BoomAri VAPAA

VB
VAPAABOOMARI
0 3 / 2 0 11
s m u r f f i n u m e r o
T A M P E R E E N
Y L I O P I S T O N
K A U P P A T I E T E I D E N
O P I S K E L I J O I D E N
A I N E J Ä R J E S T Ö L E H T I
PÄÄKIRJOITUS
PÄÄTOIMITTAJA EERO LAITILA
VIIDENTUHANNEN KILON KIVIPAADEN ALLA
ON MAHDOTONTA HENGITTÄÄ
Siinä se oli. Tuo järjetön virke oli hyvin monelle tämän lehden lukijalle ensikosketus järjestöön, yhteisöön ja mielentilaan nimeltä Boomi
ry. Olisi voinut olla ”ONNEKSI OLKOON”
tai ”TERVETULOA” tai jopa ”HÖPINÄÄ
TÖTTERÖÖN”, mutta olikin tuollainen. Mahtaa kyrsiä, olosi voi olla jopa kusetettu. Mutta
malta mielesi, pyydän. En vielä ole varma miten, mutta aion nivoa nämäkin repsottavat langat vielä jotenkin järkevästi yhteen.
Sinua on varmasti onniteltu jo joka taholta.
Ensin viralliset yliopiston lippuslappuset, sen
jälkeen ylpeydestä halkeavat sukulaiset, puolestasi iloiset mut-ehkä-kuitenki-vähän-kateelliset kaverit ja myös me, niin tekstarin kuin tervehdyskirjeenkin muodossa. Vaikka jokainen
kädenpuristus ja halaus tuntuu hyvältä, väitän
silti, että kaikista onnittelijoista kuitenkin ainoastaan Boomi ry tietää, minkä kaiken takia sitä
kannattaa onnellinen olla.
Yliopisto on hieno paikka, jossa itsenäinen
ajattelu ja aikuisuus kulkevat yhteistä, loisteliasta tietään. Yliopisto on kuitenkin myös hieno
paikka, jossa ryhmähenki ja hieman lapsellinen
käytös saavat uudenlaisen, hedelmällisen kasvualustan, jolla on yhtä suuri merkitys meidän
tulevaan persoonaamme ja menestykseemme
kuin sillä opilla ja akateemisuudellakin.
Yliopisto valaa meille ajattelun pohjan ja antaa
tukea, jolle perustaa toimintamme. Boomi ry
sen sijaan avaa silmät (ainakin minulla) kaikkeen siihen, mitä lahjakas ja pystyvä ihminen
voi tehdä ja saavuttaa. On
hulppeaa tajuta, mitä kaikkea voi saada aikaan kun
unohtaa turhat rajoitteet.
Älkääkä käsittäkö väärin:
on tärkeää opiskella, sitä
varten tänne on tultu. Tavoitteena meillä kaikilla on
lopulta valmistuminen, ja
uran luominen jossain aivan
muualla, ja opintoihin tulee
arvatenkin panostaa tämän
saavuttamiseksi. Kannattaa
kuitenkin muistaa, että me olemme tämän elämänvaiheen alkupuolella, sitä gradunaihetta
on vielä ihan turha pohtia, ja nopean valmistumisen autuus on poliittista propagandaa.
Opintopisteitä tulee vaikkei otsasuoni sykkien
rystyset valkoisina jatkuvasti kursseja paukuttaisikaan. Meillä jokaisella on vaikka kuinka
monta vuotta aikaa, ja rajoitteena tekemiselle
ovat vain tietyt luonnonlait. Kuten se, että viidentuhannen kilon kivipaaden alla on mahdotonta hengittää. Tuon kun pidät mielessäsi,
etkä hermoile turhia, tulee yliopisto olemaan
todennäköisesti elämäsi parasta aikaa. Niin se
toistaiseksi on ainakin omalla kohdallani mennyt.
Kirjoittaja on kolmannen vuoden markkinoinnin
opiskelija, jonka opinnot etenevät aikataulussa
hyvällä menestyksellä.
kaksi marjaa
Nigel Barker
Huippumalli haussa -tuomari, jonka
edessä ihmiset tekevät
kaikkensa näyttääkseen hyviltä.
2
Jouni Markkanen
Vuoden boomari,
jonka ei tarvitse tehdä
mitään näyttääkseen
hyvältä.
sisällys
8 Pääaineet ja tutorit
Mitäs sitä oikein tulikaan valittua?
13 Boomin tapahtumavuosi
Mikä kaikki kilpailee huomiostasi
opintojen ohella
16 Asenne ratkaisee
Boomarit tapasivat legendaarisen Vesa Keskisen.
19 Reissuvihko
VAKKARIT:
2 Pääkirjoitus
5 Nuijapalsta
6 Kylli
34 Tamy
36 Nesu
37 Boomstock
38 Bosa
03/2011 SMURFFINUMERO
Uuden opiskelijan opas todelliseen boomarielämään
ISSN-L 1799-2257
ISSN 1799-2257
21 Boomi ry:n hallitus
päätoimittaja
Eero laitila
[email protected]
Syvempi luotaus niihin toimistolla lymyäviin täteihin ja setiin.
24 Smurffiviikkojen ohjelma
Tekemistä löytyy alkusyksystä
jokaiselle ihan varmasti!
26 Tää on kato Manse!
Eli miksi Tampere on maailman
paras kaupunki.
30 Smurffin muistilista
Huolehdi asiasi kuntoon hyvissä
ajoin!
32 kaikkia pukeva klassikko
Siis ne haalarit!
39 Yritysexcursiot
opiskelun suola
40 Muutosten pyörteissä
Yliopistouudistus for newbies
and dummies.
41 kabinetteja ja lobbausta
toimittajat
Miika johansson
Heta kangasmaa
sonja kivelä
viveka krokfors
lauri lamminpää
ville miettinen
anna mustonen
teemu savolainen
suurkiitos kaikille
avustajille!
taitto
heta kangasmaa
lauri lamminpää
painos 650 kpl, ilmestymiskertoja 5 vuodessa.
painettu hämeen kirjapainossa
vuoden neljäs vb 04/2011
ilmestyy lokakuussa.
mainosmyynti, palaute,
mielipiteet osoitteeseen
[email protected]
Tule mukaan Johtamiskorkeakoulun Ylioppilaiden toimintaan!
42 Hämeenkadun Appro
Boomi ry:n kruununjalokivi
44 Boomareiden kotikolot
Meillä kyltereillä on puitteet
kohdallaan
VAPAABOOMARI ON TAMPEREEN YLIOPISTON KAUPPATIETEIDEN OPISKELIJAT BOOMI RY:N JULKAISEMA POLIITTISESTI SITOUTUMATON AINEJÄRJESTÖLEHTI
3
Tervetuloa työpaikkaan, joka tarjoaa
parempia mahdollisuuksia, suurempia
haasteita ja enemmän työniloa.
Organisaatioon, jonka toiminta perustuu
tiimityöskentelyyn ja yhteistyöhön.
Yritykseen, joka työskentelee teknologian
kärjessä auttaen 18:aa Suomen 20
suurimmasta yrityksestä liiketoimintansa
uudistamisessa. Tarjoamamme
mahdollisuudet ovat rajattomat, voit
vaihtaa töitä vaihtamatta yritystä.
Tutustu meihin ja löydä mahdollisuutesi.
Hae nyt accenture.fi/tyopaikat
©2011 Accenture. All rights reserved.
4
NUIJAPALSTA
PUHEENJOHTAJA topias nurminen
Tervetuloa elämäsi seikkailuun
Onnittelut sikseen ja suoraan asiaan, eli sinuun.
Sinä, joka tärisevin käsin
pidät tätä jaloa julkaisua
neitseellisissä käsissäsi, olet
astumassa johonkin aivan
uuteen ja ihmeelliseen. Tällä hetkellä varmaankin nautit helteistä, mutta ennemmin tai myöhemmin kesä
väistyy ja opiskelu alkaa.
Silloin alkaa myös jotain
paljon opiskelua parempaa, ja se on sinun taipaleesi Boomi ry:n jäsenenä,
boomarina. Sinulle avataan
ovet seikkailuun, josta kannattaa ottaa kaikki irti.
Kuten tämän lehden sivuilta huomaat, syyskuun alussa seikkailusi alkaa kahden
viikon pläjäyksellä nimeltään smurffiviikot. Nuo ensimmäiset viikot ovat täynnä mitä ihmeellisempää
ohjelmaa, hauskanpitoa ja
ennen kaikkea tutustumista. Ne ovat viikot, joihin
kannattaa tulla mukaan ja
osallistua rohkeasti kaikkeen. Ole kuitenkin varovainen, sillä itse ainakin
ihastuin, ja vuosien mittaan
ongelmani on vain pahentunut. Kärsin rakkaudesta
Boomiin.
parasta meissä. Boomi on
yhteisö, kaverit, perhe, joka
vie sinut seikkailuun.
Monella voi olla opiskelijatoiminnasta mielikuva,
johon kuuluu runsas alkoholi ja villit bileet. Kyllähän
Boomista sitäkin löytyy,
mutta me olemme paljon
muutakin. Aina sinun ei
tarvitse olla bileissä viimeisenä pystyssä tai kovimmassa kännissä. Tärkeintä on, että sinä teet juuri
niin kuin itsestäsi hyvältä
tuntuu. Osallistu smurffiviikkoihin, niin huomaat
löytäneesi kuitenkin itsesi
kaltaista seuraa. Olen varma, että jokaiselle löytyy
omanlaisiaan seikkailuja ja
kokemuksia Boomista.
Paras tapa nauttia seikkailusta on lähteä Boomiin
mukaan koko sydämellään.
Näistä tulevista seikkailuista sinun kannattaa pitää
kiinni, sillä montaa mahdollisuutta olla boomari
et elämässäsi saa. Kaikissa
hienoissa teksteissä lainataan aina jotain suurta
viisasta filosofia. Tämä on
Boomin puheenjohtajan
teksti, joten eipä lainauskaan kauhean viisaalta ole
ryöstetty. Se sopii silti jokaiselle boomarille. Katri
Helena: ”Nuoruus on seikkailu suunnaton. Kokeile
vain, hämmästy vain. Sä
maailmaa.”
Järjestöstään ylpeä puheenjohtaja,
Mikä sitten on tämä Boomi? Parhaimmillaan se on
se henki, joka boomareilla on: ryhmähenki, josta
jokaisen on mahdollisuus
päästä osalliseksi. Boomissa jokainen otetaan avosylin vastaan ja se on ehkäpä
5
KYLLINMUISKAUS
TERVETULOA KYLTEREIDEN VALIOJOUKKOON!
Onneksi olkoon! Pidellessäsi käsissäsi tätä
VapaaBoomarin Smurffinumeroa olet läpäissyt kynnyksen, josta monet vain unelmoivat. Opiskelupaikkasi kauppatieteen
maisterin tutkintoon johtavassa koulutusohjelmassa on yksi valtakunnan halutuimmista, minkä johdosta voitkin hetkeksi
hengähtää odottamaan tulevaa syksyä. Nimittäin syksyä, joka tulee taatusti johdattamaan sinut uusien kuvioiden pariin, tutustuttamaan uusiin kavereihin ja tuomaan
sellaisia kokemuksia, joita voit vanhana
maisterina hymy huulessa muistella.
Me kauppatieteilijät eli kylterit olemme
iloista ja aktiivista sakkia. Boomareina
edustamme kyltereiden valiojoukkoa, mutta kauppatieteitä opetetaan myös 13 muulla yliopistopaikkakunnalla. Yhdessä näiden
paikkakuntien kauppatieteellisten ainejärjestöjen kanssa muodostamme eliittisen
kokonaisuuden ja olemme osa Suomen
Ekonomiliittoa, SEFEä.
SEFE?
Suomen Ekonomiliitto - Finlands Ekonomförbund – eli kavereiden kesken SEFE ry
on ekonomien ja kauppatieteiden opiskelijoiden palvelu- ja vaikuttajajärjestö. SEFEn
muodostavat 25 ekonomiyhdistystä ja 14
opiskelijayhteisöä. Yhteensä noin 46 000
jäsenellään SEFE on AKAVAn neljänneksi suurin jäsenjärjestö. SEFEn yksi päätarkoitus on ekonomiuran tukeminen, johon
panostetaan jo ekonomiopintojen aikana.
Ekonomiopiskelijoita varten SEFEllä on
10 kylteriyhdyshenkilöä ympäri Suomen,
ja itse olen yksi heistä.
KYLTERIYHDYSHENKILÖ
KYLLI?
ELI
Kylteriyhdyshenkilönä olen todennäköisesti lähin linkkisi SEFEen. Tehtäväni on
edistää SEFEn ja Tampereen yliopiston
kauppatieteiden opiskelijoiden eli kyltereiden välistä vuorovaikutusta, tuoda SEFEn
toimintaa ja palveluita tunnetummiksi sekä
6
ennen kaikkea lähemmäksi meitä opiskelijoita. Käytännössä se tarkoittaa, että olen
mukana järjestämässä juuri sellaisia tapahtumia ja palveluita, joista sinäkin hyötyisit
mahdollisimman paljon.
Itse olen 22-vuotias neljännen vuoden yrityksen hallinnon opiskelija. Tottelen nimeä
Heidi Kivelä, mutta huomaan itseni kääntyvän käytävällä myös monen muun kuvailevan termin kuullessani. Kannattaa kokeilla.
