VESANTO - TERVO - RAUTALAMPI

Nro 3 • Maaliskuu 2013 • ISSN 1796-8313 • www.rautalampilehti.fi • 6. vuosikerta
VESANTO - TERVO - RAUTALAMPI - SUONENJOKI - KONNEVESI
Käsityömyymälä
Kutvosen kurvissa
Stage-musikaali
tulee taas
Matkalla
maailmankartalle
KY
E
N
I
Ä
LÄL
N
Vesantolainen lyhäri
palkittiin
s. 12-13
Hilkka
Hirvonen
10.000
Painos aina vähintäänkappaletta
3
5
6
11
Uusi yrittäjä
Nokisenkosken kioskille
Rautalammin Vaajasalmessa sijaitseva Nokisenkosken kioski saa
ensi kesäksi uuden yrittäjän. Kioskin ovat ostaneet rautalampilaiset
Hanne ja Joni-Matti Kuikka.
- Tätä on suunniteltu jo pidempään
ja nyt hetki oli hyvä sekä meille että entiselle yrittäjälle, Hanne Kuikka kertoo.
Kioskilla tehdään kevään aikana
pientä remonttia, mistä johtuen avaaminen venynee kesäkuun alkuun. Päätuotteena kioskilla tulee olemaan jäätelö ja
kahvi, rinnalle pyritään saamaan mansikoita ja pientä suolaista sekä tietysti
kaikki normaalit kioskituotteet.
- Ainakin jäätelöannoksia ja kahvia
sieltä tulee saamaan. Suunnitelmat on
vielä kuitenkin aika avonaiset.
Asiakkaita palvelemassa nähdään
pääasiassa Hanne Kuikka itse.
- Tarkoitus olisi, että saisi jonkun
Hanne Kuikka
nuoren osa-aikaisen työntekijän, kun on
kuitenkin maatila ja lapsetkin hoidettavana. Olen kuitenkin innoissani kun
saan palata kaupankäynnin pariin, aiemmin Jyväskylässä lemmikkieläinkaupan
omistanut Kuikka naurahtaa.
Aiemmin kioskilla yrittäjänä toimivat yli 20 vuoden ajan Veikko ja Sinikka
Kohonen.
Matka 25 vuotta täyttävälle
Häkälle
Laskettelun lisäksi Häkällä voi esimerkiksi luistella ja lumikenkäillä. Kauden
päättäjäislaskupäivään 6.4. järjestetään Rautalammilta bussikuljetus.
Legendaarisen nopeuslaskija Häkä tettävissä.
Bussikyydin tarjoaa Rautalammin
Häkkisen mukaan nimensä saanut
Osuuspankki
ja rinnelipun saa edulliHäkärinteiden perhehiihtokeskus
seen 15 euron hintaan ja SnowCard-älytäyttää tänä vuonna 25 vuotta.
2
facebook.com/rautalampilehti
twitter.com/rautalampilehti
Rautalammin Yrittäjät, Rautalammin Osuuspankki, Rautalammin Auto
ja Rautalampilehti järjestävät yhteistyössä Häkärinteiden kanssa koko perheen
kauden päättäjäislaskettelupäivään lauantaina 6.4.
Laskettelun lisäksi Häkällä on monia muita mahdollisuuksia talvipäivän
viettoon, esimerkiksi lumikenkäily ja
luistelu onnistuu. Lastenmaassa pulkat,
Stigat ja potkukelkat ovat ilmaiseksi käy-
kortilla 10 eurolla. Välinevuokra on 10
euroa ja lounaan saa edulliseen 7,50 euron hintaan. Alennettuihin hintoihin oikeuttavat kupongit jaetaan linja-autossa.
Matkalle lähdetään aamulla kello
9.30 Ravintola Mortonin takapihalta ja
paluu samaan paikkaan on kello 16.30.
Matka on avoin kaikille, paikat täytetään
ilmoittautumisjärjestyksessä.
Ilmoittautumiset sähköpostitse osoitteeseen [email protected] tai puhelimitse 040 669 2250.
Teksti ja kuvat: Iiro Lyytinen
LYHYESTI
Kutvosen kurvin käsityöläisillä on mukava yhteisö. Kuvassa neulomassa Sari Nousiainen, etualalla Elsi Airaksinen ja Helga Ylönen,
taustalla Veera Nyyssönen ja Sirkka Karkkonen.
Rurik Lindquist, 1896,
yksityiskokoelma.
Hauskaa tekemistä ja paikallisia käsitöitä
Kutvosen kurvin käsityömyymälässä
- Ollaan mietitty esimerkiksi suoraKutvosen kurvissa on avattu käsityömyymälä. Paikalliset käsityön- myyntiä kesäasukkaita ajatellen. Täältä
harrastajat ylläpitävät myymälää voisi jonakin päivänä saada leipää, Ylötalkoovoimin, kukin on vuorollaan nen kaavailee.
Myymälän lisäksi tiloista löytyy pamyymälänhoitovuorossa.
- Kuopion Seudun käsi- ja taideteollisuusyhdistys meni konkurssiin, jolloin
meiltä käsityönharrastajilta kysyttiin,
voisimmeko myydä tuotteita joulun alla.
Siitä ajatus lähti etenemään, Helga Ylönen kertoo.
Mukaan tuli heti paljon käsityöläisiä. Suurin osa Suonejoelta, mutta myös
muualta Sisä-Savon alueelta. Periaatteena on, ettei Kutvosen kurvin käsityömyymälässä ole yhtäkään palkattua
ihmistä, vaan liike toimii talkoovoimin.
Työvuoro sattuu jokaisen kohdalle noin
kerran kolmessa viikossa.
- Tätä voisi sanoa ekososiaaliseksi
yritykseksi, Elsi Airaksinen toteaa.
- Kyllä täällä tulee melkein joka
päivä piipahdettua. Asun tässä lähellä,
ja joka kerta kaupungilla käydessä tulee
käytyä tässäkin, tänne on niin mukava
tulla, Helga Ylönen toteaa.
Joulumyynti oli onnistunut ja naiset
ovatkin kääntäneet katseensa jo tulevaan
kesään.
rit kangaspuut, ompelukone sekä saumuri, joten myös töiden tekeminen onnistuu paikalla.
- Mahdollisuuksien mukaan voimme tehdä myös tilaustöitä asiakkaiden
toiveiden mukaisesti, Sirkka Karkkonen
sanoo.
Mukana on niin kutojia, tilkkutyön
tekijöitä, virkkaajia kuin neulojiakin.
Käsityöläisten yhteisössä mukana on
monenlaisia osaajia, joten neuvoja vaihdetaan suuntaaan ja toiseen.
- Yksi päivä parsin asiakkaalle sukat.
Se palvelu ei maksanut mitään, niin kuin
ei neuvotkaan, Ylönen naurahtaa.
Suonenjokelainen Kaija Vihonen
tunnustaa olevansa myymälän vakioasiakas. Useimmiten hän kertoo ostavansa
lahjatavaroita.
- Tällä kertaa ostin helmet, Vihonen
kertoo.
Mukaan yhteisöön ovat tervetulleita
kaikki. Pahalla ei katsota, jos joku haluaa
tulla paikalle vain rupattelemaan. Vaikka
Ylönen haluaisi vaatimattomasti pysyä
Kaija Vihonen tunnustautuu Kutvosen
kurvin käsityömyymälän vakioasiakkaaksi.
Anneli Miettinen Kuopiosta toimi
kuriirina ja toi kynttilöitä myytäväksi.
taustalla, muut kertovat hänen mahdollistaneen koko liikkeen olemassaolon.
- Me ollaan kiitollisia Helgalle, ei
tätä paikkaa ilman häntä olisi, Sirkka
Karkkonen huomauttaa.
Kutvosen kurvin käsityömyymälä
palvelee maanantaista torstaihin kello
10-14, perjantaisin 9-17 ja lauantaisin
9-13.
www.rautalampilehti.fi
Museo etsii taideteoksia
juhlanäyttelyyn
Rautalammin museo juhlii tänä
vuonna 75-vuotista toimintaansa. Juhlavuoden ensimmäinen tapahtuma
on näyttelyiden uudistaminen, minkä
vuoksi museon näyttelytilat ovat suljettuina maaliskuun alusta huhtikuun
loppuun.
Taidesaliin kootaan näyttely Taidetta rautalampilaisista kodeista, johon
museo etsii parhaillaan teoksia. Näyttely on esillä 27.4. – 30.9.2013 ja se toteutetaan yhdessä Rautalammin museon
ystävien kanssa. Museo pyytää ottamaan yhteyttä amanuenssi Outi Laaksoon, mikäli taideteoksiaan haluaa lainata näyttelyyn (puhelin 044 753 0142).
Rautalammin museon 75-vuotisjuhlia vietetään heinäkuussa. Juhlavuodesta odotetaan museolle vilkasta.
Myös vuosi 2012 oli museolle hyvä vuosi, sillä kävijöitä oli yli 3100.
Kuvassa olevan taulun on maalannut Rurik Lindquist, joka toimi Viipurin
taidemuseon intendenttinä ja Viipurin
taiteenystävien piirustuskoulun opettajana. Hänen johdollaan taidemuseon
kokoelmat evakuoitiin Rautalammille
Peuran museoon sodan jaloista vuonna
1939. Teos on osa tulevaa näyttelyä.
Matti Pakarinen Suomen
Työhevosseuran johtoon
Rautalampilainen Matti Pakarinen on valittu Suomen Työhevosseuran
puheenjohtajaksi. Suomen Työhevosseuran tarkoitus on edistää suomentyöhevosen käyttöä ja arvostusta, lisätä suomenhevosta koskevaa tietoutta
sekä säilyttää laji Suomen kansallisperinteenä.
