaa.
Kohti uutta elämää
Erotellut metallit toimitetaan uusien metallituotteiden raaka-aineiksi.
– Teräs päätyy yleensä uusiokäyttöön
auto- ja rakennusteollisuudelle, messinki
esimerkiksi hanoiksi ja lukoiksi, Heinonen
Tytti Martikainen ja Juhani Kauppinen arvostavat sujuvaa kierrätysyhteistyötä.
mainitsee.
7
Kuvat: Kuusakoski Oy
Kuva: Puolustusvoimat
Vanhentuneiden aseiden lisäksi
on hävitettävä niiden kanssa
yhteensopivat ammukset.
Alumiinia hyödyntää erityisesti elektroniik-
– Metallit, muovit, piirikortit… Lähes kaikki
– Enimmillään keossa makaa 23–29 tonnia
ka- ja autoteollisuus, mutta yhtä lailla se voi
päätyy uudelleen hyödynnettäväksi, Heino-
räjähtävää materiaalia. Palamislämpötila on
päätyä valaisimeksi tai rakennusmateriaalin
nen summaa.
niin korkea, että päästöjä ei synny juurikaan.
alumiiniprofiiliksi.
Yksi merkittävä materiaalivirta Puolus-
Räjähteet vaarattomiksi
Räjäytysten jälkeen metallit otetaan talteen
magneettikeräimin kierrätettäviksi terästeollisuuteen, Kauppinen selittää.
tusvoimilta Kuusakoskelle on käytetty tie-
Räjähdysaineita Kuusakoski ei käsittele. Rä-
totekniikka, josta vastaa Puolustusvoimien
jähteiden turvallinen hävittäminen on yksi
Keräämisen jälkeen Kuusakosken kuor-
Johtamisjärjestelmäkeskus. Tietoturva on
osa-alue, jota Puolustusvoimissa mietitään
ma-autot toimittavat metallit edelleen teh-
tässä korvaamattoman tärkeää.
jatkuvasti.
taille sulatukseen.
kiintolevyjen
Toistaiseksi turvallisimmaksi ja kustan-
– Massaräjäytyksille on selvitetty vaih-
murskauksen pääosin itse. Osa hävitettävis-
– Puolustusvoimat
hoitaa
nustehokkaimmaksi vaihtoehdoksi on to-
toehtoja jo pitkään, mutta teollinen purka-
tä atk-laitteista kuitenkin tulee lukituissa tie-
dettu massaräjäytykset, joita tehdään vuo-
minen on toistaiseksi kallista. Räjäytysten
tosuojahäkeissä Kuusakoskelle, ja me murs-
sittain Kittilän Hukkakerossa. Tuhottavan
ympäristövaikutuksia tarkkaillaan säännöl-
kaamme levyt, Heinonen kertoo.
aineksen joukossa on niin kranaatteja kuin
lisesti, ja nykyisellä toteutustavalla vaikutus
julkista keskustelua herättäneitä jalkaväki-
ympäröivään luontoon on vähäinen, Kaup-
miinojakin.
pinen sanoo.
Kun tiedot on hävitetty sataprosenttisen
varmasti, laitteiden materiaalit erotellaan
toisistaan.
8
Itämeren ja
saariston ystävät
K
uusakoski ja Puolustusvoimat edistävät ympäristöarvoja myös
Itämeren ja saariston suojelutyössä – yhdessä ja erikseen.
Vuosina 2010–2012 Merivoimat ja Kuusakoski siivosivat yhteistyönä
useita puolustuskäytöstä poistuneita saaria. Joukossa oli esimerkiksi
Helsingin edustalla sijaitseva Isosaari. Saariin mentiin yhdessä laivalla, ja kaikki tarpeettomaksi jääneet materiaalit purettiin ja kuljetettiin
pois, kertoo Kuusakosken Hannu Heinonen.
– Siivousoperaatio onnistui hyvin. On hienoa, että Kuusakoski sai
olla näin mukana saariston suojelussa, Heinonen iloitsee.
Molemmat osapuolet ovat osallistuneet vesien suojeluun myös
Puhdas Itämeri -hankkeen ja Pidä saaristo siistinä ry:n kautta muun
muassa lahjoituksin.
Hukkakeron massaräjäytyksistä syntyvät metalliromut kerätään talteen.
Kuusakoski toimittaa ne
sulatettavaksi.
Ruotsinpyhtäällä Boistön entinen luotsiasema ja merivartiosaari
siirtyi puolustustoiminnan loputtua Puhdas Itämeri -hanketta vetävälle John Nurmisen säätiölle. Maanpuolustuskäyttö vaihtui siis suoraan ”ympäristön puolustukseen”.
Kuusakoski puolestaan on ollut mukana Pidä saaristo siistinä ry:n
romunkeräyskampanjoissa useana kesänä. Kampanjoilla on kerätty
saariston asukkailta lauttalasteittain ongelmajätteitä, sähkölaitteita
ja metalliromua. 
Ähtärissä Puolustusvoimat harjoittaa myös
teollista purkutoimintaa. Sen merkitys on
kasvussa, joten ensi vuonna sitä saatetaan
tehdä päivittäin kahdessa vuorossa.
