LeineLän

Leinelä
Leinelän oma asukaslehti 1/2010
4
Taide ja luonto
kohtaavat
3 Viisi syytä muuttaa Leinelään
 Viihdy vapaalla Vantaalla
Hei! Olen Noora ja muutan
pian
äidin, isin ja veljen kanssa
Leinelään.
Mummikin saattaa muuttaa
tänne.
SISÄLLYS
Viisi syytä muuttaa Leinelään
suminen ja koti on meille suomalaisille erityisen
merkityksellinen asia. Viime talven kovat pakkaset todistivat kouriintuntuvasti, että ihana lämmin koti on lottovoittoon verrattava asia. Matkani
Iso-Britanniaan kylmimpään pakkasaikaan herätti huomaamaan, että voimme onnitella itseämme keliin sopivista ja toimivista kodeista. Viime kesän lämpimät päivät taas
saivat miettimään viilennyksen tarpeellisuutta.
Vantaan kaupungin aluearkkitehti Anitta Pentinmikko nimesi viisi tekijää, joiden ansiosta Leinelästä on nousemassa haluttu ja laadukas taidekaupunginosa Vantaalle.
A
Leinelän oma asukaslehti 1/2010
3

Missä onni asustaa?
Pääkirjoitus
Vuodenaikojen vaihtelu ja niistä nauttiminen on tutkimusten
mukaan yksi tärkeimmistä onnen tuojista suomalaisille.
Leinelän asuinaluetta suunnitellaan neljän vuodenajan mukaan ja miksikäs ei, sillä alue tulee sijaitsemaan keskellä aitoa
luontoa. Moni asia voi tehdä onnelliseksi, pienet hetket arjessa tai suuret asiat, kuten uuden asunnon osto. Leinelässä tulee asumaan onnellisia ihmisiä - sellaisella tunteella ja intohimolla sinne taidetta suunnitellaan. Ota osasi onnesta - nyt
vielä tämän uuden lehden sivuilta. Tervetuloa onnenmaahan.
Viisi syytä muuttaa Leinelään
elämisen laatua pääkaupunkiseudulla
Mari Peltomäki

projektipäällikkö
Vantaan markkinointi oy
Taiteen ja luonnon vuoropuhelu
Leinelän alueen taiteen idea on kiertokulku: elämän syklit, vuodenaikojen vaihtelu,
rakennusten muuntuminen eri syklien kautta toiseksi.
Elämä on
unelmista tehty
– helppoa elämää Leinelässä