Muutaman vuoden aktiivisen opiskelijatoiminnan kokemuksella voin suositella
lämpimästi kaikkia mahdollisia Boomin ja
SEFEn tapahtumia. Ota hyöty irti tapahtumista ja tee omista opiskeluvuosistasi
unohtumattomat!
Törmäät minuun varmasti ensi vuoden aikana yliopistolla ja Boomin tapahtumissa,
joten tule ihmeessä sopivan paikan sattuessa juttelemaan kanssani. Minut löydät
yleensä päivisin joko yliopistolta tai Bolasta, mutta voit tottakai myös soittaa tai lähet-
tää mailia. Eli nykäise toki vaikka tukasta,
mikäli jokin SEFEen liittyvä asia mietityttää! Ja älä pelästy, jos tulen ihan kysymättä
ja yllättäen juttelemaan kanssasi. Näinkin
hassusti voi käydä.
SEFEn PALVELUT JA EDUT?
Monialayliopiston opiskelijana (kuten
meillä Tampereella) olet SEFEn jäsen ainejärjestösi (eli Boomin) kautta. Liittymällä Boomin jäseneksi liityt siis samalla myös
SEFEn opiskelijajäseneksi. Käytännössä
tämä tarkoittaa, että yhdellä jäsenmaksulla
saat käyttöösi sekä SEFEn että Boomin palvelut ja jäsenedut.
SEFEn tarjoamista eduista merkittävimpiä
ovat Kauppalehden kahdeksan kuukauden
ilmaisjakso kuudeksi ensimmäiseksi opiskeluvuodeksi. Muistathan kuitenkin jo tässä vaiheessa, että Kauppalehden tulo pitää
vahvistaa erikseen! Saat syksyllä aiheesta
muistutuskirjeen.
Eikä siinä vielä kaikki (suora lainaus OstosTV:stä)! Tämän lisäksi pääset lukemaan
myös Ekonomi-lehteä. Muiden ammattilehtien lisäksi saat alennusta esimerkiksi
If:n vakuutuksista – kuten vaikkapa siitä
ensimmäisen ihka oman asuntosi kotivakuutuksesta.
Opiskelijajäsenenä hyödyt myös monista
muista merkittävistä SEFEn tarjoamista
palveluista, kuten rekrytointipalveluista,
uraohjauksesta ja työsuhdejuristien palveluista. Lisäksi joka vuosi SEFE julkaisee
kyltereiden kesätyötutkimukseen perustu-
vat kesätyöpalkkasuositukset, joiden tukemana on helpompi lähteä neuvottelemaan
tulevien kesien palkoista. Myös IAET-työttömyyskassan jäsenyys on mahdollinen
SEFEn opiskelijajäsenille. Sen avulla voit
”vakuuttaa” itsesi siltä varalta, jos et ehtisi
löytämään unelmiesi työpaikkaa samalla
hetkellä kun valmistut.
SEFEn jäseneduista ja palvelutarjonnasta – samoin kuin muistakin jäsenyyteen
liittyvistä asioista – löydät helpoiten tietoa
osoitteesta www.kylterit.net sekä Boomin
palveluiden osalta osoitteesta www.boomi.
fi. Lisätietoa voit tietenkin aina kysyä myös
minulta. Jos en heti tiedä vastausta, niin lupaan ainakin selvittää asian.
JÄSENYYS?
Ensimmäisen vuoden opiskelijana jäseneksi voit liittyä SEFEn nettisivujen kautta
(www.kylterit.net), ja saman linkin löydät
myös Boomin nettisivuilta hienosta bannerista.
Tänä vuonna jäsenyys maksaa vain 15 euroa. Jäseneksi liittyminen tapahtuu SEFEn
kautta, mutta jäsenmaksurahat tilitetään
kokonaisuudessaan Boomille. SEFEn opiskelijajäsenyys on siis käytännössä ilmainen.
LISÄTIETOJA?
Jos joku asia jäi askarruttamaan, laita mailia
tai soita! Kerron mielelläni lisää esimerkiksi jäsenyysasioista ja -eduista sekä SEFEn
monipuolisesta palvelutarjonnasta. Tai Yöyhtyeestä, Karavaanarit –tv-sarjasta tai Kaija Koon kappaleista.
Viimeistään syksyllä
tavataan!
PÄHKINÄNKUORESSA:
• SEFE = Suomen Ekonomiliitto
• Boomin ja SEFEn jäsenyys: www.kylterit.net
• Jäsenmaksu lukuvuodelle 11-12 on vain 15 euroa (tili-
tetään kokonaisuudessaan Boomille)
• Jäsenedut: www.kylterit.net ja www.boomi.fi
• Kylteriyhdyshenkilösi on Heidi Kivelä (heidi.kivela@
sefe.fi). Älä epäröi ottaa yhteyttä, jos sinulla on jotain kysyttävää SEFEstä tai muista opiskeluasioista!
Hyvää kesän jatkoa
ja railakasta tulevaa
opiskelusyksyä!
Heidi Kivelä
SEFEn kylteriyhdyshenkilö
[email protected]
p. +358 50 342 8973
7
PÄÄAINEET & TUTORIT
Tampereella kauppatieteet ja boomarit jakautuvat kuuteen
eri pääaineeseen. Koska olemme kaikki yhtä perhettä, on
sinunkin hyvä päästä tutustumaan keiden kanssa tulet vuotesi yliopistolla viettämään. Samalla pääset myös selvittämään
miksi juuri sinun pääaineesi on kuitenkin kaikista niistä paras.
Esittelyt ovat kirjoittaneet teidän ikiomat tutorinne, jotka tulevat varmasti tutuiksi vielä ensimmäisillä opiskeluviikoilla!
MARKKINOINTI
Herään haalarit jalassa. Varmistan sijaintini – kyllä,
olen kullatussa kattohuoneistossani. Askellan aurinkoterassilleni ja pulahdan aamu-uinnille paljuun, jossa
kelluskelee vielä edellisillan juhlien jäljiltä Dom Perignon -samppanjapulloja. Tarkistan puhelimeni; jälleen
soittopyyntöjä Vesa Keskiseltä. Ilmeisesti Vesa kaipaa
lisää kullanarvoisia neuvojani markkinoinnin suhteen.
No mutta, tervetuloa aloittamaan uusi elämäsi tässä markkinoijien häiriintyneen iloisessa joukossa!
Seuraavien vuosien aikana tulet integroitumaan
yliopistomaailmaan, tutustumaan kaupankäynnin
saloihin ja kasvattamaan alkoholitoleranssiasi eksponentiaalisesti. Tätä syksyä et ihan heti unohda.
Haluatko hallita maailmaa? Olet valinnut oikean
pääaineen. Markkinoinnin on sanottu olevan liiketoiminnan tärkein osa-alue, ja olemme samaa mieltä. Tutkintoa suorittaessasi opit häikäilemättömästi
manipuloimaan kuluttajien ostokäyttäytymistä ja,
no, myymään sitä hiekkaa Saharaan.
Markkinoinnin pääaineopiskelijat ovat niittäneet
mainetta ja kunniaa lähes liiaksi asti. Huhut, jotka
meistä kiertävät, ovat vain jäävuoren huippu. Ansioluettelomme turvin tarjoamme sinulle tilaisuuden
nauttia elämästäsi tavalla, josta et ole osannut edes
uneksia. Liity siis seuraamme ja tule itse legendaksi,
jonka sankarillisista edesottamuksista kylterit ympäri Suomen puhuvat vielä vuosikymmenten kuluttua.
Rakkaudella tutorinne,
Suvi, Sanna, Tiia, Hanna, Pekka ja Tuomas
8
KANSANTALOUSTIEDE
Oletetaan, että rajatuottavuus P=6X-L ja boolissa on alkoholia 8%. Kuinka monta annosta rationaalinen kuluttaja juo maksimoidakseen hyötynsä
huomioiden nousevan rajakustannuskäyrän ja negatiiviset ulkoisvaikutukset? Kansantaloustieteilijä
soveltaa oppimiaan teorioita elämässä jatkuvasti, ja
hänen puoleensa käännytäänkin, kun tarvitaan apua
esimerkiksi nais- ja miesmarkkinoiden tehottomuuden tutkimisessa tilastotieteellisin menetelmin.
Kehittynyt tiede vaatii kehittyneet menetelmät!
Muistathan siis ennen peruskurssia käydä tutorien
pitämän kurssin ”Johdatus Laurilan kalvojen tulkitsemiseen”, jossa jaetaan kansislaiselle välttämätön
värikynäarsenaali. Ainoan oikean taloustieteen ylivertaisuudesta kateelliset uskottelevat kansislaisten
olevan laskimien kanssa kulkevia nörttejä, vaan pian
huomaat huhun perättömyyden. Urallasi ovet ovat
avoinna, onpa tavoitteesi sitten EKP:n pääjohtajuus
tai köyhyyden poistaminen.
Meillä ei ehkä ole markkinoinnin opiskelijoiden sanavalmiutta, ulkonäköä tai psykologisia höpöhöpökursseja (totta, päätoim. huom.), ja laskiksenkin
kursseille pääsy on työn ja tuskan takana. Sinun
on silti hyvä tietää, että olet etuoiketetussa asemassa; Boomin jäsenyyden lisäksi voit liittyä kansiksen omaan ainejärjestöön Paretoon. Pian huomaat
saaneesi pääsykoepanoksellesi tuplasti vastinetta!
Voimme taata, että alat tuntea samaa pääaineylpeyttä kuin me tutorit. Kukapa ei haluaisi kuulua eliittiin?
Kesäterkuin,
Ville, Topias, Milena, Sami, Toni, Olli, Salla ja Kalle
9
LASKENTATOIMI
Suuret onnittelut pääsystä laskissmurffien
maineikkaaseen joukkoon! Kova pääsykoepänttäyksesi on nyt palkittu ja olet saavuttanut paikan Auringossa eli päässyt Tampereen
yliopistoon opiskelemaan laskentatointa,
tuttujen kesken laskista. Tähän pääaineeseen
pyrkijöitä riittää, mutta vain parhaat pääsevät
sisään.
Vetovoimasta kertoo myös se, että laskis on
erittäin suosittu sivuaine. Sen vuoksi peruskursseista on saatava arvosanaksi vähintään
kolmonen, jotta ovet jatkokursseille aukeavat.
Uurastus kuitenkin palkitaan ja meille laskentatoimen ammattilaisille riittää kysyntää työmarkkinoilla, useille jo ensimmäisenä kesänä
oman alan työtehtävien parissa.
Tavalliset tallaajat luulevat, että laskentatoimi on pelkkää kuivaa numeroiden ja excelin
pyörittämistä, mutta Sinä pääset todistamaan,
mitä kulissien takana tapahtuu. Laskentatoimen opiskelijat tulevat pohtimaan opintojen
aikana laajasti laskentatoimen ja taloushallinnon kiperääkin kiperämpiä kysymyksiä.
Laskislaisten elämä on paljon muutakin kuin
Linnan lukusalissa istumista. Laskentatoimen
väki on perinteisesti ollut aktiivisesti liikkeellä mm. Haalaribileissä, Ruotsin exculla ja Himotuksessa. Tästä todisteena on esimerkiksi
viime vuonna laskislaiselle langennut Smurffimamman titteli. Löydä siis sinäkin itsestäsi
joko smurffimamma tai smurffipappa ja vietä
upea ja unohtumaton smurffivuosi!
Smurffiviikoilla tavataan!
Ahti, J-P, Vili, Anna, Jemina, Jori, Mikko, Ilkka
ja Pyry
10
YRITYSJURIDIIKKA & VERO-OIKEUS
Morjenstaa uudet smurffit!
Yksi Rakastaa Vero-oikeutta Ehdottomasti... Yritysjuridiikkaa Rakastaa Vielä Enemmän... eiku...
Kuitenkin onnittelut hienosta opiskelupaikasta
ja toiseksi onnittelut upeasta pääainevalinnasta!
Teistä tulee seuraavia verokettuja, sopimusneuvottelijoita, tilintarkastajia.. tai mitä tahansa vapaan
sivuainevalinnan kautta! Pääasia on kuitenkin, että
teidät tullaan viemään käsistä työmarkkinoilla. Ja
ensimmäisen vuotenne jälkeen saatte vielä valita
kahdesta sen mieluisemman, kumpi se teille sitten
ikinä onkaan. Ensimmäinen vuotenne on siis pyhitetty tutustumiseen näihin kahteen aineeseen.
Sen jälkeen valinta on teidän, olkaa huoleti, oma
suuntanne selkenee varmasti seuraavan vuoden aikana! Teillä on runsaasti aikaa tutustua toisiinne,
miettiä yhdessä valintaanne ja tutustua kaikkiin
muihinkin yliopistomaailman ihmeisiin.
Lain ja verotuksen lomassa ei tule olemaan tylsää,
siitä huolen pitää muun muassa verolaisten oma
ainejärjestö Voo ry, jonka toiminnasta esimerkkinä joka kuukausi järjestettävä HuVi-klubi eli
huokeiden viinien ilta, johon kannattaa osallistua!
Me olemme paikalla teitä varten ja autamme teitä tutustumaan opiskelijaelämään, tulkaa mukaan
ja nauttikaa ensimmäisestä vuodestanne täysin
siemauksin! Onnittelut vielä kerran upeasta suorituksestanne, jonka ansioista pääsette viettämään
elämänne ikimuistoisinta aikaa!