Tytti Martikainen ja Juhani Kauppinen
arvostavat työssään sujuvaa yhteispeliä
kumppaneiden kanssa. Sitä he kokevat löytyvän Kuusakoskelta.
– Yhteydenpito on helppoa ja luontevaa.
Kun suunnittelemme hävitettävän materiaalin käsittelyvaihtoehtoja, viesti tai soitto Hannulle voi hyvinkin auttaa eteenpäin,
Martikainen hymyilee. 
9
TEKSTI: TEIJA HORPPU
Elektroniikan
tietoturvapalvelu
– muistitiedon turvallinen täystuho
Kun yritys haluaa kierrättää käytöstä poistamansa tietokoneet tai muut tietoa
sisältävät laitteet luotettavasti, kustannustehokkaasti ja ympäristöystävällisesti,
sen kannattaa valita yhteistyökumppaniksi Kuusakosken WEEE-tietoturvapalvelu.
Tämä on yksi monista Kuusakosken tarjoamista tietoturvapalveluista.
Y
ritysten tietokoneisiin ja muihin muis-
hoaa kovalevyjen elektronisen tiedon sata-
sisältyvät SER-rullakko ja lukitussinetti, nii-
tilla varustettuihin it-laitteisiin on tal-
prosenttisen turvallisesti.
den toimitus ja nouto sekä laitteiden kierrät-
lennettu paljon yrityssalaisuuden piiriin
Kuusakosken tietoturvapalvelussa laittei-
täminen EU-direktiivin mukaisesti. Paketissa
kuuluvaa tietoa, joka ei saa joutua vieraisiin
ta käsittelevät vain turvaluokitetut työnte-
keräysastialla on kiinteä hinta, joka kattaa
käsiin. Yritys ei myöskään saa vuotaa työn-
kijät. Käsittelytila on lukittu sekä varustettu
sekä rahdin että käsittelyn.
tekijöitään koskevia tietoja ulkopuolisille.
kamera- ja kulunvalvonnalla.
Lisäpalveluksi yritys voi tilata laitteiden
Kun laitteita poistetaan käytöstä, on tärke-
– Halutessaan tietoturva-asiakas voi tulla
vastaanottoraportin, joka kertoo laitteiden
ää, että niiden sisältämät tiedot tuhotaan
Kuusakosken tiloihin valvomaan tietojen hä-
kilomäärän, sekä tietoturvapalvelun tieto-
asianmukaisesti.
vittämistä, kertoo Kuusakosken tuotepääl-
jen tuhoamisineen ja kilokohtaisine tuhous-
likkö Timo Saarelainen.
todistuksineen.
vuotta. Kansallisia ja kansainvälisiä tiedon-
Nopea palvelupaketti
distuksen keskimäärin 3–6 työpäivän kulu-
hävitysstandardeja tukeva Blanco-ohjelma
Vaivattomin tapa järjestää elektroniikkalait-
essa siitä, kun laitteet ovat tulleet käsiteltä-
sillä on ollut käytössä nelisen vuotta. Blanco
teiden kierrätys ja tietojen tuhoaminen on
väksi Kuusakoskelle.
on digitaalinen ylikirjoitusohjelma, joka tu-
käyttää Kuusakosken palvelupakettia, johon
Kovalevyjen
mekaanista
tuhoamista
Kuusakoski on toteuttanut jo parikymmentä
10
Prosessi on nopea: Asiakas saa tuhousto-
Betonijätettä tulee
runsaasti rakennuspurkuprojekteista.
WEEEtietoturvapalvelu
•Lukittavan tietoturva-astian toimittaminen
asiakkaalle laitteiden lastaamista varten
•Tietoturva-astian nouto asiakkaalta ja sen
toimittaminen suoraan laitteiden käsittely paikkaan
•Laitteiden muistin digitaalinen ylikirjaaminen
Blancco-ohjelmalla tai kovalevyjen
murskaaminen mekaanisesti
•Tuhoustodistuksen lähettäminen asiakkaalle
•Laitteiden kierrätys EU-direktiivin mukaisesti
• WEEE: waste of electronics and electrical
equipments (suom. SER eli sähkö- ja
elektroniikkaromu)
Kuusakosken uusi
prosessointipalvelu –
betonin murskaus
K
uusakosken purkuliiketoiminta ja asema rakennusjätteen käsittelijänä
MUISTILLA VARUSTETUT IT-LAITTEET
• Pöytätietokoneet
•Kannettavat tietokoneet
•Älypuhelimet
•Ulkoiset kovalevyt, muistitikut
• Cd- ja dvd-levyt, datanauhat
•Monitoimilaitteet, tulostimet, kopiokoneet
vahvistuivat entisestään, kun yhtiö viime keväänä osti Raisiossa toimi-
van Kivikolmio Oy:n osakekannan. Kauppa yhdisti kahden kokeneen yrityksen osaamisen ja sinetöi yhteistyön, jota yritykset olivat usean vuoden ajan
tehneet metallin kierrätyksen parissa.
Yrityskauppa on merkittävä, sillä sen myötä Kuusakosken toiminta laajeni
uudelle alueelle betonin prosessointiin.