Muutto
mielessä

Vantaa kutsuu
elämään



Parvekkeen neljä
vuodenaikaa
loistosiJainti
›› LeineLä on keskelle Vantaata, ilolan ja Asolan pientaloalueiden naapuriin rakentuva uusi asuntoalue yli 2500 ihmiselle. Leinelästä luodaan elämisen laatua vaaliva taidekaupunginosa Vantaan sydämeen. Luvassa on monipuolisia asumisen
mahdollisuuksia: alueelle rakennetaan kerros-, rivi- ja paritaloja, joihin tulee omistus-, osaomistus- ja vuokra-asuntoja.
taide Ja luonto etusiJalla
›› LUOnnOnKALLiOiDen lomaan nousevan alueen rakentamisessa painotetaan luonnonläheisyyttä. Alueelle rakennetaan kolme viheraluetta, joilla metsäluontoa säästetään mahdollisimman paljon asukkaiden iloksi. Ainutlaatuista Leinelässä on se, että mukaan on otettu taiteen suunnittelu ympäristöön. Kerrankin taide ohjaa rakentumista, eikä toisinpäin.
oma asema kehäradalla
›› LeineLä tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden asua erinomaisten liikenneyhteyksien äärellä sekä lähellä pääkaupunkiseudun palveluita ja työpaikkoja. Leinelä saa oman, viihtyisän aseman Kehäradalle, joka tulee yhdistämään koko pääkaupunkiseudun toimivaksi liikenteelliseksi alueeksi. Rata on valmis käyttöön keväällä 2014. eteläpuolen Koivukylänväylä yhdistää Tuusulan ja Lahden moottoritiet ja
mahdollistaa sujuvan liikkumisen myös autolla. Aviapoliksen työpaikka- ja kauppakeskittymiin sekä lentoasemalle Leinelästä on hyvät yhteydet.
palVelut käVelymatkan päässä
›› LeineLän päiväkoti valmistuu pian. Muita päiväkoteja löytyy lähitienoolta.
noin kilometrin kävelyetäisyydellä on neuvola, ala- ja yläkouluja sekä melkein yhtä lähellä terveyskeskus ja Peijaksen sairaala. Myös kaupat ovat lähellä. erityisesti
odotan elmo-urheilupuistoa, joka rakennetaan lähistölle lähitulevaisuudessa.
modernia yhteisÖllisyyttä
›› ALUeen rakentaminen ja palvelut keskittyvät viihtyisän keskustorin ympärille. Tiivis rakentaminen ja esteettömät yhteiset alueet luovat uudenlaista yhteisöllistä kaupunkihenkeä. Leinelästä rakentuu asuntoalue, jossa on helppoa ja mukavaa
elää kaiken ikäisenä.
kolumni
Ympäristötaide
rikastaa elämää
Rakennamme
yhdessä Leinelää
,
”tein mummOlle kuvan siitä
in
kOd
en
uud
ja
talO
millaisia
läHellä vOisi Olla.”
Vastaava päätoimittaja Mari Peltomäki Toimitus Tarja Sinervo ja Arja Kulmala ulkoasu Nea Ivars avustajat Ines Pojanluoma (Noora), Antti Vettenranta,
Ida Pimenoff ja Tiina Alvesalo julkaisija Leinelän Kehitys Oy, Vantaan kaupunki, Asematie 7, 01300 Vantaa (09) 83 911, www.leinela.fi
Kustantaja Markkinointiviestintä Dialogi Oy, Risto Rytin tie 33, 00811 A-lehdet 09 4242 7330, www.dialogi.fi
Paino Forssan Kirjapaino Oy Paperi 150 g Galerie Art Gloss
2
LeineLä 1/2010
LeineLä 1/2010
3
kohtauspaikalla
Leinelässä taide on läsnä kaikkialla. Alueen taideteokset muodostavat teemallisen kokonaisuuden,
jonka hahmottava ajatus on elämän kiertokulku.
Teksti Tiina Alvesalo Kuvat Antti Vettenranta,
Ida Pimenoff
V
aikka Leinelän ensimmäiset
taideteokset valmistuvat vasta vuoteen 2012 mennessä, taide tulee olemaan alusta alkaen
läsnä rakennusten ulkopinnoissa, porteissa, julkisissa tiloissa, katuosuuksissa ja liikenneympyröissä. Ja mikä parasta