3
Teksti ja kuva: Iiro Lyytinen
Innovaatioasiamies Päivi Vestala suosittelee idean testaamista Tuoteväylä-palvelussa.
Tuoteväylä-palvelu
Ideoiden testipenkki
Suomessa on parin vuoden ajan
toiminut Keksintösäätion Tuoteväylä-palvelu. Palvelussa arvioidaan
tuote-, muotoilu- ja palveluideoita.
Ilmainen palvelu on niin yrittäjien
kuin yksityishenkilöidenkin käytettävissä.
- Idea on siinä, että ajatukselle voi
saada asiantuntija-arviointia jo ennen
kun käyttää tuhansia euroja esimerkiksi
prototyypin valmistamiseen, innovaatioasiantuntija Päivi Vestala kertoo.
Esimerkiksi uuden tuoteidean tullessa arvioitavaksi Vestala kertoo käyvänsä läpi tietokantoja selvittääkseen,
onko vastaavaa tuotetta jo olemassa.
- Jos maailmalta löytyy vastaavia
tuotteita,
saattaa esimerkiksi
”Tuote- tai palvelumaahantuonidealle voi saada
ti olla omaa asiantuntija-arviointia
valmistamista jo ennen prototyypin
järkevämpää
valmistamista.”
liiketoimintaa.
Palvelun puitteissa ideoille voidaan
tehdä esimerkiksi uutuustutkimus, joka
teetetään
patenttiasiamiestoimistolla.
Asiakas saa selvityksestä raportin, jossa
arvioidaan idean uutuusarvoa.
4
Liikkeelle yhdellä
puhelulla
Vestala kertoo, että helpoiten homman
saa käyntiin puhelimitse. Mustaa valkoisella ei tarvitse olla vaan riittää, että
kuvailee tuote- tai palveluideansa puhelimessa innovaatioasiamiehelle. Palvelu
on aina täysin luottamuksellista ilman
erillisiä salassapitosopimuksia.
Parhaimmat ideat, joissa on uutuusarvoa tai vakavasti otettavan liiketoiminnan mahdollisuus, etenevät Tuoteväylä-tiimin arvioitaviksi. Pohjois-Savon
tiimiin kuuluu yritysneuvojia eri aloilta
ja alueilta sekä edustajat esimerkiksi
Tekesistä, Itä-Suomen yliopistosta sekä
Savonia ammattikorkeakoulusta. Idean
esittäjää prepataan jo alkuvaiheessa.
- Tiimissä kymmisen henkeä miettii
asiaa ja tekee suunnitelmia. Tiimin ajatukset kirjataan raporttiin, ja vaikka ne
voivat olla ristiriitaisiakin, kaikki tehdään idean esittäjän hyväksi. Että saataisi
idean esittäjä miettimään ja miettimään
uudelleen niitä kysymyksiä, joihin hän
varmasti joutuu vastaamaan hakiessaan
rahoitusta idean toteutusvaiheessa. Ideaa
pitää pystyä selittämään ja vastaamaan
kysymyksiin, Vestala kertoo.
Innovaatioasiamies Päivi Vestala
työskentelee ELY-Keskuksella Kuopiossa.
www.rautalampilehti.fi
Teksti ja kuva: Iiro Lyytinen
Teksti ja kuva: Anneli Tarvainen
Juhani Pihtola mittaa Hannu Korhosen suomenpystykorvan
näyttelyharjoituksissa Ratsastuskeskuksella.
Rautalammin kennelkerho ja
Pärsnäkorven erä täyttävät vuosia
Juhlan kunniaksi koiranäyttely
Rautalammin Kennelkerho ja Pärsnäkorven Erä juhlivat 40-vuotista
toimintaansa ensi lauantaina järjestettävän koiranäyttelyn merkeissä.
Näyttelyssä arvostellaan metsästyspystykorvat, lappalaiset paimenpystykorvat sekä ajokoirat.
Rautalammin Ratsastuskeskuksella
järjestettävään koiranäyttelyyn on ilmoitettu yli 700 koiraa, mikä tarkoittanee
melkoista väenpaljoutta.
- Kyllä tämä on meidän kerhoille
todella iso ponnistus, olemme joutuneet
haalimaan kokoon isoja telttoja ja laajentamaan parkkialueita Karjalan kartanon
pelloilla. Ilmeisesti ajankohta oli monille
sopiva, Kennelkerhon puheenjohtaja Juhani Pihtola arvelee.
Edellisen kerran yhdistykset järjestivät koiranäyttelyn vuonna 2009, tuolloin
koiria oli noin 400.
Myös yleisö koirineen toivotetaan
tervetulleeksi seuraamaan näyttelyä.
Pihtola kuitenkin muistuttaa, että rokotusten on koiralla oltava voimassa ja se
Kennelkerhon näyttelyharjoitukset
Ratsastuskeskuksella.
on todistettava joko rekisterikirjalla tai
rokotustodistuksella.
Näyttelyn järjestävät Rautalammin
Kennelkerho, Pärsnäkorven Erä sekä
Kaartinsuon Erä. Näyttelyt ovat tärkeä
osa kerhojen toimintaa. Oikeuden Suomen Kennelliiton alaisen koiranäyttelyn
järjestämiseen voi saada vain kerho, jolla on aktiivista toimintaa. Esimerkiksi
koulutuspäiviä, toiminta-aktiviteetteja ja
kokeita.
Arviointi Ratsastuskeskuksella alkaa lauantaina 24.3. kello 10. Alueella on
myynnissä kahvia, makkaraa ja lettuja.
Näyttelyalueelle on 5 euron sisäänpääsymaksu.
FC Stage -musikaalissa lavalle nousevat paikalliset cheerleaderit.
Stage-musikaali taas
Rautalammilla
Viime vuonna Rautalammilla toteutettu Sisä-Savon kansalaisopiston Stage-musikaalikurssi toteutettiin tänäkin vuonna, sillä nuoret
halusivat tehdä uudestaan oman
musikaalin.
Nyt musikaalin aiheena on jalkapalloilu ja produktio onkin saanut nimekseen FC Stage. Käsikirjoituksen on
tehnyt lukion abiturientti Niina Hämäläinen, joka suorittaa tämän musikaaliproduktion käsikirjoittajana teatterin
lukiodiplomin.
Musikaalissa on mukana nelisenkymmentä 10-18 -vuotiasta näyttelijää,
tanssijaa, laulajaa ja soittajaa. Produktio
tehdään yhteistyössä Matti Lohen koulun kanssa, sillä osa harjoitustunneista
tehdään koulun kerhotunteina. Rautalampilaiset yritykset ja muut yhteistyötahot ovat lähteneet hyvin tukemaan musikaalia, sillä tietenkin pelaajat tarvitsevat
peliasut sponsoreineen… Ääni-ja valotekniikasta vastaa GP-Tuotanto ja heillä
on ennen musikaalin esityksiä ääni-ja
valotekniikkakurssi, jossa halukkaat
nuoret voivat tutustua teatteritekniikan
maailmaan. Ohjauksesta vastaavat Harri
Helin ja Niina Hämäläinen, tanssin ohjauksesta Tuija Rissanen, sekä musiikin
sovituksesta ja ohjauksesta Anneli Tarvainen.
Musikaalissa käsitellään nuorten
suhteita, urheiluharrastusten hyviä ja
huonoja puolia. Rivien välistä voi löytää
vakaviakin aiheita. Syyskauden harjoituksissa nuoret saivat itse ideoida kohtauksia ja joidenkin ideoiden pohjalta
Niina Hämäläinen on kirjoittanut käsikirjoitustaan. Stagelaiset ovat tehneet
itse sanoituksia lauluihin ja suunnitelleet
tansseja ja lavasteita, joten esityksestä on
tulossa pitkälti heidän oman näköisensä
produktio.
Musikaalia esitetään Matti Lohen koulun Vanhassa juhlasalissa 19.22.4.2013 ja lippuja voi ostaa ennakkoon
Arttelista (viikosta 15 alkaen).
5
Teksti ja kuva: Iiro Lyytinen
Rautalammin tietä maailman kartalle oli ideointi-illassa Hubilla suunnittelemassa nelisenkymmentä
paikkakuntalaista. I love Rautalampi -paitaan pukeutunut Hugo Miskala oli vauhdittamassa tilaisuutta.
Koko kylä miettimään, miten saadaan
Rautalampi takaisin maailman kartalle
HELPOMMIN JUHLAKSI – ARKESI AVUKSI
jolta saat juhliisi tai muihin tilaisuuksiisi
suunnittelupalvelun, pitopalvelun,
tarjoilun tai kokkauksen,
kun niitä tarvitset!
Ota yhteyttä!
helionjuhlapalvelu.fi
Heli Matilainen
045 875 9333
Rautalampilehti saatavilla myös
seuraavissa paikoissa:
Rautalampi
• Artteli
• Neste
• Vanha Peura
• Piilopirtti
• Morton
• P-k Hilla
• Kunnanvirasto
• Kirjasto
6
Suonenjoki
Rautalampi takaisin maailman kartalle -lausahdus lienee kantautunut lähiviikkoina
useimpien korviin. Rautalammilla käynnistyneen projektin
näkyvin tempaus on Helsingin
valloitus touko-kesäkuun vaihteessa.
- Maailman kartalle ei mennä
yksin, siihen tarvitaan kaikkia rautalampilaisia - myös niitä, jotka ovat
muuttaneet pois, projektipäällikkö
Jarna Kaplas kertoo.