– Kuusakoskelle betonin käsittely on uutta, joten yrityskauppa tukee Energia & jäte -liiketoimintamme kasvutavoitteita, sanoo tuotantopäällikkö Mika
Hiironen Kuusakoskelta.
Kivikolmio on betoni-, tiili- ja asfalttijätteen kierrätykseen ja murskaukseen erikoistunut yhtiö, jonka toimialueena on koko Suomi. Yhtiö murskaa
betonia sekä kunnallisteknisessä rakentamisessa että asiakkaidensa oman
Rauhallinen yöuni
tuotannon uusioraaka-aineena käytettäväksi.
Yhtiöllä on purkubetonin ja tiilen vastaanottopiste Raision Palovuoren alu-
Läpinäkyvä tietoturvaraportointi antaa asia-
eella. Yrityskaupan jälkeen Kuusakoski on avannut alueelle rakennusjätteen
kasyritykselle varmuuden, että Kuusakos-
siirtokuormausaseman.
ki on tuhonnut laitteiden sisältämät tiedot
Kivikolmio jatkaa liiketoimintaansa osana Kuusakoski Oy:tä, ja yhtiön toi-
huolellisesti ja luotettavasti sekä kierrättä-
mitusjohtajana jatkaa entinen omistaja Jukka Tanner. Tanner kertoo yhteis-
nyt laitteet ympäristöystävällisesti EU-di-
työn Kuusakosken kanssa lähteneen käyntiin hyvin.
rektiivin mukaisesti
– Joku on sanonut osuvasti, että tieto-
– Betonikierrätys täydentää rakennusjätteen kierrätystä hienosti, joten
toimialansa puolesta Kivikolmio sopii hyvin Kuusakosken konseptiin.
turva on sydämen asia. Kuuntelemme aina
Kivikolmio on perustettu vuonna 2003, mutta sen toiminta alkoi jo vuonna
asiakkaan tarpeita ja räätälöimme palvelun
1992 osana toista yhtiötä. Yhtiö työllistää noin 20 henkilöä, ja sen viime tili-
vastaamaan niitä. Raportointimme säästää
kauden liikevaihto oli noin 5,3 miljoonaa.
asiakkaan turhalta sydämentykytykseltä ja
antaa rauhallisen yöunen, Timo Saarelainen
sanoo. 
TEKSTI: TEIJA HORPPU
11
RA
K
rätysvaati-
mukset
perustuvat
lakiin, ja viranomaiset
vaativat
sen
mukaista
PA
T
yömaan kier-
ÄTTEIST
J
S
U
Ä
N
JO
N
E
Uudisrakennustyömaalla syntyvä jäte on pitkälti materiaalihukkaa, jonka rakennuttaja pyrkii minimoimaan.
Mitä työmaalta jätelavoille sitten kertyykin,
Kuusakoski Oy auttaa täyttämään lain velvoitteet
ja minimoimaan sekä kustannukset että kaatopaikalle päätyvän jätteen määrän.
raportointia. Vastuu raken-
TEKSTI: KATI VEHKAKOSKI
tamisen jätteistä on aina raken-
Yksi
Kuusakosken
kokonaispalvelua
käyttävistä rakentajista on NCC Rakennus Oy,
jonka kanssa yhteistyö pää-
kaupunkiseudun rakennustyömailla on kestänyt jo vuosia. Tällä
hetkellä Kuusakosken palveluja käyte-
nushankkeeseen ryhtyvällä eli jät-
tään muun muassa NCC:n Karakallion kou-
teen tuottajalla.
– Jätehuolto ei uudisrakennuksen kus-
lun saneeraustyömaalla Espoossa.
– Hoidamme NCC:n työmaiden jäte- ja
tannuksissa paljon tunnu, sillä kustannukset ovat yleensä alle puoli prosenttia
– Kun Kuusakoski pääsee aloittamaan työn-
kierrätysasiat
työmaan kokonaisbudjetista, kertoo ra-
sä jo suunnitteluvaiheessa jätteiden synty-
koulutukseen ja raportointiin. Asiakas saa
jätehuoltosuunnitelmista
kennusjäteliiketoiminnan johtaja Ari Virta
paikalla eli työmaalla, asiakas saa parhaan
jätetiedot sähköisenä tiedonsiirtona suo-
Kuusakoskelta.
hyödyn palvelusta. Silloin myös syntyvän
raan omaan järjestelmäänsä sovituin vä-
Sitäkin tärkeämpää on hoitaa jätteiden
jätteen hyötykäyttöaste saadaan keskimää-
liajoin, kertoo Virta asiakaskohtaisesti sovi-
keräys ja lajittelu asianmukaisesti. Vas-
rin 90 prosenttiin, mikä on erinomainen tu-
tuista toimintatavoista.
tuullisesti toimivan kumppanin valinnassa
los, sanoo Virta.