– taiteesta tule osa asukkaiden arkea ja elämän sykliä.
– Tämä on ensimmäinen kerta, kun taide
on näin integroidusti mukana kaupunkialueen suunnittelussa ja rakentamisessa koko
prosessin ajan. Tässä mielessä Leinelä on ainutlaatuinen projekti, joka tulee muuttamaan
koko lähiseudun dynamiikkaa ja arkea, kommentoi projektipäällikkö Mari Peltomäki.
Vantaan kaupunki on tehnyt Leinelään
mittavan taiteen yleissuunnitelman, josta
vastaavat kuvataiteilija Vesa-Pekka Rannikko
sekä kaupungin kutsumat taiteilijat. – Kaupunki halusi luoda alueesta omaleimaisen ja
erityisen. Tämän vuoksi päädyttiin ympäristötaiteeseen, joka muodostaa kiinteän osan
Leinelän yleisilmettä.
Peltomäki näkee, että Kehäradan valmistumisen myötä Leinelällä on suuri mahdollisuus muodostua kansainväliseksi taiteen ja
asumisen keskukseksi. Lentokenttä on muu-
taman minuutin päässä, mikä tekee alueesta
myös erittäin houkuttelevan.
Kasvamista ja kiertokulkua
Kuvataiteilija Vesa-Pekka Rannikko aloitti taiteen yleissuunnitelman tekemisen tyhjälle asunto-alueelle, kun Vantaan taidemuseon intendentti Anne Kaarna pyysi muutama vuosi sitten häntä mukaan projektiin.
Rannikon tehtävänä oli luoda alueelle viitekehys: määritellä paikkoja, joihin taidetta suunnitellaan sekä luoda suunnitelmalle kattava
teema. Hän lähti miettimään Leinelää kokonaisuutena, tavoitteenaan yhtenäistää alue
ympäristötaiteen keinoin. Alueen suunnittelun lähtökohtana oli alusta alkaen esteettömyys ja moniaistillisuus.
– Syntyi ajatus elämän kiertokulusta, joka on Leinelän taidetta hahmottava ajatus.
Luonto ja ihmisen koko elämän mittaiset
syklit ovat elementtejä kiertokulussa, johon
kuuluu olennaisena osana myös kierrättäminen. Tämän lisäksi halusin käsitellä suunnitelmassa myös sellaisia tärkeitä aiheita kuten vanheneminen ja kasvaminen, selittää
Rannikko.
Rannikko pohtii, kuinka ennen kaikkea sosiaaliset ympyrät ja muuttoliike vaikuttavat
ihmisten kiertokulkuun.
– Aluksi Leinelässä oli vain metsää, sen jälkeen rakennetaan taloja ja ihmiset muuttavat
alueelle. Syntyy perheitä ja lapsia. Kasvetaan,
ikäännytään ja vanhennutaan. Kaikki tämä
näkyy myös Leinelän teosten sisällössä, muodossa sekä sijoittelussa.
Kysymyksiä, ei vastauksia
Leinelän yleisille alueille suunnitellun taiteen
toteuttajiksi valittiin kymmenkunta eri taiteilijaa: mm. Hilda Kozári, Tuula Närhinen, Denis Ziegler, Otto Karvonen, Timo Heino, Anni Laakso sekä korttelialueen taiteen yleis-
sessaa ja
”Jihuu! On jännä leikkiä prin
paljon
on
kun
,
mitä
ka
rosvoja ja vaik
a!”
ttej
por
ja
muureja
Voimakkaat porttiaiheet kutsuvat
Rakennuksiin tai rakennusten väliin muodostetut portit ovat olennainen osa Leinelää. Kutsuvat porttiaiheet jäsentävät aluetta tulijalle. Jokaiseen taideporttiin
tehdään oma värityssuunnitelma vuorovaikutuksessa alueen muiden taideteosten tekijöiden, rakennusten arkkitehtien ja tulevien asukkaiden kanssa. Voimakkaat porttiaiheet toimivat visuaalisesti tärkeinä elementteinä Leinelän maisemassa. Saapuminen alueelle on itsessään elämys, myös samoilu alueen sisällä, jalan
tai autolla on seikkailu.
Asuntosäätiö Leinelän Gneissi
Arkkitehtitoimisto Petri Rouhiainen Oy
Havainnekuva: Tietoa Visualisointi