Helsingin tempausta kuvaa
Kaplaksen mukaan ajatus pop up
-kunnasta. Rautalampi viedään pienoiskoossa Kansalaistorille, keskelle Helsingin keskustaa 29.5.-4.6.
- Sitä ei voi kertoa, vaan se täytyy kokea. Jokainen Rautalammilla
käynyt tietää Rautalammin hengen,
ja heistä muodostuu Rautalampiheimo Kaplas hehkuttaa.
• Koskelon
matkailukeskus
• Kahvila Aurora
Yrittäjät ja kuntalaiset
mukaan tempaukseen
Lisäksi
Pop up -Rautalampi Helsingissä
käsittää muun muassa ravintolan
ja sieltä on saatavilla lähi- ja luomutuottajien tuotteita. Kaikki toimintaympäristöä myöten rakentuu
paikallisen osaamisen ympärille.
• Teboil Vesanto
• ABC Tervo
• POP Pankki Konnevesi
Näköislehti ja PDF-lehti ladattavissa
www.rautalampilehti.fi
Kansalaistorille tulevan konttirakennelman toteutuksesta vastaa
rautalampilainen Morehouse Oy.
Projektipäällikkö Jarna Kaplas
kartoittaa parhaillaan, miten mahdollisimman moni yrittäjä saataisi
mukaan Helsinkiin.
- Tämä on haaste yrittäjillekin,
sillä emme ole tekemässä normaalia messuosastoa. Haluaisinkin, että
jokainen yrittäjä miettisi, miten heidän yrityksensä on osa Rautalampia
ja miksi senkin pitäisi olla koettavissa Helsingissä.
Suunnitteluillassa moni oli sitä
mieltä, että esimerkiksi paikallisen
musiikkikulttuurin pitäisi ehdottomasti kuulua myös Helsingissä.
Samoin esille nousivat paikalliset
persoonat.
- Ihmisethän tästä paikasta niin
erikoisen tekevätkin. Aina kysytään, että mitä teidän juomaveteen
on sekoitettu kun olette tuollaisia,
Kaplas naurahtaa.
Tavoitteet korkealla
Tempauksella tavoitellaan näkyvyyttä, matkailijoita, paluumuuttajia, uusia asukkaita sekä mökkiläisiä. Kaplas muistuttaa, että
Rautalammilta on muutettu Suomen lisäksi Ruotsin suomalaismet-
Projektipäällikkö Jarna Kaplas
siin sekä USA:an.
- Rautalampi-heimo on valtava,
suurena tavoitteena on saada asukasluku nousemaan 20.000:een.
Vielä 1600-luvullahan Rautalampi oli yksi kolmesta Suomen
paikkakunnasta, jotka Euroopan
kartalle oli merkitty. Kaplas muistuttaakin, ettei Rautalampi sinällään
ole maailmankartalta kadonnut,
mutta sen painoarvo on historian
saatossa hivenen pienentynyt.
Projektipäällikkö Jarna Kaplaksen tavoittaa Rautalammin Hubilta,
jossa hankkeeseen voi muutenkin
tutustua tarkemmin. Hyvät ideat
Rautalampi-elämyksen viemiseksi
Helsinkiin ovat tervetulleita.
Teksti ja kuvat: Iiro Lyytinen
Matti Huuskonen ja Henri Hedman Konneveden Järvipelastajista osallistuivat vuokraveneen kuljettajakirja
-koulutukseen.
Vuokraveneen kuljettajakirja -kurssilla opeteltiin
Navigointia ja merimiestaitoja
Rautalammilla ja Konnevedellä
on ensi kesänä vajaa parikymmentä tuoretta vuoraveneen
kuljettajakirjan omaavaa henkilöä. Todistus tarvitaan aina,
kun ihmisiä kuljetetaan vesillä
rahaa vastaan.
Vuokraveneen kuljettajakirja
-koulutus järjestettiin viikonloppukoulutuksena Konnevedellä ja
Rautalammilla Etelä-Konneveden
ympäristön
kehittämishankkeen
puitteissa. Yksi hankkeen tavoitteista on vesistömatkailun kehittäminen, mihin järjestetty koulutuskin
tähtää.
Kouluttaja Esa Paakkinen
Meola Oy:stä kertoo, että kuljettajakirja vaaditaan aina, kun vesillä kuljetetaan ihmisiä maksua vastaan.
Vuokravene tarkoittaa huvivenettä,
jota käytetään tai kuljetetaan maksua vastaan.
- Laki koskee esimerkiksi kalastajia, jos veneen kyytiin otetaan
matkustajia. Samoin niin saunalautat kuin kirkkoveneetkin kuuluvat
lain piiriin, Paakkinen luettelee.
Laki on ollut voimassa jo pitkään, mutta siitä on tiedetty Paakkisen mukaan melko heikosti. Trafi on
hiljattain ulkoistanut lain valvontaa
myös poliisille, jonka myötä valvonta on tuntuvasti lisääntynyt.
Paino navigoinnissa ja
merimiestaidoissa
Navigointi on keskeinen osa vuok-
Kouluttaja Esa Paakkinen seurasi kurssilaisten navigointilaskuja.
raveneen kuljettajakirja -koulutusta. Lisäksi opiskellaan meriteiden ja
sisävesien sääntöjä sekä vuokravenelainsäädäntöä ja merimiestaitoa.
Monet koulutuksessa mukana
olleet kertoivatkin yllättyneensä
siitä, kuinka paljon laskemista navigoinnin opiskeluun kuuluu.
Tutkinto vaaditaan nykyisin myös uusilta kalastusoppailta.
Vuokraveneen
kuljettajakirjaan
vaaditaan 18 vuoden ikää, voimassaolevaa EA1-koulutusta sekä
esimerkiksi venekerhon antamaa
todistusta veneenkäsittelytaidoista.
Koulutus päättyy Trafin tenttiin.
Yrittäjillä ajatuksia
vesistömatkailuun
Koulutuksessa mukana oli useampia yrittäjiä niin Rautalammilta
kuin Konnevedeltäkin. Monilla
heistä oli ajatuksia vesistömatkailun suuntaan, ja osa oli jo aloittanut
käytännön toimet.
- Uskon, että jo ensi kesänä jotain vesistömatkailupalveluita on
tarjolla, projektipäällikkö Ulla Anttila Etelä-Konneveden ympäristön
kehittämishankkeesta kertoo.
Mukana koulutuksessa olivat
myös Matti Huuskonen ja Henri
Hedman Konneveden Järvipelastajista. Vaikka seura kouluttaakin
jäsenensä, pitivät miehet koulutusta hyödyllisenä. Huuskonen itse on
oman yrityksensä puitteissa aloittamassa vesikuljetustoimintaa.
- 20 vuoden aikana olen käynyt
kaikki Meripelastusseuran koulutukset, mutta ne eivät kuitenkaan
riitä jos haluan ajaa huvivenettä
maksua vastaan. Tämän koulutuksen tarvitsee myös silloin, jos Järvipelastajien aluksella kuljetetaan
matkustajia muussa, kuin pelastustoiminnassa, Huuskonen kertoo.
• ELINTARVIKKEET • PAISTOPISTE
• KUKAT • ASIAMIESPOSTI
Avoinna talvella ma–pe 8–21, la 8–20, su 11–20
kesällä ma–pe 8–21, la 8–21, su 11–21
Myllytie 1, 72210 TERVO
(017) 387 2699 • [email protected]
Hyvin palveleva...
...Sinua varten
Seuraava Rautalampilehti
ilmestyy 16.4.2013!
7
Teksti: Iiro Lyytinen Kuvat: Iiro Lyytinen, Hilkka Hirvosen perhealbumi
KY
E
N
I
Ä
LÄL
N
Käsityöt ovat Hilkka Hirvosen rakas harrastus. Tällä hetkellä työn alla on seinävaate.
Olen aina halunnut toimia ja laittanut muutkin toimimaan
Martta-aktiivi Hilkka Hirvonen
Rautalammin Martat juhlivat tänä
vuonna 50-vuotista toimintaansa.
Yksi yhdistyksen aktiivisimmista
jäsenistä on Hilkka Hirvonen, joka
parhaillaankin valmistelee marttatyöaiheista tutkielmaa osana Marttojen opintokerhoa.
8
kuttaneen myös omaan uravalintaansa
kotitalousopettajana.
- Minä olin kiinnostunut ruoanlaitosta, olen kasvanut hellan ja puutarhapalstan äärellä. Varmasti se on vaikuttanut, hän pohtii.
Isä ohjasi opintielle
Hilkka syntyi vuonna 1933 Kil- Hilkka Hirvosen isä, Leppävirralta kopeläisen perheeseen Koivulan taloon. toisin oleva Onni Kilpeläinen oli opisTuohon aikaan taloissa
kellut maatalousneuvojaksi
oli paljon lapsia ja Hilkka
ja muuttanut työn perässä
muisteleekin oman kolmiRautalammille.
”Olen kasvanut
lapsisen perheensä olleen
- Siihen aikaan se oli
hellan ja
seudun pienin.
maaseudun ihmiselle aika
puutarhapalstan
Aktiivisesti
monissa
paljon, että oli opiskellut.
äärellä.”
paikallisissa yhdistyksisIsä ohjasi meidätkin opinsä toiminut nainen kertoo
tielle, mistä olen kiitollinen.
saaneensa oman aktiivisuutensa kotinsa
Sota-aikana seudun ainoa puhelin
perintönä.
oli Koivulassa, joten kaikki viestit kulki- Isä oli mukana Maamiesseuran toi- vat Hilkan kodin kautta.
minnassa ja äiti Maatalousnaisissa. Meil- Niin hyvät uutiset kuin surusanolä oli kotona paljon erilaisia kursseja.
matkin. Aina ei kirkkoherra voinut tulla
Hilkka kertoo ihailleensa kurssin- sanomaa tuomaan, jolloin äiti toimi supitäjien taitoja, minkä hän epäilee vai- rusanoman viejänä perheisiin.