Asiakkaan saama raportti sisältää aina
onkin tärkeää varmistaa, että palvelun-
Rakennusjätteiden lisäksi rakennuttajan
jätteiden määrät, erittelyn kierrätetyistä
tarjoajan ympäristöluvat, sertifioinnit ja
on hoidettava työmaatoimiston ja sosiaaliti-
materiaaleista ja hyödyntämistavoista, kus-
raportointi ovat kunnossa. Kuusakosken
lojen jätehuolto. Tästäkin voi selvitä helpol-
tannukset sekä hyötykäyttöasteen.
asiakaskunnassa rakennuttajia on kaiken
la: halutessaan asiakas voi tilata Kuusakos-
Viime vuonna Kuusakoski hoiti esimerkik-
kokoisia, sillä nykyisessä lainsäädännössä
kelta työmaan kaikkein jätteiden hoidon.
si pääkaupunkiseudulla asiakkaittensa ra-
pienimmätkin työmaat ovat kierrätysvel-
Silloin myös toimiston paperit, ongelmajät-
kennusperäisiä jätteitä asianmukaiseen kä-
voitteen piirissä.
teet, yhdyskuntajäte, biojäte ja jopa lokakai-
sittelyyn ja kierrätykseen yli 100 000 tonnia.
Lajittelu kuntoon syntypaikalla
Oikeanlaiset keräysastiat ovat edellytys
kustannustehokkaalle jätteiden lajittelulle ja
vot ja wc-palvelut hoitaa Kuusakoski.
Kaikki kunnossa ja
raportit hanskassa
– Kiitos nykyaikaisten ja tehokkaiden lajittelulaitosten kuten Ekoparkit Espoossa ja
Lahdessa, kaatopaikattavaksi päätyy enää
pari prosenttia linjastolle syötetystä raken-
kierrätykselle. Asiakaskohtaisessa jätehuol-
Rakennuspaikalla syntyvän jätteen seuranta
nusjätteestä, kertoo Ari Virta ammattitai-
tosuunnitelmassa
dolla hoidetun kierrätyksen hyödyistä.
työmaan
on tarkkaa. Isoilla rakentajilla onkin yleensä
tarpeet syntyvän jätteen määrän ja laadun
selkeät tavoitteet sallitusta rakennusjätteen
Rakennuttajat voivat siis nukkua yönsä
mukaan.
enimmäismäärästä suhteessa rakennuskuu-
hyvin, kun työmaan jätehuolto on Kuusakos-
tiometreihin.
ken käsissä. 
1212
määritellään
Kuusakoskelta
kokonaispalvelua
rakennustyömaille
• keräysastiat ja -lavat
• lajitteluohjeistus ja -koulutus
• astioiden nouto ja tyhjennys
• materiaalien vastaanotto
• käsittely, hyötykäyttö ja loppusijoitus
• jätehuollon raportointi
• työmaakohtainen yhteyshenkilö
Minne
rakennusjäte
matkaa?
•
•
•
•
•
•
kiviaines maanrakennukseen
metallit uusiokäyttöön
puu ja muu palava materiaali
energiahyötykäyttöön
paperi ja pahvi materiaalina
hyötykäyttöön
pakkausjäte kierrätyspolttoaineeksi
ongelmajätteet asianmukaiseen
käsittelyyn
Kuvat: Jakke Nikkarinen, Studio Skaala
• jätehuoltosuunnitelma
13
Kuva: Kim Ekman (Vision51)
Saneerauspurku sujuu
ja kauppa käy
TEKSTI: KATI VEHKAKOSKI
Mittava purkutyömaa ostosparatiisissa
keskellä pääkaupungin vilinää? Kuulostaa
epätavalliselta yhdistelmältä, mutta Kuusakoski Oy:ltä
saneerauspurkuprojekti sujuu kaikenlaisissa olosuhteissa.
H
elsingissä Kuusakoski Oy on viime ai-
kutyöt on hoidettava pääosin yöaikaan, ker-
dessä. Purkualueen läheisyydessä olevissa
koina purku-urakoinut kauppakeskus-
too Kuusakosken aluepäällikkö Kari Kataja.
varastotiloissa säilytetään tekstiilejä, turkik-
kohteissa. Aiemmin tänä vuonna valmistui
sia, elektroniikkaa ja muita arkoja myynti-
City Centerin eli nk. Makkaratalon sanee-
Sisätöissä ollaan siististi
raus ja nyt ahkeroidaan koko kansan tun-
Melunhallinnan ohella erityisosaamista vaa-
siitä, ettei pölyä kulkeudu purkualueen ulko-
temassa Forumin kauppakeskuksessa, jos-
tii pölyttömyys, josta on tiukat määräykset.
puolelle, muistuttaa Kataja.
sa on meneillään mittava perusparannus ja
Pölyn kurissa pysyminen varmistetaan pur-
laajennus.
kualueiden osastoinnilla ja alipaineistuk-
Ehjänä purkamisen taito
tuotteita. Meidän tehtävämme on huolehtia
– Forumissa työskentelyn haastavuutta
sella. Purkualueilta tuleva ilma ajetaan HE-
Forumin
lisää se, että kauppakeskus on toiminnas-
PA-suodattimien läpi, minkä ansiosta se on
Kuusakoski hoiti portaiden, julkisivun ja lii-
sa ja työt pitää pystyä hoitamaan kauppa-
peräti 99,99 prosenttisen puhdasta – puh-
ketilojen purkutyöt, sekä 2000 neliöisen
keskuksen elämänrytmin ja tavaraliikenteen
taampaa kuin ulkoilma.
sisäpihan
rinnalla. Viimeiset liiketilat sulkevat ovensa
– Sotkua ei sallita, kun töitä tehdään toi-
vasta kello 23, joten melua aiheuttavat pur-
mivien kauppojen ja ravintoloiden läheisyy-
14
Kukontorilla
ja
pintarakenteiden
atriumaulassa
purkamisen.