Leinelä 1/2010
Omaleimaiset rakennukset erottuvat
Leinelään rakentuu korkean laatutason korttelitaloja ja kaksi päiväkotia, jotka toteutetaan muusta rakentamisesta poikkeavasti ja omaleimaisesti. Arkkitehtuurissa
viestittyy leikkimielisyys, ja niiden kattomuoto, katemateriaalit ja visuaalinen muoto poikkeavat perinteisestä suunnittelusta. Muotokieli on kaartelevaa ja mutkittelevaa. Korttelitalojen arkkitehtonisena tavoitteena on korostaa Leinelän perusluonnetta, vuoropuhelua luonnon ja arkkitehtuurin kanssa sekä tuoda luonnon kiertokulku kaupunkilaisille näkyväksi.
Kaavoitusvaiheessa suunniteltu katunäkymä Leinelästä
Arkkitehtitoimisto Ulpu Tiuri Oy
Leinelä 1/2010

tyyliä
kohtauspaikalla
Leinelän taiteen yleis­suunnitelmasta vastaa kuvataiteilija Vesa Pekka Rannikko.
Hän haluaa alueen taiteen
herättävän ajattelemaan asioita
uudella tavalla.
suunnitelmasta vastaavan taiteilijan Markku
Pääkkösen ryhmä.
Alusta alkaen ideana oli se, että taiteilijat
työskentelevät ryhmänä ja teokset ryhmitellään Leinelän alueelle omiksi toisistaan poikkeaviksi kokonaisuuksiksi, joissa otetaan huomioon Rannikon tekemä yleissuunnitelma.
– Teokset ottavat kantaa isompiin kysymyksiin: miten taide toimii häiritsijänä, kuinka teokset huomataan vain tuntoaistin avulla
tai mikä on esimerkiksi teosten rakennusmateriaalien alkuperä.
Rannikko mainitsee yhtenä mielenkiintoisena esimerkkinä Tuula Närhisen toteuttaman
valoprojisoinnin, jossa katulampun tilalla katupintoihin projisoituu varjokuva. Toinen hyvä
esimerkki Leinelän taiteesta on Rannikon mukaan Hilda Kozárin suunnittelema penkkisarja, joka sopii myös näkövammaisille.
– Kozári on luonut hajuteokseen tervantuoksuisen tunnelman samaan aikaan, kun
selkänojasta löytyy viestejä pistekirjoituksena.
Rannikon ehdoton suosikki on kuitenkin
Otto Karvosen oivaltava teos. – Karvonen on
rakentanut luontopolun ympäristöön, jossa
kyltit ja taulut kertovat luontopolun rakennusmateriaalien alkuperän. Teos esittelee esimerkiksi kivilajin, jonka alkuperä voi olla yhtä hyvin Kiinasta kuin Keravalta.
– Leinelän ympäristössä taide toimii stimulanttina, joka inspiroi ajattelemaan asioita uudella tavalla. Taiteen tehtävä ei ole antaa valmiita vastauksia, niitä ei ole. On vain kysymyksiä. Mielestäni on kiinnostavaa herättää taiteen
avulla kysymyksiä siitä, pitääkö kaikkea ottaa
vastaan ajattelematta, sanoo Rannikko. 
4
parveketta niin kuin
”Meidän kodissa on kaksi
. Toiselle parvekkeelle
ssä
elä
Lein
issa
monissa talo
pöydän. Ihanaa!”
saan omat pienet tuolit ja
x
viherkeidas
vuodenaika
Hyvällä sisustuksella parvekkeesta saa toimivan ja
kutsuvan lisätilan kotiin.
K
Ulkokalusteet ja valaistus
Taide on saavutettavissa
Leinelän kantavana teemana on esteettömyys, joten
myös taiteen tulee olla saavutettavissa. Ideana on se,
että kaikilla on mahdollisuus kokea taideteos eri aistein. Käytännössä tämä toteutuu siten, että teosten
muoto, materiaali tai esimerkiksi ääni ovat sellaisessa
muodossa, että teoksiin voi tutustua myös käsillä koskettaen, tunnustellen, kuunnellen tai haistellen.