Jenna, Oso, Jutta, Karoliina ja Susanna
YRITYKSEN HALLINTO
Onneksi olkoon uusi hallinnon smurffi! Tälläkin
hetkellä sadattuhannet kehnommin valintakokeessa menestyneet vihreinä kadehtivat paikkaasi
pääaineista legendaarisimmassa, timantinkovassa yrityksen hallinnossa. Onneksi olkoon myös
muille uusille smurffeille, sillä sivuaineenakin
nautittuna hallinto tekee eetvarttia.
Hallinnossa tulet omaksumaan huikean määrän
pohjatietämystä kaikenlaisesta johtamiseen, organisointiin, eri aikavälien strategioihin, organisaatiorakenteisiin ja muihin mielenkiintoisiin yrityksen hallitsemisen elementteihin liittyen. Ilman
sinua, tuleva johtaja, eivät yritykset tule toimeen.
11
Jotakuinkin kaikki väylät mainioille masseille bisnespuuhissa
tulevat siis vääjäämättä avautumaan edessäsi.
Samoin edessäsi tulevat todennäköisesti jo smurffiviikoilla aukeamaan useammatkin Hallinnon pullot™ jotka ovat mainio
osoitus hallinnon porukassa vallitsevasta yhteenkuuluvaisuuden tunteesta ja suuresta solidaarisuudesta. Tämä yhteenkuuluvuus auttaa sinua kampeamaan itsesi läpi opintojen (joskus
vahvalla sääliykkösrivillä, mutta kuitenkin) siirtäen kaiken tarmosi yritysten trimmaamiseen sellaiseen kuntoon, että rahaa
sataa taskuihisi lähes naurettavissa määrin.
Olet tehnyt loistavan valinnan, ja me tutorit toivotamme sinut
tervetulleeksi yrityksen hallinnon kiehtovaan maailmaan, jossa ainoastaan onnistuminen on varmaa.
Kippis!
Ville, Teemu, Riikka, Vilma, Suvi ja Essi
VAKUUTUSTIEDE
Hei sinä tulevaisuuden riskienhallinnan ja vakuutusalan asiantuntija! Olet tehnyt loistavan
valinnan hakiessasi opiskelemaan vakuutustiedettä, sitä mediaseksikkäintä pääainetta, jota yliopistomme tarjoaa. Tampereen vakuutustiede
on kaikkien mittareiden mukaan ollut jo vuosien
ajan Suomen numero uno alansa opetuksessa.
Olet päässyt vajaan parinkymmenen muun henkilön kanssa opiskelemaan ainutlaatuista pääainettamme ja voit oikein huolella ylpeillä saavutuksellasi: haluttavuutesi tulee esiin viimeistään
työmarkkinoille siirryttäessä. Kun muut vielä
tuskailevat kesäisin Särkänniemen toukkajunan
ohjaajina, nautit sinä jo viileästä ilmastoinnista
suuren finanssiyrityksen toimistossa. Uranäkymät ovat suotuisat myös vähemmän rahanahneille maailmanparantajille Kelan byrokratiaviidakossa (sekä tiskin takana että edessä).
Vakuutustieteilijänä olet samalla osa suurempaa
perhettä, sillä taustallamme häärii ihka oma ainejärjestömme Tariffi, joka on vain ja ainoastaan
meidän asioidemme ajaja. Vakuutustieteilijöiden joukko on kauppatieteiden pienin, mutta sitäkin tiiviimpi. Tätä edesauttavat myös omalaatuisen kuiva huumorimme sekä toinen toistaan
huonommat jutut Tariffin saunailloissa.
Tervetuloa mukaan mahtavaan joukkoomme!
Autamme sinua opiskelijaelämän alkuun niin
yliopistolla kuin vapaa-aikana. Lähde siis rohkeasti mukaan ja ota ainutlaatuisista smurffiviikoista kaikki huvi irti!
12
Kesäterveisin vakuutuskelvottomat tutorinne,
Sonja, Emmi, Iida, Riikka, Iiro ja Santtu
Trust me, it’s
going to be
legen...dary!
Boomin
tapahtumavuosi
Lauri lamminpää
Vapaa-ajan tapahtumat ovat monelle opiskeluajan
suola – varsinkin Boomissa. Eikä suotta, sillä ainejärjestömme ja sen alla toimivat muut pienemmät
ryhmät järjestävät vuosittain monen monta erilaista
bakkanaalia ja seuramatkaa. Boomi on Tampereen
alueen opiskelijajärjestöistä aktiivisin, joten toimintaa on tarjolla lähes viikoittain. On erittäin suositeltavaa, että lähdet heti opintojesi alkuvaiheessa reilusti mukaan ottamaan selvää, mistä kaikessa on kyse,
jotta pääset aloittamaan kokemusten, ystävien ja
hienojen muistojen kartuttamisen mahdollisimman
pian. Mikäli sitsi- tai bilekärpänen sattuisi puraisemaan pahemmin, olet myös tervetullut järjestämään
tapahtumia, sillä Boomi tarvitsee aina uusia ja innokkaita persoonia mukaan kehittämään toimintaa.
Seikkailumieltä ja ennakkoluulottomuutta messiin.
13
H
eti syyskuun alusta lähtien tuoreille
smurffeille tarjotaan boomarimaista toi-
mintaa lähes kahmalokaupalla. Tuolloin
starttaavat smurffiviikot, joiden aikana
päästään tutustumaan yliopiston fasiliteetteihin, Boomiin ja Tamyyn, uusiin opiskelijatovereihin sekä tietenkin osallistumaan
lukuisiin tapahtumiin, ja kaikki tämä tietenkin upeiden tutoreiden opastuksella.
Smurffiviikkojen aikana mm. kilpaillaan
smurffiolympialaiset, käydään kiertoajelulla
Tampereella, vietetään aikaa pääaineryhmien kesken sekä kierretään kaupungin baareja. Kahden viikon rymistely huipentuu lopulta Kastajaisiin, joiden jatkoja juhlitaan
jokaisen kuun tilipäivää (lue: opintotukien
maksupäivää) seuraavana torstaina järjestettävissä Tampereen suurimmissa ja kauneimmissa opiskelijakekkereissä eli Haalaribileissä. Näillä kinkereillä voidaan vielä
päästellä se mitä on ehditty säästellä. Tämän
jälkeen jokainen smurffi onkin jo varmasti
valmis rentoutumaan luentosalin penkillä.
Muistakaa se C-vitamiinin riittävä saanti!
kiitosta ei tarvitse jäädä sillä työvoimaan
osallistuneille järjestetään myöhemmin
palkitsemisbileet sekä yritysvierailu.
Appro on hyvin tärkeä tulonlähde Boomille, joten ole mukana varmistamassa,
että pystymme järjestämään jäsenillemme hienoja tapahtumiamme jatkossakin.
S
M
elko pian smurffiviikkojen suorittamisen jälkeen uusilla boomareilla on oiva
mahdollisuus päästä kokemaan, mitä tapahtumien järjestäminen käytännössä tarkoittaa. Lokakuun puolella järjestettävä Hämeenkadun Appro kokoaa vuosittain jopa
5000 opiskelijaa Tampereelle remuamaan.
Tämän Suomen suurimman yksipäiväisen
opiskelijatapahtuman ideana on mikäpä
muu kuin kiertää Tampereen keskustan ravitsemusliikkeitä ja juoda edullisia juomia
tutkinnon vaatima määrä. Smurffeilla on
erittäin tärkeä rooli tapahtuman talkootyylisenä työvoimana mm. Tampere Areenalla järjestettävissä loppubileissä. Ilman
14
yyskauden ehdottomasti suosituimpiin
tapahtumiin lukeutuu myös vanha kunnon
Ruotsin Excu. Tällä Itämeren vastarannalle
suoritettavalla retkellä käymme tutustumassa aina johonkin mielenkiintoiseen yritykseen, Burger Kingin hampurilaisiin, vadelmaveneisiin ym. merentakaisiin ihmeisiin.
Osallistuminen tähän tapahtumaan on
perinteisesti ollut erittäin innokasta, joten
lippuja kannattaa tulla kyttäämään hyvissä
ajoin aamulla. Samoihin aikoihin järjestettävissä Kostajaisissa puolestaan smurffeilla
on vuoro kyykyttää vanhempia boomareita
rastikierroksella Tampereen ravintoloissa.
E
nnen uutta vuotta Boomi järjestää vielä
Pikkujoulut, joissa pääsee virittäytymään
juhlatunnelmaan ja treenaamaan joululauluja opiskelijaseurassa ennen syyslukukauden päätöstä. Tonttulakit syvälle päähän siis!
K
evätkauden startti suoritetaan perinteisesti kaivamalla skimbat ja laudat esiin ja
suuntaamalla Himotukselle. Jämsän Himokselle sijoittuvalla retkellä päästään ottamaan tuntumaa mutkamäkeen, nauttimaan
ehkä toisille paikkakunnille karanneiden
opiskelijatovereiden
kanssa vielä ennen
opiskeluihin paluuta.
K
aikkien
mainittujen
mökkimeiningeistä, kilpailemaan ja tietenkin
maistamaan vuosi vuodelta paranevaa minttukaakaota. Tätä reissua ei kannata missata!
M
aaliskuussa haalarit vaihtuvat vuoden
säihkyvimpään pukuloisteeseen; ovathan lu-
vassa Vuosijuhlat. Näissä kemuissa puitteet
ovat todellakin kunnossa, eikä ylipukeutumisen vaaraa ole. Glamourin ja säihkeen lisäksi
todellista juhlatunnelmaa ovat luomassa komeat puheet, erikoisvieraat, kolmen ruokalajin illallinen sekä tanssiorkesteri. Illan päätteeksi siirrytään vielä jatkopaikalle, jossa voi
tanssia itsensä ns. puhtaaksi. Tähänkään juhla
ei vielä pääty, sillä seuraavan päivän silliaamiaisella päästään vielä taatusti uuteen nousuun
edullisen skumpan ja bändin ryydittämänä. Allekirjoittanut suosittelee varauksetta!
edellä
tapahtumien lisäksi vuoden
mittaan järjestetään
lukuisia excuja, infotilaisuuksia esim.
kesätöiden hakuun
liittyen sekä harrastekursseja (golf, etiketti). Mainittakoon
vielä Boomin alajärjestöjen BOSAn, NESUn ja Boomstockin
aktiivinen toiminta
tsekkaamisen arvoiseksi. Boomarit –listalle kirjautumalla saat lisäksi sähköpostiisi
tuoreimmat infot kaikista tapahtumistamme. Lähde rohkeasti mukaan ottamaan
selvää, miksi on niin hienoa olla jäsenenä
Boomin kaltaisessa opiskelijaporukassa!
Huhtikuussa smurffitkin pääsevät otta-
maan tuntumaa appromeininkeihin PikkuApprossa. Lukukauden lopuksi tarjoillaan
vielä järisyttävä WappuPutki. Tähän vaihtuvateemaiseen tapahtumaan kuului viime
keväänä mm. invaasio Keskisen kyläkauppaan Tuuriin, kylpyläreissu Nokian Edeniin,
vanhainkotisitsit ja sillis. Hyvällä tuurilla
varsinaisena vappupäivänä Koskenrannassa
pääsee vielä nauttimaan auringosta teekkareiden kastetta seuratessa. Mikäpä sen parempi
tapa palkita itsensä vuoden uurastuksesta!
K
esällä Boomin kesäbileet keräävät porukan taas kasaan Tammerfestien aikaan.
Tällöin pääsee vaihtamaan kesäkuulumiset
15
ASENNE RATKAISEE
EERO LAITILA
A
puhelimeni soi: ”Vesa Keskinen tässä terve. Jouduin aiemmin perumaan tapaamiseni, mutta nyt vastaanotto jälleen onnistuisi”. Tuntia myöhemmin kävelen
joukon etunenässä Keskisen ravintolan
yläkertaan, joka on varattu yksityistilaisuuttamme varten, ja puristan siellä meitä
odottelevan Keskisen kättä. Iloisissa nousuissa oleva boomarijoukko istuu alas valmiina tarttumaan Vesan jokaiseen sanaan.
S
a sanojahan tulee. Keskinen antaa ohjeita meille niin liike- kuin seuraelämästäkin.
Tärkeiksi avaimiksi menestymiseen puheessa nousevat mm. omilla aivoilla ajattelu, laajojen verkostojen luominen ja ihmisten kanssa keskusteleminen sekä työnteon
arvostus. Keskinen kertoo itse oppineensa
loitin opintoni Tampereen yliopistossa itse 1.9.2009. Tuolloin ajattelin, että
osallistun nyt ainakin pariin tapahtumaan
aluksi, ja katselen millaista porukkaa täältä löytyy. Epäröin hieman, kun Boomin
jäsenmaksun lisäksi eteen pärähtivät heti
mm. smurffipassimaksu ja läjä erinäisiä pikkujäsenyyksiä Bosasta NESUun.
Kannattikohan näitä nyt lähteä maksamaan, voiko rahalle saada tässä vastinetta?
iirrymme kaksi vuotta eteenpäin.