Hirvonen muistaa myös, kuinka ky- Peura oli kotoisin.
län naiset kokoontuivat heidän kotiinsa
- Juuri viime viikolla olin harjoitteneulomaan sukkia ja villapaitoja lähe- lutoverini luona kylässä muistelemassa
tettäväksi rintamalle tuntemattomalle vanhoja aikoja, Hirvonen kertoo.
sotilaalle. Paketteihin laitettiin mukaan
Hilkan ollessa kotitalousharjoittelikirje, ja usein rintamalta tulikin paluu- jana Vatian tilalla Laukaassa täytyi häpostissa kiitoskirjeitä.
nen tehdä myös navettatöitä. Hän joutui
Koivulassa oli myös
esimerkiksi porsittamaan
sotavankeja, jotka Hilkka
sikoja.
muistaa ystävällisinä ja mu- Ajattelin, että eikö
”Ajattelin, että eikö
kavina.
kotitalousopettajaksi kotitalousopettajaksi voi
- Ne olivat kuin per- voi valmistua ilman valmistua ilman sianporsiheenjäseniä meillä. Söivät
tusta. Mutta siitä selvittiin.
sianporsitusta.”
samassa pöydässä meidän
Vielä opettajaksi valkanssa, vaikkei niin olisi
mistumisen jälkeen Hirsaanut tehdä. Isä ja äiti oli sitä mieltä, vosen oli auskultoitava Jyväskylän norettä ihmisiä nekin on.
maalilyseossa. Vuonna 1959 hän sai
Kansakoulun jälkeen Hirvonen työpaikan Rautalammin keskikoulussa.
kävi kolmivuotisen keskikoulun Rauta- Samasta työpaikasta jäin eläkkeelle
lammilla hakeutui lukioon Suonenjoen 1993. Mahtava uraputki, hän naurahtaa.
yhteiskouuun, tuohon aikaan RautalamAviomies löytyi
milla ei vielä ollut omaa lukiota. Suonenkoulumaailmasta
joen emäntäkoulun jälkeen hän oli vuoden kotitalousharjoittelijana Laukaassa Tuttavuus suonenjokelaislähtöisen AarVatian tilalla, josta kauppaneuvos Heikki ne Hirvosen kanssa syntyi koulumaail-
Hilkka Hirvonen osallistui ensimmäisen kerran Marttojen toimintaan 1980-luvun alussa.
Kahvi-illassa paahdettiin ja jauhettiin itse kahvia. Kuvassa Hilkka Hirvonen ja Inkeri Tuovinen.
Norjan metsäsuomalaiset ystävät kunnan ja Kulttuuriseuran vieraina.
Hilkka Hirvonen, Helena Hyvönen ja Maija Karhunen pukeutuneena
kansallispukuihin.
massa 1960-luvun puolivälissä.
en ole paljon vasaran koskenut. Minulla
Hilkka toimi tuolloin tyttölippukun- on aina auto ajokunnossa ja tankki täynta Terästyttöjen lippukunnanjohtajana nä bensaa, Aarne huolehtii siitä.
ja joutuipa Aarne Hirvonen hakemaan
- Onneksi tuli aikanaan ajokortti
tulevan vaimonsa Joutsasta kansainvä- hommattua vaimollekin, muuten minulliseltä partioleiriltä viikonlopuksi kotiin la ei aikaa riittäisi muuhun kuin hänen
kuulemaan kuulutukset kirkkoon.
kuljettamiseen, Aarne puolestaan nau- Olen sitä mieltä, että kun johonkin rahtaa.
lähtee mukaan, siihen on sitten paneutuTyö ja harrastukset
duttava, Hilkka Hirvonen naurahtaa.
limittyvät toisiinsa
Partioharrastus sai kuitenkin väistyä, kun pariskunnalle syntyi muutaman Hilkka Hirvonen oli Koskelonseudun
osuuskaupan kotitaloustoivuoden sisällä neljä lasta:
mikunnan puheenjohtaja.
kaksostytöt Anu ja Enni
Toimikunta järjesti kahsekä Sami ja Simo. Suvun
”Aarne osaa
desti vuodessa asiakasillat
nuorin edustaa tällä hetkelvasarahommat
Ravintola Nuottamiehessä.
lä jo neljättä polvea.
ja minä
kauhahommat. ”
Iltoihin kutsuttiin erityises1970-luvulla Hirvoset
ti paikallisia naisjärjestöjä
rakensivat talon Luhtaranja Martat olivat hyvin edustaan. Hilkka oli lasten kanssa kotona Aarnen puuhatessa työmaalla tettuina paikalla. He saivat houkuteltua
Hirvosen mukaan omaan toimintaansa.
timpurien kanssa.
- Ensimmäisen kerran osallistuin
- Meillä on selvä työnjako. Aarne
osaa vasarahommat ja minä kauhahom- kahvi-iltaan, olin siellä kertomassa kahmat. Sen jälkeen, kun naimisiin menin, vista. Seurakuntatalon takassa paahdet-
Pikkukokkikerhot olivat suosittuja 1980-luvulla.
tiin kahvia ja sitten maisteltiin itse paah- juhlat, jolloin Hirvosen ideasta koulun
dettua ja jauhettua juomaa.
rantaan tehtiin kotia ruoanvalmistusta
Myös Marttojen järjestämät pikku- varten.
kokkikerhot olivat suosittuja. Työ ja har- On vanha rautalampilainen tapa
rastukset limittyvätkin Hirvosella hyvin tehdä ruokaa kodassa, saunan vesipayhteen.
dassa. Minä sanoin, että
- Marttojen toiminta
laitetaan koulun rantaan
perustuu neuvontatyöhön.
kodat ja kylätoimikunnat
”On vanha
Aiheita ovat kotitalous,
keittämään rantakalaa.
rautalampilainen
tapa tehdä ruokaa
puutarha sekä järjestötyö.
Kutsuvieraana ollutta
kodassa,
padassa.
”
Eläkeläisjärjestö Martat eiKuopion kaupunginjohtavät missään nimessä ole,
jan delegaatiota varten oli
vaan toimintaa suunnataan
katettu juhlapöytä sisätinuoriin perheisiin. Ja liittyä voi vaikkei loihin, mutta vieraat halusivatkin syödä
osaisi yhtään mitään, Hirvonen lupaa.
rannalla muun yleisön kanssa. Ja he keHän on koonnut lehtileikkeitä ja va- huivat kovasti, että näin pidot on järjeslokuvia talteen koko siltä ajalta, kun hän tettävä.
on ollut mukana yhdistyksen toimin- Minä olen aina tykännyt tekeminassa. Opintokerhon puitteissa hänen sestä ja myös laittanut ihmiset tekemään.
on tehtävä tutkielma, jonka aiheeksi hän Kun kaikki tekemiset ja valmistelut tehon valinnut Marttatoiminnan. Kirjal- dään huolellisesti paperille ja toimitaan
lisen työn lisäksi hän kokoaa valokuvia sen mukaisesti, silloin onnistutaan.
50-vuotiaan yhdistyksen toiminnasta.
- Olenhan minä toiminut. Voi hyväMerkittäviä ponnistuksia ovat olleet nen aika, Hirvonen naurahtaa valtavan
esimerkiksi Rautalammin 425-vuotis- lehtileikekansion äärellä.
9
Teksti ja kuva: Iiro Lyytinen
www.rautalamminseurakunta.fi
KIRKKOHERRANVIRASTO
Kuopiontie 38, 77700 Rautalampi
Puh. 020 155 6160
TAPAHTUMAT
LA 23.3.
Kerkonkosken
yhteisvastuutempaus koululla klo
10-12. Hernekeittoa, pannukakkua,
uunijuustoa. Kuljetuksen voi tilata
Olli Markkaselta, p. 044 521 9730.
Arpajaiset, voittoina viikonloppu
Törmälässä, tuotepalkintoja ym.
SU 24.3. Palmusunnuntai. Tänä vuonna
70 vuotta täyttävien kirkkopyhä,
messu kirkossa klo 10, juhla
seurakuntatalolla.
MA 25.3. Hiljaisen maanantain iltakirkko
klo 18.
TI 26.3.
Getsemanesta pääsiäisaamuun runon ja musiikin ilta kappelissa
klo 18.
KE 27.3. Eräkahvila Yhteisvastuun hyväksi
kahden kuusen alla kirkkopuistossa.
Klo 9 alkaen nokipannukahvia,
teetä, mehua, munkkeja niin kauan
kuin riittää. Makkaranpaistoa,
täytekakkuarpajaiset. Klo 10.30
alkaen rantakalaa.
Nuorten hiljaisen viikon iltakirkko
klo 18.
TO 28.3. Kiirastorstain messu kirkossa klo
18.
PE 29.3. Pitkäperjantain jumalanpalvelus
kirkossa klo 10.
SU 31.3. Pääsiäispäivän messu
kirkossa klo 10.
MA 1.4. 2. pääsiäispäivän messu
kirkossa klo 10.
SU 7.4.
Raamattusunnuntai
Klo 13 messu ja rovastikunnallinen
lähetystapahtuma Virtasalmen
kirkossa. Tied. ja ilm. Pekka-pappi,
p. 0400 856 263.