Leinelä 1/2010
Haluatko kovapuiset, polyrottinkiset vai ekologiset kierrätysmateriaalista tehdyt kalusteet? Puupintaa täytyy muistaa huoltaa. Pari kertaa vuodessa siveltävä puuöljy pitää kalusteiden värin kauniina, ja puu ei pääse halkeilemaan. Polyrottinkiset kalusteet kestävät
kosteutta ja ovat mukavia istua. Kierrätysmateriaalista tehdyt kalusteet ovat luonnonystävän valinta.
Muista parvekkeen valaistus pimeinä vuodenaikoina! Nykyajan ulkovalaisimet toimivat aurinkokennoilla. Saatavissa on myös pitkäikäisiä polyesterikankaisia led-valolyhtyjä,
joista teet näyttävän valokatoksen parvek-
Idan vinkit parvekkeelle
1 Valitse yhtenäinen pitkä parvekelaatikko tai ryhmittele yksittäisiä parvekeruukkuja. Istuta sekaisin sekä hyötykasveja että kauniita kesäkukkia. Näin syntyy
kauniita ja hyödyllisiä istutuksia.
Teksti Ida Lestinen, Sisustussuunnittelija SI
Kuvat Ida Pimenoff, valmistajat
asvit ja kukat tuovat parvekkeelle kodikkuutta. Lasitettu parveke
suojaa hentoja kasveja voimakkailta sateilta ja hyötykasvien
sato kypsyy kasvihuonemaisissa oloissa. Muista runsas kastelu, jotta taimet
eivät pääse kuivahtamaan.
6
keelle. Suuriin lyhtyihin laitettujen kynttilöiden valo tuo lämmintä tunnelmaa syys- ja talvi-iltoihin.
Somista vuodenaikojen mukaan
Kesällä parvekkeen lattiaa piristää värikäs räsy-, tai muovimatto. Jos haluat kokolattiamaton valitse ulkomatto, jossa on kuivausreiät.
Niiden ansiosta matto läpäisee hyvin vettä.
Pehmusteet lisäävät istumismukavuutta ja
villaiset torkkuhuovat tuovat lämpöä viileinä
iltoina. Talveksi tuoleihin voi laittaa lampaantaljat, joihin on mukava kääriytyä höyryävän
kahvimukin kera.
Viherhuone elää vuodenkierron rytmissä.
Syksyllä eri väreissä hehkuvat kanervat, havut
ja itse askarrellut kranssit ja kuivakukka-asetelmat tuovat tunnelmaa parvekkeelle. Kaupoista löytyy kauniita lyhtyjä, valitse vain tyyliisi sopivat. Jouluna parvekkeella tuikkivat
jouluvalot. Kevään koittaessa ruukkunarsissit hehkuvat kilpaa auringon kanssa, ja kesällä kukkaloisto valloittaa parvekkeen. 
2 Pieneen tilaan käy seinäkiinnitteinen pöytä, joka
voidaan taittaa seinää vasten, kun sitä ei käytetä. Tilaa jää lasten leikeille tai aurinkotuolille. Vierastuoleiksi kannattaa valita taittotuolit tai pinottavat kalusteet,
joita on helppo säilyttää.
3 Polyrottinkiset tuolit ovat lapsiperheen mieleen.
Ne on helppo puhdistaa pyyhkimällä ja ne kestävät
kovaakin kulutusta. Polyrottinkisia kalusteita on suuremmissa kesäkalustemyymälöissä eri värisinä.
4 Yhdistä rohkeasti eri värejä. Yhtenäinen kokonaisuus sallii värien käytön, kun valitaan tietyt tehostevärit ja pitäydytään niissä. Kun kalusteet ovat samaa väriä kuin istutusruukut, voit valita tekstiileihin ja kukkiin
pirteitä kontrasteja.
5 Ikean ulkovalaisimissa on hauskoja uutuuksia, jotka
toimivat aurinkokennoilla. Nyt ei siis tarvitse huolehtia
sähköjohdoista! Clas Ohlsonin led-lyhdyissä on kestävä polyesterikangas ja siro pyöreä muoto.
6 Fatboy edison the grand -ulkovalaisin on kuin
veistos. Ulko-osa polythyleenia ja varren sisäpuoli jauhemaalattua terästä. Ø 60 cm, korkeus 90 cm ja paino
12 kg. 1 x 4W, 1 x 16W, 1 x 8W, 455 €, www.fatboy.fi
Leinelä 1/2010