Purkujätteen kierrätyksen ohella myös uudelleenkäyttö toteutui työmaalla hyvin.
Ennen-jälkeen:
massiiviset
betoniportaat
Kuusakoski purki
projektin ykkösvaiheessa.
ajella raskailla ajoneuvoilla. Ykkösvaiheessa
Kuusakoski siirsi purkujätteitä pääosin sisäpihan porttikäytävän kautta. Esimerkiksi betonia ja tiiltä ajettiin pois huimat 1 990 600
kiloa.
Nyt kakkosvaiheessa louhitaan kalliota ja
jyrsitään kovabetonipintoja kellarissa, jossa
valmistellaan uusia liiketiloja. Sinne päästään operoimaan parkkihallin ja lastauslaiturin kautta, mikä helpottaa kummasti, kun
päivittäin liikutellaan noin 50 tonnin edestä
tavaraa. Olipa kyse melusta, pölystä tai kulkureittien organisoimisesta, on saneeraus-
Sotkua ja pölyä
ei sallita, kun töitä
tehdään avoinna
olevien kauppojen ja
ravintoloiden
läheisyydessä.
– Irrotimme portaiden marmorit ja Kukontorin piha-alueen graniittilaatat ehjinä ja puh-
purkajilla käytössä yksi hyvä mittari.
– Silloin on työt hoidettu hyvin, kun kukaan ei huomaa mitään, tuumaa Kari Kataja.
Tilaaja arvostaa sujuvuutta
Purkaja taitaa myös pintatyöt
Forumin vuoteen 2015 kestävän peruspa-
Laaja palvelutarjonta on avannut Kuusakos-
rannus- ja laajennusprojektin projektinjoh-
kelle monipuolisia mahdollisuuksia myös
totehtäviä hoitaa Haahtela-rakennuttami-
Forumissa.
nen Oy.
Timanttileikkausta
käytettiin
niin aukkojen tekemisessä betoniraken-
– Hanke on valtavan haastava, koska ra-
teisiin kuin purkutöissäkin. Niiden lisäksi
kennus on jatkuvassa asiakaskäytössä, sa-
Kuusakosken lattiapalvelut uudistivat kella-
noo myös Forumista vastaava työpäällikkö
rikerroksen Alepan kivilattiat.
Tuukka Turunen Haahtela-rakennuttami-
– Vaihdoimme
rikkinäiset
mosaiikkibe-
nen Oy:stä.
distuksen jälkeen ne käytettiin kohteessa
tonilaatat uusiin ja koko lattia hiottiin kuu-
Vanhan talon purkutöissä tulee lähes
uudelleen, kertoo Kataja.
teen kertaan. Viimeistelyhionnan ja va-
poikkeuksetta eteen myös yllättäviä asioita,
joissa ammattitaito ja kokemus punnitaan.
Yksi työmaan erikoisuuksia oli Forumin
hauksen jälkeen ennallistettu kivilattia on
keskuspihalla sijainneen Kimmo Kaivannon
kiiltävä, helppohoitoinen ja kestää kovaakin
– Urakoitsijoiden valinnassa ollaan tarkko-
Hopeiset sillat -taideteoksen irrotus ja siirtä-
kulutusta, kertoo työpäällikkö Tuomo Oika-
ja ja tarjouspyyntö lähtee vain tunnetuille
minen. Pohjakerroksen lattiasta lasikattoon
rinen.
ja laatukriteerit täyttäneille yrityksille. Näin
kurotellut, yli 30 tonnia painava ja 15 metriä
korkea taideteos purettiin Kuusakosken toimesta sopiviksi osiksi ja kuljetettiin välivarastoon odottamaan uutta sijoituspaikkaa.
Logistiikka ratkaisevassa
asemassa
varmistamme, että meillä on paras mahdollinen kokoonpano projektia toteuttamassa,
painottaa Turunen.
Forumin purkutöiden vaativimpia vaihei-
Kuusakoski saakin kiitosta hyvin suju-
ta on ollut purkujätteiden poiskuljetus, sillä
neesta yhteistyöstä ja kyvystä tarttua myös
kauppakeskukseen ja sisäpihoille ei niin vain
vaikeisiin asioihin. 
15
TEKSTI: KATI VEHKAKOSKI
Haittaaineiden
purku
on ammattilaisten hommaa
Kaiken kokoisissa saneeraus- ja rakennuspurkuprojekteissa on todennäköistä törmätä asbestiin, kreosoottiin tai
muihin haitallisiin aineisiin. Haitta-aineiden kartoittaminen on aina kiinteistön omistajalla. Kuinka tulee toimia, jos
työkohteena on ennen vuotta 1988 valmistunut rakennus?