26.4.2011 olen mukana järjestämässä
reissua Tuurin kyläkauppaan 80 kanssaopiskelijalleni, kun matkan puolivälissä
16
J
paljon mm. Ilkka Kanervalta ja Kirsti Paakkaselta etenkin julkisuuden hallinnasta ja
median käsittelystä. Hän ei itse ymmärrä
saamaansa huomiota, sillä omien sanojensa
mukaan hänen elämänsä ei ole mitenkään
erikoista. ”Pääasia on, että tiedät itse mitä
olet tehnyt” on pysynyt Keskisen ohjenuorana, eikä menneisyyttä tarvitse katua.
V
esa ei myöskään meidän kanssamme
jutellessaan peittele kokemuksiaan. Opimme mm. että naiset ovat ympäri maailman samanlaisia, mitä nyt päiväntasaajaa
lähestyttäessä homma muuttuu miehen
kannalta yhä raskaammaksi. ”Kuumassa
on raskasta lenkkeillä”, toteaa Keskinen ja
kirvoittaa boomareilta jälleen yhdet naurut. Lisäksi paljastuu myös mm., että erään
toisen yliopiston professori oli hieman
tissuteltuaan ehdottanut Keskiselle, että
voisi viuhahtaa Kyläkaupan ympäri julkisuustempauksena. Vesa pitää ideaa hyvänä, joten jäämme odottamaan arvatenkin
ei-niin-nuoren lihan vilkkumista Kyläkaupan pihalla kauhunsekaisin tuntein.
T
ärkein ohje, minkä tapaamisesta saamme, on kuitenkin helppo tiivistää: asenne
ratkaisee. Se pätee niin työelämään, sosiaalisiin suhteisiin kuin boomariuteenkin. Kun
itse olen parinkymmenen vuoden päästä
pitämässä vastaavaa puhetta silloisille boomareille, aloitan esitykseni varmasti sanoin
”Keskisen Vesa sanoi mulle kerran…” Ja
nyt haluan antaa saman ohjeen teille. Boomi on vienyt minulta niin aikaa kuin jonkin
verran rahaakin, mutta on samalla antanut
takaisin tuhatkertaisesti. Kun syksy tulee ja
omat (varmasti unohtumattomat) smurffiviikkonne pyörähtävät käyntiin, suosittelen
ottamaan niistä kaiken irti. Sitä ei nimittäin
voi koskaan tietää mihin oikean asenteen
turvin voi parin vuoden sisällä vielä päätyäkään.
17
Reissuvihko
VIVEKA KROKFORS
Oletko suuntaamassa uuteen opinahjoon, uusien ihmisten keskelle?
Oletko kyllästynyt pohtimaan, miten opit talon tavoille ja saat uusia
ystäviä mahdollisimman nopeasti ja
vaivattomasti? Ei hätää! Ongelmaan
on ratkaisu, sillä Boomi ry esittelee juuri Sinulle tarkoitetun, elämäsi
mullistavan smurffin Reissuvihon!
Kuulit aivan oikein, tänä syksynä
smurffin ehdoton ykkösvaruste on
Reissuvihko! Reissuvihko on ulkoisesti ala-asteajoilta tuttua sinistä läpyskää
muistuttava vihko, joka sisältää totaalisen perehdytyksen boomarimaiseen
18
käytökseen ja näin uuteen yhteisöön
sopeutumiseen askel askeleelta. Reissuvihko sisältää jopa sata erilaista suoritusta, jotka jakautuvat perus-, aine-,
syventäviin ja tohtoriopintoihin. Suorituksista jaetaan vaikeustason mukaan
pisteitä, jotka kuittaa vihkoosi joku
maanmainioista hallituslaisistamme.
Millaisista toimista sitten onkaan kyse?
Perusopinnoilla on hyvä aloittaa, sillä
perusopinnot tulee jokaisen smurffin
kokea selvitäkseen ensimmäisistä viikoista uudessa yhteisössään. Yhden
perusopintopisteen saa esimerkiksi jo
nauttimalla kupposen kahvia Bolassa.
Helppoa, eikö? Pian voit huomata jo
kehittyneesi nuorena boomarina, sillä seuraavassa kategoriassa, aineopinnoissa, sovelletaan jo opittuja perusopintoja toiminnan pohjana ja viedään
suoritus hieman ylemmälle tasolle.
Toimimalla esimerkiksi esilaulajana
olet jo hyvässä vauhdissa! Syventävät ja
tohtoriopinnot luonnollisesti ovat yhäkin haastavampia, mutta sitäkin kunnioitettavampia suorituksia. Suorittamalla vain ahkerasti alempia opintoja,
voit huomata osan korkeammankin
tason tehtävistä sujuvan kuin itsestään!
Miksi tämä kaikki on siis vaivan arvoista? Paitsi että saat heti vakaan otteen ensiluokan boomarimeiningistä
ja tutustut bussilastillisiin mahtavia
ihmisiä, ansaitsemasi suorituspisteet
ovat kullan arvoisia. Suorittamalla
syksyn aikana vähintään 20 pistettä
säilytät katu-uskottavuutesi ja saat lunastaa haalareihisi erityisen smurffihaalarimerkin. Eikä siinä vielä kaikki.
Kaikki 50 pisteeseen yltäneet smurffit
korotetaan Boomin tähtioppilaiksi ja
palkitaan tietysti myös asianmukaisesti. Uskomatonta! Eikä siinäkään vielä
kaikki! Pisteiden yltiömäinen haaliminen on ennen kaikkea erittäin suotavaa
siksi, että syksyn aikana eniten pisteitä
keränneet tyttö- ja poikasmurffi palkitaan pikkujouluissa juhlallisin menoin
smurffimamman ja-papan arvonimillä,
mikä luonnollisesti on smurffille suotavista kunnioista suurin ja kaunein!
Tässä kohtaa tutiset varmasti jo tuolissasi innostuksesta, kun mietit ”Mistä saan tuon ihmeellisen vihkosen!?”
Laske isäsi luottokortti käsistäsi äläkä
soita mihinkään, sillä tätä et rahalla saa.
Virittäydy kuitenkin jo nyt odottamaan
lukuvuoden ensimmäistä päivää, jolloin tutorisi johdolla voit noutaa Boomilaaksosta ihka oman Reissuvihkosi,
vieläpä täysin ilmaiseksi!
Poimintoja reissuvihosta
1p. Siivoaminen Bolassa: kaikkien perusopintojen tavoin tämä suoritus on hyvin helppo. Parin kahvikupin keräämisellä tai tyhjien
sipsipussien roskiin viemisellä on helppo avata
pistetili, ja siirtyä pikkuhiljaa aineopintoihin.
2p. Tanko-show: boomareiden kantaluolasta
Sorin Klubilta löytyy tilojen edellisen omistajan peruilta strippitanko, jolla tosiboomari
toteuttaa itseään vähintään kerran etkoissa/
jatkoissa. Riittävä eläytyminen ja tangon luova
käyttö takaavat kaksi pistettä reissuvihkoon!
Huom. vaatteiden vähentäminen ei ole pisteiden saannin kannalta pakollista, eikä aina edes
toivottavaa.
3p. Lauluesitys Sergelin torilla: syksyn perinteisen Ruotsin excun olennainen osa on vierailu Sergelin torin Burger Kingissä, ja purilaista odoteltaessa/sulateltaessa on vain sopivaa
kajauttaa joku lukuisista tutuista boomarilauluistamme myös naapurikansan korvien iloksi.
4p. Sorinkadun marathon klassinen boomariperinne, jossa Sorin Saunalta suoritetaan viilentävä juoksulenkki korttelin ympäri. Muista
varoa velikultia sinisissä univormuissa!
19
Boomi ry:n hallitus
- Kaikki sinun puolestasi Boomi on mahtava yhteisö, jossa jokainen halukas pääsee kantamaan kortensa kekoon kymmenin eri
tavoin. Kaiken pääpäsmärinä häärii kasa yli-innokkaimpia aktiiveja, Boomin hallitus. Hallitukseen
voi hakea kuka tahansa, ainoana pätevyyskriteerinä on rakkaus Boomiin, sekä halu uhrata leijonaosa
ajastaan Boomilaakson toimistolla istuen tai erinäisissä tapaamisissa rampaten. Uusi hallitus valitaan
joka vuosi yhdistyksen sääntömääräisessä syyskokouksessa, ja pesti kestää vuoden. Innokkaimmat
jatkavat toki vauhtiin päästyään hallitushommissa vielä toisen vuoden, kun eivät osaa lopettaakaan.
Useimpia hallitustouhu koukuttaakin vakavasti: vaikka aikaa kuluu ja muut asiat elämässä voivat jäädä hieman taka-alalle, on hallitustoiminta ainutlaatuinen mahdollisuus päästä leikkimään Aikuisten
Hiekkalaatikolla jo opiskeluvaiheessa. Pestivuoden lopuksi plakkarissa on varmasti ainakin ainutlaatuista työkokemusta, läjäpäin uusia kontakteja ja vielä aikuisiälläkin muisteltava kokemus, jolle ei
vedä vertoja mikään muu! Seuraavaksi pääset tutustumaan tämän hetken työjuhtiin, jotka tekevät
kaikkensa ainejärjestömme ja juuri sinun eteesi.
Puheenjohtaja Topias Nurminen
Vaativien pääsykokeiden jälkeen tulin valituksi elämänkouluun vuonna 1988 ja siitä asti tätä maailmaa on tutkinut ikuinen pikkupoika,
lammas suden vaatteissa. Oikeastaan olen rääväsuu tai herrasmies, ihan kumpaa tarvitaan. Opinnot aloitin 2007 ja pääaineeksi valikoitui markkinointi,
eikä opintojen loppu ole edes näkyvissä. Mitäpä sitä hosumaan. Ainakin
olen saanut viettää elämäni hienoimpia vuosia Boomin hallituksissa. Ensiksi
yrityssuhdevastaavana 2010 ja tämän vuoden olenkin sitten leikkinyt marsalkkaa. Puheenjohtajan illat venähtävät välillä pitkiksi ja matkustamistakin
tässä tulee, mutta päivääkään en vaihtaisi pois. Kun saan kalenteriini vapaata
järjesteltyä, niin juoksulenkki, kuppi vihreää teetä ja lautapelit peittoon kääriytyneenä ovat pimeiden syysiltojen pelastus.
Olen kolmannen vuoden yri- Varapuheenjohtaja Joni Larvanto
tyksen hallinnon opiskelija,
ja toimin hallituksen varapuheenjohtajana. Tämä tarkoittaa lähinnä, että ole
muun hallituksen lähin esimies ja vastaan puheenjohtajan kanssa Boomi ry:n
koko toiminnasta. Toisaalta, tulette näkemään minut pöydillä tanssimassa
sekä Boomilaaksossa pahaa oloa potemassa useammin kuin toivotte. Olen
todella suuri yllytyshullu, joten tyhmiin tempauksiin yllyttämiset kannattaa
jättää muiden ihmisten takia hyvin vähälle. Puoleeni voi kääntyä asiassa kuin
asiassa, autan aina parhaani mukaan. Onnea vielä valinnasta ja tervetuloa
Boomiin!
20
Sonja: Vero-oikeus, 4.
vuosi, 172op, 22 vuotta,
Kangasala, hallituskiloja
vastaantaistelu, (=lenkkeily, tanssi), romanttiset komediat, puoliksi humanisti, punaviini, ruuanlaitto, lautapelit, rakkaat ystävät, siniset haalarit
Boomin talousprinsessa: Kaikki päivittäisistä raha-asioista tilinpäätökseen,
apuna mahtava talousjaosto
Aktiiviboomari: 2x tutor, Royal Staff, talousjaosto, vujustaff, VOO ja JKY
Boomi: Unohtumattomia kokemuksia ja ystäviä!
Talousvastaava Sonja Saarenpää
Lähde sinäkin keräämään omiasi äläkä vain kuuntele tarinoita muiden kokemuksista!
Terve! Olen
Koulutuspoliittinen vastaava Jarkko Louhelainen
Ja r k k o,
2 2 -v u o t i a s
2. vuoden yrityksen hallinnon opiskelija. Aloitin tieni Tampereen yliopiston
johtamiskorkeakoulussa syksyllä 2010. Opinnot aloitettuani huomasin heti
Boomin kodikseni, ja lähdinkin heti kärkeen mukaan kaikkeen mahdolliseen.
Hienointa pestissäni on se, että pääsen vaikuttamaan meidän boomareiden
koulutuksen kehittämiseen yhteistyössä henkilökunnan ja muiden ainejärjestöaktiivien kanssa, sekä tekemään yhteistyötä muiden tieteenalojen ihmisten
kanssa – se rikastaa kummasti ajattelua! Johtamisteorioiden ja strategiakanvaksien lisäksi intohimoihini kuuluu myös kitaran soittaminen, leffat ja politiikka.
Tule rohkeasti jutulle kanssani mistä asiasta vain. Kehotan lähtemään ennakkoluulottomasti kaikkeen toimintaan mukaan!
Päätoimittaja Eero Laitila
Jyväskylä itki syksyllä 2009,
kun se menetti erään lahjakkaimmista, ilahduttavimmista ja vaatimattomimmista lapsistaan. Tuolloin
nimittäin jätin kotikaupunkini ja aloitin markkinoinnin opinnot Tampereen
yliopistossa. Pari vuotta myöhemmin (eli niinku nyt) 23-vuotiaana naureskelen yksin omille sisäpiirin vitseilleni, joita ujutan tekemiini VapaaBoomareihin, kuten tähän. Lehden lisäksi kontrolloin sisältöä myös Boomin netissä,
sähköposteissa ja ylipäätänsä kaikilla tiedotuskanavilla. Jos kaipaat juttuseuraa, voi minua lähestyä esim. seuraavilla aiheilla: äidinkielen ihanuus, sarjakuvat tai Bill Hicks. Olen myös aina valmis räppibattleen tai tanssiskabaan,
joten jos servatuksi tuleminen ei pelota niin sopii koettaa.