elämän kaarella
Koti ja
TÄhTiTAiVAS
Sanna Juutila ja Mikko Eskola odottavat maaliskuuta. Uusi asunto Leinelän Keijumetsässä on
silloin valmis.
teksti Arja Kulmala kuva Antti Vettenranta
Päiväkoti
kuin unelma
5-vuotias Noora kävi tutustumassa
rakenteilla olevaan Leinelän päiväkotiin.
teksti Tarja Sinervo kuvitus Sanna Mander
kuva Antti Vettenranta
O
i mikä vilske täällä päiväkotityömaalla onkaan! Vasarat
paukkuvat, maalisudit suihkivat, koneet ja ihmiset suhaavat paikasta toiseen. Tänne hienojen kallioiden keskelle
tulee jänniä leikkipaikkoja meille lapsille. Talostakin tulee
aivan ihmeellisen ihana, ei mikään tylsä laatikko, vaan oikea satutalo. Sinne tulee kaksi kerrosta, paljon taidetta ja ryhmätiloja.
Sitten kun saan täällä uusia kavereita, tädit voivat viedä meitä vielä
moniin muihinkin leikkipaikkoihin Leinelässä, vaikka Metsänhengen ja
Epinkosken puistoon. Kukkukalliolla voimme käydä retkellä.
Minä jo odotan muuttoa. Jos vielä mummi muuttaa tänne, niin olen
ikionnellinen, sitten olisi mummillekin lyhyt matka. Mummi sanoi, että
on tosi hienoa, kun tästä tulee sellainen paikka, jossa on helppo liikkua
vielä sittenkin, kun tarvitsee kävelykeppiä tai muuta apua. 
leinelän päiVäkoti
›› SiJAiTSee Leineläntien ja Metsäkeijunkujan kulmauksessa
›› 7-RYHMäinen 130 lapsen päiväkoti
›› TAiDeMääRäRAHAA 30 000 euroa
›› MUUnTUViA tilaratkaisuja, jotka mahdollistavat pienryhmäkohtaisen toiminnan omassa erillisessä tilassa, mutta tämän rinnalla
myös kahden tai kolmen pienryhmän yhtäaikaisen toiminnan
samassa tilassa.
›› RUOKAiLU sijoittuu osin yhteiseen ruokasalitilaan.
Päiväkodissa on oma palvelukeittiö.
›› PäiVäKODin suunnittelussa ja materiaalivalinnoissa on otettu
huomioon ekologisuus ja energiatehokkuus.
T
O
ikkurilan opiskelija-asunnosta ei ole pitkä matka Leinelään, mutta moni asia muuttuu:
makotitalo
Vantaan
Korsossa on piilossa
uudessa kodissa on yli 80 neliötä eli tilaa lähes kaksinkertaisesti nykyiseen verrattuna.
Parveke on suuri ja valoisa – se sisustetaan ilman muuta kodin jatkeeksi. Asunnossa
kauniin pikkutien varon oma sauna ja peräti kolme makuuhuonetta. – Ja tiskikone. Ei tarvitse enää jakaa
ressa. Se on suuri, vantiskivuoroja, Sanna ja Mikko hurraavat. Tiskivuoroista voi joskus tulla kinaa, mutha ja viehättävä – ja aita asuntokaupoista ei tullut. Leinelä tuntui heti sopivalta.
van liian työläs.
– Leinelässä junarata on lähellä, ja yhteydet Helsinkiin töihin ovat loistavat. Hintataso
Muutto tuntuu hyvin haikealta, mutta ajatus
on edullisempi kuin monessa muussa Vantaan uudiskohteessa, nuoret listaavat.
uudesta, kauniista ja helposta houkuttaa. – Tämä
Sanna ja Mikko tekivät asuntokaupat jo ennen rakentamisen aloittamista ja ehkolmen sukupolven tarpeisiin yli 30 vuotta sitten ostivät siten vaikuttaa asunnon suunnitteluun. He päättivät esimerkiksi jättää koltettu talo on meille kahdelle aivan liian suuri. Meillä on