V
anhoissa rakennuksissa piilee monenlaisia haitallisia aineita, joiden purkaminen on osin luvanvaraista. Suomessa asbestia käytettiin yleisesti
rakentamisessa, kunnes sen käyttö kiellettiin kokonaan vuonna 1994. Ennen
vuotta 1988 rakennetuissa rakennuksissa onkin turvallisuussyistä tehtävä
haitta-ainekartoitus, ennen kuin mitään rakenteita saa purkaa.
– Purkutyön toteuttajana Kuusakoski Oy tilaa kartoitukset aina ulkopuoliselta, puolueettomalta asiantuntijalta, huomauttaa Kuusakosken työpäällikkö
Tero Simpura.
Kartoituksen jälkeen Kuusakosken osaamista on selvittää purkukohteen erityispiirteet ja löytää ratkaisut asiakkaan tarpeiden mukaan. Kiitosta hyvin hoidetusta työstä on tullut esimerkiksi Museovirastolta, jolle Kuusakoski on urakoinut
useita historiallisesti merkittäviä kohteita.
Vaara vaanii hengitysilmassa
Haitta-aineiden kirjo on runsas ja esimerkiksi hometalojen ongelmat ovat
usein havaittavissa jo aistinvaraisesti. Tunnetuin haitta-aine lienee kuitenkin
salakavala ja aikanaan paljon käytetty asbesti. Asbestia käsiteltäessä syntyvä
asbestipöly on niin hienoa, että sitä on mahdotonta havaita paljain silmin. As-
BESTIVAARA
MISSÄ AS
LUURAA?
a
yttökohteit
asbestin kä
ä
si
lli
pi
y
Ty
mm.
ovat olleet
eristeet
lo- ja muut
• putki-, pa
laastit
ys
it
et ja kiinn
• tasoitte
slevyt
alit
• rakennu
ivumateria
o- ja julkis
tt
ka
si
ve
•
tikanavat
• ilmastoin
ot
at
• muovim
bestipöly ei myöskään ärsytä hengitettäessä, vaan sen aiheuttamat haitat ja
sairaudet alkavat näkyä keuhkoissa vasta kymmenien vuosien jälkeen.
– Tavalliset hengityssuojaimet ja suodattimet eivät pysäytä asbestipölyä, joten ilman asianmukaisia varusteita haitalliselta pölyltä on mahdotonta suojautua, muistuttaa Simpura.
Asbestipurkutyö vaatii luvan
Asbestipitoisten rakenteiden purkaminen ja siivoustyö on luvanvaraista ja
työn saa suorittaa vain tehtävään koulutettu ja hyväksytty purkuammattilainen. Turvallisen ja huolellisesti suoritetun lopputuloksen varmistamiseksi haitta-aineiden purkutöistä tehdään aina purkusuunnitelma. Kuusakosken
haitta-ainepurkupalveluun kuuluu kartoitustyön ja näytteiden analysoinnin
organisointi, purkusuunnitelma, asiantuntijalausunnot, purku- ja siivoustyöt
sekä haitallisten aineiden asianmukainen hävittäminen. Homeelle altistuneissa kohteissa voidaan hoitaa myös desinfiointi- ja hajunpoistotyöt. 
16
TEKSTI: TEIJA HORPPU
Uusi toiminnanohjausjärjestelmä
vastaa asiakkaan tarpeisiin
U
usi, vuoden 2014 alussa käyttöönotet-
Järjestelmä lähettää toimintaraportit sen
Kun käytössä on uusi toiminnanohjausjär-
tava toiminnanohjausjärjestelmämme
mukaan, mitä asiakkaan kanssa on sovittu:
jestelmä, tilauksen vastaanottajan tarvitsee
Kubus tehostaa toimintaamme ja vastaa asi-
vuosittain, kuukausittain tai viikoittain. Ex-
käsitellä vain yhden rivin tietoja – muu päivi-
akkaidemme vaatimuksiin niin raportoinnin
tranet-palvelulla asiakas voi myös itse ha-
tettävä tieto kulkee automaattisesti mukana.
kuin läpinäkyvyydenkin osalta. Koko ketju
kea järjestelmästämme tietoa.
asiakkaalta valmiiseen tuotteeseen on seu-
– Palvelu paranee, koska samat tiedot
ovat koko kuljetusketjun, myös kuljettajien,
rattavissa. Käyttöönoton ja sisäänajon jäl-
Mitä muuta asiakas tästä saa?
keen olemme entistä valmiimpia rakenta-
Mikko Kaskismaa selventää asiaa konk-
maan palvelumme asiakkaamme tarpeiden
reettisella esimerkillä: Kun asiakas halu-
mukaisesti, sanoo Pohjoisen-Euroopan joh-
aa tilata rakennusjätelavan tyhjennyksen,
– Siellä havaitut haasteet on ratkaistu ja
taja Petri Virtanen.
hän soittaa Kuusakoskelle ja ilmoittaa, että
olemme valmiimpia Suomessa järjestelmän
Asiakkaan tarpeisiin
lava on täynnä ja tilalle tarvitaan tyhjä lava. Ottaessaan
lavan
vaihtotilauk-
vastaan
tännön kierrätysliiketoimintaa, vaan myös
sen
asiakkaalle suunnattavaa raportointia sekä
hakee tietojärjestelmästä pal-
laskutusta ja reskontraa.
velupyyntöä koskevat tiedot: mitä palvelua
edustaja
Ruotsissa Kubus on ollut käytössä keväästä lähtien.