”MITÄ KUULUU TAMPERE?!”
Juhlavastaava Vesa Nieminen
Jo ensimmäisissä Haalaribileissä
syyskuussa kastajaisten jatkoilla tulet puolen yön aikaan kuulemaan nämä legendaariset sanat suustani kun
huudan ne mikkiin keskellä yötä, upouudessa yökerhossa Hämeenkatu 10:ssa
monituhatpäiselle yleisölle. Tämä on minun tehtäväni hallituksessa. Minun nimeni on Vesa. Olet varmasti jo kuullut Suomen suurimmista kuukausittaisista
opiskelijabileistä: Boomin Poikkitieteellisistä Haalaribileistä, ne ovat minun ja
haalaribiletiimini tärkein ja näkyvin tehtävä. Yhdeksän kertaa vuodessa aina
opintotuen jälkeisenä torstaina yökerho täyttyy juhlijoista ikään, sukupuoleen
tai varsinkaan haalarinväreihin katsomatta!
21
Heippa kaikille! Olen Yrityssuhdevastaava Anni Pesonen
Anni, täältä katsottuna
kaukaa Pohjois-Pohjanmaalta Tampereelle muuttanut kauppatieteilijän alku. Tulin tänne viime
syksynä asenteella, että nyt vedetään täysillä, ja sillä mennään edelleen!
Boomi onkin kirjaimellisesti vienyt minut mukanaan, ja nykyään suurin
ongelmani onkin tuntien riittämätön määrä vuorokaudessa!
Viihdyn Bolassa jopa paremmin kuin kotonani, ja ainejärjestömme
yrityssuhteita hoidan suurella sydämellä hallituksen yksinoikeutettuna juniorina. Pääaineenani opiskelen yrityksen hallintoa, yleensä tosin
enemmän opiskelijaelämän parhaisiin puoliin keskittyen. Vapaa-ajallani
väitän kivenkovaan harrastavani lumilautailua (mitä sitten, vaikka opiskelijabudjetilla se onnistuukin vain kerran vuodessa) ja viihdyn myös
ompelukoneen ääressä!
Tervehdys parahin tuore kylteri! Oli synkkä marraskuun
yö roimat 21 vuotta sitten, kun
vaahtosammuttimen mitoissa oleva veljeni totesi tulevasta syntipukistaan:
”Se on ihan tyhmä ja ruma!”. Näiltä lähtökohdilta en ole päätynyt kauas kotoa,
Valkeakoskelta Tampereelle opiskelemaan yrityksen hallintoa, jossa alkamassa on toinen vuoteni.
Yrityssuhdevastaava Riku Jokinen
Boomissa roolini on yrityssuhteet, jonka tiimoilta käytän aikaani elinkeinoelämän härkkimiseen opiskelijoiden etujen puolesta. Luontaisesta viastani
paskanjauhajana onkin pestissäni huomattavaa hyötyä. Valmistautukaa keskustelmaan kanssani jääkiekosta, sillä smurffiviikoilla nähdään!
Juha, hallituksen erilainen nuori, sillä ikähän on vain numeroita, vai onko? Puolueettomana
paljasjalkaisena tamperelaisena voin vakuuttaa, että olet valinnut ehdottomasti Suomen parhaan kaupungin.
Tietohallintovastaava Juha Eerola
Tietohallinnon hommiin kuuluu mm. gallerian ylläpito, johon voit osallistua
tuomalla omien pikku kameroidenne kätköistä enemmän tai vähemmän julkaisukelpoisia kuvia Bolaan tai lähettämällä ne sähköpostilla tai pakettina.
Harrastuksiini kuuluu chilien viljely, joten jos satun bileissä tarjoamaan epäilyttäviä litkuja, maistat niitä vain ja ainoastaan omalla vastuulla!
22
KV- ja vapaa-aikavastaava Saila Suoranta
Boomin
kv- ja vapaaaikavastaavan pestiä hoitaa tänä vuonna Kangasalan kasvatti, Saila Suoranta. Boomarielämä vei laskislaisen viime syksynä mennessään: vietin
ensimmäisen opiskeluvuoteni aikana enemmän aikaa sitsireissuilla kuin
luennoilla, ja smurffipisteitäkin kertyi moninkertaisesti opintopisteisiin
verrattuna, jopa niin paljon, että sain Smurffimamman tittelin, mikä on
varmasti yksi hienoimmista saavutuksistani!
Hallitukseen lähdin mukaan saadakseni aikaan jotakin hyödyllistä
opiskelujen oheistoiminnan lomassa. Vaihtarit, tapahtumien järjestely
ja bussien tilailu hallituksen nakkikoneena ovatkin tulleet tutuiksi, ja
samalla on ollut älyttömän hauskaa! Boomariudeltani ylijäävällä ajalla
fanitan brittibändejä, matkustelen mahdollisuuksien mukaan sekä hakkaan lentopalloa.
Saunalla puolet valoista ei toimi, Klu- Klubimestari Juuso Kiiveri
billa on vessapaperi loppu ja bileissä
soitetaan pelkkää Scooteria - eikä Bolassakaan ollut päivällä kahvimaitoa. Kenen vika tämä oikein on!?
That’s where I come in.
Klubimestarina vastaan kaikkiin tiloihimme liittyvistä asioista aina siivouksista juomakaapin sisältöön ja vakuutuksista mattojen väriin. Samalla
pyöritän Boomin vuokrausliiketoimintaa. Olen kolmannen vuoden markkinoija aka fruitie/smoothie-Juuso, joka ajaa fillarilla ja syö superfoodia.
Projektivastaava Hanna Hytönen
Nimeni on Hanna ja
merkitykseni Boomissa
kulminoituu oikeastaan yhteen ainoaan päivään: torstai 13.10.2011.
Tämä on ajankohta Suomen legendaarisimmalle vuosittaiselle opiskelijatapahtumalle, joka kulkee nimellä Hämeenkadun Appro.
Itsestäni voisin kertoa sen verran, että olen sydämeltäni eteläpohjalainen 22-vuotias neljännen vuoden aloittava opiskelija. Pääaineenani
luen yrityksen hallintoa. Boomin hallitukseen ja nimenomaan projektivastaavan pestinhaltijaksi tiesin haluavani jo ensimmäisenä opiskeluvuotenani.
Sekä merkityksellisempi että etenkin merkityksetön puuhailu Boomissa on tehnyt opiskeluvuosistani tähänastisen elämäni parasta aikaa, joten suosittelen lämpimästi lähtemään messiin. Tervetuloa joukkoomme, syksyllä nähdään!
23
SYKSYN SUURIN SPEKTAAKKELI
Smurffiviikot
24
29.8. Maanantai
30.8. Tiistai
31.8. Keskiviikko
Ensimmäinen
kosketuksenne
kauppatieteiden
maailmaan
Tampereen
Yliopistossa. Päivä täyttyy
orientoivista opinnoista ja
paikkoihin tutustumisesta,
mutta yksin ei tarvitse harhailla: intoa puhkuvat aurinkoiset tutorinne opastavat
teitä joka askeleella, jotta
paikat tulevat varmasti tutuiksi. Tämän päivän jälkeen
uutta infoa varmasti tulee jo
korvistakin, joten ilta on varattu jokaisen omalle asettumiselle ja rauhoittumiselle.
Muutamien orientoivien
jälkeen siirrytte tutorienne johdolla tutustumaan nopsasti Boomin
hallitukseen, jonka jälkeen siirrytte (jälleen)
tutorienne johdolla valmistautumaan viikon ensimmäisiin bileisiin: vuorossa on Grill & Chill!
Railakkailta
pääaineetkoilta porukka siirtyy
ravintola Miamiin, jossa
on tarjolla niin ruokaa
kuin juomaakin, ja nämä
bileet jatkuvat aina aamun pikkutunneille asti!
Aamun mahdolliset rapeat olot ravistetaan niskasta hyvinkin nopeasti, sillä
orientoivat opinnot jatkuvat jälleen aamuvarhain
kymmeneltä. Iltapäivästä
luentojen päätyttyä kivut
ja säryt ovat taaksejääneet,
ja jokainen on parhaassa
mahdollisessa tikissä Eteläpuistossa järjestettäviä leikkimielisiä Smurffiolympialaisia varten. Täällä
selvitetään tutorryhmien
välinen paremmuus
ja
naljailuoikeudet loppusyksyksi on helppo lunastaa!
5.9. Maanantai
6.9. Tiistai
Ensimmäinen viikko oli jo
varmasti elämyksiä täynnä,
joten toiseen rupeamaan
on hyvä ottaa pehmeä lasku: maanantain ohjelmanumero on Kino-Boomi,
elokuvaelämys
Plevnan
suurissa saleissa. Samaan
syssyyn on upotettu myös
tiimi-info, jossa tutuksi
tulevat kaikki ne kymmenet tavat, joilla jokaisen
on mahdollista Boomin
avulla toteuttaa itseään.
Viikon toisena päivänä
istumme pöytien ääreen,
kohotamme äänemme
komeaan lauluun ja kumoamme mahdollisesti
snapsin tai kaksi. Kulttuurihorisonttinne tulee
avartumaan kilometrikaupalla, sillä illan ohjelmana NESU-Boomi
esittää
Harkkasitsit!
Näissä
akateemisissa
pöytäjuhlissa meno on
melko railakas, ja Boomi
ry takaa jokaiselle osallistujalle läjän hulvattomia
muistoja ja ison kasan
uusia tuttavuuksia! Lue
sitseistä lisää sivulta 36.
1.9. Torstai
Orientoivat opinnot ovat
ensimmäiseltä viikolta ohi,
joten on aika keskittyä itse
olennaiseen. Koko Tampere tulee kuulemaan ja
näkemään, kun satapäinen
smurffilauma ottaa kaupungin haltuun Kiertoajelulla, jolla tutuksi tulevat
kaikki Mansen must-seemestat. Ja kun bussi kurvaa
takaisin Klubin eteen, ei ilta
todellakaan pääty, vaan ketkoja, jatkoja ja jatkojen jatkoja vedetään niin pitkään
että jokainen tanssijalka on
varmasti loppuun ajettu!
7.9. Keskiviikko
Sitsien jälkeisenä aamuna mikään ei tunnu yhtä
hyvältä kuin pitkä, raikastava suihku. Siihen päälle
vielä terävä bisnesasukokonaisuus, kylmää lusikkaa silmäpussien päälle
ja porukalla tutustumaan
Nordea-pankin tiloihin
ja organisaatioon – vuorossa on siis elämänne
ensimmäinen yritysexcursio. Vielä letti kohdalleen, mynthon huuleen ja tiukat kysymykset
valmiiksi! Lisää excuista voit lukea sivulta 39.
8.9. Torstai
Ja tähän on tultu. Kisakuntoa on kasvatettu ja ryhmien yhteispeliä hiottu timanttiseksi. Smurffiviikot
huipentuvat Kastajaisiin,
kaupunkikierrokseen, jonka jälkeen jokainen smurffi on ansainnut itselleen
myös boomarin arvonimen. Tänä iltana legendat
syntyvät, ja kastajaisista
puhutaan yleensä vielä
vuosienkin kuluttua. Kierros on raskas, mutta todellakin jaksamisen arvoinen,
sillä lopun palkintona seisoo Boomin kruununjalokivi,
Poikkitieteelliset
Haalaribileet. Ja kun puoliltaöin Boomin virallinen
tunnari kajahtaa baarin
tanssilattialla, on meininki
sanoinkuvailematon.
9.9. Perjantai
Rakas
olutseuramme
BOSA järjestää Smurffiviikkojen grande finalen!
Perjantai-illan tiimellyksessä opit tavat ja traditiot kevyessä chillaus (lue.
sillis) –hengessä livebändin sekä halpojen juomien kera, tietenkin yhdessä
uusien smurffikavereidesi
kanssa. Ajan hengen mukaisesti tapahtuma kulkee
nimellä PIENET HÄÄT
(Capslock sisältyy hintaan)! Tsekkaa haippi
osoitteesta: bosa.fi/haat
25
TÄÄ
ON
KATO
MANSE!
heta kangASMAA
26
Suomen Manchester ei ole vain pelkkää kebappilaa ja parturikampaamoa, keskiolutkuppilaa ja rumia rokkimiehiä. Ei suinkaan - maan mahtavimmasta, komeimmasta ja kauneimmasta
kaupungista löytyy kaikkea kaikille ja vielä enemmän tekemistä ja ihmeteltävää varsinkin kauppatieteilijälle. VB kokosi
kaikinpuolin puutteellisen ja vain pintaa raapaisevan esittelyn (uudesta) kotikaupungistasi.
Hakametsän jäähalli
Suomen ensimäisen jäähallin käytävillä
ja vaihtopenkeillä on kasvatettu kaikki
suomalaisen jääkiekon merkittävimmät
sankarit. Ennen enteroitumista jääkiekon
mekkaan hengittämään jääkiekkomystiikan kyllästämää pyhää ilmaa on suotuisaa
ottaa alkulämpöjä legendaarisessa Jäähovi
–urheiluravintolassa (taattu 3e tuoppi).