mannen makuuhuoneen osin avoimeksi olohuoneen yhteyteen.
kaksi keittiötä ja kolme vessaa, paljon portaita ja vaikea
– Asetumme Leinelään pysyvästi, ja on hienoa, että voimme myöhemmin
liikkua. Vanha talo vaatii myös paljon kunnossapitotyötä, joerottaa kolmannen makuuhuoneen helposti väliseinällä. – Saunaa muutimta iäkkäänä ei enää jaksaisi tehdä, Auli sanoo.
me aivan ensimmäiseksi: sen kattoon tulee kuituvaloista tähtitaivas.
Leinelä löysi Kuvajat oikeastaan yllättäen, kun vastaan tuli
Keijumetsän parveke on peräti 17 neliömetrin suuruinen. Sinne Sanmainos alueesta ja sinne rakennettavista asumisoikeusasunnoista. Netistä löytyi lisää tietoa. – Alue alkoi tosissaan viehättää: sinne
na aikoo istuttaa kukkia ja sisustaa tilan puisilla tai rottinkisilla katulee ympäristötaidetta ja ympärillä on paljon luontoa.
lusteilla. – Puisilla, Mikko päättää.
Vantaan Gneissi valmistuu Leinelän Puunhaltijankujalle ensi kesänä.
Ensimmäinen omistusasunto osuu luontevaan ajankohtaan,
sillä Sanna on juuri valmistunut kauppatieteiden maisteriksi
Aulin ja Riston kodissa on kolme huonetta, keittiö ja sauna, yhteensä 78 neTampereen yliopistosta ja Mikon diplomi-insinöörin opinnot
liötä. Asunto on kahdelle riittävän suuri – mutta on melkoinen urakka mahTeknillisessä korkeakoulussa ovat loppusuoralla. Elämästä
duttaa Korson talo sinne, Risto huokaa. Leinelässä tullaan sisustamaan aivan
Leinelässä tulee varmasti puuhakasta, he miettivät. Aruudelta pohjalta.
Kuvajat arvelevat, että Riston on helppo liikkua Leinelässä rollaattorilla. Kolmanki rytmittyy töiden mukaan ja vapaa-aika kuluu Leinenesta kerroksesta pääsee kätevästi alas tilavalla hissillä. Ruokakaupat ovat lähellä, salän luonnosta nauttien. Nuoret haluavat ympärilleen
puita ja kallioita.
moin terveyskeskus. Tuusulan tai Lahden väylää pääsee minne tahansa, myös tervehti– Koiralenkille on päästävä luonnon keskelmään Porissa ja Paimiossa asuvia tyttäriä. Kehärata kuljettaa pian nopeasti stadiin.
– Odotamme eniten sitä, että koti on yhdessä tasossa ja että kaikki on ihan uutta. Voimle. Betoniviidakkoon emme halua.
me unohtaa myös lumityöt ja muut omakotitalon huolet, Risto sanoo.
Yhtä tärkeää on, että kaupat ja harrasKorson naapureita Aulin ja Riston tulee ikävä. Kyläilyjä puolin ja toisin suunnitellaan jo. Muttusmahdollisuudet löytyvät kotinurkilta.
ta ken tietää, ehkä uusista naapureista tulee vähitellen yhtä tärkeitä.
Lentokentän läheisyys kruunaa pake– Ehkä teemme samoin kuin muuttaessamme Korson taloon, jolloin kutsuimme lähinaapurit tutin, sillä nuoret matkustavat mieleltustumiskahville, Kuvajat suunnittelevat. 
lään. 
Uutta, kaunista
ja heLPPoA
Muuttopäätös vanhasta talosta syntyi nopeasti,
kun Auli ja Risto Kuvaja löysivät Leinelän – tai
Leinelä löysi heidät.
teksti Arja Kulmala kuva Ida Pimenoff