Sunnuntaina 7.4. klo 14 Rautalammin kirkossa
SPIRITUALS-KONSERTTI
“Deep River”
Esiintyjänä Kuopion Nuorisokuoro
joht. Jussi Mattila
Solisteina Jorma ja Ursula Hynninen
Pianisti Ilmari Räikkönen
Ohjelma 10 €
Muut tapahtumat ja viikottaiset tilaisuudet
löydät seurakunnan nettisivuilta ja
Facebookista. Voit myös tilata seurakunnan
kuukausitiedotteen sähköpostiisi.
10
www.rautalamminseurakunta.fi
Tero Jalkanen aloitti Rautalammin seurakunnan seurakuntamestarina maaliskuun alussa. Aviovaimo Emilia on
paluumuuttaja. Sylissä Terolla on kolmen kuukauden ikäinen Väinö-poika.
Tero Jalkanen seurakuntamestariksi
Tero Jalkanen aloitti maaliskuun alussa seura- lään on ollut hyvä kokemus.
kuntamestarina Rautalammin seurakunnassa.
- Löysimme vuokralle talon Konneveden rannalta.
Hän valmistui suntioksi Laajasalon opistosta Lapsenkin kanssa on helpompaa, kun täällä on tukivervuonna 2011.
kosto olemassa, Jalkanen pohdiskelee.
Rautalammille Jalkanen muuttaa Vantaalta. Lähtöisin hän on kuitenkin Savonlinnasta. Hän kertoo
vaimonsa kanssa etsineensä jo pidempään työtä Savon
suunnalta.
- Rautalampi oli ykkösvaihtoehto. Kun tänne yllättäen tuli seurakuntamestarin paikka auki, hain heti,
Jalkanen kertoo.
Tero Jalkasen mukana tuli hänen vaimonsa Emilia
sekä pariskunnan kolmen kuukauden ikäinen Väinöpoika. Emilia (os. Karjalainen) on paluumuuttaja. Hän
kertoo 13 vuotta sitten lähtiessään vannoneensa ettei
palaa synnyinpaikkakunnalleen, mutta toisin kävi.
- Ihanahan tänne on kuitenkin takaisin tulla, hän
naurahtaa.
Tero Jalkanen kertoo vastaanoton koko kylän ja
seurakuntalaisten suunnalta olleen lämmin. Muutoinkin muutto ruuhka-Suomesta rauhalliseen savolaisky-
Seurakuntamestarin tehtäviin kuuluu seurakunnan
rakennuksista sekä esimerkiksi hautausmaasta huolehtiminen. Myös tilaisuuksien järjestelyt ovat seurakuntamestarin työsarkaa.
Suntioksi Jalkanen päätyi opiskelemaan vaimonsa
ansiosta.
- Emilia opiskeli silloin teologiaa yliopistossa. Olin
aikaisemmin tehnyt kiinteistönhuoltohommia ja Emilia ehdotti, että opiskelisin suntioksi. Oltaisi ikään kuin
samalla alalla, Jalkanen kertoo.
Emilia Jalkanen puolestaan valmistui Helsingin
yliopistosta teologian maisteriksi tammikuussa. Hän
on äitiyslomalla syyskuuhun saakka.
- Haluaisin vielä senkin jälkeen olla ainakin jonkin
aikaa Väinön kanssa kotona. Papin työhön kuitenkin
tulevaisuudessa tähtään. Toivottavasti jossain vaiheessa
töitä löytyisi Savon suunnalta.
Tapahtumia Yhteisvastuun hyväksi
Maalis-huhtikuussa järjestetään useita Yhteisvastuukeräykseen liittyviä tapahtumia. Tulevana lauantaina järjestetään perinteinen Kerkonkosken Yhteisvastuutempaus Kerkonjoen koululla, jossa tarjolla on hernekeittoa, pannukakkua sekä
uunijuustoa, joita voi tilata myös kotiin (kts. tapahtumakalenteri).
Keskiviikkona 27.3. Kirkonkylällä on perinteinen eräkahvila kahden kuusen alla
kirkkopuistossa, jossa kahvia, teetä, mehua ja munkkeja on kello 9 alkaen tarjolla
niin kauan kuin riittää. Kello 10.30 alkaen tarjolla on rantakalaa. Tiistaina 30.4. samassa paikassa on Yhteisvastuukeräyksen päättävä vappubaari.
Teksti ja kuva: Sari Toikkanen
Esko Toikkanen (vasemmalla), Anu
Hyvönen ja Kari Särkkä täydentävät
kuvaajina ja elokuvantekijöinä
toisiaan. Jokaisen kokemukset,
tiedot ja taidot pistetään yhteisessä
projektissa peliin.
Kuvaajakolmikko siellä missä tapahtuu
Vesantolainen kuvaajakolmikko alkaa olla tuttu näky paikallisissa tapahtumissa. Nämä kuvaajat myös
editoivat tallenteensa elokuviksi.
Nyt he ovat saaneet tunnustusta
työlleen voittoisalla lyhytelokuvallaan.
Pakkanen kiristelee liki kahdessakymmenessä asteessa. Se ei kuvaajia
paljoa hetkauta. He ovat jo hyvissä ajoin
saapuneet kameroineen ja äänentallentimineen katsastamaan parhaat kuvauspaikat Vesannon koulukeskuksen
pihalta. Nyt kamerat ovat paikoillaan ja
säädöt kohdallaan pian alkavaa Talvijotos-tapahtumaa varten.
Esko Toikkanen videokameroineen
toimii pääkuvaajana. Pariskunta Anu
Hytönen ja Kari Särkkä ottaa täydennyskuvaa eri kuvakulmista. Usealla kameralla saadaan paljon materiaalia jatkotyöstöön.
Editointivaiheessa roolijako muuttuu.
– Anu käsikirjoittaa ja ohjaa, ja minulle jää leikkaus, Kari Särkkä kertoo.
Taustamusiikki lasten
uruilla
Samalla roolijaolla syntyi myös tunnustusta saanut lyhytelokuva. Tapahtu-
mapaikkana vain oli syksyinen Joutsa
ja siellä Vesannon Urheiluautoilijoiden
järjestämät jokamiesluokan kisat. Kuvatessa ei tosin vielä ollut tietoa elokuvakilpailusta.
Myöhemmin Hytönen puolivahingossa löysi ilmoituksen Pätkiä – Lyhäreitä läheltä -kilpailusta. Sen järjesti
Arktisen Upeeta -elokuvafestivaali yhdessä Keski-Suomen elokuvakeskuksen
kanssa. Kilpailutyö sai kestää korkeintaan kolme minuuttia ja aiheen piti olla
Keski-Suomesta. Kolmikko lähti kisaamaan ensin kahdella työllään: Kuusaa
Frost Symphony ja Kallio Konnevedellä.
Ajatuksissa pyöri lisäksi käsittelemätön
materiaali jokkisajoista, ja lopulta sitä
päädyttiin työstämään kilpailukuntoon
aivan viime metreillä. Kiire ei kuitenkaan estänyt luovuutta.
– Kokeiltiin leikkauksellisesti aivan
uusia asioita, Särkkä sanoo.
– Musiikki tehtiin varman päälle.
Minä soitin lasten pikku-urkuja ja Kari
äänitti. Ei tullut ainakaan tekijänoikeusongelmia, Hytönen kertoo hymyillen.
Yllätys olikin mieluinen, kun Kuusaa
ja jokkiskisoista kertova A-finaali ylsivät
kymmenen finalistin joukkoon. Helmikuussa kolmikko pääsi vielä pokkaamaan palkinnon: A-finaali oli voittanut
yleisöäänestyksen.
Anu Hytönen arvelee elokuvan menestymisen salaisuudeksi tietyn viimeistelemättömyyden.
– Elokuvan rosoisuus allekirjoittaa
lajinsa.
Kolmikko on myös huomannut,
että sen vauhdikas meno ja kilpailun
seuraaminen tempaavat jotkut katsojat
mukaansa. Toisia taas miellyttää kuvan
elämänmyönteisyys ja huumori.
Hyvään kuvaan ei ole
oikotietä
Kuvaajat ovat tehneet yhteistyötä reilun
parin vuoden ajan, mutta jo entuudestaan kaikki ovat kuvanneet paljon.
– Minä olen kuvannut jo ennen
kuin nämä syntyivät, Esko Toikkanen
naurahtaa.
Hän otti ensin valokuvia, mutta
80-luvulta alkaen yhä enemmän myös
videokuvaa. Konkari kiertää mielellään
kauempanakin kuvaamassa.
– Olen kuvannut Kotkan meripäivillä 32 vuotta peräkkäin.
– Myös Karjalassa olen kuvannut
paljon. Käyn siellä joka vuosi kerran tai
kaksi. Aiheet siellä ovat hyvin mielenkiintoisia. Oikeastaan kaikki, mitä siellä
näkee, on kuvattavaa.
Mies myös editoi kuviaan. Viimeisimmät työt ovat lyhytelokuvat Ve-
sannon syyssävväyksestä ja Helsingin
matkailumessuista. Monipuolisesta kokemuksestaan huolimatta hän ei tunne
olevansa valmis filmintekijä.
– Oikotietä videohommaan ei ole.
Olen viidestä kuuteen vuotta editoinut,
mutta vielä on koko ajan oppimista.
Lyhytelokuvapäivä tulossa
Anu Hytöselle kuvaaminen on tuttua
toimittajan työstä. Häntä kiehtoo lisäksi elävä kuva, ja hän on tehnyt gradunsa dokumenttikerronnasta. Niin ikään
Savon ammatti- ja aikuisoppilaitoksen
pätevöintilaitoksen johtajana työskentelevälle Kari Särkälle kuvaaminen on lähes päivittäistä.