Pispala
Tampereen Hollywood Hills. Suomen
korkein soraharju on rakennettu täyteen
kauniita puutaloja, joiden kattojen yltä
avautuvat huikeat järvimaisemat. Harjun
päällä, keskellä Suomen kauneimpia ulkoilumaastoja, seisoo Pyynikin näkötorni,
jonka kahvilasta löytyy todistetusti kaupungin parhaat munkit.
Ravintola Passion
Aurinkoisella säällä varmin paikka löytää
boomari. Luentojen välissä ”passarin terdelle” tai ”Pinni C:hen” poikkeaminen
käy kätevästi - tämä halvan kaljan ja karpalolonkeron taikamaa sijaitsee vain kivenheiton päässä kampusalueelta ja terassi
on auki pitkälle syksyyn. Amatöörien virhe on kuitenkin iskeä sisälle nälkäisten tradenomi- ja parturikampaajaopiskelijoiden
kansoittamaan ravintolaan liian myöhään
viikonloppuiltana.
Laukontori
Kantakaupungin ”westsidella”, Ratinan
suvannon rannalla lepäävä tori on Tampereen kauneimpia paikkoja nauttia kahvi-,
kala- ja mustamakkarakojujen tarjonnasta.
Laukontori on maan vilkkaimpia sisävesisatamia ja sen rannalla lilluvilla ravintolalaivoilla on oivaa nauttia Tamperelaisesta
kesätunnelmasta. Torin kupeesta löytyy
viihderavintola Kaijakka, jonka stripteaseja karaokeilloista Boomareiden olutseuran
jäsenet voivatkin kertoa enemmän.
La Toore
Alkoholin aiheuttamiin myrkytystiloihin
löytyy parhaiten parannusta tästä Itsenäisyydenkadun varrella sijaitsevasta pizzeriasta. Jos haalaribileistä ei löydy lakanoidenvaihtoapua, voi auttava käsi tarttua
mukaan Tooren pizzajonosta. Huom!
Epämiellyttävän staabi/teekkari/humanistierheen feidaaminen ruuhkaiseen pizzeriaan onnistuu myös harhautusliikkeet
hallitsevilta.
Kauppahalli
Tunnelmallisesta ja vilkkaasta, 110-vuotiaasta kauppahallista löytyvät kaupungin
parhaat liha- ja kalakaupat yhtä lailla kuin
myös erikoisemmat herkut sekä loistava
lähiruokavalikoima. Paras päivä suunnata
Kauppahalliin on ehdottomasti jokaisen
opintotukikuukauden neljäs päivä.
27
Koskenranta
Tammerkosken rannan puistikko tarjoaa viihtyisän ja erittäin keidasmaisen
ympäristön puistokulttuurin harjoittamiseen. Puisto pysyy siistinä kiitos avuliaiden kaupunkiympäristön vaalijoiden,
jotka ystävällisesti vievät tölkit ja pullot
puolestasi pois. Allekirjoittanut suositteleekin roskien tunkemista tölkkeihin ja
pulloihin, jolloin helpotat suuresti näiden
vapaaehtoisten työtä. Vappuna Boomarit
levittävät vilttinsä Vanhan Kirjastotalon
puoleiselle rannalle (edellisen aukeaman
kuvassa piipun juurella), josta teekkarikasteen seuraaminen kuohuva kätösessä
käy mitä mielyttävimmin. Koskenrannassa kannattaa kuitenkin olla tarkkana –
henkkareiden kysyminen potentiaaliselta
heilalöydöltä voi olla tarpeen!
Finlaysonin alue
Suomen ensimäisen hehkulampun syttymissijoilta, Kauppatorin laidalla sijaitsevalta vanhalta tehdasalueelta löytyy
elokuvateatteria, maankuulua Plevnan
makkarapannua, kauppakeskusta ja paljon muuta.
Manse DOs and DON’Ts
DO
• Makkara. Tapolan synkkää ja
jäähallin höyräriä Tamperelaisempaa ruokaa tuskin on.
• Keskustorin Joulutori
• Lenkkeily Pyynikillä
• Tammelan Grilli
DON’T
• Hervanta
• Kaikki Turun sympatisointi
• Pyöräily Hämeenkadulla
OPINTOPALSTA
JARKKO LOUHELAINEN
SMURFFIN
MUISTILISTA
Alle on koottu muutama tärkeä asia koskien opiskeluiden aloittamista Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulussa. Muutama asia on hyvä laittaa kuntoon
jo ennen kuin opiskelut alkavat, jotta syyskuun alussa voit keskittyä olennaiseen
eli orientoitumiseen niin yliopisto-opiskeluun kuin Boomiinkin.
1.
2.
3.
4.
30
Ota opiskelupaikka vastaan
Muistithan ottaa opiskelupaikkasi vastaan? Mikäli et toimittanut
ilmoitusta 2.8. mennessä, olet vaarassa menettää opiskelupaikkasi. Tarkista hyväksymiskirjeen mukana tulleet paperit vielä
kerran ja huomaa että kaikki on kunnossa!
Ilmoittaudu läsnäolevaksi ja maksa ylioppilaskunnan jäsenmaksu
Mikäli olet aloittamassa opintosi tulevana syksynä, ilmoittaudu läsnäolevaksi 20.7.-31.8. välisenä aikana. Tällöin sinun tulee myös maksaa
ylioppilaskunnan jäsenmaksu. Jos et esimerkiksi varusmiespalveluksen
takia aloita opiskeluita vielä, ilmoittaudu poissaolevaksi.
Hae asuntoa
Mikäli sinulla ei vielä ole asuntoa Tampereella, etkä ole sitä vielä hakenut,
kannattaa sitä hakea välittömästi. Tampereen seudun opiskelija-asuntosäätiö TOAS tarjoaa opiskelijan kukkarolle sopivia vuokra-asuntoja. Koska
jonot erityisesti yksiöihin ovat pitkät, kannattaa hakemus laittaa TOAS:n
sivujen kautta hetimiten. Hakemus kannattaa varmuuden vuoksi laittaa,
vaikka et juuri tällä hetkellä tarvitsisikaan asuntoa. Asuntoa on mahdollista
etsiä myös esimerkiksi Tampereen kaupungin Opintanner-asunnoista, YHkodeilta, VVO:lta sekä yksityisiltä vuokranantajilta.
Hae opintotukea
Muista myös laittaa opintotukihakemus eteenpäin, jotta saat heti syyskuun alusta lähtien opintotukea. Jälkikäteen haettaessa opintotukea voi
saada aikaisintaan siltä kuukaudelta, jolloin hakemus on toimitettu. Eli jos
haluat saada opintotukea heti opintojesi alettua, on opintotukihakemus
toimitettava viimeistään syyskuun aikana. Opintotukihakemuksen voit
tehdä sähköisesti Kelan sivuilla www. kela.fi verkkopankkitunnuksilla, tai
vaihtoehtoisesti Tampereen yliopiston opintotukitoimiston kautta.
5.
6.
7.
Tilaa opiskelijakortti
Hyväksymiskirjeen mukana sait ohjeet opiskelijakortin tilaamiseen.
Tilaa kortti mahdollisimman pian, jotta se on valmiina opintojen
alkaessa. Kun sinulla on opiskelijakortti, olet oikeutettu saaman sitä
näyttämällä kaikki opiskelija-alennukset ja -etuudet. Opiskelijakortilla
pääset myös lukusaliin sekä tietokoneluokkiin vuorokauden ympäri.
Aktivoi peruspalvelutunnuksesi
Peruspalvelutunnuksella kirjaudutaan yliopiston erilaisiin
palveluihin, kuten sähköpostiin sekä NettiOpsuun, jonka
kautta onnistuvat ilmoittautuminen kursseille ja tenttitulosten
katsominen. Tarvitset sitä myös käyttäessäsi yliopiston tietokoneita. Ohjeet peruspalvelu- tunnuksen aktivoimiseen sait
hyväksymiskirjeen mukana.
Tee muuttoilmoitus
Siinä vaiheessa, kun tuleva kotisi on tiedossa, muista tehdä muuttoilmoitus. Näin sinusta tulee virallisesti manselainen.
Pidä kaikki infomateriaali tallessa
8.
9.
Pidä kaikki yliopistolta ja Boomilta saamasi materiaali tallessa. Ota materiaalit myös mukaan ensimmäisinä päivinä.
Hae aiempien opintojen hyväksilukemista tutkintoosi
Jos sinulla on aiempia opintoja, joita aiot anoa hyväksiluettavaksi tutkintoosi, muista tehdä se ensimmäisten
viikkojen aikana. Hyväksilukemista varten tarvitset
opiskelutodistukset ja kurssikuvaukset.
Ota ilo irti ja tule mukaan!
10.
Opiskelujen alkaessa pyörähtävät käyntiin Boomin vauhdikkaat
smurffiviikot. Niiden ansiosta et varmasti jää yksin, vaan samanhenkisiä kavereita kyllä löytyy. Ennen opiskelujen alkua tutorisi ottavat
sinuun henkilökohtaisesti yhteyttä ja auttavat sinua opintojen alkutaipaleella.
KLASSIKKO,
JOKA PUKEE
KAIKKIA
SONJA KIVELÄ
Niiden sisällä tulet viettämään hulvattomimmat hetkesi opiskelijana. Niiden koristeluun uhraat metrejä lankaa
ja muutaman sormenpään. Ne jalassa
heräät räkä poskella klubin vessasta. Ja
yhtäkään hetkeä tuskin kadut- alkujärkytyksestä toivuttuasi. Boomareiden
siniset haalarit ovat uniformusi opiskelijaelämän rientoihin.
HAALARIT, QUÉ?
Haalarit ovat opiskelijan vapaa-ajan asu
numero uno. Perimätiedon mukaan
haalarikulttuuri juontaa juurensa Ruotsiin, kuten moni muutkin maassamme
omaksuttu pukeutumistrendi. Sen sijaan, vaikka teekkarit joskus saattavat
väittää tuoneensa haalarit Suomeen, ei
tällaisia huhupuheita tule tosiboomarin
koskaan uskoa.
ONKS NE VÄHÄN NOLOT...
Nolompi olet ilman. Opiskelijahaalarit
eivät ole mikään yhden syksyn ihme,
vaan klassikko vuosikymmenten takaa.
Haalarit symboloivat yhteenkuuluvuutta niin sinisinä boomareiden sisäpiirissä
kuin värien kirjona Koskipuistossa vappuna. Jokaisella ainejärjestöllä on oman
väriset haalarit, joiden selkämyksestä
usein vielä paljastuu tarkempi opinahjo
ja -ala. Niistä löytyy myös ehdottomia
mukavuuselementtejä: pieni pöhötys on
helppo piilottaa ja istuinalustat voi jättää
puistoreissuilla kotiin.
TUUNAA OMASI
Tätä massapukinetta kuuluu myös yksilöidä. Helpointa se on kiinnittämällä
niihin erilaisia haalarimerkkejä. Muun
muassa sitsit, vuosijuhlat ja ylpeytemme
Hämeenkadun Appro poikivat kangasmerkkejä parsittaviksi.
Lisäksi haalareilla voi viestiä siviilisää-
dystään vaihtamalla pätkän lahjetta puoliskonsa kanssa merkiksi rengastuksesta.
Tämä on vakiintuneille pareille oiva keino välttyä onnettomilta pikkuntuntien
iskuyrityksiltä, joskin kovassa tuiskeessa
voi jäädä puntit tarkistamatta.
PUKUKOODI: HAALARIT
Haalareille on aikansa ja paikkansa.
Yleisimmin ne kaivetaan kaapista jokakuukautisissa Haalaribileissä. Valtaosa
väestä ei pue haalareita kokonaan päälle,
vaan yläosa haalareista kääritään ja sidotaan lanteille. Näin pääsee säväyttämään
paidallaan ja välttyy autonrassaaja-assosiaatioilta. Ehdoton hoito-ohje haalareihin on autenttisten muistojen kerääminen ja vaaliminen. Toisin sanottuna
haalareita ei kuulu missään olosuhteissa
pestä. Huolestuneille kerrottakoon, että
Boomilla on myös juhlia, joissa pääsee
käyttämään kokkarimekkoa ja tummaa
pukua.
YHDET HAALARIT, KIITOS!
Haalareiden hankinnassa sinua auttaa
Boomi. Smurffeilla on kuitenkin kouransa keitossa haalarimainosten keräämisen osalta. Mitä enemmän mainoksia
haalareihin saadaan haalittua, sitä vähemmän ne maksavat. Kuvioon liittyy
toki muutama porkkana. Jokainen mainoksen hankkinut smurffi saa omat haalarinsa ilmaiseksi. Lisäksi sen pääaineen
smurffit, jotka kahmivat eniten haalarimainoksia pääsevät palkintobileisiin alá
Boomi. Viime vuoden smurffit olivat
jopa niin ahkeria, etteivät maksaneet
omista haalareistaan penninjeniä. Siinä
teille haastetta!
33
Morjensta!
Olen Boomin Tamy-kummi ja olen suora
linkki sinun ja ylioppilaskuntasi välillä (ja
tämä esimerkiksi sen edellisen idean mukaan)
Mikä ylioppilaskunta?