LeineLä 1/2010
LeineLä 1/2010

tärpit
mielipide maailmasta
Vilkas VAnTAA
Vantaa tarjoaa vapaa-aikaan kaiken mitä ihminen voi toivoa.
M
koonnut Tarja Sinervo kuvat Shutterstock, Vantaan kaupunki
4
ielipide maailmasta on riippuvainen tarkkailijan
näkökulmasta. Maailma on tapahtumien kudos.
Pienikin liikahdus - havaitsijan tai maailman - antaa
uuden näkökulman. Samat asiat toisella tavalla. Ei
ole olemassa oikeaa näkökulmaa - oikeaa tapaa. On
lukuisia erilaisia vaihtoehtoja, joiden olemassaolo
luo epävarmuutta ja erilaisuutta. Oikean vaatimus ja
sen tarkka noudattaminen johtaa kaavamaisuuteen.
Erilaisuuden ja epävarmuuden suvaitseminen on
perusta moniarvoisuudelle ja tunteen rikkaudelle.
Se on myös unelma vapaudesta.
Taide on unelma.
Lyhennelmä virkaanastujaisesitelmästä, Markku Hakuri kuvataiteilija, ympäristötaiteilija ja
ympäristötaiteen professori.
kalasta, ui, samoile, suunnista
historian siipien
haVinaa
Ilmailumuseo, Vantaan kaupunginmuseo
ja taidemuseo, Pyhän Laurin kirkko, Königstedtin kartano, Trollbergan traktori- ja maatalousmuseo, Orkolan kotiseutumuseo...
1
Kalaisa, kaunis Vantaankoski, ulkoilukeskus Kuusijärvi, Myyrmäen ja Hakunilan urheilupuistot, erämaa-alueet, ladut, polut – luonto kutsuu virkistymään...

2
tanssin, säVelten Ja saundien
huumaa
Kuin silloin ennen, lavatanssia elävän musiikin tahtiin tarjoavat
Helsinki-Pavi tanssipalvijonki ja Veininmylly, kiihkeämpiä rytmejä
Hotelli Vantaan Tulisuudelmassa, Myötätuulirock, Ankkarock, konserttitalo Martinus, Viihdekeskus Flamingo...
elämän ihmeitä, oiValtamisen riemua
Tiedekeskus Heureka ja tiedepuisto Galilei, Nissbackan kartanon veistospuisto, Galleria
& Taidelainaamo Gjutars, Leonardo da Vilhun veistospuisto...

3
1
LeineLä 1/2010
taidetta, taitamista,
ilmaisua
Vantaan musiikkiopisto, tanssiopisto, kuoro-opisto, kuvataidekoulu, lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu, teatteri- ja sirkuskoulu, sanataidekoulu, lasten taidetalot,
liikuntaleikkikoulu, Suzuki-Instituutti, käsija taideteollisuus...
liikuntaa Ja Vauhtia
Urheilupuistoja ja -kenttiä, ulkoliikuntapaikkoja, uima- ja urheiluhalleja, lenkkipolkuja, latuja, kunto- ja palloilusaleja, satoja liikuntajärjestöjä ja urheiluseuroja ja
pohjoismaiden suurin sisäkarting keskus
VM Karting Center...
sen Heurekaan,
”Oi elämän iHanuutta: pää
imetsään aiOn
läH
ja
,
aan
FlaminGOOn uim
!
an
paik
sala
n
Oma
n
teHdä aiva
kuva Ida Pimenoff
LeineLä 1/2010

”Hei Hei, näHd
ään leineläs
sä!”
elämä on unelmista tehty…
Tyylikästä ja toimivaa asumista
Vuorovaikutusta taiteen kanssa
Modernia yhteisöllisyyttä
Yhteys luontoon
Arjen sujuvuutta
Lyhyt matka kaikkialle
...leinelässä niistä
Voi tulla totta!
Rakennamme yhdessä leinelää
12
LeineLä 1/2010
www.lemminkainen.fi
www.vantaa.fi
www.vvo.fi
www.avara.fi
www.asuntosaatio.fi
www.skanska.fi