– Kuvaan teräsosia lähempää ja
kauempaa, ja muun muassa hitsejä,
Särkkä toteaa hitsaajien pätevöittämistyöstään painelaitepuolella.
Kun Talvijotos on kuvattu, suuntaa
pariskunta kolmen päivän editointikoulutukseen Mikkeliin ja Esko Toikkanen
puolestaan Kuva- ja kameramessuille
Helsinkiin. Yhteisiä kuvauspäiviäkin on
jo suunnitteilla muun muassa Horonjärven jäälle, jossa ajetaan jokamiesluokan
jäärata-ajot. Kolmikon töitä päässee näkemään heinäkuussa Vesannolla järjestettävässä lyhytelokuvapäivässä.
11
RAUTALAMMIN KUNTA TIEDOTTAA
KAAVOITUS- JA YMPÄRISTÖPÄIVÄ
Perjantaina 26.4. klo 12-17
Valtuustosali (Kuopiontie 11)
12.00
Rautalammin kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti
lausunnon rakennelakiluonnoksesta.
Rautalammin kunta:
RAUTALAMPI TAKAISIN MAAILMAN
KARTALLE -HANKE ON BRÄNDIMARKKINOINNIN TEHOSTAMISTA
Rautalammin kunnanvaltuusto on hyväksynyt
kunnan lausunnon rakennelakiluonnoksesta
sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakennetta koskevista linjauksista. Kunta pitää uutta
rakennelakia tarpeettomana ja asettaa tavoitteekseen itsenäisenä säilymisen.
Rautalammilla käynnistynyt Rautalampi takaisin maailman kartalle -hanke tehostaa Rautalammin kuntamarkkinointia. Kustannusarvioltaan 80.000 euron suuruiselle hankkeelle on saatu
myönteinen rahoituspäätös Mansikka ry:ltä, joka
rahoittaa hankkeesta 80 prosenttia. Kuntaosuus
hankkeessa on 10 prosenttia ja loput 10 prosenttia on tarkoitus kerätä hankkeeseen osallistuvilta
yrityksiltä.
Rautalammin kunnan elinkeinostrategiassa
Rautalampi nähdään uutena maaseutuna, joka
kutsuu asukkaita asettumaan paikkakunnalle.
Hanke tarjoaa mahdollisuuden toteuttaa strategiaa entistä vahvemmin.
Brändinrakentamisen yhteydessä tutkimusja selvitystyötä on tehty Tiimiakatemian opiskelijoiden toimesta. Bränditutkimuksen tuloksia on
esitelty kunnanhallitukselle tammikuussa. Brändityö jatkuu nyt Rautalampi takaisin maailman
kartalle -hankkeen ja siihen sisältyvän Helsingin
tempauksen muodossa.
Uusi rakennelaki turha
Rautalammin kunnan mukaan jo nykyinen kuntajaotuslaki antaa mahdollisuuden kuntarakenteen
muuttamiseen. Lisäksi uuden rakennelain todettaisi rajoittavan kunnallista itsehallintoa sekä itsemääräämisoikeutta. Ennen rakennelakia Suomessa olisi Rautalammin kunnan mukaan säädettävä erikoissairaanhoitoa,
perusterveydenhuoltoa ja sosiaalitoimen järjestämistä
koskeva laki.
Vaihtoehtona Rautalampi esittää kuntayhtymämallia, joka voi perustua joko jo olemassaolevaan tai
perustettavaan kuntayhtymämalliin, jolla erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen
järjestäminen ratkaistaan.
Rautalammin kunnan lausunnossa pidetään tärkeänä, että terveys-, sosiaali- ja koulutuspalvelut saadaan jatkossakin lähipalveluna omasta kuntakeskuksesta. Tavoitteekseen Rautalammin kunta asettaakin
lausunnossaan itsenäisenä säilymisen ja kuntien välisen
yhteistoiminnna kehittämisen ja vahvistamisen.
Rautalammin kunta perustelee näkökantojaan lausunnossa useilla tutkimustiedoilla, joissa todetaan esimerkiksi, että jo tehdyt kuntaliitokset eivät kohenna julkisen palvelutuotannon tilaa vaan liitoskuntien menot
ovat kasvaneet jopa muita kuntia nopeammin. Myös
esimerkiksi vapaa-aika- ja kulttuuritarjonta heikkeni
merkittävästi ja rakennemuutosten tuoma palveluiden
väheneminen lisäsi asukkaiden omia kustannuksia.
AAMUKAHVIT
Kaikille rautalampilaisille yrittäjille,
elinkeinonharjoittajille ja itse itsensä
työllistäville.
HUB RAUTALAMMIN tiloissa
torstaina 21.3. klo 9.00
12
Ulla Anttila kertoo
kansallispuistohankkeesta. Mukana
myös elinkeinoasiamies sekä
kunnanjohtaja.
Kahvit tarjoaa Rautalammin kunta.
LIIKENNEYMPÄRISTÖN PARANTAMISTOIMENPIDELUONNOKSET NÄHTÄVILLÄ
Pohjois-Savon ely-keskuksen ja useiden kuntien yhdessä laatiman Kuopion seudun liikenneturvallisuussuunnitelman valmistelu on edennyt
siihen vaiheeseen, että liikenneympäristön parantamistoimenpideluonnokset ovat nähtävillä.
Rautalammilla luonnokseen voi tutustua
kunnanvirastossa 24.3. saakka. Palautetta luonnoksista voi antaa suunnittelijoilla sähköpostitse
tai puhelimitse sekä kirjallisesti kunnanvirastossa,
mistä palaute toimitetaan suunnittelijoille.
Tilaisuuden avaus
kaavoitusjaoston pj. Jarmo Karjalainen
12.05
Kaavoitus, rakennusjärjestys ja joustava
rakennuslupakäytäntö kunnan kilpailutekijänä
kunnanjohtaja Risto Niemelä
12.25
Rautalammin ympäristönsuojeluohjeet
tekninen johtaja Tuure Savolainen
12.45
Rautalammin vesihuoltosuunnitelma ja
pohjavesialuesuunnitelma
tekninen johtaja Tuure Savolainen
Jukka Koski-Vähälä, Savo-Karjalan vesiensuojeluyhdistys ry
Kommenttipuheenvuoro
Timo Lindsberg, Rautalampi MTK
13.45
Keskustaajaman osayleiskaavan tarkistaminen
ja laajentaminen
arkkitehti Kai Tolonen
14.20
Etelä-Konneveden osayleiskaava
arkkitehti, SAFA Risto Suikkari, Tilatohtorit Oy
15.00
Kierinniemen kaava
arkkitehti, SAFA Risto Suikkari, Tilatohtorit Oy
15.20
Metsähallituksen hoito- ja käyttösuunnitelma
Enonniemeen
suunnittelija Meri-Hilkka Mäkelä, Metsähallitus
16.00
Rautalammin ja Konneveden kansallispuisto
ylitarkastaja Raimo Itkonen, Metsähallitus
Kommenttipuheenvuorot
yrittäjä Jukka Varis
toiminnanjohtaja Ossi Maukonen, Rautalammin
Riistanhoitoyhdistys ry.
17.00
Tilaisuuden päättäminen
kunnanvaltuuston pj. Jorma Kukkonen
Puheenjohtajana toimii Jarmo Karjalainen.
KAIVOSTEN PERUSTAMISEEN JA
MAA-AINESTEN OTTOON SEKÄ
TUTKIMUKSEEN LIITTYVÄ PÄIVÄ
Torstaina 16.5. klo 16.00
Rautalampi HUB (Kuopiontie 13)
16.00
Tilaisuuden avaus
kunnanjohtaja Risto Niemelä
16.05
Pohjois-Savon maakuntakaavaan 2030
merkityt kalliolouhos- ja soranottoalueet,
kaupan maakuntakaava, tuulivoimakaava
suunnittelujohtaja Paula Quick
16.45
Tutkimus- ja koeporaukset ja kaivoslain
mukaiset valtausalueet Rautalammilla
projektipäällikkö Seppo Leinonen, GTK,
tutkimus- ja koeporaukset
erikoistutkija Tapio Halkoaho, GTK, kulta,
perusmetallit, PGE, Kuopio
toimitusjohtaja Urpo Kuronen, Finnaust Mining
PLC, valtausalueet
17.45
MineWacon -projekti
projektipäällikkö Janne Kankkunen, GTK,
MineWacon -projekti
18.10
LiMe-tutkimus
professori Jouko Vepsäläinen, Itä-Suomen
yliopisto
18.35
Tilaisuuden päätös
kunnanhallituksen pj. Anneli Jalkanen
Puheenjohtajana toimii Anneli Jalkanen.
Matkailu-, mökki- sekä ohjelmapalveluyrittäjät huomio!
Tule keskustelemaan siitä mitä kansallispuisto voisii sinulle tarjota ja millaisia
odotuksia sinulla olisi mahdollisen puiston suhteen, sekä siitä vaikuttaisiko
kansallispuiston perustaminen yrityksesi toimintaan.
Suunnittelu on täydessä vauhdissa ja nyt on paras aika vaikuttaa!
Paikalla kanssanne keskustelemassa ovat Metsähallituksen erikoissuunnittelija
Raimo Itkonen ja Etelä-Konneveden ympäristön kehittämishankkeesta Ulla Anttila.