Tampereen yliopiston ylioppilaskuntaan
(Tamy) kuuluvat kaikki yliopistomme yli
12 000 opiskelijaa. Sinäkin liityt/liityit
jäseneksi maksaessasi opiskeluoikeuteen
vaadittavan ylioppilaskunnan jäsenmaksun.
Tamyn tehtävänä on opiskelijoiden asioista huolehtiminen yliopiston tasolla ja
toimiminen jäsenten yhdyssiteenä. Ylioppilaskunta liittää yhteen ainejärjestöt ja
harrasteyhdistykset: Boomista, BOSA:sta,
Boomstockista, NESU:sta ja Vapaaboomareista saat lukea tästä lehdestä, ja muihin tutustuaksesi kannattaa käydä Tamyn
sivuilla (www.tamy.fi) ja löytää sitä kautta
itseä kiinnostavia kerhoja ja yhdistyksiä
täydentämään Boomin tarjoomaa.
Jos yliopistovaikuttaminen kiinnostaa sinua, kannattaa olla yhteydessä minuun tai
vaikka Boomin edustajistoryhmä Vapaaboomareihin. Monilla puolueillakin on
ryhmät edustajistossa, joten jos olet kiinnostunut poliittisesta toiminnasta, voit sitäkin tehdä yliopistossa puolueiden kautta.
34
Mitä hyötyä ylioppilaskunnasta on sinulle?
Sinun on parempi elää ja olla.
Tamy huolehtii sinun oikeuksistasi opiskelijana, liittyi kysymys sitten opiskeluun,
opiskelija-asumiseen tai opiskelijaruokailuun. Tamyn toimijat saivat kasvatettua
sinunkin siirtymäaikaasi yliopistouudistuksessa kahdesta kolmeen vuoteen. Tamy
vaikuttaa suoraan myös toimeentuloosi ja
esimerkiksi keväällä 2011 Tamy oli Suomen ylioppilaskuntien liiton (www.syl.
fi) rintamassa ajamassa opintotukea indeksiin. Nalle Wahlroos kutsui ylioppilasliikettä Suomen pahimmaksi mafiaksi
ja olemme melko ylpeitä siitä. Näin siksi,
koska ”mafian” toiminta johti hallitusohjelmakirjaukseen opintotuen sitomisesta
indeksiin, eikä tuen ostovoima laske enää
syksyn 2014 jälkeen.
Saat erinomaisia etuja
Jäsenyytesi tunnuksen, opiskelijakortin,
kautta saat etuja opiskelijaruokailusta
(<3€/kerta) valtion rautateillä kulkemiseen (-50%) ja halpaan bisseen (riippuu
mestasta). Itse asiassa pelkästään Tampereen alueella yli 300 yritystä tarjoaa etuja
opiskelijakorttia vilauttamalla. Käy tsekkaamassa www.opiskelijantampere.fi ja
pääset perille siitä, mitä alennuksia saat
kortillasi.
Opiskelijakorttia hakiessasi saat haltuusi
myös Survival Packin, jossa kerrotaan tarkemmin eduista, joita saat ollessasi Tamyn
jäsen. Lue matskut tarkkaan ja et maksa
turhia euroja urheiluvälineistä tai vaikka
kuppilaan pääsyistä.
Nähdään smurffiviikoilla!
Jouni Markkanen
Tamyn hallituksen VPJ ja talousvastaava
35
NESU
Nordiska Ekonomie Studerandes Union
Mitkä ihmeen sitsit?
Harvalla opiskelunsa aloittavalla on
harmaintakaan hajua siitä, mitä sitsit
tarkoittavat ja mitä ne pitävät sisällään.
Kaunokielisesti ilmaistuna sitsit ovat
akateeminen pöytäjuhla, jotka käytännössä sisältävät ruokaa, juomaa, juomalauluja, ohjelmanumeroita, yhdessäoloa
sekä kosolti hauskanpitoa. Nimi ”sitsit”
juontaa juurensa ruotsinkielisestä sanasta ”sitsfest” joka tarkoittaa kirjaimellisesti pöytäjuhlaa. Järjestönä NESU on
ollut olemassa jo 1950-luvulta lähtien,
mutta se rantautui Tampereelle vasta
2000-luvun alkupuolella. Perimmäinen
idea sitseillä on pitää hauskaa tiettyjä
perinteitä ja sääntöjä noudattaen sekä
samalla tutustua kanssasitsaajiin. NESUtoiminnan parasta antia ovatkin lukuisat
uudet tuttavuudet ympäri Suomea ja
Pohjoismaita: NESUlaisille löytyy aina
yöpaikka vähintään jokaisesta Suomen
kylterikaupungista!
Uunituoreena smurffina sinulla on
elämäsi tilaisuus saada ensikosketus
sitsikulttuuriin jo parin ensimmäisen
opiskeluviikkosi aikana. NESU-Boomi
järjestää perinteiset vain smurffeille tarkoitetut harkkasitsit Smurffiviikkojen
toisella viikolla. Harkkasitseillä pääset
kokeneempien tieteenharjoittajien johdolla tutustumaan sitsaamisen saloihin
sekä toteamaan itse sitsien maagisuuden: niillä on nimittäin tapana muuttua
loppua kohden aina vain riehakkaammiksi ja yleensä jossain vaiheessa ”homma karkaa käsistä”, mitä se sitten ikinä
tarkoittaakin. Mistä mahtaa johtua, että
36
viime vuoden harkkasitsien lopuksi sekä
tunnelma että sitsaajat olivat kirjaimellisesti katossa? Lieneeköhän Vergillä
osuutta asiaan?
Sitsit on itse koettava. Pidä kuitenkin
varasi, kun harkitset harkkasitseille lähtemistä: NESU-meininki saattaa koukuttaa sekä aiheuttaa jopa riippuvuutta,
haalareiden ennenaikaista täyttymistä ja
opintojen venymistä!
MITÄ?
Pohjoismaissa toimiva kauppatieteiden
opiskelijoiden eli kyltereiden järjestö
MISSÄ?
Kylterikaupungeissa pitkin Suomea ja
Pohjoismaita, Tampereella NESU-Boomi
MILLOIN?
Ympäri vuoden mm. sitsejä, seminaareja, risteilyjä sekä mökkireissuja
MIKSI?
Elämä ei ole vain opiskelua varten, välillä täytyy myös sitsata!
MITEN MUKAAN?
Smurffien ikiomat harkkasitsit Smurffiviikoilla, seuraa ilmoittelua
LISÄINFOA?
Facebookissa NESU-Boomin sivulta,
myös nesu.boomi.fi
RAHA-ASIAA
OLLI HAAVANLAMMI
Sijoittamisen sietämätön vaikeus
Sijoittaminen on hohdokasta hommaa.
Rahoitusmarkkinoilla tehdään suuria voittoja ostamalla ja myymällä arvopapereita.
Mahdollisuudet nousta ryysyistä rikkauksiin ovat valtaisat, kunhan haistaa oikeat
paikat ja muistaa: ”Osta halvalla ja myy
kalliilla”. Tarvitaan vain kylmät hermot ja
pelimiehen vaistot. Vasta-alkajille rahoitusmarkkinat näyttäytyvät mystisenä suurena mahdollisuutena, eikä ole harvinaista
nähdä juuri kauppakorkeaan sisään päässyttä nuorukaista tekemässä omaisuutta
päiväkaupalla. Itseluottamus on ammennettu juuri ansaitusta kauppatieteen ylioppilaan tittelistä!
Mikäli tuore kauppatieteen ylioppilas
kuitenkin malttaa istahtaa luennolle, jolla käsitellään aihetta akateemisesta näkökulmasta, valtaa hänet hämmennys ja
epätoivo. Sijoittaminen on sittenkin vain
optimointiongelma, jossa optimaalinen
sijoitussalkku on mahdollista ratkaista
matemaattisesti! Tarvitsee vain arvioida
sijoituskohteiden odotettua tuotto, riskiä
ja keskinäisiä vaikutussuhteista historiallisesta aineistosta ja selvittää oman riskinsietokykynsä. Näinhän ne kaikki tekevät!
Rahoitusmarkkinoiden suuret volyymit
ja rationaaliset toimijat takaavat sen että
pikavoittojen tekeminen on mahdotonta.
Unelma suurista rikkauksista katoaa kuin
tuhka tuuleen.
Aika ajoin kuitenkin nuori ekonomiopiskelija alkaa havaita säröjä akateemisessa
paratiisissa. Onko optimointiongelman
ratkaiseminen sittenkään yksinkertaista?
Miksi oppikirjoista opitut asiat ovat toisinaan räikeässä ristiriidassa jopa akateemisten artikkeleiden kanssa? Miksi sijoitusaiheinen media on täynnä sijoitusvinkkejä
ja asiantuntijoiden neuvoja? Syvemmin
asiaan perehtyvät törmäävät mitä moninaisimpiin sijoitustyyleihin; joku julistaa
arvosijoittamisen ilosanomaa ja toinen
puhuu pienyhtiöiden suurista mahdollisuuksista. Tässä viidakossa tarinamme
nuorukainen joutuu helposti yhä syvemmän hämmennyksen valtaan.
Hämmennyksen ja epäuskon vallatessa
mielen on hyvä turvautua muihin sijoittamisesta kiinnostuneisiin kauppatieteilijöihin. Juuri tätä vertaistukea tarjoaa
BoomStock, jonka tilaisuuksista kannattaa
etsiä sitä lopullista totuutta sijoittamisesta.
Saatat oppia jotain hyödyllistä moninaisissa tilaisuuksissamme; yritysvierailuilla,
vierailijaluennoilla ja muissa tapaamisissa.
Kuvia tapahtumista ja lisäinfot
postituslistalle liittymisestä
facebook.com/boomstock tai
sähköpostilla
[email protected].
Tervetuloa mukaan toimintaan!
-BoomStockin hallitus
37
38
YRITYSEXCURSIOT
KAIKKI IRTI OPISKELUSTA
ANNA MUSTONEN
Yristysexcursiot ovat opiskelijoille järjestettyjä tutustumiskäyntejä erilaisiin yrityksiin.
Ne ovat paras mahdollinen tilaisuus päästä
kuulemaan ja kyselemään Suomen eturivin
yritysten toiminnasta suoraan näiden omilta
edustajilta. Excuja järjestetään lukuvuoden
mittaan tasaisin väliajoin ja niihin kannattaa
ehdottomasti osallistua!
Excuja puuhailevat ennen kaikkea Boomi
ja Boomstock, Boomin sijoittamisen maailmaan erikoistunut pikkuveli. Tyypilliseen
excuun kuuluu yleensä kahden tai kolmen
eri henkilön pitämää luentoa ja kahvitarjoilut, joita erityisesti pankkien järjestäminä
voi suositella. Yritysten pitämät luennot ovat
mukavaa vastapainoa yliopiston teoreettiselle tarjonnalle:
verkostoitumismahdollisuudet ovat excuilla ainutlaatuisia – yritykset ovat aidosti
kiinnostuneista
tulevista
ekonomeista ja luennoitsijat
mielellään vaihtavat ajatuksia opiskelijoiden kanssa, vai
miltäs kuulostaisi juttutuokio Koneen talousjohtajan
kanssa? Excuilla saa myös
tietoa yritysten tarjoamista
työllistymismahdollisuuksista ja kysymyksiä kannattaa
aina esittää.
Excut palvelevat pieniä ja
suuria boomari-rottia monesta näkökulmasta: Käytännön informaatio työelämästä motivoi opiskeluja, sijoittamisesta kiinnostuneet
saavat hyödyllistä tietoa ja tukea sijoituspäätöksilleen ja rekrytointi-infot kannustavat hakemaan kesätöihin.
Edellisenä lukuvuonna boomareilla oli mahdollisuus vierailla esimerkiksi Suomen Pankissa, Fortumilla, Koneella ja Accenturella.
Uutena smurffina pääset ensimmäiselle yritysvisiitillesi jo smurffiviikoilla: perinteiselle Nordean exculle kannattaa ehdottomasti
osallistua mahdollisen edellisillan aiheuttamasta heikotuksesta ja vapinasta huolimatta
– et pety!
39
Muutosten
pyörteissä
EERO LAITILA
Syksyllä kauppatieteiden opintonsa aloittava vuosikurssi tulee jäämään yliopiston historiaan. Te olette nimittäin viimeinen vuosi, joka valitsee pääaineensa jo yliopistoon
hakiessaan. Ensi vuodesta lähtien kauppatieteitä opiskellaan aina kandidaatintutkintoon asti ilman varsinaista pääainetta, joka
valitaan vasta maisterivaiheen opintoihin
siirryttäessä. Valinnanvapaus ei kuitenkaan
todellakaan ole vähenemässä, päinvastoin!
Yhteisten kurssien lisäksi jokaisella on tietysti alusta alkaen mahdollisuus opiskella
omia mielenkiinnonkohteitaan vastaavaa
sisältöä ja vapaa sivuaineoikeus yliopiston
sisällä tulee säilymään.