Koko ketju asiakkaalta
valmiiseen tuotteeseen
on seurattavissa.
Kubus-järjestelmä ei ohjaa ainoastaan käy-
Kuusakosken
käytössä, Kaskismaa sanoo.
käyttöönottoon.
Alkuvai-
heessa toiminta voi kuitenkin ruuhkautua ja hetkelliset hidastumiset olla
mahdollisia,
Kaskismaa
ennakoi. Oman henkilöstön koulutus on
– Ohjelma antaa esimerkiksi aiempaa re-
asiakas tarvitsee, mitä materiaalia palvelu
aloitettu jo hyvissä ajoin alkusyksystä. Ta-
aaliaikaisemmat raportit, joissa palvelu on
koskee, millainen lava tai astia on kyseessä,
voitteena on tarjota asiakkaille selkeä, nyky-
pilkottu tähänastista pienempiin osiin. Näin
millä kulkuneuvolla sen kuljetukset hoide-
aikainen ja toimiva ratkaisu. 
tehdään näkyvämmäksi, mitä asiakkaalle on
taan, kuinka nopeasti tyhjennystilaukseen
toimitettu, osaprojektipäällikkö Mikko Kas-
pitää reagoida ja niin edelleen. Tietoja on
kismaa kuvailee.
monella rivillä.
17
Green Office
Mikä on
Green Office?
WWF:n Green Office on toimistoille
tarkoitettu ympäristöjärjestelmä, joka on
konseptoitu Suomessa vuonna 2002. Tällä
hetkellä WWF:llä on Green Office -toimintoja 10
eri maassa. Yksi Green Officen pääperiaatteista
on materiaalitehokkuuden lisääminen ja sitä kautta
uusiokäyttö ja kierrätettävyys. Green Officen
avulla työpaikat voivat vähentää ympäristökuormitustaan, saavuttaa säästöjä ja hidastaa
ilmastonmuutosta. Ohjelman tavoitteena
on toimiston ekologisen jalanjäljen
pienentäminen ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen.
kannustaa ympäristötekoihin
toimistossa
W
WF järjesti Green Office –verkostota-
tää. Siksi yhteen tarkoitukseen liian vanha
paamisen Kuusakosken Kivikon toi-
kone voi palvella monessa muussa paikassa,
mipisteessä Helsingissä syyskuun alussa.
muistutti Kuusakosken WEEE Re-use-osas-
Green Office järjestää jäsenyrityksilleen
ton vetäjä Juha-Pekka Lappi.
verkostotapaamisia 4-5 kertaa vuodessa.
Yrityskäytössä vanhentunut tekniikka pal-
Tällä kertaa paikalla oli isäntien lisäksi lähes
velee erinomaisesti esimerkiksi opetuskäy-
30 eri yritysten edustajaa.
tössä. Uudelleenkäyttöön koneita luovutta-
Yksi konkreettinen ympäristöteko on yri-
va yritys voi olla huoletta, sillä Kuusakosken
tyskäytössä vanhentuneen tietotekniikan
uudelleenkäyttö- ja tietoturvapalveluun si-
ohjaaminen uudelleen käyttöön. Re-use-tie-
sältyy laitteiden täydellinen tyhjentäminen
totekniikan käyttö on hyvä esimerkki ympä-
aiemmista tiedoista.
ristöteosta, jonka toivoisi yleistyvän.
–Uuden tietokoneen valmistaminen vaa-
kaikki vanhat tiedot ja sen jälkeen niihin voi-
tii huomattavasti enemmän energiaa kuin
daan asentaa uudet ohjelmat, kertoi tuote-
tietokone koko elinkaarensa aikana käyt-
päällikkö Timo Saarelainen. 
Kuusakoski Group laajenee Puolaan
Valimoliiketoiminnan uusi
tehdas käynnistetty
K
uusakoski Groupiin kuuluva ja valimoliiketoimintaa harjoittava Alteams Group on aloittanut toiminnan uudella tehtaallaan
Puolassa. Tuotanto näillä näkymin käynnistyy vaiheittain vuoden
2014 alkuun mennessä ja laajenee asteittain vuoteen 2016 asti. Tehdasinvestoinnin taustalla on halu palvella eurooppalaisia asiakkaita
tehokkaasti, joustavasti ja paikallisesti – siellä missä asiakkaat alumiinivaluja tarvitsevat.
– Erityisesti telekommunikaatiopuolen lisääntyvien toimitusnopeus- ja joustavuusvaatimusten sekä kustannussäästöjen vuoksi asiakkaat haluavat nykyisin paikallisen alihankintaketjun lähelle tuotantoyksiköitään, kertoo Alteams Groupin toimitusjohtaja Asko Nevala.
Puolan tehdas on logistisesti lähellä etelä- ja keskieurooppalaisia asiakkaita ja myös telekommunikaatio-osien viimeistelyä hoitava alihankintaverkosto on kattava. Uusi tehdas sijaitsee Leborkissa
Pommerin alueella ja täydellä kapasiteetilla toimiessaan se työllistää
200-300 henkilöä. 