Tilaisuus tiistaina 19.3. klo 17, HUB Rautalampi
Lisätietoja:
Ulla Anttila, [email protected], p. 040 678 9270
Raimo Itkonen, [email protected], p. 040 583 5802
Sisä-Savon
kansalaisopiston
KEVÄTKONSERTTI
4.4.2013 klo 18
Eri ikäisiä soittajia, laulajia, kuoroja ja
yhtyeitä. Konsertti Matti Lohen koulun
Vanhassa juhlasalissa, vapaa pääsy.
KEVÄTNÄYTTELY
4. - 30.4.2013
Rautalammin kirjaston näyttelytilassa
Sapattivapaan satoa Terhi Sepposen töitä
Rautalammin kirjastossa
www.rautalampilehti.fi
IMUAUTOPALVELUT
KAIVOJEN
TYHJENNYKSET
Soita
Rautalampilainen Terhi Sepponen päätti pitää vuoden sapattivapaata opiskellakseen kädentaitojen ohjausta Kankaanpään opiston
askarruttaja-linjalla. Sapattivapaa on ohi ja sen
aikana syntyneistä käsitöistä ja taideteoksista on koottu näyttely Rautalammin kirjaston
näyttelytilaan.
- Otin vuorotteluvapaata ihan tätä tarkoitusta
varten. Aikaisemmin olen käynyt kotiteollisuuskoulun, mutta käsitöiden parissa en koskaan ole työskennellyt, kanslistina Rautalammin kunnassa toimiva
Sepponen kertoo.
Sepposen haaveena on, että hän voisi itse vetää
kädentaitokursseja Rautalammilla.
- Olisi mukavaa jos saisi ihmisiä innostettua harrastamaan. Ei aina olisi itse opiskelemassa, vaan välillä toisellakin puolella, hän naurahtaa.
Kirjaston ala-aulassa esillä olevassa näyttelyssä
esillä on esimerkiksi sulatuslasi-, lyijykisko-, ja tiffanytöitä, savi- ja puutöitä, punontaa ja nahkatöitä
sekä kankaanpainantatöitä. Näyttelyn kokoaminen
oli Sepposen oma idea.
- Olen käynyt katsomassa täällä muita näyttelyitä
ja ajattelin, että kerrankos sitä itsekin.
Näyttely on esillä maaliskuun loppuun saakka.
• Sorat ja murskeet
• Käytettävissä kuorma-auton hiekoituslaite ja alusterä
• Kuormaukset ja maansiirtotyöt pyöräkuormaajalla
• Lavettikuljetukset
• Kalliomurskeet Hanhitaipaleen kalliolouhokselta
KAIVINKONETYÖT
Sami Lehmonen
10-20 tonnin pyörä- ja telakoneilla
Koneurakointi
Sami Lehmonen
040 705 1586
040 027 8075
Rautalampi
Sisä-Savon
Nuohouspalvelu Oy
Konnekoskentie 251 B
77700 Rautalampi
Psykiatrian erikoislääkäri Anu Hirvonen
Vastaanotto: Kuopiontie 22, 77700 Rautalampi
Ajanvaraus maanantaisin klo. 8.30–12.00
Puh. 050
305 6515
Jari Pietiläinen
040 581 8771
[email protected]
Tero Hiltunen
040 149 0123
[email protected]
JT
PARKETTITYÖT
• Hionta, lakkaus, petsaukset
• Asennus- ja korjaustyöt
• Sisäremontit, sauna- ja
suihkuremontit
• Asuntoautovuokraus
Soita Jarmolle
040 715 5625
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
Harri Ikävalko
Asemakatu 11
77600 Suonenjoki
(017) 513 652
Hannu 0400 272 445 • Markus 040 768 7416
040 705 1586
OSTETAAN / NOUDETAAN
• Rauta- ja peltiromua
• Autot, maatalouskoneet ym.
• Akut, jalometallit (Kupari, rst., alumiini)
• Romutustodistukset • Renkaiden vastaanotto
T:mi HM Korhonen
Herrantie 1073, 77700 Rautalampi
0400 954 814
Ympäristöluvan
omaava
yritys
13
Kyliltä kuultua: Kinkerit Pottu-Matissa
Rautalammin pitäjän eteläosassa 1900-luvun alussa
vaikuttanut Pottu-Matti tuli tunnetuksi tapahtumista,
joissa joutui tekemisiin esivallankin kanssa. Liikanimen
hän oli saanut oltuaan osallisena perunavarkaudessa ja
tästä syystä käräjillä.
Eräänä kesäisenä päivänä Pottu-Matin taloon tulee
arvokkaan näköinen mies salkku kainalossa. Talon miesväkeä, isäntä ja kaksi poikaa, istuu kortilla pöydän ääressä. Ensimmäisenä Matti kysäisee: ”Jaetaanko herrallekkii
lehet”? ”Ei jaeta. Minä olen seurakunnan kappalainen.
Täällä pitäisi tuokion päästä alkaa kinkeripiirin pyhäkouluntarkastus”. Matti säikähti ja sanoi unohtaneensa
koko asian. ”Pojat! pannaanpa paekat kuntoo ja pietään
pyhäkoulun tarkastus. Kohta tänne tulloo kyläläesiä”. Ja
niin pyhäkuoluntarkastus pidettiin.
Kyläläisiä oli jo
pitemmän aikaa kiusannut Pottu-Matin talon epävakaa
elämänmeno. He tuumivat, että tulevana talvena kinkereillä tämä asia otetaan esille. Matti oli saanut vihiä tästä
suunnitelmasta.
Vallinneen käytännön mukaisesti
seuraavana talvena kinkerit pidettiin samassa paikassa,
Pottu-Matissa. - Käytiin läpi edellisena kesänä annetut
raamattu-ja virsiläksyt, merkittiin ylös rippikouluun
pyrkivät, kirkonkirjoihin merkittiin muutokset talojen
asukkaista ja palveluväestä. Kun kaikki tavanmukaiset
kinkeriasiat oli läpikäyty, kysyi kirkkoherra Koivisto
kylän vanhimmalta, olisiko tällä mitään erikoista sanottavaa kylän hengellisestä ja siveellisestä elämästä. Tässä
vaiheessa Pottu-Matti nousi rivakasti ylös. ”Kyllä minun
mielestän tämän kylän immeiset ellää niinku pittää. Valitettavasti minun pittää sannoo, että myö tässä talossa
ei ou pysytty oekeella tiellä. Myö on pelattu korttia ja
ryypätty. Mutta nyt minä oun sanonna poijille, että meijän pittää jättee semmone elämä ja on ruvettava elämään
niinku muuttii immeiset”. Tämän jälkeen Matti istuutui
penkille. Kun kylän vanhimmalla, eikä muillakaan ollut
mitään sanotavaa, pani Koivisto kätensä Raamatun päälle ja sanoi: ”Tässä kirjassa sanotaan, että joka tunnustaa
pahat tekonsa ja hylkää ne, sille tapahtukoon laupeus.
Näin tapahtukoon.” Näin Pottu-Matti oli päässyt sillä
kertaa pälkähästä. Pian kylällä havaittiin, että Pottu-Matissa elämä jatkui vanhaan malliin.
Aarne Hirvosen eno Jussi Jäntti kertoi
tämän tarinan 1970-luvulla. Jäntti
asui nuoruusvuotensa 1896-1913
Rautalammin Ihalaiskylän Kannaksessa.
Aarne Hirvonen
Eläviä kuvia
Ranskalaiset Lumieren veljekset kävivät näyttämässä Helsingissä eläviä kuvia kesällä 1896. Kotimainen tuotanto alkoi muutamaa vuotta myöhemmin. Suomalaisia elokuvia tehtiin 1930-luvun
puolivälistä aina 1960-luvulle asti keskimäärin
20 vuodessa. Syntymävuotenani 1955 tavoitettiin
huippu, silloin valmistui 30 kotikutoista tuotantoa,
osapuilleen saman verran kuin näinä päivinä. Sotien aikana huvit olivat vähissä. Niinpä jokaista suomeksi puhuttua filmiä riensi katsomaan keskimäärin 400 000 kansalaista, yli kymmenen prosenttia
väestöstä. 2000-luvulla 200 000 katsojaa taikka
enemmän saavuttaneita elokuvia on 29, keskimäärin vähän yli kaksi vuodessa. Lähes jokaiseen
kotiin 1960-luvulla tunkeutunut televisio sekä sittemmin miltei rajattomat mahdollisuudet tarjoava
tekninen laitteisto rapauttivat välillä vanhanmallisen filmiteollisuuden melkein olemattomiin ja valtion oli ryhdyttävä tukemaan toimintaa.
Varhaisimmat muistoni 1960-luvulta vievät
minut Rautalammin seurojentalolle, missä puisilla tuoleilla istuttiin pimeässä salissa välillä kynsiä
purren tai kippurassa nauraen. Koneet reistailivat
ja pitemmissä esityksissä piti vaihtaa kelaa. Opin
jo tuolloin tietämään miltä tuntuu, kun filmi katkeaa. Köyhälle pojalle tämänkaltaisia elämyksiä oli
tarjolla harvoin. Asia ei minun kehitykseeni vaikuttanut mitenkään. Pystyin olemaan tekemättä
läksyjäni muiden tähdellisten harrastusten vuoksi.
Aikuisena olen saanut istua pehmeillä penkeillä tuijotellen seinänkokoisia kankaita tapahtumien
vyöryessä entistä enemmän syliin mahdottoman
metelin saattamana. Suurta alan ystävää minusta
ei ole tullut. Välillä jään mieluummin kotisohvan
14
mutkaan jopa pariksi, kolmeksi vuodeksi. Edes
tallennettuja en jaksa juurikaan katsella. Hölmöä
siinä mielessä, kun matkaa Suomen hienoimpiin
katsomoihin on vain muutama sata metriä ja kaikki maailman tuotannot tulevat lähelle ensimmäisenä maassamme.