Taustalla tähän muutokseen on yliopiston
sisäinen uudistus, jossa vanha kauppa- ja
hallintotieteiden tiedekunta sekä sen alaisuuteen kuuluneet laitokset lakkautettiin,
ja kauppatieteet, hallintotieteet sekä politiikan tutkimus yhdistettiin uudeksi yksiköksi
nimeltä johtamiskorkeakoulu, jossa mekin
kaikki nyt opiskelemme. Tällä uudistuksella
tavoitellaan uudenlaisten opintokokonai-
Uudistuksen survival-sanasto
suuksien ja tutkimusteemojen muotoutumista, joka nostaa Tampereen yliopiston
johtamiskorkeakoulun huippuyksiköksi niin
kansallisessa kuin kansainvälisessäkin viitekehyksessä. Suomeksi tämä tarkoittaa että
saamamme opetus on maan huipputasoa,
ja JKK:sta valmistuvien opiskelijoiden arvo
työmarkkinoilla kasvaa.
Käytännössä tämä tulee näkymään elämässämme syksystä 2012 lähtien: kurssitarjonta muuttuu hieman ja tarjolle tulee uusia
vaihtoehtoja. Kurssit muodostavat moduulikokonaisuuksia, joita suorittamalla omat
painotuksensa opinnoissa voi valita. ”Vanhoista” pääaineista on kuitenkin mahdollisuus valmistua alkuperäisen, hakuvaiheessa
tehdyn valinnan mukaisesti aina vuoteen
2015 asti. Me olemme kaikki onnekkaassa
asemassa sillä valinnanvaraa on enemmän
kuin koskaan aikaisemmin, ja mahdollisuuksien maailma antaa meidän tehdä itsestämme juuri mitä haluamme!
Yksikkö - Yliopisto on jaettu yksiköihin, joiden kautta kaikki tutkimus ja opetus järjestetään.
Yksiköt korvaavat vanhat tiedekunnat ja laitokset, ja niitä on yliopistolla yhteensä 9.
Johtamiskorkeakoulu, JKK - Yksikkö, jonka alla kauppatieteitä opiskellaan. Muut JKK:n tieteenalat ovat hallintotieteet sekä politiikan tutkimus (www. uta.fi/jkk).
Moduuli - Kurssit muodostavat moduulikokonaisuuksia, joita käymällä opiskelija valitsee
kiinnostuksensa mukaista opetusta. Tietty maisteriohjelma saattaa esim. edellyttää tietyt
moodulit käydyiksi ennen kuin siihen voi osallistua. Moduulien laajuus tulee olemaan 15-25
opintopistettä, eli yleensä n. 3-5 kurssia.
JKY - JKK:n opiskelijoiden kattojärjestö Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun ylioppilaat ry, kavereiden kesken JKY. JKY yhdistää kauppa-, hallinto-, sekä politiikkatieteilijät
ja pitää linjat avoinna yliopiston suuntaan tuoden opiskelijoiden äänen kuuluviin opintojen
suunnittelussa (jkyweb.wordpress.com).
40
Pääministeriksi pääministerin paikalle
johtamiskorkeakoulun ylioppilaat ry
Oletko koskaan harkinnut poliitikon
uraa?
Kiinnostaako sinua kuunnella valopäiden
vittuilua ja känniläisten neuvoja?
Haluatko olla ihmisten arvosteltavana lähinnä vain silloin, kun sinua syytetään jostain?
Uudet johtamiskorkeakoulun opiskelijat
tulevat monista erilaisista taustoista. Joillekin fuksivuoden tapahtumat ovat parasta
ikinä, toisia ne eivät voisi vähempää kiinnostaa. Molempien ryhmien on kuitenkin
hyvä tietää, että ainejärjestötoiminta on
paljon monisyisempää kuin päältä saattaa
näyttää.
Moni, joka on nuorena ollut sitä mieltä,
ettei politiikka ole häntä varten, on myöhemmin saanut huomata politiikan ulottuvan kaikkialle. Poliittinen taito ja lobbauskyvyt ovat oleellisia hyvin monenlaisilla
sektoreilla. Niitä on kuitenkin vaikea oppia
ilman käytännön kokemusta ja mahdollisuuksia harjoitteluun on vaikea löytää.
Vai onko sittenkään? Lobbaamista, päätöksentekokuvioiden hahmottamista ja
käytännön politiikan taitoja on mahdollista oppia jo opiskeluaikana. Opiskelijoiden rooli yliopiston hallinnossa mahdol-
listaa sen, että halutessasi juuri sinulla on
mahdollisuus osallistua päätöksentekoon
siitä, kuka valitaan oppiaineesi professoriksi, pohtia sitä, millainen opetusohjelma
palvelee parhaiten opiskelijoiden etua ja
tutustua siihen, miten JKK:n kaltaista 8
miljoonan euron vuosibudjetilla pyörivää
yksikköä oikein hallinnoidaan.
Rahalliset edut ovat olemattomat, mutta
luvassa on kokemuksen lisäksi uusia ystäviä ja vihamiehiä, karvaita pettymyksiä ja
huikeita onnistumisen kokemuksia, yömyöhään kirjoitettuja sähköposteja ja keskusteluja professoreiden kanssa skumppalasi kädessä.
Olit sitten kokenut toimija tai asiasta kiinnostunut, tule mukaan toimintaan. JKY
kouluttaa sinusta poliittisesti pätevän, halusit sitten tulevaisuudessa osallistua yrityksen, yliopiston tai valtion hallintoon.
Osallistuminen JKY:n toimintaan ei takaa
pääministerin paikkaa.
JKY:n hallitus
http://jkyweb.wordpress.com/
Edarivaalit?
jarkko louhelainen
Tampereen yliopiston ylioppilaskunta on meidän jokaisen boomarinkin etu- ja palvelujärjestö koko yliopistossa. Meiltä kaikilta opiskelijoilta vuotuisin kerättävät ylioppilaskunnanjäsenmaksut muodostavat suurimman osan sen budjetista. Kuka tästä rahan käytöstä sitten
päättää, ja mihin se oikein menee? Vastaus on ylioppilaskunnan ylin elin, eli edustajisto,
joka valitaan kahden vuoden välein yleisillä vaaleilla – seuraavan kerran tänä syksynä.
Meillä boomareilla on oma ryhmänsä tässä 40-jäsenisessä edustajistossa nimeltään
Vapaaboomarit. Se on poliittisesti sitoutumaton edustajistoryhmä, joka pyrkii tuomaan
järjen valoa meidän ylioppilaskuntamme toimintaan. Mitä itse sanoisit, jos pakollisina
jäsenmaksuina kerätyt rahamme käytettäisiin luomuviljelyiden ylläpitämiseen ja SETAn
kannatusjäsenyyden hakemiseen Tamylle?
Ääni on vain sinulla – käytä se järkevästi.
41
SUURIN JA KAUNEIN
VILLE MIETTINEN
MIKÄ?
Hämeenkadun Appro on Suomen suurin yksipäiväinen opiskelijatapahtuma,
joka kerää suurinpiirtein 6000 janoista haalarinkuluttajaa kiertämään Tampereen juottoloita. Ahkera kiertäminen palkitaan maalissa nautittujen virvokkeiden määrän perusteella äärimmäisen katu-uskottavilla haalarimerkeillä.
Tapahtuma huipentuu päräyttäviin loppubileisiin Tampere Areenalla, sekä
toinen toistaan kuumemmissa yökerhoissa. Se on koko vauhdikkaan opiskeluvuoden kohokohta ja Boomi ry:n kruununjalokivi niin taloudellisesti,
kuin muutenkin. Tapahtuma toteutetaan talkootyönä projektivastaava Hanna
’Pomo’ Hytösen ja legendaarisen Royal Staffin, sekä vapaaehtoisten smurffien
saumattomalla yhteistyöllä.
MIKSI?
Perinteenä on ollut, että ensimmäisenä opiskeluvuonna ollaan Approssa hommissa, ja lukuisina seuraavina vuosina heitetään sitten kunnolla
vapaalle. Smurffien osallistumisprosentti onkin viime vuosina lähennellyt sataa. Ilman smurffien arvokasta työpanosta niin juomamyynnissä,
kuin vaikkapa suoritusmerkkien jakamisessakin ei Appron järjestäminen olisi edes mahdollista. Myös palkitseminen on luonnollisesti huippuluokkaa. Viime vuonna mukana olleille järjestettiin maagiset avointen hanojen palkitsemisbileet, sekä excursiomatka Hartwallin tehtaille.
Jo palkitsemisen takia kannattaa siis olla mukana! Lisäksi duuni on
loistava tilaisuus päästä tutustumaan muiden pääaineiden smurffeihin,
sekä olla mukana jeesamassa Boomia, joka taas tekee kaikkensa jeesatakseen jäseniään, eli juuri sinua. Pidä siis kalenterisi tyhjänä lokakuun
kolmannentoista osalta ja ole osa jotain suurempaa!
42
Käytitpä heistä mitä nimitystä
tahansa, parhaat pomopaikat
löytyvät KULMAHUONEESTA.
Mistäs muualta! Kulmahuone
tavoittaa liike-elämän parhaat
osaajat kustannustehokkaammin kuin yksikään toinen media.
Kauppalehdessä joka keskiviikko,
Kauppalehden verkkopalvelussa
joka päivä.
TERVETULOA
BOOMILAAKSOON
TEEMU SAVOLAINEN
Boomilaakso, jota tutummin kutsutaan Bolaksi, on kaikkien hurskaiden
ja haavoittuvaisten Boomareiden yhteinen hengailumesta. Siellä voi jakaa
ystävien kanssa niin elämän ilot kuin surutkin, saaden mitä parhainta piristystä
paskempaankin päivään. Apua pyytäessä
kanssatoverien rehellisyys yhdistettynä
kristallinkirkkaaseen järjenjuoksuun on
pettämätön yhdistelmä, joka ohjaa usein
kokeneemmankin kysyjän jonnekin kaupungin kurjimpiin kuppiloihin onneaan
etsimään. Apua ongelmiin voi kysyä myös
päivystäjältä, joka napottaa toimiston tiskin takana arkisin aina klo 10–16 välisenä
aikana. Samainen hymysuinen hyypiö ottaa myös vastaan ilmoittautumisia kaikkiin Boomin tapahtumiin.
Bolan edut saat käyttöösi maksamalla
Boomin jäsenmaksun. Aukioloaikoina
olet aina tervetullut nauttimaan ilmaises44
ta kahvista ja teestä, pelaamaan biljardia
pörssihaiden ja muiden porvareiden kanssa sekä lukemaan uusimpia aikakausi- ja
sanomalehtiä, joista mainittakoon Seiska
kaikkein suosituimpana ja sivistävimpinä
lehtenä akateemisille antisankareille. Tarjolla löytyy myös Hartwallin virvoitusjuomia edulliseen opiskelijahintaan, eikä
köyhimpienkään tarvitse kerjätä kadulla
saadakseen limupullonsa.
Bola on kaiken kaikkiaan loistava paikka
tutustua toisiin boomareihin ja kysyä apua
kanssatovereilta mieltä askarruttavissa kysymyksissä. Sen tarjoamat pienet, mutta
tärkeät palvelut lämpimästä sisätilasta ja
loistavasta seurasta aina biljardiin ja ilmaiseen kahviin asti herättävät kateutta muissa yliopiston muukalaisissa, matemaatikkoja myöten.
Vuolteenkatu 20:ssä, aivan yliopiston
välittömässä läheisyydessä sijaitsevat
Boomin näyttävät juhla- ja saunatilat.
Sorin Klubille ja Saunalle mahtuu koko
boomiväki kerralla juhlimaan ja loistavan
sijaintinsa vuoksi siellä järjestetään tiiviiseen tahtiin etkoja ja jatkoja, joista mukavia
muistoja voi kerryttää ympäri vuoden. Klubi ja Sauna toimivat päätarkoituksenaan
boomareiden omana kokoontumispaikkana, mutta mahdollisuuksien mukaan niitä
vuokrataan eteenpäin myös muille ainejärjestöille ja yrityksille. Myös Boomin jäsen
voi vuokrata tilan käyttöönsä, edulliseen
boomarihintaan tietenkin.
meininki on Mansen eliittiä kerta toisensa
jälkeen.
Sorin Sauna puolestaan on saavuttanut
edullisella hinnallaan suosiota tamperelaisena vuokrasaunana. Klubin yhteydessä
sijaitseva sauna tarjoaa loistavan saunomismahdollisuuden sekä hiljaisemman tilan
kavereiden kanssa keskustelemista varten
villien ja kosteiden juhlien lomassa. Mistään kirkosta ei kuitenkaan ole kyse, mutta
pieni mahdollisuus kaverin äänen kuulemiseen tässä tilassa sentään on.
Sorin Klubin tilalla oli aikoinaan yökerho,
eikä meininki paljon näistä antiikin ajoista kalpene. Laadukkaalla äänentoistolla,
kiiltelevän kultaisella strippitangolla ja
suurella tanssilattialla sekä yliopiston parhailla bilettäjillä varustettuna Sorin Klubin
45
BOOMI RY
sun etissä!!!
n
r
e
t
in
www.boomi.fi tarkista säännöllisesti
!!
!
i
a
s
n
is
su
k
o
bo
e
c
a
f
facebook.com/boomiry liketä uskollisesti
sun sai!!!
is
l
i
a
m
boomarit-sähköpostilista liity heti kun saat @uta.fisähköpostisi käyttöön.
OHjeet osoitteesta
www.boomi.fi/node/85
ON SUN TAAJUUKSILLASI
46
Tervetuloa maailmaan,
jossa futuuria ei lueta
kristallipallosta.
Tiedätkö, mitä ekonomi
tienaa? Tutustu:
www.kylterit.net