18
–Muistin ylikirjauksella koneista tuhotaan
Alihankintamessuilla
Tampereella
Syyskuun lopulla Tampereen Messu- ja
Urheilukeskuksessa pidetyt Alihankintamessut juhli 25-vuotistaivaltaan. Messut
osoittivat paikkansa merkittävänä teollisuuden tapahtumana, sillä haastavista ajoista
huolimatta messuilla oli noin 17 000 kävijää
ja ennätykselliset 993 näytteilleasettajaa
20 maasta.
Kuusakoski
messuili 2013
Kuusakosken osasto
valittiin Raksa-messujen
parhaaksi
Maaliskuussa Lahdessa pidettiin Raksa 2013 -messutapahtuma. Rakentamisen ja remontoimisen 30-vuotisjuhlamessut
houkuttelivat jälleen kerran runsaasti väkeä Lahden messukeskukseen. Kuusakosken osasto valittiin messujen parhaaksi osastoksi. Perusteluissaan raati kiinnitti erityisesti huomiota siihen, että osasto oli raikas ja korosti yritysmielikuvaa
19
Konsernijohto
Kuusakoski Group Oy
PL 9 / Hyttipojankuja 2
02781 Espoo
Puh. 020 781 781
Faksi 020 781 7230
[email protected]
Kierrätysliiketoiminta
Kuusakoski Oy
Konsernin pääkonttori
PL 9 / Hyttipojankuja 2
02781 Espoo
Puh. 020 781 781 /vaihde
Puh. 0800 3 0880 /asiakaspalvelu
Faksi 020 781 7230
[email protected]
www.kuusakoski.fi
Recycling Technologies (RecTec)
PL 97 / Kymintie 1
18101 Heinola
Puh. 020 781 781
Faksi 020 781 7741
Suomi
Airaksela
Romulantie 75
71490 Airaksela
Puh. 020 781 7500
Faksi 020 781 7501
Ekopark Lahti
Rakennuskierrätysmateriaalin
käsittelylaitos
Norokatu 5, Lahti
Puh. 020 781 7144
Espoo – Kauklahti
PL 6 / Lasihytti 4
02781 Espoo
Puh. 020 781 781
Faksi 020 781 7335
Ekopark Espoo
Rakennuskierrätysmateriaalin
käsittelylaitos
Ämmässuonkuja 1
02820 Espoo
Puh. 020 781 781
Faksi 020 781 7371
Heinola
PL 96 / Kuusakoskentie 5
18101 Heinola
Puh. 020 781 781
Faksi 020 781 7411
Helsinki – Kivikko
PL 205 / Kivikonlaita 5
00941 Helsinki
Puh. 020 781 781
Faksi 020 781 7302
Hyvinkää
Uudenkyläntie 28
05950 Hyvinkää
Puh. 020 781 7375
Iisalmi
Parkatinkuja 8
74120 Iisalmi
Puh. 020 781 7530
Faksi 020 781 7531
Imatra
Pilarikuusenkatu 5
55610 Imatra
Puh. 020 781 7540
Faksi 020 781 7541
Joensuu
Lylykoskentie 35
80130 Joensuu
Puh. 020 781 7550
Faksi 020 781 7551
Kuusakosken jäljiltä
Jyväskylä
Ruokomäentie 50
40530 Jyväskylä
Puh. 020 781 7560
Faksi 020 781 7561
Kajaani
Nuaskatu 6
87400 Kajaani
Puh. 020 781 7580
Faksi 020 781 7581
Kalajoki
Satamatie 422
85180 Rahja
Puh. 020 781 7590
Faksi 020 781 7591
Karjaa
PL 20 / Keräystie 20
10301 Karjaa
Puh. 020 781 7600
Faksi 020 781 7601
Kotka
Jänskäntie 9
48310 Kotka
Puh. 020 781 7622
Faksi 020 781 7060
Lahti
Sapelikatu 8
15160 Lahti
Puh./faksi 020 781 7699
Laihia
Jarrumiehentie 46
66400 Laihia
Puh. 020 781 7690
Faksi 020 781 7691
Oulu
Ruskonniityntie 4
90630 Oulu
Puh. 020 781 7640
Faksi 020 781 7641
Pori
Mäntyluoto
28880 Pori
Puh. 020 781 7660
Faksi 020 781 7661
Raisio - Kivikolmio
Kivikolmio Oy
Tuotekatu 8 B
21200 Raisio
Rauma
Hitsaajantie 10
26820 Rauma
Puh. 020 781 7680
Faksi 020 781 7681
Tampere
Lastikankatu 10
33730 Tampere
Puh. 020 781 7700
Faksi 020 781 7701
Turku
Ravurinkatu 32
20380 Turku
Puh. 020 781 7720
Faksi 020 781 7721
Vantaa
Hanskalliontie 3
01760 Vantaa
Puh. 020 781 781
Faksi 020 781 7341
maailma on vihreämpi.
www.kuusakoski.fi
20
Lapua
Kalliotie 1
62100 Lapua
Puh. 020 781 7718