Syyn on siis oltava hyvä, jos liikkeelle laittaudun. Poliisitaustaisten kirjailijoiden teoksien pohjalta on silloin tällöin tehty filmejä. Mieleen tulee
ensimmäisenä Matti Yrjänä Joensuun erinomaisten kirjojen tekstien kääntäminen eläviksi kuviksi.
Ohjaaja joutuu muuttamaan verkkaisen pohdiskelevan rikostutkinnan vauhdiksi ja vaarallisiksi tilanteiksi, jolloin alkuperäinen ajatus on joskus pahasti kateissa. Toisaalta elokuvasta poikkeuksetta
nauttii tällainen hidashoksainen enemmän kirjan
ensin luettuaan.
Kuopiolainen vanhempi konstaapeli Marko
Kilpi on noussut rikosromaaneillaan komeasti kotimaisten kirjailijoiden ylimpään kastiin. Tasan
kaksi vuotta sitten ilmestyi Elävien kirjoihin, mihin 22.2.2013 ensi-iltaan tullut Aku Louhimiehen
ohjaama elokuva 8-pallo perustuu. Tunnen Markon ja olen hänen teoksiaan arvostellut ilmeisen
suopeasti. Koneelleni näet napsahti tervetulotoivotus kutsuvierasnäytäntöön Lasipalatsiin ja vielä
perään jatkoille ihan kotinurkille. Halusta sinne
rouvan kanssa askelsimme.
Kirja on rankka kuvaus nuoresta huumeisiin kietoutuneesta naisesta, joka vauvansa
kanssa yrittää vapauduttuaan vankilasta
palata yhteiskuntaan uutena ihmisenä.
Kapulaa lyövät tehokkaasti rattaisiin
entinen miesystävä ja muu elämästä
irtaantunut sakki, jolla on taito hakea esille vanhat
kaverit. Pike on pahasti riippuvainen miehestään
Lallista, väkivaltaisesta ihmispedosta. Tarinassa
on kolme eri syistä yksinäistä ihmistä, jokainen
omalla tavallaan irti tavallisesta turvallisesta elämästä. Kriitikot ovat antaneet pääsääntöisesti hyvät arviot tekijöille lukuun ottamatta loppua, mitä
kuvataan päälle liimatuksi, Hollywoodista matkituksi ja ennalta arvattavaksi. Mielestäni katsojat
kovan parituntisen päätteeksi ansaitsevat mieltä
tasaannuttavan päätöksen.
Lopputuloksesta näkyy mainiosti kirjailijan tiivis mukanaolo kuvauksissa. Marko Kilpi on itsekin
elokuvamies. Hän on yhdessä ylikonstaapeli Eero
Wetzellin kanssa tehnyt muun muassa koskettavan
dokumentin Kuopion Väinöläniemellä takavuosina
ajetuista nuorten sananmukaisista surmanajoista.
Marko ihmetteli itse, kun valmista tuli näin äkkiä
- alle vuodessa. Loistavat näyttelijät Jessica Grabowsky, Eero Aho, Pirkka-Pekka Petelius ja Mikko
Leppilampi osaavat työnsä. Roolit ovat muuta kuin
heidän kohdallaan on totuttu. Pitää kaiketi lähteä
vastaisuudessa näissä merkeissä ulos nykyistä useammin.
Rautalammin kirkonkylän raitilla keskusteltiin puoli vuosisataa sitten tulevan illan elokuvanäytöksestä. Ukko kertoi menevänsä filmiä katsomaan ja toinen kysyi, mitä siellä tänään näytetään.
Vastaus kuului: ”Nimmee en tiijä, mutta hyvä
kuulu olovan.”
Juuristaan ylpeä Rautalammilla
syntynyt Jussi-Pekka Lämsä
on Helsingin poliisilaitoksen
operaatiopäällikkö.
Päätoimittajan palsta
Maalla maan tavalla
Karttulassa riemastuttiin, kun Kuopioon liittyneen kunnan
henkilöstön pysäköinnissä otettiin käyttöön yhtenäinen linja kaupungin kanssa. Henkilöstö saisi maksaa lämmitystolpallisista pysäköintipaikoista, kuten kaupungissa kuuluukin. Jos toisaalla tolppapaikan saisi ilmaiseksi, henkilöstö eri alueilla joutuisi keskenään
eriarvoiseen asemaan. Saman tasa-arvon ja yhdenmmukaisuuden
nimissä Karttulassa on varmaankin nykyään kaupunkitasoinen
paikallisliikenne.
Tolppapaikoille luvatta pysäköiviä valvoo kaupungin pysäköinninvalvonta. Tämä puolestaan on johtanut siihen, että autot
jätetään kadunvarsiin, missä ilmaista tilaa riittää. Tämä puolestaan
on jo riski liikenneturvallisuudelle ja on jokseenkin maalaisjärkeen
käymätöntä, että vierellä oikeat parkkipaikat ammottavat tyhjyyttään.
Maalaisjärki saavuttaa uuden merkityksen, tai pikemminkin
sananmukaisuuden. Siinä vaiheessa, kun täällä maalla on alettava
elää kuten kaupungissa, olemme menettäneet paljon. Voimme
vain kuvitella mihin kaikkeen vastaavia, sinänsä kovin tasa-arvoisia
mutta täysin järjettömiä sovelluksia tulisi. Jonkun on turvattava
se, että maalla saadaan jatkossakin elää maan tavalla.
Iiro Lyytinen
päätoimittaja
Rautalampilehden kamera kiertää
Kuvia lehden toimitukseen voi lähettää
osoitteella [email protected]
Liitä mukaan pieni tarina tapahtumasta
sekä kuvaajan nimi.
Parhaat julkaistaan tällä palstalla.
esti
taan ilois
s
a
v
n
ii
t
t
ote
uotipiika koskella.
Kosken P
o
k
Ker n
elun
lassikko-ott
ik
lv
ta
n
e
is
te
Perin
oKi East
i West - RaK
avasi RaKoK
Westin
joka päättyi
-kamppailu,
emin 5-4.
voittoon luk
pan
kukkakau oristi
n
ii
t
t
li
h
ju
i fl
Arttelissa itä. Yleisö seuras ä.
e
r
ä
t
t
t
äy öst
yn
5-vuotiss salaisen sidontan
Mari Kaa
Rautalampilehti 3/2013
Painos: 10.000 kpl
Jakelualue: Rautalampi, Suonenjoki, Tervo, Vesanto ja Konnevesi
Osoitteeton jakelu, Itella
Painopaikka: I-Print, Seinäjoki
Kustantaja:
Viestirauta Oy
Toimitus:
Kuopiontie 13
77700 Rautalampi
[email protected]
Päätoimittaja:
Iiro Lyytinen
050 536 5570
[email protected]
Myyntipäällikkö:
Marja Kämppi
040 669 2250
[email protected]
Ilmoitusvalmistus:
Tarja Kovero
040 487 1203
[email protected]
441 895
Painotuote
15
Rautia Variksen Pro työkalukuvasto 1/2013 on julkaistu
Lähes 200 tarjoustuotetta niin ammattilaisille kuin rakentajillekin
24 sivuisessa kuvastossa. Jos et ole saanut kuvastoa, ilmoita meille.
Lähetämme kuvaston paluupostissa.
Yhdistelmänaulain
FXA Combi
Akkuporakone
18 G naula, max. 50 mm.
Ryobi R12DD-LL12S
2-vaihteinen 12 V akkuporakone/ruuvinväännin huippuominaisuuksilla, 10 mm
pikaistukalla ja kohdevalolla.
Vakiona soft bag laukku.
(119,-)
99,90
Hinta ilman
K-Plussakorttia
399,-
Pyörivä Laserliner
Smartlaser
K-Plussa-tarjous
329,-
Itsetasaava pyörivä laser tarkkoihin mittauksiin. Kantama 120 m. Säteen vaaka- ja pystykäyttömahdollisuus,
myös piste ylös. Impulssi- ja pistetoiminto. Vastaanotin
ja kolmijalka vakiona.
Akkuporakone
Makita BDF453SHE
18 V akkuporakone/ruuvinväännin huippuominaisuuksilla.
Vakiona laukku.
189,-
Naulauspaketti
FXA
Runkonaulain 34-astetta,
naulat 50 - 90 mm. Viimeistelynaulain 18G, naulat 20 - 50
mm. Mukana kankainen
kuljetuslaukku.
Pöytäsaha Ryobi
ETS1526ALHG
Laadukas, hyvällä kapasiteetilla ja painevaletulla alumiinisella
pöytätasolla. Tukeva jalusta.
229,Kompressori Nuair
Supertempo
2,2 kW moottori, työtuotto yli
200 l/min@6bar, ilmasäiliö
24 l. 2 säädettyä ulosottoa ja
isot siirtopyörät.
Pyörösaha
Makita 5604 R
950 W:n moottorilla varustettu
ammattilaisen pyörösaha. Vakiona 165 mm:n kovapalaterä,
max. sahaussyvyys 54 mm.
(119,-)
99,-
299,Moottorisaha
Dolmar PS-32C
Kevytkäynnistysmekanismi,
ketjun kiristys sivulta. Laippa
35 cm.
Tervetuloa!
16
34,95
129,-
Etusi 70,-
Vainiontie 2, Konnevesi
p. 020 769 1870
www.rautia.fi/konnevesi
90-sarjan hakanen, max. 40
mm. Naulaimessa pehmustettu kärkivarmistin ja syvyydensäätö.
VARIS
199,-